PÄÄTÖS Nro 15/09/2 Dnro ISY-2009-Y-17 Annettu Änkilän yhteisalueosakaskunta

PÄÄTÖS Nro 15/09/2 Dnro ISY-2009-Y-17 Annettu 30.1.2009 HAKIJA Änkilän yhteisalueosakaskunta ASIA Ensisijaisesti Hiitolanjoen Voima Oy:n ja toissijaisesti UPM-Kymmene Oyj:n velvoittaminen yhteisvastuullisesti ryhtymään Ritakosken voimalaitoksen osalta vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun osallistumistarjousmenettelyyn. Korkeimman hallintooikeuden 26.10.2005 uudelleen käsiteltäväksi palauttama asia, Rautjärvi HAKEMUS Asian aikaisempi käsittely Änkilän yhteisalueosakaskunta on Itä-Suomen ympäristölupavirastoon 20.8.2001 saapuneessa hakemuksessa lausunut muun ohessa, että Yhtyneet Paperitehtaat Oy, sittemmin UPM-Kymmene Oyj, on 1900-luvulla rakentanut Juvankoskeen paperitehtaan ja energiayksikön sekä lisäksi kolmeen Hiitolanjoessa Suomen puolella sijaitsevaan koskeen (Rita-, Lahnasen- ja Kangaskoski) sähköä tuottavat voimalaitokset. Hiitolanjoen omistus jakaantuu puoliksi Änkilän ja Koitsanlahden osakaskuntien kesken. Selvityksenä omistusoikeudestaan muun muassa Rita-, Lahnasen- ja Kangaskoskeen osakaskunta on liittänyt hakemukseensa Itä-Suomen maaoikeuden 13.6.1990 antaman päätöksen Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n valitukseen rajakuntien tilusjärjestelylain (282/1960) 52 :n mukaisesta toimituksesta toimitusnumero 209983-1, joka koskee Haamukoski-nimisen talon muodostamista Rautjärven kunnan Änkilän kylään Neuvostoliiton puolelle jääneiden tilojen koskiosuuksista Kurun- ja Hinkankoskeen Torsanjoessa sekä Juvan-, Rita-, Lahnasen- ja Kangaskoskeen Kokkolanjoessa (Hiitolanjoessa). Muun ohessa Rita-, Lahnasen- ja Kangaskosken voimalaitoksille oli myönnetty vesilainsäädännön mukaiset rakentamis- ja toimiluvat ilman oikeutta vesi- ja kos-

2 kiosuuksien omistajan vesivoimaan. UPM-Kymmene Oyj on vuonna 1998 luovuttanut mainitut kolme voimalaitosta Hiitolanjoen Voima Oy:lle. Hiitolanjoen Voima Oy ei omista ainakaan Hiitolanjoen läntisen puoliskon koski- ja vesivoimaa. Epäoikeudenmukainen tilanne tulee oikaista ja korjata asianmukaisella tavalla. UPM-Kymmene Oyj:n ja Hiitolanjoen Voima Oy:n olisi vuonna 1998 tullut sopia osakaskunnan kanssa veden ja koskien käyttöoikeuden vuokrasta ja korvauksesta. Osakaskunta on vaatinut, että Hiitolanjoen Voima Oy:n tulee ensisijaisesti ja/tai yhteisvastuullisesti UPM-Kymmene Oyj:n kanssa suorittaa taannehtivasti kertakorvaus vesi- ja koskivoiman käyttöoikeudesta ajalta 1.1.1940 31.12.2000 sekä 1.1.2001 lukien suorittaa muun ohessa Ritakosken osalta vuotuinen korvaus. Hiitolanjoen Voima Oy:n laitosten lupapäätökset on otettava kokonaan uudelleen käsiteltäväksi. Yhtiötä on kiellettävä näiden voimalaitosten osalta toistaiseksi ryhtymästä mihinkään toimenpiteeseen. Jos yhtiö ei allekirjoita vuokrasopimusta 21.12.2001 mennessä, toimiluvat on peruutettava riittävän pitkäksi ajaksi. Itä-Suomen ympäristölupavirasto hylkäsi hakemuksen ennenaikaisena päätöksellään nro 34/02/2, 20.6.2002. Vaasan hallinto-oikeus on päätöksensä nro 03/0109/2, 20.5.2003 käsittelyratkaisussa pysyttänyt ympäristölupaviraston päätöksen jättää tutkimatta osakaskunnan vaatimukset voimalaitosten lupapäätösten peruuttamisesta. Pääasiaratkaisussaan hallinto-oikeus hylkäsi osakaskunnan tekemän valituksen ympäristölupaviraston päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään nro 2681, 26.10.2005 hylännyt Änkilän yhteisalueosakaskunnan tekemän valituksen siltä osin kuin Vaasan hallinto-oikeus oli jättänyt tutkimatta osakaskunnan vaatimukset voimalaitosten lupapäätösten peruuttamisesta. Näiltä osin hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Muilta osin korkein hallinto-oikeus on kumonnut Vaasan hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätökset ja palauttanut asian ympäristölupavirastolle otettavaksi vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentissa tarkoitettuna hakemuksena uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen osassa "Asian arviointi" lausutaan seuraavaa:

"Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan lupa Ritakosken voimalaitoksen rakentamiseen on myönnetty vuoden 1902 vesioikeuslain säännösten nojalla Viipurin läänin maaherran päätöksellä 23.3.1933. Lupa Lahnasenkosken voimalaitoksen rakentamiseen on niin ikään myönnetty vesioikeuslain säännösten nojalla Viipurin läänin kuvernöörin päätöksellä 12.10.1912. Kangaskosken voimalaitos on rakennettu alun perin vesioikeuslain säännösten nojalla Viipurin läänin maaherran päätöksellä 3.6.1925, mikä lupa on vesilain 22 luvun 2 :n 2 momenttia soveltaen muutettu nykyisiä olosuhteita vastaavaksi Itä-Suomen vesioikeuden päätöksellä 6.6.1991. Ritakosken ja Lahnasenkosken voimalaitoksille annetuissa vuoden 1902 vesioikeuslain mukaisissa luvissa ei ole annettu eikä voitukaan antaa pysyvää käyttöoikeutta tai edelleen voimassa olevaa määräaikaista käyttöoikeutta laitoksissa käyttöön otettuun, luvan saajalle ennestään kuulumattomaan vesivoimaan. Sama koskee Kangaskosken voimalaitokselle annettua vesioikeuslain mukaista lupaa, jonka osalta myöskään vesilain voimassa ollessa annettu vesilain 22 luvun 2 :n 2 momentin mukainen lupa ei sisällä käyttöoikeutta vesivoimaan koskevia määräyksiä. Saadun selvityksen mukaan Hiitolanjoen vesialueen toinen puolisko Rautjärven kunnan Änkilän kylässä edellä tarkoitettujen voimalaitosten kohdalla kuuluu rekisteriyksikköön yhteinen vesialue 689-876-4-0. Yhteisaluetta hallitsevan Änkilän osakaskunnan järjestäytyminen on merkitty kiinteistörekisteriin 16.9.1996. Kiinteistörekisteri sisältää yhteisalueen osakasluettelon. Osakaskunta on pannut ympäristölupavirastossa vireille nyt kysymyksessä olevan hakemuksen. Itä-Suomen maaoikeuden 13.6.1990 antamalla lainvoiman saaneella päätöksellä on pysytetty toimitusmiesten päätösten 23.4.1987 ja 3.5.1989 lopputulos, jonka mukaan eräiden Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton puolelle jääneiden tilojen koskiosuuksista on rajakuntien tilusjärjestelylain 52 :n 1 momentin mukaisesti Rautjärven kunnan Änkilän kylään muodostettu Haamukoski-niminen talo RN:o 32:0, joka käsittää 0,26143 osaa muun muassa Ritakosken, Lahnasenkosken ja Kangaskosken vesivoimasta. Toimitusmiesten päätöksen 3.5.1989 mukaan missään vaiheessa ei ole esitetty, että Kokkolanjoen (Hiitolanjoen) rakennettujenkaan koskien omistus Änkilän jakokunnassa kuuluisi Yhtyneet Paperitehtaat Oy:lle. Maaoikeuden päätöksessä on lausuttu, että Viipurin läänin vuoden 1874 maakirjaan sisältyvän Parikkalan pitäjän samalta vuodelta olevan myllyluettelon mukaan Kokkolanjoessa Änkilän jakokunnan puolella ei ollut erillisinä verollepantuja tullijauhomyllyjä. Lisäksi maaoikeus on todennut, ettei valittajana maaoikeudessa tuolloin ollut Yhtyneet Paperitehtaat Oy ollut esittänyt selvitystä siitä, että se olisi muullakaan tavoin saanut Juvankosken, Ylä- Ritakosken ja Kangaskosken vesivoimaa Änkilän jakokunnan puolella omistukseensa. Edellä sanottu huomioon ottaen Ritakosken, Lahnasenkosken ja Kangaskosken voimalaitoksissa käytetään Änkilän osakaskunnan vesialueeseen kuuluvaa vesivoimaa. Selvitystä voimalaitosten omistajan oikeudesta tuohon vesivoimaan kokonaisuutena ei ole esitetty. Kysymyksessä on siten tilanne, jossa vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaisen määräyksen antamisen edellytykset voivat täyttyä. Ympäristölupavirastoon 20.8.2001 tullutta kirjoitusta on sen tarkoitus huomioon ottaen, huolimatta eräistä siinä käytetyistä ilmauksista, pidettävä vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentissa tarkoitettuna hakemuksena, jolla ympäristölupavirastoa on pyydetty määräämään aika, jonka ku- 3

luessa voimalaitosten omistajan on ryhdyttävä vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun menettelyyn. Korvaus toiselle kuuluvan vesivoiman käyttämisestä ei tule määrättäväksi vielä siinä menettelyssä, jossa vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin nojalla ja soveltuvin osin hallintopakkoa koskevia vesilain 21 luvun säännöksiä noudattaen päätetään voimalaitoksen omistajan mahdollisesta velvoittamisesta ryhtyä osallistumistarjousmenettelyyn. Jos osallistumistarjousmenettely vesilain 3 luvun 9, 11 ja 15 :n mukaisesti suoritetaan, niiden vesivoiman osakkaiden vesivoimaan, jotka eivät ilmoittaudu mukaan voimalaitosyritykseen, voi vesilain 3 luvun 9 :n 3 momentin ja 15 :n mukaan osallistumistarjousmenettelyn jälkeen tulla ympäristölupaviraston eri päätöksellä myönnettäväksi pysyvä käyttöoikeus vesilain 11 luvun säännösten mukaan määräytyvää korvausta vastaan. Vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaista määräystä koskevassa asiassa ei ole kysymys vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitetusta voimalaitoksen rakentamista koskevan aloitteen tekemisestä, toisille vesivoiman osakkaille tehtävästä osallistumistarjouksesta tai yritykseen osallistumisesta, joihin viimeksi mainitun pykälän 4 momentin mukaan ei sovelleta yhteisaluelakia. Vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaan oikeus siinä tarkoitetun hakemuksen tekemiseen ympäristölupavirastolle on sillä, joka voi osoittaa oikeutensa voimalaitoksessa käyttöön otettuun vesivoimaan. Yhteisalueen osakaskunta on yhteisaluelain nojalla yhteisen vesialueen haltija. Osakaskunnalla on muun ohella mahdollisuus luovuttaa ulkopuoliselle osakaskunnan vesialuetta vesivoimineen sekä muutoin määrätä näistä, sikäli kuin yksittäisten osakkaiden suorittamista määräämistoimista ei lain mukaan muuta johdu. Estettä vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentissa tarkoitetun hakemuksen tekemiselle osakaskunnan nimissä ei näin ollen ole. Asian tässä vaiheessa ei ole merkitystä sillä, mikä tilaan Haamukoski 689-434-32-0 Änkilän kylässä kuuluvien vesivoimaosuuksien suhde on Änkilän osakaskunnan kiinteistörekisterin mukaisesta osakasluettelosta ilmenevien osakkaiden yhteisalueosuuksiin. Kun osakaskunnan hakemusta ei ole käsitelty vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaisena hakemuksena, asia on palautettava ympäristölupavirastolle mainitunlaisena hakemuksena käsiteltäväksi. Tässä asiassa annettavalla päätöksellä ei ratkaista kysymystä vesivoiman omistuksesta tai siihen kohdistuvista oikeuksista eikä sitä, millaisia oikeuksia kenelläkin on mahdollisessa osallistumistarjousmenettelyssä." 4 Hakemuksen 15.12.2005 päivätty täydennys Änkilän yhteisalueosakaskunta on kysyttäessä ilmoittanut, että osakaskunnan vastapuolena asiassa on Hiitolanjoen Voima Oy, joka on vastuussa omalta omistusajaltaan muun ohessa Ritakosken voimalaitoksen osalta sekä tämänhetkisistä että tulevaisuuteen liittyvistä tilanteista. Toissijaisena vastapuolena on UPM-Kymmene Oyj, jonka

tulee vastata koko vesilain voimassaoloajalta. Lisäksi yhtiön vastuu tulee pitää voimassa myös tähän hetkeen ja tulevaisuuteen nähden. 5 Osakaskunta on vaatinut, että Hiitolanjoen Voima Oy ja UPM-Kymmene Oyj on kummallekin erikseen asetettavan 300 000 euron suuruisen uhkasakon uhalla pakotettava sopimaan asiasta 28.2.2006 mennessä. Yhtiöiden tulisi lunastaa osakaskunnalta vesiosuuksia riittävä määrä vesilain edellyttämän viidenneksen osuuksien täyttymiseksi osakaskunnan hyväksymillä ehdoilla ja mahdollisesti koskien yhteiskäyttösopimuksilla. Yhtiöiden on yhteisvastuullisesti korvattava osakaskunnan tähän saakka kärsimät vahingot ja tulonmenetykset. Jos näin ei tapahdu, niin osakaskunta varaa itselleen oikeuden esittää kilpaileva hakemus vesivoiman hyödyntämisestä ja ympäristölupaviraston tulee käynnistää vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukainen osallistumistarjousmenettely. SELITYKSET Hiitolanjoen Voima Oy:n 10.3.2006 päivätty selitys Hiitolanjoen Voima Oy on lausunut korkeimman hallinto-oikeuden todenneen, että tässä asiassa, eli haettaessa vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaista määräystä, ei ole kysymys osallistumistarjouksesta tai yritykseen osallistumisesta. Osakaskunnan vaatimukset eivät siksi liity esillä olevaan asiaan. Osakaskunnan vaatimus laitoksen omistajan velvoittamisesta määräajassa sopimaan korvauksista osakaskunnan kanssa on muutoinkin lakiin perustumaton. Yhtiön mukaan sovellettavaksi tulevan vesilain säännöksen mukaan vesilain 3 luvun 9 :n menettelyn käynnistämistä tarkoittavan hakemuksen voi ympäristölupavirastolle tehdä se, joka osoittaa oikeutensa vesilain 3 luvun 17 :n 1 momentissa tarkoitetussa voimalaitoksessa käyttöön otettuun vesivoimaan. Jos omistusoikeuden tai hallintaoikeuden havaitaankin kuuluvan toiselle tai olevan riidanalainen, vaatimukseen ei voida suostua. Vaatimus ei siten menesty, jos oikeuden vesivoimaan todetaan, kuten yhtiö katsoo, kuuluvan jo ennestään osakaskunnan sijasta pysyvällä oikeudella voimalaitoksen omistajalle. Toiseksi kysymyksessä tulee olla voimalaitos, jossa käytetään toiselle

kuuluvaa vesivoimaa ja luvassa ei ole määrätty eikä tiettävästi sovittu laitoksen oikeudesta vesivoimaan. 6 Yhtiön mukaan arvioitaessa vesivoiman omistuksen epäselvyysedellytystä, on kiinnitettävä huomiota niihin oikeudellisiin edellytyksiin, jotka vallitsivat luvan antamisajankohtana, koska vesilain 22 luvun 2 :n mukaan voimassa olevan lain säännöksillä ei luvanhaltijan ja voimalaitoksen aseman tarkastelussa ole taannehtivaa vaikutusta. Vaikka nykyisen lain mukaan voimalaitoslupa voidaan antaa vain sellaiselle, joka voi osoittaa omistajana tai pysyvän käyttöoikeuden nojalla hallitsevansa vesivoimaa, tällaista vaatimusta ei aiemman lainsäädännön mukaan ole ollut, vaan tilanteesta riippuen oikeus on voitu hankkia erikseen, myöntää se lupaan sisältyvänä oikeutena tai jättää kysymys avoimeksikin. Vesivoimaan kohdistuva laitoksen omistajan oikeus ei siis välttämättä ole johdettavissa kiinteistötiedoista, koska 1800-luvulla ei ollut olemassa sellaista kiinteistöjärjestelmää, josta olisi kattavasti ilmennyt vesialueisiin kohdistuvat omistus- tai muut oikeudet. Oikeus vesivoimaan on voinut syntyä ilman muodollista kirjaamista, lähinnä lupaan perustuvan vallintavallan tai ylimuistoisen nautinnan perusteella. Yhtiö katsoo asian olevan näin. Yhtiö on todennut, ettei hakija ole lausunut, millä perusteella olisi pääteltävissä, että 1800-luvulla ja seuraavan vuosisadan vaihteen aikoihin perustetuilla, erityisesti Hiitolanjoen koskissa sijaitsevilla voimalaitoksilla ei olisi oikeutta niissä käytettyyn vesivoimaan. Tuohon aikaan kylien välisiä vesialuerajoja ei ollut käyty. Kylän rajan käyminen ei kuitenkaan ole aikaisemmin syntyneisiin oikeuksiin nähden kumoava saanto, vaan myllylle tai kiinteistölle on voinut jäädä voimaan oikeus joko toisen kylän vesialueeseen tai siellä olevaan vesivoimaan vesialueen rajankäynnin estämättä. 1800- luvulta alkaen vallinneen oikeuskäsityksen mukaan myllyn rakennuslupa ja oikeus myllynpaikkaan tuottavat oikeuden käyttää kosken vesivoimaa. Myöhemmällä lainsäädännöllä tällaisia oikeusperusteita ei ole kumottu. Yhtiö on tulkinnut Hiitolanjoen koskiin myönnettyjä lupapäätöksiä niin, että niissä on kirjoitustavan vaihdellessa todettu hakijalla olevan oikeus myllylaitoksen käyttämään koskeen. Lupien haltijat ovat saaneet hallintaansa luvan myöntämisen yhteydessä sen vesivoiman, jota laitoksessa on käytetty.

7 Isojaossa, joka päättyi vuonna 1849, vesitiluksia ei sisällytetty selitelmään eikä yhteisten vesialueiden rajoja tuolloin ollut käyty. Osakaskuntiakaan ei näin muodoin ollut sellaisina, että ne olisivat voineet luovuttaa oikeuden vesivoimaan. Valtakunnanrajan muuttumisen vuoksi rajakuntien tilusjärjestelylain mukaisessa toimituksessa on suoritettu järjestelyjä niiden vesivoimaosuuksien osalta, jotka kuuluivat rajan taakse jääneille kiinteistöille. Haamukiinteistön perustamisen yhteydessä ei tarkoitettu ratkaista, oliko voimalaitoksella lupapäätöksen kannalta oikeus paitsi omaan vesialueeseen myös toisen yhteisen vesialueen rajojen sisällä olevaan vesivoimaan, vaan kysymys on pelkästään vesialueen omistussuhteiden määrityksestä rekisterijärjestelmässä. Kiinteistönmääritys ei mitätöi erityisperusteista käyttöoikeutta vesivoimaan. Kuten Kyösti Haataja on lausunut, oikeus vanhan lain nojalla voimalaitoksessa käytettävään vesivoimaan ei aina ole liittynyt muodollisesti perustettuun myllykiinteistöön tai muuhun rekisteriyksikköön, mikä on ymmärrettävää, koska maarekisterijärjestelmä syntyi vasta 1900-luvun alkaessa. Hyväksyttävänä on oikeuskirjallisuuden mukaan pidettävä kantaa, että vaikka voimalaitosluvassa ei olisi lausuttu hakijan omistavan vesivoimaa, oikeus vesivoiman käyttämiseen voi silti nauttia pysyvyyssuojaa tulkitsemalla kussakin yksittäistapauksessa vallinneita olosuhteita. Omistusoikeus myllyyn, joka siis on voimalaitosluvan haltija, voi Haatajan mukaan (Vesioikeus I, s. 320) käsittää, paitsi sen vesialueen omistusoikeuden, jota myllyyn kuuluvana käytetään, myös "käyttöoikeuden siihen vesimäärään ja putouskorkeuteen, jonka käyttämiseen on saatu laillisessa järjestyksessä oikeus, ja siis ilman omistusoikeutta vesialueeseen". Merkitystä kokonaistarkastelussa voidaan antaa myös sille, että lupapäätöksessä on annettu oikeus vastakkaisilla rannoilla olevien myllyjen käyttämiseen, joten asiassa on kuultu kummankin rannan oikeudenhaltijoita ja on oletettu vesivoiman tulevan koko leveydeltään otetuksi laitoksessa käyttöön. Epäselvyyttä ei ole sen suhteen, että lupapäätös ei olisi käsittänyt kummankin rannan puolella olevien koskiosuuksien käyttöä. Yhtiö on katsonut, että ottaen huomioon myllyjen sijainnin niiden välissä olevan kosken yhteydessä ja sen, että vesivoiman käyttäminen kyseisissä laitoksissa katsottiin lupaa annettaessa mahdolliseksi loukkaamatta muiden vesienkäyttäjien tarpeita, samoin kuin silloisen oikeuskäytännön, että yhtiöllä on vähintäänkin ylimuistoiseen nautintaan perustuva käyttöoikeus laitosten vesivoimaan niin kauan kuin sitä käytetään luvan tarkoittamalla tavalla.

8 Esittämillään perusteilla yhtiö on katsonut, ettei ole epäselvyyttä oikeudesta Hiitolanjoen koskien vesivoimaan siinä merkityksessä, että niissä olisi käytetty tai näytetty käytetyn lupaa annettaessa toiselle kuuluvaa vesivoimaa. Osakaskunnalla ei ole kompetenssia hakea vesilain 3 luvun 9 :n mukaisen menettelyn käynnistämistä, koska se ei ole hakemuksessaan voinut osoittaa, että laitos olisi perustettu osakaskunnalle kuulunutta vesivoiman vallintaoikeutta hyväksi käyttäen. Sen seikan, että vesivoima kuuluu osakaskunnan vesialueen rajauksen sisälle, hakija on esittänyt aiemmin, ja korkein hallinto-oikeus on pitänyt pelkästään tätä tosiseikkaa riittämättömänä asian jatkokäsittelylle vesilain 3 luvun 17 :n kannalta. Kun hakemuksessa ei osakaskunnan oman oikeuden tai voimalaitoksen oikeuden olemassaoloa koskevan epäselvyyden osalta ole esitetty muuta näyttöä kuin että Änkilän kylän yhteisen vesialueen rajankäynti on suoritettu luvan antamiseen nähden myöhemmän lainsäädännön perusteella, millä ei kuitenkaan ole aikaisempaa oikeutta vesivoimaan lakkauttavaa vaikutusta, yhtiö on katsonut, ettei vaatimusten hyväksymiselle ole perusteita, ja vastustanut hakemuksen hyväksymistä. Yhtiö on ilmoittanut esittävänsä myöhemmin vaatimuksen oikeudenkäyntikuluistaan. UPM-Kymmene Oyj:n 9.3.2006 päivätty selitys UPM-Kymmene Oyj on toimittanut samansisältöisen selityksen kuin Hiitolanjoen Voima Oy lukuun ottamatta seuraavassa lausuttua: Vaatimus UPM-Kymmene Oyj:n velvoittamiseksi ryhtymään vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun osallistumistarjousmenettelyyn on lakiin perustumaton. Vesilain 3 luvun 17 :ssä tarkoitettu vaatimus voidaan kohdistaa vain voimalaitoksen omistajaan, joka UPM-Kymmene Oyj ei ole. Vaatimukset tulee hylätä. Hakija tulee velvoittaa korvaamaan yhtiölle vastauksen antamisesta aiheutuneet kulut 1 500 eurolla, johon sisältyy yhtiön kulut oikeudellisen asiantuntijan käytöstä vastausta laadittaessa. Yhtiö on uudistanut aikaisemmin 13.12.2001 päivätyssä kirjelmässään esitetyn. Yhteenvetona yhtiö on todennut, että yhtiön edeltäjät voimalaitosten omistajina ovat 1800-luvun alusta alkaen ostaneet ja saaneet lainhuudot Hiitolanjoen tullimyllyihin

9 koskineen eivätkä kylien välisen rajan käynti tai muut kiinteistötoimitukset ole koskien omistusta lakkauttaneet. Yhtiöön ei sen omistusaikana ole kohdistettu korvaus- tai muita vaatimuksia, jotka olisivat perustuneet voimalaitoksissa käytettävän vesivoiman kuulumiseen jollekin ulkopuoliselle taholle. Mikään asiakirja ei myöskään tue sitä väitettä, että koskien olisi vastoin asiakirjojen sanamuotoa katsottu kuuluneen kysymyksessä olevien voimalaitosten omistajille vain osaksi. Voimalaitoksille lupia annettaessa on myös todettu, että laitoksessa käyttöön otettava vesivoima kuului hakijalle. Kukaan ei ole lupahakemuksia käsiteltäessä esittänyt väitettä siitä, ettei koskivoima kuuluisi voimalaitosten omistajalle. Rajakuntien tilusjärjestelylain mukaisessa toimituksessa kysymys on ollut kiinteistötoimituksesta, vaikka siinä yhteydessä on selvitetty koskien omistusta. Hiitolanjoen Voima Oy:n selityksen täydennys Ympäristölupavirasto on 30.6.2006 varannut Hiitolanjoen Voima Oy:lle tilaisuuden täydentää antamaansa selitystä. Yhtiötä on pyydetty yksilöimään ja toimittamaan sellaiset mahdolliset luvat, päätökset ja asiakirjat, joista ilmenee tietty myllylupa tai tulliveropäätös, jotka ovat perustana voimalaitoksissa käytettävän vesivoiman käyttöoikeudelle. Edelleen ympäristölupavirasto on pyytänyt toimittamaan selvitystä siitä, minkä osan kyseessä oleva mylly on käyttänyt Hiitolanjoen vedestä, sekä muut asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä osoituksena käyttöoikeuden olemassa olosta Änkilän kylän vesialueeseen. Yhtiö on 8.12.2006 päivätyssä täydennyksessä lausunut, että tutkimusten ja asiakirjojen mukaan voimalaitoslupien hakijat ovat aikanaan liittäneet hakemusten mukaan koko vesivoiman hankintaa koskevat kauppakirjat. Viipurin palon yhteydessä kyseiset arkistot paloivat täysin, joten tältä osin todisteiden esittäminen on mahdotonta. Voimalaitokselle myönnetyt rakentamisluvat: * Ritakoski (voimalaitos rakennettu 1921) - Viipurin läänin maaherran päätös 23.3.1938

10 Yhtiö on lausunut kauppoja käsittelevää aineistoa kootun historian lehdiltä ja kaikkien tietojen näyttävän selvästi, että Yhtyneillä Paperitehtailla on ollut koko vesivoima omistuksessaan Juvankoskelta aina Syrjäkoskelle saakka. Alueen vesipiirirajat käytiin käräjäoikeudessa 11.12.1913, mutta tätä ennen oli koko koskivoiman omistus siirtynyt Simpeleen tehdasta edeltäneille yhtiöille tai liikemiehille. Myyjinä olivat myllyjen, tilojen tai rannanomistajat, joille senaikaisen lain ja oikeuskäytännön mukaan koskivoiman omistuksen katsottiin kuuluneen. Vesipiirirajojen muodostamisella tai jakokuntien perustamisella ei taannehtivasti voitu koskivoimaa siirtää näiltä osin jakokunnille. Kauppoja oli tehty aina 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Yhtiö on katsonut, että viimeisimmät kaupat 1900-luvun alussa antavat riittävän selvityksen koskien omistuksesta. Yhtiön käsityksen mukaan on täysin selvää useiden selvitysten ja kirjoitusten perusteella, että koko koskivoiman omistus oli AB Simpeleen hallussa, eikä omistuksesta ole koko aikana tullut yhtään eriävää mielipidettä tai valitusta. Tosin Viipurin kuvernöörille toimitetut kauppakirjat ovat tuhoutuneet, mutta siitä ei voitane panna nykyisiä omistajia vastuuseen. Vastauksena ympäristölupaviraston kysymyksiin yhtiö on lausunut seuraavaa: - Voimalaitoksissa käytettävän vesivoiman käyttöoikeuden ja omistuksen perustana on tehdyt kaupat koko joen vesivoimasta. Käyttöoikeus voimantuotantoon on varmentunut voimalaitosluvilla, missä yhteydessä on omistus tarkistettu. Oleellista ei ole, onko myllyillä ollut luvat tai tulliveropäätökset. Oleellista on, että myyjällä on silloisen oikeuskäsityksen mukaan ollut koskivoima omistuksessaan. Omistajalla on ollut oikeus hakea luvat voimalaitostoiminnalle omistusrajojen mukaisesti. Yhtiön käsityksen mukaan koskivoiman myyjillä on ollut myyntihetkellä omistusoikeus koskivoimaan. Yhtiö ei voi ottaa kantaa, onko se muodostunut ylimuistoisesta nautinnasta, rantaalueen omistuksesta tai tiloille kuuluvista omistuksista, mutta voidaan olettaa, että tämäntapaiset kaupat on tarkalleen ajan oikeuskäsitysten mukaan tutkittu. - Kauppojen tekoaikaan ei Änkilän kylällä ole ollut minkäänlaista oikeutta vesivoiman hankintaan. Vesipiirijako (missä myös Änkilän kylä mainitaan) on tehty kymmeniä vuosia myöhemmin kuin kyseiset kaupat. Kiistatonta on, ettei jälkeenpäin tapahtunut

11 lainsäädännön muuttuminen ole tuolloin laillisesti saatuja oikeuksia vesivoimaan vähentänyt tai lakkauttanut. Lähtökohtana tulee olla, että ylimuistoisista ajoista vallinnutta riitauttamatonta, vakiintunutta ja hyväksyttyä tilannetta ei pidä toiseksi muuttaa. Ylimuistoinen nautinta on oikeusjärjestyksessä hyväksytty juuri siitä syystä, ettei näin vanhoista asioista ole mahdollista esittää täydellistä asiakirjanäyttöä. Viipurin arkiston mukana on tuhoutunut suuri osa maanjako- ja omistusasiakirjoista. Lähes 200 vuotta sitten rakennettujen tullimyllyjen sijainti- ja rakennepiirustuksia ei ole saatavilla. Yhtiö on lausunut, että mikäli lupavirasto ei pidä historiaan perustuvaa näyttöä riittävänä, yhtiö katsoo, että hakijalla on 2 luvun 17 :n 2 momentin mukaan näyttövelvollisuus Änkilän jakokunnan omistuksista koskivoimaan. UPM-Kymmene Oyj:n 8.12.2006 toimittamat asiakirjat Yhtiön ympäristölupavirastoon 8.12.2006 toimittamat asiakirjat sisältävät 30.11.2006 päivätyn kirjelmän "Hiitolanjoen koskien omistus ja vesivoiman käyttöoikeus asiakirjojen mukaan" sekä muistiot "Hiitolanjoen voimalaitosten omistusasiakirjat" ja "Koskien omistajat asiakirjojen mukaan" ynnä edellä mainituissa kirjelmässä ja muistioissa mainitut asiakirjat. Ensiksi mainittu kirjelmä kuuluu Ritakosken osalta seuraavasti: "HIITOLANJOEN KOSKIEN OMISTUS JA VESIVOIMAN KÄYTTÖOIKEUS ASIAKIRJOJEN MUKAAN Voimalaitosten oikeus Hiitolanjoen koskien vesivoimaan Tullimyllylle ennen v.1868 annetun lupapäätöksen on katsottu osoittavan, että sittemmin verolle pannun myllyn omistajalla ja hänen saantomiehillään on omistusoikeus myllyyn ja myllynpaikkaan sekä omistusoikeus tai ainakin käyttöoikeus myllyssä käytettävään vesivoimaan. Myllynpaikka tarkoittaa rakentamatonta koskea (Haataja I s. 324 325). Erikseen verollepantu ja maakirjaan erityisenä kiinteistönä merkitty mylly kuului myllyn omistajalle erityisenä, hänen muusta tilastaan erotettuna kiinteistönä, jota voitiin erikseen luovuttaa ja joka muutenkin oli erityistä kiinteistöä koskevien säännöksien alainen. Kirjaamisjärjestelmän muuttuessa maarekisteriin ei merkitty tulliveromyllyjä, ei lohkomattomia koskia eikä lohkomattomia määräaloja tai myllytontteja, joihin ei näin ollen myöskään myönnetty lainhuutoja. Kiistatonta on, ettei 1800-luvun alkupuolen jälkeen tapahtunut lainsäädännön muuttuminen ole tuolloin laillisesti saatuja oikeuksia vesivoimaan vähentänyt tai lakkautta-

nut. Lähtökohtana tulee olla, että ylimuistoisista ajoista vallinnutta riitauttamatonta, vakiintunutta ja hyväksyttyä tilannetta ei pidä toiseksi muuttaa. Ylimuistoinen nautinta on oikeusjärjestyksessä hyväksytty juuri siitä syystä, ettei näin vanhoista asioista ole mahdollista esittää täydellistä asiakirjanäyttöä. Viipurin arkiston mukana on tuhoutunut suuri osa maanjako- ja omistusasiakirjoista, joilla voisi olla merkitystä tässä asiassa. Lähes 200 vuotta sitten rakennettujen tullimyllyjen sijainti- ja rakennepiirustuksia ei ole saatavilla. Historiankirjojen mukaan Hiitolanjoen koskissa tiedetään olleen myllyjä jo 1700- luvulta. Juvankoskessa, Ylä- ja Ala-Ritakoskessa sekä Kangaskoskessa on ollut verolle pannut tulliveromyllyt, joiden oikeudet vesivoiman käyttöön ovat siirtyneet kauppakirjoilla nykyisten Hiitolanjoen eli Kokkolanjoen vesivoimaa käyttävien laitosten omistajille. Koskia ostettaessa ja myytäessä joen eri puoliskoja ei ole käsitelty erillisinä. Myllyjen oletetusta sijainnista joen jommallakummalla rannalla ei tule tehdä sellaista päätelmää, että myllyillä olisi ollut oikeus ainoastaan Hiitolanjoen koskien toisen puolen käyttöön. Oikeudet ovat syntyneet aikana, jolloin keskiviivaperiaate ei näkynyt enempää maakirjamerkinnöissä kuin kauppakirjoissa koskien omistusoikeutta luovutettaessa ja lainhuudatettaessakaan. Kuten jäljempänä ja asiakirjaselvityksessä todetaan, maakirjaan tehdyt merkinnät eivät osoita koskissa olleiden myllyjen sijainneen yksinomaan Koitsanlahden puolella tai käyttäneen ainoastaan Hiitolanjoen Koitsanlahden puolen koskivoimaa. Kylien välinen vesirajankäynti ei ole muuttanut eikä sen tarkoituksena ole ollut muuttaa koskien omistusta tai käyttöoikeutta. ----------------------------------------------------------------- KHO:n ennakkopäätöksen 1981 A II 85 mukaan kosken omistus kuului voimalaitoksen omistajalle eikä jakokunnalle, kun suunnilleen voimalaitoksen kohdalla oli aikoinaan sijainnut kaksi tulliveromyllyä kosken molemmilla rannoilla. Myllyihin oli niitä perustettaessa voimassa olleen oikeuden mukaan tullut kuulumaan pysyvä oikeus niitä perustettaessa käyttöön otettuun vesivoimaan. Katsottiin, että hakija oli esittänyt hakemuksen hyväksymisen kannalta riittävän selvityksen oikeudestaan suunnitellussa voimalaitoksessa käyttöön otettavaan vesivoimaan. ------------------------------------------------------------------ Ylä- ja Ala-Ritakosken myllyt sijaitsivat Koitsanlahden puolella. Koski on mainittu kauppakirjoissa ja lainhuutoasiakirjoissa.------------------- Kummankin voimalaitoksen omistajista on katkeamaton siirtoketju tullimyllyjen omistajista nykyisten vesivoimalaitosten omistajiin. --------------------------------------------------------------------- Voimalaitoksille myönnetyt rakentamisluvat: ------------------------------------------------------ - Ritakoski (voimalaitos rakennettu 1921) - Viipurin läänin maaherran päätös 23.3.1938 ---------------------------------------------------------------------- 12

13 Koskien koko vesivoima oli otettu edellä mainituissa laitoksissa käyttöön, koska tehtaiden toiminnassa voimantuotanto oli keskeinen tuotantoa rajoittava tekijä. Lupien hakija osoitti kauppakirjoilla ja lainhuutoasiakirjoilla omistusoikeutensa tai ainakin käyttöoikeutensa laitoksissa käyttöön otettavaan vesivoimaan. Voimalaitosten perustajien oikeuksia vesivoiman käyttöön ei lupakäsittelyissä ole riitautettu. Lupapäätöksissä viranomainen on antanut oikeuden ottaa käyttöön koskien koko vesivoiman. Historiakuvauksista ilmenee, että voiman tarve oli syynä myös siihen, että yhtiö osti kaikki kysymyksessä olevat Kokkolanjoen kosket voimalaitoksineen ja Venäjän puolelle sittemmin jääneet kolme koskea sekä rakensi myös Syrjäkoskeen voimalaitoksen. Yhtiö osti myös muut alueella toimineet myllyt. Änkilän kylän yhteistä vesialuetta 689-876-4-0 koskevasta kiinteistörekisteriotteesta ilmenee, että 11.12.1913 oli vahvistettu kylien välinen vesipiirirajankäynti, jossa oli erotettu Änkilän jakokunnan yhteinen vesialue (Rautjärven Innasennurkan ja Änkilän kylien sekä talojen n:ot 1 ja 2 Kaljusen kylästä ja talojen n:ot 4 7 sekä 10 Kivijärven kylästä vesialueisiin osallisten tilojen yhteinen vesialue). Koitsanlahden kylään oli isojaossa tullut kuulumaan Parikkalan kunnan Koitsanlahden ja Lammin kylät sekä osa Kivijärven ja Kaljusen kylän taloista. Vesipiirirajankäynti Änkilän ja Koitsanlahden jakokunnan välillä tapahtui siis vasta sen jälkeen, kun koskia oli ostettu ja myyty sekä koko vesivoima oli kiistatta otettu vesilaitosten käyttöön. Sitä ennen Hiitolanjoen vesialue oli jakokuntien talojen yhteisesti vallittavana. MK 12:4:n ja LVV:n (31/1902) nojalla suoritettu vesipiirirajankäynti ei lakkauta erityisperusteista oikeutta, kuten ylimuistoisen nautinnan kautta tai muutoin laillisesti saatua oikeutta myllynpaikkaan, vaikka se on jäänyt käsittelemättä vesipiirirajankäynnissä (Hyvönen s. 655, 658 alav). Edellä sanotun perusteella voidaan todeta, ettei laki välirajasta vedessä (31/1902) taikka sen mukainen kylien välinen rajankäynti Änkilän ja Koitsanlahden kylien välillä Hiitolanjoessa voi muuttaa oikeustilaa sellaiseksi, että se lakkauttaisi vuosisatoja vallinneen ylimuistoisen oikeuden omistaa ja käyttää vesivoimaa hyödyksi koskiin rakennetuissa vesilaitoksissa. Änkilän kylään kuuluvien talojen omistajat eivät Juvankosken rakentamisen jälkeen eivätkä sitä ennenkään ole kysymyksessä olevien koskien koskivoimaa hyväkseen käyttäneet. Maanmittaustoimituksissa annetut päätökset Valtakunnan itärajan muuttumisen johdosta kiinteistöasioita käsiteltiin vuosikymmenien ajan tilusjärjestelytoimituksissa. Itä-Suomen maaoikeus on 15.2.1989 vahvistanut rajakuntien tilusjärjestelylain mukaisessa toimituksessa tehdyn päätöksen perustaa Koitsankoski-niminen tila SNTL:n puolelle jääneiden tilojen osuuksista. Päätöksen mukaan Koitsanlahden jakokunta ei omistanut Koitsanlahden puoleisella Kokkolanjoen puoliskolla sijaitsevia Ritakosken koskitilaa, Juvankoskea ja Kangaskoskea. Lahnasenkoski sen sijaan kuuluu Koitsanlahden jakokunnalle. Maaoikeus vahvisti Ritakosken koskitilalla RN:o 11 olevan osuus Lahnasenkoskeen perustettavaan koskitilaan. Ratkaisu tehtiin maanmittaustoimituksessa kerätyn asiakirjaselvityksen perusteella. Maaoikeuden 13.6.1990 antamassa päätöksessä vahvistettiin Haamukoski-nimisen tilan muodostaminen Änkilän kylään. Päätöksen mukaan Kokkolanjoessa Änkilän ja-

kokunnan puolella ei ole ollut verollepantuja tullimyllyjä eikä yhtiö ole esittänyt selvistä siitä, että se olisi muullakaan tavoin saanut koskien vesivoimaa Änkilän jakokunnan puolella omistukseensa. Tuomioilla ei kuitenkaan ole oikeusvoimaisesti ratkaistu sitä, kuka Hiitolanjoen kosket omistaa tai kenellä on oikeus käyttää koskien vesivoimaa. Maaoikeudella ei ole ollut käytössään asiakirjoja, joista selviää, että ainakin Juvankoskessa joen länsirannalla Änkilän puolella on sijainnut verolle pantu tullimylly. Änkilän osakaskunnan oikeus vesivoimaan Änkilän yhteisten vesialueiden osakaskunta ei ole vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentissa säädetyin tavoin tai muutoinkaan osoittanut, että laitoksissa käytettävä vesivoima kuuluisi sille. Kuten edellä on todettu, koskien vesivoiman ei tiedetä olleen Änkilän yhteisten vesialueiden osakkaina olevien talojen vallittavana. Mikäli Änkilän puoleiset osat koskea eivät kuuluisi laitosten omistajille omistus- tai käyttöoikeuden nojalla ja mikäli yhtiöt katsottaisiin velvollisiksi tarjoamaan osakaskunnalle osallistumisoikeutta yrityksiin, on siinä tapauksessa otettava huomioon, että kysymyksessä olevia yhteisistä vesialueista erottamattomia koskia omistetaan erillisinä rajoiltaan määrittelemättöminä määräaloina. Tällöin Änkilän osakaskunnan osakkaiden lisäksi koskia omistaa myös tila Haamukoski RN:o 32, jonka osuus on 26,143 %." 14 Muistio "Hiitolanjoen voimalaitoksen omistusasiakirjat" kuuluu Ylä-Ritakosken osalta seuraavasti: "HIITOLANJOEN VOIMALAITOSTEN OMISTUSASIAKIRJAT Suuri osa alkuperäisistä maanjakoasiakirjoista on tuhoutunut sodan aikana, koska Viipurissa sijainnut arkisto paloi. 1 YHTEISET 1.1 Verolle pannut tullimyllyt 1.1.1 Lyhennysote Kurkijoen kihlakunnan maakirjasta 1895 Längd öfver Mjölqvarnar samt Stamp- och Walkverk i Kronoby härad -------------------------------------------------------- - Ritakoski -------------------------------------------------------- - 26.4.1873 Torp Henrik Matikain, kylä Koitsanlaks N:o 9 (Yläritakosken mylly) -------------------------------------------------------- 1.1.4 Osajäljennökset isojakokartasta (Juvankoski ja Ritakoski) karttapiirroksia

15 Havainnot: Sekä Juvankosken että Kangaskosken mylly on merkinnällä "anläggningsstället" samalla talonnumerolla mutta eri omistajille Kivijärven kylään. Tämä merkintä ei siis tarkoittanut, että myllyt ovat samassa paikassa luetteloon merkityllä tilalla tai kylässä. Paikka on yksilöity toisaalta myllyn nimestäkin ilmenevän kosken mukaan kohdassa "anteckningar". Juvankosken länsiranta on ollut kruununtilaa N:o 13 Änkilän puolella ja itäranta perintötaloa N:o 8 Koitsanlahden puolella. Jäljempänä ilmenee, että Karvosen mylly sijaitsi Juvankosken länsirannalla eli Änkilän puolella. Johtopäätös: Edellä mainitut kosket eivät olleet kylien yhteisiä, vaan kuuluivat myllyjen omistajille. Verollepantaessa tutkittiin omistusoikeus. Myöhemmin perustettuun maarekisteriin ei merkitty tällaisia myllyjä tai koskia (Kyösti Haataja: Maanjaot ja talojärjestelmä s. 781-782). Tullimyllylle ennen v 1868 annetun lupapäätöksen on katsottu osoittavan, että sittemmin verolle pannun myllyn omistajalla ja hänen saantomiehillään on omistusoikeus myllyyn ja myllynpaikkaan. Erikseen verollepantu ja maakirjaan erityisenä kiinteistönä merkitty mylly kuului myllyn omistajalle erityisenä, hänen muusta tilastaan erotettuna kiinteistönä, jota voitiin erikseen luovuttaa ja joka muutenkin oli erityistä kiinteistöä koskevien säännöksien alainen (Kyösti Haataja Vesioikeus I s 250, 258). Myllyt näyttää merkityn siihen kylään, missä myllyrakennus/myllytontti/myllyn omistajan tila oli. Näin ollen siitä ei voi päätellä, minkä puoleinen koski olisi kuulunut myllylle. Jäljempänä oikeuden pöytäkirjassa Georg Reinholdsson esitetään tilan N:o 2 omistajana, joten myllyluettelossa mylly näyttää olevan merkitty myllyn omistajan tilalle kuuluvana eikä osoita, onko mylly Änkilän vai Koitsanlahden puolella jokea. Koitsanlahden/Kivijärven puolelle rakennetut myllyt saivat tarvittaessa käyttää kosken koko vesivoiman. 1.2 Tullimyllyille erotettu isojaossa myllytontit 1.2.1 Isojakoasiakirja 1844/1849: Isojaossa erotettu Koitsanlahden lohkokunnan tiluksista myllytontit Ritakosken, Kangaskosken ja Joenkosken (Juvankosken) tullimyllyille. Johtopäätös: Isojaossa ei jaettu koskia tai vesialueita. Myllytonttien erottamisen isojaossa ympäröivistä tiluksista on katsottu osoittavan sen, että mylly ja koski katsottiin kuuluvaksi erilliselle yksityiselle omistajalle, joten ei ollut kylän yhteinen eikä tilalle kuuluva mylly. Näiden tullimyllyjen omistajien oikeudet siis säilyivät isojaossa. 1.3 Kosket oli kiinnitetty myllyn omistajan veloista 1.3.1 Rasitustodistus 22.12.1910: Kaikissa koskissa sijaitsevat voimalaitokset koskineen on kiinnitetty, joten niiden omistus oli tutkittu tai muuten selvä. Juvankosken myllytonttineen ja koskineen "Ritakoskinimisen talolla no 9 Koitsanlahden kylässä sijaitsevan tullijauhomyllyn, tonttineen ja koskineen" Johtopäätös: Kosket katsottiin myllyn omistajan omaisuudeksi eikä niitä puolitettu.

16 ------------------------------------------------------------------------------ 3 RITAKOSKI Omistusluettelo liitteenä. "Yläritakosken mylly sijaitsi Yläritakosken tilalla N:o 9 1916 P J Reinkainen myi Osakeyhtiö Jouhkolalle (Sourander:v. 1919 Ab Simpele) 28.11.1895 Kiinnekirja Petter Juhana Reinikaiselle 29.9.1894 Antti Yrjönpoika Sinkkonen myi Petter Juhana Reinikaiselle 26.4.1873 Verolle pantu Anders Jöransson Sinkkonen ja vuokraaja Matti Pääkkönen" 3.1 Verolle pannut tullimyllyt 3.1.1 Ote maakirjasta 1868 ------------------------------------------------------------------------------- - Yläritakoski qvarn, sijainti Koitsanlahti Yläritakoski N:o 9, omistaja Henrik Matikainen, verolle pantu 26.4.1873 ------------------------------------------------------------------------------- 3.1.3Yläritakosken myllyn verollepano päätös 26.4.1873 Anders Jöransson Sinkkonen ja vuokraaja Matti Pääkkönen hakemusvaiheineen, muun ohessa Ylä-Ritakosken myllyä koskeva Viipurin kuvernöörin 1.2.1872 antama rakentamislupa. 3.1.4 Kartta Yläritakosken myllystä (valtionarkisto) 3.1.5 Piirros Ritakoskessa sijainneista myllyistä 3.2 Lainhuudot 3.2.1 Kauppakirja 31.10.1916 PJ Reinikainen myi Osakeyhtiö Jouhkolalle tiloja ja Yläritakoskessa sijaitsevan myllyn. 3.2.2 Kauppakirja 29.9.1894 ja lainhuutopöytäkirja 1894 Antti Yrjönpoika Sinkkonen myi Petter Juhana Reinikaiselle 1/8 perintötilasta n:o 9 Koitsanlahden Parikkalan kylässä sekä "Ritakosken" mylly ja paikan. Kolme lainhuutoa 1894 ja 1895. Kiinnekirja 28.11.1895 3.2.3 1. lainhuuto 3.10.1877 20 ja kiinnekirja 24.9.1878 Anders Johansson Terävä Anders Johansson Terävä ostanut 24.3.1874 Heikki Yrjönpoika Matikaiselta tulliveromyllyn tontteineen. Esitti Henrik Jöransson Matikaiselle 9.2.1870 annetun kiinnekirjan koko Ritakosken tullijauhomyllyyn Kokkolanjoessa siihen kuuluvine tontteineen. Henrik Jöransson Matikainen oli ostanut 18.2.1869 Isak Litmasen leskeltä Maria Karjalaiselta. 3.2.4 Koottu jäljennös oikeuden lainhuutopöytäkirjasta

17 1) 30.11.1897 lainhuutopöytäkirja, hakija Matti Roiha Antti Juhananpoika Terävä saanut kiinnekirjan 24.9.1878 Ritakoski-nimiselle tullijauhomyllylle Kokkolanjoessa ynnä sille kuuluvalle tonttimaalle, minkä kiinteistön hän kauppakirjalla 24.3.1874 on ostanut Heikki Yrjönpoika Matikaiselta. Matti Roiha ostanut kauppakirjalla 22.10.1897 Antti Juhonpoika Terävältä ja tämän vaimolta. Kuulutettiin Kokkolanjoessa sijaitseva Ritokosken tullijauhomylly tonttineen, myllynpaikkoineen ja koskineen tilalla N:o 9 Koitsanlahden kylässä. 2) 3.10.1877 lainhuutopöytäkirja, hakija Terävä - kauppakirja 24.3.1874 Heikki Yrjönpoika Matikainen myi Antti Juhananpoika Terävälle - 9.2.1870 Henrik Jöransson Matikaisen kiinnekirja koko myllyyn. ------------------------------------------------------------------------------- HAKIJAN 16.3.2007 PÄIVÄTTY VASTASELITYS Hakija on vastaselityksessään lausunut aluksi, että korkeimman hallinto-oikeuden ei ole päätöksessään tarvinnut ottaa kantaa kysymykseen vesivoiman omistuksesta tai siihen kohdistuvista oikeuksista, koska asia on lainvoimaisesti ratkaistu Itä-Suomen maaoikeuden päätöksellä 13.6.1990. Maanmittauslaitoksen rekisterien mukaan M-real Oyj:n osuus on yhteensä noin 1,5 % ja UPM-Kymmene Oyj:n osuus yhteensä noin 7 % osakaskunnan vesistöosuuksista. Vantaan Energia Oy:llä tai Hiitolanjoen Voima Oy:llä ei ole osuuksia. Hakijan käsityksen mukaan tilalla Haamukoski ei ole merkitystä asiassa. Hakijan mukaan ns. ikimuistoiset nautintaoikeudet eivät perustu voimassa oleviin lakeihin eivätkä anna vastapuolelle omistusoikeutta koskiin ja koskivoimaan tällä hetkellä. Kyseiset oikeudet olivat käytössä aikana, jolloin asiaa koskeva lainsäädäntö puuttui. Kun lainsäädäntö sitten kehittyi, ei nautintaoikeuksilla ollut enää merkitystä, vaan siirryttiin asteittain voimaan tulleen lainsäädännön käyttöön. Lisäksi nautintaoikeudet perustuivat tullimyllyjen tarvitsemaan vesivoimaan ja oikeudet kohdistuivat määrätyille henkilöille. Myllyt on sittemmin purettu ja nautintaoikeudet ovat lakanneet. Koskien ja vesialueitten vieressä sijaitsevien maa-alueitten omistuksella ei ole nykyisen lainsäädännön perusteella mitään erityisoikeutta viereiseen vesi- ja koskivoimaan. Ne oikeudet kuuluvat koko osakaskunnalle ja tarkemmat valta- ja omistusoikeudet kohdistuvat vesiosuuksien mukaisesti jokaiselle kiinteistölle. Näin ainoastaan

18 osakaskunta voi myydä tai luovuttaa (vuokrata) erityisoikeuksia vesi- ja koskivoimaan. Yhtiöitten vesiosuuksien omistusmäärillä ei voi hallita koskivoimaa vastoin yli 90 %:n omistajien edustamaa tahtoa. Tähän perustuu hakijan vaatimus, että yhtiöitten on neuvoteltava osakaskunnan kanssa ko. vesivoiman vuokraamisesta tai ostamisesta voidakseen jatkaa voimaloitten hyötykäyttöä. Hakija on lausunut, että yhtiön mukaan voimalaitosluvan hakijalla olisi ollut oikeus koskeen aikanaan myllylaitoksen käyttämän koskivoiman perusteella. Nyt kuitenkaan ei ole kysymyksessä sellainen myllylaitos, jolle nautintaoikeus on aikanaan myönnetty. Lisäksi hakija on todennut, ettei Änkilän osakaskunnan puolella ole missään vaiheessa sijainnut tullimyllyjä, vaan ne kaikki ovat olleet Koitsanlahden osakaskunnan puolella. Hakija on katsonut, että voimalaitosten siirtyminen uudelle omistajalle edellyttää muutoksen tarkastelua yhdessä osakaskunnan ja viranomaisten kanssa. Hakija on vaatinut korvausta Ritakosken osalta yhteensä 250 000 euroa. Korvauksen maksamisesta vastaavat yhteisvastuullisesti Hiitolanjoen Voima Oy ja UPM- Kymmene Oyj. Korvaussumma sisältää oikeuden vesivoiman hallintaan ja käyttöön myös sopimuksen allekirjoituspäivästä 20 vuotta eteenpäin. Hakija on vaatinut, että yhtiöitten tulee sopia asia hakijan kanssa 31.12.2007 mennessä yhtiöille kummallekin erikseen asetettavan 100 000 euron sakon uhalla. Jos sopimuksia ei ole allekirjoitettu 31.12.2007 mennessä, on uhkasakot määrättävä maksettavaksi viimeistään 31.1.2008. Mikäli sopimukseen ei päästä, hakija on ilmoittanut vaativansa voimalaitosluvat peruttavaksi välittömästi, kaikki hakijan vesialueella sijaitsevat rakennukset ja rakennelmat purettavaksi ja koskiuomat saatettavaksi alkuperäiseen luonnontilaansa 31.12.2008 mennessä. Hakija on varannut itselleen oikeuden esittää oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa myöhemmin, kun selviää, aikovatko yhtiöt sopia asiasta.

19 VASTINE Ympäristölupavirasto on 3.9.2007 päivätyllä kirjeellä varannut Hiitolanjoen Voima Oy:lle ja UPM-Kymmene Oyj:lle tilaisuuden vastineen antamiseen hakijan vastaselityksen johdosta. Yhtiöt eivät ole antaneet vastineita. MERKINNÄT 1) Erillisten osaratkaisujen antamiseksi Kangaskosken, Lahnasenkosken ja Ritakosken osalta asiasta dnro ISY-2005-Y-212 on erotettu omiksi asioikseen Ritakosken osuus dnroksi ISY-2009-Y-17 ja Lahnasenkosken osuus dnroksi ISY-2009-Y-18. Kangaskosken voimalaitosta koskeva osaratkaisu annetaan tänään päätöksellä nro 14/09/2 ja Lahnasenkoskea koskeva osaratkaisu päätöksellä nro 16/09/2. 2) Asiaa ratkaistaessa olivat käsillä Änkilän osakaskunnan korvaushakemusta koskevan päätöksen nro 34/02/2, 20.6.2002 (Vaasan hallinto-oikeus 20.5.2003 ja korkein hallinto-oikeus 26.10.2005) perusteena olleet asiakirjat. 3) Lisäksi ympäristölupavirasto on tänään antanut päätöksen nro 13/09/2 Änkilän yhteisalueosakaskunnan hakemukseen, joka koski osallistumistarjousmenettelyyn velvoittamista Hiitolanjoen Juvankosken voimalaitoksen osalta (dnro ISY-2005-Y-213). YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU KÄSITTELYRATKAISU Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 26.10.2005 palauttanut asian ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentissa tarkoitettuna hakemuksena eli hakemuksena, jolla ympäristölupavirastoa on pyydetty määräämään aika, jonka kuluessa voimalaitosten omistajan on ryhdyttävä vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun ns. osallistumistarjousmenettelyyn. Tämän vuoksi jätetään nyt käsiteltävänä olevaan asiaan kuulumattomina tutkimatta Änkilän osakaskunnan Hiitolanjoen Voima Oy:hyn tai UPM-Kymmene Oyj:hin kohdistamat vaatimukset, jotka

koskevat velvoittamista sopimaan asiasta, vesivoiman korvaamista tai muiden vahinkojen ja edunmenetysten korvaamista. 20 Koska UPM-Kymmene Oyj ei enää omista voimalaitoksia Hiitolanjoella, hylätään osallistumistarjousmenettelyn käynnistämistä koskeva vaatimus yhtiöön kohdistuvalta osalta. PÄÄASIARATKAISU Ritakosken voimalaitos Hiitolanjoen Voima Oy velvoitetaan 10 000 euron sakon uhalla viimeistään 30.9.2009 ryhtymään vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun menettelyyn voimalaitoksella käyttöön otetun Änkilän kylän yhteisen vesivoiman osalta, ellei yhtiön ja osakaskunnan kesken muusta sovita. Ellei edellä mainittua määräystä noudateta, uhkasakon tuomitsemisesta päättää uhkasakkolain 10 :n nojalla ympäristölupavirasto eri hakemuksesta. Perustelut 1. Sovellettava säännös Vesilain 3 luvun 17 :n 2 momentin mukaan se, joka voi osoittaa oikeutensa 1 momentissa tarkoitetussa voimalaitoksessa käyttöön otettuun vesivoimaan, voi hakemuksella pyytää ympäristölupavirastoa määräämään ajan, jonka kuluessa voimalaitoksen omistajan on ryhdyttävä vesilain 3 luvun 9 :ssä tarkoitettuun ns. osallistumistarjousmenettelyyn. Määräyksen antaminen edellyttää, että toisen omistaman vesivoiman käyttämisestä ei ole ennen vesilakia vallinneen lainsäädännön mukaisella rakentamisluvalla toimivan voimalaitoksen osalta määrätty tai tiettävästi sovittu.

21 2. Osapuolten esittämä selvitys Änkilän osakaskunnan mukaan sen oikeus Ritakosken voimalaitoksessa käyttöön otettuun vesivoimaan perustuu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 26.10.2005 mainittuun Itä-Suomen maa-oikeuden 13.6.1990 antamaan päätökseen. Sanotulla maaoikeuden päätöksellä on pysytetty toimitusmiesten päätösten 23.4.1987 ja 3.5.1989 lopputulos, jonka mukaan eräiden Sosialististen Neuvostotasavaltojen liiton puolelle jääneiden tilojen koskiosuuksista on rajakuntien tilusjärjestelylain 52 :n 1 momentin mukaisesti Rautjärven kunnan Änkilän kylään muodostettu Haamukoskiniminen talo RN:o 32:0, joka käsittää 0,26143 osaa muun muassa Ritakosken vesivoimasta. Toimitusmiesten päätöksen 3.5.1989 mukaan missään vaiheessa ei ole esitetty, että Kokkolanjoen (Hiitolanjoen) rakennettujenkaan koskien omistus Änkilän jakokunnassa kuuluisi Yhtyneet Paperitehtaat Oy:lle. Maaoikeuden päätöksessä on lausuttu, että Viipurin läänin vuoden 1874 maakirjaan sisältyvän Parikkalan pitäjän samalta vuodelta olevan myllyluettelon mukaan Kokkolanjoessa Änkilän jakokunnan puolella ei ollut erillisinä verollepantuja tullijauhomyllyjä. Lisäksi maaoikeus on todennut, ettei valittajana maaoikeudessa tuolloin ollut Yhtyneet Paperitehtaat Oy ollut esittänyt selvitystä siitä, että se olisi muullakaan tavoin saanut muun ohessa Ylä- Ritakosken vesivoimaa Änkilän jakokunnan puolella omistukseensa. Korkein hallinto-oikeus on 26.10.2005 antamassaan palautuspäätöksessä lausunut, että edellä sanottu huomioon ottaen Ritakosken voimalaitoksessa käytetään Änkilän osakaskunnan vesialueeseen kuuluvaa vesivoimaa. Selvitystä voimalaitoksen omistajan oikeudesta tuohon vesivoimaan kokonaisuutena ei ole esitetty. Ritakosken voimalaitoksen nykyinen omistaja Hiitolanjoen Voima Oy puolestaan on katsonut, että oikeus Ritakosken (Ylä-Ritakosken) vesivoimaan kuuluu yhtiölle. Vesivoiman käyttöoikeuden ja omistusoikeuden perustana ovat tehdyt kaupat koko joen vesivoimasta. Käyttöoikeus vesivoimaan on varmentunut voimalaitosluvilla, missä yhteydessä omistus on tarkistettu. Hakijalla on näyttövelvollisuus asiassa, mikäli ympäristölupavirasto ei pidä historiaan perustuvaa näyttöä riittävänä. Toissijaisesti yhtiö katsoo sillä olevan oikeuden tähän vesivoimaan ylimuistoisen nautinnan perusteella.

22 3. Johtopäätökset Harkittaessa Ylä-Ritakosken nykyisen vesivoimalaitoksen osalta kysymystä luvan haltijan oikeudesta vesivoimaan paikalla aikaisemmin sijainneiden myllyjen lupapäätöksiin perustuen on vallitsevan oikeuskäytännön mukaan (esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden 8.12.1988 antama päätös nro 4922) ennen vuotta 1868 myönnettyjen mylly- ja sahalupien nojalla ratkaisevaa se, kuinka suuri osa kosken virtaamasta on noiden päätösten mukaisilla laitoksilla käytetty. UPM-Kymmene Oyj:n toimittamasta asiakirjaselvityksestä ilmenee, että Ylä- Ritakoskessa on ollut tullijauhomylly, jonka rakentamiseen Viipurin läänin kuvernööri on piiri-insinöörin 17.10.1870 suorittaman katselmuksen jälkeen 1.2.1872 antanut luvan ja jonka verollepano on 26.4.1873 senaatin talousosaston päätöksellä vahvistettu. Asiakirjoista ja niiden liitteenä olleesta kartasta (karttaliite 3.1.4) vuodelta 1872 ilmenee, että mylly on sijainnut kosken koillisrannalla Koitsanlahden kylän talon nro 9 alueella. Päätöksen kertoelmaan otetuissa katselmuksen havainnoissa todetaan, ettei myllyä varten ole ollut tarpeen pato tai ränni, koska suurehko kivi keskellä koskea on palvellut patona muodostaen jyrkän rantakallion kanssa pienen luonnollisen rännin. Varsinainen ylivirtaus on tapahtunut sanotun kiven toiselta puolen. Mylly ei ole aiheuttanut aikaisempaa enempää padotusta. Vaikka myllyn rakenteet olisivat padottaneetkin, vuonna 1872 annetulla myllyluvalla ei ole annettu eikä ole voitukaan antaa käyttöoikeutta vesivoimaan, kuten korkein hallinto-oikeus on todennut Juvankoskea koskevassa päätöksessään nro 2682/26.10.2005 vuonna 1868 voimaan tulleen vedenjohdoista ja vesilaitoksista annetun asetuksen merkityksestä. Ritakosken vesivoimalaitos koko Ylä-Ritakosken poikki rakennettuine patoineen on rakennettu vuonna 1921 ja luvitettu Viipurin läänin maaherran 23.3.1938 antamalla päätöksellä. Kuten korkein hallinto-oikeus on todennut, vesioikeuslain mukaisessa luvassa ei ole annettu eikä voitukaan antaa pysyvää käyttöoikeutta tai edelleen voimassa olevaa määräaikaista käyttöoikeutta laitoksessa käyttöön otettuun, luvan saajalle ennestään kuulumattomaan vesivoimaan. Ympäristölupavirasto edellä lausutun perusteella katsoo, vaikka otetaan huomioon se, että Viipurissa ollut arkisto on tuhoutunut ja asiakirjaselvitys sen vuoksi on osin puut-