Perjantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perjantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti"

Transkriptio

1 TULI-SANOMAT Perjantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

2 Hei hei leiri.. Näin on saatu viikko taas nauttia joka kesäisestä kesäleiristä ja nyt on aika lähteä kotiin. Toivottavasti kaikilla oli mukava ja ikimuistoinen leiri sateesta huolimatta. Eihän annettu sateen haitata, eihän? Ohjelma pyöritti leirillä ohjelmaa koko ajan vaikka vettä ropisikin, joten tylsääkään ei voinut ehtiä tulla! Kaikki ensi vuonna taas sankoin joukoin osallistumaan leirille, jotta saadaan entistäkin hauskempi leiri aikaiseksi! Leiriviikkoon mahtui kaikennäköistä touhua ja hulinaa, niistä tässä hieman muisteluita.

3 Aku1 Kurssien esittelyä Alkeiskurssi ykkösen kurssinjohtajana toimii tänä vuonna Raija Kontunen VPK:sta. Hän on vetänyt kurssia monena vuonna, mutta parilta edelliseltä leiriltä ollut poissa. Kurssilaiset ovat 7-8-vuotiaita ja heitä oli kurssilla 16. Kurssi sisältää hyvinkin perusasioita kuten solmuja, pelastautumista palavasta rakennuksesta, alkusammutusta ja palomiehen perustaitoja. Ja kaikkihan käydään tietysti leikin kautta. Ootte ollut parhaita kurssilaisia! Hyvä ja hauska kurssi. -Raija Aku 2 Alkeiskurssi kakkosen kurssilaiset ovat iältään 9-11-vuotiaita ja heitä on tänä vuonna ruhtinaalliset 27 kipaletta. Kurssin vetäjänä toimii tuttuun tapaan Eveliina Weckström Kaipiaisten VPK:sta. Eveliina kertoo että kurssi sisältää alkuperusjuttuja mitä palokuntalainen opettelee. Esimerkiksi hätänumeroon soittaminen, leirielämään tutustumista, painesiteen tekoa, hieman alkusammutusta sekä heillä oli myös suihkutusharjoitus. Haastavana Eveliina kokee lasten vilkkaan meiningin ja miten saada heidät kuuntelemaan ja pysymään paikallaan teoria opintojen aikana. Parasta on kun huomaa että oppi on mennyt perille ja joskus kuulee miten hänen kurssilaisensa ovat osanneet toimia tilanteissa. Viettäkää hauska loppukesä ja ottakaa rennosti! -Eveliina

4 Taku1 Tasokurssi ykköstä vetää tänä kesänä ensimmäistä kertaa Kimmo Hagman Joutsenon PVPK:sta. Kurssilaiset ovat 11-vuotiaita ja heitä on kurssilla tänä vuonna 25. Kurssi sisältää solmujen tekoa, letkun käsittelyä, hieman ensiapua sekä he ovat käyneet myös jokamiehen oikeuksia. Kurssille on mahtunut myös paljon erilaisia pelejä ja leikkejä. Parasta Kimmosta on, kun näkee että nuoret oppivat uutta ja lamppu syttyy heidän päänsä päällä. Hieman haasteellisena Kimmon mielestä on saada nuoret keskittymään etenkin teoria luennoilla, mutta senkin kun ottaa Kimmon rennolla asenteella niin siitä selviää. Älkää ottako liian vakavasti tätä hommaa. Vaikka keli oli huono, niin ensi kesänä on aivan toisenlainen leiri tulossa. Nokka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! -Kimmo Taku2 Tasokurssi kakkosella kurssilaiset ovat iältään 12-vuotiaita. Tänä vuonna kurssi veti 31 kappaletta nuoria. Kurssinjohtaja Mira Lankinen Lauritsalan VPK:sta on nyt toista kertaa kurssin johtajana. Taku2 kurssi sisältää letkunkäsittelytaitoja, solmuja, lisävesi selvityksen ja pintaraapaisun ensiapua taitoja. Kurssilla käydään teoria opintoja ja sitten asioita harjoitellaan käytännössä. Olen erittäin ylpeä kurssilaisten käytöksestä! Mira

5 Taku 3 Tasokurssi kolmosen kurssinjohtajana toimi ensimmäistä kertaa Sanna Valkonen Vehkalahden vapaaehtoisesta keskuspalokunnasta. Hänen kurssilaisensa ovat iältään 13- vuotiaita ja heitä on 35kappaletta. Taku 3 kurssi painottuu pääasiassa ensiapuun, mutta muitakin palomiestaitoja hieman käydään. Sanna kertoo saaneensa kurssilleen mahtavat apukouluttajat! Kiitos kurssilaisille ja siitä, että annoitte hyvän kokemuksen kurssin johtamisesta. Tavataan seuraavalla leirillä -Sanna Taku 4 Kolmatta kertaa tasokurssi nelosen kurssinjohtajana toimi Mikko Rämä Jokelan VPK:sta. Iältään kurssilaiset ovat 14-15v ja tänä vuonna heitä oli 15kipaletta. Kurssi sisältää paljon erilaisia harjoitteita, kuten viestiliikennettä, laskeutumista, tikkaiden pystyttämistä ja niille kiipeämistä, alkusammutusta, sammutushyökkäysharjoituksia ja ensiapua. Mikon mielestä kurssissa on parasta se, että on hyvät kurssilaiset, toimiva kalustohuolto ja hyvä sää. :D Kiitos kivasta kurssista -Mikko

6 Tulitaistelija Tänä vuonna toista kertaa pidettävän tulitaistelija kurssin kurssijohtajana toimi viime vuoden tapaan Vesa Pekkola Kouvolan VPK:sta. Kurssi on tarkoitettu vuotiaille nuorille, joilla osalla sammutustyön kurssikin on jo suoritettuna. Kurssilla on kolme painopistettä, jotka ovat sammutustoiminta ja savusukellus, tieliikennepelastaminen sekä pintapelastus. Loppukurssista järjestetään toimintaharjoitus, jossa harjoitellaan keikkaluontoisesti kaikkea viikolla opittua. Toimintaharjoitus järjestetään yhdessä ensiapukurssin kanssa. Ensiapukurssi Ensiapukurssia vetää tänä vuonna Sari Väätäinen Kouvolan VPK:sta. Hän kertoo, että kurssilaiset ovat vuotiaita ja heitä on tänä vuonna 14 kurssilaista. Ensiapukurssi sisältää nimensä mukaisesti ensiapua. Asiat ovat syventäviä verrattuna muiden kurssien ensiapu osioihin. Kurssilla asiat käydään ensin teoriassa ja sitten on käytännön harjoituksia. Haasteellisena Sari kokee ajan puutteen, kun viikko on lyhyt ja käytännön harjoitukset vievät paljon aikaa. Parasta Sarin mielestä on kun näkee miten porukka hitsaantuu viikon aikana. Tulkaa ensi vuonna kurssille. En ole paha enkä areä vaikka olenkin ruma. -Sari

7 Nuoriso-osaston kouluttajakurssi NOK Kurssinvetäjänä toimii tuttuun tapaan kolmatta vuotta Toni Alatalo Kotkan VPK:sta. Kurssilla on nuoria seitsemän joiden ikä on pääsääntöisesti 16v, mutta myös pari vanhempaa nuorta löytyy joukosta. Tämä kurssi alkoi päivää aikaisemmin kuin muilla ja silloin kurssilaiset keräsivät tietoja ja taitoja mitä kouluttaja tarvitsee. Päivän aikana he harjoittelivat niitä myös käytännössä. Maanantaina kurssilaiset siirtyivät muille kursseille kouluttamaan ja ovatkin siellä leirin loppuun saakka. Tonin mielestä kurssissa parasta on se kun näkee että kurssilaiset innostuivat kouluttamisesta. Teidän kouluttajan matka on nyt hyvässä alussa. Olkaa aktiivisia kouluttakaa ja kehittäkää itseänne jatkuvasti -Toni Ryhmänjohtajakurssi RJK kurssin johtosaappaissa on tänäkin vuonna Juha Ari Elimäen VPK:sta. Tämä on Juhalle jo tuttua puuhaa, sillä hän on vetänyt kurssia jo kymmenen leirin ajan. Kurssilla oli alussa 16 ja nyt on 13 nuorta. Iältään kurssilaiset ovat 16 vuotiaita. Kurssilla opetellaan ryhmänjohtaja taitoja kuten käskytyksiä, opettamista ja ohjaamista, ryhmänohjaajan tehtäviä ja vastuuta. Välillä keretään ottaa myös rennommin järjestäen pienemmille leiriläisille ohjelmaa. Pitäkää omissa osastoissa yhtä innostunut ote asioissa, kuin kurssillakin -Juha

8 Syntymäpäiväsankarit Onnittelut leirimme syntymäpäiväsankareille! Sihvo Daniel Lemin VPK Kuusela Ville Liikkalan VPK Onnittelut myös nimipäiväsankareille Turo, Turkka

9 Johtoryhmän esittelyä Järjestelypäällikkö Kalle Lehtinen Pioneerien VPK Kalle on nyt toista kesää järjestelypäällikön saappaissa leirillä. Kallen tehtäviin kuuluu vastata kuljetusjärjestelyistä esimerkiksi saunakyydit sekä avajaisten järjestelyt. Kalle kertoo, että haastavaa hommassa on kun ajoneuvoja on vähän ja kuljettajia on vähän joten välillä joutuu repeämään joka paikkaan. Parasta on kun saa tuottaa leiriläisille hyvää mieltä kun he pääsevät saunaan ja pesulle. Pitäkää leirimieli korkealla ja käykää uimassa! Keittiöpäällikkö Mari Lehtisare Iitin VPK Mari on häärännyt leirikeittiössä jo pitkän aikaa, noin kymmenen vuoden ajan. Joten ruuanlaitto ja keittiön pyörittäminen on tuttua hommaa. Haastavinta Marin mielestä on laskea ruuan määrä oikein, niin että kaikki saavat ruokaa mutta mitään ei jäisi ylikään. Parasta keittiöpäällikön mielestä on itse ruuan tekeminen! Pukeutukaa lämpöisesti ja juokaa teetä. Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton Nuorisotyötoimikunnassa 2017 palokuntanuorten edustajana toimii: Aino Jauho Vehkalahden vapaaehtoinen keskuspalokunta varalla Aino Vaaramäki Imatran VPK

10 Vieraita pistoliekiltä Eilen leirillämme kävi vieraita toiselta käynnissä olevalta kesäleiriltä! He olivat Hämeen pelastusliiton Pistoliekki2016 leiriltä. Vieraat olivat Essi Kannisto, Jani Vilkman, Tuula Nieminen sekä Sami Nikkilä. He tulivat tutustumaan meidän alueen leiriin ja nuuhkimaan miten meidän alueella hommat hoidetaan sekä puolin ja toisin tuomaan kehitysideoita. Heidän leirinsä on suht saman kokoinen kuin meidän leirimme, joten hyviä vinkkejä voisikin saada. Koittakaa pitää mieli virkeänä kelistä huolimatta, ei anneta sateen häiritä. Tulkaa käymään meilläkin päin! Terveisiä toimituksesta Tänäkin vuonna päätoimituksessa jo tuttuun tapaan hääräsi Elina Karhu sekä Emilia Kemppinen Lappeenrannan VPK:sta. Leirilehti ilmestyi jokainen aamu ilmoitustaululle sekä tietty nettiin. Sieltä kaikki leiriläiset pääsivät luomustamme lukemaan. Toimitus hääräsi aamusta iltaan eripuolella leirialuetta kalastelemassa juttuja ja kuvia, ja niitähän myös saatiin. Toimittajan rooli on hyvin monipuolinen ja tässä pääsee tutustumaan kaikkeen leirillä liittyvään, eri toimialoihin, kursseihin, tapahtumiin sekä tietty itse leiriläisin. Tule sinäkin rohkeasti ensi vuonna mukaan leirilehden toimitukseen ja mukaan auttamaan meitä kirjoittamaan leiriläisille mieluisa lehti! Nähdään taas ensi kesänä! T:Emppu ja Ellu

11 Toimituksen pikkuapulainen Emmi Sahlberg Anjalan VPK:sta Olin auttelemassa Emppua ja Ellua. Tein kaikkea mitä he pyysivät ja muutamana aamuna/ päivänä hääräsin myös yksinkin ja välillä oltiin sormi suussa, että mitähän nyt. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä ja mukavasta leiristä kaikille leirillä olleille! Discoo! Viimeisenä iltana leirillä järjestettiin tuttuun tapaan leiridisco! Ja sieltähän ei menoa ja meininkiä puuttunut ;) Bileet pyatyssä! Eilen potkittiin myös norsupalloa!

12 Ilulle terkut! <3 <3 Terveiset Michael Poundsille!! <3 Hyvää uuttavuotta! Terkkuboxin saalis Terveiset kaikille säätäjä palokuntalaisille T:pomo Terkut Veetille. Moi äiti. Terkut Ilulle. Oli kivaa <3 Terkkuja Jerrylle ja Siltakylän Juusolle Oon aina halunnu sanoo et oon ihastunut suhu eli ruokaan<3 Ilu on paras!! <3 Terkut Eliakselle!! <3 <3 Terkut joulupukille. Terkut Jerrylle!<3 Juho! Juuhoo!! Juhoooo!!! Ville Toikka oot äijä T:fani Oot tosi ihuna Sauli <3 Käpymieäs Terkkui vähä äiti Eliakselle Terkut Juusolle <3 Terkut Juholle jota koskaan ei löydetty! Terkut Poundsille (tietäjät tietää) Justus Pioneerien vpk T:Ville Pioneerien VPK Päivän sää Voipi olla kuuma, voipi olla kylmä, voipi olla sopiva Leirisään laati: Tri Sykerö

13

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Kuuttiset. Perjantai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Perjantai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Perjantai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Heihei leiri.. Näin se leiriviikko on jälleen taputeltu kasaan ja on aika pakata tavarat ja palata kotiin. Jokaiselle

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tiistai 2.7.3013 Hellurei ja hellät

Lisätiedot

Keskiviikko Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Keskiviikko Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Keskiviikko Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Saiteista leirielämää Taas ulkona sataa Enkä tiedä mitä tehdä nyt vois Ulkona sataa.. Nämä Röllilaulun sanat sopivat

Lisätiedot

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Keskiviikko Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hipsulihei leiriläiset! Tänään on koittanut jo päivä jolloin ollaan puolessa välissä leiriä! Ja sehän tietää vierailupäivää.

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri HEHKUJA Kaspelin palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 3.7.2011 8.7.2011, Utin leirikenttä, Kouvola HEHKU 2011 - leiripäällikkö sanoo hei! Tervetuloa

Lisätiedot

Moi! 8.7.2011 Perjantai

Moi! 8.7.2011 Perjantai 8.7.2011 Perjantai Moi! Se on kuulkaa viimeinen leiripäivä nyt! Tänään kurssit kokoontuvat viimeistä kertaa ja tavarat laitetaan kasaan. Muistakaa kiittää kouluttajia ja etenkin keittäjiä muita toimihenkilöitä

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Keskiviikko 3.7.2013 Tiistai pyörähti

Lisätiedot

Moi! TaKu 2. Keskiviikko

Moi! TaKu 2. Keskiviikko Keskiviikko 6.7.2011 Moi! Tiistai oli säänsä puolesta melko viileä, mutta sitäkin toiminnan täyteisempi päivä. Kursseilla oli kolmas päivä koulutusta ja oppiminen oli jo täydessä vauhdissa. Iltapäivällä

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran!

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Perjantai 6.7.2012 Huomenta! Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Kyy 2012 leiriin on mahtunut paljon ilon, onnen ja ystävyyden hetkiä.

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti

TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 1.-6.7.2007, Myllymäen leirikeskus, Taavetti Leiripäällikön terveiset On mukava nähdä taas

Lisätiedot

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka LUONTO24PALAUTE 5B-luokka yök tyydyttävä kivaa superia Oliko leirillä kivaa 4 15 Tulisitko uudelleen 7 12 Oliko ohjaajat kivoja 4 8 7 Miten yöpyminen sujui 2 7 5 5 Mitä pidit luontopolkurasteista 1 9 9

Lisätiedot

Tiistai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Tiistai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Tiistai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leirielämää Voiko ihanammin päivän enää alkaa Onko ihanampaa aamua kuin tää Silmäs kun sä aukaiset Kohta ulos vilkaiset

Lisätiedot

Haukan Sanomat Virallinen leirilehti

Haukan Sanomat Virallinen leirilehti Haukan Sanomat Virallinen leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Perjantai 5.7.2013 Nyt

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

TaKu 4. Torstai 7.7.2011

TaKu 4. Torstai 7.7.2011 Torstai 7.7.2011 Keskiviikko valkeni helteisenä. Päivän mittaan lämpötila vain kohosi ja kohosi. Iltapäivällä mittari näytti jo ainakin +26astetta. Vierailupäivänä vieraitakin kävi muhkea määrä. Vauhdikas

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

KYYN SUHINAT. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri

KYYN SUHINAT. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri KYYN SUHINAT KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 1.7.-6.7.2012, Utin leirikenttä, Kouvola Päätoimittajan veikeät terveiset! Leirilehteä

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 28.6.-3.7.2009, Utin leirikenttä, Kouvola Heippa vaan teille kotiinmatkaajille! Nyt on sitten

Lisätiedot

Nelirivi! 5.7.2011 Tiistai

Nelirivi! 5.7.2011 Tiistai 5.7.2011 Tiistai Nelirivi! Virallinen leiriviikko käynnistyi melko viileissä tunnelmissa, sillä lämpötila oli pudonnut liki viisitoista astetta viikonlopun lukemista. Yksi jos toinen sai käydä pukemassa

Lisätiedot

TULIKASI SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti

TULIKASI SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti TULIKASI SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 29.6.-4.7.2008, Utin leirikenttä, Valkeala LeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveiset

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri HEHKUJA Kaspelin palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 3.7.2011 8.7.2011, Utin leirikenttä, Kouvola 8.7.2011 Perjantai Hei te kotimatkalaiset! Hehku

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Osastonjohtajakurssi Kouluttaminen

Osastonjohtajakurssi Kouluttaminen Osastonjohtajakurssi j Kouluttaminen 16.5.2010 Arttu ja Waahtis Pitkäjärven Vaeltajat Ry Esittelyt Waahtis Partio TKK Nokia Armeija Isän rooli Arttu Järeänä koulutuspäällikkö Kuljetuspäällikkö 2 Sisältö

Lisätiedot

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 10.-24.09.2017 Yksikönjohtajakurssi, Varsinais-Suomi Liiton tsto, Raisio LSPEL 02.-08.07.2017 HIEKKA

Lisätiedot

Leirin keskuspaikkana toimii Ylikiimingin koulu piha-alueineen.

Leirin keskuspaikkana toimii Ylikiimingin koulu piha-alueineen. Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliittojen palokuntanuorten Tervas 2019-leiri järjestetään Ylikiimingissä Oulussa 14.-20.7.2019. Leirin järjestää SPEK yhdessä Ylikiimingin palomiehet ry:n kanssa. Leirille

Lisätiedot

Leirien kehittämistyöryhmä

Leirien kehittämistyöryhmä Leirien kehittämistyöryhmä Väliraportti 24.10.2015 Jyväskylä Taustaa: - työryhmä nimitettiin valtakunnallisen nuorisotyötoimikunnan toimesta Mikkelissä vuoden 2015 maaliskuussa - tehtävä on kaksiosainen:

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena? aina mielenkiinnon kohteena? Istut kotona kaikessa rauhassa sohvalla. Tv:stä alkaa juuri uutiset ja lapset leikkivät vauhdikkaasti huoneessaan. Piip-piip-piippiip! Äkkiä hakulaitteesi alkaa hälyttää ja

Lisätiedot

LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti LIESKAHDUS KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 28.6.-3.7.2009, Utin leirikenttä, Kouvola LeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveisetLeiripäällikönterveiset

Lisätiedot

TULIMYLLY - SANOMAT Palokuntanuorten leirin oma lehti

TULIMYLLY - SANOMAT Palokuntanuorten leirin oma lehti TULIMYLLY - SANOMAT Palokuntanuorten leirin oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten leiri 1.-6.7.2007, Myllymäen leirikeskus, Taavetti Heipparallaa te kaikki loistavat leirillä olijat!

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

LEIRIUUTISET Marraskuu 2017

LEIRIUUTISET Marraskuu 2017 LEIRIUUTISET Marraskuu 2017 Edessäsi on Lohtajan leiriuutiset. Leiriuutisissa ajankohtaista asiaa sekä tietoa leiristä. Lisä-infoa leiristä on saatavilla myös leirin nettisivuilta, facebookista ja instasta.

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 27.-29.01.2017 Heijastus 2017 jälki-ilmoittautuminen Leiritie 77, 16900 Lammi Hämeen pelastusliitto 02.-11.02.2017 Ajoneuvon käsittelykurssi Paavolan pelastusasema

Lisätiedot

Maan mainiota huomenta teille!

Maan mainiota huomenta teille! Keskiviikko 4.7.2012 Maan mainiota huomenta teille! Neljäs leiripäivä valkenee ja kuulkaa tänään on jo vierailupäiväkin! Tiistaina leirillä oli ahkeraa koulutusta, vielä ahkerampaa oppimista, runsasta

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Ajatuksia oppimisesta

Ajatuksia oppimisesta Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

INFOA NUMERO 1 LEIRI ALKOI! REIJON TERVEHDYS. Sää huomenna 12 [1] Lieskahdus IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE

INFOA NUMERO 1 LEIRI ALKOI! REIJON TERVEHDYS. Sää huomenna 12 [1] Lieskahdus IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE LEIRILEHTI 10.6.2015 NUMERO 1 LEIRI ALKOI! IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE REIJON TERVEHDYS HAASTATTELUSSA leirin suojelija Vesa-Matti Saarakkala INFOA Sää huomenna 12 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: 4-viljan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Itkua, naurua ja hauskanpitoa

Itkua, naurua ja hauskanpitoa Itkua, naurua ja hauskanpitoa Hei! Olemme Elina ja Jasmin, Mikkelin kaupungin kesäkuun kesäliikunnanohjaajat. Tässä blogipostauksessa muistelemme kulunutta kuukautta. Mikkelin kaupunki järjesti kesäkuussa

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 27.-29.01.2017 Heijastus 2017 jälki-ilmoittautuminen Leiritie 77, 16900 Lammi Hämeen pelastusliitto 06.-11.04.2017 Sammutustyökurssi Iisalmen paloasema Pohjois-Savon

Lisätiedot

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat,

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat, Leirilehti numero 5 9.7.2011 Terveisiä leirin johtajalta - Harri Sorri Leiri on mennyt hienosti ja yhteistyö FSB:n kanssa on sujunut hyvin. Kelit ovat olleet suotuisat ja aurinko on paistanut koko viikon.

Lisätiedot

3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan. 3.1 Retorisen rakenteen teoria

3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan. 3.1 Retorisen rakenteen teoria 3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan 3.1 Retorisen rakenteen teoria organization Rhetorical Structure Theory: Toward a functional theory of text 3.1.1 Analyysiyksikkö Voi keksiä paljon

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA Leirilehti 12.06.2015 NUMERO 3 VIERAILIJOITA PÄIVÄKOTI VIERAILULLA LEIRILOGON SUUNNITTELIJA Iloisia leirikasvoja Veli-Pekka NURMI TAKU 2 TAKU 3 Sää huomenna 16 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: 4-viljan

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Torstai 4.7.2013 Hei kaikki ihanat

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Vierailupäivän hulinaa Sataa sataa ropisee pilipili pom, pilipili pom varpaitakin palelee, pilipili, pom-pom-pom varpaitakin

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistus (2014-2015) Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 koulutuksen ohjaukselle ja suunnittelulle koulutuksen järjestäjälle

Lisätiedot

[1] Leirilehti nr 3 13.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna sunnuntaina + 15 C pilvistä. Ruoaksi huomenna. Loimuttaja

[1] Leirilehti nr 3 13.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna sunnuntaina + 15 C pilvistä. Ruoaksi huomenna. Loimuttaja Leirilehti nr 3 13.7.2013 Tässä numerossa Leirilehti esittäytyy Päivän kasvo Merivoimat Taku 3 Poliisi on ystävämme Lilja-neidin tarinoita Leirikuulumisia Rakkautta ilmassa Vierailijoita leirillä Päivän

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Pentti O. Pohjola. Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä 16.5.2008 Power Park, Alahärmä

Pentti O. Pohjola. Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä 16.5.2008 Power Park, Alahärmä Pentti O. Pohjola Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä 16.5.2008 Power Park, Alahärmä Luottamushenkilöt virkistäytymässä Power Parkissa Ammattiosasto vei luottamushenkilöt tänä vuonna virkistäytymään

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot