Pulpetista duuniin Teemu Nikkanen, 20, lähti yläasteelta toimitusjohtajaksi. Monelle peruskoulupohjalta ponnistavalle ei käy yhtä hyvin. Terhi Hautamäki SK 05/2015 30.1.2015 04:50 Kaverit kauhistelivat. Yläasteen opinto-ohjaaja tyrmäsi pahimmin: ei tule onnistumaan. Teemu Nikkanen itse oli varma. Hän ei hae mihinkään kouluun yläasteen jälkeen, vaan alkaa yrittäjäksi. Päätös tuntui ainoalta oikealta. Hän oli käynyt pienen ikänsä koulua erityisluokilla, koska lukihäiriö vaikeutti oppimista. Keskittyminen koulussa oli hankalaa. Sen sijaan vantaalainen Nikkanen oli aina ollut toimelias tekijä. Jo alaasteikäisenä hän auttoi naapureita nurmikonleikkuussa ja lumen kolaamisessa ja tienasi sillä rahaakin. 12-vuotiaana hän alkoi pyöriä kotikulmilla sijaitsevalla Rekolan puutarhalla, jossa oli kotieläimiäkin. Samalla hän tutustui puutarhan omistajaan, joka huomasi pojan pitävän oikeasta työnteosta. Nikkasesta tuli puutarhan omistajan oppipoika. Hän sai seurata vierestä, tehdä ja kokeilla puutarhan ja kukkakaupan töitä. Hän oppi kaikenlaista kukkakimpun sitomisesta asiakaspalveluun. Vanhemmat ymmärsivät, että tässä kannattaa tukea poikaa. Nikkanen oli 14-vuotias, kun isä osti hänelle ensimmäiset puutarhan osakkeet. Isä ajatteli, että se motivoisi minua työntekoon, Nikkanen sanoo. Kaverit varoittelivat yrittäjyyden riskeistä. Oma luokanopettaja ja äiti kannustivat. Toimistotyötä tekevä äiti oli itsekin haaveillut puutarhaalasta. Kun puutarhan omistaja jäi sairauseläkkeelle, Nikkasesta ja hänen äidistään tuli Rekolan puutarhan, sittemmin Vihervimman, osakkaat. Äiti teki mielellään käytännön töitä puutarhalla, mutta antoi liiketoiminnan pojan haltuun. Nikkasesta tuli toimitusjohtaja 16- vuotiaana. Iso vastuu ei pelottanut Nikkasta. Puutarhan arkinen työ oli jo tuttua. Yrityksessä jatkoi ammattitaitoisia työntekijöitä entisen omistajan ajoilta.
Talousasiat ovat peruskoulupohjalta vaikeita, eikä koulussa oppinut mitään yrittäjyydestä. Hyvä tilitoimisto on ollut minulle elintärkeä, Nikkanen sanoo. Toisaalta hän harjoitteli ensimmäisten laskujen kirjoittamista jo 12- vuotiaana tehdessään keikkatöitä naapureille. Jotkut kaverit eivät ole vielä 20-vuotiaana maksaneet yhtään laskua itse. Nykyisin yrityksessä on viisi kokopäiväistä työntekijää. Kollegat eivät ole nuorelle toimitusjohtajalle nyrpistelleet. Jokaisella on täällä omat vahvuutensa, ja kunnioitan ihmisten ammattitaitoa. Asiakkaille Nikkasesta on tullut eräänlainen oman kylän julkkis. Hän on lähtenyt reippaasti laajentamaan liiketoimintaa, ja tällä hetkellä tuotto on jäänyt heikoksi. Nikkanen toivoisi löytävänsä osakkaan, jonka kanssa kehittää bisnestä. Myös joukkorahoitus on suunnitelmissa. Koulun penkille hän ei usko koskaan palaavansa. Joskus yksi kesätyöntekijämme sanoi, että minun pitäisi mennä puutarha-alan oppilaitokseen. Leikkaan kuulemma orapihlaja-aidan eri tavalla kuin koulussa on opetettu, Nikkanen kertoo. Mutta ei sitä pensasaitaa leikata koulun oppien vaan asiakkaan toiveen mukaan. Koulunkäynnin peruskouluun jättänyt Nikkanen ei ole harvinaisuus. Jokaisesta ikäluokasta noin 15 prosenttia ei jatka opintojaan peruskoulun jälkeen tai keskeyttää toisen asteen opintonsa. Harvalla on niin selkeitä päämääriä ja hyvää taustatukea kuin Teemu Nikkasella. Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö, eläkkeellä oleva tutkija Pekka Myrskylä kertoo, että juuri peruskoulun jälkeen tulee vaarallinen nivelvaihe, jos koulutusta, töitä tai muuta aktiivista toimintaa ei löydy. Töitä on vaikea saada. Perusasteen työpaikkoja on Suomessa reilut 300 000, kun ottajia olisi yli miljoona. Nuorten lisäksi näistä töistä kilpailevat vähän koulutetut aikuiset sekä opiskelijat ja maahanmuuttajat. Niistä, jotka pitävät peruskoulun jälkeen välivuosia, vain pieni osa jatkaa koulutusta myöhemminkään, Myrskylä sanoo. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Keudan oppisopimusopintoohjaaja Anssi Kakko tuntee tämän joukon paitsi nykyisen työnsä myös aiemman työnsä, etsivän nuorisotyön kautta. Väitän, että näiden nuorten motivaatio työn tekoon ei ole nollassa, eikä välttämättä opiskeluunkaan. Näyttää siltä, että yhä suurempi osa
nuorista miehistä haluaa oppia tekemällä ja havainnoimalla. Tälle porukalle pitäisi järjestää mielekkäitä polkuja, Kakko sanoo. Ilman töitä ja opiskelupaikkaa jäävissä on myös niitä, jotka eivät oikeasti ole syrjäytyneitä. Joku valmentautuu pääsykokeisiin, joku keskittyy kilpaurheiluun, joku aloittelee yritystoimintaa tai tekee töitä pimeästi. Ulkopuolelle tipahtamisen vaarassa ovat ennen kaikkea omillaan elävät nuoret, joilla on huostaanottoja takanaan. Niin myös maahanmuuttajat sekä nuoret, joiden vanhemmat ovat syrjäytyneitä. Myrskylä on esittänyt pakollista kymppiluokkaa niille, joilla ei ole peruskoulun jälkeen töitä tai koulutuspaikkaa tai jotka eivät ota paikkaa vastaan. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkija Tuomas Pekkarinen on kirjoittanut kansainvälisistä tutkimuksista, joiden mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen nostaa koko elinkaaren ajan tuloja ja työllisyyttä. Suomessa pidentämiseen ei ole lähdetty, mutta nykyinen koulutustakuu takaa peruskoulun päättäneelle jatkomahdollisuuden joko lukiossa, ammattikoulussa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Pakkoa jatkaa ei ole. Anssi Kakon mukaan monilla koulun jättävillä on kurjia koulukokemuksia. Usein ne johtuvat tunnistamattomista oppimisvaikeuksista ja itsetuntoon iskostuneesta tyhmän leimasta. Kakko puhuu työpajojen ja työkokeilun puolesta. Aikuisten maailmassa niitä kutsutaan joskus tempputyöllistämiseksi, mutta nuorille ne ovat tärkeitä askelia. Työpaja tai työkokeilu antaa nuorelle ensimmäisen lupauksen: en ole hyödytön. Ne toimivat väylien aukaisijoina ja voivat auttaa saamaan oppisopimuspaikan. Nykyisillä neli-viisikymppisillä oli toisenlaiset näkymät. Vielä 1980- luvulla pelkän perusasteen suorittaneille oli lähes 900 000 työpaikkaa. Palvelualan ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin, 54, on tehnyt koko työuransa ammattiliitossa ja edennyt lähetistä johtajaksi ilman tutkintoja. Helsinkiläisen työläisperheen tyttärellä opiskelu ei ollut päällimmäisenä mielessä, kun hän pääsi keskikoulusta vuonna 1976. Selin halusi tehdä vähän aikaa töitä ja löysi lähetin paikan PAMin edeltäjästä Liikeliitosta. Ay-liike kasvoi vauhdilla, ja töitä riitti myös nuorelle ja kouluttamattomalle. En ehtinyt kuin muutaman viikon kuljettaa postia, kun minua tarvittiin avuksi muihin toimistotöihin. Seuraavana vuonna opettelin jo laskemaan päivärahoja työttömyyskassassa.
Selin oli nuorena päättänyt, että konttorirottaa hänestä ei tule. Työt veivät kuitenkin mukanaan. Työssä oppiminen oli maan tapa, ja liitto kurssitti häntä sitä mukaa kuin tehtävät vaihtuivat. Parikymppisenä hän hoiti liiton kirjanpitoa äitiyslomasijaisena parin viikon koulutuksella. Seliniä vei eteenpäin oma aktiivisuus. Vaativimpiin tehtäviin Selin pääsi 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, kun hänet valittiin ensin nuorisotoimitsijaksi ja sitten työsuojelusihteeriksi. Maj-Len Remahlin puheenjohtajakampanjaan hän osallistui vuonna 1986. Kiivas työnteko ajoi lopulta Selinin työuupumukseen asti 90-luvun alussa. Selin kertoo, että kollegoiden tuki on ollut tärkeää pitkin työuraa. Työssä oppi esimerkiksi niin, että kun liittoon tuli puhelu vaikeasta asiasta, puhelu siirrettiin aiheesta parhaiten tietävälle. Sitten hipsittiin kollegan ovensuuhun kuuntelemaan, miten tämä puhelun hoitaa. Selin sanoo, ettei hän koskaan suunnitellut uraansa. Ainoa tehtävä, johon hän on pyrkinyt, on ollut liiton puheenjohtajuus, johon hän eteni aluepäällikön tehtävistä vuonna 2002. Selinin uratarina on herättänyt ihailua paitsi liiton jäsenissä myös monissa yritysjohtajissa. Selin pitää tärkeänä sitä, että hän on saanut koko ajan käydä kursseja ja opiskella työn ohessa. Tutkintojen puute on harmittanut satunnaisina hetkinä, kun silmiin on sattunut kiinnostavia työpaikkoja, joihin vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa. EU-tehtävät olisivat jossain vaiheessa kiinnostaneet. Oman tietämyksensä puolesta hän on pelännyt vain puheenjohtajuuden alkuaikoina, kun talouslehdet alkoivat odottaa häneltä talouspoliittisia arvioita. Kun Kauppalehdestä tai Talouselämästä soitettiin, tuntui, että nyt menee luu kurkkuun. Yritin tuoda vastauksia mikrotasolle, mutta monet taloustoimittajat eivät olleet siitä kauhean kiinnostuneita. Varmuus kasvoi muutamassa kuukaudessa, kun hän seurasi talousaiheita ja opiskeli asioita SAK:n ekonomistin kanssa. Selin suoritti pari vuotta sitten MBA-tutkinnon, jota hän oli miettinyt jo pitkään. En ollut kymmeneen vuoteen opiskellut, ja alkoi tuntua, että tukehdun omiin näkökulmiini. Johtamisen opiskelu tuntui luontevalta. Ajattelin, että näen, miten liiton jäsenten esimiehiä koulutetaan, ja toisaalta itsekin toimin johtajan roolissa. Selin kannustaa nykynuoria kouluttautumaan, koska enää töitä ei muuten tahdo saada. Ammatillista osaamista pitäisi arvostaa kuten korkeakoulutusta.
Nuoria pitäisi rohkaista pohtimaan, mikä heitä ylipäätään elämässä kiinnostaa. Useimmilla on jokin asia, joka kiinnostaa ja josta voi miettiä myös ammattia. Valto Loikkanen, 43, on yksi niistä, jotka ovat löytäneet yrittäjyyden harrastusten kautta. YritysHelsingin kasvuyrittäjyyden asiantuntijana työskentelevällä Loikkasella ei ole peruskoulun jälkeisiä tutkintoja. Hän on oppinut kaiken yrittäjänä. Se on vienyt hänet pitkälle. Tällä hetkellä hän toimii ulkopuolisena asiantuntijana muun muassa EU:n tutkimus- ja innovointiohjelmassa Horizon 2020:ssa Brysselissä. Loikkanen oli jo yläasteella kriittinen kyseenalaistaja. Hänestä tuntui turhalta opiskella asioita varastoon ja varmuuden vuoksi. Matematiikan ja englannin hyödyn hän ymmärsi ja pärjäsi niissä vaivattomasti. Silloin kyseenalaistaminen oli vielä tiedostamatonta. Myöhemmin olen oppinut ymmärtämään omia vanhoja ajatuksiani. Loikkanen aloitti sähkötekniikan opiskelun, mutta jätti ammattikoulun kesken. Motocross oli useita vuosia se, mikä häntä eniten kiinnosti. Hän teki pätkätöitä postinkantajana, lähettinä ja tehtaalla kokoonpanotöissä, lähinnä rahoittaakseen harrastusta. Loikkasella on taiteellisia taipumuksia. Ne periytyvät hänen isältään, mainosalan yrittäjältä. Loikkanen ihaili motocross-kilpailijoiden yksilöllisesti designattuja kypäriä ja maalasi myös oman kypäränsä ja sitten maalasi sen uudelleen ja uudelleen. Kaveritkin toivat kypäriään maalattavaksi, ja jossain vaiheessa hän alkoi pyytää työstä rahaa. Kännykät tekivät tuloaan, ja Loikkanen keksi, että myös kännykänkuorista voisi tehdä värikkään, yksilöllisen tuotteen. Hän käveli yhteen myymälään ja kysyi, voisiko maalata muutaman kuoren ja tuoda ne näytille. Niistä pidettiin, ja niitä haluttiin lisää. Aluksi Loikkanen laskutti isänsä yrityksen kautta, mutta alkoi harkita omaa yritystä. Hän oli 24-vuotias, kun teki itsensä kanssa sopimuksen. Hän perustaa yrityksen, jos tapahtuu jokin näistä kolmesta asiasta: yritys saa starttirahaa, Nokialta tulee tilaus tai Benefonilta tulee tilaus. Kaikki kolme toteutuivat. Yrittäjältä ei kysellä tutkintoja, liikeidea ja osaaminen ratkaisevat. Nuorena yrittäjänä Loikkanen epäili uskottavuuttaan vain ikänsä vuoksi. Oppia on paljon tarjolla ilmaiseksi. Esimerkiksi silloisesta Uusyrityskeskuksesta sain apua.
Kännykänkuoriyritys kasvoi nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa VTG Worldwide työllisti lähes sata henkeä kolmella mantereella. Loikkanen asui Yhdysvalloissa. Sitten ykkösasiakas Nokia muutti ostopolitiikkaansa, globaali kilpailu koveni ja liiketoiminta hiipui. Loikkanen lähti yrityksestä ennen sen myyntiä. Loikkasella oli tämän jälkeen muutama muu teknologia-alan yritys, mutta niistä ei syntynyt menestystarinoita. Näiden harkkojen jälkeen halusin vetää vähän henkeä. Vuonna 2004 Uusyrityskeskus, nykyinen YritysHelsinki, pyysi häntä yritysneuvojaksi. Hän oli jo aiemmin mentoroinut uusia yrittäjiä. Yritysneuvojaksi palkataan yleensä korkeakoulututkinnon suorittaneita, mutta Loikkasen kokemus painoi niin, että hän sai tutkintojen puutteen anteeksi. Hän ei pysty kuvittelemaan, että mikään koulu olisi antanut yhtä paljon kuin käytännön kokemus. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä uusia joukkorahoitusmalleja kehittävässä Grow VC:ssä, jonka perustajiin hän kuuluu. Valmista liiketoimintaa voi pyörittää liiketalouden opeilla, mutta jonkin synnyttäminen tyhjästä on oppimisprosessi, jonka jokainen yrittäjä joutuu käymään läpi. Loikkanen on kehittänyt itseään omatoimisesti, lukenut kaiken, mitä kasvuyrittäjyydestä on kirjoitettu. Muodollista tutkintoa hän on välillä harkinnut, aloittanutkin yritysneuvojan näyttötutkintoa, mutta jättänyt kesken. Ei se kannata, jos kokee opettavansa opettajaa. Loikkanen on työssään tavannut ihmisiä eri taustoista. Hänelle on valjennut se, missä on korkeasti koulutettujen tärkein etumatka: valmiissa verkostoissa. Yliopiston proseminaareissa, oman alan kesätöissä ja opiskelijabileissä muodostuneet ystävyydet kantavat työelämässä ja yrittäjyydessä yllättävän pitkälle. Nämä verkostot puuttuvat peruskoulusta ponnistavilta. Lähteet: Pekka Myrskylä: Kovin kilpailu perusasteen töistä. Tieto & Trendit 4 5/2013; Pekka Myrskylä: Hukassa Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA 2012; Yrityskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö 2013. PELKKÄ PERUSKOULU LYHYT TYÖURA Usein ajatellaan, että pitkä opiskelu lyhentää työuraa. Todellisuudessa käy päinvastoin.
Korkeakoulutetut ja ammattitutkinnon suorittaneet pääsevät työelämään aikaisemmin kuin peruskoulun käyneet. Koulutetut myös jatkavat työelämässä pidempään, ja heillä on vähemmän työttömyysjaksoja. Perusasteen varaan jäävälle miehelle kertyy keskimäärin 25 ja naiselle 23 työvuotta. Ammattikoulutus nostaa miesten työaikaa kuudella ja naisten kymmenellä vuodella. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille, sekä miehille että naisille, työvuosia kertyy keskimäärin 38. 25-vuotiaista peruskoulun käyneistä miehistä puolet on töissä, naisista 40 prosenttia. Tyypillisesti peruskoulun käynyt nainen hoitaa lapsia pitkään kotona ja siirtyy työelämään vasta noin 35-vuotiaana. Naisten työllisyys nousee peruskoulun käyneiden miesten tasolle vasta viisikymppisenä. Parhaimmillaan pelkän peruskoulun käyneiden työllisyysaste on keski-iässä, noin 65 prosenttia. Korkeakoulutetuista on töissä noin 90 prosenttia ja keskiasteen tutkinnon suorittaneista yli 80 prosenttia. Kuukausipalkkaisten peruskoulun käyneiden mediaanipalkka oli toissa vuonna 2 550 euroa, kun kaikkien työllisten mediaanipalkka oli 3 100 euroa. Kouluttamattomien tilastollista palkkaa saattaa nostaa se, että samaan ryhmään on niputettu ulkomailla tutkinnon suorittaneet. Peruskoulun käynyt työllistyy tyypillisesti samoihin ammatteihin, jotka ovat muutenkin suomalaisten yleisimpiä töitä: myyjiksi, siivoojiksi, kuljetusalalle tai varastotöihin. Yrittäjiksi on perinteisesti ryhdytty usein peruskoulupohjalta. Nykyään myös yrittäjät ovat entistä koulutetumpia ja ero palkansaajiin on kaventunut. Toissa vuonna miesyrittäjistä 23 prosentilla ja naisyrittäjistä 14 prosentilla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa.