Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

Marjukka Mäkelä ja Heidi Haapoja Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin Virallinen lääketiede, ammattimainen kansanlääkintä ja populaarimedisiina elävät yhteisöissä rinnakkain. Niiden käytännöt hoidon vaikuttavuuden osoittamisessa ovat erilaiset, samoin vaatimukset siitä, kenellä on oikeus tutustua näyttöön ja soveltaa sitä hoitoon. Puoskareita, häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita on sekä lääkärien että muiden parantajien joukoissa. Näytön käsite ja saatavuus ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, ja parhaillaan on menossa uusi, suuri murros, kun tietoverkkojen runsaat sisällöt ja nettiyhteisöjen voima siirtelevät virallisen ja epävirallisen hoidon rajoja. L ääkärin toiminnan perustana ovat diagnoosi ja käsitys sen vaikutuksesta potilaan ennusteeseen, tieto hoitojen ennustetta muuttavasta vaikutuksesta sekä taito pohtia niitä potilaan kanssa hänen tilanteeseensa soveltaen. Näitä lääkärintaidon elementtejä osataan eritellä ja analysoida yhä paremmin. Se onkin tarpeen, sillä tekniikan kehitys on vauhdikasta. Sekä diagnostiset että hoitokeinot ovat lisääntyneet huimasti, ja tieto hyvän kommunikaa tion merkityksestä hoitoprosessissa antaa myös tehokkaita työvälineitä. Näyttö kuuluu lääkärin arkeen. Tämä meille itsestään selvä tilanne on kuitenkin nuori. Viimeisin pitkä askel kohti näyttöön perustuvaa lääketiedettä otettiin, kun hoidon vaikuttavuutta alettiin kuvata yhtenäisin menetelmin yli tauti- ja ikäryhmien. Keskustelu näytön laadusta alkoi kliinisen epidemiologian metodien kehittyessä 1980-luvulla (1), ja vähitellen näytön käsite vakiintui vaikka sen merkityksestä kiistelläänkin (2). Kansanlääkinnällä, kansanparannuksella tai etnomedisiinalla tarkoitetaan lääketieteen ulkopuolelle jäävää lääkinnällistä tietoa ja taitoa (3). Perheparannus on virallisen lääkinnän ulko puolella tapahtuvaa, perhepiiriin jäävää suurten väestöryhmien toimintaa. Siinä tehdään tavallisesti pikku vaivojen ensimmäisiä, yksinkertaisia parannustoimia (3). Kansanperinteen tutkimuksessa kansanlääkinnän käsitteellä viitataan usein niin sanottuihin perinteisiin tai esimoderneihin menetelmiin, käsityksiin ja suullisesti kulkeneisiin taitoihin. Nykyään ammattimaisen kansanlääkinnän synonyymina voidaan pitää esimerkiksi termiä uskomushoito, mikä lääketieteen kontekstissa tavallisesti tarkoittaa hoitoa, jonka vaikutuksia ei ole osoitettu (TAULUKKO 1). Usein varsin kielteisessä mielessä käytetty sana puoskari puolestaan tarkoittaa taitamatonta lääkäriä tai lääkäriä teeskentelevää huijaria, joka siis toimii vailla riittävää lääketieteellistä osaamista tai valtuutusta. Puoskari saattaa tavoitella hyötyä itselleen myös tarjoamalla vaikuttamatonta hoitoa. Puoskareita on aina ollut sekä lääkärien että kansanparantajien joukossa. Tuore suomalainen esimerkki on vailla tutkintoa lääkärinä toiminut mies, joka tuomittiin vankeuteen (4). Myös perheparannuksen voidaan ajatella muuttuvan puoskaroinniksi, jos käytetään potentteja, mahdollisesti haitallisia hoitoja. Artikkelissa käsitellään lääketieteen ja kansanlääkinnän rajoja ja vuorovaikutusta. Tarkastelemme, millaista näyttöä hoidon vaikutuksesta on Suomessa edellytetty profession ja toisaalta kansan parissa keskiajalta alkaen, taudinmäärityksen jälkeiseen päättelyyn ja hoitoon keskittyen. Pohdimme virallisen lääketieteen ja kansanlääkinnän näkökulmista, miten tietoa on ollut saatavilla ja kuka voi sitä soveltaa. 2169 Duodecim 2016;132:2169 75

TAULUKKO 1. Kansanlääkinnän termejä ja rinnakkaiskäsitteitä. Näitä termejä käytetään folkloristiikan ja lääketieteellisen antropologian tieteenaloilla, eikä kaikille toistaiseksi ole vastineita lääketieteen terminologiassa (3,6). Kansanlääkintä (etnomedisiina, kansanparannus, perinteinen lääkintä) Populaarimedisiina Perheparannus Ammattimainen kansan lääkintä (kansanparantajasektori) Tietäjä Uskomushoito, vaihtoehtolääkintä Homeopatia Puoskari Lääketieteen ulkopuolelle jäävä lääkinnällinen tieto ja taito; termeillä viitataan usein suullisesti periytyvään tietoon ja historialliseen kontekstiin. Kansanlääkinnän osa-alue, tarkoittaa alun perin hoitoa kotiympäristössä ilman ammattiapua, nykyisin laajentunut esim. verkkokeskusteluihin terveydestä. Populaarimedisiinan muoto, käytetään toisinaan sen synonyymina. Muiden kuin lääketieteellisen koulutuksen saaneiden henkilöiden antama hoito; viittaa usein historialliseen kontekstiin, Suomessa esim. kyläyhteisöjen tietäjiin. 1900-luvun alkuun asti Suomen alueella kyläyhteisöissä toiminut parantaja, jolla ajateltiin olevan salatun tiedon lahja. Tieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jäävät hoitomenetelmät, viittaa usein nykyajan kontekstiin. Koululääketieteen ulkopuolinen oppi, jonka mukaan tauti voidaan parantaa pienellä määrällä sellaista ainetta, joka suurena määränä aiheuttaa kyseisen taudin oireita; ei perustu tieteelliseen näyttöön. Laittomasti tai taitamattomasti lääkärintointa harjoittava henkilö; käytetään usein halventavassa merkityksessä. Lääketieteen ja kansanlääkinnän yhteiset juuret Kansanlääkinnän tutkimuksen klassikko, Elias Lönnrotin väitöskirja vuodelta 1832 esittelee suomalaisten maagisia parannuskeinoja (5). Tietäjiä eli kyläyhteisöissä toimivia parantajia oli vielä Lönnrotin aikaan kaikkialla maassa. Tietäjät olivat tavallisia kyläyhteisön jäseniä, miehiä tai naisia, joilla ajateltiin olevan salatun tiedon lahja. He tunsivat jen eli loitsujen ohella muita parannuskeinoja, riittejä ja seremonioita. Tietäjyys periytyi usein suvussa, ja tietäjän merkittävin tehtävä oli sairauksien ennaltaehkäisy ja parantaminen. Loitsujen tehon ajateltiin perustuvan sanan voimaan eli prosessiin, jossa sanojen ääneen lausuminen teki sanotun olevaksi (5, 6). Parannusmagialla pyrittiin torjumaan tai poistamaan tauteja; ihmiselle vaaraa aiheuttavia tekijöitä vastaan piti suojautua ennalta. Poistettavat taudit taas olivat joko jonkun jumalan lähettämiä omia tauteja tai pahantahtoisen asettamia panentatauteja. Jälkimmäisiin tietäjä saattoi vaikuttaa, mutta jumalantaudit johtivat aina kuolemaan (5). Sama tautien luonteen kolmijako esiintyy monissa kulttuureissa. Hoitovalikoimakin oli kolmijakoinen: lääkkeet, taikuus ja uskonto. Suomen oloissa keskiajalta 1800-luvulle virallisen lääketieteen, kansanlääkinnän ja kirkon maailmankuvien taustalla vaikuttivat toisiaan muistuttavat uskomukset sairauden synnystä: sairauden aiheuttajan katsottiin paikantuvan johonkin ihmiskehon ulkopuolelle, esimerkiksi elämäntapoihin, jotka vaikuttavat ruumiinnesteisiin (humoraalipatologia), myrkylliseen ilmaan (miasmateoria), yliluonnollisiin olentoihin tai Jumalaan (kansanlääkintä, kristinusko). Ihmisen ajateltiin ylipäänsä olevan luonnon tai Jumalan armoilla, mihin tyydyttiin. Esimodernia lääketiedettä tutkinut antropologi Rivers katsoi lääketieteen kasvaneen taikuuden ja uskonnon helmoissa, kunnes luonnontiede pääsi voitolle ja alkoi tarkastella ihmistä osana luontoa sekä tauteja luonnontieteen selitettävissä olevina ilmiöinä (7). Mitä oli ennen näyttöä? Lääketieteen ideologisena perustana näyttö on nuori käsite. Ennen 1800-a Suomessa oli erittäin vähän virallista lääketiedettä edustavia lääkäreitä, ja näihin suhtauduttiin epäilevästi. Ensimmäinen kokonaan Turun akatemiassa opiskellut lääkäri valmistui vasta vuonna 1742 M. Mäkelä ja H. Haapoja 2170

(8). Vielä uskonpuhdistuksen jälkeen lääkärien ajatteluun vaikutti alkujaan antiikin Kreikassa kehittynyt humoraalipatologia eli oppi ruumiissa vaikuttavista nesteistä ja voimista. Opilla oli paljon yhteistä kansanuskon maailmankuvan kanssa, ja kansanlääkinnässä toteutettiin humoraalipatologian näkemyksiä esimerkiksi kuppauksen muodossa. Lääkärien, kätilöiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten määrä kasvoi hiljalleen ja lääketieteen paradigmassa siirryttiin valistuksen myötä luonnontieteelliseen ajatteluun. Tapa todistaa syyn ja seurauksen yhteys vakiintui. Paljon oli kuitenkin tutkimatta, ja kun näyttöä koottiin, olivat menetelmät usein heikkoja: aineistot olivat pieniä, takautuvia tai muuten vinoutuneita. Hoitokokeiluja tehtiin avoimina, ilman vertailuryhmää. Nykymuotoiset satunnaistetut kokeet alkoivat vasta 1950-luvulla. Vielä silloinkin Suomessa oli suhteellisen niukasti lääkäreitä ja pääsimme muiden teollisuusmaiden lääkäritiheyteen vasta 1980-luvulla. Oli lääkäreitä tai ei, tauteja ihmisillä on aina ja samoin yritystä muuttaa niiden luonnollista kulkua. Ympäri maailman lääkintäjärjestelmät jakautuvat yhteiskunnissa kolmeen sektoriin: perheparannukseen eli populaarimedisiinaan, ammattimaiseen kansanlääkintään ja viralliseen lääkintään (3). Niiden järjestäytymistapa ja tietoperusta eroavat toisistaan selvästi (TAULUK- KO 2). Virallisen medisiinan yhteisö noudattaa omia sääntöjään sekä tiedon tuottamisessa että sen käytössä, kansanlääkintä on näytön ja sen laadun suhteen suurpiirteisempää. Virallinen lääketiede on vuosisatojen ajan ollut institutionaalisesti järjestäytynyttä, kun taas kansanparannus eli kaksi muuta aluetta jäävät vähemmän organisoiduksi toiminnaksi ihmisten koteihin, internetin keskustelupalstoille ja yksittäisten ammatinharjoittajien tai parantajien piiriin. Järjestelmät eivät kuitenkaan ole toisilleen vastakkaisia vaan toimivat vuorovaikutuksessa, ja niiden väliset rajat ovat liukuvia. Virallinen terveydenhuolto tarjoaa myös kansanlääkinnästä tuttuja menetelmiä esimerkiksi apteekeissa tai puhelinneuvonnassa, kun potilaat kaipaavat opastusta lieviin, itsestään paraneviin vaivoihin (kuume, päänsärky, ripuli). Kansan parista tutut hoitokeinot, kuten osteopatia, voivat järjestäytymisen kautta nousta viralliseen asemaan. Hoitojen tarvitsijat voivat myös käyttää virallista lääketiedettä rinnan tai vuorotellen kansanlääkinnän menetelmien kanssa, molempia arvostaen (KUVA). Virallinen lääketiede ja kansanlääkintä ovat olleet vuorovaikutuksessa kautta aikojen. TAULUKKO 2. Lääkinnällisen tiedon perustan kehitys eri lääkintäjärjestelmissä. Aikakausi Keskiaika 1800-1950- 1980-2010- Lääkintäjärjestelmä Virallinen lääkintä Humoraalipatologia, uskomukset, kirjoitetut tekstit, luostarit, yliopistot, ammattikunnan perinne Lääketieteellinen tutkimus, yliopistot, ammattilehdistö, oppikirjat, ammattikunnan perinne Aiemman lisäksi satunnaistetut kokeet, tiedonhakujärjestelmät Aiemman lisäksi näytön määritelmä, systemoidut katsaukset, sähköiset tietokannat Ammattimainen kansanlääkintä Uskomukset, myytit, suullinen perinne Aiemman lisäksi tiedon keräystä, populaarijulkaisuja Aiemman lisäksi organisoituvaa koulutusta Edellisten lisäksi internetin tietolähteet sekä keskustelupalstat Perheparannus Kuten yllä Aiemman lisäksi populaarijulkaisuja 2171 Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

Näyttö ja sen soveltajat KUVA. Parantajan sauva Meksikosta 1990-luvulta. Suomalainen vaihtoehtolääkintää käyttävä taiteilijapariskunta oli lähdössä vuodeksi Meksikoon työskentelemään. Matkan aikana he aikoivat asua teltassa 2- ja 4-vuotiaiden lastensa kanssa, joita vaihtoehtolääkinnän periaatteiden mukaan ei ollut rokotettu lainkaan. Perhe hakeutui omalääkärinsä pakeille käymään keskustelua polio-, jäykkäkouristus- ja muiden rokotusten hyödyistä ja haitoista; muutaman päivän pohdinnan jälkeen vanhemmat päättivät suojata lapsensa perusrokotuksin. Matka sujui ongelmitta ja omalääkäri sai tuomisiksi kollegan sauvan. Kuva: Klaus Witt Paraikaa on meneillään suuri muutos: lääketiede sekularisoituu eli maallistuu, kun tieto tautien oireista, diagnoosikeinoista ja hoidoista on internetin kautta kaikkien saatavilla. Apteekin hyllyltä saa välineitä omadiagnoosiin ja itsehoitoon, kuten raskaustestejä ja jälkiehkäisyvalmisteita, punkkipihtejä ja melatoniinia. Netin valikoima geenitesteineen on huimasti laajempi ja vain kasvaa. Vaikka diagnoosi sattuisi olemaan oikea, ei paraskaan näyttö silti yksinään takaa vaikuttavaa ja turvallista hoitoa. Maallikoiden toiminta informaation palasten varassa kasvattaa puoskaroinnin kaltaisen toiminnan riskiä. Tiedon ja toimintavaltuuksien auktorisointijärjestelmät erottavat lääketieteen muista parannusmenetelmistä. Näyttöön perustuva lääketiede (evidencebased medicine, EBM) yhdistää kliinisen kokemuksen ja parhaan saatavilla olevan näytön, joka perustuu systemaattiseen tutkimukseen (9). Tämä 20 vuotta vanha määritelmä on vakiintunut lääketieteellisten päätöstemme perustaksi. Paras saatavilla oleva tarkoittaa Suomessa Käypä hoito -suosituksia ja muuta Terveysportin sisältöä, joka on potilastyössä kliinikon ulottuvilla. Näytön luokitus on osa lääketieteen virallista rakennetta, ja sitä käytetään tuomioistuimissa asti. EBM:n tärkeä toinen puoli, kliininen kokemus, kertyy potilastyössä. Lääkärintyön käytännön taitoja opitaan kisälliperinteen tapaan mestarien rinnalla, mutta modernimmin myös simuloinnin ja interaktiivisen koulutuksen keinoin. Suullinen perinne jäi ensin kirjoitetun ja sitten digitalisoidun tiedon varjoon. EBM-ajattelun vanavedessä on ollut helpompi kyseenalaistaa vanhoja käytäntöjä, joten hoitopäätöksen argumentiksi ei enää aikoihin ole riittänyt talon tapaan vetoaminen. Kansanlääkinnässä ei ole kysytty näytön laatua vaan hoidon antajan uskottavuutta. Perheparannuksen taitajat ovat usein olleet naisia, jotka hallitsivat pienet toimenpiteet. Hoito on ollut kotona tai naapurissa nähdyn toistoa: äiti tai mummi laittoi kylmän kääreen kipeään kohtaan ja niin tekee tytärkin. Ammattimaisen kansanlääkinnän kenttään kuuluva tietäjä oli kyläyhteisöissä toimiva parantaja, jolla ajateltiin olevan salatun tiedon lahja. Tietäjät tekivät ja käyttivät myös erilaisia rohtoja. Parannuksen ajateltiin syntyvän samasta asiasta, mistä tautikin sai alkunsa. Niinpä esimerkiksi palovamman parannusloitsuissa lausuttiin ääneen tulen syntysanat (TAULUKKO 3). Parannussanoja tuntemattomilta Taitotieto siirtyi ennen suullisena perinteenä perhepiirissä tai mestarilta kisällille, mutta nykyään internet on lääkintätiedonkin valtatie. Verkossa modernit tietäjät voivat joko paljastaa tai salata henkilöllisyytensä. Neuvojen taustal- M. Mäkelä ja H. Haapoja 2172

TAULUKKO 3. Palovamman hoitokeinoja. VIRALLISTA LÄÄKINTÄÄ edustanut ruotsalainen hovilääkäri Benedictus Olai neuvoi vuonna 1578 julkaistussa teoksessaan voitelemaan palovammoja rohdoilla, jotka sisälsivät muun muassa etikkaa, ruusu- ja oliiviöljyä sekä rapujauhoa. (Benedictus Olai. Een Nyttigh Läkere Book 1578. Suomen Lääkäriliitto, Helsinki 2008:169) VUONNA 1888 Vienan Karjalan Pistojärvellä tietäjä eli shamaanin kaltainen osaaja Simana Trohkimain e kertoi tulen jälkeä parantaessaan toimivansa seuraavasti: Otetaan hetteestä vettä, lampaan ja ihmisen maitoa sen parempi jos huoranaiselta, ja se pannaan pahkakuppiin. Siinä vanhalla tulirauvalla hämmennetään ja luvetaan että: Kyllä tunnen tulen lumoa, Tulkohon tulinen kokko Valkejaisen varvennella, Tulisen koivun nenähän, Kuin syvet suuhuni tulevat, Syömään tulen vihoja, Kekälehet kielelleni. Lainehia lakkimaan, Missä on tulta tuuvitettu, Ettei märille menisi, Valkeata vaaputettu? Eikä visvalle venyisi, Päällä kuuven kirjokannen, Eikä karstoin katkijeisi, Päällä taivahan yheksän, Että saisi sairas maata, Sisässä sinisen uuhen, [ ] Heikko henkensä veteä. Emon Maarian sylissä. [ ] Sillä maijolla voijellaan sitä palon jälkeä ja voijellessa luvetaan tämä loppuosa. Suuhun pitää ensin antaa sitä voijetta, ettei kivut mene syömmeen. (Suomen kansan vanhat runot I4:332) TERVEYSKIRJASTON Palovammat-ohje neuvoo: Jäähdytä palovammaa välittömästi juoksevan, viileän veden alla tai vesiastiassa 10 20 minuuttia. Viileä vesi vähentää kipua ja estää palovamman leviämisen syvemmälle ihon kerroksiin. Älä puhko rakkuloita, jotta epäpuhtauksia ei pääse kudoksiin. Jos iho on erittävä tai siinä on rakkuloita, voit panna vaurioalueen päälle palovamman hoitoon tarkoitetun voidesiteen, joita voit ostaa apteekista. (Castrén M, Korte H, Myllyrinne K. Palovammat. Ensiapuopas 31.5.2012. www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00009. Luettu 28.7.2016) BLOGEISSA JA KESKUSTELUPALSTOILLA jaetaan kokemuksia avokätisesti: Sun blogistas xx [viestiketjun alkuperäinen kirjoittaja] mä bongasin sen kylmäpuristetun kookosöljyn. Hommasin sitä ja samantien ku aloin sitä nassuuni käyttää, mun iho alkoi punoituksista ja näpyistä parantua. [- -] Pojan palovamma lakkasi punoittamasta kun tota öljyä laitoin ja vedin viel kelmun yks päälle. Dödönä toimii tosiaan aivan loistavasti. Mikään muu ei oo koskaan ollu mulle noin tehokasta J Ihmeainetta totta tosiaan. (kaksplus.fi 31.5.2010) COCHRANE-KATSAUS pinnallisten palovammojen sidoksista yhdistää 30 pienen hoitotutkimuksen tulokset. Maallikoille tarkoitetun englanninkielisen tiivistelmän Google-käännös jättää lukijan ymmälle: Todisteet huonolaatuisia, pieni tutkimuksissa viittaa siihen, että pinnallinen ja osittainen paksuus palovammoja parantua nopeammin silikonipintainen nylon, hopea sisältävien kääreiden ja biosynteettinen sidokset kuin Hopeasulfadiatsiini kerma. Palovammat käsitelty Hydrogeelisidokset parantunut nopeammin kuin niillä, joita hoidettiin tavanomaiseen hoitoon. (Wasiak J, Cleland H, Campbell F, Spinks A. Dressings for superficial and partial thickness burns. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, Issue 3. Art. No.: CD002106. DOI: 10.1002/14651858.CD002106.pub4. Luettu 28.7.2016) la olevaa näyttöä ei aina kerrota, ja eri tahoilta saadut neuvot voivat olla ristiriitaisia. Onneksi Duodecimin Terveyskirjasto osuu usein oirekohtaisten hakujen alkuun, vanavedessään terveysteollisuus, apteekit, potilasjärjestöt ja sairaanhoitopiirien potilasohjeet. Pienten palovammojen hoito on kiinnostava esimerkki ohjeiden kirjosta (TAULUKKO 3). Kuten lainauksista näkyy, parantamisen sektorit ovat ajan saatossa tarjonneet samankaltaisia hoitokeinoja. Öljyillä ja rohdoilla voiteleminen, kosketus, toisten ihmisten läsnäolo sekä voimakas usko paranemiseen ja sanan voimaan ovat parantaneet monet palovammat. Parantamisen taustalla vaikuttavat tiedon auktoriteetit ovat sen sijaan yhä useammin kaupallisia. Muutos näkyy kylmäpuristetun kookosöljyn esimerkissä: perheen sisällä liikkuvan tietotaidon sijasta perheparannukseen vaikuttaa blogien kautta suuria yleisöjä tavoittava markkinointi, jonka taustana oleva tieteellinen tutkimus voi olla puutteellista ja tarkoitushakuista. 2173 Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

Kansanparannuksen merkitys terveydenhuollon osana on muutenkin muuttumassa. Kun päivystyspisteiden määrä vähenee ja hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa heikkenee, on hankalaa tavoittaa tuttu lääkäri tai terveydenhoitaja pienen vaivan ilmetessä. Omatoimisen hoidon alue laajenee ja neuvoja katsotaan netistä, mutta jos huoli on suurempi, tavoitellaan ammattilaista kyllä puhelimitse. Julkisen terveydenhuollon puhelinneuvonta opastaa itsehoitoon ja seuloo esiin vaikeammat vaivat, jotka kaipaavat ammattilaisen silmää. Tuiki tuntemattoman soittajan vaivan laatua ja lääkintäosaamista on varmasti haastavaa selvittää saati ohjata sopivaan hoitopaikkaan, jos neuvonta on ulkoistettu toiselle puolelle Suomea. Kun potilaan ja ammattilaisen kontakti muuttuu näin kertakäyttöiseksi, on käynyt niinkin, että hankalaan kyselijään hermostunut neuvoja sulkee puhelimen. Kehityksen seuraava askel ehkä poistaa uupuneen hoitajan potilaan ja tiedon välistä ja tuo päätösalgoritmin valistuneen potilaan omalle koneelle. Tieto aukeaa yhteistyöllä Lääketiede maallistuu, kun tiedon palaset ovat verkossa kaikkien ulottuvilla. Ehkei sentään. Tieto on usein hyödytöntä ilman ammattilaisen tulkintaa. Varsinkin maallikon on vaikeaa löytää ja käyttää kaikkein luotettavinta tietoa sellaisenaan. Cochrane-kirjastosta saa hakusanalla palovamma ( burns ) 97 osumaa. Suuri osa koskee vaikeita palovammoja tai jopa aivan muita tauteja, mutta tärkeimmät palo vamma katsaukset on nostettu alkuun, ja ne saa lukea vapaasti. Ammattilaisenkin on vaikea tulkita katsauksen selkokielistä yhteenvetoa (plain language summary), saati sen Googlekäännöstä (TAULUKKKO 3). Cochrane-palovammakatsauksissa on selvitetty myös, miten hyvin vaikuttavat hunaja (tavallisia sidoksia nopeampi paraneminen), paikallinen antibioottihoito (epäselvää) ja alipainehoito (ei näyttöä). Miten virallisen lääketieteen tulisi suhtautua sekularisaatioon? Sulkea silmät, vastustaa, moittia vai mennä mukaan etsimään tapoja uudenlaiseen rinnakkaiseloon? Duodecim on jo näkyvästi verkossa tarjoamassa tietoa sekä jäsenilleen että kaikille suomenkielisille. Tutkimustietoa yhdistellään ja muokataan helposti omaksuttavaan muotoon, jossa Cochranetuloksetkin kirkastuvat. Lääkäriseuran toiminnan tarkoituksiin kuuluva sairaan- ja terveydenhoidon kehittäminen koskee perinteisesti myös perheparannusta, ja tiedejulkaisujen rinnalla on kulkenut kansanvalistus. Voisimme katsoa lääkintäjärjestelmien liikkuvia rajoja avoimin mielin ja miettiä, kuinka parhaiten tukea nykymuotoista kansanlääkintää ja milloin siihen pitäisi puuttua kriittisesti. Muutoksen virrassa näyttö tarjoaa tukevan kahluusauvan, mutta lääkärintyön kaikkia aineksia tarvitaan. Kuunnellaan potilaan ajatukset rauhassa, tehdään diagnoosi huolella, punnitaan vaihtoehtoja yhdessä. Parantamisen teknis-mekanistisen puolen tulee kulkea käsi kädessä vastuullisen vuorovaikutuksen kanssa. Puoskarointi perusteettomilla hoidoilla potilaan mieliksi on yhtä onneton ratkaisu kuin tautikeskeinen sokeus, joka tuijottaa hoidettavaa ongelmaa ja unohtaa sitä kantavan potilaan. Kuvat: Samppa Bernelius MARJUKKA MÄKELÄ, LKT, M.Sc (kliininen epidemiologia), tutkimusprofessori Finohta /THL HEIDI HAAPOJA, FM (folkloristiikka), MuM (kansanmusiikki), tohtorikoulutettava Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Helsingin yliopisto SIDONNAISUUDET Marjukka Mäkelä: Apuraha (Euroopan komissio), asiantuntijapalkkio (Cambridge University Press, Suomen Lääkärilehti, Moodi, useita yliopistoja), työsuhde (Kööpenhaminen yliopisto), luentopalkkio (useita yliopistoja), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Duodecim), korvaukset koulutus- ja kongressikuluista (INAHTA, HTAi) Heidi Haapoja: Ei sidonnaisuuksia M. Mäkelä ja H. Haapoja 2174

KIRJALLISUUTTA 1. Sackett DL, Haynes RB, Tugwell P. Clinical epidemiology: A basic science for clinical medicine. Toronto: Little, Brown and Company 1985. 2. Nummenmaa J. Näyttöön perustuvat hoitosuositukset ja yleislääkärin työ. Acta Universitatis Tamperensis 1204. Tampereen yliopisto 2007. 3. Naakka-Korhonen M. Vaivasta taudiksi: lapamatoon liittyvä kansanparannus erityisesti pohjoiskarjalaisen aineiston valossa. Väitöskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1997. 4. Reinboth S. Valelääkäri Esa Laiho sai neljä ja puoli vuotta vankeutta Laiho teki hoitovirheitä, mutta ei aiheuttanut kuolemia. HS 23.6.2016. www.hs.fi/kotimaa/ a1466649737112. 5. Lönnrot E. Om finnarnes magiska medicin. (Suomalaisten maagisista parannuskeinoista.) Väitöskirja 1832, tiivistäen suomentaneet I. Sorvali ja T. Sorvali. Kalevalaseuran vuosikirja 64, 1984:189 94. 6. Siikala A-L. Suomalainen šamanismi. Helsinki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1992. 7. Rivers WHR. Medicine, magic and religion. The Fitzpatrick lectures delivered before the Royal College of Physicians of London in 1915 and 1916. Lontoo: Routledge Classics 2001. 8. Forsius A. Lääkäreiden koulutus Turun akatemiassa. Suom Lääkäril 1993:25:2377. 9. Sackett DL, Rosenberg WM, Gray JA, Haynes RB, Richardson WS. Evidence based medicine: what it is and what it isn t. BMJ 1996;312:71 2. 2175