KALMAANRANNAN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki
|
|
- Seppo Härkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KALMAANRANNAN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, Ikaalinen
2 TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä: Varaaminen: Tontit sijaitsevat Kyrösjärventien päässä sekä Kallinkadun että Gyllinginkadun varrella. Tontit ovat vain noin 1,8 km Ikaalisten keskustaajamasta koilliseen lähellä vanhan, historiallisen Kalman talouskeskuksen aluetta. Myynnissä olevat tontit on merkitty maastoon numeroiduin tunnuskilvin, joissa on korttelin ja tontin numero. Tontteja palveleva kunnallistekniikka on valmis. Esitteessä mainittuja vapaita tontteja voi varata välittömästi. Varaajiksi tulee merkitä kaikki ne henkilöt, jotka ovat tulossa tontin ostajiksi! Tontin varaushakemus käsitellään varausmaksun, 200, maksamisen jälkeen. Hyväksytty tontinvaraus on voimassa 3 kk, ellei tonttikauppaa synny em. aikana varaajasta johtuvista syistä, tai varaus peruutetaan, varausmaksu jää kaupungille korvauksena asian käsittelykuluista. Tontinvaraushakemuslomake on tämän esitteen viimeisenä sivuna, josta sen voi repäistä käyttöön. Lomakkeita ja esitteitä on myös saatavilla kiinteistö- ja mittaustoimesta tai tilaamalla puhelimitse numerosta Tontinvaraushakemus palautetaan kiinteistö- ja mittaustoimistoon, osoite Kolmen airon katu 3, Ikaalinen. Tontin hinta: Ostaminen: Kaupan ehdot Tonttien hintatiedot ilmenevät tonttikohtaisesti tässä esitteessä. Lisäksi tulee maksettavaksi eräitä liittymä- yms. maksuja. Maksettu tontinvarausmaksu huomioidaan osana kauppahintaa. Kun hyväksytty tontinvaraaja haluaa tehdä kiinteistökaupan, tulee hänen ottaa yhteyttä mittausteknikko Esko Hukkaseen, yhteystiedot alla. Kauppa on mahdollista, kun tontinvarauksen hyväksymispäätös on lainvoimainen. Muussa tapauksessa kaupungin puolesta otetaan asiasta yhteyttä, kun tontinvarauksen hyväksytty aika on loppumassa. Ostajan tulee hakea kaupantekopäivästä lukien 6 kk:n sisällä saannolleen lainhuutoa Maanmittauslaitokselta. Lainhuudatuksen jälkeen tontti on välittömästi kiinnitys- ja panttauskelpoinen. Tonttikaupan keskeisenä ehtona on sitoutua rakentamaan tontille seuraavan kolmen vuoden sisällä vähintään yksiasuntoinen ja 100 kerros-m²:n suuruinen asuinrakennus. Kauppakirjamalli on nähtävillä kiinteistö- ja mittaustoimessa, josta saa myös muita tarkempia ohjeita. Rakennuslupaa tontille voi hakea välittömästi omistus- ja hallintaoikeuden siirryttyä ostajalle. Muuta: Lisätietoja tonttien varaamisesta, esittelystä yms. antavat mittausteknikko Esko Hukkanen, puh rakennustarkastaja Mika Wallin, puh kaavoitusarkkitehti Esko Hyytinen, puh Tekniset palvelut / kiinteistö- ja mittaustoimi, sekä rakennusvalvonta Osoite: Kolmen airon katu 3, Ikaalinen Puh: , fax , etunimi.sukunimi@ikaalinen.fi
3 Alla mainituissa tehtävissä Sinua auttavat ensisijaisesti seuraavat palveluhenkilöt: - tontinvaraus ja tonttikauppa:... mittausteknikko Esko Hukkanen toimistonhoitaja Sirpa Hinkkanen rakennuslupa- ja rakennusvalvonta-... rakennustarkastaja Mika Wallin asiat ja valtion asuntorahoitus:... tstonhoitaja-asuntosihteeri Maarit Niikkonen vesi- ja viemäriliittymisasiat: Ikaalisten Vesi Oy, jätehuolto:... Pirkanmaan Jätehuolto Oy paloturvallisuus:... palotarkastaja Petri Lyden (Pirkanmaan pelastuslaitos) petri.lyden@tampere.fi Ikaalinen on vireä koulutus-, kulttuuri- ja kylpyläkaupunki, jossa on hyvä asua ja elää. Toivomme, että voisit löytää täältä itsellesi mieleisen tontin, rakentaa sinne unelmiesi talon ja viihtyä Ikaalisten kauniissa ympäristössä! KALMAANRANNAN TONTTIEN SIJAINTI
4 KALMAANRANNAN ALUEEN ESITTELY Kalmaanrannan tontit sijaitsevat n. 1,8 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta koilliseen Kyrösjärventien päässä sekä Kallinkadun että Gyllinginkadun varrella Kyrösjärven rannan läheisyydessä. Tonteilta on vain muutaman kymmenen metrin matka niiden itäpuolella olevaan Kalmaan yleiseen venevalkamaan. Tonttien läheisyydessä on historiallisen Kalman tilan vanha talouskeskus, joka antaa omalta osaltaan alueelle rauhallisen ja arvokkaan yleisilmeen. Tonttialueiden vierestä kulkee merkitty luontopolku opastetauluineen. Tontit ovat kaikki pääosin entisen havumetsän aluetta ja kauttaaltaan hyvin kantavalla maaperällä. Osalta tonteista on näköyhteys Kyrösjärvelle. KALMAANRANNAN TONTTIEN MYYNTIHINNAT Kaupunginvaltuusto päätti tonttien hinnat. Tontin lohkomisen, liittymäjohtojen sekä liittymämaksujen hintoja jäljempänä. K-osakorttelitontti tilanne käyttötarkoitus pinta-ala m² tontin hinta hinta /m² rakennusoikeus km² Asuinpientalo , Erillispientalo , varattu Erillispientalo , Erillispientalo , Erillispientalo ,00 338
5 Asemakaava Kiviniemi 4, kortteli 143 sekä keskeiset kaavamääräykset
6 Tonttijakokartta ( Tontti on myyty ) Korttelin rakennusten lattiakorkeuden tulee olla vähintään (N60 järj)
7 Asemakaava Hakala 5, korttelit 41 ja 42 sekä keskeiset asemakaavamääräykset
8 Havainnekuva
9 Tonttijakokartat ( Tontti 41-3 on myyty )
10 TONTTIEN RAKENTAMISOHJEET Tontin käsittelyä koskevat ohjeet Tontti tulee säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisessa korkeudessa ottaen kuitenkin huomioon kadun mahdollinen poikkeaminen siitä. Tontilla oleva puusto tulee säilyttää mahdollisuuksien mukaan. Niille tonteille, joilla ei ole riittävästi luonnollista puustoa, tulisi sellaista istuttaa erityisesti rakennuksen ja katualueen väliselle alueelle. Rakennukset Asuinrakennus: Omakotitalojen sijoittumista ohjaa asemakaavan rakennusalan merkintä. Naapuritontin rajasta rakennuksen etäisyyden tulee pääsäännön mukaan olla vähintään neljä metriä, jollei rakennusvalvontaviranomainen, yleensä naapurin suostumuksella, erityisesti hyväksy rakentamista sitä lähemmäksi. Asemakaavalle on esitetty ohjeellisena tonttien rakennusten sijoittuminen. Samoin asemakaavaa seuraavassa havainnekuvassa on esimerkinomaisesti sijoitettu tonteille rakennukset. Kullekin tontille saa rakentaa yhden, enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen. Rakennukset saavat olla enintään kaksikerroksisia. Rakennuksen pääjulkisivumateriaalina tulee olla puu ja värisävyn perinteisiä murrettuja sävyjä ja katon tumma harmaa. Päärakennuksessa tulee käyttää harjakattoa 1:3 tai jyrkempi. Rakennuksen muodon tulee olla riittävän yksinkertainen ja sopeutua viereisten kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten yhteyteen. Piharakennukset: Omakotirakennukseen tulevat aputilat voidaan rakentaa joko asuntorakennuksen yhteyteen tai erilliseksi piharakennukseksi, joka sisältää esim. autotallin, -katoksen, varaston, puuvajan tms. Tällöin piharakennus tulisi yleensä rakentaa samoista materiaaleista kuin asuinrakennuskin ja niissä tulisi käyttää asuinrakennusten värisävyjä. Tonttien aitaaminen Tontit suositellaan aidattaviksi istutuksin tai rakenteellisin aidoin yhtenevästi laajasti korttelialueella. Avoimille tontinosille tulisi istuttaa puita vähintään 1 kpl/150 m². Suositeltavia puita ovat esim. rauduskoivu muunnoksineen, kotipihlaja ja metsävaahtera.
11 LIITTYMÄT JA KAUPAN KESKEISIMMÄT EHDOT Tontin kauppahinta on pelkän tontin maapohjan hinta ilman kunnallisteknisiä maksuja. Kaupan yhteydessä Ikaalisten kaupunki perii myös myydyn tontin osalta lohkomismaksun, jonka perusmaksu on enintään m²:n tontista 850 (al-veroton) ja suuremmasta tontista 950. Esimerkki erikseen perittävistä kunnallisteknisistä yms. liittymämaksuista m²:n tontilla olevalle 150 kerros-m²:n suuruiselle yksiasuntoiselle omakotitalolle. Laskelma perustuu voimassa olleisiin taksoihin ja on tarkoitettu vain suuntaa antavaksi. Emme vastaa mahdollisista muutoksista tai virheistä. Liittyminen Ikaalisten Vesi Oy:n vesijohtoverkkoon sekä jätevesiviemäriverkkoon: Vesijohtoverkko: Jätevesiviemäriverkko: Liittymismaksu (al-veroton) Liittymismaksu (al-veroton) Lisäksi peritään taloliittymien liitosjohtojen rakentamisesta viemärin ja vesijohdon osalta 800 (alv 0 %). (Uusilta alueilta Ikaalisten Vesi Oy ja vanhoilta alueilta Ikaalisten kaupunki) Lisätietoja: Ikaalisten Vesi Oy, puh. tsto tai Poppelikatu 7, Ikaalinen Liittyminen Ikaalisten kaupungin hulevesi-viemäriverkkoon: Hulevesiviemäriverkko: Liittymismaksu 500 (al-veroton) Lisäksi peritään hulevesiviemärin liitosjohtojen rakentamisesta 300 (alv 0 %) Lisätietoja: Tekniset palvelut, puh Kolmen airon katu 3, Ikaalinen Liittyminen Leppäkosken Sähkö Oy:n sähkönjakeluverkkoon ja Leppäkosken Lämpö Oy:n maakaasu- ja kaukolämpöverkkoon: Sähköverkko: Liittymismaksu alkaen (alv 0%) pääsulakkeen ollessa 3 x 25 A KWh-mittarin ja talokohtaisen liittymiskaapelin hinta ei sisälly liittymismaksuun Maakaasu- ja kaukolämpöverkko: Tarkista liittymismahdollisuus yhtiöstä Lisätietoja: Leppäkosken Sähkö -konserni, puh Eino Salmelaisen katu 23, Ikaalinen Liittyminen Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n valokuitu- ja kaapeli-tv-verkkoon: Tarkista liittymisehdot yhtiöstä Lisätietoja: Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy, puh Vanha Tampereentie 15-17, Ikaalinen Luovutuskirjan ehtona kaupassa on vaatimus tontin rakentamisesta rakentamistapaohjeiden mukaisesti kolmen vuoden kuluessa kaupan voimaantulosta. Poikkeamisista ja muista ehdoista voi neuvotella rakennustarkastajan ja kaavoitusarkkitehdin kanssa. Luovutuskirjan malliin voi tutustua kiinteistö- ja mittaustoimessa.
12 Seuraavalla sivulla on tontinvaraushakemus. Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen voi tuoda tai lähettää seuraavaan osoitteeseen: Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut / kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, IKAALINEN Puh
13 T O N T I N V A R A U S H A K E M U S Ikaalisten kaupunki, kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, IKAALINEN VARATTAVA TONTTI Kaupunginosa/kylä Kortteli/tila Tontti/RN:o VARAAJA (= tuleva ostaja / ostajat): Täyd. nimi 1. hlö-tunnus (kaikki etunimet) 2. hlö-tunnus Ammatti Osoite 1. / 2. Puhelin kotiin työhön Sähköposti Suunniteltu rakentamisvuosi Tulevaan asuntoon on muuttamassa ruokakuntaan kuuluvina alle 18 vuotiaita lapsia henkilöä. Olen tietoinen, että varaajan tulee maksaa 200 :n suuruinen varausmaksu (=käsiraha) ennen kuin varaushakemus käsitellään. Maksu jää kaupungille, jos peruutan varaukseni tai jos tonttikauppaa ei tehdä 3 kk:n sisällä varauksen hyväksymisestä. Varaukseni katsotaan myös peruuntuneeksi, ellen ole maksanut varausmaksua viimeistään varausmaksulaskun eräpäivänä. Hakemuksessa olevia tietojani saa luovuttaa rakennus- ja kiinteistönhoitoalan suoramarkkinointia, mielipidetai markkinatutkimusta ja muuta vastaavaa henkilötietolain 19 :ssä tarkoitettua tarkoitusta varten, ellen sitä erikseen kiellä. Kiellän henkilötietolain 19 :n nojalla luovuttamasta tietojani. Muuta,.. 20 paikka päiväys allekirjoitus allekirjoitus ============================================================================ Viranomaisten merkintöjä varten: Tontin osoite Luovutusehtojen määrittäminen / Lasku varausmaksusta lähetetty / maksettu.. 20 /.. 20 Varaus hyväksytty / peruutettu Varaus voimassa Kauppakirja allekirjoitettu Tontti rakennettava kj / / peruttu.. 20 saakka mennessä Myönnetty pidennystä rakentamisvelvollisuuteen saakka
OMAKOTITONTTIESITE KIVINIEMEN. Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, Ikaalinen
20.12.2018 KIVINIEMEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen 03 45 011 TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä Varaaminen:
OMAKOTITONTTIESITE. Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL 33, Ikaalinen (03) 45011
17.9.2018 VANHAN KAUPPALAN RAHKOLANRINNE OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL 33, 39501 Ikaalinen (03) 45011 TONTTIEN VARAAMINEN
KALMAANRANNANALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki
17.6.2015 KALMAANRANNANALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011 UUSIEN TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä: Varaaminen:
SARKKI-KYRÖSJÄRVI - ensimmäisen alueen OMAKOTITONTTIESITE
24.9.2018 SARKKI-KYRÖSJÄRVI - ensimmäisen alueen OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL 33, 39501 Ikaalinen (03) 45011 TONTTIEN VARAAMINEN
29.8.2014 KALMAANRANNAN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. (v. 2014 ensimmäistä kertaa varattavissa olevat tontit)
29.8.2014 KALMAANRANNAN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE (v. 2014 ensimmäistä kertaa varattavissa olevat tontit) Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL 33, 39501 Ikaalinen (03)
17.6.2015 KIVINIEMEN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011
17.6.2015 KIVINIEMEN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011 UUSIEN KIVINIEMEN TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä
OMAKOTITONTTIESITE. (v ensimmäistä kertaa myynnissä olevat tontit)
21.3.2018 Vanhan Kauppalan Rahkolanrinne OMAKOTITONTTIESITE (v. 2018 ensimmäistä kertaa myynnissä olevat tontit) Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL
OMAKOTITONTTIESITE. (v ensimmäistä kertaa myynnissä olevat tontit)
21.3.2018 Sarkki-Kyrösjärvi - ensimmäisen alueen OMAKOTITONTTIESITE (v. 2018 ensimmäistä kertaa myynnissä olevat tontit) Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu
IKAALISTEN KAUPUNGIN OMAKOTITONTTIESITE SARKINRANTA JA PUUTARHALAAKSO
20.4.2018 IKAALISTEN KAUPUNGIN OMAKOTITONTTIESITE SARKINRANTA JA PUUTARHALAAKSO Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut Kiinteistö- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen 03 45 011 Arvoisa
Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät OMAKOTITONTIT 2015
Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015 Ikaalisten kaupungin myytävät OMAKOTITONTIT 2015 Arvoisa asuntotontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
Kaavoitus- ja mittaustoimi Ikaalisten kaupungin myytäviä OMAKOTITONTTEJA
Kaavoitus- ja mittaustoimi 11.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä OMAKOTITONTTEJA Arvoisa asuntotontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton.
MALLIKAUPPAKIRJA kauppakirjaluonnos MYYJÄ OSTAJA Ikaalisten kaupunki Osoite: PL 33, 39501 Ikaalinen xx KAUPAN KOHDE Ikaalisten kaupungin (143) Kiviniemen (4) kaupunginosan korttelissa 108 sijaitseva tontti
Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät KYLÄTONTIT 2015
Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015 Ikaalisten kaupungin myytävät KYLÄTONTIT 2015 Arvoisa asuntotontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA
Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin
Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016
Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
Kiinteistö- ja mittaustoimi Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA
Kiinteistö- ja mittaustoimi 20.12.2018 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten
MYYNTIESITE. Lohkion kiinteistö 143-419-5-3
MYYNTIESITE Lohkion kiinteistö 143-419-5-3 IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax (03) 4501 373 Myyntiesite Myyjä ja omistaja: Myyntikohde:
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille.
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.1-31.12.2019 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta, jonka
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille.
Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.7.2017-30.6.2018 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta,
MYYNTIESITE Kiinteistö määräala tilasta osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti
MYYNTIESITE Kiinteistö 143-421- 4-20 ja määräala tilasta 143-421- 4-15 osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax
ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA
15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia Hakuaika 28.4. 9.5.2014 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalo / paritalotontteja
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.
KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan
KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA
KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen
MYYTÄVÄT TONTIT SÄKYLÄSSÄ
MYYTÄVÄT TONTIT SÄKYLÄSSÄ Asuinrakentamiseen kaavoitettujen tonttien esittelyt ja varaukset sekä hajaasutusalueen tonttien esittely Säkylän kunnan tekninen osasto, Rantatie 268 - tekninen johtaja Tarmo
Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä
Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt
1. ASUINRAKENNUSTONTIT
1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.
1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen
Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.
Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882
Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008
Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh.
tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. 169 3955 Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tonttiosasto Helsinki 14.2.2006
2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen
1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden
KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA
Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Keskustan alue) MYYJÄT puhelin: Heikki Antero Niemisen kuolinpesän osakkaat Raimo Sandberg Jaana Sandberg Jarno Sandberg OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus:
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
Julkisella huutokaupalla myytävä kohde. Rakennettu kiinteistö Röykässä
Julkisella huutokaupalla myytävä kohde Rakennettu kiinteistö Röykässä Nurmijärven kunta myy julkisella huutokaupalla Röykän asemakaava-alueelta yhden rakennetun kiinteistön Myytävä kiinteistö Nurmijärven
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä
Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite
Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit
Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit 4.5.2009 TONTTIEN SIJAINTI PALVELUT Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 7,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen
Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa.
ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen ja hevostalli tarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty
Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )
1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia. Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki asettaa haettavaksi omakotitalotontteja Vihattulan
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
KAUPUNGIN TONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSME NETTELY Voimaantulo 1.1.2003
1.1 Yleistä KAUPUNGIN TONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSME NETTELY Voimaantulo 1.1.2003 Ympäristölautakunta hinnoittelee kaupungin omistamat kaavoitetut, luovutuskelpoiset omakoti-, rivitalo- ja teollisuustontit
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen
Eläinpuiston asemakaava-alueen tonttihintojen ja luovutusehtojen vahvistaminen 1387/55.551/2017 Kunnanhallitus 06.03.2017 72 Ranuan eläinpuiston alueen asemakaavoitus on aloitettu 8.3.2010 ja kaavan hyväksymispäätös
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.
KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
K A U P P A K I R J A
Dnro 282/10.00.02/2017 K A U P P A K I R J A Myyjä Kirkkonummen kunta Y:tunnus: 0203107-0 PL 20 02401 KIRKKONUMMI Ostaja Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: Postiosoite: Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus:
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö
PIENTALOTONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETTELU 2014 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö TONTIN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETELY Pientalotontit Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy
KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA
1 KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA MYYJÄ Ylöjärven kaupunki (Y-tunnus 0158221-7), osoite PL 22, 33471 YLÖJÄRVI jäljempänä myyjä. OSTAJA Asunto Oy Ylöjärven Artturintorni (Y-tunnus 2869298-5 ), osoite c/o YIT
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet
2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle
Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin.
TARJOUSPYYNTÖ Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin. Tontin kiinteistötunnus on 698 1 26 9. Tontin osoite on Korkalonkatu 12. Tontin pinta ala
ASEMAKAAVA-ALUEEN RAKENNUSPAIKKOJEN YLEISET LUOVUTUSEHDOT
ASEMAKAAVA-ALUEEN RAKENNUSPAIKKOJEN YLEISET LUOVUTUSEHDOT ( Kaupunginhallitus 15.1.2018 8) 1. Kulloinkin voimassa olevat myyntihinnat on esitetty erillisissä liitteissä. 2. Kaupunki pidättää itselleen
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
3.12.2015 ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264
Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014
Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8
Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8 Haapalan pientaloalue sijaitsee upean luonnon ympäröimänä vain muutaman kilometrin päässä Karkkilan keskustasta. Rauhallisella ja luonnonläheisellä asuinalueella on
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93
23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:
Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, :
ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty Kaustisen kunnan Kaustin
Mannisenmäki rakentajainfo
Mannisenmäki rakentajainfo 7.9.2016 Tilaisuuden esittelijät Tontin ostoon liittyvät asiat Ulla Nyqvist, maankäyttöinsinööri Palvelupiste Hannikainen Anne Heikkinen, asiakaspalvelupäällikkö Alueen asemakaava
Kaup.osa- Kaava- Pinta- Rakennus- Myynti- Tontin- Varaus- Kortteli - Osoite merkintä ala oikeus hinta vuokra maksu Tontti m² krs-m²
R O V A N I E M I Maankäyttö päivitys 11.4.2013 HAETTAVANA OLEVAT TONTIT Määräaikainen haku ajalla 15.- 30.4.2013 klo 15.00 mennessä Kaup.osa- Kaava- Pinta- Rakennus- Myynti- Tontin- Varaus- VENNIVAARA
*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.
Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä
Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun
Kaupunginhallitus 115 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 41 14.04.2014 Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun 155/52.520/2014 KAUPHALL 24.03.2014
KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän Työlänojan alueelta 32 omakotitalotonttia Hakuaika 3. 21.11.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän Työlänojan alueelta
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
Lahti KEVÄÄLLÄ 2019 LUOVUTETTAVAT UUDET OMAKOTITONTIT HAKUAIKA TARJOUSKILPAILU TOUKO/KESÄKUUSSA. Vesijärvi
KEVÄÄLLÄ 0 LUOVUTETTAVAT UUDET OMAKOTITONTIT E Oksjärvi Vesijärvi Kytölä, Kytölänmäki I kpl Alasenjärvi TARJOUSKILPAILU Viuha, Sipurantie kpl Myllypohja, Kimalaiskuja kpl Lahti Kärkjärvi Salajärvi Ruuhijärvi
KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA
KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5
13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu
KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA
Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Mäntsälän portin yritysalue) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus
MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009
MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä 18 omakotitalotonttia neljältä eri alueelta. Erityistä tonttien
rak.paikka 6 Työtie 18 AP 5454 *) ei myyntiä 816,39 1956,39
R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päiväys 12.4.2016 Määräaikainen tonttihaku ajalla 14. - 28.4. 2016 klo 15.00 mennessä. Asumiseen tarkoitettuja tontteja / rakennuspaikkoja on haettavana
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
8.7.2014, ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000
RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa
RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee
s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden
Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT
KARKKILAN Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT Tonttiesittely sunnuntaina 5.5.2013 klo 12 15 Os. Hongistontie - Läyliäistentie TERVETULOA TUTUSTUMAAN! 04.2013 Tonttien varaukset, osto ja vuokraus Mittaus- ja
Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa
Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.