EETTISET toimintaperiaatteet 2018
|
|
- Maarit Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EETTISET toimintaperiaatteet 2018
2 1. Tavoitteet ja periaatteet Miksi etiikka on Ifille tärkeää? Yksinkertaisesti siksi, että on oikein toimia eettisesti oikealla tavalla. Mutta siihen on myös vahvoja liiketoiminnallisia syitä. Eettiset normit ovat keskeisiä, jotta asiakkaat luottavat meihin ja yrityksemme menestyy. Vakuutukset perustuvat luottamukseen: Myymme asiakkaillemme avunantolupauksen, ja joskus apua tarvitaan kun asiakas on vaikeassa tilanteessa. On erittäin tärkeää, että näissä tilanteissa toimimme eettisesti ja osoitamme olevamme asiakkaidemme luottamuksen arvoisia. Ifin on myös oltava vastuuntuntoinen yhteiskunnan jäsen. Näin saavutamme ja ansaitsemme suuren yleisön, sijoittajien ja valvontaviranomaisten luottamuksen. Eettinen toiminta on Ifille tärkeää, jotta olemme luotettava työnantaja ja kykenemme luomaan toimintakulttuurin, joka auttaa meitä rekrytoimaan uusia työntekijöitä. Etiikassa on kyse siitä, mikä on oikein ja miten tulee käyttäytyä. If on kaikkien työntekijöidensä toiminnan ja käyttäytymisen summa. If on laatinut toimintaperiaatteita, järjestelmiä ja prosesseja varmistaakseen eettisen toiminnan kaikissa yrityksen osissa, mutta todellisuudessa mitään ei tapahdu, ellei jokainen Ifin työntekijä noudata eettisiä toimintaperiaatteitamme ja arvojamme. Etiikka alkaa meistä itsestämme. Jokaisen ifläisen tärkein tehtävä on varmistaa, että eettistä toimintaperiaatetta noudatetaan. Tämä toimintaperiaate on osa Ifin riskienhallintajärjestelmää. 2. Velvollisuudet 2.1 IFIN EETTISET PERUSPERIAATTEET KORKEA ETIIKKA ON EDELLYTYS PITKÄN AIKAVÄLIN MENESTYKSELLE. If ja sen työntekijät toimivat reilusti, kunnioittavasti, rehellisesti ja hyvin luotettavasti. MEILLÄ ON HYVÄT SUHTEET VIRANOMAISIIN Hyvin toimivat, vahvat ja vakaat vakuutusmarkkinat ovat tärkeät koko yhteiskunnan kannalta, ja siksi valvontaviranomaisia tarvitaan. If pyrkii avoimuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen suhteessa tarkastuslaitoksiin ja valvontaviranomaisiin sekä muihin viranomaisiin. 2.3 TYÖPAIKALLA KÄYTÄMME TERVETTÄ ARVOSTELUKYKYÄ Olemme kypsiä ja vastuuntuntoisia ammattilaisia, jotka käyttävät omaa arvostelukykyään ja ajattelevat itsenäisesti. Se, ettei jokin asia ole toimintaperiaatteissamme nimenomaisesti kiellettyä, ei merkitse sitä, että se olisi sallittua. KOHTELEMME TOISIAMME KUNNIOITTAVASTI Osoitamme toisillemme kunnioitusta, luottamusta ja empatiaa. PYRIMME AKTIIVISESTI EHKÄISEMÄÄN SYRJINTÄÄ JA HÄIRINTÄÄ Emme salli missään muodossa syrjintää, häirintää, kiusaamista tai mitään muuta fyysistä tai verbaalista huonoa kohtelua. Rekrytointia, ylentämistä, kehitystä ja palkkausta koskevat päätöksemme perustuvat vain työntekijän kykyihin ja taitoihin, eivätkä ne saa koskaan perustua epäolennaisiin asioihin, kuten sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, uskontoon tai sukupuoliseen suuntautumiseen. KUNNIOITAMME YKSITYISYYTTÄ Kunnioitamme perusoikeutta yksityiselämään. Työntekijöiden henkilötiedot tulee hankkia asianmukaisesti ja lainmukaisesti, niiden tulee olla käyttötarkoituksen kannalta relevantteja ja niitä tulee käsitellä äärimmäisen huolellisesti. KAIKKI IHMISET OVAT SAMANARVOISIA Kulttuurimme edistää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta, emmekä hyväksy syrjintää missään muodossa. 2.2 SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET NOUDATAMME LAKEJA JA MÄÄRÄYKSIÄ Mikäli omat normimme ovat lakeja ja määräyksiä tiukemmat, meidän tulee soveltaa Ifin normia, mikäli muita ohjeita ei anneta. TEEMME HYVÄÄ YHTEISTYÖTÄ AMMATTILIITTOJEN KANSSA If pyrkii rakentavaan ja luottamukselliseen vuoropuheluun työntekijöiden ja heidän valitsemiensa edustajien kuten ammattiliittojen kanssa Ifin kehittämiseksi ja kaikkien työntekijöiden asianmukaisen kohtelun varmistamiseksi. OTAMME VASTUUTA YRITYKSEN OMAISUUDESTA Kohtelemme Ifin varallisuutta ja työssä käyttämiämme välineitä vastuullisesti. 2
3 Ifin varallisuutta ei saa käyttää henkilökohtaisiin tarkoituksiin tai yksityisen hyödyn saamiseksi. MEILLÄ ON TURVALLINEN JA TERVEELLINEN TYÖYMPÄRISTÖ If pyrkii varmistamaan terveellisen ja turvallisen työympäristön. If tekee jatkuvasti työtä terveyden edistämisen ja kuntoutuksen parissa. Alkoholin käyttö työaikana on kiellettyä. Ainoa poikkeus on alkoholin vastuullinen käyttö edustustilaisuuksissa. Ifin työntekijät eivät saa käyttää huumausaineita. TYÖN ULKOPUOLELLA Odotamme Ifin työntekijöiltä hyvää arvostelukykyä myös työn ulkopuolisessa toiminnassa. Työntekijät eivät saa esimerkiksi osallistua ammatilliseen ja yksityiseen toimintaan, joka kilpailee Ifin kanssa. Lisäksi työntekijöiden pitäisi varmistaa, että yksityisesti tai sosiaalisessa mediassa esitettäviä henkilökohtaisia mielipiteitä ja kommentteja ei yhdistetä Ifiin. 2.4 ME JA ASIAKKAAMME KOHTELEMME ASIAKKAITAMME KUNNIOITTAVASTI Autamme asiakkaitamme käytännönläheisesti ja yksittäisen asiakkaan tilannetta kunnioittaen. MEIHIN ON HELPPO SAADA YHTEYS JA MEITÄ ON HELPPO YMMÄRTÄÄ Meidät on helppo tavoittaa sekä ulkoisissa että sisäisissä tilanteissa. Kommunikoimme yksinkertaisesti, suoraan ja selkeästi. OLEMME LUOTETTAVIA Olemme avoimia päätöksissämme ja tarjouksissamme. Kohtelemme asiakkaitamme reilusti. Toimimme nopeasti. Vakuutusmaksut ja muut hinnat tulee ilmoittaa selkeästi, jotta asiakas voi arvioida hintatasoa ja vertailla eri vaihtoehtoja. Ilmoitamme selkeästi päätöstemme syyt, jotta asiakkaat ymmärtävät ne. AUTAMME ASIAKKAITAMME TEKEMÄÄN VALITUKSEN, JOS HE EIVÄT OLE TYYTYVÄISIÄ Kerromme asiakkaalle mahdollisuuksista valittaa korvauspäätöksestä. Asiakas tulee ohjata asianmukaiselle taholle, joka on vapaaehtoisissa vakuutuslajeissa asiakasvaltuutettu. IFIN MARKKINOINNIN ON OLTAVA VAKAVASTI OTETTAVAA JA AMMATTIMAISTA Markkinoille tai yksittäisille asiakkaille ei saa koskaan antaa väärää tai liioiteltua kuvaa Ifistä tai Ifin tuotteista. Kilpailijoita koskevien tietojen ja kilpailijavertailujen tulee olla puolueettomia ja asiallista. Kilpailijoita koskevia tietoja ei saa käyttää sopimattomasti. 2.5 LIIKETOIMINNAN ETIIKKA LAATU JA PITKÄN AIKAVÄLIN AJATTELU Ifin periaatteena on korkea laatu ja tavoittelemme hyviä tuloksia pitkällä aikavälillä. KILPAILEMME REHDISTI JA REHELLISESTI Uskomme avoimeen ja reiluun kilpailuun. Noudatamme aina liiketoiminnassamme kilpailua sääteleviä lakeja. EMME TARJOA SOPIMATTOMIA LAHJOJA TAI SOPIMATONTA KESTITYSTÄ Emme saa tarjota lahjoja, tapahtumia tai kestitystä, jota voidaan arvonsa tai luonteensa puolesta tai olosuhteet huomioon ottaen pitää pyrkimyksenä vaikuttaa liiketoimintapäätöksiin sopimattomalla tavalla. Kohtuulliset ja järkeenkäyvät lahjat, tapahtumat sekä liiketoiminnassa tavanomainen edustus ovat yleensä hyväksyttäviä. Rehellisyys, avoimuus ja asianmukainen raportointi ovat tärkeimmät seikat sääntöjen noudattamisen osoittamiseksi näissä tilanteissa. Asian tulee kuitenkin liittyä liiketoimintaan. EMME HYVÄKSY SOPIMATTOMIA LAHJOJA TAI SOPIMATONTA KESTITYSTÄ Hyväksymme tapahtumiin osallistumisen, muiden tarjoamat lahjat ja kestityksen vain, jos ne liittyvät liiketoimintaan ja ovat kohtuullisia kyseisessä liiketoiminnassa ja mikäli ne kuuluvat liiketoiminta-alan tavanomaiseen käyttäytymiseen sekä arvonsa että sisältönsä puolesta. Kestityksen ei tule olla pääosassa, vaan asian tulee liittyä liiketoimintaan. Lahjomattomuus on erityisen tärkeää Ifissä, sillä vakuutusyhtiössä tulee noudattaa erityisen tiukkaa linjaa vastaanotettavien etujen suhteen. Lahjojen ja kestityksen osalta noudatamme Ruotsin lahjonnan vastaisen instituutin liiketoiminnassa käytettäviä lahjoja, palkkioita ja muita etuja koskevia sääntöjä. Mikäli nämä säännöt eroavat Suomen määräyksistä, sovelletaan suomalaisia määräyksiä. 3
4 LIIKESUHTEEMME OVAT AMMATTIMAISIA Ifin liiketoimintapäätösten tulee perustua vain liiketoimintaan liittyviin seikkoihin, kuten laatuun, hintaan ja kapasiteettiin. If ei käytä toimittajia tai muita vastapuolia, jotka ovat olennaisesti laiminlyöneet velvoitteitaan liikekumppaneitaan, työntekijöitään tai suurta yleisöä kohtaan. VÄLTÄMME ETURISTIRIITOJA Ifin työntekijöiden tulee välttää tilanteita, joissa heidän henkilökohtaiset etunsa saattavat olla ristiriidassa Ifin etujen kanssa. Jos eturistiriita kuitenkin ilmaantuu, työntekijän tulee ilmoittaa tästä esimiehelleen ja tulee tehdä päätös siitä, miten tilanne käsitellään. Reiluus, avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avainasemassa Ifin ja sen asiakkaiden välisten eturistiriitojen välttämisessä ja ratkaisemisessa. Tärkeää on myös neuvoa asiakasta selkeästi siinä, miten nämä tilanteet siirretään asianmukaiselle taholle uutta arviointia varten. Ifin työntekijät eivät saa käsitellä omia, perheenjäseniensä, sukulaistensa tai tuttaviensa (ei myöskään läheisten työkavereiden) vakuutusasioita. PYSYMME AJAN TASALLA Olemme tietoisia siitä, että eettiset säännöt muuttuvat ajan myötä ja tunnistamme ajan tasalla pysymisen tärkeyden tässä asiassa. Tunnistamme, että emme aina pysty luottamaan aikaisemmin annettuun neuvoon ja jatkamaan aikaisempia käytäntöjä pohtimatta eettisiä seikkoja. SUOJAAMME LIIKETOIMINTATIETOJAMME Ifin tuotteita, liiketoimintamalleja ja vastaavia koskeva tieto, jota ei ole jo julkaistu ulkoisesti, on joko sisäistä tai luottamuksellista, eikä sitä saa luovuttaa kolmansille osapuolille, ellei tietojen luovuttamiseen ole olemassa liiketoiminnallisia syitä. Jos esiinnyt puhujana ulkoisissa tilaisuuksissa, sinun tulee varoa antamasta Ifin kilpailijoille Ifiä koskevaa arvokasta tietoa. NOUDATAMME FINANSSIMARKKINOIDEN SÄÄNTÖJÄ Ifin omistaa Sampo Oyj, joka on listattu yhtiö. If toimii finanssimarkkinoilla sijoittajana ja liikkeelle laskijana. Siksi Ifin ja sen työntekijöiden tulee noudattaa asiaankuuluvia finanssimarkkinoiden sääntöjä. 2.7 SOSIAALINEN VASTUUMME IF OTTAA SOSIAALISTA VASTUUTA TOIMINTAYHTEISÖISSÄÄN If pyrkii aina toimimaan niin, että täytämme tai ylitämme yhteiskunnan toimialalle asettamat eettiset, oikeudelliset, kaupalliset ja julkiset odotukset. TOIMIMME VASTUULLISESTI JA PITKÄN AIKAVÄLIN NÄKÖKULMASTA TORJUAKSEMME VAHINKOJA Pyrimme torjumaan vahinkoja sekä yhteiskunnan tasolla (esimerkiksi liikenneturvallisuustutkimus ja -kampanjat), että yritys- ja henkilöasiakkaiden tasolla (esimerkiksi palontorjunnan edistäminen). 2.6 SALASSAPITOVELVOLLISUUS SUOJAAMME ASIAKKAITAMME KOSKEVAA TIETOA Noudatamme ehdotonta salassapitovelvollisuutta koskien asiakkaiden terveystietoja, taloudellisia tietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Luottamuksellista tietoa ei saa jakaa tai ilmaista asiattomille henkilöille, (ei edes kollegoille, elleivät he tarvitse tätä tietoa työtehtäviensä suorittamiseksi), eikä sitä saa säilyttää niin, että asiattomat henkilöt pääsevät siihen käsiksi. Vaikka meillä saattaa muodollisesti olla pääsy henkilötietoihin, meidän ei tule etsiä ja katsella mitään tietoja, joita emme tarvita työtehtäviämme varten. Myös kaikkea muuta asiakkaan tilannetta koskevaa tietoa tulee tavallisesti käsitellä luottamuksellisena. Määrättyjen vastuualueiden esimiehet voivat joissakin tilanteissa poiketa salassapitovelvollisuudesta, esimerkiksi oikeusjutuissa. Yksittäinen asiakas voi sallia Ifin käyttävän tietoja julkisesti esimerkiksi markkinointitarkoitukseen. VÄLITÄMME YMPÄRISTÖSTÄ Pyrimme löytämään aina yhtiömme, asiakkaittemme, alihankkijoittemme ja yhteistyökumppaneittemme kannalta parhaan mahdollisen ympäristöratkaisun. Kannustamme ja tuemme toimittajiamme ja yhteistyökumppanejamme käyttämään ympäristöystävällisempiä työmenetelmiä. PYRIMME AKTIIVISESTI ESTÄMÄÄN PETOKSIA JA MUITA RIKOKSIA If haluaa johtavana vakuutusyhtiönä tukea yhteiskuntaa, jossa jokainen voi elää turvallisesti. Pyrimme ehkäisemään rikoksia sekä yhteiskunnan tasolla (esimerkiksi rahanpesu ja jokapäiväiset rikokset, kuten murto- ja autovarkaudet) että Ifin ja sen asiakkaiden tasolla (vakuutuspetosyritykset ja sisäisten sääntöjen rikkominen). 4
5 2.8 OMAT VIRHEET JA EPÄONNISTUMISET KORJAAMME VIRHEEMME Ifin toiminnan on oltava kautta linjan korkealaatuista. Pyrimme järjestelmällisesti tunnistamaan epäkohtia ja korjaamaan virheemme pikaisesti. Virheiden käsittely edellyttää myönteistä asennetta ja muutosvalmiutta kaikilla osa-alueilla asiakaspalvelusta sopimusehtoihin ja vahinkojen käsittelyyn. OPIMME VIRHEISTÄMME If tukee innovaatiota ja kehitystä. Uudet parannusehdotukset ovat tulevan menestyksen edellytyksiä, mutta ne eivät aina onnistu. Opimme virheistämme, parannamme prosessejamme ja testaamme jatkossakin uusia työtapoja. AUTAMME TYÖNTEKIJÖITÄMME RAPORTOIMAAN VIRHEISTÄ JA LAIMINLYÖNNEISTÄ Helppokäyttöiset virheiden raportointijärjestelmät ovat kaikkien saatavilla. Virheistä ja laiminlyönneistä raportoiminen on yrityksen arvojen noudattamista. Jos työntekijä katsoo, että Ifin toimet eivät jossakin suhteessa noudata hyvää etiikkaa, hänen tulisi raportoida asiasta esimiehelleen. Jos eettinen asia koskee työntekijän lähintä esimiestä, asiasta tulee raportoida etiikkavastaavalle tai eettiselle komitealle. Laajemmat sisäiset virheet dokumentoidaan ja analysoidaan ja ne tutkitaan järjestelmällisesti. 2.9 SISÄINEN VIESTINTÄ JA KOULUTUS KÄYMME JATKUVASTI SISÄISTÄ KESKUSTELUA LIIKETOIMINNAN ETIIKASTA If pyrkii aktiivisesti luomaan vilkasta sisäistä keskustelua etiikasta esimerkiksi koulutuksissa, sisäisissä seminaareissa ja yksittäisillä työpaikoilla. VAADIMME, ETTÄ KAIKKI TYÖNTEKIJÄMME JA KONSULTTIMME JA YHTEISTYÖKUMPPANIMME NOUDATTAVAT EETTISIÄ TOIMINTAPERIAAT- TEITAMME/EETTISIÄ ARVOJAMME Uusille työntekijöille on kerrottava eettisistä toimintaperiaatteista ja heidän tulee vahvistaa ymmärtäneensä sen ja sitoutuvansa noudattamaan sitä. Kaikkia työntekijöitä ja konsultteja tulee muistuttaa heidän salassapitovelvollisuuksistaan koskien Ifin tietoja JOHTO LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN EETTISET VASTAAVAT Jokaisella liiketoiminta-alueella tulee olla etiikkavastaava, jonka liiketoiminta-alueen johtaja nimeää. Etiikkavastaavan tulee omasta aloitteestaan varmistaa, että toimintaperiaatteita noudatetaan ja että liiketoiminta-alueella noudatetaan korkeaa etiikkaa. Jokaisella liiketoiminta-alueen työntekijällä on oikeus kääntyä etiikkavastaavan puoleen saadakseen neuvoja eettisissä kysymyksissä. Etiikkavastaavalla ei kuitenkaan saa olla suoraa yhteyttä asiakkaisiin tai muihin ulkoisiin tahoihin. Etiikkavastaavan tulee tarjota neuvoja ja suosituksia, mutta hänellä ei ole päätösvaltuuksia. Liiketoiminta-alueen johtajalle tulee raportoida etiikkavastaavan neuvojen tai suositusten noudattamatta jättämisestä. Vaikka etiikkavastaava antaa neuvoja tietyn asian eettisessä arvioinnissa, pysyy kokonaisvastuu asiasta sillä, joka on vastaa liiketoimesta. Tämä pätee asian liiketoiminnalliseen, oikeudelliseen ja eettiseen arviointiin. Etiikkavastaavalla on oikeus saada työnsä suorittamiseen tarvittavat liiketoiminta-alueeseen liittyvät tiedot ja hänen tulee voida tutustua tarvittaviin asiakirjoihin. KONSERNIN EETTINEN KOMITEA Konsernitasolla tulee olla eettinen komitea. Yhtiöiden hallitukset 1 vahvistavat komitean ohjeet. 3. Viestintä ja raportointi Eettisiin asioihin liittyvistä riskeistä tulee raportoida eettisen komitean ohjeiden ja kunkin yrityksen omien raportointirutiinien mukaan 4. Toimeenpano ja ohjeen noudattaminen 1 Tässä toimintaperiaatteessa käytettävä termi Hallitus viittaa If P&C Insurance AS:n osalta Supervisory Boardiin. Kaikki työntekijät ovat velvollisia noudattamaan sisäisiä ohjeita. Jotta tämän velvoitteen noudattaminen olisi mahdollista, kaikkien esimiesten täytyy varmistaa sisäisten sääntöjen asianmukainen toimeenpano omalla vastuualueellaan. Sisäisten sääntöjen rikkominen saattaa johtaa kurinpidollisiin toimenpiteisiin ja/tai vähentää tulospalkkiota. If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike, Y-tunnus , If Skadeförsäkring AB (publ), Tukholma, Ruotsi, Org. nr /2018 5
EETTISET toimintaperiaatteet 2016
EETTISET toimintaperiaatteet 2016 1. Tavoitteet ja periaatteet Miksi etiikka on Ifille tärkeää? Yksinkertaisesti siksi, että on oikein toimia eettisesti oikealla tavalla. Mutta siihen on myös vahvoja liiketoiminnallisia
Ifin Eettisten toimintaperiaatteiden pääkohdat
Ifin Eettisten toimintaperiaatteiden pääkohdat If-yhtymän hallitukset ovat hyväksyneet Eettiset toimintaperiaatteet ja ne ovat voimassa 1.1.2013 alkaen. Toimintaperiaatteet tarkistetaan vuosittain. 1 JOHDANTO...
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ
GROUP POLICIES POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisältö 2 Yhteenveto käytännöstä 3 Johdanto 4 Toimintalinjaus 4 Alihankkijat 5 Viestintä ja toteutus
Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus
Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet Hyvät kollegat Ypsomed-konsernin (jäljempänä Ypsomed ) menestys ja maine ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten toimimme asiakkaitamme, liikekumppaneitamme ja osakkaitamme
Sisältö. Toimintaperiaatteet
Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat
LGT ja yhteiskuntavastuu
LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä
Kärkkäinen Oy arvot 2019
Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat
Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values
Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,
Pidetään selkä suorana
Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen
SCA:n eettinen ohjeisto
SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat
Code of Conduct eettinen ohjeistus
Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten
Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet.
GROUP POLICIES Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisällysluettelo Johdanto 3 Polygonin eettiset ohjeet Eettinen liiketoiminta 4 Korruption ja kartellien vastaisuus Työntekijät
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA LUOTTAMUKSESI ARVOISIA AMMATTILAISIA Rentalle vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme arvot ja maine on rakennettu avoimuuden, luottamuksen
TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ
TOIMINTAOHJE TOIMINTAOHJEEMME Tämä on Fortumin toimintaohje. Se perustuu yhteisiin arvoihimme ja auttaa meitä saavuttamaan visiomme: Olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.
Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4
Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa
Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi
Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Our Responsibility Johdanto Polygonin eettisiin ohjeisiin Polygonin eettiset ohjeet sisältävät Polygonin yhteiskuntavastuun pääperiaatteet
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.
EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen
Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.
Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän
Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet
GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.
Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille
Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Smiths Group on globaali konserni, joka toimii vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toimittajien kanssa maailmanlaajuisesti.
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET 1 Aluksi Me Luonassa haluamme rakentaa luottamusta ja puolueettomuutta kuvaamalla omat eettiset periaatteemme. Eettiset periaatteet on valmisteltu osana vastuullisuustyötämme,
EEttisEt toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet Husqvarna-konsernin eettiset toimintaohjeet noudattavat YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, joiden tarkoitus on saada yritykset toimimaan ihmisoikeuksia, työntekijöiden
Toimittajien menettelyohje
Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.
Delfort menettelytapasäännöt
Maaliskuu 2017 Delfort menettelytapasäännöt Hallituksen esipuhe delfortgroup AG ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan perustana ovat seuraavat avainperiaatteet: laadukkuus kunnioitus vastuu luotettavuus
TOIMINTAOHJEET. Johan Sjö Konsernijohtaja
TOIMINTAOHJEET Visiomme on olla johtava arvoa tuottava yhtiö teknisen kaupan alalla. Vision toteuttamiseksi meidän on kehityttävä jatkuvasti, mutta vastuullisesta liiketoiminnasta tinkimättä. Toimintaohjeissamme
CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME
1 CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME 2 SISÄLTÖ Johdanto...3 Toimimme oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti.. 4 Business Finland työnantajana... 5 Velvollisuudet työntekijänä... 5 Vältämme eturistiriitoja...
Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013
Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013 Aktuaarien eettiset periaatteet Eettiset periaatteet mitä ne ovat? Jari Niittuinperä: Aktuaarien eettiset periaatteet Groupe Consultatifin eettiset periaatteet muuttuvat,
TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN
TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Julkaisuvuosi 2015 www.epliitto.fi 1. YLEISOHJEET... 3 2. ESIINNY OMANA ITSENÄSI... 3 3. HENKILÖKOHTAISEN MIELIPITEEN ILMAISEMINEN...
Viria-konsernin eettiset ohjeet
Viria-konsernin eettiset ohjeet Yleistä Viria-konsernin (myöhemmin Viria) eettiset toimintaohjeet kuvaavat Viriassa hyväksyttyjä toimintatapoja ja arvoja sekä konsernin sitoutumista lakien ja viranomaismääräysten
EETTISET TOIMINTAOHJEET
NORDIC MORNINGIN Tässä esitteessä on kiteytetty Nordic Morningin eettiset toimintaohjeet. Arvoihimme perustuvat ohjeet neuvovat, miten meidän tulee toimia suhteessa työtovereihimme, asiakkaisiimme, yhteistyökumppaneihimme
TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto
TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto JOHDANTO Monier-konserni uskoo maailmaan, jossa kattojen ko ko potentiaali hyödynnetään, jotta
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3
KESKUSKAUPPAKAMARI Arvosteluperusteet LVV 5.9.2015 Välittäjäkoelautakunta
Tehtävä 1 Toimeksiantosopimuksen muotovaatimukset on säädetty laissa kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä. Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei sopimusehtoja
ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE
ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE MIKSI EETTINEN TOIMINTAOHJE ON TÄRKEÄ? Me haluamme olla luottamuksen arvoisia ja toimia vastuullisesti ja eettisesti asiakkaita, yhteistyökumppaneita, työntekijöitä, johtajia
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua
Hyvän liiketavan periaatteet
Hyvän liiketavan periaatteet 1. Tausta... 1 2. Terveys ja turvallisuus... 1 3. Työntekijäsuhteet... 2 4. Liiketoimintakäytännöt... 2 5. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen... 3 6. Yhteisö... 3 7. Ympäristö...
Ohjenuora työntekijöillemme
Geberit kompassi Ohjenuora työntekijöillemme Tehtävä Arvot Toimintaperiaatteet Menestystekijät Mitä me teemme Mikä meitä johdattaa Miten työskentelemme yhdessä Mikä on menestyksemme takana Hyvät työntekijät
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje sisältö 1 Olemme aktiivinen ja luotettava yhteiskunnallinen toimija... 3 2 Noudatamme lakeja ja sitoumuksiamme... 4 3 Välitämme ihmisistä ja työyhteisöstämme... 5 4 Kehitämme kestävää
Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 SISÄLTÖ TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ... 3 Johdanto... 3
EUROOPAN KESKUSPANKKI
FI Tämä asiakirja on EKP:n neuvoston jäsenille osoitettujen menettelytapaohjeiden epävirallinen konsolidoitu toisinto ja laadittu ainoastaan tiedotustarkoituksiin. B EUROOPAN KESKUSPANKKI MENETTELYTAPAOHJEET
EETTISET TOIMINTAOHJEET
EETTISET TOIMINTAOHJEET Hyvät kollegat, Meille kaikille tulee töissä eteen vaikeita tilanteita, ja saatamme tulkita asioita eri tavoin. Aina ei ole helppoa tulkita, mikä on oikea toimintatapa. Siksi olemme
LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA
LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA Meille L&T:llä vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme maine on rakentunut yli sadan vuoden aikana, ja meidän tulee vaalia sitä
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu
Carunan toimintaohje. Code of Conduct
Carunan toimintaohje Code of Conduct Carunan toimintaohje CODE OF CONDUCT Carunan toimintaohje luo perustan tavallemme tehdä töitä. Se määrittelee, miten huolehdimme Carunan omaisuudesta, teemme yhteistyötä
TOYOTA MATERIAL HANDLING EUROPE EETTISET OHJEET
TOYOTA MATERIAL HANDLING EUROPE EETTISET OHJEET Toyota Material Handling Finland Oy www.toyota-forklifts.fi ULKOINEN Ver 201206 2 2 PÄÄJOHTAJAN ESIPUHE Toyota Material Handling Europen (TMHE:n) tavoitteena
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.
SWECO AB (publ) Corp. ID no. 556542-9841 Gjörwellsgatan 22, Box 34044, SE-100 26 Stockholm Tel: +46 8-695 60 00 Fax: +46 8-695 60 10 E-mail:
SWECO AB (publ) Corp. ID no. 556542-9841 Gjörwellsgatan 22, Box 34044, SE-100 26 Stockholm Tel: +46 8-695 60 00 Fax: +46 8-695 60 10 E-mail: info@sweco.se www.swecogroup.com Eettinen toimintaohje Eettinen
SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA
SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden
SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ
1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät
MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA
lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain
Eettiset Säännöt. Nebula Oy. Code of conduct. Nebula Oy
Sivu 2/9 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Laajuus... 3 1.2. Nebulan sitoumus... 3 1.3. Ihmisten ja ihmisoikeuksien kunnioitus... 4 1.3.1. Kunnioitamme ihmisoikeuksia... 4 1.3.2. Tarjoamme työntekijöillemme
TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
LAILLISTA, OIKEUDENMUKAISTA JA EETTISTÄ
Code of Conduct LAILLISTA, OIKEUDENMUKAISTA JA EETTISTÄ Pankissa ja vakuutusyhtiössä työskentelyyn liittyy suuri vastuu. Työtehtävästä riippumatta on meidän aina toimittava tavalla, joka herättää luottamusta
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA. Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry 2017 1 Johdanto Yksityisen turvallisuusalan elinkeinon harjoittaminen edellyttää turvallisuusalan elinkeinolupaa. Turvallisuusalan
YIT:n liiketoimintaperiaatteet
YIT:n liiketoimintaperiaatteet Sisällys 1 Missio, visio ja arvot YIT:n toiminnan perusta 4 2 YIT:n johtamisen periaatteet 6 3 YIT:n suhteet sidosryhmiin 8 3.1 Suhde YIT:n asiakkaisiin 8 3.2 Suhde YIT:n
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
SODEXON REHELLISTÄ LIIKETOIMINTAA KOSKEVAT PERIAATTEET
SODEXON REHELLISTÄ LIIKETOIMINTAA KOSKEVAT PERIAATTEET Elokuu 2019 Sodexon missio on parantaa työntekijöidensä ja palvelemiensa ihmisten elämänlaatua. Tämän lisäksi Sodexo vaikuttaa taloudelliseen ja sosiaaliseen
Stora Enson toimintaohjeet. storaenso.com/storaensocode
Stora Enson toimintaohjeet storaenso.com/storaensocode Olemme uusiutuvien materiaalien yhtiö 2 Valitsemme uusiutuvan tulevaisuuden Tärkein raaka-aineemme puu kasvaa takaisin se on uusiutuvaa. Kierrätettävyys
YIT Code of Conduct. tapamme toimia yhteisten arvojen ja sääntöjen mukaisesti
YIT Code of Conduct tapamme toimia yhteisten arvojen ja sääntöjen mukaisesti 1 Sisällys Hyvä lukija 1 Missio, visio ja arvot YIT:n toiminnan perusta... 4 2 Johtamisen periaatteet... 5 3 YIT:n suhteet sidosryhmiin...
TOIMITTAJIEN EETTISET PERIAATTEET AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ. Tekijä: Anders Hildeman Luonut: Versionumero: 1.0
TOIMITTAJIEN EETTISET PERIAATTEET AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ Tekijä: Anders Hildeman Luonut: 03.04.2017 Versionumero: 1.0 Johdanto Ahlstrom-Munksjö on sitoutunut luomaan lisäarvoa osakkeenomistajille ja muille
Yrityksen periaatteet
Yrityksen periaatteet Eettiset toimintaohjeet Toimintaohjeiden tarkoitus Toimintaohjeet sisältävät sitovat säännöt ja odotukset, jotka kohdistamme jokapäiväiseen toimintaamme. Nämä periaatteet sitovat
Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn.
Asiakasrekisterin tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn. Kerromme tässä henkilötietojen käsittelystämme
Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää.
SRV:n Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden
SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA
SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa
Eturistiriitojen käsittelyn periaatteet
Eturistiriitojen käsittelyn periaatteet Tammikuu 2018 1. Tarkoitus Danske Bank -konserni ( konserni ) tarjoaa laajan valikoiman rahoituspalveluita ja on siksi altis mahdollisille ja toteutuneille eturistiriidoille.
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0412/3. Tarkistus. Edouard Martin S&D-ryhmän puolesta
6.12.2018 A8-0412/3 3 Johdanto-osan 34 kappale (34) Komissio pyrkii jatkamaan vuoropuhelua jäsenvaltioiden ja toimialan kanssa rahaston menestyksen takaamiseksi. (34) Komissio pyrkii jatkamaan vuoropuhelua
Ålandsbanken ja kestävä toiminta. täyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan
Ålandsbanken ja kestävä toiminta täyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan 2014 Tiemme kestävään kehitykseen Meidän tulee olla luonnollinen valinta
Toiminta- periaatteet
Toimintaperiaatteet Toimitusjohtajalta Hyvä Metson kollega, haluamme olla varmoja siitä, että kaikki työntekijät ymmärtävät, kuinka liikeasioissa toimitaan rehellisellä ja kestävällä tavalla. Sen vuoksi
Code of Conduct. Eettiset toimintaohjeet. KPMG Oy Ab. kpmg.fi
Code of Conduct KPMG Oy Ab kpmg.fi Sisältö 1 Johdon alkusanat 2 Johdanto 4 Arvomme 6 Sitoumukset 8 Toimintaohjeisiin liittyvät vastuualueet 10 Täältä saat apua 12 Toimintaohjeiden noudattaminen Johdon
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat
Ohje korruption vastaiseen toimintaan
Ohje korruption vastaiseen toimintaan 1. Määritelmät... 1 2. Tausta ja tarkoitus... 1 3. Sovellusala... 2 4. Kaikentyyppisten etujen antaminen ja vastaanottaminen... 2 5. SSAB:n työntekijöille tarjottujen
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET 1. Tarkoitus Näiden korruption vastaisten periaatteiden tarkoituksena on tarkentaa ohjeita suhtautumisessamme korruptioon ja eturistiriitatilanteisiin, joita
Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet
Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet TIKOMET A GTP Company 5 ohjaavaa Liiketoimintaamme ohjaavat periaatteet periaatetta Noudatamme toiminnassamme lakia Kunnioitamme ihmisoikeuksia Toimimme konsernin
EETTINEN OHJEISTO TÄRKEITÄ PERIAATTEITA MEILLÄ TYÖSKENTELEVILLE
EETTINEN OHJEISTO TÄRKEITÄ PERIAATTEITA MEILLÄ TYÖSKENTELEVILLE 1 Vaikka liiketoimintamme kehittyy jatkuvasti, vaatimuksemme eettisestä toiminnasta eivät muutu. Meillä kaikilla on velvollisuus toimia kunnioittavasti
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo Toimitusjohtajan terveiset 4 Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu
Rauten toimintaohje. Tapani Kiiski toimitusjohtaja
Rauten toimintaohje Kohtaamme päivittäisessä työssämme haasteita, jolloin on tärkeää muistaa, että paikallisten ja kansainvälisten lakien ja säädösten noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toiminta
ISO/DIS 14001:2014. DNV Business Assurance. All rights reserved.
ISO/DIS 14001:2014 Organisaation ja sen toimintaympäristön ymmärtäminen sekä Sidosryhmien tarpeiden ja odotusten ymmärtäminen Organisaation toimintaympäristö 4.1 Organisaation ja sen toimintaympäristön
Haminan tietosuojapolitiikka
Haminan tietosuojapolitiikka Kaupunginhallitus 21.5.2018 Tietosuoja Oikeus henkilötietojen suojaan on perusoikeus. Tietosuojaan kuuluvat ihmisten yksityiselämän suoja sekä muut sitä turvaavat oikeudet
Metson toimintaperiaatteet
Metson toimintaperiaatteet Toimitusjohtajalta Hyvä kollega, Metso on suuri, globaali yhtiö, jolla on yli 11 000 työntekijää ja toimintaa yli 50 maassa. On tärkeää, että työskentelemme tiiminä, jolla on
AHLSELLIN LIIKETAPAPERIAATE
AHLSELLIN LIIKETAPAPERIAATE 1 Tausta Tämä liiketapaperiaate on perusta sille miten toimimme. Olemme vakuuttuneita siitä, että integroimalla kestävän kehityksen osaksi toimintaamme, tuomme pitkän aikavälin
SÄÄNNÖSTEN lakien, toimintasääntöjen ja määräysten määrittelemä perustaso muodostaa syyttäjälaitoksen palvelulupauksen yhteiskunnalle.
SYYTTÄJÄ- LAITOKSEN SYYTTÄJÄLAITOKSEN toiminnan eettinen perusta pohjautuu sääntöihin, arvoihin ja periaatteisiin. Eettisen toiminnan vähimmäisvaatimukset välittyvät normeista. SÄÄNNÖSTEN lakien, toimintasääntöjen