GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE"

Transkriptio

1 GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012

2 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN RYHTYVÄ TONTINHALTIJA ON VELVOLLINEN PALKKAAMAAN ITSELLEEN PÄTEVÄN PÄÄSUUNNITTELIJAN. PÄÄSUUNNITTELIJA HUOLEHTII SIITÄ, ETTÄ RAKENNUS- JA ERITYISSUUNNITELMAT TÄYTTÄVÄT ASETETUT VAATIMUKSET. TONTIN HALTIJAN TULEE TOIMITTAA TÄMÄ OHJE PÄÄSUUNNITTELIJALLE. ENNEN SUUNNITTELUUN RYHTYMISTÄ TULEE TONTIN HALTIJAN JA PÄÄSUUNNITTELIJAN YHDESSÄ OTTAA YHTEYTTÄ RAKENNUSVALVONTAAN. Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan ympäristöä ja rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Ohje on Vaasan kaupungin tontinluovutuksessa rakentajaa ja tontinhaltijaa sitova. Rakentamistapaohjeen tarkoituksena on ohjata Gerby V:n uudisalueen rakentamista siten, että alueesta muodostuu sopusuhtainen, viihtyisä ja hallittu kokonaisuus. Ote havainnekuvasta, jossa piirrettynä uudet asuin- ja talousrakennukset.

3 1.1 ASEMAKAAVA Asemakaava nro 944 (Gerby V) on vahvistunut syksyllä Ote Gerby V asemakaavasta. Rakennusoikeudet: AO-kortteleissa on rakennusoikeus on at kussakin. Korttelin AP-1 61 asuinpientalotontille on rakennusoikeus osoitettu tehokkuusluvulla e=0,2, mikä tarkoittaa 3607 m2 suuruiselle tontille rakennusoikeutta 721 k-m2.

4 Oleellisimmat asuintontteja koskevat asemakaavamääräykset: AO Erillispientalojen korttelialue - Asuinrakennusta ei saa rakentaa 4 metriä lähemmäs naapuritontin rajasta. - Kattokaltevuuden on oltava astetta, harja- tai murrettu harjakatto. - Talousrakennuksen etäisyys naapuritontilla olevaan rakennukseen tulee ilman palo-osastointia olla 8 metriä. Palomuurilla varustetun talousrakennuksen voi rakentaa 2 metrin etäisyydelle naapuritontin rajasta ja naapurin suostumuksella rajaan kiinni. - Gerbynmäentiehen rajoittuvien tonttien päärakennukset on rakennettava kiinni Gerbynmäentien puoleisiin 4 metriä leveisiin istutettaviin tontinrajoihin. - Gerbynmäentieltä ei saa osoittaa ajoyhteyttä tonteille. Tonttien ajoyhteys tulee osoittaa suoraan poikkikaduilta. - Kortteleissa AO 50, 53, 54, 55, 56 ja 58 on tontteja, joiden osa sijaitsee maisemarakenteellisesti tärkeällä lakialueella. Kyseiset alueet on asemakaavassa osoitettu Metsätyyppinsä mukaisesti kasvullisena säilytettäviksi alueen osiksi. Nämä alueet tulee jättää rakentamisesta täysin vapaiksi. AP-1 61 Asuinpientalojen korttelialue - Asuinhuoneistojen keskikoon tulee olla vähintään 75 m2. - Korttelialueelle saadaan rakentaa palveluasuntoja sekä niiden palvelutiloja. - Rakennukset tai niiden osat saavat olla korkeintaan kaksikerroksisia.

5 1.2 PIHA-ALUEET Hulevesien imeyttämistä halutaan edesauttaa alueella, joten piha-alueille ei saa rakentaa vettä läpäisemättömiä pintoja, kuten asfalttia, vaan kaikkien pihan pintojen tulee läpäistä vettä. Esim. laatoitus tulee toteuttaa siten, että laattojen välistä pääsee vesi ja laattojen alla on riittävä vettä läpäisevä sorakerros. Istutettavalle tontinosalle tulee istuttaa pensaita tai puita. Pelkkä nurmikko ei siten riitä. Alueelle tulee istuttaa ainakin muutama iso pensas tai pieni puu. Alueen osalla, jolla on merkintä Metsätyyppinsä mukaisesti kasvullisena säilytettävä alueen osa, sijaitsevat puut on suojattava myös rakentamisvaiheessa siten, ettei niiden kasvuedellytyksiä turmella. Myös kenttäkerros on kyseisellä alueella pyrittävä säilyttämään mahdollisimman luonnonmukaisena, joten alue tulee aidata ennen rakentamisen aloittamista, eikä alueella saa esim. varastoida mitään. Toisin sanoen aluetta ei saa muokata nurmikoksi, vaan etenkin metsäpohjaiset alueet tulee säilyttää sellaisenaan. Uusia puita tulee tarvittaessa istuttaa alueelle lisää. Tonttien tulevat korot tulee sopia naapureiden kanssa ennen töiden aloittamista. Korot tulee suhteuttaa katualueen lisäksi myös tontin alueenosaan, jolta puita ei saa kaataa. Täten tontin täyttö tulee suorittaa maltillisesti. Hulevedet tulee käsitellä omalla tontilla mm kaatojen avulla siten, etteivät hulevedet valu naapurin tontille. Tontille voidaan rakentaa esim. puutarhan kasteluunkin soveltuva pumppukaivo, johon hulevedetkin voidaan ohjata. Mikäli hulevesiä ei käsitellä tontin alueella, tulee hulevedet ohjata katualueilla kulkevaan runkoliittymään tekemällä tontille hulevedenkäsittelyjärjestelmän sekä katualueelle vievän hulevesiliittymän. Katoilta tulevan sadeveden voi kerätä tynnyreiden avulla talteen ja käyttää esim. puutarhan kasteluun. 1.3 PÄÄRAKENNUKSET Asuinrakennuksen runkosyvyys tulee olla 8-10 m ja rungon perusmuodon suorakaide, johon voi lisätä ulokkeita, kuisteja, katoksia sekä lisähuoneita ja siipiä. Rakennus saa olla korkeintaan kaksikerroksinen. Rakennukseen on mahdollista tehdä sekä yksi- että kaksikerroksisia osia.

6 Harjansuunnan on oltava pääasiassa havainnekuvapiirroksen mukainen. Tästä voidaan poiketa kuitenkin siten, että rakennuksen sijoittelu sopii ympäröivän korttelin suuntaviivastoon. Rakennusten värityksen tulee olla toteutettu luonnonläheisin värein. Julkisivun värityksen tulee sopia ympäröivään rakennuskantaan. Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus tai puuverhous. Katon värityksen tulee olla musta tai tummanharmaa. 1.4 TALOUSRAKENNUKSET Autotallit, mahdollinen varasto ja muut talousrakennukset tulee rakentaa tontin perälle tai osoittaa havainnekuvapiirroksessa osoitettuun kohtaan. Rakennukset tulee osoittaa kuitenkin vähintään 7m etäisyydelle katualueesta. Jätesäiliöt tulee sijoittaa tonttien ajoaukon yhteyteen erilliseen jätekatokseen tai talousrakennukseen. Talousrakennukseen saa rakentaa harja- tai pulpettikaton, jonka kaato on omalle tontille päin. Talousrakennukset voivat olla keskenään erivärisiä ja saavat poiketa päärakennuksen värityksenkin kanssa. Katon värityksen tulee olla musta tai tummanharmaa.

GERBYNNIEMI KORTTELIT 92 96 KAUPUNGINOSASSA 31 RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBYNNIEMI KORTTELIT 92 96 KAUPUNGINOSASSA 31 RAKENTAMISTAPAOHJE ERILLISPIENTALOKORTTELIT ASUINPIENTALOKORTTELI RIVITALOKORTTELIT GERBYNNIEMI KORTTELIT 92 96 KAUPUNGINOSASSA 31 RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKIEN ASEMAKAAVAA 946 (GERBYN VENESATAMA JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖ) VAASAN

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN:

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: ROVANIEMEN KAUPUNKI YLIKYLÄ-VENNIVAARA 04.05.20 11 RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: 10154, 10155, 10156, 10157, 10218, 10153, 10220, 10151, 10222,10219, 10152, 10221, 10150, 10147, 10148, 10224, 10140,

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE

RAKENTAMISTAPAOHJE VESILAHDEN KUNTA, KIRKONKYLÄ KALALAHDEN ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJE 07.01.2019 Tämä rakentamistapaohje koskee Kalalahden asemakaavan erillispientalojen korttelialueita 301-307. Arkkitehtitoimisto Helena

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE,

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, 1 VIHDIN KUNTA Ympa 29.01.2004 VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, kaava 29 AO - KORTTELIT ALUE A KORTTELIT 151-156 ALUE B KORTTELIT 157-160 JA 170 ALUE C KORTTELIT 165-168 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS,

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721

Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721 Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Ρ #1 + Kaava 1605 ΡΡ ΡΡ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 ++ #1 ++ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 + Kaava 1721 #2 ++ #2 ++ ΡΡ / Kaupunginosa Kortteli Tontti

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

LAAJENNUSALUE

LAAJENNUSALUE SITOVAT ILMARINEN RAKENTAMISTAPAOHJEET HALMELAN KENTÄN 23.11.2017 LAAJENNUSALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle,

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1 a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0. : : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as

Lisätiedot

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121 LIITE MUUTETTAVA KAAVAN OSA TAAJAMANOSAN RAJA POISTUU MUUTETTAVA KAAVAN OSA Haapakylä Liite. Hulevesien hallinnan yleissuunnitelma LIITE MAANIITUNLAHTI lv W lv :8 luo- RA 9 hu :9 ol 88: 8 aj o TY : L MAANIITTU

Lisätiedot

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN SITOVAT RAKENTAMISTAPAOHJEET 24.1.2019 KIRKONSEUTU TALVINIITYN ASUINALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle, rakentamista

Lisätiedot

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

Nakkilan kunta. Soinilanrinteen omakotialue

Nakkilan kunta. Soinilanrinteen omakotialue Nakkilan kunta Soinilanrinteen omakotialue Rakentamisohjeet Pohjatutkimus Havainnekuva KORTTELIT 290 JA 318 Rakennusten kattomuodon tulee olla harjakatto ja kattokaltevuuden 1:1½ 2½. Kattojen värityksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 1 VIHDIN KUNTA Ympa 26.09.2006 NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B RAKENTAMISTAPAOHJE AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS, YMPÄRISTÖASIAT/KAAVOITUS MKa YLEISTÄ 2 PÄÄPIIRTEITÄ

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111 Nro 0230002 Kaavatunnus 306 Ak3111 KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE RAKENTAMISTAPAOHJEET AO-39 KORTTELIT 409-412 JA 414-415 AO-40 KORTTELI 413 JA KORTTELIN 407 OSA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

Rakennusoikeus ja rakennusala:

Rakennusoikeus ja rakennusala: ATALA RISSO, RAKENTAMISTAPAOHJE, Asemakaava nro 8184 24.1.2011 Yleistä Tonttien toteutusta ohjaavat havainnekuva ja rakentamistapaohjeet, joiden tarkoituksena on asemakaavan lisäksi ohjata rakentamista

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä

Lisätiedot

HOLMANKOSKI. Tornion kaupunki Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAKENNUSTAPAOHJEET OMAKOTIRAKENTAJILLE

HOLMANKOSKI. Tornion kaupunki Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAKENNUSTAPAOHJEET OMAKOTIRAKENTAJILLE Tornion kaupunki Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAKENNUSTAPAOHJEEN TARKOITUS 2.5.2017 HOLMANKOSKI 21. PIRKKIÖN KAUPUNGINOSA, KORTTELIT 176-181 RAKENNUSTAPAOHJEET OMAKOTIRAKENTAJILLE Rakennuksen

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia käytetystä

Lisätiedot

MULTIMÄKI. Lohkotie MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 VL-7 AO

MULTIMÄKI. Lohkotie MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 VL-7 AO 0-K/ 0-K/ 0-K/ : 0: 0: -0 0-0- 0: 0 : 0: 0: 0: 0: : -0-0 : 0 Kettuvaarantie Pistoaidanpuisto Varstakuja Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarhantie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu

Lisätiedot

JUNKKARI, Maarainpolku

JUNKKARI, Maarainpolku JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku

Lisätiedot

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi. Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882

Lisätiedot