Asuisiko Aristoteles Koukkuniemessä? - filosofiasta elämänlaatua vanhustenhoitoon

Samankaltaiset tiedostot
Hyvän hoidon ulottuvuudet

Päihdealan sosiaalityön päivä

Hyvän elämän edellytykset - vanhan ihmisen persoonan tukeminen

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto

INHIMILLISTEN TOIMINTA VALMIUKSIEN MERKITYS JA ELÄMÄÄN N OSALLISTUMINEN

Vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden osallisuus ryhmäkodeissa

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia

Oma ääni ja oikeus omaan elämään. Pirjo Valtonen

Toimintamahdollisuuksien etiikka ja henkilökohtaisen avun merkitys. Simo Vehmas Henkilökohtaisen avun päivät

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

MUISTISAIRAAN TOIMINTAKYKYÄ TUKEVA YMPÄRISTÖ

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala

Lähtökohtana ajattelutavan alkuasetukset

Puutarhan terapeuttinen merkitys ekotoimivassa kodissa. Ekotoimiva koti MMT Erja Rappe Marttaliitto

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Kansalaisuuden kynnykset

Hyvinvointi ja liikkuminen

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

METSÄ OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ

Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita

Taidekoulu Säkkisuo. Taidekasvatus osana kuntouttavaa työotetta

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PERUSPILARIT

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Helsingin nuorten ohjaus- ja palveluverkosto

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

ULKOILU IKÄIHMISEN PERUSTOIMINTOIMINTOJEN JA HYVINVOINNIN TUKENA STEPPI-HANKE Muutosagentit Susanna ja Minna

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikääntyneiden palvelut elämänlaadun turvaajana

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001.

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

MONIA LAITOKSIA, MONIA SOSIAALISUUKSIA

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Anna Pylkkänen / Yle, Hoivakoti kuntoon

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi Anne Hyvén Työpsykologi

Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa. Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

ETNOGRAFINEN SOSIAALITYÖN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS HELSINGIN OHJAAMOSSA

PÄIVÄKODIN VIHERPIHAN VAIKUTUS LASTEN HYVINVOINTIIN JA TERVEYTEEN

Paimion palvelukeskussäätiö

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?

Täyttä elämää eläkkeellä

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Hyvän elämän edistäminen

KKI-PÄIVÄT

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

ELÄMÄÄ POUTAPILVESSÄ

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita

Rai- vertailukehittämisen seminaari Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja.

Minun arkeni. - tehtäväkirja

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä

MUUTOKSEN PSYKOLOGIA. ANU KANGASNIEMI PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi STRESSIPÄIVÄ 24.5.

Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden. Leif Jokinen, TJ/VD

Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa. Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena

Espoon uusi sairaala, Turuntie 150, nh Pallokivi, 1.krs. Johanna Paattiniemi, puheenjohtaja Reeta Heino Kerttu Perttilä Jari Koivukoski Henri Kuro

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari Kotka Dos. Erja Rappe HY

Suomalaisen suurimmat huolenaiheet ovat

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta

Transkriptio:

Asuisiko Aristoteles Koukkuniemessä? - filosofiasta elämänlaatua vanhustenhoitoon Taide ja tuloksellisuus seminaari Turku 26.8.2014 Jari Pirhonen, YTM, tohtoriopiskelija (gerontologia)

Lähtökohta Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta elää mahdollisimman täydellinen ihmiselämä ilman kohtuuttomia riskejä, olla terve, tyydyttää ravinnon, suojan ja sukupuolisuuden perustarpeet, käyttää ja kehittää aisteja sekä kuvittelun ja ajattelun kykyjä, opiskella ja muotoilla kattava tiedollinen maailmankuva, luoda tunnesiteitä muihin ihmisiin, ottaa osaa oman ja yhteisön elämän suunnitteluun ja elää tasapainoisessa suhteessa luontoon (Sihvola 1998, 32).

Aristoteleestä Nussbaumiin Ihminen kukoistaa, kun hän saa monipuolisesti käyttää omia kykyjään omien päämääriensä tavoitteluun (telos) Kyvyt muuttuvat ja päämäärät vaihtuvat elinkaaren aikana, mutta prosessi itsessään on jatkuvasti merkityksellinen oikeudenmukainen yhteiskunta turvaa jäsenilleen mahdollisuuden tavoitella itselleen tärkeitä asioita omista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja sosioekonomisista tekijöistä riippumatta (Martha C. Nussbaum)

Capabilities approach eli toimintamahdollisuusteoria Toimintamahdollisuudet (capabilities) ovat hyvän ihmiselämän edellytyksiä Aristoteleen hengessä Nussbaum on määritellyt hyvän elämän edellytykset kymmenkohtaiseksi listaksi: Elämä Terveys Ruumiillinen koskemattomuus Aistit, mielikuvitus ja ajattelu Tunteet Itsenäinen päättely Osallisuus Luontoyhteys Onnellisuus, ilo Oman ympäristön kontrolli

Hyvän elämän edellytykset tehostetussa palveluasumisessa Kaikki edellä mainitut toimintamahdollisuudet tulevat uudelleen arvioitaviksi ihmisen muuttaessa tehostettuun palveluasumiseen terveys ja toimintakyky laskeneet fyysinen ja psykososiaalinen koti menetetty sosiaalinen ympäristö mullistuu hoitopaikan säännöt ja rutiinit toisaalta toimintamahdollisuuksien paraneminen => toimintamahdollisuuksien muuttuminen Kuinka palveluasumisessa vastataan haasteeseen?

Toimintamahdollisuustyöpaja Työpajassa mukana asukkaita, omaisia, henkilöstöä ja vapaaehtoistyöntekijöitä Työskentelyn lähtökohtana aristoteelinen hyvinvointikäsitys ja Nussbaumin listaus Jokainen toimintamahdollisuus käydään läpi vuorotellen mitä tämä toimintamahdollisuus tarkoittaa juuri tässä toiminnallisessa, rakennetussa, sosiaalisessa ja luonnonympäristössä? millaisin keinoin voimme tukea sitä juuri tässä palvelutalossa?

Esimerkki: Luontoyhteys Aloitimme sana-assosiaatiotestillä: mitä tulee mieleen sanasta luonto? (vesi, metsä, kukka, kissa jne.) Pohdimme palvelutalon sijoittumista luonnonympäristössä (Näsijärvi, suuret ruohokentät) Luontoyhteyttä voi tukea kahdella tavalla; ihmiset ulos tai luonto sisään Ihmiset ulos: tarpeeksi saattajia, terassi veden ääreen, penkkejä pihalle, katos/huvimaja, luontopolku, linnunpöntöt, retket Luonto sisään: parvekeistutukset, ystäväeläimet, tietotekniset sovellukset, luonnonmateriaalien tuominen

Käytännön toimet Sovittiin, kuka vastaa mistäkin ehdotin yhdistyksen perustamista toimijaksi erilaisiin hankkeisiin Jukola-Impivaaran ystävät ry Yhdistys hoitaa: terassi, huvimaja, ulkoiluvaatteet, risteily Palveluntuottaja hoitaa: penkit, luontopolku, linnunpöntöt, parvekkeet, tietotekniikka Henkilöstö ja vapaaehtoiset hoitavat: ulkoilu, ystäväeläimet, luonnonmateriaalit, tietotekniikan käyttäminen Tarkoituksena juurruttaa toimet käytänteiksi

Tuloksellisuus Toimintamahdollisuuskartoitus; kysymyksiä kaikkien 10 toimintamahdollisuuden toteutumisesta Kartoitus ennen työpajaa ja sen jälkeen toiminnan vakiinnuttua Tehdään mahdollisimman monelle asukkaalle (itse, avustettuna) Saadaan tietoa jokaisen asukkaan osalta ja palvelutalosta kokonaisuutena kartoitus sekä todentaa tilanteen että ohjaa kehitystyötä

Esimerkki 1 Aistit, mielikuvitus ja ajattelu: 12. Voitteko tehdä täällä asioita, joita arvostatte ja joista nautitte? En koskaan Harvoin Toisinaan Usein Aina 1 2 3 4 5

Esimerkki 2 Tunteet: 18. Tunnetteko itsenne täällä yksinäiseksi? Lähes aina Melko usein Toisinaan Harvoin En koskaan 1 2 3 4 5

Mallikaavio Toimintamahdollisuuksien toteutuminen oman ympäristön kontrolli elämä 3 3 terveys 5,00 4,50 4,00 3,50 3,00 2 2,50 2,00 1,50 1,00 3 2 3 ruumiillinen koskemattomuus 3 4 aistit, mielikuvitus ja ajattelu Sarja 1 Sarja 2 onnellisuus, ilo 4 3 2 2 3 4 tunteet 3 luontoyhteys 3 4 itsenäinen päättely osallisuus

Matkan varrelta

Leipuri Pulla

Työpajalaisia

Työpajan kevätjuhla

Aristoteleena avajaisissa

Kiitos!