Vapaaehtoistoimintaseminaari
|
|
- Pirkko Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteistyö ja verkostoituminen on voimaa vapaaehtoistoiminnassakin Vapaaehtoistoimintaseminaari Sokos Hotel Presidentti Helsinki
2 Vapaaehtoistoimintaseminaari Avaus, Mika Pyykkö, RAY Johdatus päivän tavoitteisiin ja sisältöön, Pekka Mykrä, RAY Alueellisilla verkostorakenteilla vahvuutta vapaaehtoistoimintaan Oulun Seudun Setlementti ry Vares, Lea Tasala Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra, Mika Luukkainen, Tiina Nurmenniemi Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden vertaistuesta valtakunnalliseksi verkostoksi VALIKKO ryhmä / Näkövammaisten Keskusliitto ry, Liisa Reinman lounas Vaativissa ihmissuhdetehtävissä erityishuomiota vapaaehtoisten jaksamiseen ja osaamiseen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Marie Rautava Suomen Mielenterveysseura ry, Suvi Tuuli Porkka Nuoret eivät olekaan hukassa Neuvokas Rovaniemi, Anneli Laine kahvi Vapaaehtoistoiminnan unelmia ja uhkakuvia Tutkijanäkökulmia, Anne Birgitta Pessi ja Tomi Oravasaari, Helsingin yliopisto Johtopäätöksiä ja keskustelua vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä, Mika Pyykkö, RAY päivän päätös
3 Seminaarin tavoitteista Seminaarin teemana on yhteistyö ja verkostoituminen on voimaa vapaaehtoistoiminnassakin. RAY haluaa korostaa, että vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi järjestöjen kannattaa erityisesti etsiä keinoja, joilla vapaaehtoistoiminnan tukirakenteita saataisiin luotua ja kehitettyä alueellisella ja valtakunnallisellakin taholla. RAY:n perustetehtävä on järjestöjen toiminnan rahoitus; tämän vapaaehtoistoimintaseminaarin aihe on valittu ja rajattu sen mukaisesti. Tavoitteena on käydä keskustelua vapaaehtoistoiminnan infrastruktuurista, verkostoista ja yhteistyöalustoista, joihin käytännössä tarvitaan palkattua työtä ja rahallisia panostuksia vapaaehtoisuuteen pohjautuvan maksuttoman kansalaistoiminnan mahdollistamiseksi. Tukirakenteisiin kuuluvat mm. toiminnot ja käytännöt, joilla voidaan onnistuneesti toteuttaa vapaaehtoisten rekrytointia, opastusta, tehtävien koordinaatiota ja johtamista, kouluttamista ja jaksamisesta huolehtimista erityyppisissä vapaaehtoistehtävissä. Ajatusten ja keskustelun herättämiseksi mukana on useita järjestöjen erityyppisiä esimerkkejä toimiviksi saaduista käytännöistä Mika Pyykkö, Pekka Mykrä 1
4 Vapaaehtoistoiminnan rakenteita infrastruktuuri Rekrytointi Koulutus Työnohjaus Jaksamisesta huolehtiminen Virkistys Soveltuvuusarviointi Eettinen koulutus Rahoituksen hankinta Toiminnan jatkuvuudesta huolehtiminen Seuranta ja raportointi koordinointi Koordinointi Opastus tehtäviin Ohjaus Johtaminen vapaaehtoistoiminta Järjestövapaaehtoistoiminta Auttava vapaaehtoistoiminta Hallitustyö Mika Pyykkö, Pekka Mykrä 2
5 Päivän lopuksi; muutama päivän aikana syntynyt ajatus pohdittavaksi ja keskusteltavaksi jatkossa Mitä verkostoyhteistyö tarkoittaa parhaimmillaan vapaaehtoistoiminnan mahdollistamisessa ja kehittämisessä; miten RAY voisi omalta osaltaan edistää sitä? Vapaaehtoistoimijoiden jaksamisesta huolehtiminen ( huolto ); miten RAY voisi edistää sitä? Millä tavoin saataisiin luotua luontevia yhteistyön ja verkostojen siltoja paitsi sosiaali ja terveysjärjestöjen kesken myös muiden kansalaisjärjestötoiminnan sektoreiden suuntaan? Miten voidaan turvata vapaaehtoistoiminnan kestävä kehitys erilaisten yhteiskunnallisten yms. muutosten keskellä? Mitä tarkoittaa ja miten voidaan turvata vapaaehtoistoiminnan esteettömyys; ei vain perinteisessä fyysisessä merkityksessä, vaan myös sosiaalinen ja kulttuurinen esteettömyys? Miten voidaan varmistaa, että erilaisilla väestöryhmillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet päästä osalliseksi vapaaehtoistoiminnan tuottamasta hyvinvoinnista? Miten vapaaehtoistoiminnassa voidaan vastata yhteiskuntamme polarisaatiokehityksen haasteeseen; miten varmistetaan, että vapaaehtoistoiminta ei ole pelkästään hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevien ihmisten toimintaa? On tarpeen pohtia tarkoituksenmukaisia tapoja toteuttaa toiminnan seurantaa, joka on yksi RAY:n lakisääteisistä tehtävistä sen avustaman toiminnan osalta. RAY:n ja järjestöjen keskustelulla olisi yhteiseksi eduksemme löytää sellaisia seurantakäytäntöjä, joilla suhteellisen yhdenmukaisella tavalla ja mahdollisimman vähällä turhalla työllä saataisiin nykyistä paremmin näkyviin sekä vapaaehtoistoiminnan mittakaavaa ja sisältöjä että sen moninaisia vaikutuksia ihmisten terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta Mika Pyykkö, Pekka Mykrä 3
6 VARES keskus Yhteisöllisyyden ytimessä VAPAAEHTOISTOIMINNAN ALUEELLINEN VERKOSTORAKENNE OULUSSA JA OULUN SEUDULLA Lea Tasala/ Projektipäällikkö RAY Helsinki Vapaaehtoistoiminnan seminaari Copyright OSS ry 1
7 VARES-hanke Oulun ja Oulun seudun vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus hanke Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama vuosille Hanketta hallinnoi Oulun Seudun Setlementti ry Copyright OSS ry 2
8 Kemi/Tornio: Keskus + verkostotyö Tiedottaminen + vaikuttaminen Koulutus Tulevaisuus Vapaaehtoisten ja ammattilaisten neuvonta Rekrytointi ja tutkimus Oulu: Keskus + verkostotyö Tiedottaminen + vaikuttaminen Koulutus Rekrytointi Tulevaisuus Tutkimus Vapaaehtoisten neuvonta Ammattilaisten neuvonta Turku/verkosto Espoo: Keskus + verkostotyö Tiedottaminen + vaikuttaminen Koulutus Tulevaisuus Vapaaehtoisten neuvonta Rekrytointipalvelu Ammattilaisten neuvonta Copyright OSS ry Kainuu: Keskus + verkostotyö Tiedottaminen + vaikuttaminen Koulutus Tulevaisuus Tutkimus Jyväskylä/verkosto, vaikuttaminen Tampere/verkosto Helsinki Vapaaehtoisen toiminnan tukikeskukset Suomessa 2010
9 Päämäärä ja -tavoite Luoda Oulua ja Oulun seutua palveleva pysyvä kumppanuuden hengessä toimiva vapaaehtoistoiminnan organisointimalli ja VARES-keskus (vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus) Kehittää Oulun ja Oulun seudun vapaaehtoistoimintaa niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin vapaaehtoistoiminnan tarpeeseen alueella Copyright OSS ry 4
10 Toimintamuodot Verkostoyhteistyö - koulutus, tapahtumat, kampanjat, vapaaehtoistoimijat, alueen tarpeiden kartoittaminen + näihin vastaaminen Vapaaehtoistoiminnan koordinointi ja AVEK-läheisauttajatoiminta - infotilaisuudet, tiedotus, koulutus, rekrytointi, ohjaus, vertaistuki, virkistys, jaksamisen tukeminen, muistaminen Koulutus - perus- ja jatkokoulutus, tietoiskut Copyright OSS ry 5
11 VARES-työryhmät: Johto- ja ohjausryhmä Koulutustyöryhmä: Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutusten koulutusmallin kehittäminen ja toteuttaminen Valikko-ryhmä Vertaistukiryhmä vapaaehtoistoimintaa koordinoiville Virke-työryhmä Virkistyksen kehittäminen, vapaaehtoisten palkitseminen Kampanja-työryhmä Liikuta Minua ja Koskettelukirjakampanjat Copyright OSS Copyright ry OSS ry 6
12 VARES-verkosto 1(2) Kuntakumppanuus Oulun kaupunki Kempeleen kunta Tyrnävän kunta Oppilaitos- ja korkeakoulukumppanuus Oulun lyseon lukio Oulun normaalikoulun lukio Oulun seudun amk, sosiaali- ja terveysalan yksikkö Oulun yliopisto Pohjola-opisto Järjestökumppanuus (sosiaali- ja terveysala) Hyvän mielen talo ry Kumppanuuskeskus Lomakoti Onnela ry Mielenvireys ry MLL, Pohjois-Pohjanmaan piiri Nuorten Ystävät ry Oulun kriisikeskus Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Oulun Seudun Mäntykoti ry Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Parasta Lapsille ry Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry, STKL Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry Syömishäiriöliitto-SYLI ry Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Ytyä ry Copyright OSS Copyright ry OSS ry 7
13 VARES-verkosto 2/2 Muu kumppanuus Aseman Lapset ry. Haukipudas-seura ry Merikoski SBT ry OsNa ry Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö Oulun ev.-lut. seurakunnat Oulun Latu ry Oulun NMKY ry Oulun NNKY Pohjois-Suomen Pääskyt ry Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Poske SPR, Oulun osasto Suomen Rytmimusiikin Ystävät ry Suomen Setlementtiliitto ry Yrityskumppanuus Esperi Hoivapalvelukeskus, Oulu Hankekumppanuus Asumispalvelusäätiö ASPA/Verkot-projekti ESKO-hankekokonaisuus Järjestötieto-hanke, JÄTI Kempeleen Pirilän toimintakeskus-hanke VVV Viestintä ja Vertaistoiminta verkkoon hanke Yhteispalvelun kokeilu ja kehittämishanke, YPP Santra-hanke, Espoo Copyright OSS Copyright ry OSS ry 8
14 VAPAAEHTOISTOIMIJAN PROFIILI Oulussa ja Oulun seudulla (N=263) - Naisia 77 %, Miehiä 23 % - Ikäjakauma: v. 31%, v. 22% - Asuinkunta: 67% Oulu - Vapaaehtoistoiminta omalla alueella : 85% - Toimintamuodot: Ystävätoiminta 44%, Talkootoiminta 27% - Tärkeimmät motiivit: halu osallistua 61% halu tavata toisia ihmisiä 53% toiminta on harrastus 36% Copyright OSS Copyright ry OSS ry 9
15 Vapaaehtoisten koulutus yhteisenä työnä Koulutustyöryhmä kehittää koulutuksen sisältöjä ja koko prosessia yli järjestö-, sektori- ja kuntarajojen Ryhmän jäsenet peruskouluttavat osana omaa työtään/vapaaehtoisena alueella vapaaehtoisia vastaamaan vapaaehtoistoiminnan tarpeeseen Vapaaehtoistoiminnan jatkokoulutukset kumppaneiden erityisosaamisen aluetta Copyright OSS ry 10
16 KOULUTUS Yhteistyöstä yhteiseen työhön koulutusmalli VARES-verkosto VARES-keskus KOORDINOINTI VAPAAEHTOISTEN PERUSKOULUTUS -18 tuntia - kouluttajat koulutustyöryhmästä - peruskoulutus Oulussa ja seutukunnissa - kevät- ja syyskausi Koulutus- Työryhmä -17 henkilöä - järjestöt, srk, vapaaehtoiset (opiskelijat, eläkkeellä olevat ammattilaiset) JATKOKOULUTUKSET Koulutuksen aiheet ja kouluttajat yhteistyöverkostosta - Vapaaehtoisten jatkokoulutus - Vertaisryhmien ohjaajakoulutus -Kouluttajakoulutus vapaaehtoisille ja ammattilaisille
17 Jatkokoulutusten aihealueet v Walkers-koulutus-infot 2. Saattohoitokoulutus 3. Ensitietoa muistisairauksista 4. Kuoleman kohtaaminen x 2 5. Koskettelukirjojen info ja tekokurssi 6. Reilu kauppa ja maailmankauppatoiminta x 2 7. Aivojumpasta apua arkeen 8. Liikuntaystäväkoulutus 9. Näkövammaisen avustaminen 10. Pelastuspalvelu tutuksi 11. Pilkettä silmään iloa rintaan 12. Leiritoiminnan koulutuspäivät 13. Videoavusteisen vuorovaikutuksen ohjaus 14. Velkaneuvonta 15. Kotona asuvan ikäihmisen kohtaaminen 16. Hätäensiapu-koulutus 17. Punaisen ristin ystävätoiminta 18. Kotitapaturmien ennalta ehkäisy 19. Kokemisen iloa tekemisen riemua 20. Voimaa vapaaehtoisille auttajana jaksaminen 21. Sairaus raamatun näkökulmasta 22. Monessa mielessä 23. Vapaaehtoiseksi lomakodillevalmennuskurssi 24. Järjestöjen ja yhteisöjen hallitustyöskentelyn koulutus- ja valmennusprosessi 25. Punaisen ristin monikulttuurisen toiminnan koulutus 24. Vertaisryhmäohjaajakoulutus Copyright OSS ry 12
18 Muu toiminta Tiedotus - toimintakalenteri (ilmestyy 2 kertaa vuodessa) - VaLuA elämään I ja II (2010 ja 2011) - rahoitus ELY:ltä - vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen integroiminen lukioihin ja ammattiopistoihin Liikuta Minua- ja Koskettelukirja-kampanja Työyhteisöohjelmat Copyright OSS ry 13
19 AVEK-läheisauttajatoiminta Vapaaehtoistoimintaa tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, avun tai tuen antamista ikäihmisen ehdoin hänen kotonaan tai laitoksessa. Yhteistyö Oulun kaupungin kanssa / rahoitus, asiakkaat Tärkeintä on yhdessä oleminen ja tekeminen v lopussa 142 AVEK-läheisauttajaa Copyright OSS ry 14
20 AVEK-läheisauttajien käyntitunnit v Copyright OSS ry 15
21 VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA Verkostoyhteistyön lisääntyminen (alueellinen + kansallinen) Vapaaehtoistoiminnan tunnettavuuden lisääntyminen Vapaaehtoistoiminnan eri muotojen laajeneminen Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyön syveneminen Elämänkaari-ajattelun myötä ikäluokkien lähentyminen AVEK-toiminta ennalta ehkäisevää toimintaa vähentää syrjäytymistä ja yksinäisyyttä Konkreettisia hyötyjä: esim. Koskettelukirjat Yhteiskunnallinen vaikuttavuus esim. kampanjoiden ja tiedotuksen avulla Alueellisen hyvinvoinnin lisääntyminen Copyright OSS ry 16
22 TULEVAISUUS Verkostoyhteistyön lisääntyminen ja kiinteytyminen Vapaaehtoistoiminnan paikkojen ja sisältöjen laajentaminen (esim. keikkalaisuus, kulttuuriluotsitoiminta, kampanjat) Kulttuurin, musiikin ja liikunnan osuuden lisääminen vapaaehtoistoiminnan ja vapaaehtoisten virkistyksen saralla AVEK-toiminnan laajeneminen Puhelinrinkitoiminta Kiinteä yhteistyö kumppaneiden kanssa, joilla on samansuuntaisia tavoitteita tai asiakasryhmiä (esim. Ikä-ESKO) Sähköisten ratkaisujen hyödyntäminen Uusi Oulu 2013 haasteet ja mahdollisuudet VARES-keskus pysyvä vapaaehtoistoiminnan keskus Copyright OSS ry 17
23 Hän on aina niin huoliteltu ja nätisti pukeutunut. Minäkin koitan laittaa pyhävaatteet päälle ja olla siistimpänä. Minä yritän leipoa, ja juodaan ne kahvit ja semmosta tehhään, ja siinä se päivä sitten mennee. Se on kaksi, joskus neljäkin tuntia toisinaan. Kun ei kummallakaan ole kiire. Ja tavallaan pakollista liikkumista, kun pitää kotia kunnossa ja järjestyksessä. -AVEK-läheisautettava / Oulu Copyright OSS ry 18
24 Hitunen hilpeyttä, hyppysellinen hymyä, annos auttamisen iloa. -Tampereen Mummon Kammarin Hattumummojen iskulause Copyright OSS ry 19
25 Kiitos mielenkiinnosta! Copyright OSS ry 20
26 ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry Esittäytyy Vapaaehtoistoiminnan seminaarissa Ajankohtaista tietoa aina osoitteesta:
27 Jäsenjärjestöjä 60 (toukokuu 2011) Aivovammayhdistys ry Allergia- ja Astmayhdistys Espoo ja Länsi-Uusimaa ry Asumisterveysliitto Aste ry Avain-säätiö Eläkeliiton Espoon yhdistys ry ESPIN - Espoon Invalidit ry Espoon A-kilta Hykaa ry Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistys ry Espoon Diakoniasäätiö Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistys ry Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry Espoon Kehitysvammatuki ry Espoon Kuulonhuoltoyhdistys ry Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Espoon NMKY ry Espoon Pelastakaa Lapset ry Espoon Reumayhdistys ry Espoon seudun mielenterveysseura Mielihyvin ry Espoon Seudun MS-yhdistys ry Espoon Seudun Näkövammaiset ry Espoon Sotaveteraanit ry Espoon Sydänyhdistys ry Espoon Viittomakieliset ry Etelän SYLI ry Etelä-Suomen Syöpäyhdistys ry Espoon osasto Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry Filoksenia ry Helsingin epilepsiayhdistys, Helsingfors epilepsiförening ry Helsingin Seudun Psoriasisyhdistys ry Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry Hyvä Arki ry Hyvä Koti ry Irti Huumeista ry Kaski-ryhmä ry Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry Kiipulasäätiö Lapsi 2000 ry Länsi-Uudenmaan Afasia- ja aivohalvausyhdistys ry Läntisen Uudenmaan Fibromyalgiayhdistys ry Mieli Maasta ry Omaiset Mielenterveystyön tukena ry Päivänselvä ry Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry Pääkaupunkiseudun Espoon Selkäyhdistys ry Pääkaupunkiseudun Hengitys ry Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Rullaten ry Samaria rf/espoon Ankkuri SeKaVan Tuki ry Suomen Kaularankapotilaat ry Suomen Kipu ry Suomen Migreeniyhdistys ry Suomen Punainen Risti Kehä-Espoon osasto Suomen Punainen Risti Lounais-Espoon osasto Suomen Punainen Risti Tapiolan osasto Tapiolan Kansalliset Seniorit ry Uudenmaan CP-yhdistys ry Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö Vajaaliikkeisten Kunto ry 2
28 Asiantuntijat 2011 YHDISTYS toiminnanjohtaja järjestösihteeri suunnittelija aulapalveluiden henkilöstö (4 henkilöä) kahviotyöntekijät (2 henkilöä) siistijät (3 henkilöä) SEKTORI 2 -hanke projektipäällikkö ja kolme ohjaaja SANTRA -hanke projektipäällikkö ja hankesuunnittelija + kaksi assistenttia VOIMAPESÄ -hanke projektipäällikkö, hanketutkija ja kaksi hanketyöntekijää + asumisneuvoja WIN4ALL -hanke projektipäällikkö ja hankesuunnittelija VERTAISRESEPTI -hanke projektipäällikkö ja kolme hankesuunnittelijaa 3
29 Santra hanke ( ) Santra -hanke käynnistyi maaliskuussa 2008 Hankkeen tavoitteena on kehittää espoolaista vapaaehtoistoimintaa yhteistyössä eri sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa Yhteistyön tavoitteena on mm. vapaaehtoistyön arvostuksen kohottaminen ja näkyvyyden lisääminen. Lisäksi hankkeessa kehitellään uusia malleja vapaaehtoisten rekrytoimiseksi, tiedotuksen kehittämiseksi ja uusien vapaaehtoistoiminnan muotojen toteuttamiseksi. - Hanke on käynnistänyt vapaaehtoistoimintaa organisoivista toimijoista Espoon Vapaaehtoisverkoston ja ylläpitää verkoston Internet -portaalia 4
30 Voimanpesä hanke ( ) Voimanpesä -hanke käynnistyi se on osa kansallista asunnottomuusohjelmaa (PAAVO) Voimanpesä-hanke tarjoaa asiakasperheille yksilöllistä tukea ja vertaistukeen perustuvaa toimintaa hankkeessa on sekä tutkimukselliset että käytännölliset tavoitteet: tuottaa tieteellistä tutkimustietoa vuokravelkaisista perheistä kehittää nykyisten peruspalveluiden rinnalle/yhteyteen interventiomalli, jonka avulla voidaan ehkäistä perheiden joutumista asunnottomiksi hankkeen toimipiste sijaitsee Suvelassa osoitteessa Kirstinharju 8 G, Espoo 5
31 Win4all -hanke Win4all -hanke ( ) käynnistyy keväällä 2010 hankkeen tavoitteena on; selvittää ja kartoittaa Espoon toimintakentässä urheilu- ja kulttuurijärjestöjen tarjontaa sekä asukasyhdistysten toimintaa kehittää ja luoda poikkihallinnollinen malli, jossa kolmannen sektorin toimijat: urheilu-, kulttuuri ja sosiaali- ja terveysalan järjestötoimijat sekä asukasyhdistykset voivat hyödyntää toistensa osaamispääomaa vakiinnuttaa toimintamalli pysyväksi rakenteeksi espoolaista kansalaisjärjestöjen toimintakenttää 6
32 Vertaisresepti hanke Käynnistynyt 2011 maaliskuussa 2 vuoden selvitysvaiheella Projektipäällikkö ja 3 hankesuunnittelijaa Hankkeen taustalla HUS/HYKS TEHOKAS ja Ihannesairaala hankkeet Tavoitteena koota HYKS-alueen 4 potilasryhmää (sydän-, diabetes-, syöpä- ja mielenterveyspotilaat) edustavat järjestöt järjestöpooleiksi toteuttamaan ja suunnittelemaan hanketta Tavoitteena luoda em. potilasryhmille yhtenäinen toimintamalli osaksi potilaan hoitoketjua Yhteistyössä HUS/HYKS, Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnat ja alueiden potilasryhmiä edustavat järjestöt 7
33 SEKTORI 2 hanke järjestötyöllistämisen jatkokehittämishanke pohjana SEKTORI hanke tavoitteena työllistää 65 henkilöä vuodessa Työsuhteessa keskimäärin henkilöä/kk työllistää Espoossa tai Helsingissä kotipaikkaansa pitäviin yhdistyksiin työllistämisen toissijaisena tavoitteena voidaan pitää pienten sosiaali- ja terveysalan potilas-, vammais- ja sairausjärjestöjen toimintaedellytysten kohentumista. 8
34 RAHOITUS 2011 RAY Yleisavustus (Ak) Santra -hanke (C) Voimapesä -hanke (C) Win4all hanke (C) Vertaisresepti (Ci) Espoon kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustus Kulttuurilautakunnan avustus Sektori 2-hankkeen omarahoitusosuus projektiavustus Santra hankkeen osarahoitus ELY -keskus työllisyyspoliittinen avustus Sektori 2 hankkeen toteuttamiseksi Espoon Seurakuntayhtymä Santra hankkeen osarahoitus Rahoitus yhteensä:
35 Yhdessä enemmän Sinä riität, me välitämme 10
36 Vapaaehtoistoiminnan seminaari Alueellisilla verkostorakenteilla vahvuutta vapaaehtoistoimintaan Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulma Tiina Nurmenniemi EJY ry
37 Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Santra Hallinnoi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Taustalla Espoon kaupunki, Espoon seurakunnat, järjestöt (mm. Punainen Risti) Rahoittajina RAY, Espoon kaupunki sekä Espoon seurakuntayhtymä jatkorahoitus 2012 asti, jonka jälkeen tavoitteena pysyvä rahoitus toiminnalle Hanke aloitettiin kartoittamalla sote-alan vapaaehtoistoimintaa: Toiminta Espoossa rikasta, mutta päällekkäisyyttä ja hajanaisuutta toimijoiden kesken Toiveina mm. yhteistyö, toimintaa kokoavat nettisivut, tuki toiminnan koordinoimiselle Luotiin Espoon Vapaaehtoisverkosto Aloitti toimintansa vuonna 2009
38 Yhteistyötä verkostoitumalla Espoon Vapaaehtoisverkosto 57 jäsentahoa Erilaiset työryhmät jäsentahojen kesken, Valikko-vertaisryhmä koordinaattoreille, verkostotapaamiset Keikkapankki - vapaaehtoistoimintaa ikäihmisten tueksi (pilottivaihe) Yhteiset tapahtumat, koulutukset, vapaaehtoisten kiitos ja virkistys Tiedotus ja vapaaehtoistoiminnan näkyvyys Nettisivut (espoonvapaaehtoisverkosto.fi): rekrytointi, tapahtuma- & koulutuskalenteri, vapaaehtoistoiminnan työkalupakki, ajankohtaispalsta Muu: lehtimainokset, mainoskampanja, lehtijutut, tempaukset (valokuvanäyttely ja Operaatio Villasukka) Koordinaattoreiden tuki: koulutukset, virkistys, materiaali, konsultaatio Asennevaikuttaminen: osallistuminen luontevaksi osaksi elämää
39 Vapaaehtoistoiminnan monimuotoisuus Verkostoituessa huomioidaan myös vapaaehtoistoiminnan monet muodot ja motiivit: Järjestötoiminta: usein taustalla omakohtainen kokemus tai ideologinen sitoutuminen Halu auttaa ja tehdä hyvää, kansalaisyhteiskunnallinen osallistuminen Harrastustoiminta Antaessaan saa, henkilökohtaiset motiivit Stereotypiat moni ei ajattele olevansa vapaaehtoinen Nykyisin olennaista vapaaehtoisen näkökulma Tärkeää, että yksilö osallistuu ja sitoutuu yhden toimijan sijasta itse toimintaan, vaikka toiminnan kohde vaihtuisikin Espoon Vapaaehtoisverkostossa: kaikki kouluttaa! vapaaehtoisten jakaminen
40 Vapaaehtoistoiminta on motivaatio toiminta-alue organisaatio roolit PALKATONTA PALVELUA erityisesti lahja erityisesti hyvinvointi, sos.tuki vapaaehtoist. lisäresurssi järjestöille rajatut; järjestö päättää ja valitsee KANSALAIS- YHTEISKUNN. OSA Vastavuoroisuus, vertaisuus, oma-apu moninaisuus, myös aktivismi järjestöjen ohella epäviralliset ryhmät, vapaat ryhmittymät toimijoiden ideat, lahjat intressit järjestöön tai täysin itse HYÖDYLLISTÄ VAPAA-AJAN TOIMINTAA sisäiset motiivit, henkilökohtais uus moninaisuus, erityisesti kulttuuri, urheilu myös hyvinkin pienet ryhmät moninaisuus: osallistujasta ohjaajaan Anne-Birgitta Pessi
41 Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Miten vapaaehtoisia mukaan toimintaan? Suora rekrytointi: Tehtäväilmoituksilla verkoston nettisivuilla Koulutukset (netti ja lehdet) Tapahtumat Vapaaehtoistoiminnan yleinen näkyvyys sekä arvostuksen lisääminen Pessin ja Grönlundin tutkimustulosten mukaan suomalaiset ovat auttamishaluisia, kunhan vain pyydetään mukaan!
42 Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Toiminnan aikana todettua: Vapaaehtoistoimintaa ei olisi ilman vapaaehtoisia, tärkeintä toiminnan ylläpitämiseksi kuitenkin koordinointi Tarvitaan koordinaattoreita/vapaaehtoistoiminnan ohjaajia/yhteyshenkilöitä Vapaaehtoisten ohjaaminen, tukeminen, kiittäminen Vapaaehtoisten saaminen mukaan ja pitäminen mukana Verkostoituminen ja viestin vieminen Kun ymmärretään vapaaehtoistoiminnan arvo, satsataan koordinointiin Vapaaehtoistoiminta on palkatonta, muttei ilmaista eikä itsestään selvää! Ruralia-instituutin tutkimus: Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset Jokainen vapaaehtoistoimintaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin kuusinkertaisesti
43 Onnistuneen vapaaehtoistoiminnan elementit: Yhteistyö ja verkostoituminen Koordinointi ja ohjaaminen Yhteiskunnan tuki ja arvostus Moninaisuuden huomioiminen
44 Taitavin. Viisain. Tärkein. Sinä.
45 Vapaaehtoistoiminnan seminaari Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden keskinäisestä vertaistuesta valtakunnalliseksi verkostoksi VALIKKO-verkosto innostuksesta täyteen kukoistukseen Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 1
46 VALIKKO-ryhmä koordinaattoreiden yhteistyötä yli sektorirajojen Koordinaattoreiden vertaisryhmä Yhteistyötä ja vaikuttamista omalla toimintaalueella Helsingin VALIKKO-ryhmä lähes 20 alueellista VALIKKO-ryhmää Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 2
47 Tarpeesta liikkeelle Tarve saada vertaistukea ja ammatti-identiteetin vahvistusta Jakaa kokemustietoa ja kunkin erityisosaamista yhteiseksi hyväksi Koordinaattorit Näkövammaisten Keskusliitosta, Helsingin kaupungilta ja srk:n vapaaehtoistoiminnasta Ideoiva ja innovatiivinen tsemppiryhmä Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 3
48 Koordinaattorilta edellytetään monialaista osaamista Organisointikykyä Kouluttajaosaamista Ihmissuhdetaitoja Suhdetoimintataitoja Kykyä reagoida muuttuviin tarpeisiin ja kehitystrendeihin kykyä ideoida, innostua ja innostaa Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 4
49 Työnohjauksellinen tuki Vapaaehtoisten koulutus Toiminnassa mukana pitäminen arvostus perehdytys ohjaus ja neuvonta kiitos ja kannustus virkistystoiminta Asiakaskontaktit Vapaaehtoisten hankinta Välitystoiminnan organisointi Verkostoyhteistyö Järjestöt, yhdistykset, Srk:t Kaupungin / kunnan päättäjät Tiedotus, julkisuus- ja vaikuttamistyö Yritysyhteistyö yhteiskuntavastuu Arviointi ja seuranta Visionääri Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vastuualueen kehittäminen Uudet työmuodot ja menetelmät Alan tutkimus Oma koulutus 5 Motivoituneet vapaaehtoiset välittävät yhteisöstään myönteisen kuvan ulospäin
50 Yksinäisestä työstä VALIKKO-yhteistyöhön Vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta Tiedotusta ja vapaaehtoisten virkistystapahtumia VALIKKO-esite kunkin tahon vapaaehtoispalveluista Ryhmän merkitys vertaistukiryhmänä keskeinen Ryhmään lisää jäseniä Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 6
51 VALIKKO-toiminta tiivistyy Tarve rajapintakeskustelulle Vapaaehtoistoiminnan rooli ammattityön rinnalla Idea seminaarista pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveystoimen esimiehille ja srk:n lähimmäispalvelusta vastaaville Päättäjille tietoa vapaaehtoistoiminnasta Vapareitten illat vapaaehtoisille, mukana apulaiskaupunginjohtaja Yhteistyö Kansalaisareenan kanssa käynnistyy Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 7
52 2007 Tarve vaikuttaa kasvaa VALIKKO-seminaarit Kansalaisareenan kanssa Vapaaehtoistyön ja ammattityön rajapinnat Kutsuseminaari Helsingin sosiaali- ja terveysalan esimiehille Vapaaehtoistyön tuottavuus ja vaikuttavuus Työseminaari samalle kohderyhmälle Seminaarin raportti jaettiin useille tahoille Ensimmäiset alueelliset VALIKKO-ryhmät käynnistetään Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 8
53 2008 VALIKKO-toiminta valtakunnalliseksi Helsingin VALIKKO-ryhmän materiaali vapaaehtoistoiminnan perusedellytykset Koordinaattorin tehtäväkuva Avunvälityksen prosessikuvaus Kansalaisareenasta materiaali vapaaehtoisvälityksiin Koordinaattoreilla tarve yhteistyöhön Koordinaattoreiden ensimmäinen valtakunnallinen seminaari Helsingissä Helsingin VALIKKO-ryhmään lisää jäseniä Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 9
54 2009 VALIKKO Kansalaisareenan sivuille Helsingin VALIKKO-ryhmässä 17 jäsentä Ensimmäinen tavoite- ja toimintasuunnitelma Vapaaehtoisen ääni -tapahtuma jokavuotiseksi VALIKKO-logo ryhmien käyttöön VALIKKO-toiminnan esittely Kansalaisareenan perustamalle eduskunnan tukiryhmälle Uusia alueellisia VALIKKO-ryhmiä käynnistyy Valtakunnallisen seminaarin teemana verkostoituminen ja keskinäinen tuki Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 10
55 2010 Yhteistyöllä yhteisiin tavoitteisiin Helsingin VALIKKO-ryhmässä 23 jäsentä Kansalaisareena VALIKKO-ryhmien kotipesänä Seminaari Innostuksen kevätkylvö Oulussa Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 11
56 VALIKKO-ryhmä 2011 Näkövammaisten Keskusliitto ry Kansalaisareena Helsingin kaupunki Vanhustyön Keskusliitto ry Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry Kuuloliitto ry Kuurojen Liitto ry HelsinkiMissio Kalliolan Setlementti Helsingin Invalidien Yhdistys ry Helsingin Sydänpiiri ry Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Finlands Svenska Handikappförbund Miina Sillanpään Säätiö Apuomena Surunauha Kallion seurakunta Paavalin seurakunta Vantaan seurakuntien diakoniakeskus Lasten oikeuksien tuki ry Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 12
57 2011 Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden syyssenssit Seminaarin teemana johtaminen vapaaehtoistoiminnassa Helsingin VALIKKO-ryhmässä 21 jäsentä Ruotsinkielinen VALIKKO-ryhmä käynnistynyt Helsingissä Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 13
58 Valtakunnallinen Alueellinen Koordinaattoreiden paikallinen yhteistyö VALIKKO-ryhmän yhteistyökumppaneita toiminta-alueellaan toiminta-alueellaan Ryhmien tietopankki Osaamisen ja tiedon vaihto Hyvät käytännöt Koordinaattorien seminaarit Alueelliset resurssiverkostot ja keskukset Alueelliset/ paikalliset Sosiaali-, terveys-, liikuntatoimi jne. rajapintakeskustelu (ammattityö vapaaehtoinen työ) käytännön yhteistyö Sairaalat (noin ja200 palvelutalot henkeä) Yhdistykset, järjestöt, ja seurakunnat Yritykset yhteiskuntavastuu yritysten vapaaehtoistoiminta Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä Pk-seudun Koordinaattoreiden yhteistyöryhmä Oppilaitokset Paikalliset päättäjät
59 Miten turvata elinvoima ja pysyvyys VALIKKO-ryhmien innostuksen säilyminen Sektorirajat ylittävän yhteistyön laajeneminen Koordinaattoreiden valtakunnallinen yhteistyö Koordinaattoriverkosto ja kansainvälinen yhteistyö Pohjatyö tehty - kentältä hyvää palautetta. Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 15
60 ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S 15 vuotta vapaaehtoistyötä Rovaniemellä Rovaniemen Seudun Vapaaehtoistyönkeskus N e u v o k a s Kansankatu 8, Rovaniemi anneli.laine@rovaniemi.fi Ray:n seminaari vapaaehtoistoiminnasta Helsinki Anneli Laine 1
61 VAPAAEHTOISTA HYVINVOINTITYÖTÄ ROVANIEMEN SEUDULLA NEUVOKKAAN SYNTYHISTORIA JA TOIMINTARESURSSIT Rahoitus: Ray, Rovaniemen kaup. (mlk), srk, työvoimahallinto, oma varainhankinta v Tarve: Laman seurauksena sosiaalinen tilaus verkostoyhteistyölle v Järjestöyhteistyö: osallistujatahoa (yli jäsentä) vuodesta 1995 Yhteiset pelisäännöt: Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattityötä, vaan täydentää sitä Vastuullinen taustayhteisö: RSMTS RY vuodesta 1995 Vapaaehtoisten rengas; rekryt. välitys ja huolto / 544 / 188 henkilöä vuodesta 1995 Toimintaajatus: Toisista Ihmisistä Välittäminen Ihmiseltäihmiselle periaatteella Keskus: vetäjä, henkilöstö, tilat, varusteet Alueellinen kohtaamispaikkaverkosto: 1 9 kpl 2
Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen
Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke
LisätiedotESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry. Esittäytyy 2011
ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry Esittäytyy 2011 Ajankohtaista tietoa aina osoitteesta: www.ejy.fi Historia.. JÄRJESTÖTALOHANKKEEN SYNTYMINEN: Espoon kaupungin vammaisneuvoston neuvottelukunta teki 2001 kartoituksen
LisätiedotROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY
ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S yli 15 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä Rovaniemen Seudun Vapaaehtoistyönkeskus
LisätiedotVARES keskus yhteisöllisyyden ytimessä
VARES keskus yhteisöllisyyden ytimessä Yhteistyöstä yhteiseen työhön Vapaaehtoistoiminnan koulutusmalli Oulun seudulla Suvimaria Saarenpää VARES-keskus www.vareskeskus.fi 1 OULUN SEUTU Asukkaita noin 220
LisätiedotJÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä
ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli
Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli 14.2.2010 Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Asiakas
LisätiedotYHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013
YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,
LisätiedotKeski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue
LisätiedotEduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116
Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116 9:00 Tervetuloa Sanna Lauslahti, Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmän puheenjohtaja 9:05 Vapaaehtois
LisätiedotAvustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille
Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan
LisätiedotVoiko vapaaehtoistyötä johtaa? Suvi-Tuuli Porkka
Voiko vapaaehtoistyötä johtaa? Suvi-Tuuli Porkka Yhdistys Vapaaehtoisten rekrytointi, kulukorvaukset,??? Johtaminen Psykologinen sopimus! Palvelun tai toimintamahdollisuuksien markkinointi, vastuu palvelun
LisätiedotMannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri
LisätiedotTukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi
Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
Lisätiedotlokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle
Vapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle Liisa Reinman Kansalaisareena ry AUTTAMINEN ANTAA HYVÄN MIELEN - VAPAAEHTOISTOIMINTA VANHUSTYÖSSÄ Seminaari Mikkelissä 25.9.2014 Vapaaehtoistoiminta
LisätiedotALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi
LisätiedotJärjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
LisätiedotMLL. Tukioppilastoiminta
MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön
LisätiedotPotilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
LisätiedotTehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,
LisätiedotMLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
LisätiedotETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY
ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon
LisätiedotTavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
LisätiedotMLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa
Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti
LisätiedotNeuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Lisätiedot19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
LisätiedotMonitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
LisätiedotKansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus
Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Toimijat yhteisessä työssä Valtakunnallinen kehittämiskeskus Kansalaisareena ry Alueelliset
LisätiedotSISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011
SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,
LisätiedotLapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
LisätiedotArjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev
Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi
LisätiedotJyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
LisätiedotSeniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen
LisätiedotLapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Järjestöt muutokseen yhteistyössä hanke (2017-2020) Hankkeen taustaa Sote ja maakuntauudistus Toimintaympäristö ja rakenteet ovat murroksessa: sote-
LisätiedotOmaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja
LisätiedotYhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
LisätiedotRiitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:
LisätiedotROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY
ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S yli 16 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä Anneli Laine 25.4.2012 Kemijärven
Lisätiedot- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Tomi Oravasaari 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - TM, tutkija 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta,
LisätiedotIkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
LisätiedotYhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
LisätiedotKouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien
LisätiedotVerkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen
LisätiedotTUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500
TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,
LisätiedotVapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot
LisätiedotKouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,
LisätiedotKokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri
LisätiedotLAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino
LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
LisätiedotALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
LisätiedotTUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
LisätiedotKansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
LisätiedotVaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto
LisätiedotKAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN
KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat
LisätiedotHelsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,
LisätiedotMiten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Lisätiedot23.9.2014 24.9.2014 1
23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN
LisätiedotSuomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
Lisätiedot9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Pirkko Haikola 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - opettaja, aikuiskouluttaja/ryhmänohjaaja, kokemuskouluttaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
LisätiedotETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
LisätiedotYhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle
Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:
LisätiedotYhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
LisätiedotVAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN
VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan
LisätiedotSisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli
Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu
LisätiedotVaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta
LisätiedotSuomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ
Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa
LisätiedotVAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ
VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ Järjestömessut 20.3.2018 Lapin ammattikorkeakoulu Sirkka Kellokumpu, SPR Lapinpiiri Suvimaria Saarenpää, Rovaniemen Neuvokas HYVÄÄ ELÄMÄÄ RAKENNETAAN YHDESSÄ Maakunnat
LisätiedotEloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta
LisätiedotOmaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n
LisätiedotVapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry
Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen
LisätiedotSatakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät
Satakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät Vapaaehtoistyö murroksessa; arvot ja tulevaisuus Jaana Tuomela 13.11.2018 Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi #yhteisökeskus #järjestöt #JYTRY
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen
LisätiedotKunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!
APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska
LisätiedotOmaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)
:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa
LisätiedotYKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio
YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön
LisätiedotVapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin.
Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Sisällys Saate Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoinen Vapaaehtoistoiminnan
LisätiedotPerheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla
Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:
LisätiedotVantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta
Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää
Lisätiedot5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut
TUKIHENKILÖKOULUTUS 9.2 13.4.2010 1. KERTA 9.2. (TIISTAI) Tutustuminen / Vilja Vainio, Tiina Nurmenniemi koulutuksen sisältö pääpiirteittäin ja pelisäännöt mm. poissaoloista ja työnohjauksesta Vapaaehtoistoiminta
LisätiedotVARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto
VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö
LisätiedotOpiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta
Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten
LisätiedotJÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
LisätiedotKOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto
KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan
LisätiedotROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta. Kumppanuutta kotona pärjäämisen kehittämiseksi Suvimaria Saarenpää
ROVANIEMEN NEUVOKAS Vapaaehtoista hyvinvointityötä yli 20 vuotta Kumppanuutta kotona pärjäämisen kehittämiseksi 20.04.2017 Suvimaria Saarenpää ROVANIEMEN NEUVOKAS Yli 50 toimijan yhteenliittymä, jonka
LisätiedotKouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen
LisätiedotILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.
LisätiedotKansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus
Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Vapaaehtoistoiminta = 1. Vapaaehtoista + 2. Palkatonta ja/tai palkkiotonta + 3. Toiselle
LisätiedotToisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
LisätiedotVäkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää
LisätiedotPuolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo
Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa
LisätiedotTUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA. Seinäjoki Päivi Rissanen Terveystieteiden jatko-opiskelija
TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA Seinäjoki 14.11. Terveystieteiden jatko-opiskelija TOIMINTAMUODOT 2 PALKKA /PALKKIO PERUSTA OMA- KOHTAINEN KOKEMUS Kokemusasiantuntijatoiminta Vertaistuki Ammatillinen
LisätiedotSosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Sairaus- ja vammaisjärjestöt dnro 5412/214/2010
1 Aivovammayhdistys ry 710 90 ei tiedossa 1100,00 1100,00 2000,00 1500,00 Vertaistukitoiminta 1000, nettisivut ja muu tiedotus 500, hallintokulut 500. Perustelu : Arjen selviytymistä tukevaa toimintaa.
Lisätiedot- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio
LisätiedotMillainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet
Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus
LisätiedotPohjois-Suomen Järjestöpäivät
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa
Lisätiedot