Sitä mukaan kuin tieto nivelreuman ennusteesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sitä mukaan kuin tieto nivelreuman ennusteesta"

Transkriptio

1 Näin hoidan Dan C. Nordström ja Yrjö T. Konttinen Nivelreumassa lääkityksen myöhästyminen kuudella kuukaudella saattaa johtaa jopa korjaantumattomiin nivelvaurioihin. Perusterveydenhuollossa pystytään määrittämään niveltulehduksen aktiivisuus ja ehdottamaan tämän perusteella potilaalle erikoislääkäritasoisia jatkoselvittelyjä. Aktiivista hoitoa koskevat suositukset edellyttävät saumatonta yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä, koska niissä painotetaan reumatologin aikaista liittämistä hoitoportaaseen optimaalisimman hoidon räätälöimiseksi. Näyttöön perustuvassa hoidossa suositaan aikaista antireumaattista lääkitystä, tilanteen vaatiessa voimaperäistä monilääkehoitoa. Usean lääkkeen käyttö lisää hoidon tehoa ja että sivuvaikutukset eivät näin meneteltäessä lisäänny. Uudet reumalääkkeet antavat aktivoituneelle hoitolinjalle paremmat edellytykset. Sitä mukaan kuin tieto nivelreuman ennusteesta on lisääntynyt, on käynyt selväksi, että pysyvät nivelmuutokset ilmaantuvat aktiivisessa taudissa kahden vuoden kuluessa taudin alusta. Tästä syystä useissa hoitosuosituksissa painotetaan antireumaattisen lääkityksen (disease modifying anti-rheumatic drugs, DMARD) varhaista aloitusta (Guidelines for the treatment of rheumatoid arthritis 1996, Suomen Reumatologinen Yhdistys ry 2000). Kyseiset lääkkeet hidastavat taudin etenemistä tai jopa pysäyttävät sen ja näin ollen vähentävät nivelien tuhoutumista. Lääkkeiden ongelmana on kuitenkin ollut epäedullinen sivuvaikutusprofiili sekä tehon menetys ajan myötä. Tehon menetyksen ja osittain myös sivuvaikutusten ongelmaa on pyritty ratkaisemaan yhdistämällä useilla eri mekanismeilla vaikuttavia reumalääkkeitä lisätehon saavuttamiseksi (Verhoeven ym. 1998). Sivuvaikutukset eivät näin meneteltäessä useinkaan lisäänny vaan päinvastoin vähenevät. Tämä sai vahvistusta juuri julkaistussa suomalaisessa monikeskustutkimuksessa (REKO-tutkimus, Möttönen ym. 1999), jossa 97 potilasta hoidettiin sulfasalasiinin, metotreksaatin, hydroksiklorokiinin ja prednisonin yhdistelmällä ja 98 potilasta yhdellä lääkkeellä. Yhdistelmäryhmä selviytyi kautta linjan paremmin ilman, että sivuvaikutukset lisääntyivät. Pitkään nivelreumaa sairastaneet saattavat kuitenkin joutua tilanteeseen, jossa kaikkia tavanomaisia reumalääkkeitä jo on kokeiltu ja niiden käyttö on jouduttu lopettamaan joko sivuvaikutusten tai tehottomuuden takia. Siksi on ilahduttavaa, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen nivelreuman hoitoon on nyt tulossa uusia lääkkeitä (leflunomidi, TNF-α-modulaattorit), jotka omalta osaltaan helpottavat hoidon valintaa ja mahdollistavat ehkä uusia lääkeyhdistelmiä. Tulehduskipulääkkeiden ryhmässä on jo käytettävissä selektiivisempiä COX-2- salpaajia (nabumetoni, meloksikaami, nimesulidi) ja myyntiin on jo tullut (rofekoksibi) ja tulossa (selekoksibi) erittäin selektiivisiä COX-2- salpaajia, jotka ainakin teoriassa näyttävät tarjoavan reumapotilaille uusia vaihtoehtoja sivuvaikutusprofiilinsa suhteen. Selvästi aktivoitunut hoitolinja edellyttää Duodecim 2000; 116:

2 myös hoitavan lääkärin aktivoitumista. Reumatologin tulisi nähdä potilas sairauden varhaisvaiheessa ja yhdessä päättää hoitolinjoista sekä suunnitella kokonaisvaltainen hoito. Myöhemmin yhteistyön perusterveydenhuollon ja reumatologin välillä tulisi olla varsin kiinteää, jotta aktiivinen ja kokonaisvaltainen hoitotavoite saavutettaisiin. Reumatologin tulisi nähdä potilas sairauden varhaisvaiheessa ja yhdessä päättää hoitolinjoista. lossa kannattanee siirtyä erityisesti silloin, kun maha-suolikanavan oireita ilmenee ja potilas kaikesta huolimatta tarvitsee tulehduskipulääkettä. Uusien COX-2-selektiivisempien (nabumetoni, meloksikaami, nimesulidi) sekä erittäin selektiivisten (rofekoksibi, selekoksibi) valmisteiden tulo markkinoille tulee todennäköisesti vähentämään huomattavasti maha-suolikanavaan kohdistuvia vakavia haittavaikutuksia, mutta pysyvän kokonaisturvallisuuden osoittaminen vaatii vielä vuosien seurannan. Analgeettinen parasetamoli kannattaa myös muistaa, mikäli tulehduskipulääkkeet aiheuttavat potilaalle maha-suolistokanavaan, munuaisiin tai maksaan kohdistuvia sivuvaikutuksia. Erityisesti tämä koskee potilaita, jotka jo saavat antireumaattista»anti-inflammatorista» lääkitystä. Leflunomidi Tulehduskipulääkkeet Keskimäärin 61 % reumapotilaista käyttää tulehduskipulääkkeitä, ja ibuprofeeni, naprokseeni, ketoprofeeni ja diklofenaakki olivat vuonna 1998 suosituimpia (Kansaneläkelaitoksen reseptitiedosto 1998). Ehkä tähän liittyy se, että samana vuonna lääkehoidossa olleista reumapotilaista 16 % oli käyttänyt myös jotakin ulkuslääkettä, yleensä protonipumpun estäjää. Lisäksi tiedetään, että tulehduskipulääkkeiden aiheuttamia maha-suolikanavan fataaleja verenvuotoja esiintyy Suomessa vuosittain noin 100. Tulehduskipulääkkeiden käyttö perustuu siedettävyyden ja tehokkuuden yhdistelmään, jota on mahdotonta yksittäistapauksissa ennustaa etukäteen. Tulehduskipulääkettä määrättäessä on huomioitava potilaan muut sairaudet ja lääkkeet, raskaus ja imetys, kivun ajoittuminen ja kesto sekä mahdolliset tiedossa olevat allergiat. Usein kannattaa jatkaa lääkitystä, jota potilas tuntuu sietävän tai jota hän on tottunut käyttämään. Esimerkiksi pienet ibuprofeeniannokset aiheuttavat vain harvoin ruoansulatuskanavaan kohdistuvia haittavaikutuksia. Lisäksi on hyvä pidättäytyä tulehduskipulääkkeiden yhteiskäytöstä. Toinen hyvä vaihtoehto ovat selektiivisemmät COX-2-salpaajat, joihin nykytiedon va- Suomalaisista nivelreumapotilaista 70 % käyttää reumalääkkeitä (Kansaneläkelaitoksen reseptitiedosto 1998). Yleisimmässä käytössä ovat kortisonin lisäksi sulfasalatsiini, metotreksaatti, hydroksiklorokiini ja kultavalmisteet, tässä järjestyksessä. Uusin tulokas on leflunomidi, joka on ensimmäinen uusi oraalinen reumalääke kymmeneen vuoteen. Se sai syyskuussa 1999 myyntiluvan Suomessa ja samanaikaisesti koko EU:n alueella. Tätä ennen se on ollut markkinoilla mm. Yhdysvalloissa ja Sveitsissä vajaan vuoden ajan. Lääke kuuluu solunsalpaajiin, ja sen aktiivinen metaboliitti A estää dihydro-orotaattidehydrogenaasia, joka toimii pyrimidiinisynteesitien keskeisenä entsyyminä. Ennen jakautumistaan T-solut tarvitsevat vastasyntetisoitunutta pyrimidiiniä DNA-tuotantoaan varten, koska T-soluaktivaatio vaatii kahdeksankertaisen määrän pyrimidiiniä lepotilaan verrattuna. Näin pyrimidiini-inhibitio estää T-soluproliferaation, jonka taas on katsottu olevan yksi päämekanismeista kroonisen reumatulehduksen alulle saattajana ja ylläpitäjänä. Moni reumatologi käyttää sulfasalatsiinia ensimmäisenä reumalääkkeenä nivelreumaa hoidettaessa. Tämän takia kiinnostusta herätti tutkimus, jossa leflunomidia verrattiin juuri sulfasalatsiiniin. Lancetissa julkaistussa 358 potilaan 1222 D. C. Nordström ja Y. T. Konttinen

3 tutkimuksessa (Smolen ym. 1999) leflunomidi todettiin merkittävästi lumelääkettä tehokkaammaksi. Tutkimusta jatkettiin 24 kuukauteen asti, ja leflunomidi todettiin yhtä tehokkaaksi tai tehokkaammaksi kuin sulfasalatsiini seurattaessa arkoja ja turvonneita niveliä, potilaan tai lääkärin yleistä arviota taudin aktiivisuudesta, kipua, aamujäykkyyttä, HAQ-toimintakykyindeksiä, reumatekijää sekä CRP:tä. Ainoastaan laskon alenemisen osalta sulfasalatsiini oli tehokkaampi. Molemmat aktiivilääkkeet jarruttivat röntgenmuutoksien pahenemista lumelääkettä tehokkaammin. Leflunomidiryhmässä 19 potilasta keskeytti sivuvaikutusten takia; yleisimmät olivat ripuli, pahoinvointi, ihottumat ja hiusten lähtö. Sulfasalatsiiniryhmässä 25 potilasta keskeytti sivuvaikutusten takia. Monet pitävät metotreksaattia tehokkaimpana reumalääkkeenä, ja seurantatutkimukset ovat vahvistaneet tämän, kuten myös sen, että siedettävyys säilyy pitkäaikaiskäytössä. Yhdysvalloissa on hiljan suoritettu lumekontrolloitu 482 potilaan tutkimus (Strand ym. 1999), jossa metotreksaattia verrattiin leflunomidiin sekä lumelääkkeeseen. Vuoden hoidon jälkeen metotreksaatti ja leflunomidi olivat yhtä tehokkaita edellä mainittujen muuttujien perusteella. Molemmat lääkkeet olivat merkitsevästi lumelääkettä parempia myös röntgenmuutosten etenemisen suhteen; leflunomidiryhmässä röntgenmuutokset etenivät jopa hitaammin kuin metotreksaattiryhmässä. Vastaavanlainen laajempi 999 potilaan tutkimus on juuri valmistunut Euroopassa (Emery ym. 2000). Siinä metotreksaatti todettiin ensimmäisenä vuonna leflunomidia tehokkaammaksi samojen edellä mainittujen muuttujien perusteella. Ero lääkeryhmien välillä tosin hävisi toisen vuoden aikana eikä lisäparantumista todettu. Sivuvaikutukset olivat yhdysvaltalaisessa ja eurooppalaisessa tutkimuksessa samankaltaisia, joskin maksaan kohdistuvia sivuvaikutuksia esiintyi eurooppalaisessa tutkimuksessa metotreksaattia saaneilla selvästi enemmän. Tämä seikka kuten myös metotreksaatin jonkin verran parempi teho Euroopassa selitettiin sillä, että yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa kaikki metotreksaattipotilaat saivat myös foolihappoa suojalääkkeeksi, jota käytti vain noin 10 % eurooppalaisessa aineistossa. Metotreksaatin vaikutusmekanismi välittyy osittain foolihappoantagonismin kautta, ja näin ollen foolihapon tiedetään vähentävän jossain määrin metotreksaatin tehoa mutta myös sivuvaikutuksien ilmaantuvuutta. Leflunomidi ja metotreksaatti vaikuttavat näiden kahden tutkimuksen perusteella yhtä tehokkailta hoidettaessa reuman oireita ja aktiivisuutta sekä jarrutettaessa eroosioiden etenemistä. Leflunomidi on tervetullut tulokas. Se lienee teholtaan sulfasalatsiinin ja metotreksaatin veroinen ja lisäksi ilmeisen hyvin siedetty, mikä antaa sille varsin hyvät lähtöasetelmat jopa ensisijaislääkkeeksi. Hieman hämmennystä on kuitenkin herättänyt tuore tieto siitä, että Yhdysvalloissa, jossa noin :ta potilasta on hoidettu vuoden ajan leflunomidilla, on raportoitu 16 pansytopeniatapausta ja yhdeksän vakavaa ihoreaktiota (jopa Stevens Johnsonin syndroomaa). Raporttien perusteella reaktiot ilmaantuivat yleensä yhdistelmähoitojen aikana, ja tästä syystä yhdistelmäkäyttöä ei toistaiseksi suositella kuten ei myöskään lääkkeen antamista potilaalle, jolla on esiintynyt ihoreaktioita. TNF-α-modulaattorit Nivelreuman ja myös Crohnin taudin hoitoon on myös käytettävissä tuumorinekroositekijä alfan (TNF-α) modulaattoreita, jotka ovat jo kliinisessä käytössä mm. Yhdysvalloissa. Näitä ovat infliksimabi, joka on humanisoitu TNF-α-vasta-aine, ja etanersepti, joka on dimeerinen TNFreseptori. Ne on valmistettu yhdistelmä-dnatekniikan avulla. Lääkkeiden valkuaisaineluonteen vuoksi niitä annetaan parenteraalisesti, infliksimabia infuusiona laskimoon ja etanerseptiä ruiskeena ihon alle. TNF-α-modulaattorit ovat osoittautuneet tehokkaiksi jopa metotreksaattiresistentissä nivelreumassa (Maini ym. 1998, Moreland ym. 1999) käytettäessä yleisesti hyväksyttyjä taudin aktiivisuuden mittareita, kuten turvonneiden ja arkojen nivelten lukumäärää ja CRP:tä ja laskoa. Niiden vaikutus alkaa moniin muihin reumalääkkeisiin verrattuna nopeasti. Niitä on toistaiseksi käytetty mui- 1223

4 hin hoitoihin reagoimattomissa tapauksissa ja erityisesti infliksimabia yhdessä metotreksaatin kanssa. Näin on haluttu estää neutraloivien vasta-aineiden syntyä ja tästä aiheutuvaa tarvetta annoksen suurentamiseen. Myös infuusioreaktiot ja paikalliset reaktiot pistospaikassa ovat mahdollisia, mutta esimerkiksi sytopenioita, maksaärsytystä ja munuaisvaikutuksia ei ole ilmennyt. TNF-α-modulaattoreita käytettäessä on sen sijaan pidettävä silmällä mahdollisia infektioita, vaikkakaan näiden esiintyminen mainituissa tutkimuksissa ei lisääntynyt merkitsevästi verrattuna lumelääkkeeseen. Tämänkin takia TNFα-modulaattorit ovat nopeasti tulleet melko laajaan käyttöön. TNF-järjestelmä osallistuu ohjelmoituneen solukuoleman ja solunekroosin säätelyyn, minkä vuoksi on nostettu esiin kasvainriski pitkäaikaiskäytössä. Toistaiseksi nämä lääkkeet kuitenkin vaikuttavat nopeasti vaikuttavilta, tehokkailta ja turvallisilta muille hoidoille resistenteissä tapauksissa. Laajempaa käyttöä rajoittavat nykyisin lähinnä korkea hinta sekä se, että lääkkeitä voi käyttää Suomessa toistaiseksi vain erikoislupamenettelyllä myyntilupaa odoteltaessa. Selvittämättä on myös niiden käyttökelpoisuus erilaisissa yhdistelmähoidoissa. Valmisteiden antierosiivisesta tehosta on alustavaa näyttöä, jota ei kuitenkaan ole vielä julkaistu kansainvälisissä sarjoissa. Suomalaisetkin reumatologit ovat osoittaneet kiinnostusta TNFα-modulaattoreihin osana yhdistelmähoitoa. Suomen reumatologiyhdistys on myös perustamassa valtakunnallista TNF-α-modulaattorirekisteriä, joka yhteistyössä muiden pohjoismaisten organisaatioiden kanssa toivottavasti lisää nopeasti tietoa tämän uuden lupaavan lääkeryhmän tehosta ja mahdollisista haitoista. Yhdistelmähoidot Aikaisemmat olettamukset siitä, että nivelreuma on hyvänlaatuinen sairaus, että tulehduskipulääkkeet ovat vaarattomia ja että reumalääkkeiden käyttöä estää niiden toksisuus, ovat kaikki osoittautuneet vääriksi. Päinvastoin yhä useampi pitkäaikaisseurantatatutkimus painottaa, että aikaisin aloitettu tehokas hoito monen reumalääkkeen yhdistelmällä on potilaalle hyödyksi. Reumatologit ovat jo vuosia suosineet yhdistelmähoitoja, vaikka selkeä näyttö niiden hyödyllisyydestä on puuttunut. Aikaisin aloitettu tehokas hoito monen reumalääkkeen yhdistelmällä on potilaalle hyödyksi. Verhoevenin ym. (1998) katsauksessa painotettiin, että näyttöä yhdistelmähoidon hyödyistä tuntuisi jo löytyvän. Katsauksessa erotettiin tuore nivelreuma kroonisemmasta. Hoito, jossa suurta kortisoniannosta joko pienennettiin tai kortisoni jätetään kokonaan pois (ns. stepdown-hoitostrategia) ja potilaalle annettiin lihakseen pistettävää kultaa tai sulfasalatsiinin ja metotreksaatin yhdistelmää, näytti kliinisesti tehokkaammalta kuin monoterapia. Kortisonilla katsottiin olevan merkittävä rooli oireiden paranemisessa, ja tulosten perusteella kortisonia olisi itse asiassa pidettävä antireumaattisena eikä pelkästään oireita lievittävänä lääkkeenä. Huomioitavaa on, että näissä tutkimuksissa ei kuitenkaan saatu eroa ryhmien välille taudin röntgenologisen etenemisen suhteen. Myös yhdistelmähoito metotreksaatilla, sulfasalatsiinilla ja hydroksiklorokiinilla tai metotreksaatilla ja klorokiinilla/hydroksiklorokiinilla on osoittautunut monoterapiaa tehokkaammaksi kortisonista riippumatta. Sen sijaan yhdistelmät metotreksaatti ja oraalinen kulta ja metotreksaatti ja atsatiopriini eivät toistaiseksi ole osoittautuneet monoterapiaa tehokkaammiksi. Kroonisemmassa sairaudessa syklosporiinin yhdistäminen metotreksaattiin (ns. step-up-hoitostrategia) näyttäisi lisäävän kliinistä vastetta ja metotreksaatin, sulfasalatsiinin ja hydroksiklorokiinin yhdistelmä vaikuttaisi tehokkaammalta kuin kahden lääkkeen yhdistelmät tai metotreksaatti yksinään D. C. Nordström ja Y. T. Konttinen

5 Erityismaininnan ansaitsee kotimainen tuore REKO-tutkimus (Möttönen ym. 1999), joka osoitti selkeästi yhdistelmähoidon hyödyt myös taudin röntgenologisen etenemisen suhteen kahden vuoden seurannassa. Tutkimuksen päättyessä 37 % yhdistelmähoitoa saaneista mutta vain 18 % monoterapiaryhmästä oli remissiossa. Myös taudin röntgenologinen eteneminen oli hitaampaa yhdistelmäryhmässä. Lopuksi Yhdistelmähoidot ovat jo arkipäivää reumapotilaiden hoidossa. Noin 70 % suomalaisista reumapotilaista käyttää jo nyt antireumaattisia lääkkeitä, ja heistä yhä useampi saa erilaisia yhdistelmiä. Luotettavien tutkimusten tekeminen yhä lisääntyvillä yhdistelmillä on osoittautunut varsin työlääksi. Tutkimusten valossa aika vaikuttaisi kuitenkin kypsältä lääkeyhdistelmien suosimiselle myös aktiivisen nivelreuman varhaisessa hoidossa ja sille, että yhdistelmän osat valittaisiin pienannoskortisonin, metotreksaatin, hydroksiklorokiinin ja sulfasalatsiinin joukosta. Näihin voitaisiin vielä tarvittaessa lisätä pistettävä kulta esimerkiksi yliherkkyys- tai toksisuustilanteissa. Leflunomidi voidaan mitä ilmeisimmin liittää tähän valikoimaan piakkoin vahvan tehonäytön ja edullisen sivuvaikutusprofiilin perusteella ja kliinisten kokemusten vähitellen karttuessa. TNF-α-modulaattoreiden asema tulee ilmeiseti korostumaan erityisesti hoitoon reagoimattomissa vaikeissa tapauksissa. Parenteraalinen anto ja hinta vaikuttavat myös näiden lääkkeiden käyttöön ja tekevät niistä tyypillisiä sairaalassa käytettäviä vaihtoehtoja. Hoidon monipuolistuessa olisi ensiarvoisen tärkeätä ohjata reumatologille tuoretta nivelreumaa sairastavat ja yhdessä potilaan kanssa suunnitella jatkotoimenpiteet (lääkitys, kuntoutus, koulutus, sosiaaliedut). Mottona tälle potilaan, terveyskeskuslääkärin ja reumatologin yhteistyölle voisi käyttää sanayhdistelmää»aikainen aktiivihoito». Nykyisen hoitostrategian mukaan aktiivisen otteen säilyttäminen on keskeistä kuten myös hyvä yhteistyö perusterveydenhuollon kanssa. Tämä koskee esimerkiksi seurantaa ja toimenpiteitä relapsien ilmaantuessa. Kirjallisuutta Emery P, Breedveld FC, Lemmel EM, ym. A comparison of the efficacy and safety of leflunomide and methotrexate for the treatment of rheumatoid arthritis. Rheumatology 2000 (painossa). Guidelines for the treatment of rheumatoid arthritis. Arthritis Rheum 1996;39: Maini RN, Breedveld FC, Kalden JR, ym. Therapeutic efficacy of multiple intravenous infusions of anti-tumor necrosis factor alpha monoclonal antibody combined with low-dose weekly methotrexate in rheumatoid arthritis. Arthritis Rheum 1998; 41: Moreland LW, Schiff MH, Baumgartner SW, ym. Etanercept therapy in rheumatoid arthritis. A randomized, controlled trial. Ann Intern Med 1999;130: Möttönen T, Hannonen P, Leirisalo-Repo M, ym. Comparison of combination therapy with single-drug therapy in early rheumatoid arthritis: a randomised trial. Lancet 1999;353: Smolen JS, Kalden JR, Scott DL, ym. Efficacy and safety of leflunomide compared with placebo and sulphasalazine in active rheumatoid arthritis. A double-blind, randomized, multicentre trial. Lancet 1999;353: Strand V, ym. Treatment of rheumatoid arthritis with leflunomide compared to placebo and methotrexate. Arch Intern Med 1999;159: Suomen Reumatologiyhdistys ry. Nivelreuman diagnostiikka ja hoito. Käypä hoito -suositus. Duodecim 2000;116: Verhoeven AC, Boers M, Tugwell P. Combination therapy in rheumatoid arthritis: updated systematic review. Br J Rheumatol 1998;37: DAN C. NORDSTRÖM, apulaisopettaja, reumatologi dan.nordstrom@hus.fi HYKS:n sisätautien laitos Haartmaninkatu Helsinki YRJÖ T. KONTTINEN, professori, reumatologi Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos Mannerheimintie Helsinki Aikakauskirjan pyytämä artikkeli Jätetty toimitukselle

Lastenreuman lääkehoidossa ollaan jokseenkin

Lastenreuman lääkehoidossa ollaan jokseenkin Näin hoidan -kirjoituskilpailu Visa Honkanen ja Pekka Lahdenne Tehostuneen lääkehoidon ansiosta lastenreuman ennuste on huomattavasti parantunut. Nykyisen aktiivisen lääkehoitokäytännön perustana ovat

Lisätiedot

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Lehdistötiedote 10.6.2004 (julkaistavissa kello 11.15) Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Kansainvälisen TEMPO- nivelreumatutkimuksen toisen vuoden

Lisätiedot

Suomessa lastenreumaa sairastaa noin 2 300 lasta. Perinteiset ja biologiset reumalääkkeet KOHTI YKSILÖLLISTETTYÄ LASTENREUMAN LÄÄKEHOITOA

Suomessa lastenreumaa sairastaa noin 2 300 lasta. Perinteiset ja biologiset reumalääkkeet KOHTI YKSILÖLLISTETTYÄ LASTENREUMAN LÄÄKEHOITOA PEKKA LAHDENNE Lastenreumatologi, lastentautien dosentti Lastenklinikka, Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala Perinteiset ja biologiset reumalääkkeet KOHTI YKSILÖLLISTETTYÄ LASTENREUMAN

Lisätiedot

Nivelreuman lääkehoito ja hoidon työnjako

Nivelreuman lääkehoito ja hoidon työnjako S UOMEN L ÄÄKÄRILEHTI 11/2004 VSK 59 1149 Katsausartikkeli Nivelreuman lääkehoito ja hoidon työnjako HEIKKI JULKUNEN MATTI ROMU Tärkein tieto Nivelreuman lääkehoidon tavoite on täysi remissio. Varhaisessa

Lisätiedot

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Nivelreuman hoidon päämäärät Pitkäaikaisen elämänlaadun parantaminen oireiden väheneminen nivelvaurioiden jarruttaminen toimintakyvyn palauttaminen sosiaalisen

Lisätiedot

Tulehduksellisten reumatautien uudet biologiset lääkkeet

Tulehduksellisten reumatautien uudet biologiset lääkkeet Katsaus Marjatta Leirisalo-Repo Tulehduksellisten reumatautien uudet biologiset lääkkeet Biologiset lääkkeet ovat täsmälääkkeitä, joiden vaikutukset kohdistuvat tulehduksenvälittäjäaineisiin tai immuunijärjestelmän

Lisätiedot

Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T POTILASOHJE 1 (7)

Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T POTILASOHJE 1 (7) POTILASOHJE 1 (7) Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T Sisällysluettelo Leikkaukset... 2 Hammastoimenpiteet... 2 Infektiot... 2 Rokotukset... 2 Raskaus... 3 ASA... 3 Tulehduskipulääkkeet

Lisätiedot

Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T

Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T OHJE AMMATTILAISILLE 1 (7) Lääkkeiden tauotus reumasairauksissa Ekman P ja Yli-Kerttula T Sisällysluettelo Leikkaukset... 2 Hammastoimenpiteet... 2 Infektiot... 2 Rokotukset... 2 Raskaus... 3 ASA... 3

Lisätiedot

Nivelreuman hoidon keskeisin tavoite on

Nivelreuman hoidon keskeisin tavoite on Lääkevaaka Vaikean nivelreuman lääkehoito Markku Korpela Nivelreuman lääkehoito on viimeisten kymmenen vuoden aikana kehittynyt nopeasti. Uusien tutkimustulosten perusteella aikaisessa vaiheessa aloitetuilla

Lisätiedot

Biologiset reumalääkkeet käytännön kokemukset rekisteritulosten valossa

Biologiset reumalääkkeet käytännön kokemukset rekisteritulosten valossa Liisa Virkki, Kalle Aaltonen ja Dan Nordström TEEMA: REUMATOLOGIA Biologiset reumalääkkeet käytännön kokemukset rekisteritulosten valossa Kansallisen biologisten lääkkeiden rekisterin avulla seurataan

Lisätiedot

Nivelreuman varhainen diagnoosi ja hoito tavoitteena remissio

Nivelreuman varhainen diagnoosi ja hoito tavoitteena remissio Timo Möttönen, Heidi Mäkinen ja Kari Puolakka TEEMA: REUMATOLOGIA Nivelreuman varhainen diagnoosi ja hoito tavoitteena remissio Nivelreuman diagnoosi on tehtävä varhain. Näin luodaan edellytykset estää

Lisätiedot

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi?

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Sisällysluettelo s. 3 Mikä on nivelpsoriaasi? s. 3 Mitkä ovat nivelpsoriaasin oireet? s. 4 Mitä oireita minun pitäisi tarkkailla? s. 5

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Nivelpsoriaasin hoito ja ennuste. Timo Yli-Kerttula, yl Reumasairauksien yksikkö 11.11.2015

Nivelpsoriaasin hoito ja ennuste. Timo Yli-Kerttula, yl Reumasairauksien yksikkö 11.11.2015 Nivelpsoriaasin hoito ja ennuste Timo Yli-Kerttula, yl Reumasairauksien yksikkö 11.11.2015 Nivelpsoriaasin hoitolinjat Kokonaisvaltainen sekä nivel- että ihosairauden hoito Tulehduksen kontrollointi, oireiden

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Miten tuoretta nivelreumaa hoidetaan Suomessa?

Miten tuoretta nivelreumaa hoidetaan Suomessa? tieteessä Heidi Mäkinen LT, apulaisylilääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala heidi.m.makinen@pshp.fi Vappu Rantalaiho LT, erikoislääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala Laura Pirilä LT, erikoislääkäri

Lisätiedot

Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari - Sic!

Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2016 BIOLOGISET LÄÄKKEET Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari Taina Methuen, Niklas Ekman, Pekka Kurki / Kirjoitettu 22.4.2016 / Julkaistu 10.5.2016 Benepali

Lisätiedot

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen. REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen. REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri TYÖNJAKO Missä tules-potilaita tutkitaan ja hoidetaan? 1. Perusterveydenhuolto

Lisätiedot

potilaille, joilla on vaikea aktiivinen nivelreuma ja jotka eivät ole aikaisemmin saaneet metotreksaattihoitoa

potilaille, joilla on vaikea aktiivinen nivelreuma ja jotka eivät ole aikaisemmin saaneet metotreksaattihoitoa EMA/502328/2014 EMEA/H/C/000955 Julkinen EPAR-yhteenveto tosilitsumabi Tämä on yhteenveto Euroopan julkisesta arviointilausunnosta (EPAR), joka koskee lääkevalmistetta. Tekstissä selitetään, miten lääkevalmistekomitea

Lisätiedot

Suomen Reumatologisen Yhdistyksen (SRY) kannanotto biosimilaarilääkkeisiin (biologisiin kopiolääkkeisiin)

Suomen Reumatologisen Yhdistyksen (SRY) kannanotto biosimilaarilääkkeisiin (biologisiin kopiolääkkeisiin) Suomen Reumatologisen Yhdistyksen (SRY) kannanotto biosimilaarilääkkeisiin (biologisiin kopiolääkkeisiin) Taustaa Biosimilaarilääke on patenttisuojansa menettäneen biologisen alkuperäislääkkeen samankaltainen,

Lisätiedot

Reumataudit ja raskaus

Reumataudit ja raskaus Reumataudit ja raskaus Perhesuunnitteluun liittyvät asiat ovat monelle reumasairautta potevalle naiselle tärkeitä, arkoja ja usein myös ongelmallisia. Reumalääkkeiden käytöstä ennen raskauden alkua ja

Lisätiedot

Erityisturvallisuustiedote

Erityisturvallisuustiedote Erityisturvallisuustiedote Arava (leflunomidi) on tautiprosessia hidastava antireumaattinen lääke (DMARD), joka on tarkoitettu aikuisten aktiivista nivelreumaa tai aktiivista nivelpsoriaasia sairastavien

Lisätiedot

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY

Lisätiedot

Calciumfolinat Fresenius Kabi 10 mg/ml injektio-/infuusioneste, liuos. 11.8.2014, Versio 0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Calciumfolinat Fresenius Kabi 10 mg/ml injektio-/infuusioneste, liuos. 11.8.2014, Versio 0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Calciumfolinat Fresenius Kabi 10 mg/ml injektio-/infuusioneste, liuos 11.8.2014, Versio 0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti

BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti 1 Marja Blom 31.1.2017 Kelan rahoittama tutkimushanke (Dnro 31/26/2012) BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti Osatutkimus 1. Biologisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuus

Lisätiedot

Nivelreuman biologinen lääkehoito

Nivelreuman biologinen lääkehoito Nivelreuman biologinen lääkehoito 6.2.2015 Pia Isomäki TAYS reumakeskus Sidonnaisuudet: Abbvie Oy, Bristol-Myers Squibb, GlaxoSmithKline Oy, MSD Finland Oy, Pfizer Oy, Roche Oy, UCB Pharma Oy Finland Nivelreuman

Lisätiedot

aikuiset, joilla on nivelpsoriaasi (sairaus, joka aiheuttaa punaisia, hilseileviä läiskiä iholla ja niveltulehdusta);

aikuiset, joilla on nivelpsoriaasi (sairaus, joka aiheuttaa punaisia, hilseileviä läiskiä iholla ja niveltulehdusta); EMA/178267/2015 EMEA/H/C/000481 EPAR-yhteenveto adalimumabi Tämä on yhteenveto Euroopan julkisesta arviointilausunnosta (EPAR), joka koskee -valmistetta. Tekstissä selitetään, miten lääkevalmistekomitea

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Nivelreuman lääkehoidot ovat kehittyneet, paraneeko pitkäaikaisennuste?

Nivelreuman lääkehoidot ovat kehittyneet, paraneeko pitkäaikaisennuste? Katsaus tieteessä Vappu Rantalaiho LT, erikoislääkäri TAYS, sisätaudit, reumakeskus vappu.rantalaiho@pshp.fi Susanna Sihvonen LT, erikoislääkäri TAYS, sisätaudit, reumakeskus Nivelreuman lääkehoidot ovat

Lisätiedot

Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä. Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen

Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä. Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä Antti Viitanen Toimitusjohtaja Novartis Finland Oy 11.11.2016 Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen Huomio resursseista ja rakenteista

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Selkärankareuman hoito. Riitta Tuompo 31.3.2012

Selkärankareuman hoito. Riitta Tuompo 31.3.2012 Selkärankareuman hoito Riitta Tuompo 31.3.2012 Sidonnaisuudet Osallistunut kotimaisiin ja ulkomaisiin koulutuksiin yrityksen tuella (Abbott, BMS, MSD, Mundipharma, Pfizer, Roche, UCB) Luentopalkkioita

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Uusiin reumalääkkeisiin liittyvät infektioriskit

Uusiin reumalääkkeisiin liittyvät infektioriskit Katsaus Juha Salonen, Heikki Repo ja Marjatta Leirisalo-Repo Uusiin reumalääkkeisiin liittyvät infektioriskit Biologiset lääkkeet ovat parantaneet reumatautien hoidon tuloksia. Ne lisäävät kuitenkin infektioalttiutta.

Lisätiedot

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus REUMAA SAIRASTAVIEN HOITO JA KUNTOUTUS 27.8.2010 AIKUISTEN HOITO JA KUNTOUTUS Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus Markku Korpela Osastonylilääkäri TAYS:n sisätautien vastuualue/reumakeskus Reumatologian

Lisätiedot

Rokotukset lasten tulehduksellisissa reumasairauksissa 2.4.2012

Rokotukset lasten tulehduksellisissa reumasairauksissa 2.4.2012 1 Rokotukset lasten tulehduksellisissa reumasairauksissa 2.4.2012 1. Yleistä - Lastenreuma alkaa harvoin alle 1 vuoden iässä, minkä ansiosta lastenreuman diagnoosihetkellä suurin osa kansallisen rokotusohjelman

Lisätiedot

MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015

MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015 MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen yhdistys ry:n asettama työryhmä Puheenjohtaja: Markus Färkkilä, LKT, professori Jäsenet: Hannele

Lisätiedot

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma TIETOA REUMATAUDEISTA 1 Selkärankareuma Selkärankareuma (muita nimiä Bechterewin tauti, spondyloarthritis ankylopoetica) on reumasairaus joka nimensä mukaisesti aiheuttaa oireita ja tulehdusta selkärangassa.

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle LIITE I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset päätelmät - Vieroitusoireyhtymä: Effentora-/Actiq-valmisteiden käyttöön on liittynyt 54 tapausta, joissa potilaalla

Lisätiedot

Ihopsoriaasin hoitaminen. Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka

Ihopsoriaasin hoitaminen. Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka Ihopsoriaasin hoitaminen Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka Hoidon tavoitteet 1. Oireiden minimointi 2. Elämänlaadun parantaminen 3. Työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen

Lisätiedot

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito

Lisätiedot

Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era)

Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era) www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era) 2. TAUDIN TOTEAMINEN JA HOITO 2.1 Miten tauti todetaan? Tauti todetaan nuoruusiän

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen. Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733

Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen. Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733 Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733 Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä tavalla reumapotilaat kokevat

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

REUMALÄÄKKEET JA YLEISLÄÄKÄRI. Ritva Peltomaa, reumatologian erikoislääkäri 30.11.2012

REUMALÄÄKKEET JA YLEISLÄÄKÄRI. Ritva Peltomaa, reumatologian erikoislääkäri 30.11.2012 REUMALÄÄKKEET JA YLEISLÄÄKÄRI Ritva Peltomaa, reumatologian erikoislääkäri 30.11.2012 Sidonaisuudet Mukana lääketieteellisissä asiantuntijakokouksissa sekä luennoimassa koulutustilaisuuksissa Roche, UCB,

Lisätiedot

Skudex 75 mg / 25 mg kalvopäällysteinen tabletti , v. 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Skudex 75 mg / 25 mg kalvopäällysteinen tabletti , v. 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Skudex 75 mg / 25 mg kalvopäällysteinen tabletti 28.12.2015, v. 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Kivulla voi olla

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio)

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) 28 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) Parenteraalinen ravitsemus voi olla indikoitu suurelle määrälle sairauksia, kuten syöpä ja

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Tuumorinekroositekijämodulaattorit nivelreuman hoidossa

Tuumorinekroositekijämodulaattorit nivelreuman hoidossa Katsaus Tuumorinekroositekijämodulaattorit nivelreuman hoidossa Yrjö T. Konttinen, Heikki Valleala, Visa Honkanen, Jyrki Törnwall, Eve-Kai Tensing, Timo Sorsa ja Dan Nordström Tuumorinekroositekijä alfan

Lisätiedot

Nivelreuman diagnostiikka ja hoito

Nivelreuman diagnostiikka ja hoito Käypä hoito -suositus Suomen Reumatologinen Yhdistys ry Tavoite Suosituksen tavoitteena on tehostaa ja yhdenmukaistaa nivelreuman varhaisdiagnostiikkaa ja hoitoa. Kohderyhmät Suositus on tarkoitettu perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Vanhemmille/huoltajille Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkäri pyytää lasta jäämään vastaanotolle vähintään kuuden

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala

Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala Ovatko lumelääketutkimukset välttämättömiä lumelääke mittaa tutkimuksen kykyä osoittaa eroja eri hoitoryhmien välillä tautiin/oireeseen

Lisätiedot

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Yleiskatsaus taudin epidemiologiaan Elinajanodotteen kasvamisen ja väestön ikääntymisen oletetaan tekevän nivelrikosta neljänneksi suurimman työkyvyttömyyden syyn

Lisätiedot

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/671186/2015 Nucala 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Tämä on Nucalan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen ulosvirtaus Kuvaa suurten hengitysteiden väljyyttä Puhalluksiin vaikuttavat:

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013 Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes.

MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes. MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes. KUVA: TIMO HARTIKAINEN 6 ANNE REMES Professori, ylilääkäri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 4468/06.00.00/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 116 22.11.2012 Kaupunginhallitus 375 17.12.2012 24 Valtuustokysymys reumapotilaiden hoidon turvaamisesta Valmistelijat

Lisätiedot

Ofev-valmisteen (nintedanibi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Ofev-valmisteen (nintedanibi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/738120/2014 Ofev-valmisteen (nintedanibi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Ofev-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan, että

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pregabalin Krka 17.2.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Täydellisyyden vuoksi, viitaten Direktiivin 2001/83 artiklaan 11, hakija varaa mahdollisuuden

Lisätiedot

www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Lääkehoito 13. Biologiset lääkkeet Aivan viime vuosina on taudin hoidossa avautunut uusia näköaloja niin kutsuttujen biologisten lääkkeiden myötä. Biologisiksi

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

Erityisesti tehokkaat biologiset lääkkeet ovat muuttaneet hoidon tavoitetasoa merkittävästi.

Erityisesti tehokkaat biologiset lääkkeet ovat muuttaneet hoidon tavoitetasoa merkittävästi. Oireeton lapsuus Reuma-lehti 1/2016 (2.3.2016) Lastenreuman hoito on mullistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Hoidon tavoitteena on nykyisin remissio eli niveltulehduksen täydellinen sammuttaminen.

Lisätiedot

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Telmisartan/ ratiopharm 4.12.2014, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Telmisartan/ ratiopharm on angiotensiini

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Uudet oivallukset kampittavat selkärankareuman etenemistä

Uudet oivallukset kampittavat selkärankareuman etenemistä Uudet oivallukset kampittavat selkärankareuman etenemistä Reuma-lehti 2/2012 Professori Dan Nordström: Magneettikuvauksella varmistetut varhaiset diagnoosit ja uudet lääkkeet ovat auttaneet kampittamaan

Lisätiedot

KEYTRUDA monoterapiana on tarkoitettu aikuisille edenneen (leikkaukseen soveltumattoman tai metastasoituneen) melanooman hoitoon.

KEYTRUDA monoterapiana on tarkoitettu aikuisille edenneen (leikkaukseen soveltumattoman tai metastasoituneen) melanooman hoitoon. KEYTRUDA (pembrolitsumabi) Terveydenhuollon ammattilaiset Usein kysytyt kysymykset KEYTRUDA monoterapiana on tarkoitettu aikuisille edenneen (leikkaukseen soveltumattoman tai metastasoituneen) melanooman

Lisätiedot

ivelreuma TIETOISKU Suomessa nivelreumaa arvioidaan Ar tik ke lit TEEMA 6 hieroja 2/2003 www.khl.fi

ivelreuma TIETOISKU Suomessa nivelreumaa arvioidaan Ar tik ke lit TEEMA 6 hieroja 2/2003 www.khl.fi Ar tik ke lit TEEMA Kirjoittajat: Tuulikki Sokka, dosentti Pekka Hannonen, professori Keski-Suomen keskussairaala Sisätautien yksikkö N ivelreuma TIETOISKU Nivelreuma on yleissairaus, jolle on ominaista

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

PALLIATIIVINEN SEDAATIO

PALLIATIIVINEN SEDAATIO PALLIATIIVINEN SEDAATIO Juha Nevantaus Osastonylilääkäri Keski-Suomen Keskussairaala 28.11.2013 Päätös saattohoitoon siirtymisestä tehdään neuvotellen potilaan kanssa ja merkitään selkeästi sairauskertomukseen.

Lisätiedot

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on yhteenveto Olysio-valmisteen riskienhallintasuunnitelmasta (risk management plan, RMP), jossa esitetään yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Suositukset seuraavissa tilanteissa: - maksan toiminnan seuraaminen - yhteisvaikutukset

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava

Lisätiedot

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Elektiivisten hoitojaksojen lukumäärä, suhteutus asukaslukuun ja päiväkirurgiassa tehtyjen toimenpiteiden osuus sairaanhoitopiireittäin 2000 2013

Lisätiedot

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s.

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s. ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX 12 2015 1058350 Käyt. viim.: 12 2015 Erä 1058350 Aivastux 10 mg 10 tabl. Vnr 04 36 79 Ibuprofen 400 mg Glycerol (85%) Sacchar Constit q.s. Käyttötarkoitus: Allergisen nuhan, allergisten

Lisätiedot

Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta

Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta

Lisätiedot

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä? Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita

Lisätiedot

www.pediatric-rheumathology.printo.it

www.pediatric-rheumathology.printo.it www.pediatric-rheumathology.printo.it LÄÄKEHOITO Steroideihin kuulumattomat tulehduskipulääkkeet (Non-steroidal anti-inflammatory drugs, NSAID) Tähän ryhmään kuuluvat lääkkeet ovat oireiden hoitoon tarkoitettuja,

Lisätiedot

Tavallisimmat syyt nivelkipuun lienevät nivelrikko. Tulehtunut nivel. Näin tutkin. Kliininen tutkimus

Tavallisimmat syyt nivelkipuun lienevät nivelrikko. Tulehtunut nivel. Näin tutkin. Kliininen tutkimus Näin tutkin Riitta Luosujärvi tuntuu pehmeän jähmeältä. Nivelreumassa tulehtuneen nivelen ihon väri on normaali, septisessä artriitissa ja kihdissä iho punoittaa. Nivelturvotukseen liittyy usein nivelen

Lisätiedot

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Vuonna 1972 amerikkalainen reumatologi Gordon Sharp kuvasi uuden sidekudostaudin

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta IPF:ää sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu

Lisätiedot

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta FIKSUJA Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta 1 Fiksut kysymykset on tarkoitettu sinulle, joka olet ikäihminen ja käytät lääkkeitä. Ikääntyessä on yhä yleisempää tarvita lääkkeitä. Joidenkin kohdalla

Lisätiedot