LISÄOHJE EK:N LOKAKUUN TOIMIHENKILÖIDEN PALKKATIEDUSTELUUN VASTAAMISEEN
|
|
- Maija-Liisa Honkanen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LISÄOHJE EK:N LOKAKUUN TOIMIHENKILÖIDEN PALKKATIEDUSTELUUN VASTAAMISEEN Eteläranta 10 PL 4, Helsinki Puh Faksi Y-tunnus Kotipaikka Helsinki EK:n palkkatiedustelu Palkkatiedustelulla (palkkatilastoinnilla) kerätään tietoja jäsenyritysten henkilöstön palkoista. Palkkatietoja käytetään hyväksi työehtosopimusneuvotteluissa työnantaja ja palkansaajajärjestöjen välillä, joiden yhteistyö perustuu tilastoyhteistyösopimuksiin. Palkkatilastot palvelevat myös jäsenyritysten ja jäsenliittojen tarpeita. EK luovuttaa palkkatilastot Tilastokeskukselle osana Suomen ja EU:n palkkatilastointia. Kuukausipalkkatiedustelu tehdään vuosittain lokakuulta kaikilla EK:n sopimusaloilla. Kemian alalla otetaan käyttöön uudet alakohtaiset tehtäväkoodit Tehtävänimikekoodi on 6 merkkinen tietokenttä, joka muodostuu tehtävän pääryhmästä (kolme ensimmäistä merkkiä), sopimusalakohtaisesta alaryhmästä (neljäs ja viides merkki) ja asemakoodista (kuudes merkki). Kemianteollisuudessa tehtävän pääryhmään eikä asemakoodiin tule muutoksia. Lokakuussa 2011 otetaan käyttöön alla mainitut neljä tehtävän alaryhmäkoodia, jotka koodataan ainoastaan henkilöille, jotka kuuluvat näihin neljään alakohtaiseen nimikkeeseen. Muilla henkilöillä ko. merkit jätetään nolliksi kuten ennenkin. Koska tehtävänimikekoodin merkkimäärä säilyy ennallaan, mitään rakenteellisia muutoksia ei tarvitse tehdä yrityksessä käytössä olevaan palkanlaskentaohjelmistoon. Esimerkkejä koodauksesta liitteessä 1. Alakohtaisessa luokittelussa mukana olevat nimikkeet Laborantti = 11 Tutkija = 21 Työnjohtaja/Vuoromestari = 31 Päällikkö = 41 Lisää tietoa palkkatilastojen tehtävänimikkeistä: Tehtäväkoodauksen hyödyt yritykselle Yritykset saavat nyt entistä tarkempaa tietoa kemian alan laboranttien, työnjohtajien, tutkijoiden ja päälliköiden palkoista, mikäli yritykset koodaavat nimikkeet ohjeen mukaisesti ja EK saa riittävästi palkkatietoa nimikkeittäin. Ensimmäinen alakohtainen palkkavertailuraportti on mahdollista muodostaa keväällä Yrityskohtaisia raportteja ei muodosteta, vaan yritykset voivat halutessaan verrata omasta palkkahallinnostaan muodostetun raportin tuloksia alakohtaiseen raporttiin näistä nimikkeistä. 1 (6)
2 Yrityksissä tehtävät toimenpiteet mennessä Yrityksissä tunnistetaan laborantti, työnjohtaja /vuoromestari, tutkija ja päällikkötehtävät ja palkkahallinto koodaa tehtävät ohjeen mukaisesti. Alakohtaisen tehtäväkoodauksen tulee olla valmis ennen lokakuun tiedustelun aineiston lähettämistä EK:lle. Vuosittainen ylläpito on välttämätöntä, jotta keräämämme aineisto antaisi oikean kuvan ansioista. Kemianteollisuus ry:ssä lisätietoja antavat Jaana Neuvonen ja Mika Säilä 2 (6)
3 LIITE 1 LUOKITTELUESIMERKKEJÄ Huomattavaa! Toimenvaativuusluokitukset ovat suuntaa antavia. Palkkausjärjestelmän mukaan toimenvaativuusluokka määräytyy tehtävän sisällön, ei nimikkeen mukaan. Tehtäväkoodi ennen koodimuutosta Tehtäväkoodi Nimike Yrityksen nimikekäytäntöä Selitys Laborantti Laborantti, asiantuntija Työskentelee laadunvalvonnassa, toimen TVL on 6. Asemaltaan asiantuntija Laborantti Laborantti Työskentelee valmistus ja käyttötehtävissä, toimen TVL on 4. Asemaltaan asianhoitaja Tutkija Senior scientist, vanhempi tutkija Työskentelee tuotekehitys ja tuotesuunnittelutehtävissä vanhempana tutkijana. Asemaltaan erityisasiantuntija Työnjohtaja/Vuoromestari Työnjohtaja, valmentaja, vuoromestari Työskentelee tehtaalla vuoronsa esimiestehtävissä, toimen TVL on 5 tai suurempi (yrityskohtaisesti TVL vaihtelee). Asemaltaan asiantuntijoihin Päällikkö Kunnossapitopäällikkö, automaatiopäällikkö Vastaa yksikön kunnossapidosta. Vastuualueita tehdasalueen kiinteistöt ja ajoväylät. Vastaa useamman tiimin toimin 3 (6)
4 nasta Päällikkö Käyttöpäällikkö Vastaa yksikön tuotannon prosessien kehittämisestä. Ylemmällä toimihenkilöllä ei ole TVL:aa. Aseman puolesta kuuluu erityisasiantuntijoihin ja on vastuussa useamman tiimin toiminnasta Tutkija Tutkimusinsinööri Vastaa tuotteen tai prosessin kehittämisestä tuotekehitysyksikössä. Ylemmällä toimihenkilöllä ei ole TVL:aa. Aseman puolesta kuuluu erityisasiantuntijoihin. Asemat kemian alakohtaisessa palkkavertailuraportissa: Johtajat/johto ei tehdä erillistä alaryhmäkooditusta Erityisasiantuntijoihin kuuluvat päälliköt ja tutkijat Asiantuntijoihin sijoitetaan työnjohtajat/vuoromestarit sekä laborantit TVL 5 7 Asianhoitajiin sijoitetaan laborantit TVL (6)
5 LIITE 2 ALARYHMÄKOODAUS, YRITYSKOHTAISIA NIMIKKEITÄ Nimike Laborantti Tutkijat Työnjohtaja/Vuoromestari Päällikkö Kemianalalla yrityskohtaisia nimikkeitä Laborantti Laborantti, kokenut Laborantti, asiantuntija Tutkija Asiantuntija (associate) Erikoisasiantuntija (sr associate) Pääasiantuntija (fellow) Johtava asiantuntija (sr fellow) Huoltomestari Käyttömestari Tuotantomestari Valmistusmestari Vuoropäällikkö Osastopäällikkö, tuotantopäällikkö, käyttöpäällikkö, kunnossapitopäällikkö, laboratoriopäällikkö, vuorotyönjohtaja Päivämestari Työnjohtaja Sähkömestari Kunnossapitomestari Aluevastaava Käyttöpäällikkö Ryhmäpäällikkö Sähköpäällikkö Automaatiopäällikkö Kunnossapitopäällikkö Aluekunnossapitopäällikkö 5 (6)
6 PALKKAVERTAILURAPORTTIIN VALITUT TOIMINNOT LIITE 3 Toiminto Pääryhmä 02 Tutkimus ja tuotekehitys 021 Tutkimustehtävät 022 Tuotekehitys ja tuotesuunnittelutehtävät 023 Tuotantoprosessien kehittämistehtävät 03 Laadunvalvonta ja tarkastus 031 Laadunvalvonta ja tarkastustehtävät 04 Valmistus ja käyttö 041 Valmistuksen ja käytön suunnittelutehtävät 042 Valmistus ja käyttötehtävät 08 Kunnossapito ja huolto 081 Kiinteistöjen hallinnointitehtävät 082 Koneiden ja laitteiden kunnossapito ja huoltotehtävät 083 Kiinteistöjen, liikenneväylien yms. kunnossapito ja huoltotehtävät 6 (6)
Lisäohje EK:n syyskuun palkkatilastoon vastaamiseen Kemianteollisuuden osalta
Muistio xx/xxxx 1 (5) Lisäohje EK:n syyskuun palkkatilastoon vastaamiseen Kemianteollisuuden osalta Vuonna 2011 käyttöönotettujen alakohtaisten tehtäväkoodien luokitteluohjeet Tehtävänimikekoodi on 6 -merkkinen
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
Toimipaikkojen lukumäärä Toimihenkilöiden lukumäärä Mettova toimenvaativuusmittari Muu palkkarakenne Yhteensä
1 (4) TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2012 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa ja suunnittelu- ja konsultointialaa) toimihenkilöiden
ANSIOHAJONTA TEHTÄVÄNIMIKKEITTÄIN syyskuussa 2015
15.3.2016 10:16 Sivu 1(13) 1 Liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen 12 Yrityssuunnittelutehtävät 2 Tutkimus ja tuotekehitys 21 Tutkimustehtävät 1 Yritysten ja muiden toimintayksiköiden johtaminen 7
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu 2004. Teknisten alojen toimihenkilöiden. ammattikoodit. 1. Johdanto...3 2. Ammattikoodin rakenne...
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu 2004 Teknisten alojen toimihenkilöiden ammattikoodit Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Ammattikoodin rakenne...3 2.1 Käytettävän ammattikoodin määrittely... 3 3.
Rahoitusalan ammattikoodisto
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu lokakuu 2004 Rahoitusalan ammattikoodisto Sisällysluettelo Ammattikoodiston käyttöä koskevia ohjeita... 2 Rahoitusalan ammattikoodit... 3 A. Yritys- ja yksityispankkitoiminta...3
1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle
Tasa-arvosuunnittelu Jokaisella vähintään 30-työntekijää säännöllisesti työllistävällä työnantajalla tulee olla tasaarvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelmaa päivitetään vuosittain Suunnitelman voi sisällyttää
1 Johdanto. 2 Tehtävänimikkeistön rakenne. ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK 5.10.2011 Työmarkkinat 2 (22)
5.10.2011 Työmarkkinat 2 (22) 1 Johdanto Tehtävänimikkeistön avulla EK:n teollisuudessa, rakennusalalla, liikenteessä ja myös eräillä palvelualoilla toimivien jäsenyritysten palveluksessa olevat palkansaajat
Sosiaalialan järjestöt
Elinkeinoelämän keskusliitto EK 25.2.2015 Sivu 1(5) 6211 Jäsenasiainhoitaja, jäsensihteeri 85 2 455 2 002 2 470 2 926 6212 Kurssisihteeri 33 2 762 2 333 2 720 3 233 6213 Varainhankinta-/keräysvastaava
TEHTÄVÄNIMIKKEISTÖN KUVAUS 1 Johdanto
Työmarkkinatilastot 2 (22) TEHTÄVÄNIMIKKEISTÖN KUVAUS 1 Johdanto Tehtävänimikkeistön avulla EK:n teollisuudessa, rakennusalalla, liikenteessä ja myös eräillä palvelualoilla toimivien jäsenyritysten palveluksessa
Sosiaalialan järjestöt
PALKKATILASTO syyskuussa 08, kuukausiansiot palkanerittäin Miehet ja naiset Sosiaalialan järjestöt Alakohtaisella raportilla ei näytetä palkkatietoja ryhmiltä, joissa on joko henkilöitä tai yrityksiä liian
YKSITYINEN SEKTORI Vastaajien lukumäärä
Palkat sektoreittain ja tehtävänimikkeittäin TEKin työmarkkinatutkimuksen (TMT 2017) mukaan (Mukana nimikkeet, joista vähintään 7 vastaajaa, nimikkeet aakkosjärjestyksessä) YKSITYINEN SEKTORI Account Manager
Yksityinen sosiaalipalveluala
EK Palkkatilastot KUUKAUSIANSIOT JA ANSIOIDEN HAJONTA AMMATTINIMIKKEITTÄIN SYYSKUUSSA 2017 Miehet ja naiset Yksityinen sosiaalipalveluala Säännöllisen työajan ansio Ryhmittely syyskuussa 2017, Henkilöstöryhmä
Yksityinen sosiaalipalveluala
EK Palkkatilastot KUUKAUSIANSIOT JA ANSIOIDEN HAJONTA AMMATTINIMIKKEITTÄIN SYYSKUUSSA 2016 Miehet ja naiset Yksityinen sosiaalipalveluala Säännöllisen työajan ansio Ryhmittely syyskuussa 2016, Henkilöstöryhmä
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 2 TUNTIPALKKATILASTO 4. neljännekseltä 2010 EK 2011 Sisältö 5 Tiivistelmä 6 Palkat nousivat
Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Keskiansio nousi teollisuudessa kolme ja kaupassa kaksi prosenttia lokakuusta
Yksityinen sosiaalipalveluala
PALKKATILASTO syyskuussa 08, kuukausiansiot palkanerittäin Miehet ja naiset Yksityinen sosiaalipalveluala Alakohtaisella raportilla ei näytetä palkkatietoja ryhmiltä, joissa on joko henkilöitä tai yrityksiä
Henkilöstörakenteet Palkkatilasto
Henkilöstörakenteet 217 Palkkatilasto LOKAKUU 218 Henkilöstörakenteet 217 H enkilöstörakenteet 217 antaa yleiskuvan EK:n edustamilla aloilla työskentelevistä palkansaajista eri taustamuuttujien kuten toimialan,
Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat noin kaksi prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 7 Keskimääräinen
Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2
Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2 - Lähde Tilastokeskuksen kunnallinen henkilörekisteri Desiilin määritelmä: 10 %: Ansio, jota vähemmän ansaitsee
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen
Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 Helmikuu 2018 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.
KUUKAUSIANSIOT JA ANSIOIDEN HAJONTA SYYSKUUSSA 2015 AMMATTINIMIKKEITTÄIN
Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.3.2016 Sivu 1(5) Yksityinen sosiaalipalveluala 6101 Hoitoapulainen 395 2 156 1 767 2 119 2 544 6102 Päiväkotiapulainen 103 1 817 1 643 1 782 2 017 6103 Keittiöapulainen
KUUKAUSIANSIOT JA ANSIOIDEN HAJONTA SYYSKUUSSA 2014 AMMATTINIMIKKEITTÄIN
Elinkeinoelämän keskusliitto EK 25.2.2015 Sivu 1(5) Yksityinen sosiaalipalveluala 6101 Hoitoapulainen 429 2 142 1 784 2 092 2 495 6102 Päiväkotiapulainen 98 1 825 1 637 1 795 2 057 6103 Keittiöapulainen
Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2005
KT YLEISKIRJEEN 20/2006 LIITE 2 Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2005 - Lähde: Tilastokeskus, Kuntasektorin palkat 2005 Desiilin määritelmä: 10 %:
TEHTÄVÄNIMIKKEISTÖ. 1 Johdanto. 2 Tehtävänimikkeistön rakenne. SKOL / EK 1 (15) Työmarkkinatilastot 02.10.2009
SKOL / EK 1 (15) TEHTÄVÄNIMIKKEISTÖ 1 Johdanto 2 Tehtävänimikkeistön rakenne Tehtävänimikkeistön avulla EK:n jäsenyritysten palveluksessa olevat palkansaajat luokitellaan samantyyppistä työtä tekeviin
Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat reilun prosentin lokakuusta 2013 syyskuuhun 2014 7 Keskimääräinen
Terveyspalveluala. Alakohtaisella raportilla ei näytetä palkkatietoja ryhmiltä, joissa on joko henkilöitä tai yrityksiä liian vähän.
PALKKATILASTO syyskuussa 0, kuukausiansiot palkanerittäin Miehet ja naiset Terveyspalveluala Alakohtaisella raportilla ei näytetä palkkatietoja ryhmiltä, joissa on joko henkilöitä tai yrityksiä liian vähän.
SAMAPALKKAISUUTEEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄUUDISTUKSIN Markku Palokangas, Toimihenkilöunioni Minna Etu-Seppälä, Suomen Varustamoyhdistys
SAMAPALKKAISUUTEEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄUUDISTUKSIN Markku Palokangas, Toimihenkilöunioni Minna Etu-Seppälä, Suomen Varustamoyhdistys Toimihenkilöiden työsuhdepäivä, 1.- 3.2.2007, Silja Symphony 1 SUKUPUOLTEN
Hinnat ja palkat. Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2003
Hinnat ja palkat Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2003 PALKKATIEDUSTELU Hinnat ja palkat 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341 07.11.2002 METSÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKATIEDUSTELU 2003 Arvoisa vastaanottaja
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 TOUKOkuu 2018 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.
Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 HELMIKUU 2019 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 TOUKOKUU 2019 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.
Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes
Palkat ja työvoimakustannukset 2009 Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Tuntipalkka metsänhoitotöissä oli 12,43 euroa 2. neljänneksellä 2009 Metsätyöntekijöitä oli vuoden 2009 toisella neljänneksellä
Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista
Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Aineistokuvaukset Työssäkäyntitilasto: Työssäkäyntitilasto on kokonaisaineisto. Tilasto
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2011
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2011 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa
Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa - Lähde: Tilastokeskus, Kuntasektorin palkat 2006 Desiilin määritelmä: 10 %: Ansio, jota vähemmän ansaitsee 10 %
Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2011
TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ / Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. RELINSIOT LSKIVT METLLISS J KOKO TEOLLISUUDESS Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton
Rahoitusalan toimihenkilöt
Rahoitusalan toimihenkilöt 1 Rahoitusalan toimihenkilöiden palkkaryhmittely Palkkaryhmä merkitään kaikista rahoitusalan työehtosopimuksen piiriin kuuluvista toimihenkilöistä. Vaativuusluokka Perustehtävät
Autoliikenteen toimihenkilöt
Autoliikenteen toimihenkilöt 1 Autoliikenteen toimihenkilöiden palkkaryhmittely Palkkaryhmä merkitään kaikista työehtosopimuksen piiriin kuuluvista toimihenkilöistä. Luokituksessa tehtävät on ryhmitelty
Kiinteistöpalveluala. Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden ammattinumerot. (Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskeva työehtosopimus)
1 Kiinteistöpalveluala Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden ammattinumerot (Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskeva työehtosopimus) Ammattinumero 290 Siivooja, kuukausipalkkainen 941 Kiinteistönhoitaja
Metalliteollisuuden palkkakehitys
Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden 9. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin,
Luottotieto- ja perintäalan toimihenkilöiden palkkaryhmittely
Luottotieto- ja perintäalan toimihenkilöiden palkkaryhmittely 1 Palkkaryhmä täytetään kaikista luotto- ja perintäalan työehtosopimuksen piiriin kuuluvista toimihenkilöistä. Palkkaryhmä merkitään siten,
Kiinteistöalan ammattikoodit
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu lokakuu 2004 Kiinteistöalan ammattikoodit Sisällysluettelo Konttorihenkilöstön tilastonimikkeistön käytön yleisohje...2 Konttorihenkilöstön tilastonimikkeet...2 Osto,
Keinosiemennysosuuskuntien työntekijöiden ja toimihenkilöiden ammattinumerot
1 Keinosiemennysosuuskuntien työntekijöiden ja toimihenkilöiden ammattinumerot Ammattinumero 830 Kenttäpäällikkö Seminologit 831 Seminologi 899 Harjoittelija Asema-, toimisto-, maatalous- ja eläintenhoitotyöt
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNKITASOINEN TVA-MALLITUS TS:N SOPIMUSALALLA Kaupunkitasoinen TVA-mallitus ohjaa teknisen sopimuksen piiriin kuuluvien tehtävien sijoittamista sopimuksen mukaisiin palkkaryhmiin
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaat kolme prosenttia
Luottotieto- ja perintäalojen toimihenkilöiden palkkaryhmittely
Luottotieto- ja perintäalojen toimihenkilöiden palkkaryhmittely Palkkaryhmä täytetään kaikista luotto- ja perintäalojen työehtosopimuksen piiriin kuuluvista toimihenkilöistä. Palkkaryhmä merkitään siten,
LAITE- JA HUOLTOKORTIT
HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ HUOLTOTEHTÄVÄ
Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014
TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA /15 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. YLEISTÄ PALKKARYHMITTÄISIÄ TIETOJA NIMELLISANSIOKEHITYS REAALIANSIOKEHITYS 3 MUUT ALAT 3 IDENTTISTEN HENKILÖT AUTOKAUPAN TOIMIHENKILÖT
Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2012
TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ /13 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. RELINSIOT NOUSIVT METLLISS,3 PROSENTTI VUONN Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton
Palkkatilastokatsaus 2004
Palkkatilastokatsaus 2004 Elinkeinoelämän keskusliitto EK / Palkkatilastokatsaus 2004 1 2 Elinkeinoelämän keskusliitto EK / Palkkatilastokatsaus 2004 Esipuhe EK:n palkkatilastokatsaus 2004 sisältää tietoja
Valtiovarainministeriön antamien neuvotteluohjeiden 20.11.2003, 11/2003, mukaisesti sovittiin seuraavaa:
TES: 313011 PL: 01 06 Pöytäkirja Merenkulkuhallituksen ja Merenkulkulaitoksen teknisten toimihenkilöiden MERTE ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 6.2.2004 Merenkulkulaitoksessa.
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Rakennemuutokset hidastivat ansiokehitystä teollisuudessa 7 Keskimääräinen
Teknologiateollisuuden työehtosopimusten soveltamisalojen tarkastelua varten asetetun työryhmän yhteinen ohjeistus
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY AMMATTILIITTO PRO RY Teknologiateollisuuden työehtosopimusten soveltamisalojen tarkastelua varten asetetun työryhmän yhteinen ohjeistus Työryhmän työn perusta Työehtosopimusten
Muiden tehtäväryhmien osalta käytetään Palvelualojen konttorinimikkeistöä
1 Matkatoimistot Matkatoimistojen toimihenkilöiden ammattinumerot Ammattinumero 2615 Seura- ja yksittäismatkojen myyntitehtävät Virkailija hoitaa pääasiassa seura-, paketti- ja yksittäismatkojen myyntiä
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä puolitoista prosenttia
ARVIO MAAN HALLITUKSEN 8.9.2015 ESITTÄMIEN KILPAILUKYKYÄ PARANTAVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSISTA
ARVIO MAAN HALLITUKSEN 8.9.2015 ESITTÄMIEN KILPAILUKYKYÄ PARANTAVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSISTA TOIMET KOHDISTUVAT EPÄREILUSTI Hallituksen esittämät toimet Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaiksi Ensimmäisen
Ansiotasot ja ansiokehitys sopimusaloittain syyskuussa vuonna 2018 Ansioiden muutos syyskuusta 2017 syyskuuhun Lukumäärä
Teollisuus Toimihenkilöt 37 777 3 405 1,8 3,4 Ylemmät toimihenkilöt 56 150 4 988 1,9 3,5 Elintarviketeollisuus Tekniset ja konttoritoimihenkilöt 4 403 3 419 1,5 3,4 Ylemmät toimihenkilöt 3 411 5 050 1,4
Metalliteollisuuden palkkakehitys
Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin
Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot
ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat
Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014
Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen
Henkilökortin tietojen määrittäminen Palkkatietojen tarkistaminen / määrittäminen EK:n perustietojen määrittäminen Tilaston tulostaminen
1 EK-tilastot Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) kerää vuosittain tilastotietoja mm. maksetuista palkoista, tehdyistä työajoista, ylitöistä, palkanlisistä sekä palkkaperusteista. Henkilökortin tietojen
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Ansiotasot ja ansiokehitys sopimusaloittain syyskuussa vuonna 2016 Ansioiden muutos syyskuusta 2015 syyskuuhun 2016
Teollisuus Toimihenkilöt 37 686 3 320 0,9 1,8 Ylemmät toimihenkilöt 54 136 4 882 0,5 2,4 Elintarviketeollisuus Tekniset ja konttoritoimihenkilöt 4 334 3 316-0,1 1,1 Ylemmät toimihenkilöt 3 232 4 995-0,7
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016
Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat keskimäärin vajaan prosentin 7 Keskimääräinen kuukausiansio
PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(5) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 17.9.2014 PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN
Tilastokatsaus kunta-alan palkkoihin ja henkilöstöön KTN 2010
Tilastokatsaus kunta-alan palkkoihin ja henkilöstöön KTN 2010 6.2.2012 Yleistietoa kunnista Kuntasektorin henkilöstö Vuoden 2010 lokakuussa kuntasektorilla (kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa) työskenteli
Valtion kuukausipalkat
Palkat ja työvoimakustannukset 2016 Valtion kuukausipalkat 2015, marraskuu Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten mediaaniansio 3 513 euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan valtiolla työskentelevien
Yrityskyselyn toteutus
Yrityskyselyn toteutus Kyselyn perusjoukon muodosti 6480 EK:n jäsenyritystä (kokonaismäärä on n. 16 000), jotka edustavat kaikkia jäsenliittoja ja työllistävät 738792 työntekijää ja toimihenkilöä. Perusjoukon
Markkinointiviestintä
1 Markkinointiviestintä Markkinointiviestintäalan toimihenkilöiden ammattinumerot Ammattinumero 1660 AD 1661 Copywriter 1662 Creative 1663 DTP-suunnittelija 1664 Graafikko 1665 Harjoittelija (AD, COPY)
Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.1.2010 ja 1.2.2010. Kunnallinen työmarkkinalaitos
Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.1.2010 ja 1.2.2010 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 1.12.2010 Paikallisten järjestelyerien käyttö 1.1.2010 ja 1.2.2010 Yleistä Kunnallinen työmarkkinalaitos
Palvelualojen konttoritoimihenkilöiden tehtävänimikkeistö ja ammattinumerot Yleisohje
Palvelualojen konttoritoimihenkilöiden tehtävänimikkeistö ja ammattinumerot Yleisohje Nimikkeistö koskee konttoritoimihenkilöitä aina johtotehtäviä suorittaviin henkilöihin saakka. Palkkatilastointi ei
Hinnat ja palkat. Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2006
Hinnat ja palkat Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2006 PALKKATIEDUSTELU Hinnat ja palkat 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341 2006-03-28 METSÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKATIEDUSTELU 2006 Arvoisa vastaanottaja
Yrityskohtaiset erät ja kannustavat palkkaustavat
n tuloksia: Yrityskohtaiset erät ja kannustavat palkkaustavat kuvasarja 2008 jen tavoitteena on kartoittaa jäsenyritysten eri palkkausjärjestelmien kattavuus ja kehityssuunnat palkkausjärjestelmien toimivuus
Metalliteollisuuden palkkakehitys
TEOLLISUUSLIITTO Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. neljännes 2016 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 3/2017 METALLITEOLLISUUDEN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN TUNTIANSIOT NOUSIVAT VUODESSA 1,4 PROSENTTIA Metalliteollisuuden
Puhelinmyyntipalveluja suorittavien työntekijöiden palkkaryhmittely
Puhelinpalveluala ja yhteyskeskukset 1 Puhelinmyyntipalveluja suorittavien työntekijöiden palkkaryhmittely Palkkaryhmä merkitään kaikista työntekijöistä, joihin sovelletaan yhteyskeskus- ja puhelinpalveluja
KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Sähköalan perustutkinto
KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA Sähköalan perustutkinto Automaatiotekniikan ja kunnossapidon koulutusohjelma Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelma Sähkö- ja energiatekniikan
METSÄTEOLLISUUDEN NÄKYMISTÄ JA OSAAJATARPEISTA
METSÄTEOLLISUUDEN NÄKYMISTÄ JA OSAAJATARPEISTA Metsäkonekoulujen neuvottelupäivät 6.6.2019 Reetta Pilhjerta, asiantuntija, osaaminen ja vetovoima Metsäteollisuus ry @mahdollisuuksienmetsa @metsateollisuus
Metalliteollisuuden palkkakehitys
1 Metalliteollisuuden palkkakehitys Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin sekä Teknologiateollisuuden
Ryhmät A, B ja C on jaettu kolmeen tasoon tehtävien vaativuuden mukaan:
Finnvera 1 Rahoitusalan ammattinumerot Rahoitusalan tehtävänimikkeet on jaettu neljään pääryhmään: A. Yritys- ja yksityispankkitoiminta B. Muu pankki- ja liiketoiminta C. Esikunta-, tuki- ja palvelutehtävät
Sähköjärjestelmien kunnossapidon uudelleenjärjestely kaupungin kiinteistöissä
Sähköjärjestelmien kunnossapidon uudelleenjärjestely kaupungin kiinteistöissä Nykytilanne Kaupungin tilapalveluiden nykyisen organisaation mukaisesti kiinteistöjen sähkölaitteiden kunnossapidon (käytön)
OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA
OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan
Yksityisen sektorin tuntipalkat 2010
Palkat ja työvoimakustannukset 2011 Yksityisen sektorin tuntipalkat 2010 Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansio oli vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä 14,59 euroa Tilastokeskuksen mukaan yksityisen
Palkkatiedustelun vastaustiedoston luonti
Palkkatiedustelun vastaustiedoston luonti Yleistä Yleistä Asiointipalvelussa voi käsinsyötön lisäksi ladata palkkatiedot myös tiedostosta, jolloin tiedot voi täyttää ensin käsin taulukkolaskentaohjelmassa
Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna KT:n selvityksiä
Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna 2012 KT:n selvityksiä www.kuntatyonantajat.fi Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää palkkakartoitus Kaikki sellaiset työnantajat, joiden palveluksessa
Matkatoimistoalan konttorihenkilöstön palkkaryhmittely
Matkatoimistot Matkatoimistoalan konttorihenkilöstön palkkaryhmittely Palkkaryhmä merkitään kaikista matkatoimistosopimuksen piiriin kuuluvista. Palkkaryhmä merkitään siten, että siitä selviää työehtosopimuksen
Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet.
Tekninen lautakunta 453 17.12.2014 Teknisen toimen tilitositteiden hyväksyjät 2015 1418/02.06.01.01/2014 TEKLA 453 Tj Lappeenrannan kaupungin taloussäännön 13 :n mukaan lautakunnan on määrättävä henkilöt,
Huolinta-ala. Tullaajien ja huolintatyönjohtajien palkkaryhmittely. Tullaajien ja huolintatyönjohtajien ammattinumerot
1 Huolinta-ala Tullaajien ja huolintatyönjohtajien palkkaryhmittely Uusi kokemusvuosiporras Palkkaryhmä merkitään kaikista tullaajien ja huolintatyönjohtajien työehtosopimuksen piiriin kuuluvista. Palkkaryhmä
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu 2011 Toimialakohtaiset ammattikoodit Kuukausipalkkaiset
Yksityisen sektorin palkkatiedustelu 2011 Toimialakohtaiset ammattikoodit Kuukausipalkkaiset Palvelualojen ammattikoodit (B0-B5) Rahoitusalan ammattikoodisto (B7) Tietotekniikan palvelualan ammattikoodisto
Korvaava työ kemian aloilla
Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla
FINNVERA Rahoitusalan ammattinimikkeistö ja ammattinumerot
FINNVERA Rahoitusalan ammattinimikkeistö ja ammattinumerot Rahoitusalan tehtävänimikkeet on jaettu neljään pääryhmään: A. Yritys- ja yksityispankkitoiminta B. Muu pankki- ja liiketoiminta C. Esikunta-,
ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS... 2 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA, SEN TEHTÄVÄALUE SEKÄ JÄSENMÄÄRÄ JA ESITTELY...
AMK-tutkintoon johtava koulutus
Tekniikka AMK-tutkintoon johtava koulutus Informaatioteknologia BEng, Information Technology insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka tradenomi (AMK), tietojenkäsittely Kulttuuriala medianomi (AMK)
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko