alkuperäinen teksti: Michael Rivero, www.whatreallyhappened.com suomentanut: Samuli Loov



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Raha kulttuurimme sokea kohta

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Raha ja velka. Mundus Socialis Patrizio Lainà

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Rahan evoluutio. JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas

Kulta sijoituskohteena

Kultakanta - unelma maailmanrahasta

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

Pub. Muinainen pankkitoiminta. Pankin kassakaappi. Pankin kassakaappi. Pankin kassakaappi

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Löydätkö tien. taivaaseen?

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Komea mutta tyhmä kuningas

Jeesus parantaa sokean

Komea mutta tyhmä kuningas

Raha taseessa. Talousdemokratian keskustelutilaisuus Old Bankissa, Turussa Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja

Majakka-ilta

TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille. Rauhanpäivät Marissa Varmavuori TTIP-verkosto

Matt. 5: Reino Saarelma

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Eurojärjestelmän perusteista

Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

TÄYTTÄ RAHAA! Kuinka täysvarantopankkijärjestelmä toimisi? Suomen Talousdemokratian keskustelutilaisuus

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa ja Rovaniemellä

Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Komea mutta tyhmä kuningas

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 7 Swap sopimuksista lisää

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

ITSENÄISEN SUOMEN RAHAHISTORIA. Jorma J. Imppola

RAHA- JA PANKKITEORIA. 1. Hyödykeraha. 2. Raha-aggregaatin M2 muutokset

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Niku Määttänen, Aalto-yliopisto ja Etla. Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

24 Amerikkalainen unelma ja sen kääntöpuoli

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel

Kolikon tie Koululaistehtävät

Joukkorahoitus eli crowdfunding

Nehemia rakentaa muurin

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika ( ) Venäjän vallan aika ( ) Itsenäinen Suomi (1917 )

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Sähköinen käteinen NYT

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi

RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Transkriptio:

KAIKKI SODAT OVAT PANKKIIRIEN SOTIA! alkuperäinen teksti: Michael Rivero, www.whatreallyhappened.com suomentanut: Samuli Loov Pankkitoiminta suunniteltiin epäoikeudenmukaiseksi ja syntyi syntisenä. Pankkiirit omistavat maailman. Ota heiltä se pois, mutta anna heidän jatkaa talletustoimintaa, ja yhdellä kynän heilautuksella he saavat tarpeeksi talletuksia ostaakseen sen takaisin. Jos otat talletusoikeuden heiltä pois, niin kaikki heidän omaisuutensa, kuten minun, häviävät, ja niiden tulisikin hävitä, koska tämä maailma olisi silloin onnellisempi ja parempi paikka elää. Mutta jos haluat pysyä pankkiirien orjana, ja maksaa oman orjuutesi kustannukset, anna heidän jatkaa talletustoimintaansa. - Sir Josiah Stamp, Bank of Englandin toimitusjohtaja 1920-luvulla, Britannian toiseksi rikkain mies Tiedän monilla ihmisillä olevan suuria vaikeuksia käsittää, kuinka monia sotia aloitetaan, ei minkään muun syyn takia, kuin pakottaakseen valtioihin yksityisiä keskuspankkeja, joten antakaa minun kertoa siitä muutama esimerkki, että ymmärtäisitte miksi Yhdysvaltain hallitus on kiinni niin monissa sodissa, niin monia vieraita valtioita vastaan. Tälle on olemassa suuret perinteet. Yhdysvallat taisteli itsenäistymissotansa pääasiassa Kuningas Yrjö III:n valuuttalaista johtuen. Laki pakotti siirtomaalaiset käyttämään vaihdonvälineinään ainoastaan seteleitä, mitkä oli lainattu Bank of England-keskuspankista korkoa vastaan. Pankki saa korkohyödyn kaikista rahoista mitkä se painaa tyhjästä. - William Paterson, perustaja Bank of England 1694 Itsenäistymisensä jälkeen, uusi Yhdysvallat otti käyttöön radikaalisti erilaisen talousjärjestelmän, missä hallitus julkaisi omaa, todelliseen arvoon perustuvaa rahaansa, ja näin ollen yksityiset keskuspankit, kuten Bank of England, eivät päässeet riistämään ihmisiltä heidän omaisuuksiaan käytössä olevasta rahasta juoksevan koron avulla. Kuningas Yrjö III:n kiellettyä siirtomaita käyttämästä rehellistä rahajärjestelmää, mikä olisi vapauttanut tavalliset ihmiset rahamiesten kynsistä, oli todennäköisesti suurin syy vallankumoukseen. - Benjamin Frankin, itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja Vallankumouksen jälkeen Yhdysvaltain hallitus otti jopa askeleita pitääkseen pankkiirit kaukana hallituksesta! Kuka tahansa henkilö, kenellä on työpaikka tai omistaa osakkeita, missä tahansa pankkiluonteisessa laitoksessa, mikä julkaisee tai tallettaa jonkun julkaisemia seteleitä, ei voi toimia Edustajien Huoneessa. - Yhdysvaltain Senaatin 3. Kongressi, 23. joulukuuta 1793, allekirjoittajana Presidentti George Washington Mutta pankkiirit eivät muuta olekaan, kuin erittäin sitoutuneita suunnitelmaansa saada muiden omaisuudet itselleen, ja tietävät erittäin hyvin miten helppoa on lahjoa poliittisia johtajia. Vain yksi vuosi Mayer Amschel Rothchildin kuuluisista sanoista: Antakaa minun julkaista ja kontrolloida valtion rahaa, niin en välitä kuka laatii lait., pankkiirit onnistuvat perustamaan yksityisen keskuspankin nimeltään First Bank of United States, suurelti Rothchildien suurimman USA:ssa toimineen apurin, Anthony Hamiltonin avulla. Perustettuna 1791, kaksikymmenvuotisen toimilupansa lopulla First Bank of United States oli saanut, pankkiirien rikastuessa, romutettua kansakunnan talouden melkein

kokonaan. Kongressi kieltäytyi uudistamasta toimilupaa ja antoi ymmärtää että heidän aikomuksensa oli mennä takaisin valtion julkaisemaan, todelliseen arvoon perustuvaan valuuttaan, mistä ihmisten ei tarvinnut maksaa ollenkaan korkoa, yhdellekään pankkiirille. Tämä sai Nathan Mayer Rothchildin uhkaamaan Yhdysvaltojen hallitusta, Joko hakemus uudelle toimiluvalle myönnetään, tai Yhdysvallat löytää itsensä erittäin tuhoisasta sodasta. Kongressi kieltäytyi silti uudistamasta toimilupaa First Bank of United States-pankille, jolloin Nathan Mayer Rothchild linjasi, Antakaa niille röyhkeille amerikkalaisille oppitunti! Laittakaa ne takaisin siirtomaastatuksen alle!. Sen aikainen Britannian Pääministeri, Spencer Perceval vastusti järkähtämättä sotaa Yhdysvaltojen kanssa, pääasiassa siksi koska suurin osa Englannin sotavoimista oli sidottuna meneillään olevaan Napoleonin sotaan. Spencer Perceval oli huolissaan että Britannia ei ehkä pärjäisi uudessa amerikkalaisessa sodassa, huoli minkä jakoivat monet Britannian hallituksessa. Sitten Spencer Perceval salamurhattiin (ainoa salamurhattu istuva brittipääministeri) ja hänen tilalleen tuli Robert Banks Jenkinson, Liverpoolin 2. Jaarli, joka kannatti täysin rinnoin sotaa valloittaakseen vanhat siirtomaat takaisin. Jos poikani eivät haluaisi sotia, niitä ei olisi ollenkaan. - Gutle Schaper, Mayer Amschel Rothchildin vaimo ja hänen viiden poikansa äiti Rahoitettuna ilman Rothchildin kontrolloiman Bank of Englandin perimää korkoa, Britannia aloitti sodan 1812, yrittääkseen liittää Yhdysvallat takaisin siirtomaakseen ja pakottaakseen heidät takaisin Bank of Englandin taloudelliseen orjuuteen, tai saadakseen Yhdysvallat niin suuriin velkoihin, että heidän olisi pakko suostua hyväksymään uusi yksityinen keskuspankki. Ja suunnitelma toimi. Vaikka Yhdysvallat voitti 1812 sodan, Kongressi oli pakotettu antamaan toimilupa taas yhdelle yksityiselle keskuspankille, mikä julkaisi kansakunnan rahan, korkoa juoksevan lainan muodossa, Second Bank of United Statesille. Taas kerran, yksityiset pankkiirit kontrolloivat kansakunnan rahan painamista, eivätkä välittäneet kuka laatii lait, tai miten monta brittiläistä tai amerikkalaista sotilasta heidän asiansa puolesta kuoli. Taas kerran kansakunta vajosi suuriin velkoihin, työttömyyteen ja köyhyyteen yksityisen keskuspankin riiston myötä, ja vuonna 1832 Andrew Jackson kampanjoi menestyksekkäästi toiselle presidenttikaudelleen iskulauseella, Jackson ja Ei Pankkia!. Pysyen sanoissaan, Jackson sai estettyä uuden toimiluvan myöntämisen Second Bank of United Statesille. Herrasmiehet! Minä olen myös tarkkaillut läheltä Bank of United Statesin toimia. Minulla on ollut miehet tarkkailemassa teitä pitkän aikaa, ja olen vakuuttunut, että olette käyttäneet pankin varoja viljan hinnan keinotteluun. Kun saitte siitä tuottoa, jaoitte sen keskenänne, ja kun hävisitte, laitoitte häviön pankin piikkiin. Kerrotte minulle, että jos otan talletukset pankistanne ja mitätöin sen toimiluvan, näin tehden tuhoan kymmenen tuhannen perheen talouden. Se saattaa olla totta, hyvät herrat, mutta se on teidän syntinne! Jos annan teidän jatkaa, te tuhoatte viidenkymmenen tuhannen perheen talouden, ja se olisi minun syntini! Olette kyykäärmeiden ja varkaiden pesä. Olen päättänyt savustaa teidät ulos, ja Iänkaikkisen nimeen (lyö nyrkkinsä pöytään), minä savustan teidät ulos! - Andrew Jackson, vähän ennen kuin hän lopetti Second Bank of United Statesin toimiluvan. Lainaus alkuperäisistä pöytäkirjoista, Philadelphian kansalaiskomitean tapaamisesta Presidentti Jacksonin kanssa helmikuussa 1834, Stan V. Henkelsin kirjan, Andrew Jackson and the Bank of United States (1928) mukaan. Vähän sen jälkeen kun Presidentti Jackson (ainoa Yhdysvaltain Presidentti joka on maksanut valtion velan pois) lopetti Second Bank of United Statesin toimiluvan, hänet yritettiin salamurhata. Yritys epäonnistui kun molemmat murhaajan, Richard Lawrencen käyttämistä pistooleista jäi laukeamatta. Lawrence sanoi myöhemmin että Jacksonin mahdollisesti kuoltua, rahaa olisi ollut enemmän (viitaten ilmeisesti Jacksonin taisteluun yksityisiä keskuspankkeja vastaan suom. huom.).

Presidentti Zachary Taylor vastusti myös uuden yksityisen keskuspankin perustamista, vedoten edellisten yksityisten keskuspankkien väärinkäytösten historiaan. Keskuspankin idea on kuollut, eikä sitä herätetä henkiin minun aikanani. - Zachary Taylor Taylor kuoli 9. heinäkuuta 1850, syötyään kulhollisen kirsikoita maidossa, ja hänen huhuttiin tulleen myrkytetyksi. Hänen oireensa oli täsmännyt akuutin arsenikkimyrkytyksen oireisiin. Presidentti James Buchanan vastusti myös yksityistä keskuspankkia. Vuoden 1857 talouspaniikissa hän yritti rajoittaa pankkeja myöntämästä enemmän lainaa kuin mitä heillä oli varoja, ja vaati että kaikkien seteleiden tulisi olla liittovaltion omaisuudellaan takaamia. Hänet myrkytettiin arsenikilla mutta hän selvisi vaikka 38 muuta samalla illallisella ollutta ihmistä kuoli. Yleinen koulujärjestelmä palvelee pankkien etuja pitämällä tietyt historian tapahtumat salaisuutena, aivan kuten valtavirran tiedotusvälineet palvelevat Monsanton etuja pimittämällä yleisöltä geenimanipuloitujen tuotteiden vaaroja, ja kuten ilmastonlämpenemiskultti jättää kertomatta, että maapallon ilmasto on kylmennyt viimeisten 16 vuoden aikana. Näin ollen, ei pitäisi tulla yllätyksenä, että suurin osa sisällissodan syistä eivät ole tavallisten amerikkalaisten tiedossa. Ne harvat jotka ymmärtävät miten rahajärjestelmä toimii, ovat joko niin kiinnostuneita sen hyödyistä tai ovat sen palveluksista niin riippuvaisia, ettei heidän taholtaan muodostu vastustusta, ja toisaalta, suurin osa ihmisistä, jotka ovat kykenemättömiä ymmärtämään miten suunnattoman hyödyn pääoma saa rahajärjestelmästä, kärsivät osansa valittamatta, ja ehkä jopa epäilemättä että rahajärjestelmä toimii vahingollisesti heidän etuihinsa nähden. - Rothchildin veljekset Lontoosta kirjeessään liikekumppanilleen New Yorkissa, 1863. Kun etelävaltiot irroittautuvat Yhdysvalloista, pankkiirit näkevät jälleen kerran tilaisuuden hyötyä velalla ja tarjoavat rahoitusta Lincolnille hänen ponnisteluihinsa saada etelä takaisin Unioniin, mutta pyytäen rahasta 30 prosentin korkoa. Lincoln vastasi, että hän ei vapauttaisi mustia miehiä orjuudesta orjuuttamalla valkoiset miehet pankkiireille, ja käyttäen presidentin valtaoikeuksia, hän julkaisi uuden hallituksen takaaman velattoman rahan, nimeltään Greenback. Tämä oli välitön uhka keskuspankkiirien omaisuudelle ja vallalle, ja he vastasivat siihen nopeasti. Jos tämä vahingollinen taloudellinen politiikka, minkä juuret ovat Pohjois-Amerikassa, tulee jäämään pysyväksi käytännöksi, niin hallitus tulee julkaisemaan omaa velatonta rahaansa. Se maksaa velkansa pois ja elää ilman velkaa. Sillä tulee olemaan kaikki tarpeellinen raha, minkä se tarvitsee taloutensa pyörittämiseen. Siitä tulee ennennäkemättömän vauras koko maailmanhistoriassa. Älykkäät ihmiset ja kaikkien maiden omaisuus tulee kulkeutumaan Pohjois-Amerikkaan. Se valtio pitää tuhota tai se tuhoaa kaikki monarkiat koko maapallolla. - London Times vastauksessaan Lincolnin päätökselle julkaista hallituksen omaa rahaa rahoittaakseen sisällissotaa, yksityisiltä pankkiireilta 30 prosentin korolla lainaamisen sijaan. Vuonna 1872 New Yorkin pankkiirit lähettivät kirjeen jokaiselle pankille Yhdysvalloissa, pyytäen heitä rahoittamaan kaikkia sanomalehtiä mitkä vastustivat hallituksen julkaisemaa rahaa (Lincolnin Greenbackiä). Hyvä Herra: On suositeltavaa, että teette kaiken voitavanne tukeaksenne sellaisia vaikutusvaltaisia päivittäisiä tai viikottaisia sanomalehtiä...mitkä vastustavat Greenback-paperirahan julkaisemista, ja että myös vedätte pois asiakkuuden ja kaiken tukenne niiltä sanomalehdiltä jotka eivät ole valmiita

vastustamaan hallituksen julkaisemaa rahaa. Annettakoon hallituksen julkaista kolikot ja pankkien julkaista koko maan setelirahan...hallituksen rahan palaaminen kiertoon, antamalla se suoraan ihmisille, tulisi vakavasti uhkaamaan teidän henkilökohtaisia voittojanne pankkiireina ja lainanantajina. - Voittoisa plutokratia; Amerikan julkisen elämän tarina vuodesta 1870 vuoteen 1920, kirjoittanut Lynn Wheeler. Ei voida hyväksyä Greenbackien, kuten sitä kutsutaan, kiertävän rahana lyhyttäkään aikaa, koska emme voi kontrolloida sitä. - Voittoisa plutokratia; Amerikan julkisen elämän tarina vuodesta 1870 vuoteen 1920, kirjoittanut Lynn Wheeler. Orjuus todennäköisesti lakkautetaan sodan voimalla, ja myös taloudellinen orjuus lopetetaan. Tätä minä ja eurooppalaiset ystäväni kannatamme, koska orjuudessa on kyse työvoiman omistamisesta ja siihen kuuluu työvoimasta huolehtiminen, kun taas eurooppalainen suunnitelma, Englannin johdolla, on hallita työvoimaa pääomalla, kontrolloimalla palkkoja. TÄMÄ ON MAHDOLLISTA KONTROLLOIMALLA RAHAA. - Voittoisa plutokratia; Amerikan julkisen elämän tarina vuodesta 1870 vuoteen 1920, kirjoittanut Lynn Wheeler. Yksityisten pankkiirien yllytettyä, suurin osa Eurooppaa tuki Etelävaltioita Unionia vastaan, odotuksenaan, että Lincolnin häviö tarkoittaisi Greenbackin loppua. Ranska ja Britannia suunnittelivat suoraa hyökkäystä Yhdysvaltoihin auttaakseen Etelävaltioita, mutta joutuivat perääntymään suunnitelmissaan Venäjän vuoksi (Venäjä tarjosi Yhdysvalloille sotilaallista apua brittien ja ranskalaisten mahdollista hyökkäystä vastaan suom. huom.). Venäjä oli vastikään lopettanut maaorjuusjärjestelmän ja heillä oli samanlainen valtion omistama keskuspankki, mille Yhdysvaltojen rahajärjestelmä oli alunperin perustunut. Jäätyään vaille eurooppalaisten väliintuloa, Unioni voitti sodan, ja Lincoln ilmoitti aikovansa jatkaa Greenbackien julkaisemista. Lincolnin salamurhan jälkeen, Greenbackit vedettiin pois kierrosta ja amerikkalaiset pakotettiin takaisin rahajärjestelmään, mikä perustui yksityisiltä pankkiireilta korkoa vastaan lainattuun rahaan. Tsaari Aleksanteri II, kuka tarjosi Venäjän sotilaallista apua Lincolnille, joutui myöhemmin useiden murhayritysten kohteeksi vuosina 1866, 1879 ja 1880, kunnes hänet salamurhattiin vuonna 1881. Lincolnin Greenback-rahan hävittyä USA ei enää kyennyt luomaan omaa korosta vapaata rahaansa, ja Ruthford B. Hayesin presidenttikaudella, vuonna 1878, Yhdysvallat manipuloitiin lainaamaan rahansa Rothchildien pankki-imperiumilta, palauttaen USA:n talouden takaisin Rothchildien kontrolliin, minkä he olivat menettäneet Andrew Jacksonin aikana. Messrs. Rothchild & Sons Mr. Shermanille.(sähke) huhtikuun 12, 1878 Kunnianarvoisa John Sherman Valtiovarainministeri, Washington D.C. Olemme erittäin tyytyväisiä solmittuamme taas liikesuhteet Yhdysvaltain Hallituksen kanssa. Teemme parhaamme että liiketoimemme tulevat sujumaan parhaalla mahdollisella tavalla. ROTHCHILDS James A. Garfield valittiin Presidentiksi vuonna 1880, ajettuaan rahan kontrollia hallitukselle. Hallituksen päätehtävä kansakunnan valuuttaan liittyen on julkaista rahaa ja säädellä sen arvoa. Vakavaa huolta on herättänyt kysymys, antaako perustuslaki Kongressille oikeuden pitää minkäänlaista

paperirahaa laillisena maksuvälineenä. Yhdysvaltain nykyistä setelirahaa perustellaan mahdollisen sota-ajan tarpeella, mutta paperirahan tulisi perustua todelliseen arvoon, valuutan tulisi olla käyttäjäystävällistä ja sillä pitäisi olla välitön metallin lunastusoikeus haltijansa niin halutessa, eikä sen tulisi olla pakotettuna liikenteessä. Nämä setelit eivät ole rahaa, vaan lupauksia maksaa rahaa. Jos haltija haluaisi vaihtaa sen oikeaan rahaan, lupaus tulisi lunastaa. - James Garfield Kaikkien historian talousjärjestelmien kokemusten mukaan on ymmärretty että kulta ja hopea tarjoavat ainoan turvallisen perustan rahajärjestelmälle. Hiljattain on hämmennystä aiheuttanut näiden kahden metallin arvojen vaihtelu, mutta uskon vakaasti että on mahdollista sopia johtavien talousmaiden kesken tarvittavat järjestelyt, millä turvattaisiin kummankin metallin yleinen käyttö. Kongressin tulisi varmistaa, että lain vaatimien kolikoiden, mitkä nyt tehdään hopeasta, käyttäminen ei häiritsisi rahajärjestelmämme toimintaa poistamalla kummankin metallin käytöstä. Jos mahdollista, pitäisi saada aikaan sellainen tilanne, että jokaisen dollarikolikon ostovoima olisi täsmälleen sama kuin sen käypä arvo metallimarkkinoilla missäpäin tahansa maailmaa. - James Garfield Hän joka kontrolloi kansakunnan rahaa, kontrolloi kansakuntaa. - James Garfield Garfieldia ammuttiin 2. heinäkuuta 1881 ja hän kuoli vammoihinsa muutamaa viikkoa myöhemmin. Chester A. Arthur seurasi häntä presidenttinä. Vuonna 1896, William McKinley valittiin presidentiksi kesken laman lietsomaa väittelyä kultakantaisen hallituksen luoman valuutan ja yksityisten pankkiirien korkoa vastaan lainaaman setelirahan välillä. McKinley suosi kultakantaista valuuttaa ja tasapainoista valtionbudjettia, mitkä vapauttaisivat julkisen talouden velkakierteestä. Talousjärjestelmämme tarvitse hieman korjaamista, rahamme on nyt ihan hyvä, mutta sen arvo ei saa tulla uhatuksi. Se tulisi perustaa kestävälle pohjalle, ettei se olisi helpon hyökkäyksen kohteena eikä sen tasapainoa epäiltäisi. Valuuttamme tulisi jatkossakin olla hallituksen kontrollissa. Useat eri setelirahan versiot aiheuttavat, minun mielestäni, jatkuvan häpeän hallitukselle ja turvallisen tulonlähteen keskuspankille. - William McKinley Työtön anarkisti ampui McKinleytä 14. syyskuuta 1901, Buffalossa, New Yorkissa. Hän kuoli vammoihinsa muutamaa päivää myöhemmin. Hänen tilalleen Presidentiksi tuli Theodore Roosevelt. Viimeinkin vuonna 1913, Euroopan yksityiset keskuspankkiirit, erityisesti Iso-Britannian Rothchildit ja Saksan Warburgit, tapasivat amerikkalaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa, Jekyll-saarella Georgiassa, perustaakseen uuden pankkikartellin minkä kiireellisenä tarkoituksena oli perustaa Third Bank of United States, millä pyrittiin saamaan Yhdysvaltojen rahajärjestelmä yksityisten keskuspankkiirien täydelliseen kontrolliin, jälleen kerran. Johtuen vihamielisyydestä aikaisempia keskuspankkeja kohtaan, nimeksi päätettiin kuitenkin laittaa The Federal Reserve (Liittovaltion Keskuspankki), millä pyrittiin luomaan vaikutelma liittovaltion hallituksen omistuksessa olevasta pankista, mikä kuitenkin todellisuudessa olisi yksityisomistuksessa oleva keskuspankki, eikä sen enempää julkinen laitos kuin Federal Express-kuriiripalvelu. Vuonna 2012, Federal Reserve yritti torjua Bloomberg-uutistoimiston nostaman kanteen, mikä perustui julkisen tiedon vapauslakiin (Freedom of Information Act), ilmoittamalla olevansa yksityinen pankki eikä julkinen laitos ja että näin ollen julkisen tiedon vapauslaki ei koske Federal Reserven liikesalaisuuksien piiriin kuuluvia tietoja sen pankkitoiminnasta. Kun sinä tai minä kirjoitan shekin, täytyy tilillä olla shekkiä vastaava määrä rahaa, mutta kun Federal

Reserve kirjoittaa shekin, pankilla ei ole olemassa mitään varoja mihin perustuen shekki kirjoitetaan. Kun Federal Reserve kirjoittaa shekin, se luo rahaa. - Federal Reserve-pankin Bostonin konttorin pamfletti, Kertoen se yksinkertaisesti. Paperivaluutalla ja pankkitalletuksella ei ole mitään todellista arvoa. Itseisarvoltaan dollarin seteli on vain pala paperia. Talletukset ovat vain kirjanpidollisia merkintöjä. - Modern Money Mechanics Workbook, Federal Reserve Chicago, 1975. Pelkään ettei tavallinen kansalainen haluaisi tietää että pankit voivat luoda ja luovat rahaa. Ja he ketkä hallitsevat kansakunnan rahajärjestelmää, ohjaavat hallituksen politiikkaa ja heidän käsissään on kansan kohtalo. - Reginald McKenna, hallituksen puheenjohtaja Midland Bank, esitelmöidessään osakkeenomistajille 1924 Valtiot, erityisesti suuret hegemonialliset sellaiset, kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia, ovat kansainvälisen keskuspankkikartellin kontrollissa Bank of International Settlements-pankin (BIS) salaisten sopimusten nojalla, käyttäen välineinään kansallisia keskuspankkeja (kuten Federal Reserve ja Bank of England)...Sama kansainvälinen keskuspankkikartelli minkä kontrollissa Yhdysvallat on nykyään, kontrolloi aikaisemmin Brittiläistä Imperiumia ja ylläpiti sen kansainvälistä mahtiasemaa. Kun brittiläinen järjestys hiipui, sen tilalle nostettiin Yhdysvallat, mikä sitten vuorostaan pyöritti kansainvälistä taloutta, palvellen kuitenkin samoja tarkoituksia kuin ennenkin. Valtioita käytetään ja hylätään kansainvälisen keskuspankkikartellin tarpeen mukaan, ne ovat yksinkertaisesti vain välineitä. - Andrew Gavin Marshall Vuosi 1913 osoittautui kansakunnan talousjärjestelmän kannalta muutosten vuodeksi, ensin 16. tuloverolakiehdotuksen tultua hyväksytyksi, minkä jälkeen valheellisesti väitettiin sen tulleen myös ratifioiduksi. Luulen että jos menet ja yrität löytää sekä lukea 16. tuloverolakiehdotuksen ratifioinnin, eli tuloveron vahvistavaa asiakirjaa, ja luulen että jos tutkit asiaa huolellisesti, tulet huomaamaan että suuri osa osavaltioista ei koskaan ratifioinut tuloverolakiehdotusta. - U.S. District Court-Tuomari James C. Fox, oikeuskäsittely Sullivan vastaan Yhdysvallat, 2003. Myöhemmin samana vuonna, selvästi haluamatta riskeerata toista kyseenalaista lakiehdotusta, kongressi hyväksyi Federal Reserve-lain joululoman aikaan 1913, jolloin kaikki lakia vastustavat kongressin jäsenet olivat kotonaan. Tämä oli erittäin salakavala laki, koska perustuslaki osoittaa selvästi rahanluonnin kuuluvan kongressin valtaan, eikä anna valtuutusta siirtää sitä, ja näin ollen olisi tarvittu erikseen uusi lakiehdotus rahanluontioikeuden siirtämiseksi yksityiselle pankille. Mutta niin vain kongressi hyväksyi lain ja Presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti sen, kuten oli pankkiireille luvannut vastapalvelukseksi avokätisille vaalikampanja-avustuksille. Myöhemmin Woodrow Wilson katui päätöstään. Olen erittäin onneton mies. Olen ymmärtämättäni tuhonnut maani. Suuri teollisuuskansakunta on nyt velkaan perustuvan rahajärjestelmän kontrollissa. Hallituksemme ei enää voi hallita vapaiden mielipiteiden, vakaumuksen ja enemmistön äänien perusteella, vaan on pakotettu hallitsemaan pienen vaikutusvaltaisen ryhmän tahtoon perustuen. Thomas Edison, yksi aikansa älykkäimmistä miehistä, oli myös hyvin perillä yksityisen keskuspankkikartellin huijauksesta.

Ihmiset jotka eivät lapioi lapiollistakaan maata, eivätkä toimita kiloakaan materiaalia projektien hyväksi, keräävät voittoina Yhdysvalloissa enemmän rahaa kuin ihmiset jotka toimittavat kaikki materiaalit ja tekevät kaiken työn. Tämä on karmiva totuus korosta...mutta asian ydin on, että jos kansakunta kykenee julkaisemaan velkakirjan (yksityiselle keskuspankille suom. huom.), se kykenisi myös julkaisemaan dollarin setelin. Asia mikä tekee velkakirjan päteväksi, tekisi myös setelin päteväksi. Velkakirjan ja setelin ero on että velkakirja oikeuttaa rahan julkaisijan julkaisemaan kaksinkertaisen määrän rahaa velkakirjan arvoon verrattuna, ja perimään sen päälle vielä 20 prosentin korkoa. Kun taas valuutta, mikä on rehellisesti perustuslain mukaisesti julkaistu, hyödyttää vain niitä jotka ansaitsevat sen jollain hyödyllisellä tavalla. On naurettavaa sanoa, että kansakuntamme voi ottaa julkaisemaansa velkakirjaa vastaan velkaa, mutta ei voi julkaista valuuttaa. Kummatkin ovat lupauksia maksaa, mutta toinen lihottaa koronkiskojaa ja toinen hyödyttää kansaa. Jos kansan julkaisema valuutta ei ole pätevää, ei myöskään kansan julkaisemat valtakirjat ole päteviä. On järkyttävä tilanne, kun hallitus, taatakseen kansallisen varallisuuden, joutuu ottamaan velkaa ja alistumaan tuhoisille korkomenoille, miesten käsissä jotka kontrolloivat mielikuvituksellista kullan arvoa. - Thomas A. Edison Seuraavana vuonna 1. Maailmansota alkoi, ja on tärkeää muistaa, että ennen Federal Reserven perustamista, ei tiedetty sellaista asiaa kuin maailmansota. 1. Maailmansota alkoi Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä, Arkkiherttua Ferdinandin salamurhasta. Vaikka sota alkoi Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä, sen painopiste siirtyi nopeasti Saksaan, minkä teollisuuskapasiteetti nähtiin uhaksi Iso-Britannialle, mikä kärsi valuuttansa arvon laskusta, mikä taas puolestaan johtui talouselämän liiallisesta keskittymisestä pankkitoimintaan, jättäen maanviljelyn, teollisuuden ja infrastruktuurin kehittämisen liian vähälle huomiolle (aivan kuten Yhdysvalloissa nykyään). Vaikka Saksassa oli ennen sotaa yksityinen keskuspankki, sen toiminta oli raskaasti säädeltyä ja inflaatio pysyi siedettävällä tasolla. Hallituksen kontrollissa, investoinnit kotimaiseen taloudelliseen toimintaan olivat taattuja ja Saksan nähtiin olevan merkittävä valtiomahti. Tämän päivän tiedotusvälineet esittävät Saksan olleen maailmansodan päävastustaja, eikä sitä vain voitettu, vaan myös sen teollisuus tuhottiin täysin. Versaillesin rauhassa, Saksa määrättiin maksamaan sotakorvaukset kaikille sotaan osallistuneille valtioille, vaikka Saksa ei todellisuudessa edes ollut aloittanut sotaa. Korvauksien arvo oli yhteensä kolme kertaa Saksan itsensä arvo rahassa. Saksan yksityinen keskuspankki, mille Saksa oli velkaantunut raskaasti maksaessaan sodan kuluja, pääsi irti valtion kontrollista ja seurauksena oli massiivinen inflaatio (minkä lähtölaukauksen suurimmat syylliset olivat valuuttakeinottelijat), mikä sai Saksan kansan pysyvästi loputtomasti syvenevään velkaloukkuun. Kun Weimarin Tasavalta romahti taloudellisesti, se avasi kansallissosialisteille mahdollisuuden päästä valtaan. Heidän ensimmäinen taloudellinen siirtonsa oli alkaa julkaisemaan valtion omaa valuuttaa, mitä ei lainattu yksityisiltä keskuspankkiireilta. Vapaana kierrossa olevasta rahasta maksettavasta korosta, Saksa kukoisti ja alkoi nopeasti uudelleenrakentamaan teollisuuttaan. Tiedotusvälineet kutsuivat sitä Saksalaiseksi ihmeeksi. TIME-aikakausilehti ylisti Hitleriä hänen hämmästyttävistä saavutuksistaan saksalaisten ja Saksan teollisuusnousun hyväksi, ja jopa nimitti hänet TIME-lehden Vuoden Mieheksi 1938. Taas kerran, Saksan teollisuustuotannosta tuli uhka Iso-Britannialle. Jos Saksa menestyy taloudellisesti seuraavan 50 vuoden aikana, olemme osallistuneet tähän sotaan (1. Maailmansota) turhaan. - Winston Churchill, The Times-lehdessä 1919

Me pakotamme Hitlerin sotaan, halusi hän sitä tai ei. - Winston Churchill radiolähetyksessä 1936 Saksasta on tulossa liian vahva. Meidän täytyy murskata se. - Winston Churchill marraskuussa 1936 puhuessaan USA:n Kenraalille Robert E. Woodille Tämä sota on englantilainen sota ja sen tavoite on tuhota Saksa. - Winston Churchill syksyllä 1939 radiolähetyksessä Saksan valtion julkaisema, todelliseen arvoon perustuva valuutta, oli myös välitön uhka yksityisten keskuspankkien omaisuuksille ja vallalle, ja niinkin aikaisin kuin 1933 he aloittivat organisoimaan maailmanlaajuista boikottia Saksaa vastaan, kukistaakseen tämän nousukasmaisen johtajan, joka luuli pystyvänsä irroittautumaan vapaaksi keskuspankkiirien vallasta! Aivan kuten 1. Maailmansodassa oli ollut kyse, Iso-Britannia ja muut Saksan taloudellisen mahdin uhkaamat maat etsivät tekosyytä aloittaa sota, ja kun saksalaisten raivo boikotin myötä kasvoi, Hitler typerästi antoi heille sen tekosyyn. Vuosia myöhemmin, rehellisemmässä ilmapiirissä, sodan oikeat syyt tehtiin selväksi. Sodassa ei ollut kyse vain fasismin lopettamisesta, vaan markkinoiden valloittamisesta. Me olisimme voineet, jos olisimme halunneet, välttää tämän sodan niin ettei laukaustakaan olisi ammuttu, mutta emme halunneet. - Winston Churchill Harry Trumanille Fultunissa USA:ssa maaliskuussa 1946 Saksan anteeksiantamaton synti ennen 2. Maailmansotaa, oli sen yritys irtautua taloudellisesti maailman kauppajärjestelmästä ja rakentaa itsenäinen vaihtokauppajärjestelmä, mistä rahoitusala ei enää olisi voinut hyötyä....teurastimme väärän sian. - Winston Churchill (Toinen Maailmansota Bern, 1960) Sivuhuomautuksena, meidän täytyy palata takaisin aikaan ennen 2. Maailmansotaa ja muistella merijalkaväen Kenraalimajuria nimeltään Smedley Butler. Vuonna 1933, Wall Streetin pankkiirit ja rahoittajat olivat rahoittaneet Hitlerin ja Mussolinin menestyksekkäät valtaannousut. Brown Brothers Harriman New Yorkista rahoitti Hitleriä aina niihin päiviin saakka kun Saksalle julistettiin sota. Ja he päättivät että fasistinen diktatuuri Yhdysvalloissa, perustuen Italian malliin, olisi paljon parempi heidän liiketoimintaa ajatellen kuin Rooseveltin New Deal, mikä uhkasi saada aikaan massiivisen omaisuuksien siirron työväenluokan ja keskiluokan amerikkalaisten hyväksi. Joten, Wall Streetin pohatat palkkasivat Kenraali Butlerin johtamaan vallankaappausta, missä he olisivat syrjäyttäneet USA:n hallituksen ja asettaneet sen tilalle Yleisten asioiden sihteerin, joka vastaisi tekemisistään Wall Streetille eikä kansalle, lopettaisi sosiaaliset levottomuudet ja kaikkien työläisten etujärjestöjen toiminnan. Kenraali Butler teeskenteli olevansa juonessa mukana, mutta paljasti salaisen suunnitelman kongressille. Kongressi oli, silloin kuten nykyään, Wall Streetin pankkiirien taskussa ja kieltäytyi toimimasta. Kun Roosevelt sai tietää suunnitellusta vallankaappauksesta, hän vaati salaliittolaisten pidättämistä, mutta salaliittolaiset yksinkertaisesti kertoivat Rooseveltille, että jos yksikin heistä joutuu vankilaan, heidän ystävänsä Wall Streetilla romahduttavat talouden tarkoituksellisesti ja syyttävät siitä Rooseveltia. Rooseveltin kädet olivat sidottu asian suhteen aina 2. Maailmansodan alkuun saakka, jolloin hän asetti useita salaliittolaisia syytteeseen sotalakien perusteella. Kongressin pöytäkirjat salaliittoa koskien tulivat lopulta päivänvaloon vuonna 1967. Huhut vallankaappaussuunnitelmasta inspiroivat tekemään elokuvan Seven Days in May, mutta todelliset rahoitusalan roistot oli jätetty käsikirjoituksesta pois. Vietin 33 vuotta ja neljä kuukautta aktiivisessa sotilaspalveluksessa, jäsenenä maamme sotavoimien

mahtavimmassa haarassa, merijalkaväessä. Palvelin kaikissa upseerin arvoissa Vänrikistä Kenraalimajuriin. Ja siitä ajasta suurimman osan toimin kovan luokan muskelimiehenä suurille liikemiehille, Wall Streetille ja pankkiireille. Lyhyesti, olin rikollinen, kapitalistien gangsteri. Siihen aikaan epäilin olevani osa rikollistoimintaa. Nyt olen siitä varma. Kuten kaikki sotilaat, en koskaan ajatellut asiaa sen syvällisemmin, ennenkuin lopetin palveluksen. Henkiset kykyni olivat aina hetkellisesti pysähdyksissä kun tottelin ylempieni käskyjä. Tämä on tyypillistä kaikille sotilaspalveluksessa oleville. Näin ollen, autoin tekemään Mexicosta ja varsinkin Tampicosta turvallisemman amerikkalaisten öljyintresseille vuonna 1914. Autoin tekemään Haitista ja Kuubasta soveliaan paikan National City-pankin pojille kerätä voittoja. Autoin raiskaamaan puolen tusinaa Väli- Amerikan tasavaltaa Wall Streetin hyötyjen nimissä. Rikollisten toimieni lista on pitkä. Autoin puhdistamaan Nicaraquan kansainväliselle Brown Brothers-pankkiiriliikkeelle vuosina 1909-12. Toin valoa Dominikaaniseen Tasavaltaan amerikkalaisten sokeri-intressien hyväksi vuonna 1916. Kiinassa vuonna 1927, pidin huolen että Standard Oil sai toimia rauhassa. Niinä aikoina olin, kuten pojat takahuoneessa sanoisivat, hyvä jätkä. Minut palkittiin kunniamaininnoilla, mitaleilla ja ylennyksillä. Katsoen taakse sitä aikaa, luulen että olisin voinut antaa Al Caponelle muutaman vinkin. Parhaimmillaan hän pyöritti rikollistoimintaansa kolmessa kaupunginosassa. Minä toimin kolmessa maanosassa. - Kenraali Smedley Butler, entinen USA:n Merijalkaväen komendantti, 1935 Presidenttinä, John F. Kennedy ymmärsi yksityisen keskuspankin pedon luonteen. Hän ymmärsi miksi Andrew Jackson oli taistellut niin kovasti Second Bank of United Statesin lopettamisen puolesta. Joten, Kennedy kirjoitti ja allekirjoitti toimeenpanomääräyksen (Executive order) numero 11110, mikä määräsi Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön julkaisemaan uutta julkista valuuttaa nimeltään United States Note. Kennedyn United States Note-rahaa ei lainattu Federal Reserveltä, vaan sen julkaisi Yhdysvaltain hallitus ja sen arvo perustui Yhdysvaltain hallituksen hopeavarantoihin. Se edusti paluuta rahajärjestelmään minkä päälle Yhdysvallat oli aikoinaan perustettu, ja se oli Kennedylle täysin laillista tehdä. Noin neljä ja puoli miljardia dollaria ehti mennä yleiseen kiertoon, vähentäen Federal Reserven korkotuloja ja heidän valtaansa kansakunnan suhteen. Viisi kuukautta myöhemmin John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa, Texasissa, ja United States Note-rahat vedettiin pois kierrosta ja tuhottiin (lukuunottamatta keräilijöiden hallussa olleita seteleitä). John J. McCloy, Chase Manhattan-pankin ja Maailmanpankin toimitusjohtaja, nimettiin Warrenin komissioon, ilmeisesti varmistamaan, että pankkitoiminnan osuus salamurhaan jää yleisöltä pimentoon. Kun olemme edenneet jo yhdennelletoista hetkelle ennen jotain, mitä tulevaisuuden historia tulee nimittämään 3. maailmansodaksi, meidän tulee tarkastella sotien taustalla olevia finanssikuvioita. Toisen maailmansodan lopulla, kun oli selvää että liittoutuneet tulevat voittamaan ja määrittelemään sodanjälkeisen maailman kuviot, maailman suurimpien talousmahtien edustajat tapasivat Bretton Woodsin luxushotellissa New Hampshiressa, heinäkuussa 1944, ja tekivät siellä kansainvälistä rahapolitiikkaa ohjaavan Bretton Woods-sopimuksen. Britannian punta menetti asemansa kansainvälisenä kauppa- ja reservivaluuttana Yhdysvaltain dollarille (osa Rooseveltin vaatimuksista Britannialle USA:n sotaan osallistumiselle). Punnan kansainvälisen arvostuksen vähennyttyä ja arvostuksen tuomien etujen hävitessä, Britannia oli pakotettu kansallistamaan Bank of Englandin vuonna 1946. Vuonna 1945 käyttöön otettu Bretton Woods-sopimus määräsi dollarin maailmanvaluutta-aseman lisäksi kaikkien allekirjoittajamaiden sitomaan valuuttansa dollarin arvoon. Allekirjoittajamaat suostuivat siihen kahdella ehdolla. Ensimmäiseksi, he vaativat että Federal Reserve pidättäytyisi painamasta liikaa dollareita, etteivät he voisi varastaa muiden maiden todellisia tuotteita ja

tuotantoa, vaihtaen sitä paperiin ja musteeseen, missä olisi kyse periaatteessa imperialistisesta verosta. Tämä lupaus taattiin toisella vaatimuksella, että USA:n dollari tuli olla milloin tahansa vaihdettavissa kultaan hinnalla 35 dollaria per unssi. Federal Reserve, ollessaan yksityinen pankki, eikä näin ollen vastuussa Yhdysvaltain hallitukselle, kuitenkin aloitti dollarien yliprinttaamisen ja suuri osa sitä huomattavaa vaurautta 1950- ja 1960- luvuilla perustui siihen, että vieraat maat joutuivat hyväksymään setelipaperin olevan kultaa arvoltaan 35 dollaria per unssi. Sitten vuonna 1970, ranskalaiset olivat katselleet holveissaan seisovaa suurta kasaa dollarin seteleitä, mihin todellisia ranskalaisia tuotteita, kuten viiniä ja juustoa oli vaihdettu, ja ilmoittivat Yhdysvaltain hallitukselle haluavansa käyttää Bretton Woodsissa sopimaansa mahdollisuutta vaihtaa dollarin setelit kultaan, hinnalla 35 dollaria per unssi. Yhdysvalloilla ei ollut lähellekään sitä määrää kultaa, mitä olisi tarvittu setelirahojen lunastamiseen, joten 15. elokuuta 1971, Richard Nixon lopetti väliaikaisesti kullan vaihtomahdollisuuden Federal Reserven seteleihin. Nimettynä myöhemmin Nixonin shokiksi, tämä liike käytännössä lopetti Bretton Woods-sopimuksen ja monet valuutat maailmalla alkoivat irroittautua dollarista. Vielä pahempaa oli että, kun USA oli taannut lainansa liittovaltion kultavarannoilla, tuli nopeasti ilmi että Yhdysvaltain hallituksella ei ollut tarpeeksi kultaa käsittämättömien lainamääriensä takaamiseen. Vieraat valtiot alkoivat hermostua heidän Yhdysvalloille antamien lainojensa suhteen ja ymmärrettävästi olivat vastahakoisia lainaamaan enää yhtään lisää Yhdysvalloille ilman jonkinlaista takausta. Niin sitten Richard Nixon aloitti ympäristöliikkeen EPA:n (enviroment protection agency) ja sen lukuisat ohjelmat, kuten villin luonnon alueet, tiettömät alueet, perintöalueet, kosteikot. Kaikki nämä ohjelmat lunastivat valtavia alueita liittovaltion maita ja ottivat ne pois amerikkalaisten käytöstä, jotka teknisesti ottaen omistivat ne maat. Mutta Nixon ei välittänyt ympäristöstä ja todellinen tarkoitus näiden maiden kaappaamisessa, ympäristön suojelun varjolla, oli asettaa nämä neitseelliset maat ja suuret mineraalivarannot vakuuksiksi valtion lainoille. Mahtipontisella erilaisten suojeluohjelmien määrällä oli yksinkertaisesti tarkoitus salata todellinen mittakaava sille miten paljon amerikkalaista maata oli laitettu vakuudeksi hallituksen ulkomailta ottamille lainoille, lopulta melkein 25 prosenttia koko maan alueesta. Kaikki tämä on ollut laitonta koska perustuslaki rajoittaa liittovaltion maanomistuksen vain sen omistamien rakennusten ja sotilastukikohtien tontteihin, ja tämä kyseinen perustuslain pykälä oli laadittu nimenomaan estämään liittovaltion hallituksen mahdollisuus ottaa ihmisille kuuluvat maat haltuunsa myyntiä, vakuutta tai vuokraamista varten! Vapaiden vakuudeksi kelpaavien maa-alueiden käytyä vähiin, USA:n hallitus aloitti uuden ohjelman nostaakseen laskenutta dollarin kansainvälistä kysyntää. Yhdysvallat lähestyi maailman öljyntuottajamaita, erityisesti Lähi-Idässä, tarjoten heille sopimusta. USA ehdotti vaihtokauppaa, missä öljyntuottajamaat myisivät öljynsä vain dollareissa, ja vastineeksi Yhdysvallat takaisi näiden öljystä rikkaiden maiden sotilaallisen turvallisuuden. Öljyntuottajamaat sitoutuivat myös käyttämään ja investoimaan dollarinsa Yhdysvaltojen sisällä, erityisesti hallituksen velkakirjoihin, mitkä USA:n tulevien aikojen veronmaksajat joutuisivat maksamaan. Konseptia kutsuttiin petrodollariksi. Tuloksena, Yhdysvallat, kykenemätön enää takaamaan dollaria kullalla, takasi sen nyt öljyllä. Muiden kansojen öljyllä. Ja välttämättömyys kontrolloida näitä öljyntuottajamaita dollarin tukemiseksi, on ohjannut Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa näillä alueilla siitä lähtien. Mutta, kun Yhdysvaltain teollisuus ja maatalous ovat olleet laskusuhdanteessa, öljyntuottajamaat ovat kohdanneet ongelman. Heidän hallussaan olevilla, suurilla kasoilla US-dollarin seteleitä, ei ole voinut ostaa Yhdysvalloista suuremmissa määrin moniakaan tuotteita, koska Yhdysvalloilla on ollut vähän sellaista myytävää (lukuunottamatta kiinteistöjä) mitä kukaan olisi halunnut ostaa. Eurooppalaiset autot

ja lentokoneet olivat parempia ja halvempia, ja geenimanipuloidun ruokatuotannon kokeilut saivat monet maat kieltämään USA:ssa tuotettujen ruokien ostamisen. Israelin jatkuva vihamielisyys naapurimaitaan kohtaan sai heidät myös epäilemään kykenisikö Yhdysvallat sittenkään pitämään omaa puoltaan petrodollarisopimuksesta. Öljyntuottajamaat alkoivat keskustella vaihtoehdosta myydä öljyään millä tahansa valuutalla mitä ostaja haluaisi käyttää. Irak, jo valmiiksi Yhdysvaltojen vihollinen Aavikkomyrsky-sodan jälkeen, vaati oikeutta myydä öljyä euro-valuutassa vuonna 2000, ja 2002 YK antoi heille luvan, Aavikkomyrskyn jälkeen aloitetun Öljyä Ruokaan-ohjelman puitteissa myydä öljyään euroissa. Vuosi tämän jälkeen USA miehitti Irakin perusteenaan joukkotuhoaseet, lynkkasivat Saddam Husseinin ja muuttivat Irakin öljykaupan takaisin pelkästään US-dollareihin. Selkeä muutos USA:n politiikassa 9/11:n jälkeen, vaihtaen puolueettoman Lähi-Idän sovittelijan roolin kyseenalaistamattomaan tukeen Israelin aggressioille, vain vähensi luottamusta petrodollarisopimukseen ja yhä useammat öljyntuottajamaat alkoivat avoimesti keskustella öljykaupan käymisestä muilla kansainvälisillä valuutoilla. Libyassa, Muammar Gaddafi oli ylläpitänyt valtion omistamaa keskuspankkia ja perustanut todelliseen arvoon perustuvan kauppavaluutan, kultadinaarin. Gaddafi oli ilmoittanut että Libyan öljy oli myynnissä, mutta vain kultadinaaria vastaan. Muut Afrikan maat, nähdessään kultadinaarin ja euron nousun, ja vaikka US-dollari jatkoi inflaation aiheuttamaa arvonlaskuaan, kiinnostuivat joukolla Libyan uudesta kauppavaluutasta. Tämä oli varteenotettava uhka dollarin maailmanlaajuiselle hegemonialle. Ranskan Presidentti Nicolas Sarkozy meni raportoidusti niin pitkälle, että kutsui Libyaa uhaksi maailmantalouden turvallisuudelle. Sitten USA miehitti Libyan, murhasi Gaddafin brutaalisti (ilmeisesti Saddamin lynkkaamisen hirttämällä ei katsottu toimineen riittävän voimakkaana viestinä), perusti maahan yksityisen keskuspankin ja palautti Libyan öljykaupan takaisin vain dollareihin. Kulta, mistä oli tarkoitus lyödä kultadinaareja, on viimeisen raportin mukaan selittämättömästi kadonnut. Kenraali Wesley Clarkin mukaan, suunnitelma maailman öljymaiden dollarisoimiseen sisältää seitsämän kohdemaata, Irakin, Syyrian, Libanonin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Iranin (Venezuela, mikä uskalsi myydä öljyään Kiinalle yuaneissa, on viimeinen lisäys listalle). On huomionarvoista, ettei yksikään näistä seitsämästä kohdemaasta ollut jäsenenä sveitsiläisessä Bank of International Settlements-pankissa, yksityisten keskuspankkien keskuspankissa. Tämä tarkoitti, että nämä valtiot päättivät itsenäisesti talouspolitiikastaan, eivätkä olleet alistuneita kansainvälisille yksityisille keskuspankeille. Nyt pankkiirien aseiden tähtäimet ovat suunnattu Iraniin, mikä julkeaa ylläpitää valtion omistamaa keskuspankkia ja myydä öljyään millä tahansa valuutalla. Sodan tarkoituksena on, kuten aina, pakottaa Iran myymään öljynsä vain dollareilla ja saada heidät hyväksymään yksityisomisteinen keskuspankki. Malesiaan, yhteen viimeisistä jäljellä olevista valtioista ilman Rothchildin yksityistä keskuspankkia, on ilmestynyt terroristijoukkoja mitkä väittävät olevansa osa Al Qaedaa. Malesia on myös kärsinyt useista epäilyttävistä Malesialaisten lentoyhtiöiden lento-onnettomuuksista. Hugo Chavezin kuoleman myötä, suunnitelmat asettaa Venezuelaan USA- ja pankkiiriystävällinen hallinto, on selvästi meneillään. Saksan hallitus pyysi hiljattain osaa Bank of Francen ja New York Federal Reserven pankeissa säilytettävistä kultavarannoistaan palautettavaksi. Ranska on kertonut, että Saksan kullan palauttaminen tulee viemään viisi vuotta. Yhdysvallat on vastannut tarvitsevansa 8 vuotta Saksan kullan palauttamiseen. Tämä vaikuttaa vahvasti siltä, että Bank of France ja NY Federal Reserve ovat

käyttäneet tallessaan olleen kullan muihin tarkoituksiin, todennäköisesti lunastaakseen kultafutuurisopimuksiaan, millä on keinotekoisesti pidetty kullan hintaa alhaalla, millä taas puolestaan on ohjattu sijoittajia osakemarkkinoille, ja keskuspankit ovat kilpaa juosten etsineet uutta kultaa korvatakseen vajauksiaan ja estääkseen kullan talletuspaon. Näin ollen oli väistämätöntä, että Ranska miehitti Malin yhtäkkiä, väittäen taistelevansa Al Qaedaa vastaan, USA:n liittyessä operaatioon mukaan. Mali on sattumalta yksi maailman suurimpia kullan tuottajia, kullan edustaessa 80 prosenttia Malin kokonaisviennistä. Pankkiirien puolesta sotiminen ei voisi olla tuon selvempää! Meksiko on pyytänyt nähdä heidän kultavarantonsa Bank of Englandin tiloissa, ja Venezuelan suurten öljyvarantojen (suuremmat kuin Saudi-Arabialla) lisäksi, Venezuelan kultakaivokset ovat houkutteleva kohde kaikille keskuspankeille mitkä ovat pelanneet nopeaa ja helppoa muiden kultaharkoilla. Joten voimme odottaa hallinnon vaihtoa tai jopa suoraa miehitystä aivan lähiaikoina. Sinun maailmankuvasi on luotu julkisessa koululaitoksessa ja tiedotusvälineiden sekä viihdeteollisuuden avulla, mitkä taukoamatta kertovat että syitä kaikkiin sotiin ja salamurhiin on monenlaisia. USA väittää vievänsä demokratiaa miehittämiinsä valtioihin (eivät ole vieneet, yleisin tulos USA:n syrjäyttäessä hallinnon on diktatuurin perustaminen, kuten vuonna 1953, CIA:n kaataessa Iranin demokraattisesti valitun hallituksen ja asettaessa tilalle Shaahin, tai vuonna 1973 CIA:n kaataessa Chilen demokraattisesti valitun Presidentti Salvador Allenden hallituksen ja asettaessa tilalle Augusto Pinochetin), tai pelastavansa ihmiset julmalta diktaattorilta, kostavansa 9/11:n, tai käyttävät sitä väsynyttä ja kulunutta jokapaikan selitystä miehitykselle eli joukkotuhoaseiden uhkaa. Salamurhat kuitataan todellisen agendan peittämiseksi aina yksinäisten hullujen teoiksi. Todellinen agenda on yksinkertainen. Ihmiset orjuutetaan luomalla valheellinen mielikuva velvollisuudesta pankkeja kohtaan. Velvollisuus on valheellinen, koska yksityinen keskuspankkijärjestelmä, tarkoituksella, luo aina enemmän velkaa kuin rahaa millä velka pitäisi maksaa. Yksityinen keskuspankkitoiminta ei ole tiedettä, se on uskonto, kokoelma mielivaltaisia sääntöjä, mitkä on luotu palvelemaan papiston etuja, tarkoittaen keskuspankin omistajien etuja. Huijaus jatkuu, usein tappavin seurauksin, koska ihmiset on saatu uskomaan, että tällaista rahatalouden tulee olla, eikä mitään vaihtoehtoa ole, eikä siitä pitäisi edes unelmoida. Samaa menetelmää käytettiin myös kahdessa aikaisemmassa orjuuttamisen muodossa, korkeimman oikeudella hallitsemisessa ja orjuudessa. Molemmissa ihmiset huijattiin tottelevaisiksi, ja molemmat tunnustetaan modernissa maailmassa lainvastaisiksi. Nyt olemme ihmiskunnan historiassa siirtymässä aikaan, missä ymmärrämme että velalla hallitseminen, tai yksityisten keskuspankkien painaman korkoa vastaan lainattavan rahan avulla hallitseminen, on yhtälailla lainvastaista. Se toimii vain niin kauan kuin ihmiset antavat itsensä uskoa että tällainen rahajärjestelmän tulee olla. Mutta yli kaiken muun sinun tulee ymmärtää, että yksityiset keskuspankit eivät ole olemassa palvellakseen kansaa, yhteiskuntaa tai valtiota. Yksityiset keskuspankit ovat olemassa palvellakseen niiden omistajia, tehdäkseen niistä Midaksen unelmiakin rikkaampia ja kaikki pelkästään paperin, musteen ja oikeille virkamiehille annettujen lahjusten avulla. Kaikkien sotien, kaikkien salamurhien, 100 miljoonan sotien aiheuttamien kauheiden kuolemien taustalla on yksinkertainen diktatuurinen politiikka. Yksityiset keskuspankkiirit antavat hallitsijoiden hallita vain sillä ehdolla, että kansakunnan väestö orjuutetaan pankeille. Jos säännöstä poiketaan, hallitsija tulee tapetuksi ja valtio miehitetään muiden yksityisten keskuspankkiirien orjuuttamien maiden armeijoilla. Niinsanottu kulttuurien yhteentörmäys, mistä me luemme tiedotusvälineistä, on todellisuudessa sota

pankkijärjestelmien välillä, missä yksityiset keskuspankit pakottavat järjestelmäänsä muulle maailmalle, välittämättä siitä kuinka monta miljoonaa kuolee sen puolesta. Todellakin, taukoamaton vihankylväminen muslimeja kohtaan perustuu yksinkertaiseen asiaan. Kuten alkukristityillä (ennen temppeliritareiden pankkijärjestelmää), muslimeilla koronkiskonta eli rahanlainaaminen korkoa vastaan on kielletty. Tämä on pohjimmainen syy, miksi hallituksemme ja tiedotusvälineemme haluaa heidän tulevan tapetuiksi tai käännytetyiksi. He kieltäytyvät alistumasta korkoa vastaan lainatun rahan käyttämiseen. He kieltäytyvät olemasta velkaorjia. Joten sotaan pitää lapsiesi mennä, vuodattamaan vertaan rahasta riippuvaisten omaisuuden puolesta. Me hädin tuskin selvisimme viimeisista maailmansodista. Ovatko yksityiset keskuspankkiirit, näin ydin- ja bioaseiden aikana, valmiita ottamaan riskin koko planeetan tuhoutumisesta vain heidän kullanhimonsa ruokkimiseksi? Ilmeisesti kyllä. Tämä tuo meidät tämänhetkiseen tilanteeseen Ukrainassa, Venäjällä ja Kiinassa. EU oli kosiskellut Ukrainan hallitusta läheisempiin suhteisiin, ja ennenkaikkea, kytkemään taloutensa yksityisomisteiseen Euroopan Keskuspankkiin. Ukrainan hallitus harkitsi ehdotusta, mutta ei tehnyt mitään sitoumuksia. Osa heidän epäröinnistään johtui huolestumisesta joidenkin EKP:n orjuuttamien valtioiden, varsinkin Kyproksen, Kreikan, Espanjan ja Italian tilanteesta. Joten he olivat erittäin varovaisia. Sitten Venäjä astui esiin paremman tarjouksen kanssa ja Ukraina, harjoittaen kaikkien kuluttajien perusoikeutta valita paras tuote parhaaseen hintaan, hylkäsi Euroopan ja ilmoitti tarttuvansa Venäjän tarjoukseen. Tässä vaiheessa Ukrainaan alkoi virrata provokaattoreita, mitä rahoitettiin salaa tiedustelupalvelujen kulissijärjestöjen, kuten CANVAS ja USAID avulla, jotka työskentelivät saadakseen aikaan levottomuuksia, samalla kun länsimaailman media väitti kyseessä olevan kansansuosiota nauttiva vallankumous. Tarkka-ampujat ampuivat ihmisiä ja tästä syytettiin silloista Presidentti Janukovichia. Kuitenkin, julkisuuteen vuotanut nauhoitus puhelinkeskustelusta EU:n Catherine Ashtonin ja Viron ulkoministerin Urmas Paetin välillä, vahvisti tarkka-ampujien työskennelleen vallankumousta lietsoneiden puolesta, eikä Ukrainan hallitukselle. Urmas Paet on vahvistanut puhelinkeskustelun olleen aito. Tämä on klassinen kaava peitetoimintana suoritetusta vallanvaihdosta, minkä olemme nähneet monta kertaa aikaisemmin. Toisen maailmansodan loppumisen jälkeen, USA on peitellysti yrittänyt kaataa 56 valtion hallituksen, onnistuen 25 kertaa. Näihin sisältyy, vuoden 1953 Iranin vaaleilla valitun Mohammed Mossadeghin hallituksen kaataminen ja Shaahin asettaminen sen tilalle, vuoden 1973 Chilen vaaleilla valitun Salvador Allenden hallituksen kaataminen ja Augusto Pinochetin asettaminen diktaattoriksi, ja tottakai, meneillään oleva Ukrainan Janukovichin hallituksen kaataminen ja vaaleilla valitsemattoman hallituksen asettaminen sen tilalle, mikä jo nyt teurastaa Ukrainaa ja siirtää sen varallisuutta länsipankkiirien käsiin. Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka ovat muodostaneet rinnakkaisen taloudellisen järjestelmän nimeltään BRICS, minkä virallinen aloitus on suunniteltu tapahtuvan 1.1.2015. Tätä kirjoittaessa noin 80 valtiota ovat valmiina kaupankäyntiin BRICS:in kanssa ilman dollareita. Huolimatta USA:n taloudellisesta sodasta sekä Venäjää että Kiinaa vastaan, rupla ja yuan nähdään houkuttelevanpana vaihtoehtona kansainväliseen kaupankäyntiin ja pankkitoimintaan kuin US-dollari, ja tästä johtuu USA:n yritys saada Ukrainan kriisi leimahtamaan sodaksi Venäjää vastaan, ja yritykset provosoida Pohjois-Koreaa sytyttääkseen takaoven kautta sodan Kiinaa vastaan.

Lipun heiluttaminen ja propaganda syrjään, kaikki nykyajan sodat ovat sotia yksityispankkien puolesta. Niissä taistelevat ja vertaan vuodattavat kolmannet persoonat ovat tietämättömiä todellisista syistä minkä eteen heidän odotetaan kuolevan ja rampautuvan. Prosessi on hyvin helppo. Heti kun yksityiset keskuspankit aloittavat julkaisemaan rahaa mitä lainataan korkoa vastaan, kansa on pakotettu aina vain syvenevään velkaloukkuun. Sillä hetkellä, kun ihmiset eivät enää ole halukkaita lainaamaan enempää, keynesiläiset talousasiantuntijat alkavat vaatimaan hallituksen lainaavan enemmän rahaa, jotta pyramidihuijaus jatkuisi. Kun molemmat, sekä ihmiset että hallitus kieltäytyvät lainaamasta yhtään lisää, tulee hetki milloin aloitetaan sota, mikä syöksee kaikki yhä syvemmälle velkaan sodan vaatiman lainarahoituksen ja sodan jälkeen, jälleenrakennusta varten tarvittavan lainan myötä. Kun sota on ohi, ihmisillä on kaikki kuten ennen sotaa, mutta hautausmaat ovat suurempia kuin ennen ja kaikki ovat veronmaksajina veloissa yksityisille pankkiireille seuraavan sadan vuoden ajan. Tämän takia Brown Brothers Harriman New Yorkissa rahoitti Adolf Hitleriä. Niinkauan kun yksityisten keskuspankkien annetaan olla olemassa, yhtä varmasti, kuin yö tulee päivän jälkeen, tulee olemaan köyhyyttä, epätoivoa ja miljoonia kuolemia loputtomissa maailmansodissa, kunnes itse maapallo on uhrattu mammonan alttarille. Tie todelliseen rauhaan maailmassa kulkee yksityisen keskuspankkitoiminnan lopettamisen kautta, ja paluussa valtioiden julkaisemaan, todelliseen arvoon perustuvaan valuuttaan, mikä antaa kaikille valtioille ja ihmisille mahdollisuuden vaurastua. Pankeilla ei ole velvollisuutta edesauttaa yleistä etua. - Alexander Dielieus, toimitusjohtaja, Saksan, Itävallan ja Itä-Euroopan Goldman Sachs, 2010 Olen vain pankkiiri joka tekee Jumalan työtä. - Lloyd Blankfein, toimitusjohtaja, Goldman Sachs, 2009