Seura / Reportaasi / Ensihoitajan vuorokausi (julkaistu 46/2014) Toimittaja Susanna Chazalmartin, kuvaaja Jyrki Nikkilä Ambulanssilla peittoa nostamaan Ensihoitajat on koulutettu antamaan kiireellistä hoitoa. Usein työaika kuluu aivan muunlaisissa tehtävissä. Sumuinen lokakuun aamu valkenee Kemissä. On kello kahdeksan torstaiaamuna. Länsi-Pohjan keskussairaalan kyljessä sijaitsevassa ambulanssihallissa kymmenen vihreisiin uniformuihin pukeutunutta ensihoitajaa käy kenttäjohtaja Sini Ottelinin kanssa läpi edellisen vuoron tapahtumia. Vuoroaan aloittavat jaksavat vielä heittää huulta, mutta vuoroaan päättävien hoitajien jutustelu alkaa olla laimeaa. Heillä on takana 24 tuntia töitä, ja vain muutaman tunnin katkonaiset unet toimipisteen lepohuoneissa. Matti Suopajärvellä ja Janne Nikkilällä työvuoro on vasta alkamassa. He ovat tänään työpari ML121-ambulanssissa. Se hoitaa päiväaikaan ensisijaisesti vähemmän kiireiset, eli C- ja D-tason hälytykset. ML 122 lähetetään ensimmäisenä kiireellisiin A- ja B-tason hälytyksiin. Ilta kahdeksasta aamu kahdeksaan ML 121 hoitaa lähes kaikki Kemin alueen tehtävät. Suopajärvellä on takanaan lähes 30 vuotta ambulanssissa, ensin lääkintävahtimestarina, sitten sairaanhoitajana. Nikkilä on ensihoitoon erikoistunut sairaanhoitaja ja tehnyt samoin töitä jo pitkään yli 15 vuotta. Miehet ovat nähneet, kuinka kynnys kutsua ambulanssi apuun on laskenut viimeisten vuosien aikana. Osalla soittajista hätä on aito ja ensihoitaja voi pelastaa henkiä, mutta välillä joutuu ajamaan kymmeniä kilometrejä paikkaamaan humalaisen saamaa haavaa sormessa. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta työmoraaliin. Lasten hoito koskettaa Raportin jälkeen pienessä kahvihuoneessa on ahdasta. Television aamu-tv:n äänet peittyvät keskustelun alle. Lähes joka vuoroon osuvat vakisoittajat kuumentavat hoitajien tunteita. Ensihoitopäällikkö Markku Alalahti kertoo miehestä, joka on soittanut puolen vuoden aikana 150 kertaa hätäkeskukseen, ilman oikeaa syytä. Ja joka kerta on lähdettävä. Jos sama määrä vääriä hälytyksiä olisi tehty palolaitokselle, olisivat korvaukset voineet olla huomattavia, Suopajärvi huomauttaa. Mutta, tulee mitä tulee, kaikki on hoidettava. Kymmenen yli yhdeksän Suopajärven ja Nikkilän radiopuhelimet piippaavat. Päivän ensimmäinen keikka on "kaksisataa celcius", pieni liikenneonnettomuus. Suopajärvi ja Nikkilä kaatavat loput kahvit mukeista lavuaariin ja lähtevät kohti ambulanssihallia. C-hälytysten kohdalla ei tarvitse pistää juoksuksi, mutta viivytelläkään ei saa.
Kohteessa Suopajärvi testaa skootterilla kaatuneen tytön raajojen liikkumiset, etsii ruhjeet ja paikkaa ne. Käy ilmi, että tyttö on selvinnyt pintanaarmuilla. Miehet auttavat hänet ambulanssiin ja lähtevät viemään kohti terveyskeskuksen päivystystä. Lapsille sattuneet onnettomuudet ja sairaudet koskettavat usein eniten. Onneksi tämä keikka päättyi onnellisesti, Suopäjärvi huokaisee. Kiireettömät tehtävät lisääntyvät Takaisin asemalle päästyään miehet hälytetään läheiseen hoitokotiin. Henkilökunta on soittanut ambulanssin iäkkäälle asukkaalle, joka on kärsinyt vatsataudista. Paikan päällä tehtävä kirjataan niin sanotun X-luokituksen alle. Se tarkoittaa sitä, ettei potilasta tarvitse kuljettaa ambulanssilla, vaan hänen terveydentilansa voidaan määrittää kohteessa ja hänet voidaan ohjata tarvittaessa muiden palveluiden piiriin. Nikkilä ja Suopajärvi ymmärtävät hyvin, ettei henkilökunta halunnut ottaa riskiä siitä, että potilaan kunto heikkeneekin. He hoitavat kuitenkin paljon myös sellaisia tehtäviä, jotka esimerkiksi kotisairaanhoito tai kotipalvelu olisivat voineet hoitaa. Välillä kieltämättä tuntuu, että turhaanko niitä kouluja tuli monta vuotta käytyä. On sääli, jos periaatteessa meille kuulumattomat työt vievät aikaa itse ensihoitajan ydintyöstä, eli kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden hoitamisesta. Tässä tapauksessakin kävi niin, että samaan aikaan tuli A- hälytys, jonne piti lähettää toinen yksikkö, Nikkilä sanoo. Kiireettömät tehtävät ovat kuitenkin lisääntyneet koko maassa. Jopa joka kolmas Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirinkin sisällä tapahtuvista ensihoidon tehtävistä on X-tehtäviä. Puolet X-tehtävistä on sellaisia, joissa hoidolle ei ole tarvetta ensinkään. Siis turhia hälytyksiä? Ei välttämättä turhia, mutta väärälle toimijalle. Usein paikalle kaivattaisiin enemmän esimerkiksi sosiaali- tai vanhuspuolen ammattilaisia, Nikkilä muotoilee. Näihin ongelmiin ensihoitajilla ei välttämättä ole tarjota muuta kuin empatiaa ja sympatiaa, Suopajärvi myöntää. Ambulanssi on perälauta Vielä 90-luvulla X-tehtäviä ei tullut juuri ollenkaan. Markku Alalahden mukaan tilanteen muuttumiseen on useita syitä. Ensinnäkin ensihoito kykenee arvioimaan potilaan terveydentilaa nykyään huomattavasti tarkemmin ja toteamaan, mikäli välitöntä ensihoidon- tai kuljetustarvetta ei ole. Toisekseen ihmisten uusavuttomuus on lisääntynyt. Kaikki eivät osaa arvioida omaa terveydentilaansa ja huolehtia itsestään. Suurimpana syynä Alalahti pitää kuitenkin hätäkeskuslaitoksen organisaatiomuutosta, joka yhdisti hätäkeskukset vastaamaan yhä isommista maantieteellisistä väestöalueista ensin Rovaniemelle ja sitten Ouluun.
Tämä on jostain syystä laskenut rimaa tehdä hälytys. Hätäkeskuslaitos on sisäasianministeriön alainen virasto, jonka toimintaa säädellään laeilla. Työntekijöillä on valtion virkamiehinä rikos- ja vahingonkorvausoikeudellinen vastuu tekemisistään. He varovat tekemästä ohareita, joten he siirtävät tehtävät ja sitä myötä vastuun helposti eteenpäin. Se on tietysti periaatteessa hyvä asia, mutta samalla se lisää tehtäviä, mitkä eivät kuulu ensihoidolle. Nikkilästä ja Suopajärvestä tuntuu joskus, että hätäkeskuksesta menisi läpi vaikka pitsatilaus. Me olemme usein se perälauta. Ihminen saattaa soittaa hätäkeskukseen kun puhelimesta on saldo lopussa ja vain 112-puhelut onnistuvat. Hätäkeskus lähettää ambulanssin, kun ei tiedä mitä muuta tehdä, Nikkilä tuskailee. Ensihoidon tehtävät ovat myös miesten mielestä suoraan verrannollisia kunnan palveluiden toimimiseen. Mitä huonommin sosiaalitoimi, mielenterveyspalvelut, vanhuspalvelut ja terveyskeskus vetävät, sen useammin saavat Nikkilä ja Suopajärvi vetää ylleen keltaisen turvaliivin ja hypätä ambulanssin rattiin. Tunti per keikka Juuri ennen lounasaikaa ensihoitajien apua kaipaa sekavasti käyttäytyvä ihminen, joka on uhannut itsemurhalla. Tämä on Matin heiniä, Nikkilä huikkaa. "Ensin pelastettiin suutari Andersson, sitten suutari Pesonen ja suutari Pettersson. Halleluja, synneistä pois! Minun rumpuni pelastusta soi." Nikkilä lauleskelee ambulanssin rattia kääntäessään. Radio Rock on väännetty hiljaiselle, etteivät mahdolliset kyytiin tulevat potilaat häiriinny. Kohteessa miehiä on vastassa hermostuneen oloinen nainen, joka on valvonut useamman yön, sekä poliisit. Ensihoitajat käyttävät puhetaitojaan ja saavat potilaan rauhoittumaan. He vievät potilaan terveyskeskuksen päivystykseen. Tässä ammatissa pitää olla paitsi hoitaja, myös lastenvahti, mielenterveyshoitaja, siivooja ja sosiaalityöntekijä. Kun oma asiantuntijuus ei enää riitä, kuljetamme potilaan jatkohoitoon, Suopajärvi toteaa. Aikaa tehtävän suorittamiseen kuluu raportteineen reilu tunti. Se on keskimääräinen tehtävän kesto. Kaiken kaikkiaan Kemissä hoidetaan noin 4000 tehtävää vuodessa. Se tekee noin 11 tehtävää päivässä. Joskus tehtävissä kuluu pidempään. Kiireelliset siirrot Oulun yliopistolliseen sairaalaan vievät helposti neljä tuntia. Osa potilaista vaatii perusteellisempaa hoitoa kotona ennen kuin heidät voidaan kuljettaa sairaalaan. Aikaa vievät myös byrokratia ja ajoittain potilaan vastahankoisuus.
Senkin Suopajärvi ja Nikkilä ehtivät vielä tässä vuorossa kokea. Mutta ensin syödään lounas. Toinen yksikkö joutuu jättämään lähes koskemattomat lautaset ja maitolasit ravintolan pöytään kun jossain päin kaupunkia ihminen saa sydänkohtauksen. Suopajärvi ja Nikkilä saavat tänään syödä rauhassa. Poliisi turvaa selustan Noh, tästähän tuli ihan mielenterveyspäivä, Suopajärvi ihmettelee, kun seuraava hälytys viisi yli kaksi, kesken auton pesun, tulee. Tällä kertaa apua tarvitsee ihminen, joka pelkää mopolla liikkuvia asemiehiä. Hätäkeskus on luokitellut soiton kategoriaan 785 D. Suomeksi se tarkoittaa mielenterveyspotilasta. Tarkempia tietoja lukiessaan Suopajärvi toteaa, että arvio on todennäköisesti oikea. Miehet suihkuttavat pesuaineet ambulanssin kyljestä, vaihtavat suojavaatteet turvaliiveihin ja nousevat auton kyytiin. Matkalla Suopajärvi päättää, ettei kohteeseen mennä ilman poliisia. Oma turvallisuus on taattava joka tehtävässä. Meillä on käytössä luotiliivit, mutta vähänkään epäilyttäviin kohteisiin pyydetään aina poliisin virka-apua. Pidämme myös huolen siitä, että ambulanssi pääsee lähtemään kohteesta esteettömästi ja uloskäynti potilaan kotoa on turvattu. Perillä käy ilmi, että poliisin tarjoama suoja on perusteltua: potilas on selkeästi harhainen ja hänellä on käytössään ase. Kun poliisi varmistaa turvallisuuden, ensihoitajat pääsevät tekemään omaa työtään. He selvittävät mikä potilaalla on hätänä ja arvioivat minkälaista apua hän tarvitsee. Puolen tunnin neuvottelun jälkeen he saavat asiakkaansa poliisin saattamana ambulanssiin ja päivystävän lääkärin vastaanotolle. Lääkäri tekee oman haastattelunsa jälkeen potilaasta tarkkailulähetteen naapurikaupungin psykiatriseen sairaalaan. Se tarkoittaa kolmen päivän pakkohoitoa. Suopajärvi, Nikkilä ja poliisit suuntaavat nyt potilaan kanssa ambulanssin keulan kohti Torniota. Aikaa koko toimitukseen kuluu kolme tuntia. Väärät hälytykset työllistävät öisin Yksi ensihoidon tehtäviä lisännyt muutos on ollut turvapuhelinten päivystyksen siirtyminen Helsinkiin. Jos vanhus Kemissä painaa yöaikaan hälytysnappulaa, tieto siitä menee Helsingin keskukseen ja siitä eteenpäin Kemin ensihoidolle. Ensihoitajat käyvät katsomassa mikä vanhuksella on hätänä ja hoitavat tarvittaessa. Aika usein hoitoa ei tarvita. Meillä on näitä tapauksia, että vanhus kysyy kelloa tai hän pyytää nostamaan lattialle tipahtaneen peittonsa. Kun makaa kotona yksin sairaalasängyssä ilman että pääsee liikkumaan, apua tietysti tarvitsee. Mutta se, onko se apu välttämättä ambulanssi, on eri asia, Suopajärvi ihmettelee. Tähänkin vuoroon yksi aiheeton tupu-hälytys mahtuu. Nikkilä ja Suopajärvi hakevat avaimen
kotisairaanhoidon tiloista ja ajavat kohteeseen, josta he löytävät iäkkään asiakkaan nukkumassa tyytyväisenä vuoteessaan. Parempi tietysti näin, Suopajärvi toteaa. Illan ja yön aikana miehet käyvät vielä tarkastamassa humalaisen, rintakipua valittavan miehen tilanteen, siirtämässä vanhuksen ensiavusta terveyskeskuksen vuodeosastolle ja nostamassa lattialle kaatuneen miehen takaisin sänkyynsä. Tässä vuorossa ei pelastettu ihmishenkiä, mutta toisaalta kukaan ei myöskään yrittänyt kutsua ambulanssia vain päästäkseen autokyydissä keskustaan. Aamuyöstä Suopajärvi ja Nikkilä ehtivät nukkua muutaman tunnin. Hetken aikaa valtakunnassa on kaikki hyvin. Kukaan ei tarvitse heitä.