Toimintasuunnitelma 2010 1831-5542 Tehtävämme on Euroopan ruokaturvallisuuden varmistaminen
Toimintasuunnitelma 2010 EFSA vuonna 2010: Euroopan elintarviketurvallisuusjärjestelmässä paikkansa vakiinnuttanut toimija, joka työskentelee tiiviisti kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa varmistaakseen, että elintarvikkeet ovat turvallisia kaikille EU:n kansalaisille. EFSA:n strategisessa suunnitelmassa vuosiksi 2009 2013 määritellään viranomaisen korkean tason tavoitteet. Suunnitelma ohjaa EFSA:n toimintaa tulevina vuosina. Yhteistyössä kumppaneiden Euroopan komission, Euroopan parlamentin, jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa EFSA edistää myös jatkossa kansanterveyden suojelua ja pyrkii vahvistamaan kuluttajien luottamusta eurooppalaisiin elintarvikkeisiin riippumattoman tieteellisen neuvonnan ja oikea-aikaisen riskiviestinnän avulla. Tähän liittyen EFSA käyttää ensimmäistä kertaa vaikutusindikaattoreita arvioidakseen tehokkaammin toimintansa vaikutuksia. Vuonna 2010 EFSA:n työmäärä kasvaa edelleen, erityisesti hyväksyntää koskevien hakemusten osalta. Elintarviketurvallisuusviranomainen lähestyy kriittistä toimintakokoaan, ja tuottavuuden kasvun ansiosta se kykenee toteuttamaan 1000 toimeksiantoa. Päästäkseen tähän vuonna 2010 EFSA tehostaa riskinarviointivalmiuksia Euroopassa, kehittää kattavan tieteellisen strategian ja lisää EFSA:n kiinnostavuutta henkilöstön ja tieteellisten asiantuntijoiden keskuudessa. Samalla se myös parantaa viestintänsä vaikuttavuutta. Suorittaessaan pääasiallisia tehtäviään EFSA pitää myös silmällä kohtaamiaan erilaisia haasteita. Niitä ovat esimerkiksi uusien tieteenalojen ja teknologioiden vaikutukset sekä kansainväliset kysymykset, kuten kansainvälinen kauppa ja ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on myös yksi syy siihen, miksi elintarviketurvallisuusviranomainen kehittää entisestään valmiuksiaan tunnistaa kehittymässä olevat riskit ja puuttua niihin. Vuonna 2010 EFSA julkaisee ensimmäisen kehittymässä olevia riskejä koskevan vuosikertomuksensa. Tiedonkeruun ja tieteellisen yhteistyön merkitys lisääntyy edelleen EFSA:n toiminnassa. Elintarviketurvallisuusviranomainen asettaa siksi etusijalle yhteistyön jäsenvaltioiden, sidosryhmien ja muiden elintarvikeketjun toimijoiden kanssa, jotta se voi kollektiivisesti hyödyntää resursseja parhaalla mahdollisella tavalla. Se haluaa varmistaa, että vahvin tarjolla oleva tieteellinen näyttö tukee kuluttajansuoja- ja terveyspolitiikkaa. Vuonna 2010 EFSA käynnistää hankkeen EU:n laajuisen ruoankäyttöä koskevan tiedonkeruujärjestelmän (EU Menu) perustamiseksi. EFSA on myös sitoutunut täysimääräisesti kansainväliseen toimintaan. Tämän ansiosta se tiedostaa täysin maailmanlaajuiset elintarviketurvallisuuden haasteet ja kykenee vaihtamaan tietoja, tunnistamaan kehittymässä olevia riskejä ja kehittämään riskiviestinnän yhtenäisyyttä. EFSA:n johtokunnan vuonna 2006 hyväksymää viestintästrategiaa tarkistetaan. EFSA:n tärkeimmät toiminnot vuonna 2010 1. Tieteellisten lausuntojen ja neuvonnan antaminen sekä riskinarviointia koskevien lähestymistapojen laatiminen 2. EU:n lainsäädännön nojalla luvanvaraisten tuotteiden, aineiden ja väittämien arviointi 3. Tiedonkeruu, tieteellinen yhteistyö ja verkostoituminen 4. Viestintä ja vuoropuhelu
Mitä vuonna 2010 on odotettavissa Terveysväittämien, rehujen lisäaineiden, muuntogeenisten organismien, elintarvikelisäaineiden, aromiaineiden, entsyymien ja elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvien materiaalien käyttöä koskeva neuvonta Uuselintarvikkeita koskeva opastus Broilerikanojen hyvinvointiin vaikuttavien geneettisten tekijöiden määrittely Q-kuumetta, H1N1-influenssaa, TSE:tä, elintarvikevälitteisiä tauteja ja mikrobilääkeresistenssiä koskeva neuvonta Elintarvikkeiden epäpuhtauksia, kuten sienimyrkkyjä, pysyviä orgaanisia yhdisteitä, simpukkamyrkkyjä ja eläinlääkkeitä koskeva neuvonta Ravitsemuksellisia viitearvoja koskevan neuvonnan lisääminen Kansallisia tuholaisriskinarviointeja (PRA) koskeva arviointi ja neuvonta PRA-arviointien ulottamiseksi koko EU:hun Toksikologiaa, ekotoksikologiaa, aineiden käyttäytymistä ympäristössä ja torjunta-ainejäämiä koskeva opastus EU:ssa Torjunta-aineiden vertaisarvioinnit ja torjunta-aineiden enimmäisjäämäpitoisuuksien (MRL) arviointi Yleiseurooppalaisen ruoankäyttöä koskevan tiedonkeruujärjestelmän (EU Menu) valmistelu Riskinarviointien ja uusien menetelmien yhdenmukaistaminen Ensimmäinen kehittymässä olevia riskejä koskeva vuosikertomus Jäsenvaltioiden ja EFSA:n yhteistyö kansallisten yhteystoimistojen, tieteellisten asiantuntijoiden tietokannan ja artiklan 36 mukaisen verkoston avulla EFSA:n tieteellisen näkyvyyden lisääminen EFSA Journal verkkojulkaisun ja tieteellisen tiedon vaihdon avulla Elintarvikkeiden luokittelua ja kehittymässä olevia riskejä koskevat tieteelliset kollokviot Kuluttajien käsityksiä riskeistä selvittävä Eurobarometritutkimus EFSA:n kokonaisvaltainen tieteellinen strategia EFSA:n viestintästrategian tarkistaminen Elintarviketurvallisuusviranomaisen kansainvälisen strategian laajentaminen
1. Vankan tieteellisten neuvonnan tarjoaminen hyödyntämällä riippumattomia riskinarviointeja Parhaan mahdollisen ja kokonaisvaltaisimman tieteellisen neuvonnan tarjoaminen riskinhallinnasta vastaaville tahoille edellyttää monialaista lähestymistapaa. EFSA tutkii, miten se voisi parhaiten hyödyntää käytössään olevia useita erilaisia toimintamalleja vastatessaan neuvontapyyntöihin, kehittäessään riskinarviointimenetelmiä tai käsitellessään uutta teknologiaa. Erityisesti EFSA:n lähestymistapaa ympäristöriskien arviointiin tarkastellaan tulevien tarpeiden määrittelemiseksi. Käytetään yhdennettyä lähestymistapaa pellolta pöytään ulottuvaan elintarvikeketjuun liittyvään tieteelliseen neuvontaan Toiminnan ulottuvuudet Elintarviketurvallisuusviranomainen jatkaa yhteistyötä EU:n erillisvirastojen kanssa esimerkiksi mikrobilääkeresistenssin ja kansainvälisten järjestöjen kanssa muun muassa kemiallisten riskien arvioinnin osalta lisätäkseen tiedon ja parhaiden käytäntöjen jakamista. Se pyrkii edelleen toimimaan riskinarviointimenetelmien kehittäjien eturivissä vahvistamalla yleisiä lähestymistapojaan ja tähtäämällä menetelmien yhdenmukaistamiseen kansallisesti, EU:ssa ja kansainvälisesti. Edellisvuosien tapaan EFSA työskentelee tiiviisti riskinhallinnasta vastaavien tahojen kanssa. Se ennakoi tarvittavia toimia ja priorisoi toimintaansa valvomalla edistymistä, tunnistamalla pullonkauloja ja ryhtymällä asianmukaisiin toimiin. EFSA vastaa tarpeisiin myös jatkossa. Se vahvistaa kykyään toimia odottamattomissa tilanteissa, jotka johtuvat esimerkiksi elintarvikkeissa yllättäen olevista vierasaineista. Myös laadunvarmistusohjelman (INEX) kehittämisen jatkaminen vankistaa entisestään EFSA:n tieteellistä aineistoa.
2. Luvanvaraisten tuotteiden, aineiden ja väittämien arviointi Vuonna 2010 EFSA arvioi lupahakemuksia, jotka koskevat terveysväittämiä, elintarvikkeiden ja rehujen lisäaineita, pakkausmateriaaleja, torjunta-aineita ja geneettisesti muunneltuja organismeja. Elintarviketurvallisuusviranomainen on varma siitä, että se myös jatkossa vastaa tarpeisiin ja laatii oikeaaikaisia ja korkealaatuisia arvioita tuotteista, aineista ja väittämistä, joiden käyttö EU:ssa edellyttää lain mukaan luvan saamista. Priorisointi ja suunnittelun kehittäminen EFSA keskittyy tieteellisten arviointien tehokkuuden lisäämiseen jatkamalla yhdenmukaistamista, resurssien kohdentamista ja suunnittelua tulevan lainsäädännön vaikutusten arvioinnin ja komission kanssa sovittujen tehtävien priorisoinnin perusteella. Arviointien laatimisen avoimuuden lisäämiseksi järjestetään edelleen julkisia kuulemistilaisuuksia, jotka koskevat hakemuksiin liittyvää ehdotettua opastusta. Kuten muiden riskinarviointien yhteydessä, EFSA luottaa tieteelliseen yhteistyöhön jäsenvaltioiden välillä ja laajemmin. Samalla elintarviketurvallisuusviranomainen valvoo ja ylläpitää arviointiensa laatua hyödyntämällä oman työn arviointia sekä sisäistä ja ulkopuolista arviointia koskevaa järjestelmäänsä. Tarjotaan oikea-aikaisia ja laadukkaita arviointeja EU:n lainsäädännön nojalla luvanvaraisista tuotteista, aineista ja väittämistä EFSA lyhyesti 1500 ulkopuolista tieteellistä asiantuntijaa Yli 2000 hyväksyttyä tieteellistä tuotosta Yli 400 henkilöstön jäsentä Neuvoa-antavan ryhmän verkosto: 27 jäsenvaltiota ja 3 tarkkailijamaata Yli 300 tieteellisen laitoksen verkosto 73 miljoonan euron budjetti vuodeksi 2010
3. Tiedonkeruu, tieteellinen yhteistyö ja verkostoituminen Hyödyntääkseen laajaa eurooppalaista tieteellistä asiantuntemusta ja varmistaakseen sen tuloksekkaan käytön EFSA tehostaa entisestään tieteellistä yhteistyötä, verkostoitumista ja tiedonkeruuta jäsenvaltioiden, kumppaneiden, teollisuuden ja sidosryhmien kanssa. Tämä tukee EFSA:n tiedelautakuntien toimintaa niiden jatkaessa luotettavaa tieteellistä neuvontaa. Jäsenvaltioiden yhteistyö kaikessa EFSA:n toiminnassa asetetaan etusijalle myös tulevaisuudessa. Neuvoa-antava ryhmä, yhteystoimistot ja erityiset verkostot ovat keskeisiä välineitä, jotka ohjaavat tiedonvaihtoa, neuvotteluja sekä työn jakamista EFSA:n ja jäsenvaltioiden välillä. Esimerkiksi tiedelautakuntien toimintaa tukevan tiedonkeruun valmistelun ulkoistaminen lähes 8 miljoonan euron arvosta ja artiklan 36 mukaisten elinten verkoston kehittäminen ovat tässä apuna. EFSA kehittää myös tieteellisten asiantuntijoiden tietokantaa ja tukee tiedon jakamista tiedonvaihtofoorumin (Information Exchange Platform) ja tieteellisten kollokvioiden avulla. Lisäksi se käynnistää ja toteuttaa vuotuisia ohjelmia riskinarviointien yhdenmukaistamiseksi jäsenvaltioiden välillä, perustaa erityisiä tieteellisen yhteistyön työryhmiä, jotka käsittelevät valikoituja aiheita hyödyntäen jäsenvaltioiden asiantuntijoiden osaamista, sekä järjestää seminaareja ja kokouksia sidosryhmien kanssa. EFSA myös valvoo näiden yhteistyöaloitteiden tuloksellisuutta. Koordinoi olennaisten tietojen keräämistä, levittämistä ja analysointia Tiedonkeruu EFSA:n tiedonkeruutoimintaa vahvistetaan entisestään. Siksi elintarviketurvallisuusviranomainen keskittyy tiedonkeruumenetelmien yhdenmukaistamiseen, EFSA:n ja jäsenvaltioiden riskinarvioinneissa käytettävien tietojen välittämisen, tallentamisen ja saannin tehokkuuden lisäämiseen sekä tietojen analysoinnin ja raportoinnin kehittämiseen. Uusi EU:n laajuinen ruoankäyttöä koskeva tiedonkeruujärjestelmä (EU Menu) on tärkeä monivuotinen hanke, joka käynnistetään vuonna 2010. Kehittymässä olevat riskit EFSA kohentaa edelleen kykyään hakea ja analysoida tietoa systemaattisesti, jotta se tunnistaisi kehittymässä olevat riskit. EFSA julkaisee ensimmäisen kehittymässä olevia riskejä koskevan vuosikertomuksensa ja koordinoi erityistä eurooppalaista verkostoa. Laajempi näkyvyys Elintarviketurvallisuusviranomainen kehittää ja edistää EFSA Journal -verkkojulkaisun käyttöä tieteellisessä yhteisössä varmistaakseen EFSA:n julkaistun tieteellisen aineiston näkyvyyden, tunnustamisen ja viitteenä käyttämisen. Se myös jatkaa läheisten kumppanuuksien solmimista kansainvälisesti yhteistä etua koskevan tiedon vaihtamiseksi.
4. Viestintä ja vuoropuhelu Viestintä ja vuoropuhelu tukevat myös jatkossa EFSA:n pyrkimystä vahvistaa entisestään kuluttajien luottamusta EU:n järjestelmään. Tämän edesauttamiseksi EFSA:n viestintästrategiaa tarkistetaan, jotta pystytään ottamaan huomioon muutokset sekä viestintämaisemassa että EFSA:ssa ja laajemmissa yhteyksissä. Elintarviketurvallisuusviranomainen jatkaa yhtenäisyyden edistämistä lujittamalla yhteistyötä asianmukaisten viranomaisten kanssa kansallisesti, EU:ssa ja kansainvälisesti. Se tekee yhteistyötä neuvoa-antavan ryhmän ja yhteystoimistojen kanssa kehittämällä riskiviestinnän suuntaviivoja ja lisäämällä kykyään tavoittaa yleisö jäsenvaltioissa. EFSA tarkistaa vuonna 2010 viestintästrategiaansa, jonka johtokunta hyväksyi vuonna 2006. EFSA käyttää kaikkia tarjolla olevia sähköisiä ja muita viestintämenetelmiä, myös multimediaa, tavoittaakseen kohdeyleisönsä selkeiden ja ymmärrettävien viestien avulla. Kumppanit ja sidosryhmät Neuvoa-antavan ryhmän ja kansallisten asiantuntijoiden kokoukset erityisistä aiheista vahvistavat jatkossakin EFSA:n toimintaan liittyvää vuoropuhelua, jota käydään jäsenvaltioiden kanssa. Yhteystoimistojen verkosto auttaa EFSA:a ulottamaan toimintansa vielä laajemmalle alueelle Euroopassa käyttämällä kansallisille yleisöille räätälöityjä viestejä. Työn helpottamiseksi pyritään ensin saamaan parempi käsitys siitä, miten elintarviketurvallisuutta koskevat asenteet ja huolenaiheet ovat saattaneet muuttua vuosien aikana. Se selvitetään toteuttamalla elintarvikkeisiin liittyviä riskejä koskeva Eurobarometri-tutkimus, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Myötävaikuttaa luottamuksen lisäämiseen EU:n elintarviketurvallisuusjärjestelmää kohtaan tehokkaalla riskiviestinnällä ja vuoropuhelulla kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa Vastikään nimetyn Euroopan komission ja Euroopan parlamentin kanssa EFSA solmii vielä vankempia toimintayhteyksiä. Se sitoutuu myös jatkossa kuulemisiin ja kokouksiin sidosryhmien kanssa, ja vahvistaa entisestään siteitään kansainvälisiin kumppaneihin esimerkiksi antamalla viestintäänsä koskevia ennakkoilmoituksia.
TM-AG-09-001-FI-C JOHTOKUNTA TIEDEKOMITEA & NEUVOA-ANTAVA RYHMÄ D. Liem TOIMINNANJOHTAJA Catherine Geslain-Lanéelle TOIMINNANJOHTAJAN JA JOHTOKUNNAN TOIMISTO G. Gizzi STRATEGIA & TULEVAISUUS C. Majewski SISÄINEN TARKASTUS D. Caira LAADUNVALVONTA A. Van Impe HALLINTO O. Ramsayer RISKINARVIOINTI R. Maijala TIEDEYHTEISTYÖ & AVUNANTO H. Deluyker VIESTINTÄ A.-L. Gassin KIRJANPITO P. Pinhal TIETOSUOJA C. Reunis ELÄINTEN TERVEYS & HYVINVOINTI (AHAW) F. Berthe REHUN LISÄINEET (FEEDAP) C. Roncancio Peña TIEDEYHTEISTYÖ (SCO) B. Berger ARVIOINTIMENETELMÄT (AMU) D. Verloo LEHDISTÖPALVELU S. Pagani TIEDOTUS & TAPAHTUMAT (PIE) C. Buller RAHOITUS F. Monnart TIETOTEKNIIKKA & OPERAATIOT F. Angelucci ELINTARVIKELISÄAINEET & RAVINTOAINEET (ANS) H. Kenigswald GENEETTISESTI MUUNNETUT ORGANISMIT (GMO) P. Bergman KEHITTYMÄSSÄ OLEVAT RISKIT (EMRISK) T. Robinson TIEDON KERUU & JULKISTAMINEN (DATEX) S. Fabiansson INTERNET Y. Gamming HENKILÖSTÖ N. Le Gourierec OIKEUDELLISET & POLIITTISET KYSYMYKSET D. Detken BIOLOGISET VAARAT (BIOHAZ) M. Hugas RAVINTO (NDA) J. Kleiner TORJUNTA-AINEET (PRAPeR) H. Fontier ZOONOOSIT (Tiedonkeruu) P. Makela ELINTARVIKKEIDEN KANSSA KOSKETUKSIIN JOUTUVAT MATERIAALIT, ENTSYYMIT, AROMIAINEET (CEF) A. Feigenbaum KASVIEN TERVEYS (PLH) E. Ceglarska Direktoraatti Yksikkö VIERASAINEET (CONTAM) KASVINSUOJELUAINEET (PPR) Osasto C. Heppner M. Dunier-Thomann Largo N. Palli 5/A 43121 Parma, ITALIA/ITALY Puhelin + 39 0521 036 111 Faksi + 39 0521 036 110 www.efsa.europa.eu