Osallisuusryhmän verkostotapaaminen 26.11.1010
Esityksen näkökulmia - Osallisuus ja osallistuminen ovat monitahoisia käsitteitä. Päihdehuollossa niihin linkittyvät käsitteinä usein yhteisöllisyys, yhteisöhoito ja asiakaslähtöisyys - Näkökulmia: Suoja-Pirtti ry:n historia, toiminta-ajatus ja arvot Päihdehuollon ja päihdekuntoutuksen näkökulma Tausta-aineistona käytetty Minna Laitilan väitöskirjaa Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa, Itäsuomen yliopisto 2010
SUOJA-PIRTTI RY:N HISTORIAA JA TAUSTAA - Suoja-Pirtti ry on perustettu vuonna 1961. Perustajajäseniä olivat Kustaa Arvo Parkkila, Reino Ahonen ja Veijo Salovaara. - Perustajat olivat toipuvia alkoholisteja, joilla oli kokemusta myös asunnottomuudesta. - Yhdistyksen ideologia ja toiminta kehittyivät sysäyksittäin. Ne eivät olleet heti valmiita eivätkä syntyneet muodollisessa järjestyksessä. Välittömät tarpeet korostuivat oman kokemuksen kautta: Tauti on laadultaan kolminainen. Se on henkistä, fyysistä ja taloudellista ja parantuminen alkaa peseytymisestä. Sitten on päälle saatava siistit vaatteet. Mutta vasta omalla työllään hän voi lunastaa itsensä ja muiden silmissä menettämänsä yhteiskunnan jäsenyyden. - Toiminta nojautui alun perin omaan kokemukseen sekä toveruuden ja ystävyyden kokemuksen välittämiselle toiselle, itsetuntonsa menettäneelle ihmiselle. Tähän kutoutui päälle työideologia ( Kolmantena päivänä lapio käteen ). Toiminnassa ja asiakastyössä korostui 1980-luvulta lähtien ammatillisuus ja päihdetyön menetelmien yhdistäminen omaan toipumiskokemukseen. - Suoja-Pirtti ry:n toimintaa ohjaa humaani ihmiskäsitys sekä vahva ajatus yksilön kiinnittymisestä yhteiskuntaan ja kykyä toimia sen osana. Suoja-Pirtti haluaa toimia sellaisten palvelujen tuottajana, joka pyrkii palveluillaan pitkäjänteiseen ja yhteiskunnan kannalta vaikuttavaan tulokseen. Laaja-alainen ymmärrys asiakkaiden päihderiippuvuudesta ja toipumisprosessista ovat läsnä jokapäiväisessä asiakastyössä (Suoja- Pirtti ry:n tulevaisuustyöryhmän raportti v. 2004).
KOTKANKADUN HUOLTOKOTI SUOJA-PIRTTI RY:N TOIMIPISTEET Aloittanut toiminnan vuonna 1971, aluksi 55-paikkaisena hoitokotina. Muuttui huoltokodiksi vuonna 1976. Kotkankadun huoltokoti on 41-paikkainen asumispalveluyksikkö asunnottomille, päihde- ja mielenterveysongelmaisille eläkeläismiehille, joiden mahdollisuudet selviytyä itsenäisesti ovat heikentyneet. Tavoitteena on ehkäistä asukkaiden päihdeongelman paheneminen sekä parantaa heidän toimintaedellytyksiään asua itsenäisesti. Huoltokoti tarjoaa myös mahdollisuuden pitkäaikaiseen asumiseen miehille, joiden edellytykset selviytyä itsenäisesti ovat pysyvästi heikentyneet. HOITOKOTI SILLANPIRTTI Aloittanut toiminnan vuonna 1970. 60-paikkainen, päihdehuollon kuntouttava hoitokoti asunnottomille, työikäisille päihdeongelmaisille miehille, naisille ja pariskunnille. Hoidon tavoitteena on auttaa asiakasta löytämään mielekäs päihteetön elämä. Tarkoituksena on vaikuttaa asiakkaan työ-, raha-, asumis- ja ihmissuhdeasioihin siten, että hänellä olisi aikaisempaa paremmat mahdollisuudet hallita omaa elämäänsä. Syrjäytyneiden ja asunnottomien asiakkaiden kanssa tehtävässä työssä panostetaan sosiaalisten toimintaedellytysten parantamiseen ja laitoskierteen katkaisuun. Keskeinen tavoite on myös motivoida asiakas kiinnittymään avohoitoon (A-klinikat, Jälkikuntoutus, psyk.polit, AA, NA, A-killat tai muu vertaistuki) kestävän toipumisprosessin takaamiseksi. Hoitoaika on noin 10 12 kuukautta, minkä jälkeen siirtyminen itsenäiseen tai tuettuun asumiseen.
SUOJA-PIRTTI RY:N TOIMIPISTEET (jatkoa) SILLANPIRTIN PIENYHTEISÖ Sillanpirtin pienyhteisö on seitsemänpaikkainen, Minnesota-mallia soveltava lääkkeetön yhteisöhoito täysi-ikäisille huumeaddikteille, jotka haluavat toipua päihderiippuvuudesta ja irrottautua siihen liittyvästä alakulttuurista. Pienyhteisö tarjoaa hoitoon tulevalle asiakkaalle hoitokotiympäristön, johon on yhdistetty tiivis hoito-ohjelma. Pienyhteisö on rekisteröity Minnesota-mallin hoitoyhteisöksi. Pienyhteisö toimii Hoitokoti Sillanpirtin yhteydessä, niin sanotussa hoitokodin E-siivessä. Hoidon tavoitteena on auttaa asiakasta mielekkään, päihteettömän elämän saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Tavoitteena on auttaa asiakasta ottamaan itse vastuuta elämästään sekä parantaa asiakkaan valmiuksia selviytyä arkipäivän elämässä. Lisäksi keskeinen tavoite on asiakkaan kiinnittyminen vertaisryhmiin kestävän toipumisprosessin takaamiseksi. Pienyhteisöhoito on suunniteltu kestävän hoitosuunnitelmasta riippuen noin 8-12 kuukautta, minkä jälkeen siirtyminen pääsääntöisesti itsenäiseen asumiseen. RUKKILAN ASUMISYHTEISÖ Toimii osana asuntoloiden muunto-ohjelmaa. Toiminta 21-paikkaisena tuetun asumisen yksikkönä alkaa huhtikuussa 2011.
MUUTA TOIMINTAA Asunnottomille suunnattua päiväkerhotoimintaa 1961 1969 Porkkalankadun ensisuoja (Lepakko) 1967 1979 Hätämajoitussuojat kovina pakkastalvina 1983 1985 Tukiasuntotoimintaa 1983 Solnantien hoitokoti 1965 1970 Siltamäen asuntolat 1979 1984 Leikosaarentien asuntola 1984-1989 Osuuskunnantien naisten asuntola ja ensisuoja 1988 1992 Pirtti ja Kammarit projekti (tuetun asumisen projekti)
Osallisuuden, osallistumisen ja yhteisöllisyyden tavoitteita päihdehuollon asumispalveluissa: - Murtaa eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden muuria ja tarjota tukea uuden sosiaalisen verkoston luomisessa - Itsearvostuksen kohottaminen ja itsensä toteuttaminen - Auttaa asiakasta ymmärtämään oman vastuun ohella myös kollektiivisen vastuun merkitys - Auttaa asiakasta luomaan uusia toimintatapoja selviytyä päihteettömänä sosiaalisissa tilanteissa ja sosiaalisessa verkostossa - Parantaa ja elvyttää asiakkaiden elämänhallinnan taitoja
Osallisuuden ja yhteisöllisyyden muotoja Suoja-Pirtti ry:n asumispalveluissa Hoitokoti Sillanpirtti Hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaan omien tavoitteiden sekä huolellisen tilannearvion pohjalta. Hoitosuunnitelman säännöllinen seuranta ja tarkistaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Talokokous kerran kuukaudessa: asiakkaiden ja henkilökunnan yhteinen kokous, jossa keskustellaan ja päätetään hoitokodin yhteisistä pelisäännöistä ja käytännöistä. Toimii myös tiedottamisen kanavana. Kokouksista tehdään pöytäkirja. Kerrospalaverit kerran viikossa: keskustellaan ja päätetään arkipäivän asumiseen liittyvistä kysymyksistä. Asiakasyhteisö: hoitokodin asiakkaat muodostavat asiakasyhteisön, joka toimii yhteenliittymänä hoitokodin henkilökunnan ja asiakkaiden välillä vastaa hoitokodin asiakkaiden vapaa-ajantoiminnasta ja yhteisten juhlien järjestämisestä ylläpitää kahvilaa, jonka tuoton käytöstä asiakasyhteisö päättää kuukausikokouksissa asiakasyhteisöllä on sääntömääräinen kuukausikokous kerran kuukaudessa, kuukausikokouksen valitsema johtokunta kokoontuu useammin. Yhteisöllä on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä erilaisia vastuuhenkilöitä (vapaa-ajan vastaava, kulttuuri- ja urheiluvastaava, kahvilavastaava) asiakasyhteisö tekee hoitokodin toimintaan liittyviä ehdotuksia, joita käsitellään talokokouksissa Kuntouttava työtoiminta: asiakkaat osallistuvat vapaaehtoisesti hoitokodin ylläpitotehtäviin (mm. keittiö, siivous ja ulkoalueista huolehtiminen), korvauksena maksetaan ahkeruusrahaa.
Sillanpirtin pienyhteisö Edellisen lisäksi: Yhteisöhoidolliset elementit ovat keskeinen osa Pienyhteisön hoitoa Pienyhteisön toiminta rakentuu yhteisöhoidollisille periaatteille. Lähtökohtana on, että yhteisön jäsenet kantavat itse vastuuta hyvinvoinnistaan ja yhteisön toimivuudesta. Pienyhteisön toimintaa ohjaavia yhteisöhoidollisia periaatteita: sitoutuminen yhteisön yhteisiin tavoitteisiin, pelisääntöihin ja käytäntöihin päihteistä vapaa arvomaailma ja toimintakulttuuri tasa-arvoisuuden ja yksilöllisyyden periaate fyysisen ja henkisen väkivallattomuuden periaate oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen periaate suvaitsevaisuuden ja tervejärkisyyden periaate Yhteisökokous on yhteisön tärkein foorumi: yhteisön jäsenet ja työntekijät kokoontuvat perjantaisin käsittelemään yhteisöä koskevia asioita (mm. yhteisön käytännöt). Yhteisö käsittelee kokouksissaan myös lomaharjoitteluhakemukset sekä joissakin tapauksissa hoitosopimuksen rikkomisesta aiheutuvat seuraamukset. Yhteisön jäsenet toimivat vuorollaan yhteisökokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä Kokouksissa esityslista ja pöytäkirja
Kotkankadun huoltokoti Asiakkaat ovat monisairaita eläkeläismiehiä: osallistuminen ja aktiivisuus on työikäisiä vähäisempää heikentyneen toimintakyvyn vuoksi. Hoito- ja kuntoutussuunnitelman laatiminen yhdessä asiakkaan kanssa. Asumisaikaa ei ole rajattu. Säännölliset asiakaskahvit: toimii asiakkaiden ja henkilökunnan yhteisenä keskustelutilaisuutena ja tiedottamisen kanavana. Keskusteluryhmät, keppijumppa ja korva-akupunktio ryhmässä Kuntotuttava työtoiminta Huoltokodin kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminta : konsertit, teatterikäynnit, ooppera, elokuvat ja näyttelyt, kesäleirit urheilutapahtumat sekä huoltokodin ja Hyvösen ryhmäkodin yhteiset tilaisuudet ja juhlat kävelykaverit : Alppilan seurakunnan vapaaehtoiset
Muita osallisuuden ja yhteisöllisyyden areenoita Suoja-Pirtti ry:ssä Hoidolliset keskusteluryhmät, asiakkaiden omat vertaisryhmät Yhteistyö vertaistuen ja vertaisryhmien kanssa AA, NA A-killat muut vertaistuen muodot: mm. Suojatie ry Asiakastyytyväisyyskyselyt tehdään toimipisteissä vuosittain. Yhteenvedot yhdistyksen toimintakertomuksessa : asiakaspalautteen analysointi palvelujen kehittämisen välineenä. Asiakaslähtöinen työskentely: keskeistä on asiakkaan kohtaaminen. Kunnioittavan vuorovaikutuksen periaate.
OSALLISUUDEN HOLISTINEN MALLI Ammatillinen koulutus Vertaistoiminta, ryhmätoimi nnat Asiakast yyt yväis yysk ysel yt Yhteistyö ja toiminta työntekijö iden kanssa Hoidon tarpeen arviointi, hoitosuunnitelman tekeminen ja seuranta Konsultaatio Palvelun käyttäjä as Osallistuminen Työllist ymis - mahdollisuudet Tiedottaminen Informaatio Osallistuminen päätöksentekoon Vastuunotto, johtaminen Tiedon ja mielipiteen kys yminen Toimintakäytäntöjen kehittämien ja poliittinen vaikuttaminen Tutkimus ja arviointi Lähde: Minna Laitila 2010