KALMAANRANNANALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALMAANRANNANALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki"

Transkriptio

1 KALMAANRANNANALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, Ikaalinen (03) 45011

2 UUSIEN TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä: Varaaminen: Uusia, syksyllä 2014 ensi kertaa varattaviksi tulleita Ikaalisten kaupungin tontteja on tarjolla ostettavaksi Kalmaanrannan alueelta. Tontit sijaitsevat Kyrösjärventien päässä sekä Kallinkadun ja Gyllinginkadun varrella. Tontit ovat vain noin 1,8 km Ikaalisten keskustaajamasta koilliseen lähellä vanhan, historiallisen Kalman talouskeskuksen aluetta. Varattavissa olevat tontit on merkitty maastoon numeroiduin tunnuskilvin, joissa on tontin numero. Tontteja palveleva kunnallistekniikka rakennetaan tarpeen mukaan. Esitteessä mainittuja tontteja voi varata välittömästi. Varaajiksi tulee merkitä kaikki ne henkilöt, jotka ovat tulossa tontin ostajiksi! Tontinvarauksen vahvistus käsitellään kaupunginhallituksessa varausmaksun, 200, maksamisen jälkeen. Hyväksytty tontinvaraus on voimassa enintään 3 kk, ellei tonttikauppaa synny em. aikana varaajasta johtuvista syistä, tai varaus peruutetaan, varausmaksu jää kaupungille korvauksena asian käsittelykuluista. Tontinvaraushakemuslomake on tämän esitteen viimeisenä sivuna, josta sen voi repäistä käyttöön. Lomakkeita ja esitteitä on myös saatavilla kaavoitus- ja mittaustoimen kansliasta tai tilaamalla puhelimitse numerosta Tontinvaraushakemukset palautetaan kaavoitus- ja mittaustoimistoon, osoite Kolmen airon katu 3, Ikaalinen. Tontin hinta: Ostaminen: Kaupan ehdot Tonttien hintatiedot ilmenevät tonttikohtaisesti tässä esitteessä. Ikaalisten kaupunginvaltuusto päätti tonttien hinnoittelun ja myyntimenettelyn kokouksessaan Kun hyväksytty tontinvaraaja haluaa tehdä kiinteistökaupan, tulee hänen ottaa yhteyttä mittausteknikko Esko Hukkaseen, yhteystiedot alla. Kauppa on mahdollista, kun kaupunginhallituksen tontinvarauksen hyväksymispäätös on lainvoimainen. Muussa tapauksessa kaupungin puolesta otetaan asiasta yhteyttä, kun tontinvarauksen hyväksytty aika on loppumassa. Ostajan tulee hakea kaupantekopäivästä lukien 6 kk:n sisällä saannolleen lainhuutoa Maanmittauslaitokselta. Lainhuudatuksen jälkeen tontti on välittömästi kiinnitys- ja panttauskelpoinen. Tonttikaupan keskeisenä ehtona on sitoutua rakentamaan tontille seuraavan kolmen vuoden sisällä vähintään yksiasuntoinen ja 100 kerros-m²:n suuruinen asuinrakennus. Kauppakirjamalli on nähtävillä kaavoitus- ja mittaustoimessa, josta saa myös muita tarkempia ohjeita. Rakennuslupaa tontille voi hakea välittömästi omistus- ja hallintaoikeuden siirryttyä ostajalle. Muuta: Lisätietoja tonttien varaamisesta, esittelystä yms. antavat mittausteknikko Esko Hukkanen, puh rakennustarkastaja Mika Wallin, puh kaavoitusarkkitehti Esko Hyytinen, puh Tekniset palvelut / kaavoitus- ja mittaustoimi, sekä rakennusvalvonta Osoite: Kolmen airon katu 3, Ikaalinen Puh: (03) 45011, fax (03) ,

3 Alla mainituissa tehtävissä Sinua auttavat ensisijaisesti seuraavat palveluhenkilöt: - tontinvaraus ja tonttikauppa:... mittausteknikko Esko Hukkanen toimistonhoitaja Sirpa Hinkkanen rakennuslupa- ja rakennusvalvonta-... rakennustarkastaja Mika Wallin asiat ja valtion asuntorahoitus:... tstonhoitaja-asuntosihteeri Sirkku Ahokas vesi- ja viemäriliittymisasiat: Ikaalisten Vesi Oy, jätehuolto:... Pirkanmaan Jätehuolto Oy... (03) paloturvallisuus:... palotarkastaja Kimmo Saunaluoma (Pirkanmaan pelastuslaitos) Ikaalinen on vireä koulutus-, kulttuuri- ja kylpyläkaupunki, jossa on hyvä asua ja elää. Toivomme, että voisit löytää täältä itsellesi mieleisen tontin, rakentaa sinne unelmiesi talon ja viihtyä Ikaalisten kauniissa ympäristössä! KALMAANRANNAN TONTTIEN SIJAINTI

4 KALMAANRANNAN ALUEEN ESITTELY Kalmaanrannan tontit sijaitsevat n. 1,8 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta koilliseen Kyrösjärventien päässä sekä Kallinkadun ja Gyllinginkadun varrella Kyrösjärven rannan läheisyydessä. Tonteilta on vain muutaman kymmenen metrin matka niiden itäpuolella olevaan Kalmaan yleiseen venevalkamaan. Tonttien läheisyydessä on historiallisen Kalman tilan vanha talouskeskus, joka antaa omalta osaltaan alueelle rauhallisen ja arvokkaan yleisilmeen. Tonttialueiden vierestä kulkee merkitty luontopolku opastetauluineen. Varattavaksi tarjottavat seitsemän omakotitonttia ovat kaikki pääosin entisen havumetsän aluetta ja kauttaaltaan hyvin kantavalla maaperällä. Osalta tonteista on näköyhteys Kyrösjärvelle. KALMAANRANNAN ALUEEN TONTTIEN MYYNTIHINNAT Kaupunginvaltuusto päätti tonttien hinnat, kaupunginhallitus päättää tonttien varaajien hyväksymisestä. Tonttien luovutuksen yhteydessä kauppahintaan lisätään tontin lohkomisen maksu, joka on 850 euroa. Liittymäjohtojen sekä liittymämaksujen hinnat jäljempänä. Seuraavassa tonttien hinnat: K-osakorttelitontti tilanne Käyttötarkoitus Pinta-ala m² Tontin hinta Hinta /m² Rakennusoikeus km² Asuinpientalo , Asuinpientalo , Erillispientalo , Erillispientalo , myyty Erillispientalo , Erillispientalo , Erillispientalo ,00 338

5 Asemakaava Kiviniemi 4, kortteli 143 sekä keskeiset kaavamääräykset

6 Tonttijakokartta Korttelin rakennusten lattiakorkeuden tulee olla vähintään (N60 järj)

7 Asemakaava Hakala 5, korttelit 41 ja 42 sekä keskeiset asemakaavamääräykset

8 Havainnekuva

9 Tonttijakokartat

10 TONTTIEN RAKENTAMISOHJEET Tontin käsittelyä koskevat ohjeet Tontti tulee säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisessa korkeudessa ottaen kuitenkin huomioon kadun mahdollinen poikkeaminen siitä. Tontilla oleva puusto tulee säilyttää mahdollisuuksien mukaan. Niille tonteille, joilla ei ole riittävästi luonnollista puustoa, tulisi sellaista istuttaa erityisesti rakennuksen ja katualueen väliselle alueelle. Rakennukset Asuinrakennus: Omakotitalojen sijoittumista ohjaa asemakaavan rakennusalan merkintä. Naapuritontin rajasta rakennuksen etäisyyden tulee pääsäännön mukaan olla vähintään neljä metriä, jollei rakennusvalvontaviranomainen, yleensä naapurin suostumuksella, erityisesti hyväksy rakentamista sitä lähemmäksi. Asemakaavalle on esitetty ohjeellisena tonttien rakennusten sijoittuminen. Samoin asemakaavaa seuraavassa havainnekuvassa on esimerkinomaisesti sijoitettu tonteille rakennukset. Kullekin tontille saa rakentaa yhden, enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen. Rakennukset saavat olla enintään kaksikerroksisia. Rakennuksen pääjulkisivumateriaalina tulee olla puu ja värisävyn perinteisiä murrettuja sävyjä ja katon tumma harmaa. Päärakennuksessa tulee käyttää harjakattoa 1:3 tai jyrkempi. Rakennuksen muodon tulee olla riittävän yksinkertainen ja sopeutua viereisten kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten yhteyteen. Piharakennukset: Omakotirakennukseen tulevat aputilat voidaan rakentaa joko asuntorakennuksen yhteyteen tai erilliseksi piharakennukseksi, joka sisältää esim. autotallin, -katoksen, varaston, puuvajan tms. Tällöin piharakennus tulisi yleensä rakentaa samoista materiaaleista kuin asuinrakennuskin ja niissä tulisi käyttää asuinrakennusten värisävyjä. Tonttien aitaaminen Tontit suositellaan aidattaviksi istutuksin tai rakenteellisin aidoin yhtenevästi laajasti korttelialueella. Avoimille tontinosille tulisi istuttaa puita vähintään 1 kpl/150 m². Suositeltavia puita ovat esim. rauduskoivu muunnoksineen, kotipihlaja ja metsävaahtera.

11 LIITTYMÄT JA KAUPAN KESKEISIMMÄT EHDOT Tontin kauppahinta on pelkän tontin maapohjan hinta ilman kunnallisteknisiä maksuja. Kaupan yhteydessä Ikaalisten kaupunki perii myös myydyn tontin osalta lohkomismaksun, jonka perusmaksu on enintään m²:n tontista 850 (al-veroton) ja suuremmasta tontista 950. Esimerkki erikseen perittävistä kunnallisteknisistä yms. liittymämaksuista m²:n tontilla olevalle 150 kerros-m²:n suuruiselle yksiasuntoiselle omakotitalolle. Laskelma perustuu voimassa olleisiin taksoihin ja on tarkoitettu vain suuntaa antavaksi. Emme vastaa mahdollisista muutoksista tai virheistä. Liittyminen Ikaalisten Vesi Oy:n vesijohtoverkkoon sekä jäte- ja hulevesi-viemäriverkkoon: Vesijohtoverkko: Jätevesiviemäriverkko: Hulevesiviemäriverkko: Liittymismaksu (al-veroton) Liittymismaksu (al-veroton). Liittymismaksu 500 (al-veroton). Lisäksi verkostolaitos (uusilla alueilla Ikaalisten Vesi Oy ja vanhoilla alueilla Ikaalisten kaupunki perii taloliittymien liitosjohtojen rakentamisesta viemärin ja vesijohdon osalta 800 (alv 0 %) ja hulevesiviemärin osalta (sade- ja kuivatusvesiä varten) 300 (alv 0 %). Lisätietoja: Ikaalisten Vesi Oy, puh. (03) Poppelikatu 7, Ikaalinen Liittyminen Leppäkosken Sähkö Oy:n sähkönjakeluverkkoon ja Leppäkosken Energia Oy:n maakaasu- ja kaukolämpöverkkoon: Sähköverkko: Liittymismaksu alkaen (alv 0%) pääsulakkeen ollessa 3 x 25 A. KWh-mittarin ja talokohtaisen liittymiskaapelin hinta ei sisälly liittymismaksuun. Maakaasu- ja kaukolämpöverkko: Tarkista liittymismahdollisuus yhtiöstä. Lisätietoja: Leppäkosken Sähkö -konserni, puh. (03) , Eino Salmelaisen katu 23, Ikaalinen Liittyminen Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n valokuitu- ja kaapeli-tv-verkkoon: Tarkista liittymisehdot yhtiöstä. Lisätietoja: Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy, puh. (03) Vanha Tampereentie 15-17, Ikaalinen Luovutuskirjan ehtona kaupassa on vaatimus tontin rakentamisesta rakentamistapaohjeiden mukaisesti kolmen vuoden kuluessa kaupan voimaantulosta. Poikkeamisista ja muista ehdoista voi neuvotella rakennustarkastajan ja kaavoitusarkkitehdin kanssa. Luovutuskirjan malliin voi tutustua kaavoitus- ja mittaustoimessa.

12 Seuraavalla sivulla on tontinvaraushakemus. Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen voi tuoda tai lähettää kaavoitus- ja mittaustoimeen seuraavaan osoitteeseen: Ikaalisten kaupunki Tekniset palvelut / kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, IKAALINEN Puh

13 T O N T I N V A R A U S H A K E M U S Ikaalisten kaupunki, Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, IKAALINEN VARATTAVA TONTTI Kaupunginosa/kylä Kortteli/tila Tontti/RN:o VARAAJA (= tuleva ostaja / ostajat): Täyd. nimi 1. hlö-tunnus (kaikki etunimet) 2. hlö-tunnus Ammatti Osoite 1. / 2. Puhelin kotiin työhön Sähköposti Suunniteltu rakentamisvuosi Tulevaan asuntoon on muuttamassa ruokakuntaan kuuluvina alle 18 vuotiaita lapsia henkilöä. Olen tietoinen, että varaajan tulee maksaa 200 :n suuruinen varausmaksu (=käsiraha) ennen kuin varaushakemus käsitellään kaupunginhallituksessa. Maksu jää kaupungille, jos peruutan varaukseni tai jos tonttikauppaa ei tehdä 3 kk:n sisällä varauksen hyväksymisestä. Varaukseni katsotaan myös peruuntuneeksi, ellen ole maksanut varausmaksua viimeistään varausmaksulaskun eräpäivänä. Hakemuksessa olevia tietojani saa luovuttaa rakennus- ja kiinteistönhoitoalan suoramarkkinointia, mielipidetai markkinatutkimusta ja muuta vastaavaa henkilötietolain 19 :ssä tarkoitettua tarkoitusta varten, ellen sitä erikseen kiellä. Kiellän henkilötietolain 19 :n nojalla luovuttamasta tietojani. Muuta,.. 20 paikka päiväys allekirjoitus allekirjoitus ============================================================================ Viranomaisten merkintöjä varten: Tontin osoite Luovutusehtojen määrittäminen kvalt / Lasku varausmaksusta lähetetty / maksettu.. 20 /.. 20 Varaus hyväksytty / peruutettu Varaus voimassa Kauppakirja allekirjoitettu Tontti rakennettava khall / / peruttu.. 20 saakka mennessä Myönnetty pidennystä rakentamisvelvollisuuteen saakka

17.6.2015 KIVINIEMEN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011

17.6.2015 KIVINIEMEN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011 17.6.2015 KIVINIEMEN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen (03) 45011 UUSIEN KIVINIEMEN TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN Yleistä

Lisätiedot

29.8.2014 KALMAANRANNAN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. (v. 2014 ensimmäistä kertaa varattavissa olevat tontit)

29.8.2014 KALMAANRANNAN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE. (v. 2014 ensimmäistä kertaa varattavissa olevat tontit) 29.8.2014 KALMAANRANNAN ALUEEN OMAKOTITONTTIESITE (v. 2014 ensimmäistä kertaa varattavissa olevat tontit) Ikaalisten kaupunki Kaavoitus- ja mittaustoimi Kolmen airon katu 3, PL 33, 39501 Ikaalinen (03)

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät OMAKOTITONTIT 2015

Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät OMAKOTITONTIT 2015 Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015 Ikaalisten kaupungin myytävät OMAKOTITONTIT 2015 Arvoisa asuntotontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät KYLÄTONTIT 2015

Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015. Ikaalisten kaupungin myytävät KYLÄTONTIT 2015 Kaavoitus- ja mittaustoimi 24.2.2015 Ikaalisten kaupungin myytävät KYLÄTONTIT 2015 Arvoisa asuntotontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

MYYNTIESITE. Lohkion kiinteistö 143-419-5-3

MYYNTIESITE. Lohkion kiinteistö 143-419-5-3 MYYNTIESITE Lohkion kiinteistö 143-419-5-3 IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax (03) 4501 373 Myyntiesite Myyjä ja omistaja: Myyntikohde:

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia Hakuaika 28.4. 9.5.2014 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalo / paritalotontteja

Lisätiedot

tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh.

tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. 169 3955 Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tonttiosasto Helsinki 14.2.2006

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun

Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun Kaupunginhallitus 115 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 41 14.04.2014 Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun 155/52.520/2014 KAUPHALL 24.03.2014

Lisätiedot

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit 4.5.2009 TONTTIEN SIJAINTI PALVELUT Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 7,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia. Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia. Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15. YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki asettaa haettavaksi omakotitalotontteja Vihattulan

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle: OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN KHALL 7 Vuonna 2015 asetetaan myyntiin tai vuokrattavaksi Juliuksentien asemakaavan muutos-alueelta kuusi omakotitonttia ja Hanhijoen asemakaavan muutosalueelta,

Lisätiedot

KAUPUNGIN TONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSME NETTELY Voimaantulo 1.1.2003

KAUPUNGIN TONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSME NETTELY Voimaantulo 1.1.2003 1.1 Yleistä KAUPUNGIN TONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSME NETTELY Voimaantulo 1.1.2003 Ympäristölautakunta hinnoittelee kaupungin omistamat kaavoitetut, luovutuskelpoiset omakoti-, rivitalo- ja teollisuustontit

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän Työlänojan alueelta 32 omakotitalotonttia Hakuaika 3. 21.11.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän Työlänojan alueelta

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT SÄKYLÄSSÄ

MYYTÄVÄT TONTIT SÄKYLÄSSÄ MYYTÄVÄT TONTIT SÄKYLÄSSÄ Asuinrakentamiseen kaavoitettujen tonttien esittelyt ja varaukset sekä hajaasutusalueen tonttien esittely Säkylän kunnan tekninen osasto, Rantatie 268 - tekninen johtaja Tarmo

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015 VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Siilinjärven kunta Konserni- ja maankäyttöpalvelut 1.10.2015 Sisältö 1. Yleistä...

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT

Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT KARKKILAN Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT Tonttiesittely sunnuntaina 5.5.2013 klo 12 15 Os. Hongistontie - Läyliäistentie TERVETULOA TUTUSTUMAAN! 04.2013 Tonttien varaukset, osto ja vuokraus Mittaus- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö PIENTALOTONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETTELU 2014 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö TONTIN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETELY Pientalotontit Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä 18 omakotitalotonttia neljältä eri alueelta. Erityistä tonttien

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8

Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8 Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8 Haapalan pientaloalue sijaitsee upean luonnon ympäröimänä vain muutaman kilometrin päässä Karkkilan keskustasta. Rauhallisella ja luonnonläheisellä asuinalueella on

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata.

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata. KAUPPAKIRJA Myyjä: Suonenjoen kaupunki (0208061-4) PL 13, 77601 SUONENJOKI Ostaja: Rakennusliike Pihatto Oy (2043919-2) Rautalammintie 13 B 13, 77600 Suonenjoki Kaupan kohde: 1070 m²:n suuruinen määräala

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

rak.paikka 6 Työtie 18 AP 5454 *) ei myyntiä 816,39 1956,39

rak.paikka 6 Työtie 18 AP 5454 *) ei myyntiä 816,39 1956,39 R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päiväys 12.4.2016 Määräaikainen tonttihaku ajalla 14. - 28.4. 2016 klo 15.00 mennessä. Asumiseen tarkoitettuja tontteja / rakennuspaikkoja on haettavana

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA. Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia. Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA. Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia. Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän ja Kortteen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA JA MÄÄRÄALAN LUOVUTUSKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA JA MÄÄRÄALAN LUOVUTUSKIRJA 4.1.2014 Sivu 1 / 7 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA JA MÄÄRÄALAN LUOVUTUSKIRJA OSAPUOLET 1. MÄÄRÄALAN KAUPPA (Kaunismäen alue / vuokratontti ja lisäalue) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Tontti Mäntsälästä Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Mäntsälän kunnan pientalotonttialueet Osta tai vuokraa tontti! Ruusutarhat Männikkö II Kaunismäki Rivitaloalue Mäntsälän kunnan omakoti- ja rivitalotontit

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 1(5) KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Vihdin kunta (jäljempänä kunta) PL 13 03101 Nummela Y-tunnus: 0131905-6 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa /

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT 1(32) Ojalanmäen pellot copyright Forssan kaupunki FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Tutustu Forssan tonttitarjontaan www.forssa.fi Lisätietoja Forssan tonteista ja ajantasaisesta varaustilanteesta Aki Härmä Tomi

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 8.7.2014, ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA MYYTÄVÄT TONTIT Tutustukaa tähän tonttiesitteeseen huolellisesti ennen tontin ostohakemuksen allekirjoittamista ja palauttamista. SIURO () OMAKOTITONTTI VÄLIMAA () OMAKOTITONTTIA NOKIAN KAUPUNKI MYYTÄVINÄ

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

SAAREN ALUEEN OMAKOTITONTTIEN MYYNTIEHTOJEN VAHVISTAMINEN

SAAREN ALUEEN OMAKOTITONTTIEN MYYNTIEHTOJEN VAHVISTAMINEN SAAREN ALUEEN OMAKOTITONTTIEN MYYNTIEHTOJEN VAHVISTAMINEN KHALL 340 Saaren asemakaava-alueelta ja muutos-alueelta asetetaan 2012 myyntiin 28 omakotitonttia. Esityslistan liitteenä kartta, josta ilmenee

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA KAUPAN OSAPUOLET Talla esisopimuksella osapuolet sopivat myohemmin tehtavasta kiinteiston kaupasta seuraavasti: Myyja Ostaja Ferraria Oy Ab Y-tunnus 0107936-3 10470FISKARS

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y-tunnus 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Nukki Jonna Marita, (xxxxxx-xxxx), 21270 Nousiainen. (jäljempänä Ostaja )

Nousiaisten kunta, Y-tunnus 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Nukki Jonna Marita, (xxxxxx-xxxx), 21270 Nousiainen. (jäljempänä Ostaja ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y-tunnus 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Nukki Jonna Marita, (xxxxxx-xxxx), 21270 Nousiainen (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa sijaitsevien

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9. KAUPAN KOHDE Porin kaupungissa sijaitseva tontti KAUPPAHINTA kaupunginosa kortteli tontti Karjaranta 21. Tontin pinta-ala:.. m 2 Tontin

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,

Lisätiedot

Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta

Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta Kaupunginhallitus 325 15.09.2014 Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta 458/52.522/2014 KAUPHALL 325 Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi Ylöjärven

Lisätiedot