ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA"

Transkriptio

1 1/ 22 ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA Käsittely: Etelä-Karjalan jätelautakunta Hyväksyminen: Voimaantulo: YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toimialueen kunnissa jätelain (646/2011) mukaisessa kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa sekä jätelain mukaisesti kunnan järjestämässä jätehuollossa. Jätemaksussa on huomioitu kaikki jätelainsäädännön nojalla edellytettävät jätehuollon kustannukset kuten jätteiden keräily, kuljetus, tiedotusja neuvonta, jätteiden käsittely, käsittelypaikkojen investoinnit, tarkkailu ja käytöstä poistaminen, vakuus, hallinto sekä jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen. Lisäksi jätemaksussa on huomioitu jätehuollon viranomaistehtävien hoitamisesta tulevat kulut. 2 Jätemaksujen suorittamisvelvollisuus Jätelain 78 :n mukaan: Kunnan on perittävä tämän lain mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksu voi muodostua yhdestä tai useammasta maksusta. Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntien lukuun jätelain tarkoittaman kunnan järjestämän kiinteistöittäisen jätteidenkuljetuksen ja jätelain tarkoittaman kunnan järjestämän jätehuollon. Jätelain 80 mukaan kunnan jätemaksun on velvollinen suorittamaan kiinteistön haltija tai muu jätteen haltija, jonka jätteen jätehuollon kunta järjestää. Jätelain mukaisesti määrätään, että tämän taksan mukaisesti jätemaksut suoritetaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle, joka järjestää asumisen jätehuoltopalvelut kunnan alueella.

2 2/ 22 3 Määritelmät Tässä taksassa tarkoitetaan: aluekeräyspisteellä miehittämätöntä järjestämää alueellista keräyspaikkaa, johon kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen ulkopuolelle jäävät kiinteistö toimittavat lajitellun kuivajätteensä siltä osin kuin ne kokonsa ja laatunsa puolesta soveltuvat laitettavaksi jäteastioihin. Aluekeräyspisteen yhteydessä voi olla myös ekopiste. Aluekeräyspisteen käyttöoikeus on aluekeräyspisteen käytöstä vuosimaksun maksaneilla kiinteistöillä. biojätteellä kotitalouksissa, ravintoloissa, ateriapalveluissa ja vähittäisliikkeissä syntyvää biologisesti hajoavaa elintarvike- ja keittiöjätettä, elintarviketuotannossa syntyvää vastaavaa jätettä sekä biologisesti hajoavaa puutarha- ja puistojätettä. ekopisteellä jäteyhtiön järjestämiä alueellisia keräyspaikkoja, joihin voi viedä hyötyjätteitä. Ekopisteen yhteydessä voi olla myös tuottajan järjestämä keräyspiste. energiajätteellä jätettä, joka voidaan polttamalla tai muulla tavalla hyödyntää energiana, esim. puu, polttokelpoinen muovi sekä paperi ja pahvi, joita ei hyödynnetä materiaalina. erityisjätteellä jätettä, jota ei Valtioneuvoston asetuksessa jätteistä luokitella vaaralliseksi jätteeksi, mutta jotka vaativat haitallisuutensa, laatunsa tai määränsä takia erityiskäsittelyn tai erityisiä toimenpiteitä keräyksen tai kuljetuksen aikana. Erityisjätteitä ovat esimerkiksi viiltävät, pistävät, haisevat sekä pölyävät jätteet. haja-asutusalueella taajaman ulkopuolista aluetta haravointijätteellä puutarhasta tai viheralueelta koottua biohajoavaa jätettä, joka ei sisällä oksia ja risuja hukkanoudolla tilannetta, jossa keräysväline on todettu liian painavaksi (kokonaispaino yli 80 kg) tai se on rikkinäinen, kiinteistön kunnossapitovastuulle kuuluva tie keräysvälineelle tai piha-alue on kulkukelvoton tai saattaa vaurioittaa ajoneuvoa, tiellä tai piha-alueella on jäteauton liikennöintiä tai jäteastian tyhjennyksen estäviä kulkuesteitä tai irrallaan olevia eläimiä, jäteastiaan on laitettu sellaista jätettä, jota kyseiseen astiaan ei voimassa olevan lainsäädännön tai jätehuoltomääräysten perusteella saa laittaa tai jäteastiaa ei jäätymisen tai muun syyn vuoksi saada tavanomaisin toimenpitein tyhjennettyä

3 3/ 22 hyötyjätteellä kierrätystä tai muuta hyödyntämistä varten erilliskerättävää jätettä jäteasemalla miehitettyä jäteyhtiön ylläpitämää keräyspaikkaa, johon voi toimittaa esim. metalliromua, hyötyjätteitä, rakennusjätettä, suurikokoisia jätekappaleita ja vaarallisia jätteitä jätehuollon toteuttajalla Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:tä, tuottajayhteisöä tai muuta tahoa, joka käytännössä vastaa kyseessä olevan jätteen jätehuollosta jätekeskuksella Lappeenrannan Konnunsuolla sijaitsevaa Kukkuroinmäen jätekeskusta, eli jätteiden vastaanotto-, käsittely- ja loppusijoituspaikkaa jätesäkkitelineellä jätehuoltomääräysten vastaista pyörätöntä, koneelliseen tyhjennykseen soveltumatonta jäteastiaa, jonka tyhjennyksestä määräytyy tämän taksan mukainen lisämaksu Jäteyhtiöllä Etelä-Karjalan kuntien omistamaa alueellista jäteyhtiötä Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:tä jätteen haltijalla jätteen tuottajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta, jonka hallussa jäte on jätteiden keräyspaikalla keräysvälineiden sijaintipaikkaa jätteiden keräysvälineellä astiaa, säiliötä, puristinsäiliötä, lavaa, syväsäiliötä, joihin jätteet kiinteistöllä kerätään kuljettamista varten keräyskartongilla materiaalihyötykäyttöön soveltuvaa paperi, pahvi- ja kartonkipakkauksia sekä nestekartonkipakkauksia keräyslasilla käytöstä poistettuja kierrätyskelpoisia tyhjiä kirkkaita tai värillisiä lasipakkauksia ja muuta kierrätyskelpoista lasijätettä keräysmetallilla käytöstä poistettua pakkausmetallia ja muuta romumetallijätettä kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin kiinteistönä merkittyä maatai vesialueen omistuksen yksikköä. Kiinteistöön kuuluvat sillä sijaitsevat kiinteistön omistajan omistamat rakennukset ja kiinteät laitteet. kiinteistöittäisellä jätteenkuljetuksella kunnan tai kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta, jossa jätteet noudetaan kiinteistöllä sijaitsevasta keräyspaikasta

4 4/ 22 kiinteistön haltijalla kiinteistön omistajaa tai omistajan veroista haltijaa tai kiinteistöä hallitsevaa vuokraoikeuden haltijaa kimpalla (yhteisastialla) kahden tai useamman kiinteistön yhdessä ylläpitämää yksityistä jätteiden keräysvälinettä kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kimppaisännällä yhteiskäytössä olevan, kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen kuuluvan jäteastian vastuuhenkilöä kuivajätteellä jätettä, joka jää jäljelle kun biojätteet, hyötyjätteet, vaaralliset jätteet ja erityisjätteet on poistettu kunnan järjestämällä jätteenkuljetuksella kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta, jossa kunta vastaa jätteenkuljetuksen kilpailuttamisesta sekä tilaamisesta noutamaan jätteet kiinteistöiltä tai aluekeräyspisteiltä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Etelä-Karjalassa kunnan järjestämästä jätteenkuljetuksesta ja kilpailuttamisesta vastaa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvalla jätteellä asumisessa syntyvää jätettä, mukaan lukien asumisessa syntyvä liete, sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutustoiminnassa, julkisoikeudellisten yhteisöjen ja yhdistysten hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte sekä se liikehuoneistoissa syntyvä yhdyskuntajäte, joka kerätään yhdessä asumisessa syntyvien jätteiden kanssa Kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin toissijaisesti kuuluvalla jätteellä elinkeinotoiminnan jätettä, jonka haltija on pyytänyt liittymistä kunnan jätehuoltojärjestelmään muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi, eikä asianmukaisen jätehuollon järjestäminen terveyden ja ympäristön suojelemiseksi muutoin ole mahdollista. Pyynnön kohteena oleva jäte on pysyttävä käsittelemään kunnallisessa jätehuoltojärjestelmässä Kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilla jätteillä jätteitä, jotka jätelain nojalla kuuluvat jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin tai jotka käsitellään kunnan jätehuoltojärjestelmässä kunnan toissijaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden perusteella. Kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilla kiinteistöillä kiinteistöjä, joilla syntyy yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvaa jätettä Kunnan jätehuoltojärjestelmällä kunnan järjestämän jätehuollon kokonaisuutta, jonka kautta kunta huolehtii kunnallisen yhdyskuntajätehuol-

5 5/ 22 lon piiriin kuuluvista jätteistä. Kunnan jätehuoltojärjestelmä koostuu keräys- ja vastaanottopisteistä, kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta sekä jätteiden käsittelystä kyllästetyllä puulla puutavaraa, johon on kyllästysprosessissa imeytetty erilaisia puuta suojaavia aineita, kuten kupari-, kromi- ja arseeniyhdisteitä tai kreosoottia käsitellyllä puulla maalattua, lakattua, kyllästettyä tai muulla vastaavalla tavalla käsiteltyä puujätettä käymäläjätteellä kuivakäymälöissä syntyvää ulosteperäistä jätettä lietteellä yhdyskuntajäteveden puhdistamisessa syntynyttä ja siihen rinnastettavaa vesipitoista jätettä lähikiinteistöllä taajamassa samassa tai viereisessä korttelissa sijaitsevia kiinteistöjä, haja-asutusalueella naapuria tai kylätoimikunnan, tiekunnan tai muun vastaavan toiminnallisen kokonaisuuden kiinteistöjä metalliromulla käytöstä poistettua metallia pienkiinteistöllä omakotitaloa tai paritaloa pikakontilla pakkaavaan jäteautoon paikan päällä tyhjennettävää maan päällistä suurikokoista (3 10 m 3 ) keräysastiaa puutarhajätteellä risuja, oksia, ruohoa, puiden lehtiä ja muuta niihin verrattavaa pihan ja puutarhan hoidossa syntynyttä biohajoavaa jätettä rakennus- ja purkujätteellä rakennuksen tai muun kiinteän rakennelman uudis- tai korjausrakentamisen ja kunnossapidon sekä niihin liittyvistä asennustöistä, purkamisesta sekä maa- ja vesirakentamisessa syntynyttä jätettä sako- ja umpikaivojätteellä nestemäisiä kiinteistökohtaisen jäteveden käsittelyn lietteitä sekajätteellä puutteellisesti syntypaikallaan lajiteltua jätettä syväsäiliöllä pääosin maan sisällä sijaitsevia keräysastioita, jotka tyhjennetään paikan päällä nosturilla. taajamalla asemakaavoitettua aluetta pois lukien rantaasemakaavoitetut alueet

6 6/ 22 tuottajavastuunalaisella jätteellä jätettä, jonka jätehuollosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista vastaa jätelain 6 luvun mukaan käytöstä poistetun tuotteen markkinoille saattanut tuottaja tai sen lukuun toimiva tuottajayhteisö. Tuottajavastuunalaisia jätteitä ovat moottorikäyttöiset ajoneuvojen renkaat, romuautot, sähkö- ja elektroniikkaromu, paristot ja akut, keräyspaperi sekä pakkaukset. vaarallisella jätteellä (ent. ongelmajäte) tarkoitetaan palo-, räjähdys-, terveydelle tai ympäristölle vaarallisia jätteitä. Tavallisimpia asumisessa syntyviä vaarallisia jätteitä ovat paristot, erilaiset akut, loisteputket, energiansäästölamput, sähkö- ja elektroniikkaromu, paineelliset aerosolipullot, maalit, lakat, liuottimet, puhdistusaineet, kyllästetty puu, torjunta-aineet, jäteöljyt ja lääkejätteet. vapaa-ajan asunnolla yksityishenkilön tai yrityksen omistamaa pääosin yksityishenkilöiden omaan käyttöön tarkoitettua kesämökkiä, vuokrattavaa lomamökkiä ja vuokraosaketta tai muuta vastaavaa vapaa-ajan asuinrakennusta yhdyskuntajätteellä vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvää jätettä mukaan lukien sakoja umpikaivoliete sekä laadultaan siihen rinnastettavaa hallinto-, palveluja elinkeinotoiminnassa syntyvää jätettä yleisellä jätteiden vastaanottopaikalla jätekeskusta, ekopistettä, jäteasemaa, vaarallisen jätteen vastaanottopaikkaa, tuottajayhteisöjen järjestämää keräyspaikkaa, kunnallista jätevedenpuhdistamoa sekä maaainesten ja puutarhajätteen vastaanottopaikkaa II KUNNAN JÄRJESTÄMÄN JÄTTEENKULJETUKSEN MAKSUT 4 Jätteenkuljetusmaksujen periaatteet Jätemaksutaksa määrätään kiinteistön yhdyskuntajätteiden keräilyastian nimelliskoon ja tyhjennyskertojen mukaan. Tyhjennysvälit määräytyvät jätehuoltomääräysten mukaisesti ellei toimivaltainen viranomainen ole määrännyt poikkeavaa tyhjennysväliä. Mikäli viranomainen on myöntänyt jätehuoltomääräyksistä poikkeavan tyhjennysvälin, määräytyy jäteastian tyhjennysväli kyseisen päätöksen mukaisesti viikon kuluttua siitä, kun kyseinen päätös on toimitettu Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle. Tyhjennysrytmi suhteutetaan alueella olemassa olevaan jätteenkuljetuksen aikatauluun. Jäteastian tyhjennysmaksu koostuu jätteiden kuljetusmaksusta ja käsittelymaksusta. Kuljetusmaksu on määritelty Etelä-Karjalan Jätehuolto

7 7/ 22 Oy:n aluekohtaisesti kilpailuttaman kunkin jäteastiatyypin urakkakorvauksien hinnan mukaisesti. Käsittelymaksu määräytyy Kukkuroinmäen jätekeskuksen käsittelykustannuksista tai kilpailutetuista käsittely- ja hyödyntämispalveluista. Loppusijoitukseen menevän hyödyntämiskelvottoman kuivajätteen hinnassa on mukana jätevero, joka on 70 euroa/tonni. Kuivajätteen tyhjennyshintojen käsittelyosuuden hinta määräytyy kierrätyskelvottoman kuivajätteen energiahyötykäytön kustannusten mukaan. Käsittelymaksuissa on mukana jätteen siirtokuormaus, kuljetus ja hyödyntäminen jätevoimalassa sekä tuhkan ja kuonan kuljetus- ja käsittelykustannukset. Käsittelymaksu perustuu syntypaikkalajitellun jätteen kunkin astiatyypin tilavuuspainoon, alla taulukot. Kuivajäte kg Jäteastia enintään 140 l 13 Jätesäkkiteline n. 200 l 13 (huom. jätehuoltomääräysten vastainen astia) Jäteastia enintään 240 l 16 Jäteastia l 22 Jäteastia l 36 Pikakontti enintään 4 m Pikakontti enintään 6 m Pikakontti enintään 8 m Pikakontti enintään 10 m Syväsäiliö enintään 3 m Syväsäiliö yli 3 m 3, enintään 5 m Biojäte (asuinkiinteistö) kg Jäteastia enintään 140 l 21 Jäteastia enintään 240 l 50 Syväsäiliö enintään 0,8 m Laitoskiinteistöt Suurkeittiöissä, ravintoloissa, kouluissa ja päiväkodeissa tai muissa vastaavissa paikoissa syntyvä raskas biojäte hinnoitellaan laitosbiojätteenä. kg Biojäte Jäteastia enintään 140 l 42 Jäteastia enintään 240 l 100 Syväsäiliö enintään 0,8 m Astiaryhmissä tyhjennysmaksu peritään kaikista astioista joissa on jätettä. Mikäli astiaryhmän kaikki astiat ovat tyhjiä, peritään kuitenkin astiaryhmän ensimmäisen astian tyhjennysmaksu.

8 8/ 22 Keräysvälineiden muutos voidaan ottaa huomioon alentavana viikon kuluttua siitä, kun kiinteistön haltija on ilmoittanut muutoksesta Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy:n asiakaspalveluun. Kiinteistön tilapäisestä jätehuollon keskeytyksestä on ilmoitettava Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle vähintään viikkoa ennen keskeytyksen alkamista. Tyhjennysmaksua ei peritä, jos keräilyväline on Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n tai sen kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä johtuen jäänyt kokonaan tyhjentämättä, eikä jäteastiaa saada tyhjennettyä ennen seuraavaa normaalin tyhjennysvälin mukaista tyhjennyskertaa. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa laiminlyönnistä Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle kiinteistön jäteastian normaalin tyhjennysvälin, kuitenkin enintään yhden kuukauden kuluessa laiminlyönnistä. Mikäli tyhjennysmaksu jätetään edellä olevalla perusteella perimättä, se ei poista seuraavan kerran mahdollisia astian viereen jätettyjen lisäjätteiden tyhjennysmaksuja. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n tai kuljetusurakoitsijan laiminlyönneiksi ei katsota, mikäli; keräysväline on liian painavaksi täytetty (yli 80 kg) tai rikkinäinen kiinteistön kunnossapitoon kuuluva tie keräysvälineelle on kulkukelvoton tiellä on jäteauton liikennöinnin tai jäteastian tyhjennysten estäviä kulkuesteitä tai irrallaan olevia eläimiä jäteastiaan on laitettu sellaisia jätteitä, joita ei saa voimassa olevan lainsäädännön tai jätehuoltomääräysten perusteella kyseiseen astiaan laittaa jäteastiaa ei jäätymisen tms. syyn vuoksi saada tavanomaisin toimenpitein tyhjennettyä jäteastiaa ei löydy kiinteistöltä tai kiinteistöä ei löydy puutteellisten osoitemerkintöjen takia kiinteistössä on usean jätteentuottajan astioita, eikä astioiden omistusta ole selkeästi merkitty astia, toimintaympäristö tai jokin muu seikka on jätehuoltomääräysten vastaisesti Jätemaksu peritään jäteautoon kuormatuista keräysvälineen viereen jätetyistä jätteistä ja esineistä, jotka yleisesti ottaen voidaan tulkita tarkoitetun jätteenä poiskuljetettaviksi, riippumatta siitä onko kiinteistön tai jätteenhaltija tarkoittanut ne jätteenä pois kuljetettavaksi. Jos jäteastiaa tai astian vieressä olevia lisäjätteitä joudutaan siirtämään tyhjennettäessä yli kymmenen (10) metriä yrityksen määrittelemälle jäteauton kulkureitille, peritään kultakin sen ylittävältä alkavalta kymmeneltä metriltä siirtomaksu lisämaksutaulukon mukaan.

9 9/ 22 Jätehuoltomääräysten vastaisten astioiden tyhjennysmaksu peritään jätemaksutaulukon mukaisesti, lisäksi peritään lisämaksu jätehuoltomääräysten vastainen jäteastia. Kiinteistön tilaamasta ylimääräisestä tyhjennyksestä peritään jätemaksutaulukon mukainen astiakohtainen tyhjennysmaksu. Ylimääräinen tyhjennys sovitetaan jäteauton normaaliin aikatauluun. Noutopalvelu ( Jelppi -palvelu), kokeiluvaiheessa oleva isokokoisten jäte-esineiden noutopalvelu. Tällaisia esineitä ovat esimerkiksi runkopatja, jääkaappi, pesukone, kirjahylly (purettuna osioihin), polkupyörä ja iso taulutelevisio. Tavaroiden noutoja tehdään niinä päivinä, kun EKJH:n henkilöstöä on työtehtävissä kyseisessä kunnassa. Noudon tuntiveloitus lasketaan kyseisen kunnan miehitetyltä jäteasemalta asiakkaalle ja takaisin. Noudettavien jäte-esineiden hinnoittelu noudattaa 10 määritettyjä miehitettyjen jäteasemien vastaanottohintoja. 5 Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen maksut Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen maksut määrätään seuraavan taulukon mukaisesti. Maksut on määritelty Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n vastuulla oleville asumisessa syntyville yhdyskuntajätteille; kuivajätteelle, biojätteelle ja pakkauksille. Mikäli jäteastia ei kuntonsa puolesta sovellu konekuormattavaksi tai se on liian painava (yli 80 kg) tai astia muulla vastaavalla tavalla ei täytä jätehuoltomääräyksien vaatimuksia, ja astia kuitenkin voidaan tyhjentää tyhjennyskäynnin yhteydessä, peritään ko. astian normaalin tyhjennysmaksun lisäksi lisämaksu jätehuoltomääräysten vastainen jäteastia. Samoin menetellään, mikäli jäteastiassa on merkittäviä määriä jätehuoltomääräysten vastaisia jätteitä. Mikäli astiassa on vaarallista jätettä tai huomattava määrä jätteitä, joita ei saa sijoittaa kyseessä olevan astiatyypin ja jätelajin mukaiseen jätekuormaan, jätetään astia tyhjentämättä. Mikäli ko. astian sisältö soveltuu kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetettavaksi, suoritetaan kyseisen astian tyhjennys ylimääräisenä tyhjennyksenä ja siitä peritään tyhjennysmaksu. Mikäli jäteastia jää tyhjentämättä asiakkaasta johtuvasta syystä, laskutetaan hukkanoudosta tyhjennysmaksu.

10 10/ 22 LAPPEENRANTA IMATRA PARIKKALA, RAUTJÄRVI JA RUOKOLAHTI SAVITAIPALE, LEMI, LUUMÄKI JA TAIPALSAARI /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys Tyyppi alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % Kuivajäte Jäteastia enintään 140 l 3,940 4,886 3,917 4,857 5,641 6,995 4,652 5,769 Jätesäkkiteline n. 200 l 4,367 5,416 4,344 5,387 6,068 7,525 5,079 6,299 (lisäksi peritään jätehuoltomääräysten vastaisesta astiasta lisämaksu) Jäteastia enintään 240 l 4,367 5,416 4,344 5,387 6,068 7,525 5,079 6,299 Jäteastia l 5,222 6,475 5,199 6,447 6,923 8,584 5,934 7,358 Jäteastia l 7,315 9,071 7,292 9,043 9,016 11,180 8,158 10,116 Lisämaksu jätehuoltomääräysten 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 vastainen jäteastia Lisäsäkki 4,367 5,416 4,344 5,387 6,068 7,525 5,079 6,299 Lisämaksu kultakin 10 m 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1,000 ylittävältä 10 m:ltä siitä, että irtojätettä, jäteastiaa tai jätesäkkiä siirretään käsin keräyspaikasta jäteautoon (astiat 140 l -660 l) Pikakontti enintään 4 m 3 47,689 59,135 47,081 58,380 46,980 58,255 46,781 58,008 Pikakontti enintään 6 m 3 62,929 78,033 62,321 77,278 62,220 77,153 63,216 78,388 Pikakontti enintään 8 m 3 78,170 96,930 77,561 96,175 77,460 96,051 79,652 98,768 Pikakontti enintään 10 92, ,588 92, ,881 91, ,709 95, ,908 m 3 Syväkeräys yli 3 m 3, enintään 87, ,674 87, ,674 93, ,114 90, ,394 5 m 3 Syväkeräys, enintään 3 m 3 56,584 70,165 56,584 70,165 60,458 74,968 58,521 72,566

11 11/ 22 LAPPEENRANTA IMATRA PARIKKALA, RAUTJÄRVI JA RUOKOLAHTI SAVITAIPALE, LEMI, LUU- MÄKI JA TAIPALSAARI /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys Tyyppi alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % Biojäte Jäteastia enintään 140 l 4,426 5,488 4,658 5,776 8,309 10,303 6,989 8,667 Jäteastia enintään 240 l 6,908 8,566 7,141 8,855 10,791 13,381 9,472 11,745 Syväsäiliö enintään 0,8 m 3 39,516 49,000 39,516 49,000 47,581 59,000 47,581 59,000 Lisämaksu jätehuoltomääräysten 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 vastainen jäteastia Lisäsäkki 6,908 8,566 7,141 8,855 10,791 13,381 9,472 11,745 Lisämaksu kultakin 10 m ylittävältä 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1, m:ltä siitä, että irtojä- tettä, jäteastiaa tai jätesäkkiä siirretään käsin keräyspaikasta jäteautoon (astiat 140l -660l) Joulukuusi 6,048 7,500 6,048 7,500 6,048 7,500 6,048 7,500 Laitoskiinteistöt Suurkeittiöissä, ravintoloissa, kouluissa ja päiväkodeissa tai muissa vastaavissa paikoissa syntyvä raskas biojäte hinnoitellaan laitosbiojätteenä. LAPPEENRANTA IMATRA PARIKKALA, RAUTJÄRVI JA RUOKOLAHTI SAVITAIPALE, LEMI, LUU- MÄKI JA TAIPALSAARI /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys /tyhjennys Tyyppi alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % alv 0 % alv 24 % Biojäte Jäteastia enintään 140 l 6,573 8,151 6,806 8,440 10,456 12,966 9,137 11,330 Jäteastia enintään 240 l 11,538 14,307 11,771 14,596 15,421 19,122 14,102 17,486 Syväsäiliö enintään 0,8 m 3 55,645 69,000 55,645 69,000 63,710 79,000 63,710 79,000 Lisämaksu jätehuoltomääräysten 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 6,452 8,000 vastainen jäteastia Lisäsäkki 11,538 14,307 11,771 14,596 15,421 19,122 14,102 17,486 Lisämaksu kultakin 10 m ylittävältä 10 m:ltä siitä, että irtojätettä, jäteastiaa tai jätesäkkiä siirretään käsin keräyspaikasta jäteautoon (astiat 140l -660l) 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1,000 0,810 1,000

12 12/ 22 ASUINKIINTEISTÖT Tyyppi Käsittely /kpl Kuljetus /kpl Tyhjennysmaksu Tyhjennysmaksu Keräyskartonki kuljetusmaksu 5,000 6,200 Jäteastia enintään 1000 l Rullakko 7,000 8,680 Keräysmetalli kuljetusmaksu Jäteastia enintään 660 l* MUUT KIINTEISTÖT Tyyppi Käsittely /kpl Kuljetus /kpl Tyhjennysmaksu Keräyslasi kuljetusmaksu Jäteastia enintään 240 l* *) sisältyy perusmaksuun, mikäli jätehuoltomääräysten mukainen erilliskeräysvelvoite Tyhjennysmaksu Keräyskartonki kuljetusmaksu 5,000 6,200 Jäteastia enintään 1000 l Rullakko 7,000 8,680 Keräysmetalli kuljetusmaksu Jäteastia enintään 660 l* Keräyslasi kuljetusmaksu Jäteastia enintään 240 l* *) myös asuinkiinteistöt, joilla ei ole erilliskeräysvelvoitetta Voimassa olevien jätehuoltomääräysten mukaisten asuinkiinteistöjen erilliskerättyjen metalli- ja lasipakkausten kuljetus kuuluvat perusmaksulla tuotettaviin palveluihin. Mikäli jätehuoltomääräysten mukaista erilliskeräysvelvoitetta ei ole, edellyttää kuljetuspalvelu sopimista Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy:n kanssa; vaatimuksena soveltuvuus keräyslogistiikkaan sekä riittävä kertymä. Tuote Hinta ( ) Hinta ( ) Lisätyö - auto paikallaan ( /alkava 10 min) 8,250 10,230 - lisäajoa 11,600 14,384 ( /alkava 10 min) Astian pesu 14,900 18,476 Noutopalvelu Jelppi 40,320 50,000 - tuntityö /h - tuntityö, apumies /h 37,750 46,81

13 13/ 22 VEROLLISET HINNAT HINNAT VEROTTOMINA Myyntihinta /astia Myyntihinta /astia Myyntihinta /astia Myyntihinta /astia Myyntihinta /astia Myyntihinta /astia Perilletoimitettuna Perilletoimitettuna Noudettuna Perilletoimitettuna Perilletoimitettuna Noudettuna Koko Astianväri Jätelaji LAPPEENRANTA MUUT KUNNAT LAPPEENRANTA MUUT KUNNAT alv 24 % alv 24 % alv 24 % 1, L Harmaa Kuivajäte 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L Harmaa Kuivajäte 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L Harmaa Kuivajäte 103,00 110,00 95,00 83,06 88,71 76, L Harmaa Kuivajäte 190,00 199,00 175,00 153,23 160,48 141,13 Käytetty L Harmaa Kuivajäte 120,00 129,00 105,00 96,77 104,03 84, L bio Ruskea Biojäte 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L bio Ruskea Biojäte 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42,74 660L Keltainen/Sininen Pahvi 190,00 199,00 175,00 153,23 160,48 141, L Musta Metalli 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L Musta Metalli 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L Valkoinen/sininen Lasi 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42, L Valkoinen/sininen Lasi 61,00 66,50 53,00 49,19 53,63 42,74 Hinnat sisältävät astian, tarroituksen,perilletoimituksen, biojäteastiassa biojätepussin ja tarvittaessa vanhan astian poiskuljetuksen. Toimituasaika on kahden viikon sisällä tilauksesta. PARARU ja SALUUTA-alueille astiat toimitetaan muiden kuljetusten yhteydessä ja toimitusaika voi olla neljä viikkoa.

14 14/ 22 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jäte Jätelain 33 :n mukaiseen kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin toissijaisesti kuuluvien jätehuoltopalvelujen jätemaksut määräytyvät tämän taksan mukaisesti. Toissijaisen vastuun piiriin kuuluvan jätteen haltijan on kuitenkin katettava vähintään kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Taksan mukaisia maksuja voidaan kustannusten perusteella joko alentaa tai korottaa maksimissaan 30 %. Kustannusten määrään vaikuttavia tekijöitä voivat olla mm: jäte-erän määrä jätteen laatu kuljetusmatka jäte-erän soveltuvuus kunnan jäteyhtiön järjestelmään muut tapauskohtaiset tekijät Silloin, kun palvelutarve on jatkuvaa, yhtiö tekee jätteen haltijan kanssa kirjallisen sopimuksen enintään kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. III PERUSMAKSUT (sisältää viranomaismaksun) 6 jen maksuunpano veloitetaan kaikilta Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toimialueen kiinteistöiltä ja se perustuu kiinteistön asuntojen lukumäärään. Kiinteistökohtainen perusmaksu laskutetaan vuosittain yhtenä eränä. n suoritusvelvollisuus koskee myös laitoksia, joissa on tavanomaiseen kotitalouteen rinnastettava asumiseen käytettävä asuinhuoneisto tai asuinhuoneistoja. 7 illa tarjottavat palvelut ja osittain katettavat kustannukset illa ylläpidetään keräysverkosto asumisessa syntyviä hyötyjätteitä varten sekä kustannetaan osittain miehitetyt jäteasemat. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy järjestää osin yhteistyössä tuottajayhteisöjen kanssa jätekeskukseen ja jäteasemille vastaanoton ja käsittelyn erikseen lajitelluille hyödynnettäville jätejakeille. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy järjestää toimialueensa asuinkiinteistöillä ja yksityishenkilöiden vapaa-ajan asuinkiinteistöillä syntyville vaarallisille jätteille veloituksettomat vastaanottopalvelut Kukkuroinmäen jätekeskuksessa sekä kuntien miehitetyillä jäteasemilla. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy kilpailuttaa ja järjestää vuotuiset vaarallisten jätteiden keräyskierrokset kaikkiin osakaskuntiin, järjestää lääkejätteiden vastaanoton ap-

15 15/ 22 teekkeihin ja toteuttaa asbestijätteen pienerien (enintään 10 kg/100 l) maksuttoman vastaanoton. lla katetaan hyöty- ja vaarallisten jätteiden käsittelystä aiheutuvat kulut, vastaanottoverkoston investoinnit, hallinnon, tiedotuksen ja neuvonnan kulut sekä hyöty- ja vaarallisten jätteiden jätehuollon kehittäminen. n yhteydessä maksettava viranomaismaksu perustuu jätehuoltoviranomaisen jätehuollon järjestämiseen liittyvien hallinnollisten tehtävien hoitamiseen ja niistä aiheutuviin kustannuksiin. Kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilta kiinteistöiltä viranomaismaksu on 1,77. Omistajakunnilla on jätehuollosta erilaisia velvoitteita kuten lopetettujen kaatopaikkojen jälkihoito ja valvontakuluja, joita varten kunnille kerätään perusmaksun yhteydessä ns. kuntalisää. 8 t Asuin- ja lomahuoneistojen perusmaksut määräytyvät seuraavasti: on asuinhuoneistokohtainen kiinteä vuosimaksu. Maksuvelvollinen on se, joka omistaa tai hallitsee kiinteistöä/asuinhuoneistoa vuoden ensimmäisenä päivänä. Vuoden aikana valmistuneita kiinteistöjä/ asuinhuoneistoja ei laskuteta kesken vuoden. Kiinteistön/asuinhuoneiston omistajalla on velvoite tiedottaa jäteyhtiötä omistusmuutoksista. LAPPEENRANTA Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivi- ja 13,936 2,840 1,770 22,998 paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,840 1,770 23,957 Loma-asunto 10,962 1,893 1,770 18,135

16 16/ 22 IMATRA Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. 13,936 2,200 1,770 22,203 Asuinhuoneisto kerrostalossa 12,387 2,200 1,770 20,283 1) Asuinhuoneisto rivija paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,200 1,770 23,162 Loma-asunto 10,962 1,465 1,770 17,604 PARIKKALA Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto 12,387 2,002 1,770 20,037 kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivi- 13,936 2,002 1,770 21,957 ja paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,002 1,770 22,917 Loma-asunto 10,962 2,002 1,770 18,270 RAUTJÄRVI Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto 12,387 1,230 1,770 19,080 kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivi- 13,936 1,230 1,770 21,000 ja paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 1,230 1,770 21,960 Loma-asunto 10,962 1,230 1,770 17,313 RUOKOLAHTI Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto 12,387 0,768 1,770 18,507 kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivi- 13,936 0,768 1,770 20,427 ja paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 0,768 1,770 21,387 Loma-asunto 10,962 0,768 1,770 16,740 SAVITAIPALE

17 17/ 22 Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto 12,387 2,040 1,770 20,085 kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivi- 13,936 2,040 1,770 22,005 ja paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,040 1,770 22,965 Loma-asunto 10,962 1,480 1,770 17,623 LEMI Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivija paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,040 1,770 22,965 Loma-asunto 10,962 1,480 1,770 17,623 LUUMÄKI Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivija paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 2,000 1,770 22,915 Loma-asunto 10,962 2,000 1,770 18,268 TAIPALSAARI Asuntotyyppi Kuntalisä Viranomaismaksu yht. Asuinhuoneisto kerrostalossa 1) Asuinhuoneisto rivija paritalossa 2) Omakotitalo 14,710 1,770 20,435 Loma-asunto 10,962 1,770 15,788 1) Kerrostalohuoneistoihin luetaan myös luhtitalot, huoneiston pientalot ja 10 tai yli 10 huoneiston asuntolat

18 18/ 22 2) Rivi- ja paritalohuoneistoihin luetaan 3 9 huoneiston pientalot sekä alle 10 huoneiston asuntolat IV ASUINKIINTEISTÖJEN ALUEKERÄYSMAKSUT 9 Aluekeräyspisteen käyttömaksut Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n osakaskunnista ne, joissa on runsaasti haja-asutusalueita ja joissa asukastiheys on pieni, kunnan järjestämä jätehuolto toteutetaan haja-asutusalueiden osalta pääsääntöisesti aluekeräyspisteiden kautta. Aluekeräyspisteeseen voi viedä kohtuullisen määrän normaalissa asumisessa syntyvää jätettä (max. 2 x 200 ltr säkki). Suuremmat ja muut jäteerät tulee toimittaa miehitetylle jäteasemalle. Aluekeräyspisteiden väärinkäyttö voi aiheuttaa huomattavia kustannuksia. Aluekeräyspisteiden väärinkäyttöä on myös ohjeiden vastaisen jätteen tuominen pisteelle. Aluekeräyspisteen väärinkäytöstä veloitetaan väärinkäyttömaksu (siivous-, jätteenkuljetus- ja käsittelymaksu), jolla katetaan aiheutuneita kustannuksia. Maksu laskutetaan aluekeräyspistettä väärinkäyttäneeltä jätteen tuojalta. Aluekeräyspisteissä on keräysastiat kuivajätteelle, joiden tilavuus on mitoitettu ympärivuotisen asutuksen mukaan. Mikäli alueen käyttäjäkunta lisääntyy kesäaikaan loma-asukkaista, lisätään pisteeseen astioita tai tyhjennyskertoja. Tarpeen vaatiessa kesä-asukkaita varten voidaan järjestää aluekeräyspiste, joka on käytössä vain lomakauden Aluekeräyspisteen käyttöön oikeuttava maksu kerätään vuosittain yhtenä eränä. Maksuvelvollinen on se, joka omistaa tai hallitsee kiinteistöä/asuinhuoneistoa vuoden ensimmäisenä päivänä. Kiinteistön/asuinhuoneiston omistajalla on velvoite tiedottaa jäteyhtiötä omistusmuutoksista. Mikäli kiinteistö, joka kuuluu kunnan vastuulla olevan jätehuollon piiriin, ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen omalla tai kimppaastialla, laskutetaan kiinteistöltä aluekeräyspistemaksu.

19 19/ 22 LAPPEENRANTA Aluekeräyspistemaksu Aluekeräyspistemaksu Vuosimaksu Ympärivuotinen vakituinen 50,292 62,363 asunto Ympäri vuoden käytettävä 35,240 43,698 yhden hengen vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto 31,435 38,980 Väärinkäyttömaksu / väärinkäyttö / väärinkäyttö Väärinkäyttö 120, ,000 IMATRA Imatralla ei ole käytössä aluekeräyspisteitä. PARIKKALA, RAUTJÄRVI JA RUOKOLAHTI Aluekeräyspistemaksu Aluekeräyspistemaksu Vuosimaksu Ympärivuotinen vakituinen 78,005 96,726 asunto Ympäri vuoden käytettävä 55,729 69,104 yhden hengen vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto 39,009 48,371 Väärinkäyttömaksu / väärinkäyttö / väärinkäyttö Väärinkäyttö 120, ,000 SAVITAIPALE, LEMI JA LUUMÄKI Aluekeräyspistemaksu Aluekeräyspistemaksu Vuosimaksu 51,780 64,208 Ympärivuotinen vakituinen asunto Ympäri vuoden käytettävä 36,287 44,995 yhden hengen vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto 32,365 40,133 Väärinkäyttömaksu / väärinkäyttö / väärinkäyttö Väärinkäyttö 120, ,000

20 20/ 22 TAIPALSAARI Aluekeräyspistemaksu Aluekeräyspistemaksu Vuosimaksu Ympärivuotinen vakituinen 51,780 64,208 asunto Ympäri vuoden käytettävä 36,287 44,995 yhden hengen vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto 32,365 40,133 Väärinkäyttömaksu / väärinkäyttö / väärinkäyttö Väärinkäyttö 120, ,000 V KÄSITTELYMAKSUT 10 Käsittelymaksutaksan yleiset perusteet Käsittelymaksutaksaksi vahvistetaan loppusijoitusalueelle sijoitettavan ja energiahyötykäyttöön toimitettavan kuivajätteen sekä erityis- ja biojätteen käsittelymaksut, joita sovelletaan tähän taksaan. Muiden kuin kunnan vastuulla olevien jätteiden käsittelymaksut vahvistaa Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy. Jätteenkäsittelymaksut peritään jätteen tuojalta lukuun ottamatta kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetettavia jätteitä ja Etelä- Karjalan Jätehuolto Oy:n sopimuskuljetuksia. Jätteenkäsittelymaksu voidaan periä myös jätteen tuojalta, mikäli jätteentuoja esittää jätteenhaltijan allekirjoittaman siirtoasiakirjan tai mikäli jätteentuottaja on tehnyt Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n kanssa sopimuksen jätteenkäsittelystä. Käsittelymaksut punnituille jätteille: Jätelaji Käsittelymaksu /t, alv 0 % Käsittelymaksu /t, alv 24 % Hyödyntämiskelvoton kuivajäte, loppusijoitukseen 162, ,377 (sisältää 70 /t jäteveroa) Kierrätyskelvoton kuivajäte, energiahyötykäyttöön 142, ,577 Kompostoituva biojäte 85, ,144

21 21/ 22 Käsittelymaksu miehitetyillä jäteasemilla peritään oheisen taulukon mukaan: Jätelaji VI JÄTEMAKSULASKUTUS Asumisen pienjäte-erä 200 l säkki - rakennus- ja purkujäte, kuivajäte, energiajäte Asumisen pienjäte-erä enintään 1 m 3 - rakennus- ja purkujäte, kuivajäte, energiajäte Henkilöauton peräkärrykuorma yli 1 m 3 - rakennus- ja purkujäte, kuivajäte, energiajäte Vastaanottohinta Vastaanottohinta alv 0 % alv 24 % 5,645 7,00 12,097 15,00 28,226 35,00 Patjat (kpl) 6,452 8,00 Huonekalut (esim. sohva, nojatuoli) kpl 9,677 12,00 Puutarhajätteet 28,226 35,00 - Traktorin peräkärryllinen tai kuorma-auton lavallinen Tynnyrin hävitysmaksu 200 l 28,226 35,00 12 Jätemaksujen maksuunpano Jätemaksut määrätään ja toimeenpannaan kunnan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän maksuunpanoluettelon mukaisesti Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n tarkoituksenmukaiseksi katsomina laskutusjaksoina, jotka voivat olla eri asiakasryhmille erilaiset. Jätemaksut suoritetaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle. Jätemaksulaskusta mahdollisesti tehtävät muistutukset on toimitettava maksuunpanopäätöksen tehneelle Etelä-Karjalan jätehuoltoviranomaiselle 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Mikäli muuta ei toteennäytetä, katsotaan lasku saaduksi 7 vuorokauden kuluttua sen lähettämisestä. Jätemaksu on suoritettava laskussa ilmoitettuna aikana muutoksenhausta huolimatta. Mikäli maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle määrälle on suoritettava erääntymispäivästä vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on ulkoistanut maksumuistutus- ja perintäpalvelun. Perintäkulut perustuvat lakiin. (Laki saatavien perinnästä /513).

22 22/ 22 VII MAHDOLLISET VERO- JA KORKOMAKSUT 13 Arvonlisäverot 14 Jätevero Tässä taksassa arvonlisävero on huomioitu 24 %:n mukaan. Mikäli arvonlisävero muuttuu, huomioidaan muutos sen voimaantulopäivästä lukien. Tässä taksassa loppusijoitettavien jätteiden käsittelymaksuissa huomioitu jätevero on 70 /t, mikäli se muuttuu tai viranomaisen toimesta määrätään muu vastaava veroluonteinen maksu, huomioidaan niiden vaikutus voimaantulopäivästä lukien 15 Viivästyskorko Viivästyskorko määräytyy korkolain mukaan. Mikäli myöhästymiskoron määräytymisperusteita muutetaan, huomioidaan niiden vaikutukset voimaantulopäivästä lukien VIII TAKSAN VOIMAANTULO 16 Voimaantulo Jätetaksa astuu voimaan Samalla XXX nykyinen jätetaksa kumotaan asianomaisen viranomaisen toimesta ja vahvistetaan tämä taksa.

JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 1/ 13 JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Käsittely: Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Hyväksyminen: Voimaantulo: 1.1.2013 1 YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Lappeenrannan kaupungissa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan jätelautakunta. 2 Jätemaksujen suorittamisvelvollisuus

Etelä-Karjalan jätelautakunta. 2 Jätemaksujen suorittamisvelvollisuus 1/ 21 JÄTEMAKSUTAKSA Käsittely: Etelä-Karjalan jätelautakunta Hyväksyminen: 21.10.2014 33 Voimaantulo: 1.1.2015 1 YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toimialueen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA

ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA 1/ 20 ETELÄ-KARJALAN JÄTEMAKSUTAKSA Käsittely: Etelä-Karjalan jätelautakunta Hyväksyminen: 22.10.2013, päätös 38 Korjaus 9, aluekeräyspistemaksut 28.1.2014 Voimaantulo: 1.1.2014 1 YLEISTÄ 1 Soveltamisalue

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSAEHDOTUS

JÄTEMAKSUTAKSAEHDOTUS 1/ 25 JÄTEMAKSUTAKSAEHDOTUS 1 YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toimialueen kunnissa jätelain (646/2011) 35-36 mukaisessa kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ 18.12.2018 45 Liite 2 Syd TSV-JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2013 xx. Sivu 1 / 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa sovelletaan Joensuun

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka LUONNOS JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka SISÄLTÖ YLEISTÄ JÄTETAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue... 3 2 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus ja maksumuistutukset... 3 3

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 1 Tekla 17.12.2009 138 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2009 Voimaantulo 1.1.2010 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN ALUEKERÄYS... 3 1.1 Aluekeräysmaksu...

Lisätiedot

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte 1. Jätehuollon järjestäminen a) kiinteistökohtainen keräys b) usean kiinteistön yhteinen keräysväline (kimppa) a)kiinteistön haltija järjestää

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1 Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunta on määrännyt jätemaksut suoritettavaksi Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti.

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 5.12.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1/4 JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1. Johdanto Jätehuollon palvelutasolla määritellään millaisia jätehuoltopalveluja alueen asukkaille ja yrityksille tarjotaan Vestia Oy:n alueella. Vestia

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2015 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksulla

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä sekajätteen

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2017 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Heinäveden, Joroisten, Juvan, Leppävirran ja Varkauden kuntien jätemaksutaksa 26.11.2015 1 (9) Sisällysluettelo 1. Luku: YLEISTÄ...2

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 9.3.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 8.3.2018 Voimaantulo 1.4.2018 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 28.9.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 Maanmittauslaitos, lupa nro 804/MML/08 JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2010 ALKAEN 2(7) I YLEISTÄ 1 2 3 4 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä (myöhemmin kuntayhtymä)

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI JÄTEMAKSUTAULUKKO Maksut 1.1.2017 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 1. Perusmaksu /asunto/kk /asunto/kk

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. JÄTEMAKSUTAKSA 2014 1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan 19.12.2008 vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. Jätemaksut veloitetaan samanaikaisesti ja samalla laskulla

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Luonnos 30.10.2014. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2014 xx.) Sivu 1 / 7 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

Lapinjärven jätetaksa 2015

Lapinjärven jätetaksa 2015 LIITE 1 1 Lapinjärven jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Lapinjärven kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 8/Jätela 1.12.2016 57 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa

Porin seudun jätetaksa Porin seudun jätetaksa 1.1.2015 alkaen Porin seudun jätelautakunta Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila 1. YLEISTÄ 1 Yleistä jätetaksasta Porin seudun jätelautakunta

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Palvelu Taso Mittarit Huomiot Jätteenkuljetus, kunnan vastuulle kuuluva kuiva- ja biojäte

Palvelu Taso Mittarit Huomiot Jätteenkuljetus, kunnan vastuulle kuuluva kuiva- ja biojäte 1 / 9 Jätteenkuljetus, kunnan vastuulle kuuluva kuiva- ja biojäte 1. Jätehuollon järjestäminen a) Kiinteistökohtainen keräys Kiinteistöittäinen keräys tarjotaan kuiva- ja biojätteille erikseen määritellyillä

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2019 Liite: 25 A Ehdotus: Pohjanmaan jätelautakunta 4.12.2018, 25 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. LIITE 1 HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. JÄTEMAKSUTAKSA 1.4.2011 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Luonnos 29.10.2015. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.201x xx.) I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk Tekninen ltk 8.0.20L7 I SZ LIITE 4 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 Tekninen lautakunta lþ9207 S 52 Kunnanhallitus hyväksynyt _l _207 S 3 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 ALKAEN S 2S Jätteiden

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2017 Hyväksytty: Pohjanmaan jätelautakunta, 13.12.2016, 22 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Tuusulan kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Tuusulan kunnan jätehuolto

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot