Keskiviikko 4.7.2012 Maan mainiota huomenta teille! Neljäs leiripäivä valkenee ja kuulkaa tänään on jo vierailupäiväkin! Tiistaina leirillä oli ahkeraa koulutusta, vielä ahkerampaa oppimista, runsasta hauskanpitoa ja järjestettyä ohjelmaakin oli muun muassa polttopallon sekä tietokilpailun merkeissä.
Kunniavieraita Pietarin pelastusopistosta! Kyy 2012 leirillä on ollut ilo ja kunnia vastaanottaa vieraita Pietarin pelastusopistosta. Leirille saapui sunnuntaina yhdeksän 16-17-vuotiasta nuorta sekä kaksi ohjaajaa. Nuoret ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita pelastusopistosta, jossa on kolme eri opintolinjaa: ekologia, pelastajat ja palomiehet. Venäjällä koulujärjestelmässä on yhteensä 11 luokkaa. Nämä nuoret ovat hakeneet yhdeksännen luokan jälkeen pelastusopiston linjoille. Jokaista valittua nuorta kohti on tavallisesti neljä hakijaa, joten kilpailu paikoista on kovaa. Nuorilla on ennen valintaa pakolliset kokeet matematiikasta ja venäjän kielestä. Lisäksi hakijoilta vaaditaan hyvää perusterveyttä ja omaa vakuutusta, joka kattaa terveyspalvelut ja korvaa mahdolliset sairastumiset. Opiskelijoilta edellytetään myös hyvää motivaatiota. Monien opiskelijoiden perheissä on jo kokemusta pelastamisesta ja perheissä saattaa olla esimerkiksi pelastajia tai palomiehiä. Pojilla apua on asepalveluksesta, sillä sekin auttaa omalta osaltaan ymmärtämään tulevaa työtä pelastusalalla. Pelastusopistossa on opiskelijoina niin tyttöjä kuin poikiakin, mutta tyttöjä on selvästi vähemmän. Opiskelijoita pelastusopistossa on yhteensä noin tuhat. Kursseja on yhteensä 40 ja jokaisessa ryhmässä on keskimäärin 25 opiskelijaa. Pelastusopistoja on Venäjällä ainoastaan kaksi, yksi Pietarissa ja toinen Moskovassa. Valmistuneet nuoret työskentelevät pääasiassa luoteis-venäjän alueilla, eli yksinkertaistetusti ajatellen niillä alueilla, joilla Venäjä rajautuu Suomeen. Koulutus pelastusopistossa on hyvin monipuolista. Kaiken muun ohessa nuoret harjoittelevat esimerkiksi laskuvarjohyppyjä, vuorikiipeilyä ja vesipelastusta. Talvisin opiskelijat tienaavat taskurahaa pudottamalla lumia talojen katoilta. Opiskelijoista tulee varsinaisia joka paikan höyliä ja he hallitsevat pelastamisen hyvin vaihtelevissa olosuhteissa aina mereltä metsään ja kaupunkiin. Nuoret ovat hyvin tyytyväisiä suomalaisten tapaan järjestää leirejä. Heidän kokemuksiensa perusteella täällä on oikein hyvä ilmapiiri, ihmiset ovat ystävällisiä ja järjestelyt ovat toimineet erinomaisesti. Venäjällä leiriolosuhteet ovat enemmän extreme-henkisiä kuin täällä Suomessa. Venäjällä ei ole leireillä käytössä sähköä eikä juoksevaa vettä ja ruuankin nuoret tekevät itse. Kaiken kaikkiaan olosuhteet Venäjän leireillä ovat kovemmat kuin täällä meillä. Nuorten mielestä opetus täällä on erinomaisesti järjestettyä ja opetus on hyvin havainnoillistettua. Venäjällä opetus on enemmän teoriapainotteista, mutta Suomessa pääsee teoriapuolen lisäksi myös kokeilemaan taitoja käytännössä. Ihastusta ovat nostattaneet myös palomiesten kypärät, joissa on pieni taskulamppu sivussa. Paloautot ovat nuorten mielestä upeasti varustettuja. Viikon aikana joukko on päässyt osallistumaan muun muassa ensiapu- ja tikasharjoituksiin. Ensiavussa oli elvytystä ja sekin oli hieman erilaista kuin Venäjällä. Meillä Suomessa käytössä on kansainväliset standardit, mutta Venäjällä ohjeistukset ovat hieman erilaiset. Tikasharjoituksissa
ryhmä pääsi harjoittelemaan katolle nousuja ja sieltä laskeutumista. Ryhmä toivoisi saavansa vielä harjoitella esimerkiksi erilaisia selvityksiä tai letkuston käsittelyä. Vieraat ovat päässeet tutustumaan esimerkiksi Palomuseoon, Kouvolan kaupunkiin ja Suomen suurimpaan Prismaan, joka sijaitsee sekin Kouvolassa. Ryhmä vieraili myös Kouvolan Paloasemalle ja Tykkimäen huvipuistossa. Erityistä kiitosta ryhmä lähettää leirikeittiöön emännille. Ruoka on ollut erittäin, erittäin hyvää niin nuorten kuin ohjaajienkin mielestä! Ohjaajat kiittävät myös kaikkia toimitsijoita, jotka ovat heitä auttaneet. He ovat erityisen iloisia esimerkiksi sammutusharjoituksesta, jossa he saivat olla osallisina. Ennen kaikkea he toivovat, että siviilielämässä vaaratilanteita syntyisi kaiken kaikkiaan vähemmän ja että ihmiset osaisivat elää nykyistä varovaisemmin. PÄIVÄNSANKARIT PÄIVÄNSANKARIT PÄIVÄNSANKARIT Nimipäiviä tänään viettävät Ulla ja Ulpu, onnea! Syntymäpäiviä tänään viettää Matti Kiiski Iitistä, suuret onnittelut!
Leiritutor Toni Alatalo, Kotkan VPK/KASPELI Tänä vuonna leirillämme on myös tutor. Tutor on henkilö, joka muun muassa ohjaa, opastaa, tukee, auttaa ja jakaa omaa osaamistaan muille. Leirillä Tonin voi löytää esimerkiksi Taku 4 -kurssin liepeiltä. Kurssilla on kouluttajavajetta ja se oli tiedossa jo ennen leiriä, joten Toni lupautui heti auttamaan. Vuosien varrella liiton nuorisotyönohjaajana toimiva Toni on ehtinyt tehdä leireillä tehtäviä aivan laidasta laitaan. Hän on ollut muun muassa keittiössä jakamassa ruokaa, toiminut kouluttajana ja jopa leiripäällikkönä. Taustansa vuoksi hänen on tutorina helppo hypätä lähes tehtävään kuin tehtävään. Hän on aina valmis syöksymään sinne missä avun tarve on suurin. Toni ei kuitenkaan halua tulla nostetuksi millekään jalustalla, vaan tahtoo tehdä rehellisiä töitä ja olla apuna. Kaikki työt kelpaavat, eikä haittaa vaikka kädet likaantuvat. Hän haluaa muistuttaa niin nuorille kuin aikuisillekin, ettei tyhmiä kysymyksiä ole ja aina pitää pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Toni kehottaa nuoria tulemaan juttelemaan ja kertomaan leirikokemuksiaan. Tonille voi antaa myös palautetta leirinkulusta ja Toni voi sitten viedä viestiä eteenpäin. Päivän sää! www.mtv3.fi/saa/
Ensiapukurssi Haastattelussamme on ensiapukurssin kouluttaja Lari Kuivalainen Lauritsalan VPK:sta. Hän on ollut VPK:n toiminnassa mukana jo mahtavat 13 vuotta! Tämä on kuitenkin vasta toinen kerta kouluttajan roolissa. Kurssilla käydään läpi ensiapua syventävästi. Siellä perehdytään mm. yleisimpiin kansan sairauksiin, niiden hoitoon sekä monivammapotilaan ensiapuun. Lisäksi käydään läpi hätäensiapua, tajuttoman kohtaaminen, tyhjiöpatjat, myrkytykset, potilaan tutkiminen ja tilannearvion teko. Kurssilaiset ovat 15 16 -vuotiaita ja kouluttajia on kolme. Larin mielestä kouluttajana toimiminen on haastavaa, kun oppilaat eivät kyseenalaista asioita tai kysele. Ainoana opettamismuotona on puhuminen ja Larin mielestä koulutusta voisi helpottaa jos käytössä olisi jotain millä opetusmateriaalin saisi kaikkien näkyville. Lari on tykännyt olla ensiapukurssin kouluttajana, sillä aihe on Larille tuttua työn puolestakin ja hän pitää aiheesta. Terveisiä kurssilaisille Lari lähettää: Kyseenalaistakaa ja olkaa aktiivisia. Oikein mukavaa loppuleiriä kanssani! TAKU4 Taku4 kurssinjohtajana toimii Juho Kaulio Joutsenon PVPK:sta. Hän on ensimmäistä kertaa leirillä ja kurssinjohtajana. Kurssi sisältää laskeutumista ja vesipelastusta, jota käydään rannassa harjoittelemassa ja tutustumassa erilaisiin tapoihin pelastaa ihmisiä vedestä. Myöhemmin viikolla on tulossa hydraulisiin pelastusvälineisiin tutustumista ja muun muassa ensiapua. Ensiavussa käydään läpi tajuttoman potilaan kohtaaminen ja ensiapu, verenvuotojen tyrehdyttämistä sekä hypotermian ja kylmävammojen hoitoa.
Kurssilla on yhteensä 34 reipasta opiskelijaa, kaksi virallista kouluttajaa ja kaksi apuria kouluttajakurssilta. Juho kertoo kurssilaisten olevan mukavia, mutta ensimmäiset pari päivää olivat vauhdikkaita. Kurssilaiset ovat iältään 14-15 -vuotiaita. Juho kuvailee ensimmäistä kurssinjohtajuuttaan aluksi haasteelliseksi, koska hän ei tiennyt mitä tehdä. Nyt parin päivän jälkeen homma alkaa luistaa omalla painollaan Terveisiä Juho lähettää kurssilaisilleen: Kiitos tähän astisesta kurssista ja tehdään loppu kurssista vielä parempi! Leirityyli Leirityyliä tänään pääsivät esittelemään Emil Kokko 15v sekä Onni Haimila 14v Kotkan VPK:sta. Mikä on paras leirivaate? Emil: Mielestäni parhaat leirivaatteet ovat T-paita, housut (joko shortsit tai collarit), tietysti alusvaatteet ja sukat. Tytöille parhaat olisivat pelkät bikiinit. Onni: Perus shortsit ja T-paita tyyli on paras. Kenkinä parhaat ovat croksit, tavalliset tennarit tai skeittarit. Mikä on hyvä discotyyli? Emil: Itselläni on farkut ja kauluspaita. Onni: Joku cool T-paita ja rennot housut. Mikä ei ole hyvä leirivaate? Onni: Päivällä kuumat vaatteet eivät ole hyvä, jos on kuuma ilma. Emil: Liian kuuma pitkähihaisissa tai villapaidassa.
Päivän Gallup Päivän visaisina gallup kysymyksinä olivat tänään: 1. Mikä on paras biisi tanssia hitaita leiridiscossa? 2. Mikä on paras menobiisi leiridiscossa? 3. Aiotko tanssittaa tyttöjä/ poikia leiridiscossa? Ensimmäisenä vastaajana oli Aatu Siltala (vasemmalla) 13v Kuusankosken VPK:sta. 1.Varmaankin Titanicin tunnari biisi. 2.Flo Rida Whistle on aikamoinen jorausbiisi! 3.Joo aion tanssittaa tyttöjä! Seuraavana vuorossa oli Tuomas Vakkila (keskellä) 23v Nuijamaan vpk:sta. 1.Johny Cashin kappale Hurt on kyllä aika legendaarinen. 2.Tällä hetkellä varmaankin Swedish House Mafia Greyhound! 3.Toistaiseksi tunnen oloni vielä heteroksi, joten tyttöjä kyllä meinaan tanssittaa. En kuitenkaan hakeutumalla hakeudu tanssilattialle. Viimeisenä muttei kuitenkaan vähäisempänä galluppiin vastasi Nea Grön (oikealla) 15v Selänpään VPK:sta. 1.Celin Dion My heart will go on. Se on perinteinen biisi hitaille. 2.Paras on mielestäni viime kesän hitti Lond Est - Reggaerekka! 3.Luultavastikkin meinaan poikia lähteä tanssittamaan
Terveisiä Jennalle Leminteltasta! t. salarakas Terveisiä rakkaille Poneille! <3 t. Anniina Nokkanen Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan! Terveiset Taipalsaaren mussukat! Mika Rinne Luumäen teltasta, sinulla on ihailia! Terveiset Satulle Lauritsalan telttaan! <3 Aurinkoiset terveiset EA-kurssin kouluttaja Lari Kuivalaiselta, Ressin lupaus piti! ;) Terveisiä Hannalle, Sonjalle ja Sannalle! <3 Terveiset Janitalle, Hannalle ja Sannalle! <3 Olet hurmaava nuori k5! Tykkäämme sinusta paljon Tommi Taipalsaarelta! t. salainen ihailija Terveisiä Taipalsaaren telttaan! <3 t. Sonja Terveisiä rakkaille koirille Velmulle ja Nooralle sekä Nöpö-kissalle! Terveiset mä sulle lausahdan ja ilosta paukahdan. Mä kohta kotiin palaan ja teit raxui haluun! t. Aino Viholainen, Selänpään VPK Terveisiä äitille ja isille! t. Taru Pioneerien VPK <3 Oona Mykkänen! t. Taru Kankainen, Kaipiaisten VPK Terveisiä Pojulle (meidän kissa)! t. Viljo 3v rakkaimmat terveiset kouluttajakurssin kouluttajalle Tuomakselle! <3 Hyvää huomenta Eveliina! t. Janika ja Maiju Terveisiä Äidille! <3 t. Enni 12v terkut kelatapeille! t. nuu-nuu Terkkui rakkaalle Henkalle! <3:lla Jpaa Terveisiä päikkäriin Taikalle ja Peetulle! t. Peetu ja Taika Terveisiä koko Selänpään VPK.lle! t. Ella Runni Oona Mykkänen, hyvää huomenta! t. Maiju KASPELIN PÄÄHULTTIOILLE LEIRITERVEISET! T. MUUT HULTTIOT Terkut kaikille mun ihquille kamuille ja kaikille muillekin! t. en kerrokaa Moi, Aleksi Aaltonen on ihana! Terveisiä äitille ja isille ja vielä pikkusiskolle ja vielä koko perheelle ja suvulle! t. Laura Pessa VIERAILUPÄIVÄN VIERAAT! Muistattehan, että voitte ostaa päivälliseksi hernekeittoa sopuisaan hintaan ruokalasta!