Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Helsinki 17.10.2008 Lausunto tekijänoikeutta osaamistaloudessa koskevasta vihreästä kirjasta (E 64/2008) Lausuntonaan tekijänoikeutta osaamistaloudessa koskevasta Euroopan Yhteisöjen komission vihreästä kirjasta (KOM(2008) 466 lopullinen) Viestinnän Keskusliitto esittää seuraavaa: Pääviestit 1. Viestinnän Keskusliitto ei näe tarvetta tekijänoikeutta tietoyhteiskunnassa koskevan direktiivin muuttamiseen (2001/29/EY, jäljempänä direktiivi). Direktiivissä osaamistalouden arvoketjun osapuolten edut on sovitettu yhteen siten, että lopputulos on kaikkien kannalta kohtuullisesti toimiva. Tätä herkkää tasapainoa ei ole syytä miltään osin järkyttää supistamalla tekijänoikeussuojan alaa uusilla tai tiukennetuilla rajoitussäännöksillä. 2. Komissio kuvaa osaamistaloutta taloudelliseksi toiminnaksi, jossa hyödynnetään henkisiä voimavaroja. Vihreän kirjan näkökulma ei kuitenkaan ole talouteen tai liiketoimintaan painottunut. Kirjasta henkii pikemminkin tekijänoikeuden suojaaman aineiston korvauksettoman käytön ihannointi. Viestinnän Keskusliiton mielestä aito osaamistalous syntyy vain, kun sisältöliiketoiminnassa tehtävät taloudelliset investoinnit turvataan tehokkaasti. 3. Julkinen valta voi edistää parhaiten tutkimusta, tiedettä ja opetusta takaamalla riittävät resurssit tutkimus- ja opetuslaitosten toimintaan. Tekijänoikeuden rajoitusten lisääminen olisi sen sijaan tavattoman lyhytnäköistä ja veisi pohjaa riippumattoman sisältöliiketoiminnan harjoittamiselta. Lisärajoitukset oikeuksiin johtaisivat osaamisen vähentymiseen, kun edellytykset uuden, opetuksessa ja tutkimuksessa hyödynnettävän aineiston tuottamiseen heikentyisivät. 4. Uusien liiketoimintamallien kehittäminen verkossa on osoittautunut viestintäalalla haasteelliseksi. Julkisen vallan ei pidä omilla toimillaan vaikeuttaa riippumattoman sisältöliiketoiminnan kehittämistä. Julkisin varoin rahoitettujen laitosten rooliin ei voi kuulua yksityisin varoin rahoitetun aineiston hyväksikäyttö
2 ja jakelu verkon kautta, ei myöskään kilpailevien sisältöpalvelujen kehittäminen. Tämä vääristäisi kilpailua ja loukkaisi Euroopan unionin perusoikeuskirjassa turvattua omistusoikeuden vapautta. 5. Vihreän kirjan tarkoituksena on saada aikaan keskustelua siitä, miten osaamista voitaisiin parhaiten levittää tutkimuksen, tieteen ja opetuksen käyttöön verkkoympäristössä. Kustantajat ovat valmiita lisensioimaan kustantamaansa aineistoa näihin ja muihinkin tarkoituksiin vapaaehtoisten sopimusjärjestelyjen pohjalta. Lisensiointijärjestelyjä edistäisi osaltaan se, että oikeuksien hankintaa tuettaisiin työsuhdetekijänoikeutta koskevalla sääntelyllä. Tämä sääntely, joka ei koske oikeuksien sisältöä vaan niiden hallintaa, tulisi toteuttaa uudella, direktiivin ulkopuolisella sääntelyllä. 6. Viestinnän Keskusliitto yhtyy opetusministeriön 13.8.2008 päivätyssä perusmuistiossa esitettyihin kriittisiin näkemyksiin vihreän kirjan sisällöstä ja direktiivin uudistamistarpeista. Vihreä kirja Vihreän kirjan perusteella komissio käynnistää kuulemisprosessin tekijänoikeuden roolista osaamistaloudessa. Vihreän kirjan yleisessä osassa käsitellään poikkeuksia tekijöiden yksinoikeuksiin, joista on säädetty tietoyhteiskunnan tekijänoikeuksia koskevassa direktiivissä. Vihreän kirjan toinen osa keskittyy erityiskysymyksiin, jotka koskevat kirjastojen, arkistojen ja museoiden sekä oppilaitosten ja vammaisten henkilöiden hyväksi tehtyjä poikkeuksia. Keskeistä on arvioida sitä, pitäisikö näitä poikkeuksia kehittää digitaalisella aikakaudella. Vihreä kirja käsittelee myös ns. orpoteoksia sekä käyttäjien luomaa sisältöä. Yleiset kysymykset 1. Olisiko aiheellista edistää tekijänoikeuteen säädettyjen poikkeusten soveltamista koskevia oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien välisiä sopimusjärjestelyjä tai laatia tällaisia järjestelyjä koskevia suuntaviivoja? 2. Olisiko aiheellista edistää sellaisia oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien välisiä sopimusjärjestelyjä, jotka koskevat tekijänoikeuteen säädettyjen poikkeusten ulkopuolelle jääviä muita näkökohtia, tai laatia näitä järjestelyjä koskevia suuntaviivoja tai lupamalleja? 3. Onko valinnaisten poikkeusten luetteloon perustuva lähestymistapa tarkoituksenmukainen, kun otetaan huomioon internet-tekniikan kehitys ja nykyiset taloutta ja yhteiskuntaa koskevat odotukset? 4. Olisiko tietyt poikkeusryhmät muutettava sitoviksi oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja poikkeuksiin oikeutettujen suojelun parantamiseksi? 5. Jos olisi, mitkä poikkeusryhmät tulisivat kyseeseen?
3 Viestinnän Keskusliiton mielestä tarvetta direktiivin muuttamiseen ei ole. Emme myöskään näe tarvetta sopimuspohjaisten lupamallien tai suuntaviivojen laatimiseen. Direktiivissä on perusteellisen valmistelutyön tuloksena saavutettu tasapaino tekijänoikeuden arvoketjun eri osapuolten tekijöiden, tuotteistajien, jakelijoiden ja kuluttajien välillä. Tätä tasapainotilaa ei ole syytä järkyttää, kuten ei myöskään osapuolten sopimusvapautta. Liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat internetissä hakevat monelta osin vielä muotoaan. Monet perinteiset toimialat ovat suurten haasteiden edessä etsiessään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja sopeuttaessaan toimintaansa verkkoon. Tässä murrostilanteessa osoittaisi huonoa arvostelukykyä lähteä muuttamaan EU-sääntelyä, joka hädin tuskin on saatettu voimaan eri jäsenvaltioissa. Oikeusvarmuus edellyttää mielestämme sitä, että direktiivin rajoitussäännöksiin ei tehdä muutoksia näin nopealla aikavälillä. Internet on avannut mahdollisuuksia toimijoille, jotka perustavat omat palvelunsa toisten yritysten tuotteiden hyödyntämiseen ilman asianomaisten yritysten suostumusta. Esimerkkeinä voidaan mainita erilaiset hakukoneteknologiaa hyödyntävät uutiskoostepalvelut sekä televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelut. EU-lainsäädännön ei tulisi millään tavoin edistää luvattomia verkkopohjaisia norkkimispalveluita. Tekijänoikeusdirektiivin poikkeussäännökset ovat tässä avainasemassa rajoituksia ei tulisi laajentaa nykyisestä. Vihreä kirja ei käsittele lainkaan julkisin varoin rahoitettujen laitosten roolia verkkoympäristössä eikä niiden suhdetta kaupalliselta pohjalta rahoitettuihin toimintoihin. Kirjastojen, arkistojen, museoiden ja opetuslaitoksen tehtäviin kuuluvat demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömät kulttuuriset, sivistykselliset ja yhteiskunnalliset palvelut, joita liiketoiminnalliselta pohjalta ei ole aikaansaatavissa. Julkisin varoin rahoitetut laitokset eivät sen sijaan saa kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa niin, että riippumaton ja kannattava sisältöliiketoiminta verkossa vaarantuu. Verkkoliiketoimintaa edistäisi osaltaan sääntely, jolla helpotettaisiin oikeuksien hankintaa työsuhdetekijänoikeutta koskevalla olettamasäännöksellä. Tällainen sääntely on jo toteutettu tietokoneohjelmia koskevassa direktiivissä. Sääntelyn laajentaminen koskemaan muitakin teoslajeja tulisi järjestää muulla tavoin kuin oikeuksien sisältöä koskevan, nyt esillä olevan direktiivin avaamisella. Esitämme, että oikeuksien hallinnasta annettaisiin oma, vain tähän kysymykseen keskittyvä sääntely. Kirjastojen ja arkistojen toiminta 6. Olisiko kirjastoja ja arkistoja koskeva poikkeus säilytettävä ennallaan, koska kustantajat kehittävät oma-aloitteisesti verkossa käytettäviä hakemistoja? 7. Pitäisikö yleisölle avointen kirjastojen, oppilaitosten, museoiden ja arkistojen kuulua samoihin lupajärjestelmiin kuin kustantajien, jotta teokset olisivat paremmin niiden saatavilla? Onko jo olemassa esimerkkejä onnistuneista lupajärjestelmistä, joita sovelletaan kirjastokokoelmien käyttöön verkossa? 8. Olisiko yleisölle avoimia kirjastoja, oppilaitoksia, museoita ja arkistoja koskevan poikkeuksen soveltamisalaa täsmennettävä seuraavien näkökohtien osalta:
4 a. tiedostomuodon muuttaminen, b. poikkeuksen nojalla sallittu kopiomäärä, c. kokonaisten kirjastokokoelmien skannaus? 9. Olisiko lainsäädännössä tarpeen selventää, ylittääkö kirjastossa olevien teosten skannaus niiden muuntamiseksi internetissä haettavaan muotoon tekijänoikeuteen säädettyjen nykyisten poikkeusten soveltamisalan? Viestinnän Keskusliiton mielestä kirjastojen ja arkistojen toimintaan liittyviä direktiivin poikkeussäännöksiä ei pidä muuttaa. Yksityiskohtaisemmat direktiivimääräykset jäykistäisivät sääntelyä. Jäsenvaltioiden rajat ylittävä kirjastojen, arkistojen ja museoiden toiminta on kieli- ja kulttuurisyistä vähäistä suhteessa kansallisen käytön laajuuteen. On hyvä, että direktiivi jättää jossain määrin kansallista joustovaraa säännösten voimaan saattamisessa. Direktiiviin sisällytetty ns. kolmen kohdan testi luo joka tapauksessa yhdenmukaiset rajat poikkeussäännöksille. Suomessa kirjastojen, arkistojen ja museoiden toimintaa tukevat, direktiivin nojalla täsmennetyt säännökset antavat laitoksille erittäin laajat mahdollisuudet käyttää tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa. Käyttö ulottuu niin laitosten omiin säilyttämis-, ylläpito-, entistämis- ja täydentämistarpeisiin kuin laitosten asiakkaidenkin tarpeisiin. Mielestämme näitä rajoitus- ja sopimuslisenssisäännöksiä ei saa laajentaa nykyisestä. Kustantajat ovat valmiita sopimaan aineistojensa käytöstä kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa. Osa lisensioinnista soveltuu hoidettavaksi kustantajien ja tekijöiden yhteisen tekijänoikeusjärjestön, Kopioston, kautta. Lisensiointia valmistellaan parhaillaan Kopioston piirissä. Sisältöliiketoiminnan siirtyessä yhä laajemmin verkkopohjaiseksi palvelutoiminnaksi on äärimmäisen tärkeää, ettei julkinen valta omilla toimillaan estä tai häiritse markkinoiden kehittymistä. Direktiivi ei salli kirjastojen digitoidun aineiston välittämistä suoraan asiakkaille verkkopohjaisesti ilman oikeudenhaltijoiden suostumusta. Tästä periaatteesta on pidettävä kiinni, sillä muussa tapauksessa sisältöliiketoiminnan harjoittamiselta vietäisiin edellytykset. Kiinnitämme huomiota myös siihen, että kirjastot, arkistot ja museot eivät saa käyttää ulkopuolista palveluntarjoajaa kokoelmiensa digitointiin sillä tavoin, että ulkopuoliselle palveluntarjoajalle jäisi kopiot digitoidusta aineistosta. Kopioitu aineistomassa avaisi palveluntarjoajalle mahdollisuuden käyttää aineistoa omaan liiketoimintaansa epälojaalilla, kilpailua rajoittavalla tai peräti lainvastaisella tavalla. Käytäntö on osoittanut, että Euroopan ulkopuolisissa maissa yrityskulttuurit ja toimintatavat poikkeavat huomattavasti eurooppalaisesta tavasta toimia (vrt. esimerkiksi GoogleNews oikeudenkäynti Belgiassa). EU:n ei tule polkea omien yritystensä toimintaedellytyksiä, vaan turvata ne takaamalla tehokas tekijänoikeussuoja sisältötuotteille ja -palveluille.
5 Orvot teokset 10. Olisiko orpoja teoksia koskevan ongelman ratkaisemiseksi tarpeen antaa yhteisötason säännös, joka olisi 24. elokuuta 2006 annettua komission suositusta 2006/585/EY tiukempi? 11. Jos tällainen säännös on tarpeen, olisiko se annettava muuttamalla tekijänoikeuksista tietoyhteiskunnassa vuonna 2001 annettua direktiiviä vai antamalla asiasta erillinen säädös? 12. Kuinka orpojen teosten ongelmaan liittyvät rajat ylittävät näkökohdat pitäisi ratkaista, jotta varmistettaisiin eri jäsenvaltioissa käyttöön otettujen ratkaisujen tunnustaminen koko EU:ssa? Viestinnän Keskusliitto saa sekä lehden- että kirjankustannustoiminnassa toimivilta jäsenyrityksiltään jatkuvasti kyselyitä ns. orpoteoksista, joiden oikeudenomistajat ovat tuntemattomia tai tavoittamattomissa. Useimmiten kysymykset koskevat kuvallista aineistoa, kuten vanhoja valokuvia, julisteita, kansikuvia tai piirroksia. Näiden tuotteiden luvallinen käyttö osoittautuu usein mahdottomaksi ja aineisto jää siten yleisön ulottumattomiin. Ongelma ei kyselyiden perusteella vaikuta mittakaavaltaan laajalta, mutta se aiheuttaa kuitenkin tarpeetonta hallinnollista kitkaa ja kustannuksia yrityksille. Yhteisön tasolla olisi syytä selvittää, olisiko löydettävissä mahdollisimman kevyt lainsäädännöllinen ratkaisu, joka tukisi orpoteosten saamista käytettäväksi. Ratkaisu ei kuitenkaan saisi pohjautua siihen, että jokin tekijänoikeusjärjestö tai muu taho keräisi korvausmassaa kaikista orpoteoksista tilittäen vain murto-osan varoista yksittäisille orpoteosten oikeudenhaltijoille, kun joku heistä ilmaantuisi vaatimaan korvaustaan. Tämäntyyppisessä ratkaisussa osoitteeton korvausmassa päätyisi suurimmaksi osaksi joko järjestön hallintokuluihin tai väärille oikeudenhaltijoille. Parempi vaihtoehto olisi sellainen, joka turvaisi käyttäjälle laillisen oikeuden käyttää orpoja teoksia ja kohtuullinen korvaus maksettaisiin vain siihen oikeutetuille oikeudenhaltijoille, joiden teosten käytöstä kulloinkin on kysymys. Vammaisten henkilöiden käyttö 13. Olisiko vammaisten henkilöiden kuuluttava samoihin lupajärjestelmiin kuin kustantajien, jotta teokset olisivat paremmin heidän saatavillaan? Jos näin on, minkätyyppiset luvat soveltuisivat parhaiten tähän tarkoitukseen? Onko jo käytössä sellaisia lupajärjestelmiä, joiden avulla teoksia voidaan tuoda paremmin vammaisten henkilöiden saataville? 14. Olisiko aiheellista antaa sitovia säännöksiä teosten saattamisesta tietyssä muodossa vammaisten henkilöiden saataville? 15. Olisiko aiheellista täsmentää, että nykyinen vammaisten henkilöiden hyväksi säädetty poikkeus koskee muitakin vammaisryhmiä kuin näkö- ja kuulovammaisia? 16. Jos näin on, mitä muita osaamisen verkkolevittämisen kannalta olennaisia vammaisryhmiä poikkeuksen piiriin pitäisi sisällyttää?
6 17. Pitäisikö kansallisissa lainsäädännöissä täsmentää, että vammaisten henkilöiden hyväksi säädettyyn poikkeukseen oikeutettuja ei saa vaatia maksamaan hyvitystä teosten käyttämisestä niiden muuntamiseksi vammaisten luettavaan muotoon? 18. Olisiko tietokantojen oikeudellisesta suojasta annettuun direktiiviin 96/9/EY sisällytettävä vammaisten henkilöiden hyväksi erityinen poikkeus, jota sovellettaisiin sekä alkuperäisiin että sui generis -oikeudella suojattuihin tietokantoihin? Vammaisia henkilöitä koskevia direktiivin säännöksiä ei ole syytä tiukentaa. Vammaisten kansalaisten tasa-arvoinen asema sisältöjen saatavuuden suhteen on tärkeä päämäärä ja kannatamme sitä. Vammaisten henkilöiden palveluiden turvaaminen on kaikkien kansalaisten yhteinen asia ja siitä aiheutuvat kustannukset tulee kattaa verovaroin. Vammaisten henkilöiden hyväksi tehtävät poikkeukset tekijäoikeuksiin merkitsevät sitä, että kustannusrasitus kohdistuu kaikkien kansalaisten sijasta vain oikeudenhaltijoihin tekijöihin ja sisältöpalveluyrityksiin. Tämä ei ole kohtuullista. Väestön ikääntyessä ihmisten mahdollisuudet käyttää teoksia normaalilla tavalla heikkenevät. Yritysten velvollisuudeksi ei voida määrätä teosten korvauksetonta muuntamista ikääntyneille tai vammaisille henkilöille paremmin soveltuviksi. Muuntamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset on katettava julkisista varoista. Opetuskäyttö 19. Olisiko tiede- ja tutkimusyhteisön kuuluttava samoihin lupajärjestelmiin kuin kustantajien, jotta teokset olisivat nykyistä helpommin saatavilla opetustai tutkimuskäyttöön? Onko olemassa esimerkkejä onnistuneista lupajärjestelmistä, joita sovelletaan teosten opetus- tai tutkimuskäyttöön verkossa? 20. Olisiko opetusta ja tutkimusta koskevaan poikkeukseen lisättävä selvennys siitä, että se sisältää myös nykyaikaiset etäopiskelumuodot? 21. Olisiko tarkennettava, ettei opetusta ja tutkimusta koskeva poikkeus koske ainoastaan luokissa tai oppilaitoksissa käytettävää materiaalia vaan myös teoksia, joita käytetään yksityiseen opiskeluun kotona? 22. Olisiko annettava sitovat vähimmäissäännöt siitä, miten pitkiä voivat olla teoksista otetut otteet, joista saa valmistaa kappaleita tai jotka saa saattaa yleisön saataville opetus- ja tutkimustarkoituksiin? 23. Olisiko määritettävä sitova vähimmäisvaatimus, jonka mukaan poikkeus kattaa sekä opetuksen että tutkimuksen? Viestinnän Keskusliitto ei pidä perusteltuna direktiivin muuttamista opetustoimintaa koskevien poikkeusten osalta. Suomen tekijänoikeuslakiin on sisällytetty erittäin laaja sopimuslisenssisäännös teosten digitaalisesta kopioinnista ja välittämisestä opetustoiminnassa. Lisensioinnin edellyttämiä käytännön toimia (valtuuksien hankkiminen oikeudenhaltijoilta, lupien
7 sisällön suunnittelu, hinnoittelukysymykset jne.) valmistellaan parhaillaan kustantajien ja tekijöiden yhteisen tekijänoikeusjärjestön Kopioston piirissä. Opetustoimintaa koskeva sopimuslisenssisäännös koskee kaikenlaisia teoksia ja pitää sisällään kustannettujen tuotteiden ohella myös esimerkiksi televisio- ja radio-ohjelmat. Oppimateriaalit muodostavat huomattavan osan kustannustoiminnan liikevaihdosta. Opetussektori on siis kustantajille erittäin merkittävä markkina-alue. Sitä koskevat tekijänoikeudelliset rajoitussäännökset kajoavat suoraan kustantajien ydinliiketoimintaan. Kustantajat tarjoavat oppilaitoksille painettujen kirjojen ohella myös digitaalisessa muodossa olevia opetusaineistoja ja kokonaisia digitaalisia oppimisympäristöjä - myös etäopetuksessa hyödynnettäviksi. Tätä intensiivisessä kehitysvaiheessa olevaa digitaalista markkinaa ei tule häiritä tekijänoikeudellisilla lisärajoituksilla. Oppilaitoksille rajoitussäännösten myönnetyt oikeudet digitaalisessa muodossa olevien kustannettujen aineistojen kopiointiin ja välittämiseen mahdollistavat tilanteen, jossa julkisin varoin rahoitetut laitokset tekevät yksityisten toimijoiden tuotteista kopioimalla koostettuja uusia opetusmateriaaleja oppilaidensa käyttöön. Tässä menevät sekaisin opetuslaitosten ja oppimateriaalikustantajien roolit tavalla, joka ei ole hyväksyttävissä. Rajoitussäännösten avulla ei tule edistää yksityisen sektorin sisältöpalvelujen kanssa kilpailevia julkisia palveluja. Käyttäjien luoma sisältö 24. Olisiko annettava tarkempia sääntöjä siitä, minkälaisia toimia käyttäjät voivat tai eivät voi toteuttaa käyttäessään tekijänoikeudella suojattuja teoksia? 25. Olisiko direktiiviin sisällytettävä käyttäjän itsensä luomaa sisältöä koskeva poikkeus? Viestinnän Keskusliiton mielestä direktiivissä ja Suomen tekijänoikeuslaissa on riittävät säännökset siitä, mitä käyttäjät voivat tai eivät voi tehdä tekijänoikeussuojatuilla teoksilla. Uutta lisäsääntelyä emme pidä tarpeellisena. Sen sijaan olisi erittäin tärkeää levittää laajasti ja tehokkaasti tietoa voimassa olevan sääntelyn sisällöstä ja tavoitteista, jotta kansalaiset ymmärtäisivät suojan välttämättömyyden uusien tuotteiden ja palvelujen aikaansaamisessa ja toimisivat säännöksiä kunnioittaen. Tässä on erittäin suuri haaste erityisesti nuoria, verkossa eläviä kansalaisia silmällä pitäen. On hyvä, että Vihreässä kirjassa on tehty ero käyttäjien itse tekemän aineiston ja käyttäjien hyödyntämän, muiden tekemän suojatun aineiston välillä. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Käyttäjät voivat saattaa itse tekemänsä aineiston verkon kautta saataville joko täysin vapaasti tai hyödyntäen esimerkiksi Creative Commons lisenssejä. Suomen tekijänoikeuslain säännökset ns. vapaasta muuntelusta asettavat rajat sille, miten tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa voi hyödyntää uuden aineiston luomisen pohjana.
8 Yhteenveto Direktiivi on vastikään saatettu voimaan. Siinä aikaansaatua tasapainoa eri intressiryhmien välillä ei ole syytä järkyttää. Direktiiviin ei ole tarpeen tehdä muutoksia. Vihreän kirjan tavoitteena olevaa osaamisen levittämistä verkkoympäristössä on mahdollista edistää monilla muilla tavoin kuin direktiivin rajoitussäännöksiä muuttamalla. Esimerkiksi riittävien resurssien takaaminen opetus- ja tutkimusalan laitoksille on tässä avainasemassa. Myös tiedotustoiminnalla sekä oikeuksien hankinnan tukemisella työsuhdetekijänoikeussääntelyllä on oma merkittävä roolinsa tavoitteiden saavuttamisessa. Julkisin varoin toimivien laitosten ja kaupalliselta pohjalta toimivien yritysten roolit on syytä pitää selkeästi erillään. Julkisin varoin rahoitetut laitokset eivät saa toimia kilpailua vääristävällä tavalla. Viestinnän Keskusliitto ry Satu Kangas johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö, joka edistää toimialan yleisiä toimintaedellytyksiä tavoitteenaan turvata monipuoliset joukkoviestintäpalvelut suomalaisille. Viestinnän Keskusliitto edustaa noin 800 yritystä, jotka työllistävät noin 30 000 henkilöä. Edustettujen yritysten osuus joukkoviestintämarkkinoista on noin 80 %. Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Radioiden Liitto sekä Suomen Televisioiden Liitto. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Håkan Gabrielsson Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka hakan.gabrielsson@vkl.fi satu.kangas@vkl.fi puhelin 2287 7304 puhelin 2287 7305 GSM 050-558 1048 GSM 050 433 7250