merkonomi Autetaan yhdessä! Auvoisempaa aikaa Joronjäljessä! Uusi Jäsenetu Vuoden kirjanpitäjä Kehonhuolto - Uusi Jäsenetu SMYL ry:n jäsenlehti



Samankaltaiset tiedostot
Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Mikä on ammatillinen tutkinto?

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Tervetuloa työelämään!

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

Maahanmuuttajien saaminen työhön

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) Kuopio. tori

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

Kävijäkysely Helsingin Messukeskus

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

Kävijäkysely Helsingin Messukeskus

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta

OPI UUTTA VERKOSTOIDU ETENE URALLASI MENESTY TYÖELÄMÄSSÄ! myynti- ja markkinointitaitoja some- ja IT-taitoja verkossa tai kasvokkain

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Vastuuta ja valikoimaa

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Toiminnanjohtajan terveiset

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa alkaen

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Preesens, imperfekti ja perfekti

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Kirkon Hallintovirkamiehet

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Kissaihmisten oma kahvila!

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

Sinussa on kasvun mahdollisuus. Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

o l l a käydä Samir kertoo:

Dialogin missiona on parempi työelämä

3. Arvot luovat perustan

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi!

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot alkaen

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Oppisopimuksella ammattiin

Työelämän pelisäännöt

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Hyvä mobiilikortin käyttäjä!

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT


bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

Opettajien tulonhankkimiskulut

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

Attitude Pirkanmaan tulokset

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) Kuopio. Asiakaspalvelu p

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Transkriptio:

merkonomi s New 4 2014 SMYL ry:n jäsenlehti Autetaan yhdessä! Auvoisempaa aikaa Joronjäljessä! Uusi Jäsenetu Vuoden kirjanpitäjä Kehonhuolto - Uusi Jäsenetu 5 11 13 23

Pääkirjoitus Parempaan tulevaisuuteen Vuosi 2014 on siirtymässä historian lehdille. Vuosi on ollut monella tapaa odottavan murroksen aikaa. Ilmasto lämpenee ja tutkijat ovat entistä vakuuttuneimpia siitä, ettei maapallomme kestä nykyistä elintapaamme. Odotamme mitä tapahtuu. Miten merivesien liiallinen lämpeneminen vaikuttaa tuleviin sääilmiöihin? Milloin lähelle merenrantaa rakennettujen kotien asukkaita joudutaan evakuoimaan meren pinnan noustessa? Miten maatalouden ja ruokahuollon käy, jos Etelä-Suomen pellot vettyvät liikaa? Minkälaiset säiden ääri-ilmiöt iskevät Suomeen? Tapahtuuko taloudessa murros? Asiantuntijat tietävät, että nykyinen markkinatalous perustuu velkavetoiseen korttitaloon. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed, Euroopan keskuspankki EPK ja Japanin keskuspankki puhaltavat kilpaa ilmaa vuoronperään, jotta korttitalot pysyvät koossa. Painatetaan suuret määrät uutta rahaa markkinoille ja pidetään korot nollassa tietämättä toimenpiteiden vaikutuksista. Pörssikurssit ovat nousseet ja velkakupla kasvaa. Ketkä joutuvat maksumiehiksi? Miten tämä toimintamalli tulevaisuudessa maksetaan? Nyt maksumiehinä ovat olleet säästäjät ja palkansaajat. Kriittiset asiantuntijat odottavat pörssikurssien ja talouksien romahdusta. Mitä tapahtuu kuka selviää? Sana Joulu maistuu hyvältä suussa, liittyyhän siihen monia mieluisia mielen ja sielun tuntemuksia. Levon, rauhan ja pyhän hetki keskellä arkisia tehtäviä, keskellä maailman rauhattomuutta. Menneiden sukupolvien muistamista, hyvää jouluruokaa, kaunista musiikkia, kristillistä sanomaa, tunnelmaa yksin tai yhdessä läheisten kanssa tätä kaikkea joulunaika parhaimmillaan on. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua kaikille! Aloitamme kohta uuden, avaamattoman sivun vuodelle 2015. Toivotan Teille kaikille elämisen mahdollisuuksia! Nuorille valmistuville ja työtä hakeville töitä, työttömyysja lomautusuhkien alla eläville uskoa tulevaisuuteen, eläkkeelle jääville kohtuullista toimeentuloa! Mikä tärkeintä, rauhaa tuleville vuosille! Onneksi asioilla on taipumusta järjestyä myös oikeinpäin! Niin kuin Yhdysvaltojen suurlähettiläs optimisesti sanoi, teollisuudella on vielä aikaa kehittää uusia innovaatioita, joilla ilmaston lämpeneminen saadaan pysähdytetyksi. Maailman taloudet voidaan saada kasvu-uralle, työttömille töitä ja velkaantuminen hallintaan. Myös asioiden positiivinen kehitysmalli on mahdollinen. Markku Mikkola hallituksen puheenjohtaja TILAA VALMISTUJAISLAKKISI SMYL:stä LÄHETÄ TILAUS SÄHKÖPOSTILLA OSOITTEESEEN: INFO@SMYL.FI TAI POSTITSE: SMYL RY, PENGERKATU 1 B, 00530 HELSINKI kirjoita tilaukseen l minkä valmistujaislakin tilaat: merkonomi, datanomi, tradenomi, restonomi, joku muu: mikä? l lakin koko (mittaa päänympärys) l lisää tilaukseen: oma nimesi, lähiosoite, postipaikka, sähköpostiosoite, puhelinnumero l saat maksutiedot sähköpostiisi l maksusuorituksen saavuttua tilillemme postitamme lakin tai voit erikseen sopia lakin noudosta. LAKIN HINTA 80 euroa + postikulut 2 Merkonomi News 4 / 2014

s merkonomi New SMYL JULKAISIJA Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto SMYL ry Pengerkatu 1 B, 00530 Helsinki Puhelin 0400 996 346 info@smyl.fi www.smyl.fi PÄÄTOIMITTAJA Anna-Maija Kunnas Puhelin 0400 996 346 anna-maija.kunnas@smyl.fi TOIMITUSSIHTEERI Heljä Haapala Merja Äimänen TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Markku Mikkola TOIMITTAJAT Kaarina Suonperä Tiina Perola Jonne Perola KUVAAJA Heikki Kunnas 4 2014 ry:n jäsenlehti Autetaan yhdessä! Auvoisempaa aikaa Joronjäljessä! Uusi Jäsenetu Vuoden kirjanpitäjä Kehonhuolto - Uusi Jäsenetu KANNEN KUVAT: JONNE PEROLA HEIKKI KUNNAS MATERIAALI JA YHTEYDENOTOT merkonominews@smyl.fi Toimitus vastaanottaa sitoumuksetta kuvia ja kirjoituksia. 5 11 13 23 TÄSSÄ NUMEROSSA 4 / 2014 2... Pääkirjoitus Parempaan tulevaisuuteen 4... Jäsenmaksut 2015 5... Autetaan yhdessä 6... Hellankukkarossa osa 1 7... Oppisopimus - Hyvä Diili 8... Mitä kuuluu merkonomi? 10... Auvoisempaa aikaa Joronjäljessä! 11... Majoitustarjous 12... SMYL-syysliittokokous 13... Vuoden kirjanpitäjä Hyvä tietää - koonnut Tiina Perola 14... Procountor helpottaa kuittirumbaa Työnhakupeli 15... 24Rent-yhteiskäyttöautopalvelu Uusyrityskeskus - 6000 uutta yritystä 16-17... Jäsenmaksuun sisältyvät If-vakuutusedut 18-19... Meiltä ja Muualta 20-21... Irtisanomisaika Työsuhdejuristien palsta 22... Edessä alan vaihto 23... Kehonhuolto-ohjelma: JÄSENETU 24-30... Tapahtumat 31... Yhteystiedot 32... Jäsenhankintakampanja Liity jäseneksi tai suosittele jäsenyyttä! Etuna: edullinen majoitus von Stackelberg hotellissa Tallinnassa Autetaan yhdessä! Huolla kehoasi! TAITTO Anna-Maija Kunnas PAINO Kirjapaino Uusimaa, Porvoo TEKNISET TIEDOT Mediakortti ISSN 2242-0053 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Merkonomi News 4 / 2014 3

UUSI UPEA JÄSENHANKINTAKAMPANJA LEHDEN TAKAKANNESSA! 18100 Helsingin Merkonomit ry MAIJA MEIKÄLÄINEN Tällä jäsenkortilla saat kaikki SMYL ry:n jäsenedut. Kattava luettelo jäseneduista www.smyl.fi, vakuutukset www.if.fi/smyl. Leisure time Traveller s Insurance (201-3695602) is included for the member and his/her accompanying children under 20 years of age. The policy is valid for 45 days from the beginning of the journey. If P & C Insurance Company Ltd, FIN-00025 IF, Finland. Tel. (24h) +358 800 1 3800, Fax +358 10 514 4137 HUOM! Vakuutus voimassa enintään 45 vrk:n vapaaajan matkoilla. Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto - SMYL ry Pengerkatu1 B, 00530 Helsinki, Finland +358 400 996 346 info@smyl.fi Postitamme kalenterivuoden 2015 jäsenmaksulaskut tammikuussa, eräpäivä on helmikuun 2015 puolessa välissä. Uusille jäsenille lähetämme jäsen/vakuutuskortin samassa laskun liitteenä. JÄSENEDUT Edullisella jäsenmaksulla saat paljon rahanarvoisia jäsenetuja. Työsuhdejuristin neuvontapalvelut Oikeudellista neuvontaa jäsenetuhintaan Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus Matkustajavakuutus (alle 70 vuotiaat) Etuja itse ottamiisi vakuutuksiin (koti, auto-, henkivakuutus ym.) Koulutusedut Ostoedut SMYL-jäsenlehti neljä kertaa vuodessa Liiton matkat ja tapahtumat Paikallisyhdistyksen tarjoamat palvelut ja tapahtumat JÄSENMAKSU Jäsenmaksun suuruus vaihtelee yhdistyksittäin, ainoastaan 79-98 euroa koko kalenterivuosi 2015 Opiskelijajäsenyys 0 euroa Jäsenmaksu on verotuksessa vähennyskelpoinen! VUODEN 2015 JÄSENMAKSUT (euroa) VARSINAINEN JÄSEN OPISKELIJA- JÄSEN SENIORI- JÄSEN YLI 70 v Helsingin Merkonomit ry 98 0 42 Karjalan Merkonomit ry 89 0 46 Kouvolan Seudun Merkonomit ry 85 0 42 Kymenlaakson Liiketalous ry 81 0 38 Lakeuden Merkonomit ry 79 0 46 Porin Seudun Merkonomit ry 89 0 35 Porvoon Merkonomit ry 83 0 30 Tampereen Merkonomit ry 92 0 30 Turun Merkonomit ry 92 0 49 Liity erikseen valitsemaasi työttömyyskassaan! Huom! Jos olet yrittäjä, liity yrittäjien työttömyyskassaan. Kassan jäsenyys ei sisälly liiton jäsenyyteen! 4 Merkonomi News 4 / 2014

Lukijalle OPISKELIJA: Nyt kannattaa liittyä jäseneksi! Opiskelijajäsenyys maksaa 0 euroa koko kalenterivuoden 2015 ja saat 1.1.2015 alkaen käyttöösi kaikki varsinaisen jäsenen jäsenedut matkustajavakuutusta ja neuvontapalveluja myöten. Lisäksi lähetämme sinulle jäsen/vakuutuskortin ja saat SMYL-liiton jäsenlehden neljä kertaa vuodessa ja tietenkin saat jäsenetuina paljon vaihtuvia matka-, osto-, koulutus- ym. etuja. Jäsenmaksua jäsenyydestä alat maksamaan vasta tutkinnon suoritettuasi. Liity jäseneksi www.smyl.fi-sivulla olevalla hakemuskaavakkeella. Hyvän jouluntoivotus kaikille ja Menestystä tulevalle vuodelle! Anna-Maija Kunnas päätoimittaja toiminnanjohtaja Autetaan yhdessä! Suo itsellesi hyvä joulumieli ja lahjoita pienelle, köyhälle srilankalaislapselle mahdollisuus koulunkäyntiin. Osta lapselle koulukengät! Yksi kenkäpari maksaa 6 euroa Sinulle sopivan tukilahjoituksen voit lähettää pienen suomalaisen ruohonjuuritason avustushanke Lotus Hill ry:n tukijäsentilille: FI36 5284 0220 0488 84 Liity onnellisten lahjoittajien joukkoon osoitteessa: www.positiivarit.fi/lotushill Helmikuuhun 2014 mennessä köyhiin kouluihin on jaettu lähes 10.000 paria koulukenkiä sekä koulu- ja hygieniatarvikkeita köyhien kylien lapsille. Positiivarit on mukana auttamassa ja tukemassa heitä, jotka apua todella tarvitsevat. Olemme keränneet lasten iloksi kymmeniä tuhansia kiiltokuvia sairaaloihin, vesitankkeja, kenkiä ja koulureppuja Sri Lankaan, euroja joulupataan, kummiryhmän vammaisten ja tsunamin orvoiksi jättämien lasten auttamiseksi jne. Ohjaamme avun aina suoraan kohteeseen ilman minkäänlaisia välityspalkkioita. Tutustu kohteisiin ja ole itsekäs hankkimalla hyvä mieli itsellesi auttamalla toisia. Merkonomi News 4 / 2014 5

Hellankukkarossa osa 1 Herrankukkaron Vanhaisäntä Pentti-Oskari Kangas kokoaa toista reseptikirjaansa Kalahullun päiväkirja. Merkonomi Newsin lukijat pääsevät jo etukäteen maistelemaan kirjan herkkuja. Tulipa tässä päivänä muutamana mieleeni isoäitini Uudenkaupungin ulkosaaristosta, Lyökistä. Hän, joka osasi ja oivalsi yksinkertaisuuden ruoan laitossa. Pappa kalasti ja mamma teki kalaruokaa lähes päivittäin. Luin joskus lehtiartikkelin tutkimuksesta, jonka mukaan saariston asukkaat, jotka syövät kalaa runsaasti, elävät pidempään kuin maalaiset, lihaa syövät serkkunsa. Laitoinpa kyseisen lehtileikkeen Herrankukkaronkin ruokapöydän viereiselle seinälle. Yksi yksinkertainen ja uskomattoman herkullinen kalaruoka valmistui näin: Höyrystetty kala Lyökin Mamman mukaan Kalaa Suolaa Vettä Lämmitä uuni 220-asteiseksi. Lämmitä kuumaksi kasari, ruukku tai muu uuniastia, jossa on tiivis kansi. Lisää astian pohjalle sentin verran vettä. Odota, että vesi alkaa höyrytä. Lisää valmiiksi suolatut kalan palat (kannattaa leikata kala valmiiksi annospaloiksi). Hauki on kala. Ahven on kala. Kuha ja siika ovat kaloja. Turska on kala. Lohi on kala ja nyt ympäristöaktivistien pannasta päässyt kirjolohikin on kala. Ja hyvä kala onkin, puhdas ja hyväöljyinen. Anna kypsyä höyryssä noin 10 12 minuuttia (paksut kalapalat vaativat hiukan kauemmin). Koeta välillä teräväkärkisellä veitsellä kalan sisältä sen kypsyyttä. Punaiset kalat voivat olla keskeltä vähän roseeta. Nautitaan esimerkiksi keitettyjen kuoriperunoiden tai vanhanajan lehtisalaatin kanssa. Vanhanajan lehtisalaatti Kulhollinen salaatinlehtiä 1 dl kuohukermaa 1 tl sinappia 1 tl sokeria Ripaus suolaa 1 rkl etikkaa 2 kovaksi keitettyä kananmunaa Lyökin mamman tyttärenpojan vinkki: Laita uunivuokaan nesteeksi osa (tai kokonaan) valkoviiniä. Saat hienon maun kalaan. Alkoholihan poistuu höyryn mukana 76 asteessa. Ei ole siis vaaraa kalaruokakekkulista. Huuhdo salaatinlehdet tarvittaessa, valuta ja revi. Vaahdota kermaa hiukan, mutta jätä se löysäksi. Sekoita joukkoon etikka, mausteet sekä kuoritut ja hienonnetut kananmunat. Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua. Hyvän mielen reseptejä saat lisää ILMAISEKSI. Tilaa itsellesi joka perjantai osoitteesta www.perjantairesepti.fi. TILAA! Onnellisen miehen keittokirja ilman keittoja ja muita Oskari Onnellisen kirjoja osoitteesta www.oskarionnellinen.fi Tilaamalla autat heitä, jotka muut ovat unohtaneet. Tuotteiden myynnillä tuetaan Lotus Hill ry:n toimintaa Sri Lankassa köyhien lasten koulunkäynnin aloittamiseen. Kun mies väittää olevansa vanhanaikainen, yksinkertainen ja tykkää kaikesta hyvästä, on ymmärrettävää, että hän tekee ruokaa samoilla tuntemuksilla. Kun mausteina ovat aitous, rehellisyys, nostalgisuus, romanttisuus ja perinteet, on tuloksena ruokaa, joka on yksinkertaisesti hyvää. Kun Pentti-Oskaria aikoinaan uhkasi vatsahaava, hän tiedusteli lääkäriltä ohjeita ruokavalioonsa. "Mistä pidät?" kysyi lääkäri. "Paistetuista perunoista, ruskeasta kastikkeesta ja läskisoosista", vastasi Pentti-Oskari rehellisesti. "Syö mitä mieli tekee. Pääasia, ettei ota päähän. Siitä tulee vatsahaava." 6 Merkonomi News 4 / 2014

OPPISOPIMUS ON Katso video! Tiesithän, että opiskelu ei ole vain lukemista! + työkokemusta + palkkaa + koulutusta = OPPISOPIMUS Oppisopimuksella ammattitaitoa ja menestystä työelämään. Oppisopimuskoulutuksessa et hautaudu kirjapinon alle. Ammatillinen perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto hankitaan työpaikalla työssä oppien ja opiskeluja täydennetään teoriaopinnoilla sovitussa oppilaitoksessa. Lue lisää alueesi oppisopimustoimiston sivuilta. www.hyvadiili.fi Merkonomi News 4 / 2014 7

Mitä kuuluu, merkonomi? Maailman ja työelämän muutokset näkyvät kaupallisen alan tutkinnoissa ja etenkin merkonomitutkinnossa. Onkin kiinnostava kurkistaa, mitä kaikkea tutulle tutkinnolle on tapahtunut ja mitä sille nyt kuuluu. TEKSTI: IRA KARLSTRÖM Merkantit ja merkonomit Vielä yhdeksänkymmentäluvulla alin kaupallisen alan tutkinto, ns. kouluasteen tutkinto, oli merkantin tutkinto. Sitä ylempänä, opistoasteen tutkintona kaupallisella alalla oli merkonomitutkinto, viralliselta nimeltään liiketalouden opistotutkinto, merkonomi. Tällöin merkonomit opiskelivat kauppaopistossa tai kauppaoppilaitoksessa ja valmistuivat monelta eri opintolinjalta: markkinointi, laskentatoimi, sihteeri, julkishallinto, ulkomaankauppa, materiaalitalous, rahoitus, matkailu, kirjasto tai atk. Koulutus oli tiukasti säädeltyä ja koulumaista, ja tutkintotodistuksessa arvosana-asteikko oli nelosesta kymppiin. Ammattikorkeakoulu rakennetaan Kun koulutusjärjestelmää uudistettiin vuonna 1998, kouluasteen merkantin tutkinto poistui kokonaan. Samoihin aikoihin opistoaste poistettiin ja Suomeen rakennettiin työelämäsuuntautuneita korkeakouluja, ammattikorkeakouluja. Tutkintonimikkeet eivät silti tutkinnonuudistuksen myötä automaattisesti periytyneet opistoasteelta ammattikorkeakouluun. Kaupallisella alalla kävi juuri näin: merkonomi-nimike ei siirtynyt ammattikorkeakoulututkinnon nimeksi, vaan jäi toisen asteen tutkinnon nimeksi, vaikka ammattikorkeakoulututkinto olikin vaatimustasoltaan hyvin samansuuntainen kuin vanha merkonomitutkinto. Kaupallisen alan ammattikorkeakoulututkinnoksi tuli tradenomin tutkinto. Sen koulutusohjelmat vastasivat pitkälti aiemman merkonomitutkinnon opintolinjoja. Merkonomitutkinnosta ammatillinen perustutkinto Merkonomitutkinnosta tuli ammatillinen toisen asteen tutkinto, "ammattikoulututkinto", ja sen viralliseksi nimeksi muovautui liiketalouden perustutkinto, merkonomi. Nyt merkonomi ei enää ollut opistotasoisen koulutuksen käynyt, vaan henkilö, joka oli suorittanut ammatillisen perustutkinnon. Paitsi että merkonomitutkinnon taso on vaihtunut opistoasteen eli alimman korkea-asteen tutkinnosta perustutkintotasoiseksi, myös merkonomitutkinnon sisältö itsessään on muovautunut vuosien saatossa melkoisesti. Ammatillisten tutkintojen sisältöä ja rakennetta kehitettäessä tärkeimpinä ohjenuorina ovat työelämä ja sen tarpeet: ammatillisten tutkintojen tulee vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. Merkonomius muutoksessa Ammatilliseksi perustutkinnoksi muuttunut merkonomitutkinto sai uudet tutkinnon perusteet vuonna 2000. Opistotason merkonomilinjoja vastaavia osaamisaloja oli enää neljä: asiakaspalvelun ja markkinoinnin, taloushallinnon, toimistopalvelun ja tietohallinnon sekä informaatio- ja kirjastopalvelujen osaamisala. Tuolloin tutkinnossa oli yksi laaja, kaikille merkonomeille yhteinen, pakollinen tutkinnon osa: Liiketalous ja hallinto. Tämän lisäksi suoritettiin valitun osaamisalan mukaiset muut tutkinnon osat, joiden katsottiin syventävän osaamisalaan liittyvää ammattitaitoa. Pitkään merkonomin tutkintoa suoritettiin hyvin koulumaisesti. Vaikka merkonomitutkinnon saattoi jo vuosituhannen vaihteessakin suorittaa, paitsi "koulumaisesti" ammatillisena perustutkintona, myös puhtaasti näyttötutkintona, antamalla näytöt osaamisesta, useimmilla tutkintoa suorittavilla oli tarpeen osallistua koulutukseen: harvallapa tutkinnon suorittajalla oli niin laajaa osaamista tai työtehtäviä, että olisi voinut suorittaa vaativan Liiketalous ja hallinto tutkinnon osan ilman, että 8 Merkonomi News 4 / 2014

olisi käynyt opettelemassa asioita koulussa, ja ilman erillisiä näyttötehtäviä. Maailma muuttuu, tutkinnot perässä Kun työ yleensä ja etenkin työ kaupan, myynnin ja markkinoinnin tehtävissä, taloushallinnossa ja toimistotehtävissä sekä finanssialalla ja kirjastotyössä on digitalisaation myötä muuttunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten kuluessa, on selvää, että myös näiden alojen tutkintojen sisältöihin on ollut puututtava. Työelämän muuttuneet tarpeet ja työtehtävien kehittyminen vaikuttivat siihen, että merkonomitutkinto sai vuonna 2009 uudet tutkinnon perusteet. Nämä tutkinnon perusteet muuttivat merkittävästi merkonomitutkinnon rakennetta ja sisältöä, suorastaan räjäyttivät ne. Nyt tutkinnossa oli enää kolme osaamisalaa: asiakaspalvelun ja myynnin, talous- ja toimistopalvelujen sekä tieto- ja kirjastopalvelujen osaamisalat. Osaamisalasta riippumatta kaikille oli yksi pakollinen eli Asiakaspalvelu tutkinnon osa. Muut 29 tutkinnon osaa olivat valinnaisia, joskin niin, että valittu osaamisala määritti, mitä tutkinnon osia tutkintoon saattoi valita. Tutkinnon osia tuli tutkintoon valita osaamisalasta riippuen 5-8. Lisäksi tutkintoon sai liittää tutkinnon osan toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta. Vuonna 2013 astuivat voimaan jälleen uudet tutkinnon perusteet, jotka jatkoivat vuoden 2009 linjoilla. Tutkinnon rakenne säilyi aiemman muutoksen mukaisena, mutta tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin tehtiin täsmennyksiä ja muokkauksia työelämästä nousseiden tarpeiden mukaisesti. Joustava merkonomitutkinto Valitse kehittymiskohteesi! Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sinulle oma, henkilökohtainen kehittymisen polku! Asiakaspalvelu Myynti Markkinointi Taloushallinto Yrittäjyys Johtaminen Asiakkuuksien hoito Visuaalinen myyntityö Markkinointiviestintä Kirjanpito Sähköinen kaupankäynti Ensi vuonna (1.8.2015) astuvat voimaan jälleen uudet, uuden tutkintorakenteen mukaiset tutkinnon perusteet. Uusi osaamisperusteisuuteen tukeutuva ammatillisen koulutuksen tutkintorakenne ravistelee merkittävästi perinteisen ammatillisen peruskoulutuksen toteuttamista. Jatkossa oppitunti- ja tuntimääräajattelusta on pakko murtautua ulos ja alkaa ajatella asioita enemmän osaamisen kehittämisen ja osaamiskokonaisuuksien näkökulmasta. Opetus muuttuu koulumaisesta yhä enemmän itseohjautuvuutta ja työssä tapahtuvaa oppimista painottavaksi. Näin ammatillinen peruskoulutus lähestyy entistä enemmän näyttötutkintomaailmaa. Uusi merkonomitutkinto on entistäkin monipuolisempi ja mahdollistaa joustavat ja yksilölliset opiskelupolut. Tällainen notkea tutkinto mahdollistaa sen, että myös työelämän tarpeisiin voidaan reagoida aiempaa nopeammin. Itämerenkatu 1 00180 Helsinki puh. 09 4762 5200 www.mjk.fi Merkonomi News 4 / 2014 9 merkonominews.indd 1 5.11.2014 17.17

Joronjäljen on suunnitellut kuopiolainen arkkitehti Kaj Michael TEKSTI JA KUVAT: ANNA-MAIJA KUNNAS Auvoisempaa aikaa Joronjäljessä Joronjälki marraskuisena lauantai-iltapäivänä, käynnissä Joroisten Yrittäjien 50-vuotisjuhlajärjestelyt ja tulossa muutaman tunnin kuluttua 60 juhlavierasta. Jyrki Sukulan Hotellit kuntoon -ohjelman innostamina porukkaa tulee lähikunnista ja pidemmältäkin katsomaan Auvoa ja hotellia. Iloinen seurue Hirvensalmelta huikkaa jo ovelta: Tultiin, Auvo, sua moikkaamaan. Auvo ottaa yllätysvieraat kohteliaasti vastaan ja jaksaa hymyillä. Olemuksessa ei ole hetkeäkään kiireen merkkejä. Hän on joka tilanteessa läsnä ja elää tässä hetkessä, vastailee kohteliaasti kysymyksiin ja kertoo avoimesti elämästään. Auvon tekemä T-Market Kurren ilmoitus ostoskorivertailu Juva-Lehdessä vuonna 1991 Auvo Puurtinen syntyi vuonna 1955 keväisenä sunnuntaina juvalaiseen kauppiasperheeseen. Vanhemmat perustivat vuonna 1950 Juvan keskustaan sekatavarakaupan, jossa myytiin ruokaa, rautaa ja tekstiilejä. Puurtisen kauppa-auto hankittiin vuonna 1958 ja ajoikäiseksi tultuaan Auvokin ajoi kauppa-autoa liki 20 vuotta. Samaa kauppaa hän pitää edelleen Juvalla. Hän on toiminut kauppiaana Juvan lisäksi Joroisten Osuuskaupassa pari vuotta, josta hänet houkuteltiin T-ryhmän kauppiaaksi lupaamalla hienoja asioita ja rahallista tukea. Auvo lähti rohkeasti mukaan ja perusti Juvalle T-Market Kurren. Parin vuoden ajan hän kehitti mainosideoita ja teki itse kaupan lehtimainokset, joissa uuden uutta oli ostoskoriajattelu. Sen jälkeen seurasi rautakaupan perustaminen Joroisiin. Kaiken ohessa hän aloitti parikymmentä vuotta sitten yksityisenä elinkeinonharjoittajana sukellustarvikkeisiin erikoistuneen yrityksen. - Kierrän kulkukauppiaana sukellusbussilla ympäri Suomea. Satatuhatta kilometriä tulee helposti täyteen vuositasolla. Suomessa on 200 sukellusseuraa ja alan harrastajia on noin 60 000. Tieto paikkakunnalle saapumisestani kulkee seurojen kautta, Auvo kertoo. Luulisi, että näissä yrityksissä olisi jo yhdelle miehelle tarpeeksi tekemistä, mutta eipä ollut riittävästi Auvon kaltaiselle energiapakkaukselle. - Kuutisen vuotta sitten menin taas kerran Hotelli Joronjälkeen ruokailemaan ja poistuin sieltä hotellinomistajana, Auvo kertoo vakavalla naamalla. - Puolisoni ei varmastikaan hämmästy enää mistään, mutta tämän kaupan kertomista piti hieman pantata. Aamulla mainitsin asiasta, kun vaimo oli kiireessä lähdössä töihin. Illalla hänkin sitten liittyi onnittelijoiden joukkoon, ei ilennyt enää suuttua, kun muut onnittelivat, naurahtaa Auvo tyytyväisenä. - Kauppahinta oli 360.000 euroa, jonka 10 Merkonomi News 4 / 2014

lisäksi sain maksettavakseni laskuja ja velkoja. Ja kaupanpäällisinä tuli rojua niin paljon, että ei meinannut sekaan mahtua. Niitä alettiin jo tuolloin kuskata kaatopaikalle kuorma-autolasteittain. Uima-allaskin oli täpötäynnä edellisten omistajien sinne heittämiä rojuja. - Vaikka itsekin olen keräilijäluonne, niin näihin tavaroihin en edes ehtinyt tutustua, saati sitten kiintyä, selvittää Auvo. Velat on saatu maksettua, eikä varmaan olisi onnistunut näin nopealla aikataululla ilman kauppa- ja sukellustarvikeliiketoimintoja. Hotelli Joronjäljen yhteydessä toimii Auvon perustama rautakauppa, pihassa on myynnissä veneitä ja erilaisia Auvon hankkimia kulkupelejä. Menestyvän miehen takana on osaava nainen - merkonomi, kuten Auvonkin puoliso on. - Saman puolison kanssa on kuljettu yhtämatkaa nelisenkymmentä vuotta ja yhteistä aikaa järjestän joka sunnuntai. Vien vaimon johonkin lähiseudun tanssipaikalle. Tanssiminen on meille rakas yhteinen harrastus, kuulumme Mikkelin tanssihulluihin. Humppaa ja valssia tanssin mieluiten, tanssiminen on hyvä kunnon ylläpitäjä. Meillä on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta, joille olen tanssiaskeleet opettanut jo pienestä pitäen, kertoo Auvo. Joroislainen (Huutokoski) taiteilija Kaarlo Lintunen on veistänyt puusta Joronjäljen Henki -veistoksen 40 vuotta sitten, jolloin Joronjälki aloitti toimintansa. - Jyrki Sukulan tuotantoyhtiö soitti ja kysyi, lähteekö Joronjälki mukaan Hotellit kuntoon -ohjelmaan. Sanoin heti, että kyllä minä lähden, mutta täytyy ensin kysyä henkilökunnalta, mitä he ovat mieltä, toteaa Auvo ilmeisen tyytyväisenä. Ohjelmaformaatissahan asioita kärjistetään, eikä sanoja säästellä. Henkilökunnan kanssa keskusteltuaan ja selvitettyään heille ohjelman sisältöä sekä hyötyjä Joronjäljen tulevaisuudelle, päätös mukaan lähdöstä oli selvä. Hotellit kuntoon on vieraillut useissa hotelleissa eri puolella Suomea, yksi ohjelma per hotelli, mutta Joronjälkeä kunnostettiin kahdessa ohjelmassa. Mielenkiinto Joronjälkeä kohtaan on suuri. Marraskuun 12. päivä luoduilla facebook-sivuilla on jo liki 6000 tykkäystä parin viikon aikana. Joronjäljen pippuripihvistä on tullut hittituote. On muuten maukas annos - kokeiltu on jo pari vuotta sitten. Voi vaan todeta, että on makuja ja Sukulan makuja (mahtoikohan tuo edes maistaa koko pihviannosta...). - Nukun neljän tunnin yöunet, eihän näitä hommia muuten ehtisi tehdä, en koe tarvitsevani enempää unta - näillä on menty viimeiset parikymmentä vuotta. Unimaailmani on värikäs ja herätessäni muistan unet hyvin. Unista saan ideoita ja voimaa päivään ja runojen kirjoittamiseen. Rentoudun työpäivän aikana sopivana hetkenä, irrottaudun työstä ja arjesta katsomalla saksalaista saippuasarja Lemmen viemää. Jotenkin samaistun sarjan hotellinjohtaja Werneriin. Seuraavaksi voisinkin laajentaa vaikkapa elokuva-alalle. Joronjälki olisi erinomainen elokuvan kuvauspaikka ja voisin olla Suomen Werneri, Auvo heittää pilke silmässä ja hymynkare huulilla. Kaikkeahan pitää kokeilla, muuten ei tiedä mistä jää paitsi. Tällä antiikkisella Kelttimiekalla Auvo lyö Joronjäljen ritarit. Auvo on impulsiivinen ja luova henkilö. Taiteellisuutta löytyy lähisuvustakin, Auvon pikkusisko Aija Puurtinen on Suomen ensimmäinen poptaiteen tohtori, joka on tullut tunnetuksi Honey B and the T-Bones -yhtyeen laulaja-basistina. Yhtyeen kitaristi, bluesministeri Esa Kuloniemi on Aija Puurtisen aviomies. 5-tieltä on helppo poiketa Joronjälkeen vaikka matkalla pohjoiseen. MAJOITUSTARJOUS SMYL-jäsenille ja Merkonomi News -lehden lukijoille Majoitus legendaarisessa Hotelli Joronjäljessä 50 euroa yhden hengen huone 70 euroa kahden hengen huone 90 euroa kolmen hengen huone Tarjous voimassa joka päivä varaustilanteen mukaisesti vuoden 2015 loppuun. Varaukset: puh. 017-571 111 fax. 017-571 421 Motellikuja 1, 79600 JOROINEN info@joronjalki.fi www.joronjalki.fi Facebook: Joronjälki Merkonomi News 4 / 2014 11

SMYL-liiton syyskokous Helsingissä Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto - SMYL ry:n syysliittokokous pidettiin marraskuun alussa MJK-Instituutin tiloissa Ruoholahdessa. TEKSTI JA KUVAT: ANNA-MAIJA KUNNAS Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja vahvistettiin talousarvio vuodelle 2015. Liittokokous hyväksyi hallituksen esityksen vuoden 2015 jäsenmaksuista ja toimintasuunnitelma vuodelle 2015 vahvistettiin. Kokouksessa valittiin liiton puheenjohtaja ja liittohallituksen jäsenet toimintavuosiksi 2015-2017. Nykyinen puheenjohtaja Markku Mikkola Kouvolasta valittiin yksimielisesti jatkamaan liiton puheenjohtajana. Myös hallituksesta erovuorossa olevat jäsenet valittiin uudelleen jatkamaan hallituksessa työskentelyä: Carola Gustafsson Porvoon Merkonomit ry, Heikki Immonen Lakeuden Merkonomit ry ja Marja Saarela Turun Merkonomit ry. Kokouksen puheenjohtajana toimi Heikki Immonen. 12 Merkonomi News 4 / 2014

Vuoden kirjanpitäjä kilpailu antaa tunnustusta alan ammattilaisille TEKSTI: EEVA-MAIJA ALANEN Vuoden kirjanpitäjä kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Kilpailun tarkoituksena on etsiä Suomen parasta kirjanpitäjää ja osoittaa arvostusta sekä kunniaa näille kullanarvoisille ammattilaisille. Vuoden kirjanpitäjä ehdokkaan voi nimetä joko yrittäjä, tilintarkastaja tai kollega. Ehdokkaiden nimeäminen on käynnissä lokakuusta marraskuun loppuun kilpailusivustolla. Voittaja palkitaan perinteisesti juhlallisessa seremoniassa Helsingin Finlandia-talossa Tili- ja veropäivillä tammikuussa. Kilpailun järjestää Suomen Taloushallintoliitto ry ja pääsponsorina toimii KPMG. Tänä vuonna muita yhteistyökumppaneita ovat Western Systems Oy, Operaria ja Kauppalehti Tietopalvelut. Kilpailun parasta antia on, että kaikki palaute välitetään henkilökohtaisesti nimetyille ehdokkaille. Kehut ovat usein todella liikuttavia. Kilpailuraadin puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi näkee palautteen saamisessa paljon positiivisia tekijöitä. Vuoden 2014 kirjanpitäjä Sami Svärd - Henkilökohtaisella tasolla palautteen saaminen ympäristöltä ja raadilta on hyödyllinen ja yleensä miellyttävä kokemus. Voittaminen puolestaan on elämys ja merkittävä meriitti, Leppiniemi sanoo. Ensimmäisen Vuoden kirjanpitäjän tittelin vuonna 2013 voitti Heidi Lindberg Ecom Tilit Oy:stä Turusta. Hallitseva Vuoden kirjanpitäjä on espoolainen Sami Svärd. 36-vuotias Svärd toimii yrittäjänä yhdessä Suvi Rantalan kanssa icount Partners Oy:ssä. Menestystä tuli kuluvana vuonna myös Franny Awards -gaalassa, jossa icount Partnersin kaksikko valittiin Vuoden yrittäjiksi. Yrittäminen on muodostunut kirjanpidon ammattilaiselle elämäntavaksi. - Minulla on reilusti omia asiakkaita ja lisäksi on myös johtamisen ja markkinoinnin hommia. Aina, kun käyn jossain mukavassa paikassa, mietin, että voisiko työntekijät viedä sinne virkistäytymään, Svärd kuvailee työrooliaan. Svärd on koulutustaustaltaan merkonomi-tradenomi. Jyväskylässä kasvanut mies löysi kaupallisen alan omien kiinnostusten kohteidensa perusteella. - En tiennyt heti mikä minusta tulee isona. Olen aina pitänyt numeroista, joten hain ensimmäisenä Jyväskylän kauppaoppilaitokseen, josta valmistuin merkonomiksi. Ala kiinnosti ja halusin oppia lisää, joten hain Jyväskylän ammattikorkeakouluun liiketalouden koulutusohjelmaan. Svärd lähettääkin kaupallisen alan opiskelijoille terveisiä. - Jos olette valinneet taloushallinnon alan, olette hyvän alan valinneet. Mielenkiintoisia työpäiviä ja asiakkuuksia. Työmahdollisuudet ovat erinomaiset. Pk-asiakkaat tarvitsevat kirjanpitoa. Ala on hyvin vaihteleva ja laaja-alainen ja saa tehdä paljon erilaisia hommia. Taloushallinnosta saa hyvän käsityksen rahaprosesseista ylipäätänsä, sillä palkkojen, verotuksen, reskontran ja tilinpäätösten kanssa on paljon tekemisissä, Svärd kannustaa. Merkonomi News 4 / 2014 13

Hyvä tietää Procountor helpottaa kuittirumbaa Procountor Mobile -sovelluksella kortti- tai käteiskuitti tallentuu järjestelmään yhdellä kameran räpsäisyllä. Taloushallintorutiinien tuskaisin puuha, kuittien tallentaminen ja käsittely, helpottuu sähköisen taloushallinnon edelläkävijän Procountorin julkistettua Procountor Mobile -nimisen mobiilisovelluksen. Sovellus perustuu älypuhelimen kameraan. Käyttäjä voi yksinkertaisesti napata kuvan mistä tahansa pankkikortti-, luottokortti- tai käteiskuitista. Kuitin kuvaamisen ja tietojen täydentämisen jälkeen sovellus vie sen automaattisesti Procountorin taloushallintojärjestelmään jatkokäsiteltäväksi. Sovellus perustuu tamperelaisen etasku Solutionsin kehittämään teknologiaan. Aiemmin tänä vuonna Procountor ja etasku kertoivat järjestelystä, jossa Procountor osti 35 % etaskun osakekannasta. Nyt julkaistu sovellus on yhteistyön ensimmäinen hedelmä. - Useimmilla on kokemusta siitä, kuinka työlästä, turhauttavaa ja aikaa vievää paperisten kuittien käsitteleminen pahimmillaan on. etaskun teknologia on suunniteltu tuomaan tähän helpotusta. Lisäksi kaikki hyötyvät siitä, että virheiden määrä tietoja kirjattaessa vähenee", etaskun liiketoimintajohtaja Joel Ojala sanoo. - Procountor Mobile on ensimmäinen konkreettinen osoitus siitä, mitä saadaan aikaan, kun kaksi edistyksellistä, uuden ajan taloushallinnon ohjelmistoyritystä yhdistävät voimansa. Meillä on sama visio taloushallinnon tulevaisuudesta. Rutiinien sähköistäminen ja helppokäyttöiset ohjelmistot vievät taloushallintoa eteenpäin ja helpottavat yrittäjien ja muiden kuitteja käsittelevien arkea, Procountorin toimitusjohtaja Mikko Siivola sanoo. Procountor Mobile toimii ios, Android- ja Windows Phone -laitteissa ja on ladattavissa kunkin käyttöjärjestelmän omasta sovelluskaupasta. Käyttöönotto on maksutonta ja vuoden loppuun asti myös käyttäminen on ilmaista. Tämän jälkeen käyttäminen maksaa 4,95 euroa kuukaudessa käyttäjää kohden. Procountor on vuosituhannen alussa perustettu suomalainen ohjelmistoyhtiö, jonka ideana on alusta lähtien ollut kehittää pilvipalveluna toimitettavaa, automaatiota hyödyntävää taloushallinto-ohjelmistoa. Procountorin tuotetta käyttävät sekä pk-yritykset että näitä palvelevat tilitoimistot. Asiakkaita Procountorilla on yli 8000. Procountor on osa Accountorin ohjelmistoliiketoimintaa. etasku Solutions on vuonna 2012 perustettu startup-yritys, jonka kasvuvauhti on ollut viime kuukausina hurjaa. Viimeisen 12 kuukauden aikana etaskumobiilisovellukset on otettu käyttöön yli 2000 yrityksessä ja tilitoimistokäyttäjiä on jo yli 400 tilitoimistosta. Yrityksen tavoite on automatisoida ja sähköistää koko käteis-, pankkikortti- ja luottokorttikuittiliikenne. SMYL-liitto siirtyi vuoden 2014 alussa Procountorin tyytyväiseen käyttäjäjoukkoon. http://www.procountor.com Työnhakupeli palkittiin Toisinnäkijänä Espoon Keksintöviikolla Nuorten työnhakuvalmiuksia kehittävä Työnhakupeli on valittu vuoden 2014 Toisinnäkijäksi. Palkinto myönnettiin ideakilpailussa, joka tänä vuonna järjestettiin Espoon ensimmäisen Keksintöviikon yhteydessä. Kilpailun järjesti Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian kehittämisyksikkö InnoOmnia. Kilpailun tuomaristo kiittää perusteluissaan Työnhakupelin yhteiskunnallisesti ajankohtaista ideaa. Pelin avulla tartutaan nuorisotyöttömyyden ongelmaan konkreettisilla teoilla, joilla on jo nähty olevan vaikuttavuutta. Työnhaun voi nähdä myös toisin Tuomariston mukaan idea työnhakuun valmistautumisesta pelin avulla on tuore ja innostava: työpaikan hakemista ei tarvitsekaan oppia kantapään kautta, vaan sitä voi treenata turvallisesti ja hauskasti mukavassa seurassa. Erityistä huomiota tuomaristo kiinnitti pelin jatkuvaan, käyttäjälähtöiseen kehitystyöhön, johon opiskelijat osallistuvat. Työnhakupelin kehittäjä Timo Karjalainen on ottanut kehitystyöhön mukaan useiden eri oppilaitosten opiskelijoita ja opettajia. Kilpailun tuomaristo arvosti idean kaupallista potentiaalia ja onnistunutta tuotteistusta. Työnhakupelistä on saatavilla suomen-, ruotsin-, venäjän- ja englanninkieliset versiot. Tuorein peliperheen jäsen on maahanmuuttajille kehitetty peli, jossa kysymyksiä ja kieliasua on muokattu suomea toisena kielenä puhuville sopiviksi. Tuotevalikoima kehittyy jatkuvasti ja esimerkiksi sähköistä Työnhakupeliä kehitetään parhaillaan.työnhakupeli auttaa nuoria hakemaan töitä, valmistautumaan haastatteluun ja sitä kautta työllistymään. Pelaajat pohtivat esimerkiksi, ketä on hyvä pyytää suosittelijaksi, mitä osaamista työnantajalle kannattaa esitellä tai mistä avoimia työpaikkoja voi etsiä. www.tyonhakupeli.fi 14 Merkonomi News 4 / 2014

Hyvä tietää 24Rent yhteiskäyttöautopalvelu julkistaa 24Flex-palvelun täydentämään julkista liikennettä Yhteiskäyttöautot tukevat julkista liikennettä tarjoamalla joustavan liikkumisen lisäpalvelun. Uusi 24Flex-palvelu tuo asiakkaiden saataville ensimmäisenä Suomessa rajoittamattoman käyttömäärän konseptin. MAAS-ratkaisut (Mobility as a service) tähtäävät joustavaan julkiseen liikenteeseen, jossa palvelupakettiin on niputettu eri kulkuvälineitä- ja muotoja. Tällaisen julkista liikennettä täydentävän yhteiskäyttöautopalvelun tarjoaa 24Flex. Palvelun asiakkaat saavat maanlaajuisesti rajoittamattoman käyttömäärän kiinteään kuukausihintaan ilman erillisiä käyttömaksuja tai polttoainekuluja. - Kuukausipaketit ovat kuluttajille tuttuja ja helposti lähestyttäviä palveluja - samalla periaatteella toimii kuntosalijäsenyys tai HSL:n kuukausikortti, kertoo 24Rentin toimitusjohtaja Matti Hänninen Jakamistalouden markkinat kasvavat 25 prosentin vuosivauhtia. Yksi jakamistalouden muodoista on yhteiskäyttöauton hyödyntäminen. Aktiivisessa käytössä oleva yhteiskäyttöauto vähentää merkittävästi ympäristökuormitusta ja helpottaa kaupunkien liikenne- ja pysäköintisuunnittelua yksityisautoihin verrattuna. Auton omistamisen kustannukset kasvavat vuosittain ja erityisesti kaupunkien keskustoissa parkkipaikat ovat kiven alla. Yhteiskäyttöautoilijan ei tarvitse huolehtia lainkaan auton ylläpidosta tai kustannuksista. - Halusimme helpottaa asiakkaidemme elämää joustavalla palvelulla sekä tuoda markkinoille vakavasti otettavan, julkista liikennettä täydentävän liikkumispalvelun. Asiakaspalautteidemme mukaan olemme ylittäneet odotukset jo yli 33 000 vuokrauksessa. Odotamme 24Flexin edelleen laajentavan tyytyväistä asiakaskuntaamme. Tulemme myös jatkamaan toimialamme uudistamista. Aiomme lähitulevaisuudessa tarjota asiakkaillemme entistä ekologisempia liikkumisratkaisuja ja palvelumme tulevat tarjolle asiakkaidemme työpaikoille ja koteihin, innostuu Hänninen. 24 Rental Network Oy on liikkumispalveluiden ja -tietojärjestelmien kehittämiseen keskittyvä 100 % kotimaisessa omistuksessa oleva yritys, jonka 24Rent yhteiskäyttöautopalvelulle on myönnetty Suomalaisen työn liiton avainlipputunnus. Yritys toimii yhteistyössä kaupunkien, liikennelaitosten ja asumispalveluita tuottavien yritysten kanssa. Yhteiskäytössä olevia 24Rentin paketti- ja henkilöautoja on tarjolla lähes 20 paikkakunnalla, yli sadassa noutopisteessä. www.24rent.fi Kuusi tuhatta uutta yritystä Tammi-syyskuussa 2014 aloitti Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla 6000 uutta yritystä. Määrässä on nousua 2 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verraten. - Taloustilanteeseen nähden tulos on ilahduttava. Lukujen taustalla vaikuttaa alueelliset erot ja paikalliset tapahtumat. Työttömien osuus uusyrityskeskusten asiakkaista on nousussa. Sivutoimiyrittäjyys on lisääntynyt jo jonkin aikaan. Opiskelijoiden osuus on kasvanut erityisesti alueilla, joissa on ammattikorkeakoulutusta tai yliopistollista opetusta. Yksi kasvava asiakasryhmä ovat eläkeläiset, toteaa toimitusjohtaja Pekka Tsupari. Asiakaskäyntejä oli Uusyrityskeskuksissa ja asiantuntijoiden luona 40 688 kertaa. Uusien asiakkaiden määrä oli 13 393. Uusyrityskeskuksissa asiakaskäynnit ja asiantuntijaohjaukset nousivat. Starttiraha- ja jatkostarttirahalausuntoja annettiin 4474 kappaletta 16 % enemmän kuin vuonna 2013. Finnveran rahoituslausuntoja asiakkaiden ideoista annettiin yhteensä 781 kappaletta. Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualalle. Työttömien osuus asiakkaista nousi kaksi prosenttia ollen nyt 27 % (25 %). Uusyrityskeskusten asiakkaista noin puolella on opisto-, ammattikorkea- tai yliopistokoulutus. Yrittäjäehdokkaista suurin osa ikäjakaumaltaan kuuluu ryhmään 25-39 vuotta. Yli 39-vuotiaita asiakkaita oli 33 %. Nuoria alle 25 vuotiaita asiakkaita oli 12 %. Naisten osuus asiakkaista oli 47 %. Suomen Uusyrityskeskukset ry (SUK) on yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoimintajärjestö, joka perustettiin vuonna 1989 elinkeinoelämän toimesta. Yhdistyksen perustajatahot ja taustayhteisöt edustavat laajasti koko yhteiskuntaa, mutta toiminta on elinkeinoelämävetoista. Uusyrityskeskusverkosto tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa yritystoimintaa suunnitteleville ja aloittaville yrittäjille. Suomessa on 32 Uusyrityskeskusta ja niillä on yli 83 palvelupistettä. Niissä työskentelee 125 toimihenkilöä. Verkoston taustatukena on 1 300 asiantuntijaa, yli 1 000 yritystä ja 270 yhteisöä. Neuvonta on ISO 9001/2008 laatusertifioitu. Suomen Uusyrityskeskukset ry on alueellisten Uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö. www.uusyrityskeskus.fi Merkonomi News 4 / 2014 15

JÄSENMAKSUUN SISÄLTYVÄT VAKUUTUKSET SMYL on ottanut jäsenten turvaksi vakuutuksia If Vahinkovakuutusyhtiöstä: 1. Liittovakuutus, johon sisältyy vapaa-ajan matkustajavakuutus. 2. Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus, ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalle. 3. Jäsenedut - keskittäessäsi omat vakuutuksesi Ifiin 1. Liittovakuutus, johon sisältyy vapaa-ajan matkustajavakuutus. Vakuutettuina ovat: SMYL:n alle 70-vuotiaat jäsenet, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli kuusi kuukautta Suomessa, joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Jäsenyys määräytyy liiton ja sen jäsenyhdistyksen sääntöjen perusteella. Liitto vahvistaa pyydettäessä, että korvauksenhakija on kuulunut vahinkotapahtuman sattuessa tämän vakuutuksen piiriin. Vakuutusturva on sidottu liiton jäsenyyteen. Jos jäsen eroaa tai erotetaan liitosta, vakuutusturva päättyy välittömästi. Vakuutusturva on voimassa sen vuoden loppuun, jolloin vakuutettu täyttää 70 vuotta. Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta kunkin yksittäisen vapaa-ajan koti- tai ulkomaan matkan alkamisesta. Vakuutetun vanhempansa mukana samalla matkalla matkustavat alle 20-vuotiaat lapset sisältyvät vakuutukseen, kuitenkin samanaikaisesti vain yhden vakuutuksen perusteella. Lapsilla on vakuutuksessa samat turvat kuin jäsenelläkin, ja lisäksi korvaus tapaturman aiheuttamasta kuolemasta on 2 000 euroa ja tapaturman aiheuttamasta täydellisestä pysyvästä haitasta 10 000 euroa. Turvassa on vakuutusehtojen mukainen urheilurajoitus. Rajoitusta ei voi poistaa. Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat kulut Matkustajaturvasta korvataan matkasairauden hoitokuluja enintään 90 päivää lääkäriin hakeutumisesta lukien ja matkatapaturman hoitokuluja enintään 3 vuotta tapaturman sattumisesta. Korvattavat hoitokulut on lueteltu vakuutusehdoissa. Ennen matkaa alkaneita sairauksia ja sattuneita tapaturmia ei korvata Jos jo ennen matkaa ilmennyt sairaus pahenee odottamatta matkan aikana, korvataan vain matkakohteessa annettu ensiapuhoito enintään yhden viikon ajalta. Tarkemmat rajoitukset löydät vakuutusehdoista. Matkan peruuntumis- ja keskeytyskulut sekä matkalta myöhästyminen Matkustajaturvasta korvataan myös matkan peruuntumisja keskeytyskuluja sekä matkalta myöhästymisen aiheuttamia kuluja. Matkan keskeytymiskorvaukseen on oikeus esimerkiksi matkasairauden aiheuttaman sairaalahoidon vuoksi. Matkan peruuntumisen ja keskeytymisen sekä matkalta myöhästymisen tulee aiheutua pakottavista, vakuutusehdoissa luetelluista syistä. OTA YHTEYTTÄ IFIIN: Vakuutuspalvelut PUHELIN 010 19 19 19 AVOINNA MA-PE KLO 8 20 Korvauspalvelut PUHELIN 010 19 18 18 AVOINNA MA-PE KLO 8 18 HENKILÖKORVAUKSET KLO 9-18 ILMOITA VAHINGOSTA NETISSÄ! Voit ilmoittaa vahingosta ympäri vuorokauden. Lisätietoa vakuutuksista ja vahinkoilmoitus tästä linkistä: www.if.fi/smyl 16 Merkonomi News 4 / 2014

2. Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus, ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalle. Vakuutettuina ovat: SMYL:n jäsenet toimihenkilöinä toisen palveluksessa. Vakuutuksesta korvataan asiat, jotka koskevat vakuutettua työntekijänä ja liittyvät vakuutetun työsuhteeseen. Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että järjestön jäsenyys on vahinkotapahtuman sattuessa kestänyt vähintään kymmenen kuukautta. Jos jäsenyys on kestänyt alle kaksi vuotta, tulee myös riidan tai syytteen perusteen olla syntynyt jäsenyyden aikana. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa Suomessa. VASTUUVAKUUTUS Korvausmäärä ja omavastuu Korvauksen enimmäismäärä on henkilö- ja esinevahingoissa 100 000 euroa. Omavastuu on 100 euroa vahinkotapahtumaa kohti. Vastuuvakuutuksesta korvataan: Henkilö- ja esinevahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa. Rajoitukset: Vakuutus ei korvaa liikennevahinkoja eikä tahallisesti tai törkeällä varomattomuudella aiheutettuja vahinkoja eikä myöskään vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen. Vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka aiheutuu vakuutetun aviopuolisolle, lapselle tai muulle perheenjäsenelle. Jos vahinko sattuu: Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. He antavat toimintaohjeet ja opastavat ensihädässä. Liitto selvittää, oletko mahdollisesti vastuussa vahingosta. Tarpeen vaatiessa he opastavat avun tarvitsijaa asianajajan valitsemisessa. Vahinkoilmoitus toimitetaan liitosta edelleen Ifiin. Jos vahinko on vastuuvakuutuksen perusteella korvattava, If maksaa korvauksen puolestasi vahingon kärsineelle. Vain omavastuun määrä jää maksettavaksesi. OIKEUSTURVAVAKUUTUS Korvausmäärä ja omavastuu Enimmäiskorvausmäärä on 10 000 euroa. Omavastuu on jokaisessa vahinkotapahtumassa 15 % kustannuksista, kuitenkin vähintään 200 euroa. Oikeusturvavakuutus korvaa: Asianajo- ja oikeudenkäyntikulut työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa. Rajoitukset: Vakuutus ei koske asiaa, jolla on vakuutetulle vähäinen merkitys tai jos asiaa ei ole riitautettu. Jos virallisen syyttäjän syyte koskee tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta, ei kustannuksia korvata ellei vakuutettu osoita syytteen tulleen tuomioistuimen päätöksellä tahallisuuden osalta hylätyksi. Jos virallisen syyttäjän syyte on hylätty kokonaan, ei korvausta makseta, sillä tällöin kustannukset tulee vaatia korvattavaksi valtion varoista. Jos tarvitset oikeusturvaa: Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. Jos kysymyksessä on oikeusturvavakuutuksen piiriin kuuluva asia ja jäsen ohjataan ulkopuolisen asianajajan luo, jäsen itse tai hänen asianajajansa tekee oikeusturvahakemuksen. Kirjoita hakemukseen selvitys asiasta ja liitä mukaan jäljennökset ratkaisun tekemiseksi tarvittavista asiakirjoista. Lähetä hakemus liitteineen liittoon, jossa jäsenyys tarkistetaan ja laaditaan järjestön lausunto vakuutuksen soveltamisesta. Hakemus lähetetään sen jälkeen edelleen Ifiin, joka tekee päätöksen oikeusturvasta. Oikeusturvahakemus voidaan tehdä myös suoraan Ifiin, mutta tällöinkin hakemus lähetetään lausunnolle liittoon. Vakuutuksesta korvataan tarpeelliset ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Asiamies tulisi valita jutun käsittelypaikkakunnalta tai sen välittömästä läheisyydestä. Asiamiehen valinnasta voit neuvotella liiton tai Ifin kanssa. 3. Jäsenedut - keskittäessäsi omat vakuutuksesi Ifiin Järjestösi on neuvotellut sinulle edullisen henki- ja tapaturmavakuutuksen, Ryhmäsampo Primuksen. Sillä voit vakuuttaa koko perheesi jopa 50 % järjestöalennuksella. Esimerkiksi 50.000 euron henkivakuutus 37-vuotiaalle SMYL:n jäsenelle maksaa ainoastaan 6 euroa kuukaudessa ja lapsen tapaturmavakuutus 20-25 euroa vuodessa. Vakuutuksen myöntää Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva. Lue lisää: henkivakuutuskuntoon.fi Keskittämällä vakuutuksesi Ifiin saat lisäksi useita rahanarvoisia etuja, mm. alennusta vakuutusmaksuistasi. Järjestöasiakkaan Keskittäjäalennus on jopa 15 %. Merkonomi News 4 / 2014 17

Meiltä ja Joulun ihmeitä ja perinteitä monikulttuurisuutta tulvillaan Joulunaika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista, jolloin kirkoissa lauletaan Hoosianna Daavidin poika. Adventtina sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä, tapa tuli Saksasta kuten adventtikalenterikin. Jo yli kaksi vuosituhatta sitten enkeli ilmestyi Betlehemin yötaivaalle kertomaan joulun ilosanomaa. Paimenet hämmästyivät säikähtäen, kuten Martti Lutherin jouluvirrestä Enkeli taivaan lausui näin muistamme. 1800-luvulla yleistyivät joululaulut, traditio alkoi Itävallasta Franz Gruberin sävelmällä Jouluyö, juhlayö, joka on maailman tunnetuin joululaulu. 1100-luvulta peräisin oleva ristiretkeläisten hymni Maa on niin kaunis rantautui meille Tanskasta. Omiamme on Jean Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa. Joulukorteista ensimmäinen lähetettiin Englannista 1843. Kinkku, jouluaterioiden suosikki tuli meille Saksasta. Kristillisessä symboliikassa joulukuusi, joka tuo joulun tuoksun ja tunnun, on paratiisin elämänpuu ja kuusen kimmeltävät koristeet Kristuksen loistoa. Olipa mukava kouluvierailu Varkaudessa, jossa toimii kolme PRO-koulua (positiivisesti ryhmässä oppien). Positiivista käyttäytymistä tukemalla oppilaat saavat alakoulusta alkaen enemmän mahdollisuuksia oppimiseen, yläkoulussa on luokkakohtaista työrauhaa ja opettajien työn kuormittavuus vähenee. Kävin myös Könönpellon koulun eskarissa, eli Mummolassa, jossa huomasin kaikkein pienimpienkin oppineen, jos toisen toiminta tuntuu epämiellyttävältä, pelottavalta tai kiusaamiselta niin käsimerkillä (poliisin käyttämä STOP!-merkki) saadaan vastapuoli lopettamaan. Kaikki, jotka huomaavat, että merkkiä on näytetty, asettuvat näyttäjän puolelle tueksi ja kiusaaminen päättyy siihen. Ilman väittelyä eikä sanaharkkaa edes tule. Jokainen osaa käyttää helppoa, selkeää merkkiä. www.prokoulu.fi Jukka Rintalalla on nyt kiire! Useita itsenäisyyspäivän juhlapukuja on jo työn alla ja jokunen viime hetken tilaus sovituksessa. Näyttelyitä järjestetään eri puolilla Suomea. Näytöksiä pyydetään kaikkialle. Ja marraskuussa avattiin uusin Jukka Rintalan myymälä, Helsingin muotikadulle, Freda 26, eli Fredrikinkadun ja Bulevardin kulmaan. 60 vuotta on Aarikka tarjonnut iloa ja väriä elämään Kaija Aarikka aloitti erilaisilla ja ihmeellisillä puunapeilla, kietoutui kaulaamme puuhelminä ja hopeakoruina. Tyttärensä Pauliinan kanssa he alkoivat koristaa kotejamme puisilla kynttilänjaloilla, peileillä, tarjottimilla, puupässeillä ja monilla muilla iloa tuottavilla esineillä. Design Forumin Showroomin juhlanäyttelyssä emännöivät Kaijan tyttäret Pauliina ja Sarianna, Melinan ottaessa vieraita vastaan aulassa. Heinola on mahdottoman kiva kaupunki. Käymme siellä mökille mennessä, sieltä palatessa ja loman aikana todella usein. Kesäteatteri yllättää joka kesä hyvällä esityksellä. Museo upeilla näyttelyillään. Lintupuisto ilahduttaa kaikenikäisiä. Tosi kiva tori, jonka kulmassa Kenkä- Halli Virtanen - yksi Suomen parhaimmista ellei peräti paras kenkäkauppa. Vieressä Roosamarin Pirkko löytää kauan etsimäsi Marimekon kassin tai mekon. Ja torin toisella kulmalla ravintola Kettu&Kana sekä samasta ovesta avautuva kahvila-myymälä Cappuccino ovat todellisia "must"-paikkoja. Häkellyttävän hyvää ruokaa, ihania kakkuja, monipuolinen leipävalikoima. Mummolan opettaja Piia Kuisminilla on kädessään Prokoulun yhteiset säännöt. Kettu&Kanan Isä-Osmo, Äiti-Marja ja Unkarissa leipuriksi kouluttautunut poikansa Pasi Jääskeläinen osaavat hommat. Ja mikä parasta näissä perheyrityksissä palvellaan todella hyvin! Mene ja kokeile. Kannattaa poiketa 5-tieltä Heinolaan. 18 Merkonomi News 4 / 2014

Muualta KOONNUT JA KUVANNUT KAARINA SUONPERÄ Jean Sibeliuksen 150-juhlavuosi nostaa Hämeenlinnan maailman Sibeliuspääkaupunkina soivan maailman tietoisuuteen. Johan Christian Julius Sibelius tutummin Sibbe, kotoisemmin Janne vaan oli lukutoukka, viulisti, kasvien keräilijä, metsästäjä, sikarimies, maailmanmatkailija. Finlandian ja Valse tristen säveltäjä oli hämeenlinnalainen lääkärin poika, "jolla oli sammalta taskussa " Maestron 150-vuotisjuhla on hänen syntymäkaupunkinsa juhla. Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Erkki Korhonen tarjoaa valittavaksi tähtisolistikonsertteja, kansainvälisen sävellyskilpailun, Sibeliuskonferenssin, juhlakirjan My Sibelius ja Jean Sibeliuksen Vuodenajat. Esimakua saatiin herkutella jo syksyllä Hämeenlinnan toritapahtumassa ja lisää ensi vuonna lähes joka päivä. www.sibelius.fi ja www.sib.fi P.S. Jaana Huhtanen Design, Hämeenlinna, on valmistanut pipoja, huiveja ja ihania Aino- ja Janne-villasukkia. Arvasit oikein, tätä kirjoittaessa minulla on siniset Sibbe-sukat jaloissa. Ohne Musik Wäre Das Leben Ein Irrtum (Friedrich Nietzsche 1844 1900) Olen valmis allekirjoittamaan saman totuuden. Mozartin Eine kleine Nachtmusik on hellyttävä, Verdin La Traviata, Leharin Iloinen Leski, Bizet n Carmen ja Puccinin Madama Butterfly niitähän voi hyräillen kuunnella autossa tai kotona uudelleen aina vaan. Kuten myös Abbaa, Vesku Loiria tai Jenni Vartiaisen Missä Muruseni on. Wagnerin Tannhäuseria kuuntelimme Wienin Oopperassa marraskuussa Vantaan Hämeenkylän seurakunnan oopperakerholaisten kanssa. Esityksen jälkeen kukitimme suomalaisen Camilla Nylundin, joka hurmasi kuulijat Elisabethina. Sekä kiitimme oopperakerhon vetäjää Veikko Vexi Koivusta. Joulukuu on kymmenien laulujen kuu liikutpa missä tahansa, kaduilla ja kaupoissa, asemilla ja terveyskeskuksissa, kirkoissa ja kouluissa kaikkialla soitto soi ja laulu raikaa. Liity mukaan, onhan nyt joulun ja hyvän mielen aika. Kaikkihan me haluamme kirjalahjan Alpo Rusin Etupiirin ote kertoo Suomen valtapelistä Euroopan rajalla 1700-2014. Tapasin presidentin neuvonantajan, tutkijan ja kirjailijan, Vatikaanin suurlähettiläämme A Rusin viimeksi Rooman Villa Lantessa, jossa hän kertoi Vatikaanista, katolisesta kirkosta sekä nunnien valtavasta verkostosta. Nyt kuuntelin häntä Gummeruksella uusimman kirjansa julkkareissa. Tämä näkijä ja kokija ei kaihda paljastaa lähihistorian salattujakaan taustoja. Hän sanoo, että historia on opettanut ja muistuttaa Suomea hoitamaan viisaasti suhdettaan idän naapurin kanssa... Hyvin mielenkiintoinen kirja. Wienin evankelis-luterilaisen kirkon seinätäkänä Tämän kauniin, vanhan totuuden myötä toivotan jokaiselle lukijalle ja läheiselleen Rauhaisaa Joulunaikaa ja Hyvää Joulumieltä! Kaarina Suonperä Merkonomi News 4 / 2014 19

Työsuhdejuristin palsta Tuula Viilo Asianajosihteeri Johanna Laine Työsuhdejuristi Asianajaja, Varatuomari Arto Vainio Työsuhdejuristi Asianajaja, Varatuomari Juhani Viilo Työsuhdejuristi Asianajaja, Varatuomari Irtisanomisaika Irtisanomisen yhteydessä tulee noudattaa irtisanomisaikaa, ellei irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä erikseen sovita. Irtisanomisaika tarkoittaa irtisanomisen ja työsuhteen päättymisen välistä aikaa. Tänä aikana työsuhde on normaalisti voimassa. Kyse on normaalista työssäoloajasta, jolloin työntekijällä lähtökohtaisesti on tavalliset työsuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet. Työntekijä on irtisanomisaikana oikeutettu ja velvollinen tekemään työsopimuksen mukaisia töitään ja työnantaja velvollinen maksamaan normaalisti palkan. Työntekovelvollisuudesta vapauttaminen Työnantaja voi vapauttaa työtekijän irtisanomisajaksi työntekovelvollisuudesta. Usein ymmärretään, että myös työsuhde päättyy tällöin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan työsuhde päättyy työntekovelvoitteesta riippumatta vasta irtisanomisajan kuluttua. Työntekijällä ei ole oikeutta vaatia työntekovelvoitteesta vapautetuksi tulemista eikä toisaalta oikeutta vaatia saada työskennellä irtisanomisaikana. Irtisanomisajan työntekovelvollisuus on yksin työnantajan työnjohto- ja päätäntävaltaan kuuluva asia. Työntekovelvollisuudesta vapauttaminen voi olla ehdollista tai ehdotonta. Työnantaja voi edellyttää työntekovelvollisuudesta vapauttamisen ehtona, että työntekijän on työnantajan kutsusta saavuttava irtisanomisaikana takaisin töihin. Työntekovelvollisuus irtisanomisaikana Jos työnantaja tällöin kutsuu työntekijän takaisin töihin eikä työntekijä noudata kutsua, työsopimus raukeaa ja työnantajan irtisanomisajan palkanmaksuvelvollisuus päättyy. Tällainen tilanne voi tulla esimerkiksi silloin, jos työntekijä on irtisanomisaikana ryhtynyt uuteen työsuhteeseen toisen työnantajan kanssa eikä uuden työn vuoksi kykene noudattamaan työnantajan työhön paluukutsua. Työnantaja voi vapauttaa työntekijän irtisanomisajan työntekovelvollisuudesta kokonaan ja ehdoitta. Tällöin työntekijällä ei ole irtisanomisaikana velvollisuutta vastata työnantajan työhön paluukutsuihin, vaan hän voi vapaasti työllistyä tai aloittaa yritystoiminnan ja siitä huolimatta saada palkan koko irtisanomisajalta. Työntekijän tulee kuitenkin noudattaa normaalia työsuhteeseen liittyvää lojaliteettivelvollisuuttaan sekä työsopimuslain mukaista kilpailevan toiminnan kieltoa työstä vapauttamisesta huolimatta, ellei muusta ole (mielellään kirjallisesti) sovittu. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työntekijä ei saa tehdä toiselle 20 Merkonomi News 4 / 2014