Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Autobooking-tilausten tilausnumero Huomioikaa Autobooking-tilauksissa, että tilauksen lisätiedoissa oleva kaksinumeroinen numero on asiakkaan saama varausnumero. Laatuvastaavan terveisiä Brändikampanja alkaa ensi viikolla ja sen myötä on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös palvelun ja pukeutumisen tasoon. Pukeutumisen suhteen on osalla kuljettajista viime aikoina tapahtunut lipsumista, ja asiaan tullaan kiinnittämään seuraavien viikkojen aikana erityistä huomiota. Pukeutumisohjeen noudattaminen on osa laatusopimusta, johon jokainen kuljettaja on allekirjoituksellaan sitoutunut, ja sen noudattamatta jättäminen saattaa aiheuttaa kuljettajan laatuattribuutin menetyksen 15-45 vuorokaudeksi. Taksinkuljettajan pukeutumisohje löytyy Taksi Helsingin kuljettajienlaatusivustolta. Saavun saman tien -tarrat Vielä ehdit ottamaan brändikampanjan mukaiset tarrat autoosi! Muistathan, että kaikkien viimeistään perjantaina 15.9.2017 kampanjatarrojen ottaneiden kesken arvotaan 500 euron arvoinen matkalahjakortti. Arvonta suoritetaan torstaina
28.9.2017. Tarroita autosi siis pian Taksi Helsingin huollossa, Asesepänkuja 2, yläpiha. Huolto on avoinna 13.-15.9. klo 8-16. Brändikampanja alkaa Saavun saman tien -brändikampanja alkaa maanantaina 18.9! Taksi Helsingin brändikampanjassa viestimme asiakkaille palvelulupaustamme Saavun saman tien -kampanjateemalla. Kampanja tulee kuulumaan radiossa muutamalla eri kanavalla, sekä näkymään ulkomainonnassa, internetissä että onlinevideoina useissa eri kanavissa useiden viikkojen ajan. Kampanjan tavoitteena on Taksi Helsingin tunnettuuden ja kyytimäärien lisääminen sekä palvelulupauksesta viestiminen asiakkaille positiivisella tavalla. Saavun saman tien on osa palvelulupaustamme, jota tuomme esille myös jatkossa. Toivomme, että pidätte ehjät kampanjatarrat autoissa mahdollisimman kauan. Palvelulupauksemme
Taksi Helsingin liiketoiminnan ja palveluiden kehittämisprojektissa määritetty palvelulupaus on Saavun saman tien. Homma pelaa arkena ja juhlana - aina henkilökohtaisesti ja ystävällisesti. Helppo tilaus, nopea saapuminen ja turvallisesti perille. Palvelulupaus on siis lupauksemme asiakkaalle hänen saamastaan palvelusta ja sen tasosta. On tärkeää, että kaikki ymmärtävät palvelulupauksen sisällön samalla tavalla, jotta jokainen taksi helsinkiläinen pystyy lunastamaan palvelulupauksemme asiakkaille. Lupaamme asiakkaalle hyvää palvelua, jota toteutamme yhdessä. Asiakas tietää tilatessaan meiltä taksin, mitä hän voi odottaa palvelulta. Avaamme tässä palvelulupauksen sisältöä autoilija- ja kuljettajanäkökulmasta katsottuna. Kun olemme sisäisesti viestineet ja avanneet palvelulupauksemme sisältöä, ja kaikki toteuttavat sitä työssään, voimme käyttää palvelulupausta myös ulkoisessa viestinnässämme, kuten nyt alkavassa brändikampanjassa. Saavun saman tien Tarkoittaa, että kuittaan kaikki kyydit heti niitä valikoimatta. Lähden heti liikkeelle ja varmistan sujuvimman mahdollisen perillepääsyn valitsemalla nopeimman reitin. Homma pelaa arkena ja juhlana - aina henkilökohtaisesti ja ystävällisesti. Noudatan minulle määriteltyä työvuoroa, jotta varmistan omalta osaltani autojen riittävyyden. Ajan sinne, missä on asiakaskysyntää. Kun kysyntää on (esimerkiksi vesisateella), keskityn työntekoon. Tervehdin aina asiakasta sanallisesti. Asiakas saa kaiken huomioni heti. Varmistan osoitteen ja kaupunginosan sekä kysyn reittitoiveen tarvittaessa. Annan matkarauhan tai keskustelen asiakkaan kanssa asiallisesti hänen niin halutessaan. Pyrin tunnistamaan asiakkaan erityistarpeet ja käyttäydyn sen mukaisesti. Esimerkkejä näistä ovat juhlat, häät, hautajaiset, sairaalakäynti, vanhukset, lapset, liikuntarajoitteiset ja muut eritysryhmät. Huolehdin, että asiakas pääsee turvallisesti perille osoitteeseensa. Noudatan myös laatusopimusta: osaan käyttää kaikkia laitteita, palvelen asiakasta aina ystävällisesti, pukeudun siististi ja huolehdin auton puhtaudesta. Toimin liikenteessä ammattitaitoisesti, kohteliaasti ja liikennesääntöjä noudattaen. Vastaan autossa olevaan keikkapuhelimeen: Taksi Helsinki, etunimi. Puhelinkeskustelun jälkeen kuittaan asiakkaalle auton
kupunumeron. Autan asiakasta laukkujen kanssa ja avaan oven tarvittaessa. Matkan päätyttyä kiitän matkasta ja toivotan hyvää päivän jatkoa. Helppo tilaus, nopea saapuminen ja turvallisesti perille. Tilaus on asiakkaalle helppoa, asiakkaalle löytyy oikea tilaustapa /-väline hänen kulloisenkin tarpeensa mukaisesti. Tämä on siis lyhyt yhteenveto asiakkaalle Taksi Helsingistä: helposti, nopeasti ja turvallisesti. Parannuksia ruuhkaisten alueiden näkymiseen autopäätteissä Helsingin keskustan avointen tilausten näkymisaluetta on laajennettu 20 kilometriin. Laajennus on tehty, jotta kuljettajien on helpompi huomata tilanteet, jolloin keskustassa tarvitaan lisää takseja. Avoimia tilauksia ei edelleenkään toki saa kuitata näin pitkän ajomatkan päästä. Ruuhka-alueiden löytämistä helpottaa myös Ajotilanne -näyttöön lisätty Hot Zones eli Vilkkaat alueet -ominaisuus. Painamalla ensin Valitse alue, ja sitten Vilkkaat alueet, näkyy ruuhkaisuusjärjestyksessä ne alueet, joissa on tilauksia avoimena. Koska jokaisen alueen tilaustiedot kopioidaan myös ko. alueen aseman kohdalle, näkyy listauksessa ainakin toistaiseksi sekä alue, että alueen taksiasema. Tiedot eivät päivity automaattisesti, joten jos haluat ajantasaisen tiedon ruuhkatilanteesta, valitse Vilkkaat alueet uudestaan. Tämä uusi ominaisuus tulee autoihin seuraavan
vuoronaloituksen yhteydessä. Toivomme, että uudistukset rohkaisevat kuljettajia siirtymään keskustaan etenkin aamu- ja iltapäiväruuhkassa. Nykyisin jäädään usein laitakaupungille odottamaan kyytiä, vaikka keskustassa olisi paljon asiakkaita ja avoimia tilauksia. Liikenteen huonosta sujumisesta huolimatta on tärkeää ajaa ruuhka-alueille palvelemaan asiakkaitamme. Uusia alueita hotellien ympäristöön Lisäämme uusia alueita sellaisten hotellien ympärille, joissa on oma taksiasema. Näin saamme näiden kyseisten hotellien, kuin myös niiden lähialueen tilaukset ohjautumaan oikealle taksiasemalle. Ensimmäisenä vuorossa on Plaza-hotelli (39), jonka ympärillä on nyt uusi alue 139, Kaisaniemen puisto. Sinä aikana kun aluepäivitykset siirtyvät autoihin, autot eivät välttämättä pysty kirjautumaan uusille alueille. Tilaukset ohjautuvat kuitenkin heti oikein, eli ensin alueen taksiasemalle ja jos sieltä ei autoa löydy, asiakasta lähimpänä olevaan autoon.