KOKEMUSASIANTUNTIJA -KOULUTUS
|
|
- Hannele Juusonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin järjestämä KOKEMUSASIANTUNTIJA -KOULUTUS päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä heidän läheisille
2 KOKEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUS Oletko kiinnostunut toimimaan kokemusasiantuntijana mielenterveys- ja päihdetyössä? Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan kokemusasiantuntijakoulutuksen käynyttä henkilöä, jolla on omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja päihdeongelmista, joko niistä itse kärsivänä, niistä toipuneena, palveluita käyttäneenä, omaisena tai läheisenä. Kokemusasiantuntija toimii palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa, vertaistoimijana tai kokemuskouluttajana. Kokemusasiantuntijakoulutus koostuu pääasiassa luennoista, jotka suoritetaan Voimaa arkeen -kurssitoiminnan kautta sekä ryhmätapaamisista. Kurssit on jaettu neljään eri jaksoon. Haku kokemusasiantuntijakoulutukseen avautuu maaliskuussa osoitteessa epshp.fi/kokemusasiantuntijakoulutus. Kokemusasiantuntijakoulutus alkaa aina tammikuun alussa ja kestää noin vuoden. Jos olet aiemmin osallistunut Voimaa arkeen luennoille, ne voidaan hyväksi lukea koulutuksessa. Pakollisten kurssien lisäksi voit osallistua myös muille sinua kiinnostaville Voimaa arkeen -luennoille. Yhteystiedot:
3 SISÄLTÖ Koulutettu kokemusasiantuntija JAKSOT Jakso 4 s Minä kokemusasiantuntijana - Kohti kokemusasiantuntijan työtä Kesto 3kk, Marraskuu Joulukuu Yht. 55h opiskelua Jakso 3 s Syventämistä teoriaan - Teoreettinen runko Kesto 2kk, Elokuu Lokakuu Yht. 39h opiskelua Jakso 2 s Tietoa kokemuksen rinnalle - Kohti teoriaa Kesto 3kk, Huhtikuu Toukokuu Yht. 55h opiskelua Jakso 1 s. 4-9 Perusteet - Mitä on kokemusasiantuntijuus? Kesto 2kk, Tammikuu Maaliskuu Yht. 39h opiskelua 3
4 MITÄ ON KOKEMUSASIANTUNTIJUUS? VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 1 4H Koulutuspäivä on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja/tai päihdeongelmasta joko niistä itse kärsivänä, niistä toipuneena tai palveluita käyttäneen tai omaisena tai läheisenä. Kokemusasiantuntijakoulutus antaa valmiudet toimia kokemusasiantuntijana, vertaistoimijana ja kokemuskouluttajana. Kokemusasiantuntijat kertovat omista kokemuksistaan erilaisissa tehtävissä sekä ajatuksia kokemusasiantuntijuudesta. Muistiinpanoja: 4
5 MTEA 1, OSAT 1-3 VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 1 12H Mielenterveyden ensiapu 1 (MTEA1) -koulutus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. Painopiste on mielenterveysosaamisen vahvistamisessa sekä oman ja toisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Koulutuksen tavoitteena on lisätä tietämystä mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä, lisätä valmiuksia tunnistaa, kohdata ja auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä lähimmäisiä, muuttaa asenteita positiivisempaan suuntaan, vähentää leimautumista ja siitä aiheutuvaa häpeää. Kurssi vahvistaa omia voimavaroja ja antaa rohkeutta huolehtia omasta ja lähimmäisten mielenterveydestä. Muistiinpanoja: 5
6 OMA ELÄMÄNTARINA OSAT 1-3 VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 1 12H Elämäntarinan kirjoittaminen koostuu kolmesta neljän tunnin osioista, joiden aikana tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia sekä syvennytään kirjoittamisen perusasioihin. Kurssin aluksi selkiytetään kirjoittamiseen olennaisesti kytkeytyviä lausetyyppejä: ilmoitus-, aistimus- ja tunnustuslauseita, jotka luovat kunnollisen perustan mille tahansa tekstille. Elämäntarinaa kurssilla hahmotetaan elämänviivan avulla; siinä jokaisen osallistujan oma elämä hahmottuu seitsenvuotiskausiin, joista nostetaan esiin oleellisia elämäntapahtumia ja kehitystehtäviä. Muistiinpanoja: 6
7 PEDAGOGISET TAIDOT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 1 4H Pedagogisten taitojen osiossa perehdymme siihen, mitä kaikkea on otettava huomioon erilaisten ryhmien vetämisessä ja mistä syntyy hyvä luento. Keskitymme myös tunnetaitoihin, motivaatioon ja myönteisyyteen sekä niiden merkitykseen opetus- ja oppimistilanteissa. Muistiinpanoja: 7
8 RYHMÄTAPAAMISET JAKSO 4 12H Oman tarinan harjoittelua ja muokkaamista, tietoiskuja tehtävistä (osastotyö, ryhmän apuohjaajana toimiminen, vertaistukikäynnit ym.), yhteistyökumppaneihin tutustuttamista (osastot, poliklinikat, hoitajat, lääkärit, Kokemus- ja vertaistoimijat ry [Olkkari], Finfami ry, Samy ry, Kokoa ry, perusterveydenhuolto ym.), työn käytäntöihin valmistamista (palkkiolomakkeet, kehittämiskeskustelut, vastuut ja velvollisuudet, salassapito ym.), tapahtuman järjestämistä (valmistujaisten suunnittelu) ja ryhmätöitä. Muistiinpanoja: 8
9 ITSENÄINEN OPISKELU JAKSO 4 3H Oman elämäntarinan työstämistä ja harjoittelua. Tarina esitetään keväällä ja muokattu versio syksyllä. Valmistautuminen esitykseen tapahtuu itsenäisesti. Muistiinpanoja: 9
10 IHMISEN PSYYKKINEN KEHITYS, OSAT 1 JA 2 VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 2 8H Ihmisen elämänkaari on eri kehitysvaiheiden ainutkertainen kokonaisuus, jonka tarkastelu kertoo kehityksen vaiheittaisuudesta. Elämänkaari jaetaan karkeasti lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen. Seminaareissa keskitymme käsittelemään mm. perimän ja ympäristön vaikutuksia psyykkiseen kehitykseen. Muistiinpanoja: 10
11 OHJAAJANA RYHMÄSSÄ VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 2 4H Ohjaajana ryhmässä luennolla tarkastelemme ohjaajan roolia ja ohjaustyyliä ryhmässä. Käymme läpi ryhmän muodostumista ja sen eri vaiheita. Tarkastelemme myös ryhmäläisten erilaisia rooleja ryhmässä sekä haemme toimintamalleja haastaviin tilanteisiin. Luento sisältää sekä teoriaa, että erilaisia harjoitteita. Muistiinpanoja: 11
12 SOSIAALIETUUDET VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 2 4H Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisille riittävä toimeentulo ja huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturva koostuu palveluista ja toimeentulon turvaavista etuuksista. Muistiinpanoja: 12
13 VIESTINTÄ- JA MEDIATAIDOT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 2 4H Luennon päämääränä on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median käyttötaitoja. Opitaan mediakriittisyyttä sekä tavallisen ihmisen tarvitsemia tietoja ja taitoja eri medioiden tulkinnassa. Muistiinpanoja: 13
14 RYHMÄTAPAAMISET JAKSO 4 12H Oman tarinan harjoittelua ja muokkaamista, tietoiskuja tehtävistä (osastotyö, ryhmän apuohjaajana toimiminen, vertaistukikäynnit ym.), yhteistyökumppaneihin tutustuttamista (osastot, poliklinikat, hoitajat, lääkärit, Kokemus- ja vertaistoimijat ry [Olkkari], Finfami ry, Samy ry, Kokoa ry, perusterveydenhuolto ym.), työn käytäntöihin valmistamista (palkkiolomakkeet, kehittämiskeskustelut, vastuut ja velvollisuudet, salassapito ym.), tapahtuman järjestämistä (valmistujaisten suunnittelu) ja ryhmätöitä. Muistiinpanoja: 14
15 ITSENÄINEN OPISKELU JAKSO 4 3H Oman elämäntarinan työstämistä ja harjoittelua. Tarina esitetään keväällä ja muokattu versio syksyllä. Valmistautuminen esitykseen tapahtuu itsenäisesti. Muistiinpanoja: 15
16 ESIINTYMISTAIDOT, OSAT 1-3 VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 3 12H Rentoon ja itsevarmaan esiintymiseen vaikuttavat monet seikat. Puheen valmistamisen lisäksi vieras tila, äänentoistotekniikka tai kuulijakunnan koko voivat kampittaa. Kurssilla nitistetään nämä haasteet tutustumalla esiintymistaidon perusasioihin. Kurssilla käydään läpi sanallisen ja sanattoman viestinnän merkitystä sekä tutustutaan reviireihin ja statuksiin. Selvitetään myös mikä tekee esiintymisestä vakuuttavaa sekä mitä storytelling tarkoittaa. Osallistavalla luennolla kuunnellaan ja koetaan. Muistiinpanoja: 16
17 PSYKOTERAPIAT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 3 4H Psykoterapia on psyykkisen terveyden ja toimivuuden lisäämiseen tähtäävää tavoitteellista terveydenhuollon ammatillista toimintaa. Psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä lisätä henkilön valmiuksia itse ratkaista ongelmiaan. Psykoterapiatekniikoita ja -suuntauksia on maailmalla runsaasti. Muistiinpanoja: 17
18 PSYKOOSISAIRAUDET VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 3 4H Psykoosilla tarkoitetaan todellisuudentajun vakavaa häiriintymistä, joka tavallisimmin ilmenee harhaluuloina tai aistiharhoina. Yleisin psykoosisairauksista on skitsofrenia. Muita psykoosisairauksia ovat muun muassa harhaluuloisuushäiriö, lyhytkestoinen psykoosi ja skitsoaffektiivinen häiriö. Psykoosioireet voivat johtua myös päihteiden käytöstä tai ruumiillisesta sairaudesta, kuten dementiasta. Muistiinpanoja: 18
19 MASENNUS VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 3 4H Depressio syntyy aina jossakin sosiaalisessa ympäristössä. Se ei ilmaannu tyhjästä. Vakavuudeltaan se voi olla lievästä vaikeaan. Stressi-haavoittuvuusmalli auttaa ymmärtämään myös depression syntymistä ja siitä toipumista. Yksipuolinen näkemys depression biologisesta luonteesta johtaa lääkehoidon ylikorostamiseen. Ihmisen geneettisen alttiuden kieltäminen johtaa lääkehoidon mahdollisuuksien torjumiseen. Missä menee kultainen keskitie? Muistiinpanoja: 19
20 KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 3 4H Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa esiintyy vaihtelevasti masennus-, hypomania-, mania- tai sekamuotoisia sairausjaksoja. Luennon avulla pyritään antamaan tietoa häiriön luonteesta ja hoitoperiaatteista. Luennon tavoitteena on myös lisätä ymmärrystä, mistä kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on kyse ja miten tämän monimuotoisen mielenterveyshäiriön kanssa on mahdollista selviytyä. Tutustutaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyyteen, kulkuun, syntymekanismiin sekä hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksiin. Muistiinpanoja: 20
21 RYHMÄTAPAAMISET JAKSO 4 12H Oman tarinan harjoittelua ja muokkaamista, tietoiskuja tehtävistä (osastotyö, ryhmän apuohjaajana toimiminen, vertaistukikäynnit ym.), yhteistyökumppaneihin tutustuttamista (osastot, poliklinikat, hoitajat, lääkärit, Kokemus- ja vertaistoimijat ry [Olkkari], Finfami ry, Samy ry, Kokoa ry, perusterveydenhuolto ym.), työn käytäntöihin valmistamista (palkkiolomakkeet, kehittämiskeskustelut, vastuut ja velvollisuudet, salassapito ym.), tapahtuman järjestämistä (valmistujaisten suunnittelu) ja ryhmätöitä. Muistiinpanoja: 21
22 ITSENÄINEN OPISKELU JAKSO 4 3H Oman elämäntarinan työstämistä ja harjoittelua. Tarina esitetään keväällä ja muokattu versio syksyllä. Valmistautuminen esitykseen tapahtuu itsenäisesti. Muistiinpanoja: 22
23 AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 4 4H Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä ja keskeisimpinä näistä ovat paniikkihäiriö, sosiaalinen pelko, kohde- ja tilannekohtainen pelko, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö sekä traumaperäinen stressihäiriö. Koulutuspäivän sisältönä on tutustuminen ahdistuneisuuteen, ahdistuneisuushäiriöihin ja näiden hoitomuotoihin. Keskeisenä sisältönä ovat myös ahdistuneisuuden itsehoidolliset menetelmät. Muistiinpanoja: 23
24 SYÖMISHÄIRIÖT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 4 4H Syömishäiriöitä pidetään modernina ilmiönä, mutta sairauksista tunnetuin, anorexia nervosa eli laihuushäiriö on kuvattu jo satoja vuosia sitten nykymuodossaan. Noin 7% suomalaisnaisista sairastaa syömishäiriön ennen 30. ikävuottaan. Laihuushäiriön esiintyvyys on 2,2%, ahmimishäiriön 2,3% ja epätyypillisten syömishäiriöiden osuus 2,9%. Miehillä sairastavuus on 4-10 kertaa harvinaisempaa kuin naisilla. Muistiinpanoja: 24
25 PERSOONALLISUUSHÄIRIÖT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 4 4H Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan syvälle juurtuneita ja pitkäaikaisia kokemus- ja käyttäytymismalleja, jotka poikkeavat selvästi henkilön kulttuuriympäristön odotuksista ja aiheuttavat usein merkittävää kärsimystä ja haittaa monilla elämän osa-alueilla ja sosiaalisissa suhteissa. Persoonallisuushäiriöt ovat luonteeltaan kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Muistiinpanoja: 25
26 NEUROPSYKIATRISETHÄIRIÖT VOIMAA ARKEEN LUENTO JAKSO 4 4H Luennolla keskitytään kehityksellisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin yleisesti neuropsykiatrisista häiriöistä, niiden diagnosoinnista ja synnystä sekä neuropsykiatrisista aivoista. Esityksen toisella puoliskolla sitten tarkemmin yksittäisistä häiriöistä (ainakin ADHD, ADD, Asperger, Touretten oireyhtymä ja selektiivinen mutismi). Muistiinpanoja: 26
27 TYÖTEHTÄVÄHARJOITTELU JAKSO 4 4H Opiskelijat ovat kokemusasiantuntijoiden mukana työtehtävissä. He tekevät tehtävistä havaintoja ja muistiinpanoja, joita käsitellään ryhmätapaamisessa. Muistiinpanoja: 27
28 RYHMÄTAPAAMISET JAKSO 4 12H Oman tarinan harjoittelua ja muokkaamista, tietoiskuja tehtävistä (osastotyö, ryhmän apuohjaajana toimiminen, vertaistukikäynnit ym.), yhteistyökumppaneihin tutustuttamista (osastot, poliklinikat, hoitajat, lääkärit, Kokemus- ja vertaistoimijat ry [Olkkari], Finfami ry, Samy ry, Kokoa ry, perusterveydenhuolto ym.), työn käytäntöihin valmistamista (palkkiolomakkeet, kehittämiskeskustelut, vastuut ja velvollisuudet, salassapito ym.), tapahtuman järjestämistä (valmistujaisten suunnittelu) ja ryhmätöitä. Muistiinpanoja: 28
29 ITSENÄINEN OPISKELU JAKSO 4 3H Oman elämäntarinan työstämistä ja harjoittelua. Tarina esitetään keväällä ja muokattu versio syksyllä. Valmistautuminen esitykseen tapahtuu itsenäisesti. Muistiinpanoja: 29
30 VALMISTUJAISET JAKSO 4 4H Kokemusasiantuntijaopinnot päättyvät valmistujaisiin ja todistusten jakoon. Kokemusasiantuntijaopiskelijat suunnittelevat ryhmätapaamisisissa valmistujaiset (seminaarin tai tapahtuman järjestäminen, Mielen avain -hankkeen suositus). Muistiinpanoja: 30
31 Voimaa arkeen -luennot Oletko kiinnostunut mielen hyvinvointiin, toipumiseen ja elämänhallintaan liittyvistä teemoista? Voimaa arkeen kurssitoiminta on osa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koulutustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä omaisten voimavaroja ja arjessa selviytymistä. Tämän lisäksi kurssitoiminta tarjoaa oppimisen mahdollisuuden mielenterveys- ja päihdetyötä tekeville ammattilaisille, alan opiskelijoille ja jokaiselle mielenterveyden teemoista kiinnostuneille! Kouluttajina jokaisella kurssilla toimivat kokemusasiantuntija ja ammattilainen yhdessä. Osa kursseista on kestoltaan yhden iltapäivän mittaisia, jotkut koostuvat useammasta kokoontumiskerrasta. Kurssit ovat ilmaisia ja kaikille avoimia! Jos kurssilla on materiaalimaksu niin se on erikseen mainittu. Huomioitavia asioita! Koulutuksiin ilmoittaudutaan ilmoittautumislinkkien kautta Poikkeuksia: EPSHP:n työntekijät ilmoittautuvat vain HRtyöpöydän koulutuskalenterin kautta Ryhmät voi ilmoittaa myös sähköpostilla Jos luento joudutaan perumaan, siitä tiedotetaan osallistujan ilmoittamaan sähköpostiin ja puhelinnumeroon sekä Voimaa arkeen -nettisivuilla 31
32 Yhteystiedot: Koulutus on Sosiaali- ja terveysministeriön Mielen avain hankkeen suositusten mukainen. Saatavilla: sites/default/files/inline/julkaisut/ku mppanuusesitteet/kokemusasiantu ntija_suositukset_nettiin.pdf
KOKEMUSASIANTUNTIJA -KOULUTUS
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin järjestämä KOKEMUSASIANTUNTIJA -KOULUTUS päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä heidän läheisille KOKEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUS Oletko kiinnostunut toimimaan kokemusasiantuntijana
Voimaa arkeen. kurssitoiminta. Kevöt 2019
Voimaa arkeen kurssitoiminta Kevöt 2019 Sisällys 1.Yleistä ja ohjeita 2.Mitä on kokemusasiantuntijuus? 3.MTEA1, osat 1,2 ja 3 4.Suru 5.Oma elämäntarina, osat 1,2 ja 3 6.Pedagogiset taidot 7.Psyykkinen
Voimaa arkeen kurssitoiminta. Kevät 2018
Voimaa arkeen kurssitoiminta Kevät 2018 Sisällys 1. Yleistä ja ohjeita 2. Mitä on kokemusasiantuntijuus? 3. MTEA1, osat 1-3 4. Kognitiiviset taidot 5. Suru 6. Ihmisen psyykkinen kehitys, osat 1 ja 2 7.
Voimaa arkeen. kurssitoiminta. syksy 2018
Voimaa arkeen kurssitoiminta syksy 2018 Sisällys 1. Yleistä ja ohjeita 2. Viestintä- ja mediataidot 3. Avaa tunnelukkosi, osat 1 ja 2 4. Masennus 5. Psykoterapiat 6. Riippuvuudet, osat 1 ja 2 7. Kaksisuuntainen
Mitä on kokemusasiantuntijuus?
Mitä on kokemusasiantuntijuus? www.epshp.fi/voimaa 16.1.2018 Kokemusasiantuntija koulutus Kokemusasiantuntijakoulutus on rakennettu Voimaa arkeen - kurssitoiminnan sisälle, koulutus kestää 10 kk tammikuujoulukuu
Voimaa arkeen -kurssitoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä
Ihmisen terveyden tähden Voimaa arkeen -kurssitoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Kokemuksellisuus Vertaisuus Mahdollisuus www.epshp.fi/voimaa 2 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa Mitä
Voimaa arkeen. kurssitoiminta. Syksy 2019
Voimaa arkeen kurssitoiminta Syksy 2019 Sisällys 1. Yleistä ja ohjeita 2. Esiintymistaidot osat 1, 2 ja 3 3. Avaa tunnelukkosi osat 1 ja 2 4. Kipu osat 1 ja 2 5. Psykoterapiat 6. Diabetes 7. Seksuaalisuus
Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen
Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Mielen avain Kokemusasiantuntijakoulutus Kokemusasiantuntija 1) Käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen 2) Kokemusta mielenterveys- ja/tai
Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta
Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Pohjanmaa-hanke 2005 2014 Juhlaseminaari Seinäjoella 25 26.3.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden
Psykoositietoisuustapahtuma
Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN
Yhdessä hyvä OTE- Etelä-Karjala
- Etelä-Karjala Kokemusasiantuntijakoulutus - kokeilu 2018 Koulutuksen järjestäjänä oli Eksote ja yhteistyökumppanina OTEhanke ja Järjestö 2.0- hanke sekä Mielenterveyden keskusliitto. Koulutus oli laajuudeltaan
Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia
Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hyvät käytännöt toipumisorientaation edistämisessä
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hyvät käytännöt toipumisorientaation edistämisessä Häpeästä toivoon seminaari 12.4.2019 Suunnittelukoordinaattori Marja Koivumäki Kokemusasiantuntija Raija Pohjola Marja
Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen
Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen
Kokemusasiantuntijuuden ABC
Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa
vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama
vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP
MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO
MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1
Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä
Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen
Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007
Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan
Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys
Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden
Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta
Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä
Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Kokemusasiantuntijatoiminnan käyttöönotto Keski-Suomessa. -meidän tarina. Nina Peränen ja Annukka Harjula
Kokemusasiantuntijatoiminnan käyttöönotto Keski-Suomessa -meidän tarina Nina Peränen ja Annukka Harjula 16.9.2014 Ensimmäinen koulutus käynnistyy tammikuussa 2013 ja päättyi syyskuussa 2013 koulutus kesti
Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja
Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö
Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen
Epshp Kokemusasiantuntijat Petri Karoskoski
Epshp Kokemusasiantuntijat Klo 9.00 Tervetulokahvit Klo 9.15 11.00 Kokemusasiantuntijoiden esiinnousu Klo 11.00 12.00 Lounas Klo 12.00 13.15 Kokemusasiantuntijuus käytännössä Klo 13.15 13.45 Kahvi Klo
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011
Persoonallisuushäiriöt Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Mitä tarkoittaa persoonallisuus? Persoonallisuushäiriödiagnoosi Millä mielellä otan tiedon vastaan? Millä mielellä lähden tarjottuun hoitoon? Määritelmä
Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:
PSYKOTERAPIAT Kuntoutuksen tavoite Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: Hoidon tarpeen taustalla usein kehitysvuosien ylivoimaiset, traumaattiset kokemukset, ajankohtaiset menetykset tai muut ylivoimaiset
TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin
Sisällys I TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ 10 1 Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen 12 Tulkinnat vaikuttavat tunteisiin Psyykkinen hyvinvointi on mielen hyvinvointia 12 13 Tunteet
Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa?
Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Voimaa arkeen 26.4.2018 Elina Hietala, psykiatrian erikoislääkäri vs Akuuttipsykiatrian ylilääkäri Seinäjoen keskussairaala Aistiharhat ja psykoosi
Suomalaisten mielenterveys
Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain
Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet työn kehittämisen välineenä. Päivi Rissanen, kokemusasiantuntija, kouluttaja, VTL 8.11.
Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet työn kehittämisen välineenä Päivi Rissanen, kokemusasiantuntija, kouluttaja, VTL 8.11.2012 Vantaa Kokemusasiantuntija Omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja/tai
Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste
Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Prevalenssilukuja Authors Number Age prevalence (%) M/F(% or n) Flament et al. 1988, USA 5596 14-18 1,9* 11M/9F Lewinsohn et
Mielenterveystalo.fi. Kaikille avoin palvelu, ammattilaisten osio ja nettiterapiat
Mielenterveystalo.fi Kaikille avoin palvelu, ammattilaisten osio ja nettiterapiat Mielenterveystalo.fi kaikille avoin palvelu Valtakunnallinen nettipalvelu, avoinna 24/7 Ei vaadi rekisteröitymistä / kirjautumista
Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli perusterveydenhuollossa
Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli perusterveydenhuollossa Pirjo Kotkamo hanketyöntekijä psyk.esh, psykoterapeutti, TtM-opiskelija Vantaalaisen hyvä mieli hanke 11.10.2011 Tampere Luennon sisältö Pitkäaikaisesti
Kokemusasiantuntijatoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä
Kokemusasiantuntijatoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Projektityöntekijä, sh, TtK, Mikko Ketola, Kokemusasiantuntijat Sini Kirvesmäki, Kaisa Suomalainen, Anni Tervonen, Riitta Junell, Raija
Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi
Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan
Traumat ja traumatisoituminen
Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista
Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri
Mielenterveyden häiriöt
Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet
Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria
Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin
Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS)
Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS) Jakson tavoitteena on kielididaktiikan perusteisiin sekä tunnin suunnittelun perusperiaatteisiin tutustuminen.
Omaisyhdistys satakuntalaisille
Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö
Arvo- ja terveyskasvatus
Opettajien perehdytyksen merkitys Arvo- ja terveyskasvatus v15.2.2018 Toimintamallin perusta Sosiaalipedagogiikka Seikkailupedagogiikka Kokemusoppiminen Positiivinen mielenterveys (SWEMWBS) 1 Opettajien
Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014
Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten
Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019
Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta
Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Teijo Laine Psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapian kouluttajan erityispätevyys (SLL) Suomen Psykiatriyhdistys Psykiatripäivät 11.3.-13.3.2009 Ahdistus
Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita
Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen Jaana Tuomela 16.1.2019 Harjavalta Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista. Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.
Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.2014 THL:n rooli kokemusasiantuntijatoiminnassa Kaste-ohjelman toimeenpanon
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatriset häiriöt Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö; ADHD, ADD, muut
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA
KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA Yksi tapa auttaa päihde- ja mielenterveysongelmissa Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Helsinki 23.4.2015 Kuka on päihdetyön kokemusasiantuntija? Kokemusasiantuntijalla
Teknologia mielenterveyden tukena - vertaistukea kuvapuhelinpalveluna. Kokemus Kohottaa -hanke ( )
Teknologia mielenterveyden tukena - vertaistukea kuvapuhelinpalveluna Kokemus Kohottaa -hanke (2017-2018) Kokemus Kohottaa -hanke Hankkeen toteuttaja: Balanssi ry Hankkeen rahoittajat: Euroopan Sosiaalirahasto,
Omaishoidon kokemusasiantuntija- KATkoulutusmalli. Lea Lindqvist Laura Liikanen
Omaishoidon kokemusasiantuntija- KATkoulutusmalli Lea Lindqvist Laura Liikanen TAUSTAA KOKEMUSASIANTUNTIJATOIMINNASTA Juuret 3:lla sektorilla, mielenterveys-ja päihdetyössä Oma toipumiskokemus työvälineenä
Kerronpa tuoreen esimerkin
Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE
Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO
Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys
PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO
PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO Mielenterveyden ensiapu 21.2.2008 Esa Nordling PSYKOOSIT kosketus todellisuuteen joko laajasti tai rajatusti heikentynyt sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet voivat sekoittua kaoottisella
Vertais- ja kokemustoimijoiden foorumi Kallion virastotalo Tiina Saarinen Kehittämissuunnittelija A-klinikkasäätiö
Vertais- ja kokemustoimijoiden foorumi 12.3.2012 Kallion virastotalo Tiina Saarinen Kehittämissuunnittelija A-klinikkasäätiö Tietopuu Tietopuu-sivuston www.a-klinikka.fi/tietopuu/ tarkoituksena on jakaa
Valtuustoseminaari Arja Mainio
Valtuustoseminaari 12.6.19 Arja Mainio Esityksen sisältö Mielenterveydenhäiriöt Suomessa Mielenterveydenhäiriöt ja työkyvyttömyys Erikoislääkäritilanne ja koulutustarve Tulevaisuus Mielenterveydenhäiriö
Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens
Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011 Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Länsi-Pohjan alue Kuusi kuntaa; Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio Yht. n. 66 000
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö
Mielenterveys 9.2.10 Lahden varuskunta Tanja Laukkala Psykiatrian ylilääkäri PTHY/ Sotilaslääketieteen Keskus
Mielenterveys 9.2.10 Lahden varuskunta Tanja Laukkala Psykiatrian ylilääkäri PTHY/ Sotilaslääketieteen Keskus Asevelvollisuuslaista Asevelvollisuuslaki (1438/2007)96 www.finlex.fi Asevelvollisen terveydentilaa
P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E
TIETOA, ILOA JA OSALLISUUTTA ERITYISLAPSIPERHEILLE MEIDÄN ERITYINEN PERHE -HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N
Anna Erkko Projektisuunnittelija
Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin
Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen
Nuorten trendit ja päihteet Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorisoalalla työskentelevien osaamisen vahvistaminen: mielenterveyden edistäminen ja päihde- ja pelihaittojen
Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki
Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki 20.9.2017 Pakko-oireisen kirjon häiriöt tavallisesti on katsottu dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön,
Mielenterveystalo.fi https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/ Suoma Saarni, ylilääkäri / Eero-Matti Gummerus, Kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria NETTITERAPIAT.FI Lääkärin lähetteellä mistä päin
Kognitiivisen psykoterapian perusteet päihdetyössä
Päihdetyön ammattitutkinto, painotuksena Kognitiivisen psykoterapian perusteet päihdetyössä Koulutuksen tavoite: Osallistujat ymmärtävät kognitiivisen psykoterapian peruskäsitteitä ja kokonaisuutta sekä
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Markkinointi-instituutti Pirjo Hallipelto pirjo.hallipelto@markinst.fi p. 040 7321 784 Faunatar Johanna Valo Liiketalouden perustutkinto,
KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK
KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK 1 HAASTAVASTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ ja MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ KEHITYSVAMMAISILLA Kehitysvammaisista
KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI
KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista
TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät
TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TOIMINTAMALLIN TAUSTAA Toimintamallin kehittäminen alkoi Rotterdamissa, Hollannissa vuonna
KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA
KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on
PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet
PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon
Kun läheinen sairastuu. Tukiopas mielenterveyspotilaan omaisille
Kun läheinen sairastuu Tukiopas mielenterveyspotilaan omaisille Sisältö Aluksi 3 Omaisen hyvinvointi ja jaksaminen 4 Psyykkiset sairaudet 5 Masennus 5 Psykoosi ja skitsofrenia 6 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
KOKEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUS Mielen avain -hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuspilotti PROJEKTISUUNNITELMA
1 (11) KOKEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUS Mielen avain -hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuspilotti PROJEKTISUUNNITELMA Tekijät: Niina Sinkkonen, vastaava ryhmänohjaaja Päivi Rissanen, kouluttaja ja kokemusasiantuntija
IV Hyvä Elämä Foorumi
IV Hyvä Elämä Foorumi 10.12.2014 Marita Koskinen Pirkanmaan aluekoordinaattori ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi MIELENTERVEYSTALO KATTAA KESÄÄN 2015 MENNESSÄ
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa
Yhdessä olemme enemmän Seinäjoen kokemusasiantuntijakoulutusryhmän opiskelijat (toim. Marja Nordling) Kokemusasiantuntijakoulutus Etelä-Pohjanmaalla
Yhdessä olemme enemmän Seinäjoen kokemusasiantuntijakoulutusryhmän opiskelijat (toim. Marja Nordling) Kokemusasiantuntijakoulutus Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen kokemusasiantuntijakoulutus käynnistettiin
Kokemustieto päätöksenteossa asiantuntijana kehittäjäkumppani
Kokemustieto päätöksenteossa asiantuntijana kehittäjäkumppani Susanna Mutanen, projektityöntekijä KSSHP Asiakkaat- ja sote: Mitä merkitsee osallisuus ja valinnanvapaus? Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon
Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille
Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt
NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja
NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen
PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi
PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon
Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen
Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen 11.4.19 Koulupsykologin puheenvuoro Meri Lindholm Opiskeluhuollon psykologien tiimivastaava, Eksote Opiskeluhuollon psykologityö Eksoten alueella 15
Työkyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin
Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin 20.5.2011 Vva ry Osallisuusryhmän verkostotapaaminen Pop Valo hankkeen kokemusasiantuntija
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 PAM ESIMIESKOULUTUKSET 2019 POMOKAHVIT WEBINAARISARJA 22.2., 26.4., 13.9., 25.10 verkossa (huom. pari päivää muuttunut) Esimiehille omat aamukahviwebinaarit. Keskustelua ajankohtaisista