Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 1 ELÄINLÄÄKÄRI S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 1/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT

ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 1 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 1/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 1

2

Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,1 1 Suomen Eläinlääkäriliitto myös yrittäjien etujärjestö Vuoden alussa on hyvä hiukan peilailla menneitä ja suunnitella tulevaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana on yksityisellä sektorilla toimivien eläinlääkäreiden määrä kasvanut nopeasti. Yhden eläinlääkärin vastaanottoja ja useamman eläinlääkärin klinikoita on avattu eri puolille Suomea. Yrittäjien määrä on lisääntynyt niin paljon, että on kysyttävä, olemmeko akateemisen koulutuksen saaneista ammattikunnista yrittäjyyden ykkönen Suomessa? Jos mukaan luetaan kaikki eläinlääkärit, jotka täyttävät ammatinharjoittajan verolomakkeen viisi kevättalvella, niin keulapaikka on varma. Liittomme toimii sekä palkansaajien, että myös työnantajien etujärjestönä, yrittäjien ongelmat ovat sille suuri haaste. Yellit, tellit ja sotut, palkka- ja työsopimukset, työsuojelulaki, työn ja yrityksen johdolliset ongelmat, talousneuvonta, laatujärjestelmät ja meiltä vielä puuttuva laatuluokitusjärjestelmä ovat kysymyksiä, joihin yrittäjä törmää työssään päivittäin ja tarvitsee niistä selvitäkseen apua, neuvoja ja tietoa. Yrittäjävaliokunta on tällä hetkellä liitossamme moottori, jolla näitä asioita ajetaan ja pohditaan. Viime vuonna saimme valiokunnan vauhtiin parin hiljaisemman vuoden jälkeen. Suomen Eläinlääkärilehdessä on uusi Eläinlääkäriyrittäjät-palsta, josta löytyy ajankohtaisia asioita, perustietoa ja linkit tiedonjanoisille eteenpäin. Business management -konsultointipalvelua kehitetään. Ajatuksia on tullut kokouksissamme esille niin runsaasti, että tälle vuodelle pyritään valiokunnan kokoa kasvattamaan. Näin saadaan laajempi näkemys ja myös enemmän tulosta. Liittomme hallituksessa viime vuonna käsiteltiin Kestin Esan esiintuomana yrittäjien kokemaa ongelmaa, että liittomme ei toimi riittävästi yksityissektorin edunvalvojana. Syksyn valtuuskunnassa päätettiinkin hallituksen esityksestä perustaa uusi Tulevaisuus-työryhmä, jonka tehtävänä on pohtia ja peilata liittomme nykyisen toiminnan ja tämän hetken tarpeiden suhdetta. Työryhmän on tarkoitus suunnitella liiton toiminnan kehittämistä siten, että se jatkossa vastaisi mahdollisimman hyvin eri ryhmien tarpeita koko jäsenkunnassa. Näin mahdolliset ristiriidat eivät uhkaisi liiton yhtenäisyyttä. Hallitus kokoaa työryhmän ja kevään valtuuskunta antaa sille vielä siunauksensa. Siihen tulee mahdollisimman kattava edustus ammattikuntamme eri sektoreilta. Nyt on hyvä aika muuttaa sekä organisaatiota että toimintaa, jos siihen on tarvetta. Viime vuonna Eläinlääkintähuolto-työryhmä teki erittäin suuren työn. Työryhmän raportti on todella vahva työkalu eläinlääkintähuollon muutosten pyörteissä. Uskon, että myös Tulevaisuus-työryhmän ehdotukset kehittävät liittoamme tarjoamaan paremmin palveluja koko jäsenkunnalle. Ongelmiin löytyy aina ratkaisu, kun asioita käsitellään ja työstetään positiivisessa yhteishengessä. Toivon teille kaikille Onnellista ja Menestyksellistä vuotta 2004! Juha Pärnänen valtuuskunnan puheenjohtaja Suomen Eläinlääkäriliitto 3

4

ELÄINLÄÄKÄRI S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T SISÄLTÖ CONTENTS INNEHÅLL 1/2004 3 Pääkirjoitus Juha Pärnänen 7 Vasikan spastinen pareesi neurektomiaa navetassa Bovine Spastic paresis neurectomy in the barn Jouko Jakala 11 Salmonelloosi hevosten sairaalainfektiona kirjallisuuskatsaus Hospital acquired salmonella infections in horses a review Virve Kallio, Olli Mäkelä ja Merja Rantala 19 Sukupuolella merkitystä väittelyaktiivisuuteen Marjut Hämäläinen 23 Fluorokinolonien käyttö erityisseurantaan Henriette Helin-Soilevaara, Anna-Liisa Myllyniemi ja Liisa Kaartinen 26 Eläinlääkäriksi Budapestista Rautaesiripun varjo väistyy hitaasti Jouko Koppinen, Tinna Voipio ja Liisa Kaartinen 31 EELAsta 33 Kliininen eläinlääketieteen laitos laati strategiansa 35 Ajankohtaista 38 Puheenjohtajan palsta 39 Eläinlääketieteellistä ei lannisteta Lumia Ojajärvi 41 Henkilöuutiset 42 Uusia Julkaisuja 43 Vuorotteluvapaan vaikutukset eläkkeeseen kannattaa arvioida etukäteen 44 Microglossus 46 Väitöksiä 48 Eläinlääkäriyrittäjät 49 Ajankohtaista 50 Eläinlääkärilehden sisällys vuonna 2003 58 Kurssit kotimaassa 59 Kurssit ulkomailla 63 Suomen Eläinlääkärilehden kirjoitusohjeet 64 Erikoisyhdistykset ja paikallisseurat 66 Apurahat 67 Avoimet työpaikat 6 Ledare Juha Pärnänen 7 Spastisk pares hos nöt neurektomi i ladugården Jouko Jakala 11 Salmonellainfektioner av sjukhusursprung hos häst en litteraturöversikt Virve Kallio, Olli Mäkelä ja Merja Rantala 19 Könet spelar en roll vid disputationsaktivitet Marjut Hämäläinen 23 Användning av fluorokinoloner under specialövervakning Henriette Helin-Soilevaara, Anna-Liisa Myllyniemi ja Liisa Kaartinen 26 Veterinär i Budapest skuggan av järnridån viker långsamt Jouko Koppinen, Tinna Voipio ja Liisa Kaartinen 31 Från EELA 33 Institutionen för klinisk veterinärmedicin lade upp sin strategi 35 Aktuellt 38 Ordförandes kolumn 39 Veterinärmedicinska kuvas inte Lumia Ojajärvi 41 Personnytt 42 Nya publikationer 43 Det lönar sig att på förhand reda ut hur ett sabbatsår inverkar på pensionen 44 Microglossus 46 Disputationer 48 Veterinärföretagarna 49 Aktuellt 50 Veterinärtidningen innehåll år 2003 58 Kurser i hemlandet 59 Kurser i utomlands 63 Instruktioner till skribenter 64 Special- och lokalföreningarna 66 Stipendier 67 Lediga arbetsplatser Nämä löydät kotisivuilta: www.sell.fi/eläinlääkärilehti Sisältö Työpaikat Pääkirjoitus Kirjoitusohjeet Articles Kurssit Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva: Riekko, Kuusamo. Kuva: Olli Heikkilä. Pärmbild: Dalripa, Kuusamo. Bild: Olli Heikkilä. 5

Finlands veterinärförbund en intresseorganisation också för företagare I början av året är det bra att spegla det förgångna och planera det kommande. Under det senaste decenniet har antalet veterinärer på den privata sektorn vuxit snabbt. Runt om i Finland har det öppnats privata mottagningar med en veterinär samt kliniker med flera veterinärer. Antalet företagare har vuxit så kraftigt att man måste fråga sig om vi inte i Finland, med företagare mätt, är nummer ett bland akademiskt utbildade yrkesgrupper? Om man räknar med alla veterinärer som på vårvintern lämnar in blankett nummer fem för yrkesutövare är toppositionen säker. Vårt förbund verkar som intresseorganisation både för löntagare men också för arbetsgivare, företagarens problem är en stor utmaning för vårt förbund. Företagarpensioner, arbetspensioner och socialskyddsavgifter, löne- och arbetsavtal, arbetarskyddslagstiftning, administrativa problem i arbetet och företaget, finansiell rådgivning, kvalitetssystem, och ett system för kvalitetsklassificering som ännu saknas hos oss, är frågor som företagaren dagligen stöter på i sitt arbete och behöver för att klara av dem hjälp, rådgivning och kunskap. Inom förbundet är företagarutskottet för tillfället den motor som driver dessa saker och där man begrundar dem. Senaste år fick vi efter några långsammare år i gång utskottet. Finsk Veterinärtidskrift har fått en spalt för veterinärföretagare där man kan finna aktuella saker, grundinformation och vidare länkar för kunskapstörstiga. Business management- konsulteringen kommer att utvecklas. Under våra möten har det dykt upp så rikligt med idéer att vi i år strävar till att göra utskottet större. På detta sätt uppnås en bredare syn på saker och bättre resultat nås. I förbundets styrelse behandlades senaste år det problem som Esa Kesti tog upp, att företagarna upplever att förbundet inte i tillräcklig utsträckning fungerar som intresseförvaltare för privatsektorn. Därför beslöt man vid fullmäktiges höstmöte grunda en ny arbetsgrupp, Framtidsgruppen, med uppgift att begrunda och spegla förhållandet mellan förbundets nuvarande verksamhet och dagens krav. Arbetsgruppen skall planera utvecklingen av arbetet så att det i framtiden skulle motsvara medlemskårens olika sektorers och gruppers behov. På detta sätt skulle konflikterna inte hota förbundets enhet. Styrelsen sammanställer arbetsgruppen och förbundets vårmöte välsignar den ännu. I arbetsgruppen samlar man ett så stort urval av olika sektorer och grupper inom vår yrkeskår som möjligt. Nu är det en bra tidpunkt att ändra både på organisationen och verksamheten om ett sådant behov föreligger. Senaste år gjorde arbetsgruppen för veterinärvård ett stort arbete. Arbetsgruppens rapport är ett mäktigt redskap för vårt förbund i de snabba förändringarna inom veterinärvården. Jag tror att också Framtidgruppens rekommendationer utvecklar vårt förbund att erbjuda bättre service för hela medlemskåren. Problem har alltid en lösning om man behandlar dem i en positiv anda. Jag tillönskar alla Ett Gott och Framgångsrikt Nytt år 2004! Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f. 1893 2004 www.sell.fi/jäsensivut Päätoimittaja Huvudredaktör: Marjut Hämäläinen, puh. tel. (09) 7745 4815 telefax (09) 7745 4818 e-mail: marjut.hamalainen@sell.fi Ilmoitusasiat Pirkko Nousiainen puh. tel. (09) 7745 4814 e-mail: pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen professori Anna-Kaisa Jär vi nen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri ELT Veikko Tuovinen Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa- Koulumies, Minna Viitanen Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Marjut Hämäläinen sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs 00500 Hel sin ki puh. tel. (09) 7745 4815 Telefax (09) 7745 4818 Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: 2 200 Tilaushinnat 2004 Prenumerationspriser 2004: 80, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 25, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le 35. 80, för vet.med. stu de ran de och pen sio ne ra de 25, för med lem nordis ka ve te ri när för bund 35. Juha Pärnänen Fullmäktigeordförande Finlands veterinärförbund ISSN 0039-5501 Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen 6

Jouko Jakala Vasikan Spastinen pareesi neurektomiaa navetassa Bovine spastic paresis neurectomy in the barn YHTEENVETO Naudan spastinen pareesi on progressiivisesti etenevä takajalan neuromuskulaarinen häiriö, jossa kinnernivel on jatkuvasti ojentuneena. Oireet alkavat yleensä vasikan ensimmäisten elinkuukausien aikana, harvoin myöhemmin. Kintereen ojentuminen johtuu M. gastrocnemiuksen jatkuvasta supistustilasta. Syytä tähän ei tunneta. Tilan pahentuessa vasikka ei pysty asettamaan takajalkaa lainkaan maahan. Spastista pareesia ei ole tiettävästi aikaisemmin todettu Suomessa ja kirjoituksessa kuvattu vasikka on alkuperältään kanadalainen. Kirjallisuuden mukaan vasikka voidaan pelastaa teuraskuntoon jänteiden tai hermojen katkaisulla. Kirjoituksessa kuvattu vasikka parani hyvin tibiaalihermon (N. tibialis) osittaisella neurektomialla. Jalostukseen eläintä ei tule käyttää sairauden jonkinasteisen periytyvyyden takia. SUMMARY Bovine spastic paresis is a progressive neuromuscular disease in the hindlimb, where the hock is hyperextended. Signs of spastic paresis usually appear in the calf during the first months of age, seldom later. Hyperextension of the hock is due to the spastic contraction of M.gastrocnemius. Etiology of the disturbance is unknown. When the disease progresses, the calf cannot use the limb at all. Spastic paresis has not been reported in Finland before, and the calf described in this case report derives from Canada. An affected calf can be salvaged to slaughter by tenectomy or neurectomy. In the case described here, the calf recovered well by partial tibial neurectomy. Spastic paresis is inherited to some degree, and affected calves should not be used as breeding animals. TAPAUSSELOSTUS Omistaja huomasi ensimmäiset oireet ayrshire-lehmävasikan ollessa kuuden viikon ikäinen (elopaino 65 kg). Vasikan takapään liikkuminen oli hieman epänormaalia, mutta paksulla olkipatjalla varsinaista ontumista ei havaittu. Karsinaa tyhjennettäessä vasikka siirrettiin käytävälle kovalle alustalle kahdeksan viikon iässä, jolloin havaittiin sen ontuvan vasenta takajalkaa. Vasikka ei pystynyt asettamaan jalkaa normaalisti maahan ja jalka näytti lyhyemmältä kuin toinen jalka. Vasikan tilan vähitellen pahentuessa eläinlääkäri tutki sen tarkemmin. Se ei pystynyt normaalisti varaamaan painoaan vasemmalle takajalalle, vaan maahan asetettaessa jalka luiskahti taaksepäin. Kinner oli lievästi suoristuneena ja polvi vähän koukistuneena. Tutkimuksessa ei todettu merkkejä niveltulehduksesta, turvotuksesta tai kivusta. Vasikan yleistila oli normaali. Diagnoosivaihtoehtoina olivat tässä vaiheessa patellan luksaatio tai polven vamma. Vasikalle annettiin tulehduskipulääkitys. Omistaja vei sen läheiselle pieneläinklinikalle rtg-kuvaukseen, kuvissa ei havaittu epänormaaleja löydöksiä. Lihasspasmi tuntui vasemman takajalan pohjelihaksessa rauhoitetulla vasikalla. Eläin sai ketoprofeenia viiden päivän ajan (Romefen inj. 3 mg/kg/ vuo rokaudessa i.m.) ja omistaja jalan kuntoutusohjeen. Vasikan tila pahentui vähitellen koko ajan. Kolmen kuukauden iässä vasen takajalka ei enää koskettanut maahan lainkaan, vaan sojotti taaksepäin ja liikkui heilurimaisesti vasikan hyppiessä kolmella jalalla. Kinner oli suoristuneena 180 astetta, mutta taivutettaessa se koukistui helposti ilman vastusta tai kipua ja irrotettaessa ojentui heti itsestään suoraksi. M. gastrocnemius ja akillesjänne tuntuivat kovina ja jännittyneinä. Vasemman takajalan reisilihaksistossa eläinlääkäri havaitsi lievää lihasatrofiaa, mutta vasikan yleistila oli normaali eikä se ollut alkanut vielä laihtua. Tila diagnosoitiin spastiseksi pareesiksi. Kun vasikka oli kolmen ja puolen kuukauden ikäinen, sille tehtiin navetan poikimiskarsinassa tibiaalihermon osittainen neurektomia. Vasikka rauhoitettiin (Rompun inj. 0,25+0,1 mg/kg i.v. ja L-Polami- 7

vet inj. 0,2+0,1 mg/kg i.v.) ja asetettiin makaamaan leikkauspöydälle rinnalleen takajalkojen osittain riippuessa pöydän ulkopuolella. Karvojen ajon ja desinfektion jälkeen avausviilto tehtiin reiden takaosaan M. biceps femorin ja M. semitendinosuksen väliin noin 15 cm:n matkalle. Lihasvälissä tylpästi etenemällä tavoitettiin popliteaaliimusolmukkeen takaa M. gastrocnemiuksen caput laterale proksimaaliosastaan. Sen lateraalipuolitse kulkevaa peroneaalihermoa (N. fibu laris communis) seurattiin distaalisesti ja tavoitettiin sen alla kaudaalipuolella sijaitseva N. tibialis. Tibiaalihermoa seurattiin distaalisesti ja eroteltiin sen M. gastrocnemiuksen caput lateraleen ja caput medialeen menevät päähaarat. Haaroista katkaistiin ja poistettiin 1,5 cm:n mittaiset palat. Haavaan asetettiin steriili sidetaitos ja se suljettiin sulavalla ompeleella (Bondek 2 0) lihaskalvojen alueelta. Iho suljettiin yksittäisillä sulamattomilla ompeleilla (Supramid 0). Sideharsotaitos jätettiin näkyviin haavan alareunasta ja omistaja poisti sen puolentoista vuorokauden kuluttua. Jatkolääkitykseksi vasikalle annettiin prokaiinipenisilliiniä ja kipulääkitystä (Penovet inj. 30 mg/kg/ vrk i.m. 5 vrk ja Comforion inj. 3 mg/kg/vrk i.m. kolme vuorokautta). Vasikka parani leikkauksen jälkeen nopeasti. Se pystyi asettamaan jalan normaaliasentoon heti operaation jälkeen ylösnoustessa ja kävelemään ontuen. Neljän päivän kuluttua leikkauksesta vasikka käveli ja juoksi lähes normaalisti. Kolmen kuukauden kuluttua ontumista oli tuskin enää havaittavissa. Toistaiseksi, viisi kuukautta leikkauksen jälkeen, toiseen takajalkaan ei ollut ilmaantunut vastaavia oireita ja vasikka on kasvanut normaalisti. KUVA 1 FIGURE Spastinen pareesi kolmen kuukauden ikäisellä vasikalla. Kintereen jatkuvasta ojentumisesta johtuen vasen takajalka ei kosketa maata. Spastic paresis in a three months old calf. Because of the constant hyperextension of the hock, the left hind limb does not touch the ground. POHDINTA JA KIRJALLISUUSKATSAUS Spastinen pareesi tunnetaan ulkomailla useilla lypsykarja- ja liharo- KUVA 2 FIGURE N. tibialis ja sen päähaarat, joista poistettiin 1,5 cm mittaiset palat. N. tibialis and its main branches. From each nerve branch, pieces of one and half centimetres were resected. 8

duilla, muun muassa friisiläinen, holstein, ayrshire, aberdeen angus, hereford ja Ranskassa erityisesti charolais- ja limousin-rodut (Weaver 1997, Bouisset 2001). Kirjoituksia aiheesta löytyy eri puolilta maailmaa, pohjoismaista Tanskasta (Jansson 1997). Tapausselostuksessa kuvattu ayrshirevasikka on alkuperältään kanadalainen (emä on tullut Suomeen alkiona ja isä spermana). Suomessa spastista pareesia vasikalla ei ole aiemmin todettu. Johtuuko tämä sairauden puuttumisesta suomalaisessa karjapopulaatiossa vai onko tapauksia jäänyt diagnosoimatta sairauden harvinaisuuden takia? Ainakin tuontieläinaineksen lisääntyessä voisi tapauksien olettaa lisääntyvän. Tuntiessaan spastisen pareesin eläinlääkärin on se kohtuullisen helppo määrittää varmasti. Vasikan oireet alkavat yleensä kuuden viikon ja kuuden kuukauden iän välillä, harvoin myöhemmin. Spastinen pareesi todetaan yleensä vain toisessa takajalassa, mutta se voi olla myös molemminpuolinen tai toisen takajalan oireet ilmenevät myöhemmin. M. gastrocne miuksen supistustila aiheuttaa kintereen liiallisen ojentumisen. Liikkuminen vaikeutuu vähitellen. Lopulta kinner on jatkuvasti 180 asteen kulmassa ja jalka ojentuu taaksepäin eikä enää kosketa maata. Vasikka hyppii kolmella jalalla ja suora jalka liikkuu heilurimaisesti. Palpaatiossa M. gastrocnemius ja akillesjänne tuntuvat kovina ja jännittyneinä, muuten jalka on normaali. Kintereen voi helposti koukistaa ilman vastusta tai kipua, ja vapautettaessa jalka ojentuu heti itsestään suoraksi. Vasikan hännäntyvi on usein koholla. Makuuasento on normaali. Alkuvaiheessa oireet voi sekoittaa muihin takajalan ontumiin, kuten infektiiviseen artriittiin tai patellan hakautumiseen, mutta loppuvaiheen kliininen kuva on selkeä. Tilan pahentuessa vasikka viettää enemmän aikaa makuulla, takajalan lihasten surkastuminen alkaa ja lopulta koko vasikan laihtuminen. Ilman hoitoa vasikka joudutaan lopettamaan. Spastinen pareesi on erotettava aikuisilla naudoilla satunnaisesti esiintyvästä niin sanotusta spastisesta syndroomasta, jota on myös kutsuttu spastiseksi pareesiksi (Remes 1987, Askvik ja Navelsaker 1991). Spastinen syndrooma on myös tuntemattomasta syystä esiintyvä, progressiivisesti etenevä neuromuskulaarinen häiriö, jonka oireet yleensä alkavat kolmesta seitsemään vuoden iässä (Weaver 1997). Oireet huomataan alkuvaiheessa selvimmin naudan noustua ylös: takajalat ovat ojentuneena voimakkaasti taaksepäin jopa muutaman minuutin ajan ja lihaksistossa havaitaan spastisia supistuksia. Tilan pahen tuessa krampit etenevät myös etupäähän, pää on ojentuneena ja selkä köyryllä. Kohtausten välillä ja makuulla ollessa eläin on normaali. Hoitoa ei ole ja tila pahenee progressiivisesti (Weaver 1992). Spastisen pareesin etiologia on tuntematon. Mitään histopatologisia muutoksia lihaksissa, jänteissä, hermoissa, selkäytimessä tai aivoissa ei ole löydetty (Anderson ja St. Jean 1996). Aivo-selkäydinnesteessä todettu, normaalia alhaisempi keskushermoston välittäjäaineen dopamiinin hajoamistuotteen homovanilliinihapon pitoisuus saattaa olla ennemminkin seuraus kuin syy (Radostits 2000). Spastista pareesia pidetään liiallisesta ojennusrefleksistä aiheutuvana toiminnallisena häiriönä. Kintereen ojentuminen johtuu pääasiassa M. gastro cnemiuksen spastisesta supistumisesta, mutta myös muilla reiden takaosan lihaksilla on epäilty osassa tapauksista olevan vähäistä merkitystä (M. semitendinosus, M. semimem branosus) (Vlaminck ym. 2000). Spastisen pareesin kehittymisen on havaittu olevan yleisempää jo synnynnäisesti rakenteeltaan suorajalkaisilla vasikoilla (Weaver 1997). Spastinen pareesi on tiedetty jollakin asteella periytyväksi jo 1920-luvulta asti, jolloin ensimmäiset tapaukset todettiin saman hollantilaisen sonnin jälkeläisissä. Sonnin nimi oli Elso II, mistä seuraa taudista kirjallisuudessa myös käytetty nimitys Elso heel. Taudin periytyvyys on edelleen epäselvä. Havainnot ja periytyvyyskokeet ovat osittain ristiriitaisia. Yhden käsityksen mukaan spastisen pareesin aiheuttaa resessiivinen geeni tai todennäköisimmin useita resessiivisiä geenejä, joilla on epätäydellinen KUVA 3 FIGURE Neurektomian jälkeen vasikka seisoo normaalissa asennossa. After neurectomy the calf stands in a normal position. 9

penetranssi (Weaver 1997). Kyseessä voi olla vain perinnöllinen alttius ja lopulliseen sairauden puhkeamiseen vaikuttavat vielä tuntemattomat ympäristö- ja ruokinnalliset tekijät (Radostits 2000). Taudin esiintyminen monilla roduilla eri puolilla maailmaa kertoo taudin yleismaailmallisesta, joskin harvinaisesta luonteesta. Puuttuuko tau ti suomalaisista karjoista vai eikö olosuhteissamme ole sairautta laukaisevaa tekijää? Joissakin tutkimustuloksissa taudin periytyvyys on ollut alhainen (Vlaminck ym. 2000). Tautitapauksissa kumpaakaan sukupuolta ei suositella käytettäväksi jalostuseläimenä. Spastiseen pareesiin ei ole tehoavaa lääkehoitoa (Weaver 1997). Kirurgisia korjausmenetelmiä on kuvattu useita, joko jänteiden tai hermojen katkaisuja. Ensimmäinen käytetty menetelmä oli Götzen tenotomia, jossa akillesjänteestä katkaistaan M. gastrocnemiuksen pinnallinen jänne kokonaan ja pinnallisesta koukistajajänteestä osa. Menetelmä on kohtalaisen helppo ja nopea ja voidaan tehdä paikallispuudutuksessa jopa seisovalle eläimelle. Tulokset olivat kuitenkin heikkoja. Riskinä on akillesjänteen täydellinen repeytyminen tai sairauden uusiutuminen vähitellen (Bouisset 2001). Kehittyneemmässä tenektomiamenetelmässä pinnallinen koukistajajänne jätetään ehjäksi ja katkaistaan M. gastrocnemiuksen molemmat jänteet, sekä pinnallinen että syvä (Pavaux 1988). Uusiutumisriski on tällöin pienempi, mutta edelleen on akillesjänteen repeytymisen riski, varsinkin jos vasikka painaa yli 100 kg (Bouisset 2001). Tenektomiamenetelmät aiheuttavat todennäköisesti vasikalle kipua, koska M. gastrocnemius jää edelleen jännittyneeksi. Neurektomialla estetään lihaksen supistuminen ja saadut tulokset ovat yleensä hyviä. M. gastrocnemius hermottuu tibiaalihermon kautta ja sen täydellistä neurektomiaa on käytetty spastisen pareesin hoidossa. Vaarana on kintereen liiallinen koukistuminen. Tarkempi menetelmä on erottaa tibiaalihermosta kaksi päähaaraa, jotka hermottavat M. gastrocne miuk sen caput lateralea ja caput medialea (N. tibialiksen osittainen neurektomia). Osittainen neurektomia voidaan suorittaa lateraalisesti M. biceps femorin läpi, jolloin ensiksi esille tulevan peroneaalihermon (N. fibularis communis) vierestä löytyy tibiaalihermo, ja sen oikeat haarat varmistetaan elektrostimulaatiolla. Tällä menetelmällä on esimerkiksi belgialaisella klinikalla viiden vuoden aikana leikatuista 113 vasikasta toipunut hyvin yli 80 prosenttia (Vlaminck ym. 2000). Uudempi menetelmä, jota tässä kirjoituksessa kuvatussa tapauksessa käytettiin, on lähestyä tibiaalihermoa kaudaalisesti M. biceps femorin ja M. semitendisosuksen lihasvälistä (Bouisset 2001). Tällöin joudutaan operoimaan syvemmällä, mutta verenvuoto on vähäisempää ja tibiaalihermon haarat ovat paremmin erotettavissa. Leikkauksen jälkeen tulisi rajoittaa vasikan liikkumista. Kirjoituksessa kuvattu vasikka päästettiin ulos neljän päivän kuluttua leikkauksesta kuvausta varten ja seuranneen liiallisen juoksemisen jälkeen jalka oli turvonnut ja kipeä kahden päivän ajan. Muuten vasikalla ei ole havaittu kipuoireita. Kirjoituksessa kuvattua lehmävasikkaa suunnitellaan käytettäväksi tuotantoeläimenä ja alkionkantajana. Taloudellisesti ei lypsyrotuista vasikkaa ehkä ole järkevää leikata, vaikka toimenpiteen prognoosi onkin hyvä. Liharoduilla tilanne on toinen: useimmiten eläin saadaan normaaliin teuraskuntoon. Tapaukseen liittyviä kuvia ja video vasikan tyypillisestä liikkumisesta ennen operaatiota on nähtävänä Saaren klinikan kotisivuilla www.vetmed.helsinki.fi/saari/ opetus.html. Kirjoittaja ottaa mielellään vastaan tietoja spastisen pareesin esiintymisestä Suomessa. Kiitokset leikkauksessa avustaneelle ranskalaiselle eläinlääkäriopiskelijalle Jean-Philippe Le Pagelle Nantesin yliopistosta. KIRJALLISUUS Anderson, D. E. & St.Jean, G. Diagnosis and management of tendon disorders in cattle. Vet.Clin.North Am.: Food anim.pract. 12, 1996: 92 94. Askvik, H. & Navelsaker, L. M. Et tilfelle av stallkrampe hos ku. Norsk Vet.tidsskr. 103, 1991: 819 820. Blood, D. C. Spastic paresis (Elso Heel). Teoksessa: Radostits,O.M.. ym. (toim.) Veterinary medicine, 9.painos. W. B. Saunders 2000. s. 213 215. Bouisset, S. Traitement chirurgical de la parésie spastique du jarret chez le veau. Le Point Veterinaire 32, 2001: 97 102. Jansson, N. Behandling af bilateral spastisk parese hos en kalv ved partiel neurektomi af n.tibialis. Dansk Vet.Tidsskr. 80, 1997: 619 621. Pavaux, C., Arnault, G., Baussier, M. & Dumont, M. Treatment of spastic paresis in cattle with Gotze s technique, triple tenectomy. Le Point Veterinaire 20, 1988: 41 50. Remes, E. Naudan spastinen pareesi. Suom. Eläinlääkäril. 93, 1987: 668 669. Vlaminck, L., De Moor, A., Martens, A., Steenhaut, M., Gasthuys, F., Desmet, L. & Van Branteghem, L. Partial tibial neurectomy in 113 Belgian blue calves with spastic paresis. Vet.Rec. 147, 2000: 16 19. Weaver, A. D. Lameness above the foot. Teoksessa: Andrews, A. H. ym. (toim.) Bovine medicine, diseases and husbandry of cattle. Blackwell Scientific Publications, 1992. s. 387 388. Weaver, A. D. Spastic paresis (Elso Heel). Teoksessa: Greenough, P. R. (toim.) Lameness in cattle. 3. painos. W. B. Sauders Company, 1997. s. 213 215. KIRJOITTAJAN OSOITE Jouko Jakala, ELL kunnaneläinlääkäri Urjala Sairaalantie 2 31760 Urjala Puh.03-546 0096, 0400 130 001 jouko.jakala@fimnet.fi 10

Virve Kallio, Olli Mäkelä ja Merja Rantala Salmonelloosi hevosten sairaalainfektiona kirjallisuuskatsaus Hospital acquired salmonella infections in horses a review TIIVISTELMÄ Salmonellojen aiheuttamia epidemioita hevossairaaloissa on raportoitu useita. Eläinsairaaloissa infektiopaine on tavanomaista suurempi ja hevosten vastustuskyky on usein heikentynyt, jolloin salmonella voi aiheuttaa laajoja epidemioita. Taudinaiheuttajat leviävät helposti sairaalaympäristössä esimerkiksi henkilökunnan käsien sekä hoitovälineiden kautta. Salmonelloosin oireita voivat olla muun muassa ripuli tai ulosteen konsistenssin muutos, kuume, alakuloisuus, ruokahaluttomuus ja nestehukka. Verinäytteissä todetaan leukope nia ja fibrinogeenin nousu. Salmonellan korkeaa esiintyvyyttä on raportoitu etenkin ähkypotilailla. Salmonelladiagnoosi perustuu kliinisiin oireisiin ja bakteerin eristämiseen ulosteesta. Hyvä tukihoito on tärkeää salmonelloosin hoidossa ja mikrobilääkkeitä tulisi käyttää ainoastaan vakavissa systeemisissä infektioissa herkkyysmäärityksen perusteella. Eläinsairaaloiden salmonellaepidemioita voidaan ennaltaehkäistä ja rajoittaa aseptisilla työskentelytavoilla, suojavaatteita käyttämällä, hyvällä käsihygienialla ja potilaiden jakamisella eri ryhmiin sen mukaan, mikä on niiden todennäköisyys sille, että ne ovat infektoituneita tai ovat altistuneet infektiolle (kohortointi). Myös oireettomien kantajien tunnistaminen on tärkeää. Salmonellasaneerauksessa desinfektioaineiden käyttöä tärkeämpää on pintojen huolellinen mekaaninen puhdistus. Tärkein mittari salmonellasaneerauksen onnistumisen arvioinnissa on mahdollisten uusien tautitapausten ilmaantuminen. SUMMARY Outbreaks of equine salmonellosis in veterinary hospitals have been frequently reported. In veterinary hospitals, horses are susceptible to outbreaks caused by salmonella due to numerous risk factors, and deficiencies in patients immune system. Salmonella infections can cause extensive outbreaks in veterinary hospitals. Pathogens spread easily, for instance, via personnel s hands and hospital equipment. Salmonellosis is characterized by diarrhoea or consistency changes in faeces, fever, depression, anorexia and dehydration. Hematological abnormalities include leucopenia and elevation in plasma fibrinogen. High prevalence of salmonellosis has been reported particularly in horses with colic. The diagnosis of salmonella is based on clinical signs and isolation of the organism from faeces. The most important treatment includes good nursing care and adequate fluid therapy. Administration of antibiotics is recommended only in serious systemic infections, and antimicrobial treatment should be based on antimicrobial susceptibility testing. Outbreaks of salmonellosis can be controlled by detecting high-risk or carrier patients, aseptic working methods, good hand hygiene practice and, if necessary, cohorting or isolating patients. These measures and proper mechanical cleaning of the environment seems to be more important in eradication of salmonella outbreaks than the extensive use of disinfectants. Eradication and prevention measures have been successful if new salmonella cases are not detected. JOHDANTO Salmonella on yksi yleisimmistä infektiivisen ripulin aiheuttajista hevosilla (Murray 1996a). Yleisin serotyyppi hevosella on Salmonella enterica serovar Typhimurium (S. Typhimurium) (van Dujkeren ym. 1994, Ewart ym. 2001), joka on yleensä virulentimpi kuin muut serotyypit (Carter ym. 1986). Salmonelloosin raportoitu esiintyvyys hevosilla vaihtelee huomattavasti tutkimustavan, tutkitun populaation sekä näytteiden laadun ja määrän mukaan (Carter ym. 1986, Cohen ym. 1996, Traub-Dargatz ym. 2000). Salmonelloosia esiintyy eniten kuumina ja kosteina vuodenaikoina (Smith ym. 1978, Carter ym. 1986). Sairaalapotilailla salmonellan esiintyvyydeksi on raportoitu noin 40 prosenttia ja niillä potilailla, joilla on ollut ruoansulatuskanavaoireita, jopa 65 prosenttia (Cohen ym. 1996). Hevosten salmonelloosin esiintyvyyttä Suomessa ei ole tutkittu. 11

Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,1 1 Vatsaontelokirurgia on eräs salmonelloosin rikistekijöistä. Gastrointestinal surgery is one of the risk factors of nosocomial salmonellosis in horses. Hevosen herkkyyteen saada infektio sekä taudin vakavuuteen vaikuttavat muun muassa mikrobien määrä, aikaisempi altistus bakteerille ja eläimen vastustuskyky (Smith ym. 1979, Murray 1996b). Normaaliolosuhteissa salmonella ei aiheuta sairautta terveissä aikuisissa hevosissa (Murray 1996a), mutta eläinsairaaloissa ja siittoloissa infektiopaine on suurempi ja hevosten vastustuskyky saattaa olla heikentynyt, jolloin salmonella voi levitä herkästi ja aiheuttaa taudinpurkauksia (Murray 1996b, Paré ym. 1996, Tillotson ym. 1997). Tässä kirjoituksessa esitetään kolme epidemiaselostusta ja niiden lisäksi käydään läpi toimenpiteet, joiden avulla salmonellaepidemioita voidaan ennaltaehkäistä ja saneerata. Kirjoituksen tietoja voi soveltaa mihin tahansa hevosyksikköön. SALMONELLOOSIN EPIDEMIOLOGIA ELÄINSAIRAALOISSA Hevonen saa yleensä salmonellatartunnan suun kautta, mutta myös silmien ja hengitysteiden kautta saatu pisaratartunta on mahdollinen (Smith 1990). Myös rehu ja vesi voivat olla tartunnan lähteenä (Walker ym. 1991, Traub-Dargatz ym. 2000). Salmonellabakteerit lisääntyvät eläimessä nopeasti ja infektoituneet eläimet saastuttavat ympäristöään erittäessään suuria määriä bakteeria ulosteissaan (Roberts ja O Boyle 1981, Walker ym. 1991, Murray 1996b). Tartunta voi siirtyä tehokkaasti sairaalaympäristössä henkilökunnan käsien sekä hoitovälineiden ja instrumenttien välityksellä (Traub-Dargatz ym. 1990, Tillotson ym. 1997). Herkät yksilöt sairastuvat 100 1000 kertaa 12

pienemmästä määrästä bakteereita kuin vastustuskyvyltään normaalit hevoset (Murray 1996a). Eri stressitekijöiden ja dieetin vaihdoksen seurauksena suoliston mikrobisto muuttuu, jolloin eläimen vastustuskyky laskee ja salmonellabakteerit pääsevät lisääntymään suolistossa (Hird ym. 1986, Traub-Dargatz ym. 1990, Murray 1996a). Myös oireeton kantaja voi sairastua, jos sen vastustuskyky laskee (Owen ym. 1983, McCain ja Powell 1990, Paré 1996). Salmonellojen aiheuttamia epidemioita hevossairaaloissa on kuvattu useita (Morse ym. 1976, Carter ym. 1986, Hird ym. 1986, van Dujkeren ym. 1994, Hartmann ym. 1996, Tillotson ym. 1997, Schott ym. 2001). Kaikki stressiä aiheuttavat tekijät, kuten kuljetus, tiineys ja ähky, altistavat salmonellainfektiolle (Palmer ym. 1985, Hird ym. 1986, Murray 1996a). Hevosilla sairaalaperäisen salmonellainfektion riskiä lisäävät eniten nenänieluletkun käyttö, mikrobilääketerapia, yleisanestesia ja vatsaontelokirurgia (Owen ym. 1983, Hird ym. 1986). Salmonellat vastaanottavat helposti mikrobilääkeresistenssiä välittävää geneettistä materiaalia muilta bakteereilta, mikä edistää resistenttien kantojen leviämistä (Hartmann ym. 1996, Murray 1996b) ja useita moniresistenttejä kantoja esiintyy etenkin sairaalaympäristössä (Wray ym. 1981, Ikeda ja Hirsh 1985). Salmonellat ovat zoonooseja ja hevosten kanssa kontaktissa olevat kotieläimet ja ihmiset saattavat sairastua salmonellainfektioon (Morse ym. 1976). Varsinkin lapset ja vanhukset ovat herkkiä (Roberts ja O Boyle 1981). Salmonellaepidemiat, kuten muutkin epidemiat ja sairaalainfektiot, tulevat hyvin kalliiksi eläinsairaaloille. Tappioita aiheuttavat muun muassa arvokkaiden eläinten menetykset, potilasmäärien väheneminen sekä sairaalatilojen siivous-, desinfektioja remontointikustannukset. Myös salmonellanäytteiden tutkiminen ja sairaiden eläinten hoito ja ylläpito aiheuttavat lisäkustannuksia palk - ka-, ruokinta- ja lääkekuluina. Useita eläinsairaaloita on jouduttu sulkemaan väliaikaisesti salmonellaepidemioiden vuoksi (Smith 1990). Yliopistollisten eläinsairaaloiden sulkemisen takia opetus kärsii (Carter ym. 1986, Tillotson ym. 1997). Näiden seikkojen vuoksi on hyvin tärkeää, että sairaalahygie niaan ja infektioiden ennaltaehkäisyyn kiinnitetään riittävästi huomiota. TAPAUSSELOSTUKSET Salmonella Typhimurium -epidemia Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa (Rantala 2002, Rantala ym. 2002) Syys lokakuussa 2001 Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa havaittiin usealla hevosella sairaalaan tulon jälkeen kuumeilua, ripulia tai löysää ulostetta, jalkojen turvotusta ja laskimotulehduksia, jotka eivät selittyneet potilaan perussairaudella. Lokakuun alussa taudinaiheuttajaksi varmistui S. Typhimurium, joka todettiin moniresistentiksi kannaksi. Bakteerien tunnistus ja herkkyysmääritys tehtiin EELA:n bakteriologian tutkimusyksikössä. Aiheuttaja oli faagityypiltään DT1, joka on yleinen salmonelloosin aiheuttaja Suomessa. Bakteerikannat tyypitettiin KTL:n suolistobakteriologian laboratoriossa. Tilannetta selvittämään perustettiin sairaalahygieniatyöryhmä. Kaikkien elokuun lopun ja lokakuun lopun välillä sairaalahoidossa olleiden hevosten potilastiedot käytiin läpi. Altistuneet hevoset, jotka olivat olleet sairaalahoidossa vähintään kahden päivän ajan, jaettiin kolmeen ryhmään (varmat tapaukset, todennäköiset tapaukset, epä todennäköiset/terveet) kuumeilun, verinäytteiden (kohonnut fibrinogeeni, leukopenia) sekä salmonellaviljelyn tuloksen perusteella. Kriteerit valittiin kirjallisuuden perusteella (Madigan 1996, Murray 1996a). Positiivinen salmonellalöydös varmisti hevosen kuuluvan ryhmään yksi (varmistetut tapaukset). Jos hevosella oli kuumetta ja jompikumpi tai molemmat verinäytteiden kriteereistä täyttyi, hevonen luokiteltiin ryhmään kaksi (todennäköinen salmonellainfektio). Jos vain yksi kriteeri täyttyi tai hevosella ei todettu oireita lainkaan, se kuului ryhmään kolme (epätodennäköinen tapaus tai terve). Kyseisenä aikana salmonelloosille altistuneita hevosia oli 89. Varmistettuja tautitapauksia hevosilta löytyi seitsemän ja kliinisten oireiden perusteella epäiltiin lisäksi 11 hevosen sairastuneen. Lisäksi kaksi ihmistä sairastui salmonellainfektioon ja heiltä eristettiin bakteerikanta, jonka faagityyppi ja resistenssiprofiili oli samanlainen kuin hevosista eristetyillä salmonellakannoilla. Näytteitä otettiin hevosten lisäksi rehuista ja rehuastioista ja muista eläimistä. Rehuista salmonellaa ei löytynyt, mutta rehuastioiden pinnat olivat kontaminoituneita salmonellabakteerilla. Salmonellapositiiviset hevoset eristettiin ja altistuneet hevoset kohortoitiin eri ryhmiin. Bakteerin leviämistä estettiin käyttämällä suojavaatteita ja rajoittamalla kulkureittejä. Lisäksi hoitovälineiden puhtauteen kiinnitettiin huomiota. Henkilökunnalle annettiin perushygieniakoulutusta aseptisten työtapojen noudattamisesta ja sairaalan tiloihin lisättiin käsienpesupisteitä. Talli ja toimenpidetilat puhdistettiin ja desinfioitiin ja karsinoiden juomakupit vaihdettiin uusiin. Talli pestiin matalapainepesurilla käyttäen vahvasti emäksistä natriumhydroksidipesuliuosta. Pinnat puhdistettiin mekaanisesti harjoilla ja huuhdeltiin, minkä jälkeen niiden annettiin kuivua. Desinfiointiin käytettiin 2-prosenttista Virkon liuosta, joka sisältää peroksihappoja (Antec International Ltd, Iso-Britannia). Myös piha, tarhat ja lantala puhdistettiin. Hoitovälineiden ja rehukuppien pesukäytäntöjä muu- 13

tettiin. Omistajille annettiin tietoa epidemiasta ja salmonellabakteerin zoonoottisesta luonteesta. Hevossairaalan toiminta käynnistyi uudelleen marraskuun puolivälissä 2001. Hevossairaalaan tehtiin ohjeistus tavanomaisista varotoimista, joita noudattamalla pyritään estämään vastaavanlaisten epidemioiden puhkeaminen. Uusia salmonellatartuntoja ei ole todettu syyskuuhun 2003 mennessä. Epidemia aiheutti sairaalalle noin 100 000 euron kustannukset. Salmonella anatum -epidemia amerikkalaisessa hevossairaalassa (Hartmann ym. 1996) Keväällä 1991 erääseen amerikkalaiseen yliopistolliseen hevossairaalaan tuotiin kaksi sairasta varsaa. Varsat jouduttiin lopettamaan ja ruumiinavauksessa niiltä eristettiin moniresistentti S. anatum. Varsat oli tuotu samalta yksityiseltä hevosklinikalta, jonka potilailla oli todettu kuumetta, depressiota ja ripulia. Yksityisen hevosklinikan potilastiedostoista etsittiin kaikki hevoset, joilla oli ollut vastaavia oireita marraskuun 1990 ja toukokuun 1991 välisenä aikana. Yhteensä yhdeksällä hevosella epäiltiin sairaalainfektiota. Näistä neljältä eristettiin salmonellabakteeri. Lisäksi otettiin lukuisia ympäristöpuhtausnäytteitä, joista seitsemän oli positiivisia. Varsojen tulon jälkeen yliopistollisen hevossairaalan neljältä muulta potilaalta eristettiin S. anatum. Nämä hevoset olivat tulleet useasta eri paikasta. Huhtikuun 1991 jälkeen eristetyt salmonellakannat todettiin moniresistenteiksi. Salmonellainfektioiden leviämisen pysäyttämiseksi sairaalan seinät, lattiat, käytävät ja astiat pestiin käsin harjalla ja desinfioivalla puhdistusaineella (l- Stroke environ, Calgon Vestal Laboratories Inc). Tämän jälkeen pinnat huuhdeltiin kuumalla vedellä käyttäen painepesuria. Lopuksi pinnat käsiteltiin 10-prosenttisella hypokloriitilla, joka huuhdeltiin pois vesijohtovedellä. Siivouksesta huolimatta yliopistollisessa hevossairaalassa todettiin neljä uutta S. anatum -infektiota kesäkuun 1991 ja elokuun 1992 välisenä aikana. Ympäristöpuhtausnäytteitä otettiin toistuvasti, mutta yhdessäkään näytteessä ei todettu S. anatum -bakteeria. Tästä huolimatta puhdistustoimenpiteet uusittiin. Painepesurin sijasta pinnat huuhdeltiin vesiletkulla. Myös sairaalan hoitorutiinit uusittiin. Tiettyä nenänieluletkua käytettiin aina samalla hevosella ja letku kaasusteriloitiin ennen kuin sitä käytettiin muilla hevosilla. Tammoille ja niiden varsoille varattiin tietyt karsinat sairaalarakennuksen päästä, jolloin liikkuminen vastasyntyneiden varsojen lähellä pystyttiin minimoimaan. Kaikki hevoset, joilla epäiltiin salmonellaa, siirrettiin eristyskarsinoihin. Hevosten käsittelyssä korostettiin käsienpesua ja kertakäyttökäsineiden käyttöä. Näiden muutosten jälkeen ei yliopistollisessa hevossairaalassa todettu uusia S. anatum -infektioita. Koska salmonellaa ei pystytty eristämään jälkimmäisistä ympäristöpuhtausnäytteistä, tapausselostuksessa pääteltiin, että kaikki yliopistollisen hevossairaalan salmonellainfektiot eivät olisi olleet sairaalaperäisiä. Salmonella infantis -epidemia amerikkalaisessa hevossairaalassa (Tillotson ym. 1997) Coloradon yliopistollisessa eläinsairaalassa haluttiin tutkia salmonellan esiintyvyyttä vuosina 1995 ja 1996, koska hevosten ulostenäytteistä oli kahden kuukauden aikana eristetty huomattavasti normaalia useammin salmonellabakteeri. Kesällä 1996 kaikilta suureläinsairaalaan tulleilta potilailta otettiin ulostenäyte heti sairaalaan tullessa, 72 tuntia saapumisen jälkeen ja kotiutettaessa. Lisäksi otettiin 50 ympäristöpuhtausnäytettä. Vuonna 1995 ei löytynyt yhtään S. infantis -infektiota, mutta vuonna 1996 S. infantis eristettiin yhteensä 35 eläinsairaalan eläimeltä, joista 28 oli hevosia. Lukuun ottamatta yhtä koiraa, kaikkien infektoituneiden eläinten ulostenäytteiden viljelytulokset olivat salmonellanegatiivisia sairaalaan tullessa. Koiralla oli yhteys suureläinsairaalaan henkilökunnan kautta. Muiden eläinten todettiin erittävän salmonellaa 72 tuntia sairaalaan tulon jälkeen. Viikko epidemian alkamisen jälkeen S. infantis -kanta oli herkkä vain amikasiinille ja enrofloksasiinille. Kuudesta ympäristönäytteestä eristettiin S. infantis, näistä yksi kumimattokarsinan edestä ympäristön puhdistuksen ja desinfioinnin jälkeen. Salmonellainfektion leviämistä yritettiin estää henkilökunnan hygieniakoulutuksella, liikkumisrajoituksilla, käsienpesualtaita lisäämällä, potilasmäärän vähentämisellä ja salmonellaa erittävien potilaiden eristämisellä. Lämpömittareita alettiin säilyttää klooriheksidiiniliuoksessa ja jokaisella hevosella oli oma mittari. Kahdeksan viikkoa epidemian alkamisen jälkeen eläinsairaalan suureläinosasto suljettiin ja puhdistettiin. Siivouksen ja desinfioinnin jälkeen S. infantis eristettiin kahden karsinan hiekasta, heräämiskarsinan vinyylimatosta ja kahden rakennuksesta löytyneen hiiren suolistosta. Karsinoiden hiekka poistettiin ja lattia puhdistettiin kvaternaarisella ammoniumyhdisteellä. Heräämiskarsinan matto puhdistettiin uudelleen ja käsiteltiin vetyperoksidilla. Siivoamisen jälkeen otetut pintapuhtausnäytteet olivat salmonellanegatiivisia. Ennen sairaalan avaamista koko henkilökunta osallistui hygieniakoulutukseen. Avaamisen jälkeen sairaalaan tulleista potilaista 25 prosentin todettiin erittävän S. infantis -bakteeria. S. infantis eristettiin myös useiden karsinoiden matoista, lattioista, viemäreistä ja henkilökunnan käsistä. Suureläinsairaala suljettiin jälleen ja avattiin siivouksen jälkeen uudelleen. Tuona aikana ulostenäytteet kerättiin vain eläimiltä, joilla oli salmonelloo- 14

sin oireita, kuten ripuli, kuume tai neutropenia. Ähkyhevosille oli varattu oma käytävänsä, henkilökunnan piti käyttää suojavaatteita käsitellessään immuniteetiltaan vajavaisia potilaita ja kaikki eläinsairaalaan tulleet hevoset jaoteltiin infektiostatuksensa mukaan värikoodilla, joka kiinnitettiin hevosen karsinaan. Kahden hevosen ja yhden vastasyntyneen laaman todettiin erittävän S. infantis -bakteeria. Kumimatot poistettiin kaikista karsinoista ja rakennus puhdistettiin vielä kerran. Tämän jälkeen elokuuhun 1997 mennessä suureläinsairaalan potilailta ei ole löytynyt S. infantis -bakteeria. Salmonelloosin taudinkuva vaihtelee oireettomasta tartunnasta yleisinfektioon (Smith ym. 1979, Roberts ja O Boyle 1981). Hevosilla on kuvattu neljä erilaista tautimuotoa, jotka ovat äkillinen paksusuolentulehdus, varsojen yleisinfektio, lievä infektio sekä krooninen muoto (Smith ym. 1979, Carter ym. 1986). Yleisin ja vakavin muoto on äkillinen paksusuolentulehdus, jossa oireita ovat vetinen ja mahdollisesti verinen ripuli, kuume, alakuloisuus, ruokahaluttomuus ja nestehukka (Smith ym. 1978, Smith ym. 1979, Walker ym. 1991, Hartmann ym. 1996, Murray 1996b). Verinäytteissä todetaan leukopenia, valkosolujen nuoruusmuotojen lisääntyminen ja fibrinogeenin nousu (Madigan 1996, Murray 1996a). Oireet voivat jatkua yhdestä kolmeen viikkoon ja yleensä hevonen paranee. Sairaus voi myös kroonistua ja joskus eläin voi jäädä oireettomaksi kantajaksi (Smith ym. 1979, McCain ja Powell 1990, Walker ym. 1991). Oireeton kantajaeläin voi erittää bakteeria ulosteissaan kuukausia jatkuvasti tai jaksottaisesti. Lievässä salmonellainfektiossa oireina voivat olla kuume ja ruokahaluttomuus sekä ulosteen lievä löysyys, mutta varsinaista ripulia ei välttämättä havaita (Smith ym. 1979). Kroonisessa salmonelloosissa eläimen ruokahalu vaihtelee, paino laskee, uloste on löysää ja eläin kuivuu. Tila voi jatkua useita kuukausia, jolloin ennuste on huono (Smith ym. 1978, Murray 1996a). Varsoilla yleisin salmonelloosin muoto on yleisinfektio ja ripulia ei välttämättä esiinny; varsoilla yleistyneen salmonellainfektion ennuste on huono (Walker ym. 1991, Madigan 1996). TAUDINKUVA Käsihygienia on yksi tärkeimmistä infektioiden leviämisen ennaltaehkäisykeinoista. Proper hand hygiene is one of the most important measures in preventing infectious diseases to spread 15

16 DIAGNOSTIIKKA Salmonelladiagnoosi perustuu bakteeriviljelyyn tai vasta-aineiden osoittamiseen. Bakteeriviljely tehdään yleensä ulosteesta, kudoksista tai verestä (Carter ym. 1986, Walker ym. 1991, House ym. 1999). Yleisinfektiota epäiltäessä ovat toistuvat veriviljelyt tarpeellisia (Smith ym. 1979). Erilaisilla rikastusmenetelmillä voidaan lisätä elävien bakteerien määrää näytteessä (Amavisit ym. 2001). Oireettomien kantajaeläinten näytteissä bakteerien määrä voi olla hyvin alhainen (Carter ym. 1986, Hird ym. 1986). Tämän lisäksi bakteerien elävyys näytteessä saattaa kärsiä näytteen säilytyksen, kuljetuksen (Cohen ym. 1996), isäntäeläimen immuunivasteen (van Dujkeren ym. 1995) tai mikrobilääketerapian vuoksi (House ym. 1999). Viisi perättäistä negatiivista viljelytulosta yli viikon ajalta antaa noin 95 prosentin varmuuden siitä, että hevonen ei ole salmonellan kantaja (Smith ym. 1978, Cohen ym. 1996). Ulosteen bakteeriviljely on yksinkertainen ja halpa menetelmä, mutta se ei ole yhtä herkkä kuin esimerkiksi koepalan otto peräsuolesta (Smith 1990) tai polymeraasiketjureaktiotesti (PCR) (Cohen ym. 1996). Viimeksi mainitut eivät kuitenkaan ole rutiinikäytössä olevia menetelmiä Suomessa. Obduktiossa salmonella pystytään eristämään parhaiten mahalaukun, ohutsuolen, umpisuolen ja paksusuolen sisällöstä sekä paksusuolen ja umpisuolen imusolmukkeista (Smith ym. 1978, Roberts ja O Boyle 1981). HOITO Tärkeintä salmonellapotilaalle on tukihoito. Ripulin hoidoksi suositellaan kaoliini- ja pektiinivalmisteita sekä aktiivihiiltä. Nestehukan ja sokin hoitoon annetaan nestehoitoa sekä endotoksemian hoitoon tulehduskipulääkettä (Roberts ja O Boyle 1981, Puotunen-Reinert ja Huskamp 1986, Murray 1996a). Yliopistollisessa eläinsairaalassa ripuli- ja koliikkihevosille annetaan nesteitä paitsi suonen sisäisesti myös nenämahaletkun kautta. Se on turvallinen ja halpa nesteytysmuoto, mutta on kontraindisoitu potilailla, joilla tulee refluksia. Tätä nesteytysreittiä pitää käyttää myös varoen niillä potilailla, joilla on voimakkaita ruoansulatuskanavan kipuoireita (Ben Sykes, Yliopistollinen eläinsairaala, suullinen tiedonanto). Yli 10 päivää kestäneessä vakavassa ripulissa paraneminen on epätodennäköistä, koska paksusuolen limakalvo on jo tuhoutunut (Murray 1996a). Mikrobilääkkeet eivät yleensä ole tehokkaita salmonelloosin hoidossa ja ne saattaavat pidentää eritysaikaa (Smith ym. 1978). Vakavissa systeemisissä infektioissa mikrobilääkehoito on kuitenkin tärkeää (Roberts ja O Boyle 1981, Murray 1996a), ja käytettävä lääke tulee valita aina herkkyysmääritysten perusteella (van Dujkeren ym. 1994, Madigan 1996). Tarkemmin hoitoa on kuvattu alan oppikirjoissa (esimerkiksi Divers, 2002). EPIDEMIOIDEN ENNALTAEHKÄISY Oireettomat kantajat erittävät ympäristöönsä suhteellisen pieniä määriä patogeeneja, jolloin terveiden hevosten sairastumisriski on vähäinen, mutta ne ovat kuitenkin aiheuttaneet useita eläinsairaaloiden salmonellaepidemioita (Murray 1996a). Suurin ongelma salmonellaepidemioiden ehkäisyssä onkin oireettomien kantajaeläinten löytäminen riskipopulaatiosta (Carter ym. 1986, Hird ym. 1986, McCain ja Powell 1990). Riskipotilaat (esim. ähkypotilaat ja ripuloivat hevoset) pitäisi tunnistaa mahdollisina tartuntojen lähteenä ja mahdollisuuksien mukaan etenkin ripulihevoset pitäisi eristää muista potilaista (Spier 1993). Riskipotilailta pitäisi ottaa toistuvasti ulostenäytteitä (Murray 1996a). Vaikka hevosella olisi salmonellan aiheuttama ripuli, salmonellabakteeria ei välttämättä erity runsaasti ulosteeseen (Owen ym. 1979), minkä vuoksi vetisestä ulosteesta voi olla vaikeaa saada luotettavaa viljelytulosta (Cohen ym. 1996, Murray 1996a). Hevossairaalan potilaiden toistuva veren valkosolumääritys ja erittelylaskenta voivat auttaa löytämään salmonellaa kantavat hevoset (Smith ym. 1978). Leukopenia voi olla merkki tulevasta kliinisestä salmonelloosista tai endotoksemiasta (Dorn ym. 1975). Eläinsairaaloiden henkilökunnan perushygieniakoulutukseen pitää panostaa (Tillotson ym. 1997). Salmonellabakteerien täydellinen poistaminen ympäristöstä on mahdotonta, mutta kontaminaation minimointi on mahdollista (Spier 1993). Henkilökunnan tulee huolehtia käsihygieniastaan ja käsienpesualtaita pitää olla riittävästi joka puolella laitosta (Hartmann ym. 1996, Tillotson ym. 1997). Käsihygienian toteuttamisessa myös alkoholipohjaiset käsihuuhteet ovat tehokkaita (Ojajärvi ym. 1999). Patogeenien leviämistä sairaalaympäristössä pystytään estämään myös käyttämällä asianmukaisia suojavaatteita ja rajoittamalla liikkumista osastoissa, joissa salmonellapositiivisia hevosia pidetään (Walker ym. 1991, Hartmann ym. 1996). Saapasaltaat eivät ole tehokkaita, koska niihin kertyvä orgaaninen materiaali heikentää desinfektioaineiden tehoa. Eläinten kuivikkeet on vaihdettava usein, mutta siivotessa on varottava levittämästä bakteereja. Karsinat ja juomakupit pitää pestä huolellisesti potilaiden välillä. Lisäksi kaikki eläimillä käytettävät välineet, varsinkin nenänieluletkut ja kuumemittarit, on pestävä ja desinfioitava jokaisen potilaan välissä (Traub-Dargatz ym. 1990, Hartmann ym. 1996). Sairaalassa käytettävä rehu tulee hankkia salmonellavalvontaa toteuttavalta toimittajalta ja rehu säilytetään kannellisissa muoviastioissa (Smith 1990). Rehua käsitellään vain puhtain välinein ja käsin. Tehokas haittaeläinten hävitys eläinsairaaloissa on myös tärkeää (Tillotson ym. 1997).

SALMONELLAN SANEERAUS YMPÄRISTÖSTÄ Salmonellabakteerit säilyvät hyvin ympäristössä; etenkin kosteassa ja valkuaisainepitoisessa ympäristössä ne elävät kuukausia. Vaikeinta on saada salmonellabakteerit pois kumilattioilta, viemäreiden teräskansista ja puusta (Murray 1996a, Tillotson ym. 1997, Ewart ym. 2001). Tämän vuoksi sairaalan pintojen on oltava helposti puhdistettavia eikä huokoisia, kuten puuta (Dwyer 1995). Salmonellasaneerauksessa desinfektioaineiden runsas käyttö ei ole tarpeellista, jos mekaaninen siivous suoritetaan riittävän hyvin. Tärkeintä on poistaa ensin kaikki lika ja orgaaninen materiaali käsin harjaamalla. Pelkkä painepesuri ei ole hyvä valinta, koska se saattaa levittää patogeeneja aerosoleissa (Hartmann ym. 1996). Desinfektioaineen tehokkuuteen vaikuttaa aineen koostumus ja pitoisuus, kohteena oleva taudinaiheuttaja, sen määrä ja sijainti. Ratkaisevaa on myös, kauanko taudinaiheuttaja on alttiina desinfektioaineelle, orgaanisen materiaalin läsnäolo, ympäristön ph sekä käsiteltävien pintojen materiaali (Jones ja Brumbaugh 1996). Pinnat ovat vaikeita puhdistaa, jos bakteeri ehtii muodostaa biofilmin (= bakteerien ympärilleen tuottamaa polysakkaridilimakerros, jonka pintaan bakteerit kiinnittyvät) (Potera 1996). Natriumhypokloriitti (5,25 %) on tehokas desinfiointiaine, joka poistaa myös biofilmin (Merritt ym. 2000, Ewart ym. 2001). Vetyperoksidi on todettu tehokkaaksi vaikeasti puhdistettavissa kohteissa (Tillotson ym. 1997). Suomessa salmonelladesinfektioon on suositeltu muun muassa peroksihappoja sisältäviä yhdisteitä (Virkon ). Salmonelladesinfektio-ohjeita löytyy muun muassa Eläinlääkintälainsäädännöstä (D25, ohje nro 17/EEO/95). Siivoustoimenpiteiden jälkeen ympäristöstä voi ottaa pintapuhtausnäytteitä. Niiden arvo on kuitenkin kyseenalainen, koska negatiiviset näytteet eivät vielä kerro saneerauksen onnistumisesta, vaan tärkein mittari saneerauksessa on mahdollisten uusien tautitapausten ilmaantuminen. POHDINTA Sairaalaepidemiat tulevat kalliiksi eläinsairaaloille, joten epidemioiden ja sairaalainfektioiden ennaltaehkäisyyn tulee ohjata riittävästi voimavaroja. Kuten edellä kuvatuista epidemiakuvauksista käy ilmi, epidemian sammuttaminen on onnistunut vasta, kun tartuntareittien katkaisuun on kiinnitetty huomiota. Oleellista ei siis ole pelkkä pintojen siivous ja desinfektio, vaikka näilläkin toimenpiteillä on tärkeä merkitys epidemian sammuttamisessa. Jotta epidemiat voitaisiin ennaltaehkäistä, tartuntatiet tulee katkaista jokaisen potilaan välillä. Salmonellan aiheuttamia epidemioita voidaan parhaiten ehkäistä minimoimalla patogeeniannos, jolle eläin voi altistua. Kantajaeläimiä on usein vaikea tunnistaa, joten työskentelytapojen eläinsairaaloissa ja siittoloissa tulisi aina olla niin hygieenisiä, että salmonellabakteereiden ja muiden taudinaiheuttajien tartuntatiet katkaistaan normaaleilla varotoimilla. Omistajia on informoitava salmonellabakteerin zoonoottisesta luonteesta sekä annettava ohjeita salmonellainfektioiden ennaltaehkäisystä kotiutettaessa hevonen, joka on ollut epidemian aikana sairaalahoidossa tai jolla on todettu salmonellatartunta. Hygieenisiä työskentelytapoja noudattamalla ja tartuntareitit katkaisemalla salmonellapositiivista hevosta voi pitää myös kotitallissa. Kirjallisuudessa esiintyvien tietojen perusteella voidaan päätellä, että salmonellabakteerin merkitys hevosten taudinaiheuttajana saattaa olla lisääntymässä. Suomen tautitilannetta hevosten salmonelloosin osalta ei tunneta, joten salmonellojen esiintyvyys suomalaisessa hevospopulaatiossa olisi tärkeää selvittää. KIRJALLISUUS Amavisit, P., Browning, G. F., Lightfoot, D., Church, S., Anderson, G. A., Whithear, K. G. & Markham, P. F. Rapid PCR detection of salmonella in horse faecal samples. Vet. Microbiol. 79, 2001: 63 74. Carter, J. D., Hird, D. W., Farver, T. B. & Hjerpe, C. A. Salmonellosis in hospitalized horses: Seasonality and case fatality rates. J. Am. Vet. Med. Assoc. 188, 1986: 163 167. Cohen, N. D., Martin, L. J., Simpson, R. B., Wallis, D. E. & Neibergs H. L. Comparison of polymerase chain reaction and microbiological culture for detection of salmonellae in equine feces and environmental samples. Am. J. Vet. Res. 57, 1996: 780 786. Divers, T.J. Salmonellosis. Teoksessa: Mair T. ym. (toim.) Manual of equine gastroenterology. WB Saunders Co, Lontoo, 2002, s. 406 410. Dorn, C. R., Coffman, J. R. & Schmidt, D. A. Neutropenia and salmonellosis in hospitalized horses. J. Am. Vet. Med. Assoc. 166, 1975: 65 67. van Dujkeren, E., Flemming, C., Sloet van Oldruitenborgh-Oosterbaan, M., Kalsbeek, H. C. & van der Giessen, J. W. B. Diagnosing salmonellosis in horses, culturing of multiple versus single faecal samples. Vet. Q. 17, 1995: 63 66. van Dujkeren, E., Sloet van Oldruitenborgh- Oosterbaan, M. M., Houwers, D. J., van Leeuwen, W. J. & Kalsbeek, H. C. Equine salmonellosis in a Dutch veterinary teaching hospital. Vet. Rec. 10, 1994: 248 250. Dwyer, R. M. Disinfecting equine facilities. Rev. Sci. Tech. Off. Int. Epiz. 14, 1995: 403 418. Ewart, S. L., Schott, H. C., Robison, R. L., Dwyer, R. M., Eberhart, S. W. & Walker, R. D. Identification of sources of salmonella organisms in a veterinary teaching hospital and evaluation of the effects of desinfectants on detection of salmonella organisms on surface materials. J. Am. Vet. Med. Assoc. 218, 2001: 1145 1151. Hartmann, F. A., Callan, R. J., McGuirk, S. M. & West, S. E. H. Control of an outbreak of salmonellosis caused by drug-resistant Salmonella anatum in horses at a veterinary hospital and measures to prevent future infections. J. Am. Vet. Med. Assoc. 209, 1996: 629 631. Hird, D. W., Casebolt, D. B., Carter, J. D., Pappaioanou, M. & Hjerpe, C. A. Risk factors for salmonellosis in hospitalized horses. J. Am. Vet. Med. Assoc. 188, 1986: 173 177. House, J. K., Smith, B. P., Wildman, T. R., Carrigan, M. J. & Kamiya, D. Y. Isolation of 17

salmonella organisms from the mesenteric lymph nodes of horses at necropsy. J. Am. Vet. Med. Assoc. 215, 1999: 507 510. Ikeda, J. S. & Hirsh, D. C. Common plasmid encoding resistance to ampicillin, chloramphenicol, gentamicin, and trimethoprimsulfadiazine in two serotypes of salmonella isolated during an outbreak of equine salmonellosis. Am. J. Vet. Res. 46, 1985: 769 773. Jones, R. L. & Brumbaugh G. W. Desinfectants and control of environmental contamination. Teoksessa: Smith, B. P. (toim.) Large animal internal medicine. Mosby, St. Louis USA 1996. s. 1615 1623. Madigan, J. E. Diarrhea in neonatal foals. Teoksessa: Smith, B. P. (toim.) Large animal internal medicine. Mosby, St. Louis USA 1996. s. 391 395. McCain, C. S. & Powell, K. C. Asymptomatic salmonellosis in healthy adult horses. J. Vet. Diagn. Invest. 2, 1990: 236 237. Merritt, K., Hitchins, V. M. & Brown, S. A. Safety and cleaning of medical materials and devices. J. Biomed. Mater. Res. 53, 2000: 131 136. Morse, E. V., Duncan, M. A., Page, E. A. & Fessler, J. F. Salmonellosis in equidae: a study of 23 cases. Cornell Vet. 66, 1976: 198 213. Murray, M. J. Disorders of the large intestine. Teoksessa: Smith, B. P. (toim.) Large animal internal medicine. Mosby, St. Louis USA 1996a. s. 723 729. Murray, M. J. Salmonellosis in horses. J. Am. Vet. Med. Assoc. 209, 1996b: 558 560. Ojajärvi, J., Elomaa, N., Kujala, P. Käsihygienia ja käsien desinfektio. Teoksessa: Hellsten, S. (toim.) Infektioiden torjunta sairaalassa. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1999. s. 166 186. Owen, R. R., Fullerton, J. & Barnum, D. A. Effects of transportation, surgery, and antibiotic therapy in ponies affected with salmonella. Am. J. Vet. Res. 44, 1983: 46 50. Owen, R. R., Fullerton, J. N. & Tizard, I. R. Studies on experimental enteric salmonellosis in ponies. Can. J. Comp. Med. 43, 1979: 247 254. Palmer, J. E., Benson, C. E. & Whitlock, R. H. Salmonella shed by horses with colic. J. Am. Vet. Med. Assoc. 187, 1985: 256 257. Paré, J., Carpenter, T. E. & Thurmond, M. C. Analysis of spatial and temporal clustering of horses with salmonella krefeld in an intensive care unit of a veterinary hospital. J. Am. Vet. Med. Assoc. 209, 1996: 626 628. Potera, C. Biofilms invade microbiology. Science. 273, 1996: 1795 1797. Puotunen-Reinert, A. & Huskamp, B. Acute postoperative diarrhoea in colic horses. J. S. Afr. Vet. Assoc. 1, 1986: 5v11. Rantala, M. Salmonellaepidemiat hevosilla. Eläinlääkäripäivien luentokokoelma. Helsinki, 2002, 329 335. Rantala, M., Lyytikäinen O., Kallio V., Mäkelä O., Nuotio L. & Siitonen A. An outbreak of Salmonella Typhimurium DT1 infections in a veterinary teaching hospital: transmission from horse to man. Abstract. Fifth International Conference of the Hospital Infection Society, Edinburgh, Scotland 2002. Book of Abstracts, P17.19, 99. Roberts, M. C. & O Boyle, D. A. The prevalence and epizootiology of salmonellosis among group of horses in South East Queensland. Aust. Vet. J. 57, 1981: 27 35. Schott, H. C. II, Ewart, S. L., Walker, R. D., Dwyer, R. M., Dietrich, S., Eberhart, S. W., Kusey, J., Stick, J. A. & Derksen, F. J. An outbreak of salmonellosis among horses at a veterinary teaching hospital. J. Am. Vet. Med. Assoc. 218, 2001: 1152 1159. Smith, B. P. Salmonellosis: Paranoia or reason to worry? Comp. Cont. Educ. Pract. Vet. 12, 1990: 1459 1461. Smith, B. P., Reina-Guerra, M. & Hardy, A. J. Prevalence and epizootology of equine salmonellosis. J. Am. Vet. Med. Assoc. 172, 1978: 353 356. Smith, B. P., Reina-Guerra, M., Hardy, A. J. & Habasha, F. Equine salmonellosis: Experimental production of four syndromes. Am. J. Vet. Res. 40, 1979: 1072 1077. Spier, S. J. Salmonellosis. Vet. Clin. North. Am. Equine Pract. 9, 1993: 385 397. Tillotson, K., Savage, C. J., Salman, M. D., Gentry-Weeks, C. R., Rice, D., Fedorka-Cray, P. J., Hendrickson, D. A., Jones, R. L., Nelson, A. W. & Traub-Dargatz, J. L. Outbreak of salmonella infantis infection in a large animal veterinary teaching hospital. J. Am. Vet. Med. Assoc. 211, 1997: 1554 1557. Traub-Dargatz, J. L., Garber, L. P., Fedorka- Cray, P. J., Ladely, S. & Ferris, K. E. Fecal shedding of salmonella spp by horses in the United States during 1998 and 1999 and detection of salmonella spp in grain and concetrate sources on equine operations. J. Am. Vet. Med. Assoc. 217, 2000: 226 230. Traub-Dargatz, J. L., Salman, M. D. & Jones, R. L. Epidemiologic study of salmonellae shedding in the feces of horses and potential risk factors for development of the infection in hospitalized horses. J. Am. Vet. Med. Assoc. 196, 1990: 1617 1622. Walker, R. L., Madigan, J. E., Hird, D. V., Case, J. T., Villanueva, M. R. & Bogenrief, D. S. An outbreak of equine neonatal salmonellosis. J. Vet. Diagn. Invest. 3, 1991: 223 227. Wray, C., Sojka, W. J. & Bell, J. C. Salmonella infection in horses in England and Wales, 1973 to 1979. Vet. Rec. 31, 1981: 398 401. Tämä artikkeli on tehty osana ELK Virve Kallion syventävien opintojen projektina. KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Virve Kallio, ELK Peruseläinlääketieteen laitos Mikrobiologian oppiaine Eläinlääketieteellinen tiedekunta PL 57 00014 Helsingin yliopisto virve.kallio@helsinki.fi Olli Mäkelä, ELL Kliinisen eläinlääketieteen laitos Eläinlääketieteellinen tiedekunta PL 57 00014 Helsingin yliopisto olli.makela@helsinki.fi Merja Rantala, ELL Peruseläinlääketieteen laitos Mikrobiologian oppiaine Eläinlääketieteellinen tiedekunta Mikrobilääkelaboratorio Kansanterveyslaitos Kiinamyllynkatu 13 20520 Turku merja.rantala@ktl.fi KIITOKSET Kirjoittajat kiittävät Anja Siitosta KTL:n Suolistobakteriologian laboratoriosta, Outi Lyytikäistä KTL:n Infektioepidemiologian yksiköstä, sekä EELA:n bakteriologian tutkimusyksikköä yhteistyöstä epidemian selvittämisessä. 18

Sukupuolella merkitystä väittelyaktiivisuuteen Suomen Akatemian erikoistutkija Hannele Kurki on tehnyt selvityksen Sukupuoli tutkimusjärjestelmässä, joka sisältyy Suomen Akatemian 4.11.2003 julkistamaan Suomen tieteen tila ja taso -katsaukseen. Naisten osuus yliopistojen tutkijakunnassa on kasvanut huomattavasti vuosina 1990 2002. Kasvu on ollut 32 prosentista 45 prosenttiin. Verrattuna naisten tutkijankoulutuksen kasvuun, on kehitys kuitenkin ollut hyvin hidasta. Professoreista naisia on vain viidennes (21 % vuonna 2002), mikä on toisaalta Euroopan kärkeä. (Suomen Akatemian tiedote 6.11.03, www.aka.fi). Naisten eteneminen tutkijauran huipulle asti ei ole suoraviivaista, Kurki toteaa. Suomessa luonnontieteiden ja tekniikan aloilla virassa olevista professoreista naisia on noin kahdeksan prosenttia, eikä lisäystä ole kymmenessä vuodessa tapahtunut juurikaan. Eniten naisia on humanististen alojen professoreiden joukossa (31 %) sekä yhteiskuntatieteiden (23 %) ja lääke- ja hoitotieteiden (21 %) aloilla. Naisia on suhteellisesti eniten monialaisissa yliopistoissa, joissa yli puolet tutkimus- ja kehittämistoiminnassa työskentelevistä on naisia. Monialaisia yliopistoja ovat Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Lapin yliopistot. Naisia on viidennes teknillisissä korkeakouluissa ja yliopistoissa sekä kauppatieteellisissä korkeakouluissa. Poikkeus on Turun kauppakorkeakoulu, jossa naisia on professorikunnasta 36 prosenttia. Kurjen selvityksessä analysoidaan tilastollisen aineiston avulla naisten tutkijanuran muotoutumista ja pohditaan, onko suomalaisessa tiedeyhteisössä, tiedepolitiikassa tai tutkimusrahoituksessa rakenteellisia vinoumia, jotka estävät tai hidastavat naisten tutkijanuralle ryhtymistä ja siinä etenemistä. Esimerkiksi palkkatiedot osoittavat vinoutuman olemassaolon. Julkisen sektorin palkkavertailun mukaan naisprofessoreiden kuukausipalkka on 258 335 euroa alhaisempi kuin miesprofessoreiden. Palkkaerot selittyvät naisten ja miesten sijoittumisella eri tieteenaloille, erilliskorvausten suuruudella ja naisten miehiä suuremmalla osuudella A26-palkkaluokassa. Naisten heikohkoon asemaan ylimmässä tutkijakunnassa ja sinne rekrytointiin vaikuttanee professorikunnan hidas vaihtuvuus, professorien kutsumenettely ja määräaikaisten professuurien yleistymi- nen selviää Suomen Akatemian tiedotteesta. KOULUTUSALAT ERIYTYNEET SUKUPUOLEN MUKAAN Suomesta muodostuu kansainvälisten koulutusvertailujen pohjalta (OECD:n ja Eurostatin tilastot) kuva tasa-arvoisena maana. Suomen 25 64-vuotiaat naiset ovat suorittaneet miehiä enemmän sekä kolmannen asteen tutkintoja (36 % naiset ja 29 % miehet) että ylemmän korkea-asteen tutkintoja (16 % naiset ja 13 % miehet). Suomalaisten naisten osuus kolmannen asteen tutkinnoista on EU-maiden huippua ja osuus ylemmän korkea-asteen tutkinnoista on EU: n keskitasoa, todetaan Suomen Akatemian tiedotteessa. Suomessa naisten osuus on lisääntynyt kaikilla muilla koulutusaloilla paitsi lääke- ja hammaslääketieteessä, missä naisten osuus akateemisista loppututkinnoista on ollut pitkään korkea. Naisten osuus on kasvanut myös koulutusaloilla, joilla miesten suorittamien tutkintojen absoluuttinen määrä on kääntynyt voimakkaaseen laskuun: teologia, kasvatusala, psykologia, maatalous-metsätieteellinen ja eläinlääketieteellinen. On paljon naisvaltaisia aloja, joissa naisten osuus on 79 prosenttia, jopa 97 prosenttia, kuten humanistinen, kasvatusala, psykologia, terveystieteellinen, eläinlääketieteellinen ja farmasian koulutusala. Toisaalta edelleen viidennes tekniikan alalta valmistuneista on naisia, todettiin selvityksessä. Kurjen selvitys osoittaa, että Suomessa koulutusalat ovat tiukemmin eriytyneet sukupuolen mukaan kuin EU-maissa keskimäärin. Kurki pitää tätä eroa merkittävänä ja ongelmallisena. Suomalaisten naisten korkeakoulutuksen määrällisesti voimakkaan kasvun rinnalla on nähtävissä koulutusalojen kaksijakoinen kehitys: yhtäältä koulutusalat pysyvät entistä tiukemmin sukupuolenmukaisina, jolloin ero miesten ja naisten alojen välillä syvenee, toisaalta aikaisemmin sukupuolijakaumaltaan tasaiset tai miesvaltaiset koulutusalat naisistuvat. HAMMASLÄÄKETIEDE AINOA NAISVALTAINEN TOHTORIALA Tohtorintutkintojen määrä on Suomessa kasvanut enemmän kuin yliopistollisten loppututkintojen, ilmenee selvityksestä. Väittelyindikaattorin arvo tohtorintutkintojen määrä jaettuna viisi vuotta aikaisemmin perustutkinnon suorittaneiden määrällä nousi 10,2 prosentista 11,7 prosenttiin tarkastelujaksolla 1996 2001. Naiset väittelivät selvästi vähemmän kuin miehet: naisilla väittelyindikaattorin arvo oli 9,3 prosenttia vuonna 2001 ja miehillä vastaava luku 14,8. Koska naisten osuus uusista tohtorintutkinnoista on pienempi kuin naisten osuus perustutkinnoista, ei tohtorintutkinnon tasolla ollut löydettävissä yhtä paljon selvästi naisvaltaisia aloja kuin perustutkinnon suorittaneiden jakaantumisesta, Kurki toteaa. Hammaslääketiede on ainoa ala, jolla naiset väittelevät aktiivisemmin kuin miehet. Kurki on verrannut eri alojen naisten väittelyintensiivisyyttä eli väittelyindikaattorin arvoa miesten vastaavaan arvon. Tilastot, joissa lähteenä on opetusministeriön KOTA-tietokanta, osoittavat myös, että miesvaltaisella tekniikan alalla naiset väittelevät lähes yhtä paljon kuin miehet. Myös muilla luonnontieteiden ja niitä soveltavien tieteiden alueilla naiset ovat kohtalaisen aktiivisesti lähteneet suorittamaan jatkotutkintoja. Sen sijaan naisvaltaisilla koulutusaloilla, kuten eläinlääketiede, naisten väittelyaktiivisuus on Kurjen mukaan huomattavan alhainen tai keskimääräistä alhaisempi. Vuonna 2001 naiseläinlääkäreiden väittelyindikaattori oli 12 prosenttia ja miesten 26. Naiseläinlääkäreiden väittelyaktiivisuusindeksi oli 0,47 vuonna 2001. Naishammaslääkäreiden vastaava indeksi oli tuolloin 1,40. Naislääkärien 0,74. Naisvaltaisilla aloilla naiset suuntautuvat miehiä useammin sellaisiin työtehtäviin, joihin jatko-opiskelu ei ole helposti kytkettävissä tai joissa tohtorintutkintoa ei pidetä erityisenä ansiona, Kurki toteaa selvityksessään. Kurjen mukaan tohtorintutkintojen määrällinen kasvu kytkeytyy 1990-luvulla toteutettuihin korkeakoulu- ja tiedepoliittisiin uudistuksiin, joista keskeisimpiä ovat julkisen tutkimusrahoituksen kasvu, erityisesti sen tietoinen suuntaaminen tutkijankoulutukseen, yliopistojen tulosjohtaminen ja näistä molemmista seurannut ohjauksen lisääntyminen. Tähän kehitykseen liitettynä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan taannoiset siirtohankkeet ovat varmasti yksi merkittävistä syistä alan tohtorintutkintojen vähäiseen määrään. Tohtoriainestahan tiedekunnan opiskelijakunta on pullollaan. Marjut Hämäläinen 19

ASIAA ELÄIN LÄÄ KÄ RIL LE ENDOTOKSEMIA Endotoksiinit ovat gramnegatiivisten enterobakteerien tuottamia lämmönkestäviä lipopolysakkaridimolekyylejä, jotka toimivat osana bakteerien soluseinän ulkokerrosta. Molekyyli koostuu solusta ulos työntyvästä lajispesifi sestä O-antigeenistä, monosakkaridiytimestä ja lipidi-a:sta, mikä on lähes identtinen eri bakteerilajeilla ja vastaa suuresta osasta molekyylin toksisia vaikutuksia. Missä? Gramnegatiiviset bakteerit ovat osa suoliston normaalifl oraa; täysikasvuisen terveen hevosen umpisuolen ja ventraalisen paksusuolen on arvioitu sisältävän 2,25 g vapaata endotoksiinia. Terve limakalvo pitää endotoksiinit suolen lumenissa. Pienet verenkiertoon päässeet endotoksiinimäärät fagosytoidaan maksassa (Kupfferin solut) tai neutraloidaan anti-lps-vasta-aineiden ja spesifi sten lipoproteiinien toimesta. Milloin? Bakteerien lisääntyessä tai hajotessa endotoksiinimolekyylejä vapautuu niiden soluseinämästä. Kaikki limakalvojen normaalia toimintaa ja rakennetta vahingoittavat syyt voivat johtaa endotoksiinien pääsyyn verenkiertoon. Ähkyissä syntyvät verenkiertohäiriöt ja mikrobien tai parasiittien aiheuttamat vauriot sallivat joko vapaan endotoksiinin tai gramnegatiivisten bakteerien läpäistä suolen seinämän. Joskus riittää pelkkä limakalvon permeabiliteetin muuttuminen: hevosella hiilihydraattien ylensyönnin seurauksena joskus syntyvän endotoksemian mekanismiksi on epäilty histamiinin ja bradykiniinien paikallista vaikutusta suolistossa. Endotoksemia yhdistetään useimmiten akuuttiin ruuansulatuskanavan häiriötilaan, mutta se voi olla seurausta minkä tahansa elinryhmän gramnegatiivisesta tulehduksesta, kuten metriitistä tai pleuropneumoniasta. Riskiryhmässä ovat myös sairaat vastasyntyneet eläimet, jotka ovat usein septikemisiä. Miten? Päästyään verenkiertoon endotoksiini sitoutuu spesifi seen plasmaproteiiniin (LPS binding protein), jota syntetisoidaan maksassa osana akuuttia tulehdusvastetta. Plasmaproteiinilla on voimakas affi niteetti paitsi endotoksiinin lipidi-a-osaan, myös mononukleaaristen fagosyyttien (monosyytit, makrofaagit, Kupfferin solut) ja neutrofi ilien pinnalla olevaan reseptoriin CD14. Endotoksiini + kantajaproteiinin reagointi reseptorin kanssa aktivoi solut tuottamaan endotoksemian kliinisistä oireista vastaavia tulehdusvälittäjäaineita: arakidonihapon metaboliitteja (prostaglandiinit, tromboksaani, leukotrieenit), verihiutaleita aktivoivaa PAFtekijää, sytokiinejä (tumor necrosis factor, interleukiinit), vasoaktiivisia ja kemotaktisia peptidejä (histamiini, serotoniini, bradykiniini), tissue factoria ja proteolyyttisiä entsyymejä. Endotoksiini aktivoi myös hyytymistekijä XII:n. CD14-reseptori pystyy uusien tutkimusten perusteella sitomaan myös grampositiivisten bakteerien osia, mikä aikaansaa samanlaisen solujen aktivoitumisen kuin endotoksiinit. 20