Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 24 07.05.2014 Ympäristö- ja 74 21.08.2014 rakennuslautakunta Ympäristö- ja 100 23.10.2014 rakennuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 69 26.11.2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28 25.03.2015 Aloite Puu-Anttilasta 225/10.03.02/2014 KUVALK 07.05.2014 24 Kaupunki on 12.3.2014 vastaanottanut aloitteen Puu-Anttilasta. Aloitteen teksti on seuraava: Tavoitteemme on, että Lohjan kaupunki ja Luksia aloittavat määrätietoisen selvitystyön, joka parhaimmillaan saattaa Puu-Anttilan lohjalaisen kulttuurin käyttöön. Aloitteen tueksi on nimilista, jossa on 89 henkilön allekirjoitukset. Puu-Anttilan, Lohjan yhteiskoulun puurakenteisen, jugendvaikutteisen koulurakennuksen ensimmäiset osat valmistuivat 1917. Paikkakunnan vanhimpana oppikoulurakennuksena se on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Puu-Anttilan rakennus on merkitty keskustan osayleiskaavassa sr-suojelumerkinnällä ja seuraavalla merkintätekstillä: Rakennusta ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä. Korjaus- ja kunnostustöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kulttuurihistoriallinen ja kaupunkikuvallinen arvo säilyy. Asemakaavaa laadittaessa ja muutettaessa sekä rakentamisessa tulee ottaa huomioon uudisrakentamisen sovittaminen kohteen kulttuurihistorialliseen ja kaupunkikuvalliseen arvoon. Suunnitelmista on pyydettävä lausunto museoviranomaisilta. Kaava ei ole oikeusvaikutteinen; kaupunginhallitus käsittelee ko. kaavasta tehtyjä valituksia 28.4.2014, jonka jälkeen se menee hallinto-oikeuteen. Puu-Anttila on ollut 1990-luvulta lähtien Luksian aikuiskoulutuksen käytössä opetustilana. Rakennuksessa on havaittu sisäilmaongelmia. Luksia teetti 2013 rakennuksessa tutkimuksia asian suhteen. Suomen Sisäilmakeskus Oy:n selvitysraportti on päivätty 2.12.2013. Tutkimuksen mukaan rakennuksessa on sekä rakennusteknisiä vaurioita että sisäilman laadusta johtuvia ongelmia. Tutkimuksen tulosten perusteella Luksia päätti siirtää kaikki toimintonsa pois rakennuksesta. Rakennuslain mukaan rakennuksen omistajalla on velvollisuus pitää rakennus sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset. Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi. Rakennuksen tuleva toiminta korjauksen jälkeen on omistajan päätettävissä.
Erikseen jaettavat asiakirjat: - aloite Puu-Anttilasta Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 1. merkitä Puu-Anttilaa koskevan selvityksen tiedoksi; 2. pyytää tekniseltä lautakunnalta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalta lausuntoa asiasta; 3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Muutettu päätösesitys Jäsen Antti Grönlund esitti jäsenten Esa Koskinen ja Alla Kerisalo kannattamana seuraavanlaisen muutetun päätösesityksen: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 1. merkitä Puu-Anttilaa koskevan selvityksen tiedoksi; 2. pyytää tekniseltä lautakunnalta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalta lausuntoa asiasta; 3. jättää asian pöydälle ja palata asian käsittelyyn, kun tekninen lautakunta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunta ovat antaneet lausuntonsa asiasta. Äänestys Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä ja alkuperäistä päätösesitystä kannattavat äänestävät Jaa ja muutettua päätösesitystä kannattavat äänestävät Ei. Äänestyksessä jäsen Tom Hillner ja varajäsen Terho Tikkanen äänestivät Jaa ja jäsenet Birgit Aittakumpu, Antti Grönlund, Alla Kerisalo, Esa Koskinen, Katri Piiparinen, Janne Turunen ja Sari Zweygberg äänestivät Ei. Jäsen Anja Mikkonen äänesti tyhjää. Sivistysjohtajan päätösesitys sai kaksi (2) ääntä ja jäsen Antti Grönlundin muutettu päätösesitys seitsemän (7) ääntä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi äänin 7-2 jäsen Antti Grönlundin muutetun päätösesityksen ja päätti 1. merkitä Puu-Anttilaa koskevan selvityksen tiedoksi; 2. pyytää tekniseltä lautakunnalta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalta lausuntoa asiasta; 3. jättää asian pöydälle ja palata asian käsittelyyn, kun tekninen lautakunta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunta ovat antaneet lausuntonsa asiasta. YMRAKLK 21.08.2014 74 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on pyytänyt ympäristö- ja ra ken nus lau takun nan lausuntoa.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 toteaa: Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jat kuvas ti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaa timuk set eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Rakennus ja sen energiahuoltoon kuuluvat järjestelmät on pidettävä sellaisessa kunnos sa, että ne rakennuksen rakennustapa huomioon ottaen täyttävät energia te hok kuu del le asetetut vaatimukset. (13.4.2007/488) Kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennusperinnön suojelemisesta an netun lain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapitämisessä on li säk si otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus. (4.6.2010/499) Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan ra kennus val von ta vi ran omai nen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ym pä ris tön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa tur val li suudel le, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. Ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi mää rä tä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kun totut ki muk sen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen vält tä mättö mien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.( MRL 166 ) Mikäli rakennuksessa on terveyshaitta edellytetään tehtäville kor jaus toimen pi teil le hakemaan rakennuslupaa. Rakennuksen korjaus- ja muutostyötä varten tarvitaan rakennuslupa, jos työl lä ilmeisesti voi olla vaikutusta rakennuksen käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin. Kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennusperinnön suojelemisesta an netun lain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapitämisessä on li säk si otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus. ( MRL 125 ) Voimassa olevassa asemakaavassa ( 16.6.1994) rakennus on merkitty suo jel ta vak si rakennukseksi. Myös kaupungin valtuuston hyväksymässä va li tuk sen alaisessa kaupungin keskustan osayleiskaavassa rakennus on suo jel tu. Voimassa olevassa asemakaavamääräyksessä todetaan: Ra kennus ta ei saa purkaa ilman ympäristölautakunnan lupaa. Lautakunta voi myön tää luvan vain, jos purkamiseen on pakottava syy. Purkamisluvan myön tä mi sen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ym pä ris töön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä ei kä haittaa kaavoituksen toteuttamista. ( MRL 139 ). Rakennuksen purka mi sel le ei ole perusteita. Rakennusvalvonta ei ole saanut käyttönsä tehtyjä selvityksiä lausunnon an ta mis ta varten. Yj Puu-Anttila on asemakaavassa suojeltu rakennus, jonka purkamiselle ei ole edellytyksiä. Ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi ra ken nus ta ei voi da käyttää. Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää, että ra ken nus val von ta edellyttää omistajaa esit tä mään ra ken nus ta kos ke van sellaisen kun to tut kimuk sen, jonka perusteella rakennuksen terveellisyyden ja tur val li suu den
takaavat välttämättömät korjaustoimenpiteet ja niiden kus tan nuk set voidaan selvittää. Hyväksyttiin. YMRAKLK 23.10.2014 100 KUVALTK 17.09.2014 50 "Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on saanut pyydetyt lausunnot ym pä ristö- ja rakennuslautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta. Ympäristö- ja raken nus lau ta kun ta totesi lausunnossaan (21.8.2014, 74), että Puu-Anttila on asemakaavassa suojeltu rakennus, jonka purkamiseen ei ole edel ly tyksiä. Ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi rakennusta ei voida käyttää. Voi mas sa olevassa asemakaavassa (16.6.1994) rakennus on merkitty suojel ta vak si rakennukseksi. Myös kaupunginvaltuuston hyväksymässä va lituk sen alaisessa kaupungin keskustan osayleiskaavassa rakennus on suojel tu. Voimassa olevassa asemakaava-määräyksessä todetaan, että ra kennus ta ei saa purkaa ilman ympäristölautakunnan lupaa. Lautakunta myöntää luvan vain, jos purkamiseen on pakottava syy. Purkamisluvan myön tämi sen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ym pä ristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä ei kä haittaa kaavoituksen toteuttamista. Rakennusvalvonta edellyttää ra ken nuksen omistajaa esittämään rakennusta koskevan sellaisen kun to tut ki muksen, jonka perusteella rakennuksen terveellisyyden ja turvallisuuden ta kaavat välttämättömät korjaustoimenpiteet ja niiden kustannukset voi daan selvittää. Lautakunta viittaa lausunnossaan maankäyttö- ja ra ken nus lain pykäliin 125, 139 ja 166. Em. kuntotutkimuksen tietojen mukaan ra ken nusval von ta tekee ratkaisun jatkotoimista. Teknisen lautakunnan lausunnossa (26.8.2014, 18) todetaan, että aloittees sa esitetyt toiminnot Puu-Anttilaan sijoitettuna vaativat palo- ja pe lastus mää räys ten mukaiset tekniset järjestelyt ja poistumistiet sekä ra ken nuslu pa-vi ran omais ten vaatimat tekniset järjestelmät kuten esim. il man vaihdon. Lisäksi rakennuksessa on todettu olevan rakenteellisia puutteita, kuten vesikatto on uusimisen tarpeessa. Puu-Anttilassa on todettu si sä il maon gel ma, jonka takia käyttäjä on siirtänyt toimintansa pois ra ken nuk ses ta. Tämänkaltaisen ja tämän ajan rakenteilla toteutetun iäkkään puu ra ken nuksen korjaaminen sisäilmaltaan kuntoon ja terveeksi on erittäin han ka la työ ja riski epäonnistua on erittäin suuri. Lisäksi korjaustyö on kallis, kos ka purkujen määrää ei tiedä ennakolta eikä rakenteiden uu si mis tar vet ta. Rakennus on hatara ja ilmavuodot ovat leimaavia, jolloin rakenteiden si sällä olevien materiaalien pitäisi olla puhtaita hengitettäväksi. Tiivistä ra kennuk ses ta ei saa, koska se on hengittävä, jolloin rakenteiden hajut kul keutu vat sisäilmaan. Lämmöneristys on välttävä, rakennus on ener gia ta lou delli ses ti huono. Kuitenkin suurin haaste on saada sisäilma kuntoon. Läh tökoh tai ses ti selvitysten mukaan Puu-Anttila on elinkaarensa päässä ny kyisten teknisten ja puhtaan sisäilman vaatimusten näkökulmasta. Kau pun ki on aikoinaan myynyt rakennuksen toimintaansa nähden tar peet to ma na. Mikäli Puu-Anttila halutaan kaupungin palveluverkkoon mukaan, tu li si se saneerata uudisrakentamiseen verrattavalla tavalla. Käytännössä tä mä tarkoittaa vanhan rakennuksen purkamista ja uuden rakentamista sen si jalle. Paikka sinänsä sijaitsee kaupungin keskustassa ja se sijaintinsa puo lesta voisi sopia kaupungin eri toiminnoille. mutta nykyinen rakennus ei. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä rahoitusta em. toimenpiteelle.
Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot ovat loppupäätelmiltään hyvin erilaisia. Ympäristö- ja ra ken nus lau ta kunnan lausunnon mukaan suojelurakennuksen purkamiseen ei ole edel ly tyksiä. Tekninen lautakunta on purkamisen kannalla. On syytä jäädä odot tamaan, että ympäristö- ja rakennuslautakunta saa pyytämänsä kun to tut kimuk sen, jonka perusteella rakennuksen terveellisyyden ja turvallisuuden ta kaa vat välttämättömät korjaustoimenpiteet ja niiden kustannukset voidaan selvittää. Sen perusteella rakennusvalvonta tekee ratkaisunsa jat kotoi mis ta Puu-Anttilan suhteen. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 1. merkitä Puu-Anttilaa koskevan selvityksen tiedoksi; 2. jättää asian pöydälle ja palata asian käsittelyyn, kun ympäristö- ja ra kennus lau ta kun ta on käsitellyt asian." Rakennusvalvonta on saanut käyttöönsä sisäilmaongelmien sel vi tys ra portin. Raportissa todetaan yhteenvetona mm. seuraavaa: Perustusten yläpuolista hirsirunkoa rasittaa mm. vesikate sekä vuotavat syök sy tor vet (sadevesi valuu syöksytorvien liitoskohdista ja syöksytorvien ylä päi den suppiloista rakennuksen julkisivupinnalle). Julkisivun följareiden pulttiliitokset ovat saavuttaneet liikkumavarat. Lisäksi run gon ulkopuolisen varapoistumisportaan tuenta on estänyt rakennuksen hir si run gon liikkeet ja painumat. Rakennuksen lounais- ja kaak kois jul ki sivuil la on rungon pullistumia. Hirsirungon luontainen painuma / liike on es tynyt. Rakenneavauksissa todettiin hirsirungon lahovaurioita. Ullakkokerroksessa vanhan eristeen päälle on lisätty puhallusvillaa. Pu hallus vil las sa on monin paikoin vesikaton vuotamisesta aiheuttamia jälkiä erityi ses ti katteen jiirikohdissa. Vesikatteen vuotokohtia ei ole korjattu. Sisäilmamittausten perusteella on todettu viittauksia ilmanvaihdon toi mimat to muu teen. Rakennuksen painovoimainen ilmanvaihto on muutettu koneelliseksi ja kiin teis töön on lisätty useita ilmalämpöpumppuja. Pumppujen si sä yk si köiden kondenssivedet on johdettu lähelle julkisivuverhousta ja sokkelia. Sisäilmamittausten perusteella on todettu viittauksia ilmanvaihdon toi mimat to muu teen. Rakennustarkastaja on käynyt kohteessa 2.10.2014 ja tehnyt koosteen vau riois ta ( liite). Rakennuksen kunnossapitoa on laiminlyöty. Rakennuksen vesikaton vuotoa ei ole korjattu. Vuoto aiheuttaa vaurioita yläpohjassa. Vuotavat syök sytor vet ovat aiheuttaneet lahovaurioita julkisivupinnoille. Sadevedet oh jau tuvat sokkelin viereen aiheuttaen alapohjarakenteen kosteusvaurioriskiä. Voimakas alipaine luo edellytykset rakenteissa mahdollisesti olevien epäpuh tauk sien kulkeutumiselle mahdollisten vuotoilmareittien kautta si sä il-
maan. Rakennusteknisten korjausperiaatteiden lisäksi on erityistä syytä korostaa ter vey del li siä näkökohtia. Kaikki vaurioitunut materiaali on poistettava. Vesikaton ja syöksytorvien korjaus on tehtävä viivytyksettä lisävaurioiden es tä mi sek si. Kysymyksessä on kaavassa suojeltu rakennus, joten rakennuksen pur kami ses ta päättäminen ei kuulu rakennusvalvonnan toimivaltaan. MRA 171 mu kaan poikkeamisvalta rakennuksen suojelua koskevasta kaa va määräyk ses tä kuuluu Ely- keskukselle. Saatujen tietojen perusteella ei voida ar vioi da Ely- keskuksen kantaa suojelua koskevasta kaavamääräyksestä. Rakennusvalvonta voi määrätä rakennuksen kunnossapidosta MRL 166 mu kai ses ti. (Paula Mäenpää) Erikseen jaettavat asiakirjat: - aloite - kooste vaurioista - Peruskuntoarvio Insinööritoimisto ETC Oy - Sisäilmaongelmien selvitysraportti Sisäilmakeskus - Sisäilmamittaukset Envimetria Oy Yj Ympäristö- ja rakennuslautakunta antaa lausuntonaan: Hyväksyttiin. KUVALK 26.11.2014 69 Rakennuksen kunnossapito on laiminlyöty. Rakennuksen säilyminen edellyt tää välittömiä toimenpiteitä. Rakennusvalvonta val mis te lee mää räys tä rakennuksen kunnossapidosta MRL 166. Ympäristö- ja rakennuslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 23.10.2014. Rakennusvalvonta oli saanut käyttöönsä rakennuksen sisäilmaongelmien selvitysraportin. Rakennustarkastaja kävi kohteessa 2.10.2014 ja laati koosteen vaurioista (erikseen jaettava asiakirja). Ympäristö- ja rakennuslautakunta toteaa päätöksessään, että rakennuksen kunnossapito on laiminlyöty ja rakennuksen säilyminen edellyttää välittömiä toimenpiteitä. Rakennusvalvonnalle annettiin tehtäväksi valmistella määräystä rakennuksen kunnossapidosta MRL 166. Kehotus rakennuksen omistajalle on lähetetty. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Kooste Puu-Anttilan vaurioista Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 1. merkitä ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen tiedoksi; 2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Muutettu päätöesitys Puheenjohtaja Sami Tenkanen esitti jäsenten Katri Piiparinen ja Birgit Aittakumpu kannattamana seuraavanlaisen muutetun päätösesityksen: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun ja edellyttää, että laaditaan selvitys Puu-Anttilan kulttuurikäytön mahdollisuuksista. Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa muutettua päätösesitystä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtaja Sami Tenkasen muutetun päätösesityksen ja päätti, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta palauttaa asian valmisteluun ja edellyttää, että laaditaan selvitys Puu-Anttilan kulttuurikäytön mahdollisuuksista. KUVALK 25.03.2015 28 Lohjan kaupungin rakennusvalvonta antoi syksyllä 2014 Luksialle kehotuksen rakennuksen pahimpien vaurioiden korjaamiseksi. Välittömät korjaukset liittyivät erityisesti vesikattoon ja veden kulkuun. Nämä korjaukset on pääosin tehty. Lisäksi rakennusvalvonta edellytti perusteellisempia korjaustoimenpiteitä, jotka olisi tehtävä vuoden 2015 aikana. Luksia on teettänyt perusteellisempaa korjaamista varten saneeraussuunnitelman. Suunnitelmassa todetaan rakennuksen merkittävät vauriot ja päädytään suosittamaan työtapaa, jossa rakennus purettaisiin ja puhdistettaisiin kokonaan hirsi kerrallaan ja koottaisiin uudelleen. Nykyiset ongelmat ja suojelumääräyksen huomioon ottaen kustannusarvio olisi noin viisi miljoonaa euroa, eli jopa enemmän kuin uuden vastaavan tapaisen rakennuksen kustannukset. Suunnitelmassa ei ole selvitetty kevyempien saneerausmenetelmien (kapselointi, tiivistäminen) mahdollisuuksia. Niitä ei käytetty konsultti pitänyt sopivina menetelminä vauriot huomioon ottaen. Olisi syytä pyytää vielä arvio joltain hirsirakennuksen korjausrakentamiseen erikoistuneelta suunnittelijalta. On esitetty ajatus rakennuksen siirtämistä esimerkiksi museoalueelle. Tätä ei ole tarkemmin selvitetty, mutta rakennuksen suojelumerkintä ja suojelutarve perustuu yhtä paljon tai ehkä enemmänkin rakennuksen arvoon Lohjan kulttuurikeskustan perinnemaisemassa ja kaupungin kulttuurihistoriassa kuin rakennuksen arkkitehtuuriin. Siksi rakennuksen siirtämiseen ei ole perusteita. Luksia on ilmoittanut, ettei se tarvitse Puu-Anttilaa ja haluaa luopua rakennuksesta. Vaihtoehtoina voisi olla rakennuksen myyminen kolmannelle osapuolelle tai kaupungille. Puu-Anttilan ostamista kaupungin omistukseen voisi olla mahdollista harkita, jos rakennus olisi kohtuukustannuksin saatavissa käyttökuntoon ja jos kaupungilla olisi varaa sijoittaa lisää määrärahoja kulttuuritoimen käyttöön. Kumpaakaan näistä edellytyksistä ei tällä hetkellä ole. Sinänsä ajatus kulttuuri- tai järjestötalosta tulevaisuudessa Lohjan keskustassa on sangen toivottava.
Toisaalta kaupungilla voidaan katsoa olevan ainakin moraalinen velvollisuus huolehtia oman kulttuuriperintönsä säilymisestä. Kaupunki on muutamia vuosia sitten selvittänyt toisaalta Sibeliuksenkadulla sijaitsevan entisen Keon leipomon ja toisaalta Paikkarinkadulla sijaitsevan entisen keksitehtaan muuttamista kulttuuritaloksi. Keon leipomoon olisi tullut tanssikoulun, kuvataidekoulun, käsityökoulun, musiikkikoulun ja kaupungin kulttuurikeskuksen toimintoja ja keksitehtaaseen kulttuuripalvelujen eri yksiköiden, varhaiskasvatuksen ja nuorisotoimen toimintoja. Perusteellisten selvitysten jälkeen päädyttiin molempien talojen suhteen eri syistä hankkeiden raukeamiseen. Näiden selvitysten mukainen tarve kulttuuritalosta on edelleen olemassa mutta edellä mainituista syistä johtuen Puu-Anttilan hyödyntäminen kulttuuritalona ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Yhteenveto keksitehtaan tiloja koskevista arvioinneista 21.4.2010 - Keon leipomo, Tarveselvitys 6.8.2012 Sj Muutosesitys Äänestys Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Lautakunnan jäsen Esa Koskinen esitti jäsen Alla Kerisalon kannattamana, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jättää asian pöydälle. Puheenjohtajan esityksestä nimenhuutoäänestyksenä suoritetussa äänestyksessä esittelijän päätösesitystä kannattaneet äänestivät JAA ja jäsen Koskisen muutosesitystä kannattaneet EI. Esittelijän päätösesitystä kannattivat jäsenet Aittakumpu, Hillner, Liimatainen, Puurunen, Saarinen, Zweygberg ja Tenkanen sekä varajäsenet Siljamo ja Leppäniemi. Jäsen Koskisen esitystä kannattivat jäsenet Koskinen ja Kerisalo sekä varajäsen Paananen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA ääntä ja 3 EI ääntä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi äänin 9-3 sivistysjohtajan päätösesityksen. Eriävä mielipide Lautakunnan jäsen Esa Koskinen jätti asiasta eriävän mielipiteen kirjallisena tähän pykälään. Liite 1/Kuvalk 25.3.2015, Lautakunnan jäsen Esa Koskisen eriävä mielipide