1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä lapsen ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon lapsen ikä ja edellytykset. Yhdessä huoltajan kanssa etsitään ratkaisuja esiopetusyhteisön tai lasten hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin. Oppilashuolto on esiopetuksen henkilöstön ja oppilashuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä niin, että ensisijainen vastuu esiopetusyhteisön hyvinvoinnista on esiopetuksen henkilökunnalla. Nastolassa esiopetusta järjestetään päiväkodeissa ja joidenkin alakoulujen yhteydessä. Kouluilla toimivien esiopetusryhmien oppilashuoltoryhmänä toimii koulun oppilashuoltoryhmä. Näihin liittyvät yleiset kuvaukset on kirjattu Nastolan kunnan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaan, mutta esioppilaiden kohdalla tulee huomioida myös tähän suunnitelmaan sisältyvät esiopetuksen oppilashuoltoon liittyvät erityispiirteet. Oppilashuolto liittyy kiinteästi esiopetuksen tehtävään edistää lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Oppilashuoltotyö on lapsen oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä. Esiopetuksen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuollon palvelut Lasten ja nuorten psykologi Oppilashuollossa psykologi toimii lapsen hyväksi yhdessä perheen kanssa vanhempien ja/tai lapsen kanssa sovitulla tavalla. Psykologin tehtäviin kuuluu Oppilaan kasvuun ja kehitykseen liittyvien asioiden selvittely ja niiden tukeminen psyykkinen hyvinvointi kouluvalmiudet oppimisvaikeudet
2 tarvittavien tutkimusten toteuttaminen sekä mahdollisen jatkohoidon suunnittelu ja järjestäminen vanhempien ohjaus ja neuvonta lapsen kasvatukseen ja tuen tarpeeseen liittyvissä asioissa esiopetuksen tukitoimien suunnitteluun osallistuminen sekä opetus ja kasvatushenkilöstön konsultointi moniammatillinen yhteistyö kuraattoreiden ja neuvolaterveydenhuollon sekä muiden yhteistyötahojen kanssa (Päijät Hämeen keskussairaala, Päijät Hämeen perheneuvola, lastensuojelu, toimintaterapia, puheterapia, yksityiset tahot) huoltajien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti koko esiopetusyhteisön ja oppimisympäristön hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittäminen ja edistäminen yhdessä muiden oppilashuollon henkilöiden kanssa Kuraattori Esiopetuksen oppilashuollossa kuraattori on sosiaalialan työntekijä, jonka palveluja on käytettävissä tarvittaessa. Kouluilla toimivien esiopetusryhmien osalta kuraattorit osallistuvat oppilashuoltoryhmätyöskentelyyn. Päiväkodeissa toimivien oppilashuoltoryhmien on mahdollista konsultoida kuraattoria tarvittaessa. Neuvolaterveydenhuolto Esioppilaiden terveydenhuolto toteutetaan neuvolassa vuosittain tapahtuvina terveystarkastuksina. Keväällä tai kesällä ennen koulun aloittamista lapset käyvät kouluunlähtöterveystarkastuksessa tulevan koulun kouluterveydenhoitajalla. Suun terveydenhuolto Suuhygienisti/hammashoitaja opastaa lapsia hampaiden hoitamisessa jokaisessa esiopetusryhmässä kerran vuodessa. Päiväkotien esiopetusryhmissä lapset saavat ksylitolipastillit jokaisen aterian jälkeen. Esioppilaat saavat väestörekisteritietojen perusteella kotiin kutsun hammastarkastukseen. Hammastarkastukset ja varsinainen hammashoito ovat esiopetuksessa huoltajan vastuulla. Oppilashuoltoryhmät Opetuksen järjestäjä asettaa oppilashuollon ohjausryhmän ja alueelliset oppilashuoltoryhmät. Yksittäistä lasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Jokaisella kolmella ryhmällä on omat tehtävät ja niiden perusteella määräytyvä kokoonpano. Kaikki oppilashuoltoryhmät ovat monialaisia, mikä tarkoittaa että ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi ikäryhmälle suunnattuja terveydenhoitopalveluja sekä psykologi ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sen mukaan kun käsiteltävä asia edellyttää. Nastolan kunnassa oppilashuollon ohjausryhmä vastaa oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmään kuuluvat lasten ja nuorten psykologit, koulukuraattorit, kiertävät erityislastentarhanopettajat ja erityisopetuksen koordinaattori.
3 Alueellisen oppilashuoltoryhmän keskeinen tehtävä liittyy yhteisölliseen oppilashuoltoon. Lisäksi se vastaa alueellisesti esiopetuksen oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Alueellisesti toimivia oppilashuoltoryhmiä ovat: Rakokiven ja Huokokujan päiväkotien, Erstan ja Villähteen päiväkotien sekä Aurinkorinteen päiväkodin oppilashuoltoryhmät. Oppilashuoltoryhmät kokoontuvat säännöllisesti vähintään kaksi kertaa toimintavuoden aikana. Syksyllä ryhmä suunnittelee tulevan toimintavuoden oppilashuollon näkökulmasta ja keväällä arvioi toiminnan toteuttamista. Alueellisiin oppilashuoltoryhmiin kuuluvat: päiväkodin johtaja, kiertävä erityislastentarhanopettaja, lasten ja nuorten psykologi, alueen neuvolaterveydenhoitaja sekä esiopettaja jokaisesta yksiköstä. Ryhmän toimintaa johtaa päiväkodinjohtaja. Oppilashuoltoryhmästä tehdään muistio, johon kirjataan kokouksessa käsitellyt yleisen ja ehkäisevän oppilashuoltotyön toteuttamiseksi sovitut toimenpiteet ja vastuuhenkilöt. Yksittäisen lapsen asian käsittely kuuluu yksilökohtaisen oppilashuoltoon ja sitä varten kootaan tapauskohtaisesti monialainen asiantuntijaryhmä. Lupa tapauskohtaiseen käsittelyyn ja ryhmän kokoonpanoon pyydetään kirjallisesti lapsen huoltajalta. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa lapsen asiassa tarpeelliseksi katsomiltaan asiantuntijoilta. Ryhmän kokoaa esiopetusryhmän opettaja tai se oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön, joka vastaa mm. käsittelyn kirjaamisesta. Yhteisöllinen oppilashuolto Yhteisöllinen oppilashuolto on osa esiopetuksen toimintakulttuuria. Tavoitteena on hyvinvoiva yhteisö. Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään esiopetusyhteisön ja ryhmien hyvinvointia. Lisäksi huolehditaan esiopetusympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Yhteisöllisen oppilashuollon kehittämistä tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen, neuvolan sekä muiden lasten hyvinvointia edistävien toimijoiden kanssa esimerkiksi päiväkodin turvallisuusvastaavat, työsuojelun edustaja, vanhempaintoimikunnat, seurakunta, urheiluseuratoiminta ja kulttuuripalvelut. Lasten ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä oppilashuollossa tärkeää ja hyvinvointia vahvistavaa. Ne edesauttavat ongelmien ennaltaehkäisyä, varhaista tunnistamista ja tarvittavan tuen järjestämistä. Yksikkökohtaisessa oppilashuoltosuunnitelmassa tulee pohtia lasten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä käytänteitä. Suunnitelma sisältää toimenpiteet lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Osin nämä sisältyvät päiväkotien arjen turvallisuussuunnitelmiin sekä pelastussuunnitelmiin, jotka tarkastetaan ja päivitetään henkilökunnan kanssa vuosittain. Lisäksi huomioidaan tapaturmien ehkäiseminen ja tietoturvallisuutta koskevat toimintatavat. Kun esiopetus järjestetään koulussa, otetaan myös esiopetus
4 huomioon kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa. Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Esiopetuksen oppilashuollolla on tärkeä merkitys varhaisen tuen turvaamisessa ja ongelmien ehkäisyssä. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu esiopetuksessa aina huoltajan suostumukseen. Huoltajan osallisuutta tuetaan ja mielipiteitä kuullaan lapsen yksilökohtaisen oppilashuollon toteuttamisessa. Myös lapsen osallisuus, omat toivomukset ja mielipiteet otetaan huomioon häntä koskevissa asioissa iän, kehitystason ja edellytysten mukaisesti. Oppilashuoltokertomus Yksittäistä lasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus. Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppilashuoltokertomukseen. Oppilashuoltoryhmän jäsenet voivat perehtyä oppilashuoltokertomukseen sen mukaan kuin se on välttämätöntä oppilashuoltotyön koordinoimiseksi tai omien työtehtävien hoitamiseksi. Muille työntekijöille välitetään tietoa siltä osin kuin lapsen asian käsittely heille kuuluu ja on esiopetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Kirjaamiseen käytetään kunnan yhteistä Oppilashuoltokertomus lomaketta. Oppilashuoltokertomus ja muut oppilashuoltoasiakirjat ovat salassa pidettäviä. Mikäli oppilashuoltokertomuksen tietoja luovutetaan sivullisille, asiakirjaan on merkittävä, mitä tietoa, kenelle ja millä perusteella on luovutettu. Neuvolan terveydenhoitajat, psykologit ja kuraattorit kirjaavat yksilökohtaisen oppilashuoltotyön omiin potilas ja asiakasrekistereihinsä. Oppilashuoltokertomukset muodostavat oppilashuoltorekisterin. Asiakirjojen yhteydessä on oltava kopio oppilashuoltoasiakirjojen säilyttämistä koskevasta rekisteriselosteesta. Salassapito Oppilashuoltotyö ja siitä kertyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Yksilökohtaiseen oppilashuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on kuitenkin salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat
5 välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Tietojen luovutusoikeus salassapitovelvollisuuden estämättä koskee myös lapsen asianmukaisen opetuksen kannalta välttämättömän tiedon luovuttamista tai saamista lapsen opettajalta, päiväkodin johtajalta, rehtorilta ja opetuksen järjestäjältä. Tiedon luovuttaja harkitsee, minkä tiedon luovuttaminen on välttämätöntä esimerkiksi turvallisuuden varmistamisen kannalta. Ensisijaisesti pyritään aina hankkimaan lupa tiedon luovuttamiseen huoltajalta. Oppilashuoltosuunnitelmat Esiopetuksen opetussuunnitelma laaditaan myös oppilashuollon osalta yhteistyössä sosiaali ja terveystoimen henkilöstön kanssa. Oppilashuollon suunnitelmien kokonaisuus muodostuu seuraavasti: kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, Nastolan kunnan esiopetuksen opetussuunnitelman kuvaus oppilashuollosta sekä yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat. Opetussuunnitelman ja yksikkökohtaisen oppilashuoltosuunnitelman valmistelutyössä tehdään yhteistyötä huoltajien ja tarvittaessa muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään yhdessä sosiaali ja terveystoimen kanssa säännöllisesti ja kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelman vähintään kerran neljässä vuodessa. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat tulee tarkistaa vuoden kuluessa siitä, kun kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tarkistettu. Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuoltosuunnitelmat laaditaan jokaiseen yksikköön ja ne julkaistaan sekä kunnan yhteisellä esiopetuksen että päiväkotien verkkosivuilla. Laadittaessa on huomioitava muut oppilashuollon kokonaisuuteen liittyvät suunnitelmat. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat arvioidaan, tarkistetaan ja päivitetään vuosittain. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat tehdään kunnassa yhteisesti määritellylle lomakkeelle, johon kirjataan myös jokaisen yksikön omat ominaispiirteet, oppilashuollolliset tarpeet ja käytettävissä oleva oppilashuollon henkilöstö. Esiopetuksen henkilöstö tiedottaa huoltajia oppilashuollon palveluista mm. yleisissä tiedotteissa, vanhempainilloissa, esiopetuskeskustelujen yhteydessä. Oppilashuoltohenkilöstön yhteystiedot ovat huoltajien nähtävillä esiopetusryhmien tiloissa.