ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S yli 15 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä Rovaniemen Seudun Vapaaehtoistyönkeskus N e u v o k a s Kansankatu 8, 96100 Rovaniemi 040 5870 713 anneli.laine@rovaniemi.fi www.neuvokasrovaniemi.fi Anneli Laine 29.10.2011 Nuoret mukaan vapaaehtoistoimintaan CP-LIITON SYYSPÄIVÄT 29.10.2011
TILANNE VUONNA 1995 ROVANIEMEN SEUDULLA 1990-luvun lamakauden seurauksista tarve verkostoyhteistyölle Rovaniemen seudulla HAASTEET Yhteistyö reikäleipäkunnissa yli kunta-, sektori- ja ikärajojen, uudet keinot kuntalaisten osallistumiseen, osallisuuteen, kolmas sektori julkisen rinnalle, projekti, taustayhteisö ja rahoitus hankkeelle TAVOITTEET Rovaniemen Seudun Mielenterveysseura ry:n sitoutui vetovastuuseen. Yhdistyksistä 17 ja julkinen sektori (kaupunki, maalaiskunta, seurakunta) asettivat tavoitteiksi: osallistava, uudenlainen hallintomalli, jossa kaikki toimijat päätöksenteossa keskuksen perustaminen keskelle kaupunkia; järjestöjen toimintaedellytysten parantaminen; kokous-, koulutus-, kohtaamispaikka, yhteistä tiedotusta, koulutusta, virkistystapahtumia keskitetty vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytointi, koulutus, välittäminen, huolto alueellinen kohtaamispaikkaverkosto eri kaupunginosiin ja maaseudun kyliin yhteiset pelisäännöt samalle toimintakentälle Yhdessä me onnistumme teema kasvattamaan asenteita Toisista Ihmisistä Välittämiseen Ray:n 5-vuotinen projektirahoitus, projektin vetäjä, paikallinen julkinen rahoitus kaikenpuolinen verkostoyhteistyö samalla palvelukentällä
NEUVOKKAAN PALVELUKETJU TAPAHTUMA / JÄRJESTÖYHTEISTYÖ 2011 Toimijoiden ketju Ihmisenviran hoitajat = kokevat iloa toisen ihmisen hyvästä Palaute kuulla oikeasti TAVOITE Tilojen yhteiskäyttö Tilojen varusteet, tarjoilupalvelu Neuvokkaan kotisivut/ osallistujatahojen linkit Tiedotus, internet - piste, lokerikko Rovaniemen Reumayhd./ RoVaKa:lla toimistot Yhteishankintaedut; monistus Yhteiset tapahtumat, koulutus Kanava vapaaehtoistyöhön/ tuen saantiin palvelu tahojen linkit lokerikko toimistot monistus saantiin ROVANIEMELÄISEN MAIJA / MATTI MEIKÄLÄISEN H y v ä E l ä m ä Toimjoht. Anneli Toim. ohj. Maarit Tstos-ohj. Ansku Monitt. Tuula Monitt. Tiina Neuvokkaan neuvottelukunta: 44 jäsentä 42 järjestöä 3 krt/vuosi Neuvokkaan johtoryhmä: 7 jäsentä 5 järjestöä 3-4 krt/vuosi Uudenlainen hallintomalli: Kaikilla tahoilla vaikuttamismahdollisuus Yhteistyösopimus Yhdistyksen hallitus: 8 jäsentä, 6-7 krt/vuosi Yhdistyksen vuosikokous: 166 hlöjäsentä 4 yhteisöjäsentä 2 krt /vuosi TYYTYVÄINEN LÄHIMMÄINEN Palaute kuulla oikeasti
NEUVOKKAAN PALVELUKETJU TAPAHTUMA / Vapaaehtoisten välitystehtävät v. 2011 Toimijoiden ketju Ihmisenviran hoitajat = kokevat iloa toisen ihmisen hyvästä Palaute kuulla oikeasti SÄÄNNÖLLISET VAPAAEHTOISTYÖN PIIRIIN KUULUVAT PERUSTEHTÄVÄT TAVOITE Kerta-apu Toimiston puhelin- ja asiakas- palvelu, välitys, ohj. Yksilötukisuhteet Ohjelmapalvelut Kummiväärtit Tutor Lyskan opiskelijat Keskus/ Elvija Eemeli -hetket Kohtaamispaikat, Ryhmät Varainhankinta Välillinen tuki: omaisille, muulle verkostolle ROVANIEMELÄISEN MAIJA / MATTI MEIKÄLÄISEN H y v ä E l ä m ä Toimjoht. Anneli Toim. ohj. Maarit Tstos-ohj. Ansku Monitt. Tuula Monitt. Tiina Myyjäiset Välittämisen päivä Mahdollis. toritapahtuma Sykettä ikäihmisten liikuntapv. Avoimet ovet Iltamat Wanhaan malliin Kirkkopyhä Myyjäiset TYYTYVÄINEN LÄHIMMÄINEN VUOSITTAIN TOISTUVAT YLEISÖ- JA VARAINHANKINTATAPAHTUMAT Palaute kuulla oikeasti
NEUVOKKAAN VAPAAEHTOISTYÖ TARJOAA MONIPUOLISEN PALVELUTARJOTTIMEN Kun omat voimat ehtyvät Neuvokas auttaa Päiväkotien ja koulujen kummiväärtit siirtävät perinteitä Ohjelmahetket virkistävät kuulijoita ja käynnistävät muisteluita Keskuksen Elvi-hetken kävijät ja toimijat vierailulla taidegalleriassa
VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN OSALLISTUMINEN AUTTAMISTYÖHÖN, HUOLTOON JA HALLINTOON Hallinnon tunnit 12000 10433 10853 10085 10236 10050 10000 8000 6564 9201 7388 7164 7233 8069 8178 8305 7191 6000 4000 2000 0 3881 4050 3908 3889 3245 2708 3513,33410,753357,73316,53259,8 2947 2767,8 1740 2041 1980 343 277 379 153 225 270 267 230 301 225 203 210 267,08329,58323,08 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Hallinto Huolto Auttamis työ REKISTERÖIDYT ASUKASKOHTAAMISET KESKUKSESSA JA KOHTAAMISPAIKOILLA ERI VUOSINA Asukaskohtaamiset, kävijät 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 13641 14406 13599 13150 13786 12491 12047 12826 12193 11975 10659 9785 9058 9385 9665 8778 9064 8806 8924 7129 7414 7415 6567 6215 5350 5879 6583 6227 5348 4724 4918 3906 4214 4121 4444 5076 3624 3123 3428 3762 3387 3051 2034 1590 1601 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 keskusta ympäristö yhteensä
HUOLTOPALVELUT VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖILLE VUONNA 2011 Laatikoiden merkitykset: TOH = työnohjaus ryhmässä, koulutukset, virkistystapahtumat. Sydänkuviot; henkilöstön toimet, etunimet Toimijoiden ketju Ihmisenviran hoitajat = kokevat iloa toisen ihmisen hyvästä Palaute kuulla oikeasti TOH TOH TOH TOH TOH TOH TOH TOH TOH TOH TOH TAVOITE Hyvinvointitiimi palaveri / koulutus Tukihlöt, asioimisrengas täyd. koulutus Tukihenkilökoulutus elämänkriisit, mt, keh.vam. Turvallisuuskoulutus Perus- ja kummiväärtikurssi Nuorten peruskursi Lyska + muut koulutus koulutus mt, keh.vam. kurssi muut hygieniap. EA-1 + hätäensiapukurssi hygieniap. Kummiväärtikurssi ROVANIEMELÄISEN MAIJA / MATTI MEIKÄLÄISEN H y v ä E l ä m ä Toimjoht. Anneli Toim. ohj. Maarit Tstos-ohj. Ansku Monitt. Tuula Monitt. Tiina Kiitosilta Liikuntapäivä Kesäretki Luontoretki Iltamat Kirkkopyhä Joulujuhla TYYTYVÄINEN LÄHIMMÄINEN Toiminnanjohtajan keskusteluhetket kerran kuukaudessa KKI-passeja Pyöreät vuodet Palaute kuulla oikeasti
YHTEISÖN HYVÄ HUOLENPITO VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖISTÄ KANNUSTAA SITOUTUMAAN Kursseilta valmiuksia tekemiseen ja ihmisten kohtaamiseen Ryhmätyönohjaus auttaa jaksamaan vapaaehtoistyössä Liikunta hivelee mieltä ja kohentaa kehon kuntoa Hallinnon ja vapaaehtoisten retket lisäävät yhteisöllisyyttä
SUKUPOLVIEN KOHTAAMISTEMPAUKSESTA KOULUYHTEISTYÖHÖN Neuvokkaan ystävänpäivätempauksesta 14.2.1996 syntyi lähtölaukaus sukupolvien kohtaamiseen - kouluyhteistyöhön. Tempauksessa kaikki kaupungin ja maalais-kunnan peruskoululaiset (yli 7000) lähettivät isovanhemmilleen Neuvokkaan hankkimat "Yhdessä me onnistumme kortit. Kouluilta tuli 48 posteljoonia takseilla korttien kanssa keskustaan kortit postin jakeluautoon - ruokailu kiinalaisessa ravintolassa paluu koteihin. Tempaus ylitti kaikki paikallisen median uutiskynnykset vetovoima alkoi! Joulun alla useina vuosina palkittiin yritysten lahjoittamasta stipendirahastosta mm. kouluissa, päiväkodeissa ja lastenkodeissa ryhmiä hyvistä teoista, jotka edistivät Toisista Ihmisistä Välittämistä Lyseonpuiston lukio oli vuosittain järjestänyt jo erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia. Se toivoi keväällä 1999 Neuvokkaan kautta 20:lle ykkösen opiskelijalle osallistumista yhteisvastuukeräykseen. Tavoite toteutui! Syksystä 1999 lukien yhteisen sopimuksen mukaan lukion opiskelijat ovat voineet valita psykologian tai uskonnon kurssin yhteyteen Neuvokkaan vapaaehtois-työnkurssin (16 h teoria /22 h käytäntö). Ryhmätyönohjaus aikuisryhmissä.
KOULUYHTEISTYÖHÖN UUTTA SISÄLTÖÄ Lukio muuttui kansainväliseksi IB-lukioksi tammikuussa 2004. Päätöstä edisti edellä oleva yhteistyö. IB-lukion opintosuunnitelmaan sisältyy pre-vuosi, jonka aikana koko ryhmä (18 25) opiskelijaa käy Neuvokkaan vapaaehtoistyön peruskurssin (16 h) ja tekevät vähintään 22 tuntia käytännön vapaaehtoistyötä eri palvelupisteissä Opiskelijat raportoivat tekemisensä Neuvokkaaseen, josta tieto opinto-ohjaajalle. Kurssin suoritettuaan saavat merkinnän lukiotodistukseen Neuvokkaan henkilöstö järjestää työnohjauksellisia keskusteluja pre-ohjelmaan kuuluville kurssilaisille. Toiminnanjohtaja varaa aikaa yksittäisille opiskelijoille - kun huolenaiheita! IB-1 ja 2 luokkien aikana pre-luokan käyneet opiskelijat itseohjautuvat tekemään vapaaehtoistyönosuutensa 50 tuntia koulupäivänsä ulkopuolella. Tekeminen voi jatkua toki samassa paikassa kuin pre:n valmisteluvuoden aikana Opiskelija voi toivoa paikan käytännön vapaaehtoistyölle omien mieltymysten mukaan. Yhteistyökumppanien suostuessa harjoitteluun Neuvokkaan työntekijä saattelee opiskelijat perille. Lyhyt neuvonpito pelisäännöistä! Opiskelija ja palvelupiste sopivat keskenään aikatauluista, tekemisestä, raportoinnista lukion cas-ohjaajalle Lukion opiskelijoista 150 on käynyt Neuvokkaan vapaaehtoistyönkurssin vuosina 1999 2010. Syksyllä 2011 kurssilla 17 uutta opiskelijaa. Muutamia heistä palannut aikuisena vapaaehtoistyöhön
LUKIOYHTEISTYÖSTÄ JATKUMO PÄIVÄKOTEIHIN PERUSKOULUIHIN KOKEMUSKOULUTTAMISEEN ASENNEKASVATUSTA VAPAAEHTOISTYÖHÖN Vuonna 2001 päiväkotikiertue (toim.joht. + varamummo-pappapari) 50 päiväkotiin Vuonna 2002 päiväkotien peruskurssi "varamummoille ja -vaareille Varamummot ja -papat käytännön vapaaehtoistyöhön 2002 päiväkodeissa Vuonna 2003 Polku-projektin kokemuskouluttajat liittyivät Neuvokkaaseen välitettäviksi edelleen ammatillisiin oppilaitoksiin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin Vuonna 2008 peruskoulujen peruskurssi kummiväärteille (taustalla Kauhajoen koulusurmat) Vuonna 2009 kummiväärtit käytännön vapaaehtoistyöhön peruskouluissa Vuonna 2011 10 kummiväärtiä. Kokemukset kaikkia osapuolia kannustavia Uusia kummiväärtejä toivotaan. Neuvokas järjestää 1-2 kurssia vuosittain
NUORET EIVÄT OLEKAAN HUKASSA VAPAAEHTOISTYÖSSÄ, MIKÄLI KUTSU VAPAAEHTOISTYÖHÖN SISÄLTYY OPINTOSUUNNITELMIIN muutos opintosuunnitelmiin on osoitus yhteiskunnallisesta arvostuksesta vapaaehtoistyöhön nuorten tutustuminen vapaaehtoistyöhön helpompaa sen tapahtuessa ohjatusti opiskelun yhteydessä (peruskurssitus, työhön opastus, työnohjaus, muu huolenpito) opiskelija voi valita tekemisensä oman mielenkiinnon perusteella eri järjestöjen tarjottimilta tai henkilökohtaisesti itseohjautuen järjestötyössä valtaisa osaaminen - kokemustieto käytettävissä vapaaehtoistyö ylläpitää ja kehittää omia sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja mahdollisuus uusien ihmissuhteiden syntymiseen ja verkostoitumiseen mahdollisuus kuulla elämää kokeneiden selviytymistarinoita, oppia perinteistä yli sukupolvien nuorten oma syrjäytymisuhka vähenee / roolinvaihto tukijasta (arkuus, yksinäisyys, syrjäytymisuhka, mielenterveydenongelmat) tuenhakemiseen madaltuu saadessa tukea toisilta vapaaehtoistyöntekijöiltä, vertaisilta, järjestöistä, verkostosta SMS:n Taloustutkimus Oy:llä teettämä kyselytutkimus 28 31.3.2011 koskien kiinnostusta vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön; joka viides haluaisi tehdä haluttomampia perusasteen käyneet, halukkuus kasvaa koulutuksen lisääntyessä, korkeasti koulutetut (AMK/yliopisto) kiinnostuneimpia
MUUT YHTEISKUNNALLISET HYÖDYT NUORTEN OSALLISTUMISESTA VAPAAEHTOISTYÖHÖN kotona yksinasuvien yksinäisyys, syrjäytymisuhka, syrjäytyminen vähenee nuorten vuorovaikutuksessa ikääntyneiden taidot tietotekniikan käyttöön nuorten tuella lisääntyvät palveluyksiköiden asukkaiden seuranpito - ulkoilu mahdollistuvat omaishoitajien lepo- ja virkistyshetket mahdollisiksi nuorten vierailuhetkien aikana lasten liikunta- ja harrastusmahdollisuudet nuorten vapaaehtoisten kanssa lisääntyvät kulttuurin tarjonta ja niissä koetut elämykset monipuolistuvat monikulttuurisuus - suvaitsevaisuus lisääntyy aikuiset vapaaehtoiset nuorten mentoreina - taidot ja kokemustieto kiertoon Järjestöjen voimavarat ja toimintaedellytykset vahvistuvat nuorten osallistumisesta ja osallisuudesta seuraa hyvää elämänlaatua, mielenterveyttä, palvelutarpeiden kasvun madaltumista, kustannussäästöä
NEUVOKKAAN VÄLITTÄMISENPÄIVÄNÄ OPISKELIJAT VANHUSTEN PALVELUTEHTÄVÄSSÄ
VAPAAEHTOISTA HYVINVOINTITYÖTÄ ROVANIEMEN SEUDULLA NEUVOKKAAN SYNTYHISTORIA JA TOIMINTARESURSSIT 1995 2010 Rahoitus: Ray, Rovaniemen kaup. (mlk), srk, työvoimahallinto, oma varainhankinta v. 1996 Tarve: Laman seurauksena sosiaalinen tilaus verkostoyhteistyölle v. 1995 Järjestöyhteistyö: 17 40 osallistujatahoa (yli 10 000 jäsentä) vuodesta 1995 Yhteiset pelisäännöt: Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattityötä, vaan täydentää sitä Vastuullinen taustayhteisö: RSMTS RY vuodesta 1995 Vapaaehtoisten rengas; rekryt. välitys ja huolto 1-743 / 544 / 188 henkilöä vuodesta 1995 Toimintaajatus: Toisista Ihmisistä Välittäminen Ihmiseltäihmiselle periaatteella Keskus: vetäjä, henkilöstö, tilat, varusteet Alueellinen kohtaamispaikkaverkosto: 1 9 kpl
TAVOITTEET VUOSILLE 2011 2015 Neuvokkaan imago houkuttaa mielenkiintoisena tekemisen, olemisen ja tuen saamisen paikkana tarjotaan uutta taustayhteisöä nykyisen työyhteisönsä menettäneille ja menettäville jatketaan toimenpiteitä työyhteisöistä poissiirtyvien ihmisten rekrytointiin jatketaan hyvää huolenpitoa toimivista vapaaehtoistyöntekijöistä tuetaan vapaaehtoistyöstä vapaalle siirtyneitä ikääntyneitä vapaaehtoisia omien voimavarojen ylläpitämisessä ja kotona selviytymisessä Rovaniemen kaupunki luo edellytykset järjestötalon perustamiseen Kansankatu 8:ssa toimivaan rakennukseen / muuhun sopivaan paikkaan lisätään yhteistyötä opiskelijayhteisöjen kanssa opiskelijoiden opintoihin sisällytettävästä vapaaehtoistyöstä pidetään yllä laadukasta vapaaehtoistyötä ammatillisesti organisoidun yhteisön kautta tuetaan henkilöstön työssä jaksamista työnohjauksen, omaehtoisen liikunnan tukemisen sekä laadukkaiden työterveyspalveluiden avulla varaudutaan Neuvokkaan toiminnanjohtajan eläkkeelle siirtymiseen ja hiljaisen tiedon siirtämiseen työtä jatkaville
HYVÄN KIERRÄTTÄMISESTA ILOA YHTEISTÖN PALKITSEMISESTA SITOUTUMISTA