Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto

2 Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri puolilla Suomea Lähes 600 koulutettua kokemustoimijaa eri järjestöissä Noin 75 sote-alan toisen asteen, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opetusyksikköä käyttävät kokemusosaajia Yhteistyötä paikallisesti kuntien ja sairaanhoitopiirien sekä erilaisten sidosryhmien kanssa Verkoston toiminta alkanut vuonna 2008 projektimuotoisena Verkoston toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys Ak-avustuksella

3 Kokemustoimintaverkoston päämäärät Laadukkaan ja yhtenäisen kokemustoimintamallin kehittäminen ja juurruttaminen pysyväksi käytännöksi sosiaali- ja terveysalalle Kokemustieto tehdään näkyväksi Alueelliset ohjausryhmät (17) edustavat kattavasti alueen eri toimijaryhmiä sekä toimivat aktiivisena keskustelijana ja kokemustiedon markkinoijina alueella Yhtenäisen koulutusmallin ylläpitäminen ja kehittäminen kokemustoimijoiden perus- ja jatkokoulutukseen Koordinoida järjestöjen välistä kokemustoimintaa Edistää yhteistyötä muiden kokemusasiantuntijatoimintaa toteuttavien tai kehittävien toimijoiden kanssa

4 Koulutukset Verkoston jäsenyhteisöjen kokemuskouluttajat/-toimijat ovat käyneet yhtenäisen peruskoulutuksen, jonka laajuus on noin 40 tuntia. Koulutus sisältää mm. oman tarinan rakentamisen ja harjoittelun, vertaispalautteen, harjoitusluennon sekä esiintymisen harjoittelua. Perus- ja jatkokoulutuksia järjestetään eri puolilla Suomea järjestöjen tai alueellisten ohjausryhmien toimesta. Kokemustarinaa voi kertoa oppilaitoksissa erilaisille opiskelijaryhmille, ammattilaisten koulutustilaisuuksissa, järjestöjen tapahtumissa tai erilaisissa palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen tai arviointiin liittyvissä tilanteissa. Jatkokoulutuksilla kokemustoimijat hakevat laajuutta omaan kokemustarinaansa, sekä osaamista erilaisiin kokemustehtäviin. Verkoston ylläpitämän kokemustoimijarekisterin kautta tavoittaa lähes 600 järjestöjen kokemustoimijaa.

5 Kokemuskentän toimijaryhmät Tausta: Potilas- ja vammaisjärjestöjen toteuttamaa kokemuskouluttajamallia on kehitetty 1990-luvun alusta eri hankkeiden kautta. Tavoitteena alussa oli kouluttaa & valmentaa pitkäaikaissairaita ja vammaisia henkilöitä välittämään omakohtainen kokemuksensa sairaudesta tai vammasta ja sen kanssa elämisestä sote-alan opiskelijoille ja ammattilaisille heidän ammattiosaamisensa syventämiseksi. Potilasjärjestöjen rooli ollut keskeinen mallin rakentamisessa ja kokemustoimijoiden taustatukena läpivuosien. Kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman valmistuttua 2009, alkoi STM:n Kastehankkeiden rahoittamia ja usein sairaanhoitopiirien kanssa yhteistyössä toteutettuja mielenterveys- ja päihdepuolen kokemusasiantuntijakoulutuksia, jotka olivat kuntouttavia, pitkäkestoisia (10 kk), ja joilla tavoiteltiin laajaa osaamista vertaisryhmien ohjaamiseen, kokemuskouluttajana toimimiseen ja erilaisin palveluiden kehittämis- ja arviointitehtäviin sote-alalla. Samoihin aikoihin mielenterveys- ja päihdesektorilla tapahtuvasta kokemustoiminnasta alettiin käyttämään käsitettä kokemusasiantuntija.

6 Kokemuskentän toimijaryhmät Nykytila: Kokemuskentän kaksi päätoimintalinjaa/mallia Potilas- ja vammaisjärjestöjen toimintamalli (kokemustoimintaverkosto), jonka alla toimii lähes 600 kokemustoimijaa, edustaen 36 eri sairaus-, vammais- ja läheisjärjestöä. Kokemustoiminta kohdistuu erityisesti sotealan oppilaitoksiin, mutta kasvavassa määrin myös muihin kokemustehtäviin. Kaste-hankkeiden kautta pääosin kouluttautuneet mielenterveys- ja päihdepuolen noin 500 kokemusasiantuntijaa, joiden toiminta kohdistuu pääosin sairaanhoitopiirien psykiatrian toimialan ja kuntien erilaisiin palveluiden suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Äärimuotoina kokemusasiantuntija-vastaanotot ja työparityöskentely ammattilaisen rinnalla. Lisäksi kentällä toimii aikuissosiaalityön, sote-alueiden ja lastensuojelun, sekä eri vähemmistöryhmien kouluttamia kokemusasiantuntijoita tai kehittäjäasiakkaita.

7 Kokemuskentän kirjava käsitteistö Samankaltaisesta toiminnasta käytetään usein erilaisia käsitteitä: Kokemusasiantuntija, kokemuskouluttaja, kokemustutkija, kokemusarvioija, kehittäjäasiakas, kokemustoimija jne. Myös kokemus- ja vertaistoiminnassa käytettäviä käsitteitä/tehtäviä sotketaan keskenään. Potilasjärjestöt, hankkeet, oppilaitokset ja sairaanhoitopiirit käyttävät eri käsitteitä, riippuen minkä muotoisen/kenen järjestämän koulutuksen henkilö on käynyt, tai millä alueella toimitaan. Kokemustoimintaverkosto siirtyi käyttämään v kokemuskouluttaja -termin sijaan kokemustoimija-termiä, joka kuvaa paremmin niitä erilaisia tehtäviä, joita kokemustoimijat tekevät kentällä. Yhä useammin kokemustietoa välitetään muussakin kuin kouluttajan roolissa. kokemusasiantuntijatoiminta on vakiintunein yläkäsite kuvaamaan erilaisia kokemustehtäviä, vaikka kokemusasiantuntijat toimivat pääosin mielenterveysja päihdesektorilla erilaisissa tehtävissä.

8 Kokemustiedon rooli tulevaisuudessa Hallituksen palvelut asiakaslähtöiseksi kärkihankkeen toimenpide 1:ssä määritellään kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaan osallistumisen toimintamalli. Mallin tulisi olla valmis käyttöön otettavaksi 12/2017. Mallin kokoamisessa hyödynnetään myös järjestöjen osaamista ja kokemusta. Erilaisten toimintamallien kartoittamiseksi STM järjestää syksyllä 2016 työpajoja eri puolilla Suomea. Tavoitteena on, että kokemustieto (=asiakasnäkökulma) tulee entistä keskeisempään rooliin asiakaslähtöisempien palveluiden, hoitopolkujen ja toiminnan suunnittelussa. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin muutoksen vaikutus järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön (= Vaikutus yksittäisten kokemustoimijoiden hyödyntämiseen?). Kokemustoiminta jakaantuu tulevaisuudessa voimakkaammin sekä vapaaehtoistoimintaan että palkkioperusteiseen toimintaan.

9 Verkoston jäsenjärjestöt (36) Aivoliitto ry Aivovammaliitto ry Allergia- ja Astmaliitto ry Autismi- ja Aspergerliitto ry Crohn ja Colitis ry ADHD-liitto ry Hengitysliitto ry Iholiitto ry Invalidiliitto ry Keliakialiitto ry Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry Muistiliitto ry Neuroliitto ry Kuuloliitto ry Kynnys ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja maksaliitto ry Näkövammaisten liitto ry Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry Psoriasisliitto ry Suomen Diabetesliitto ry Suomen Kilpirauhasliitto ry Suomen Kipu ry Suomen Migreeniyhdistys ry Suomen Nivelyhdistys Suomen Luustoliitto ry Suomen Parkinson-liitto ry Suomen Reumaliitto ry Suomen Sydänliitto ry Suomen Syöpäyhdistys ry Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys ry Turun Seudun Nivelyhdistys ry Suomen CP-liitto ry Syömishäiriöliitto-SYLI ry

10 Alueelliset ohjausryhmät Etelä-Pohjanmaa (Seinäjoki) 2. Joensuu 3. Kajaani 4. Kanta-Häme (Hämeenlinna) 5. Keski-Pohjanmaa (Kokkola) 6. Keski-Suomi (Jyväskylä) 7. Kuopio 8. Lahti 9. Lappeenranta 10. Kouvola 11. Lappi (Kemi-Tornio-Rovaniemi) 12. Oulu 13. Pääkaupunkiseutu (Uusimaa) 14. Satakunta (Pori) 15. Tampere 16. Turku 17. Vaasa (ruotsin- ja suomenkielinen)

11 Kokemusosaamisen verkkosivuja Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto Uutisia, tapahtumia, koulutusmateriaalia ja kokemuskouluttajapankki, jossa yli 500 kokemuskouluttajan kokemus-cv tai Innokylä Kokemusosaajat Suomessa -verkosto On kaikille avoin verkosto, johon voivat liittyä kaikki kokemustiedosta ja toiminnasta kiinnostuneet kansalaiset, ammattilaiset ja kokemusosaajat https://www.innokyla.fi/web/verkosto KokoA Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry Kokemusasiantuntijoiden perustama yhdistys, johon voivat liittyä eri sairaus- ja vammaryhmiä edustavat, koulutetut kokemusasiantuntijat ja kouluttajat

12 Tunnuslukuja kokemustoimijoiden tehtävistä vuodelta 2015 Yksittäisiä kokemustehtäviä useita tuhansia eri puolilla Suomea Kokemustehtävät jakautuvat: - 3,8 per henkilö - 10 %:lla ollut tehtävää - 14 %:lla ollut vain yksi tehtävä - n. 20 %:lla ei ollut yhtään tehtävää Kysynnässä vaihtelua alueittain ja sairaus- ja vammaryhmien välillä 55 % tehtävistä kohdistuu sosiaali- ja terveysalan opetusyksiköihin 30 % on saanut palkkion kokemustehtävästä keskimäärin % on saanut matkakorvauksen (31 % ei ole saanut) Tiedot koottu valtakunnallisesta kokemustoimija-kyselystä keväällä Kyselyyn vastasi, 265 (vastausprosentti 52 %) järjestöjen kokemustoimijaa eri puolilta Suomea.

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kati Multanen, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja (Järjestösuunnittelija, Suomen Diabetesliitto ry) Kokemustoimintaverkostossa

Lisätiedot

Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta

Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Kokemuskoulutuksen historiaa Kokemustietoa käytetty kautta aikojen opiskelijoiden opetuksessa Potilasluennoitsija-projekti 1988-1991 Sosiaalihallituksen rahoituksella

Lisätiedot

Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa?

Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa? Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa? Avoin keskustelutilaisuus Pikkuparlamentin kansaliasinfo 21.10.2015 Sari Tervonen POTKA-verkoston pj, Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen

Lisätiedot

SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA

SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA Sari Tervonen, pj Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä 17.9.2015 Potilaiden äänellä POTKA:n tavoitteena on lisätä Sostenjäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet

Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet Kokemuskouluttajina toimivat tehtävään peruskoulutuksen saaneet eri sairaus- ja vammaisryhmiä edustavat henkilöt ja heidän läheisensä.

Lisätiedot

Mitä pohtii potilas ja hänen läheisensä?

Mitä pohtii potilas ja hänen läheisensä? Bioetiikkaseminaari: Tietojen ja näytteiden luovuttaminen lääketieteelliseen tutkimuskäyttöön: Hyvää tekemässä vai peräti velvollisuus? Mitä pohtii potilas ja hänen läheisensä? Turun yliopisto 11.11.2016

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&! RAY myöntää 5, miljoonaa nuorten palkkaamiseen Vuonna06vaikeastityöllistyvillenuorilleaukeaa70työpaikkaa järjestöissäympärisuomen. RAYmyöntääavustustasosiaalijaterveysalanjärjestöillevaikeastityöllistyvän,

Lisätiedot

NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015

NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015 NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015 Toiminnanjohtaja Tomi Kaasinen Suomen CP-liitto ry tomi.kaasinen@cp-liitto.fi

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Nordenskiöldinkatu 18 A, 00250 Helsinki puh. (09) 836 6580 (klo 9 15) aivovammaliitto@aivovammaliitto.fi www.aivovammaliitto.

Aivovammaliitto ry Nordenskiöldinkatu 18 A, 00250 Helsinki puh. (09) 836 6580 (klo 9 15) aivovammaliitto@aivovammaliitto.fi www.aivovammaliitto. Vammaisjärjestöjen yhteystiedot: Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry Stroke- och dysfasiförbundet r.f. Suvilinnantie 2 Suvilinnavägen 2, 20900 Turku Åbo puh./tfn (02) 213 8200, faksi (02) 213 8210 info@stroke.fi

Lisätiedot

VAIETTU KRIISI UNOHDETTU KRIISI - Tehokasta tukea huostaanoton kokeneille vanhemmille VOIKUKKIA-vertaistukiryhmistä

VAIETTU KRIISI UNOHDETTU KRIISI - Tehokasta tukea huostaanoton kokeneille vanhemmille VOIKUKKIA-vertaistukiryhmistä Valtakunnalliset sijaishuollon päivät Vaasa, 5.10.2011 VAIETTU KRIISI UNOHDETTU KRIISI - Tehokasta tukea huostaanoton kokeneille vanhemmille VOIKUKKIA-vertaistukiryhmistä Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus

Lisätiedot

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja. Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta

Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry. KAVERI projekti 2001-2004 Kokemus tiedoksi projekti 2004-2009 Kokemusasiantuntijatoiminta 2010 Suvi Nousiainen Seinäjoella

Lisätiedot

Kysely pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta palveluiden saatavuudesta

Kysely pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta palveluiden saatavuudesta Kysely pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta palveluiden saatavuudesta Kyselyn tarkoituksena on selvittää aiheuttaako pitkäaikaissairaus tai vamma vaikeuksia saada yhdenvertaisesti

Lisätiedot

KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA

KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA Uudistuneen sosiaalihuoltolain yhtenä tavoitteena on parantaa lapsiperheiden kotipalvelun saatavuutta. Lain mukaan lapsiperheille on järjestettävä välttämätön

Lisätiedot

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2015

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2015 Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2015 Lisäykset, korjaukset ja päivityspyynnöt: katja.reinikainen@kansalaisareena.fi Lähteet: asianomaiset järjestöt,

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2017

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2017 Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2017 Lisäykset, korjaukset ja päivityspyynnöt: katja.reinikainen(at)kansalaisareena.fi Lähteet: asianomaiset järjestöt,

Lisätiedot

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2016

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2016 Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2016 Lisäykset, korjaukset ja päivityspyynnöt: katja.reinikainen(at)kansalaisareena.fi Lähteet: asianomaiset järjestöt,

Lisätiedot

Valelääkäreitä ja muita kokemuksia. Tärkeitä päivämääriä. 14.12. Kokemuskoulutuksen johtoryhmän ja järjestöyhteyshenkilöiden

Valelääkäreitä ja muita kokemuksia. Tärkeitä päivämääriä. 14.12. Kokemuskoulutuksen johtoryhmän ja järjestöyhteyshenkilöiden KOko-tiedote KOKEMUSKOULUTUKSESTA PYSYVÄÄ -HANKE 2 2011 Valelääkäreitä ja muita kokemuksia Jos unohdetaan hetkeksi Euroopan talouskriisi, niin yksi viime aikojen puhutuimpia aiheita on ollut terveydenhuollossa

Lisätiedot

Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa

Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa Asiakas kehittäjäkumppanina Keski-Suomen SoTe- ja kuntapalveluissa Kehittäjäkumppanuusmallin avulla kohti asiakaslähtöisiä palveluja Susanna Mutanen Nina Peränen www.ksshp.fi Kehittäjäkumppanit ja -asiakkaat

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminta ja asiakasosallisuus Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksessa

Kokemusasiantuntijatoiminta ja asiakasosallisuus Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksessa Kokemusasiantuntijatoiminta ja asiakasosallisuus Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksessa Kristina Grahn, Susanna Mutanen, Nina Peränen, Tiina Ahonen (KSSHP) ja Tarja Kettunen (KSSHP ja JY) Keski-Suomen

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea olevissa lomakohteissa. Loman aikana on mahdollisuus levätä, virkistyä ja koota elämän eväitä arkielämään. MTLH:n

Lisätiedot

Aivovammatietoutta sote-alan ammattilaisille

Aivovammatietoutta sote-alan ammattilaisille Aivovammatietoutta sote-alan ammattilaisille Aivovammaliiton toimintaan kuuluu muun muassa Neuvonta, ohjaus ja vertaistuki Tiedotus ja Aivoitus-lehden julkaiseminen Aivovammoihin liittyvä koulutus Aivovammaliitto

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2014

Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2014 Vapaaehtois-, vertais- ja omaehtoiseen toimintaan liittyviä teemaviikkoja ja - päiviä 2014 Listaa päivitetään! Lisäykset, korjaukset ja päivityspyynnöt: tero.ipatti@kansalaisareena.fi Lähteet: asianomaiset

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina Soveltavan liikunnan julkaisuja 8 1 Lukijalle Tervetuloa tutustumaan kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen

Lisätiedot

YLEISET LOMAT 2015 HYVINVOINTILOMAT

YLEISET LOMAT 2015 HYVINVOINTILOMAT Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea olevissa lomakohteissa. Loman aikana on mahdollisuus levätä, virkistyä ja koota elämän eväitä arkielämään. MTLH:n

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Mielen avain Kokemusasiantuntijakoulutus Kokemusasiantuntija 1) Käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen 2) Kokemusta mielenterveys- ja/tai

Lisätiedot

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM VESOTE-hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista (2017 18) Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi - Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi Kokemustutkija & VTL Päivi Rissanen Erikoistutkija-kehittäjä & VTT Outi Hietala, 18.3.2015 1 Juuret

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014. Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014.

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014. Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014. SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014 Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014. SoveLin jäsenjärjestöt 2014 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto

Lisätiedot

KOko-tiedote. Vaikuttaa ja vaikuttua. KOko-tiedotteen toimitus. Tärkeitä päivämääriä

KOko-tiedote. Vaikuttaa ja vaikuttua. KOko-tiedotteen toimitus. Tärkeitä päivämääriä KOko-tiedote KOKEMUSKOULUTUKSESTA PÄTEVÄÄ -HANKE 5 2009 Vaikuttaa ja vaikuttua Viime viikolla se sitten oli, helmikuussa peruspalveluministerin ja kokemuskoulutuksen johtoryhmän tapaamisessa alkunsa saanut

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaisten oppijoidenliitto ry www.erilaistenoppijoidenliitto.fi Valtakunnallinen oppimisvaikeuksisten

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen yhteistyö laajenee kärkihankkeessa. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti

Voimaa vanhuuteen yhteistyö laajenee kärkihankkeessa. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Voimaa vanhuuteen yhteistyö laajenee kärkihankkeessa Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Al Valtakunnalliset järjestökumppanit 2017-1. Aivoliitto ry 2. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Lisätiedot

Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT. Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat

Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT. Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia RAY:n tuella henkilöille, joilla

Lisätiedot

KOKEMUSKOULUTTAJAT HOITOTYÖN KOULUTUKSESSA

KOKEMUSKOULUTTAJAT HOITOTYÖN KOULUTUKSESSA KOKEMUSKOULUTTAJAT HOITOTYÖN KOULUTUKSESSA Käsikirja kokemuskouluttajien peruskoulutukselle Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Terveydenhoitotyön koulutusohjelma Hämeenlinna, kevät 2014 Tanja Saaranen TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Kokemuskoulutuksesta pätevää ja pysyvää. Tärkeitä päivämääriä

Kokemuskoulutuksesta pätevää ja pysyvää. Tärkeitä päivämääriä KOko-tiedote KOKEMUSKOULUTUKSESTA PYSYVÄÄ -HANKE 1 2011 Kokemuskoulutuksesta pätevää ja pysyvää Kokemuskoulutuksesta pätevää -hankkeesta on nyt siirrytty Kokemuskoulutuksesta pysyvää -hankkeeseen. Mikä

Lisätiedot

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto 1 ADHD-liitto ry/helsinki Ammattiopisto Luovi järjestö Helsinki/Malmi Aivoliitto/Turku Erityisosaamiskeskus Suvituuli (omat tilat) järjestö Turku Kuntoutumiskeskus Summassaari järjestö Turku Allergia-

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan

Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava Liikunta SoveLin strategia 2013 2015 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan 2 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Hissi esteetön Suomi 2017 ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21osaamiskeskusta Lahden tiede ja yrityspuisto

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

Jäsentyytyväisyyskysely 2012

Jäsentyytyväisyyskysely 2012 Jäsentyytyväisyyskysely KIINTEISTÖLIITTO Yhteenveto: Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys LUOTTAMUKSELLINEN.. TAUSTATIEDOT Tässä raportissa on esitetty Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 30.3.2017 Margit Päätalo Johtaja, PohjoisSuomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kokemuskouluttajia Vaasassa

Kokemuskouluttajia Vaasassa Kokemuskouluttajia Vaasassa kvalitatiivinen tutkimus kokemuksista kokemuskoulutuksesta Katri-Helena Hakomäki Examensarbete för socionom (YH)-examen Utbildningsprogrammet för Det sociala området Vasa 2013

Lisätiedot

Esivalintakurssit 2014 Liite 3

Esivalintakurssit 2014 Liite 3 Espoon vakuutuspiiri Puh. 020 371 012 Tapiolan toimisto Tapiontori, 02100 Espoo postiosoite: PL 21, 00232 HELSINKI Sirpa Vakkamäki Varahenkilö: Leena Eerola Kiipula/Espoon toimipaikka Kuntoutussäätiö Verve

Lisätiedot

Omaishoidon kokemusasiantuntija- KATkoulutusmalli. Lea Lindqvist Laura Liikanen

Omaishoidon kokemusasiantuntija- KATkoulutusmalli. Lea Lindqvist Laura Liikanen Omaishoidon kokemusasiantuntija- KATkoulutusmalli Lea Lindqvist Laura Liikanen TAUSTAA KOKEMUSASIANTUNTIJATOIMINNASTA Juuret 3:lla sektorilla, mielenterveys-ja päihdetyössä Oma toipumiskokemus työvälineenä

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia oikeuksia ja tasa-arvoa. Autismi- ja Aspergerliitto perustettiin vuonna 1997. Keskeisenä tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv ke 1.1.2014 Helsinki uudenvuodenpv to 2.1.2014 Kouvola pe 3.1.2014 Pori pe 3.1.2014 Kaustinen la 4.1.2014 Tampere su 5.1.2014 Kuopio ma 6.1.2014 Jyväskylä loppiainen ti 7.1.2014 Seinäjoki ke 8.1.2014 Forssa

Lisätiedot

Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia

Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia Kohti yhteistä liikuntaa Soveltava liikunta SoveLin strategia Kohti yhteistä liikuntaa SoveLin strategia 2009 2012 Soveltava Liikunta SoveLi ry Työryhmä Heidi Hölsömäki (toim.) leena Jokinen Sari Kivimäki

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.2010 Rovaniemi VLK ry www.vlkunto.fi Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry 6.5.2014, Lahti Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3

Lisätiedot

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava ammatillisen koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA VOIKUKKIA-verkostohanke TAUSTAA JA TARPEITA Vuoden 2008 lastensuojelutilaston mukaan lastensuojelun asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet eri puolilla Suomea.

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Lahti 22.8.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO Rahoittaa Kaste-hankkeen kautta STM säätää lakeja ja ohjaa kansallisella tasolla

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura.

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura. Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Lappeenranta 31.3.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Rahoittaja: Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1 Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin Kirsi Saukkola 2014 1 ADHD-valmennus, neuropsykiatrinen valmennus, ADHD-ohjaus, coaching, coach-kuntoutus On kuntouttavaa toimintaa,

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaisuus ja kokemus = inhimillisen toiminnan perusasioita Hoito- ja kuntoutusjärjestelmissä

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot