Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja)."

Transkriptio

1 1 (5) ISONKYRÖN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämä sopimus on Isonkyrön kunnanjohtajan ja kunnan välinen sopimus. Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen ehdoista. Sopimuksella on myös tarkoitus selkeyttää poliittisen ja ammatillisen johdon työnjakoa. 2. SOPIJAOSAPUOLET Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja). 3. KUNNANJOHTAJAN AVAINTEHTÄVÄT, TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET Kunnanjohtajan tehtävistä säädetään kulloinkin voimassa olevassa kuntalaissa. Kunnanjohtaja hoitaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenpitoa sekä muuta toimintaa, toimii kunnanhallituksen kokousten esittelijänä ja toimii kuntaorganisaation johtajana, edustaa kuntaa sekä käyttää kunnan puhevaltaa kuntalain ja kunnan hyväksymien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Kunnanjohtajan työn painopisteet ja tulostavoitteet määritellään vuosittain käytävissä tavoitekeskusteluissa. Kunnanjohtaja on kunnan edustaja, jolta odotetaan innostavaa johtamista yhdessä ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kunnanjohtajan tärkein tehtävä on johtaa kuntaa niin, että kuntalaisten palvelut toteutetaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Toiminnassaan kunnanjohtaja valvoo kunnan kokonaisetua. Lisäksi kunnanjohtajan tulee erityisesti edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtiovaltaan, alueellisiin toimijoihin sekä tiedotusvälineisiin. Kunnanjohtajaa sitovat työssään säädösten lisäksi kunnanvaltuuston vahvistamat strategiaasiakirjat, hallintosääntö ja muut kunnanhallituksen ja -valtuuston ohjauspäätökset. Kunnanjohtaja ohjaa kuntakonsernia kunnanhallituksen kanssa ja kehittää kuntakonsernin toimintaedellytyksiä. 4. KUNNANJOHTAJAN TOIMIVALTUUDET Kunnanjohtajan toimivaltuudet ja velvollisuudet määrittyvät kuntalain, Isonkyrön kunnan hallintosäännön ja muiden kunnan sääntöjen ja päätösten mukaan. Kunnanjohtaja ilmoittaa olemassa olevat olennaiset sidonnaisuutensa sidonnaisuuksien ilmoittamisesta koskevan prosessin mukaisesti. Sidonnaisuudet ovat nähtävillä kunnan nettisivuilla. 5. TYÖNJAKO POLIITTISEN JOHDON KANSSA Kunnan hallinto perustuu luottamushenkilöiden ja viranhaltijaorganisaation avoimeen, toista osapuolta kunnioittavaan, hyvään ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön, jota kunnanjohtaja kuntaorganisaation johtajana johtaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista päätöksentekoprosessia sekä kunnanhallituksen työskentelyä. Kunnanhallitus ja sen puheen-

2 2 (5) johtaja sekä kunnanjohtaja huolehtivat, että työnjakoa poliittisten toimien ja operatiivisen johtamisen välillä kunnioitetaan. Kunnanjohtaja on velvollinen pitämään kunnanhallituksen ajan tasalla sen päätösvaltaan kuuluvissa tai muutoin kunnan kannalta merkittävissä asioissa. Kunnan organisaation toimivuudesta, sisäisestä johtamisesta ja työn organisoinnista vastaa kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan tukena toimivat kunnan luottamushenkilöt sekä hallintosäännössä määrätty johtoryhmä. Kunnanjohtaja vastaa kuntakonsernin tehokkaasta johtamisesta ja ohjaamisesta kuntalain puitteissa. Kunnanjohtajan tehtävään kuuluu osallistua kuntakonsernin hallintoon erikseen sovittavalla tavalla. Kunnan luottamushenkilöt ja kunnanjohtaja tukevat toistensa työtä erityisesti siten, että he pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavista tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavista julkisista ulostuloista. Kunnanhallitus tukee kunnanjohtajan jaksamista ja työhyvinvointia. Viikonloppuihin ja iltoihin sijoittuvat edustustehtävät jaetaan kunnanjohtajan sekä kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston kesken. 6. TYÖN TULOSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteiden toteutumista ja työn tuloksia seurataan ja arvioidaan vuosittain käytävän tavoitekeskustelun yhteydessä. Tavoitekeskustelu käydään viimeistään helmikuun loppuun mennessä kunnanhallituksen puheenjohtajan johdolla ja siihen osallistuu kunnanhallituksen puheenjohtajisto. Kunnanjohtajan henkilökohtaiset kuntastrategiaan sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaan pohjautuvat tavoitteet asettaa kunnanhallitus kehityskeskustelun yhteydessä. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan puolivuosittain käytävissä väliarvioinneissa. Kunnanjohtajan tavoitteiden toteutumisen seuranta Mitä? Kuka? Kuinka usein? Muuta? Vastuu Työn Kunnanvaltuusto Vuosittain Talousarvion ja suunnitelma Kh:n puh.joht painopistealueet Strategian kautta Marraskuu Kunnanjohtajan Kh:n puheenjohtajisto Vuosittain Tavoitekeskustelut Kh:n puh.joht kehittyminen Helmikuu Kunnanjohtajan Kunnanhallitus Vuosittain Johtajan onnistuminen, tulos- Kh:n puh.joht tavoitteet keskustelut ja työskentelytapa Helmikuu Raportointi Kh:n keskustelujen Vuosittain Kh:n keskustelujen jälkeen Kh:n puh.joht jälkeen tulos valtuustolle osavuosikat- saus ja tilinpäätös

3 3 (5) 7. KOULUTUS JA OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Kunnanjohtaja pitää ammattitaitonsa ajan tasalla. Kunnanjohtajalla on oikeus harkintansa mukaan osallistua virka-asemaansa vastaaviin lyhytkestoisiin koulutustilaisuuksiin talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Tavanomaista poikkeavasta ja laajemmasta (yli 5 päivän) jatko- ja täydennyskoulutuksesta päättää kunnanhallitus. Tavoitteena on, että kunnanjohtaja voi osallistua laajaan ja pitkäkestoiseen täydennyskoulutukseen noin viiden vuoden välein. 8. MATKAT JA KORVAUKSET Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää virka- ja toimitusmatkoilla valitsemaansa tarkoituksenmukaista matkustusmuotoa. Kunnanjohtajan virka- ja virantoimitusmatkoista maksetaan korvaukset KVTES:in mukaisesti. Kunnanjohtajan ei tarvitse erikseen hankkia matkamääräystä kotimaan matkoille. Pohjoismaihin ja Balttiaan suuntautuvien matkojen matkamääräyksen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kunnanjohtajan pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolelle tehtävät virkamatkat hyväksyy kunnanhallitus. Kunnanjohtajan puolison matkakulut kuuluvat matkakustannuksiin silloin, kun kutsu on esitetty myös hänelle ja kunnanhallituksen puheenjohtaja on hyväksynyt matkaehdotuksen. Kunnanjohtajalla on oikeus osallistua sellaisille muiden yhteisöjen matkoille, joista voidaan katsoa olevan hyötyä kunnalle tai kunnankonsernille. Riippumattomuuden varmistamiseksi edellä mainitun muun yhteisön kuin kunnan organisoimien kunnanjohtajan matkojen kustannuksista vastaa aina kunta. Muutoin noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa palkkio- ja matkustussääntöä. Kunnanjohtajalla on käytössään kunnan luottokortti viranhoitoon liittyvien kustannusten maksamista varten. Luottokortista aiheutuvat laskut ja kunnanjohtajan matkalaskut hyväksyy jälkikäteen kunnanhallituksen puheenjohtaja. 9. VUOSILOMAT Kunnanjohtajan vuosilomista päättää kunnanhallitus. Kunnanjohtajan lomavuoden 2018 vuosiloman pituus on 20 päivää, joista 10 vuosilomapäivää siirtyy kunnanjohtajan edelliseltä työnantajalta Isonkyrön kunnalle. Siirtyvät vuosilomapäivät edellinen työnantaja korvaa Isonkyrön kunnalle täysimääräisesti ja Isonkyrön kunnanhallitus myöntää edellisen työnantajan vuosilomapalkan mukaisena. 10. PALVELUSUHTEEN EHDOT Kunnanjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen kuuden kuukauden koeajalla. Kunnanjohtajan palkkaukseen, työaikaan, vuosilomiin ja muihin virkasuhteeseen liittyviin ehtoihin sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta, ellei tässä sopimuksessa ole muuta määrätty. Lakisääteinen eläketurva on KEVA:n kautta. Kunnanjohtajan irtisanomisaika on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 40 :n mukainen työantajan irtisanoessa kunnanjohtajan. Kunnanjohtajan puolelta tapahtuvassa irtisanoutu-

4 4 (5) misessa noudatetaan neljän kuukauden irtisanomisaikaa. Lyhyempi irtisanomisaika on mahdollinen kunnanhallituksen päätöksellä. Kunnanjohtajan työajan osalta noudatetaan kokonaistyöaikaa eli hän ei ole työaikalain alainen. Kunnanjohtaja päättää itsenäisesti työaikansa käytöstä. Kunnanjohtajalle ei makseta työaikakorvauksia (KVTES:n työaikaa koskeva luku III 23 :n 3 mom. 1. kohta). Pidemmät työpäivät ja viikonlopputyöt voidaan tasoittaa kunnanjohtajan oman harkinnan mukaan lyhyemmillä työpäivillä tai vapaapäivällä työtilanteen salliessa. Useamman kuin kahden peräkkäisen päivän tasauksesta sovitaan etukäteen kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. Matkatyöskentelyn mahdollistamiseksi kunnanjohtajalla on käytössään kunnan puolesta kannettava tietokone tai vastaava ja siihen soveltuva tietoliikenneliittymä. Kunnanjohtaja kuuluu julkisyhteisön hallinnon vastuu-, varallisuus-, vahinko- ja oikeusturvavakuutuksen piiriin. Isonkyrön kunnalla ei ole etätyöskentelyä mahdollistavaa sopimusta henkilöstön kanssa. 11. PALKKAUS Kunnanjohtajan palkka on kokonaispalkka; ensimmäiset kuusi kuukautta 7300 /kk ja sen jälkeen 7500 /kk. Erillisiä työkokemuslisiä ei makseta. Palkkaan sisältyy Isonkyrön kuntakonsernin hallintoon osallistuminen. Virka-ajan ulkopuolella tapahtuvista virallisista kokouksista kunnanjohtajalle maksetaan kulloinkin voimassa olevan palkkiosäännön mukainen kokouspalkkio. Kunnanjohtajan palkkaan tehdään KVTES:n mukaiset sopimuskorotukset. Kunnanjohtajan palkkauksen taso arvioidaan tavoitekeskustelujen yhteydessä, jolloin arvioidaan mahdollisen tasokorotuksen tarve. Palkkaa voidaan tarkastaa tavoitekeskustelujen yhteydessä tapahtuvan arvioinnin perusteella erillisellä henkilöstötoimikunnan päätöksellä. Työn tuloksellisuuden arvioinnista voidaan tarvittaessa tehdä erillinen sopimus. 12. JOHTAMISEN RISTIRIITATILANTEET Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijaosapuolten välisin neuvotteluin. Kunnanjohtaja voidaan erottaa tehtävästään kuntalain 44 :n (410/2015) mukaisesti tai siirtää toisiin tehtäviin kunnanvaltuuston päätöksellä. Mikäli osapuolet neuvoteltuaan asiasta päätyvät siihen, että on syytä aloittaa kunnanjohtajan irtisanomismenettely luottamuspulan tai muun viranhoitoa vaikeuttavan perustellun syyn vuoksi, voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanomisesta ennen irtisanomismenettelyn käynnistämistä. Mikäli kunnanjohtaja irtisanoutuu vapaaehtoisesti, on hänellä oikeus 8 (kahdeksan) kuukauden palkkaa vastaavaan irtisanomiskorvaukseen mikäli virkasuhde Isonkyrön kuntaan on jatkunut alle kolme vuotta ja virkasuhteen ollessa yli kolme vuotta on hänellä oikeus 12 (kahdentoista) kuukauden palkkaa vastaavaan irtisanomiskorvaukseen. Kunnanjohtajan oikeus käyttää vapaaehtoista irtisanoutumista on voimassa kaksi (2) viikkoa siitä, kun asianosaiset ovat todenneet luottamuspulan tai muun virantoimitusta vaikeuttavan perustellun syyn vuoksi aloitetut neuvottelut päättyneeksi. Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, mikäli kunnanjohtaja erotetaan tehtävästään sillä perusteella, että hän on tehtävissään olennaisesti rikkonut virkavelvollisuutta tai toiminut lain vastaisesti.

5 5 (5) 13. SOPIMUKSEN VOIMAANTULO Tämä sopimus sitoo kuntaa välittömästi sen jälkeen, kun kunnanvaltuusto on hyväksynyt sopimuksen ja kunnanjohtajaa sen jälkeen, kun hän on allekirjoittanut sopimuksen. Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle. Tämä sopimus on hyväksytty kunnanvaltuuston kokouksessa xx.xx.2017 xx. Isossakyrössä xx.xx.2017 Mirva Mäki-Rammo kunnanhallituksen puheenjohtaja Tero Kankaanpää kunnanjohtaja

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta)

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 1 IIN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti.

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Johtajasopimus ja toimitusjohtaja Osmo Aikio sopivat tällä johtajasopimuksella toimitusjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta, työn edellytyksistä,

Lisätiedot

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja)

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja) JOHTAJASOPIMUS Lieksan kaupunki ja kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen sopivat tällä johtajasopimuksella kaupunginjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen Kunnanhallitus 18.12.2017 231 2 JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja Tuula Luukkonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan

Lisätiedot

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja)

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja) Johtajasopimus (Hyväksytty KV 19.4.2018 25) Vaalan kunta ja kunnanjohtaja Miira Raiskila sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta,

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS, luonnos

JOHTAJASOPIMUS, luonnos JOHTAJASOPIMUS, luonnos Ruokolahden kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta,

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti.

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti. Kunnanjohtajan johtajasopimus Taipalsaaren kunta ja kunnanjohtaja Kari Kuuramaa sopivat tällä sopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa ja erokorvauksesta,

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana.

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana. 1 LUHANGAN KUNTA KUNNANJOHTAJASOPIMUS Luhangan kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Kärnä sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työnpainopistealueista, työn edellytyksistä, kunnanjohtajan

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Outokummun kaupunki Kaupunginhallitus JOHTAJASOPIMUS Tällä Outokummun kaupungin ja kaupunginjohtaja Pekka Hyvösen välisellä johtajasopimuksella selkiytetään poliittisen ja ammatillisen johdon vastuualueita,

Lisätiedot

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja )

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 1 (5) SOPIMUS 12.4.2017 JOHTAJASOPIMUS 1. Osapuolet Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 2. Tausta Kouvolan kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti.

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti. 1 11.2.2014 Luonnos 362 / 01.00.00 / 2014 Kh. 17.2.2014 Johtajasopimus Tällä Iitin kunnan ja kunnanjohtaja Riku Rönnholmin välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä

Lisätiedot

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä.

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä. Johtajasopimus Tällä Lapuan kaupungin ja Satu Kankareen (8.2.1966) välisellä johtajasopimuksella sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteistä ja tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista. 1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus 1 Kunnanjohtajasopimus Euran kunta Kunnanhallitus 17.8.2015 2 1. Kunnanjohtajan tehtävät ja työn painopistealueet Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kunnanjohtaja johtaa kunnan hallintoa,

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista PUNKALAITUMEN KUNTA Johtajasopimus Tällä Punkalaitumen kunnan ja kunnanjohtaja Jyrki Moilasen välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista.

Lisätiedot

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1 (5) SOPIMUSLUONNOS 19.05.2017 Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Toimitusjohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Kunnanjohtajan johtajasopimus

Kunnanjohtajan johtajasopimus Kunnanjohtajan johtajasopimus Tällä toistaiseksi voimassa olevalla johtajasopimuksella korvataan Rautjärven kunnan ja kunnanjohtaja Harri Anttilan välillä solmittu ja 28.3.2011 allekirjoitettu johtajasopimus

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen

Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen Sivu 1 / 5 Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen Kasvatustieteen tohtori Pekka Kanervion ottaessa vastaan Kinnulan kunnanjohtajan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta

Lisätiedot

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Kunnanhallitus 15.4.2019, liite n:o 4. JUUPAJOEN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA JYRI LAMMELAN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Juupajoen kunnan ja kunnanjohtaja Jyri Lammelan välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos 1. Sopimusosapuolet Imatran kaupunki (jäljempänä kaupunki) ja Kai Roslakka (jäljempänä myös kaupunginjohtaja) Kaisa Heino (jäljempänä myös apulaiskaupunginjohtaja) 2. Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat:

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat: 1 FORSSAN KAUPUNGINJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Yhteiskuntatieteiden maisteri Jari Kesäniemen ottaessa vastaan Forssan kaupunginjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Tällä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen ja Liperin kunnan välisellä johtajasopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Tällä sopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon työnjaosta ja kunnanjohtajan palvelussuhteen harkinnanvaraisista ehdoista.

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa 6.10.2014 210 Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Tällä Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välisellä johtajasopimuksella

Lisätiedot

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto.

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto. JOUTSAN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HARRI NISSISEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Joutsan kunnanhallituksen ja kunnanjohtaja Harri Nissisen välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus selkeyttää poliittisen ja ammatillisen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta ja kunnanjohtaja Markus Hirvonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus Kunnanjohtajasopimus Lempäälän kunta Kunnanvaltuusto 17.6.2015 Tällä Lempäälän kunnan ja Heidi Rämön välisellä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 5.6.2017 ( 48) Voimaantulo 15.6.2017 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan Kuntalain (410/2015, 82 ) mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 3.12.2012 ( 62) Voimaantulo 1.1.2013 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34 PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 6.11.2012 / 204 Kunnanvaltuusto 15.11.2012 / 34 2 Sisällys 1... 3 Soveltamisala... 3 2... 3 Kokouspalkkiot... 3 3... 3 Samana päivänä

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 1.3.2017 4 Voimaantulopäivämäärä 1.6.2017 (8 29.3.2017) 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita luottamustoimen

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 15.6.2009 112 Voimaantulopv 21.7.2009 (3 ja 6 ) Valtuusto 22.11.2010 124 Voimaantulopv 1.1.2011 (3 ja 6 ) Valtuusto 7.12.2010

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016

PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016 1 PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016 1 Soveltamisala Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle suoritetaan 1) palkkiota luottamustoimen hoitamisesta; 2) korvausta luottamustoimen

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 29.11.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄRANNAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 9.12.1996, muutos 15.12.1997, muutos 31.1.2005, muutos 15.11.2010, muutos 14.11.2011, muutos 23.6.2014 Voimaantulopäivämäärä 1.1.1997,

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo: 1.6.2017 2 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot ja vuosipalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Sihteerin

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1. Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PYHÄRANNAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA 2017-2021 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt 1 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA 1.6.2017 Hyväksytty: Kvalt 22.05.2017 8 Muutos: Kvalt 18.12.2017 63 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT JA KORVAUKSET LUOTTAMUSTOI- MEN

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 14.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 2 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty:..2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksyjä Valtuusto 25.8.2017 Laatija Hallitus 11.8.2017 1 Sisällys 1. Päätöshistoria ja voimaantulo... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Kokouspalkkiot... 2 4. Samana päivänä

Lisätiedot

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 2.5.2017 Kunnanvaltuusto 15.5.2017 2 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 14.9.1990 hyväksymä 1 Palkkiot

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan palkkiosääntö

Kirkkonummen kunnan palkkiosääntö Kirkkonummen kunnan palkkiosääntö Dnro: 891/00.01.01/2012 Voimaantulo: 1.6.2017 Henkilöstöjaosto 17.5.2017 Sisällysluettelo... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Jatkokokous ja samana päivänä

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ valtuustokaudelle 2017-2021 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.5.2017 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot V OSA Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 17 luku Palkkiot ja korvaukset 135 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu 28.9.2017 klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Aika: Perjantaina 29.09.2017 kello 14.15 Paikka: Kunnanhallituksen kokoushuone K a h v i kokoushuoneessa

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4)

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) Kunnanvaltuuston hyväksymä 15.12.2008 125 Voimaantulopäivämäärä 01.01.2009 Muutos vuodeksi 2014 Kv 16.12.2013 102 Muutos vuodeksi 2015 Kv 10.11.2014

Lisätiedot