SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 42012

SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 42012

2 LÖÖPPI 4-2012 SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI 19. vuosikerta päätoimittaja: Hanne Aho, puh. 050 5254345, hanne.aho@otavamedia.fi toimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org taitto: Unto Helo muu toimituskunta: Pekka Holmström, Marko Korhonen, Tiina Laitinen, Tomi Uschanov SAL ry., Albertinkatu 27 B, 00180 Helsinki, puh. (09) 611 055 puheenjohtaja: Hanne Aho asiamies: Kaija Plit toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh. +358 50 5506172, erkki.hirvonen@jippii.fi ISSN-L 1455-0032 painopaikka: Oy Fram Ab, Korsholmanpuistikko 37 65100 Vaasa Kannen kuva: Outi Kainiemi Pääkirjoitus: Vähemmän mutta parempaa....3 Miksi e-kirja ei löytänyt ostajia?...4 Aarne Aktan: Printtilehti on huono bisnes...10 Miinaharava: Huijausotsikot pettävät lukijan...12 SAL harrastaa: Rytmi vie mennessään...14 Moka! Virhe! Fiba! Kämmi!...18 Syntyneet ja kuolleet lehdet 2012...20 Helmijuttu: Eevan toimittaja Pirjo Houni...22 Hallitus vastaa...25 Juristipalsta: Tainnuta taakka ja vaihda vapaalle!....26 Kirja-arvostelu: Horisontti meren takana....29 SAL news...30 Sarjakuva: SAL:illa...32 Vuosikokous 6.3. SAL:n vuosikokous pidetään 6.3.2013 Hotelli Arthurin juhlasalissa, Vuorikatu 19, Helsinki. Aloitteita ja esityksiä Kaikilla SAL:n jäsenillä on oikeus tehdä esityksiä vuosikokoukselle. Kirjallisesti tehdyt esitykset tulee toimittaa SAL:n toimistoon joulukuun 10. päivään mennessä. Tiedustelut ja esitykset: asiamies Kaija Plit, puh. 050-4394538 tai kaija.plit@sal-info.org Salli-palkinto Sääntömääräisten asioiden lisäksi vuosikokouksessa jaetaan Salli-journalistipalkinto. Esityksiä palkinnon saajaksi voit tehdä vuoden loppuun mennessä. Palkintoesitysten ohjeet löydät tästä lehdestä. Journalistien arvostus yhteiskunnassa on laskenut yhdessä levikkien kanssa. pääkirjoitus kuva: markus pentikäinen Vähemmän mutta parempaa Kustantamisen kultaisista vuosista on jo vuosikymmeniä. Lehtien lukijamäärät ovat romahtaneet siitä mitä ne olivat, ja ilmoittajille on tullut paljon uusia medioita, joissa mainostaa. Levikkien laskua ja ilmoitusmyyntitulojen pienenemistä on yritetty korvata uusien lehtien perustamisilla. On perustettu lehtiä harrasteryhmille ja muille uusille ja yhä pienemmille kohderyhmille. Lukijoita on yritetty houkutella myös sisällön kustannuksella, tekemällä entistä raflaavampia ja järkyttävämipiä juttuja. Ja journalistien arvostus yhteiskunnassa on laskenut yhdessä levikkien kanssa. Kulminaatiopiste saavutettiin jo monta vuotta sitten. Silloin lehtiä oli liikaa, ja yritysten organisaatiot oli kaikilla tasoilla pöhötetty tukemaan niin monien lehtien ilmestymistä. Monen lehden talous oli rakennettu horjuvalle perustalle. Tästä huolimatta uusia tekijöitä palkattiin eikä luonnollista poistumaa käytetty lehtien talouden tasapainottamiseksi. Vaikka uusia lehtiä lanseerattiin jo aika harvoin, suhteellisen hyvä taloustilanne ja usko tulevaan saivat mediatalot pitäytymään ideologiassaan: ilmotusmäärien vähenemistä yritettiin vähentää alekampanjoilla, levikkien laskua kylkiäisillä ja niin edelleen. Taloustilanteen muuttuminen ja arvonlisävero muuttivat tilanteen. Lukijat eivät enää halunneet ostaa lehtiä eivätkä ilmoittajat olleet valmiita maksamaan ilmoituksista. Katekäyrät alkoivat sojottaa alaspäin, paniikki lisääntyi ja jopa kymmeniä vuosia väkisinpuhallettu kupla puhkesi. Lopun me tiedämmekin. Talentumin toimitusjohtaja Aarne Aktan toteaa tässä Lööpissä, että printtilehtien tekeminen on huono bisnes. Huonolla bisneksellä hän tarkoittaa faktapohjaisten lehtien tekemistä, elämyksellisyyteen hän jaksaa kuitenkin vielä uskoa. Mitkä lehdet sitten ovat hyvää bisnestä ja kannattaako niitä enää painaa? Jos lehtibisnes halutaan säilyttää, lehtitaloissa pitäisi määrän sijasta panostaa laatuun. Pitäisi lopettaa kannattamattomien lehtien tekohengitys, jotta kaikki eivät kaatuisi. Supistaa liiketoimintaa tietoisesti niin, että liikevaihdon pieneneminen olisi oma-aloitteista ja hallittua. Ymmärtää, että markkinaan ei määrällisesti mahdu näin paljon. Ja ennen kaikkea tehdä kunnolla ne lehdet, jotka on päätetty kustantaa. Hanne Aho hanne.aho@otavamedia.fi 3 LÖÖPPI 4-2012

Kallis, kevyt, vaikeakäyttöinen ja mullistava >>> Teksti: Laura Koljonen Kuvitus: Outi Kainiemi E-kirjan piti pelastaa kirja. Hyviä puolia oli paljon: langattomaan lukulaitteeseen mahtui kymmeniä tuhansia kirjoja. Matkoille ei enää tarvinnut raahata tiiliskiviä. Myös kirjojen fyysinen säilytys helpottui. Vanhuksille ja likinäköisille lukulaitteiden piti olla iloinen uutinen, sillä kirjan fonttikokoa pystyi muuttamaan haluamakseen. Mutta kun ensimmäiset tablettitietokoneet tulivat myyntiin vuonna 2010, sähkökirjojen myynti ei vastannut etukäteishypetystä. Ja edelleen vuonna 2012 digitaalisten julkaisujen myynti on murto-osa perinteisen kirjan myynnistä. Osittain se johtui siitä, etteivät suomalaiset rynnänneet kauppaan ostamaan kalliita tablettitietokoneita. TNS Gallupin keväällä 2012 tekemän Mobile Life -kyselyn mukaan suomalaisista 2,4 miljoonaa omisti älypuhelimen, mutta tablettitietokone oli vasta 300 000 suomalaisen käytössä. Käytön arvellaan kuitenkin kaksinkertaistuvan lähiaikoina. E-kirjan ongelmista ei silti voi syyttää vain laitteiden vähyyttä. Kuluttajan ja e-kirjan tutustumista haittasivat ja haittaavat edelleen ainakin korkea hinta, joka ei laske samassa suhteessa kuin paperisen kirjan, salauksen hankaluus ja pakollisuus sekä verkkokauppojen vaikeakäyttöisyys. Miksi e-kirja ei löytänyt ostajia? 4 LÖÖPPI 4-2012 5 LÖÖPPI 4-2012

6 LÖÖPPI 4-2012 Niina Leino vastaa Sanoma Magazinesin lifestyle- ja perhelehtien toimitusten esimiehenä muun muassa Gloria-, Meidän perhe- ja Vauva-lehdistä. Leino on työskennellyt myös Trendija Olivia-lehtien päätoimittajana sekä Bonnier Publicationsin julkaisujohtajana. Ja koska sähkökirjan logistiikka on vielä sen verran kehittymätöntä, useimmissa kustantamoissa sähkökirjoista ei saa esimerkiksi henkilökunta-alennusta. Silti moni kirja-alalla uskoo, että e-kirja edelleen pelastaa kirjan. Alalta puuttuu käytäntöjä Into Kustannuksen nettisivuilla odottaa yllätys: e-kirjat ovat halvempia kuin perinteiset kirjat! Se oli periaatepäätös, kertoo Into Kustannuksen verkkojulkaisija Milla Karppinen. Karppinen sanoo, että kustantamossa on pyritty siihen, että e- kirja olisi matalan kynnyksen ostos. Meistä se ei toimi, jos e-kirja on kalliimpi kuin tavallinen kirja. Tietenkin muiden kustantamojen hinnat vaikuttavat myös meihin, mutta toisaalta meillä on enemmän liikkumavaraa. Olemme riippumaton kustantamo ja hinnoittelumme on joustavaa. Tekninen toteutus on myös edullisempaa kuin perinteisessä kirjassa ja meillä on siinä osaamista. Karppinen muistuttaa myös siitä, että on pelkästään kustantajan vastuulla laskea kirjojen hintoja, kun ne ovat olleet myynnissä tarpeeksi kauan. Kaupat muistavat laittaa ne alelaareihin, mutta netissä alennukset näyttävät unohtuvan. Alalta puuttuu selvästi vielä käytäntöjä. Into Kustannus lanseerasi e- kirjat vuonna 2010. Alussa suurin osa e-kirjoista oli pamfletteja, nykyään valikoimissa on myös muita kirjoja kuten tietokirjoja ja romaaneja. Tänä vuonna Into Kustannus on kustantanut 70 nimikettä. Tahti on ollut suunnilleen sama parin viime vuoden ajan. Tällä hetkellä meillä on yli 50 e-kirjaa. Ajankohtaisista kirjoista teemme aina e-kirjat, ja tekisimme muistakin, jos ne menisivät Suomessa kaupaksi. Karppisen mukaan e-kirjat muodostavat vain pienen prosentin Into Kustannuksen myynnistä. Myyntiä ei ole huomattavasti vauhdittanut edes se, ettei kustantamon e-kirjoissa ole salausta. Adoben DRM on hankala käyttäjälle, sillä ensin pitää hankkia tunnus Adobelta. Salauksen Moni uskoo, että e-kirja pelastaa kirja-alan. voi myös purkaa aika helposti netistä löytyvillä ohjeilla. Jos lukeminen on hankalaa, tuskin kirjoja ostetaan paljon. Karppinen sanoo kuitenkin ymmärtävänsä isojen kustantamojen logiikkaa. Ymmärrän, että e-kirjojen hinnat halutaan pitää kalliina, sillä nehän eivät vielä tuota ja kustannukset ovat kalliita. Karppinen luettelee, mikä e- kirjassa maksaa: suurimman siivun vievät kirjailijan rojaltit ja kustannustoimitus. Perässä seuraavat myös korkeampi arvonlisävero sekä konvertointi eli taittotiedoston tekeminen e-kirjamuotoon. Itse asiassa kaikki maksaa paitsi printtikulut. Sen sijaan että kirja lähetettäisiin painoon, e-kirja lähetetään konvertoijalle. Varastokuluja ei tietenkään mene, mutta e-kirjalla saattaa olla verkkokuluja. E-kirjasta tulee merkityksellinen Rikosromaaneihin ja -tietoteoksiin erikoistunut kustantamo CrimeTime perustettiin vuonna 2011. Osuuskuntamuotoisen kustantamon käytännön pyörittämisestä vastaa Pulitzer Oy, jonka toinen omistaja on toimittajataustainen Jouni Tervo. CrimeTime eroaa isoista kustantamoista paitsi kokonsa, myös tulonmuodostuksensa puolesta. Vaikka yrityksen painopiste on edelleen perinteinen kirja, niin yhä merkittävämpi osa liikevaihdosta tulee e-kirjoista. Tällä hetkellä luku huitelee 20 prosentissa. CrimeTime myös julkaisee kaikki kustantamansa kirjat ensin sähköisinä, ja vasta sen jälkeen paperisina. Tervo sanoo, että alusta asti oli selvää, ettei kustantamo keskity pelkästään perinteiseen kirjaan, vaan satsaa myös e-kirjoihin. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Elisa Kirja -palvelu, jonka kanssa CrimeTime tekee teknistä yhteistyötä. Faktahan on se, että tällä alalla raha tulee vielä perinteisistä tuotteista. Ja niin kauan kun raha tulee paperista, kustantamot eivät tee tosissaan töitä digitaalisuuden eteen, Tervo sanoo. Jos kuitenkin katsoo maailman markkinoita, niin digitaalinen kustantaminen kasvattaa rooliaan koko ajan. Yhdysvalloissahan e-kirjaa myydään yhtä paljon kuin perinteistä kirjaa. Tervo uskoo, että jossakin vaiheessa e-kirja on myös Suomessa yhtä merkityksellinen. Tällä hetkellä CrimeTime myy noin 20 000 sähköistä tuotenimeä kuukaudessa. Viime vuoden lokakuusta määrä on kasvanut tasaisesti. Myymme perinteisiä kirjoja suunnilleen saman verran kuin sähkökirjoja. Jotkut kirjat ovat >>> 7 LÖÖPPI 4-2012

8 LÖÖPPI 4-2012 GALLUP Luetko kotimaisia sähkökirjoja? 1) Juho Salminen, Otavamedia Olen lukenut kaksi kotimaista e-kirjaa. Molemmat olivat ammattikirjallisuutta. Olen ehkä sen verran pihi, että jos mahdollista, mieluummin lainaan kuin ostan kirjan. Lukukokemus tabletilla oli kuitenkin miellyttävä. 2) Kirsi Saukonsaari, Plaza.fi Mitä paksumpi kirja, sen mieluummin luen sen e-kirjana. Ja lomille lataan mukaan e-kirjoja. Viimeksi olen lukenut kotimaisista Elisabet Ahon kirjan Sisar ja Riitta Lindegrenin Minä, toimittaja. Lapsenlapsen kanssa luen tabletilta lasten e-kirjoja, mieluiten sellaisia, joissa on kuvia ja jotakin toiminnallisuutta. 3) Jouni Tervo, CrimeTime Luen, ja erityisesti tykkään lukea e-kirjoina sellaisia vanhempia kirjoja, joita ei enää saa kirjastoista tai divareista. Niiden painaminen sähköiseen muotoon on mielestäni kulttuuriteko. 4) Mari Karppinen, Into Kustannus En lue, sillä minulla ei ole lukulaitetta. Mutta jos olisi, voisin maksaa e-kirjasta 10 euroa tietenkin riippuen siitä, mikä kirja olisi kyseessä. Faktahan on, että mitä halvempi tuote, sitä vähemmän ostopäätöstä miettii. Sen huomaa esimerkiksi itunesissa, jossa tulee helposti ostettua parinkymmenen sentin biisejä. 5) Liisa Puurunen, Elisa Kirja -palvelu Luen viikossa noin kolme kotimaista e-kirjaa. Edellinen kirja oli jokin Talentumin työkirja. Samaan aikaan minulla oli luvussa dekkari, lisäksi kuuntelin äänikirjaa. Kirjastossani yli 70 e-kirjaa. tuplanneet myynnin tai myyvät jopa paremmin e-kirjana, esimerkkinä voisi mainita Jarkko Sipilän kirjat. Tietenkin joku voi sanoa, että tuotto olisi vielä parempi, jos Takamäki-dekkareita ostettaisiin pelkästään perinteisinä kirjoina, mutta olen eri mieltä. E-kirjojen ostajat eivät välttämättä ostaisi samaa teosta paperisena. Kyse on valtaosin uudesta lukijakunnasta. CrimeTimen valikoimissa on monenhintaisia sähkökirjoja edullisista yksittäisistä novelleista kalliisiin uutuuksiin ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi CrimeTimellä on 150 backlist-kirjaa, joita on käännetty e-kirjoiksi. Ne pyritään hinnoittelemaan mahdollisimman halvoiksi, jotta kynnys tutustua digitaalisiin kirjoihin madaltuisi. Vanhin e-kirjaksi muunnettu teos on vuodelta 1964 Eeva Tenhusen Mustat kalat. Se maksaa sähköisenä 5,90. E-kirjan yleiseen heikkoon menekkiin Suomessa Tervo mainitsee muutaman syyn. Konservatiivinen kustannusala ei ole lähtenyt viemään e-kirjaa riittävällä tarmolla. Myös valmistusprosessi etsii muotoaan, sillä se vaatii erityisosaamista. Kolmas vaikuttava syy on digitaalisten tuotteiden hintaa nostava arvonlisävero. Tavallisissa kirjoissa alv:n osuus on yhdeksän prosenttia, kun e-kirjoissa se on 23 prosenttia. Meidän hinnoittelussa tavalliset ja sähköiset kirjat ovat tasavertaisia, mutta alv muuttaa hinnoittelua. Yksi asia pitäisi Tervon mielestä muuttaa pikimmiten. Olemme sopineen jakelijamme Elisan kanssa, että siirrymme e-kirjojen vesileimaukseen. Nykyinen salaus on Tervon mielestä liian raskas ja epäkäytännöllinen. Joskus vaikka kalliimpi Suomen suurimmaksi sähköisten kirjojen verkkokaupaksi itseään tituleeraavan Elisa Kirja -palvelun e-kirjat ovat selvästi halvempia kuin isojen kustantamoiden omissa verkkokaupoissa. Esimerkiksi uutuuskirjat irtoavat Elisa Kirja -palvelun kautta 22,90 eurolla. Kustantamojen omilla nettisivuilla kirjat saattavat olla samanhintaisia kuin perinteiset kirjat eli lähempänä 30 euroa. Nykyinen salaus on liian raskas ja epäkäytännöllinen. Kaksi vuotta toimineella Elisa Kirja -palvelulla on myynnissä yhteensä 2500 kirjaa, joista 500 on äänikirjoja. Valikoimissa on kaikenhintaisia opuksia. Palvelujohtaja Liisa Puurunen kertoo myös lokakuussa järjestettyjen Helsingin Kirjamessujen aikaisesta kokeilusta, jonka aikana e-kirja maksoi 3,90 euroa. Mukaan lähteneet kustantajat vakuuttuivat siitä, että e-kirjoilla on kysyntää. Lukuja Puurunen ei anna. Sen sijaan hän käyttää kirjamessujen aikaisesta myynnistä sanaparia ilmiselvä piikki. Messuilla ihmiset tulivat sanomaan, että he ostivat kirjan joka päivä. Elisa Kirja -palvelu myy kirjoja kaikilta isoilta kustantamoilta. Suurista kustantamoista ainoastaan Schildts&Söderströmsiltä ei ole vielä kirjoja myynnissä. Lisäksi Elisa on lähestynyt pienkustantamoita. Toiveitakin on mahdollista esittää. Puurusen mielestä e-kirjalla on loistavat mahdollisuudet, vaikka käyttö ei vielä ole niin sujuvaa kuin yrityksessä toivottaisiin. Asiakkaat ovat kritisoineet muun muassa salauksesta, jonka takia e- kirja on vaikea ottaa käyttöön. Kyllähän siihen vesileimaan pitäisi siirtyä, sitä me olemme lobanneet. Kotipiirissä kirjan pystyy lukemaan kuudella eri alustalla, mutta kavereille sitä ei voi lainata. Vesileimaus on tärkeää siksi, että monimutkaisesta salauksesta päästään. Teknisesti se voitaisiin ottaa käyttöön milloin vain, mutta se on kustantajien päätettävissä. Puurusen mielestä ainakin kirjojen elinkaarihinnoittelun pitäisi muuttua. Myös toiseen suuntaan. Toivoisimme vaihtelevampaa hinnoittelua. Kirjat voisivat mielestäni olla edullisempia kuin ne nyt ovat, mutta jos uutuus ilmestyy ensin sähköisenä, se voisi aivan hyvin olla vaikka kalliimpi. Ei se mene niin, että sähköisen kirjan pitäisi aina olla edullisempi. Esimerkiksi Puurunen nostaa Steve Jobsin elämänkerran. Kuka sitä paperisena luki? Se olisi voinut maksaa sähköisenä vaikka mitä, ja silti moni olisi ostanut sen. Puurunen toivoo isoilta kustantajilta samaa mitä moni muukin: rohkeutta. 9 LÖÖPPI 4-2012

Aarne Aktan SAL:n seminaarissa: Printtilehti on huono bisnes Aarne Aktan puhuu nopeasti ja paljon. Vuosi sitten Talentumin toimitusjohtajaksi nimitetyn Aktanin, 39, puhe vilisee englanninkielisiä termejä: paywall, cross media platform, wash-out, smart media ja kaikille jo tutuksi tulleet brändit ja onlinet. Mutta kaikista tärkeimpänä: bisnes. Polarisoitunut ja nopeatempoinen maailma on tullut jäädäkseen. 10 LÖÖPPI 4-2012 Teksti: Jaana Virtanen Kuva: Kaija Plit Printtilehtien tekeminen on huono bisnes. Ja Talentumille se on erityisen huono näinä aikoina, koska etenkin Tekniikka & Talous on rekrytointimedia. Kun talous hyytyy, ei kukaan palkkaa uusia ihmisiä, ja työpaikkailmoitukset vähenevät. Liikevaihdon tuotto laskee. Tämä on Aarne Aktanin mukaan nykytilanne eikä parempaa ole odotettavissa ainakaan puoleentoista vuoteen. Logistiikka on meille ongelma. Lehden toimittaminen kotiin tulee koko ajan kalliimmaksi. Itellassa on niin pienet palkat, että niiden on pakko nousta joka vuosi, lisäksi bensan hinta nousee koko ajan, Aktan totesi. Elämykselliset lehdet pärjäävät Aktanin mielestä ylivoimaisesti suurin lähivuosien haaste on saada lukijat maksamaan online-tiedosta. Mutta se on välttämätöntä. Talentum on tieto- ja analyyttispohjainen media eikä tietopohjaisen jutun myyminen verkossa ole helppoa. Mainosrahoitteisena ei silti pärjätä. Jotta onlinessa voi pärjätä, pitää tuottaa nopeaa tietoa, joka kiinnostaa isoja massoja. Talentum ei tähän kykene. Nopeilla, isojen lukijamäärien markkinoilla pärjäävät Iltalehti, Ilta-Sanomat ja MTV3. Kuvaavana esimerkkinä Aktan kertoi, että Talentumin viime vuoden luetuin verkkouutinen oli juttu uudesta tv-kanavasta, jolta tulee pornoa. Aktan ei usko, että printti häviää kokonaan, vaikka tapa kuluttaa informaatiota on muuttunut täysin. Aktanin mielestä hyvä esimerkki meneillään olevasta muutoksesta on Suosikin lakkauttaminen. Se on ollut monelle sukupolvelle keskeinen media, mutta enää maksavaa asiakaspohjaa ei löytynyt tarpeeksi, minkä vuoksi viimeinen Suosikki näkee päivänvalon joulukuussa. Polarisoitunut ja nopeatempoinen maailma on tullut jäädäkseen. Silti ihmiset haluavat vielä selailla lehtiä. Elämykselliset aikakauslehdet pärjäävät paremmin kuin faktapohjaiset: niiden sisältö perustuu tunteeseen, jossa tärkeitä osatekijöitä ovat kiiltävä paperi ja hienot kuvat. Sisustuslehtiä ei kohtaa samanlainen wash-out kuin faktasisältöisiä lehtiä, Aktan uskoi. Sisältö maksaa aina Analyyttisestä tiedosta ei haluta enää maksaa painettuna, vaan tiedot halutaan nopeasti joko ipadiin tai selaimeen. Siksi kuluttaja on saatava maksamaan mediasta myös verkossa. Miten temppu tehdään, kun yleisö on niin pitkään tottunut ilmaiseen verkkosisältöön? Aktanilla on tähän resepti. Tarvitaan kustantajarohkeutta: uskoa omaan sisältöön niin paljon, että jonain päivänä kustantaja sanoo, että nyt ei enää jaeta ilmaisia juttuja. Aarne Aktan ei usko, että Talentumin yksittäisten brändien vetovoima on niin kova, että ihmiset ovat valmiita maksamaan onlinessa pelkästään siitä. Mutta useamman brändin sisällöistä koottu kokonaisuus voisi olla se, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Luoko jokainen siis jatkossa oman lehtensä tabletilleen poimimalla eri lehdistä kiinnostavat kokonaisuudet? Tämä on Aktanin mukaan mahdollista. Joku voi haluta tilata tietyn aihealueen juttuja useasta eri lehdestä. Kuulijoita kiinnosti, miten sisältö pystytään takaamaan, kun tekijöitä koko ajan vähennetään. Aktan myönsi, että markkinointi ei auta, jos journalismin sisällöstä koko ajan tingitään. Samaan hengenvetoon hän vakuutti, että leikkauksia tehdään vain pakon edessä. Hän ei pitänyt poissuljettuna, että Talentumissa olisi vielä uudet yt:t vuoden sisällä. Markkinointi ei auta, jos journalismin sisällöstä tingitään liikaa, totesi Aarne Aktan SAL:n seminaarissa. 11 LÖÖPPI 4-2012

Johanna Korhonen kannustaa toimituksia jättäytymään rohkeasti pois netin klikkikilvasta ja panostamaan laatuun. Hän puhui verkkokirjoittamisesta sallilaisille Pääpostissa 18.10. Teksti ja kuva: Miina Poikolainen Vuosi 1995 oli käännekohta, aloittaa Johanna Korhonen. Olin töissä Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksessa ja kuullut, että on olemassa sellainen uusi ja mielenkiintoinen asia kuin Internet. Korhonen halusi palavasti tehdä aiheesta jutun, mutta hänellä oli perustavanlaatuinen ongelma: mistä löytää haastateltava, jolla on Internet-yhteys? Lopulta löytyi Hakaniemessä asuva nuori mies, jolla oli kotonaan puhelinmodeemilla toimiva, 9 600 bittiä sekunnissa nopea nettiyhteys. Se oli mullistavaa. Olin tottunut siihen, että The New York Times oli Hesarin toimitukseen saapuessaan rispaantunut ja täynnä neljä päivää vanhoja uutisia. Nyt saatoin katsoa heidän nettisivuiltaan kuinka tuoreet uutiset latautuivat hitaasti, siis todella hitaasti, ruudulle. Pakko olla netissä Paljon on muuttunut vuodesta 1995, eikä toimituksissa enää voida elää ilman internetiä. Sen tulo on vaikuttanut niin toimittajiin, lukijoihin kuin Huijausotsikot pettävät lukijan Tällä Miinaharava-palstalla Miina Poikolainen ruotii kouluttajien ja oppikirjojen journalistisia viisauksia. kustantajiinkin. Korhonen kertoo, että kun kustantajat 1990-luvun loppupuolella alkoivat hahmottaa, että internetiin on välineenä todella reagoitava, toimituksissa ilmeni sekä epäluuloa että innostusta. Kustantajat sanoivat, että tehkää jotain, meidän on pakko olla netissä, kun muutkin ovat. Siihen ei saanut mennä rahaa, mutta sen piti tuottaa sitä. Tilanne on edelleen pitkälti samanlainen. Sanomalehdissä ja aikakauslehtitaloissa mietitään, miten netistä saisi rahaa, ja mitä sinne laitetaan. Netin ansaintalogiikka ei ole ensisijaisesti toimitusten ongelma, mutta se vaikuttaa työhömme. Korhonen kehottaakin toimituksia miettimään, minkälaista tietoa ne haluavat lukijoilleen netissä tarjota: välttämätöntä, hyödyllistä vai hauskaa? Tehkää mitä teette, kunhan teette sen tietoisesti. Ei ole järkeä täyttää sivuja äänestyksillä ja kyselyillä, joissa udellaan ohessa mitä epäolennaisimpia asioita kuten tykkäätkö maksalaatikosta rusinoilla vai ilman. Rohkea veto olisi laittaa nettisivuille vain toimituksen yhteystiedot, jos sinne ei ole mitään parempaakaan laitettavaa. Lukijoita ei pidä pakottaa vuorovaikutukseen toimituksen kanssa tai kuvitella, että tykkäämisten ja peukutusten perusteella tuntee koko yleisönsä. Vain osa lukijoista kaipaa vuorovaikutusta, loput ovat tyytyväisiä osaansa. Riittää, että tarjoatte mahdollisuuden vuorovaikutukseen, mutta älkää ahdistelko jatkuvilla pyynnöillä. -Käytä ainakin viisi minuuttia jutun ja otsikon miettimiseen, opasti Johanna Korhonen SAL:n koulutus tilaisuudessa. Kilpailua klikkauksista Toimittajan työn arvo riippuu usein nykyään siitä, miten paljon klikkauksia tämän juttu saa netissä. Jos jutun otsikossa on tissit, viinaa tai seksiä, niin se saa varmasti klikkauksia, mutta onko tässä mitään järkeä? Klikkikilpa ohjaa Korhosen mukaan toimituksen työtä väärään suuntaan, ja vie tolkuttomasti työaikaa. Esimiehet istuvat usein maanisina huoneissaan katsomassa, mitä muut ovat tehneet ja kuinka paljon klikkauksia mikäkin juttu kerää. Työajan voisi käyttää järkevämminkin. Korhosen mukaan mainostajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota muuhunkin kuin klikkausten määrään, mutta vielä pitäisi saada toimitusten esimiehet rauhoittumaan ja keskittymään määrän sijasta laatuun. Kysyisinkin, onko journalistien pyrkimyksenä hankkia mahdollisimman paljon klikkauksia vai välittää merkityksellistä sisältöä? nettiotsikko Hyvä on kädenojennus. Pettynyt lukija on riski Nettijournalismiin pätevät Korhosen mukaan pitkälti samat periaatteet kuin printtiinkin. Hyvä nettiotsikko on kädenojennus, joka sisältää jotakin tuttua, mutta myös uutta ja kiinnostavaa tietoa. Siinä on kosketuspinta ja yllätys samassa paketissa. Katteettomat, klikkejä keräävät huijausotsikot eivät toimi kauan, sillä monen pettymyksen jälkeen lukija kyynistyy. Se on toimituksille ja journalismille iso riski. Älä tee niin, että kun olet saanut jutun valmiiksi, keksit nopeasti otsikon ja paiskaat sen nettiin. Käytä vielä ainakin viisi minuuttia jutun ja sen otsikon miettimiseen. Korhonen huomauttaa, että lukijat eivät yleensä muista otsikoita, vaan jutut, joten samassa jutussa voi aivan hyvin olla eri otsikko printissä ja netissä. Niitä voi yhdistää muilla elementeillä. Korhosen mielestä on yleinen harha, että verkossa pitäisi olla erityisen lyhyitä juttuja. Luota siihen, että kun juttu on hyvä ja aihe kiinnostava, lukija jaksaa lukea sen loppuun. Netti on myös hyvä julkaisukanava täydentää printtijuttua esimerkiksi videolla tai ääniklipeillä haastattelutilanteesta. Toimittaja on jo tavannut haastateltavan livenä, ja netti antaa mahdollisuuden välittää tämän tunteen myös lukijoille. Johanna Korhonen on riippumaton kirjoittaja, journalismin opettaja, kolumnisti ja luennoitsija. Kirjavinkki: Page One: Inside The New York Times and the Future of Journalism 13 LÖÖPPI 4-2012

14 LÖÖPPI 4-2012 Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Nyt vuorossa on on kustannustoimittaja Johanna Kainu (kuvassa oikealla). Johannan intohimona on katutanssi. Rytmi vie mennessään L Teksti ja kuvat: Johanna Kainu oikin Töölön kisahallin portaat kaksi askelmaa kerrallaan. Nyt voi vielä tehdä niin. Talvisin Kisiksen portaat ovat petollisen liukkaat. Moikkaan vahtimestareita kopissaan, haen kaapista kaiuttimet ja suuntaan yläkertaan kohti musiikkia, liikettä, vapautta. Töölön kisahallilla on tyypillinen arki-ilta. Telinevoimistelijat kieppuvat rekkitangoilla valmentajien huudellessa ohjeita. Cheerleaderit harjoittelevat rutiineitaan ja filippiiniläiset maahanmuuttajat pelaavat lentopalloa. Alakerran punttisalilla punaniskaiset äijät ähisevät ja nostavat rautaa. Yläkerran yhdessä päädyssä nyrkkeillään ja toisessa pelataan pingistä. Joka puolella on jännittyviä lihaksia, keskittyneitä ilmeitä ja otsaan pusertuvia hikikarpaloita. Kisahallin parvella on väliseinin erotettuja koppeja, joiden seinillä lyhyitä peilin pätkiä. Useimmiten kopeissa treenataan katutanssia. Melkein joka kopissa on tuttuja kasvoja, ja katutanssilajit ovat tänäkin iltana hyvin edustettuina: hiphop, house, locking, popping, breaking, waacking, vogueing, krumping. Katutanssi (engl. street dance) on terminä hieman harhaanjohtava. Näitä lajeja tanssittiin kyllä myös kaduilla, ja tanssitaan edelleen, mutta katutanssi-termillä alleviivataan sitä, että lajit eivät kehittyneet studioissa ja tanssikouluissa, vaan klubeilla ja bileissä. Katutanssista sanotaan, että siinä pätee vain yksi sääntö: se, ettei sääntöjä ole. Tämä ei kuitenkaan ole aivan totta: jokaisella katutanssilajilla on omat perusliikkeensä, ja liikekieli, joka tekee lajista tunnistettavan. Katutanssi lajit perustuvat improvisaatioon eli ne ovat freestyle-lajeja. Kun musiikki alkaa soida, tanssija ei tee ennalta opettelemaansa koreografiaa, vaan tanssii sen mukaan, miten musiikki häntä liikuttaa. Funkmusiikin tahtiin Ensikosketuksen katutansseihin sain jo teini-ikäisenä Oulussa 1990-luvun loppupuolella. Lukion syventävään liikunnan kurssiin kuului muutama katutanssitunti paikallisessa tanssikoulussa. Huomasin pitäväni tanssimisesta, mutta itsetunto ei riittänyt sen >>> 15 LÖÖPPI 4-2012

16 LÖÖPPI 4-2012 näyttämiseen. Lukioikäisenä epäonnistumista pahempaa oli onnistua luokkakavereiden edessä. Oli vaarallista näyttää, että oli ylpeä osaamisestaan ja että nautti jostakin sydämensä pohjasta. Kukaan ei halunnut tulla leimatuksi leuhkaksi. Meni kymmenen vuotta ennen kuin seuraavan kerran astelin tanssisaliin. Aloitin 27-vuotiaana jazz-tanssilla, mutta pian näin tanssikoulun toisessa salissa jotain paljon jännittävämpää: poppingia. Tuijotin lasioven läpi opettajaa, joka liikkui välillä mekaanisesti kuin robotti, välillä soljuvasti kuin vesi, vähän väliä täräyttäen lihaksiaan musiikin rytmiin. Jazz jäi ja tilalle tuli popping. Yksi tanssitunti viikossa ei enää riittänyt. Kahmin useampia tunteja ja uusia tanssilajeja. Poppingin rinnalle tuli locking. Molemmissa lajeissa tanssittiin koukuttavaan funkmusiikkiin. Olin myyty. Harjoittelemaan piti päästä myös tuntien välillä ja Kisahallista tuli pian kuin toinen koti. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, saatoin tanssia viikossa parikymmentä tuntia. Don t think age, think dance! tia, jotka räjäyttivät tajuntamme. Ja sitten treenasimme lisää. Lopulta tanssi vei minutkin ulkomaille, Etelä-Koreaan. Alun perin ajatus oli mennä sinne toisen suomalaisen tanssijan kanssa, mutta tämä mursi jalkansa kaksi viikkoa ennen reissua. Kävi siis niin, että kesällä 2011 vietin kolme viikkoa itsekseni Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Melkein joka ilta kävin tanssitunneil- Näin hienosti sujuu Point eli perinteinen locking-liike Etelä- Korealaisessa tanssikoulussa. Oppia ulkomailta Aivan oma maailmansa aukesi, kun minä ja tanssikaverini näimme internetissä videoita ulkomaisista katutanssikisoista. Taso oli aivan toista kuin Suomessa. Tänne katutanssit tulivat paljon myöhemmin kuin esimerkiksi Keski- Eurooppaan. Aasiassa katutanssit ovat erittäin suosittuja ja taso on todella korkea. Minä ja tanssia harrastava kaverini katsoimme tuntikaupalla videoita suosikkitanssijoistamme, analysoimme heidän tyyliään ja kelasimme yhä uudestaan videolta niitä kohla, joilla opettajina toimivat samat tanssijat, joita olin parin vuoden ajan ihaillut videolta. Reissun kohokohtia oli osallistuminen Aasian suurimman katutanssikisan karsintoihin. En päässyt karsinnoista läpi, mutta kokemus oli ikimuistoinen. Yksi kilpailun tuomareista oli Tony Foster alias Tony Go-Go, lockingtanssin pioneeri, joka aikoinaan vei tanssin Yhdysvalloista Japaniin. Hän tuli karsintojen jälkeen luokseni ja kertoi pitäneensä tanssistani paljon. Seuraavana päivänä sain vielä osallistua hänen pitämälleen workshopille. Tämä kohta 60-vuotias mies tanssi edelleen uskomattoman vikkelästi. Sekä voltit että James Brownin esityksistä tutut puolispagaatit, joista ponnahdetaan saman tien ylös, kuuluivat yhä hänen repertuaariinsa. Välillä en voi olla miettimättä sitä, että olen lähes aina vanhimmasta päästä tanssitunneilla ja kisoissa. Teinien ja parikymppisten seassa koen itseni joskus vähän noloksi. Tonylla oli onneksi tähänkin viisaus, ja hän kirjoitti minulle jälkeenpäin viestin: You can do even more with your dance when you re 30. Don t think age, think dance. Vapauta mieli Korean reissun jälkeen tunsin, että minulla oli jo niin paljon palikoita, että saatoin rakentaa niistä omaa tanssia, ilman tanssitunneilla käymistä. Niinpä olen nyt reilun vuoden ajan treenannut pari kertaa viikossa itsenäisesti, joko yksin tai muutaman kaverin kanssa. Lisäoppia käyn kyllä hakemassa silloin, kun Suomeen tulee opettamaan joku mielenkiintoinen tanssija ulkomailta. Hyvien tanssityöpajojen jäljiltä aivot ja kroppa tuntuvat jollakin tapaa uusilta ja hieman vierailta. Sitten tulee pakottava tarve liikkua. Olen pariin otteeseen herättänyt ratikassa kanssamatkustajissa sekä hilpeyttä että epäluuloja, kun en ole malttanut istua paikoillani, vaan venkoillut tuolillani sinne tänne kuulokkeista tulevan musiikin tahtiin. Kaikki ratikassa oudosti käyttäytyvät ihmiset eivät siis ole mieleltään järkkyneitä tai humalaisia. Tanssi on osoittautunut hyväksi vastapainoksi kustannustoimittajan työlle, joka vaatii paljon ajatustyötä, ihmissuhdetaitoja, paineensietokykyä ja aikatauluissa pysymistä. Tanssiessa voi sen sijaan huoletta päästää kaikki langat käsistään. Työasiat ja muut mielen päällä olevat asiat unohtuvat nopeasti, ja mieli virkistyy. Tanssin avulla pysyn hyvässä kunnossa, ja ryhti on parantunut huomattavasti. Istumatyön rappeuttavalle vaikutukselle tanssi on täydellinen vastalääke. Tanssi on myös antanut itsevarmuutta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, silloinkin kun riski epäonnistua on suuri. Muiden edessä mokaaminen on tanssijana kehittymisen kulmakivi. Ei se edelleenkään helppoa ole, mutta ei enää yhtä vaikeaa kuin aluksi. Tanssi on opettanut tajuamaan, että kehitystä tapahtuu, vaikka aina ei tunnu siltä. Joskus voi treenata viikkojen, jopa kuukausien ajan, ilman että huomaa kehittyvänsä, kunnes yhtenä päivänä jokin lukko on auennut, ja aiemmin vaikealta tuntunut konsepti, liike tai rytmitys onnistuu kuin itsestään. Sama pätee muilla elämän aloilla. Olen oppinut luottamaan siihen, että tehty työ tuottaa hedelmää ennemmin tai myöhemmin. Siellä se kehitys kuitenkin muhii, pinnan alla. Pari vinkkiä Katutanssilajeihin voi tutustua menemällä katsomaan katutanssikisoja. Suomessa järjestetään yleensä vuosittain muutama iso katutanssikisa, joissa on edustettuina monipuolisesti eri katutanssilajit, mutta tanssikoulut ja alan harrastajat järjestävät myös pienempiä kisoja ja jameja noin kerran kuussa. Varusteet: Jalassa mukavalta tuntuvat tennarit ovat tärkein hankinta, jos sellaisia ei vielä itseltä löydy. Vaatetuksen on hyvä olla sellainen, missä on hyvä ja itsevarma olo sekä riittävästi tilaa liikkua. Näin aloitat: Monilla kouluilla on lukukauden alussa kokeilutunteja, joille voi mennä ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan kokeilemaan eri lajeja. Koulut tarjoavat usein 10 käyntikerran kortteja, joilla on järkevää aloittaa. Sen jälkeen voi siirtyä lukukausimaksuun. Yksittäiselle tanssitunnille tulee silloin hintaa kymmenisen euroa. 17 LÖÖPPI 4-2012