Jännetystä ilmassa Jalkaterän virheasennon korjausleikkaus ja toipilasaika Aluksi Vuosi sitten suunnittelin 50-vuotispäiviäni. Pari viikkoa myöhemmin juhannusaattona nousin autosta ties monennenko tuhannen kerran. En noussut väärällä jalalla, mutta valitettavasti laskeuduin vain toiselle. Kaatuessani ei elämä kulkenut kuvina silmieni edessä. Kipukin tuntui vasta, kun yritin astua alleni jääneelle jalalle. Siitä alkoi pitkä Kinttupolku. Vajaassa vuodessa jalasta tuli kävelykelvoton. Minä luisuin yhä kauemmas työstäni eikä kotitöistäkään tullut mitään päinvastoin tarvitsin apua monessa toimessa. Olin huonossa kunnossa mieleltäni ja ruumiiltani. Leikkauspäätös tuli viime hetkellä. Suunnitelmakin vakuutti. Kuitenkin kaikki yritykseni valmentautua leikkaukseen lopahtivat pelkästä väsymyksestä.
Nuokahtelin muiden esilääkityksen saaneiden keralla leikkaussaliin pääsyä odottaessani. Onneksi Parkinson sisälläni ei alkanut riehua tiedosta, että kolme tuntia kestävä leikkaus tehtäisiin selkäydinpuudutuksessa. Vapinan vuoksi persiilleen menneet magneettikuvat puolen vuoden takaa nosti häpeän punan poskille vieläkin. Selkärangasta löytyi oikea nikaman väli kolmannella pistolla. Pian nivusista alaspäin tunto oli epätodellinen. Jalan virheasentoa jouduttiin korjaamaan reippain ottein, jotka tuntuivat takalistossa napakoina nykäyksinä. Taltan ja poran, sekä kiristimen äänet eivät onneksi saaneet mielikuvitustani laukkaamaan. Ainoa huoleni oli, että aika kului niin nopeasti! Kolme tuntia oli lyhyt aika kaikelle, mitä 37- numeroiselle jalkaterälleni tehtiin. Heräämössä olivat hereillä miltei kaikki potilaat. Nälkäkin kaikersi, mutta saatuani kipulääkettä pahoinvointi alkoi. Potilaista yksi toisensa perään pääsi osastolleen. Olo oli kuin tarhalapsella, jäisinkö viimeiseksi! Minua tultiin hakemaan heti työvuorojen vaihduttua. Kuulin sen vuoksi leikkauksen kulun pikauusintana. Reippaasti todettiin: - Rouvalla on luudutettu jalkaterän luita ja pidennetty akillesjännettä ja
Ortopedian erikoislääkäri Katri Ahonen (KSSHP), voisitteko kertoa, mitä kierteelle pyrkivälle jalkaterälleni tehtiin? Jalan jäykistyneen kampuratyylisen asennon oikaisemiseksi -kiristyneet jänteet eli akillesjänne sekä jalkaa sisäkiertoon kääntävä tibialis posterior -jänne pidennettiin. - Jalkaterän ulkokierron vahvistamiseksi peroneus longus -jänne siirrettiin uuteen tehtävään eli sen sijaan että se vetäisi normaalisijainnissaan päkiää alaspäin, se auttaa nyt jalan ulkosyrjälle siirrettynä jalkaterää ulkokiertoon. Lisäksi keski- ja takajalkaterän vääriin asentoihin jäykistyneisiin niveliin tehtiin ns. kolmoisluudutus eli tripledeesi. Kuinka yleistä jänteiden siirto on? Milloin ja kenelle se sopii? Jännesiirtoja voidaan harkita tehtäväksi silloin kun jalkaan vaikuttavat lihasvoimat ovat huomattavassa epätasapainossa vääristäen jalan ryhtiä - esim. tietyissä halvaustilanteissa. Leikkauksessa toimivan jalan asentoa vääristävän lihaksen jänteen kiinnitystä ja kulkureittiä siirretään jalan kokonaistilannetta eli ryhtiä ja toimintaa paremmin palvelevaksi. Millaisia kokemukset ovat olleet? Jännesiirtojen tarkoitus on siis parantaa jalan toimintaa, asentoa ja luotettavuutta. Lihas menettää yleensä osan voimastaan, kun sitä vastaavan jänteen reitti muuttuu. Lihas tulee myöskin kouluttaa uuteen tehtäväänsä eli "aivoja pitää ohjelmoida uudelleen".
Huh, tuo, aivojen uudelleenohjelmointi kuulostaa haastavalta, kun vanhatkin ohjelmat ovat toimineet milloin sattuu, mietin. Moni potilas on kuitenkin tyytyväinen, kun ei tarvitse enää pelata nilkka- ja jalkatukien kanssa. Jännepidennysten ja -siirron pidempiaikainen vaikutus jää nähtäväksi, sillä dystonia lienee aika arvaamaton, vaikeasti ennustettava oire. Dystonia on lisäksi vaikeasti hoidettava ja kivulias sairaus. Voisiko tämänkaltainen operaatio olla myrkytön vaihtoehto botokspiikeille? Jännesiirto ei ole ensisijaista dystonian hoitoa. Tässä tapauksessa peroneus longus -jänne siirrettiin osana laajempaa, yksilöllisesti suunniteltua toimenpidettä, koska jänteen todettiin selkeästi vääristävän jalan asentoa normaalisijainnissaan. Tarkoituksena oli valjastaa sen voima hyötykäyttöön eli vahvistamaan jalkaterän ulkokiertoa. Nähtäväksi jää kuinka paljon ko. toimenpide auttaa. Minulta operoitiin jalkaterä. Käsivammoissa jänteiden korjauksia tehdään myös. Onko jänteitä, joihin ei ole koskeminen? Jännesiirtoja voidaan tehdä potilaskohtaisen harkinnan mukaan sekä käsiin että jalkoihin, jos toimivan lihaksen jänteen kiinnityskohtaa siirtämällä pystytään käden/jalan heikentynyttä/vahingoittunutta toimintaa parantamaan tarkoituksenmukaisemmaksi. Kyseessähän on siis aina jonkinlainen kompromissi. Käytettävissä olevat lihakset & jänteet tulee etukäteen selvittää kliinisesti ja enmg- eli lihashermoratatutkimuksella.
Mitkä ovat operaation riskit? Normaalit leikkausriskit: jalkaoperaatioissa tavallisin ongelma on haavojen hidastunut parantuminen/infektiot. Leikkaukseen ja kipsaukseen liittyen myös laskimoveritulpan riski on olemassa. Entä miten osteoporoosi vaikuttaa toipumiseen? Osteoporoosi ei sinänsä vaikuta luudutuksen eli nivelen jäykistyksen luutumiseen, toki luun asentoa ylläpitävien ruuvien pito voi olla heikentynyt, jos luukin on heikkoa. Olen kömpelyyttäni varannut jalalle. Voiko varauksella pilata koko operaation? Liian aikainen varaus voi heikentää lopputulosta, jos esim. ruuvien pito varauksen seurauksena löystyy tai ruuvit ns. leikkaavat luusta läpi johtaen saavutetun asennon pettämiseen. Lisäksi jänteen ja luun välisen liitoksen parantuminen on puhdasta biologiaa - siihen kuluu n. 6 vkoa. Tänä aikana ei liitoskohtaa saisi rasittaa. Kiitos haastattelusta!
TOIPILAANA Aina sattuu, kun tapahtuu tiedetään Tapaturmaosastolla Olin osastolla verraten pitkään, 5 päivää. Pari ensimmäistä päivää jaoin huoneen lonkkamurtumapotilaan kanssa. Kun jäin yksin, oli mukava, että hoitajillakin oli aikaa jutella. (Ei ollut haavereiden sesonkiaika, eikä veskaansa kompastelijat yleensä päädy leikkauspöydälle saakka. Tyypillisiä sesonkiasiakkaita ovat talvisin katolta putolevat miehet ja syksyllä marjastavat mummot. Ensimmäiset ja viimeiset liukkaat kelit kaatavat kansaa tasapuolisemmin.) Toinen päivä leikkauksesta oli kivulias. Kipulääkkeet puolestaan saivat voimaan pahoin. Seuraavina päivinä jätin osan kipulääkkeistä ottamatta. Turvotusta hoidettiin pitämällä jalkaa koholla ja kylmäpusseilla. Haavat olivat kauniit ja niitä riitti jalan kaikille muille syrjille paitsi päälle. Tuskin maltan odottaa, kuinka kaunis jalastani tuleekaan; onhan siihen tuikattu botoksiakin jo pari kertaa. Entäs ruoka sitten! Se oli maukasta, sitä tarjoiltiin säännöllisesti reiluina annoksina. Lisäksi nukutti joka käänteessä. Oli noloa, kun nukahtelin kesken kotiväen visiitin. Yöunia sen sijaan haittasi vuoteeseen pyllyn kohdalle piilotettu rauta. (Jokaisen perheenäidin tulisi päästä sairaalaan kerran vuodessa, ruoka tarjoiltuna vuoteeseen. Sokerina pohjalla kaukosäädin! Jos ei pahempia kolotuksia ole, operoitaisiin vain hiukset ja rakennekynnet. Väitän, että avioeroprosentti laskisi dramaattisesti.) Ehdin jo kuvitella pärjääväni, koska tarvitsin apua vain pesu- ja wc-käynneillä, kunnes tuli aika kokeilla rollaattoria. Tunsin avutonta paniikkia, kun en kyennyt astumaan vasemmalla jalalla normaalisti ja leikatulla jalalla vain hipaisemalla, paino käsillä. Yritin, vaikka se ei päälle näkynyt tai tuntunut. Seuraavana päivänä onnistuin 2-pyöräisellä paremmin ja niin heltisi lupa päästä kotiin.
4 Julkinen kiitos Olen vuoden aikana ollut useiden eri erikoisalojen lääkärien tai hoitajien sekä sosiaalialan virkaatekevien asiakkaana. Julkiset palvelut eivät laadussa tai saatavuudessakaan jää jälkeen yksityisestä. Saatavuudesta voivat olla eri mieltä, ne jotka asuvat esim. kaukana maaseudulla tai ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla. Veroeuromme eivät ainakaan tämän nimenomaisen kokemuksen mukaan mene hukkaan. Olen vaikuttunut siitä osaamisesta ja ilmapiiristä, joka sairaalassa oli. En kokenut olevani se, huoneesta n, vaan Jaana, jonka toipumiseksi tehtiin kaikki. Hoitoketju tai yhteistyötäkö se on, toimi. Kaikki toimi ajallaan ja minua kuunneltiin. Apuvälineet järjestyivät kaupungin kotihoidosta. Sieltä järjestyi muutaman tunnin varoitusajalla kotisairaanhoitaja hoitamaan haavoja. Kunnalta olemme saaneet myös keskusteluapua. Ystävällisiä, palveluhaluisia ja ammattinsa osaavia ihmisiä kaikki. VIELÄ kun saisi kodinhoitoapua ja esim. kuljetusavustusta tilapäiseenkin tarpeeseen, pääsisi koko perhe helpommalla, eikä puoliso uupuisi. Toipumisaika kotona Kyllähän minä kotona pärjäisin, olinhan ollut raajarikko jo koko edellisen talven kuvittelin optimistisena. Vaikken ollutkaan varannut jalalle ennen leikkausta, oli sitä sentään voinut käyttää pienenä tukena. Polven varassa olin päässyt pitkälle. Leikkauksen jälkeen mm. sängystä nouseminen on voimanponnistus. Talo on täynnä apuvälineitä, joiden käytöstä ei ole tullut mitään. Killun avuttomana milloin minkäkin vempeleen kahvoissa kykenemättä liikuttamaan kumpaakaan jalkaa. Leikattu jalka
tottelemattomana ja pian polvileikkausta kaipaava terve jalka junttaantuneena maahan. Kääntyminen jalalla, jolla on kaikki paino, on melkoinen suoritus. Kipsi on aina ikävä; turvotus ja haavojen hakaset saavat jalan tuntumaan puutuneelta. Kun väkisinkin jalalle tulee painoa, kuvittelen tuntevani naulat. Hellekelit eivät helpota oloa yhtään. Pahinta on täydellinen riippuvaisuus miehestä. Kävin korjauttamassa haavaa hiertävää ortoosia jo ennen niittien poistoa. Toisen kerran epäilin haavatulehdusta. Kaiken todettiin olevan kunnossa, minkä leikannut lääkäri vielä vahvisti sähköpostilla. Kuluneet kuusi viikkoa ovat olleet kivuliaat. Voimieni väheneminen ja kipujen hellittämättömyys ovat yllättäneet minut täysin. Edessä on toivottavasti jo kuntoutusjakso. Vaikka minulla on epäilykseni. Kontrollikäynnillä alkaa valjeta Tuliko jalka? Tuli ainakin lupa aloittaa kävelyharjoitukset! Kipsi tosin on koko kesän. Tarina jatkuu. Nivelet