YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11.30
MontEri-hanke Ajalla 1.1.2012 31.12.2014 (käynnistyi toukokuussa) Vastuullinen toteuttaja Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Rahoitus: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, Kaakkois- Suomen ja Hämeen ELY keskus Toteutusalueena Kaakkois-Suomi ja Päijät-Häme Hankekumppaneina Päijät-Hämeen sosiaaliturvayhdistys ry Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus hanke 2012-2015 Ravimäkiyhdistys ry YKSILLÄ PURJEILLA kumppanuushanke Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa 2013-2017
Tavoitteet 1. Maaseudulla toimivien järjestöjen, yhdistysten, vapaaehtoisten, oppilaitosten, yritysten sekä kuntatoimijoiden kumppanuuteen perustuvan yhteistyön edistäminen 2. Järjestöjen tekemän hyvinvointi- ja vapaaehtoistoiminnan näkyväksi tekeminen 3. Maaseudun asukkaiden kansalaistoiminnan mahdollisuuksien näkyväksi tekeminen
MontEri-hankkeen aikana havaittua: 1. Palvelutoiminnan kehittämiseen liittyvää: Palvelutoiminnasta saatavat hyödyt vs. haitat Elinkeinotoiminnan ja yleishyödyllisen toiminnan raja ja sen tulkinnat hämärtyneet heijastuu mm. verotukseen Muutostarpeet palvelutuotannon laajentuessa ja monipuolistuessa (esim. palvelutoiminnan eriyttäminen yhdistyksen toiminnasta yhtiöittämällä) Etsitään järjestön taustaan ja toiminnan arvoihin sopivaa tapaa edistää palvelutoimintaa huoli yhteiskunnallisen tavoitteen kadottamisesta Huoli yhdistyksen voimavarojen ja resurssien riittävyydestä työllistettyjen palkkaaminen? Markkinat, kilpailu ja toimintaympäristö
MontEri-hankkeen aikana havaittua: 2. Ihmisten sitoutuminen ja sitouttaminen entistä haastavampaa Yhdistykset aktiivit ikääntyvät, mistä saada uusia vastuunkantajia pitkäjänteiseen tekemiseen? Ihmisillä on edelleen halu auttaa ja osallistua silloin kun itselle parhaiten sopii miten avuntarvitsijat ja ns. sitoutumattomat vapaaehtoiset saataisiin kohtaamaan?
MontEri-hankkeen aikana havaittua: 3. Yhteistyötä tarvitaan eri sektoreiden välillä Toimivien yhteistyökäytäntöjen löytäminen vaatii rohkeutta kokeilla kokeiluista oppimalla voidaan jalostaa uusia toimivia malleja Miten opitaan tuntemaan toistemme toimintaa? Miten löydetään toisiaan parhaiten täydentävä osaaminen ja resurssit? Miten päästään kaikkia tahoja tyydyttävään win win tilanteeseen? Miten tiedonkulkua voidaan parantaa?
Työpaja Kouvolassa 22.1.2014 yhdistysten yhteisiä hankkeita, joista olisi hyötyä kaikille etsitään aiheita, joista kaikki hyötyvät yhteistyö toimijoiden välillä yhdistysten osaamisen jakaminen yhteiseen käyttöön (miten päästä eroon keskinäisestä kilpailusta) vaatii tietoa toistensa toiminnasta verkostoituminen yhdistysten voimien yhdistäminen yhdistysten tunnetuksi tekeminen yhteistyön opettelu kunnat, yhdistykset tietoisuuden lisääminen (yhteiskunnallinen yrittäjyys), merkin takana hieno asia, jos sen merkityksen ymmärtää tuotteistaminen yhdistykset toiminta-ajatuksen kirkastaminen yhdenmukaisuus rahoitusinfoa koulutushanke, missä samanlaisten ongelmien parissa kamppailevat yhdistykset voivat vaihtaa kokemuksiaan (esim. verotus, palvelutoiminta)
Yhdistykset 2020-luvun toimintaympäristöissä hankeaihiot 30.1.2014 Lainsäädäntö verotus, rahoitus (erityisesti palvelutuottamisen juridiikka) Vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset Palvelutoimintaan suuntautuneet yhdistykset Aktiivisuuden muutos Kansalaisyhteiskunnan ideologinen muutos: ihmisten vaatimus yksilölliseen elämään ja heikko sitoutuminen pitkäjänteiseen järjestötoimintaan. Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristöjen muutokset aiheuttavat painetta yksityisen, julkisen ja 3. sektorin toimintatapojen muuttumiseen sekä yhteistyön vahvistamiseen 1. Osatavoite Järjestötoimijoiden osaamisen vahvistaminen ja tietoisuuden lisääminen lainsäädännöstä, verotuksesta ja erilaisista rahoitusmahdollisuuksista Keinot: Tietotyöpajat yhteistyössä Saimaan amk:n ja Kyamk:n kansssa järjestötoimijoille 2. Osatavoite Järjestöjen toiminnan kehittäminen (tuotteistus) sekä yksityisen/julkisen/kolmannen sektorin yhteistyön vahvistaminen ja voimavarojen ohjaaminen yhteiseksi hyvinvoinnin verkostoksi Keinot: Seudulliset/paikalliset pilotit: työpajat järjestöille yhteistyössä amk:t, kunnat, Etelä- Karjalan Kylät ry, Kymenlaakson Kylät ry, alueen Leadertoimintaryhmät 3. Osatavoite Toimintamallit Kaakkois- Suomessa: 1. Järjestöjen keskinäisille verkostoille ja vertaisoppimiselle (myös tilat + palvelut) 2. Vapaaehtoiset avuntarvitsijat 3. Järjestöjen vastikkeellinen toiminta (palvelutoiminta) palveluntarvitsija 4. Osatavoite Yhdistysinfo.fi sivuston jatkokehittäminen järjestötoiminnan tiedotusalustana järjestöjen, kansalaisten ja julkisen sektorin käytttöön Tulokset: Elinvoimaisempi ja yhteiseen hyvinvointityöhön motivoituneempi järjestökenttä Kaakkois-Suomessa Luotettavaa, vastuullista ja osaavaa yhdistysten palvelutoimintaa Selvitys järjestötoiminnan kehittämiseen soveltuvasta tuotteistamisen työkalusta sekä toimintamalli alueellisille/paikallisille piloteille Tulokset: Yhdistysten oman osaamisen esiintuominen Yhdistysten toiminnan tavoitteiden selkiyttäminen vapaaehtoisten ja aktiivisten jäsenten kiinnostus lisääntynyt Yhdistysten palvelujen hinnoittelu, markkinaaseman parantaminen ja toiminnan jatkuvuuden varmistaminen uudet rahoitusvaihtoehdot Järjestöt ovat hahmottaneet oman toimintaympäristön Hyvinvoinnin verkostoton toimijoiden roolit jaettu tehokkaasti pilottialueilla
Muuta ajankohtaista: Yhessä eteenpäin! järjestöpäivässä 29.3.2014 sovittiin yhdistysten yhteistyöyhdistyksen etenemisestä Kansalaisareena ry:n Avita kaveria hankkeen työnohjauksellinen vertaisohjaajien kouluttajakoulutus käynnistyy Lappeenrannassa toukokuussa Koulutuspäivät to 8.5., ti 20.5. ja ke 24.9.- hae mukaan 23.4 mennessä! Vertaistoiminnan yhteinen markkinointitilaisuus ke 23.4. klo 13-15. Luumäen veteraanit ry:n palvelukeskus Mäntykotiin (Patteritie 7, Taavetti) Katso Yhdistysinfo.fi sivuston video, niin tiedät, miksi palvelu kannattaa ottaa käyttöön! http://www.youtube.com/watch?v=uzntd9s6eqs