TENON NÄÄTÄMÖJOEN PAATSJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA PINTAVESILLE VUOTEEN 2015

TENON NÄÄTÄMÖJOEN PAATSJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA PINTAVESILLE VUOTEEN 2015 Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalue 2009

SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Johdanto... 4 1.2. Toimenpideohjelma-alueen kuvaus... 4 1.3 Tarkasteltavat vedet... 5 1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö... 6 1.4.1 Kansainvälinen yhteistyö... 7 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT... 8 2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset... 8 2.1.1 Suomen ja Norjan välinen rajavesistösopimus... 8 2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat... 9 2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat... 10 2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat... 11 2.5 Säännöstelyjen kehittäminen... 11 2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat... 12 3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET... 12 3.1 Ilmastonmuutos... 12 3.2 Maa- ja metsätalous... 15 3.3 Asutus ja matkailu... 15 3.4 Kaivosteollisuus... 16 4 VESIENHOIDON NYKYTILA... 16 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta... 16 4.1.1 Ravinnekuormitus... 16 4.1.1.1 Asutus... 19 4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta... 20 4.1.1.3 Maatalous... 20 4.1.1.4 Metsätalous... 20 4.1.2 Haitalliset aineet... 21 4.1.3 Vedenotto... 21 4.1.4 Vesien säännöstely ja rakentaminen... 21 4.1.5 Muu kuormitus ja muuttava toiminta... 23 4.1.5.1 Uitto... 23 4.1.5.2 Sisäinen kuormitus... 24 4.1.5.3 Järvien laskut... 24 4.2 Erityisalueet... 24 4.2.1 Vedenhankinta-alueet... 24 4.2.2 Uimavedet... 24 4.2.3 Suojelualueet... 24 4.3 Keinotekoiset ja muutetut vedet... 27 4.4 Vesien tila... 29 4.4.1. Virtavedet... 30 4.4.2 Järvet... 30 5 VESIEN TILAN PARANTAMISTARPEET... 32 5.1 Vesien tilatavoitteet ja niiden toteutuminen... 32 5.1.1 Yleiset tilatavoitteet... 32 5.1.2 Erityiset alueet... 32 5.2 Kuormituksen vähentämistarpeet... 33 5.3 Tarpeet vaikuttaa hydrologis-morfologisiin muutostekijöihin... 33 5.4 Uudet hankkeet... 34 2

6 VESIENHOIDON TOIMENPITEET... 34 6.1 Asutus... 35 6.1.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 35 6.1.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 37 6.1.3 Rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 38 6.1.4 Asutuksen vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 39 6.2 Teollisuus ja yritystoiminta... 40 6.2.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 40 6.2.2 Teollisuuden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 41 6.3 Maatalous... 42 6.3.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 42 6.3.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 43 6.3.3 Maatalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 44 6.4 Metsätalous... 44 6.4.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 44 6.4.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 45 6.4.3 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 45 6.4.4 Metsätalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 46 6.5 Vesistöjen säännöstely, rakentaminen, tulvasuojelu ja kunnostus... 47 6.5.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 47 6.5.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 49 6.5.3 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 49 6.5.4 Ehdotukset ohjauskeinojen kehittämiseksi... 50 6.6 Vieraslajien ja kalatautien leviämisen estäminen... 51 6.6.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 51 6.6.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ja ohjauskeinoiksi... 51 6.6.3 Toimenpiteiden kustannukset... 52 6.7 Arvio nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyydestä... 53 6.7.1 Ravinnekuormitus... 53 6.7.2 Rakenteelliset tekijät... 53 6.8 Toimenpiteiden toteutuksen seuranta... 54 7 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ... 54 7.1 Tavoitteet... 54 7.2 Tarvittavat toimenpiteet ja arvio niiden kustannuksista... 55 7.3 Toimenpiteiden vaikutukset... 56 8 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA... 57 8.1 Kuulemiskierrokset... 57 8.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä... 58 8.2.1 Alatyöryhmät... 59 8.2.2 Yleisötilaisuudet... 59 VIITTEET... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. LIITTEET... 61 Liite 1. Perustietoja vesimuodostumista... 62 Liite 2. Vesimuodostumien ekologinen tila ja tilatavoitteet... 66 Liite 3. Voimassa olevat merkittävimpien pistekuormittajien lupatiedot vuoden 2008 alussa... 69 Liite 4. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokoonpano (1.9.2008)... 70 Liite 5. Alueellinen yleisötilaisuus... 72 3

1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Sen päätavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EU) on Suomessa pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitolaki, 1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004), vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitoasetus, 1040/2006) ja ympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Lisäksi on tarvittavin osin muutettu ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin vaatimukset on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena perustana on edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyössä biologista näkökulmaa painottava vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi. Vesienhoitoalueen toimenpiteistä laaditaan erikseen yksi tai useampia toimenpideohjelmia, joiden yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Vesienhoitosuunnitelmat menevät valtioneuvoston hyväksyttäväksi vuoden 2009 aikana. Toimenpideohjelmat ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään kuuden vuoden välein. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin: Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologien tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään niin hyvä kuin näiden vesien muuttunut tila mahdollistaa, "hyvä saavutettavissa oleva tila" Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään Tulvariskien hallitsemiseksi tehtävä työ tulee seuraavan suunnittelujakson aikana liittymään entistä läheisemmin vesienhoitotyöhön. Sen taustalla on tulvariskien hallinnasta ja arvioinnista annettu direktiivi (tulvadirektiivi, 2007/60/EU). Työn keskeisenä osana ovat tulvariskien hallintasuunnitelmat, joiden laadintamenettelyt ja sisältö sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kanssa. 1.2. Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Toimenpideohjelma-alue kattaa Suomesta Jäämereen laskevat vesistöt: Teno, Näätämönjoki, Uutuanjoki, Paatsjoki sekä Tuulomajoen latvavedet. Noin kaksi kolmannesta vesienhoitoalueen kokonaispinta-alasta sijaitsee Suomen puolella. Tyypillistä subarktisen alueen vesille on niiden karuus, kirkkaus ja vähähumuksisuus. Suurimmat joet ovat Tenojoki, Inarijoki, Näätämöjoki, Utsjoki, Vaskojoki, Ivalojoki ja Juutuanjoki. Teno- ja Näätämöjoen vesistöt ovat merkittäviä merilohen ja taimenen lisääntymisalueita. Suurin osa järvistä on tunturijärviä sekä pieniä ja keskikokoisia vähähumuksisia järviä. Alueen suurin järvi on Inarijärvi, josta vedet laskevat Pohjoiseen jäämereen Norjan ja Venäjän välistä rajajokea, Paatsjokea, pitkin. Väestöä ja asutuskeskittymiä alueella on vähän. Ihmisen aiheuttama kuormitus Suomen puoleisella alueella on verraten pientä, eikä veden laadullisia ongelmia juurikaan ole. Kuormittavia tekijöitä 4

Kuva 1. Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalue. alueella ovat lähinnä metsätalous, yhdyskunnat sekä haja- ja loma-asutus. Loma-asutus kasvanee edelleen. Inarijärveä ja Rahajärveä säännöstellään vesivoimantuotantoa varten. Vesiluonnolle ekologisen uhan muodostaa lohiloisen (Gyrodactylus salaris) mahdollinen pääsy Jäämereen laskeviin jokiin. Kevättulvat voivat nostaa vedenpintaa joinakin vuosina poikkeuksellisen korkealle, mikä korostaa tulvasuojelun merkitystä riskialueilla. Suurin kuormittaja alueella on Venäjän puolella Nikkelin kaupungissa Paatsjoen varrella sijaitseva Petsenganikel-kombinaatti, jossa tuotetaan kuparia, nikkeliä ja rikkihappoa. Kombinaatin päästöt sisältävät erittäin suuria määriä rikkidioksidia ja raskasmetalleja, pääasiassa nikkeliä ja kuparia. 1.3 Tarkasteltavat vedet Toimenpideohjelmaa varten on tarkasteltu yksilöllisesti yli 5 km 2 kokoisia järviä ja valumaalueeltaan yli 200 km 2 jokia. Lisäksi on tarkasteltu niitä pintavesiä, joissa on otettava huomioon erityisiä käyttötarkoituksia. Näitä ovat alueella Natura 2000 -alueet. Vesistöihin liittyviä tietoja ja toimenpiteitä on tarkasteltu myös osa-alueittain (kuva 2). 5

Kuva 2. Toimenpideohjelmassa käytetty osa-aluejako. 1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö Toimenpideohjelman laatiminen on aloitettu vesien tilaongelmien määrittämisestä. Tätä varten on kerätty vesien tilaa ja siihen vaikuttavia toimia koskevia tietoja. Vesien alustavan luokituksen ja asiantuntija-arvioinnin avulla on asetettu tilatavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ongelmakohteissa tarkasteltu erilaisia toimenpidevaihtoehtoja ja tehty toimenpide-ehdotukset (kuva 3). Vesien tilan merkittävimmät ongelmat on esitetty yhteenvedossa vesienhoitoa koskevista keskeisistä kysymyksistä Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella. Asiakirja oli nähtävillä 21.6. 21.12.2007 ja siitä saatu palaute on otettu huomioon lopullisen toimenpideohjelman valmistelussa. Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueen keskeisimpiä kysymyksiä ovat haja-asutuksen vesihuollon parantaminen, tie- ja vesirakentamisesta ja säännöstelystä aiheutuneiden haittojen lieventäminen, tulvista aiheutuvien haittojen vähentäminen, vesistökuormituksen hallinta sekä vieraslajien ja kalatautien leviämisen estäminen. Vesien tilan parantamiseen ja/tai ylläpitoon soveltuvia toimenpiteitä on etsitty vaiheittain etenevänä prosessina, jossa ensin on kartoitettu nykykäytännön mukaiset perustoimenpiteet ja jo käytössä olevat lisätoimenpiteet. Tämän jälkeen on arvioitu em. toimenpiteiden vaikutusta vesistöjen tilaan ja tarvittaessa tehostettu tai laajennettu käytössä olevia lisätoimenpiteitä sekä tarvittaessa esitetty uusia toimenpidevaihtoehtoja. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkeinojen ja järjestöjen edustajaa (liite 4). Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän kokouksissa ja se on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Keinotekoisten 6

Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet. Esitetään tavoitteen myöhentämistä Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys. Riittävät Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä Eivät riitä Suunnitellaan lisätoimenpiteitä. Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015. Saavutetaan Ei saavuteta Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai 2027. On Ei ole Esitetään tavoitteen myöhentämistä Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta. ja voimakkaasti muutettujen vesien tilaa ja toimenpiteitä on valmistellut erillinen alatyöryhmä, jossa on ollut edustettuna 12 eri tahoa. 1.4.1 Kansainvälinen yhteistyö Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesistöalueen vesienhoidossa on tehty yhteistyötä Norjan ja jossain määrin myös Venäjän vastaavien viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa. Tärkein yhteistyökumppani Norjassa ja samalla vesienhoidosta vastaava viranomainen on Finnmarkin lääninhallitus. Tenojoella Suomella ja Norjalla on ollut yhteinen vesistönseurantaohjelma jo vuodesta 1988 lähtien. Paatsjoen alueelle laadittiin Suomen, Norjan ja Venäjän yhteinen ympäristön tilan seurantaohjelma vuonna 2006 (Stebel et al 2007). Suomalais-norjalaisen rajavesistökomission roolia virallise- 7

na vesipuitedirektiivin mukaisena yhteistyöelimenä ei ole vahvistettu, mutta käytännössä vesienhoitoasioita on komissiossa käsitelty. Paatsjoen vesistöä koskevissa asioissa Venäjä on mukana komissiossa tarkkailijana. Norja on vesienhoidon toimeenpanon aikataulussa Suomea jäljessä, mutta yhteistyötä on tehty mm. keskeisten kysymysten valmistelussa, yhteisten vesimuodostumien rajauksissa ja luokittelussa (Sivonen 2006). 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT 2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö eri tasoilla. Seuraavassa esitellään keskeisimmät vesienhoitoon liittyvät kansainväliset sopimukset. UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella edistetään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimukseen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauksien ehkäisyyn. Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimukset, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa Suomi valmistelee Ruotsin ja Norjan kanssa yhteen sovittaen vesienhoitosuunnitelmat yhteisille vesistöalueille. 2.1.1 Suomen ja Norjan välinen rajavesistösopimus Suomen ja Norjan välillä tehdyn sopimuksen (32/1981) mukaan suomalais-norjalaisen rajavesistökomission tehtävänä on toimia maiden hallitusten välisenä yhteistyö- ja yhteyselimenä rajavesistöjä koskevissa kysymyksissä. Tässä tarkoituksessa rajavesistökomission tehtävänä on tehdä esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja asioista, jotka koskevat Suomen ja Norjan välisten rajavesistöjen hoitoa, niiden tilan ja veden laadun seurantaa ja valvontaa, kalastusoloja, veden pilaantumisen ehkäisemistä, rajavesistöön rakentamista ja rajavesistön säännöstelyä sekä muissa sellaisissa asioissa, joiden vaikutukset ilmenevät rajavesistöissä. Sopimuspuolten asianomaisten viranomaisten tulee ilmoittaa rajavesistökomissiolle suunnitelmistaan, jotka olennaisella tavalla koskevat tai sivuavat rajavesistöjä ja joiden toteuttamisen vaikutukset sanotulla tavalla ilmenevät rajavesistöissä. Sopimusta sovelletaan vesialueilla, jotka käsittävät ne osat Rajajokea, Skietshamjokea, Inarinjokea ja Tenojokea, joita pitkin valtakunnanraja kulkee, sekä ne järvet, joet ja purot, jotka rajaviiva leikkaa. Sopimusta sovelletaan myös niillä vesistöalueilla, joiden osia rajavesistöt ovat, sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka voivat aiheuttaa rajavesistöissä vahingollisia ja haitallisia seurauksia. Suomen ja Venäjän välinen rajavesistösopimus käsittää kaikki Suomen itärajan ylittävät vesialueet. Yhteistyötä hoitaa suomalais-venäläinen rajavesistöjen käyttökomissio. EU:n lainsäädäntö ei velvoita Venäjää, mutta direktiivin edellyttämiä toimia pyritään edistämään myös Venäjän kanssa yhteisillä vesistöalueilla. EU:n neuvoston 23.10.2007 hyväksymä tulvadirektiivi liittyy olennaisesti vesienhoitoon, ja se otetaan huomioon vesienhoidon suunnittelussa (ks. 2.6.). 8

2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat Suomen vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovittuihin tavoitteisiin pyritään toteuttamalla kansallisia ja alueellisia ohjelmia ja suunnitelmia. Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja niiden saavuttamiseen tähtääviä tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960-luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005, jonka valtioneuvosto hyväksyi vuonna 1998, painottui rehevöitymisen torjuntaan. Vesiensuojelun periaatepäätös sisälsi yleisiä ja kuormittajakohtaisia tavoitteita vesien rehevöitymistä aiheuttavien ravinnepäästöjen vähentämiseksi ja pohjavesien suojelun tehostamiseksi. Tavoitteena oli vähentää esimerkiksi maa- ja metsätalouden fosfori- ja typpikuormitusta 1990-luvun alun tilanteesta vuoteen 2005 mennessä 50 %. Hieman lievemmät tavoitteet oli asetettu turvetuotannon, yhdyskuntien hajaasutuksen ja teollisuuden osalta. Kansallisella tasolla tavoiteohjelman mukaiset tavoitteet toteutuivat vain yhdyskuntien ja kalankasvatuksen osalta. Muiden kuormitustekijöiden osalta tavoitteista jäätiin selvästi. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa ja painopisteenä on edelleen vesistöjen ravinnekuormituksen vähentäminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivat tukevat alueellista vesienhoidon suunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Vesiensuojelun suuntaviivojen mukaan keskeisiä vesiensuojeluun ja -hoitoon liittyviä toimia vuoteen 2015 mennessä ovat mm.: Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen Haitallisista aineista aiheutuvan kuormituksen vähentäminen Vesistöjen kunnostus sekä rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vähentäminen Pohjavesien suojelu Vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia määrittää ilmastonmuutoksen tulevia vaikutuksia Suomessa. Strategian tavoitteena on parantaa sopeutumisvalmiutta ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin. Strategiassa on kuvattu ilmastomuutoksen vaikutusta ja määritelty toimenpiteitä eri toimialueille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö ja vakuutustoiminta. Toimialakohtaisten toimenpide-ehdotusten lisäksi esitetään tutkimusohjelman käynnistämistä. Kansallisen metsäohjelman 2015 lähtökohtana on metsiin ja puuhun perustuvan tuotanto- ja palvelutoiminnan uudistaminen ja laajentaminen niin. että toiminnot ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä, taloudellisesti kannattavia sekä ekologisesti ja kulttuurisesti kestäviä. Ohjelman toimeenpanemisessa otetaan huomioon saamelaisten erityisasema alkuperäiskansana. Maatalouden ympäristötuki on osa Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013. Ohjelman yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Uudella ohjelmakaudella ympäristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman toimintalinjan kaksi ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä. 9

Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut myös vesivarastrategian ja luonnonvarastrategian. Vesivarastrategiassa linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan mm. turvallisuussyistä. Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Kalatalouden osalta on laadittu sekä elinkeinokalatalouden että vapaa-ajankalastuksen strategiat. Molempien strategioiden tavoite on kalavarojen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. 2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat Maakuntien keskeiset suunnitteluasiakirjat ovat maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntaohjelmat ovat maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Lapin maakuntaohjelmassa vuosille 2007 2010 ympäristön laadun ja luonnonvarojen kestävän käytön toimintalinjan tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympäristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden turvaaminen. Vesienhoidossa keskeisimmät tavoitteet kohdistuvat vesistöjen ja niiden valuma-alueiden kunnostamiseen ja vesistöihin kohdistuvan hajakuormituksen vähentämiseen, vaelluskalakantojen palauttamiseen jokiin ja kalakantojen hoitoon. Vesienhoitoon liittyviä kärkihankkeita ovat mm. ylikunnallisen jäte- ja vesihuollon kehittäminen, tulvasuojelun kehittäminen ja säännösteltyjen vesistöjen monikäytön kehittäminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja niihin sopeutuminen. Metsäsektori on Lapin metsäohjelman 2006 2010 tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan metsätalouden vesiensuojelusta kaikissa metsätalouden toimenpiteissä kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavan vesiensuojelusuunnitelmien ja toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatkamalla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, kehittämällä valumaaluekohtaista vesiensuojelua osana EY:n vesipuitedirektiivin mukaista vesienhoitoa, käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pääasiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Lapin valuma-alue- ja virtavesikunnostusohjelmaan 2007 2013 on koottu Lapin ympäristökeskuksen, Lapin TE -keskuksen, Metsähallituksen ja Lapin Metsäkeskuksen suunnittelemat valumaalue- ja virta-vesikunnostustoimenpiteet, aikataulu- ja rahoitussuunnitelmineen vuosille 2007 2013. Valuma-alue ja virtavesikunnostusten yhteistyöryhmä on perustettu koordinoimaan eri organisaatioiden toteuttamaa vesistöjen kunnostustoimintaa. Suomen ja Norjan yhteistyönä tehty Tenojoen monikäyttösuunnitelma vuosille 2006 2015 on vesistön käytön ja suojelun yhteisten tavoitteiden suunnitelma. Tavoitteena on säilyttää Tenojoen vesistön tila erinomaisena ja sen luonnonvaroja käytetään kestävästi paikallista elinkeinoelämää ja saamelaista kulttuuria edistäen. Suomalais-norjalaisen rajavesistökomission mukaan: Tenojoen vesistö tulee säilyttää luonnontilaisena. Tenojoen vesistön käytön tulee tapahtua siten, että luonnontilaisuutta ei vaaranneta. Tenojoen vesistö tulee säilyttää sellaisena, että kalaston elinmahdollisuudet ja lisääntymisedellytykset turvataan. Erityistä huomiota tulee kiinnittää Tenojoen lohikannan säilyttämiseen 10

Vesistöön asutuksesta, teollisuudesta, maataloudesta ja muusta toiminnasta tulevaa kuormitusta tulee vähentää ja estää uuden kuormituksen synty. Suunnitelma suosituksineen on tärkeä perusta vesistön käytön ohjaamiselle ja hoidolle, velvoittavana kuntien ja eri hallintosektoreiden virkamiesten toimille tulevien vuosien aikana, mutta asia koskee suositusluonteisena myös muita vesistöalueen toimijoita. Norjan puolella suunnitelma tulee osaksi kuntasuunnitelmia. Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä kohdekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Lapin lintuvesien suojelun, hoidon ja käytön järjestämiseksi on laadittu ohjelma, joka kattaa lintuvesiensuojeluohjelman kohteet. Ohjelma sisältää esitykset toimenpidetarpeista hoidon ja käytön järjestämiseksi. Tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämistavoitteet on kirjattu Tiehallinnon ympäristöohjelma 2010:een. Ohjelma painottuu vesien osalta pohjavesien suojeluun. 2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kunnat laatimaan kuntakohtaiset vesihuollon kehittämissuunnitelmat ja osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Vesihuollon yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala 2001). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002 2004 laadittu vesihuoltolain (119/2001) mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei kuitenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Jätevesien osalta pääpaino on kyläkeskusten ja niiden lähialueiden jätevesien käsittelyn parantaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa viemäriverkostojen laajentamista keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamista. Vedenhankinnan osalta pääpaino on laatuvaatimukset täyttävän talousvedenveden jakelun turvaamisessa ja pienten vesilaitosten organisoinnin kehittämisessä. Harvasta asutuksesta ja pitkistä välimatkoista johtuen vesienhoitoalueelle ei ole katsottu tarpeelliseksi laatia vesihuollon alueellista yleissuunnitelmaa. 2.5 Säännöstelyjen kehittäminen Inarijärven ekologiaa tutkittiin vuosina 1992 1997, jolloin selvitettiin järven nykytilaa ja sen kehitystä sekä säännöstelyn ja kalatalouden kehittämistarvetta ja -mahdollisuuksia (Marttunen ym. 1997). Inarijärven seurantaryhmä hyväksyi järven käyttöä ja hoitoa koskevat uudet suositukset 11

vuonna 2008. Suositukset koskevat säännöstelyä ja kunnossapitoa, kalakantojen hoitoa ja kalastusta sekä järven tilan seurantaa ja tiedottamista. Tavoitteena on säilyttää veden laatu erinomaisena, vähentää säännöstelyn haittoja ja hoitaa kalakantoja tuloksellisesti. 2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (tulvadirektiivi) 23.10.2007. Tulvadirektiivi asettaa jäsenvaltioille kolme velvoitetta: tulvariskien alustavan arvioinnin, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen. Tulvadirektiivin toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Toimenpiteet sovitetaan yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) kanssa. Puitedirektiivi on pantu täytäntöön lailla vesienhoidon järjestämisestä Jäsenvaltioiden tulee vuoteen 2011 mennessä suorittaa tulvariskien alustava arviointi ja kartoittaa ne vesistöt ja rannikkoalueet, joilla tulvimisen riski on merkittävä. Tunnistetuille tulvariskialueille tulee laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat vuoden 2013 mennessä. Tulvariskialueille tulee valmistella tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoteen 2015 mennessä. Hallintasuunnitelmilla pyrittää vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja päätavoitteen mukaisesti. Paatsjoen vesienhoitoalueella tulvavaarakartat on tehty Ivalon taajamaan ja Tenojoelle. 3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUU- TOKSET 3.1 Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vaikutukset ovat jo osin havaittavissa, mutta niiden arvioidaan lisääntyvän olennaisesti vuosisadan loppupuolelle edettäessä. Tiedot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat vielä puutteellisia, ja lyhyellä aikavälillä monet muut vesienhoitoon liittyvät tekijät ovat selvästi merkittävämpiä vesien tilan kannalta. Sen vuoksi ilmastonmuutosta tarkastellaan tällä suunnittelukierroksella yleisellä tasolla ja tarkennetaan lähestymistapaa tulevilla kierroksilla. Veden kiertokulussa liikkuvat vesimäärät ja niiden ajallinen vaihtelu ovat keskeisiä vesien ekologisen tilan kannalta. Toisaalta eräänä vesienhoidon tavoitteena on tulvien ja kuivuuden haittavaikutusten vähentäminen, mikä nivoutuu suoraan vesimääriin ja niihin kohdistuviin säätelytoimiin. Tulvadirektiivin toimeenpanon kytkeminen vesienhoitoon varmistaa ilmastonmuutoksen riittävän tarkastelun molemmista näkökulmista seuraavilla suunnittelukierroksilla. Myös kuivuusriskien käsittelyyn vesienhoidossa ollaan kehittämässä yhteiseurooppalaista lähestymistapaa ilman varsinaista direktiiviä. Seuraavien suunnittelukausien toimenpideohjelmissa ja vesienhoitosuunnitelmissa pyritään täsmentämään tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista veden kiertokulkuun, vesistön kuormitukseen ja tilaan sekä tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Samalla tarkastellaan mm. tarvetta kehittää seurantaohjelmia vaikutusten havaitsemiseksi tehdä muutoksia vesimuodostumien tyypittelyssä ja tyyppien referenssioloissa 12

kehittää tietoperustaa ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi toimenpideohjelmissa ja kytkeä suunnittelua tässä mielessä entistä läheisemmin muihin vesien käyttötarkoituksiin ja maankäytön suunnitteluun käyttää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia poikkeavia ympäristötavoitteita ottaa huomioon ilmastonmuutoksen tarkasteluun paremmin soveltuva, vesienhoitolain ulottuvuutta (2027) pidempi aikaskaala, esimerkiksi 40 vuotta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Tuoreimpien ilmastoskenaarioiden 1 mukaan Suomen keskilämpötila vuonna 2020 on 1,2 1,8ºC korkeampi kuin vertailujaksolla 1971 2000. Vuodelle 2050 kasvuskenaario on 2,3 3,7ºC, vuodelle 2080 se on 3,1 6,2ºC. Vastaavat sadannan kasvuskenaariot ovat 4 6, 8 13 ja 11 23 %. Sadannan rankkuus kasvaa enemmän kuin keskisadanta. Suurin vuorokausisadanta kasvaa talvella 20 40 %, kesällä 10 30 % vuosisadan loppuun mennessä. Nämä uudet skenaariot eivät merkittävästi poikkea aiemmista; sadannan kasvuennuste on kuitenkin jossain määrin noussut erityisesti loppukesällä. Vaikutukset hydrologiaan Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus Suomen sisävesien hydrologisiin oloihin on siitä aiheutuva muutos valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiseen jakaumaan. Vuosittaisen valunnan on arvioitu muuttuvan - 5 +10 % vesistöalueesta riippuen. Ilmaston muuttuessa talven valunta kasvaa merkittävästi lumen sulamisen ja vesisateiden lisääntymisen vuoksi. Pohjois- Suomessa varastotilavuutta tarvitaan edelleen lumen sulamisesta aiheutuvien kevättulvien pienentämiseen. Järvien säännöstelylupia joudutaan tarkistamaan muuttuvien hydrologisten olojen myötä. Lumen sulamisen aiheuttamien kevättulvien oletetaan yleistyvän tulevina vuosikymmeninä Pohjois- Suomessa. Sulamisvedet tulvivat voimakkaasti esimerkiksi Kittilässä ja Ivalossa keväällä 2005. On todennäköistä, että Pohjois-Suomessa lisääntyvät talvisademäärät yhdistettynä aluksi vähäiseen lämpötilan nousuun johtavat mahdollisesti lähivuosikymmeninä kevättulvien riskin kasvuun (Tammelin et al. 2002). Pohjois-Suomen jokivesissä kevättulvien odotetaan vielä kasvavan muutaman vuosikymmenen aikana lisääntyneen lumisadannan takia erityisesti Kemijoen, Ivalonjoen ja Tornionjoen valuma-alueilla, mutta pienenevän myöhemmin lämpenemisen edetessä skenaarioiden mukaisesti. Pohjois-Suomessa suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa kuitenkin edelleen lumen sulamistulvia. Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajenemisella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihtelua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja pohjavesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuotantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalunnan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun. Vedenhankinnan kannalta tärkeiden alivirtaamien määrällisistä muutoksista ei tiettävästi ole tehty arvioita, mutta järvien vedenkorkeusskenaariot viittaavat alivirtaamajaksojen pitenemiseen ja kesäkauden alivirtaamien pienenemiseen. 1 Perustuu 19 globaalin ilmastomallin tuloksiin. http://www.ilmatieteenlaitos.fi/organisaatio/yhteys_92.html 13

Vaikutukset ainevirtaamiin ja vedenlaatuun Vesistöt ovat pilaantumiselle erityisen herkkä ympäristö. Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun aiheutuvat ennen kaikkea virtaamien äärevöitymisen seurauksena yleistyvistä tulva- ja kuivuuskausista. Näiden vaikutuksia veden laatuun voidaan arvioida aikaisemmin sattuneiden tapausten perusteella. Tulva lisää erittäin merkittävästi ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta vesistöön. Kesätulvan aikana veden mukanaan tuoma kuormitus on satakertainen verrattuna kesän normaaliin virtaamaan. Osa kuormituksesta on peräisin luonnosta, osa johtuu ihmisen toiminnasta. Ravinteita ja kiintoaineita huuhtoutuu veteen myös pelloilta ja metsistä. Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta ainakin maa- ja metsätalousvaltaisilta valuma-alueilta, vaikka vuositasolla keskimääräinen valunta ei lisääntyisi. Kuormituksen lisääntyminen johtuu siitä, että ravinteita pidättävät kasvillisuusvyöhykkeet puuttuvat ja pintavalunnan suhteellinen osuus kasvaa maan ollessa roudassa. Ilmastonmuutos saattaa myös johtaa metsämaahan vuosituhansien aikana kertyneen orgaanisen aineen nettomineralisaatioon ja sen seurauksena metsämaiden typpihuuhtoutumat voivat kasvaa merkittävästi. Ilmastonmuutoksen suoran vaikutuksen erottaminen muista metsämaiden huuhtoutumien taustatekijöistä on vaikeaa, mutta metsämaiden runsaan typpivaraston liikkeellelähtö on riskitekijä. Ilmastonmuutos voimistaa vesiekosysteemien ravinnekuormitusta ja sitä kautta rehevöitymistä. Valunnan kasvaessa myös huuhtoutumat lisääntyvät. Veden lämpötilan noustessa levien kasvu lisääntyy ja happitilanne heikkenee järvissä etenkin pienten virtaamien aikana. Sinilevät voivat runsastua. Myös vesien bakteerimäärät saattavat lisääntyä. Jääpeitekauden lyheneminen on toisaalta happitilanteen kannalta eduksi. Peltojen ja metsien lumettomuus tullee lisäämään ravinteiden, fosforin ja typen, huuhtoutumista vesistöihin. Ravinnekuormituksen seurauksena rehevöityneissä vesissä planktonlevästön perustuotanto kasvaa, sinilevien määrä voi kasvaa, vesi samenee ja valon tunkeutuminen veteen vähenee ja hapenkulutus kasvaa. Rehevöitymisen myötä pohjaan vajoavan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy ja pohjan happitila huononee. Kasvillisuus ja myöhemmin myös pohjaeläimistö muuttuvat. Rehevöitymisen edetessä lajisto yksipuolistuu. Alustavan arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset alueen hydrologiaan vuoteen 2050 mennessä ovat tuntuvat. Etenkin syksyn ja talven sadanta lisääntyy ja lumi sulaa pitkin talvea monessa jaksossa. Nykyinen suuri kevättulva korvautuisi pienemmillä myöhäissyksyn ja talven tulvilla. Epäorgaanista typpeä huuhtoutuisi ennusteen mukaan vesistöön 2 6 % enemmän kuin nykyisin. Maankosteuden ja lämpötilan muutosten myötä typpeä vapautuu maaperästä entistä enemmän, mutta myös kasvillisuuden typenotto lisääntyy. Typpioksiduulia voi vapautua maaperästä ilmaan jopa 30 % enemmän kuin ennen. Vaikutukset pohjavesiin Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevat hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet painuvat entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon riskejä ja ongelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä. Kesäsateet päätyvät harvoin pohjaveteen saakka eivätkä näin ollen ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesisateet ja sulamisvedet syksyllä ja talvella, kun maan pintakerros on jo vedellä kyllästynyt ja pintavedet pääsevät suoraan pohjaveteen. Myös pohjaveden laatu saattaa heiketä pieni pohjavesi- 14

muodostumissa, koska alentuneet pohjavedenvirtaamat johtavat hapen puutteeseen sekä liuenneen raudan, mangaanin ja metallien korkeisiin pitoisuuksiin. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002 2003 kuivuuden aikana. Muut vaikutukset FINADAPT-projektissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutuksia muilta osin ympäristöön, ihmisiin ja elinkeinoihin. Ilmastonmuutoksen ei odoteta vuoteen 2050 mennessä aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä Suomen väestölle. Eliöstöön sen odotetaan vaikuttavan yhä voimakkaammin. Tulee uusia lajeja ja elinympäristöjä samalla kun vanhat siirtyvät pohjoisemmaksi, jossa nykyiset lajit ja elinympäristöt heikkenevät. Jotkut kalalajit, etenkin lohikalat, voivat kärsiä muutoksesta. Hyötyviä tuotantosektoreita voivat Suomessa olla maa- ja metsätalous sekä lämmitysenergian kuluttajat. Vesivoiman tuotantopotentiaali kasvaisi nykyisissä laitoksissa 10 % (Ilmava tutkimus, Tammelin et al, 2002) ja matkailuala voi saada suhteellista hyötyä eurooppalaisessa katsannossa. Kiinteistöjen ja liikenteeseen liittyvän rakentamisen kustannukset lisääntyisivät jonkin verran lähivuosikymmeninä ja enemmän myöhemmin. Koko kansantalouden kannalta muutoksia on pidetty melko vähäisinä, mutta korostettu niiden epävarmuutta sekä kansallisesta että varsinkin globaalien vaikutusten näkökulmasta. 3.2 Maa- ja metsätalous Lappilainen maatalous perustuu maidon- ja lihantuotantoon. Maatalouden rakennemuutos aiheuttaa maatilojen koon kasvua ja tuotannon keskittymistä. Maatilojen vähenemisestä huolimatta maataloustuotannon volyymi ei Lapissa juurikaan ole pienentynyt. Alueen kasvinviljelytilat tuottavat rehua pääasiassa poroille. Lapin maatalouden tuotantorakenne on vesistöjen kannalta siinä mielessä hyvä, että pitkäkestoisella nurmiviljelyllä ehkäistään fosforipäästöjä ja eroosiota. Keskittyminen lisää paineita lannan hyötykäytön kehittämiseksi mutta toisaalta voimakkaasti kohonneet lannoitteiden hinnat luovat painetta lannankäytön tehostamiseen. Lapin metsäohjelman mukaan tulevina vuosina keskitytään nuorten metsien hoitoon ja kunnostusojitukseen. Vesienhoitoalue sijaitsee kannattavan ojitusrajan (lämpösumma 750 dd) pohjoispuolella eikä kunnostusojituksia tehdä. Hakkuutavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella. Energiapuun korjuumäärä on kasvamassa. Venäjältä puun tuonnin väheneminen tai loppuminen puutullien seurauksena kasvattaa kotimaisen puun kysyntää. 3.3 Asutus ja matkailu Vuoteen 2015 mennessä vesienhoitoalueen väestön määrä vähenee. Haja-asutuksesta osa tulee keskitetyn viemäröinnin piiriin, mikä vähentää vesistökuormitusta. Pääpaino on viemäriverkostojen laajentamisessa keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamisessa. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen väheneminen riippuu myös jätevesiasetuksen toimeenpanon onnistumisesta. Matkailun määrä on kasvanut ja kasvanee edelleen. Alueen isojen matkailukeskusten vesihuoltoratkaisut on saatettu nykyaikaiselle tasolle, eikä vuoteen 2015 mennessä ole suunnitteilla suurempia vesihuoltohankkeita. 15

3.4 Kaivosteollisuus Lappi on malmikriittistä aluetta ja malmin etsintä on Lapissa nykyisin hyvin intensiivistä. Alueella toimii lukuisia malminetsintäyhtiöitä ja lähivuosina Lapissa avattaneen useampikin uusi kaivos. Myös koneellinen kullankaivuu on yleistynyt viime vuosina. Kaivosteollisuuden muutokset ovat vahvasti sidoksissa metallien maailmanmarkkinahintoihin, mutta tällä hetkellä suuntaus Lapin osalta on kasvava. Vesienhoitoalueella on vireillä Soklin kaivoshanke Savukoskella. 4 VESIENHOIDON NYKYTILA 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta 4.1.1 Ravinnekuormitus Vesienhoitotyössä käytettävät vesien pistekuormitusta koskevat tiedot perustuvat valtakunnalliseen valvonta- ja kuormitustietojärjestelmään, VAHTI-rekisteriin, tallennettuihin tarkkailutuloksiin vuosilta 2001 2006. Hajakuormituksen arvioinnissa on käytetty Suomen ympäristökeskuksessa kehitettyä VEPS-arviointimallia, jonka avulla voidaan arvioida kolmannen jakovaiheen vesistöalueiden ravinnekuormituksen suuruutta. VEPS-mallista saadaan erikseen maatalouden, metsätalouden ja haja-asutuksen kuormitus sekä luonnonhuuhtouma ja laskeuma. VEPS on staattinen malli, joka tuottaa kyseisen vesistöalueen potentiaalisen kuormitusriskin, ei tarkkoja kuormitusarvoja. Tuloksia ei siksi voi käyttää suoraan esimerkiksi tavoitekuormitustasojen laskentaan. Laskennassa ei oteta huomioon erilaisten hydrologisten vuosien aiheuttamaa kuormituksen vaihtelua. VEPS:ssä pistekuormituksen ja laskeuman osalta tulokset perustuvat mittauksiin, joten ainoastaan nämä kuormittajat muuttuvat ajallisesti. Maatalouden osalta kuormitusluku edustaa 10 vuoden keskimääräistä kuormitusta. Käytetyt ominaiskuormitusluvut perustuvat eteläisempien alueiden tuloksiin ja niiden soveltuvuudesta Lapin alueille kaivataan tarkempaa tietoa. Metsätalouden toimenpiteiden määrä pohjautuu Metsätilastolliseen vuosikirjaan. VEPS:iä kehitetään lähivuosina nykyistä tarkemmaksi työkaluksi mm. maa- ja metsätalouden vesienhoidon tutkimusohjelman (2006 2008) tulosten pohjalta. Metsätalouden osalta laskennallinen kuormitusarvio on todennäköisesti liian suuri, koska VEPS jyvittää metsätaloustoimet tasaisesti eri valuma-alueille koko Lapissa ja esim. kunnostusojituksia alueella ei tehdä. Alueen ihmistoiminnasta tuleva fosfori- ja typpikuormitus on vähäistä suhteessa kokonaisainevirtaamiin. Fosforipäästöjen osuus on noin 11 % ja typpipäästöjen noin 5 % ko. ravinteiden kokonaisainevirtaamista. Pääosa tästä tulee hajakuormituksena metsä- ja maataloudesta sekä haja- ja lomaasutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin yhdyskuntien jätevesistä ja kalankasvatuksesta (kuva 4 ja 5). Norjan puolella Tenoa maanviljelys on laajamittaisempaa kuin Suomen puolella. Siellä maatalouden osuuden fosfori ja typpikuormituksesta on arvioitu olevan noin 15 % ja yhdyskuntien jätevesien 2 10 %. Ravinnekuormituksen vaikutus vesistössä riippuu biologisesti käyttökelpoisten ravinteiden määrästä ja kuormituksen vuodenaikaisesta jakautumisesta. Esimerkiksi kalanviljelystä peräisin oleva fosforikuormitus ajoittuu kasvukaudelle, mutta rehujen kehityksen myötä fosforista alle kolmannes on leville käyttökelpoisessa muodossa. Metsätalouden ravinnekuormituksesta ja peltoviljelyn fosforikuormituksesta noin kolmannes on suoraan biologisen tuotannon hyödynnettävissä. Hajakuormituksesta pääosa tulee vesistöön keväällä tulvan mukana. 16

Veden laadullisia ongelmia vesienhoitoalueella on ilmennyt ainoastaan ajoittain ja paikallisesti välittömästi taajamien alapuolella. Luontaisesti karut vesistöt reagoivat kuitenkin herkästi muuttuviin olosuhteisiin ja kuormitukseen. Kuva 4. Arvio sisävesiin kohdistuvasta kokonaisfosforin ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS). Kuva 5. Arvio sisävesiin kohdistuvasta kokonaistypen ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS). Taulukko 1. Osa-alueille kohdistuvan kokonaisfosforikuormituksen jakautuminen (%) ja kokonaisainevirtaamat t/v (Suomen puoleinen osa, lähteet: VEPS, VAHTI.) Teno Näätämöjoki Uutuanjoki Paatsjoki Laskeuma 11,3 16,8 Luonnonhuuhtouma 75,4 73,2 Yhdyskunnat 0,6 0,1 Haja-asutus 2,0 1,5 Kalankasvatus 0,0 0,3 Maatalous 2,6 0,7 Metsätalous 8,1 7,4 Muu kuormitus 0,0 0,0 Kokonaisainevirtaama t/v (Suomen puolelta) 37 81 Taulukko 2. Osa-alueille kohdistuvan kokonaistyppikuormituksen jakautuminen (%) ja kokonaisainevirtaamat t/v. (Lähteet: VEPS, VAHTI). Teno Näätämöjoki Uutuanjoki Paatsjoki Laskeuma 20,2 27,2 Luonnonhuuhtouma 73,9 68,3 Yhdyskunnat 0,4 1,0 Haja-asutus 0,5 0,3 Kalankasvatus 0,0 0,1 Maatalous 1,2 0,0 Metsätalous 3,8 3,1 Muu kuormitus 0,0 0,0 Kokonaisainevirtaama t/v (Suomen puolelta) 891 2 192 17

Kuva 6. Kokonaisfosforikuormitus Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella (Suomen puoleinen osa). Kuva 7. Kokonaistyppikuormitus Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella. 18

4.1.1.1 Asutus Yhdyskuntien jätevedet Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella Suomen puolella asuvasta väestöstä noin 79 % on liittynyt vesihuoltolaitosten viemäriverkostoihin. Pääosa vesienhoitoalueen yhdyskuntien jätevesistä käsitellään Inarin kahdessa ja Utsjoen kolmessa jätevedenpuhdistamossa (liite 3). Utsjoen kirkonkylän puhdistamon jätevesiä ei lasketa suoraan vesistöön, eivätkä sen tiedot sisälly ravinnekuormituksen kehitystä kuvaaviin graafeihin kuvissa 8 ja 9. Yhdyskuntien fosforikuormitus on vaihdellut mutta reilun kymmenen viime vuoden aikana kuormitus on hivenen laskusuunnassa (kuva 8). Typpikuormitus sen sijaan on kasvanut vastaavana aikana (kuva 9). Kehitys kertoo liittyjämäärien kasvusta ja samanaikaisesti tehostuneesta fosforin puhdistuksesta. Viemäriverkostoja laajennetaan edelleen nykyisten verkostojen läheisyydessä. Merkittävimpiä hankkeita vesienhoitoalueella ovat olleet Saariselän matkailukeskuksen vesihuollon rakentaminen sekä Ivalon ja Utsjoen kuntakeskusten jätevedenpuhdistamoiden tehostamistoimenpiteet. Kuva 8. Yhdyskuntien ja kalankasvatuksen fosforikuormituksen kehitys Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella vuosina 1993 2006 (Suomen puoli, lähde: VAHTI-rekisteri). Kuva 9. Yhdyskuntien ja kalankasvatuksen typpikuormituksen kehitys Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella vuosina 1993 2006 (Suomen puoli, lähde: VAHTI-rekisteri). 19

Haja- ja loma-asutus Vesijohtoverkostojen ulkopuolelle jää noin 2 300 asukasta ja jätevesiverkostojen ulkopuolelle noin 1 800 asukasta. Hajanaisesti sijoittuvien kuluttajien vesihuoltotilanteen korjaamiseksi tarvitaan järjestelmällistä kehittämistä joko kiinteistökohtaisina toimenpiteinä tai vesihuoltoverkostojen laajentamisina. Keskitettyä viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä edistetään silloin kun se on taloudellisesti järkevää sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta tarpeellista. 4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta Kalankasvatus Vesienhoitoalueella on kaksi kalanviljelylaitosta Inarissa (liite 3). Sarmijärven laitoksen toiminta lakkaa vuonna 2009. Kalankasvatuksen ravinnekuormitus on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana (kuva 8 ja 9) ja sen osuus ihmistoiminnasta aiheutuvasta kuormituksesta on 1 2 % (kuva 4 ja 5). 4.1.1.3 Maatalous Maatalouden merkitys vesistökuormittajana vesienhoitoalueella on vähäinen ja vaikutukset paikallisia. Lapin maatalous on maitotilavaltaista ja tilojen keskikoko valtakunnalliseen tasoon nähden pieni. Vesienhoitoalueen peltopinta-ala on noin 800 ha ja tiloja on noin 80. Peltoviljely on pääasiassa nurmiviljelyä. Maatalouden vesistökuormitus koostuu pääosin pelloilta huuhtoutuvista ravinteista sekä pienemmässä määrin navetoista, lantaloista sekä rehusiiloista tulevista ravinteista ja ulosteperäisistä bakteereista. Taulukko 3. Osa-alueiden peltopinta-alat ja nautojen määrät (lähde TIKE). Teno-Näätämö-Uutuanjoki Paatsjoki Peltoala, ha 305 431 Naudat, kpl 204 280 Porotalouden aiheuttamaa kuormitusta ei ole yleensä huomioitu erikseen vesistöjä kuormittavana tekijänä. Pääosa alueen kasvinviljelytiloista tuottaa heinää poroille. Porojen määrä koko Lapissa on viime vuosina ollut reilut 200 000 poroa. Ongelmia on havaittu lähinnä silloin, kun porojen talvista ruokintaa on järjestetty vesistöjen jäällä tai rannalla. 4.1.1.4 Metsätalous Metsätaloudesta peräisin oleva laskennallinen ravinnekuormitus on vähentynyt aina 1990-luvun lopulle asti, minkä jälkeen kuormitus on pysytellyt samalla tasolla. Metsätalouden kuormituksen arviointia hankaloittaa se, että laskelmissa metsätaloustoimenpiteiden oletetaan jakautuneen tasaisesti koko alueelle. Ylä-Lapissa metsätalouden harjoittamisen vaikutukset ovat vähäisempiä ja paikallisempia kuin muualla, ja esim. kunnostusojituksia alueella ei tehdä. Jonkin verran metsäteiden rakentamisesta on aiheutunut vaellusesteitä tärkeillä arvokalojen esiintymisalueilla. Uittoperkausten vaikutuksia on kuvattu kpl 4.1.5. Metsätaloudessa energiapuun ja hakkuutähteiden korjuumäärät kasvavat ja lisäävät maaperän käsittelypinta-alaa tulevaisuudessa. Tämä lisää eroosioriskiä ja ravinnehuuhtoumia. 20

4.1.2 Haitalliset aineet Haitallisilla aineilla tarkoitetaan valtioneuvoston vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetussa asetuksessa (1022/2006) mainittuja aineita tai yhdistetä. Näitä ovat mm. erilaiset raskasmetallit ja orgaaniset ympäristömyrkyt. Asetuksessa on myös määritelty ko. aineille ja yhdisteille ympäristölaatunormeja (EQS), joilla tarkoitetaan pitoisuuksia, joita ei saa ihmisen terveyden tai pintaveden suojelemiseksi ylittää. Vesienhoitoalueella ei Suomen puolella ole laitoksia, joilla on lupa käyttää tai päästää vesistöön valtioneuvoston vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetussa asetuksessa mainittuja aineita tai yhdisteitä. Myöskään suorittujen ympäristön tilaa koskevien selvitysten ja seurantojen perusteella vesienhoitoalueella ei ole havaittavissa haitallisten aineiden kuormitusta, joka ylittäisi ympäristölaatunormeja. Venäjän puolella Paatsjoen varrella sijaitseva Petsenganikel-kombinaatti, jossa tuotetaan kuparia, nikkeliä ja rikkihappoa, on suurin kuormittaja alueella. Kombinaatin päästöt sisältävät erittäin suuria määriä rikkidioksidia ja raskasmetalleja, pääasiassa nikkeliä ja kuparia. Vaikutukset kohdistuvat pääasiassa Norjan ja Venäjän alueille. 4.1.3 Vedenotto Saariselän keskusta-alueen vedenjakelua palveleva Luton pintavedenottamo on ollut vakinaisessa käytössä vuoteen 2007 saakka, jolloin otettiin käyttöön uudet Paljakaisen pohjavedenottamot. Luton vedenottamo ylläpidetään toistaiseksi varavedenottamona häiriötilanteiden varalta. Ottamon arvioitu antoisuus on n. 560 m 3 /d ja sen aikaisempi käyttö on ollut lähinnä matkailun sesonkiaikoina noin 400 m 3 /d. 4.1.4 Vesien säännöstely ja rakentaminen Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueen ainoat säännöstellyt järvet ja voimalaitos sijaitsevat Paatsjoen vesistöalueella. Kirakkajoen vesistöalueella olevaa Rahajärveä säännöstellään Kirakkakönkään voimalaitoksella. Inarinjärveä säännöstellään Kaitakosken voimalaitoksella, joka sijaitsee Venäjällä. Merkittävimmät säännöstelyn aiheuttamat haitat Inarijärvellä ovat rantojen vyöryminen eroosioherkillä alueille ja rantavyöhykkeen monimuotoisuuden väheneminen. Vuonna 1998 laaditussa Inarijärvi-tutkimuksen suositusten perusteella säännöstelykäytäntöä on kehitetty ekologisempaan suuntaan. Tenojoen vesistöalueella vesistörakentaminen käsittää lähinnä tulvasuojeluun liittyviä toimenpiteitä ja eroosiosuojauksia, joilla on vähennetty ihmisen toiminnan kiihdyttäviä vaikutuksia eroosioon, sekä tierakentamisesta aiheutuneiden kalojen nousuesteiden poistamista sivujokien suista. 21

Kuva 10. Säännöstellyt vesistöt Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella. Kuva 11. Kalojen vaellusesteet Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella. 22

4.1.5 Muu kuormitus ja muuttava toiminta 4.1.5.1 Uitto Käytännössä miltei kaikkia jokia ja puroja, joiden valuma-alueella on ollut hakkuita, on käytetty uittoväylänä. Paatsjoen vesistöalueella on uittosääntö ollut aikanaan seuraavissa vesistöissä: Paats-, Sarmi-, Nangu-, Kessi-, Inari-, Juutuan-, Lutto- ja sen sivujoki Suomujoki. Viimeiset uitot on suoritettu em. jokialueilla seuraavasti: Nangujoen vesistö ja Sarmijoki 1930-luvun lopulla, Nellimöjoki 1938, Kessijoki 1931, Korvasjoki 1930, Luttojoen vesistö 1920-luvulla, Ivalojoen vesistö 1937, Kirakkajoki 1936 1937 ja Juutuanjoki 1939 1941. Juutuajoen vesistössä esimerkiksi Kaamas-, Kettu-, Vasko-, Lemmen- ja Menesjoessa ei ole uitettu eikä tehty uittoväylän kuntoonpanotöitä. Lapissa uittoväyliä on ollut kaikkiaan käytössä 9 640 km, josta Paatsjoen vesistöalueella 696 km. Miltei kaikkia uittoon käytettyjä uomia on jossain määrin muokattu uiton toimittamisen helpottamiseksi. Aluksi uittoväylän raivaukset tehtiin mies- ja hevosvoimin sekä räjäyttämällä uittoa haitanneet kalliot ja kivet. Ennen toista maailmansotaa tehdyt uittoväylien kuntoonpanotyöt olivat kuitenkin vielä suhteellisen pienimittakaavaisia. Lapissa ryhdyttiin vasta 1950-luvulla laajamittaisiin ja suunnitelmallisiin koneellisiin väylien perkauksiin uiton helpottamiseksi, mutta uitto oli jo tuolloin päättynyt Paatsjoen vesistöalueella. Paatsjoen vesistöalueen perkaukset oli pääosin suoritettu siten, että koskien keskiosaan muodostettiin 3 5 m:n levyinen ränni, josta poistettiin kaikki mm. kaloille suojapaikkoja tarjonneet kivet ja kalliot. Lisäksi ränni muotoiltiin niin syväksi, että alivesien aikana vesi virtasi ainoastaan peratussa rännissä. Uiton toimittamisen helpottamiseksi tehdyissä uomien perkauksissa ovat suurimmat vahingot kohdistuneet kalastoon ja kalastukseen, vesistön hydrologisiin toimintoihin sekä jokimaisemiin. Perkausten seurauksena virtavesien leveys-, syvyys ja virrannopeusvaihtelu vähenivät. Lisäksi perkausten vuoksi koskien pinta-ala pienentyi, sillä virtausta pyrittiin keskittämään keskiuomaan. Perkausten vuoksi virtausnopeus kasvoi joen keskiuomassa. Kasvaneen virtausnopeuden myötä lisääntynyt jokiuoman eroosio hävitti jäljelle jääneet lohikalojen lisääntymisalueet. Koskialueilta kulkeutunut kiintoaines puolestaan täytti alapuoliset syvännealueet, jotka ovat usein lohikaloille tarpeellisia talvehtimisalueita. Uittoperkausten vuoksi tulvat peratuissa vesistöissä kasvoivat ja kesän alivirtaamat pienenivät sekä alivirtaamakausien kesto piteni. Lisäksi peratuilla jokialueilla suojaavan jääkannen muodostuminen oli hitaampaa ja vesi jäähtyi kylmemmäksi, mikä puolestaan lisäsi hyyde- ja pohjajään muodostumista. Tällöin esimerkiksi lohikalojen poikasten suosimat suojaa antavat kivikot jäätyivät pohjaa myöten, mikä lisäsi huomattavasti lohikalojen poikasten talviaikaista kuolleisuutta. Myös pohjalla oleva mäti tuhoutui herkästi jäätymisen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Uomien perkausten vuoksi myös virtavesien kasvisto ja eliöstö yksipuolistuivat. Kaloista erityisesti taimen on kärsinyt perkausten aiheuttamista virtavesien ympäristömuutoksista. Paatsjoen vesistöalueella tehtiin merkittäviä uittoväylän kuntoonpanotöitä Nangu-, Sarmi-, Kessi-, Korvas-, Nellimö- ja Kirakkajoella. Ivalojoella Lapin ympäristökeskus on tehnyt edellä mainittujen jokien uittosääntöjen kumoamispäätökseen liittyneet jokikunnostukset vuonna 1989. Velvoitetöinä ko. vesistöissä kunnostettiin koski- ja virta-alueita 12 ha. Ivalojoen ja Juutuajoen uittotoiminnan vuoksi tehdyt perkaukset todettiin niin vähäisiksi, etteivät ne vaatineet velvoitekunnostustoimenpiteitä. Luttojoen vesistössä ei tehty lainkaan uittoväylien perkaustöitä, joten ko. vesistöt ovat luonnontilaisia. 23

4.1.5.2 Sisäinen kuormitus Sisäinen kuormitus on seurausta pitkään jatkuneesta ulkoisesta kuormituksesta, jonka seurauksena kuollutta eloperäistä ainesta kerrostuu pohjaan. Sisäinen kuormitus on pohjasedimenttiin kertyneiden ravinteiden vapautumista takaisin veteen. Sisäinen kuormitus on voimakkainta yleensä keskija loppukesällä. Etenkin fosforia vapautuu hapenpuutteen seurauksena, mutta ravinteita tulee pohjasta takaisin veteen myös hapellisissa olosuhteissa sekä syvillä että matalilla vesialueilla. Vaikka ravinteita hapellisissa oloissa vapautuu vähemmän kuin hapettomissa olosuhteissa, on niillä rehevyyttä ylläpitävä vaikutus etenkin matalilla vesialueilla, missä ravinteet kulkeutuvat helposti tuottavaan vesikerrokseen ja levien ja muiden vesikasvien käyttöön. Sisäisen kuormituksen suuruudesta ei ole olemassa tarkkoja arvioita, mutta sillä on todennäköisesti olennainen merkitys monien matalien ja rehevien järvien tilan ylläpitäjänä. Sisäinen kuormitus voi pitkään hidastaa vesien tilan parantumista vaikka ulkoinen kuormitus vähenisikin. 4.1.5.3 Järvien laskut Järvien veden korkeuksiin on ihmistoimin puututtu jo satojen vuosien ajan. Suurimmat vedenkorkeuden muutokset ovat liittyneet järvienlaskuihin, joiden vuoksi lähes 3 000 järveä on koko maassa kuivunut osittain tai kokonaan. Järvenlaskut yhdessä luontaisen mataluuden ja ulkoisen kuormituksen kanssa ovat edesauttaneet etenkin pienikokoisten järvien mataloitumista ja rehevöitymistä ja synnyttäneet tarpeen järvien kunnostuksille. Useat lajistoltaan arvokkaat lintuvedet ovat syntyneet järvien laskun seurauksena, mutta niilläkin voi olla kunnostustarvetta liiallisen umpeenkasvun heikentäessä linnuston elinoloja. 4.2 Erityisalueet Vesienhoidon järjestämisestä annetun asetuksen 4 Erityiset alueet mukaan AYK kokoaa tiedot toimialueellaan sijaitsevista seuraavista alueista: 1. alue, josta otetaan tai on tarkoitus ottaa vettä talousvesikäyttöön enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin; 2. yhteisön lainsäädännön perusteella uimavedeksi määritelty alue; ja 3. Natura 2000 -verkostoon kuuluva alue, jolla veden tilan ylläpito tai parantaminen on tärkeää elinympäristön tai lajin suojelun kannalta. 4.2.1 Vedenhankinta-alueet Saariselän keskusta-alueen vedenjakelua palveleva Luton pintavedenottamo on ollut vakinaisessa käytössä vuoteen 2007 saakka, jolloin otettiin käyttöön uudet Paljakaisen pohjavedenottamot. Luton vedenottamo ylläpidetään toistaiseksi varavedenottamona häiriötilanteiden varalta. Ottamon arvioitu antoisuus on n. 560 m 3 /d ja sen aikaisempi käyttö on ollut lähinnä matkailun sesonkiaikoina n. 400 m 3 /d. Pohjavedet käsitellään omassa toimenpideohjelmassaan. 4.2.2 Uimavedet Vesienhoitoalueella ei ole EU-uimarantoja. 4.2.3 Suojelualueet Vesienhoidossa kiinnitetään erityistä huomiota sellaisiin elinympäristöjen tai lajien suojeluun määriteltyihin alueisiin, joilla veden tilan ylläpito tai parantaminen on suojelun kannalta tärkeää. Nämä alueet on 24

valittu. luontodirektiivin ja lintudirektiivin alueista. Pääkriteereinä on luontodirektiivin osalta käytetty vesiluontotyyppien, vesissä esiintyvien lajien sekä vesistä suoraan riippuvaisten luontotyyppien ja lajien esiintymistä alueella. Lisäksi on arvioitu alueen merkitystä kyseisten luontotyyppien ja lajien suojelulle. Lintudirektiivin osalta pääkriteereinä ovat olleet vesistä riippuvaiset lajit ja lajit, joille vesielinympäristöt ovat tärkeitä muuton aikaisia ruokailu- ja levähdyspaikkoja, sekä alueen merkitys ko. lajien suojelulle. Valinnan kriteerinä ovat olleet myös kansallisesti uhanalaiset kalalajit. Suomessa valinnassa on lisäksi huomioitu Natura-alueiden suojelun taustalla olevat kansalliset ja kansainväliset suojeluohjelmat, maantieteellinen kattavuus, ympäristöpaineet sekä alueiden yhteys pohjavesialueisiin. Suot on rajattu tarkastelun ulkopuolelle lukuun ottamatta vesistöihin tai pohjavesiin suoraan yhteydessä olevia luhtia ja lähdesoita. Noin kolmannes niistä alueista, joilla jokin valintakriteeri täyttyy, on otettu alueista laadittuun luetteloon. Suojelualuerekisteriin valitut Natura-alueet Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella on elinympäristöjen ja lajien suojeluun määritetyiksi alueiksi valittu 10 Natura-aluetta. Ne ovat merkittäviä vesiluontotyyppien ja lajien suojelun kannalta (taulukko 4 ja kuva 12). Valittujen Natura-alueiden pinta-ala maa-ala mukaan lukien on noin 12 919 km 2. Taulukko 4. Tenojoen vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura 2000 -alueet, pinta-ala ja tärkeimmät valintakriteerit. Natura 2000 -alue Toteutuskeino Pinta-ala ha (pa VHA7/ kok pa) Pääasiallinen perustelu FI1300201 Lemmenjoen kansallispuisto luonnonsuojelulaki 285990 Luontotyypit, erityisesti jokireitti. FI1300204 Vätsärin erämaalaki 157368 Luontotyypit, mm. karut kirkasvetiset erämaa järvet. FI1300205 Tsarmitunturin erämaalaki 16758 Pienvedet, erityisesti lähteiköt erämaa FI1300211 Ivalojokisuisto luonnonsuojelulaki, ympäristönsuojelulaki, 1123 Luontotyypit, erityisesti vesilaki, maan- jokireitit ja tulvaniityt. käyttö- ja rakennuslaki FI1300212 Inarijärvi maankäyttö- ja rakennuslaki, 89960 Edustava karu kirkasvetinen vesilaki järvi. VPD-seurantakohde. FI1301701 UK-puisto- luonnonsuojelulaki, erämaalaki 156290/ Luontotyypit. Linnusto. Sompio- 309771 Uhanalainen laji. Kalasto. Kemihaara FI1302001 Kevo luonnonsuojelulaki 71406 Jokireitit, tunturijoet ja - purot. Lohi. FI1302002 FI1302003 Kaldoaivin erämaa Paistunturin erämaa luonnonsuojelulaki, erämaalaki, maa-aineslaki luonnonsuojelulaki, erämaalaki, maa-aineslaki 351633 Luontotyypit, mm. tunturijoet ja -purot ja jokireitit. Kalasto, mm. lohi. Uhanalainen laji. 159770 Jokireitit, tunturijoet ja - purot. lohi. Aluekoodi Pohjavedestä riippuvat luontotyypit Lähteet ja lähdesuot Lähteet ja lähdesuot Lähteet ja lähdesuot FI1302004 Pulmankijärvi luonnonsuojelulaki,maaaineslaki, maankäyttö- ja rakennuslaki 1623 Tunturijoet ja -purot, lohi. 25

Kuva 12. Suojelualuerekisteriin valitut Natura-kohteet Tenojoen vesienhoitoalueella. Aluekoodit ks. taulukko 4. Vesiluontotyypit Yleisimmät vesiluontotyypit Tenojoenjoen vesienhoitoalueen Natura-kohteilla ovat tulvametsät, tunturijoet ja purot sekä humuspitoiset lammet ja järvet (taulukko 5). Kohteiden luontotyyppien tila on arvioitu pääosin erinomaiseksi tai hyväksi. Taulukko 5. Suojelualuerekisterin Natura-alueilla esiintyvät vesiluontotyypit, pinta-ala ja luontotyyppien esiintyminen. Priorisoidut luontotyypit on merkitty *. Luontotyyppi Pinta-ala ha Alueiden lkm, joilla luontotyyppiä esiintyy * Tulvametsät (91E0) > 1548 7/10 Tunturijoet ja purot (3220) > 4246 7/10 Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit (3210) > 6887 6/10 Lähteet ja lähdesuot (7160) ei arvioitu 3/10 Karut kirkasvetiset järvet (3110) > 106034 5/10 Humuspitoiset lammet ja järvet (3160) > 20944 7/10 Tulvaniityt (6450) > 213 1/10 Pikkujoet ja purot (3260) > 32 4/10 26