Biolaakso rajat ylittävää luonnonvara-alan yhteistyötä Keski- Pohjanmaalla

Samankaltaiset tiedostot
Biolaakso - esiselvityshanke

Rajat ylittävää yhteistyötä ja vahvaa biotalouden osaamista

Keski-Pohjanmaa biotaloudella nousuun Keski-Pohjanmaan Biolaakso

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Keski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi,

Geologian tutkimuskeskus GTK

Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa

Rajat ylittävää yhteistyötä ja vahvaa biotalouden osaamista. Anne Pesola Kehitysjohtaja Kannuksen kaupunki

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Hämeen liiton rahoitus

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

BIOCLUS-hanke: Developing research and innovation environment in five European regions in the field of sustainable use of biomass resources

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy

Centria ammattikorkeakoulu

Ohjelmakausi

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

GTK lyhyesti. gtk.fi

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA. gtk.fi

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

Riittääkö puuta kaikille?

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet

Kainuun metsäohjelma

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas Mika Muinonen

Kainuun bioenergiaohjelma

VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL

Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys:

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

METSÄALAN LAADULLISEN ENNAKOINNIN SELVITYS

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Metsäklusterin innovaatioympäristön kehittäminen ja linkittyminen metsien käytön arvoketjuihin

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa

Toimialakatsaus 2011

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Biotalouden uudet arvoverkot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Forssan seudun. ympäristöteemavuosi. Julkistustilaisuus Johanna Tanhuanpää

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit

Tiet kestäviin energia- ja ympäristöratkaisuihin

TULEVAISUUS LITIUMISSA

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

CEMIS-seminaari 2012

Energian tuotanto ja käyttö

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Yhdessä kohti biotalousyhteiskuntaa. Luonnonvarakeskus

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova

Measurepolis Development Oy

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

BIOFEM - naistoimijoiden roolin kasvattaminen Pohjois- Karjalan biotalousbisneksessä

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Transkriptio:

Biolaakso rajat ylittävää luonnonvara-alan yhteistyötä Keski- Pohjanmaalla Esiselvitysraportti KANNUKSEN KAUPUNKI, KESKI-POHJANMAAN LIITTO 24. syyskuuta 2012

Luova-verkoston muut toimijat (MTK, ProAgria, Metsäkeskus, Metsänomistajien liitto, 4H) Yritykset (maataloustuottajat, metsätalous, logistiikka, jalostava teollisuus, tutkimus- ja kehitys) Metla, MTT, RKTL, GTK, Kokkolan yliopistokeskus, Centria amkk, K- P:n maaseutuopisto, Ketek, alueen tutkimusympäristö (laboratoriot), kv-verkosto: SLU, Uumajan yo Keski- Pohjanmaan Luonnonvaraalan tki-keskus, Biotalouden professuuri Biolaakso rajat ylittävää luonnonvara-alan yhteistyötä Keski-Pohjanmaalla Esiselvitysraportti Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KESKI-POHJANMAAN LUONNONVARA-ALAN TOIMIJOIDEN ESITTELY... 6 2.1. LUOVA-VERKOSTO... 7 3. SEKTORITUTKIMUSLAITOKSET KESKI-POHJANMAALLA... 10 3.1. METSÄNTUTKIMUSLAITOS METLA... 10 3.2. MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MTT... 14 3.3. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GTK... 16 3.4. RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS (RKTL)... 20 4. KESKI-POHJANMAAN TUTKIMUS-, KOULUTUS- JA KEHITTÄMISORGANISAATIOT LUONNONVARA- ALALLA... 21 4.1. KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS... 21 4.2. CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU... 25 4.3. KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ... 28 1

4.3.1. KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MAASEUTUOPISTO... 28 4.4. KESKI-POHJANMAAN TEKNOLOGIAKESKUS KETEK OY... 30 4.5 MUUT LÄHIALUEEN LUONNONVARA-ALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSYKSIKÖT... 31 4.6 TUTKIMUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖT... 32 5. MUUT LUONNONVARA-ALAN TOIMIJAT KESKI-POHJANMAALLA... 35 5.1 KANNUKSEN TUTKIMUSTILA LUOVA OY... 35 5.2 MAA- JA METSÄTALOUSTUOTTAJAIN KESKUSLIITTO MTK KESKI-POHJANMAA... 36 5.3 PRO AGRIA KESKI-POHJANMAA RY... 36 5.4 SUOMEN METSÄKESKUS... 37 5.5 METSÄNHOITOYHDISTYKSET... 38 5.6 METSÄNOMISTAJIEN LIITOT... 38 5.7 POHJOIS-SUOMEN TURKISELÄINKASVATTAJAIN LIITTO... 38 5.8 KESKI-POHJANMAAN 4H-PIIRI... 39 6 LUONNONVARA-ALAN YRITYSTOIMINTAA ALUEELLA... 40 6.1 MAA- JA METSÄTALOUS... 40 6.2 ELINTARVIKETEOLLISUUS... 41 6.3 METSÄ- JA PUUNJALOSTUSTEOLLISUUS... 41 6.4 BIOENERGIA... 42 6.5 KAIVANNAISTEOLLISUUS JA METALLIEN JATKOJALOSTUS... 43 7 KESKI-POHJANMAAN LUONNONVARA-ALAN TUTKIMUS-, KOULUTUS- JA INNOVAATIOVERKOSTON KUVAUS... VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. 7.1 JATKOTOIMET... 44 7.2 PROFESSUURI... 46 2

1. Johdanto Biotaloudesta EU:n komission arvion mukaan unionin biotaloussektoreiden yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto nousee 2 000 miljardin euroon. Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että vuonna 2040 jo puolent Suomen bruttokansantuotteesta on biotaloutta. Tavoitteeseen päästään kaksinkertaistamalla biomassojen käyttö. Euroopan komission tuore biotalousstrategia tarjoaakin Suomelle monta mahdollisuutta eurooppalaisessa biotalouskentässä. Tarvitaan kuitenkin perinteisten sektorien uudistumista, joka taas edellyttää uudenlaisia kumppanuuksia. Biotaloudella tarkoitetaan kaikkea sellaista tuotantoa, jossa hyödynnetään luonnosta saatavaa yhteyttämisen seurauksena uusiutuvaa materiaalia. Kyse ei ole vain tuotteista, vaan myös palveluista ja muista aineettomista hyödyistä, joille voidaan luoda kaupalliset markkinat. Biotaloutta on myös biologisten prosessien, kuten entsyymien tai bakteerien hyödyntäminen tuotannossa. Biotalous voidaan nähdä myös strategiana, jonka avulla yhteiskunta taistelee päivänpolttavia ongelmia vastaan. Tällaisia haasteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, lisääntyvä kilpailu luonnonvaroista sekä maaseudun ja alueiden kehittäminen. Biotalous voidaan nähdä jopa uutena talous- ja yhteiskuntajärjestyksenä, joka haastaa valtaosan nykyisistä käytännöistämme ja rakenteistamme. Jotta biotalous kehittyisi kansalliseksi vahvuudeksi, tarvitaan alan toimijoilta uutta ajattelua ja yhteisymmärrystä tulevaisuuden vision suhteen. Tulevaisuuden voittajakonseptit syntyvät ennakkoluulottomalla yhteistyöllä ja rohkeilla kokeiluilla. Kansallisen luonnonvarastrategian visio 2030 on: Älykkäästi luonnon voimin. Suomi voi hyvin ja näyttää suuntaa. Visiota toteuttavat strategiset tavoitteet ovat: 1. Suomessa on menestyvä korkeanarvonlisän biotalous. 2. Suomi hyödyntää ja kierrättää materiaalivirtoja tehokkaasti. 3. Alueelliset voimavarat luovat kansallista lisäarvoa ja paikallista hyvinvointia. 4. Suomi on aloitteellinen edelläkävijä luonnonvarakysymyksissä. Luonnonvarastrategian vision toteuttaminen edellyttää, että julkinen sektori, elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta yhdessä sitoutuvat visioon ja pyrkivät samaan suuntaan. Muutokseen tarvitaan uusi johtamismalli. Vision ja strategisten tavoitteiden toteutuminen edellyttää dynaamista johtamismallia, jossa tavoitteiden asettaminen, toteutus, arviointi ja kehittäminen nähdään jatkuvana kokonaisuutena. (Lähde: www.sitra.fi, www.tapio.fi) 3

Biolaakso rajat ylittävä luonnonvara-alan yhteistyöverkosto Keski- Pohjanmaalle Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee Metsäntutkimuslaitoksen (Metla), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) yhdistämistä uudeksi tutkimuslaitokseksi vuoden 2015 alkuun mennessä. Keski-Pohjanmaa on luonteva sijoituspaikka tämän uuden luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen alueyksikölle. Alueyksikköön koottaisiin alueen nykyiset Metlan, MTT:n ja RKTL:n toiminnot ja sitä vahvistettaisiin. Yksikkö tuottaisi lisäarvoa muodostamalla yhdessä muiden alueella toimivien tutkimus-, kehitys- ja neuvontaorganisaatioiden kanssa biolaakson tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimijoiden tiiviin verkoston, joka palvelisi tehokkaasti ja joustavasti luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvia elinkeinoja. MMM:n sektoritutkimuslaitoksista Metla ja MTT toimivat jo nyt samoissa tiloissa Kannuksessa. Tutkijoita näissä yksiköissä on yhteensä 11. Avustavat tehtävät ja tukipalvelut työllistävät 22 23 vakinaista henkilöä. Metlan tutkimus Kannuksessa painottuu puun energiakäytön edistämiseen (mm. puubiomassojen intensiivituotanto, hankintalogistiikka ja raaka-aineominaisuudet, energiapuun korjuun ympäristövaikutukset ja suometsien hoito). MTT:n:n turkistalouden tutkimus on keskitetty Kannukseen. RKTL:n lähin toimipaikka on Vaasassa, jossa työskentelee neljä henkilöä. Biolaakso nojaa alueen vankkaan tutkimusperinteeseen ja yliopistoyhteyksiin. Energia on tärkeä Pohjanmaan t&k-organisaatioita yhdistävä tekijä. Energiatoimiala on myös valittu Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa strategiseksi kehittämiskohteeksi. Vaasan seudun energiatekniikan keskittymä täydentää alueen energiaklusteria. Kokkolassa toimii yliopistokeskus Chydenius, joka tarjoaa suorat yhteydet taustayliopistoihinsa Jyväskylään, Ouluun ja Vaasaan. Geologian tutkimuskeskuksella (GTK) on Kokkolassa lähes 40 henkilö työllistävä alueyksikkö, jonka toiminnan painopisteenä on maankäyttöä ja energiahuoltoa palveleva toiminta sekä geologisten luonnonvarojen tutkimus ja kartoitus. Kokkolanseudun kemian osaaminen on huipputasoa, ja sitä hyödynnetään mm. puubiomassan energiakäyttöä edistävissä teknologiahankkeissa. Myös Ruotsin Uumajassa toimiviin yksiköihin on kiinteät yhteydet (SLU, UU). Esimerkkinä bioenergia-alan tutkimusyhteistyöstä on puubiomassoista biojalosteita kehittävä suomalais-ruotsalainen hanke, johon osallistuvat Metla, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun t&k-yksikkö Centria, Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto, 4

Sveriges lantbruksuniversitetet SLU ja BioFuelRegion. Metlan laboratorioista Kannus on ainoana erikoistunut biopolttoaineanalytiikkaan. Metlan laboratorio ja Kokkolan monipuoliset ja ajanmukaiset tutkimuslaboratoriot (Teknologiakeskus Ketek Oy, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu) muodostavat yhdessä kansainvälisesti ainutlaatuisen innovaatioympäristön, jota Kokkolan teollisuutta palvelevat laboratoriot täydentävät. Metsien taloudellinen merkitys Pohjanmaalla on vahvistunut. Lisääntyneet metsävarat ja toimiva logistiikka ovat luoneet pohjan elinvoimaiselle ja monipuoliselle teollisuudelle. Metsäsektorin osuus alueen bruttokansantuotteesta (6,5 % v. 2010) on suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Alueen metsät ovat kuitenkin vajaakäytössä ja tarjoaisivat hyvät mahdollisuudet puunkäytön lisäämiseen. Siihen on hyvät edellytykset, sillä länsirannikolla on suuria voimalaitoksia ja puuta käyttäviä teollisuusyrityksiä sekä erinomaiset logistiset yhteydet. Ne yhdessä luovat hyvät edellytykset myös bojalostamoiden perustamiseen. Metsäenergian tuotannon lisäksi puutaloteollisuus on alueella merkittävä elinkeino. Soiden hyödyntämiseen liittyvän tutkimuksen keskittäminen Keski-Pohjanmaalle olisi luontevaa. Maakunta sijaitsee keskellä suo-suomea. Täällä turvemaiden osuus on yli 40 % metsämaan pinta-alasta. GTK on kartoittanut alueen turvevarat, ja Metlassa tutkitaan mm. turvesoiden jälkikäyttöä puubiomassojen intensiivituotannossa. Keski-Pohjanmaalla harjoitetaan intensiivistä maataloutta, erityisesti maidon, naudanja sianlihan sekä perunan tuotantoa. MTT on jo luopunut suurelta osin omista koetiloista ja siirtänyt koetoimintaa yksityisille maatiloille. Kannuksessa koetoiminta on yhtiöitetty Kannuksen tutkimustila Luova Oy:ksi. Maakunnan elinvoimainen maatalous antaa Tutkimustila Luova Oy:lle mahdollisuuksia laajentaa tutkimuspalvelujen tuottamista turkistaloudesta muihin elinkeinoihin. Alueen maatalousyritykset hyötyvät paikallisesta koetoiminnasta, sillä ne saavat tutkimustulokset tuoreeltaan käyttöönsä. MMM:n tutkimuslaitosten fuusiolla pyritään vastaamaan luonnovaratalouteen liittyviin kasvaviin odotuksiin kokonaisvaltaisesti. Ratkaisuja etsitään mm. biomassojen hyödyntämiseen. Perustettava tutkimuslaitos luo uusia mahdollisuuksia alueelliseen vaikuttamiseen ja maaseudun elinvoimaisuuden parantamiseen. Perusteluna alueyksikön sijoittamiselle Keski-Pohjanmaalle on alueella jo ennestään oleva, kasvava ja monitieteinen tutkimusympäristö. Keski-Pohjanmaalla panostetaan uusiutuvan energian ja energian varastoimisen arvoketjuihin, joiden kaikki vaiheet ja toimijat ovat alueellisia. Lisäksi valtion sektoritutkimuslaitosten toimipaikkaverkoston tulisi olla alueellisesti kattava. Metlasta, MTT:stä ja RKTL:stä muodostettavan laitoksen alueyksikön sijaintipaikaksi esitetään Kannusta, jonne olisi perustettava biotalouden professuuri, yhdessä alueellisten tai ruotsalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Kannuksessa on jo valmiina runsaasti ajanmukaisia toimitiloja (toimisto-, 5

auditorio- ja varastotilaa), minkä ansiosta myös muut verkostoon kuuluvat luonnonvara-alan organisaatiot voivat keskittää toimintojaan Kannukseen. Keski-Pohjanmaan uusiutuvan energian ja energian säilyttämisen arvoketjut Energian säilyttäminen: Malmit Ja hyötymetallien kierrätys Rikastus Murskaus Talteenotto Kemiallinen prosessointi (esim. saostus) Akkukemikaalien valmistus Puubiomassa Turkislanta Teollisuuden energiasivuvirrat Geoenergia Kestävä tuotanto Hankintalogistiikka Tuottaminen, logistiikka Energian tuottamisalusta Kallioperä (lämpö/ kylmä/ Varastointi) Biomassan esikäsittely järjestelmä/hybri diratkaisut Kemiallinen prosessointi Fermetointi Kaasutus Kaasut, kiinteät polttoaineet muut kemian tuotteet Loppuasiakkaan tuote -ja energiakäyttö Energianeuvonta Kohdistuu kaikkiin energiamuotoihin. Hyötyjinä yksityiset ja yritykset 2 Lähde: Wallin, Tero (2012):Keski-Pohjanmaan uusiutuvan energian ja energian säilyttämiseen liittyvien arvoketjujen määritteleminen ja kehittämistoimenpiteiden kuvaaminen. Keski-Pohjanmaan liitto. 2. Keski-Pohjanmaan luonnonvara-alan toimijat Keski-Pohjanmaalle on pitkän aikavälin kehityksenä sekä alueen vahvuuksiin perustuvana jatkumona syntynyt merkittävä luonnonvara-alan toimijoiden keskittymä. Vahva ja edelleen vahvistuva alkutuotanto maa- ja metsätaloudessa, toimiva logistiikka sekä monipuolinen jatkojalostusteollisuus sekä energiantuotanto tarvitsevat tutkimus-, kehitys- ja koulutuspalveluja, joita alueen organisaatiot tarjoavat. Samalla organisaatiot palvelevat luonnonvara-alaa koko Suomessa. Tässä raportissa esitellään sektoritutkimuslaitoksista tarkemmin Metlan Kannuksen yksikön, MTT:n Kannuksen yksikön, GTK:n Kokkolan yksikön ja Ketek Oy:n toimintaa sekä alueellisista tutkimus- ja koulutusorganisaatioista Kokkolan yliopistokeskus Chdenius, Centria ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Keski- Pohjanmaan maaseutuopisto, jotka tarjoavat luonnonvara-alan tutkimus- ja koulutuspalveluja. 6

Keskeisiä luonnonvara-alan toimijoita ovat myös neuvonta- ja edunvalvontaorganisaatiot kuten MTK Keski-Pohjanmaa, metsänomistajien liitto, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset, Pro Agria, PSTK ja Keski-Pohjanmaan 4 H piiri. Esiselvitystä varten on haastateltu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtajaa Tanja Risikkoa ja kehitysjohtaja Anne Jokelaa sekä soveltavan kemian professori Ulla Lassia, Centria ammattikorkeakoulun kehitysjohtaja Lasse Janssonia, MTT:n Ruukin yksikön ryhmäpäällikköä sekä Luova Oy:n toimitusjohtaja Erkki Joki-Tokolaa, GTK:n Länsi-Suomen yksikön johtaja Olli Breiliniä ja MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinkiä. Metlan Kannuksen yksiköstä on saatu tausta-aineistoa esiselvityksen tekemiseen. 2.1. LUOVA-verkosto Sekä Metlan että MTT:n Kannuksen yksiköt tekevät Keski-Pohjanmaalla kiinteää yhteistyötä alueellisten kehittämisorganisaatioiden kanssa. Yksi esimerkki tuloksellisesta yhteistyöstä on Keski-Pohjanmaan luonnonvara-alan kehittämisverkoston eli LUOVAverkoston toiminta, jossa Metla ja MTT ovat olleet alusta lähtien mukana. LUOVA-VERKOSTO LUONNONVARA-ALAN KEHITTÄMISVERKOSTO KESKI- POHJANMAALLA Keski-Pohjanmaalla toimivien luonnonvara-alan kehittämisorganisaatioiden yhteistyö alkoi tiivistyä vuonna 2004, jolloin käynnistyi luonnonvara-alan yhteistyöverkoston perustamiseen tähtäävä esiselvityshanke. Jo tuolloin nähtiin, että resurssien niukentuessa organisaatioiden on syytä yhdistää ja osaamistaan edistääkseen alueen ja luonnonvara-alan kehittymistä. Yhteinen näkemys oli, että luonnonvara-alalla vaaditaan entistä korkeampaa osaamistasoa. Työn tuloksena koottiin luonnonvara-alan organisaatioiden vapaamuotoinen yhteistyöryhmä, LUOVA-verkosto, joka koordinoi luonnonvara-alan kehittämistä Keski-Pohjanmaalla.. Verkostoyhteistyössä ovat Metlan ja MTT:n lisäksi olleet ProAgria Keski-Pohjanmaa, MTK Keski-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaan Metsänomistajien Liitto ry, Pohjois- Suomen Turkiseläinten Kasvattajat ry, Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto, Suomen metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikkö, alueen metsänhoitoyhdistykset ja Keski-Pohjanmaan 4H-piiri. Alkutuotannon alat eivät kuulu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tai alueen yliopistokeskuksen opintoaloihin, 7

ja senkin vuoksi näiden alojen kehittämisvastuu on pitkälti ollut aktiivisella LUOVAverkostolla. LUOVA-verkoston tärkeitä alueellisia yhteistyökumppaneita ovat mm. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, KETEK, Centria, Kannuksen Tutkimustila Luova Oy, alueen seutukunnat, KOSEK, alueen kunnat ja yritykset sekä Keski-Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan ELY-keskus, alueen Leader-toimintaryhmät Pirityinen ja Rieska-Leader. LUOVA-verkoston yhteistyön tuloksia: Metlan ja MTT:n Kannuksen yksiköt siirsivät vuoden 2006 lopulla toimintansa saman katon alle Metlan tiloihin. MTT:n ja Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen yksiköiden turkistiloja alettiin toiminnallisesti yhdistää vuoden 2007 lopulla. Toukokuussa 2008 perustettiin Kannuksen Tutkimustila Luova Oy. LUOVA-verkoston organisaatiot ovat yhteistyössä vieneet hanke-esityksiä Keski- Pohjanmaan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmaan. Luonnonvara-alan kehittämistä ja hankkeistamista on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä. Yhteistyö maakunnan sisällä ja naapurimaakuntien kanssa on lisääntynyt. Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita on saatu lisää, ja uusien kv-hankkeiden suunnittelu on edennyt. Alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) yhtenä toteuttajana Keski- Pohjanmaalla toimi Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston hallinnoima Luonnonvara-alan KOKO hanke. Hanketta toteutettiin yhteistyössä kaikkien LUOVA-verkoston organisaatioiden sekä alueellisessa KOKO-yhteistyössä olevien organisaatioiden kanssa. LUOVA-verkoston yhteistyöllä on tehostettu suunnittelua ja hankevalmistelua sekä tehty luonnonvara-alan hanketoiminnan yhteensovittamista ja koordinointia. Alueelliseen kehittämiseen tarkoitettuja varoja on pystytty hyödyntämään monipuolisesti ja kustannustehokkaasti maaseudun hyväksi siten, että kukin toimija on voinut keskittyä ydinosaamiseensa.. Uusien hankkeiden valmistelua on tehty laajassa yhteistyössä, ja useita ylimaakunnallisia sekä useamman toteuttajan yhteishankkeita on valmisteltu ja käynnistynyt. Esimerkkejä elinkeinojen kehittämishankkeista, joiden valmistelussa ja toteuttamisessa Metlan Kannuksen yksikkö sekä MTT ovat olleet mukana yhdessä keskipohjalaisten aluekehittämisorganisaatioiden kanssa: Projektin nimi Hallinnoija Osatoteuttajat Budjetti Päärahoittaja /rahoituskanava Bioenergiaa metsästä I-II (2003-2007) Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto Metla Kannus, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Keski-Pohjanmaan Metsäomistajien liitto, Sveriges Lantbruksuniversitet (SLU) molemmat yhteensä n. 1 990 000 Interreg III A Botnia-Atlantica 8

Forest Power (2009-2012) Mersu (Metsään perustuvien arvoketjujen uudistumisen ennakointi Etelä- ja Keski- Pohjanmaalla) (2011-2013) Forest Refine (2012-2014) Forest (2010-2012) Forest Fire (2012-2014) Metla Kannus Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Sveriges lantbruksuniversitet SLU/ Institutionen för skoglig resurshushållning GIPEBLOR, Ranska (Groupe Interprofessionnel de Promotion de l'economie du Bois en Lorraine) Rieska-Leader K-P maaseutuopisto, CENTRIA, K-P metsänomistajien liitto, Sveriges Lantbruksuniversitet (SLU), Umeå Universitet, BioFuel Region, AllSkog, Skog og Landskap Suomen metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikkö, Metla Kannus, Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi SLU / BTK, Processum sekä BioFuel Region, Metla Kannus, Centria, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä/ maaseutuopisto. EPLEFPA Balcon des Ardennes, K-P maaseutuopisto, Metla Kannus, Le FOREM, Skogsstyrelsen Region Nord, Bilgoraj Forest Schools Group, Lublin Wood Regional Cluster, Moravian Silesian Wood Processing Cluster, Secondary Agriculture and Forestry School in Frydek-Mistek Metla Kannus, K-P maaseutuopisto, Ranskasta EPL Agro, LAG Pays Barrois 4 200 000 Interreg IV A Botnia-Atlantica 355 740 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus / maaseuturahasto koko hanke 2 478 000, suomalaisten osuus 900 000 suomalaisten osuus 22 000 suomalaisten osuus 74 000 Interreg IV A Botnia-Atlantica Elinikäisen oppimisen ohjelma, Leonardokumppanuus ohjelma Rieska-Leader/ maaseuturahasto Turkistila 2020 MTT Kannus Itä-Suomen yliopisto 589 290 Pohjanmaan ELYkeskus/ maaseuturahasto Green Care toiminnasta elinvoimaa maaseudulle (VoiMaa!) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Helsingin yliopiston Ruraliainstituutti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 500 000 Hämeen ELYkeskus/ maaseuturahasto/ valtakunnalliset hankkeet 9

3. Sektoritutkimuslaitokset Keski- Pohjanmaalla 3.1. Metsäntutkimuslaitos Metla Metlan tehtävänä on laitoksesta annetun lain mukaisesti edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Metla tuottaa tieteellistä tietoa metsä-ympäristöstä, metsien eri käyttömuodoista ja metsä- ja puutaloudesta. Tutkimus on organisoitu ohjelmiin, jotka ovat ajankohtaisia, monitieteisiä, laajoihin asiakokonaisuuksiin keskittyviä määräaikaisia kokonaisuuksia. Tutkimusohjelmiin kuuluu yleensä 10-20 tutkimushanketta. Maa- ja metsätalousministeriön alaisena valtion sektoritutkimuslaitoksena Metla vastaa myös useista metsäsektorin keskeisistä tietopalvelu- ja tietohuoltotehtävistä. Metla palvelee metsätiedon tarvitsijoita välittämällä tutkimustietoa tiedon käyttäjille ja metsistä kiinnostuneille monin tavoin. Tutkimusmetsät mahdollistavat pitkäaikaisten kokeiden perustamisen ja hoidon sekä metsien tutkimusta palvelevan, tavallisista metsänhoitomenetelmistä poikkeavan metsien käsittelyn. Metlan historia Keski-Pohjanmaalla Metsäntutkimuslaitoksen Keski-Pohjanmaan kokeilualue perustettiin vuonna 1961, kun Metsähallitus luovutti maita metsäntutkimuksen tarpeisiin. Kokeilualueen toimisto sijoitettiin Kannukseen. Itsenäisen tutkimusaseman perustamista suunniteltiin jo 1960-luvulla. Vuonna 1965 valtion tulo- ja menoarvioon saatiin suunnittelumääräraha "Kannuksen kirkonkylään sijoittuvan koeaseman suunnittelua varten", mutta hanke ei tuolloin vielä toteutunut. Koetoiminta tutkimusmetsissä käynnistyi 1960-luvulla, jolloin perustettiin erityisesti suontutkimuksen ongelmia selvitteleviä kokeita. Kokeissa tutkittiin soiden ravinnetaloutta, lannoituksen vaikutuksia puuntuotokseen sekä avosoiden metsitystä ja ojitustekniikkaa. Huomattava osa silloisista kokeista palvelee edelleen tutkimusta. 10

Lisäksi tehtiin mm. metsänhoitoon, metsänjalostukseen ja puuntuotokseen liityvää tutkimusta. Ensimmäinen ympärivuotinen tutkija asettui Kannukseen vuonna 1979, apunaan joukko tutkimusta avustavia henkilöitä. He työskentelivät Puu energiaraaka-aineena - projektissa (PERA). Vuonna 1981 Kannukseen perustettiin Metlan energiametsäkoeasema, joka toimi vuosina 1982-1983. Tutkijat työskentelivät aluksi vuokratiloissa. Omat toimitilat valmistuivat kaupungin lahjoittamalle maalle vuonna 1985. 1980-luvulla alettiin tutkia puupolttoaineiden varastointia ja laatua sekä metsähakkeen tuotantomenetelmiä, ja 1980- ja 90-luvuilla kehitettiin myös pienkoneita ja laitteita metsätalouskäyttöön. Suontutkimus keskittyi hieskoivun kasvatusmahdollisuuksien selvittämiseen sekä suometsien ravinnetalouteen liittyviin kysymyksiin. 1990-luvulla tutkittiin kunnostusojitusmenetelmiä ja kunnostusojituksen kannattavuutta. Tuolloin käynnistyi myös Pohjanlahden rannikkometsien tutkimus, ja lisäksi perustettiin valtakunnallinen kenttäkoeverkosto pellonmetsityksen menetelmien kehittämiseksi. 2000-luvulla alettiin tutkia metsitettyjen turvepeltojen kasvihuonekaasujen taseita ja kivennäismaapeltojen hiilivarastojen muutosta tukemaan kansallista kasvihuonekaasuraportointia. Uusimpana tutkimuskohteena on biojalostamoiden raaka-aineen hankinta ja ominaisuudet. Suurin osa Kannuksessa tehdyistä väitöskirjoista liittyy bioenergiaan. Ari Fermin väitöstutkimuksessa selvitettiin mm. nuorten, tiheiden hieskoivikoiden biomassatuotosta ja kasvatusmahdollisuuksia soilla sekä hieskoivun vesomiseen vaikuttavia tekijöitä. Jyrki Hytösen väitteli pajun lyhytkiertoviljelmien biomassatuotoksesta ja ravinnetaloudesta. Juha Nurmen väitöskirja käsittelu puupolttoaineiden laadunhallintaa ja Paula Jylhä integroitua aines- ja energiapuun hankintaa. Antti Wall väitteli peltomaiden ominaisuuksista ja Pekka Leskisen väitöskirja käsitteli tilastollisten menetelmien käyttöä metsäsuunnittelussa. Tutkimusaseman johtajina toimivat MMT Ari Ferm (1987-1994), MMT Jyrki Kangas (1995-2001) ja MMT Jussi Saramäki (2001-2009). Vuoden 2010 alussa Kannuksen yksiköstä tuli osa Länsi-Suomen alueyksikköä, jota johtaa MMT, prof. Jori Uusitalo. Tutkimus ja palvelut Kannuksessa tehtävä tutkimus painottuu puuenergiaan. Keskeisimpiä tutkimusaiheita ovat puubiomassan tuotanto ja hankintalogistiikka sekä ominaisuudet metsähakkeen ja biojalosteiden raaka-aineena. Lisäksi selvitetään biomassan korjuun ympäristövaikutuksia. Suontutkimuksella on Kannuksessa pitkät perinteet. Pohjanmaalla noin puolet metsämaasta on soilla, joita ojitettiin vilkkaasti 1950-70 11

luvuilla. Ojitusaluemetsät ovat tulossa lisääntyvässä määrin päätehakkuukypsiksi, ja niiden uudistaminen on ajankohtaista. Kannuksessa tutkitaan ojituasluemetsien uudistamismenetelmiä. Lisäksi tutkitaan suometsien ravinnetaloutta ja sen hoitoa. Lisäksi Kannuksessa on vahvaa metsäsuunnittelu- ja paikkatieto-osaamista, jota käytetään mm. metsien eri käyttömuotojen yhteensovittamiseen ja metsäsuunnittelumenetelmien kehittämiseen. Myös muiden toimipaikkojen tutkimusosaaminen palvelee elinkeinojen kehittämistä Pohjanmaalla. Metla Kannus tarjoaa asiakkaille tilaustutkimuksia ja koulutuspalveluita. Tutkimuslaboratorio on erikoistunut polttoaineanalytiikkaan. Asiakkaille tehdään polttoaineiden lämpöarvomääritysten lisäksi myös ravinneanalyyseja ja mekaanisia maa-analyyseja. Käynnissä olevat hankkeet Forest Refine, 7494 2012-2014, Nurmi Juha, KA Metsämaiseman herkkyysluokituksen laatiminen Kainuun ja Kuusamon vaaramaan maisemamaakuntaan, 7512 2012-2014, Store Ron, KA Metsään perustuvien arvoketjujen uudistumisen ennakointi Etelä- ja Keski- Pohjanmaalla (MERSU), 7475 2011-2013, Jylhä Paula, KA Puubiomassojen intensiivituotanto, 3567 2012-2014, Hytönen Jyrki, KA Metsäbiomassa uusiutuvan energian arvoketjussa Metsäbiomassa on Suomessa ja maailmalla suuren kiinnostuksen kohteena. Kilpailu on kiristynyt; perinteisen mekaanisen ja kemiallisen metsäteollisuuden, ja suoran polton rinnalle on noussut uusien biojalosteiden valmistus. Biojalostamotuotteilla tarkoitetaan yleensä tuotteita, joilla korvataan fossiilisesta hiilestä (kivihiili, öljy, maakaasu) valmistettuja tuotteita. Keski-Pohjanmaalla on metsäbiomassan tuotantoon, hankintaa ja jalostukseen liittyvää tutkimusosaamista ja Suomi on edelläkävijä tällä tutkimussektorilla myös kansainvälisestikin. Metlan Kannuksen toimipaikka on erikoistunut biomassoihin liittyvään perus- ja soveltavaan tutkimukseen ja lisäksi koko Metlan asiantuntijaverkosto on käytettävissä. Metla pystyy toteuttamaan mittavia hankkeita laajan kansallisen ja kansainvälisen yhteistyöverkostonsa avulla. Tuorein esimerkki on Forest Refine projekti, jossa kehitetään biojalostamoiden raaka-aineen hankinnan kustannustehokkuutta ja laadunhallintaa. Keski-Pohjanmaalla ja lähimaakunnissa on runsaat raaka-ainevarat, toimivat logistiset yhteydet (maantie- ja rautatieverkosto, satamat), kehittynyttä metsä-, puutuote- ja energiateollisuutta sekä metsätalouden ja kemiantekniikan koulutustarjontaa, jotka 12

yhdessä alueen tutkimuslaboratorioiden kanssa muodostavat ainutlaatuisen ympäristön biojalostamoliiketoiminnan kehittämiselle. Metla Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Cenetria ammattikorkeakoulu Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Ketek Oy Kokkolan suurteollisuusalueen (KIP:n) yritykset UPM-Kymmene Oyj Kaustisen seutukunta Kuva 1. Bioraaka-aineet jalostukseen Lähde: Ulla Lassi, Bodil Wikman (2011): Biomassan kaasutus sähköksi, lämmöksi ja biopolttoaineiksi. HighBio-projektin projektijulkaisu. 13

3.2. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on Suomen johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta, kilpailukykyä ja luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä kehittävä tutkimuskeskus. MTT toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa. MTT toimii 15 toimipaikassa ympäri Suomea. Toimipaikat: Jokioinen, Ypäjä, Piikkiö, Vihti, Hyvinkää, Helsinki, Mikkeli, Laukaa, Seinäjoki, Maaninka, Kannus, Sotkamo, Oulu, Ruukki ja Rovaniemi. MTT tuotteita ovat uusiutuviin luonnonvaroihin liittyvät innovaatiot ja ongelmanratkaisut. Se tekee tutkimusta viidellä läpi organisaation toimivassa tutkimusalueella. Kannuksen toimipaikassa tehtävä turkiseläinten hyvinvointitutkimus keskittyy kettujen kasvatusolojen parantamiseen ympäristön virikkeellisyyden ja tarharakenteiden muutoksilla. Tavoitteena on myös vähentää eläinsuojien perustamisesta ja rakentamisesta aiheutuvia ympäristöhaittoja. Turkiseläinten ravitsemustutkimus on selvittänyt viljan raaka-ainekäytön 14

maksimointia ja hakenut täsmennyksiä tuotantokauden ruokintasuosituksiin. Tulevaisuudessa tutkimus keskittyy siitoseläinten ruokintaan ja uusiin raaka-aineisiin. Ravitsemustutkimusta tehdään pitkälti elinkeinon tarpeiden mukaan Turkistarhauksen jätteiden käyttö biokaasutuksessa Biokaasun valmistusta fermentoinnin avulla on tutkittu varsin runsaasti Suomessa ja ulkomailla. Mädätyksen hyödyntämistä energiatuotannossa on myös saanut kaupalliset sovellukset. Keski-Pohjanmaan alueella ei ole maatila- ja yhdyskuntajätteiden osalta sellaista erityistä T&K ja tuotannollista osaamista, mikä nostaisi alueen Suomessa kärkiosaajaksi. Ainoastaan turkistarhaus on sellainen elinkeinohaara, missä alueella on mahdollista nousta jätteiden fermentoinnissa T&K ja tuotannolliseksi kärkiosaajaksi Suomessa ja maailmalla. perusteluita tähän on useita: Keski-Pohjanmaa on Suomen turkistuotannon ydinaluetta Rakenteellisesti turkistuotanto on keskittynyttä tuotantoa, missä tarhat ovat lähekkäin ja tarhaat hyvin järjestäytyneitä Ravinto ja jätelogistiikka on keskitetysti hoidettu Tutkimus ja kehitystoiminta on aktiivista mm. MTT Koulutustoiminta vahvaa Tällä hetkellä turkiseläinten lanta kompostoidaan osuuskuntien toimesta. Teurasjätteistä tehdään rehua. Lanta sopisi hyvin kuivamädätysprosessin raaka-aineeksi, myös rehuvalmistuksessa syntyvä jäte sopisi siihen. Hyödynnettävää biokaasua voidaan käyttää esim. mahdollisesti rakennettavan uuden nahoittamon energialähteenä. Tällöin saadaan aikaiseksi monipuolinen energia-arvoketju turkistarhaukseen. Hanke edellyttää monipuolista T&K - osaamista biokaasutuksessa, turkistarhauksen logistiikassa, ja tuotannollisessa toiminnassa kaasun muuttamisessa lämmöksi ja eriyttämiseksi puhtaaksi hiilidioksidiksi ja hyödyntämisessä kemian teollisuudessa. Näiden edellytysten toteuttaminen onnistuu vain jos mukana vahva T&K -ympäristö sekä tuotekaasua käyttäviä yrityksiä. Tämä ympäristö löytyy MTT:n ja turkistuottajien yhteistyöstä. Osaamis- ja intressitoimijoita ovat mm. MTT Kannuksen toimipaikka Kannuksen tutkimustila Luova Oy Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, maaseutuopiston Kannuksen toimipaikka Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Centria ammattikorkeakoulu Turkistarhaajat, rehusekoittamot, osuuskunnat Lähde: Wallin, Tero (2012):Keski-Pohjanmaan uusiutuvan energian ja energian säilyttämiseen liittyvien arvoketjujen määritteleminen ja kehittämistoimenpiteiden kuvaaminen. Keski-Pohjanmaan liitto. 15

KUVA 1: [KIRJOITA OTSIKKO] Biolaakso rajat ylittävää luonnonvara-alan yhteistyötä Keski-Pohjanmaalla 24.9.2012 3.3. Geologian tutkimuskeskus GTK Geologian tutkimuskeskus (GTK) on mineraalivarojen arvioinnin, tutkimuksen ja kestävän käytön eurooppalainen huippuosaaja. GTK tuottaa elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarvitsemaa geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran ja sen luonnonvarojen hallittua ja kestävää käyttöä. GTK:n tutkimusohjelmat luovat uutta teknologiaa, sovelluksia ja innovaatioita yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. GTK toimii kansallisena geotietokeskuksena ja aktiivisena osaajana kansainvälisessä tutkimus- ja projektitoiminnassa. GTK on osa työ- ja elinkeinoministeriötä. GTK:lla on neljä alueyksikköä 1. Etelä-Suomi, päätoimipaikka Espoo 2. Itä-Suomi, Kuopio 3. Länsi-Suomi, Kokkola 4. Pohjois-Suomi, Rovaniemi - lisäksi GTK:n mineraalitekniikan laboratorio, Outokumpu - Lopen kairasydänarkisto, Läyliäinen GTK:n Länsi-Suomen yksikössä Kokkolassa on tutkimuskohteena geoenergia, Keski- Pohjanmaan alueen mineraalivarannot, turvetutkimukset sekä happamien sulfaattimaiden tutkimus. TK:n Länsi-Suomen yksikön toiminnan painopisteenä on maankäyttöä ja energiahuoltoa tukeva toiminta. Suuri osa hanketoiminnasta tehdään alueen toimijoiden tavoitteita tukien EAKR ja yhteisrahoitteisissa hankkeissa tai maksullisena palvelutoimintana. Sisällöllisesti toiminta keskittyy maankamaran raakaaineiden ja energiavarojen tutkimuksiin (geoenergia, turvevarat, mineraalipotentiaali ja malmit, pohjavesi ja kiviainekset) sekä maaperän ja sen ympäristötekijöiden kartoituksiin (pohjavesialueiden geologinen rakenne, happamat sulfaattimaat ja maaperän rakennettavuus). Vahvana toimintaa ohjaavana tekijänä on olla mukana toiminta-alueen verkostoissa ja edistää samalla painopistealojen mukaista kehittämistoimintaan Länsi- Suomessa. Palvelutoiminnan kautta yksikkö tukee eri alojen elinkeinotoimintaa ja toimijoita. Yksikön asiantuntijapalveluita ovat: 16

ENERGIA Geoenergian tuotantokenttien mitoitus ja mallinnus Turvevarojen kartoitus Ydinvoimateollisuuden tuki MAANKÄYTTÖ JA YHDYSKUNTARAKENTAMINEN Pohjavesivarat ja laatu Maa- ja kiviainestiedot Happamien sulfaattimaiden kartoitus Maaperän rakennettavuus MALMIT JA MINERAALIT Mineraalipotentiaalin kartoitus Malminetsintä ja mineraalitekniikka Geoenergia Geologian tutkimuskeskus GTK:n Länsi-Suomen yksikkö on erikoistunut geoenergian tutkimukseen. Kokkolassa toimiva yksikkö on tutkinut mm. geoener-hankkeessa geoenergian käyttömahdollisuuksia ja soveltanut sitä erilaisissa sovelluksissa Suomessa. GTK on kehittänyt yhdessä hankepartnereiden kanssa järjestelmien taloudellisuuden ja elinkaarikustannusten menetelmiä ja geoenergiajärjestelmien hyödyntämiseen liittyviä liiketoiminta- ja ansaintamalleja Suomessa geoenergiaa hyödynnetään lämpöpumpputekniikalla tai geokylmän tuotantoa vapaakierrolla tai kallioperän käyttöä lämmön varastointiin tai prosessilämmön lauhdutukseen. Geoenergian käyttöä tutkitaan ympäri maailmaa runsaasti ja se on myös käytössä energiatuotannossa. Suomessa geoenergian laajamittainen käyttö on vasta alkamassa suurempien kohteiden osalta. Litium strateginen energiametalli Keski-Pohjanmaalla on Litiumklusteri-hankkeessa (EAKR/Keski-Pohjanmaan liitto 2011) hahmotettu selkeä arvoketju mineraalien hyödyntämiseksi. GTK:lla on ollut tässä prosessissa keskeinen rooli raaka-aineiden määrittelyssä. Alla olevassa kuvassa on kuvattu laajemmin jalostusasteen kasvu raaka-aineista lopputuotteisiin ja kierrätykseen sekä keskeiset toimijat tässä arvoketjussa. 17

Kuva 2. Litiumarvoketjun kuvaus Soiden turvevarat ja niiden käyttö Suomen ja erityisesti Pohjanmaan turvevarat ovat mittavat. Tällä hetkellä Suomen soiden pinta-alasta on energiahuoltoa palvelevassa turvetuotannossa vajaa 1%, jonka turvin mm. noin 1 miljoonan suomalaisen koti lämmitetään ja turpeen energiakäyttö tulee olemaan merkittävää myös tulevaisuudessa. GTK:n Kokkolan toimistolla on merkittävää suo- ja turveosaamista. Toiminnan tavoitteena on kartoittaa soiden turvevaroja, ominaisuuksia ja arvioida niiden luonnontilaisuutta (v. 2012 noin 12 500 hehtaarin alueella). Turvetietojen käyttöä palvelemaan ollaan luomassa www-pohjaista turvetilinpito-palvelua, joka osaltaan palvelee myös suostrategian tavoitteiden toteutumista. Keski-Pohjanmaan toimijoilla, erityisesti Kannuksen tutkimuskampuksella on bioenergian/metsähakkeen hyödyntämisestä sekä myös soiden ja turpeiden osalta merkittävää osaamista. Yhdessä GTK:n osaamisen kanssa on olemassa hyvät mahdollisuudet uusiin avauksiin biomassapohjaisten polttoaineiden TKI-toiminnassa. Turpeella on myös tulevaisuudessa biomassapohjaisten, erityisesti metsähakkeen yhteydessä tärkeä rooli. 18

Keski-Pohjanmaan geoenergia-atlaksen tuottaminen (GTK) GTK:lle on vuosien mittaan kertynyt runsaasti geologista ja geofysikaalista tietoa. Olemassa oleva tieto yhdistetään tässä hankkeessa tehtäviin kohdemittauksiin. Geoenergia-atlaksesta on hyötyä esimerkiksi kaavoittajille ja rakennuttajille, ja atlaksen avulla voidaan tarkempi tutkimus kohdentaa etenkin niille alueille, joissa geoenergian käyttö voisi olla kannattavaa. Atlasta ei ole tarkoitus viedä tonttitasolle. Hankkeessa arvioidaan potentiaaliset geologiset provinssit ohjaamaan kaavoitusta. Jatkohankkeissa suunnitteilla olevilta teollisuus- ja asuinalueilta selvitetään geoenergiapotentiaali kohdetutkimuksilla, mallinnuksilla ja mitoituksilla. Hanke edellyttää monipuolista T&K osaamista maa- ja kallioperän tutkimisessa ja geoenergiakentän mallinnuksessa ja mitoituksessa. Tällainen ympäristö löytyy GTK:n ja porausta ja suunnittelua tekevien yritysten yhteistyöstä. Osaamis- ja intressitoimijoina ovat mm: GTK Keski-Pohjanmaan liitto Kosek Kase Kunnat Kairaus ja porausalan yritykset sekä suunnittelutoimistot Teollisen laitoksen prosessilämmön viilentäminen geoenergiaa hyödyntämällä, mahdolliset hybridisovellukset Geoenergiaa käyttäen voidaan tuottaa, varastoida sekä lämpöä että kylmää. Viilennysenergian hyödyntäminen ja kerätyn energian varastointi ovat mahdollisia käytännön sovelluksia. Hybridimallia, missä puukaasutuksella tuotetaan korkea lämpöenergia ja geoenergialla matalaenergia/jäähdytys ei vielä ole toteutettu missään. Hanke edellyttää monipuolista T&K osaamista maaperän tutkimisessa ja geoenergiakentän hallinnassa, sekä kaivostoiminnan rikastusprosessien osaamista. Hybridiasovelluksessa tarvitaan lisäksi hakelogistiikan ja puukaasutuksen osaamista. Tätä osaamista löytyy GTK:n, Keliberin, Metlan ja Kokkolan yliopistokeskuksen yhteisyöstä. Osaamis- ja intressitoimijoina ovat mm: GTK Outotech Kokkolan Yliopistokeskus ja K-P ammattikorkeakoulu Keliber Kase Lähde: Wallin, Tero (2012):Keski-Pohjanmaan uusiutuvan energian ja energian säilyttämiseen liittyvien arvoketjujen määritteleminen ja kehittämistoimenpiteiden kuvaaminen. Keski-Pohjanmaan liitto. 19

3.4. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) vastaa ennakoivasti ja asiakasläheisesti riista- ja kalatalouspolitiikan, elinkeinojen ja harrastustoiminnan tarpeisiin. Tutkimusja asiantuntijatoiminta on tieteellisesti korkeatasoista ja hyvin verkottunutta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Avaintehtäviä ovat kala- ja riistavarojen arviointi, ennustaminen ja tilastointi sekä kalakantojen monimuotoisuuden ylläpito ja kala-, riista- ja poroelinkeinojen edistäminen. Tehtävänä on tuottaa käyttökelpoista ja luotettavaa tietoa hyödynnettävistä eläinluonnonvaroista niiden hoitoa ja kestävää käyttöä suunnittelevien kansainvälisten ja kansallisten päättäjien, elinkeinojen ja käytännön työtä tekevien tarpeisiin. Tutkimusote on ratkaisukeskeinen, eli pyritään löytämään asiakkaille näkemyksiä, ratkaisuja, päätöksentekomalleja ja -kriteereitä. Tutkimuslaitoksen toimipaikkaverkosto kattaa koko maan. Toimipaikat sijoittuvat lähelle asiakkaita ja tutkimuskohteita. Selvä aukko on kuitenkin Länsi-Suomessa, jossa on vain Turun, Rymättylän ja Merenkurkun toimipisteet. 20

4. Keski-Pohjanmaan tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatiot luonnonvara-alalla 4.1. Kokkolan Yliopistokeskus Chydenius Kokkolan yliopistokeskus Chydenius toimii Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen toiminnallisesti yhteisenä yliopistokeskuksena Kokkolassa. Koulutus- ja tutkimustyötä tehdään ja kehitetään erityisesti näiden yliopistojen erityisosaamisaloilla: kasvatustieteessä, tietotekniikassa, yhteiskunta- ja aluetieteissä, kauppatieteissä sekä luonnontieteissä. Yliopistokeskus tekee tiivistä yhteistyötä myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sekä alueen elinkeinoelämän kanssa. Yliopistokeskuksessa annetaan sekä ylempään korkeakoulututkintoon että tohtorin tutkintoon johtavaa koulutusta, tehdään tieteellistä tutkimusta, järjestetään monipuolista aikuiskoulutusta ja toteutetaan alueellista palvelutoimintaa. Tällä tavalla toiminnassa pyritään sovittamaan yhtee n modernilla tavalla koulutus-, tiede- ja aluepoliittisia tavoitteita Kokkolan yliopistokeskus toimii seuraavilla koulutus- ja tutkimusaloilla: kasvatustieteellinen ala (JY) tietotekniikan ala (JY, OY, VY) yhteiskunta-/aluetieteellinen ala (JY, OY, VY) kauppatieteellinen ala (VY, JY) lääketiede ja terveydenhoitoala (JY, OY) luonnontieteellinen ala, erityisesti kemia (OY, JY). Opiskelijoita on n. 5000, mukaan lukien avoimen yliopiston ja täydennyskoulutusyksiköiden opiskelijat. Soveltavan kemian yksikkö Kokkolan seudulla tarvitaan runsaasti kemian osaajia sekä teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystehtäviin että julkisen sektorin työtehtäviin. Alueella toimii merkittävä kemian teollisuuden keskittymä (Kokkola Industrial Park) ja myös alueen toimijoiden muodostama verkosto, Kokkolan seudun osaamiskeskus. 21

Kemian ja kemiantekniikan maisteriopinnot Kokkolassa on kemian ja kemiantekniikan maisteriopinnot yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Tutkinto suoritetaan Oulun yliopistoon. Tutkimus Kemian ja kemiantekniikan tutkimustoiminta on käynnistynyt kemian professuurin perustamisen myötä 1.1.2007 alkaen. Professuuri on Oulun yliopiston alainen ja kuuluu hallinnollisesti Kemian laitokselle.professorin tehtävänä on kemian alan tutkimuksen edistäminen alueella, tutkimusrahoituksen hakeminen sekä kemian ja kemiantekniikan koulutuksen kehittäminen. Tutkimusta tehdään yhteistyössä kemian alan yritysten ja yliopistojen sekä korkeakoulujen kanssa. Professorin opetus- ja tutkimusalana on soveltava kemia, erityisesti materiaalikemia ja sen teolliset prosessit ja sovellukset. Määräaikaisen professuurin rahoitukseen ovat sitoutuneet OMG Kokkola Chemicals Oy, Boliden Kokkola Oy, KemFine Oy, Kemira GrowHow Oy, Tetra Chemicals Europe Oy, OnePoint Oy, Kokkolan seudun Kehitysyhtiö KOSEK Oy, Kokkolan kaupunki, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä sekä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. Lahjoitusvarat kootaan Suomen Yrittäjyysakatemia -säätiön kautta. Kemian professorin virkasuhde kuuluu hallinnollisesti Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan Kemian laitokseen, mutta sen sijoituspaikka on Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Puukaasutusteknologian kehittäminen ja hyödyntäminen lämmön tuotannossa ja hiilidioksidin talteenotossa -hankeaihio Puukaasuksi kutsutaan puusta vähähappisella palamisella aikaan saatua polttokelpoisesta kaasua. Kaasutin muuttaa kiinteän polttoaineen kaasumaiseen muotoon, kaasua voidaan polttaa sellaisenaan, ja siitä voidaan erottaa mm. hiilidioksidi erilleen. Puukaasutuksen yhteydessä puhutaan usein CHP (combined heat and power) laitoksista. CHP: kehittäminen on Suomessa lukuisten tahojen T&K - kiinnostuksen kohteena. Keski-Pohjanmaan alueella sekä resurssit että osaaminen sopii puukaasun käytön kehittämiseen lämpönä esim. höyryn avulla ja hiilidioksidin eriyttämiseen tuotekaasusta. Puukaasun sähköntuotannon osalta osaamista löytyy Suomesta Keski-Pohjanmaan ulkopuolella. Keski-Pohjanmaan alueella on myös puukaasussa käytettävän raaka-aineen; puuhakkeen korjuun ja muun logistiikan vahvaa osaamista tutkimuslaitoksissa, yrityksissä ja koulutuslaitoksissa. Hyviä esimerkkejä osaamisesta on Metlan 22

logistiikkaan ja biojalostukseen liittyvät hankkeet sekä Oulun ja Jyväskylän sekä Ruotsin yliopistojen ja Centrian tutkimushankkeet: erityisesti HighBio 1 ja 2 hankkeet Hiilidioksidia käytetään mm. prosessiteollisuudessa, elintarviketeollisuudessa, veden käsittelyssä, kasvihuoneissa virvoitusjuomien valmistuksessa, hitsauskaasuissa sekä lääketeollisuudessa. Puukaasutuksen tavoitteena on energiaintensiivisen kaasun (CO+vety) tuottaminen, ja tämä mahdollinen hiilidioksidin talteenotto ja puhdistaminen olisi lisäarvo. Näin saataisiin pienennettyä esim. laitteistokokoa Hiilidioksidin erottelu tulee esiin myös turkislannan biokaasutuksessa ja tätä hiilidioksidin erotteluun liittyvää T&K -työtä voi tehdä molempien hankekokonaisuuksien puitteissa. Hanke edellyttää monipuolista T&K -osaamista tuotekaasun käsittelyssä, puuhakkeen logistiikassa, kaasun muuttamisessa lämmöksi ja puhtaaksi hiilidioksidiksi ja molempien hyödyntämisosaamista kemian teollisuudessa. Näiden edellytysten toteuttaminen onnistuu vain jos mukana on vahva T&K -ympäristö sekä tuotekaasua käyttäviä yrityksiä. Osaamis- ja intressitoimijoina ovat mm: Kokkolan yliopistokeskus ja ammattikorkeakoulu Metla Kannus Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Jyväskylän yliopisto Keliber kaasunvalmistusta tekevät yritykset Biomassapohjaisen energiatuotannon kehittäminen hyödyntämällä KIP:n alueella olevia energian hukkasivuvirtoja -hankeaihio Ketekin tekemän selvityksen mukaan KIP:n (Kokkolan Industrial Park) suurteollisuusalueen yritysten pääasiassa mereen laskettava energiasivuvirta on n. 35 milj. m3 vuodessa. Valtaosa taästä on lauhteita sekä kaasuseoksia. Lämpöä voitaisiin käyttää biomassapohjaisen energian tuotannossa, esimerkiksi levien tai bakteerimassa kasvatuksessa. Tämän arvoketjun tuotteita ovat mm. kiinteät ja kaasumaiset biopolttoaineet. Lisäksi tuotettua biomassaa voitaisiin käyttää erilaisten terveyttä edistävien tuotteiden valmistukseen. Levien ja bakteeribiomassojen tuotantoa tutkitaan Suomessa ja maailmalla jo aktiivisesti, joten Keski-Pohjanmaalla tulisi pystyä osoittamaan uusi ja innovatiivinen menetelmä ja/tai lopputuote, joka poikkeaa muista tutkimusasetelmista ja kaupallisista sovelluksista. Työhön vaaditaan monialainen tutkimusryhmä, soveltuva laboratorioympäristö sekä laiteteknologian osaamista. Kaupallisen sovelluksen toteuttaminen edellyttää sitä, että 23

jo aloitusvaiheessa on mukana energian tuottajat, KIP sekä potentiaalinen lopputuotteen käyttäjä. Osaamis- ja intressitoimijoina ovat mm: KIP:n alueen yritysten intressit hyödyntää/ vähentää hukkaenergiaa ja yhtiöiden oma prosessiosaaminen Yliopiston ja ammattikorkeakoulun T&K -osaaminen; verkostot muihin yliopistoihin Lähde: Wallin, Tero (2012):Keski-Pohjanmaan uusiutuvan energian ja energian säilyttämiseen liittyvien arvoketjujen määritteleminen ja kehittämistoimenpiteiden kuvaaminen. Keski-Pohjanmaan liitto. Kemian osaajaksi Kokkolassa Aikuiskoulutusväylä Kuva 3. Kemian opiskelun aikuiskoulutusväylä Keski-Pohjanmaalla Liiketaloustieteen professuuri Vaasan yliopistoon on perustettu lahjoitusvaroin viisivuotinen liiketaloustieteen professuuri, joka sijoitetaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen. Professuurin perustamisen tavoitteena on edistää alueen yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä yrittäjyyttä. Professorin työtehtävät painottuvat elinkeinoelämää palvelevan tutkimustoiminnan käynnistämiseen. Professuurin alaksi on määritelty liiketaloustiede, erityisesti liiketoiminnan kehittäminen. 24

AgriBisnes hanke tukee maatalousyritysten kasvua ja kannattavuutta AgriBisnes on koulutushanke, jonka Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Vaasan yliopiston Levón-instituutti ja Keski-Pohjanmaan Maaseutuopisto toteuttavat yhteistyössä. Koulutus toteutetaan EMOTR-tuella. Hankkeen tavoitteena on maatalousyritysten jatkuvuuden, kasvun sekä kannattavuuden tukeminen ja kehittäminen tulevaisuuden haasteita vastaavaksi vahvistamalla osallistujien henkilökohtaisia liikkeenjohdollisia valmiuksia toimia nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, joka edellyttää jatkuvaa tietojen ja taitojen päivittämistä lisäämällä ja kehittämällä alueen yritysten ja muiden organisaatioiden johto- ja muissa avaintehtävissä toimivien liiketoimintaosaamista tuotannonhallinnan, taloushallinnan ja operatiivisen johtamisen alueilla lisäämällä ja tukemalla osallistujayrityksiä alue- ja organisaatiorajat ylittävässä yhteistyössä ja verkostoitumisessa 4.2. Centria ammattikorkeakoulu Centria ammattikorkeakoulun koulutustarjonta on monialaista ja se vastaa alueen työelämän tarpeisiin. Ammattikorkeakoulu on yksi Suomen monialaisimmista - tarjolla on tekniikkaa, liiketaloutta, sosiaali- ja terveysalaa, matkailualaa, kulttuurialaa sekä humanistista ja kasvatusalaa. Ammattikorkeakoululla on kampukset Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 500 tutkintoa ja siellä opiskelee noin 3300 opiskelijaa kuudella koulutusalalla 21 eri koulutusohjelmassa. Aloituspaikkoja uusille opiskelijoille on vuosittain 622. Ammattikorkeakoulun opetuskielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Centria ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa toteuttaa CENTRIA tutkimus ja kehitys toimien verkostona Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Toiminta koostuu soveltavasta tutkimus- ja kehitystyöstä, monipuolisesta palvelutoiminnasta, projektiosaamisesta ja koulutuksesta alueen tarpeisiin. Henkilöstön ohella myös opiskelijat osallistuvat tutkimus- ja kehitystyön toteuttamiseen. 25

Kemiantekniikka, Kokkola Kemiantekniikan koulutusohjelma tarjoaa opiskelijalle monipuolista osaamista prosessitekniikan alalta. Laaja-alaiset opintokokonaisuudet heijastuvat myös tulevaisuuden työkentille, kemiantekniikan insinööri kun voi hakeutua hyvinkin erilaisiin työtehtäviin valmistumisen jälkeen. Kokkolassa on Suomen suurin kemian teollisuuden keskittymä, joten puitteet kemiantekniikan opintoihin ovat kunnossa. Erityisesti vahvassa kasvussa olevalla kaivosalalla on kova tarve nuorille, osaaville insinööreille. Kemiantekniikan koulutusohjelmassa on kolme suuntautumisvaihtoehtoa, joiden avulla voit kasvattaa osaamistasi kaivosalalla, uusiutuvien energiavarojen parissa tai englanninkielellä ympäristökemiassa ja -teknologiassa. Suuntautumisvaihtoehdot: kaivosalan osaaminen uusiutuvat energiavarat environmental chemistry and technology teknologiajohtaminen Tuotantotalous, Ylivieska Tuotantotalouden ammattiopinnoissa perehdytään tuotannollisen yrityksen näkökulmasta tuotteiden kehittämiseen, niiden markkinointiin, tuotteiden valmistamiseen ja tuotantoautomaation tuomiin mahdollisuuksiin kilpailukyvyn parantamiseksi. Yrityksen johtaminen ja talouden hallinta ovat myös keskeisiä osaamisalueita. Tekniikan ja talouden perusosaaminen luodaan kaikille pakollisissa ammattiaineissa. Osaamista syventävät opinnot ovat työelämän kehitysprojekteihin painottuvia. Tekniikan, talouden ja johtamisen osaaminen antaa tuotantotalouden insinöörille hyvät valmiudet toimia tuotannollisten ja palvelualan yritysten asiantuntija ja johtotehtävissä. Syventävät opinnot: puutuotetekniikka, tuotantoautomaatio, toimitusketjun hallinta 26

Luonnonvara-alan projektitoiminta Centria amk on toteuttanut yhteistyössä muiden luonnonvara-alan toimijoiden kanssa Forest Porwer, Forest Refine ja HighBio -hankeita. Forest Power (2009-2012) Metla Kannus K-P maaseutuopisto, CENTRIA amk, K-P metsänomistajien liitto, Sveriges Lantbruksuniversitet (SLU), Umeå Universitet, BioFuel Region, AllSkog, Skog og Landskap 4 200 000 Interreg IV A Botnia-Atlantica Forest Refine (2012-2014) Sveriges lantbruksuniversitet SLU/ Institutionen för skoglig resurshushållning SLU / BTK, Processum sekä BioFuel Region, Metla Kannus, Centria amk, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä/ maaseutuopisto. koko hanke 2 478 000, suomalaisten osuus 900 000 Interreg IV A Botnia-Atlantica HighBio (2008-2011) Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Oulun yliopisto, Centria amk, Luulajan teknillinen yliopisto, ETC Energiatekninen keskus Piteå, koko hanke 1.597.588 Interreg IV A Nord 27

4.3. Keski-Pohjanmaan Koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä eli KPEDU on perustettu vuonna 1995. Se on 14 kunnan omistama maakunnallinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio. Toimintaalueella on n. 110 000 asukasta, joista n. 25 % on ruotsinkielisiä. Ammatillista koulutusta kuudessa järjestetään(6) eri koulutusyksikössä Kokkolassa ja maakunnassa. Vuosittain noin 4 000 opiskelijaa opiskelee eri koulutusohjelmissa ja kehittämishankkeissa. 4.3.1. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Maaseutuopisto Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston koulutustarjonta (nuoriso- ja aikuiskoulutus) Maatalousalan perustutkinto: maatilatalouden, maatalousteknologian, eläintenhoidon, turkistalouden koulutusohjelmat Hevostalouden perustutkinto: hevostalouden koulutusohjelma Metsäalan perustutkinto: metsätalouden koulutusohjelma: metsuri / metsäpalveluiden tuottaja, metsäkoneenkuljettaja Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto: luontoalan koulutusohjelma Kone- ja metallitekniikan perustutkinto: valmistustekniikan koulutusohjelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto: tuotteen suunnittelun ja valmistuksen sekä ympäristönsuunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelmat Ammattitutkinnot: hevostenvalmentajan, eläintenhoitajan, karjatalouden, maatalouskoneasentajan, seminologin, maatalouskoneasentajan, metsänkoneenkuljettajan, hevostenvalmentajan, sisustusalan ja käsityöntekijän ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot: tarhaajamestarin, riistamestarin ja maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnot 28