KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2007 vp Öljyvahinkojen torjuntavastuun jakautuminen Eduskunnan puhemiehelle Maa-alueella tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annetun lain (1704/2004) 5 :n mukaan öljyvahinkojen torjunnan ylin johto ja valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle. Suomen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo torjunnan yleistä järjestämistä ja kehittämistä. Alueellinen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo öljyvahinkojen torjunnan järjestämistä sekä osallistuu tarvittaessa itse torjuntaan. Lain mukaan alueen pelastustoimen on huolehdittava alueellaan öljyvahinkojen torjunnasta. Edelleen alueen pelastustoimella on oltava öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma, jonka sisällöstä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Torjuntasuunnitelma on saatettava alueellisen ympäristökeskuksen vahvistettavaksi. Kunnan eri viranomaisten ja laitosten tulee osallistua öljyvahinkojen torjuntaan ja huolehtia tarvittaessa vahingon jälkitorjunnasta. Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmassa on oltava tiedot jälkitorjuntaan osallistuvista kunnan viranomaisista ja laitoksista. Valtioneuvosto on antanut tarkentavan asetuksen öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta. Sen mukaan alueen torjuntasuunnitelman tulee sisältää selvitykset öljyvahingon torjunnan järjestämisestä ja johtamisesta sekä jälkitorjunnasta. Vaikka periaatteessa työnjako on lain mukaan selkeä, eli ympäristökeskus vastaa torjunnan valvonnasta ja kunta huolehtii vahingon jälkitorjunnasta, on käytännössä ilmennyt useita tilanteita, joissa vastuunjako ei määritelmien väljyyden vuoksi olekaan selkeä. Mikäli ympäristövahinkojen yleisen polluter pays -perusperiaatteen mukaisesti ei vahingon korjauskuluja saada perittyä vahingon aiheuttajalta, ne voidaan maksaa öljysuojarahastosta. Vahingon rikostutkinta on kuitenkin usein pitkä prosessi, ja torjuntatoimiin tulee ryhtyä välittömästi, jolloin lopullisesta maksajasta on usein epäselvyyttä. Ristiriidat kohdistuvatkin käytännössä usein kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen väliseen työnjakoon torjuntatoimien jakamisessa. Vaikka alueella tuleekin olla ajantasainen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma, konkretisoituvat erimielisyydet torjuntatoimien määritelmistä monesti kunnan ja ympäristökeskuksen välillä juuri jälkitorjuntatoimien määrittelyssä. Erimielisyys saattaa kohdistua esimerkiksi siihen, missä vaiheessa ensivaiheen torjuntatoimenpiteet on suoritettu, ja siihen, missä vaiheessa jälkitorjuntavaiheen, josta päävastuu on kunnalla, tulisi alkaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä öljyvahinkojen torjuntavastuun jaon selkeyttämiseksi alueellisen ympäristökeskuksen ja kunnan välillä erityisesti, mitä tulee laissa ja valtioneuvoston asetuksessa mainittujen jälkitorjuntatoimenpiteiden tarkempaan määrittelyyn vastuunjaon selkeyttämiseksi? Versio 2.0
Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2007 Pauliina Viitamies /sd 2
Ministerin vastaus KK 391/2007 vp Pauliina Viitamies /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pauliina Viitamiehen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 391/2007 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä öljyvahinkojen torjuntavastuun jaon selkeyttämiseksi alueellisen ympäristökeskuksen ja kunnan välillä erityisesti, mitä tulee laissa ja valtioneuvoston asetuksessa mainittujen jälkitorjuntatoimenpiteiden tarkempaan määrittelyyn vastuunjaon selkeyttämiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Öljyvahinkojen torjunnasta on säädetty laissa aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä eli ns. alusjätelaissa (300/1979) ja laissa maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta (378/1974) sekä valtioneuvoston asetuksessa öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta (636/1993). Lakien mukaan kunta vastasi öljyvahinkojen torjumisesta alueellaan. Käytännössä öljyntorjunnasta vastasivat kuntien palokunnat ja pelastuslaitokset. Pelastustoimen alueellistamisen seurauksena myös öljyntorjuntaa koskevia lakeja muutettiin (lakimuutokset 1407/2004 ja 1408/2004). Muutettujen öljyntorjuntalakien mukaan alueen pelastustoimen on huolehdittava alueellaan öljyvahinkojen torjunnasta ja kunnan eri viranomaisten ja laitosten tulee osallistua öljyntorjuntaan ja huolehtia tarvittaessa vahingon jälkitorjunnasta. Lain mukaan alueellinen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo öljyntorjunnan järjestämistä sekä tarvittaessa itse osallistuu torjuntaan. Vastuunjako alueellisen ympäristökeskuksen ja alueen pelastustoimen ja kunnan välillä on lainsäädännössä siten varsin selvä. Nykyisissä laeissa ja asetuksessa ei kuitenkaan ole määritelty tarkemmin, mitä jälkitorjunnalla tarkoitetaan, eli vastuunjako kunnallisten aluepelastuslaitosten ja peruskuntien muiden viranomaisten välillä voi tältä osin olla epäselvä. Lainsäädännössä ei myöskään ole yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, milloin öljyvahinkojen torjunta voidaan katsoa päättyneeksi ja minkä jälkeen tapaukseen sovelletaan ympäristönsuojelulain 12 luvun säännöksiä pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostamisesta. Suomessa tapahtuu vuosittain keskimäärin 2 500 öljyvahinkoa. Näistä vain muutaman torjuntatoimet ovat kestäneet pitkään ja aiheuttaneet ongelmia jälkitorjunnan järjestämis- tai kustannusvastuun osalta. Ongelmallisissakin tapauksissa yhteistyö alueellisen ympäristökeskuksen, aluepelastuslaitoksen ja kunnan viranomaisten kesken on toiminut hyvin, mikä on taannut sen, että öljyvahingon jälkitorjuntakin on toteutettu ympäristönsuojelun kannalta kestävällä tavalla. Öljyntorjuntalainsäädäntöä ollaan uudistamassa osana alusjätelain kokonaisuudistusta. Liikenne- ja viestintäministeriön asettama alusjätelakitoimikunta saa ehdotuksensa valmiiksi vielä tämän vuoden kuluessa. Toimikunnan valmistelemassa ehdotuksessa uudeksi öljyvahinkojen torjuntalaiksi määritellään, mitä öljyvahinkojen jälkitorjunnalla tarkoitetaan. Hallituksen esityksen perusteluissa on tarkoitus käsitellä myös öljyvahinkojen torjunnan eri vaiheita: varsinaisia kiireellisiä torjuntatoimia ja jälkitorjuntaa sekä öljyn pilaaman alueen kunnostusta. Suuria muutoksia valtion ja kuntien väliseen tehtävän- ja vastuunjakoon öljyvahinkojen torjunnassa ei kuitenkaan tultane esittämään. 3
Ministerin vastaus Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2007 Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 4
Ministerns svar KK 391/2007 vp Pauliina Viitamies /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 391/2007 rd undertecknat av riksdagsledamot Pauliina Viitamies /sd: Vad tänker regeringen göra för att klargöra ansvarsfördelningen mellan den regionala miljöcentralen och kommunerna gällande bekämpning av oljeskador, speciellt när det gäller en entydigare ansvarsfördelning för de efterbehandlingsåtgärder som nämns i lagen och statsrådets förordning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Bestämmelser om bekämpning av oljeskador finns i lagen om förhindrande av miljöförorening från fartyg, dvs. den s.k. fartygsavfallslagen (300/1979), i lagen om bekämpande av oljeskador som uppkommer på land (378/1974) och i statsrådets förordning om bekämpning av oljeoch fartygskemikalieskador (636/1993). Enligt lagarna ansvarade kommunerna för bekämpning av oljeskador inom sina områden. Kommunernas brandkårer och räddningsverk ansvarade i praktiken för bekämpningen. Regionaliseringen av räddningsväsendet har också föranlett ändringar i de lagar som gäller bekämpning av oljeskador (1407/2004 och 1408/2004). Enligt de ändrade lagarna ska det lokala räddningsväsendet inom sitt område handha bekämpningen av oljeskador. De olika kommunala myndigheterna och inrättningarna ska delta i bekämpningen av oljeskador och vid behov ansvara för efterbehandlingen av skadorna. Enligt lagen styr och övervakar den regionala miljöcentralen organiserandet av bekämpningen av oljeskador och deltar vid behov i bekämpningen. Ansvarsfördelningen mellan den regionala miljöcentralen, det lokala räddningsverket och kommunen är således entydig i lagstiftningen. Vad som avses med efterbehandling har emellertid inte definierats närmare i de gällande lagarna och den gällande förordningen. Ansvarsfördelningen mellan kommunens regionala räddningsverk och primärkommunernas andra myndigheter kan således i detta hänseende vara oklar. Lagstiftningen saknar också detaljerade bestämmelser om när bekämpningen av oljeskador kan anses vara avslutad och när bestämmelserna i 12 kap. i miljöskyddslagen gällande sanering av förorenad mark och grundvattnet ska tillämpas. I Finland sker i genomsnitt 2 500 oljeskador per år. Bara i enstaka fall har bekämpningsåtgärderna varit långvariga och förorsakat problem när det gäller ansvaret för ordnandet eller bekostandet av efterbehandlingen. Även i svåra fall har samarbetet mellan den regionala miljöcentralen, det regionala räddningsverket och kommunens myndigheter fungerat bra vilket garanterat att efterbehandlingen genomförts på ett ur miljöskyddsperspektiv hållbart sätt. Lagstiftningen om bekämpning av oljeskador håller på att reformeras som en del av totalrevideringen av fartygsavfallslagen. Den av kommunikationsministeriet tillsatta kommissionen för fartygsavfallslagen kommer att färdigställa sitt förslag i år. I förslaget till en ny lag om bekämpning av oljeskador kommer efterbehandling av oljeskador att definieras. I motiven till regeringens proposition kommer de olika faserna i bekämpning av oljeskador också att behandlas: egentliga brådskande bekämpningsåtgärder, efterbehandling och sanering av den oljeförorenade marken. Några större förändringar inom upp- 5
Ministerns svar gifts- och ansvarsfördelningen mellan staten och kommunerna gällande bekämpning av oljeskador kommer dock knappast att föreslås. Helsingfors den 12 november 2007 Miljöminister Kimmo Tiilikainen 6