Ajokelpoisuuden arviointi

Tieteessä katsaus Mikael Ojala LKT, neurologi, ylilääkäri Merimieseläkekassa Ajokelpoisuuden arviointi Ajokelpoisuutta on syytä pohtia aina potilaan tullessa vastaanotolle, ei vain ajokorttitarkastuksessa. Erityisesti tämä koskee iäkkäitä potilaita. Lääkäri ei saa todistaa ajokykyisyyttä, jollei hän ole selvillä tutkittavan terveydentilasta. Tarvittaessa potilaan sairaushistoriasta on hankittava tietoa muista hoitopaikoista. Aiempi terveystieto on yleensä tärkein aineisto ajokelpoisuuden arvioinnissa. Ajokykyä mittaavia lisätutkimuksia tehdään vain silloin, kun asia ei ilman niitä selviä. Jos lääkäri katsoo, etteivät ajoterveysvaatimukset tutkimushetkellä täyty, hänen tulee asettaa joko tilapäinen tai pysyväisluonteinen ajokielto. Tilapäisestä ajokiellosta ei ilmoiteta poliisille, vaan lääkäri selostaa asian potilaalle ja antaa kannanottonsa myös kirjallisena. Pysyväisluonteisesta ajokiellosta tehdään ilmoitus poliisille. Vertaisarvioitu Lääkärin tulee ottaa kantaa potilaan voimassa olevaan ajokorttiluokkaan. Yli 3,6 miljoonalla suomalaisella on ajokortti (1). Ajokortin hallinta on luvanvarainen pätevyys ja kortin hakijan tulee täyttää ajokortin terveysvaatimukset. Ajoterveysvaatimukset ovat olemassa vain siksi, että estettäisiin kaikkein sairaimpien kuljettajien aiheuttamat vaarat liikenneturvallisuudelle. Perinteisesti on ajateltu, että sairauksista aiheutuvat liikenneturmat ovat harvinaisia, ehkä vain 1 %:n luokkaa kaikista vakavista onnettomuuksista. Törkeä rattijuoppous, ylinopeus ja kaahaaminen, turvavöiden käyttämättä jättäminen ja nyttemmin myös huomion kiinnittäminen ajamisen sijasta mobiililaitteisiin ovat liikenneturvallisuustyössä keskeisiä aiheita (2). Viime aikoina on kuitenkin saatu tietoa, että vakavista liikenneturmista jopa neljäsosassa saattaa olla mukana tautiopillisia tekijöitä, kuten sairauskohtauksia, kroonisia sairauksia tai esimerkiksi sairauksista tai lääkityksistä johtuvaa väsymystä. Iäkkäiden autoilijoiden määrän kasvu lisää tapauksia (3). Uudenmaan läänin tutkintalautakunnan aineistosta vuosilta 2008 2009 (4) arvioitiin, että jopa 25 %:ssa vakavista liikenneonnettomuuksista kuljettajan terveydentilalla oli keskeinen vaikutus. Kolarit ovat kuitenkin usein monitekijäisiä. Osassa (esim. väsymysonnettomuudet) voi olla vaikea arvioida, miltä osin väsymys johtui toisaalta sairauksista ja lääkkeistä ja toisaalta liian vähäisestä nukkumisesta. EU:ssa ohjeistetaan ajoterveysasioita direktiiveillä, mutta yhteistä ohjeistusta siitä, miten lääkärintarkastuksia tulisi tehdä esimerkiksi ajokorttia uusittaessa, ei ole. Taulukossa 1 on esitetty käytäntöjä (5) joissakin Euroopan maissa. Eräissä maissa ajoterveystarkastuksia ei ole lainkaan, meillä on niiden lisäksi säädetty lääkäreille ilmoitusvelvollisuus. Olisi kiinnostavaa tietää, miten maissa, joissa tarkastuksia ei ole, toimitaan, kun lääkäri havaitsee vastaanotollaan henkilön selvästi ajokyvyttömäksi. Yleisperiaatteet ajokelpoisuuden arvioinnissa Sosiaali- ja terveysministeriön ajoterveysohjeet päivitettiin viimeksi kesäkuussa 2013 (6). Niissä kerrotaan sairauksien aiheuttamien ajorajoitteiden lisäksi siitä, miten lakia lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta tulee käytännössä soveltaa. Ajokelpoisuutta tulee tarvittaessa arvioida kaikkien potilas-lääkärikontaktien yhteydessä, mutta toki niin, että lääkärin tekemä diagnostiikka ja hoito ovat aina etusijalla. Kannanotto ajokykyyn ei saa kuitenkaan rajoittua vain tilanteisiin, joissa henkilö tulee pyytämään ajokorttilääkärintodistusta iän perusteella. Lääkärin on syytä pyytää nähtäväkseen ajokortti selvittääkseen, minkä luokan (taulukko 2) ajokortti henkilöllä on. On varsin yleistä, että henkilöllä on voimassa oleva C-kortti, vaikkei hän lainkaan kuljeta raskaita ajoneuvoja (työkseen tai muutoin): silloinkin ajoterveyden arviointi tehdään luokan 2 mukaisesti. STM:n ohjeiden mukaan lääkärin tulee ottaa kantaa voimassa olevaan ajokorttiluokkaan riippumatta siitä, millaista moottoriajoneuvoa henkilö tosi- 2589

Kirjallisuutta 1 www.trafi.fi/ajokorttitilastot 2 www.liikenneturva.fi/kampanja/ tarkkaamattomuuskampanja 3 Löytty M. Trafin julkaisuja 6/2014 4 Tervo T. ym. Kuljettajan sairaus kuolonkolarin aiheuttajana. Duodecim 2011;127:1147 53. 5 www.rsa.ie/documents/ Road%20Safety/Consultations/ Fitness_to_drive.pdf 6 www.stm.fi/ajoterveys 7 www.finlex.fi/fi/laki/ alkup/2011/20110126 8 www.finlex.fi/ajokorttilaki 9 Akaan-Penttilä E ym. Lääkärin vastuu potilaan liikennerikoksesta. Kirjallinen kysymys 938/2004. www.eduskunta.fi 10 www.hs.fi/kaupunki/ a1414563038106 11 Ojala M. Trafin ajoterveyskyselyn tuloksia. Rahtarit-lehti 2014. Sidonnaisuudet sidonnaisuuksia. Taulukko 1. Ajolupakäytäntöjä (R1) eräissä Euroopan maissa. Maa Belgia Britannia Hollanti Irlanti Italia Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Lääkärintarkastus korttia uusittaessa Aina uusimisen yhteydessä (laajennettu tarkastus) asiassa kuljettaa. Ajokiellosta mahdollisesti seuraava taloudellinen tai arkielämään liittyvä haitta ei saa olla este ajokiellolle, jos lääketieteelliset ajoterveysvaatimukset eivät täyty. Taulukko 2. Eri ajoneuvojen kuljettamisen terveysvaatimukset. RYHMÄN 1 (R1) TERVEYSVAATIMUKSET Mopo vuonna 1985 ja sen jälkeen syntyneillä Mopoauto Mönkijät, jos niitä vähänkin ajetaan yleisillä teillä Traktori Moottoripyörä Henkilöauto (paino alle 3,5 tonnia) Pakettiauto < 3,5 tonnia (myös ammattiajossa) Ambulanssi < 3,5 tonnia (aina ammattiajoa) Matkailuauto, jos < 3,5 tonnia (Huom! Tämä raja ylittyy herkästi ja Euroopan teillä voi joutua punnittavaksi.) RYHMÄN 2 (R2) TERVEYSVAATIMUKSET Kaikki yli 3,5 tonnia painavat ajoneuvot, vaikka olisivat yksityiskäytössä (esim. matkailuautona, myös osa ns. Hummer-maastureista ylittää tämän painorajan) Taksi Raitiovaunu ja metrojuna EI TERVEYSVAATIMUKSIA AJOKORTILLE Mopo vuonna 1984 ja sitä ennen syntyneillä Trukki, maastomönkijä, metsätyökone (kun niitä ajetaan suljetuilla alueilla tai muualla kuin yleisillä teillä); työnantaja voi kuitenkin edellyttää tiettyjen terveysvaatimusten täyttymistä Ajokyvyn arviointi pitää nähdä tärkeänä osana liikenneturvallisuustyötä ja siihen täytyy panostaa. Lääkäri ei saa todistaa ajokykyisyyttä, jollei hän ole selvillä tutkittavan terveydentilasta. Jos tätä tietoa ei ennestään ole, on sairaushistoriasta hankittava tietoa muista hoitopaikoista. Tämä on tärkeää siksikin, että ajokykyä arvioitaessa tutkittava haluaa myönteisen ajokorttilausunnon ja tämä voi vaikuttaa hänen antamiensa tietojen luotettavuuteen. On myös muistettava, että lääkärinlausuntojen kirjoittamista perheenjäsenille ja muille lähipiiriin kuuluville on vältettävä. Lääkäri voi myös rastittaa ajokorttilääkärintarkastuslomakkeeseen totuudenmukaisesti, ettei hän tunne hakijan aiempaa terveydentilaa ja siitä huolimatta laatia lausunnon. Laajennetun lääkärintarkastuksen lomakkeeseen on laitettu vain kaksi vaihtoehtoa: joko lääkäri tuntee aiemman terveydentilan tai, jos ei sitä tunne, hän hankkii selvityksiä ennen lausunnon kirjoittamista. Ajokyvyn arvioinnin perusteet Aiempi terveystieto on yleensä tärkein aineisto ajokelpoisuuden arvioinnissa. Jos henkilöllä ei ole ollut ajokyvyn kannalta oleellisia käyntejä terveydenhuollossa ja hän on ns. perusterve, on epätodennäköistä, että vastaanotolla tehtävä kliininen tutkimus joka on kyllä syytä tehdä vaikuttaisi arvioinnin päätelmiin. Toisaalta jos henkilöllä on tiedossa ajokyvyn kannalta merkittävä sairaus (esim. säännöllistä lääkitystä edellyttävä epilepsia R2-kortin hakijalla), voidaan kielteinen ajokelpoisuuslausunto tehdä ilman statustutkimustakin. On kuitenkin tilanteita, joissa anamneesi ei tuo esiin ajokykyä heikentäviä seikkoja, mutta kliininen tutkimus paljastaa niitä. Tällainen on esimerkiksi huonontunut näkökyky, joka on voinut kehittyä hitaasti niin, ettei henkilö huomaa olevansa heikkonäköinen. Voi myös käydä niin, että muuten terveen henkilön kognition heikkenemisestä ei terveydenhuollossa ole aiempia havaintoja eikä yksin asuvan vanhuksen tilanteesta ole saatu myöskään läheisiltä palautetta, vaikka vastaanotolla muistisairaus on ilmeinen. Ajokykyä mittaavia lisätutkimuksia tehdään vain silloin, kun asia ei ilman niitä selviä. Esimerkiksi ajokokeeseen määrääminen vain siksi, että tutkittava on hyvin iäkäs, ei ole aiheellista, 2590

jos viitteitä huonontuneesta ajokyvystä ei tule esiin kliinisessä selvittelyssä. Ajokykytutkimusten porrastus Kaikissa muissa liikennemuodoissa (ilmailu, rautatieliikenne ja merenkulku) toimiville on omat alalle pätevöityneet lääkärit, jotka ottavat kantaa lääketieteelliseen kelpoisuuteen. Maantieliikenteessä tällaista järjestelmää ei ole edes ammattikuljettajille. Suurin osa iän perusteella Lisätutkimuksia tehdään vain silloin, kun asia ei ilman niitä selviä. tehtävistä ajokorttitarkastuksista tehdään perusterveydenhuollossa, joko terveyskeskuslääkärin tai yksityislääkärin vastaanotolla. Työterveyshuolto hoitaa ammattikuljettajien arvioinnin. Tutkittavan omassa terveyskeskuksessa on luultavasti enemmän tietoa hänen terveyshistoriastaan kuin yksityislääkärillä, mutta tämä voi tilata tietoja käyntihistoriasta. Suurin osa erikoislääkärien ajokykykannanotoista syntyy osana normaalia potilastyötä; esimerkiksi sairaalan aivohalvausyksikössä otetaan päivittäin kantaa potilaiden ajokykyyn. Ajokielto on useimmiten tilapäinen, eikä laukaise ilmoitusvelvollisuutta. Perusterveydenhuollosta voidaan tehdä lähete erikoissairaanhoitoon ongelmallisissa ajokelpoisuuden arviointitapauksissa. Kaikkein ongelmallisimmat mahdollisesti riitaisat toisinaan useita erikoisaloja koskettavat ajokykyongelmat ovat tähän asti aiheuttaneet päänvaivaa. Tällaisiin erityisongelmiin perehtyneitä yksiköitä on aloittanut toimintansa Turussa (Ajopoli) että Helsingissä (Hyksin Oy:n liikennelääketiedeyksikkö). Tilapäinen vai pysyväisluonteinen ajokielto? Jos lääkäri katsoo, etteivät ajoterveysvaatimukset tutkimushetkellä täyty, hänen tulee asettaa joko tilapäinen tai pysyväisluonteinen ajokielto. Tilapäisen ajokiellon aiheita ovat mm. näöntarkkuus, joka korjaantuu lähiaikoina kaihileikkauksella, TIA-kohtaus, epilepsiakohtaus R1- kortin haltijalla, ohitusleikkauksen jälkitila, hoitamaton uniapnea tai insuliinihoitoisen diabeteksen epävakaa vaihe. Tilapäinen ajokielto on tärkeää asettaa myös silloin, kun potilas ohjataan epä vakaan sydäntilanteen takia kardiologisiin lisätutkimuksiin. Yhteistä näille tilanteille on se, että ajokyvyttömyyden ei arvioida pitkittyvän yli kahden vuoden mittaiseksi. Kun lääkäri asettaa tilapäisen ajokiellon, hän ei ilmoita tätä poliisille, vaan selostaa perustellun kantansa potilaalle ja antaa kannanottonsa potilaalle kirjallisena (yleensä tuloste sairauskertomuksen käyntimerkinnästä). Joissain tapauksessa tämä tieto annetaan saattajalle tai omaiselle, jos potilas itse on sellaisessa kunnossa, ettei hän ymmärrä asiaa, kuten päivystykseen tajuttomuuskouristuskohtauksen takia tuotu henkilö; jo päivystävän lääkärin tulee siis informoida, että ainakin kolme kuukautta pitää olla ajamatta, vaikkei lisätutkimuksia ole vielä edes tehty. Tilapäisen ajokiellon asettamisen jälkeen lääkärin tulee tietysti seurata terveydentilan kehitystä. Asettaessaan tilapäisen ajokiellon lääkärin on syytä myös muistuttaa potilasta, että jos hän mahdollisesti ajaa ajokiellosta huolimatta ja joutuu kolariin, hänen liikennevakuutuksesta saamiaan korvauksia voidaan leikata ns. oman myötävaikutuksen perusteella. Potilas voi valittaa tilapäisestä ajokiellosta (samalla tavoin kuin tyytymättömyydestä hoitoon) ensin lääkärin esimiehelle ja tarvittaessa aluehallintovirastoon. Ongelmana lääkärin asettamassa tilapäisessä ajokiellossa on se, ettei tieto siitä kulkeudu poliisille. Potilas säilyttää ajokorttinsa, ja hänellä saattaa olla houkutus ajaa kiellosta huolimatta. Lyhytaikainenkin ajokielto menee poliisin tietoon silloin, kun poliisi on (esim. havaittuaan henkilön ajavan omituisesti) velvoittanut kuljettajan toimittamaan lääkärintodistuksen ajokykyisyydestään: tällaisessa tapauksessa lääkäriä ei sido vaitiolovelvollisuus, vaan hänen tulee lähettää todistus poliisille päätelmistä riippumatta. STM:n ohjeissa on kunkin sairausryhmän kohdalla kerrottu, milloin ilmoitus pysyväisluonteisesta ajokyvyttömyydestä tulee tehdä poliisille. Näissä tapauksissa lääkärillä on siis velvollisuus tehdä ilmoitus poliisille, vaikkei potilas tähän antaisi lupaa (laki poliisilain 35 ja 36 :n muutoksesta 126/2011) (7). Tarkkaa tietoa ei ole siitä, millaisten sairauksien takia ilmoituksia poliisille tehdään, mutta oletettavasti suuri osa on eteneviä muistisairauksia. Tällöin ajokielto ei ole pelkästään pysyväisluonteinen vaan pysyvä, koska tilannetta 2591

korjaavaa hoitoa ei ole olemassa. Esimerkiksi R1-kuljettajan epilepsian vuoksi lääkärillä on ilmoitusvelvollisuus poliisille, jos ajokielto venyy vähintään kahden vuoden mittaiseksi. Tällaisilla potilailla on toki hyvätkin mahdollisuudet saada ajolupa jossain vaiheessa takaisin, kunhan hoitotulokset paranevat. Poliisi velvoittaa henkilön uuteen ajotutkintoon, jos terveysperusteinen ajokielto on venynyt vuosien mittaiseksi. Onko nykykäytäntö paras mahdollinen? Ajokorttilain 21 :ssä (8) todetaan, että lääkärin on todetessaan ajokorttiluvan hakijan tai ajooikeuden haltijan terveydentilan muuten kuin tilapäisesti heikentyneen siten, ettei hän enää täytä terveysvaatimuksia, ilmoitettava siitä poliisille. Tästä lain kirjaimesta voi saada sellaisen käsityksen, että lainsäätäjän tarkoitus on ollut saada ilmoitusvelvollisuuden piiriin suuri osa ajokyvyttömyystapauksista. STM laati lain soveltamisesta tarkemmat ohjeet, jotka ovat nyt pienin muutoksin olleet voimassa lähes kymmenen vuotta. Niissä on linjattu, että vain pysyväisluonteiset ajokyvyttömyydet ilmoitetaan. Ilmoitettavien tapausten määrä on siis tulkittu suppeammin kuin mihin lakiteksti antaisi mahdollisuuden. Nykyisten ohjeiden mukaan poliisille ei ilmoiteta esimerkiksi kouristuskohtauksen jälkeistä kuukausien ajokieltoa (R1), ohimenevän TIA-kohtauksen jälkeistä kieltoa eikä huonon näöntarkkuuden vuoksi annettua kieltoa, jos näöntarkkuuden odotetaan korjautuvan lähitulevaisuudessa kaihileikkauksella. Aiemmin Potilas ei aina ota sairauskertomukseen kirjattavaa tilapäistä ajokieltoa vakavasti. jopa R2-kuljettajan ajokiellosta ilmoitus tuli tehdä vasta kolmannen kouristuskohtauksen jälkeen, mutta nykyisten ohjeiden mukaan ilmoitus tehdään jo ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Onko ilmoituksen tekemisen nykyinen kynnys liian korkea? Potilas ei aina ota sairauskertomukseen kirjattavaa tilapäistä ajokieltoa vakavasti, koska hänellä yhä on hallussaan ajokortti eikä poliisi tiedä lääkärin asettamasta ajokiellosta. Toisaalta jos poliisille alettaisiin ilmoittaa esimerkiksi jo kolmen kuukauden mittaisia ajokieltoja, moninkertainen ilmoitusten määrä lisäisi niin lääkärien kuin poliisinkin työmäärää. Vaarana saattaisi myös olla, että sairaat henkilöt eivät hakeutuisi tutkimuksiin ja hoitoon pelätessään menettävänsä ajokorttinsa. Ajokoe, terveysperusteinen ajokoe vai ajonäyte? Käytännön ajamisen tarkkailulla ei ole vaikutusta ajokelpoisuuteen, jos potilaalla tiedetään olevan vakavasti ajoriskejä lisäävä sairaus, kuten liian kapeat näkökentät, oireileva epilepsia tai psykoosi. Tuolloin lääkärin tulee kertoa potilaalle, ettei ajokieltoa kumota, vaikka hän suorittaisi ajokokeen kuinka sujuvasti. Lääkärin ei pidä kirjoittaa myönteistä ajokorttitodistusta pelkästään ajokoetuloksen, vaan kaiken käytössään oleva tiedon perusteella. Ajokoe on kuitenkin usein arvokas lisä ajokelpoisuuden arviointiin. Erityisesti monissa kognitiivisissa ongelmissa pelkkä lääkärin kliininen arvio yhdessä neuropsykologisen tutkimuksen kanssa ei anna oikeaa käsitystä liikenteessä selviytymisestä, ja ajokoe antaa lisätietoa ajokelpoisuusarvioon. Jos lääkäri rastittaa ajokorttilausuntoon, että ajokoe tarvitaan, se on ns. tutkinnon vastaanottajan tehtävä (ns. insinööriajo). Näissä tapauksissa tutkittava saa poliisilaitokselta ohjeet, missä hän voi ajokokeen suorittaa. Jos taas lääkäri pitää ajokoetta tarpeellisena ennen ajokykylausunnon laatimista, hän voi pyytää ns. terveysperusteisen ajokokeen. Silloin koe suoritetaan autokoulun autolla, jossa liikenneopettaja on etupenkillä ja toisinaan terveydenhuollon asiantuntija takapenkillä toisena arvioitsijana. Olen itse osallistunut lukuisiin terveysperusteisiin ajokokeisiin, ja olen ennen koetta pyytänyt tutkittavalta luvan kertoa hänestä liikenneopettajalle keskeisiä terveysasioita, jotta ajokoe voidaan tehdä sellaisissa liikennetilanteissa, jotka testaavat olennaista ongelmaa. Ajokokeen yksi arvokas vaihe koittaa heti kokeen päätyttyä, kun tutkittavalta kysytään omaa arviota juuri päättyneen ajamisen laadusta. Kuljettaja voi arvioida ajosuoritteen hyväksi, vaikka muut havainnot kertoivat suuresti heikentyneestä huomiokyvystä. Tutkittavan puutteellinen kyky arvioida tekemisiään lisää liikenneriskejä. Ajokokeen vahva ominaisuus on, että tutkittava lähes poikkeuksetta tekee parhaansa kokeen 2592

aikana. Ongelmia ovat mm. kokeiden puutteellinen standardisointi ja myös sairaimpien kuljettajien testaamiseen liittyvät liikenneriskit. Ajonäyte on harvoin käytettävä suppea testaus esimerkiksi parkkipaikalla. Se tulee kyseeseen, jos esimerkiksi henkilön pitää toisen yläraajan toimintakyvyttömyyden takia käyttää erityishallintalaitteita ja kyky käyttää laitteita halutaan testata. Suomessa ei kuljettajan omaa vastuuta ole useinkaan korostettu. Ajokykyongelmia eräissä sairausryhmissä Insuliinihoitoinen diabetes ei enää ole ehdoton este R2-ajokortille, kunhan henkilöllä ei ole vakavia hypoglykemioita ja verensokerin seuranta on säännöllinen, myös ajosuoritteiden ajalta. Seurantatiedot pitää tosiaankin esittää ja lääkärin pitää olla valppaana, jos esimerkiksi päivystyskäyntien tai muiden terveydenhuollon käyntien asiakirjoihin ilmaantuu merkintöjä matalista verensokereitasoista. Jos potilas haluaa pitää verensokeritasot koholla välttääkseen hypoglykemiat, se on haitallista hänen tulevalle terveydentilalleen, mutta ajamista ei hevin voida tuolloin kieltää. Uniapnea on yleinen ammattikuljettajilla. Siihen liittyy usein heikentynyt päiväaikainen vireystaso, joka lisää liikenneriskejä. Pelkkä uniapneadiagnoosi ei ole peruste ajokiellolle, vaan vireyttä tulee mitata. Valveillapysymistesti (MWT) lienee siihen paras menetelmä, mutta senkään tuloksen tulkinta ei aina ole yksiselitteinen. Se on lisäksi aikaa vievä ja kallis tutkimus, eikä sen saatavuus ole hyvä. Ongelmia voi tulla mm. sellaisissa tilanteissa, joissa uniapneaan liittyvä vireystason lasku on ennen hoitoja dokumentoitu ja raskaan liikenteen ajaminen kielletty, mutta henkilö ilmoittaa olevansa hoitojen ansiosta virkeämpi ja haluaa palata ajotyöhön. Riittäkö tuolloin henkilön oma näkemys vai pitäisikö tehdä uusi unipolygrafia ja vielä mahdollisesti uusi valveillapysymistesti? Ja miten parantunut tulos, kuten apneoiden väheneminen, tulkittaisiin? Väsymystapauksien selvittelyssä myös pitkäkestoinen terveysperusteinen ajokoe on hyödyllinen. POTILASTAPAUS Sairastumishetkellä 53-vuotias rekka-autonkuljettaja sai kohtauksen, jossa oikean puolen raajoihin tuli kömpelyyttä ja puhe vaikeutui. Taustasairautena oli puutteellisesti hoidettu verenpainetauti ja lisäksi hän tupakoi. Akuutin vaiheen tutkimuksessa todettiin magneettikuvassa pieni infarkti vasemmassa aivopuoliskossa. Liuotushoitoa ei annettu. Puhe korjautui muutamassa tunnissa, mutta oikeassa kädessä havaittiin vielä puolen vuoden kuluttua hivenen naputusnopeuden hidastumaa vasempaan käteen verrattuna. Neuropsykologinen tutkimus oli normaali. Potilas lopetti tupakoinnin ja verenpainelääkitys päivitettiin, minkä jälkeen kotona mitatut paineet olivat keskimäärin luokkaa 125/75 mmhg. Potilas sai sairastuttuaan tilapäisen ajokiellon. Se kumottiin R1-ajon osalta kolmen kuukauden kuluttua kohtauksesta ja R2-ajon osalta puolen vuoden kuluttua, jolloin mm. neuropsykologisen tutkimuksen tulos oli käytössä. Asiaa pohtinut työryhmä arvioi, ettei potilaalle ollut jäänyt ajokykyyn vaikuttavaa kognitiivista tai motorista ongelmaa. Lisäksi riskitekijät oli saatu aiempaa paremmin hallintaan, mikä vähentää aivohalvauksen uusimisriskiä. Tarkkaavuushäiriöiden diagnostiikka on suuresti lisääntynyt viime vuosina, samoin niiden lääkehoito, ja näissä tapauksissa ajo-oikeuteen liittyviä kysymyksiä nousee usein esiin. Liikenneammatit ovat ehkä jopa vetäneet puoleensa nuoria ihmisiä, joiden koulumenestys on tarkkaavuushäiriön takia ollut vaatimaton ja jotka ovat kokeneet vaihtelevia tilanteita sisältävän ajotyön mieluisaksi. Simulaattoritutkimukset ovat osoittaneet, että ADHD-lääkitys kohentaa näiden henkilöiden ajosuoritusta. Kovin yksiselitteisiä ohjeita tarkkaavuushäiriöiden vaikutuksesta ajo-oikeuteen R1- ja R2-luokissa lienee vaikeaa antaa, koska tapaukset ovat varsin yksilöllisiä mm. impulsiivisen käytöksen määrän ja toiminnanohjauksen tason suhteen. Ehdotonta kieltoa R2-ajollekaan tuskin voi antaa, kun hyvässä kontrollissa oleva lääkitys kohentaa ajoturvallisuutta. Kenellä on vastuu? Suomessa ei kuljettajan omaa vastuuta ole useinkaan paljon korostettu tilanteissa, joissa 2593

sairaus tai lääkitys vaarantaa liikenneturvallisuuden. Laki kyllä toteaa, ettei henkilön tule kuljettaa moottoriajoneuvoa, jos hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin on huonontunut esimerkiksi väsymyksen takia. Monet äkilliset sairaudet, kuten vaikkapa influenssa tai ripuli, voivat merkittävästikin heikentää ajoturvallisuutta, mutta ajopäätös jää kuljettajan oman arvion varaan, ellei hän hakeudu lääkäriin. Britanniassa kuljettajan itsensä tulee ilmoittaa ajokorttiviranomaisille tietyistä sairauksistaan, mm. epilepsiasta. Suomessa tällaista omaa ilmoitusvelvollisuutta ei ole säädöksissä maantieliikenteen puolella, lentolupakirjan haltijalla kylläkin. Lääkärit määräävät usein ns. kolmiolääkkeitä, jotka voivat heikentää ajoturvallisuutta. Lääkärin vastuulla on informoida ajamisen lisäriskeistä, mutta potilaan vastuulla on rajoittaa ajamistaan, jos hän kokee esimerkiksi lääkkeen heikentävän vireyttään. Jo lääkärin ilmoitusvelvollisuuden säätämisestä alkaen on pohdittu (9), voiko lääkäri joutua vastuuseen siitä, ettei ole toiminut oikein ilmoittamisasiassa, jompaankumpaan suuntaan. Lääkäri ei esimerkiksi ole ilmoittanut poliisille henkilön ajokyvyttömyydestä, vaikka terveysvaatimukset eivät täyttyneet, ja tämän jälkeen henkilö joutuu liikenneturmaan, johon liittyy henkilövahinkoja; poliisitutkinta tällaisesta tapauksesta on vastikään uutisoitu tiedotusvälineissä (10). Toinen mahdollisuus on, että lääkäri on ilmoittanut ajokyvyttömyydestä liian herkästi, jolloin potilas menettää työansioita ja esittää lääkärille vahingonkorvauskanteen. Lopuksi Väestön vanhetessa ja ajokortillisten ikäihmisten määrän kasvaessa terveydelliseen ajokelpoisuuteen liittyvät asiat näyttävät olevan entistä enemmän pohdinnassa. Toimivia ohjeita ikäkausitarkastusten toteutuksesta ja ilmoitusvelvollisuuden soveltamisesta tarvitaan, samoin täydennyskoulutusta lääkäreille ja tieteellistä ajoterveystutkimusta. Kampanjointia, jossa muistutetaan sairauksien merkityksestä liikenneturvallisuudelle, on syytä pitää yllä. Lisäksi pidän lähitulevaisuuden kehitystarpeena kaikkien ammattikuljettajien saamisen osaavan työterveyshuollon piiriin (11). Ajokorttiasioiden toimivaltaa, myös ajoterveysasioissa, ollaan siirtämässä jatkossa Trafiin, ja mm. ajokorttitarkastuksiin liittyvät lääkärintodistuslomakkeet uusitaan. Ajoterveysohjeiden päivitys on meneillään. EU:sta on tulossa uusia direktiivisäädöksiä uniapnean ja sydänsairauksien vaikutuksesta ajolupaan. English summary www.laakarilehti.fi in english Evaluation of driving capacity 2594

English summary Mikael Ojala M.D., Ph.D., Neurologist, Chief Physician The Seafarer s Pension Fund (MEK) Evaluation of driving capacity In Finland we have a notification law (i.e. the doctor has to inform police) in cases of permanent loss of driving capacity, and we also have age related medical examinations for all drivers aged 70 years or more. In spite of these measures, there is emerging evidence that medical factors might be involved in one quarter of severe traffic accidents. The increasing number of elderly drivers probably explains the increasing trend of these cases. Better guidelines for doctors for assessment of driving health will be published in the near future. Traffic safety is team work, where doctors should have a role, but many other experts and the drivers themselves are needed if we are to continue the favourable road safety trend. 2594a