JATKO-OPINNOT HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUSSA, TAIDETEOLLISESSA KORKEAKOULUSSA JA TEKNILLISESSÄ KORKEAKOULUSSA



Samankaltaiset tiedostot
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

FILOSOFIAN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

Hyväksytty kauppatieteellisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa Kauppatieteellisen alan jatkotutkintoja koskevat tutkintomääräykset

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Jatkotutkinnon suorittaminen

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

Tieteellinen jatkokoulutus

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu VÄITÖSKIRJAOHJE

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Humanistisen alan jatkotutkintojen määräykset

Valtioneuvoston asetus

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Insinööritieteiden tohtoriohjelman opiskelijavalintaperusteet 2016

Täydennyskoulutusohjelman esittely

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE JA ,

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

Jatkotutkintoja koskevia yleisiä määräyksiä

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation

Väitöskirjojen tarkastusprosessi ja julkaiseminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JATKOKOULUTUKSEN YLEISET LINJAUKSET JA TOIMINTAPERIAATTEET

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos ) PÄÄTÖS Hallitus/ (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003)

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutuksessa noudatetaan seuraavia yhteisiä määräyksiä.

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

VÄITÖSKIRJA, VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTUS, VÄITÖSKIRJAN JULKINEN TARKASTUS SEKÄ VÄITÖSKIRJAN HYVÄKSYMINEN JA ARVOSTELU

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

Jatkotutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

HOPS ja opintojen suunnittelu

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

Erikoistumisaluevalinta 2015

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Laitosten jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa.

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

Ohjeet väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

Suositukset väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

Opetusministeriön asetus

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Vahvistettu eli hyväksytty moduulitasoinen HOPS. Anna Kaarina Hakala

Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset

Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kauppatieteen akateemisessa komiteassa 27. päivänä toukokuuta 2011.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA JATKOKOULUTUS HAKUOPAS

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun jatko-opinto-opas

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Oikeustieteiden tohtoriohjelma

Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut on:

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu VÄITÖSKIRJAOHJE

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

YHTEISKUNTATIETEIDEN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

Transkriptio:

AALTOYLIOPISTO/JA TK O- OPISK ELU- TYÖRYH MÄ Anneli Ahvenniemi, pj. TKK, Minna-Mari Moisio/Anu Bask HSE, Pia Sivenius TaiK Opiskelijaedustajat: Ville Lehtola TKK, Kirsikka Vaajakallio TaiK 15.9.2008 JATKO-OPINNOT HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUSSA, TAIDETEOLLISESSA KORKEAKOULUSSA JA TEKNILLISESSÄ KORKEAKOULUSSA HSE TaiK TKK 1. Jatko-opiskelijoiden määrä lukuvuonna 2007 2008 n. 300 Näistä päätoimisiksi on ilmoittautunut n. 55 % 202 Ei ole eroteltu päätoimisia. 2750 päätoimiset 1250 sivutoimiset 1500 (sisältää poissaolevaksi ilmoittautuneet) Perusopiskelijoita 3940. Perusopiskelijoita n. 1700. Perusopiskelijoita n.12500 2. Tohtorintutkinnot v. 2007 KTT 30, FT 1 Perustutkinnot: KTK 141 KTM 391 TaT 8 Kaikkiaan vuodesta 1991 alkaen 66 taiteen tohtoria. Perustutkinnot: TaK 110 TaM 201 TkT 158, FT 4 Perustutkinnot: TkK 32 DIA-tutkintoja 1034 3.Lisensiaatintutkinnot v. 2007 2 Tutkinnon suoritusmahdollisuus poistui vuonna 1999. 67 4. OPM:n kanssa sovittu 22 9 163 tohtoritavoite/vuosi 2007 2009 5. Valtakunnalliset tutkijakoulut HSE on mukana seuraavien tohtorikoulujen toiminnassa: KATAJA (kauppatieteet, valtakunnallinen tutkijakouluverkosto, yhteensä 32 paikkaa 6 tutkijakoulussa): FCSRM (Finnish Center for Service and Relationship Management) GIGSIB (Finnish GS of International Business) FINNMARK (Finnish GS of Marketing) GRAMIS (GS of Management and ISS) GSA (GS of Accounting) GSF (GS of Finance) KAVA (kansantaloustiede, valtakunnallinen tutkijakoulu, 15 paikkaa) SDR (Systeemianalyysin, päätöksenteon ja riskienhallinnan tk, 5 paikkaa ) GEBSI (GS of e-business and software industry, 5 paikkaa) FGSS (Finnish GS of Stochastics and Statistics, 7 paikkaa?) TaiK koordinoi 2 tutkijakoulua: Audiovisuaalisen alan tutkijakoulu Elomedia Johtaja Satu Kyösola (6 OPM paikkaa + 12 statusopiskelijaa) Muotoilun kytkennät/design Connections tutkijakoulu Prof. Turkka Keinonen (5 OPM paikkaa + 8 statusopiskelijaa) Lisäksi TaiK mukana: Muuttuvan viestinnän tutkijakoulu Tulevaisuuden liiketoimintaosaamisen tutkijakoulu TKK koordinoi 13 tutkijakoulua: Elektroniikan, tietoliikennetekniikan ja automaation valtakunnallinen tutkijakoulu GETA, prof. Ari Sihvola, 67 OPM paikkaa Energiatekniikan tutkijakoulu, prof. Peter Lund, 10 OPM paikkaa Kansainvälinen sellu- ja paperitekniikan tutkijakoulu - PaPSaT, prof. Hannu Paulapuro, 15 OPM paikkaa Kemiallisten sensorien ja mikroanalyysisysteemien tutkijakoulu, prof. Sakari Kulmala, 8 OPM paikkaa Kiinteistö, rakentaminen ja suunnittelu -tutkijakoulu, prof. Kauko Viitanen, 16 OPM paikkaa Laskennallisen informaatiotekniikan tutkijakoulu, ComMIT, prof. Jouko Lampinen, 6 OPM paikkaa Laskennallisen virtausdynamiikan tutkijakoulu, prof. Timo Siikonen, 8 OPM paikkaa Materiaalifysiikan tutkijakoulu, prof. Risto Nieminen, 40 OPM paikkaa Polymeerien, membraanien ja biomembraanien sähkökemia sovellutuksineen ESPOM, prof. Kyösti Kontturi, 5 OPM paikkaa

Systeemianalyysin, päätöksenteon ja riskienhallinnan tutkijakoulu, prof. Raimo P. Hämäläinen, 5 OPM paikkaa Teknillisen mekaniikan kansallinen tutkijakoulu, prof. Jukka Tuhkuri, 8 OPM paikkaa Tuotantotalouden valtakunnallinen tohtoriohjelma, prof. Eero Eloranta, 10 OPM paikkaa Uusien materiaalien ja prosessien tutkijakoulu, prof. Lauri Holappa, 8 OPM paikkaa TKK on lisäksi mukana 33 muussa tutkijakoulussa 6. Muut tutkijakoulut/ tohtoriohjelmat HSE on mukana kansainvälisissä verkostoissa, kuten CEMS, EDAMBA ja EIASM Tiedekunnilla voi olla omia tutkijakouluja, esim. sähkötekniikan tutkijakoulu 7. Hakuaika jatko-opiskelijoille Haku kerran vuodessa, hakuaika päättyy yleensä toukokuun lopussa 8. Jatko-opiskelijoiden Pääaineittaiset sisäänottokiintiöt uusille jatkoopiskelijoille päätetään vuosittain hallituksessa. Aineille hakukiintiö on määritelty aineen ohjausresurssien ja valmistuneiden tohtoreiden lukumäärän perusteella jatko-opiskelijoiden kokonaiskiintiöt, ja uusia jatko-opiskelijoita on mahdollista ottaa jos aineen kiintiössä on tilaa. 15.3. ja 15.9. Hakuaika jatko-opintoihin on yleensä jatkuva. Joillain laitoksilla on asetettu erillinen hakuaika. Hakukiintiötä ei ole asetettu. Hakukiintiötä ei ole asetettu Otettu vuosittain noin 30. Vuonna 2007 myönnettiin 392 uutta jatko-opinto-oikeutta. 9. Jatkokoulutuskelpoisuus (kriteerit) Vuonna 2008 maksimisisäänotto HSE:n jatkokoulutusohjelmaan oli 42 uutta opiskelijaa, hyväksyttiin 21. *) Hakukelpoisuuskriteerit kokonaisuudessaan taulukon lopussa. Hakukelpoisia ovat seuraavat hakijat taulukon lopussa esitetyin tarkennuksin: 1) Suomalaisen ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon suorittaneet 2) Suomalaisen ylemmän yliopistotutkinnon suorittaneet 3) Kauppatieteiden maisterin tutkintoa vastaavan yliopistotasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet. 4) Muun yliopistotasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet 5) Kansainvälisesti akkreditoidun (AMBA, AACSB) yliopistotasoisen Master of Business Administration (MBA) -ohjelman suorittaneet (6) Kauppatieteellisen alan suomalaisen tai ulkomaisen lisensiaatin tutkinnon suorittaneet 7) Muun kuin kauppatieteellisen alan suomalaisen tai ulkomaisen lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaneet Ylempi korkeakoulututkinto Suomessa tai vastaava ulkomailla. Ulkomaisilta hakijoilta edellytetään kielitaitoa: TOEFL Paper based test minimum 550; Computer based test minimum 213; ibt The total scores 79-80. CPE Cambridge Certificate of English proficiency, minimum levels A and B. IELTS International English Language Testing System, Academic, and the minimum points 6. The National Certificate of Language Proficiency in Finnish or Swedish - Test levels 3-4. Jatko-opintoihin voidaan valita henkilö, joka on suorittanut Suomessa soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon tai ulkomailla vastaavantasoisen tutkinnon, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin yliopisto-opintoihin. Ammattikorkeakoulussa suoritettu ylempi tutkinto ei anna jatko-opintokelpoisuutta TKK:ssa. Ulkomailla suoritetun M.Sc. -tasoisen yliopistotutkinnon tutkintoyhdistelmän tulee vastata tasoltaan Suomessa suoritettua teknistieteellistä ylempää korkeakoulututkintoa, jotta se voidaan hyväksyä jatkotutkinnon pohjaksi TKK:ssa. Jatko-opiskelijaksi valittavalle voidaan tarvittaessa määrätä suoritettavaksi täydentäviä lisäopintoja. 2

Hakijoilta ei edellytetä kielitestejä. 10. Hakuprosessi Hakijoiden edellytetään olevan yhteydessä pääaineisiin ennen hakemuksen jättämistä ja hankkivan aineesta sitoumuksen ohjauksesta, mikäli tulee valituksi jatkokoulutusohjelmaan. 11. Päätöksenteko (jatko-opintooikeus) Hakemukset toimitetaan kirjaamon kautta aluksi jatkokoulutusohjelmaan, joka arvioi yleisen hakukelpoisuuden. Hakemukset lähetetään aineisiin lausunnoille, ja pääaineen lausuntojen pohjalta jatkokoulutusohjelman johtaja esittelee valittavat rehtorille, joka tekee päätöksen ohjelmaan valittavista opiskelijoista. Jatko-opiskelijat valitaan yhteen jatkokoulutusohjelmaan mutta eri pääaineisiin. Tavoitetutkinnot KTT ja FT. Valittaville voidaan määrätä maksimissaan 72 opintopistettä täydentäviä opintoja (42 op pääaineessa ja 30 op taloustieteissä) tavoitetutkinnosta ja aiemmasta tutkinnosta riippuen. Rehtori päättää jatkokoulutusohjelmaan valittavat opiskelijat pääaineiden kirjallisten esitysten pohjalta jatkokoulutusohjelman johtajan esittelystä. Jatkokoulutusohjelma koordinoi ja valmistelee hakuun liittyvät asiat ja hoitaa valinnasta tiedottamisen. 12. Ilmoittautuminen yliopistoon Ilmoittautumisaika kesä-syyskuussa, täydentävä joulutammikuussa (klk). Kaikki (myös täydennysopiskelijat) ilmoittautuvat läsnä- tai poissaoleviksi. Ilmoittautuminen voidaan hoitaa WebOodilla tai paperilomakkeella opintotoimiston kautta jatkokoulutusohjelmaan. Ilmoittautumisen yhteydessä opiskelijat ilmoittavat myös sivu- / päätoimisuudestaan. Uudet jatkokoulutusohjelmaan valitut opiskelijat ottavat opiskelupaikan vastaan ilmoittautumalla määräaikaan mennessä. 13. Opintojen suunnittelu (HOPS) Kaikki jatko-opiskelijat tekevät vuosittain HOPSin 30.9. mennessä. HOPS tarkistetaan laitoksilla pääaineissa, ja hyväksytään tohtorikoulutusohjelmassa (ohjelmajohtaja tai koordinaattori hyväksyy). Tutkimusideasta keskusteltava tutkimusalan professorin kanssa. Tutkimusinstituutti neuvoo hakijaa. Hakemus ja mahdollinen portfolio jätetään opetus- ja opiskelijapalveluihin, joka arvioi yleisen hakukelpoisuuden. Osaston professori(t) käsittelevät hakemukset ja antavat lausunnon tutkimusneuvostolle. Arviointiperusteena tutkimussuunnitelman laatu. Tutkimusneuvosto päättää (elokuvataiteen- ja lavastustaiteen osastoneuvosto tekee päätöksen omista hakemuksistaan). Opetus- ja opiskelijapalvelut ilmoittaa päätöksestä kirjallisesti. Valituksen voi tehdä rehtorille. Syyskuun puoliväliin mennessä. Läsnä- tai poissaolevaksi WebOodin kautta tai sähköpostitse opetus- ja opiskelijapalveluihin. Syksyllä hyväksytyt uudet opiskelijat ilmoittautuvat tammikuussa. Hakemukseen on sisällytettävä alustava opintosuunnitelma. Keväällä 2008 lähetettiin täytettäväksi HOPS-lomake ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille, jotka siirtyvät Hakijan tulee keskustella tutkimusalan professorin kanssa, joka ottaa kantaa jatko-opiskelijaksi hyväksymiseen. Jatko-opinto-oikeutta haetaan hakulomakkeella, jonka saa tiedekunnasta. Myöntäessään opinto-oikeuden tiedekunta vahvistaa opiskelijan tutkimusalasta vastaavan professorin sekä toisen professorin vastaamaan täydentävän aihealueen opintojen moduulista. Tiedekunta voi asettaa jatkoopinnoille esitietovaatimuksia ja ylemmän korkeakoulututkinnon arvosanoille vähimmäisvaatimuksia. Tiedekunta päättää tutkintovaatimuksista, eli opiskelijan aineyhdistelmästä ja tutkintoon hyväksyttävistä opinnoista. Jatko-opintohakemuksen lisäksi tiedekunta hyväksyy jatkotutkintoon kuuluvan opinnäytetyön aiheen, määrää työlle valvojan ja yhden tai useamman ohjaajan sekä päättää työn kielestä. Jatko-opiskelijoiden tulee jatko-opinto-oikeutta hakiessa laatia omia tavoitteitaan tukeva henkilökohtainen jatko-opintosuunnitelma. Opintosuunnitelma sisältää suoritettavat opinnot ja tutkimussuunnitelman. Tiedekunta päättää TKK:ssa sekä muissa kotimaisissa yliopistoissa suoritetulla teknistieteellisellä tutkinnolla hakevien jatko-opinto-oikeudesta. Rehtori päättää tiedekunnan esityksen perusteella kotimaassa suoritetulla muulla kuin teknistieteellisellä tutkinnolla sekä ulkomailla suoritetulla tutkinnolla hakevan henkilön valinnasta jatko-opiskelijaksi Päätöksestä ilmoitetaan hakijalle kirjallisesti. Ensimmäisenä jatko-opiskeluvuotena jatko-opiskelijaksi hyväksytty opiskelija kirjataan läsnäolevaksi automaattisesti. Seuraavina vuosina jatko-opiskelijalle lähetetään tietoa ilmoittautumisesta sähköpostitse keväisin. Opiskelijan on ilmoittauduttava lukuvuosittain läsnä- tai poissaolevaksi (Ilmoittautumisaika lukuvuodeksi 2008-2009 oli 13.5. - 11.9.2008). Jatkotutkinto-opiskelijan on ilmoittauduttava läsnäolevaksi päätoimisena tai sivutoimisena jatkoopiskelijana tai poissaolevaksi Suositellaan, että hakiessaan opinto-oikeutta opiskelija tekee suunnitelman jatko-opinnoista kirjallisena yhdessä opintoja valvovan professorin kanssa. Suunnitelma tulee tarkistaa vuosittain professorin kanssa ja suunnitelmaan voi tehdä harkittuja muutoksia opintojen aikana. 3

Opiskelijan opintojen etenemistä seurataan HOPSin perusteella (etenemiskriteerit määritelty). Opiskelijat, joiden jatko-opinnot eivät etene voidaan siirtää omatahtisiksi jatko-opiskelijoiksi (täydennysopiskelijoiksi). 14. Jatkotutkinnon rakenne Tohtorintutkinto koostuu kolmesta osasta: 1) Kaikille yhteiset tieteelliset jatko-opinnot 30 op 2) tieteen- ja tutkimusalan (pääaineen) opinnot 30 op ja 3) väitöskirja 180 op (lisensiaatintutkimus 90 op), tohtorintutkinto yhteensä 240 op (lisensiaatintutkinto 150 op). Tohtorin tutkinnon tavoitesuoritusaika on 4 vuotta. Jatkokoulutus on organisoitu jatkokoulutusohjelmaksi, jota kaikki jatko-opiskelijat suorittavat. Ohjelmassa 16 pääainetta. 15. Jatko-opintojen organisointi Kaikille yhteiset tieteelliset jatko-opinnot (30 op) koordinoi tohtorikoulutuskeskus, tieteen- ja tutkimusalan opinnot (30 op) organisoivat laitokset ja aineet. Suoritustavat vaihtelevat, käytössä sekä kurssimuotoinen opetus, kirjapaketit, työpaperit ym. Väitöskirjat ohjataan pääaineissa. Aineilla on omat tutkimusseminaarinsa. 16. Muualla suoritetut opinnot Mahdollista tuoda HSE:n tutkintoon. Rajoituksena se, että kaikille yhteisten jatko-opintojen osalta väh. 18 op oltava HSE:llä tehtyjä suorituksia (tai vastaavia, esim. KATAJA tai KAVA). Suoritusten oltava vähintään samantasoisia kuin HSE:llä edellytetyt. Suorituksia voi tehdä sekä tukijakoulujen ja JOOn kautta että muiden verkostojen kautta. 17. Opintojen hyväksilukeminen Hyväksilukemiset rekisteröidään tohtorikoulutuskeskuksessa kurssien vetäjien/- vastaavien tai aineiden professoreiden hyväksymisen jälkeen. 18. Opintojen kirjaaminen opintorekisteriin 19. Jatko-opintojen ohjaus Valvoja/Ohjaaja Kaikille yhteiset tieteelliset jatko-opinnot rekisteröidään pääsääntöisesti tohtorikoulutuskeskuksessa, tieteen- ja tutkimusalan opinnot opintotoimistossa tai tohtorikoulutuskeskuksessa laitosten ja aineiden ilmoitusten mukaisesti. Hallinnollinen, tieteellinen ja menetelmäohjaaja, sama henkilö voi toimia kaikissa rooleissa. Pääaineen professori nimeää jatko-opiskelijalle uuteen asetukseen. HOPSit palautettiin tutkimusinstituuttiin. Opinnot vähintään 80 op 1. yleiset (osin pakolliset) tutkijankoulutusopinnot 24 op 2. tutkimusalueen opinnot vähintään 20 op 3. omaa tutkimustyötä tukevat opinnot vähintään 36 op Väitöskirjaa ei ole mitoitettu. Täydentäviä opintoja (taide- tai suunnittelu) vaaditaan 20 op muista yliopistoista tulevilta. Jos on suorittanut lisensiaatin tai muun tohtorin tutkinnon, ei opintoja uudestaan tarvita. Tutkimusinstituutti suunnittelee ja koordinoi opintoohjelmaa. Visuaalisen kulttuurin osasto järjestää pääosin yleiset tutkijankoulutus opinnot. Osastot ja tutkijakoulut järjestävät tutkijaseminaarit ja muut kurssit. Professorit hyväksilukevat muut opintosuoritukset (artikkelit, konferenssiesitelmät, tentit). JOO-opintoja tehdään paljon eri yliopistoissa. Taideyliopistojen jatko-opintokursseille saa yleensä osallistua vapaasti ilman JOO-sopimusta. Koti- tai ulkomaisessa yliopistossa suoritettuja opintoja voi professori hyväksilukea. Seminaari suoritettava TaiKissa. Osastojen amanuenssit kirjaavat. Osastojen tutkimuksesta vastaavat professorit ovat valvojia ja alussa usein myös ohjaajia. Tutkimusneuvosto nimeää tieteellisesti pätevän Suunnitelma on tarkoituksenmukaista vahvistaa osastoneuvostossa siinä vaiheessa, kun opintojen sisältö on varmistunut. Jatko-opintoihin kuuluvat teoreettiset opinnot, yhteensä 60 opintopistettä, suoritetaan moduuleina. Moduuleja on kolme 1) tutkimusala (moduuli T, 30 40 op), 2) täydentävän aihealueen opinnot (moduuli S, 10 20 op) 3) tieteen käytännöt ja periaatteet (moduuli Y, 5 15 op). Jatkotutkinnon tärkein osuus on tutkimustyö. Lisensiaatin tutkintoon tehdään lisensiaatintutkimus. Tohtorintutkintoon tehdään väitöskirja Jatko-opinnäytetöitä ei ole opintopisteytetty. TKK:ssa on 158 jatkokoulutuksen tutkimusalaa. Tohtorin tutkinnon tavoitesuoritusaika on 4 vuotta. Professuurit tiedekunnissa ja laitoksissa järjestävät koulutuksen. Tiedekunninnilla ja laitoksilla voi olla kaikille jatko-opiskeljoille yhteisiä kursseja. Tutkijakoulut koordinoivat oman alansa koulutusta Jatkotutkintoon voi kuulua muualla suoritettuja opintoja. Täydentävän aihealueen opinnot voivat olla kokonaan muussa yliopistossa suoritettuja. Tiedekuntaneuvosto hyväksyy opinnot valvovan professorin esityksestä Kirjaaminen tapahtuu laitoksissa (kanslioissa) Tiedekunta nimeää tutkimusalasta vastaavan professorin ja täydentävän aihealueen opintojen moduulista vastaamaan toisen professorin. 4

20. Väitöskirjan muoto 1. Monografia 2. Artikkeli 3 Essee. vähintään yhden tohtorin tutkinnon suorittaneen ohjaajan, jolla on syvällinen perehtyneisyys asianomaisen pääaineen tutkimusalaan. Yhden ohjaajista tulee olla yliopiston tutkimus- tai opetusviran haltija. Ohjattavalla on oikeus tehdä esitys ohjaajikseen, mutta laitoksella on tarvittaessa velvollisuus auttaa opiskelijaa löytämään sopivat ohjaajat. Ohjaajaksi ei voida määrätä ketään ilman hänen suostumustaan. Ohjeet artikkeli- ja esseeväitöskirjoille. 21. Väitöskirjan esitarkastus Opetus- ja tutkimusneuvosto (OTN) nimeää vähintään 2 tohtorin tutkinnon omaavaa esitarkastajaa (eivät saa olla päätoimisessa palvelussuhteessa HSE:hen) pääaineen edustajaa kuultuaan. Esitarkastajien lausuntojen pohjalta (tulisi antaa 3 kk:n kuluessa) OTN päättää väittelyluvasta, vastaväittäjästä ja kustoksesta. Esitarkastaja voi toimia vastaväittäjänä. 22. Väitöstilaisuus Väittelijä, kustos ja vastaväittäjä(t). 23. Väitöskirjan hyväksyminen Vastaväittäjänä voi toimia myös esitarkastajana ollut henkilö. Vastaväittäjällä ei saa olla yhteisjulkaisuja väittelijän kanssa, eikä hän voi olla HSE:n palveluksessa. Opetus- ja tutkimusneuvosto hyväksyy väitöskirjan vastaväittäjän lausunnon perusteella (tulisi antaa 1 kk:n kuluessa väitöstilaisuudesta). henkilökohtaisen ohjaajan tai ohjaajat. Jos työ sisältää taide- tai suunnitteluosia, nimetään lisäksi taiteellisesti pätevä ohjaaja. Ohjaajista vain 20 % on TaiKista. 51% muusta suomal. yliopistosta ja 16% ulkomaisesta. Osastot maksavat palkkiot. Tutkimusinstituutti järjestää noin kerran vuodessa ohjaajatapaamisen. 1. monografia 2. artikkeliväitöskirja (tarkempia säädöksiä ei ole, tehty toistaiseksi 5, joissa 5-7 artikkelia tai konferenssipaperia) 3. kirjallisen osan lisäksi taide- tai suunnitteluosia sisältävä. Kieli suomi, ruotsi tai englanti. Jos jokin muu, tutkimusneuvosto päättää. Tutkimusneuvosto nimeää 2 esitarkastajaa osaston esityksestä. Ainakin yhden oltava TaiKin ulkopuolinen. Jos työ sisältää taide- tai suunnitteluproduktioita, 3 esitarkastajaa ja 2 varahenkilöä nimetään ennen ensimmäistä produktiota. He antavat alustavat arviot produktioista. Ohjaaja antaa lausunnon, kun katsoo työn olevan valmis esitarkastukseen. Esitarkastus max. 3 kuukautta. Tutkimusneuvosto päättää väittelyluvasta ja määrää 1-2 vastaväittäjää osaston esityksestä. Väitöskirja julkaistava 10 pv ennen (erikoisluvalla 5 pv) 1-2 vastaväittäjää, tri tai dosentin pätevyys. TaiKin ulkopuolinen esitarkastaja voi toimia vastaväittäjänä, jos se on perusteltua. Ohjaaja ei. Vastaväittäjän lausunto ja arvosanaehdotus tutkimusneuvostolle 6 viikon kuluessa väitöstilaisuudesta. Tutkimusneuvosto päättää hyväksymisestä ja määrää Tiedekunta määrää opinnäytetyölletyölle valvojan ja yhden tai useamman ohjaajan. Jatkotutkinnon opinnäytetyö tehdään opiskelijan valitseman tutkimusalan vastaavan opettajan (professorin) valvonnassa. Opinnäytetyön valvojan tulee olla yliopiston professori. Valvojaksi voidaan perustellusta syystä nimittää Teknillisessä korkeakoulussa toimiva akatemiaprofessori tai TKK:n professorin virasta virkavapaalla oleva henkilö, joka toimii TKK:ssa muissa tehtävissä, edellyttäen että hän suostuu toimimaan valvojana. Jatkotutkinnon opinnäytetyön ohjaajan tulee olla professori tai hänellä tulee olla suoritettuna vähintään samantasoinen jatkotutkinto kuin mihin ohjattava pyrkii. Ohjaajana voi toimia esim. dosentti tai tutkija. 1. monografia 2. artikkeliväitöskirja (nipputyö) Tiedekuntaneuvosto päättää työn kielestä Tiedekunta valitsee kaksi esitarkastajaa. Väitöskirjalautakunta hankkii ja käsittelee esitarkastuslausunnot. Tiedekuntaneuvosto päättää julkaisuluvan myöntämisestä saatuaan esitarkastuslausunnot ja väitöskirjalautakunnan lausunnon. Mikäli väitöskirjalautakunnan lausunto on puoltava, myönteisen päätöksen julkaisulupaa koskevaan hakemukseen voi tehdä myös dekaani. Julkaisulupahakemuksen käsittely ei saa kestää ilman perusteltua syytä kauempaa kuin neljä kuukautta siitä, kun käsikirjoitus ja hakemus on jätetty tiedekunnalle. Tiedekunta päättää 1-2 vastaväittäjästä ja määrää tilaisuuteen kustoksen. Jos erityisestä syystä vastaväittäjä on toiminut esitarkastajana, nimetään lisäksi toinen vastaväittäjä. Väitöskirjan ja erillisjulkaisujen on oltava esillä korkeakoulussa vähintään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta Väitöstilaisuuden jälkeen vastaväittäjän/vastaväittäjien on kahden viikon kuluessa annettava tiedekunnalle kirjallinen lausunto väitöskirjasta ja sen puolustamisesta väitöskirjan hyväksymistä ja arvostelemista varten. Tekijälle varataan 5

24. Väitöskirjan/lisensiaatintutkimuksen arvostelu hyväksytty / hylätty 25. Väitöskirjan julkaiseminen Julkaistaan yleensä HSE:n A-sarjassa, mahdollista julkaista myös muulla tavalla. Väittelijän luvalla sähköinen versio saatavissa netistä. 26. Kansainvälisyys jatkoopinnoissa Painosmäärä yleensä 180 kpl. Pyritään rekrytoimaan myös ulkomaalaisia opiskelijoita. Kaikille yhteiset tieteelliset jatko-opinnot mahdollista suorittaa englanniksi, lisäksi suurin osa ohjelmista tarjoaa englanninkielisen väylän. Rahoitus, kansainvälinen liiketoiminta ja kansainvälinen yritysviestintä ovat täysin englanninkielisiä pääaineita. Tiedotusta opinnoista ja opiskelusta pyritään keskittämään tohtoriohjelman verkkosivuille ja tarjoamaan kaikki tarvittava informaatio myös englannin kielellä. Opetusta tarjolla myös kansainvälisissä verkostoissa, johon osallistumista suositellaan. Jatkoopiskelijoille suositellaan ulkomaan vaihto jaksoa, rahoitusta tarjolla tutkimustyön tekemiseen ulkomailla ja kv. kurssien suorittamiseen. Väitöskirjoista englanniksi suurin osa, vuonna 2007 29/31. Jatko-opiskelijoista alle 10% ulkomaalaisia. 27. Tutkijaliikkuvuus Pyritään aktiivisesti edistämään jatko-opiskelijoiden liikkuvuutta erityisesti HSE:lle tärkeiden verkostojen (CEMS, EDAMBA, EUDOKMA, NOREK) kautta. Mahdollista saada rahoitusta sekä ulkomaisiin kursseihin että pidempiin tutkimusjaksoihin ulkomailla. 28. Uuteen tutkintoasetukseen Kaikkien TS95:n mukaan opiskelevien on siirryttävä siirtyminen uuteen tutkintosääntöön ennen ilmoittautumista syyslukukaudelle 2008. Jollei ole siirtynyt aiemmin, se on tehtävä ilmoittautumisen yhteydessä. Siirtymiset hallinnoi tohtorikoulutuskeskus ja päätöksen siirtymisestä tekee opetuksesta vastaava vararehtori. 29. Pääaineen/tutkimusalan vaihto Mahdollista, rehtori päättää vaihdosta kuultuaan sekä lähettävää että vastaanottavaa pääainetta. Esittely tohto arvosanan. Kustos perehdyttää vastaväittäjän(t) arvosanaasteikkoon. 7-portainen asteikko: approbatur laudatur Tekijä voi tehdä oikaisupyynnön arvostelusta. tutkintolautakunnalle TaiKissa oma julkaisuyksikkö. Valtaosa julkaistu TaiKin A-sarjassa. a. verkkojulkaisu + 30 painettua kirjaa b. painettu julkaisu (usein yhteistyössä eri kustantajien kanssa). 30 kpl Taikille. Mikäli työ sisältää taide- tai suunnitteluosia, niistä 3 kpl taltiointi. 17 % jatko-opiskelijoista on ulkomaalaisia. Hakijoista joskus peräti puolet. 13 % valmistuneista tohtoreista. Väitöskirjoista 35 % englanniksi. Tutkijakouluissa on ulkomaalaisia ja 10:stä assistentista 3. Kursseista yli kolmasosa englanniksi. Keskeinen opintojen muoto ovat kansainväliset konferenssit. Ohjaajista 16% on ulkomaisista yliopistoista, vastaväittäjistä 21 %. Jatko-opintoja koskeva informaatio on saatavilla englanniksi. Design Connections tutkijakoulu on englanninkielinen Tutkimusinstituutti hoitaa tutkijaliikkuvuuteen liittyviä kysymyksiä ja järjestää tiedotustilaisuuksia ym. aiheesta. TaiKin apurahoja haettavissa 3 kertaa vuodessa. Rehtori päättää. Vanhan asetuksen mukaan opiskelleet joutuivat tekemään HOPSin keväällä 2008. Jos eivät aio opiskella, kehotetaan ilmoittautumaan poissaoleviksi. Esitettävä uusi tutkimussuunnitelma. Tutkimusneuvosto päättää. tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta. Tämän jälkeen tiedekunta päättää väitöskirjan hyväksymisestä ja arvosanasta Arvosanat: Hyväksytty /kiittäen hyväksytty/hylätty Väitöskirjan arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää oikaisua 14 päivän kuluessa tiedekuntaneuvoston päätöksen tiedoksisaannista. Väitöskirjat julkaistaan TKK Dissertations sarjassa, tieteellisissä sarjoissa tai sarjoihin kuulumattomana kirjana. Pääosa TKK:n väitöskirjoista julkaistaan myös elektronisessa muodossa TKK:n elektronisten väitöskirjojen palvelussa http://lib.tkk.fi/diss/. Lähes 12% jatko-opiskelijoista on ulkomaalaisia ja suositetuista tohtorintutkinnosta ulkomaalaisten osuus on ollut keskimäärin lähes 15% viime vuosina. Väitöskirjoista pääosa julkaistaan englannin kielellä. Suositellaan, että opiskelija suorittaa jonkin kokonaisuuden, mielellään vähintään 6 kk opinnoistaan/tutkimustyöstään ulkomaisessa yliopistossa. Jatko-opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus pohjautuu suurelta osin professoreiden kansainvälisiin kontakteihin Jatko-opiskelijat siirtyivät uuteen tutkintosääntöön 1.8.2008. Opiskelijarekisterissä tehdään massasiirto, jonka jälkeen opiskelija joutuu mahdollisesti tekemään joitain säätöjä opintojen sijoittamisessa uuteen tutkintorakenteeseen. Haetaan vaihtoa tiedekunnalta 6

30. Palautejärjestelmä Kurssipalautejärjestelmä jota opintotoimisto koordinoi. Seurataan valmistuneiden tohtoreiden työllistymistä, edellinen selvitys vuodelta 2004. Opiskelijoiden etenemistä seurataan HOPSien kautta. 31. Jatko-opintojen rahoitus HSE:llä tohtoriohjelmassa 10 tutkimusassistentuuria, laitoksilla 31 assistentuuria, lisäksi tohtoriopiskelijoita mukana aineiden tutkimushankkeissa tutkijoina. HSE:n tukisäätiö myöntää vuosittain muutamia apurahoja, samoin muutamat muut säätiöt. Tavoitteena olisi taata kaikille aloittaville jatko-opiskelijoille päätoimisen opiskelun mahdollistava rahoitus, tällä hetkellä ei vielä toteudu. Jatko-opiskelijoilla on oma sähköpostilista, jota kautta tulee päivittäistä palautetta. Valmistujille on tutkinnon suorittajan lähtökysely. Työllistymistä seurataan. Viimeksi keväällä 2007 Aarresaariverkoston tutkimus. 10 assistentuuria. 4 tutkijakoulupaikkaa omissa ja 3 muissa tutkijakouluissa. Noin 8:lla on kokovuotinen apuraha. Kaksi kolmasosaa rahoittaa palkkatyöllä, osin tutkimusprojekteissa. TaiKilla omia apurahoja, joista etenkin väitöskirjan viimeistelyyn 4-6 kk:n apurahoja. TKK:ssa on kurssipalautejärjestelmä. Selvitys vuosina 2003 2007 valmistuneiden tohtoreiden työllistymisestä on juuri valmistunut: http://www.tkk.fi/fi/tutkimus/tutkijaksi/tutkijakoulut_ja_jatkoopiskelu/tohtoreidentyollistyminen.html.. Tutkijakoulupaikat Assistentin virat Tutkimusprojektit TKK:n jatko-opintostipendit Säätiöt ja rahastot Tutkijakoulupaikat mahdollisuuksien mukaan 32. Post doc vaihe Ei organisoitua urapolkua (tenure track). Tohtorit työllistyvät sekä julkiseen hallintoon että yksityiselle puolelle. Edellinen tarkempi seuranta tehty vuonna 2004. Post doc tutkijoita on vähän (3-4) mutta merkitystä alettu korostaa. Yksi SA:n tutkijatohtori. 33. Tutkijanura (Tenure Track) Ei ole, kehitetään Ei valmista järjestelmää. Valmistuneista 27 % on viroissa TaiKissa. 34. Täydennysopiskelu Mahdollista samoin kuin maistereillakin. Lisäksi Ei ole järjestetty tohtoreille erikseen. passiivisia opiskelijoita voidaan siirtää omatahtisiksi jatko-opiskelijoiksi (=täydennysopiskelija ilman maksuja) kerran vuodessa seurannan yhteydessä opiskelijan opinnoissaan etenemisen ja pääaineen lausunnon perusteella. Opinnoissa etenemisen kriteerit on erikseen määritelty ja vahvistettu Opetus- ja tutkimusneuvostossa. Tällainen omatahtiseksi jatkoopiskelijaksi siirretty voi hakea takaisin jatkokoulutusohjelmaan mikäli opinnot etenevät, rehtori päättää takaisin ohjelmaan ottamisesta jatko-opiskelijan hakemuksen ja pääaineen lausunnon perusteella. 35. Alumnitoiminta HSE:n alumnitoimintaan on perustettu syksyllä 2005 Ei ole järjestetty erikseen. Mukana yleisessä jatkotutkinnon suorittaneille tohtorialumniverkosto toiminnassa. edistämään tohtorialumnien asemaa. Tavoitteena on säilyttää tohtorialumnien side Kauppakorkeakouluun ja parantaa tohtoreiden keskinäistä yhteydenpitoa. Tohtorialumniverkosto on kommunikaatiokanava, joka pyrkii edistämään eri alojen tohtoreiden tiedonvaihtoa sekä aktivoimaan Kauppakorkeakoulun ja liike-elämän välistä keskustelua. TKK aloitti v. 2007 erillisen post doc -rahoituksen, tällä hetkellä 10 post doc -paikkaa. Tutkimusprojekteissa työskentelevät SA:n tutkijatohtorit Akatemiatutkijan virat Ei valmista järjestelmää Ei ole järjestetty tohtoreille erikseen Normaaliin opetusohjelmaan kuuluvien kurssien opiskelu mahdollista erillisinä opintoina (maksullista). Täydennyskoulutuskeskus Dipolin kurssit Tohtorin kuuluvat saman alumnitoiminnan piiriin kuin muutkin TKK:lta valmistuneet. JATKO-OPISKELIJAN-OPAS http://www.hse.fi/fi/education/doctoral/studies/guide/ http://www.taik.fi/tutkimus/jatko-opas/ http://www.tkk.fi/fi/opinnot/jatko-opinnot/ohjeita/index.html JATKO-OPINTOJEN WWW-SIVUT http://www.hse.fi/fi/education/doctoral/ http://www.taik.fi/tutkimus/jatko_opiskelu.html http://www.tkk.fi/fi/opinnot/jatko-opinnot/index.html 7

*) Hakukelpoisia ovat seuraavat hakijat (HSE): 1) Suomalaisen ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon suorittaneet, joiden pro gradu -tutkielma on arvosteltu vähintään hyvin tiedoin (useampiportaisessa asteikossa vähintään cum laude approbatur) ja pääaineopinnot (vähintään 60 ov (asetus 139/95) tai 60 op (asetus 794/2004)) on suoritettu vähintään hyvin tiedoin. Mikäli tutkielman suorittamisesta on kulunut yli 10 vuotta, hakijan tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa työpapereilla tai muilla julkaisuilla. 2) Suomalaisen ylemmän yliopistotutkinnon suorittaneet, joiden pro gradu - tutkielma on arvosteltu vähintään hyvin tiedoin (useampiportaisessa asteikossa vähintään cum laude approbatur) ja pääaineopinnot on suoritettu vähintään hyvin tiedoin. Hakijalta edellytetään, että tutkimustyö liittyy johonkin tohtorin tutkinnon pääaineeseen ja että hakijalla on jatkotutkinnon pääaineen edellyttämät valmiudet. Mikäli tutkielman suorittamisesta on kulunut yli 10 vuotta, hakijan tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa työpapereilla tai muilla julkaisuilla. 3) Kauppatieteiden maisterin tutkintoa vastaavan yliopistotasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet, joiden tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa pääainekokonaisuudella, joka on suomalaisen ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon pääainekokonaisuuden tasoa (sisältäen pro gradua vastaavan tutkielman tai muun näytön), ja joka on suoritettu vähintään hyvin tiedoin ennen jatkokoulutusohjelmaan hakemista. Jos pro gradua vastaava tutkielma on muun kuin suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen, edellytetään pro gradua vastaavan tutkielman lisäksi hakemuksen liitteeksi englanninkielinen yhteenveto. Mikäli pro gradua vastaavan tutkielman suorittamisesta on kulunut yli 10 vuotta, hakijan tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa työpapereilla tai muilla julkaisuilla. Lisäksi ulkomaisen tutkinnon suorittaneilta edellytetään tammikuussa 2006 tai sen jälkeen suoritettu GMAT tai GRE General Test. 4) Muun yliopistotasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet, joiden tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa pääainekokonaisuudella, joka on suomalaisen ylemmän tutkinnon pääainekokonaisuuden tasoa (sisältäen pro gradua vastaavan tutkielman tai muun näytön), ja joka on suoritettu vähintään hyvin tiedoin ennen jatkokoulutusohjelmaan hakemista. Jos pro gradua vastaava tutkielma on muun kuin suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen, edellytetään pro gradua vastaavan tutkielman lisäksi hakemuksen liitteeksi englanninkielinen yhteenveto. Hakijalta edellytetään, että tutkimustyö liittyy johonkin tohtorin tutkinnon pääaineeseen ja että hakijalla on jatkotutkinnon pääaineen edellyttämät valmiudet. Mikäli pro gradua vastaavan tutkielman suorittamisesta on kulunut yli 10 vuotta, hakijan tulee osoittaa tutkimus-valmiutensa työpapereilla tai muilla julkaisuilla. Lisäksi ulkomaisen tutkinnon suorittaneilta edellytetään tammikuussa 2006 tai sen jälkeen suoritettu GMAT tai GRE General Test. 5) Kansainvälisesti akkreditoidun (AMBA, AACSB) yliopistotasoisen Master of Business Administration (MBA) -ohjelman suorittaneet, mikäli he voivat osoittaa, että heidän pääaine-kokonaisuutensa vastaa tarvittavien opintosuoritusten täydentämisen jälkeen suomalaisen ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon pääainekokonaisuuden tasoa (sisältäen pro gradua vastaavan tutkielman) ennen jatkokoulutus-ohjelmaan hakemista. Hakijan on liitettävä hakemukseen ehdotus pääaineen kokonaisuudeksi. Jos pro gradua vastaava tutkielma on muun kuin suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen, edellytetään liitteeksi englanninkielinen yhteenveto. Sekä MBA-ohjelma että täydennykset tulee olla suoritettu vähintään hyvin tiedoin. Mikäli pro gradua vastaavan tutkielman suorittamisesta on kulunut yli 10 vuotta, hakijan tulee osoittaa tutkimusvalmiutensa työpapereilla tai muilla julkaisuilla. Lisäksi ulkomaisen ohjelman suorittaneilta edellytetään tammikuussa 2006 tai sen jälkeen suoritettu GMAT tai GRE General Test. (6) Kauppatieteellisen alan suomalaisen tai ulkomaisen lisensiaatin tutkinnon suorittaneet. Lisäksi ulkomaisen tutkinnon suorittaneilta edellytetään tammikuussa 2006 tai sen jälkeen suoritettu GMAT tai GRE General Test. 7) Muun kuin kauppatieteellisen alan suomalaisen tai ulkomaisen lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaneet. Hakijalta edellytetään, että tutkimustyö liittyy johonkin tohtorin tutkinnon pääaineeseen ja että hakijalla on jatkotutkinnon pääaineen edellyttämät valmiudet. Lisäksi ulkomaisen tutkinnon suorittaneilta edellytetään tammikuussa 2006 tai sen jälkeen suoritettu GMAT tai GRE General Test. 8