HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT. Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka

Samankaltaiset tiedostot
Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh (ma-ti, pe) gsm

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta

Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista:

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu

JÄTEVESISUUNNITELMA OHJEET Kiinteistöille, jotka eivät voi liittyä vesihuoltolaitoksen tai vesihuolto-osuuskunnan viemäriin

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

4) sadevesiä, hulevesiä ja perustusten kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesijärjestelmään ennen jätevesien käsittelyä;

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE

Haja-asutuksen jätevesien käsittely

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen

Jätevesienkäsittely kuntoon

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio Jarmo Siekkinen

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhelin kotiin /työhön. Kylä Kiinteistön nimi RNo

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SUUNNITELMA SIPOON KUNTA Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Lupajaosto

Jätevesien käsittely kuntoon

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Rakennusvalvontaviranomainen

Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja haasteet sen soveltamisessa

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.

Uusi lainsäädäntö, uusia työkaluja. Johanna Kallio Suomen ympäristökeskus LINKKI 2017-hankkeen loppuseminaari

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

Lupa nro / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

Valtioneuvoston asetus

Poikkeamishakemusten käsittely

CW Solutions Oy (1) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

Ympäristölautakunta PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40. Paimion kaupunki PL PAIMIO

Lupanumero Päätöspäivä

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely

PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO R

HANNU VAINIO OY, PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUVAN RAUETTAMISESTA TOIMINNANHARJOITTAJA

Rakentajailta Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys)

Tilannekatsaus haja-asutuksen jätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesipäivä UUDELY & VHVSY

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä mennessä

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

TALOUSVESIEN KÄSITTELY

Tervetuloa!

Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus


HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

Rakennuslupa Päätöspäivämäärä Asemakaava AO k-m 2

Yhdellä lomakkeella voidaan hakea kaikki samalle rakennuspaikalle samaan aikaan haettavat luvat.

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA


Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi

1:346 Kortteli 11 Tontti 1. Tontin pinta-ala 7619,00 m² Sallittu kerrosala 80,00 m² Käytetty kerrosala 27,70 m² Rakennuspaikan

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Transkriptio:

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka

Lainsäädäntöä Mikkelin seudun ympäristösuojelumääräykset 11.6.2012 Vna Talousvesien käsittelystä viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla 10.3.2011 *) Ympäristösuojelulaki 86/2000 ja muutos 196/2011 *) Maankäyttö- ja rakennuslaki ja asetus; rakentamismääräyskokoelma *) vuoden 2004 alun jälkeen rakennettuja jätevesijärjestelmien osalta heti voimassa *) Ennen vuotta 2004 rakennetut 15.3.2016 mennessä kuntoon. 2

Ympäristösuojelulaki Jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että sillä voidaan kohtuudella normaalikäytössä olettaa saavutettavan valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelylle tarkemmin määriteltävä käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen perustuva riittävä puhdistustaso orgaanisen aineen, fosforin ja typen osalta. Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta ja muuttamisesta ja niiden edellyttämästä luvasta sekä käyttö- ja huolto-ohjeesta on lisäksi voimassa, mitä niistä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään. Arvioitaessa toimien kohtuuttomuutta kiinteistön haltijan kannalta otetaan huomioon: 1) kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella; 2) kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät (asuvat vakituisesti ja ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011; ei koske uudisrakentamista; vapautus raukeaa, kun omistuksessa tapahtuu muutos) 3) kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste. Kunnan toimivaltainen viranomainen myöntää hakemuksesta tässä pykälässä tarkoitetun poikkeuksen. Poikkeus myönnetään hakijalle enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. 3

Laki ympäristösuojelulain muuttamisesta 196/2011 27 b Jätevesien yleinen puhdistamisvelvollisuus Jos kiinteistöä ei ole liitetty viemäriverkostoon eikä toimintaan tarvita tämän lain mukaista lupaa, jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Talousjätevedet on käsiteltävä ennen niiden johtamista maahan, vesistöön tai vesilain 1 luvun 2 :n mukaiseen uomaan tai altaaseen. Muut kuin vesikäymälän jätevedet voidaan johtaa puhdistamatta maahan, jos niiden määrä on vähäinen *) eikä niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. *) mikä on vähäinen -> kantovesi 27 c Jätevesien käsittelyjärjestelmä Talousjätevesien käsittelyä varten kiinteistöllä tulee olla jätevesien käsittelyjärjestelmä, jonka tulee soveltua käyttökohteeseensa ottaen huomioon kiinteistön käytöstä aiheutuva käsittelemättömän talousjäteveden kuormitus, muun jätevesijärjestelmän ominaisuudet, ympäristön pilaantumisen vaara ja ympäristöolosuhteet, kuten kiinteistön sijainti ranta-alueella taikka tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella. Jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että sillä voidaan kohtuudella normaalikäytössä olettaa saavutettavan valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelylle tarkemmin määriteltävä käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen perustuva riittävä puhdistustaso orgaanisen aineen, fosforin ja typen osalta. Riittävä puhdistustaso tulee määrittää siten, että sillä voidaan saavuttaa ympäristönsuojelun kannalta kokonaisuutena tarkastellen hyväksyttävä kuormituksen taso ottaen erityisesti huomioon valtakunnalliset vesiensuojelun tavoitteet. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset vaadittavasta puhdistustasosta ja talousjätevesien kuormituksesta ympäristöön sekä jätevesijärjestelmän suunnittelusta, käytöstä ja huollosta ja lietteen poistamisesta. 4 2.4.2013

Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti: - Järjestelmän toiminnasta suunnitelma - Suunnitelman täytettävä yleiset vaatimukset - Mitoitusvaatimukset - Jätevesijärjestelmästä on oltava ajan tasalla oleva käyttö- ja huolto-ohje: hoito-, tarkastus- ja kirjanpito. - Esitettävä käyttö- ja huolto-ohje pyydettäessä valvontaviranomaiselle. 5

Jätevesijärjestelmän rakentaminen tai muuttaminen vaatii maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan. Kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä toimenpiteen luvanvaraisuudesta. Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan jätevesijärjestelmän rakentaminen tai muuttaminen vaatii toimenpideluvan. 6 2.4.2013 Rakennusvalvonta

Maankäyttö- ja rakennuslaki, MRL Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennuksen suunnittelussa tulee olla suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta vastaava pätevä henkilö, joka huolehtii siitä, että erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden, joka täyttää sille asetetut vaatimukset. Kustakin erityissuunnitelmasta vastaava henkilö huolehtii siitä, että suunnitelma täyttää sille asetetut vaatimukset. Suunnittelijan kelpoisuuden arvio rakennusvalvonta. 7

Luvan hakeminen rakennusvalvonnasta: - Lupahakemus kahtena kappaleen (allekirjoittavat kaikki rakennuspaikan haltijat tai valtakirjalla) - Suunnitelmat kahtena sarjana sidottuna - Jätevesijärjestelmän rakennustapaseloste - Naapureiden kuuleminen (luvan hakijan toimesta tai rakennusvalvonta) - Rakennuspaikan hallintaselvitys (lainhuutotodistus, kauppakirja, vuokrasopimus tms) Käsittelyaika lupapäätökseen 2-3 viikkoa, kun perusratkaisuista kyse Rakennusvalvonta pyytä ympäristöpalveluilta lausunnon, kun poiketaan perusvaatimustasosta -> käsittelyaika pitenee Lupapäätös lainvoimainen 14vrk lupapäätöksestä. Lupapäätökseen kirjataan lupaehdot, joita tulee rakentamisessa noudattaa: (katselmukset, vastaavat työnjohtajat, käyttö- ja huolto-ohje jne) 8 2.4.2013 Footer

Pätevä suunnittelija Suunnittelija allekirjoittaa suunnitelmat, suunnittelijan yhteystiedot, koulutus ja niemenselvennys Suunnittelun lähtötiedot - Asuinrakennuksen huoneistoala - Rakennuksen muu käyttö - Todennäköinen asukasmäärä ; elinkaaren aikana - Kiinteistötiedot (kiinteistötunnus, osoite, omistajatiedot) - Käyttäjien valmiustaso huoltotöihin (järjestelmän valinta) - Sähköistysmahdollisuudet - Kaavamääräykset (vesikäymälän kieltäviä kaavoja) - Pohjavesialue - Kuntakohtaiset määräykset - Vesihuollon kehittämissuunnitelmat 9

Rakennuspaikkaan tutustuminen - Maastomittaukset ja tutustuminen paikanpäällä maastossa rakennuspaikkaan - Rakennuspaikan ja naapureiden: rakennukset, vedenhankinta, viemärijärjestelyt ja maalämpökaivot yms. - Olemassa olevat viemärit, kaapelit yms. - Käsitellyn purkupaikan vaihtoehtojen selvittäminen - Tuloviemärin korkeusasema - Mahdolliset viemärin linjalla olevat eritysjärjestelyt; tarvittava routasuojaus - Maaperäselvitys; pohjatutkimus; koekuopat; maaperän imeytyskyky - Korkeusasemat, pohjaveden korkeus, vesistön korkeusasema, tulvakorkeudet, ojien virtaussuunnat 10

Suunnitelmissa esitettävää: (asemapiirustus, leikkaukset, tarvittavat detaljipiirustukset, jätevesijärjestelmän rakennetapaselostus) - Arvio vaatimustasosta (pilaantumiselle herkkä / perusvaatimus) - Jätevesijärjestelmän rakenne, jätevesien käsittelyjärjestelmän toimintaperiaate ja mitoitusperiaatteet. - Luotettava arvio saavutettavasta puhdistustuloksesta ja jätevesien ympäristökuormituksesta tai toimet, jolla vaatimusten täyttyminen varmistetaan -Suunnitelma putkien, laitteiden ja käsitellyn jäteveden purkupaikan sijainnista ja korkeusasemasta suhteessa muihin vaikutuspiirissä oleviin rakennuksiin, talousvesikaivoihin tai muuhun vedenottoon, maalämpökaivoihin, pinta- ja pohjavesiin ja muuhun maankäyttöön. (korkeuskäyrät, ojien virtaussuunnat) -Sadevesiä, hulevesiä ja perustusten kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesien käsittelyjärjestelmään ennen jätevesien käsittelyä. - Riittävän yksiselitteinen suunnitelma, jonka perusteella voidaan järjestelmä rakentaa sekä valvoa. - Suunnitelmassa esitettävä näytteen ottopaikat - Rakennuksen alla 1- vai 2- viemäröinti. 11

-Mitatusta pintaveden ja pohjaveden korkeus ja perusteltu arvio ylimmästä korkeudesta ja miten jätevesijärjestelmä tällöin toimii. - Huollettavat laitteet suunniteltava ja rakennettava siten, että huoltotoimenpiteet voidaan tehdä vuodenajasta ja sääolosuhteista riippumatta - Säännöllistä hoitoa ja huoltoa vaativista kohteista sekä hoidon suorittamiseksi tarvittavista rakenteista ja kulureiteistä suunnitelmat. - Varo- ja hälytyslaitteet, jotka ilmoittavat järjestelmän toimintahäiriöistä ja niiden toiminta - Naapureiden kuuleminen, kun rakentaminen voi vaikuttaa naapurin etuun: (etäisyys 30m rajasta, käsitelty jätevesi johdetaan pintauomaan, tai toisen maan halki kulkevaan avo-ojaan, etäisyys toisen kaivoon alle 30m, edellytyksen jäteveden käsittelyyn heikot / maaperään imeyttäminen 12

Mikkelin seudun Ympäristösuojelumääräyksistä 11.6.2012 herkkien alueiden vaatimustasoa tulee noudattaa: - Pohjavesialueilla - Vesistön ranta-alueilla (100m) - Alle 50m etäisyydellä vesilain tarkoittamasta vähäisestä uomasta tai valta-ojasta 13

Puhdistustulos: Vna asetuksesta: Vähimmäisvaatimustaso Talousvedet puhdistettava siten, että Orgaaninen aineen osalta kuormitus vähenee 80% Kokonaisfosforin osalta 70% Kokonaistypen osalta 30% Pilaantumiselle herkät alueet: Talousvedet puhdistettava siten, että Orgaaninen aineen osalta kuormitus vähenee 90% Kokonaisfosforin osalta 85% Kokonaistypen osalta 40% 14 2.4.2013

Jätevesijärjestelmästä on oltava selvitys, josta voidaan arvioida kuormitus. Jätevesiselvitys tulee tehdä myös silloin, kun ympäristösuojelulain 27b 2 nojalla johdetaan puhdistamattomana maahan. Perustuu asukaslukuun, joka saadaan huoneistoala / 30, kuitenkin vähintään 5 Majoituspalvelurakennusten asukasmäärä ravitsemuspalvelurakennusten määrä vähintään asiakaspaikkojen määrä / 3 Karjatiloilla ja elinkeinotoiminnan kuormitus perustuu tutkimuksiin tai luotettavaan tietoon. 15 2.4.2013

Rakennustyön aikainen toiminta: - Ennen rakentamisen aloittamista tulee rakennusvalvontaan toimittaa vastaavan työnjohtajan hakemus kahtena kappaleena hyväksytettäväksi - Rakennustyötä ei saa aloittaa ennekuin vastaava työnjohtaja on rakennusvalvonnassa hyväksytty. - Rakennusvalvonta toteaa työnjohtajan kelpoisuuden ko. hankkeelle - Lupaehdoissa määritellyt erityissuunnitelmat tulee toimittaa rakennusvalvontaan ennen rakentamiseen ryhtymistä - Lupapäätöksen mukaisesta aloituskokouksen koolle kutsumisesta vastaa rakennushankkeeseen ryhtyvä ennen rakennustöihin ryhtymistä. Vastaava työnjohtaja mukaan kokoukseen. - Rakentamisen aikaisista suunnitelmista poikkeamisista yhteys rakennusvalvontaan, tarvittaessa muutossuunnitelmien hyväksyttäminen. - Rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa käyttö- ja huolto-ohjeesta, että sellainen on. (suunnittelijalta / laitteistotoimittajilta käyttö- ja huolto-ohjeeseen tarvittavat tiedot, tarkkailuohjelma, säiliöiden tyhjennyksestä kirjanpito jne.) - Peittyvistä työsuorituksista riittävä dokumentointi (valokuvaus) huolto-ohjeen liitteeksi - Näytteenotot / raportointi ympäristöpalveluille (puhdistamot) - Rakennusvalvonnasta pyydettävä loppukatselmus luvan voimassaoloaikana. - Loppukatselmuksessa: vastaavan työnjohtajan tarkistusasiakirja, puhdistustulos pöytäkirjat, sähkölaitteista tarkistuspöytäkirjakopiot luovutetaan rakennusvalvontaan, käyttö- ja huoltoohjeen esitetään viranomaiselle, muutossuunnitelmat. 16 2.4.2013

KIITOS.