Rohkeutta välittää. TESTAMENTTILAHJOITUKSELLA PERINNÖKSI IHMISARVOINEN HUOMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rohkeutta välittää. TESTAMENTTILAHJOITUKSELLA PERINNÖKSI IHMISARVOINEN HUOMINEN"

Transkriptio

1 Rohkeutta välittää. TESTAMENTTILAHJOITUKSELLA PERINNÖKSI IHMISARVOINEN HUOMINEN

2 Onko sinulla rohkeutta välittää? Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ja vahva vaikuttaja. Olemme yhteiskunnallisten ongelmien ja haastavien erityisryhmien asiantuntija. Autamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä siellä, missä ihmisarvoinen elämä on uhattuna. Tätä työtä olemme tehneet jo 150 vuotta. Nälänhätä ja spitaali on Suomessa voitettu, mutta meidän ajallamme on omat vitsauksensa: yksinäisyys, syrjäytyminen, asunnottomuus, työttömyys, päihde- ja mielenterveysongelmat. Yhteisömme Diakonissalaitoksella tekee tekoja, jotka muuttavat ihmisen elämän paremmaksi ja tuovat siihen toivon, tarkoituksen. Testamenttilahjoitusten avulla työmme voi jatkua myös tulevien sukupolvien hyväksi. Koko historiamme ajan olemme saaneet erisuuruisia testamenttilahjoituksia. Kiitos, että sinäkin harkitset Diakonissalaitosta testamenttilahjoituksen kohteeksi. Päiväkeskustoiminnoissa käytiin yli kertaa vuonna Mielelle on tosi tärkeää, että on järkevää tekemistä, sanoo entinen asunnoton Maire. Maire käy lähes päivittäin Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa tapaamassa ystäviään. Lisäksi iloa elämään tuo Kellarin kundit -bändi. OLLI HOLMSTRÖM Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja 3

3 Rohkeaa diakoniaa vuodesta 1867 Helsingin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 auttamaan sairaita ja hädässä olevia ihmisiä. Perustajat olivat diakoniaaatteesta kiinnostuneita helsinkiläisiä. Aloitteen laitoksen perustamisesta teki Aurora Karamzin ( ). Hänen taloudellinen tukensa turvasi toimintaa ensimmäisinä vuosikymmeninä. Aivan aluksi Diakonissalaitos koostui pienestä kulkutautisairaalasta ja sisarkodista, jossa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa nuorten naisten kouluttaminen hoiva-alan ammattiin, diakonissoiksi. Tuolloin nälänhätä ja kulkutaudit kurittivat kansaa. Sairaalan rinnalla aloitettiin jo varhain muita työmuotoja: huolenpitoa apua tarvitsevista lapsista ja vanhuksista, köyhäinhuoltoa ja nuorten tyttöjen ammattikoulutusta. Työn keskiössä ovat alusta asti olleet hädänalaiset ihmisryhmät, joiden auttamista kaikki eivät ole katsoneet hyvällä luvun alussa Diakonissalaitoksen diakonissat hoitivat spitaalisia ja sukupuolitauteihin sairastuneita valtion sairaaloissa. Koti kehitysvammaisille perustettiin 1920-luvulla. Vuosikymmenten mittaan diakoniatyö on monipuolistunut ja laajentunut. Tänä päivänä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta takaa kaikkein vaikeimpaan asemaan joutuneille ihmisille yleensä välttämättömimmän: ruoan, sairauksien hoidon ja katon pään päälle. Mutta se ei riitä ihmisarvoiseen elämään. Ihminen tarvitsee päiviinsä tekemistä, rinnalleen välittäviä ihmisiä, yhteisön, johon kuulua sekä kokemuksen, että on tärkeä ja arvokas omana itsenään. Tämän takia diakoniatyötä tukevia ja tekeviä ihmisiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Vuonna 1928 sisar Elina Hämälainen aloitti Diakonissalaitoksen ensimmäisenä ylihoitajana. Aikaisemmin ylihoitajan tehtävät olivat laitoksen johtajattaren vastuulla. 4

4 Diakonissalaitos tänään Toteutamme yhä perustehtäväämme: teemme rohkeaa diakoniaa. Me emme pelästy, vaikka työmme välillä jakaa mielipiteitä. Menemme sinne, missä hätä ja häpeä ovat suurimmat. Tuemme ihmisiä, jotka eivät saa riittävää apua mistään muualta. Tehtävämme on rakentaa jokaiselle mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Yhdessä lahjoittajien, ammattilaisten ja vapaaehtoisten kanssa saavutamme pysyviä muutoksia ihmisten elämässä tänään ja tulevaisuudessa. TESTAMENTTILAHJOITUKSESI KÄYTETÄÄN DIAKONISSALAITOKSEN YLEISHYÖDYLLISEEN TOIMINTAAN. LAHJOITUKSELLASI: Romanialainen Mirela ja hänen lapsensa saivat henkilöllisyystodistukset lahjoittajien tuella. Nyt lapset pääsevät lääkäriin ja päiväkotiin, perhe voi saada sosiaaliturvaa ja Mirela pystyy solmimaan työsopimuksia. entisille asunnottomille järjestetään merkityksellistä päivätoimintaa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saavat rinnalleen luotettavan aikuisen, jonka kanssa elämän solmuja lähdetään avaamaan päihde- ja mielenterveyskuntoutujat saavat järkevää tekemistä päihteiden tilalle, ja rankat kokemukset valjastetaan voimavaroiksi yksinäisimmät ja sairaat vanhukset etsitään, ja heidät ohjataan palveluiden piiriin sekä halutessaan he saavat vapaaehtoisen rinnalleen Itä-Euroopan romanit voivat levätä, lämmitellä, peseytyä ja pestä vaatteitaan päiväkeskus Hirundossa alaikäiset turvapaikanhakijat saavat tukea kotoutumiseen kehitysyhteistyössä nuorten, naisten ja vanhusten elämää parannetaan kouluttamalla, tiedottamalla ja yhteistyöllä yksinäiset, syrjäytyneet ihmiset pääsevät osaksi välittävää yhteisöä huono-osaisuuden periytymistä katkaistaan Suomessa ja maailmalla 7

5 Perinnöksi ihmisarvoinen huominen Tekemällä testamentin voit varmistaa, että omaisuutesi jaetaan oman tahtosi ja arvojesi mukaisesti. Omaisuutta voi testamentata haluamalleen taholle tai tahoille, kuten esimerkiksi yleishyödyllisille järjestöille. Ilman testamenttia omaisuus jaetaan lakimääräisen perimysjärjestyksen perusteella. Mikäli sinulla ei ole omia perillisiä etkä ole tehnyt testamenttia, omaisuutesi perii valtio. Hyvin laadittu testamentti toteuttaa tahtoasi ja arvojesi mukaisia valintoja, selkeyttää asioita ja on avuksi mahdollisille omaisille. Helsingin Diakonissalaitos on Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen Testamentin voi laatia itse ja sen voi tehdä jokainen täysi-ikäinen. Tekeminen ei ole vaikeaa, mutta testamentti on suositeltavaa tarkistuttaa ammattilaisella, kuten asianajajalla tai muulla lakimiehellä. Voit määrätä testamentissa, että koko omaisuutesi, tietty prosenttiosuus, euromäärä tai tietty omaisuuserä, esimerkiksi asuntoosake, siirtyy kuoltuasi haluamasi tahon tai tahojen omistukseen. Yleishyödyllisenä säätiönä Diakonissalaitoksen ei tarvitse maksaa perintöveroa testamenttilahjoituksesta, joten testamentilla saamamme varat käytetään kokonaisuudessaan toimintaamme. Testamenttilahjoitus voi olla pieni tai suuri. Jokainen lahjoitus on tärkeä ja muuttaa ihmisten elämää paremmaksi. Testamenttilahjoitus on vahva viesti luottamuksesta ja halusta liittyä osaksi tarinaamme. KUKA PERII MINUT? Perintökaaren mukaan perimysjärjestyksen perustana on kolme perillisryhmää. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat rintaperilliset eli lapset, joiden kesken perintö jaetaan tasan. Laki turvaa lapsille lakiosan, jonka määrä on puolet perintöosuudesta. Yli jäävän omaisuuden voit testamentata haluamallasi tavalla. Jos rintaperillisesi on kuollut, hänen sijaansa tulevat hänen lapsensa. Jos sinulla ei ole rintaperillisiä, omaisuuden perii aviopuoliso, jollei testamentissa ole määrätty toisin. Leskelle jää hallintaoikeus yhteiseen kotiin ja sen irtaimistoon. Toiseen ryhmään kuuluvat vanhemmat ja sisarukset. Kolmanteen ryhmään kuuluvat isovanhemmat. Avopuoliso ei peri, joten avopuolisoiden on tehtävä testamentti, mikäli he haluavat, että avopuoliso perii omaisuuden toisen avopuolison kuollessa. Nykyisen perintökaaren mukaan serkut eivät ole perillisiä. Mikäli sinulla ei ole serkkuja läheisempiä sukulaisia, valtio perii omaisuutesi. Testamentin laatimalla voit varmistaa, että omaisuutesi päätyy haluamaasi tarkoitukseen. 8 9

6 Avuksi testamentin tekemiseen MERKITSE TESTAMENTTIIN SELKEÄSTI perinnön saaja tai saajat sekä siirtyvä omaisuus. Jos testamenttaat vain osan omaisuudestasi merkitse sen määrä ( ) tai osuus (%) koko omaisuudestasi. TESTAMENTIN SAAJA TULEE NIMETÄ TÄSMÄLLISESTI, jotta ei tule sekaannuksia. Esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen virallinen nimi on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr. MUISTA KIRJOITTAA TESTAMENTTIIN nimesi, syntymäaikasi, päiväys, paikkakunta sekä allekirjoittaa testamentti. TESTAMENTIN ON OLTAVA KIRJALLINEN ja se on hyvä tehdä lakimiehen tai asianajajan kanssa. TESTAMENTTIIN TARVITAAN KAKSI TODISTAJAA, joiden tehtävänä on allekirjoituksellaan varmistaa, että testamentin tekijä on ollut kykenevä itsenäiseen tahdon muodostamiseen. Todistajien on tiedettävä, että asiakirja on testamentti. Heidän tulee kirjoittaa todistuslausuma, päivätä todistuksensa sekä allekirjoittaa se. Todistajien asuinpaikka ja ammatti on hyvä näkyä. Puoliso, sukulainen tai testamentin mahdollinen edunsaaja ei voi olla todistajana. SÄILYTÄ TESTAMENTTI HUOLELLISESTI sellaisessa paikassa, josta se on helposti löydettävissä. VOIT MUUTTAA TAI PERUUTTAA TESTAMENTIN milloin tahansa. MALLITESTAMENTTI TESTAMENTTI TEKIJÄ Liisa Inkeri Lahjoittaja (s. xx.xx.xxxx), Helsinki TESTAMENTTIMÄÄRÄYKSET Määrään täten viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että omaisuuteni on kuolemani jälkeen jaettava seuraavalla tavalla: 1. Asuntoni [osoite] omistukseen oikeuttavat osakkeet annetaan [kohde esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr]. 2. Rahavaroistani [x] euroa annetaan [kohde]. 3. Kaikki muu omaisuuteni jaetaan perimysjärjestyksen mukaisesti. PAIKKA JA AIKA Helsingissä xx.xx.20xx Liisa Lahjoittaja TODISTUS Vartavasten kutsuttuina ja yhtaikaa läsnäolevina todistamme, että Liisa Inkeri Lahjoittaja, jonka henkilöllisyyden olemme tarkastaneet, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa sekä että hän on tämän testamentin omakätisesti allekirjoittanut. PAIKKA JA AIKA Helsingissä xx.xx.20xx Nimi Sukunimi, ammatti Asuinpaikka MISTÄ LISÄTIETOA? TESTAMENTTI.FI HDL.FI/TESTAMENTTILAHJOITUS HYVATESTAMENTTI.FI Testamentteja koskevat lakipykälät löytyvät Suomen Laki 1 teoksesta, perintökaaren luvuista Nimi Sukunimi, ammatti Asuinpaikka 10 11

7 Tutustu lahjoittajiin Diakonissalaitos on aivan työn alkuvuosista asti saanut lahjoituksia ja testamentteja ihmisiltä, jotka ovat arvostaneet työtämme ja halunneet turvata sen jatkuvuuden. Nykyisin työhömme testamentataan vuosittain isoja ja pieniä rahasummia, maa-alueita, asuntoja, metsää tai kokonaisia kuolinpesiä. Testamenttilahjoittajien avulla voimme tulevaisuudessakin tukea kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä. HILDI JA JUHO ENNOLA Kamreeri Juho Ennola osti Heponiemen tilan Karjalohjalta vuonna 1904 vanhuuden kodiksi itselleen ja vaimolleen Hildille. Ennolat olivat tutustuneet Diakonissalaitoksen toimintaan ja pitivät sitä suuressa arvossa. Lapsettomat Ennolat lahjoittivat Heponiemen maa-alueineen Diakonissalaitokselle elokuussa Nykyisin Heponiemi on retriittikeskus sekä kokous- ja juhlapaikka, jossa järjestetään virkistyspäiviä ja kursseja. HIA BJÖRKENHEIM Hia Björkenheim ( ) oli diakonissa, joka toimi laitoksen taloudenhoitajana Hän perusti pääosin omilla varoillaan laitoksen yhteyteen Kotivalli-nimisen naisten keuhkotautiparantolan sekä rahoitti merkittävästi luutuberkuloosia sairastaville lapsille rakennettua Lastensairaalaa. Hian kuoltua hänen testamenttaamansa omaisuus siirtyi Diakonissalaitokselle ja käytettiin diakoniatyöhön. ANNA MÄKELÄ Anna Mäkelä ( ) oli kotoisin seitsenlapsisesta perheestä Ikaalisista. Hän tuli oppilaaksi Diakonissalaitokselle tammikuussa 1932, ja hänet vihittiin diakonissaksi Elämäntyönsä Anna teki osin Diakonissalaitoksen sairaalassa, osin seurakuntatyössä Saarijärvellä. Sotien aikana hän toimi puolustusvoimien palveluksessa, mm. Petroskoin sotasairaalassa. Eläkkeelle hän jäi 1972 ja muutti takaisin Diakonissalaitokselle, jossa hän vietti viimeiset elinvuoteensa. Anna Mäkelä testamenttasi koko omaisuutensa Diakonissalaitoksen hyväksi. Yli 300 vanhusta on saanut välittävän vapaaehtoisen rinnalleen. Mitä enemmän on yksin, sitä enemmän alan pelkäämään ihmisiä, kertoo Maire. Maire ja Juho tutustuivat Diakonissalaitoksen kautta ja heidän välilleen syntyi lämmin ystävyys, josta huumoria ei puutu

8 Vaiheita historiassa 1867 Helsingin Diakonissalaitos perustetaan: kulkutautisairaala ja diakonissojen koulutus alkaa Helsingin kaupunkilähetys, nykyinen HelsinkiMissio, perustetaan Diakonissalaitoksella Kotisairaanhoito aloitetaan Helsingissä: diakonissat piirilääkärin apuna Lastenkodit Pitäjänmäellä ja Espoon Pellaksessa avataan Kehitysvammaisten lasten hoito aloitetaan. Afrikassa aloitetaan lähetystyö Diakonissalaitoksen sairaanhoitajakoulu aloittaa toimintansa Kirkkolakiin diakonin virka Apuhoitajien (nyk. lähihoitaja) koulutus aloitetaan Psykiatrinen osasto avataan Espoossa Vanhusten palvelutalo valmistuu Pitäjänmäelle Kyläkirkon päivätupa avaa ovensa päihdeongelmaisille Prostituoitujen neuvontapiste avataan Helsingissä Aloitetaan lähihoitajakoulutus maahanmuuttajille Huumehoitotyö käynnistetään Munkkisaaren toimintakeskus avataan: huumetyö, hiv-erityispalvelut, naisten asumisyksikkö. Namibiassa, Tansaniassa ja Sambiassa osallistutaan kansainväliseen verkostotyöhön. Se jatkaa aiempia työmuotoja Afrikassa Nuorten etsivän työn projekti Vamos käynnistetään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Asunnottomuus-ohjelma käynnistetään. Vapaaehtois- ja kansalaistoiminta osaksi strategiaamme Liikkuvalle väestölle tarkoitettu päiväkeskus Hirundo avataan Tukiasumisyksiköt alaikäisille turvapaikanhakijoille avataan Helsingissä ja Espoossa Nuorten Vamos laajensi kohderyhmiä maahanmuuttajiin ja romaneihin. Espoolainen Sakari sai tukea elämän solmuihin Diakonissalaitokselta. Hän kävi lukion loppuun, pääsi ylioppilaaksi ja sai ensimmäisen kesätyöpaikan. Täällä autetaan monia ihmisiä. Nuorten tukeminen on kyllä kannattavaa! Lähes 8000 nuorta on päässyt elämässään eteenpäin Diakonissalaitoksen avulla. AUTAMME MIELELLÄMME KAIKISSA TESTAMENTTI- LAHJOITTAMISEEN LIITTYVISSÄ ASIOISSA Tavoitat meidät puhelimitse tai sähköpostitse:

9 Helsingin Diakonissalaitoksen arvot KRISTILLINEN LÄHIMMÄISENRAKKAUS Palvelutyömme perustuu rajoja ylittävään kristilliseen lähimmäisenrakkauteen. IHMISARVO Puolustamme jokaisen ihmisen luovuttamatonta ihmisarvoa. Edistämme heikoimmassa asemassa olevien ihmisoikeuksia. Luomme mahdollisuuksia inhimillisesti arvokkaaseen elämään. ARVOT TARKOITTAVAT TOIMINNASSA SITÄ, ETTÄ olemme rohkeita ja suvaitsevaisia olemme asiantuntevia ja uudistuvia rakennamme toivoa rakennamme luottamusta. Alppikatu Helsinki puh HDL.FI #ihmisarvo #yimby #rohkeutta

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus Testamenttilahjoitus Perinnöksi lapsille parempi maailma Sisällysluettelo Testamenttilahjoituksella lapsille hyvä huominen 3 Yhdessä rakennamme lapsille paremman maailman 4 Testamenttilahjoitus Pelastakaa

Lisätiedot

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Testamentista Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Perintö, jonka jätämme jälkeemme voi olla tärkeä asia lähimmäisillemme.

Lisätiedot

TESTAMENTTIOPAS. Testamentti

TESTAMENTTIOPAS. Testamentti TESTAMENTTIOPAS Testamentti Kiitämme siitä, että pohdit mahdollisuutta tukea työtämme testamenttilahjoituksellasi! Tässä dokumentissa kerromme sinulle perusasiat testamentin tekemisestä. Koska testamentti

Lisätiedot

Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta

Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta TESTAMENTTIOPAS Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta Me Kirkon Ulkomaanavussa olemme kiitollisia siitä, että haluat pohtia testamenttilahjoitusta työllemme. Oikeaan ihmisyyteen kuuluu yhteisvastuu niin

Lisätiedot

Hengityssairaudet koskettavat lähes miljoonaa

Hengityssairaudet koskettavat lähes miljoonaa Testamenttiopas Tee testamentti hengityssairaiden hyväksi Hengityssairaudet koskettavat lähes miljoonaa suomalaista ja heidän läheisiään. Hengityssairauksista yleisimpiä ovat astma, keuhkoahtaumatauti,

Lisätiedot

Tässä sinulle helposti täytettävä ilmainen testamenttipohja

Tässä sinulle helposti täytettävä ilmainen testamenttipohja Tässä sinulle helposti täytettävä ilmainen testamenttipohja Lue testamentin täyttöohjeet helppotestamentti.fi sivulta Testamentin tekeminen on helppoa seuraamalla helppotestamentti.fi palvelussa esitettyjä

Lisätiedot

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas Miksi diabetestutkimusta tehdään? Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Joka vuosi noin

Lisätiedot

SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU

SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU HELPPOTESTAMENTTI.FI SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU TEE TESTAMENTTI HELPOSTI NETISSÄ helppotestamentti.fi - Tammelan puistokatu 22 - hei@helppotestamentti.fi DOKUMENTIN KÄYTTÖOHJE KIITOS LUOTTAMUKSESTASI

Lisätiedot

Tee testamentti hengityssairaiden hyväksi

Tee testamentti hengityssairaiden hyväksi Testamenttiopas Tee testamentti hengityssairaiden hyväksi Hengitysliitto toimii hengitysterveyden edistämisen ja hengityssairaan hyvän elämän puolesta. Testamentit ja lahjoitukset mahdollistavat osaltaan

Lisätiedot

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti? Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa

Lisätiedot

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei

Lisätiedot

Testamentin teko-ohjeet

Testamentin teko-ohjeet Suomen Luther-säätiö Testamentin teko-ohjeet Seurakunta seuraaville sukupolville YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin,

Lisätiedot

SYÖPÄSÄÄTIÖN TAVOITTEENA ON SYÖVÄN VOITTAMINEN

SYÖPÄSÄÄTIÖN TAVOITTEENA ON SYÖVÄN VOITTAMINEN SYÖPÄSÄÄTIÖN TAVOITTEENA ON SYÖVÄN VOITTAMINEN Syöpäsäätiö perustettiin vuonna 1948 tukemaan syövänvastaista työtä. Säätiön perustajilla oli näkymä paremmasta Suomesta, joka pystyisi ehkäisemään syöpää,

Lisätiedot

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksella voit poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Voit halutessasi lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi

Lisätiedot

Turvattomat hanke

Turvattomat hanke Turvattomat hanke 1.7.2017-30.6.2018 Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ja vahva vaikuttaja. Olemme yhteiskunnallisten ongelmien ja erityisryhmien asiantuntija. Luomme uusia

Lisätiedot

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,

Lisätiedot

Testamentti lahja tuleville sukupolville

Testamentti lahja tuleville sukupolville Testamentti lahja tuleville sukupolville SYÖPÄSÄÄTIÖN TAVOITTEENA ON SYÖVÄN VOITTAMINEN TESTAMENTTILAHJOITUS SYÖVÄN VASTAISEEN TYÖHÖN Me voimme kiittää paljosta Syöpäsäätiön perustajia, joilla oli mielessään

Lisätiedot

Testamentti on arvokas perintö. Jokainen lapsi on turvassa, osallinen ja arvokas

Testamentti on arvokas perintö. Jokainen lapsi on turvassa, osallinen ja arvokas Testamentti on arvokas perintö Jokainen lapsi on turvassa, osallinen ja arvokas 1 Pesäpuu auttaa ja suojelee syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria matkalla aikuisuuteen Pesäpuu toimii siksi, että

Lisätiedot

Esimerkki naimattoman henkilön testamentista ystävänsä hyväksi:

Esimerkki naimattoman henkilön testamentista ystävänsä hyväksi: 1 Esimerkki naimattoman henkilön testamentista ystävänsä hyväksi: Allekirjoittanut Liisa Marjatta Virtanen (031256-4828) määrään viimeisenä tahtonani, että omaisuuteni on kokonaisuudessaan menevä täydellä

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja 11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA Tietoa testamenttilahjoituksesta Toiminnanjohtajan tervehdys 3 Toivo paremmasta on totta Jonakin päivänä, jossain päin maailmaa, äärimmäisessä köyhyydessä elävän perheen lapsi

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

1 / 10. Miten testamentti tehdään?

1 / 10. Miten testamentti tehdään? 1 / 10 Miten testamentti tehdään? 2 / 10 Mikä on testamentti? Testamentti eli jälkisäädös on tahdonilmaisu, jolla määrätään kuka saa testamentin tekijän omaisuuden tämän kuoleman jälkeen. Jotta testamentti

Lisätiedot

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE

Lisätiedot

Anna testamentissasi jotain yksinäisille

Anna testamentissasi jotain yksinäisille Anna testamentissasi jotain yksinäisille Jätä perinnöksi vähemmän yksinäisyyttä Oletko tullut ajatelleeksi, että testamenttilahjoituksella voit tukea auttamistyötä, jota arvostat? Tekemällä testamentin

Lisätiedot

Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä.

Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä. Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä. Diabetes on yhteinen huolemme tyypin 1 diabetes on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa; siitä tulee elinikäinen,

Lisätiedot

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ Rakastava koti jokaiselle lapselle 2 SOS-LAPSIKYLÄ Arvokas perintö 3 SOS-Lapsikylän visiona on, että jokainen lapsi voisi kasvaa rakastettuna, arvostettuna ja turvassa. Lapsella

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja 13.9.2016 DIAK Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kyselytutkimus Kysely

Lisätiedot

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa lakimies Tero Hämeenaho Veronmaksajain Keskusliitto ry Perinnöstä luopumisen veroedut Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan. Perinnöstä luopujaa

Lisätiedot

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ. SOS-Lapsikylä Rakastava koti jokaiselle lapselle

TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ. SOS-Lapsikylä Rakastava koti jokaiselle lapselle TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ SOS-Lapsikylä Rakastava koti jokaiselle lapselle SOS-LAPSIKYLÄ ON LASTEN JA PERHEIDEN PUOLELLA Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen, suojeluun

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen Maarit Merimaa-Piirainen Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

kaukainen sukulainen (esim. serkku)

kaukainen sukulainen (esim. serkku) Valtiokonttori Perintöasiat Läheisen henkilön hakemus valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamiseksi Perinnönjättäjä Nimi Kuolinpäivä Kotikunta Hakija Koko nimi Syntymävuosi Osoite Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos / Paavo verkostonkehittäjät Heli Alkila Palveluasuminen (235), tuettu asuminen

Lisätiedot

Kun muistat CMI:tä testamentissasi, olet mukana rakentamassa rauhaa ja vakaampaa maailmaa myös tuleville sukupolville.

Kun muistat CMI:tä testamentissasi, olet mukana rakentamassa rauhaa ja vakaampaa maailmaa myös tuleville sukupolville. Kun muistat CMI:tä testamentissasi, olet mukana rakentamassa rauhaa ja vakaampaa maailmaa myös tuleville sukupolville. Me CMI:ssä olemme kiitollisia siitä, että haluat pohtia testamenttilahjoitusta työllemme.

Lisätiedot

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke Parisuhteen paperiasiat Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke 29.11.2017 Mistä rakkaus alkoi, se on salaisuus -mutta sen jatkumista helpottaa, kun paperit ovat kunnossa Mistä aloittaa Avoliiton ja

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

KIITOS, ETTÄ HARKITSET TESTAMENTTILAHJOITUSTA YHTEISVASTUUKERÄYKSELLE.

KIITOS, ETTÄ HARKITSET TESTAMENTTILAHJOITUSTA YHTEISVASTUUKERÄYKSELLE. TESTAMENTTIOPAS LÄHIMMÄISENRAKKAUDEN KANSANLIIKE. KIITOS, ETTÄ HARKITSET TESTAMENTTILAHJOITUSTA YHTEISVASTUUKERÄYKSELLE. Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Maatilan sukupolvenvaihdos ja tärkeät sopimukset infotilaisuus Karstula 8.10.2018 Asianajaja Tero Lakka Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden

Lisätiedot

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja Varmista elämän sujuminen kriisissäkin Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti

Lisätiedot

Asunto ensin periaate arjessa

Asunto ensin periaate arjessa Asunto ensin periaate arjessa Pathways, housing first, Sam Tsemberis, 1992, New York Ei valita asukkaita. Asukkaaksi pääsee hakemisjärjestyksessä. Asuminen tapahtuu normaalin asuntokannan puitteissa. Asukkaat

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto AVIOEHTOSOPIMUKSESTA Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto 27.10.2016 Mikä on avio-oikeus Avioliitossa olevilla puolisoilla on lähtökohtaisesti ns. aviooikeus toistensa

Lisätiedot

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä Ratkaisun paikka 2013 Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Esityksen rakenne Lyhyt yrityksen ja sen taustan esittely Vastuuajattelu Diacorissa Yritysjohdon roolista yritysvastuussa

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

kuva: istock Photo Testamenttilahjoitus voi pelastaa lähimmäisesi elämän

kuva: istock Photo Testamenttilahjoitus voi pelastaa lähimmäisesi elämän kuva: istock Photo Testamenttilahjoitus voi pelastaa lähimmäisesi elämän Hyvä lähimmäinen, LUOTETTAVA AUTTAMISEN KANAVA Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkautta. Sitä, että välittää toisesta ja osoittaa sen

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy I veroluokan lahja- ja perintöveroasteikot Lahja: Verotettavan osuuden Veron määrä Veroprosentti

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Hyvinvointivaltion eetos ja bisneksen tehokkuus

Hyvinvointivaltion eetos ja bisneksen tehokkuus Hyvinvointivaltion eetos ja bisneksen tehokkuus miten yhdistetään HYVÄ-hankkeen päätösseminaari 9.3.2011 Riitta-Leena Rossi Eetos ja bisnes Helsingin Diakonissalaitos Volyymi ja tulos Rahoitus Verotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat

Lisätiedot

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila 4.2.2019 Asunto ensinkoulutus 30.1.2019 Heli Alkila Helsingin Diakonissalaitos on rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö ja sen tytäryritys Diakonissalaitoksen Hoiva Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali-

Lisätiedot

Suomen Reumaliiton TESTAMENTTI OPAS

Suomen Reumaliiton TESTAMENTTI OPAS Suomen Reumaliiton TESTAMENTTI OPAS Toteutus: Kristian Miettinen / Varainhankintaosakeyhtiö SUMMA Petteri Niskanen / VARAINHANKINTA lab Julkaisija: Suomen Reumaliitto ry Helsinki 2001, 2006, 2010 ISBN

Lisätiedot

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä Ottaen huomioon, ettei avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä ollut enää merkittäviä eroja Itävallassa, EIT:n 5. jaoston enemmistö

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa

Lisätiedot

LÄHEISEN HENKILÖN HAKEMUS VALTION PERINTÖNÄ SAAMAN OMAISUUDEN LUOVUTTAMISEKSI

LÄHEISEN HENKILÖN HAKEMUS VALTION PERINTÖNÄ SAAMAN OMAISUUDEN LUOVUTTAMISEKSI VALTIOKONTTORI HAKEMUS LÄHEISEN HENKILÖN HAKEMUS VALTION PERINTÖNÄ SAAMAN OMAISUUDEN LUOVUTTAMISEKSI Perinnönjättäjä Kuolinaika Kotipaikka Hakija Syntymävuosi Osoite Puhelinnumero Omaisuus, jota haetaan

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

TESTAMENTTI. kertoo hyvän tahdon

TESTAMENTTI. kertoo hyvän tahdon TESTAMENTTI kertoo hyvän tahdon Saaristomeren Suojelurahasto Sisältö Alkusanat 3 Anna Saaristomerelle tulevaisuus 4 Testamenttitermejä 6 Perintökaaren määräyksistä 8 Rintaperilliset ja näiden jälkeläiset

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

1985 vp. - HE n:o 125

1985 vp. - HE n:o 125 1985 vp. - HE n:o 125.. Hallit~ksen esi~ys Edusku~malle laeiksi perintö- ja lahjaverolain seka tulo- Ja varalhsuusverolatn 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö-

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros

Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros VALTAKUNNALLINEN ASUNNOTTOMUUSPÄIVÄ 17.10.2013 Tapio Tähtinen ja Heli Alkila Tapio Tähtinen Suomen suurin yhteiskunnallinen konserni Konserni,

Lisätiedot

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton vuonna 1957 perustama yleishyödyllinen,

Lisätiedot