II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut"

Transkriptio

1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunta on määrännyt jätemaksut suoritettavaksi Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti. Jätemaksut sisältävät kaikki jätelainsäädännön edellyttämät jätehuollon toteutuksen kustannukset, kuten jätteen kuljetuksen keräyspisteestä vastaanottopaikkaan, tiedotuksen ja neuvonnan, hallinnon, jätteiden käsittelyn, kaatopaikan maisemoinnin ja jälkihoidon sekä jätehuollon kehittämisen ja varautumisen tuleviin investointeihin. 2 Edellä 1 :n 2 momentissa tarkoitettua jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka jätehuoltopalvelun Kymenlaakson Jäte Oy järjestää kunnan lukuun. 3 Tässä taksassa tarkoitetaan: Jätemaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua EKO-maksulla kiinteistökohtaista maksua, jolla katetaan lakisääteisiä, käyttäjilleen maksuttomia palveluita, joiden käyttöä sen paremmin kuin jätteen syntyä tai määrääkään ei voida vaikeudetta kohdentaa. Jäteasemamaksulla jäteasemalla asiakkaalta perittävää eräkohtaista vastaanottomaksua. Yhdyskuntajätteellä yleisnimikkeenä asumisessa syntynyttä jätettä sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavaa teollisuus-, palvelu- tai muussa toiminnassa syntynyttä jätettä, ei kuitenkaan vaarallista jätettä. Hyödyntämiskelpoisella jätteellä sellaista yhdyskuntajätettä, joka jätelain nojalla tai kunnan jätehuoltomääräyksissä on edellytetty kerättäväksi erikseen hyödyntämistä varten. Loppujätteellä järjestetyssä jätteenkuljetuksessa kerättyä tavanomaista asumisessa syntynyttä jätettä sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavaa jätelain 32 :n 1 momentissa mainituissa toiminnoissa syntynyttä jätettä. Loppujäte jää jäljelle, kun hyödynnettävät jätteet, vaaralliset jätteet ja erityisjätteet kerätään erikseen. Kaatopaikkajätteellä energiahyötykäyttöön kelpaamaton tavanomainen jäte Biojätteellä kotitaloudessa syntyvää ja siihen rinnastettavaa, eloperäistä ja kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä, joka kerätään ja käsitellään erikseen Energiajätteellä jätelain 32 :ssä mainituissa kohteissa syntyvää erikseen kerättyä jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa. Tällaista jätettä on muun muassa kotitalouksissa ja hallinto-ja palvelutoiminnoissa syntyvä muovi-ja paperijäte, joka ei sovellu sellaisenaan materiaalikierrätykseen. Metallilla kiinteistökohtaisessa keräyksessä ja hyötyjätepisteellä kerättävää keräysvälineeseen sopivaa pienikokoista metallia, joka kelpaa materiaalina hyödynnettäväksi, kuten tölkkejä, purkkeja ja muita metallikappaleita. II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut 4 Jätemaksu määrätään kiinteistön yhdyskuntajätteiden keräilyvälinetyypin, tyhjennyskertojen ja muun tehdyn työn mukaan. Erikseen punnittavissa säiliöissä käsittelymaksuosuus riippuu jätteen todellisesta painosta. Jätemaksu peritään kaikista astioista, joissa on jätettä. Jos astia tai astiaryhmän kaikki astiat ovat tyhjiä, peritään kuitenkin hukkanoutomaksuna 240 litran loppujäteastian tyhjennysmaksu, josta vähennetään astian laskennallinen jätteenkäsittelymaksuosuus. Keräysvälineiden muutoksen vaikutus jätemaksuun otetaan huomioon jätemaksua alentavana tai kohottavana siitä lähtien, kun kiinteistön haltija on ilmoittanut muutoksesta Kymenlaakson Jäte Oy:n toimistoon tai asia on muuten todennettu. Kiinteistön jätehuollon tilapäisestä keskeytyksestä on ilmoitettava Kymenlaakson Jäte Oy:lle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen keskeytyksen alkamista. Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta.

2 Jätemaksua ei peritä, jos keräilyvälineon Kymenlaakson Jäte Oy:n tai kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä johtuen jäänyt tyhjentämättä. Laiminlyönneiksi ei katsota liian painavaksi täytettyä tai rikkinäistä keräilyvälinettä, kiinteistön kunnossapitoon kuuluvan, jäteastialle johtavan tien kulkukelvottomuutta tai tien niin huonoa kuntoa, että se saattaa aiheuttaa vauriota ajoneuvolle. Viime mainitussa tapauksessa turhasta käynnistä peritään keräysvälineen tai ryhmän ensimmäisen astiantyhjennysmaksu, josta vähennetään astian laskennallinen jätteenkäsittelymaksu. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä Kymenlaakson Jäte Oy:lle viipymättä. Jäteastiaa ei saa täyttää niin painavaksi, ettei se ole kohtuudella käsin siirrettävissä. Jätehuoltomääräysten vastainen astian täyttö ja sijainti aiheuttavat lisäkustannuksen, joka peritään jätemaksutaulukon lisälisätyökohdan mukaisesti. 5 Jätemaksu on kultakin säännölliseltä tyhjennyskerralta jätemaksutaulukon mukainen, kun keräilyvälineiden tyyppi ja sijainti sekä jätteen laatu ovat kunnan jätehuoltomääräysten mukaiset, ja astiantyhjennysväli alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen soveltuva. Niistä keräilyvälineistä, joista jätteenpaino punnitaan erikseen, peritään käsittelymaksuosuus jätteen todellisen painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun mukaisena. Jos jätesäkkiä joudutaan kantamaan tai jäteastiaa siirtämään kiinteistön alueella yli kymmenen (10) metriä, peritään kultakin sen ylittävältä 10 metriltä lisämaksua jätemaksutaulukon mukaan. Jäteautoa ei ajeta asemakaava-alueella yksittäisen pientalokiinteistön, kuten omakoti- tai paritalon, tontille. Mikäli jäteauton kulku kiinteistön jätetilan luokse on tilapäisesti muuttunut tai estetty, peritään jäteastioiden tyhjennyksen edellyttämästä siirrosta siirtolisä jätemaksutaulukon mukaisesti. Jos pakkaavaan jäteautoon keräilyvälineitä tyhjennettäessä otetaan niiden vierestä kuljetettavaksi lisäjätteitä, peritään korkeintaan 200 litran jätesäkistä tai muulla vastaavalla tavalla pakatusta jätteestä sama jätemaksu alkavaa 200 litran erää kohti kuin 240 litran astian tyhjennyksestä mahdollisine siirtolisineen. Ns. pakatun lisäjätteen maksu peritään normaalimaksun lisäksi myös jäteastialta, jos se painaa oleellisesti yli 20 kiloa, mutta on kuitenkin tavanomaisesti otettavissa jäteautoon, ja jäteastialta, joka on niin ylitäysi, että kuljettaja ei voi siirtää sitä tyhjennyskohteesta tyhjennettäväksi ennen kuin ylimääräinen jäte on erillisellä työvaiheella siirretty autoon. Muut lisäjätteet kuin jätesäkki tai -pussi on aina merkittävä lisäjätteeksi, ja niiden on oltava helposti kuormattavia ja kuljetukseen soveltuvia. Yli 1 m3:n lisäjäte-eriä ei oteta kuormaan ilman erillistilausta. Jos keräysväline on erikseen tilattaessa käytävä tyhjentämässä niin, että jäteauto joutuu poikkeamaan olennaisesti senkertaiselta tehtäväreitiltään (ajomatkaan tuleva pidennys yhteensä yli 10 km), peritään normaalimaksun lisäksi kilometrikorvauksena jätemaksutaulukon kilometrimaksu. Jos keräilyväline sisältää oleellisessa määrin muuta kuin siihen tarkoitettua jätettä, jätemaksua voidaan korottaa 50 %:lla tai periä aiheutuvat erilliskustannukset. Mikäli lukittuun jätetilaan ei ole järjestetty pääsyä jätehuollossa käytettävällä yleisavaimella, tai jätetilaan pääsy on rajoitettu tietylle kellonajalle, peritään kultakin tyhjennyskerralta jätemaksutaulukon mukainen lisämaksu. Astiakohtaiset tyhjennysmaksut ovat taksan liitetaulukossa 1

3 III Jäteaseman vastaanottomaksut Jäteasemilla otetaan vastaan vain pieniä eriä (enintään henkilöauton peräkärryllinen, 1-2 m3) lajiteltua jätettä. Jäteasemalla ei oteta vastaan pilaantuvaa jätettä, autonrenkaita, kestopuuta eikä asbestia sisältävää jätettä. Jätteistä peritään käteismaksu. Hyötyjätepisteille hyödynnettävien jätteiden vieminen on maksutonta. Jäteasemien vastaanottomaksut ovat taksan liitetaulukossa 2 IV Ekomaksu Tässä taksan luvussa määrätään jätehuollon ekomaksusta. Ekomaksu peritään asuntokohtaisesti kaikilta Mäntyharjun kunnan alueella sijaitsevilta asuinkiinteistöiltä, jotka ovat jätelain 32 :n 1 momentin tarkoittamassa asuinkäytössä. Ekomaksu voi olla porrastettu maksuluokkiin asunnon käyttötarkoituksen ja jätehuoltovelvoitteiden mukaan. Maksuluokkaan I kuuluvat vakituisesti asunnot ja ympärivuotisessa käytössä olevat vapaa-ajanasunnot. Maksuluokkaan II kuuluvat ei-ympärivuotisessa käytössä olevat vapaa-ajan asunnot. Maksuluokkaan III kuuluvat hyödynnettävien jätteiden erilliskeräysvelvoitteen piiriin kuuluvat asuntoyhtiöt. Ekomaksu peritään asuinkiinteistöiltä ja se perustuu kiinteistön asuntojen lukumäärään. Ekomaksulla katetaan sellaisia jätehuollon järjestäjän toteuttamia palveluita, jotka ovat asiointihetkellä asiakkaalle maksuttomia. Näitä ovat hyöty- ja ongelmajätteiden keräys ja käsittely, jäteneuvonta-, tiedotus ja jätevalistus sekä jätehuollon kehittäminen. Maksulla rahoitetaan myös jätehuollon toimivuuden seurannasta aiheutuvia kustannuksia. 6 Ekomaksun määrääminen Asuinkiinteistön ekomaksu laskutetaan asunnon haltijalta tai omistajalta vuosittain joko yhdellä tai useammalla laskulla, laskutusyksikkönä on koko vuoden maksu. Asuntokohtainen maksu määräytyy pääasiallisesti kalenterivuoden alussa (1. tammikuuta) kiinteistöllä vallinneen tilanteen perusteella koskien omistusta/hallintaa ja käyttötarkoitusta. Jos jätehuollon järjestäjälle ei muuta ilmoiteta, lasku lähetetään kiinteistön omistajalle. Asunto-osakeyhtiöissä ekomaksu laskutetaan asunto-osakeyhtiöltä kiinteistön asuntojen lukumäärän mukaan. Maksuluokassa III Asunto-osakeyhtiö, jossa on vähintään 10 asuntoa edellytetään, että asuntoosakeyhtiöllä on käytössään yleisten jätehuoltomääräysten mukaisesti erilliset lajiteltaville jätteille tarkoitetut jäteastiat. Asunto-osakeyhtiöiden, joissa on lajitteluastiat, mutta alle 10 asuntoa, tulee hakea alennusta kirjallisesti ekomaksun määräämisestä ja maksuunpanosta päättävältä kunnan viranomaiselta. 7 Ekomaksun kohtuullistaminen Jos asunto otetaan asumiskäyttöön tai poistetaan asumiskäytöstä kesken kalenterivuotta, kunta määrää tapauskohtaisesti ekomaksun ja maksuvelvollisen sekä maksuperusteen kyseisen vuoden ajalta. Ekomaksu voidaan kunnan päätöksellä jättää perimättä, jos asuinkiinteistöllä oleva asunto on asumaton koko kalenterivuoden. Tarvittaessa kunnan rakennusvalvonta toimittaa päätöksentekoa varten asiasta lausunnon ekomaksusta päättävälle viranomaiselle. Ekomaksun suuruus maksuluokittain on liitetaulukossa 3.

4 IV Jätemaksulaskutus ja oikaisupyynnöt 8 Jätemaksun määrää Kymenlaakson Jäte Oy:n valmistelusta kunnan viranomainen ja panee maksuun Kymenlaakson Jäte Oy tarkoituksenmukaiseksi katsominaan laskutusjaksoina, jotka voivat olla eri asiakasryhmille erilaiset. Jätemaksu suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Jos jäteastiaa tai astiaryhmää käyttää useampi kiinteistö tai määräalanhaltija, jolloin kyseessä on niin sanottu kimppa-astia, laskutetaan vain kimpanhaltijaa. Yhteiskäyttäjäkiinteistöt on kirjallisesti ilmoitettava Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Kimppaan kuuluvien kiinteistöjen tulee sijaita kimppa-astian välittömässä läheisyydessä. Jätemaksu on suoritettava maksulipussa tai muistutuksen johdosta lähetetyssä uudessa maksulipussa ilmoitettuna aikana muutoksenhausta huolimatta. Jos maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle määrälle on maksettava erääntymispäivästä lukien vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Kymenlaakson Jäte Oy lähettää yhden muistutuslaskun. Muistutuskuluina peritään 5 euron lisämaksu. Muistutuskirjeen jälkeen maksamaton lasku lähetetään ulosottoviranomaisen tai perintätoimiston perittäväksi. Jätemaksulaskusta mahdollisesti tehtävät muistutukset ja oikaisuvaatimukset on toimitettava Kymenlaakson Jäte Oy:n toimistoon 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Kymenlaakson Jäte Oy toimittaa muistutuksen tai oikaisuvaatimuksen kunnan ratkaistavaksi, ellei oikaisu ole yhtiön päätettävissä. V Mahdolliset taksamuutokset 9 Tässä taksassa arvonlisäverona on huomioitu kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero ja jäteverona jäteverolain mukaan kulloinkin tilitettävä jätevero/ tonni. Mikäli näihin tulee muutoksia kesken vuoden tai käyttöön otetaan muu vastaava maksu, huomioidaan niiden vaikutus muutoksen voimaantulopäivästä lukien. Esim. em. seikoista johtuvista ja vastaavista muutoksista on oikeutettu päättämään lautakunnan johtosäännössä mainittu viranhaltija. 10 Kunnan päätöksellä voidaan yksittäistapauksessa kohtuullistaa, korottaa tai poistaa kiinteistön jätemaksua erityisestä syystä. VI Jätemaksutaulukot Liitetaulukko 1 Astiakohtaiset tyhjennysmaksut ja muut veloitukset Liitetaulukko 2 Jäteaseman vastaanottohinnat 2012 Liitetaulukko 3 Ekomaksut

5 LIITETAULUKKO 1 MÄNTYHARJUN KUNNAN JÄTEMAKSUTAKSA Astiakohtaiset tyhjennysmaksut ja muut veloitukset Astiakoko kuljetus käsittely Alv Yhteensä 23% LOPPUJÄTE 120 litraa 2,10 1,20 0,76 4, litraa 2,10 1,36 0,80 4, litraa 240 litraa 3,10 2,20 1,22 6, litraa 300 litraa 3,89 2,95 1,57 8, litraa 3,89 3,03 1,59 8, litraa 3,89 3,19 1,63 8, litraa 3,89 3,44 1,68 9,01 600litraa 4,46 5,20 2,22 11, litraa 4,46 5,70 2,34 12,50 pikakontti 4 m3 78,75 33,50 25,82 138,07 pikakontti 6 m3 78,75 50,20 29,66 158,61 pikakontti 8 m3 78,75 66,80 33,48 179,03 puristinkontti m3 *) 77,00 17,71 94,71 syväkeräyssäiliö 3m3 25,20 25,20 11,59 61,99 syväkeräyssäiliö 4m3 25,20 33,50 13,50 72,20 syväkeräyssäiliö 5 m3 25,20 41,80 15,41 82,41 *) ajan tai matkan mukaan ENERGIAJÄTE 140 litraa 2,71 1,20 0,90 4, litraa 3,47 1,96 1,25 6, litraa 4,19 2,78 1,60 8, litraa 5,83 5,00 2,49 13,32 pikakontti 3 m3 78,75 22,50 23,29 124,54 pikakontti 4 m3 78,75 30,50 25,13 134,38 pikakontti 5 m3 78,75 33,50 25,82 138,07 Syväkeräyssäiliö 3 m3 25,20 22,50 10,97 58,67 Syväkeräyssäiliö 5 m3 25,20 35,00 13,85 74,05 BIOJÄTE 140 litraa 3,94 2,10 1,39 7, l + säkki 5,51 2,10 1,75 9, litraa 3,94 3,60 1,73 9, l + säkki 5,51 3,60 2,10 11, litraa 3,94 5,70 2,22 11,85 syväkeräys 3-5 m3 25,20 35,00 13,85 74,05 KERÄYSKARTONKI 240 litraa 5,25 0,00 1,21 6,46

6 litraa 5,25 0,00 1,21 6,46 syväkeräys 3-5 m3 25,20 0,00 5,80 31,00 PIENMETALLI 140 litraa 5,25 0,00 1,21 6, litraa 5,25 0,00 1,21 6, litraa 5,25 0,00 1,21 6,46 syväkeräys 3-5 m3 25,20 0,00 5,80 31,00 LASI 140 litraa 5,25 3,00 1,90 10, litraa 5,25 4,00 2,13 11, litraa 5,25 8,00 3,05 16,30 syväkeräys 3-5 m3 25,20 50,00 17,30 92,50 MUUT VELOITUKSET Ylimääräinen jäte, säkki 7,50 1,98 2,18 11,66 Ylimääräinen jäte m3 15,00 9,91 5,73 30,64 Avainlisä, jos tila lukittu muulla kuin yleisavaimella 1,00 0,23 1,23 Lisävetomatka alkavaa 10 m kohti 2,00 0,46 2,46 Hukkanouto 3,10 0,71 3,81 Biosäkki+asennus 240 l 1,5 0,345 1,85 Biosäkki+asennus 140 l 1,5 0,345 1,85 Jäteastian pesu l sis. tyhjennys 25,00 5,75 30,75 Jäteastian pesu yli 660 l. sis tyhjennys 157,00 36,11 193,11 Erikseeen tilattu tuntityö 95,00 21,85 116,85 Km-korvaus(samanaikaisesti ei makseta tuntiveloitusta) 2,00 0,46 2,46 Lukollisen yhteiskäyttöpisteen vuosimaksu 69,11 15,89 85,00

7 LIITETAULUKKO 2 Jäteaseman vastaanottohinnat vuonna 2012 KOTITALOUDET paperi keräyskartonki /ruskeapahvi metalliromu pakkauslasi kodin vaaralliset jätteet (ongelmajätteet) kodin sähkölaitteet (SER) puhdas puujäte 1,50 /alle 200 l 3,00 /m3 energiajäte kaatopaikkajäte haravointijäte ja hakekelpoiset risut 2,00 /alle 200 l 4,00 alle 0,5 m 3 6,00 /m 3 5,00 alle 200 l 10,00 e alle 0,5 m 3 20,00 /m 3 5,00 e/m 3 YRITYKSET palvelumaksu vaaralliset jätteet (ongelmajätteet) muut hinnat 10,00 /käyntikerta ongelmajätteen käsittelijä laskuttaa käsittelykustannukset erikseen samat kuin kotitalouksilla Kaikki hinnat sis. alv 23 %

8 LIITETAULUKKO 3 Ekomaksut Maksuluokka Asuinkiinteistön käyttötarkoitus Maksu /asunto/ vuosi, alv 0 % I Vakituinen asunto 25 30,75 II Kesäasunto tai muu tilapäisessä käytössä oleva asunto 15 18,45 III Asunto-osakeyhtiö, jossa vähintään 10 asuntoa 20 24,60 Maksu /asunto/ vuosi, sis. alv 23 %

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Lapinjärven jätetaksa 2015

Lapinjärven jätetaksa 2015 LIITE 1 1 Lapinjärven jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Lapinjärven kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä

Lisätiedot

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa.

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa. V Perusmaksu/ LTE 1 12 Perusmaksun/n perusteet Tässä taksan luvussa määrätään jätelain 78 :n tarkoittamasta jätehuollon perusmaksusta. Kotkassa maksusta käytetään nimikettä perusmaksu ja muissa kunnissa

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Pyhtään jätetaksa 2015

Pyhtään jätetaksa 2015 LIITE 2 1 Pyhtään jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Pyhtään kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä taksassa.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

LIITE 5 B. Yhteensä. käsittely Alv 24% kuljetus 30,83 44,90 58,63 21,11 29,03 36,95 398,84** 40,93 62,76 1004,96 50,75 77,82

LIITE 5 B. Yhteensä. käsittely Alv 24% kuljetus 30,83 44,90 58,63 21,11 29,03 36,95 398,84** 40,93 62,76 1004,96 50,75 77,82 2 1 LIIT 5 B Astiatyhjennysmaksut 1.1.2014 alkaen Mäntyharju JÄTMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiakohtaiset LOPPUJÄT Astiakoko tyhjennysmaksut 120 litraa 140 litraa 240 litraa 300 litraa 340 litraa 360

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunnat ovat määränneet jätemaksun suoritettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan

Lisätiedot

ja määrältään siihen rinnastettavaa Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta.

ja määrältään siihen rinnastettavaa Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta. 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunnat ovat määränneet jätemaksun suoritettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE 23 LIITE 2 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut 1.7.2017 alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE Astiakoko kuljetus käsittely lautakuntamaksu kunnalle tilitettävä Alv 24% Yhteensä Muutos-% ed.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2016 LIITE 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. LIITE 1 HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. JÄTEMAKSUTAKSA 1.4.2011 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 9.3.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä sekajätteen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) LIITE 6 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 1 Tekla 17.12.2009 138 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2009 Voimaantulo 1.1.2010 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20

Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20 Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2015 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti. 1 Mäntyharjun jätetaksa 2014 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2015 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2014 ekolaskutus on meneillään.

Vuoden 2014 ekolaskutus on meneillään. Kymen jätelautakunta 35 16.10.2014 Lapinjärven kunnan jätetaksa alkaen 1.1.2015 alkaen 6293/14.06.02/2014 Kyjäte 35 Jätelain 78 mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jä te huol los ta jäte mak su,

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 Maanmittauslaitos, lupa nro 804/MML/08 JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2010 ALKAEN 2(7) I YLEISTÄ 1 2 3 4 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä (myöhemmin kuntayhtymä)

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) LIITE 6 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 8

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 8 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 8 Kotkan jätemaksutaksa 2013 (Hyväksytty Kymen jätelautakunnassa 23.5.2013) 1-20 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka) LIITE 5 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

23 Astiatyhjennysmaksut alkaen Kouvola, Iitti LIITE 1 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1. Loppujätteen astiakohtaiset tyhjennysmaksut TAKSA 1.7.

23 Astiatyhjennysmaksut alkaen Kouvola, Iitti LIITE 1 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1. Loppujätteen astiakohtaiset tyhjennysmaksut TAKSA 1.7. 23 Astiatyhjennysmaksut 1.7.2016 alkaen Kouvola, Iitti LIITE 1 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiakohtaiset tyhjennysmaksut LOPPUJÄTE Astiakoko kuljetus TAKSA 1.7.2016 ALKAEN käsittely lautakuntamaksu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41 Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41 Rovaniemen kaupungin, Ranuan ja Pellon kuntien JÄTEMAKSUTAKSA 1. YLEISTÄ 1.1 Tässä taksassa tarkoitetaan:

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 hoitaa jätelain (646/2011)

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Jätetaksa - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa - järjestetty jätteenkuljetus Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus Jätetaksa, osa 1/3 Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk Tekninen ltk 8.0.20L7 I SZ LIITE 4 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 Tekninen lautakunta lþ9207 S 52 Kunnanhallitus hyväksynyt _l _207 S 3 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 ALKAEN S 2S Jätteiden

Lisätiedot

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt.

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt. LUONNOS PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.2019 hyväksymä, voimassa 1.4.2019 lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2015 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2014 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2014 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 2018 Tornion hallintopalvelut Nro 1 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan 12.12.2017 hyväksymä, voimassa 18.1.2018 lähtien Tornion ja

Lisätiedot

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Heinäveden, Joroisten, Juvan, Leppävirran ja Varkauden kuntien jätemaksutaksa 26.11.2015 1 (9) Sisällysluettelo 1. Luku: YLEISTÄ...2

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 8/Jätela 1.12.2016 57 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 6/Jätela 1.12.2016 55 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Järvenpään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.2.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 2016 1 (25) ESITYS JÄTEMAKSUTAKSAKSI 1.1.2016 ALKAEN Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa jätelain

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN ALUEKERÄYS... 3 1.1 Aluekeräysmaksu...

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA 1.1.2013 ALKAEN Taksan liitteenä on maksutaulukko voimassa olevista euromääräisistä maksuista

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA 1.1.2013 ALKAEN Taksan liitteenä on maksutaulukko voimassa olevista euromääräisistä maksuista PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA 1.1.2013 ALKAEN Taksan liitteenä on maksutaulukko voimassa olevista euromääräisistä maksuista I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimialueen

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen

Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen SAAPUNUT 19, 03. 2014 Dn:o LIITE 7 LIITE nro 1 Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos ) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Tuusulan kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Tuusulan kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Utsjoen kunnan jätemaksutaksa 1.5.2014 alkaen

Utsjoen kunnan jätemaksutaksa 1.5.2014 alkaen Utsjoen kunnan jätemaksutaksa 1.5.2014 alkaen Hyväksytty Utsjoen kunnan teknisessä lautakunnassa 6.2.2014 7 JÄTEMAKSUTAKSA 1.5.2014 ALKAEN 2(13) Sisällysluettelo 1. Luku: YLEISTÄ... 3 1 Toimialue... 3

Lisätiedot

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 29.9.2015, 8. Rovaniemen kaupungin, Ranuan ja Pellon kuntien

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 29.9.2015, 8. Rovaniemen kaupungin, Ranuan ja Pellon kuntien Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 29.9.2015, 8 Rovaniemen kaupungin, Ranuan ja Pellon kuntien JÄTEMAKSUTAKSA 1. YLEISTÄ 1.1 Tässä taksassa tarkoitetaan:

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2011 Maanmittauslaitos, lupa nro 804/MML/08 JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2011 ALKAEN 2(8) I YLEISTÄ 1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä (myöhemmin kuntayhtymä) on

Lisätiedot

Kymen jätelautakunta Pyhtään kunnan jätetaksa alkaen 6294/ /2014

Kymen jätelautakunta Pyhtään kunnan jätetaksa alkaen 6294/ /2014 Kymen jätelautakunta 36 16.10.2014 Pyhtään kunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen 6294/14.06.02/2014 Kyjäte 36 Jätelain 78 mukaan kunnan on perittävä jätelain mukaisesti jär jes tä mästään jätehuollosta jätemaksua,

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hattulan kunta ja Hämeenlinnan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 7.3.2019 Voimaantulo 1.5.2019 I YLEISTÄ 1 Hattulan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 9/Jätela 1.12.2016 58 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2013 xx. Sivu 1 / 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa sovelletaan Joensuun

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi punnitusmaksu 9,97 (alv 0 %). Mahdolliset tyhjennyksen lisämaksut

Lisätiedot