Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus 1.12.2014 alkaen"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 5 Kinnulan kunnanjohtajan johtajasopimus alkaen Kasvatustieteen tohtori Pekka Kanervion ottaessa vastaan Kinnulan kunnanjohtajan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta hyvän johtamisen ja yhteistyön edistämiseksi seuraavaa: 1. Kunnanjohtajan tehtävät ja painopisteet Kunnanjohtajan tehtävistä on säädetty kuntalain (365/1995) 24 :ssä (578/2006). Toimiessaan tehtävässään kunnanjohtaja on velvollinen tarkoin noudattamaan lakia (Suomen perustuslaki, 731/1999, 2.3 ) sekä kuntalain 15 :n tarkoittamia johtosääntöjä. Kunnanjohtajan toimialaan kuuluu ehdotusten tekeminen johtosääntöjen tarkistamiseksi. Kunnanvaltuuston hyväksymien strategisten ilmausten, toiminta- ja taloussuunnitelmassa vahvistettujen tavoitteiden ja kunnanhallituksen täytäntöönpano-ohjeiden lisäksi korostetaan seuraavia kunnanjohtajan työn painopistealueita. 1.Kuntaorganisaation johtaminen. Kunnanjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on johtaa kuntaorganisaatiota siten, että kuntalaisten kannalta elintärkeät palvelut tulevat toteutetuksi tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Kunnanjohtajan tukena tässä työssä ovat tavoitteisiin sitoutuneet luottamushenkilöt ja henkilöstö. Kunnanjohtajan tehtävänä on, tehtyjen poliittisten linjausten pohjalta, lainsäädännön puitteissa johtaa asioiden valmistelua ja täytäntöönpanoa sekä arvioida ja tehdä muutosehdotuksia kuntaorganisaatioon ja henkilöstöpolitiikan kehittämiseen. Apunaan kunnanjohtaja on hallinnonalavastaavaviranhaltijoista koostuva johtoryhmä. Tarkempi kuvaus johtoryhmän jäsenistä on kuvattu kunnan kulloinkin olevassa hallintosäännössä. 2.Kansanvaltaisuuden turvaaminen. Henkilöstön avulla kunnanjohtaja huolehtii poliittisten visioiden, strategioiden ja päätösehdotusten saattamisesta toimielinten käsiteltäväksi. Sama koskee myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Kunnanjohtajan erityisenä tehtävänä on havainnoida toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja huolehtia ajantasaisen tiedon hankkimisesta luottamushenkilöiden ja henkilöstön käyttöön. 3.Kuntaorganisaation ulkoinen kuva ja edustaminen. Kunnanjohtajan tehtävän on vastata kuntakuvan kehittämisestä ja alueen vetovoimaisuuden lisäämisestä. Kunnanjohtaja toimii kunnan keulakuvana ja valvoo kunnan etua. Mikäli kuntaorganisaation etu sitä vaatii, voivat valtuustossa edustettuna olevat poliittiset ryhmät sopia kunnanjohtajan asettamisesta kunnan kannalta tärkeiden yhteiskuntaorganisaatioiden toimielimiin. Kunnan protokollassa kunnanjohtaja on sijalla kolme kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajien jälkeen. 4.Hallinnonalapolitiikka. Kunnanjohtaja huolehtii yhdessä kunnanhallituksen ja sektorista vastaavan vastuuviranhaltijan kanssa kunnan maankäytöstä ja rakentamisesta sekä elinkeinoelämän kehittämisestä valtuuston hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti käyttäen apunaan kunnan henkilöstöä. Kunnanjohtaja vastaa kuntakonsernin johtamisesta. 5.Talous- ja hallinto. Kunnanjohtaja huolehtii yhdessä henkilöstön kanssa kunnan talouden tasapainoisuudesta sekä vastaan hallinnon lainmukaisuudesta.

2 Sivu 2 / 5 6.Seudullinen yhteistyö. Kunnanjohtaja vastaa seutu- ja maakuntayhteistyöstä viranhaltijatasolla pitäen yhteyttä muihin kuntiin, maakuntaliittoon sekä muihin kuntaryhmiin. Kunnanjohtajan tärkeimpänä ohjenuorana edunvalvonnassa on kuntalaisten edun ajaminen. 7.Henkilöstöhallinnon autonomia. Kunnanjohtajan esimiesaseman korostamiseksi sitoutuvat luottamuselimet kuulemaan kunnanjohtajaa ennen päätöstään valita kunnanjohtajan välittömiä alaisia luottamustehtäviin ja myöntäessään näille sivutoimilupia. Kunnan luottamushenkilöelimet ja erityisesti niiden puheenjohtajat tukevat kunnanjohtajaa hänen työssään muun muassa siten, että: - kunnanjohtajan henkilöstöhallinollista asemaa ja ammattijohtajuutta kunnioitetaan pidättäytymällä sellaisesta kuntahallinnon operatiivisesta henkilöstöjohtamisesta, joka ei tapahdu kunnanjohtajan kautta; - johtajasopimuksen toteutumisen seurantatilanteissa annetaan ja vastaanotetaan molemmanpuoleista rakentavaa palautetta. - kunnanjohtajan ja tämän alaisten kanssa yhteistyössä määritellään selkeitä ja keskenään ristiriidattomia tavoitteita, joiden toteuttamiseen voidaan sitoutua; sekä - pidättäydytään kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta. Vastaavasti kunnanjohtaja sitoutuu siihen, ettei hän julkisuudessa kritisoi luottamushenkilöiden tai luottamusorganisaatioiden toimintaa. Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta omista luottamustehtävistään. Lupautuessaan mahdollisiin luottamustehtäviin on kunnanjohtajan arvioitava tehtävän vaikutusta viranhoitoon. 2. Työn edellytykset 1. Toimivalta. Kunnanjohtajan toimivaltuudet määräytyvät kuntalain ja kunnassa kulloinkin voimassa olevien hallinto- ja johtosääntöjen mukaan. 2. Roolijako, työnjako poliittisen johdon kanssa. Kunnanjohtaja edustaan Kinnulan kuntaa ulospäin ja toimii isäntänä kunnan puolesta, jos ei tapauksesta muuta sovita. Kunnanjohtaja toimii ensisijaisesti puheenjohtajana pääsääntöisesti viranhaltijoista koostuvissa ja kunnanjohtajan päätösehdotuksia valmistelemissa työryhmissä. 3.Kunnanjohtajan työn tulosten arviointimenettely. Kunnanjohtajan työn tulosten arvioinnissa käytetään tavoite- ja tuloskeskustelumenetelmää. Keskustelut pidetään vuosittain elokuussa. Ensimmäinen tavoite- ja tuloskeskustelu käydään kuitenkin ennen vuoden 2014 loppua. Keskustelu käydään kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen kesken. 4. Oikeus koulutukseen. Kunnanjohtajan ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi kunnanjohtajalla on oikeus osallistua virka-asemaansa vastaavaan täydennyskoulutukseen talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Kunnanjohtaja valitsee itse tavanomaiseksi

3 Sivu 3 / 5 katsottavat täydennyskoulutustilaisuudet, joihin osallistuu. Tavanomaisesta poikkeavista ja laajemmista täydennyskoulutuksista päättää kunnanhallitus. 5. Virkamatkat. Kunnanjohtajalla on virkamatkoilla ja edustaessaan kuntaa oikeus käyttää itse valitsemaansa tarkoituksenmukaista matkustusmuotoa. Kilometrikorvaukset ja päivärahat sekä muut korvaukset maksetaan kulloinkin voimassa olevan virkaehtosopimuksen mukaisesti. Kunnanjohtajan matkalaskut hyväksyy jälkikäteen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Ulkomaan matkoista päättää kunnanhallitus. 6. Työskentelyvälineet. Kunnanjohtajalla on käytössään työnantajan kustantamana Älypuhelin-laite tarpeellisine lisälaitteineen. Lisäksi kunnanjohtajalla on käytössään etätyöskentelyn mahdollistava kannettava tietokone ja tabletti sekä internet-yhteys. 7. Työterveyshuolto. Kunnanjohtaja on oikeutettu käyttämään kunnan työterveyshuoltoa. 8. Luottokortti. Kunnanjohtajalla on käytössään kunnan luottokortti, josta aiheutuvat laskut hyväksyy jälkikäteen kunnanhallituksen puheenjohtaja. 3. Kunnanjohtajan palvelussuhteen ehdot 1. Palvelusuhteen laatu. Kunnanjohtaja on valittu määräaikaiseen virkasuhteeseen Virkasuhteeseen sisältyy neljän kuukauden koeaika ajalla Palkkaus ja tarkistusmenettely. Kunnanjohtajan kokonaispalkka on 5500 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi hänellä on matkapuhelinluontaisetu. Yleiskorotuksiin sovelletaan KVTES:sta. Kunnanjohtajan palkka otetaan tarkasteltavaksi vuosittain tulos- ja kehityskeskustelujen yhteydessä kunnanhallituksen puheenjohtajan toimesta. Vertailukohteina käytetään vastaavien kuntien kunnanjohtajien palkkaehtoja. 3. Eläke-edut. Eläke-edut määräytyvät KVTEL:n eläkesäännön mukaisesti. 4. Työajan käyttö, vuosilomajärjestelyt. Työaika ja vuosilomat määräytyvät KVTES:n mukaisesti. 5. Sivutoimet. Kunnanjohtajan sivutoimiin sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annettua lakia. 6. Kunnanjohtajan palvelussuhteen päättyminen. Kunnanjohtajan palvelussuhde päättyy ilman erillistä ilmoitusta Mikäli kunnanjohtajan palvelussuhde halutaan päättää ennen , eikä syynä ole hänen itsensä irtisanoutuminen tai eläkkeelle siirtyminen, eikä kuntalain 25 :n tai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 35 :n tai 41 :n mukainen peruste, voidaan virkasuhde päättää yhteisellä sopimuksella. Virkasuhteen päättyessä yhteisellä sopimuksella maksetaan kunnanjohtajalle 6 kuukauden (mukaan lukien irtisanomisaika) palkkaa vastaava siirtymä korvaus, kuukausierissä tai kerralla. Mikäli kunnanjohtajan virkasuhde halutaan päättää kuntalain 25 :n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 :n tai 41 :n perusteella, voidaan yhteisellä sopimuksella sopia, että kunnanjohtaja irtisanoutuu itse edellä mainittua siirtymäkorvausta vastaan.

4 Sivu 4 / 5 Kunnanjohtajan virkasuhteen päättyessä työnantaja ja kunnanjohtaja sitoutuvat välttämään julkista keskustelua aiheesta. Kuntafuusiotilanteessa kunnanjohtajaan sovelletaan kuntajaosta annetun lain (1698/2009) 29 :ää tai vastaavaa myöhempää normia. 4. Sopimuksen solmiminen ja allekirjoitukset sekä tarkistusmenettely Tähän sopimukseen ei ole otettu viittauksia yleisesti lainsäädännönmukaisuuteen, eikä sellaisiin itsestään selvyyksiin, jotka kuuluvat yleisesti hyvään hallintotapaan, ihmisten hyvään, rauhalliseen ja toisiaan kunnioittavaan kanssakäymiseen. Allekirjoittajat sitoutuvat omalla toiminnallaan ja käytöksellään edistämään kunnassa poliittisen ja ammatillisen johdon keskinäistä luottamusta ja hyvää, avointa keskustelukulttuuria. Kinnulan kunnan ja kunnanjohtajan välinen johtajasopimus tarkistetaan aina uuden valtuustokauden myötä. Tarkistuksen suorittaa kunnanhallitus yhdessä kunnanjohtajan kanssa. Tämä sopimus astuu voimaan koeajan päätyttyä , kuitenkin viimeistään kunnanhallituksen tätä asiaa koskevan päätöksen saatua lainvoiman.

5 Sivu 5 / 5 Kinnulassa Manu Toikkanen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mikko Ihanti kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Kalevi Kinnunen Jonna Laulumaa Virpi Piispanen Arja Rekonen Leo Urpilainen Pekka Kanervio kunnanjohtaja

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta)

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 1 IIN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti.

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista Kuntalain 24.1 :n mukaisesti. 1 11.2.2014 Luonnos 362 / 01.00.00 / 2014 Kh. 17.2.2014 Johtajasopimus Tällä Iitin kunnan ja kunnanjohtaja Riku Rönnholmin välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana.

Kunnanjohtajan tulee edistää kunnan suhteita elinkeinoelämään, valtionvaltaan ja julkiseen sanaan. Kunnanjohtaja toimii kunnan edunvalvojana. 1 LUHANGAN KUNTA KUNNANJOHTAJASOPIMUS Luhangan kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Kärnä sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työnpainopistealueista, työn edellytyksistä, kunnanjohtajan

Lisätiedot

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja)

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja) JOHTAJASOPIMUS Lieksan kaupunki ja kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen sopivat tällä johtajasopimuksella kaupunginjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat:

Johtaessaan kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginjohtajan pääasialliset tehtävät ovat: 1 FORSSAN KAUPUNGINJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Yhteiskuntatieteiden maisteri Jari Kesäniemen ottaessa vastaan Forssan kaupunginjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran sovitaan Suomen Kuntaliitto ry:n suosituksesta

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen Kunnanhallitus 18.12.2017 231 2 JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja Tuula Luukkonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan

Lisätiedot

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja)

1. Vaalan kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 2. Kunnanjohtaja Miira Raiskila (jäljempänä kunnanjohtaja) Johtajasopimus (Hyväksytty KV 19.4.2018 25) Vaalan kunta ja kunnanjohtaja Miira Raiskila sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta,

Lisätiedot

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti.

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja valtuuston vahvistaman hallintosäännön sekä konserniohjeen mukaisesti. Kunnanjohtajan johtajasopimus Taipalsaaren kunta ja kunnanjohtaja Kari Kuuramaa sopivat tällä sopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa ja erokorvauksesta,

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä.

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä. Johtajasopimus Tällä Lapuan kaupungin ja Satu Kankareen (8.2.1966) välisellä johtajasopimuksella sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteistä ja tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista. 1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti.

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Johtajasopimus ja toimitusjohtaja Osmo Aikio sopivat tällä johtajasopimuksella toimitusjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta, työn edellytyksistä,

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus 1 Kunnanjohtajasopimus Euran kunta Kunnanhallitus 17.8.2015 2 1. Kunnanjohtajan tehtävät ja työn painopistealueet Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kunnanjohtaja johtaa kunnan hallintoa,

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista PUNKALAITUMEN KUNTA Johtajasopimus Tällä Punkalaitumen kunnan ja kunnanjohtaja Jyrki Moilasen välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista.

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS, luonnos

JOHTAJASOPIMUS, luonnos JOHTAJASOPIMUS, luonnos Ruokolahden kunta ja kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkistamisesta,

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Tällä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen ja Liperin kunnan välisellä johtajasopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon

Lisätiedot

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Outokummun kaupunki Kaupunginhallitus JOHTAJASOPIMUS Tällä Outokummun kaupungin ja kaupunginjohtaja Pekka Hyvösen välisellä johtajasopimuksella selkiytetään poliittisen ja ammatillisen johdon vastuualueita,

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja

Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1 (5) SOPIMUSLUONNOS 19.05.2017 Johtajasopimus: HSY:n toimitusjohtaja 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Toimitusjohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Kunnanjohtajan johtajasopimus

Kunnanjohtajan johtajasopimus Kunnanjohtajan johtajasopimus Tällä toistaiseksi voimassa olevalla johtajasopimuksella korvataan Rautjärven kunnan ja kunnanjohtaja Harri Anttilan välillä solmittu ja 28.3.2011 allekirjoitettu johtajasopimus

Lisätiedot

Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja).

Isonkyrön kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) ja kunnanjohtaja Tero Kankaanpää (jäljempänä kunnanjohtaja). 1 (5) ISONKYRÖN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämä sopimus on Isonkyrön kunnanjohtajan ja kunnan välinen sopimus. Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn

Lisätiedot

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Kunnanhallitus 15.4.2019, liite n:o 4. JUUPAJOEN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA JYRI LAMMELAN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Juupajoen kunnan ja kunnanjohtaja Jyri Lammelan välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS

Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa 6.10.2014 210 Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välinen JOHTAJASOPIMUS Tällä Kokemäen kaupungin ja kaupunginjohtaja Reijo Siltalan välisellä johtajasopimuksella

Lisätiedot

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus

Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Utajärven kunnan ja kunnanjohtaja Anne Sormusen välinen johtajasopimus Tällä sopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon työnjaosta ja kunnanjohtajan palvelussuhteen harkinnanvaraisista ehdoista.

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos 1. Sopimusosapuolet Imatran kaupunki (jäljempänä kaupunki) ja Kai Roslakka (jäljempänä myös kaupunginjohtaja) Kaisa Heino (jäljempänä myös apulaiskaupunginjohtaja) 2. Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto.

Sopijaosapuolena Joutsan kunnan taholta on kunnanvaltuusto. JOUTSAN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HARRI NISSISEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Joutsan kunnanhallituksen ja kunnanjohtaja Harri Nissisen välisellä johtajasopimuksella on tarkoitus selkeyttää poliittisen ja ammatillisen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja )

SOPIMUS Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 1 (5) SOPIMUS 12.4.2017 JOHTAJASOPIMUS 1. Osapuolet Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki ) Marita Toikka, kaupunginjohtaja (jäljempänä kaupunginjohtaja ) 2. Tausta Kouvolan kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 32100 Ypäjä LUONNOS SOPIMUS YPÄJÄN KUNNAN KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kuntalaki (410/2015; 42 ) edellyttää kunnilta kunnanjohtajan johtajasopimusta 1.6.2017 alkaen. Tällä

Lisätiedot

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet www.mustasaari.fi Muistamisohjeet Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto on hyväksynyt ohjeet 15.12.2005. Ohjeet tulevat voimaan 1.2.2006. Päivitetty 23.3.2011 Sisällys Yleistä.....................................................................

Lisätiedot

Kunnanjohtajasopimus

Kunnanjohtajasopimus Kunnanjohtajasopimus Lempäälän kunta Kunnanvaltuusto 17.6.2015 Tällä Lempäälän kunnan ja Heidi Rämön välisellä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Antero Suonpää Antero Suonpää

Antero Suonpää Antero Suonpää Kokouskutsu Nro Kunnanhallitus 26.1.2017 2 Kokousaika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sivu Liite nro 19 32 20 33 4 21 34 22 38 23 40 24 41 25 43 5 26 44 27 45 28 46 29 48

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2011 37 Kokousaika Keskiviikko 27.04.2011 klo 17.00 18.21 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Manu Toikkanen Mikko Ihanti Kalevi Kinnunen Jonna Laulumaa. (x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) ja Ilkka Leppänen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Manu Toikkanen Mikko Ihanti Kalevi Kinnunen Jonna Laulumaa. (x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) ja Ilkka Leppänen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 04.02.2013 79 Kokousaika 04.02.2013.2013 klo 17.00 19.09 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1. Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 8.9.2014 419 226 HUOLTOMIESTEN KILPAILUTTAMINEN, 3.12.2013 363 PÄÄTÖKSEN PERU- MINEN

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 8.9.2014 419 226 HUOLTOMIESTEN KILPAILUTTAMINEN, 3.12.2013 363 PÄÄTÖKSEN PERU- MINEN 8.9.2014 419 226 HUOLTOMIESTEN KILPAILUTTAMINEN, 3.12.2013 363 PÄÄTÖKSEN PERU- MINEN 3.12.2013, 363 Liite 8 Selvitys huoltomiespäivystyksestä Arja Rekonen esitti, että huoltomiespäivystys kilpailutetaan

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema Kunnanvaltuusto Nro 11 / 12.12.2017 236 Kokousaika Tiistaina 12.12.2017 klo 12.00 Kokouspaikka Koulukeskus, liikuntasali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Toikkanen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro (x) (x) (x) (-) Juha Urpilainen. Manu Toikkanen Joonas Kinnunen

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro (x) (x) (x) (-) Juha Urpilainen. Manu Toikkanen Joonas Kinnunen KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 16.7.2018 330 Kokousaika 16.7.2018 klo 17.00 18.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016

PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016 1 PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016 1 Soveltamisala Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle suoritetaan 1) palkkiota luottamustoimen hoitamisesta; 2) korvausta luottamustoimen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SODANKYLÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Kh 14.08.2012 216, liite nro 8 SODANKYLÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto / 2012 Voimaantulo 01.01.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖT 1..1 Luokitus Luottamushenkilöt jaetaan tätä lahja- ja merkkipäiväsääntöä sovellettaessa kolmeen luokkaan seuraavasti: I II III kunnanvaltuuston

Lisätiedot

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.kxxlo 17:00-19:00 Varajäsen

Lisätiedot

(jäljempänä toimitusjohtaja)

(jäljempänä toimitusjohtaja) JOHTAJASOPIMUSMALLI Sopimusosapuolet (jäljempänä yritys) (jäljempänä toimitusjohtaja) Toimen aloittaminen ja tehtäväkuvaus Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yrityksen liiketoimintaa sekä hoitaa yrityksen

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32 Nro 02/07.02.2013 32 Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:00-19:00

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Fr ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.10.1990 Viimeksi muutettu 14.12.1994 1 Toiminta-ajatus Keskusvirasto luo edellytyksiä kaupungin itsehallinnon toteutumiselle valmistelemalla

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 3.12.2012 ( 62) Voimaantulo 1.1.2013 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt 1 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA 1.6.2017 Hyväksytty: Kvalt 22.05.2017 8 Muutos: Kvalt 18.12.2017 63 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT JA KORVAUKSET LUOTTAMUSTOI- MEN

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 12 20.9.2018 140 Kokousaika Torstai 20.9.2018 klo 17.00 18.28 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä

Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä Helsinki 2008 ISBN 978-952-213-428-8 (pdf) Sisällysluettelo Johtajasopimus kuntajohtamisen välineenä 3 1 Johtajasopimusten tarve ja tarkoitus 4 1.1 Miksi johtajasopimuksia

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot