KUOPION ENSIKODIN AVOPALVELUYKSIKKÖ AMALIAN YHTEISÖHOITO PÄIHDEÄITIEN NÄKÖKULMASTA

KUOPION ENSIKODIN AVOPALVELUYKSIKKÖ AMALIAN YHTEISÖHOITO PÄIHDEÄITIEN NÄKÖKULMASTA Juuti Kaisa - Keränen Sanna Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

On puhuttava siitä, mistä vaikenemme. Avoimuus sisältää aina tervehtymisen mahdollisuuden, vaikeneminen ei. Martti Siirala

TIIVISTELMÄ Juuti, Kaisa & Keränen, Sanna. Kuopion ensikodin avopalveluyksikkö Amalian yhteisöhoito päihdeäitien näkökulmasta. Pieksämäki, syksy 2006, 59 s. 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, Sosionomi (AMK). Kuopion Ensikoti Pihlan avopalveluyksikkö Amalia toimii yhteisöhoidon periaatteella. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Amalian asiakkaiden kokemuksia yhteisöhoidon toimivuudesta. Tutkimuksen kautta haluttiin selvittää, millaisella asenteella asiakkaat ovat tulleet Amaliaan sekä kuinka usein he osallistuvat toimintaan sekä miten he kokivat Amalian yhteisökuntoutuksen. Lisäksi selvitettiin, millaista hyötyä asiakkaat ovat kokeneet saaneensa yhteisöstä ja onko henkilökunta tukenut asiakkaiden tavoitteita riittävästi. Lopuksi asiakkailta kysyttiin ideoita Amalian yhteisöhoidon kehittämiseen. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Amalian entiset sekä nykyiset asiakkaat. Haastatteluun osallistui yhteensä yhdeksän äitiä. Tutkimus suoritettiin suurimmaksi osaksi Amalian tiloissa. Tutkimus osoitti, että suurin osa haastateltavista koki saaneensa Amalian yhteisöstä apua päihteettömyyteen ja etenkin äitiyteen. Lähes kaikki asiakkaat korostivat vertaistuen ja sosiaalisten suhteiden merkitystä kuntoutumisessa. Yhteisö koettiin sekä turvalliseksi että turvattomaksi paikaksi puhua omista asioistaan. Esille nousi myös monia kehittämisideoita, joista suurimmat liittyivät Amalian ryhmien ja tilojen sekä henkilökunnan osaamisen kehittämiseen. Asiasanat: ensikoti; yhteisöhoito; päihderiippuvuus; päihdeäidit; kvalitatiivinen tutkimus; teemahaastattelu Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, kirjasto

ABSTRACT Juuti, Kaisa & Keränen, Sanna. Community Care in Kuopio Mother-and-child Home on an outpatient care unit Amalia from Intoxicant Dependent Mothers Perspective. Pieksämäki, Fall 2006. Language: Finnish, 59 p., 2 appendices. Diaconia Univercity of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Social Services and Education, Bachelor of Social Services. Amalia, an outpatient care unit of Kuopio mother-and-child home work with the principal of community care. The aim of this study was to find out Amalia`s clients experiences on how community care works in Amalia. Via research it was wanted to find out with what kind of an attitude clients had come to Amalia, how often they took part in activities and how they experienced Amalia s methods of community care. Furthermore it was also found out what kind of benefits clients had got and did the personnel support clients goals enough. Finally clients were asked for ideas on how to develop Amalia s community care. The research was qualitative and as the method of it was theme interviews. The target groups of the research were former and present clients of Amalia. The interview was taken part by nine mothers. The research showed that most of the interviewees had got help from Amalia s community to substance addiction and special to motherhood. Almost every client told the meaning of peer group and social relationships in recovering. Amalia s community was found both a safe and unsafe place to talk about personal things. Many developing ideas came up too, which most related to developing Amalia s groups, grounds and The pragmatics of personnel. Keywords: Mother-And-Child Home; Community Care; Drug Addiction; Drug Mothers; Qualitative Research; Theme Interview Deposited: Diaconia Univercity of Applied Sciences, Pieksämäki Unit Library.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...7 2 ENSIKOTI PIHLAN AVOPALVELUYKSIKKÖ AMALIA...9 2.1 Amalian toiminta...9 2.2 Pidä kiinni projekti...11 3 PÄIHDERIIPPUVUUS...11 3.1 Päihderiippuvuuden monet kasvot...11 3.2 Fyysinen riippuvuus...13 3.3 Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus...13 3.4 Päihteidenkäytön kasvava kulutus...14 4 PÄIHTEET JA ÄITIYS...15 4.1 Päihteitä käyttävät äidit...16 4.2 Sikiövauriot...17 4.3 Lapsena päihdeperheessä...19 5 YHTEISÖHOITO...21 5.1 Johdatusta yhteisöhoidon saloihin...21 5.1.1 Yhteisöhoidon synty ja määritelmä...21 5.1.2 Yhteisö...22 5.1.3 Terapeuttinen yhteisö...23 5.1.4 Kasvatuksellinen yhteisö...24 5.2 Yhteisöhoidon menetelmiä ja mahdollisuuksia...26 5.2.1 Yhteisökokouksen perustehtävä...26 5.2.2 Työtoiminta ja vastuu...28 5.2.3 Vertaistuki...28 5.2.4 Yhteisöhoito identiteetin ja itsetunnon rakentajana...29 5.2.5 Yhteisöllisyyden mahdollisuudet...30 6 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET...32 6.1 Yhteisöhoito henkilökunnan näkökulmasta...32 6.2 Yhteisökasvatus Suojarinteen keskuslaitoksessa...33

6.3 Kokemuksia Mikkeli-yhteisöstä...33 6.4 Päihderiippuvuudesta toipuminen...34 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...36 7.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelmat...36 7.2 Tutkimusmenetelmä ja aineistonkeruu...36 7.3 Luotettavuus ja eettisyys...38 8 TULOKSET...39 8.1 Taustietoja...39 8.2 Asenteet Amaliaa kohtaan...40 8.3 Yhteisöhoitoon osallistuminen...40 8.4 Kokemuksia yhteisöhoidosta...41 8.4.1Yhteisön ilmapiiri...41 8.4.2 Sosiaalinen vuorovaikutus yhteisössä...42 8.4.3 Tukea päihteettömään arkeen ja vanhemmuuteen...43 8.4.4 Vertaistuen suuri merkitys...44 8.5 Asiakkaiden suhde henkilökuntaan...45 8.6 Asiakkaiden kehittämisideat...46 8.6.1 Toiminnan kehittäminen...46 8.6.2 Muita toiveita...47 9 JOHTOPÄÄTÖKSET...48 10 POHDINTA...54 LÄHTEET...55 LIITE 1. Amalian viikko-ohjelma...58 LIITE 2. Haastattelurunko...59

1 JOHDANTO Päihdeongelmat, etenkin naisten päihteiden käyttö ovat Suomessa lisääntyneet viime vuosina. Naisten päihteiden käyttö nähdään vaarallisena mahdollisten sikiövaurioiden takia. Opinnäyteyömme aihe on mielestämme yhteiskunnallisesti ajankohtainen ja tärkeä, minkä vuoksi halusimme tutkia päihdeäitien kanssa tehtävää työtä. Työssämme käytämme sanaa päihdeäidit, jolla tarkoitamme äitejä, jotka ovat raskaana tai heillä on jo lapsi/lapsia sekä heillä on alkoholin tai huumeiden väärinkäytöstä syntynyt päihdeongelma. Äitiys ja päihteiden käyttö on arka ja vaikea tutkimusaihe. Aihe on herättänyt erilaisia tunteita opinnäytetyön tekijöissä pitkin matkaa tutkimusta tehdessä. Haastatteluissa ja tutkimusta kirjoittaessa halusimme ilmaista asian niin, ettei haastatelluille naisille aiheudu mielipahaa, mutta kuitenkin kaunistelematta haastateltavien kokemuksia tai sanoja. Päihdeäiti on käsite, joka esiintyy ajoittain julkisuudessa. Vaikka sanalla saattaa olla leimaava tai syyllistävä sävy, tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ole leimata äitejä, joilla on päihdeongelma. Kiinnostuimme päihdeäitien kanssa tehtävästä työstä keväällä 2005, kun opiskelimme vapaasti valittavassa Lasten ja nuorten kanssa tehtävä psykososiaalinen työopintokokonaisuudessa. Edellä mainitussa opintokokonaisuudessa esille tuli useaankin kertaan päihteitä käyttävät äidit ja heidän lapsensa. Otimme piakkoin yhteyttä Kuopion Ensikotiyhdistyksen avopalveluyksikkö Amaliaan, joka toimii yhteisöhoidon periaatteilla. Pohdimme yhdessä Amalian henkilökunnan kanssa tutkimuksemme aihetta, joka lopulta nousi työyhteisön toiveesta. Tässä opinnäytetyössämme selvitimme, millaisia kokemuksia päihdeäideillä on Amalian yhteisöhoidosta. Halusimme tietää päihdeäitien asenteista Amaliaa kohtaan sekä kuinka aktiivisesti asiakkaat osallistuvat yhteisöhoitoon. Lisäksi halusimme selvittää kuinka asiakkaat suhtautuvat Amalian henkilökuntaan ja miten päihdeäitien mielestä Amalian toimintaa tulisi kehittää, jotta Amalia palvelisi heitä entistä paremmin. Kuopion Ensikotiyhdistyksen avopalveluyksikkö Amalia on perustettu vuonna 2003 ja se kuuluu valtakunnalliseen Pidä Kiinni-projektiin. Projektin tarkoituksena on tukea

8 pääasiassa äitejä päihteettömyyteen, ehkäistä sikiövaurioiden syntymistä sekä rohkaista vanhempia vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Asiakkaat käyvät keskimäärin kolme kertaa viikossa Amaliassa, jossa yhteisökokousten lisäksi toimii toiminnallisia ryhmiä sekä järjestetään tarvittaessa yksilökeskusteluja. Lisäksi Amalian henkilökunta tekee kotikäyntityötä kukin työntekijä oman asiakkaansa luona. Opinnäytetyön teoria käsittelee yhteisöhoitoa päihderiippuvaisten äitien hoitomuotona. Yhteisöhoidosta käsittelemme yhteisöä, yhteisöhoidon eri muotoja, yhteisökokousta, vertaistukea ja toiminnallisia ryhmiä. Teoriaosuudessa käsitellään myös päihderiippuvuutta, etenkin naisten päihdeongelmia ja päihdevanhemmuutta. Lisäksi tarkastelemme päihteiden vaikutuksia sikiöön sekä lapsen asemaan päihdeperheessä. Yhteisöhoitoa käytetään paljon kuntoutusmenetelmänä erilaisissa päihdeyksiköissä. Paikasta riippuen sitä sovelletaan asiakkaiden tarpeita vastaavaksi. Se, etteivät asiakkaat ole Amaliassa ympäri vuorokauden, tuo yhteisöhoitoon omat haasteensa. Vaikka ryhmän kokoonpano voi vaihdella melkein joka kokoontumiskerralla, yhteisön pitäisi silti olla ryhmä, jolla on jokseenkin sama päämäärä ja yhteisesti sovitut säännöt ja keinot, jolla päämäärään saavuttaminen on mahdollista.

9 2 ENSIKOTI PIHLAN AVOPALVELUYKSIKKÖ AMALIA Kuopiossa sijaitsevan Ensikoti Pihlan avopalveluyksikkö Amalia, jonne opinnäytetyömme sijoittuu, on perustettu vuonna 2003. Avopalveluyksikön työ on sisällöltään vanhempien osalta sekä ennaltaehkäisevää ja korjaavaa, vauvojen osalta ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä sekä vanhemman ja lasten välistä vuorovaikutusta tukevaa työtä. Avopalveluyksikkö Amalian kohderyhmänä ovat vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa tukea tarvitsevat vauvaperheet, joissa ainakin toisella vanhemmista on päihdeongelma. Amalia tarjoaa päivätoimintaa ja kotikäyntityötä raskaana oleville päihteitä käyttäville äideille sekä päihdeperheille. Perheen lapsen/lapsien tulee olla alle 3-vuotiaita. Avopalveluyksikkö Amalia kuuluu Ensi- ja turvakotiliiton alaiseen Pidä kiinni projektiin ja toiminta on mahdollistunut Kuopion Ensikoti-yhdistyksen toimintojen sisällä. 2.1 Amalian toiminta Amaliassa, kuten myös Ensikoti Pihlassa, toiminta perustuu yhteisöhoidon periaatteelle. Amaliassa käytetään enemmän yhteisökuntoutuksen termiä yhteisöhoidon sijasta. Amalian yhteisöhoidossa otetaan huomioon vanhemman päihdekuntoutuksen tarve sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukeminen yhtäaikaisesti. Tältä osin yhteisökuntoutus poikkeaa monesta muusta yhteisöhoitoa käyttävästä päihdekuntoutusyksiköstä. Toiminnassa joudutaan jatkuvasti ottamaan huomioon myös lastensuojelulaki, sillä Amalia on myös lastensuojeluyksikkö. Amalia tekee yhteistyötä säännöllisesti ja tiiviisti asiakkaan verkostoon kuuluvien mm. lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa. Amaliaan asiakkaaksi tulevien edellytetään ensin käyvän tutustumiskäynnillä. Tutustumiskäynnin perusteella perhe tekee päätöksen, onko valmis sitoutumaan yhteisöhoitoon ja sopeutumaan yhteisön sääntöihin ja sopimuksiin. Kuntoutuksen toivotaan perustuvan vapaaehtoisuuteen, mutta joidenkin perheiden kohdalla lastensuojelulaki on edellyttänyt

10 Amaliaan tulemista. Tämä pakote on mahdollinen, kun lapsi on syntynyt. Raskaana olevaa äitiä ei voi pakottaa, koska syntyvä lapsi ei vielä kuulu lastensuojelulain piiriin. Pakosta hoitoon tuleminen voi näkyä äidin kuntotutumismotivaatiossa ja yhteisön muiden jäsenten voi olla vaikea saada äitiä sitoutumaan yhteisön toimintaan. Perheet käyvät Amaliassa 1-4 kertaa viikossa, riippuen perheen tuen tarpeesta ja kuinka paljon lastensuojelu velvoittaa heitä käymään. Kuntoutusjaksot vaihtelevat yksilöllisesti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Joidenkin asiakkuus päättyy jo muutaman kuukauden jälkeen ja joillakin asiakkuus voi kestää jopa vuosia. Lapsi on myös avopalvelun asiakas ja toiminnassa etusijalla on lapsen kasvua ja kehitystä tukeva hoito. Lapselle tehdään oma kuntoutumissuunnitelma, jossa painotetaan varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä äidin ja vauvan välillä. Asiakkaiden kanssa yhdessä on laadittu Amalian viikko-ohjelma (Liite 1). Maanantaisin sekä torstaisin pyritään siihen, että kaikki ovat paikalla. Näinä päivinä pidetään yhteisökokous, joka on yhteisöhoidon kivijalka ja ylin päättävä elin. Tiistaisin asiakkaille varataan yksilökeskusteluaikoja lähityöntekijän kanssa, mikäli niihin on tarvetta. Keskiviikkoisin kukin työntekijä käy oman asiakkaansa luona havainnoimassa perheen arkea ja kyselemässä kuulumisia, jolloin keskitytään lapsen kehityksellisiin ja vuorovaikutuksellisiin asioihin. Torstaisin yhteisökokouksen jälkeen ohjelmassa ovat toiminnalliset ryhmät, jolloin asiakkailla on mahdollisuus tehdä Amaliassa mm. käsitöitä, ruokaa, lähteä ulos muiden asiakkaiden ja lähityöntekijänsä kanssa. Monet äidit ompelevat mielellään lapsilleen tyynyliinoja, pussilakanoita ja vaatteita. Lapselle tehtäviin käyttötavaroihin materiaalit kustantaa Amalia. Perjantaisin työntekijöillä on hallinnollisen työn päivä, joka on tarkoitettu viikon aikana rästiin jääneiden tehtävien tekemiseen, Amalian toiminnan kehittämiseen sekä toiminnan suunnitteluun. Perjantaisin Amaliassa yksi työntekijä päivystää klo 10 14 välillä, jolloin asiakkaat saavat Amalian työntekijöihin yhteyden. Amalian kuntoutusmalli on yhteisökasvatuksellinen, jolla on hoitava tavoite. Kuntoutumisen tavoitteena on tukea äitejä ja perheitä päihteettömyyteen, saada äiti luopumaan päihteiden käytöstä raskauden ajaksi ja näin ennaltaehkäistä päihteiden aiheuttamia sikiövaurioita. Lapsen syntymän jälkeen tavoite on edelleen vanhempien päihteiden käy-

11 tön lopettaminen ja/tai hallinta. Vain näillä keinoilla mahdollistetaan se, että lapsi voi kasvaa ja kehittyä turvallisessa sekä hänen kehitystään tukevassa ympäristössä. Kuntoutumisen tavoitteena on myös tukea vanhempia riittävän hyvään vanhemmuuteen. 2.2 Pidä kiinni projekti Pidä kiinni-projekti sai alkunsa vuonna 1998. Projekti kestää vuoden 2008 loppuun saakka. Projektin tarkoituksena on kehittää hoitojärjestelmä raskaana oleville päihteitä käyttäville äideille sekä vauvaperheille, joissa äidillä tai molemmilla vanhemmilla on päihdeongelma. Pidä kiinni-projektin rahoittajana toimii Raha-automaattiyhdistys, mutta kun rahoitus joskus todennäköisesti päättyy, toiveena on, että päihdekuntoutukseen erikoistuneet Ensikodit ja niiden avopalveluyksiköt vakiinnuttaisivat paikkansa kuntien palveluverkostoissa. Pidä kiinni-projektiin kuuluvia Ensikoteja ja avopalveluyksiköitä on Suomessa tällä hetkellä kuusi. (Andersson 2001, 17 19, 156.) Pidä - kiinni- projektin tarkoituksena on ehkäistä ja minimoida sikiövaurioita tukemalla äitiä päihteettömyyteen raskauden aikana. Vauvan synnyttyä perhe saa tukea äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen syntymiseen sekä vauvan terveen kehityksen edistämiseen. Valtakunnallisella tasolla Pidä kiinni-projekti on kehittämässä päihdevauvaperheiden kohtaamista, tukemista sekä hoitoon ohjaamista yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. (Andersson 2001, 19.) 3 PÄIHDERIIPPUVUUS 3.1 Päihderiippuvuuden monet kasvot Päihderiippuvuutta on kirjallisuudessa määritelty usealla eri tavalla. Määritelmien lähtökohtina päihderiippuvuuden kehittymiseen voivat olla fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Päihteisiin lasketaan kuuluviksi alkoholi, lääkkeet ja huumeet. Päihteitä voi käyttää kohtuullisesti, olla niiden suurkuluttaja, tai päihteistä voi tulla ongelma,

12 jolloin päihteidenkäytöstä voi syntyä päihderiippuvuus. Päihderiippuvuutta kutsutaan yleensä addiktioksi. (Nätkin 2006, 7.) Päihderiippuvuuden kehittyminen on yksilöllistä. Löfström ja Tuomisto kertovat Koivusen (ks. Koivunen 1997) sanoin, että riippuvuus on suhdekäsite, jossa ihminen on riippuvainen jostakin, mutta samalla se on myös pyrkimystä tyydytyksen tilaan. Riippuvuuden erityispiirteisiin kuuluu mm. se, että tyydytyksen ja kylläisyyden tunnetta ei ole mahdollisuutta saavuttaa pakonomaisesta yrittämisestä huolimatta. (Löfström & Tuomisto 2000, 91.) Riippuvuudesta vapautumiseen on yksi ainoa tie, joka avautuu silloin, kun henkilö itse päättää päästä eroon riippuvuudestaan, toteaa Koivunen (ks. Koivunen 1997). Yleisin ongelma riippuvaisilla ihmisillä on, että he eivät kykene tekemään omia valintoja. Heillä on tunnuksenomaisena piirteenä myös havaittavissa muutoksen pelko ja menneisyyteen ripustautuminen, jotka voivat hankaloittaa riippuvuudesta irtaantumista. (Löfström & Tuomisto 2000, 92.) Särkelän (1995) mukaan päihdeongelmassa on kyse monisyisestä ongelmakimpusta. Ihmisen ollessa fyysinen, psyykkinen sekä sosiaalinen kokonaisuus päihdeongelmaa ei voi selittää pelkästään lääketieteen, psykologian tai sosiaalitieteiden näkökulmasta. Päihteiden käyttäminen vaikuttaa kaikkiin ihmisiin yksilöllisesti: joillakin se tuo esiin fyysiset, toisilla taas psyykkiset tai sosiaaliset ongelmat. Päihderiippuvaisella ihmisellä voi olla muitakin riippuvuuksia, jotka vahvistavat toinen toisiaan. Tällöin vain yhden riippuvuuden hoitaminen ei riitä, vaan on pyrittävä pääsemään irti kaikista pakonomaisista riippuvuuksista. (Särkelä 1995,12.) Riippuvuus määritellään myös tunne-elämän ongelmaksi. Vaikka päihteidenkäyttö tuo pikaista helpotusta äärimmäiseen hätään, se on kuitenkin salakavalaa vangitessaan ihmisen otteeseensa kerta kerran jälkeen lujemmin. Mattila (2005) kuvaa osuvasti, miten päihteet ja niiden väärinkäyttö korvaavat kaiken muun ihmisen elämässä. Kaikki perustarpeet, kuten tarve tulla rakastetuksi, korvautuvat päihteiden riippuvuuskäytöllä. (Mattila 2005, 58 59.)

13 Se on hänen turvansa, johon hän käpertyy, kun maailmassa ei ole muutakaan turvaa. Se on jotakin, mikä ei hylkää häntä, vaikka kaikki muut hylkäisivät. Se on häneltä puuttunut äidin syli. Se on piilopaikka, johon paeta lyöntejä. Se on peitto, jonka alla itkeä sydänsurujaan tai lääkitä vereslihalla kirveleviä haavojaan. Päihteet rakastavat häntä, kun kukaan ihminen ei rakasta. Päihteet jäävät luokse, kun muut hylkäävät hänet. Päihteet eivät kysele, painosta eivätkä vaadi mitään. Päihteet ovat valmiita antamaan kaikkensa ilman vastapalveluksia. (Mattila 2005, 58 59.) 3.2 Fyysinen riippuvuus Fyysinen riippuvuus kehittyy päihteiden jatkuvasta käytöstä. Riippuvuudessa on kyse hermoston sopeutumisesta päihteeseen. Elimistö tarvitsee päihteiden jatkuvaa käyttöä toimiakseen normaalisti. (Kiianmaa & Hyytiä 1998, 99.) Päihteiden käytön seurauksena tulevat vieroitusoireet. Vieroitusoireet ilmenevät esimerkiksi voimakkaana vapisemisena, jolloin motivaatio oireiden lievittämiseen on suuri. Päihteiden käytön jatkaminen tuo helpotuksen vieroitusoireisiin, joka laukaisee entistä voimakkaammat vieroitusoireet ja tarpeen saada helpotusta uudestaan päihteitä käyttämällä. (Särkelä 1995, 2 3.) Päihderiippuvaisen ihmisen olo on normaali silloin, kun hän on päihteiden vaikutuksen alaisena. Vieroitusoireiden poistaminen uudella päihteidenkäyttökerralla ei motivoi käyttäjää ajattelemaan myöhempiä kielteisiä seurauksia, vaan senhetkisen hyvänolon saavuttamista. (Koski-Jännes 1998, 33.) 3.3 Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus Päihteiden käytöllä ihminen pyrkii ratkaisemaan ongelmiaan tai korvaamaan jotakin puuttuvaa asiaa elämässään. Riippuvuutta ylläpitäviä tekijöitä ovat mm. erilaiset psyykkiset tarpeet ja motiivit, heikko turhautumisen sietokyky sekä käyttäjän omasta mielestä päihteiden käyttöön oikeuttavat tekijät, esimerkiksi masentunut mieliala. Päihdeongelmaiselle ihmiselle on syntynyt harhainen käsitys siitä, että hän ratkaisee ongelmatilan-

14 teet paremmin päihteiden vaikutuksen alaisena kun selvin päin. (Koski-Jännes 1998, 33; Särkelä 1995, 4 5.) Addiktiolla tarkoitetaan yleensä psyykkisen riippuvuuden tilaa. Alkoholistiksi voidaan määritellä henkilö, joka on psyykkisesti riippuvainen alkoholista tai hänellä on pakonomainen tarve saada päihdettä sekä hän on kykenemätön pidättäytymään alkoholista. Psyykkiselle riippuvuudelle on myös ominaista päihteen käytön myötä kehittyvä toleranssi ja fyysinen riippuvuus. (Kiianmaa 1998, 107.) Päihteiden vaikutuksen alaisena ujoinkin ihminen rohkenee vuorovaikutukseen, johon hän ei selvin päin kenties rohkenisi. Mitä enemmän hänestä tulee riippuvainen, sitä kapeammaksi hänen lähipiirinsä karsiutuu tai vaihtuu jopa kokonaan päihteidenkäyttäjiin. Särkelän mukaan päihdeongelmainen saattaa pitää päihteidenkäyttöään elämäntapanaan. Hän kokee siinä elämäntavassaan onnistumisen kokemuksia ja saa siitä hyvän olon tunteen. Päihteidenkäytöstä tulee yhä suurempi osa elämää, eivätkä päihderiippuvaiset tunne vaihtoehtoisia toimintatapoja. Muut toiminnat ovat alisteisia päihteidenkäytölle. (Särkelä 1995, 5 6.) 3.4 Päihteidenkäytön kasvava kulutus Stakesin ja sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan alkoholin kokonaiskulutus vuonna 2003 oli 48,7 miljoonaa litraa eli 9,4 litraa asukasta kohden. Kulutus kasvoi edellisvuodesta 1,2 %. Alkoholijuomien tilastoitu kulutus kasvoi vuoden 2004 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 7,6 % edellisen vuoden vastaavasta ajasta. (Päihdetilastollinen vuosikirja 2004, 14.) Huumeiden käyttö painottuu selvästi pääkaupunkiseudulle, vaikkei tässä maassa enää täysin huumeetonta seutua taida ollakaan valitettavasti. Amfetamiinin ja opiaattien ongelmakäyttäjiä vuonna 2002 on tilastoitu pääkaupunkiseudulla olevan 0,7 1,1 % aikuisväestöstä. Vastaava luku koko maassa on 0,4 0,6 %. Vuonna 2002 työikäisistä 15 69-vuotiaista 12 % kertoi joskus kokeilleensa kannabista ja seuraavana vuonna n. 3 % aikuisväestöstä oli käyttänyt lääkkeitä päihtymistarkoituksessa. Amfetamiinin ja opiaat-

15 tien käyttö, joka tapahtuu useimmiten pistämällä, liittyy usein sosiaaliseen huonoosaisuuteen ja syrjäytymiseen. (Päihdetilastollinen vuosikirja 2004, 18.) Vuoden 2003 aikana alkoholin käytön seurauksena menehtyi Suomessa yli 3200 ihmistä. Kuolemaan johtavia syitä olivat mm. alkoholisairaudet ja myrkytykset, alkoholin käytön seurauksena tapahtuneet tapaturmat sekä väkivaltaisuudet. Kaikista kuolemista alkoholikuolemien osuus vuonna 2003 oli kuusi prosenttia ja alkoholiperäiset syyt olivat toiseksi yleisin työikäisten (15 64-vuotiaiden) kuolinsyy. (Päihdetilastollinen vuosikirja 2004, 17.) 4 PÄIHTEET JA ÄITIYS Äitiys ja päihteet eivät kuulu yhteen. Päihteet ovat jotain sellaista, joka ei itsestään selvästi kuulu äitiyteen. Päihteitä käyttäviä äitejä on vaikea tunnistaa, koska yleensä äidit kieltävät päihdeongelmansa. Päihdekuntoutukseen motivoiminen on haasteellista, mikäli äiti ei näe ongelmaansa. Kuitenkin raskaus ja lapsen syntymä yleensä motivoivat äitiä pääsemään riippuvuudesta eroon. (Nätkin 2006, 14, 19, 30.) Naisten alkoholiongelmat ovat rajusti lisääntyneet. Naiset aloittavat useimmiten juomisen myöhemmässä iässä kuin miehet. Naisten lisääntynyt juominen saattaa johtua naisten samastumisesta mieskulttuuriin ja elämänmuutoksesta, jossa naiset ovat siirtyneet johtotehtäviin. Naiset peittelevät yleensä päihdeongelmaa ja esittävät ongelman sijaan syyksi masennuksen, unettomuuden tai ahdistuksen. Naiset juovat alkoholia yleensä kotona yksin ollessaan, aivan kuin piilotellakseen juomistaan. Joidenkin tutkimusten mukaan naisten juomisen taustalla on usein heikko itsetunto, lapsuuden perheessä esiintynyt alkoholismi, masennus, syömishäiriöt tai heikentynyt mielenterveys. Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö tai hoidon laiminlyönti on päihderiippuvaisella naisella yleisempää kuin muilla naisilla. (Seppä 1998, 87 88 ; Mäkelä 1998, 159.)

16 4.1 Päihteitä käyttävät äidit Päihdeäidit tulevat yleensä raskaaksi vahingossa. Äidit eivät aina tiedosta olevansa raskaana ja raskaus saattaa paljastua vasta jälkimmäisellä raskauspuoliskolla, jolloin abortti ei tule enää kyseeseen. Kaikki päihdeäidit eivät toki tule raskaaksi vahingossa, sillä monet päihdeäidit haluavat saada lapsen päihderiippuvuudesta huolimatta. Voi olla, että äidit näkevät raskauden mahdollisuutena päihteistä irrottautumiseen. Joillakin päihdeäideillä saattaa olla jo useita lapsia, jotka ovat huostaan otettu äidin päihdeongelman vuoksi. (Nätkin 2006, 28 29.) Yleinen suhtautuminen raskaana olevaan päihteitä käyttävään naiseen on negatiivinen ja tuomitseva, mikä vaikeuttaa myös päihdeäitien saamista avun piiriin. Päihdeäidit ovat yleensä sulkeutuneet hoitoverkon ulkopuolelle, jolloin heitä on vaikea tavoittaa. Raskaana olevat äidit ovat motivoituneempia muutoksille tulevan lapsensa hyväksi, jolloin heidät olisi hyvä saattaa avun piirin. (Savonlahti, Pajulo & Piha 2003, 334 335.) Kujala (2005) sanoo, että vaikka päihderiippuvaisella naisella voi olla halu huolehtia tulevasta tai olemassa olevasta lapsestaan, se ei onnistu niin, että lapsen kasvu ja kehitys olisi riittävästi tuettua ja lapsen tarpeet tulisivat tyydytettyä. Aktiivisesti päihteitä käyttävä äiti ei pysty johdonmukaiseen ajatteluun lapsen huolenpidossa ja perushoidossa, eikä äidin ja vauvan vuorovaikutus pääse kehittymään tasapainoiseksi. Myös kiintymyssuhteen muodostuminen lapsen ja äidin välillä voi häiriintyä. (Kujala 2005, 73.) Äidit kokevat paljon syyllisyyttä myös itse omasta tilastaan. Odottavalla äidillä voi olla huoli siitä, onko hänen päihteidenkäyttönsä vaikuttanut lapsen kasvuun tai kehitykseen. Hän pelkää myös viranomaisten puuttumista tilanteeseen, koska pelkää lapsensa menettämistä. Toisaalta hän saattaa odottaa puuttumista päihteidenkäyttöön, jottei tarvitsisi enää peitellä ja valehdella. Päihteidenkäytön lisäksi äidillä voi olla ongelmia, jotka hankaloittavat hänen elämäänsä, kuten taloudelliset ongelmat ja psyykkiset vaikeudet. Äiti ei pysty riittävään vuorovaikutukseen lapsensa kanssa, mikäli hänellä on psyykkisiä ongelmia, kuten masentuneisuutta, ahdistuneisuutta tai pelkotiloja. (Kujala 2005, 76.) Äitien päihdeongelmien taustalla saattaa olla väkivaltaa, masennusta, köyhyyttä, ammattitaidottomuutta ja muuta marginalisoitumista. Suurimmalla osalla päihteitä käyttä-

17 vistä äideistä ei ole omakohtaista kokemusta hellyyttä antavasta ja huolehtivasta sekä rajoja asettavasta äidistä. Tämän vuoksi omasta lapsesta huolehtiminen voi tuntua mahdottomalta. Lapsen hoitaminen saattaa olla mekaanista, ja siitä saattaa puuttua tunne, joka yleensä ohjaa äitiä vastaamaan lapsensa tarpeisiin. Koska äidillä saattaa olla hyvinkin alhainen pettymyksen sietokyky, hän voi helposti turhautua ja jopa masentua kokiessaan vauvan hoitamisen liian raskaaksi ja vaativaksi. (Nätkin 2006, 49; Kujala 2005, 76.) 4.2 Sikiövauriot Päihteiden käyttö raskauden aikana voi vaurioittaa sikiötä. Äitien käyttämistä päihteistä yleisin on alkoholi, mikä aiheuttaa eniten sikiövaurioita. Huumeille altistuneiden lasten lukumäärä on myös lisääntymässä. Suomessa syntyy vuosittain 300 500 sikiövaurioista lasta, jotka johtuvat äidin raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä. On arvioitu, että kuudella prosentilla synnyttävistä äideistä on päihderiippuvuus, joten 3500 5000 sikiötä on vuosittain vaarassa vammautua. (Andersson 2001, 17.) Raskauden aikana alkoholinkäytöllä voi olla kohtalokkaita seurauksia sikiön kannalta. Istukka läpäisee alkoholin, jonka äiti on nauttinut ja se leviää sikiöön. Sikiön maksa kykenee polttamaan alkoholia vain 3-4 % ja vastasyntynytkin vauva kykenee vain puoleen siitä, mitä aikuisen ihmisen maksa voi polttaa alkoholia. Sikiön keskushermosto on erityisen herkkä alkoholin vaikutukselle ja ensimmäisen raskauskuukausien aikana riski epämuodostumisen synnylle on suuri. (Koponen 2006, 21.) Raskauden aikaisen päihteiden käytön seurauksena sikiön kasvu voi hidastua. Päihteet voivat vaikuttaa myös sikiön keskushermostoon sekä sikiöllä voi esiintyä erilaisia elinvaurioita. Erityinen vuorovaikutuksellinen riski vauvoille on vieroitusoireet, jolloin vauva on itkuinen, tärisevä, ylijäntevä, veltto, yliherkkä ärsykkeille ja hylkii hoivaa sekä vauvoilla voi esiintyä syömis- ja nukkumisvaikeuksia. (Savonlahti ym. 2003, 331 332.) Raskauden aikaiselle alkoholinkäytölle ei voi asettaa turvarajaa, jonka puitteissa voitaisiin sanoa, ettei sikiö vahingoitu. Raskaana olevan äidin alkoholin käyttö voi aiheuttaa sikiölle toimintakyvyn häiriöitä, kasvuviivästymiä, epämuodostumia tai jopa sikiön

18 kuoleman. Mikäli sikiöllä todetaan olevan äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön aiheuttamia vauriota, hänen on täytettävä kaikki seuraavat kriteerit, jotta hänelle voidaan diagnosoida fetaalialkoholisyndrooma, FAS: 1) Sikiöaikainen tai/ja syntymänjälkeinen kasvuviive, esim. paino, pituus, päänympärys. 2) Keskushermoston toimintahäiriö: neurologinen poikkeavuus, kehitysviive tai älyllinen heikkolahjaisuus. 3) Tyypillinen kasvojen kasvuhäiriö, joista vähintään kaksi ilmenee: pienipäisyys, pienisilmäisyys, nenä-huulivako puuttuu, ohut ylähuuli ja matala leuka. (Koponen 2006, 21 22.) Sikiöaikana alkoholille altistuneella vastasyntyneellä voi olla vaikeutta tottua ympäristön ärsykkeisiin, kuten valoon ja ääniin. Tämä on varhaisin merkki keskushermoston vaurioista. Myöhemmin lapsella voi ilmetä keskittymis-, oppimis- ja tarkkavaisuushäiriötä sekä ongelmia motorisissa taidoissa, lyhytmuistissa sekä kielenkehityksessä. Myös vaikeudet matemaattisissa aineissa sekä itsensä heijaaminen ja pään hakkaaminen ovat tyypillisiä oireita. (Koponen 2006, 24 25.) Alkoholin tavoin myös erilaiset huumeet läpäisevät istukan ja kulkeutuvat sikiöön. Aineen vaikutukset sikiöön riippuvat huumeesta, miten sitä on käytetty, käyttötaajuudesta sekä kuinka suuria annoksia on otettu. Huumeet voivat aiheuttaa vastasyntyneelle vieroitusoireita, jotka ilmenevät mm. kohonneena verenpaineena, itkemisenä, imemisvaikeuksina sekä pahoinvointina. Vastasyntyneellä ilmenee tavallisesti myös vapinaa, tärinää sekä univaikeuksia. (Koponen 2006, 42.) Esimerkiksi kannabis vähentää napanuoran verenkiertoa, eikä sikiö saa ravintoa kunnolla. Amfetamiinin käyttö raskauden aikana lisää lapsen ennen aikaisen syntymän sekä alhaisen syntymäpainon riskiä. Sikiö, joka on altistunut opiaateille, kärsii syntyessään voimakkaista vieroitusoireista. Opiaattien käyttö raskausaikana vaarantaa äidin sekä sikiön hengen. Aineilla voi olla kohtalokkaat seuraukset mm. vaara raskaudenaikaiseen verenvuotoon, istukan ennenaikainen irtoaminen, lapsen ennenaikainen syntyminen, sikiön kasvun hidastuminen, sikiön hapenpuute sekä normaalia suurempi riski kätkyt-

19 kuolemaan. Vauvat, joiden äidit käyttävät huumeita suonensisäisesti, voivat sairastua maksatulehdukseen tai saada HIV-tartunnan. (Koponen 2006, 42.) Neuvolan henkilökunta kohtaa lähes kaikki alueensa odottavat äidit ja syntyvät lapset, siihen joukkoon kuuluvat myös päihdeäidit. Neuvolan henkilökunta seuloo rutiininoloisesti riskitilanteet, mutta he voivat olla hyvin hämillään päihdeongelman kanssa. Äärimmäisessä tapauksessa äidin päihdeongelma havaitaan vasta synnytyssairaalassa. (Nätkin 2006, 26.) Neuvolan henkilökunnan tulisi motivoida odottavia äitejä päihteettömyyteen ja keskustella päihteiden käytöstä ja niiden vaikutuksesta sikiöön. Vaikka raskaana oleva nainen tiedostaisikin päihteiden käytön riskit sikiön vaurioittamiseen, päihteiden lopettaminen ei silti ole helppoa. Työntekijöillä tulisi olla tietoa alueensa päihdepalveluista ja tarvittaessa ohjata asiakas päihdepalveluiden piiriin. Vauvan odotus ja syntyminen eivät yksistään riitä päihteettömänä pysymiseen, vaan äidin on löydettävä itsestään motivaatio siihen. (Havio, Mattila, Sinnemäki & Syysmeri 1994, 170.) 4.3 Lapsena päihdeperheessä Päihderiippuvuus koskettaa koko perhettä. Mikäli äiti sortuu käyttämään päihteitä, on lapsen asema varsin turvaton. Äiti ei pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin päihteiden vaikutuksen alaisena. Aktiivisesta päihteidenkäytöstä johtuvat riippuvuusoireet vievät äidiltä voimia ja huomion lapsestaan huolehtimisesta. Lapsi voi joutua olemaan märissä vaipoissa tai ilman ruokaa pitkiäkin aikoja. (Kujala 2005, 77.) Vauva pyrkii syntymästään asti aktiiviseen vuorovaikutukseen häntä hoivaavan ihmisen kanssa. On olennaista, että hoivaaja kykenee tunnistamaan vauvan vuorovaikutusaloitteita ja tulkitsemaan niitä ja, että vauva ja äiti löytävät vastavuoroisuuden ja yhteensopivuuden. Näin vauvan kehityksen suojaksi on mahdollista rakentua hyvä kasvuympäristö. (Savonlahti ym. 2003, 330.) Päihdeäidin ja vauvan varhaiseen vuorovaikutukseen kuuluu paljon riskitekijöitä. Äidin riskitekijöitä ovat päihderiippuvuus, psyykkinen hyvinvointi, toisinaan äidin nuori ikä ja

20 puutteellinen vanhemmuus. Vauvaan liittyvät riskit voivat olla äidin päihteiden käytön takia keskosuus, somaattinen sairaus tai vammautuminen. (Savonlahti ym.2003, 331.) Päihdeperheessä lapsen ja vanhemman roolit saattavat helposti mennä sekaisin. Lapsesta tulee vastuunkantaja, joka huolehtii esimerkiksi äidistään ja mahdollisesti pienemmistä sisaruksistaan. Lapsi huolehtii, että äiti pääsee wc:hen ravintolaillan jälkeen ja vielä takaisin sänkyyn. Tämä taakka on lapselle liian raskas kannettavaksi. (Kujala 2005, 77.) Päihdeperheessä lapsesta kehittyy ihminen, joka on aina hieman varpaillaan ja tuntosarvet herkkinä. Äidin olotilan mukaan lapsi oppii päättelemään, millainen käyttäytyminen ja oleminen on milloinkin suotavaa. Lapselta katoaa minuus, eikä hänellä tai kenelläkään muullakaan ole tietoa, millainen ihminen lapsi oikeasti on. Kun lapsi joutuu mukautumaan äidin mielialoihin, hänen omat kasvamiseen ja kehittymiseen tarkoitetut voimavarat hupenevat. Lapsen ja äidin välille ei pääse rakentumaan luottamussuhdetta ja näin lapsi päättelee, että kehenkään ei voi luottaa, tai hän saattaa päinvastoin luottaa sokeasti kaikkiin ihmisiin. Jälkimmäistä vaihtoehtoa toteuttamalla lapsella on suuri riski joutua väärinkohdelluksi. (Kujasalo & Nykänen 2005, 59 60.) Myös laissa halutaan turvata lapsen asema niin perheissä kuin yhteiskunnassakin. Niinpä lastensuojelulaki (1983) velvoittaa niin vanhempia kuin kuntiakin turvaamaan lapselle turvallisen ja virikkeellisen kasvuympäristön. Käytännössä tämän pitäisi tapahtua yleisiin kasvuoloihin vaikuttamalla, vanhemmuuden tukemisella sekä yleisen lastensuojelun toteuttamisella. Lisäksi lastensuojelulaissa määrätään, että sosiaaliviranomaisten on ohjattava lapsi ja mahdollisesti muukin perhe avohuollon tukitoimien piiriin, mikäli lapsen kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä tai jos lapsi vaarantaa oman terveytensä tai kehityksensä omalla käyttäytymisellään. (Lastensuojelulaki 1983, 1 luku 1 ja 2, 4. luku, 12.) Laissa jatketaan, että mikäli avohuollon tukitoimet eivät riitä, sosiaaliviranomaisilla on velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja järjestää sijaishuolto. Avohuollon tukitoimenpiteet pitää todeta mahdottomaksi järjestää tai riittämättömiksi, ennen kuin huostaanotto voidaan järjestää. Lisäksi on arvioitava, onko huostaanotto lapsen edun mukaista.( Lastensuojelulaki 1983, 5.luku, 16.)

21 5 YHTEISÖHOITO 5.1 Johdatusta yhteisöhoidon saloihin 5.1.1 Yhteisöhoidon synty ja määritelmä Yhteisöhoidon kehityksen voidaan katsoa alkaneen valistusaikana, jolloin tapahtui suuria muutoksia mielisairaanhoidossa. Englantilainen William Tuke oli avainhenkilö siirryttäessä täysin epäinhimillisistä hoito-olosuhteista kuntoutukseen psykiatristen potilaiden keskuudessa. Kun hänen perustamassaan Yorkin retretissä potilaille tarjottiin paremmat asuinolosuhteet, mielekästä työtä ja ihmisarvoa, he parantuivat. Tämä merkitsi sitä, ettei potilaita enää säilytetty laitoksessa, vaan he osallistuivat aktiivisesti omaan kuntoutukseensa. Toimintamalli sai nimen moraalinen hoito ja siinä on nähtävissä keskeiset psykiatrisen yhteisöhoidon perusasiat. (Murto 1997, 14.) Varhaisissa kasvatusyhteisöissä näkyi perusarvoina inhimillisyys ja tasa-arvo henkilöstön ja asukkaiden kesken. Mielekkään työn merkitys nousi vahvasti esiin kuntoutuksessa. Edellä mainitut arvot ovat myös nykyisten terapeuttisten yhteisöjen ja yhteisökasvatuksen ydintä. (Murto 1997, 15.) Yhteisöhoito sisältää kaksi pääsuuntausta: terapeuttiset yhteisöt ja kasvatukselliset yhteisöt, joita käsitellään myöhemmin teoriassa. Terapeuttisiin yhteisöihin luetaan yhteisöt, joissa kuntoutujille annetaan mahdollisuus työskennellä, kehittää itseään sekä osallistua johtamiseen. Kasvatuksellisiin yhteisöihin kuuluvat yhteisökasvatukselliset yhteisöt ja kasvatukselliset kollektiivit. Yhteisöhoidossa on runsaasti erilaisia käsitteitä, jotka ovat vakiintuneet eri yhteisöjen käyttöön. (Murto 1997, 15.) Kaikkia yhteisöhoidon suuntauksia yhdistää näkemys yhteisön tietoisesta käyttäytymisestä hoidon, kasvatuksen ja kuntoutuksen perustana. Yhteisön perustehtävänä on pohtia ja arvioida kaikkea yhteisössä tapahtuvaa. (Murto 1997, 239.)

22 Suomessa yhteisöhoitoa on käytetty enimmäkseen psykiatrisissa ja päihdehoitoyksiköissä. Murto (1997) viittaa Linnin (ks. Linn 1959) esittämään malliin, jossa yhteisöhoidolla tarkoitetaan yhteisön jäsenten tietoista käyttäytymistä niin, että se edistää sekä tukee hoidollisten, kuntoutuksellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden toteutumista. Käytännössä yhteisöllisyys tarkoittaa, että jokainen jäsen on vastuussa yhteisön toiminnasta ja hyvinvoinnista. Asiat käsitellään koko yhteisön kanssa, jonka tarkoituksena on opettaa vuorovaikutustaitoja. (Murto 1997, 13.) Yhteisö toimii kuntoutuksen aikana ns. peilinä. Yhteisöllisyyden elementtejä toteutetaan mm. yhteisökokousten, työn tekemisen, tasa-arvoisuuden ja avoimuuden kautta. Yhteisöhoito käsitteenä sisältää fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä terapeuttiset, kuntoutukselliset ja kasvatukselliset periaatteet. (Murto 1997, 13.) 5.1.2 Yhteisö Yhteisö esiintyy joissain yhteyksissä yksikkönä, joka voidaan alueellisesti rajata. Yksikkönä, joiden jäsenet ovat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään sekä yksikkönä, jossa osoitetaan muun muassa yhteenkuuluvuuden tunteita. Vaikka yhteisölle ei määritellä sen kokoa määrittäviä tekijöitä, sillä tarkoitetaan kuitenkin suhteellisen pientä joukkoa. (Jauhiainen & Eskola 1994, 43.) Jauhiaisen ja Eskolan (1994) esittämään Lehtosen (1990) määritelmien mukaan Ensikoti Amalian yhteisö on toiminnallinen yhteisö. Lehtosen mukaan vuorovaikutuksessa ja toiminnassa näkyvä yhteisyys on yhteisön muodostumisen ehto. Kun ihmiset ovat kokoontuneet yhteen ja ryhtyneet yhteistoimintaan vaikuttaakseen elinolojensa parantumiseksi, on kysymys toiminnallisesta yhteisöstä. (Jauhiainen & Eskola 1994, 44.) Amalian asiakkailla yhteen kokoontumisen syy on pyrkimys päihteiden käytön lopettamiseen sekä lapsen turvallisen elämän takaamiseen. Näin heillä on yhteinen päämäärä, mihin pyrkiä, vaikka jokaisella kuntoutumisen vaihe onkin varsin erilainen.

23 5.1.3 Terapeuttinen yhteisö Laajasti ajateltuna terapeuttinen yhteisö tarkoittaa sellaista hoito- tai kasvatuslaitosta, joka pyrkii kuntouttamaan potilaita tai kasvatettaviaan tarjoamalla heille mahdollisuutta tehdä työtä, kehittää heidän omia kykyjään ja osallistua yhteisön johtamiseen. Murron (1997) esittämään Jonesin (1976) kehittämään terapeuttiseen yhteisöön kuuluu ajatus siitä, että niin henkilökunta kuin potilaatkin ovat tiiviisti mukana hoidossa ja hallinnossa. Se, kuinka pitkälle tämä käytännössä onnistuu, riippuu henkilökunnan asenteista, potilaiden kyvyistä sekä ulkopuolelta tulevista määräyksistä. (Murto 1997, 17.) Murto (1997) kirjoittaa, että David Clarkin mukaan terapeuttinen yhteisö on pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Hänen mukaansa tällaisen yhteisön perustehtävänä on terapia, jonka keskeisinä piirteinä ovat kaikkien yhteisön jäsenten oppiminen, henkilökohtainen kasvu ja muuttuminen. (Murto, 1997, 17.) Murto (1997) kirjoittaa Jonesin kehittämästä terapeuttisen yhteisön keskeisistä periaatteista, jotka Robert Rapoport on tiivistänyt seuraavasti: 1) Demokraattinen päätöksenteko, johon osallistuvat niin henkilökunta kuin potilaatkin. Demokratian kautta potilaat pystyvät vaikuttamaan toisiinsa, eli he pystyvät hyödyntämään sosiaalisen painostusta vertaistyhmässä. Se, että yhteisössä hämärretään auktoriteetti poistaa kohteen niiltä negatiivisilta purkauksilta, joita potilailla ilmenee. 2) Sallivuus tarkoittaa suvaitsevaisuutta muita yhteisö jäseniä kohtaan, vaikka he eivät käyttäytyisikään toivotulla tavalla. Sallivan ilmapiirin vallitessa yhteisö on turvallinen paikka kokeilla uusia käyttäytymistapoja, jotka eivät välttämättä sovellu siirrettäviksi myöhemmin yhteisön ulkopuolelle. 3) Yhteisöllisyys, joka viittaa ihmisten läheisyyteen, heidän väliseen kommunikaatioon sekä epämuodollisuuteen vaikka pukeutumisen ja etunimien käytön suhteen. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia etuoikeuksia, vaan kaikilla on oikeus ja mahdollisuus osallistua kaikkeen. Yhteisö tuottaa korjaavia kokemuksia potilaille ottaen osaa ja reagoiden heidän asioihinsa hylkäämisen ja torjumisen sijaan. Aktiivinen yhtei-

24 sössä osallistuminen voi opettaa potilaita olemaan aktiivisia myös yhteisön ulkopuolella. 4) Todellisuuden kohtaaminen. Potilaille annetaan palautetta heidän käyttäytymisestään, jotta he tulisivat tietoiseksi siitä, mitä heidän käyttäytymisensä aiheuttaa muissa yhteisö jäsenissä. Potilailla ei ole välttämättä ollut ennen mahdollisuutta saada rakentavaa palautetta käyttäytymisestään, koska heidän ihmissuhteensa ovat olleet kestoltaan lyhyitä ja emotionaalisesti vajaita. Yhteisön tarkoitus on olla mahdollisimman paljon normaalin yhteiskunnan kaltainen ja edustaa normaalia elämää. (Murto 1997, 28 29.) Kaipio (1995) esittelee Kennardin (1983) kehittämän terapeuttisen yhteisön pääpiirteet seuraavasti: 1) Epävirallinen, jossa yhteisöllinen ilmapiiri. Henkilökuntaa ja asiakkaita ei välttämättä erota toisistaan. 2) Yhteisökokoukset keskeistä, joiden tehtävänä on A) informaation välittäminen, B) yhteisyyden tunteen saaminen, C) Yhteinen päätöksenteko, D) palautteen foorumi, E) velvoittaa jäseniään toiminaan omaksi ja yhteisön parhaaksi. 3) Työskentely ja työtehtävien jakaminen yhteisön kehittymiseksi. 4) Yhteisöllinen vuorovaikutuksellinen vaikuttaminen. (Kaipio 1995, 47.) 5.1.4 Kasvatuksellinen yhteisö Kasvatuskäytäntö, jota kutsutaan yhteisökasvatukseksi, kehittyi 1970- luvun alussa Jyväskylän kaupungin poikien oppilaskodissa. Kasvatuskäytännön kehittymiseen vaikutti oppilaskodin silloisena johtajana toiminut Kalevi Kaipio. Laitoksessa oli tuolloin sosiaalisesti sopeutumattomia poikia. Kaipion tehtävänä oli saada kuria ja järjestystä epäsosiaalisten poikien keskuuteen ja alkoi kehittää yhteisökasvatuksen menetelmää. Kaipio tuli siihen johtopäätökseen, että ainoa tapa saada aikaan muutos oli toimia poikien kanssa tasavertaisesti. Poikien ryhmänormeihin vaikuttamalla hän pääsi vaikuttamaan heidän käyttäytymiseen. (Kaipio 1995, 3, 8-9,13.)

25 Oppilaskodin yhteisön säännöistä tuli muuttuvia kun yhteisön jäsenten vaikuttamismahdollisuutta lisättiin ja normistoa muutettiin tarvittaessa. Uutta yhteistä normistoa ohjasivat uudet toiminnalliset arvot mm. tasa-arvo, asioiden yhteistä ratkaisemista, yhteiset päämäärät ja yhteiset säännölliset kokoukset. (Kaipio 1995, 13 15.) Murto (1997) on kirjoittanut Kalevi Kaipion (1977) jäsentämät Jyväskylän kaupungin oppilaskodin yhteisökasvatuksen periaatteet seuraavasti: 1) Tasa-arvoisuus ja yhteisöllisyys. Jotta yhteisössä, jossa kaikilla sen jäsenillä on samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet, toteutuisi tasa-arvo, kaikkien yhteisön jäsenten täytyy kasvaa tasa-arvoon. Demokraattisiin oikeuksiin on liityttävä myös aktiivisia velvollisuuksia ja vastuun oppimista, jotta demokratia toteutuisi. 2) Terveen järjen periaate viittaa kriittiseen suhtautumiseen toimintaa kohtaan, minkä tulee olla järkevästi perusteltavissa. Terve järki liittyy esimerkiksi siihen, että toista ei saa vahingoittaa, eikä sitä tarvitse sen kummemmin perustella. 3) Avoimuus ja rehellisyys. Toimiva yhteisö edellyttää avoimuutta ja rehellisyyttä niin yhteisön sisällä kuin suhteessa ympäristöön. Avoimessa ja rehellisessä yhteisössä jäsenillä on oikeus ja vapaus näyttää tunteensa, mutta myös velvollisuuden erilaisten ristiriitojen selvittelyyn. 4) Ehdoton oikeudenmukaisuus luo pohjan kasvatuksen onnistumiselle. Oikeudenmukaisuus on yhteydessä demokratiaan, mutta demokraattinen asioiden käsittely ei tarkoita automaattisesti oikeudenmukaisuutta. 5) Luottamuksen periaatteeseen kuuluu osoittaa lapsella ja nuorelle jatkuvasti luottamusta, jotta hänestä kasvaisi luotettava ihminen. Kasvattajilta vaatii rohkeutta ja riskinottokykyä osoittaa jatkuvaa luottamusta nuorelle, joka on toistuvasti kokenut epäluottamusta. Luottamuksen pettäminen käsitellään yhteisesti, jonka jälkeen nuori on taas luotettava. 6) Fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus. Väkivalta ja sillä uhkailu on ehdottomasti kiellettyä. Ihmisen persoonallisuuden rakentuminen tai korjaantuminen ei tapahdu, jos yhteisössä täytyy pelätä turvallisuutensa puolesta. Hellyyden osoitukset eivät sisälly fyysiseen koskemattomuuteen. Psyykkinen koskemattomuus kieltää nimittelemästä toisia tai loukkaamasta heidän ihmisarvoaan. (Murto 1997, 191 193.)

26 Amalian yhteisön voisi luokitella kasvatettavaan yhteisöön kuuluvaksi. Keskeisenä osana on uudelleen kasvattaminen. Yhteisö tarjoaa ratkaisuja päihderiippuvuuteen, tunneelämään ja sosiaalisuuteen. Yhteisökasvatuksen ja terapeuttisten yhteisöjen piirteet ja ominaisuudet ovat varsin yhtenäiset (Kaipio 1995, 47 48). 5.2 Yhteisöhoidon menetelmiä ja mahdollisuuksia 5.2.1 Yhteisökokouksen perustehtävä Yhteisöhoitoa käyttävien paikkojen perustana voidaan pitää yhteisökokouksia. Joissakin tapauksissa ryhmä voi olla varsin suuri, jolloin ryhmän kehittyminen toimivaksi tutkimuksen ja kehittämisen välineeksi kestää kauemmin. On otettava huomioon, että erityisesti suuressa ryhmässä oleminen ja toimiminen herättävät yksilöissä monenlaisia tunteita ja psyykkisiä prosesseja. Yhteisökokoukset olisi syytä suunnitella tarkkaan. On mietittävä millaisia yhteisökokouksia tarvitaan, jotta ne palvelisivat asiakkaiden tarpeita. (Murto 1997, 221; Kaipio 1999, 235 236.) Yhteisökokouksella on yhteisössä monia tehtäviä. Yhteisökokous vahvistaa yksilön uskoa kuntoutumiseen, toimii kommunikoinnin kenttänä, sen avulla voi vaikuttaa ja kontrolloida sekä oppia. Yhteisökokous voi olla tiedon vaihtoa, päivittäisen elämänhallinnan vahvistamista, yhteisöllisyyden vahvistamista, arvojen muokkausta sekä teroittamista ja käyttäytymisen muuttamista. (Murto 1997, 221.) Yksiköstä riippuen yhteisökokouksia pidetään joko kerran viikossa tai jopa päivittäin. Jos yhteisökokoukset puuttuvat tai niitä on liian harvoin, yhteisöllä ei ole keinoja hallita yhteisöä haittaavia tekijöitä. Yhteisöstä ei voida puhua mikäli yhteisökokoukset eivät ole säännöllisiä. (Murto 1997, 241.) Murto (1997) viittaa Jerome A. Wineriin ja Linda Lewisiin (1984), jotka tiivistivät yhteisökokouksen tehtäviä kuuteen pääasialliseen tehtävään: 1.) Tiedon vaihto, jossa keskustellaan arkipäiväisistä asioista.

27 2.) Yhteisön jäsenten elämänhallinnan vahvistaminen ja kokemuksen kautta tapahtuva ongelmien ratkaisun oppiminen. 3.) Yhteisöllisyyden vahvistaminen. 4.) Uskomusten ja arvojen välittäminen ja vahvistaminen. 5.) Realiteettien koettelemiseen rohkaiseminen. 6.) Henkilökunnan toimiminen mallina terveen käyttäytymisen suhteen ja sairaiden käyttäytymistapojen karsiminen. (Murto 1997, 221 222.) Yhteisökasvatuksessa on tärkeää joustava organisaatio, joka on johtamista ja tasavertaista yhteistoimintaa. Yhteisökokoukset ovat välttämätön edellytys yhteisökasvatuksen toteuttamiselle ja onnistumiselle. Kokouksissa on pyrittävä luomaan kasvatuksellinen yhteisö. (Kaipio 1995, 30.) Hallinnollisissa yhteisökokouksissa kokoontumisen tarkoituksena on tarjota jäsenille tilaisuus olla vastuullisia ja aktiivisia aikuisia. Pääpaino kokouksissa on käytännön asioiden, kuten työtehtävien jakamisen ja suorittamisen, käsittelyssä. Puheenjohtajan olisi hyvä olla henkilökunnan edustaja, eikä kokouksen kesto saisi olla liian pitkä. (Murto 1997, 226 227.) Yhteisökokoukset ovat tiedon välittämisen kannalta erittäin tehokkaita välineitä, varsinkin jos kaikki yhteisön jäsenet osallistuvat kokoukseen. Tällöin kaikki saavat saman informaation samanaikaisesti. Kokouksiin tehdään esityslista, jonka mukaan kokous etenee, eikä seuraavaan asiaan voida hypätä ennen edellisen asian päättämistä. Kokouksissa on myös mahdollista puuttua sääntöjen ja sopimusten rikkomiseen ja käyttää rangaistuksia, mikäli siihen ilmenee tarvetta. (Murto 1997, 227.) Tutkivien yhteisökokouksen tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään yhteisön vaikutuksia yksilöön. Tutkivat yhteisökokoukset soveltuvat sellaisiin yhteisöihin, jossa on lievemmin häiriintyneitä jäseniä. Tutkivassa yhteisökokouksessakin on hyvä olla esityslista, josta voidaan tarpeen mukaan poiketa. Kokoukset voivat kestää hieman pitempään ja asiakkaatkin voivat toimia puheenjohtajina, mikäli se ei hajota vastuuta. (Murto 1997, 228.)

28 5.2.2 Työtoiminta ja vastuu Yhteisöhoidossa kuntoutusmenetelmänä käytetään työn tekemistä. Työn uskotaan edistävän toipumista ja auttavan yhteiskuntaan sosiaalistumisessa. Työn tekemisen kautta yhteisön jäsen voi kokea myös onnistumisen elämyksiä, jolla on merkitystä itsetunnon vahvistumiselle. Työtehtävistä huolehtimalla oppii vastuullisuutta ja pitkäjänteisyyttä. (Hännikäinen-Uutela 2004, 142.) Yhteisön työtehtävät liittyvät yhteisön arkeen kuten siivoukseen, ruuan laittoon ja tarjoiluun, kunnostukseen ja huoltoon, erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen ja yhteisön ulkopuolella asiointiin. Työtoiminnalla on kasvatuksellisia, kuntouttavia ja terapeuttisia merkityksiä. Työtehtävien laiminlyönneistä keskustellaan yhdessä yhteisökokouksissa ja sovitaan mahdollisista seurauksista. Lisäksi yhteisöhoito voi sisältää musiikki-, kirjallisuus-, näytelmä- ja taideryhmiä sekä erilaisia terapiaryhmiä. (Murto 1997, 245.) Yhteisöhoidossa on tiukka hierarkia. Se merkitsee muun muassa tarkkoja rajoja sen suhteen milloin hierarkkisessa asemassa ylempänä oleville voi puhua joistain yksilöllisiin ongelmiinsa liittyvistä asioista. Hierarkiaan liittyy myös tarkka hoidon portaittaisuus niin, että portaalta toiselle pääsee siirtymään tarkoin kontrolloitujen tehtävien suorittamisen jälkeen. Jos asiakas osoittaa luottamusta hoitamalla hänelle osoitetut työtehtävät tunnollisesti, hän saa palkintona lisää vastuuta. Tällainen porrastus on luonnollinen osa yhteisöhoitoa. (Murto 1997, 245; Kaipio 2001.) Vastuun ja vallan on oltava tasapainossa. Jos ihmisellä on valtaa enemmän kuin hän pystyy vastuullisena kantamaan, se johtaa helposti vallan väärinkäyttöön. Erityisen tärkeää on vallan ja vastuun tasapainosta huolehtiminen etenkin huumeongelmaisten ja rikollisten kohdalla, joille vallan moraaliton ja alistava käyttö sekä välinpitämättömyys toisia ihmisiä kohtaan on usein elämäntapa. (Kaipio 2001.) 5.2.3 Vertaistuki Vertaisryhmä on se yhteisön ryhmä, jota varten yhteisö on olemassa. Amalian asiakkaat muodostavat keskenään vertaisryhmän. Vertaistukiryhmä koostuu henkilöistä, joilla on