Suomen Riistakeskus Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Tavoitteet ja toimenpiteet
1 Sisällys 1. JOHDANTO 2 2. Päätavoitteet 3 2.1 Ilveksen suotuisa suojelun taso säilytetään 3 2.2 Ilveskanta-arvion tarkkuutta, laatua ja tunnettuutta parannetaan 3 2.3 Ilvekseen liittyvää riista-arvo säilytetään ja sitä kehitetään 3 2.4 Ilveksen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja pyritään vähentämään 3 2.5 Tuodaan suomalaisen ilvestutkimuksen keskeiset tulokset kansalaisten ja kannanhoidosta vastaavien tahojen saataville 4 3. Kannanhoitoalueet 4 3.1 Alueelliset kannanhoitoalueiden tavoitteet 6 4. Ilveskannan seuranta ja kanta-arviomenetelmän kehittäminen 8 4.1 Petoyhdyshenkilöverkosto 9 4.2 Riistaneuvostot ja sidosryhmäyhteistyö 10 4.3 Geneettiset menetelmät ilveskannan seurannassa 11 4.4 Erillislaskennat 12 4.5 Kanta-arviomenetelmän kehittäminen 13 5. Ilvekseen liittyvä riista-arvo ja paikallisen omistajuuden kehittäminen 16 5.1 Ilves ja sen vaikutus saalislajistoonsa 17 5.2 Riistaneuvostot ja sidosryhmäyhteistyö 19 5.3 Pyynnin valikoivuuden ja eettisen metsästyksen kehittäminen 21 5.4 Metsästyksen säätelyn kehittäminen 22 5.5 Ilves ja yhteiskunta 23 6. Muut toimenpiteet 25 6.1 Suomalaisen ilvestiedon viestintä kansalaisille 25 6.2 Ilveksen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy ja korvaaminen 26 6.3 Suurriistavirka-apu ja metsästyksen valvonta 28 6.4 Ilveksen siirtoistutukset 29 6.5 Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö 29 7. Hoitosuunnitelman toimeenpano 30 LÄHTEET 32
2 1. JOHDANTO Suomen ensimmäinen ilveskannan hoitosuunnitelma vahvistettiin vuonna 2006. Hoitosuunnitelmassa oli kaksi erillistä osiota: 1. Taustaosio, jossa esitettiin biologia ja kannanhoidon taustalla oleva lainsäädäntö ja hallinto sekä 2. Tavoitteet ja toimenpiteet osio, jossa määriteltiin kannanhoidon tavoitteet ja toimenpiteet. Hoitosuunnitelman luonnoksen valmisteli Maa- ja metsätalousministeriölle Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Suomen ilveskannan hoitosuunnitelman päivitys tehtiin vuosien 2016 2017 aikana Suomen riistakeskuksen toimesta. Luonnonvarakeskus valmisteli hoitosuunnitelman päivityksen lajikohtaisen biologian ja tutkimukseen liittyvien toimenpiteiden osiot. Päivitetyssä hoitosuunnitelmassa tausta- ja toimenpideosiot on eriytetty toisistaan. Toimenpideosio on itsenäinen kokonaisuus ja siinä aihepiireistä esitetyn suppean taustan lisäksi viitataan useassa kohtaa taustaosion eri lukuihin (taustaosio x.x), josta käsiteltävää asiakokonaisuutta on mahdollista selvittää syvällisemmin. Ilveskannan hoitosuunnitelman päivitystyön keskeiset teemat määräytyvät suurelta osin vuonna 2014 suoritetun Suomen suurpetopolitiikan arvioinnin perusteella. Arvioinnin antaman näkökulman pohjalta ilveskannan toimenpideosiossa keskityttiin ilveksen kanta-arvion tarkentamiseen ja ilveksen riista-arvon varmistamiseen paikallisen omistajuuden kautta. Ilveskannan hoidon linjauksille on päivitysprosessissa haettu suuntaa myös kansalaisille suunnatusta kyselystä, joka on käytännössä ensimmäinen Suomessa tehty ilvesmielipiteitä laajemmin mittaava kysely. Käsillä oleva toimenpiteiden kokonaisuus pyrkii ottaa huomioon hallinnoivissa tahoissa tapahtuneet muutokset ja sen mukanaan tuomat edut asiantuntijuuden kehittymisessä riistahallinnon sisällä. Toisaalta toimenpiteet pyrkivät hyödyntämään metsästäjine talkootyövoimaa ja yhdistämään sitä nopeasti kehittyviin riistahallinnon sähköisiin tietojärjestelmiin.
3 2. Päätavoitteet 2.1 Ilveksen suotuisa suojelutaso säilytetään Ilveksen uhanalaisuuden tila ja arvioinnin keinovalikoima on esitelty hoitosuunnitelman taustaosion luvussa 5. Tässä hoitosuunnitelmassa suotuisan suojelun tasoa tarkastellaan EU:n luontodirektiivin vaatimusten kautta. Ilveksen suotuisalla suojelutasolla Suomessa on vain vähän uhkatekijöitä. Suojelutasontason merkitykseltään pieneksi uhkatekijäksi on arvioitu metsästys. Metsästyksen kautta tapahtuvaa kuolleisuutta hallitaan kannan jatkuvalla seurannalla, vuosittaisella metsästysverotuksen tutkimukseen perustuvalla suunnittelulla ja viranomaispäätöksin toteutettavilla poikkeuslupapäätöksillä. Jatkuvalla kannanseurannalla varmistetaan myös, että ilveskannasta on jatkuvasti olemassa ajantasaista tietoa päätöstenteon pohjaksi. 2.2 Ilveskanta-arvion tarkkuutta, laatua ja tunnettuutta parannetaan Ilveskanta-arvion laatu perustuu edelleen koulutettujen petoyhdyshenkilöiden tuottamaan havaintoaineistoon, jonka laadusta huolehditaan verkoston jatkuvalla koulutuksella. Luonnonvarakeskuksen roolia kentän ja tutkimuksen luottamuksen rakentamisessa tulee lisätä osana petoyhdyshenkilöverkoston toimivuuden parantamista. Hoitosuunnitelmassa esitetään keinoja joilla kanta-arviota voidaan joiltakin osin parantaa sekä menetelmän, että kanta-arvion taustaaineiston suhteen. 2.3 Ilvekseen liittyvää riista-arvo säilytetään ja kehitetään Ilvekseen liittyvä riista-arvo koostuu, sekä ilveksen metsästyksen arvosta, ilveksen arvosta saaliseläimenä, että kokemuksesta jossa ilves ei saalistajana ole uhka paikalliselle riistataloudelle. Koko muun Suomen alueella laajasti harjoitettu kestävä kannanhoidollinen metsästys on keskeinen tekijä paikallisen ilveskannan paremmalle hyväksyttävyydelle ja paikallisen omistajuuden kehittymiselle. Alueellisten riistaneuvostojen kautta pyritään lisäämään laadukkaaseen riistatietoon pohjautuvaa ilveksen kannanhoitoon liittyvää rakentavaa keskustelua. Keskustelun tuloksena muodostunut alueellinen ilveskannan hoidon politiikka jalkautetaan kentälle oikea-aikaisella tiedottamisella. 2.4 Ilveksen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja pyritään vähentämään Ilveksien porotaloudelle aiheuttamat vahingot ovat suuret. Luonnonvarakeskuksen antamien tietojen perusteella voidaan todeta, että poronhoitoalueen ilveskanta on hieman suurempi, mitä on asetettu tavoitteeksi vuonna 2006 vahvistetussa hoitosuunnitelmassa. Ilveksen pyyntiä poronhoitoalueella pyritään kehittämään metsästyslain keinovalikoimalla suuntaan, jossa porotaloudelle aiheutuvat vahingot vähenevät. Käytössä olevaa poikkeusluvan varaista metsästystä pyritään myös kehittämään joustavaksi. Poronhoidon toimintaedellytykset varmistetaan riistavahinkolain valmistelun yhteydessä.
4 2.5 Tuodaan suomalaisen ilvestutkimuksen keskeiset tulokset kansalaisten ja kannanhoidosta vastaavien tahojen saataville Suomalainen ilvestutkimus on alkanut vuonna 2007. Tehdyn tutkimuksen määrään nähden julkaistua tutkimustietoa ilveksestä on vähän. Julkaisujen tuottamiseen keskeisistä ilveksen biologiaan liittyvistä tutkimusaiheista tulee jatkossa käyttää enemmän resursseja. Julkaistut tutkimustulokset tulee myös popularisoida ja saattaa sähköisessä muodossa kansalaisten ja kannanhoidosta vastaavien tahojen saataville. 3. Kannanhoitoalueet Ilveskannan runsauden osalta Suomessa on nykyisin kaksi erilaista aluetta. Poronhoitoalue, jossa ilveksiä on suhteellisesti ottaen vähän ja poronhoitoalueen ulkopuolinen alue, jossa ilveksiä on runsaasti. Alueet eroavat toisistaan monessa suhteessa. Ilveksen ekologiset lähtökohdat, kantaarvion tarkkuus, ilveksen aiheuttamat vahingot ja pääasialliset kannanhallinnan keinot ovat kahden suuralueen välillä erilaisia. Poronhoitoalueella ilves voi aiheuttaa huomattavia vahinkoja, joten poronhoito asettaa elinkeinona esteen ilveskannan runsastumiselle poronhoitoalueella. Poronhoitoalueen ulkopuolella vastaavaa rajoitetta ei ole. Ilves ei aiheuta siellä juurikaan taloudellisia vahinkoja. Kansalaiset pitävät ilvestä suurelta osin harmittomimpana suurpetona, jonka jättämät merkit luonnossa koetaan pääosin positiivisena asiana (Tausta-osio 11.2). Toisaalta ilveksen esiintyessä runsaana tulevat esiin sosiaaliset ongelmat joita mm. suurpetolajin liikkuminen pihapiireissä aiheuttaa. Myös ilveksen kohdistama saalistus pieniin hirvieläimiin niiden ruokintapaikoilla aiheuttaa vastakkainasettelua (Tausta-osio 11.1). Vuoden 2006 vahvistetussa ilveksen kannanhoitosuunnitelmassa Suomi jaettiin kahteen kannanhoitoalueeseen: Poronhoitoalueeseen ja muuhun Suomeen. Poronhoitoalueen ulkopuolinen alue on RKTL:n määrittämien kannankehityshistoriaan ja luonnonmaantieteellisiin syihin perustuen jaettu ilveksen verotussuunnittelun osalta itäiseen ja läntiseen Suomeen (Kuva 1). Ilveksen metsästyksen kiintiöjaon perusteiden muuttamisesta päätettiin MMM:n asetuksessa poikkeusluvilla sallittavasta ilveksen metsästyksestä metsästysvuonna 2014 (Dnro 1498/13/2014)
5 Kuva 1: Ilveksen kannanhoitoalueet vuoden 2006 hoitosuunnitelmassa (vasen karttakuva) ja muutos metsästysvuodelle 2014-2015 (oikea karttakuva). MMM:n muistiossa poikkeusluvilla sallittavasta ilveksen metsästyksestä metsästysvuonna 2016-2017 (Dnro 1367/01.03/2016) todetaan muun Suomen jakamisen itäiseen ja läntiseen alueeseen olevan kiintiöjaon osalta edelleen perusteltua, vaikkakin ilveskannan kehityssuunnat ovat tasaantuneet. Luonnonvarakeskuksen tutkimustietojen mukaan (lausunto Dnro.1350/000405/2016) ilveskannan kehitysvauhdissa ja -suunnissa olevat erot eri osissa Suomea ovat nopeasti tasoittumassa. Kannan kehityssuuntien tasaantuessa ei kannanhoitoalueiden muuttamisellekaan ole näin ollen tarvetta. On tutkimuksellisia viitteitä siitä (Kojola & Holmala 2009), että ilveksellä on paremmat elinolosuhteet alueilla joilla esiintyy runsaasti pieniä hirvieläimiä. Koska ilveksen saalistuskäyttäytyminen on kuitenkin hyvin monesta eri tekijästä koostuva kokonaisuus, ei ole perusteltua määrittää kannanhoitoalueita perustuen ilveksen ravinnonkäyttöön. Suomen ilveskannan olemassa olevat kannanhoitoalueet säilytetään. Kannanhoitoalueet ovat poronhoitoalue ja muu Suomi. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella poikkeusluvalla sallittavasta ilveksen metsästyksestä voidaan tarvittaessa muuttaa aluejakoa ilveksen metsästyskiintiötä määritettäessä, mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi ilveskannan tarkoituksenmukaisen hoidon kannalta.
6 3.1 Alueellisten kannanhoitoalueiden toimenpiteet Poronhoitoalue Porotalous on poronhoitoalueella tärkeä elinkeino. Ilveksen aiheuttamien vahinkojen korvauskustannuksista suurin osa kohdistuu porotalouteen. Poronhoitoalueen ilveskanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä, joten poronhoitoalueella metsästyksen mitoituksessa seurataan ilveksen aiheuttamien vahinkojen kehittymistä. Jatkossa poronhoitoalueen ilveskanta-arvioon liittyvää epävarmuutta vähennetään kohdistamalla toimenpiteitä petoyhdyshenkilöstöverkoston kehittämiseksi. Poronhoitoalueen ilveskanta on kasvanut vuoden 2006 hoitosuunnitelman aikaisesta tasosta. Ilveskanta painottuu merilappiin, Kainuun alueelle ja yleensä poronhoitoalueen etelä-osiin. Toisaalta ilvesten tappamia poroja löydetään nykyisin myös poronhoitoalueen pohjois-osista, Inarista ja Kittilästäkin asti. Ilveksen pentuehavaintoja tehdään kuitenkin lähinnä vain poronhoitoalueen eteläosissa. Poronhoitoalueella ilveksen metsästys tapahtuu nykyään sekä vahinkoperusteisilla, että kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Koska kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntämisen edellytys on alueella oleva lajin vahva esiintyminen, on kannanhoidolliset poikkeusluvat suunnattu poronhoitoalueen etelä-osiin, jossa on havaintoja ilvespentueista. Poikkeusluvilla pyydetyt yksilöt on pääasiassa saatu saaliiksi alueilla joilla porovahinkojakin tapahtuu eniten. Valtioneuvoston asetuksessa metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista (452/2013) pidennettiin ilveksen kannanhoidollista metsästysaikaa. Metsästysvuodesta 2013-2014 alkaen poronhoitoalueella on voinut pyytää ilvestä kannanhoidollisilla poikkeusluvilla lokakuun 1. päivästä helmikuun loppuun saakka. Samoin aikaisemmista poronhoitoaluetta koskevista kiintiöistä on ilveksen kohdalla luovuttu metsästysvuodesta 2014-2015 alkaen (MMM:n muistio Dnro 1498/13/2014). Edellä mainituilla muutoksilla on pyritty helpottamaan vahinkoa aiheuttavien ilvesten metsästystä poronhoitoalueella. Ilveksen metsästystä olisi edelleen mahdollista kehittää ja näin parantaa mahdollisuuksia onnistua vahinkoyksilöiden poistossa. Pyynnin kehittämisessä tulisikin huomioida koko metsästyslain mahdollistama keinovalikoima. Tutkimustieto ilveskannan genetiikasta ei ole yhtä hyvää kuin sudella. On kuitenkin tietoa että Ruotsin ja Norjan alueen populaatiot ovat olleet pitkään eristyneitä laajasta itäisestä populaatiosta verrattuna esim. Suomen ilvespopulaatioon (Naturvårdsverket 2013), Poronhoitoalueen ilveskannalla ja alueen kautta Skandinavian populaatioon siirtyvillä yksilöillä on näin ollen merkitystä Ruotsin ja Norjan ilveskannan elinvoimaisuuden kannalta. Ruotsin ilveskannan hoitosuunnitelmassa (Naturvårdsverket 2013) todetaan, että populaatiot ovat lähentyneet toisiaan kun ilveskanta on kasvanut ja levittäytynyt kohti pohjoista. Geneettisen yhteyden säilyttäminen tulee varmistaa ja selvittää geneettisen tutkimuksen avulla ilvespopulaatioiden yhteyttä toisiinsa. Poronhoitoalueen ilveskanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä, joten yksilömääräistä tavoitekantaa ei ole poronhoitoalueen ilveskannalle mahdollista asettaa.
7 Poronhoitoalueen metsästyksen mitoituksessa seurataan ilveksen aiheuttamien vahinkojen kehittymistä, koska poronhoitoalueen ilveskanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä. Kannanhallinnan pääasiallisena keinona ovat vahinkoperusteiset ja kannanhoidolliset poikkeusluvat. Poikkeuslupakäytäntöjä ja ilveksen metsästystä poronhoitoalueella kehitetään jatkossakin suuntaan joka mahdollistaa joustavat toimintatavat vahinkoyksilöiden poistossa. Toteutetaan geneettistä tutkimusta jolla selvitetään poronhoitoalueen ilvesten geneettistä rakennetta ja yhteyttä Ruotsin ja Norjan ilveskantaan. Muu Suomi Ilves lajina koetaan kansalaisten taholta pääosin positiivisena elämyksenä. Muun Suomen alueella ilveskanta ei runsaanakaan aiheuta samalla tavoin haittaa elinkeinoille kuin poronhoitoalueella. Ilveskannan aiheuttamat ongelmat liittyvät ennemminkin alueellisiin yksilötiheyksien kasvuun, josta seuraa enenemässä määrin ilvesten liikkumista sekä saalistusta pihapiireissä ja niiden tuntumassa. Muun Suomen kannanhoitoalueella ilveskanta on suhteellisesti ottaen runsas ja levittäytynyt tasaisesti. Kehityssuunnat itäisen ja läntisen kannan osa-alueilla ovat myös alkaneet tasoittua. Vuonna 2012 ilveksen kannanarvioinnissa käyttöönotetun ennustemallin (LUKE lausunto 1350/0004 05/2016, s. 5-10) myötä on päästy tilanteeseen, jossa pitkään jatkunut kannankasvu on taittunut ja ilveskannan kokonaisverotusastetta on pienennetty. Metsästysvuoteen 2016-2017 saakka ilveskannan hoidon tavoitteena oli muun Suomen alueella ilveskannan kasvun hidastaminen ja ilveskannan laskeminen alueilla joilla se on ollut tiheämpi. Ilveskannan käännyttyä laskuun, on kannanhoidon ensisijaisena tavoitteena löytää oikea verotusmäärä jolla kannanlasku saadaan tasoittumaan ja ilveskanta vakiintumaan tasolle jolla sen aiheuttamat ongelmat eivät nouse yli paikallisyhteisöjen sietokyvyn. Pitkän tähtäimen tavoitteena on hakea ilveskannan koon suhteen tasapainoa ekologisten, taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden määräämässä kokonaisuudessa, jossa ilveksen metsästys on mahdollista koko muun Suomen alueella. Suomessa on kokonaisuutena muuhun Eurooppaan verrattuna runsas ilveskanta ja se on alueellisesti jakautunut tavalla joka mahdollistaa kansalaisille poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet havainnoida ilvestä lajin luonnollisessa elinympäristössä. Kannanhoidollinen metsästys siten, että poikkeuslupia voidaan myöntää alueellisesti kattavasti antaa mahdollisuuden paikallisen omistajuuden kehittymiselle ja mahdollistaa myös ilveksen riista-arvon säilymisen. Yksilömääräistä tavoitekantaa ei ole tarkoituksenmukaista asettaa, koska ilveskannan hoidon tavoitteena on hakea tasapainoa ekologisten, taloudellisten ja sosiaalisten seikkojen muodostamaan kokonaisuuteen, josta kannankoko tulee määräytymään.
8 Ilveskannan koko säilytetään tasolla, jossa suotuisa suojelutaso on turvattu ja kannanhoidollista metsästystä on mahdollista toteuttaa koko muun Suomen alueella. Ilveskannan tiheydenvaihteluiden vuosittainen muutos kuvataan havainnollisesti ja metsästystä suunnataan alueille joilla kanta on tiheämpi. Alueellisessa kannanhoidossa huomioidaan vahingot ja paikalliset saaliskantojen vaihtelut. Alueilla, joilla esiintyy ilvekselle hyvin soveltuvia elinalueita, mutta nykyinen ilvesten määrä on pienehkö, ilvesten määrän annetaan kasvaa maltillisesti. 4. Ilveskannan seuranta ja kanta-arviomenetelmän kehittäminen Suomen ilveskanta arvioidaan perustuen ilvespentueista tehtyihin havaintoihin (taustaosio 3.3). Kanta-arviomenetelmän ja kanta-arvion pohjana olevan aineiston laadukkuuden parantamiseksi on tehty viime vuosien aikana useita toimenpiteitä. Erityisen suuri ponnistus ovat olleet vuosien 2011-2015 talvien aikana suoritetut erillislaskennat. Laskennoissa tietoja erillisistä pentueista saatiin tarkennettua. Useilla alueilla laskenta johti pentueiden määrän lisääntymiseen havaintopohjaiseen kanta-arvioon verrattuna. Suurpetoyhdyshenkilöiden tuottamat ilveshavainnot ovat kanta-arvion tärkein tausta-aineisto. Suurpetoyhdyshenkilöverkostoa onkin jatkuvasti koulutettu ja koulutustoimintaa on tehostettu sudenhoitosuunnitelman toimenpiteiden pohjalta. Kanta-arviota kohtaan koettu epäluottamus on nostettu esille mm. kansallisessa suurpetopolitiikan arvioinnissa (Pohja-Mykrä & Kurki 2014). Epäluottamus näkyy myös hoitosuunnitelman päivitystyön taustaksi tehdyssä kyselyssä ilveksen kannanhoidollisten poikkeuslupien saajille, jossa 20 % vastaajista (27/124 kpl) esitti kritiikkiä kanta-arvion luotettavuudesta. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (Dnro 1367/01.03/2016) todetaan ilveskannan kehityksestä seuraavaa: Ilveksen esiintymisalue ei ole enää laajentunut ja Suomen riistakeskuksen aluetoimistojen alueiden välillä erot sekä kannan kehityssuunnissa että nopeuksissa ovat tasaantuneet aikaisempaan verrattuna. Metsästysverotuksella tavoiteltu populaation pienentyminen näyttäisi alkaneen odotetun viiveen jälkeen näkyä arvioluvuissa lähes koko maan mittakaavassa. Kanta-arvion perusteella tavoitteissa on siten onnistuttu ainakin osittain. Kanta-arvio ja metsästysverotuksen pohjaksi toteutettu ennustemalli näyttäisi kuitenkin toimineen odotetusti. Huomioiden ennustemallin ja sen pohjalta toteutetun metsästyksen vaikutukset ilveskannassa voidaan nähdä kritiikissä myös yleistä epäluottamusta joka ei välttämättä liity suoraan ilveksen kanta-arvioon vaan yleisemmin tutkimuksen vähäisiin mahdollisuuksiin jalkautua kentän pariin viestimään tehdystä kehitystyöstä ja uusista tutkimustuloksista. Kanta-arvion tarkentamiseksi tarvitaan kuitenkin edelleen kehitystyötä. Sitä tarvitaan sekä havaintoaineiston laadun ja kattavuuden varmistamiseksi, että varsinaisen kanta-arviomenetelmän
9 laadun ja ajantasaisuuden takaamiseksi. Havaintoaineistojen keruusta vastaa petoyhdyshenkilöverkosto ja sen koulutuksesta pääosin Suomen riistakeskus. Tarkasteltaessa kritiikkiä joka ilveskanta-arvioon kohdistuu (taustaosio 11.2 ja Pohja-Mykrä & Kurki 2014) on tutkimuksen ja kentän luottamuksen kasvattaminen keskeinen tekijä jolla varmistetaan kanta-arvion hyväksyttävyys. Tätä luottamusta tulisi rakentaa erityisesti tuomalla tutkimuksen tuloksia lähemmäs kenttää. Muutamilla alueilla (mm. Varsinais-Suomessa) on saatu tästä hyviä kokemuksia erityisesti suden kannanarviota kehitettäessä. Luonnonvarakeskuksen resurssit ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteenasettelun huomioiden (MMM 65/00.03.0112016, s. 7, A3.2) olisi kentälle sijoitetuilla suurpetotutkimusta avustavilla henkilöillä merkittävä rooli ratkaisumallien kehittämisessä suurpetotutkimuksen kokeman luottamuspulan palauttamisessa. Kanta-arvion menetelmän ja sen tausta-aineiston yleistä kehitystyötä jatketaan Luonnonvarakeskus varaa resursseja suurpetotutkimusta avustavien henkilöiden lisäämiseksi alueille joilla tällaista henkilöstöä ei ole. 4.1 Petoyhdyshenkilöverkosto Petoyhdyshenkilöiden toimesta ilveshavaintoja tehdään poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa runsaasti (taustaosio 8.4). Useimmilla alueilla ilveksen jäljet ovat metsästäjille tavallisia ja ongelmaksi ilveshavainnoinnissa koetaan yleinen turhautuminen havaintojen tekemiseen. Ilveksen yleistymisen myötä petoyhdyshenkilöt ovat todenneet, ettei tehdystä havainnosta viitsitä enää ilmoittaa eteenpäin. Tämä tulee ilmi myös kannanhoidollisten poikkeusluvan saajien kyselyssä, jossa 21% vastaajista (24/124) toi ilmi kokemansa yleisen turhautumisen ilvesten havainnointiin. Havainnointiaktiivisuuden ylläpitämisessä olisi tärkeää tunnistaa alueet joilta ei ilveshavaintoja saada. Näiden alueiden tunnistamiseen ja havaintoaktiivisuuden parantamiseen antaa aikaisempaa paremmat mahdollisuudet sähköisten järjestelmien kehittyminen. Keskeinen kehitysaskel tähän suuntaan on Oma-riista sovelluksen kehittäminen suurpetohavainnointiin soveltuvaksi. Käytännössä tämän kehitysaskeleen saavuttaminen tuo yhteen metsästysseurojen alueet, niitä hallinnoivien vastuuhenkilöiden yhteystiedot ja tiedot ilveshavainnoista. Tämän jälkeen alueet joilla ilveshavaintoja ei ole voidaan tunnistaa automaattisesti. Tarvittaessa havaintotiedon puuttumistietoa voidaan hyödyntää havainnointiaktiivisuuden lisäämisessä välittämällä tietoa alueen petohavainnoinnista vastaavalle henkilölle. Suurpetoyhdyshenkilöverkostoa kehitettäessä tulee myös ottaa huomioon mahdollisuus hyödyntää työssään paljon maastossa liikkuvien henkilöiden suurpedoista tekemät havainnot. Näitä henkilöitä ovat erityisesti metsäkeskuksen, metsänhoitoyhdistysten, paliskuntainyhdistysten, kuntien (maaseutuasiamiehien) ja rajavartioston toimihenkilöt ja virkamiehet.
10 Oma-riista sovellus toimii myös mobiilisti, mikä mahdollistaa erilaisten havaintojen tekemisen maastossa. Mahdollisuus tehdä ilveshavaintoja maastossa kännykän kautta helposti on yksi keino jolla voidaan tehostaa ilveksistä saatavaa havaintokertymää. Karhunhoitosuunnitelmassa on painotettu poronhoitoalueen petoyhdyshenkilöitten kehittämistä hyödyntämällä järjestelyä, jossa paikallisesti otettaisiin enemmän vastuuta verkoston kehittämisessä ja ylläpidossa sekä havaintoaktiivisuuden seurannassa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että kokeneimmat petoyhdyshenkilöt voisivat kouluttaa uusia petoyhdyshenkilöitä toiminta-alueellaan ja ottaa vastuuta havainnoinnin aktiivisuuden ylläpitämisestä. Näitä toimenpiteitä tulee edistää myös ilveksen havainnointiin liittyen. Suurpetoyhdyshenkilöverkoston tilaa seurataan säännöllisesti ja sitä kehitetään. Erityisesti toimenpiteitä kohdistetaan Pohjois-Suomeen (Suomen karhukannan hoitosuunnitelma). Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan kirjatun toimenpiteen mukaisesti Suomen riistakeskus järjestää kaikille uusille suurpetoyhdyshenkilöille havainnointiin ja kirjaamiseen liittyvää koulutusta, sekä vuosittaiset tehtävää hoitaville petoyhdyshenkilöille jatkokoulutusja kehittämistilaisuudet vuosittain. Selvitetään työkseen maastossa paljon kulkevien ammattikuntien edustajien halukkuus toimia petoyhdyshenkilöinä ja tehdä ilveshavaintoja. Oma-riista palvelun avulla tehtävää ilveshavainnointia kehitetään (ml. mobiilitoiminnot) ja alueen petohavainnoinnista vastaaville henkilöille tuotetaan automaattisesti tietoa alueen ilveshavainnoista. Pohjois-Suomessa suurpetoyhdyshenkilöverkoston kehittämistä kokeillaan siten, että Suomen riistakeskuksen kouluttamat kokeneet petoyhdyshenkilöt ottavat vastuulleen uusien suurpetoyhdyshenkilöiden havainnointiin ja kirjaamiseen liittyvän koulutuksen sekä havaintoaktiivisuuden seurannan alueellaan. 4.2 Riistakamerakokeilut Rajoitetuilla ilveksen esiintymisalueilla on esimerkiksi Sveitsin vuoristoissa (esim. Kunz F ym. 2016), pystytty tuottamaan kanta-arvioita riistakameroiden tuottamaan kuvamateriaaliin perustuen. Suomessa ilveksen elinpiirit ovat käytännössä niin laajoja ja ilveskanta kokonaisuudessaan niin runsas ettei maastoon sijoitetuilla riistakameroilla pystytä korvaamaan petoyhdyshenkilöverkoston havainnointiaineistoa. Riistakameroiden tuottamia kuvia voidaan kuitenkin hyödyntää kanta-arviota tarkentavana materiaalina aikaisempaa tehokkaammin. Suomessa riistakameroiden käyttö on suhteellisen vapaata, eikä kameran asentaminen maastoon vaadi käytännössä kuin maanomistajan luvan. Vuosittain ilveksistä saadaankin lukuisia
11 riistakamerakuvia, joita olisi mahdollista hyödyntää kanta-arviota tehtäessä. Erityisen arvokkaita ovat kuvat lisääntymis-ikäisistä ilvesnaaraista. Tiheimmillä ilveskannan esiintymisalueilla kuvat, joista eri naarasyksilöt pystytään tunnistamaan, olisivat arvokasta lisämateriaalia kanta-arvion laatimisessa. Kuvamateriaalia on nykyisin mahdollista toimittaa tutkimuksen käyttöön internetissä toimivassa palvelussa (https://apps2.luke.fi/kuva/). Vuosittain ilveskuvia toimitetaan tutkimukselle kuitenkin vain n. 100 kpl. Hyvien riistakamerakuvien toimittamista tutkimuksen käyttöön tulee aktivoida. Oma-riista sovelluksen kautta tapahtuvan suurpetohavainnoinnin kehittämisen yhteydessä tulee myös määritellä miten ilveksistä saatuja riistakamerakuvia voidaan hyödyntää kanta-arvion taustamateriaalina mahdollisimman joustavasti. Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus aktivoivat riistakamerakuvien toimittamista tutkimukselle olemassa olevien kanavien kautta. Riistakamerakuvien mahdollisuuksien esittely ilvekseen liittyen otetaan osaksi suurpetohenkilöiden koulutusmateriaalia. Mahdollisuuksista kerrotaan erityisesti alueilla joilla ilveskanta on tiheä. Riistakamerakuvien liittäminen osaksi käytössä olevaa suurpetohavaintojen havainnointijärjestelmää pyritään tekemään helpoksi sitä hyödyntävälle suurpetoyhdyshenkilölle. 4.3 Geneettiset menetelmät ilveskannan seurannassa Geneettisten menetelmien hyödyntäminen ilveskannan seurannassa on lähtökohtaisesti kannan suuruuden ja laajan levinneisyyden johdosta kalliimpaa ja vaikeampaa kuin esim. suden. Mikäli koko Suomen ilveskannan koko haluttaisiin arvioida perustuen geneettisiin näytteisiin, olisivat pelkät näytteiden analysointikustannukset nykyisillä hinnoilla vähintään 500 000 euroa. Ottaen huomioon näytteiden keräämisen hankaluuden ilveksen kaltaisesta piilottelevasta lajista ja huomioiden sen, ettei ole olemassa ammattimaista kenttäorganisaatiota näytekeräyksen toteuttamiseksi koko Suomessa voidaan todeta etteivät geneettiset menetelmät sovellu nykymuodossaan ilveskannan koon arvioimisen perustaksi. Geneettisillä menetelmillä voidaan kuitenkin tuottaa tietoa joka auttaa kanta-arvion tarkentamisessa. Samaan päätelmään on tultu myös Ruotsin ilveskannan hoitosuunnitelmassa (katso Naturvådvårdsverket 2013, s. 48). Tutkimukset siitä miten sukulaisuus vaikuttaa esim. ilvesten elinpiirien päällekkäisyyteen, ovat vasta alussa. Geneettisten menetelmien kohteena voivatkin olla paikallispopulaatioiden muodostumiseen ja dynamiikkaan liittyvät seikat, kuten naaraiden sukulaisuussuhteiden mahdollinen vaikutus ilveskannan tiheyteen. Puolassa sukulaisuudella (Schmidt ym. 2016) ja elinpiirien päällekkäisyydellä ei havaittu olevan yhteyttä. Suomalaiseen aineistoon pohjautuen on
12 meneillään Luonnonvarakeskuksen tutkimushanke jonka tulokset tuovat valmistuttuaan lisätietoa Suomessa elävien ilvesten sukulaisuussuhteista. Koska sukulaissuhteilla ja ilveskannan tiheydellä voi olla yhteyttä toisiinsa, on tutkimuksen saattaminen loppuun tärkeää kannanarvioinnin kehittämisen kannalta. Luonnonvarakeskuksen ilvekseen liittyvää geneettistä tutkimusta jatketaan. Erityisesti ilvesten sukulaisuussuhteita selvittävä tutkimushanke resursoidaan ja tulokset hyödynnetään kannanarvioinnin kehittämisessä. 4.4 Erillislaskennat Ilvesten maastossa tehdyt erillislaskennat ovat antaneet hyvän pohjan kehittää ilveskantojen arviointia. Laskennoilla on saatu aiempaa parempi kuva eri alueiden ilveskannan rakenteesta ja eläinten lukumääristä. Kaikkiaan (Suurpetojen lumijälkilaskenta 2011-2012 ja Suurpetojen lumijälkilaskenta 2013 2014) laskentahankkeiden aikana laskettiin ilvespentueet kymmenellä eri riistakeskusalueella. Kahdeksalla alueella lumijälkilaskentaan perustuva arvio pentueiden määrästä oli suurempi kuin edellisenä vuonna alueilla petoyhdyshenkilöverkoston havaintoaineiston perusteella tehty arvio. Saatuja tietoja on hankkeiden jälkeen käytetty ilveskanta-arvion laatimisen pohjana ja petoyhdyshenkilöverkoston havainnointijärjestelmän kehittämisessä. Laskennat ovat herättäneet voimakkaan kiinnostuksen ilvekantojen tilasta erityisesti metsästäjien riveissä ja parantaneet myös havaintojärjestelmän toimivuutta. Hoitosuunnitelman päivitystyössä kannanhoidollisen poikkeusluvan hakijoille suunnatussa kyselyssä tuli esiin, että osa poikkeusluvan hakijoista koki erillislaskennan olevan käytössä oleva työkalu ilveskannan arvioinnissa. Erillislaskentojen voidaan katsoa olleen juuri sen kaltainen kentältä kummunnut kannanmäärityksen pilottikokeilu mitä suurpetopolitiikan arvioinnissa (Pohja- Mykrä & Kurki 2014, s. 86) todetaan. Käytännössä laskentojen suorittaminen on kuitenkin työlästä ja niiden toteuttaminen sitoo paljon resursseja sekä hallinnossa, että talkoopohjaisessa laskentaorganisaatiossa. Lisäksi laskentojen toteuttaminen vaatii optimaaliset sääolot, mikä leutojen talvien ollessa vallitsevia johtaa siihen, ettei laskentoja yrityksestä huolimatta saada toteutettua. Tämä tuli esiin erityisesti talvella 2013-2014 jolloin viidellä eri riistakeskusalueella suunnitellusta laskennasta ainoastaan yksi saatiin toteutettua. Olemassa olevan resurssitilanteen ja laskennan toteutuksen sääolosuhteista riippuvan epävarmuuden johdosta on selvää, ettei laskentoja voida jatkossa toteuttaa vuosien 2011-2014 laajuudessa. Ilvesten erillislaskennat voidaan säilyttää ilveskannan arvioinnin keinovalikoimassa, mutta niiden toteuttamisen tulee olla varattu poikkeustapauksiin, joissa alueellisen ilveskannan selvittämiselle on olemassa erityinen peruste.
13 Laskennan toteutuksen tarveharkinnan tueksi on tuotettava materiaalia, jonka perusteella voidaan päätellä laskennoista saatava hyöty normaaliin petoyhdyshenkilöhavainnointiin verrattuna. Laskentojen toteutuksen jatkuessa on ensimmäiseksi selvitettävä voidaanko laskennat korvata hyödyntämällä jo kertynyttä laskentatietoa ja kehittämällä petoyhdyshenkilöiden tuottaman aineiston analyysimenetelmiä esim. kehittyneillä spatiaalisilla malleilla (kts. luku 14.6). On myös tarkemmin selvitettävä ja dokumentoitava miten erillisten ilvespentueiden määrittäminen petoyhdyshenkilöiden tekemien havaintojen pohjalta tapahtuu ja miten erillislaskentojen tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää kanta-arvio menetelmän kehittämisessä. Koska erillislaskentojen toteuttaminen on käytännössä Suomen riistakeskuksen operatiivista toimintaa, tulee päätös niiden toteuttamisesta tehdä selkeästi osana kestävä riistatalous prosessin toiminnansuunnittelua perustuen käytössä oleviin resursseihin. Yhtenä selkeänä laskentaan motivoivana tekijänä on toiminut metsästäjäkentän näkemys, että alueellinen ilveskanta-arvio nousee, kun maastossa tehtävä erillislaskenta suoritetaan. Käytännössä näin on suoritettujen laskentojen jälkeen tapahtunutkin. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt, että toteutetut laskennat on useimmissa tapauksissa suoritettu tilanteissa, joissa kantaarviokin on ollut kasvusuunnassa. Tilanteessa, jossa kanta-arvio on laskeva (kuten vuonna 2016, Luke lausunto 1350/00 04 05/2016) tulee laskentojen toteutuksen osalta erityisesti kartoittaa kentän motivaatiota tilanteessa, jossa odotusarvot alueellisen kanta-arvion kasvulle ovat pienemmät. Alueellinen riistaneuvosto yhdessä riistakeskuksen aluetoimiston kanssa voi perustellen tehdä aloitteen alueellisesta ilveslaskennasta. Aloite on tehtävä viimeistään laskentaa edeltävän talven syksyllä pidettävään riistaneuvoston kokoukseen mennessä. Ennen aloitteen tekemistä on selvitettävä vapaa-ehtoisten laskijoiden motivaatio laskentaan. Päätös erillislaskennan toteuttamisesta tehdään Suomen riistakeskuksen kestävä riistatalous prosessin toimesta. Päätös laskennan toteutuksessa tehdään parhaan mahdollisen käytössä olevan riistatiedon perusteella ja käytössä oleviin resursseihin perustuen. Suurpetotutkimuksesta vastaava tutkimuslaitos tuottaa aineistoa erillislaskentojen tarveharkinnan tueksi. Laskentoja toteutettaessa suurpetotutkimuksesta vastaava laitos on mukana laskentojen suunnittelussa ja analysoi kerätyn aineiston. 4.5 Kanta-arviomenetelmän kehittäminen Suomalaisessa menetelmässä ilveskanta-arvio perustuu käytännössä asiantuntijaharkintaan, jossa keskimääräisellä ilveselinpiirin koolla ja elinpiirien päällekkäisyydellä on huomattava merkitys erillisten pentueiden määrän muodostumisessa (tausta-osio 3). Suomesta ei varsinaisesti ole tutkimustuloksia elinpiirien päällekkäisyydestä, mutta Eurooppalaiseen tutkimukseen perustuen vastaavan saalistiheyden omaavilla alueilla elinpiirien päällekkäisyys on n. 0-20 % luokkaa (Linnell
14 ym. 2007). Kun alueella on suoritettu erillislaskenta muodostuvat pentueet laskennan perusteella sellaisinaan ja tällöin elinpiirien päällekkäisyys voi olla hyvinkin suuri (Kuva 2). Kuva 2: Etelä-Hämeen erillislaskennassa löydetyt pentueet ja niiden ympärille määritellyt 10 km säteiset elinpiirit. Kanta-arvion suurin kritiikki liittyy juuri edellä mainittujen kriteerien määrittämiseen ja siihen, että erillislaskennoilla saatavat tulokset antavat useimmissa tapauksissa tuloksia, joissa pentueita muodostuu huomattavastikin enemmän kuin perinteiseen petoyhdysmieshavaintoihin perustuvassa arviossa. Maastolaskentojen tulokset ovat hetkellisiä tilanteita maastossa elävien ilvesten sijainnista suhteessa naapurielinpiirillä eläviin ilveksiin. Kertyneen paikkatietoon sidotun havainto- ja saalistiedon, sekä tulevaisuudessa mahdollisesti myös ilvesten genetiikkaan pohjautuvaan tietoon pohjautuen, tulisi pyrkiä luomaan todennäköisyyksiin pohjautuvaa tarkastelua sukukypsien naaraiden elinpiirien määrästä. Suurpetokantojen arvioinnin menetelmää on pyritty kehittämään myös toimenpiteillä, jossa suurpetotutkijoiden manuaalisesti tekemän päättelyn lähtötiedot ja päättelylogiikka saadaan mahdollisimman hyvin sisällytettyä valittuun matemaattiseen malliin. Aalto yliopiston ja RKTL:n yhteistyönä toteuttama hanke (Suurpetokantojen koon ja rakenteen arvioinnin matemaattinen mallintaminen ja analyysiohjelmiston luonti) tuotti tuloksen jota hankkeen loppuraportissa kuvataan seuraavasti: Hankeen tuloksena syntyi konkreettinen ohjelmisto johon voidaan syöttää tietokannan data ja se tuottaa laskentatuloksen. Tämä automatisoitu laskentamenetelmä mahdollistaakin manuaalisen laskennan korvaamisen automatisoidulla laskennalla, joka säästää RKTL:n henkilöresursseja huomattavasti. Vaikka menetelmän validoinnissa on vielä mahdollisesti tekemistä, menetelmä
15 kuitenkin dokumentoitu niin hyvin, että sen testauksen jatkaminen ja soveltaminen muissa projekteissa on hyvinkin mahdollista Käytännössä hankkeen lopputulosta ei kuitenkaan ole kyetty ottamaan käyttöön. Hankkeen jälkeen on ilveksissä kertynyt Suomessa huomattavan paljon uutta aineistoa petoyhdyshenkiöiden havaintojen, erillislaskentojen tulosten ja myös metsästyksen tuloksena saatujen saaliiden muodossa. Tulisikin tarkemmin selvittää voidaanko kertyneen laajan aineiston pohjalta kehittää edelleen matemaattista mallia ilveskannan koon ja rakenteen arvioimiseksi. Sudenkanta-arviosta tilattu arvio valmistui vuonna 2016 (Andren ym. 2016). Siinä todettiin yhtenä keskeisenä heikkoutena subjektiiviset valinnat, jotka liittyvät kanta-arvion valmistelussa tehtäviin valintoihin, sekä analyyttiset metodit joilla kanta-arvion tausta-aineistosta johdetaan kanta-arvion koon estimaatit. Huolimatta siitä, että susikannan arvio tehdään erilaiseen keinovalikoimaan perustuen, voidaan evaluoinnin tulosten katsoa olevan yhtenevät ilveskannan koon arvioinnin suhteen ainakin mitä tulee tehtäviin subjektiivisiin valintoihin. Ottaen huomioon ilveksen kantaarvion tausta-aineiston huomattavasti suuremman määrän on myös todennäköistä, ettei taustaaineiston analyysiin voida manuaalisesti vastata samalla tehokkuudella kuin suden kohdalla. Nykyisin luonnonvarakeskukseen organisoidulla eri lajien kantojen seurannalla on kokonaisuudessaan käytössään huomattavasti suuremmat resurssit kuin aikaisemmin oli RKTL:ssa toimineella suurpetotutkimuksella. Ottaen huomioon suurpetokantojen arvioinnin tulosten yhteiskunnallisen merkittävyyden, olisi tärkeää, että ilveksen kanta-arvion laatimiseen liittyvää data-analyysiä saataisiin automatisoitua. Ilveskanta-arvion (populaatiomalli ja ennustemalli) yleistä kehitystyötä jatketaan Luonnonvarakeskuksessa. Luonnonvarakeskus käynnistää hankkeen jolla Ilveskanta-arvioon liittyviä epävarmuustekijöitä vähennetään alueilla joilla ilveskanta on tiheä. Luonnonvarakeskus kehittää toimenpiteitä, joilla vähennetään ilveskanta-arvioon liittyviä subjektiivisia valintoja.
16 5. Ilvekseen liittyvä riista-arvo ja paikallisen omistajuuden kehittäminen Ilvekseen liittyvän riista-arvon kehittämiselle on hyvät edellytykset verrattuna muihin lajeihin, joilla hyödyntäminen on haastavaa kannan koon ja suotuisan suojelutason säilyttämisen asettamien välittömien rajoitteiden takia (kts. Suomen sudenhoitosuunnitelma s. 5, tavoite 7). Ilveksen kannanhoidollinen metsästys on vakiintunutta koko Suomessa ja sen myötä ilveksen metsästyksen ympärille on kehittynyt oma erikoisharrastajien joukko. Vakiintuneen metsästyksen kautta on paikallisesti koettu olevan mahdollisuus vaikuttaa tiheään ilveskantaan ja sen mukanaan tuomiin vaikutuksiin. Ilveksen kannanhoidollisen metsästyksen myötä ainakin joillakin alueilla on syntynyt tilanteita, jossa paikallista metsästäjien sietokykyä ilvestä kohtaan on saatu lisättyä ilvestiheyden laskemisen myötä. Vaikutusmahdollisuuksien lisäksi keskeisesti ilveksen riista-arvoon vaikuttava tekijä on ilveksen vaikutus saalistamiinsa lajeihin. Keskeiseksi ongelmaksi riistanhoidon kannalta on koettu ilveksen pieniin hirvieläimiin kohdistama saalistuspaine. Vuorovaikutussuhteiden selkeyttämisen tarve liittyen ilvekseen, pieniin hirvieläimiin ja riistanhoitoon on nostettu esille myös EU:n taholta (Boitani ym. 2015). Suomessakin erityisesti valkohäntäpeuraan, metsäkauriiseen ja paikallisiin kuusipeurapopulaatioihin ilveksen on metsästäjien kokemusten mukaan nähty vaikuttavan voimakkaasti. Jotta voidaan tarkastella objektiivisesti ilveksen vaikutusta suomalaiseen riistatalouteen, on tarpeen saada tutkimustietoa Suomesta ilveksen ravintokäyttäytymisestä erilaisilla riistatiheyksillä. Ilveksen hyötynäkökulmat saaliseläinyhteisössä ansaitsevat lisähuomiota riista-arvoon liittyvässä keskustelussa. Ne eivät kuitenkaan välttämättä selviä pelkän ilveksen ravinnonkäyttötutkimuksen valossa vaan tarvitsevat tuekseen monitahoisempaa ekologista tutkimusasetelmaa, jossa myös ilvesten saalistuspaine muihin petoihin otetaan huomioon. Käytännössä tämä tarkoitta sitä, että pystyttäisiin tietyllä alueella todentamaan kentällä tehtävällä tutkimuksella esim. ilveksen vaikutus alueen supikoira- ja kettukannan tiheyteen. Samalla tulisi pyrkiä tekemään johtopäätöksiä saalistuksen välillisestä vaikutuksesta alueen jäniseläin ja metsäkauriskantoihin. Ilveksen koettuun vaikutukseen liittyy voimakkaasti myös sosiaaliset tekijät ja painotukset alueellisessa riistapolitiikassa. Alueellisten riistaneuvostojen roolia tulee kehittää myös ilvekseen liittyvässä riistapoliittisessa näkemyksen muodostamisessa. Neuvostoille on annettava työkaluja joiden kautta niiden on mahdollista ottaa näkyvämpi rooli alueellisten ilvestilanteiden arvioinnissa. Tämä tarkoittaa erityisesti laadukasta riistatietoa alueen ilves- sekä pienten sorkkaeläinten kannoista. Lisäksi on pidettävä huolta, että alueellisilla riistaneuvostoilla on velvollisuuksien ja vastuiden lisäksi myös oikeuksia alueelliseen ilveskantaan nähden. Alueellisen riistaneuvoston tulee antaa näkemyksensä ja mielipiteensä ilveksen kannanhoidon ja verotuksen onnistumisesta tarkastelemalla alueensa riistataloudellista kokonaiskuvaa ja ilveksen vaikutuksia tähän kokonaisuuteen. Kokonaisnäkemys tulee rakentaa ensisijaisesti perustuen riistantutkimuksen tarjoamaan laadukkaaseen riistatietoon.
17 Ilveksen riista-arvon säilyttämiseksi ja lisäämiseksi tulee alueellista ilvestilannetta tarkastella objektiivisesti laadukkaan riistatiedon näkökulmasta. Alueelliselle riistaneuvostolle tulee antaa mahdollisuus tarkastella ilvestilannetta laadukkaan riistatiedon valossa ja myös oikeuksia vaikuttaa oman alueensa kannanhoidon toteutumiseen. Alueellisen riistaneuvoston vastuulla on rakentavan objektiivisen keskusteluympäristön rakentaminen alueellisessa ilveskannan hoidossa. 5.1 Ilves ja sen vaikutus saalislajistoonsa Ilveksen saaliseläinkirjo on laaja. Saaliseläimistä yleisimpiä ovat pienet hirvieläimet ja jäniseläimet. Ilves saalistaa myös lintuja, myyriä ja toisinaan tappaa myös pienempikokoisia petoja kuten kettuja ja supikoiria. Metsäkauris on monissa Euroopan maissa ilveksen pääasiallinen ravintokohde. Suomessa metsäkauris esiintyy huomattavasti pienempinä tiheyksinä kuin Euroopassa ja sen lisäksi Suomessa esiintyy valkohäntäpeuraa, jonka merkityksestä ilvekselle ei käytännössä ole juurikaan tutkimustuloksia. Poronhoitoalueella porolla on merkittävä rooli ilveksen saaliseläimenä (taustaosio 2). Pääteltäessä miten ilves vaikuttaa saalislajeihinsa, on otettava huomioon monta tekijää. Muita tekijöitä jotka vaikuttavat sekä saaliseläimiin, että sitä saalistavaan ilvekseen ovat mm. maisemarakenne, säätila ja saalisyhteisön rakenne. Myös ihmisen harjoittamalla riistanruokinnalla on merkitystä ilveksen saalistukselle. Tehtäessä päätelmiä miten paljon ilves hyödyntää eri saalislajien yksilöitä, on muistettava, että ilvestä koskevat ravintotutkimukset koskevat lähinnä yksinomaan talvea. Lisäksi sukupuolien välisessä ravinnonkäytössä on eroja. On myös tehtävä selkeä ero puhuttaessa ilveksen vaikutuksesta riistan hyödyntämiseen ja ilveksen mahdollisesta vaikutuksesta saalislajiensa kantoihin niiden säätelijänä. Vaikka ilves tappaa runsaastikin pieniä hirvieläimiä, se ei välttämättä pysty säätelemään saalistamiensa lajien kantoja. Pienet hirvieläimet Hoitosuunnitelman päivityksen yhteydessä kerättiin eri tilastoista yhteen ilvekseen ja pieniin hirvieläimiin liittyvää kanta- saalis- ja sää tietoa (Kuva 3). Suurimmalla osalla muun Suomen kannanhoitoaluetta esiintyy suhteellisen runsas ilveskanta samoilla alueilla, joilla pienten hirvieläinten saalismäärät ovat tiheydeltään pieniä. Erityisesti Lounais-Suomessa pienten hirvieläinten saalismäärät ovat tiheydeltään moninkertaisia muuhun Suomeen nähden. Erilaisilla ilvesten ja pienten hirvieläinten tiheyksillä olisi tärkeä tietää miten suuri osa pienten hirvieläinten populaatiosta on mahdollista vuosittain metsästää. Tämän keskeisen ilveksen ravinnonkäyttöön ja riistan hyödynnettävyyteen vaikuttavan tekijän selvittämiseksi tulisi käynnistää hanke, jossa ilveksiä varustetaan gps-lähettimillä tiheiden pienten hirvieläinten esiintymisalueilla. Tutkimuksen tulisi myös pystyä luomaan malli jolla pienten hirvieläinten verotusta pystyttäisiin mitoittamaan ottaen huomioon myös ilveksen vaikutus.
18 Kuva 3: Ilveksen saalismäärät ja kanta-arviot sekä valkohäntäpeuran ja metsäkauriin saalismäärät kahdella eri riistakeskusalueella vuosilta 2000-2016. Taustalla lumensyvyys vuosilta 2000-2013. Metsäpeuran osalta ilveksen saalistuksen vaikutuksesta ei ole julkaistua tutkimustietoa. Julkaisemattoman metsäpeuran pantaseuranta-aineiston ja vasatuottoseurannan perusteella on viitteitä siitä, että ilveksellä on vaikutusta metsäpeuran vasatuottoon. Ilves syö jonkin verran myös aikuisia metsäpeuroja (Antti Paasivaara tiedonanto 31.1.2017). Metsäpeuran kannan kehitystä seurataan luonnonvarakeskuksen toimesta vuosittain. Erityisesti Kainuun alueella kannan seuranta on hyvällä tasolla ja Metsäpeura-Life hankkeen aikana (vuoteen 2023 saakka) myös Suomenselän kannanseurantaan on enemmän resursseja. Kainuun alueen metsäpeurakannan osalta tulisi tuottaa vuosittainen arvio direktiiviverotustiimin käyttöön, jonka pohjalta ilveksen lisättyä verotustarvetta metsäpeura-alueella voitaisiin arvioida riittävän ajoissa ottaen huomioon vuosittaisen verotussuunnittelun eteneminen. Suomenselän metsäpeurakannan osalta vastaavaa toimintatapaa tulisi kehittää käytössä olevien resurssien mukaan. Metsäpeura-life hankkeen yhteydessä toteutetaan myös lajin palautusistutuksia. Palautusistutukset on tarkoitus tehdä Etelä-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle. Palautusistutukset tulee huomioida alueiden ilveskannan säätelyssä. Pienpedot Ilveksen on eri tutkimuksissa todettu saalistavan myös muita pienpetoja. Suomessa kiinnostuksen kohteena on erityisesti ilveksen saalistus joka kohdentuu kettuun ja supikoiraan. Näihin lajeihin kohdistuvan saalistuksen kautta ilveksellä voi olla välillinen positiivinen vaikutus niin kanalintujänis- kuin metsäkauriskantoihinkin. Ilveskantojen lisääntymisen myötä ilveksen saalistuksella on todettu olevan vaikutusta esim. kettukantoihin paikallisesti (Heldin 2006) ja myös laajemmassa mittakaavassa (Pasanen-Mortensen ym. 2012). Tällä ns. petokillan sisäisellä saalistuksella onkin todettu olevan positiivisia vaikutuksia riistalajistoon, kuten jäniksiin (Elmhagen 2012). Ilveksen supikoiraan kohdistamasta saalistuksesta tai sen välillisistä ei Suomessa ole julkaistua tutkimustietoa.
19 Pidetään yllä tutkimusta ilveksen roolista Suomalaisessa eläinyhteisössä. Selvitetään kenttätutkimuksella (gps-pannoituksin) ilveksen roolia pienten hirvieläinten saalistajana erilaisilla pienten hirvieläinten tiheyksillä. Luodaan matemaattinen malli, jonka avulla pystytään huomioimaan suurpetojen (ilves ja susi) vaikutusta pieniin hirvieläinkantoihin osana pienten hirvieläinten kannanhoitoa. Pidetään yllä tutkimusta jolla selvitetään ilveksen vaikutuksia pienempiin petoeläimiin (erityisesti kettuun ja supikoiraan). Metsäpeurakannan tilaa seurataan. Kainuun kannan osa-alueelta tuotetaan vuosittain ilveksen verotussuunnittelun käyttöön tietopaketti metsäpeurakannan kehityksestä ilveksen verotustarpeen arviointia varten. Metsäpeuran palautusistutuksen yhteydessä alueen ilveskantaa säädellään. 5.2 Riistaneuvostot ja sidosryhmäyhteistyö Valtakunnallinen ja alueelliset riistaneuvostot arvioitiin maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta alkuvuonna 2016 (julkaisematon). Valtakunnallisen riistaneuvoston kohdalla suurpetojen kohdalla kiinnitettiin huomiota lähinnä aikataulullisiin kysymyksiin ja siihen, että alueellisten riistaneuvostojen keväällä antamat näkemykset alueellisista suurpetotilanteista tulee saada valtakunnallisen riistaneuvoston käsittelyyn. Alueellisten riistaneuvostojen kohdalla kiinnitettiin huomiota sidosryhmätyöskentelyn laatuun, sekä neuvostojen rooliin alueen toiminnan suunnittelussa. Alueellisten riistaneuvostojen järjestämiä suurpetojen sidosryhmätilaisuuksia tulee kehittää edelleen. Suurpetoasioissa laajalla sidosryhmien edustuksellisuudella saadaan paikalliset ja alueelliset konfliktipisteet nousemaan esiin. Erityisesti suurpetoihin liittyvien sidosryhmien näkemysten mukaan tilaisuuksia onkin pidetty tärkeinä. Fyysisten sidosryhmätilaisuuksien rinnalle voidaan nykyisillä sähköisillä työkaluilla kehittää kyselyformaatti jolla saadaan entistä laajempi joukko alueen sidosryhmiä antamaan näkemyksensä ilveskannan hoidosta. Tämän kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää joko itsenäisenä tuloksena tai edelleen hyödyntää fyysisten sidosryhmätilaisuuksien aineistona. Riistaneuvostojen strategiseen rooliin olisi sopivaa, että se ottaisivat kantaa ilveksen kannanhoidon suhteen edeltävän vuoden toimintaan. Kannanotto voisi käsittää koko nykyisen suurpetojen verotussuunnittelujärjestelmän osa-alueet, jolloin mukana olisi niin Luonnonvarakeskus, maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen riistakeskus neuvostoineen ja sidosryhmineen. Lisäksi
20 kannanotossa on syytä huomioida suurpetojen hoitosuunnitelmien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutuminen alueella. Alueellisten riistaneuvostojen kannanotot toimitetaan valtakunnalliselle riistaneuvostolle, jotta valtakunnallinen riistaneuvosto voi antaa oman kannanottonsa ennen seuraavan metsästysvuoden asetusten valmistelua. Ilveksen kohdalla tämä kannanotto tulisi tehdä ensisijassa riistataloudellisen kokonaisnäkemyksen kautta (katso tarkemmin myös luvun 5 toimenpiteet). Alueen ilveskannan verotukseen liittyen on muistettava, että poikkeuslupapäätökset tehdään julkisena hallintotehtävänä, joka toimii itsenäisesti julkisten hallintotehtävien päällikön alaisuudessa. Julkisten hallintotehtävien ja muidenkaan toimijoiden rooli ei voi kuitenkaan olla, että toimintaa ei voitaisi kehittää perusteltujen kannanottojen mukaisesti. Onkin perusteltua antaa alueelliselle riistaneuvostolle mahdollisuus esittää oma näkemyksensä poikkeuslupien suuntaamisen tarpeesta alueellisen riistatalouden näkökulmasta. Kannanoton mahdollisuutta tukevat sekä suurpetopolitiikan arviointi, että riistaneuvostojen työn arviointi. Kuten edellä kannanotto tulee antaa riistataloudellisen kokonaisnäkemyksen pohjalta, huomioiden riistaneuvostojen strateginen rooli ja julkisten hallintotehtävien riippumattomuus lupapäätöksiä tehtäessä. Kannanhoidollisille poikkeusluvan saajille tehdyn kyselyn (taustaosio 13.2) yhteydessä selvisi, että alueellisten riistaneuvostojen rooli alueen suurpetokantojen hoidossa on ainakin metsästäjien keskuudessa huonosti tunnettu. Alueellisen riistaneuvoston on mahdollista selkeyttää rooliaan alueen suurpetoasioiden strategisessa suunnittelussa tehostamalla viestintää, mikäli se ottaa kantaa alueelliseen ilveskannan hoitoon Alueellisten sidosryhmätilaisuuksien järjestämistä jatketaan ja niiden rinnalle kehitetään sähköinen laajemmalle sidosryhmäjoukolle suunnattu keskitetty kysely. Valtakunnallinen riistaneuvosto arvioi vuosittain ilveskannan hoitosuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista koko Suomessa. Alueelliset riistaneuvostot arvioivat vuosittain ilveskannan hoitosuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista alueellaan sekä arvioivat ilvestä koskevan verotussuunnittelujärjestelmän toimintaa. Alueelliset riistaneuvostot voivat tarvittaessa esittää oma näkemyksensä alueelliseen poikkeuslupien suuntaamiseen. Alueellinen riistaneuvosto tehostaa viestintää annettuaan näkemyksensä alueellisesta ilveskannan hoidosta.