II. Miesten kehittyminen Aatamista nykymiehiksi y-kromosomin valossa

30 Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 2' II. Miesten kehittyminen Aatamista nykymiehiksi y-kromosomin valossa Käsittelen miesten kehittymisen ensimmäisestä homo sapiens sapiens -tyyppisestä miehestä eli geneettisestä Aatamista nykymiehiksi kolmena osana. Ensin näkökulmani on yleismaailmallinen, sitten eurooppalainen ja lopuksi suomalainen. A. Yleismaailmallinen näkökulma Maailman miesten fylogeneettinen verkko ja puu Kuvan 14'Y verkko 5' verkosta ja kuvan 15'Y puu f copy' puusta nähdään, millä tavalla maailman nykymiehet ovat kehittyneet geneettisestä Aatamista nykymiehiksi. Prosessi koostuu verkon mukaan kymmenistä mutaatioista, jotka ovat muokanneet askel askeleelta Aatamin y-kromosomin DNA:n sellaiseksi, kuin se maailman eri miesklaaneilla nykyään on. Esimerkiksi verkon vasemmassa alakulmassa sijaitsevan haploryhmän R1a (joka on noin joka neljännessä suomalaismiehessä) nähdään kehittyneen Aatamin haploryhmän (verkon ROOT) pohjalta siten, että ensin tapahtuivat mutaatiot M139, M94, M42, M168 ja M89, ja tuloksena oli haploryhmä F; seuraavaksi tapahtui mutaatio M9, ja tuloksena oli haploryhmä K; sitten tapahtuivat mutaatiot M92R7, M45 ja M74, ja tuloksena oli haploryhmä P; mutaatio M207 synnytti sitten haploryhmän R, ja tästä kehittyi mutaation M173 kautta haploryhmä R1, ja tästä vihdoin mutaation M17 kautta haploryhmä R1a. Kunkin nykyisen haploryhmän mutaatio- ja haploryhmähistoria voidaan siis lukea kulkemalla verkon ROOT-kohdasta kunkin oksan päähän ja rekisteröimällä matkan varrella olevat mutaatiot ja haploryhmät. Kyseiset mutaatiot ovat rekisteröityneinä kunkin miehen Y-kromosomissa; siis esimerkiksi haploryhmään R1a kuuluvien suomalaismiesten y-kromosomista voidaan löytää tieto tuhansien vuosien kuluessa tapahtuneesta mutaatioiden sarjasta, joka vanhimmasta mutaatiosta nuorimpaan on M139 M94 M42 M168 M89 M9 M92R7 M45 M74 M207 M173 M17. Jokaisen miehen y-kromosomi sisältä suuren määrän tietoa siitä, minkälaisten kehitysvaiheiden läpi hänen isälinjansa on kulkenut; vrt. kuvien 8'Y vuosir N3, I,R' ja 9'mt vuosir H,X,J' "vuosirenkaat". Mielenkiintoinen analogia on löydettävissä kielistä. Kun suomalainen taivuttaa esimerkiksi sanaa 'vesi' siten, että hän käyttää nominatiivissa s:ää ja sanoo vesi, ei veti (vaikka sanan monissa muissa muodoissa on t kuten vetenä, veteen), hänen toimintansa voidaan nähdä perustuvan historiaan: joskus, ehkä viitisen tuhatta vuotta sitten, kielessä sanottiin vielä veti pro vesi, mutta sitten kielessä tapahtui "mutaatio" ti > si. Tätä kielessä tapahtunutta mutaatiota suomalaiset kantavat edelleen aivoissaan

(kielitajussaan) ja välttävät puhuessaan veti-muotoa korvaten sen vesi-muodolla. Voidaan siis väittää, että suomalainen kantaa aivoissaan edelleen tietoa siitä tuhansien vuosien takaisesta muutoksesta, joka koski vesi-tyyppisten sanojen taivutusta; sen perusteella, kuinka hän nykyään puhuu suomea, voidaan tehdä johtopäätöksiä tuhansien vuosien takaisista kieltä kohdanneista muutoksista. Tässä suhteessa toimivat siis ihmisen geenit ja hänen kielensä varsin samanlaisella tavalla. (Tässä en halua kuitenkaan väittää, että esittämäni generatiivinen tapa tulkita vesityyppisiä muotoja olisi ainoa mahdollisuus; on myös mahdollista ajatella puheen olevan valmiiden muotojen valintaa (ns. item and arrangement -tulkinta): esimerkiksi tapauksessa vesi - vetenä ihmisellä olisi aivoissaan valmiina eri vartalomuodot, ja puhuessaan hänen tehtävänsä olisi vain valita oikea vartalo oikeaan kohtaan.) 31

Kuva 14'Y verkko 5 copy'. Geneettisin perustein laadittu Y-kromosomien geeneissä 60 000 vuoden aikana tapahtuneiden mutaatioiden ja näiden tulosten, haploryhmien ja miesklaanien, verkko. Se, että verkko on laadittu puhtaasti geneettisin perustein, tarkoittaa, että verkon oksia (mutaatioita) ja tummennettujen ympyröiden kirjain luku -symboleja (haploryhmiä ja miesklaaneja) ei ole sijoitettu tavallisen maantieteellisen kartan edellyttämiin kohtiin; esimerkiksi verkon yläosa ei kuvaa 32

33 pohjoista eikä alaosa etelää. Kuva 15'Y puu f'. Y-kromosomin haploryhmiä ja miesklaaneja sekä näiden pohjana olevia mutaatioita kuvaava puu. Geneetikkojen fylogeneettinen puu eroaa kielentutkijoiden sukupuusta mm. siten, että makroryhmää (kantakieltä) edustaa seuraavaksi alemmalla tasolla "muuttumattomaksi jäänyt makroryhmän edustaja"; esimerkiksi mutaation M89 synnyttämän makroryhmän F yhtenä jälkeläisenä on muuttumattomaksi jäänyt alaryhmä F*. Fylogeneettisissa puissa tällaiset makroryhmien "myöhäiset edustajat" varustetaan tähdellä; esim. F* (lue: F tähti). Kielipuissa vastaava ilmiö tarkoittaisi sitä, että kantakieli ei jakautuisikaan jäännöksettömästi tytärkieliin, vaan kantakieli jäisi muuttumattomana elämään rinnan kahden tai useamman saman kantakielen tytärkielen kanssa. Miesten kehittymistä geneettisestä Aatamista nykymiehiksi voidaan seurata myös kuvan 15'Y puu f' fylogeneettisestä puusta. Puun oksien päät (vrt. symbolit A...R1b) edustavat 24 erilaista miesryhmää (miesklaania). Ne mutaatiot, jotka kukin miesryhmä on kokenut, ovat merkityt puun oksiin useimmissa tapauksissa M- alkuisina symboleina. Esimerkiksi haploryhmän N eli N-klaanin miehillä (jotka edustavat noin 60 70 prosenttia suomalaisista miehistä) on y-kromosomissaan markkerit LLY22, M9, M89, M168, M214 ja M91, mikä tarkoittaa, että näitä miehiä ovat aikojen kuluessa kohdanneet tämän nimiset mutaatiot luettelon mukaisessa aikajärjestyksessä; esimerkiksi haploryhmän R1a:n miehillä eli R1a-klaanin miehillä on nykyään y-kromosomissaan markkerit M17, M173, M207, M45, M9, M89, M168, M214 ja M91, mikä siis tarkoittaa, että näiden miesten y-kromosomissa ovat tapahtuneet tämän nimiset mutaatiot tässä aikajärjestyksessä. Käymällä läpi puun oksat joko alhaalta ylös tai ylhäältä alas saadaan selville eri miesryhmien isälinjat; nämä ovat niitä reittejä, jotka johtavat jokaisesta nykymiehestä Aatamiin ja Aatamista jokaiseen nykymieheen. Miesryhmien keskinäiset sukulaisuusasteet voidaan määrittää etsimällä verkosta tai puusta kyseisten miesten lähin yhteinen esi-isä; esimerkiksi N-klaanin ja R1a-

klaanin miesten lähin yhteinen esi-isä on K-klaaniin kuuluva mies; esimerkiksi N- klaanin ja I-klaanin (joka on tyypillinen mm. Skandinaviassa) lähin yhteinen esi-isä kuuluu F-klaaniin. Viimeksi sanottu sukulaisuuden asteen määrittäminen on käytössä tavallisessakin elämässä: serkukset ovat niitä (jos puhutaan vain miespuolisista sukulaisista), joiden lähin yhteinen esi-isä on kummankin isoisä, ja pikkuserkukset niitä, joiden lähin yhteinen esi-isä on kummankin isoisoisä. Koska maailman kaikki miehet voidaan jakaa ryhmiin (klaaneihin) sen perusteella, mitä haploryhmää heidän y-kromosominsa edustaa, voidaan kyseiset fylogeneettinen verkko ja puu nähdä maailman kaikkien miesten, nykyään elävien ja kuolleiden, sukupuuna. Kaiken lisäksi puu kuvaa myös aikaa, sillä puun ajatellaan saaneen alkunsa verkon kohdasta ROOT ja puun ylimmästä pystysuorasta oksastaan noin 60 000 vuotta sitten. Kuvan 16'Y Villemsin maailmanlevikit suom' puuhun on aika merkitty näkyviinkin; vrt. kuvan vasemman ylälaidan vuosiluvut. Aika näkyy fylogeneettisestä verkosta ja puusta jossain määrin myös yleisesti käytetyistä ja myös tässä julkaisussa käytössä olevista kirjainsymboleista: haploryhmien nimet alkavat aakkosten A:sta ja päättyvät R:ään. Ovatpa puussa (ei verkossa) mukana ainakin implisiittisesti maantieteelliset paikatkin, sillä puun jokaisen oksan ja haaran ajatellaan edustavan jotakin tiettyä paikkaa tai aluetta; esimerkiksi Aatamin asuinpaikka oli Etiopia ja esimerkiksi kuvan 15'Y puu f' puun oikeanpuoleisimman oksan R1b alue sijaitsee Länsi-Euroopassa (haploryhmä R1b on erittäin yleinen nykyisissä länsieurooppalaisissa miehissä). Se, missä päin maailmaa eri haploryhmiä esiintyy, käy yksityiskohtaisemmin ilmi kuvan 16'Y Villemsin maailmanlevikit' puun alla olevista erivärisistä ympyröistä. Usein verkkoihin liitetään vastaavanlaista maantieteellistä tietoa siten, että oksien päissä olevat ympyrät merkitään eri värein. 34 Kuva 16'Y Villemsin maailmanlevikit suom'. Y-kromosomin haploryhmien esiintyminen eri puolilla maapalloa. Diagrammi perustuu Richard Villemsin laatimaan diagrammiin. Puuhun ei ole

35 merkitty mutaatioiden numeroita, mutta haploryhmät on merkitty siihen kirjaimina. Ympyröiden koot osoittavat, kuinka suuri osuus kunkin alueen nykyväestöstä edustaa kyseistä haploryhmää. Maantieteelliselle kartalle piirretty fylogeneettisen puun oksat edustavat miespuolisten väestöjen liikkumisia, migraatiota, ja oksien haarat miespuolisten väestöjen jakautumisia. Paikan ja ajan lisäksi fylogeneettisten puiden yhteydessä on syytä pohtia myös muita puihin liittyviä asioita, esimerkiksi niitä syitä, jotka ovat panneet puut muuttumaan: miksi Aatami alun alkaen lähti liikkeelle ja miksi hänen jälkeläisiään levittäytyi juuri tietyille alueille maapalloa? Käyttämäni fylogeneettinen verkko ja puu ovat huomattavasti yksinkertaisempi kuin geneetikkojen yleisesti hyväksymä ja käyttämä Y-Chromosome Consortium (2002), jossa yksittäisiä oksia (haploryhmiä ja miesklaaneja) on pitkälti toista sataa. Toivon, että runsaasti yksinkertaistettuun konsortiumiin perustuvaa verkkoa ja puuta käyttäen pystyn saavuttamaan edes osan tavoitteestani, joka on laajan ja havainnollisen yleiskuvan antaminen maapallon väestöjen (tosin tässä yhteydessä ensin vain miesten) synnystä ja kehitysvaiheista viimeksi kuluneen 60 000 vuoden aikana. Bryan Sykesin teoksen (2001) nimeä "The Seven Daughters of Eve" seuraten käsillä olevan jakson nimeksi sopisi "The Sons of Adam". Yleisimmät haploryhmät eri puolilla maailmaa Jos kiinnitetään huomio vain siihen, mikä y-kromosomin haploryhmä on alueella yleisin, maapallo saadaan jaetuksi 15 alueeseen; ks. kartta 6. Kullakin näistä alueista yhden isälinjan miehiä (yhden esi-isän "poikia") on enemmän kuin minkään muun isälinjan edustajia. Kyseisten alueiden miehistä suhteellisen monet ovat siinä mielessä sukulaisia keskenään, että heillä on yhteinen (melko myöhäinen) yhteinen esi-isä. Esimerkiksi suomalaisten miesten nähdään olevan tässä mielessä "sukulaisia" koko pohjoisen Euraasian miesten kanssa (haploryhmä N ja kartan keltainen alue). Oman alueensa muodostavat esimerkiksi Etelä-Skandinavian miehet (haploryhmä I ja kartan sininen alue), samoin Länsi- ja Etelä-Euroopan miehet (haploryhmä R1b ja punainen alue). Itä-Euroopan miesten nähdään kuuluvan laajaan alueeseen, joka ulottuu Keski- ja Etelä-Aasiaan (haploryhmä R1a ja kartan ruskea alue). Kartan 6 haploryhmät/miesklaanit ja niiden summittaiset alueet ovat seuraavat (sulkeissa on mainittu muutama esimerkki yksittäisistä väestöistä ja alueista): 1. R1b: Länsi-Eurooppa (mm. Islanti, Skotlanti, Iberia, Saksa, Italia ja mahdollisesti Norja); 2. R1a: Itä-Eurooppaa ja läntinen Aasia (mm. Venäjä, Uzbekistan, Kirgiisia, Altain alue, Intian indoeurooppalaisten kielten puhujat); 3. N: Koillis-Eurooppaa ja Pohjois-Siperia (mm. suomalaiset, baltit, pohjoisvenäläiset, saamelaiset, nenetsit, jakuutit, Koillis-Siperian eskimot); 4. E3b: pohjoinen ja itäinen Afrikka (mm. Marokko ja Etiopia);

5. ExE3b: läntinen ja eteläinen Afrikka (mm. Mali, Burkina Faso, Kamerun, Pygmy, Etelä-Afrikka); 6. A: itäinen Afrikka (mm. Sudan); 7. I: Etelä-Skandinavia (mm. Etelä-Norja); 8. J: Lähi-itä ja sen lähialueet (mm. Lähi-idän arabit, turkkilaiset ja Georgia- Armenia); 9. K: Uusi Guinea (mm. Papua ja New Britain); 10. L: Intian dravidit; 11. M: Irian Jaya Highlands (Uudessa Guineassa); 12. Q: Pohjois-Siperia (mm. selkupit) sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka (mm. amerind-kieliä puhuvat intiaanit, Alaskan eskimot, Chippeway- ja Cheyenneintiaanit, Grönlannin eskimot, Apache-intiaanit); 13. C: Siperia (mm. mongolit, burjatit, evengit ja mahdollisesti korjakit sekä Australian aboriginaalit, maorit ja Ranskan polyneesialaiset). 14. O: Itä-Aasia (mm. Han-kiinalaiset, japanilaiset, filippiiniläiset, malesialaiset, borneolaiset, sumatralaiset ja länsisamoalaiset); 15. D: Tiibet. 36 Kartta 6. Y-kromosomien haploryhmien ne 15 aluetta, joilla yksi haploryhmä/miesklaani on muita hallitsevampi. Alueet on merkitty karttaan vain erittäin summittaisesti. Kartta on The World Haplogroups -projektin y-kromosomin haploryhmiä koskevan kartan yksinkertaistus. Toisaalta on luonnollisesti myös sellaisia y-kromosomin haploryhmiä/miesklaaneja, jotka eivät ole enemmistönä millään alueella; tällaisia ovat mm. ryhmät B, F, G, H ja P. Näistä B:tä esiintyy eri osissa Afrikkaa, F:ää mm. Intiassa, G:tä mm. Georgiassa ja Turkissa, H:ta mm. Intiassa ja Keski-Aasiassa ja P:tä mm. Amerikassa. Käyn seuraavaksi läpi geneettisen verkon ja puun siten, että käsitellessäni verkon ja puun eri osia esitän myös käsityksiä siitä, missä osissa maapalloa ja mihin aikoihin kyseiset mutaatiot ovat tapahtuneet ja haploryhmät syntyneet. Samalla suhtaudun haploryhmiin siten, että ne kuvastavat samalla miesten ryhmiä eli klaaneja. Pohdin

37 samalla siis myös miesten klaanien asuinpaikkoja ja näiden muuttumisia, migraatioita. Alku Afrikassa Homo sapiens sapiensin miehet saivat alkunsa Afrikassa 60 000 vuotta sitten. Se syy, joka pani ihmiset levittäytymään syntyalueiltaan muualle, oli todennäköisesti ilmastonmuutos; kysymyksessä oli lämpimän eem-kauden vaihtuminen jääkauteen. Kahden kauden raja sijoitetaan tavallisesti 115 000 vuoden päähän nykyajasta. Jääkauden alun ilmaston kylmenemisellä oli kaksi oleellista (mutta keskenään erilaista) seurausta: a) Euroopassa kylmyys aiheutti mannerjäätikön muodostumisen pohjoiseen, ja ihmisen asuinalueiden työntymisen etelämmäs; 2) Afrikassa tuloksena oli kuivuus ja Saharan autiomaan muodostuminen; ihmisten asuinalueet työntyivät pois Saharan alueilta; osa ihmistä jäi Keski-Afrikkaan (mm. Etiopiaan), mutta osa heistä siirtyi Länsi-Afrikkaan tai Etelä-Afrikkaan ja osa Koillis-Afrikkaan (mm. nykyiseen Egyptiin). Osasyynä saattoi olla luonnollisesti myös väestön kasvu, mikä pakotti osan väestöä etsimään elantoaan uusilta alueilta. Koko maailman (ei vain Afrikan) väestöjen kehittymisen kannalta erityisen ratkaisevaa oli se, että afrikkalaisia alkoi siirtyä Koillis-Afrikasta Arabiaan ja Lähi-itään. Nämä väestöt tulivat näet muodostamaan kaikkien nykyisten ei-afrikkalaisten väestöjen (mm. eurooppalaisten, aasialaisten, Amerikan alkuperäisasukkaiden ja Australian alkuperäisasukkaiden) perustan. Kartta 7. Ensimmäinen Afrikasta lähtö. Väestöt pakenivat jääkauden aikaista kuivuutta joko Niiliä pitkin Siinaille ja Lähi-itään tai Bab al Mandabin salmen yli Arabian lounaiskulmaan ja sieltä edelleen joko Lähi-itään tai Persiaan. Pako Saharasta tapahtui "Saharan porttien" kautta, mikä tarkoitti joko sitä, että ihmiset siirtyivät Egyptin itäreunaa (Punaisenmeren länsirantaa) pitkin Siinaille tai he ylittivät Punaisen meren kapean Bab al Mandabin salmen ja saapuivat Arabian lounaiskulmaan; ks. kartta 7. Arabian lounaiskulmasta he jatkoivat pohjoiseen kohti Lähi-itää tai länteen kohti Persianlahtea ja Persiaa. Afrikasta lähdön jälkeen (noin 50 000 60 000 vuotta sitten) tapahtui uusi ilmaston kylmeneminen, ja Sahara kuivui entisestään. Tämä tarkoitti sitä, "Saharan portit" sulkeutuivat lopullisesti, eikä Lähi-

itään, Arabiaan ja Persiaan lähteneillä ollut enää pitkiin aikoihin mahdollisuutta palata Afrikkaan. Heistä tuli uusien asuinalueittensa, Lähi-idän ja Persian, vakituista väestöä. Ensimmäinen homo sopiens sapiens -tyyppinen mies eli geneettinen Aatami oli se mies, jossa tapahtui 60 000 vuotta sitten mutaatio M91. Miehellä oli miespuolisia jälkeläisiä, jotka perivät Aatamilta markkerin 91; tämä markkeri oli haploryhmän A tunnusmerkki, ja kaikki tämän markkerin omanneet miehet edustivat Aatamista alkunsa saanutta miesklaania A. Yhdessä näistä "Aatamin pojista" tapahtui ehkä noin 55 000 vuotta sitten mutaatio M60, ja tuloksena uusi haploryhmä B ja klaani B. Nimitän kyseistä miestä "Bertiksi" ja hänesta alkunsa saaneita miehiä "Bertin pojiksi". Yhdessä tähän ryhmään kuuluvassa miehessä tapahtui 50 000 vuotta sitten mutaatio YAP, ja tuloksena oli jo kolmas miesten klaani. Käytän siitä nimitystä CDEF, koska tästä klaanista tuli myöhemmin kehittymään neljä erillistä klaania C, D, E ja F. Seuraavassa vaiheessa CDEF-klaani jakautui kolmia: mutaatio M130 synnytti klaanin C, mutaatio YAP klaanin DE ja mutaatio M89 klaanin F. Myöhemmin DEklaani jakautui vielä kahtia, kun osa siitä kehittyi mutaation M174 kautta klaaniksi D ja toinen osa mutaation M96 kautta klaaniksi E. Ks. kuvan 17'Y hapl alku' puu. 38 Kuva 17'Y hapl alku'. Y-kromosomin kuusi vanhinta haploryhmää ja klaania sekä nämä synnyttäneet mutaatiot. C-klaani on siinä suhteessa erikoinen, että sen synnyttäneen mutaation M168 tiedetään tapahtuneen Afrikassa, mutta tästä huolimatta C-klaanin miehiä asuu nykyään runsaasti Afrikan ulkopuolella. Tiedetäänkin, että heitä muutti Arabian niemimaalle pian vuoden 50 000 en. jälkeen (en. = ennen nykyaikaa). Kysymyksessä oli ensimmäinen Afrikasta lähtö (The First out of Africa Migration). Kyseisistä C- klaanin miehistä, "Cainin pojista", oli tuleva kaikkien myöhempien ei-afrikkalaisten miesten esi-isä, Euraasian Aatami. Klaanin miehiä levittäytyi myöhemmin koko Aasiaan (myös Siperiaan ja Intiaan), Kaakkois-Aasian ja eteläisen Tyynenmeren

saarille (mm. Uuteen Guineaan) sekä myös Amerikkaan (jossa klaanin frekvenssi on tosin verraten alhainen). C-klaanilla oli edellä sanotun mukaan kaksi "veliklaania", DE ja F. a. C-klaanin "veliklaani" DE jakautui kahtia siten, että osa oli mutaation M174 kokeneen miehen jälkeläisiä ja osa mutaation M96 kokeneen miehen jälkeläisiä. Edelliset edustivat haploryhmää D ja kuuluivat D-klaaniin, eli he olivat "Danielin poikia"; jälkimmäiset edustivat haploryhmää E ja kuuluivat E-klaaninin, eli he olivat "Esaun poikia". D-klaani siirtyi Arabiaan ja Persiaan, mutta E-klaani jäi suureksi osaksi (ei kuitenkaan kokonaan) Afrikkaan. b. C-klaanin "veliklaani" F (jonka oli synnyttänyt mutaatio M89) muutti Arabiasta Lähi-itään. Noin 30 000 40 000 vuotta sitten E-klaanin miehet jakautuivat edelleen kahtia: Toiset lähtivät kohti etelää ja levittäytyivät lähes kaikille Afrikan alueille; toiset lähtivät pohjoiseen, ensin Lähi-itään ja sitten Anatoliaan (nykyiseen Turkkiin). Myöhemmin edellisiin kuuluvassa miehessä tapahtui mutaatio M2, ja tuloksena oli alaryhmä E3a; jälkimmäisiin kuuluvassa miehessä tapahtui mutaatio M35, ja tuloksena oli alaryhmä E3b. Haploryhmälle E syntyi näin tyypillinen afrikkalainen alaryhmä E3a ja tyypillinen Lähi-idän alaryhmä E3b. Alaklaanin E3b miehiä tuli myöhemmin muuttamaan myös Eurooppaan, ja tämän klaanin miehillä tuli siis olemaan jonkin verran merkitystä eurooppalaisten (varsinkin eteläeurooppalaisten) miesväestöjen muodostumiseen. E3a-klaanin miehet tulivat myöhemmin edustamaan Bantu-kulttuuria ja afrikkalaista maanviljelyksen (varsinkin banaaninviljelyn) leviämistä ja "Bantu-ekspansiota". Jos haluaa havainnollisuussyistä antaa kyseisten klaanien esi-isille miesten nimet, voidaan sille Cainin pojalle, jonka y-kromosomissa tapahtui mutaatio M96 ja joka siis oli kaikkien E-klaanin miesten esi-isä, antaa nimi Elias. Eliaksen kahta poikaa voidaan nimittää Esauksi ja Eboniksi. Esau (haploryhmä E3a) oli veljeksistä se, joka jäi Afrikkaan, Ebon (haploryhmä E3b) se, joka muutti Lähi-itään. Afrikan jälkeen Nimitän niitä migraatioita, jotka tapahtuivat 50 000 27 000 vuotta sitten varhaisiksi migraatioiksi, ja niitä, jotka tapahtuivat 27 000 21 000 vuotta sitten myöhäisiksi migraatioiksi. Euroopan kannalta edelliset ovat Aurignac-migraatioita ja jälkimmäiset Gravette-migraatioita; Wiik 2002: 57. Kyseinen 27 000 vuoden takainen aika sopii kahden migraatioiden ryhmän väliseksi rajaksi paitsi siksi, että silloin Aurignac-kulttuuri vaihtui Gravette-kulttuuriksi, myös siksi, että samoihin aikoihin Euroopan neandertaalilaiset kuolivat sukupuuttoon ja homo sapiens sapiens - tyypin ihmiset olivat tästedes Euroopan ainoita asukkaita. Varhaisten migraatioiden mukana nykyihmisiä levittäytyi Euraasian kaikkiin osiin ja myös Australiaan; Amerikan puolelle nykyihmisiä ei tässä vaiheessa kuitenkaan vielä 39

mennyt. Esitän miesten klaanien (sekä varhaisten että myöhäisten migraatioiden mukaiset) levittäytymisreitit karttakaaviona kuvassa 18. Kysymyksessä on kuvan 14'Y verkko 5 copy' sellainen kehitelmä, josta on jätetty pois mutaatioiden numerot ja siirretty verkko karttakaaviolle, jossa maantieteellisen kartan ilmansuunnat ovat jo ainakin jossain määrin mukana. Kysymyksessä on kuitenkin vain karttakaavio, ei kartta, sillä siitä maantieteelliset paikat ovat nähtävissä vain viitteellisesti. 40 Kuva 18'y vuokaavio b harm'. Y-kromosomin haploryhmiä edustavien miesklaanien tärkeimmät migraatiot viidessä maanosassa. Karttakaavion migraatiot tapahtuivat 60 000 10 000 vuotta sitten siten, että Afrikasta lähtevät nuolet edustavat vanhimpia ja nuolista koostuvien reittien loppupäissä olevat nuolet kyseisten kokonaisreittien nuorimpia migraatioita. Aika näkyy myös harmautena: mitä tummemman harmaa alue, sitä aikaisempia sillä tapahtuneet migraatiot. Aasian neljä tärkeintä ekspansiokeskusta (CD, F, K ja P) on merkitty kaavioon mustiksi. Kaaviossa ovat mukana ne 15 haploryhmää, joiden kirjainsymbolit alkavat aakkosten A:sta ja loppuvat aakkosten R:ään ja lisäksi kuudentenatoista haploryhmä NO. Näiden lisäksi on mukana seuraavat yhdeksän (Euroopan kannalta tärkeiksi tulkittavaa) alahaporyhmää: E3b, I1a, I1b, I1c, J2, N2, N3, R1a ja R1b. Kartta 8 on kyseistä karttakaaviota yksityiskohtaisempi, sillä siitä ovat nähtävissä myös ne maantieteelliset alueet, joille migraatiot suuntautuivat. Kartan alueet ovat tosin monissa tapauksissa tulkinnanvaraisia, sillä varmaa tietoa kymmenien tuhansien vuosien takaisista migraatioista on vaikea saada.

41 Kartta 8. Y-kromosomin haploryhmien ja niiden edustamien miesklaanien levittäytyminen Afrikasta maailman muihin osiin. Karttaan on merkitty seuraavat yhdeksäntoista haploryhmää/klaania: A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, NO, N, O, P, Q ja R. Kartan reitit ovat luonnollisesti vain viitteellisiä. Vaikka ei tarkalleen tiedetä, missä käsiteltyjä haploryhmiä edustavat klaanit syntyivät, voidaan klaanien nykyisten asuinalueiden perusteella tehdä kuitenkin klaanien syntymäpaikkoja koskevia olettamuksia. Karttaan 9 on sijoitettu yhdeksäntoista klaania sellaisille kohdille maapalloa, joilla klaanien voi olettaa syntyneen ja varhaisvaiheissa asuneen. Tärkeimmän reitin nähdään olevan ensin se, joka johti C:n alueelta Lähi-itään (F:n alueelle) ja sitten se, joka johti täältä Keski- Aasiaan (K:n ja siitä kehittyneiden P:n, R:n ja Q:n alueille). Tärkeä Afrikan ulkopuolelle johtanut reitti on myös se, joka johti C:n alueelta D:n alueelle.

42 Kartta 9. Y-kromosomin yhdeksäntoista haploryhmän mahdolliset syntyalueet ja haploryhmien väliset varhaisimmat migraatiot. Kartan haploryhmiä ei ole jaettu alahaploryhmiin. Mutaatiot, haploryhmät ja migraatiot taulukkona Taulukkoon A on kerätty tietoja Afrikan ulkopuolisista migraatioista. Kuvasta 19'y ja mt mutaatioajat' nähdään parinkymmenen migraation summittaiset tapahtuma-ajat. Taulukko A. Afrikan ulkopuolisia ekspansiokeskuksia ja migraatioita. Taulukko liittyy karttakaavioon 18'y vuokaavio b harm' ja karttaan 9 ja on tarkoitettu tarkentamaan näissä annettuja tietoja. mutaatiot, haploryhmät mistä minne aika markkerit M130 C Arabia Kaakkois- 50 000 Aasian saaristo, Australia, Japani, Pohjois- Kiina M174 D Arabia Kaakkois- 50 000 Aasian saaristo, Australia, Japani, Pohjois- Kiina M96 A > E Etiopia eteläinen Lähiitä 30 000 40 000 M89 C > F Koillis- Lähi-itä 45 000 Afrikka M9 F > K Lähi-itä Eteläinen 40 000 Keski-Aasia M45 K > P eteläinen Keski-Aasia Pohjoinen Keski-Aasia 35 000 40 000 M214 K > NO eteläinen eteläinen 35 000 Keski-Aasia Siperia LLY22 NO > N eteläinen Uralinalue 18 000 25 000 Siperia M175 NO > O eteläinen Etelä-Kiina 18 000 25 000 Siperia M207, P > R pohjoinen Eurooppa 35 000 M173 Keski-Aasia M201 F > G Lähi-itä Persia, 10 000 20 000 Induslaakso M69 F > H Lähi-itä Keski-Aasia 20 000 30 000 M170 F > I Lähi-itä Anatolia 20 000 M172 F > J Lähi-itä Libanon ja 10 000 15 000

43 Israel M20 K > L eteläinen Intia 30 000 Keski-Aasia M4 K > M eteläinen Uusi-Guinea 10 000 Keski-Aasia - K = K eteläinen Amerikka 20 000 Keski-Aasia M122 O > O3 Etelä-Kiina Kiina 10 000 M242 P > Q3 pohjoinen Amerikka 15 000 20 000 Keski-Aasia - C = C D = D Japani, Pohjois-Kiina Amerikka 15 000 20 000 Kuva 19'y ja mt mutaatioajat'. Noin kahdenkymmenen mutaation summittaiset tapahtuma-ajat. Kartan 9 alueet sijaitsevat kaikki mannerjäätikön eteläpuolella; koskeehan kartta jääkauden aikaa, jolloin suuri Pohjois-Eurooppaa oli mannerjäätikön peittämä. Kaikesta huolimatta voidaan pohtia, missä nykyisten eurooppalaisten ja suomalaisten esi-isät näihin aikoihin asuivat: Eurooppalaisten esi-isiä asui varsinkin kartan 9 kolmella alueella: alueilla I, R ja N. Vähemmässä määrin heitä asui alueilla E, J ja G. Suomalaisten esi-isien enemmistö asui kartan alueella N, mutta heitä asui myös alueilla I ja R. (Viimeksi sanottu voidaan päätellä siitä, että nykyisten suomalaisten miesten enemmistön y-kromosomista löytyy markkeri N ja että heistä löytyy myös markkereita I ja R). Euroopan nykymiesten esi-isien tulkitaan tulleet Eurooppaan kolmena aaltona; ensimmäinen aalto tuli 40 000 vuotta sitten, toinen aalto noin 22 000 vuotta sitten ja kolmas aalto maanviljelyksen yhteydessä 9000 vuotta sitten. Yli 80 prosenttia eurooppalaisten miesten esi-isistä tuli Eurooppaan ensimmäisen kahden aallon aikana

(paleoliittisella kaudella), ja vain alle 20 prosenttia heistä tuli Eurooppaan maanviljelyksen yhteydessä (neoliittisella kaudella). 95 prosenttia Euroopan nykymiehistä perustuu kymmeneen yksityiseen esi-isään, eli voidaan hyvällä syyllä puhua nykyeurooppalaisten miesten "kymmenkunnasta esi-isästä". Nämä ovat aakkosjärjestyksessä (kun heistä käytetään käyttöön ottamiani miesten nimiä, joissa haploryhmän nimeen viittaavat kirjaimet ovat alleviivattuina): Esau (haploryhmä E1b), Filemon, Gabriel, Ivar, Jeremia, Karl, Niilo, Raul (R1a) ja Robert (R1b). Luettelon eurooppalaisten esi-isän yhdeksän lista saadaan kasvamaan yhdeksitoista, jos mukaan otetaan Euroopassa vain erittäin harvinaisina esiintyvä "afrikkalainen" Ebon ja "intialainen" Leo. (Luettelossa on Richardin (R) kaksi poikaa, Raul ja Robert merkitty erillisiksi esi-isiksi, sillä Raul on tyypillinen Itä-Euroopassa mutta Robert Länsi-Euroopassa.) Aasian neljä ekspansiokeskusta Tarkastelen seuraavaksi yksityiskohtaisemmin niitä kehityksiä, jotka tapahtuivat Afrikasta Aasiaan siirtymisen jälkeen. Aasiaan muodostui neljä suurta ekspansiokeskusta, joista miehiä levittäytyi maapallon muihin osiin; ks. kuva 18'y vuokaavio b harm'. Käyttämäni keskusten nimitykset perustuvat niihin haploryhmiin, jotka niissä olivat tyypilliset; keskukset olivat 1) CD, 2) F, 3) K ja 4) P. Käsittelen kunkin näistä erikseen. I. CD-klaanin ekspansiokeskus Jo varhaisessa vaiheessa, 60 000 vuotta sitten, lähtivät C- ja D-klaanit, ehkä yhtenä väestönä, Arabiasta ja Persiasta rannikoita pitkin kohti Intiaa ja edelleen Kaakkois- Aasiaan. Kysymyksessä oli "rannikon klaani" (Costal Clade). Osa klaanin miehistä suuntasi Uuteen Guineaan ja Australiaan ja osa Koreaan, Kiinaan ja Japaniin. Osa viimeksi mainituista jatkoi matkaansa vielä pohjoisemmas saapuen Beringiaan. Täältä näitä C- ja D-klaanin miehiä siirtyi 15 000 20 000 vuotta sitten edelleen Amerikkaan. Kyseiset miesklaanit C ja D ovat kaksi niistä viidestä klaanista, jotka ovat aikojen kuluessa saapuneet Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan; ks. karttakaavio 18'y vuokaavio b copy' ja kartta 8. Edellä nimeän C-klaanin vanhimman esi-isän Cainiksi; D-klaanin vastaavaa esi-isää nimitän Danieliksi. Rannikon klaanin rinnalle kehittyi niistä miehistä, jotka eivät lähteneet Persiasta ja Arabiasta rannikoita pitkin kohti Intiaa, toinen laaja miesten ryhmä. Siitä muodostuneita klaaneja voidaan nimittää "sisämaan klaaneiksi". Näistä vanhin ja merkittävin oli klaani F (Filemon). Tämä klaani suuntasi matkansa Arabiasta ja persiasta kohti Lähi-itää. Klaani oli syntynyt klaanin C pohjalta siten, että yhdessä C- klaanin miehessä tapahtui mutaatio M89; tuloksena oli haploryhmä F. Tämän klaanin miehistä kehittyi Lähi-idän Persian miesten valtatyyppi ja heidän asuinalueestaan F- klaanin ekspansiokeskus. Aasian mantereella tapahtui myös muita mutaatioita, joilla oli ratkaiseva merkitys maapallon väestöjen kehittymiseen. Aasiaan kehittyi haploryhmän F pohjalta myös K-klaanin ekspansiokeskus ja tämän pohjalta edelleen P-klaanin ekspansiokeskus. Näin Aasiaan kehittyi C,D-keskuksen lisäksi kolme 44

tärkeää keskusta, F, K ja P. Käsittelen seuraavaksi kyseiset "sisämaan klaanit" niiden syntyjärjestyksessä F > K > P. 45 Kartta 10. Keski-Aasian aroalue ja sen kaksi puoliskoa, läntinen Keski-Aasia ja itäinen Keski- Aasia. Persiasta avautui läntiseen ja itäiseen Keski-Aasiaan aro- ja savannialueita, joille ihmisten oli helppo levittäytyä. Tummemman harmaa = vettä; vaaleamman harmaa = jäätä. II. F-klaanin ekspansiokeskus Puhtaasti geneettiseltä kannalta, kun ei pyritä sijoittamaan haploryhmiä ja niitä edustavia klaaneja maantieteelliselle kartalle, haploryhmää F voidaan esittää kuvan 20'Y F keskus gen copy' verkolla. Kysymyksessä on kuvan 14'Y verkko 5' laajemman verkon osa. Nimitän sitä miestä, jossa tapahtui F-klaanin synnyttänyt mutaatio M89, Filemoniksi. Kaikki tähän klaaniin kuuluvat miehet ovat "Filemonin poikia". Kuva 20'Y F keskus gen copy'. Haploryhmästä F polveutuvat haploryhmät ja ne mutaatiot, jotka ovat synnyttäneet haploryhmät. Verkossa on haploryhmä I jätetty jakamatta alahaploryhmiin.

46 Tämän haploryhmän jakautuminen alahaploryhmiin selviää jäljempänä olevan kuvan 25'Ykromosomin I puu copy' haarapuusta. Mutaatio M89 ja siis haploryhmän F synty tapahtui joko Koillis-Afrikassa tai Lähiidässä 50 000 vuotta sitten (Kivisild 2003, Underhill 2003). Ilmasto kuitenkin kylmeni 40 000 vuotta sitten pakottaen ainakin osan Lähi-itään tulleista F- klaanilaisista etsimään elinkelpoisempia ja runsasravintoisempia asuinalueita muualta. Klaani jakautui kuuteen alaklaaniin siten, että kaksi siirtyi länteen, kolme siirtyi itään ja yksi (F*) jäi Lähi-itään. Lähi-idästä länteen lähteneistä klaaneista toinen siirtyi Anatoliaan ja edelleen Kreikkaan ja Balkanille ja toinen Välimeren itärannikolle eli Israelin Libanonin alueelle. Anatoliaan lähteneen klaanin yhdessä miehessä tapahtui mutaatio M170 ja alkunsa sai haploryhmä I ja I-klaani (Ivar). Israelin Libanonin alueelle lähteneen klaanin piirissä puolestaan tapahtuivat mutaatiot 12f2a ja M304, ja tuloksena oli haploryhmä J ja J-klaani (Jeremias). Varsinkin I-klaani (vähemmässä määrässä J- klaani) levittäytyi myöhemmin monille Euroopan alueille. F-klaanin itään lähteneet alaklaanit K, H ja G levittäytyvät myöhemmin yli koko Aasian työntäen kaksi vanhempaa klaania, C:n ja D:n, maanosan laita-alueille (Underhill 2003: 492). Kartta 11. Miesklaanin F levittäytyminen haploryhmän F todennäköiseltä syntyalueelta viiteen eri suuntaan. Karttaan ei ole merkitty alahaploryhmien maantieteellisiä paikkoja. Tekstissä kartan kuuden miesklaanin esi-isistä käytetään nimiä Filemon, Gabriel, Hesekiel, Ivar, Jeremias ja Karl. Itään lähteneet klaanit siirtyivät Persiaan ja edelleen Keski-Aasiaan, joka oli runsaiden buffalo-, antilooppi- ja mammuttilaumojen aluetta. Kolmessa itään

47 siirtyneiden F-klaanin miehessä tapahtui kussakin eri mutaatio, ja tuloksena oli kolmen uuden haploryhmän ja miesklaanin (K:n, H:n ja G:n) synty. II-1. F-keskuksesta erkaantunut K-haara. Yksi itään lähteneestä F-klaanin ryhmistä suuntasi kulkunsa jo 40 000 vuotta sitten läntisen Keski-Aasian savannialueelle. Tämän ryhmän yhdessä miehessä tapahtui mutaatio M9, ja näin sai alkunsa "euraasialainen" haploryhmä K ja mahtava K-klaani, jolla tuli olemaan ratkaiseva merkitys monen uuden väestön syntyyn. Nimitän klaanin vanhinta esi-isää Karliksi. II-2. F-keskuksesta erkaantunut H-haara. Toisessa F-klaanin itään lähteneen ryhmän miehessä tapahtui mutaatio M69, ja tuloksena oli "keskiaasialainen" haploryhmä H. Nimitän tämän klaanin vanhinta esi-isää Hesekieliksi. Nykyään "Hesekielin poikia" asuu Intiassa, Sri Lankassa ja Pakistanissa. II-3. F-keskuksesta erkaantunut G-haara. Yhdessä F-klaanin itään lähteneen ryhmän miehessä tapahtui mutaatio M201, ja tuloksena oli tyypillinen "persialainen" tai "induslaaksolainen" haploryhmä G. Tämän miehiä levisi myöhemmin Keski- Aasiaan, Lähi-itään ja jossain määrin myös Eurooppaan. Nimitän klaanin vanhinta esi-isää Gabrieliksi. Ekspansiokeskuksesta F lähti länteen kaksi miesryhmää. II-4. F-keskuksesta erkaantunut I-haara. Yksi lännen suuntaan lähteneistä miesryhmistä siirtyi Anatoliaan. Sen yhdessä miehessä tapahtui mutaatio M170, ja tuloksena oli "anatolialainen" haploryhmä I. Tästä kehittyi myöhemmin tyypillinen eurooppalainen haploryhmä. Nimitän klaanin vanhinta esi-isää Ivariksi. Ivarin pojilla tuli olemaan suuri merkitys Euroopan asuttamisessa Gravette-kaudelta (27 000 20 000 vuotta sitten) lähtien, ja sillä tuli olemaan melkoinen merkitys myös Suomen asuttamisessa, sillä (kuten edeltä käy ilmi) nykysuomalaisista miehistä joka neljäs on "Ivarin poika". II-5. F-keskuksesta erkaantunut J-haara. Toinen lännen suuntaan lähteneistä ryhmistä saapui Välimeren itärannikolle eli Israelin Libanonin alueelle. Klaani omaksui elinkeinokseen maanviljelyksen jo varhain, ja sen piirissä tapahtuivat 10 000 15 000 vuotta sitten mutaatiot 12F2.1, M1212a ja M304. Tuloksena oli "libanonilais-israelilainen" haploryhmä J. Kyseisen J-klaanin miehistä tuli tyypillisiä Välimeren, myös sen euroopanpuoleisen rannikon, asukkaita. Klaani jakautui myöhemmin kahtia siten, että mutaation M172 kautta syntyi Lähi-idän pohjoisosassa alahaploryhmä J2. Tätä ryhmää esiintyy nykyään melko runsaastikin (10 20 %) joissakin eteläisimmän Euroopan maissa; sitä esiintyy myös mm. juutalaisväestöissä. Kuten jäljempää selviää, J-klaanin miehiä tuli (tosin erittäin vähän) loppujen lopuksi Suomeenkin asti. Toisaalta heitä levittäytyi maanviljelyksen mukana myös vastakkaiseen suuntaan, Keski-Aasiaan, Pakistaniin ja Intiaan. Käytän klaanin vanhimmasta esi-isästä nimeä Jeremias.

48 Viimeksi käsitellystä ekspansiokeskuksesta F lähteneistä haarautumista tuli yleismaailmalliselta kannalta olemaan suurin merkitys edellä käsitellyllä "euraasialaisella" klaanilla K. III. K-klaanin ekspansiokeskus Puhtaasti geneettiseltä kannalta haploryhmä K voidaan esittää kuvan 21'Y K keskus gen copy' verkkona. Kysymyksessä on kuvan 14'Y verkko 5' laajemman verkon osa. Kuva 21'Y K keskus gen copy'. Haploryhmästä K polveutuvat haploryhmät ja ne mutaatiot, jotka ovat synnyttäneet haploryhmät. Mutaatiot voidaan esittää myös yksinkertaisemmin, jolloin L perustuu mutaatioon 20, M mutaatioon 4 ja P mutaatioon 45. Haploryhmä K lienee syntynyt 40 000 vuotta sitten Persiassa tai eteläisessä Keski- Aasiassa siten, että Lähi-idän F-klaanista lohkesi haara Keski-Aasiaan. Kyseinen Lähi-idän klaani edusti haploryhmää F, mutta viimeistään matkalla itään siinä tapahtui mutaatio M9, ja tuloksena oli haploryhmä K ja K-klaani; ks. kartta 12. Jakson 40 000 10 000 en. aikana tämä "Euraasian klaani" levisi lähes kaikkiin osiin maapalloa. Sen leviäminen alkoi Keski-Aasiasta kohti itää Itä-Aasian arovyöhykkeen muodostamaa väylää pitkin nykyisen Tadzikistanin vuoria ("Pamirin solmua", jossa kolme vuoristoa, Hindu Kush, Tianshan ja Himalaja yhtyvät). Esteenä ollut vuoristo sai K-klaanin jakautumaan kahtia: toiset suuntasivat kulkunsa Pohjoiseen kohti Siperiaa ja toiset kohti etelää nykyiseen Pakistaniin ja Intiaan. Nykyään monet itäisen Aasian, Amerikan, Intian ja Euroopan väestöt pohjautuvat kyseiseen K-klaaniin: K- klaanista erkani mm. NO-klaani, josta kehittyivät myöhemmin Pohjois-Siperian N- klaani ja Kiinan O-klaani, Amerikan K-klaani, Intian L-klaani, Kaakkois-Aasian M- klaani sekä P-klaani, jonka edelleenkehittymä R-klaani tuli mm. Eurooppaan. Taulukosta 'K' ja kartasta 13 nähdään, missä haploryhmää K nykyään esiintyy alkuperäisimmässä muodossaan eli K*:na. Tämän alahaploryhmän frekvenssit ovat korkeimmat (35 54 %) Uudessa Guineassa ja yleisemminkin Kaakkois-Aasiassa

sekä Australiassa; sitä esiintyy melkoisesti myös Keski-Aasian kasakkien alueella (11 15 %) ja Pohjois-Altailla (8 %). Euroopassa sitä esiintyy kyllä laajoilla alueilla, mutta vain harvinaisena (0-4 %). Suomessakin haploryhmää esiintyy mutta vain erittäin harvinaisena; sen frekvenssi on alle 1 %:n. 49 Kartta 12. Miesklaanin K levittäytyminen haploryhmän K todennäköiseltä syntyalueelta viiteen eri suuntaan. Karttaan on merkitty myös myöhemmän NO-klaanin levittäytyminen kahteen vastakkaiseen suuntaan. Toisen käsityksen mukaan (jota käsillä olevassa julkaisussa myös seurataan) NO-klaanin syntyalue olisi ollut tuhansia kilometrejä kaakompana, kartan merkinnän M paikkeilla (vrt. kartta 17), ja väestö olisi tullut tälle alueelle Intian rannikoiden kautta (vrt. edempänä oleva kartta 28).

50 Kartta 13. Y-kromosomin haploryhmän K* frekvenssejä. Haploryhmää esiintyy eniten kaakkoisessa Aasiassa ja Australiassa. Korkein arvo (54 %) on Uudessa Guineassa (Papuassa). Harvinaisempana haploryhmää esiintyy lähes kaikkialla Aasiassa ja Euroopassa. Keski-Aasian luvut 11 ja 15 viittaavat kasakkeihin, luku 8 pohjoisaltailaisiin ja luku 5 ketteihin. Euroopan korkein arvo 4 on kartan mukaan komeilla. Läntisen Keski-Aasian euraasialaisesta K-klaanista haarautui miehiä ("Karlin poikia") moneeen suuntaan. Näistä tulevien väestöjen synnyn kannalta oleellisia olivat erityisesti klaanit P, L, M ja NO; ks. kartta 12. (Jätän tässä tarkemmin käsittelemättä haploryhmän K alahaploryhmät K1, K2 ja K3, koska niillä ei ollut suurta merkitystä eurooppalaisten ja suomalaisten kehittymiseen.) Sen Afrikasta lähteneen väestön, joka saapui ensin Persiaan ja jatkoi sitten Keski- Aasian savannialueelle, voidaan tulkita olleen varsin onnekas: Keski-Aasian savannialueet olivat pitkälti samanlaisia kuin Sahara oli ollut ennen kuivumistaan ja ennen väestön lähtöä sieltä. Kysymyksessä oli ihmiselle hyvin sopiva, runsaasti ravintoa tarjoava alue. Ihmiset olivat löytäneet uuden alueen, jolla he tulivat hyvin toimeen ja joka ei ravinnon puutteen takia tai muista syistä rajoittanut heidän lisääntymistään. Ihmiset voivat lisääntyä ja levittäytyä niin kauas kuin savannia riitti. Ja sitä riitti koillisessa aina Mongoliaan sekä Kaspianmeren ja Mustanmeren pohjoispuolisille alueille asti. Yhdellä suunnalla väylä oli kuitenkin tukossa: Himalajan vuoristo ja siihen liittyvät vuorijonot Karakoram, Hindu Kush ja Tian Shan yhtyivät nykyisen Kabulin kaupungin koillispuolella ylipääsemättömäksi vuoristoksi, "Pamirin solmuksi". Väestöiltä oli nyt kaksi väylää tukossa: he eivät voineet edetä Pamirin solmun yli itään, eivätkä he voineet enää palata Persiaan, sillä ilmaston kylmeneminen ja kuivuminen oli läimäyttänyt heidän paluuporttinsa (samoin kuin edellä käsitellyt "Saharan portit") kiinni. Heidän ainoat

mahdollisuutensa olivat pohjoinen ja koillinen sekä kaakko. Kaakko tarkoitti Intiaa. Tämän suunnan valinneista miehistä muodostui "intialainen" L-klaani. III-1. K-klaanin keskuksesta erkaantunut L-haara. Yksi K-klaanin miesten ryhmä siirtyi 30 000 vuotta sitten Intiaan. Sen piirissä tapahtuivat mutaatiot M11, M20, M22 ja M81, ja tuloksena oli "intialainen" haploryhmä L ja sen alahaploryhmät. Nimitän klaanin esi-isää Leoksi ja hänestä alkunsa saanutta miespuolisten jälkeläisten joukkoa "Leon pojiksi". Myöhemmin L:stä kehittyi mutaatioiden M27 ja M76 kautta alahaploryhmä L1. III-2. K-klaanin keskuksesta erkaantunut M-haara. K-klaanin toisen ryhmän muodostivat ne miehet, jotka lähtivät läntisestä Keski-Aasiasta Itä-Aasiaan. Heidän piirissään tapahtuivat mutaatiot M4, M5 ja M106, ja alkunsa sai haploryhmä M ja sen alahaploryhmät. Nimitän klaanin esi-isää Matteukseksi ja hänen miespuolisten jälkeläistensä joukkoa "Matteuksen pojiksi". Noin 10 000 vuotta sitten M-klaanin miehiä lähti myös Uuteen-Guineaan; tämän klaanin piirissä tapahtui edellä mainittu mutaatio M4, ja tuloksena oli tyypillinen "uusiguinealainen" M-klaani. III-3. K-klaanin keskuksesta erkaantunut NO-haara. Kolmas K-klaanin ryhmä siirtyi eteläiseen Siperiaan tai mahdollisesti nykyisen Kiinan alueelle. Tämän ryhmän yhdessä miehessä tapahtui mutaatio M214, ja alkunsa sai haploryhmä NO. Nimitän klaanin esi-isää Noaksi ja hänen miespuolisten jälkeläistensä klaania "Noan pojiksi". Haploryhmää NO esiintyy nykyään runsaimmin Itä-Kiinassa, Japanissa ja Sumatralla; ks. kartta 15. Siitä, missä mutaatio M214 tapahtui, ei ole täyttä varmuutta. Aikaisemman käsityksen mukaan syntypaikka sijaitsi eteläisessä Siperiassa (ks. kartat 14 ja 15), mutta uusimman käsityksen mukaan (joka perustuu haploryhmän NO nykyiseen levikkialueeseen) mutaatio on tapahtunut Itä-Kiinassa. Käsillä olevassa kirjan kartoissa esiintyy kumpiakin ratkaisuja. 51

Kartta 14. Haploryhmän NO (kartan musta monisakarainen alue) jakautuminen siten, että tuloksina ovat toisaalta luoteeseen lähteneet ja toisaalta kaakkoon lähteneet miehet; edellisistä kehittyivät mm. suomalaiset (kartan Finns) ja jälkimmäisistä jakuutit (kartan Yakut). Kaakkoon lähteneistä miehistä kehittyivät mm. japanilaiset (kartan Japanese). Haploryhmä NO oli kehittynyt haploryhmästä K (kartan musta nelikulmio). Kartan lähde: Zerjal et al. 1997. Myöhemmin on ehdotettu, että haploryhmän NO syntyalue (kartan monisakarainen alue) hiukan etelämpänä Kiinassa. Ennen kuin klaani NO oli jakautunut kahteen alaklaaniin, N:ään ja O:hon, koillisen Euroopan miehet (mm. monien suomalaisten miesten esi-isät) muodostivat siis yhteisen klaanin itäisen ja kaakkoisen Aasian miesten (mm. kiinalaisten ja japanilaisten miesten esi-isien kanssa). NO:n kautta on siis löydettävä sukulaisuus toisaalta mm. suomalaisten ja toisaalta kiinalaisten ja japanilaisten miesten väliltä. Sukulaisuus näkyy havainnollisesti kartasta 24. 52 Kartta 15. Haploryhmiin K ja NO sekä N ja O liittyvät migraatiot. K:n ja NO:n väliin on merkitty kaksi mahdollista reittiä, sisämaanreitti ja rantareitti. Tekstissä ehdotetaan haploryhmien edustajille seuraavia etunimiä: Karl, Noa, Niilo ja Oka. Näiden sukulaisuussuhteet ovat seuraavat: Karl on Noan isä, ja Noalla on kaksi poikaa, Niilo ja Oka. III-3a. NO-haaran sivuhaara N. Haploryhmä NO jakautui myöhemmin kahtia; ks. kartta 15 ja kuvan 22'Y NO jako copy' fylogeneettinen puu. Alueen yhdessä miehessä tapahtui mutaatio M231 (LLY22q) ja tuloksena oli haploryhmä N; kaakompana tapahtui mutaatio M175, ja tuloksena oli haploryhmä O. Nimitän N-klaanin vanhinta esi-isää (kyseistä Noan poikaa) Niiloksi ja hänestä alkunsa saanutta miespuolisten jälkeläisten joukkoa "Niilon pojiksi". Haploryhmästä N kehittyivät edelleen alahaploryhmät N1, N2 ja N3 (eli havainnollistusta jatkaaksemme, Niilolla oli kolme

53 poikaa, Niilo-1, Niilo-2 ja Niilo-3). Näiden lisäksi yhtenä alahaploryhmänä jatkoi alkuperäinen N ("Niilo itse") eli N*. Noan toista poikaa nimitän Okaksi. Se, missä päin maailmaa haploryhmien N* ja O miehiä nykyään asuu, käy ilmi liitteen taulukosta 'N* ja O'. Kuva 22'Y NO jako copy'. Haploryhmän K kehittyminen mutaatioiden kautta haploryhmäksi NO ja tämän jakautuminen edelleen haploryhmiksi N ja O. Mutaatio, joka synnytti haploryhmän N, lienee tapahtunut (NO:n synnyttäneen mutaation tapaan) joko eteläisessä Siperiassa tai Kiinassa. Haploryhmän N alahaploryhmien miehiä siirtyi eri alueille siten, että a) alkuperäisklaani N* jäi pääasiassa Kiinaan; b) klaani N1 (joka tosin ei kasvanut kovin suureksi) asettui kasakkien ja uzbekkien alueelle; c) klaani N2 asettui keskiseen Pohjois-Siperiaan eli Taimyrin niemimaalle ja sen läheisyyteen (ks. kartta 19); d) klaani N3 jakautui kahtia: Toiset lähtivät länteen ja saapuivat Koillis-Eurooppaan, loppujen lopuksi mm. Suomeen, mutta toiset lähtivät itään ja saapuivat Koillis- Siperiaan, mm. Jakutiaan; ks. kartta 15. Käsittelen seuraavaksi N-klaanin neljä alaklaania (jotka siis ovat N*, N1, N2 ja N3) sekä taulukoiden että niiden pohjalta piirtämieni levikkikarttojen pohjalta. Karttojen lukua helpottaa kartta 16, josta ilmenevät monien Euraasian nykyväestöjen asuinpaikat. Kyseiset taulukot ovat liitteen 'N* ja N1', 'N2 Euroopassa ja Aasiassa', 'N3 Eur' ja 'N3 Aasia' ja kartat 18, 19 ja 20.

54 Kartta 16. Joidenkin euraasialaisten väestöjen asuinpaikkoja. Se, mitä väestöjä kartan kolmikirjaimiset symbolit edustavat, selviää kirjan loppuosan "Väestöjä ja kieliä koskevien lyhenteiden luettelosta". Haploryhmän N* frekvenssit näkyvät taulukosta 'N* ja O' ja kartasta 17. Niiden mukaan haploryhmää esiintyy Kaakkois-Aasiassa. Kartta 17. Haploryhmän N* summittaiset levikkialueet. Tummemmalla alueella frekvenssi on korkeampi kuin vaaleammalla.

Haploryhmän N1 frekvenssit nähdään liitteen taulukosta 'N1' ja kartasta 18. Niiden mukaan haploryhmää esiintyy harvinaisena (frekvenssit 1 4 %) erittäin laajalla alueella; alue ulottuu Koillis-Euroopasta Keski-Aasia kautta Itä-Aasiaan. 55 Kartta 18. Haploryhmän N1 frekvenssejä Euraasiassa. Kartta perustuu liitteen taulukkoon 1'N1'. Kartan maksimiarvo (4 %) kuuluu kasakeille. Koillis-Euroopan arvo 1 % kuuluu komeille (syrjääneille). N2 ja N3 Klaanin N* kaksi muuta edelleenkehittymää kuin N1 lähtivät Keski-Aasiasta Siperiaan 46 000 vuotta sitten; Kuzmin Orlova 1998. Kysymyksessä olivat todennäköisesti mm. klaanit N2 ja N3. Klaanien houkuttimena olivat jääkaudenaikaisen Siperian runsaat mammutti-, hirvi- ja myskihärkälaumat. Ravintoa oli tässä vaiheessa Siperiaan siirtyville ihmisille tarjolla runsaammin kuin ehkä missään muualla maapallolla. Mutta Siperiaan lähdöllä oli myös omat huonot puolensa: ilmasto oli erittäin kylmä, talvisin usein 40 Celsius-astetta, ja suuret laumaeläimet olivat ihmisille jatkuvana uhkana. a) Kylmyyttä vastaan ihmiset oppivat rakentamaan tukevia siirrettäviä asumuksia ja valmistamaan itselleen eläimennahoista lämpimiä vaatteita. Vaatteiden valmistamiseen he ottivat käyttöön tärkeän työkalun, ompeluneulan; tätä eivät eteläisemmät ihmiset vielä tunteneet. b) Suurten laumaeläinten aiheuttamaa vaaraa Siperian ihmiset torjuivat tehokkailla uusilla keihäiden kärkiin kiinnitetyillä terillä (microblades), jotka samalla olivat tehokkaita suurriistaan kaatamiseen ja runsaiden saaliiden saamiseen. (Uudet tehokkaat metsästysvälineet tulivat Siperiassa käyttöön varsinkin noin 23 000 20 000 vuotta sitten; Kuzmin Orlova 1998. Vanhemmat välineet (macroblade technology) olivat olleet käytössä 34 000 20 000 vuotta sitten). Siperiaan muuton jälkeen kyseisistä N2- ja N3-klaaneista (samoin kuin muista etelästä Siperiaan lähteneistä klaaneista) tuli "Siperian mammutinmetsästäjiä". Heidän joukossaan oli runsaasti mm. nykyisten jakuuttien, samojedien ja

56 itämerensuomalaisten esi-isiä. (Nykysuomalaisten miesten esi-isistä noin 60 prosenttia on peräisin kyseisistä Siperian mammutinmetsästäjistä.) Siperian mammutinmetsästäjien keskuudessa kehittyi runsaat 20 000 vuotta sitten kolme huomattavaa kulttuuria: Mal'ta-kulttuuri (Jenisein ja Baikalin alueelle), Afontova Gora Ohshurkovo -kulttuuri ja Dyuktai-kulttuuri (kauempana Koillis- Siperiassa. Viimeksi mainitun kulttuurin asuinalueet ulottuivat Beriangiaan ja siis kummallakin puolelle nykyistä Beringin salmea. Dyuktai-kultturin mammutinmetsästäjät olivat niitä, joista osa jääkauden loppuvaiheessa (Beringin salmen uudestaan avauduttua) jäi Alaskan puolelle. Siperian alueesta ovat eräät arkeologit (Kuzmin Orlova 1998) tehneet sen havainnon, että Altai- ja Sajan-vuoristo sekä Angara-joen seudulta ei ole löydetty asutuksen jälkiä jääkauden kylmimmältä jaksolta noin 20 000 vuotta sitten ja sen jälkeen. Samalta kaudelta on kyllä tehty löytöjä mm. Jenisei-joen yläjuoksulta ja Balkailjärven itäpuolelta. Näiden havaintojen voi ajatella viittaavan siihen, että vain jälkimmäiset alueet (eivät edelliset) olivat osa Siperian refugia ja että Siperian refugi sijaitsi siis mm. Jenisei-joen yläjuoksulla. Alueella sijaitsee Keski-Aasian ylänkö, ja ehkä juuri tällä ylängöllä asuivat 20 000 vuotta sitten myös mm. suomalaisten ja jakuuttien esi-isät (klaani N3) sekä samojedien (klaani N2) esi-isät? Haploryhmän N2 frekvenssit nähdään liitteen taulukosta 'N2 Euroopassa ja Aasiassa' ja kartasta 19. Kartta 19. Haploryhmän N2 frekvenssejä. Haploryhmää on eniten (kartan 91) Taimyrin niemimaan Nganasaneilla (Taugisamojedeilla). Lähteet: Tambets et al. 2004, Semino et al. 2000, Karafet et al. 2002 ja Kolgan et al. 1993 ja 2001. Kartta perustuu liitteen taulukon 'N2 Euroopassa ja Aasiassa' frekvensseihin.

N2:n frekvenssi on korkein (91 %) Taimyrin niemimaan nganasaneissa; lähes yhtä korkea tämä frekvenssi on nganasanien länsipuolisissa naapureissa, tundranenetseissä (75 %) ja metsänenetseissä (48 %) sekä metsäenetseissä (78 %) ja tundraenetseissä (74 %). N2:n frekvenssit ovat verraten korkeita (16 28 %) eri puolilla tätä keskusaluetta: suomensukuisia kieliä puhuvilla udmurteilla 29 %, hanteilla 28 %, komeilla 24 %, vepsäläisillä 18 % ja mareilla 17 % sekä tukkilaisia kieliä puhuvilla tuvinilaisilla 22 % ja kakasseilla 17 %. Haploryhmän N2 kokonaisalue on erittäin laaja: se ulottuu Karjalasta Turkkiin ja Uzbekistaniin ja edelleen Mantshuriaan sekä koillisimpaan Siperiaan. Tyypillisesti N2-klaanin miehet olivat niitä mammutinmetsästäjiä, joista tuli kehittymään samojedeja. Jos ajatellaan, että pohjoinen Euraasia oli jääkauden aikana jakautuneena kahteen jäätikköön, Skandinaaviseen ja koillissiperialaiseen, sijaitsi näiden välissä jäätön alue. Tällä alueella sijaitsi Siperian refugi, josta N3-miehiä siirtyi jäätiköiden pienentyessä kahteen suuntaan, kohti Skandinaviaa ja kohti Koillis-Siperiaa. Ne kolmannen ryhmän miehet, jotka jäivät refugin alueelle, edustivat tyypillisesti klaania N2. Siperian refugin keskusalue sijaitsi todennäköisesti Taimyrin niemimaalla tai sen läheisyydessä. Haploryhmän N3 frekvenssit nähdään liitteen taulukoista 'N3 Eur' ja 'N3 Aasia' sekä kartasta 20. 57 Kartta 20. Haploryhmän N3 frekvenssejä Euroopassa ja Aasiassa. Karttaan ei ole merkitty seuraavia väestöjä, jotka kyllä ovat mukana N3:a koskevassa liitteen taulukossa (suluissa väestön N3:n frekvenssi): taiwanilaiset (6), Taiwanin kiinalaiset (4), pohjoiskiinalaiset (14), eteläborneolaiset (5), pohjoiset han-kiinalaiset (9), eteläiset han-kiinalaiset (11 ja 15), mantshut (6), kambodsalaiset (17), tujialaiset (4), jizulaiset (3) ja vietnamilaiset (2). Haploryhmällä N3 on kaksi