Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Kuntien verkkoviestijöiden päivät Vantaalla Erityisasiantuntija Elisa Kettunen
Digitalisaatio Digitalisointi on keino, ei päämäärä Digitalisaatiolla ei ole vakiintunutta määritelmää, mutta käsitteellä tarkoitetaan toimintamallien merkittävää tai syvällistä muutosta perustuen uusiin teknologioihin.» Digitalisaatio pitää sisällään toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien digitalisointia ja palveluiden sähköistämistä.» Palvelujen digitalisoinnilla tarkoitetaan palvelujen ja siihen liittyvien prosessien kehittämistä tai palvelukanavien ja sähköisen asioinnin monipuolistamista palveluratkaisuja kehittämällä tietotekniikan avulla. Digitalisoinnin avulla toimintaa tai palvelua voidaan muuttaa jopa radikaalisti toisenlaiseksi tietotekniikan mahdollisuuksia laajamittaisesti hyödyntäen. 2 [21.9.2017]
Ei digi ole meille arkipäivää - palaute eräästä kunnasta 3 [21.9.2017]
Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet ja kuntien digihaaste Kuntien tietohallinnon resurssit vähenevät samaan aikaan kun työmäärä ja vaatimukset kasvavat maakuntauudistus konkreettisesti aiheuttaa työpaikkojen siirtymistä, riskinä työvoimapulaa ja osaamisvajetta. Kansalliset hankkeet ja muutokset aiheuttavat ajallisesti samaan aikaan isoja muutoksia tietojärjestelmiin ja toimintaan. Esim. maakuntauudistus, tietosuoja-asetus, saavutettavuusdirektiivi, kuntien talousraportoinnin muuttuminen, toimialakohtaiset uudistukset jne. Yhteistyö on yhä riittämätöntä hyvätkin yhteiset ratkaisut ja käytännöt tarvitsevat koordinaatiota levitäkseen tai volyymia kehittyäkseen. Armi Ratia on sanonut, että kiire on vain asenne. Kuinka me voimme tukea ruuhkavuosissa kuntia? Paitsi helpottaa kiirettä, myös auttaa kehittymään niin että digi olisi arkea pienemmissäkin kunnissa?
Muutostuki murroksessa ja tulevaisuuden kunnan digitalisointi Käynnistetään kaksivuotinen hanke 2018-2019, joka muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: 1. Hallinnoidaan kuntien puolesta yhteisiä ohjelmistotuotteita ja rajapintoja 2. Edistetään sähköistä palvelukehitystä kunnissa, toteuttamalla yhteisiä sähköisiä asiointipalvelukanavia 3. Tuetaan kuntia kansallisten palvelukokonaisuuksien käyttöönotossa Yhteistyön merkitystä osana tätä kaikkea ei voi korostaa liikaa!
Ohjelmistotuotteiden ja rajapintojen hallinta Sähköisen palvelukehityksen tukeminen Kansallisten ohjelmien tuki kunnille Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projekti
(1) Kuntaliiton rooli Kunnat tuottavat ratkaisuja itse ja yhteistyössä toisten kuntien kanssa. Yhteisiä tuloksia halutaan usein jakaa, mutta yleensä yksi kunta ei halua toimia operaattorina muiden puolesta. Tarvitaan kansallinen toimija, joka koordinoi yhteistä kehittämistä ja hallinnoi tuotoksia. Kokeiltavassa mallissa: Kuntaliitto koordinoi toimintaa. Koordinointi tarkoittaa mm. yhteistyö- ja kehittäjäverkostojen toiminnan organisoimista. Kuntaliitto toimii hallintamallin edunvalvojana, voi omistaa ja/tai hallinnoi yhteisiä ohjelmistoja ja rajapintoja. Projektin aikana hallintamallia kokeillaan, parannellaan ja monistetaan. Tekninen ylläpito ulkoistetaan. Ulkoistettu toiminta rahoitetaan ohjelmistojen ja rajapintojen käyttäjiltä kerätyillä maksuilla. Yksi projektin tavoite on luoda kestävä liiketoimintamalli joka hyödyttää kuntia ja on realistinen myös Kuntaliiton näkökulmasta. Toiminta pyritään organisoimaan osaksi liiton jatkuvaa palvelua tältä vaaditaan myös kustannustehokkuutta!
(1) Avoimen tuotteen hallinta monitoimittajaympäristössä
(1) Esimerkki: Turku.fi:stä Kunta.fi:ksi
(1) Turku.fi:stä Kunta.fi:ksi
(1) Turku.fi:stä Kunta.fi:ksi
(2) Sähköisen asioinnin edistäminen Kuntien yhteisien sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ei tällä hetkellä ole vastuutahoa eikä kunnollista koordinaatiota. Valtio tuottaa pääsääntöisesti sähköisen asioinnin tukipalveluita (Suomi.fi palvelut). Sähköisen asioinnin toteuttaminen haastavaa erityisesti pienille kunnille omin voimin. Tarpeita kuitenkin on. Projektissa toteutetaan yhteisiä sähköisiä palveluita ja mahdollisesti niiden osia yhteistyössä kuntien, valtion (?) ja tietotekniikkatoimittajien kanssa. Tavoitteena luoda toimintamalli ja osoittaa sen toimivuus. Kehitettävän palvelun kotipesä ei välttämättä ole Kuntaliitossa, voi olla myös yrityksissä! Pääasia edistää palveluiden syntymistä kuntien käyttöön ja edistää markkinoiden toimintaa avoimella kehittämisellä. Tähän mahtuu mukaan uusia ideoita!
(2) Sähköinen päätöksenteko kunnissa Kuntalaki (410/2015) mahdollistaa sähköisen päätöksenteon kahdella uudella tavalla: 1) Sähköinen kokous ( 99): Sähköisen kokouksen edellytyksenä on, että läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä. 2) Sähköinen päätöksentekomenettely ( 100): Valtuuston ja muiden toimielinten julkisia kokouksia lukuun ottamatta toimielimen päätöksenteko voi tapahtua suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä. Käsiteltävät asiat tulee yksilöidä kokouskutsussa ja mainita, mihin mennessä asia voidaan käsitellä sähköisessä päätöksentekomenettelyssä. Asia on käsitelty, kun kaikki toimielimen jäsenet ovat ilmaisseet kantansa asiaan ja käsittelyn määräaika on päättynyt. Asia siirtyy kokouksen käsiteltäväksi, jos yksikin jäsen sitä vaatii tai on jättänyt kantansa ilmaisematta. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja voidaan tarkastaa ennen kokousta. Esimerkkejä ei ole juuri syntynyt! Tässä olisi digitalisoinnin paikka. Menettely sopisi hyvin rutiiniasioiden käsittelyyn tai ristiriidattomiin kysymyksiin. Pilotti lähtemässä käyntiin Vantaan kaupungin rakennusvalvonnan kanssa osana Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projektia 2018. 13 [21.9.2017]
(3) Tuki kansallisten hankkeiden käyttöönotossa Minimissään verkon kautta tarvelähtöisesti koottua tukea kunnille paremmin saavutettavaan muotoon esim. palvelumuotoilua hyödyntäen. Esim. jo se että nykyiset ohjeet ja materiaalit saataisiin paremmin käyttöön oikeille ihmisille parantaisi tilannetta! Lisärahoituksen avulla tässä voisi olla myös laajempaa viestintää, koulutusta, tilaisuuksia jne. Hyödynnetään KuntaKaPA-hankkeessa saadut kokemukset ja kehitetään eteenpäin. Teemme yhteistyötä!
Ehdoton edellytys että tämä onnistuu: yhteistyö ja verkostot! Verkkoviestintä Kansalliset ohjelmat (Kapa, Kuntatieto yms.) Kunnat Kuntaliiton ja yhteistyökumppane iden verkostot (Ehdollinen) Koulutusta Infotilaisuuksia Neuvontaa Kunta.fi xyz Rajapinta 1 Ohjelmistotuote1 Kehittäjäkerho (yritykset) Käyttäjäkerho (kunnat) Viestintäverkosto asiasta kiinnostuneille Käyttäjäyhteisö Viestintäverkosto asiasta kiinnostuneille Käyttäjäyhteisö Viestintä Käyttäjäyhteisö Viestintä Palvelu 1 Palvelu 2 Palvelu 3 (kunnat, yhteistyötahot) Käyttäjät Viestintä (kunnat, yhteistyötahot) Käyttäjät Viestintä (kunnat, yhteistyötahot) Käyttäjät Viestintä Muutamia kuntia jo mukana jollain tapaa, lisää otamme mukaan suunnittelun edetessä ja pilottien varmistuessa. Kerro ideasi meille! Rajapinta 2 Ohjelmistotuote 2 Käyttäjäyhteisö Viestintä Käyttäjäyhteisö Viestintä Palvelu 4 (kunnat, yhteistyötahot) Käyttäjät Viestintä 15 [pvm]
Tavoitteet Pysyvän roolin luominen Kuntaliitolle keskeisenä kansallisena toimijana ICT-kehittämisessä Kuntien asiakaspalveluprosessien sähköistämisen ja kuntien ja kuntalaisten tasa-arvoisuuden edistäminen Kansallisten kehittämishankkeiden hyötyjen maksimointi kunnille Kuntasektorin toimijoiden välisen yhteistyön ja hyvien käytäntöjen edistäminen, päällekkäisen työn vähentäminen
Tuttuja juttuja, - mutta uudella tavalla ja yhteistyössä Yhteys: Elisa Kettunen elisa.kettunen@kuntaliitto.fi p. 050-3726789 FB: Kuntien avoin data ryhmä tai Tommi Karttaavi tommi.karttaavi@kuntaliitto.fi