JOHTAJASOPIMUS, luonnos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOHTAJASOPIMUS, luonnos"

Transkriptio

1 JOHTAJASOPIMUS, luonnos Ruokolahden kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta, työn edellytyksistä, poliittisen ja ammatillisen johdon tehtävänjaosta, kunnanjohtajan palkkauksesta sekä muista palvelusuhteen ehdoista. Kunnanjohtajan virkasuhteeseen ja sen ehtoihin sovelletaan kuntalakia ja muita virkaan soveltavia lakeja sekä voimassa olevaa kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta eikä tällä sopimuksella voida huonontaa näistä johtuvia virkasuhteen ehtoja. Tällä sopimuksella täsmennetään virkaan sovellettavia ehtoja ja osin sovitaan paremmista ehdoista kuin mitä kuntalaki ja kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus määrää. Sopijaosapuolet 1. Ruokolahden kunta, edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Tuomo Sallinen (jäljempänä kunnanjohtaja) 1. Kunnanjohtajan avain tehtävät Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kunnanjohtaja hoitaa kunnanhallituksen alaisena kunnanhallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa, toimii kunnanhallituksen esittelijänä ja kuntaorganisaation johtajana, edustaa kuntaa sekä käyttää kunnan puhevaltaa kuntalain ja johtosääntöjen mukaisesti. Kunnanjohtajan tehtävänä on johtaa kuntaorganisaatiota siten, että kuntalaisten kannalta elintärkeät palvelut tulevat toteutetuksi tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Kunnanjohtaja on kunnan edustaja, jolta odotetaan asiantuntevaa ja innostavaa johtamista yhdessä ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Toiminnassaan kunnanjohtaja valvoo kunnan kokonaisetua. Lisäksi kunnanjohtajan tulee erityisesti edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtiovaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtajaa sitovat työssään kunnanvaltuuston vahvistamat strategia-asiakirjat, hallintosääntö sekä muut kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston ohjauspäätökset. Kunnanjohtaja ohjaa kuntakonsernia kunnanhallituksen kanssa ja luo edellytyksiä kuntakonsernin sisälle.

2 2. Kunnanjohtajan työn painopistealueet Kunnanjohtajan työn painopistealueet ja niiden toiminnalliset tavoitteet sovitaan strategia-asiakirjan sekä talousarvion määrittelemien taloudellisten ja toiminnallisten linjausten perusteella vuosittain käytävissä kehityskeskustelussa. Kunnanjohtajan tehtävänä on rakentaa toimiva johtamisjärjestelmä, joka varmistaa strategisen ja tehokkaan johtamisen Ruokolahden kunnassa. Organisaatio tehdään joustavaksi, jotta sitä voidaan muuttaa tilanteiden muuttuessa. Kunnanjohtajan tehtävänä on tehdä muutokset hallitusti henkilöstön muutoskyky huomioon ottaen. Kestävän talouden varmistaminen on yksi keskeinen tehtävä. Taloutta ohjataan yhdessä johtoryhmän kanssa ja varmistetaan, että poliittiset linjaukset toteutetaan kaikilla organisaation tasoilla. Tavoitteiden asettamista ja seurantaa kuvataan alla olevalla kuviolla: Kunnanjohtajan tavoitteiden toteutumisen seuranta Työn painopiste alueet Tavoite/kehityskeskustelu Tavoitteiden seuranta Kunnanhallitus ja valtuusto Hallitus käy keskustelun Kunnanjohtajana kehittyminen Puheenjohtajisto ja kunnanjohtaja Kunnanvaltuusto Strategiakausittain Muuta Mitä Kuka Kuinka usein Kunnanjohtajan Kunnanhal- talitus voitteet Johtajana onnistuminen, kehityskeskustelu työskentelytapana Valtuustokauden alussa 3. Työnedellytykset Työnjako poliittisen johdon kanssa Kunnan hallinto perustuu luottamushenkilöiden ja viranhaltijaorganisaation hyvään ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön, jota kunnanjohtaja organisaation johtajana johtaa. Kunnanjohtaja toimii kuntaorganisaation ylimpänä viranhaltijana ja johtaa siten henkilöstöhallinnollisesti kuntaorganisaatioita.

3 Kunnanjohtajan tehtävänä on vastata kuntakuvan kehittämisestä ja alueen vetovoiman lisäämisestä. Kunnanjohtaja toimii kunnan edustajana ja valvoo kunnan etua yhdessä kunnanhallituksen kanssa. Kunnan valtuustossa edustettuna olevat poliittiset ryhmät voivat sopia kunnanjohtajan asettamisesta kunnan kannalta tärkeiden yhteistyöorganisaatioiden toimielimiin. Kunnanjohtaja osallistuu kutsusta kaikkien poliittisten ryhmien tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Poliittisesta johdosta vastaavat kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus. Kunnanjohtajan tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto. Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista päätöksentekoprosessia sekä hallituksen työskentelyä. Kunnanhallitus ja sen puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja huolehtivat siitä, että tehtävänjakoa poliittisten prosessien ja operatiivisen johtamisen välillä kunnioitetaan. Kunnanjohtaja on velvollinen pitämään kunnanhallituksen ajan tasalla sen päätösvaltaan kuuluvissa tai muutoin kunnan kannalta merkittävissä asioissa. Kunnanjohtaja asettaa työskentelynsä tueksi johtoryhmän. Kunnan luottamushenkilöt ja kunnanjohtaja tukevat toistensa työtä erityisesti siten, että he pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavista tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavista julkisista ulostuloista. Kunnanjohtaja vastaa Ruokolahti konsernin ohjaamisesta kuntalain sekä muun velvoittavan lainsäädännön mukaisesti. 4. Kunnanjohtajan työn tulosten arviointimenettely Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain luottamuksellisen kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan kunnanjohtajan työskentelyn tavoitteiden toteutuminen. Kehityskeskustelun ajankohdasta päätetään kunnanhallituksessa sen toimikauden alussa. Ellei ole toisin päätetty, keskustelu käydään kunnanhallituksen toimesta tammi-helmikuussa. Kehityskeskustelussa käydään läpi ainakin seuraavat asiat: -tavoitteiden saavuttaminen, -vuorovaikutuksen toimivuus, -palkitseminen, -kehittämistarpeiden ja luottamushenkilötuen määrittely. Samalla sovitaan työskentelyn painopistealueista ja niiden tavoitteista jatkossa. Kunnanjohtajan työn tulosten arvioinnista ja työskentelyn painopistealueista ja niiden tavoitteista informoidaan kunnanhallitusta.

4 5. Koulutus Kunnanjohtaja pitää ammattitaitonsa ajan tasalla. Kunnanjohtajalla on oikeus harkintansa mukaan osallistua virka-asemaansa vastaaviin lyhytkestoisiin koulutustilaisuuksiin talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Tavanomaisesta poikkeavasta ja laajemmasta jatko- ja täydennyskoulutuksesta päättää kunnanhallitus. 6. Matkat ja matkakorvaukset Kunnanjohtajan virka- ja virantoimitusmatkoista maksetaan korvaukset kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaisesti. Kunnanjohtajan ei tarvitse erikseen hankkia matkamääräystä edellä mainittuja matkoja varten. Virka- ja virantoimitusmatkat kunnanjohtaja voi tehdä tarkoituksenmukaista matkustusmuotoa käyttäen. Kunnanjohtajan puolison matkakulut kuuluvat virkamatkakustannuksiin silloin, kun kutsu on esitetty myös puolisolle. Kunnanjohtajan ulkomaille tehtävät virkamatkat hyväksyy kunnanhallitus. 7. Palvelussuhteen ehdot Kunnanjohtaja on valittu toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Kunnanjohtajan viran hoito alkaa Kunnanjohtajan työaikaan, vuosilomiin ja muihin virkasuhteeseen liittyviin ehtoihin sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta. Kunnanjohtajan tehtävä kuuluu vastuullisiin ja itsenäisiin tehtäviin, joten virkasuhde ei kuulu työaikalain soveltamisen piiriin. Lakisääteinen eläketurva järjestetään Keva:n kautta (Kuntien eläkevakuutus). Kunnanjohtaja kuuluu julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksen piiriin. Sivutoimien osalta noudatetaan lakia kunnallisesta viranhaltijasta ( /304/18 ). Koti- ja etätyöskentelyn mahdollistamiseksi kunnanjohtajalla on käytössään kunnan puolesta tarvittavat työvälineet niihin soveltuvat tietoliikenneyhteysliittymät. 8. Palkkaus Kunnanjohtajalle maksetaan sopimuksen tekohetkellä 7000 suuruinen kokonaispalkka. Kunnanjohtajan palkkauksen taso arvioidaan vuosittaisten kehityskeskustelujen yhteydessä, jolloin arvioidaan myös mahdollisen tasokorotuksen tarve.

5 Palkkaa voidaan tarkastaa kehityskeskustelujen perusteella tapahtuvan arvioinnin perusteella erillisellä kunnanhallituksen päätöksellä. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon kunnanjohtajan työn tuloksellisuus ja tehtävän vaativuuden kehittyminen. Kunnanhallitus arvioi samalla, onko palkkaus kilpailukykyinen muihin kuntasektorin palkkoihin verrattuna. Palkkaan tehdään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaiset sopimuskorotukset. Palkan lisäksi kunnanjohtajalla on matkapuhelinetu, jolla varmistetaan kunnanjohtajan tavoitettavuus myös virka-ajan ulkopuolella. 9. Virkasuhteen päättäminen luottamuspulan takia Jos kunnanhallitus ja kunnanjohtaja yhdessä toteavat, ettei kunnanjohtaja nauti poliittisen johdon luottamusta, ja sen johdosta on perusteltua käynnistää uuden kuntalain 43 :n mukainen irtisanomismenettely, osapuolet sopivat kunnanjohtajan vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta. Siinä tapauksessa, että kunnanjohtaja edellä mainitussa tilanteessa irtisanoutuu virastaan vapaaehtoisesti, hänellä on oikeus saada yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus. Erokorvaukseen sisältyy irtisanomisajan palkka. Irtisanomiskorvausta ei makseta, jos eroaminen johtuu velvoitteiden vakavasta rikkomisesta ja laiminlyönnistä tai kykenemättömyydestä selviytyä tehtävästä. 10. Erimielisyyksien ratkaiseminen Tätä sopimusta koskevat mahdolliset erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijapuolten välisin neuvotteluin. Toissijaisesti sopimuserimielisyydet ratkaistaan kuntaliiton avustuksella. Mikäli erimielisyyksiä ei kyetä ratkaisemaan neuvotteluteitse, sopimuserimielisyydet ratkaisee käräjäoikeus. 11. Sopimuksen tarkistusmenettely Johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Sopimus tarkastetaan vähintään strategiakausittain. 12. Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus sitoo kuntaa välittömästi sen jälkeen, kun kunnanvaltuusto on sopimuksen hyväksynyt ja kunnanjohtajaa sen jälkeen, kun hän on allekirjoittanut sopimuksen. Allekirjoittaneet sitoutuvat omalla toiminnallaan ja käytöksellään edistämään kunnassa poliittisen ja ammatillisen johdon keskinäistä luottamusta sekä hyvää ja avointa päätöksenteko- ja keskustelukulttuuria. Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle. Tämä sopimus on hyväksytty kunnanvaltuuston kokouksessa

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen Kunnanhallitus 18.12.2017 231 2 JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja Tuula Luukkonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan

Lisätiedot

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja)

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja) JOHTAJASOPIMUS Lieksan kaupunki ja kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen sopivat tällä johtajasopimuksella kaupunginjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta)

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 1 IIN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen

Lisätiedot

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti.

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Johtajasopimus ja toimitusjohtaja Osmo Aikio sopivat tällä johtajasopimuksella toimitusjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta, työn edellytyksistä,

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja)

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja) Johtajasopimus (Hyväksytty KV 19.4.2018 25) Vaalan kunta ja kunnanjohtaja Miira Raiskila sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta,

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja).

Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja). 1 (5) ISONKYRÖN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämä sopimus on Isonkyrön kunnanjohtajan ja kunnan välinen sopimus. Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti.

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti. Kunnanjohtajan johtajasopimus Taipalsaaren kunta ja kunnanjohtaja Kari Kuuramaa sopivat tällä sopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa ja erokorvauksesta,

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana.

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana. 1 LUHANGAN KUNTA KUNNANJOHTAJASOPIMUS Luhangan kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Kärnä sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työnpainopistealueista, työn edellytyksistä, kunnanjohtajan

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus 1 Kunnanjohtajasopimus Euran kunta Kunnanhallitus 17.8.2015 2 1. Kunnanjohtajan tehtävät ja työn painopistealueet Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kunnanjohtaja johtaa kunnan hallintoa,

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta ja kunnanjohtaja Markus Hirvonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden

Lisätiedot

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1 (5) SOPIMUSLUONNOS 19.05.2017 Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Toimitusjohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä.

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä. Johtajasopimus Tällä Lapuan kaupungin ja Satu Kankareen (8.2.1966) välisellä johtajasopimuksella sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteistä ja tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista. 1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti.

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti. 1 11.2.2014 Luonnos 362 / 01.00.00 / 2014 Kh. 17.2.2014 Johtajasopimus Tällä Iitin kunnan ja kunnanjohtaja Riku Rönnholmin välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä

Lisätiedot

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Outokummun kaupunki Kaupunginhallitus JOHTAJASOPIMUS Tällä Outokummun kaupungin ja kaupunginjohtaja Pekka Hyvösen välisellä johtajasopimuksella selkiytetään poliittisen ja ammatillisen johdon vastuualueita,

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos 1. Sopimusosapuolet Imatran kaupunki (jäljempänä kaupunki) ja Kai Roslakka (jäljempänä myös kaupunginjohtaja) Kaisa Heino (jäljempänä myös apulaiskaupunginjohtaja) 2. Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat:

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat: 1 FORSSAN KAUPUNGINJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Yhteiskuntatieteiden maisteri Jari Kesäniemen ottaessa vastaan Forssan kaupunginjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista PUNKALAITUMEN KUNTA Johtajasopimus Tällä Punkalaitumen kunnan ja kunnanjohtaja Jyrki Moilasen välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista.

Lisätiedot

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Tällä sopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon työnjaosta ja kunnanjohtajan palvelussuhteen harkinnanvaraisista ehdoista.

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja )

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 1 (5) SOPIMUS 12.4.2017 JOHTAJASOPIMUS 1. Osapuolet Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 2. Tausta Kouvolan kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen

Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen Sivu 1 / 5 Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen Kasvatustieteen tohtori Pekka Kanervion ottaessa vastaan Kinnulan kunnanjohtajan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta

Lisätiedot

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Kunnanhallitus 15.4.2019, liite n:o 4. JUUPAJOEN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA JYRI LAMMELAN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Juupajoen kunnan ja kunnanjohtaja Jyri Lammelan välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Tällä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen ja Liperin kunnan välisellä johtajasopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

Kunnanjohtajan johtajasopimus

Kunnanjohtajan johtajasopimus Kunnanjohtajan johtajasopimus Tällä toistaiseksi voimassa olevalla johtajasopimuksella korvataan Rautjärven kunnan ja kunnanjohtaja Harri Anttilan välillä solmittu ja 28.3.2011 allekirjoitettu johtajasopimus

Lisätiedot

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto.

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto. JOUTSAN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HARRI NISSISEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Joutsan kunnanhallituksen ja kunnanjohtaja Harri Nissisen välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus selkeyttää poliittisen ja ammatillisen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa 6.10.2014 210 Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Tällä Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välisellä johtajasopimuksella

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus Kunnanjohtajasopimus Lempäälän kunta Kunnanvaltuusto 17.6.2015 Tällä Lempäälän kunnan ja Heidi Rämön välisellä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot KUJO 23.2.2016 Sakari Kela Lakimies Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 1 Voimaan 1.5.2015. Merkittävää osaa laista eli toimielimiä, johtamista,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu 28.9.2017 klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Aika: Perjantaina 29.09.2017 kello 14.15 Paikka: Kunnanhallituksen kokoushuone K a h v i kokoushuoneessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

SOPIMUS ÖSTERSUNDOMIN YHTEISEN YLEISKAAVAN LAATIMISEKSI Luonnos

SOPIMUS ÖSTERSUNDOMIN YHTEISEN YLEISKAAVAN LAATIMISEKSI Luonnos LIITE 3 ykp:n asia nro 1 1kslk 19.8.2010 SOPIMUS ÖSTERSUNDOMIN YHTEISEN YLEISKAAVAN LAATIMISEKSI Luonnos 19.8.2010 1. Osapuolet Helsingin kaupunki Vantaan kaupunki Sipoon kunta 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Kotkan Haminan seutusopimus

Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA LUONNOS 1 (6) SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA 1 OSAPUOLET Tämä sopimus ( Sopimus ) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (y-tunnus: 0210838-1, Kuntayhtymä ) purkamisesta on tehty seuraavien

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(5) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 SOPIMUKSEN EHDOT... 3 4 SOPIMUKSEN MUUTOKSET... 3

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

(jäljempänä toimitusjohtaja)

(jäljempänä toimitusjohtaja) JOHTAJASOPIMUSMALLI Sopimusosapuolet (jäljempänä yritys) (jäljempänä toimitusjohtaja) Toimen aloittaminen ja tehtäväkuvaus Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yrityksen liiketoimintaa sekä hoitaa yrityksen

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ 2 (5) Sisällys 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Mittausalueet... 3 4 Mittausalueen ylläpitäjän

Lisätiedot

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n välinen työehtosopimus 1 1 Soveltamisala Tätä työehtosopimusta sovelletaan MTT:n (Maa-

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Ehdotetut muutokset ovat kannatettavia.

Ehdotetut muutokset ovat kannatettavia. 1 Alavieskan kunta 26.8.2014 Pappilantie 1 85200 Alavieska Valtiovarainministeriö Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalaiksi Alavieskan kunnanhallitus on 25.8.2014 päättänyt antaa asiassa seuraavan

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017.

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017. Suomen ympäristökeskuksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus 1 Sopijapuolet 1. Helsingin kaupungin kaupunginkanslian tietotekniikka- ja viestintäosasto (jäljempänä Helsingin kaupunki ) 2. Forum Virium

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä

Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä Helsinki 2008 ISBN 978-952-213-428-8 (pdf) Sisällysluettelo Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä 3 1 Johtajasopimusten tarve ja tarkoitus 4 1.1 Miksi johtajasopimuksia

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen allekirjoittajat. 2 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ 1(6) OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ SOPIJAOSAPUOLET 1 Imatran kaupunki 2 Ruokolahden kunta 3 Rautjärven kunta 4 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 1 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 Kunnanhallituksen asema... 3 Johtosäännön rakenne... 3 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Kunnanhallituksen tulosalueet...

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittinen johtaminen Ohjausryhmän 13.12.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 18.12.2013 Page 1 Uuden kuntalain tuki demokratialle 1. Säilyttämällä

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot