Avoin lähdekoodi. Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avoin lähdekoodi. Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos www.oskari.org"

Transkriptio

1 Avoin lähdekoodi Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos

2 Avoimen lähdekoodin määritelmä (OSI) Ohjelman täytyy olla vapaasti levitettävissä ja välitettävissä. Lähdekoodin täytyy tulla ohjelman mukana tai olla vapaasti saatavissa. Myös johdettujen teosten luominen ja levitys pitää sallia. Lisenssi voi rajoittaa muokatun lähdekoodin levittämistä vain siinä tapauksessa, että lisenssi sallii erillisten korjaustiedostojen ja niiden lähdekoodin levittämisen. Voidaan myös vaatia, ettei johdettua teosta levitetä samalla nimellä tai versionumerolla kuin lähtöteosta. Yksilöitä tai ihmisryhmiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Käyttötarkoituksia ei saa rajoittaa. Kaikilla ohjelman käsiinsä saaneilla on samat oikeudet. Lisenssi ei saa olla riippuvainen laajemmasta ohjelmistokokonaisuudesta, jonka osana ohjelmaa levitetään, vaan ohjelmaan liittyvät oikeudet säilyvät, vaikka se irrotettaisiin kokonaisuudesta. Lisenssi ei voi asettaa ehtoja muille ohjelmille. Ohjelmaa saa levittää myös yhdessä sellaisten ohjelmien kanssa, joiden lähdekoodi ei ole avointa. Lisenssin sisällön pitää olla riippumaton teknisestä toteutuksesta. Oikeuksiin ei saa liittää varaumia jakelutavan tai käyttöliittymän varjolla.

3 Avoimen lähdekoodin lisenssityypit BSD-tyyliset MIT vapaa Creative Commons omonta eri tyyppiä LGPL GPL sitova

4 Miksi avointa lähdekoodia? Turvallisuus (bugit löytyvät, kun kaikki näkevät koodin) Laatu Sovellusten muokattavuus Vapaus vaihtaa toimittajaa Yhteentoimivuus avoimiin standardeihin Varmennettavuus (sovellus on sitä mitä lupaakin) Laaja tukiverkosto Kustannukset Skaalautuvuus Mahdollisuus kokeilla vapaasti ennen ostopäätöstä

5 Avoimen lähdekoodin sovellusten haasteita Sovellusten kypsyystasot ovat olleet osin matalia o Viime vuosina voimakasta kehitystä Sovellusten valinta o Tarvitaan teknistä osaamista tai konsultointia, että on mahdollista arvioida sovelluksen sopivuutta käyttötarkoitukseen Osaamisen kasvattaminen ja yhteistyö o Käytännöt hankinnoissa, sopimuksissa ja kehittämisessä o Tuen löytäminen o Yhteistyö, kehittämisverkostot Yrityksille liiketoimintamallin muutos Ei myydäkään enää lisenssejä vaan konsultointia, tukea, räätälöintiä ja sovellusta palveluna Pakottaa innovoimaan ja toimimaan ketterästi Uusia toimijoita paikkatietoalalle

6 Toimintaympäristön muutokset Sovellukset siirtyvät verkkoon myös GIS Paikkatiedon hyödyntäminen lisääntyy ei-ammattimaisessa käytössä Perinteiset desktop-sovellukset jäävät ammattilaisten käyttöön Helposti käyttöönotettavia, laajennettavissa ja muokattavissa olevia palveluita verkossa Avoin lähdekoodi valtaa alaa Yritysten tulonlähteet siirtyvät lisenssien myynnistä konsultointiin avoimen lähdekoodin ratkaisujen kehittämiseen, räätälöintiin ja käyttöönottoihin palvelujen ylläpito, tuki ja päivitykset Kustannustehokkuus Ei ole varaa tehdä samaa asiaa useaan kertaan Konserniajattelu valtiolla ja koko julkishallinnossa Julkishallinnonkin tulee innovoida ja sekä kehittää että käyttää uusia toimintatapoja!

7 OSKARI ja paikkatiedon palvelualusta Tavoitteena Yleinen karttaliittymä ja paikkatiedon pilvipalvelut julkishallinnolle Käyttötarkoitukset: viestintä, sähköinen asiointi, tietojohtaminen, opetus... Toimintamallina Avoimen lähdekoodin ratkaisu -> OS-projekti Yhteentoimivat komponentit -> kaikkien hyödynnettävissä Standardien rajapintojen käyttö -> eri taustajärjestelmät Kehittämisverkostoajattelu -> pienellä panoksella mukaan (Kustannus)tehokkuutta julkishallinnon toimintaan Yhteentoimivuuden toteuttaminen Päällekkäisen työn välttäminen Sovellusten ylläpidon ja jatkokehittämisen hankinnan helpottaminen

8 Muita esimerkkejä avoimella lähdekoodilla COSS ry Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii avoimen lähdekoodin, avoimen datan, avoimien rajapintojen sekä avoimen standardien edistämiseksi Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntien yhteistyönä Kuntien Tieran sähköinen asiointiin avoimen lähdekoodin lomakeratkaisu komponentit -> kaikkien hyödynnettävissä

9

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmistoliiketoiminta-seminaari Jyväskylä, 11.4.2007 Matti Saastamoinen Suomen open source -keskus COSS COSS - Centre for Open Source Solutions Kansallinen

Lisätiedot

AVOIN LÄHDEKOODI JA SEN MERKITYS LIIKETOIMINNASSA

AVOIN LÄHDEKOODI JA SEN MERKITYS LIIKETOIMINNASSA DIMENTEQ OY SALORANKATU 5-7 24240 SALO FINLAND WWW.DIMENTEQ.FI AVOIN LÄHDEKOODI JA SEN MERKITYS LIIKETOIMINNASSA SKOL ja FLIC, 29.10.2015 Teemu Virtanen, Dimenteq Oy DIMENTEQ OY Tietotekniikan palveluyritys,

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi hankinnoissa Juha Yrjölä

Avoin lähdekoodi hankinnoissa Juha Yrjölä Avoin lähdekoodi hankinnoissa 9.6.2016 Juha Yrjölä Mitä on avoin lähdekoodi? 1. Lähdekoodi tulee jakaa ohjelmiston mukana tai antaa saataville joko ilmaiseksi tai korkeintaan luovuttamiskulujen hinnalla.

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Viisaat hankinnat: Avoimuudet uusissa JIT 2015 -ehdoissa JulkICTLab-seminaari 20.11.2015 Martin von Willebrand, puheenjohtaja Avoin arkkitehtuuri Luo jäsenien menestystarinoita avoimilla ratkaisuilla Avoimet

Lisätiedot

Viisaat hankinnat JIT2015 sopimusehdot

Viisaat hankinnat JIT2015 sopimusehdot Viisaat hankinnat JIT2015 sopimusehdot Kuntamarkkinat 9.9.2015 Martin von Willebrand, puheenjohtaja, COSS ry Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Auttaa jäseniään menestymään hyödyntämällä

Lisätiedot

Paikkatiedon palvelualustan, Oskarin ja Paikkatietoikkunan kehittäminen Jani Kylmäaho / Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus

Paikkatiedon palvelualustan, Oskarin ja Paikkatietoikkunan kehittäminen Jani Kylmäaho / Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Paikkatiedon palvelualustan, Oskarin ja Paikkatietoikkunan kehittäminen 15.11.2012 Jani Kylmäaho / Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Palvelualusta Paikkatietoikkuna Oskari Lähtökohtana: PAIKKATIEDON

Lisätiedot

Kolme vuotta KOHAa Kokemukset avoimesta koodista. Ari Mäkiranta,

Kolme vuotta KOHAa Kokemukset avoimesta koodista. Ari Mäkiranta, Kolme vuotta KOHAa Kokemukset avoimesta koodista Ari Mäkiranta, 25.10.2017 FOSS- Free and Open Source Software Tunnusmerkkejä: Ohjelman täytyy olla vapaasti levitettävissä ja välitettävissä. Lähdekoodin

Lisätiedot

TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show. Marras- joulukuu 2009

TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show. Marras- joulukuu 2009 TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show Marras- joulukuu 2009 Suomen open source -keskus COSS Kansallinen open source -ekosysteemin kehittämisorganisaatio ja -liiketoiminnan verkosto Perustettu

Lisätiedot

Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen. Tarjouspyyntö info Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus

Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen. Tarjouspyyntö info Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen Tarjouspyyntö info 16.10.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Infrastruktuurin tilan viestintää Ontologiapohjainen hakutoiminto Tietojen rajaamista

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin hallittu kaupallinen uudelleenkäyttö

Avoimen lähdekoodin hallittu kaupallinen uudelleenkäyttö Tässä Relator Oy:n tuottamassa White Paper -julkaisussa kuvataan avoimen lähdekoodin ohjelmistojen perusteita ja sitä kuinka näitä ohjelmistoja uudelleenkäytetään hallitusti kaupallisissa tarkoituksissa.

Lisätiedot

Viitekehys hallinnossa

Viitekehys hallinnossa JulkICTLab Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen julkishallinnon eri projektien

Lisätiedot

Paikkatietoinfra käyttöön paikkatiedon palvelualustoilla

Paikkatietoinfra käyttöön paikkatiedon palvelualustoilla Paikkatietoinfra käyttöön paikkatiedon palvelualustoilla Jani Kylmäaho 13.5.2013 13.5.2013 Paikkatiedon palvelualustat Paikkatiedon palvelualustat mahdollistavat paikkatietoinfrastruktuurin tarjoamien

Lisätiedot

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC JulkICTLab Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Historiaa. Unix kirjoitettiin kokonaan uudestaan C-kielellä 1973. Unix jakautui myöhemmin System V ja BSDnimisiin. Kuutti, Rantala: Linux

Historiaa. Unix kirjoitettiin kokonaan uudestaan C-kielellä 1973. Unix jakautui myöhemmin System V ja BSDnimisiin. Kuutti, Rantala: Linux Historiaa Linux on Unix-yhteensopiva käyttöjärjestelmä. Unixin perusta luotiin 1964 MIT:ssa aloitetussa MULTICS-projektissa (http://www.cs.helsinki.fi/u/kerola/tkhist/k2000/alustukset/unix_hist/unix_historia.htm)

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin karttapalvelu Oskarin hyödyntäminen HSY:ssä. Henna-Kaisa Räsänen HSY paikkatietoseminaari Finlandia-talo

Avoimen lähdekoodin karttapalvelu Oskarin hyödyntäminen HSY:ssä. Henna-Kaisa Räsänen HSY paikkatietoseminaari Finlandia-talo Avoimen lähdekoodin karttapalvelu Oskarin hyödyntäminen HSY:ssä Henna-Kaisa Räsänen HSY paikkatietoseminaari 22.3.2017 Finlandia-talo Avoimen lähdekoodin ohjelmisto paikkatiedon esittämiseen ja monipuoliseen

Lisätiedot

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi ECA - EduCloud-allianssi Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 4.8.2015 EduCloud-allianssi opetus- ja kulttuuriministeriön alulle panema hanke avoimen koulutuspilvipalvelun standardin toteuttamiseksi

Lisätiedot

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA Timo Väliharju Toiminnanjohtaja, COSS ry 28.11.2017 Avoimuuden asialla. Avoin lähdekoodi... on tapa kehittää ja jakaa tietokoneohjelmistoja. Yhteiskehittäminen Avoimessa

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa Ohjelmistotuotteen hallinta ja hallinnointi 22.4.2015 Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies. VM Strategisten linjausten perusteemat Avoimuus Hallinto,

Lisätiedot

Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit. INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.

Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit. INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9. Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.2011 Antti Kosonen 6.10.2011 Miksi paikkatietoja lisensioidaan Paikkatiedot on historiallisesti

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Avoimen ohjelmistoliiketoimintaverkoston ja -yhteistyön koordinoija Ilkka Lehtinen Matti Saastamoinen Avoimuus ja vapaus - Pieni tulipalo v. 1492 mahdollisti

Lisätiedot

JHS166:n uudistus ja lopputulokset. JUHTA Raimo Porttikivi

JHS166:n uudistus ja lopputulokset. JUHTA Raimo Porttikivi JHS166:n uudistus ja lopputulokset JUHTA 11.12.2014 Raimo Porttikivi JHS166 uudistamisen työryhmä Raimo Porttikivi, pj Tommi Nordberg, puolustusministeriö Harri Eskola, Tekes Matti Lisitsin, Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Paikkatietoikkunan uudet tuulet. Panu Muhli Kehittämiskeskus Paikkatietoinfratiimi / Inspire-sihteeristö

Paikkatietoikkunan uudet tuulet. Panu Muhli Kehittämiskeskus Paikkatietoinfratiimi / Inspire-sihteeristö Paikkatietoikkunan uudet tuulet Panu Muhli Kehittämiskeskus Paikkatietoinfratiimi / Inspire-sihteeristö 11.9.2013 Paikkatietoikkuna pähkinänkuoressa - www.paikkatietoikkuna.fi Maanmittauslaitoksen kehittämä

Lisätiedot

Avoin data Avoimempi hallinto Avoin hallinto Maija-Liisa Honkola

Avoin data Avoimempi hallinto Avoin hallinto Maija-Liisa Honkola Avoin data Avoimempi hallinto Avoin hallinto 27.3.2105 Maija-Liisa Honkola Sisällys Mitä on avoin data Ilmatieteen laitoksen avoin data Avoin data aineistoja Verkkopalveluun rekisteröityminen HelpDesk

Lisätiedot

OSKARI. Yhteistyöllä eteenpäin Jani Kylmäaho Oskari-verkoston koordinaattori

OSKARI. Yhteistyöllä eteenpäin Jani Kylmäaho Oskari-verkoston koordinaattori OSKARI Yhteistyöllä eteenpäin Jani Kylmäaho Oskari-verkoston koordinaattori 8.11.2016 Oskari.org on monipuolinen avoimen lähdekoodin ohjelmisto web- ja mobiilikarttasovellusten rakentamiseen Karttaportaalit

Lisätiedot

Yhteentoimivuus ja tiedonhallintalaki

Yhteentoimivuus ja tiedonhallintalaki Yhteentoimivuus ja tiedonhallintalaki Yhteentoimivuutta ja parempia sähköisiä palveluja Tuula Seppo @tuula_seppo Kuntien yhteentoimivuusseminaari 06.03.2019 Yleistä tiedonhallintalain aikataulusta Hallituksen

Lisätiedot

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus Teknologia-arkkitehtuuri ja rajapinnat/integraatiot 21.3.2019 Sisältö Alustojen asemoituminen ja pilvivalmius Arkkitehtuuriperiaatteet

Lisätiedot

Manu Setälä Suomen open source -keskus COSS

Manu Setälä Suomen open source -keskus COSS Koodipankit ja kansainvälinen yhteistyö Manu Setälä Suomen open source -keskus COSS www.coss.fi 2 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa koodipankki ja mihin sellaisia tarvitaan Koodipankin lähtökohtia: dokumentointi,

Lisätiedot

JHS 166 Julkisen hallinnon IThankintojen. (JIT 2014) -päivitys. JUHTA Sami Kivivasara

JHS 166 Julkisen hallinnon IThankintojen. (JIT 2014) -päivitys. JUHTA Sami Kivivasara JHS 166 Julkisen hallinnon IThankintojen yleiset sopimusehdot (JIT 2014) -päivitys JUHTA 14.4.2015 Sami Kivivasara Päivitysluonnoksen valmistelu Työryhmä käynnisti työskentelyn marraskuussa 2012, kokoonpano:

Lisätiedot

Taltioni teknisen alustan arviointi

Taltioni teknisen alustan arviointi Taltioni teknisen alustan arviointi Taltioni sidosryhmätilaisuus, 10.1.2012 Jaakko Lähteenmäki, Niilo Saranummi 1/11/2012 2 Selvitystyön kohde Selvitystyö: VTT & Fujitsu Keskeiset vaatimukset Taltioni-palvelulle?

Lisätiedot

Openbirds,opensource ja simujen

Openbirds,opensource ja simujen Openbirds,opensource ja simujen tulevaisuus (3ov - 30min. - 30 siv.) Markus itmo Mikkolainen 1 Agenda 1. Opensource (6s) 2. Openbirds (6s) 3. Simujen nykytila ja tulevaisuus(6s) 4. Openbirds ja muut simut

Lisätiedot

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Teppo Sulonen, CV 1970 > 70 luku : Opiskelu Tampereen yliopisto Postipankki 80 luku : Ammattilainen Kaikki IT alasta Nokia Data 90 luku : Yrittäjä Avasta Transactions

Lisätiedot

Ohjelmien lisensoinnista

Ohjelmien lisensoinnista Ohjelmien lisensoinnista Mitä ohjelmoijan on hyvä tietää ohjelmien tekijänoikeuksista ja (erityisesti open source) lisensseistä Tapani Tarvainen 27.11.2015 Lähtökohta: tekijänoikeus Yksinoikeus "määrätä

Lisätiedot

Paikkatiedon palvelualustan konsepti

Paikkatiedon palvelualustan konsepti Paikkatiedon palvelualustan konsepti - karttajulkaisusta palvelualustaksi Paikkatietoasiain neuvottelukunta Antti Rainio 2.3.2012 Karttaikkuna http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/rakennuskiellot/rakennuskieltoalueetkartalla.html

Lisätiedot

Paikkatietoon liittyvistä JHShankkeista. Pekka Sarkola Paikkatiedon JHS ohjausryhmä

Paikkatietoon liittyvistä JHShankkeista. Pekka Sarkola Paikkatiedon JHS ohjausryhmä Paikkatietoon liittyvistä JHShankkeista Pekka Sarkola Paikkatiedon JHS ohjausryhmä Esityksen sisältö Paikkatiedon JHS ohjausryhmä Voimassaolevat paikkatiedon JHS:t Työryhmävaiheessa olevat hankkeet Suunnitteilla

Lisätiedot

Finto palveluiden toteuttamisen alustana

Finto palveluiden toteuttamisen alustana Finto palveluiden toteuttamisen alustana Matias Frosterus Nimitietopalvelua ja paikkatietopalvelua koskeva seminaari 30.1.2018 Tavoitteena yhteentoimivuus Linkittyvä metadata Semanttinen yhteentoimivuus

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Taloustorstai 22.8.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Avoimen datan vaikutuksia tiedontuottajan toimintaan

Avoimen datan vaikutuksia tiedontuottajan toimintaan Avoin data ja liiketoiminta Avoimen datan vaikutuksia tiedontuottajan toimintaan SKS/Poligonin talviseminaari 3.2.2011 Antti Kosonen MML Tietopalvelukeskus MML ja avoin data 2011 alusta MML on tarjonnut

Lisätiedot

Innovointiprosessi. Lili Aunimo. 11.12.2009 Lili Aunimo

Innovointiprosessi. Lili Aunimo. 11.12.2009 Lili Aunimo Innovointiprosessi Lili Aunimo Lisensointi Tekijänoikeudet: Verkkomultimediaopintojaksolla Ohjelmistolisenssit Sisältölisenssit: kuvat, musiikki, video, teksti Creative Commons http://fi.wikipedia.org/wiki/lisenssi

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntamarkkinat, 12.9.2019 Neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen

Lisätiedot

HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset. Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015

HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset. Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015 HSL-tietoisku: Uusi Avoin reittiopas ja pysäkkikuulutukset Kerkko Vanhanen, VAMPO-seminaari 3.6.2015 HSL-liikenteessä tehdään päivittäin noin miljoona nousua joukkoliikennevälineisiin Infopalveluilla paras

Lisätiedot

JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa. Anne Kauhanen-Simanainen

JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa. Anne Kauhanen-Simanainen JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen 14.11.2013 Suomen avoimen tiedon politiikka on linjattu useissa yhteyksissä vuodesta 2011 lähtien Valtioneuvoston periaatepäätös 3.3.2011

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen. Pekka Sarkola Gispo Oy

Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen. Pekka Sarkola Gispo Oy Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen Pekka Sarkola Gispo Oy Gispo Oy Autamme asiakkaita hyödyntämään paikkatietoihin liittyviä avoimen lähdekoodin ja avoimen datan ratkaisuja. Edistämme

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV:n perusteet ja hyödyt -tiivistetty tietopaketti 29.11.2017 Esimerkkejä Suomi.fi-palvelutietovaranto on yksi

Lisätiedot

Elävä kaupunki, turvallinen koti

Elävä kaupunki, turvallinen koti Kuva: Anne Saarenoja 2002 Kuva: A nne Saarenoja 2002 1 Elävä kaupunki, turvallinen koti WELLCOM - Sähköisen terveysasioinnin toimintamallien ja strategian kehittäminen I - Vaihe Esiselvitys 2001 II - Vaihe

Lisätiedot

JHS 166 Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot Liite 8. Erityisehtoja tilaajan sovellushankinnoista avoimen lähdekoodin ehdoin

JHS 166 Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot Liite 8. Erityisehtoja tilaajan sovellushankinnoista avoimen lähdekoodin ehdoin JHS 166 Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot Liite 8. Erityisehtoja tilaajan sovellushankinnoista avoimen lähdekoodin ehdoin Versio: 0.5 / 15.01.2014 Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi

Lisätiedot

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden

Lisätiedot

HARAVA-PALVELU AVOIMEN LÄHDEKOODIN TEKNOLOGIOILLA ALPO-seminaari 2013

HARAVA-PALVELU AVOIMEN LÄHDEKOODIN TEKNOLOGIOILLA ALPO-seminaari 2013 HARAVA-PALVELU AVOIMEN LÄHDEKOODIN TEKNOLOGIOILLA ALPO-seminaari 2013 Kaarina Vartiainen, SYKE SADE SADE - HARAVA Ympäristöministeriön tilaama palvelu, osana SADe- hanketta (Sähköisen asioinnin ja demokratian

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut Pilvipalvelut Nouseva toteutustekniikka ja trendi Kuluttajat edellä, yritykset perässä Paino sanalla Palvelu Yhtenäisyyksiä vuosikymmenten taakse, sovelletaan

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri ja INSPIRE: synnyttääkö paikkatiedon infrastruktuuri ekosysteemin?

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri ja INSPIRE: synnyttääkö paikkatiedon infrastruktuuri ekosysteemin? Paikkatiedon viitearkkitehtuuri ja INSPIRE: synnyttääkö paikkatiedon infrastruktuuri ekosysteemin? Helsingin Messukeskus 7.11.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos Paikkatietoinfrastruktuurilla, osana yhteiskunnan

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Integraation tavoitteita Lähtökohta Web-palvelut Asiakasrekisteri ERP, Tuotannon ohjaus Tuotanto Myynti Intranet Extranet? CRM Johdon tuki Henkilöstö Kirjanpito Palkanlaskenta

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

Linked Events. Helsingin tapahtumarajapinta. Aleksi Salonen

Linked Events. Helsingin tapahtumarajapinta. Aleksi Salonen Linked Events Helsingin tapahtumarajapinta Aleksi Salonen Linked Events? Helsingin kaupungin avoin tapahtumarajapinta Ensimmäinen versio 2014, laajemmin käyttöön keväällä 2016 Kaupungin itse kehittämä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK Miten se palvelee?

Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK Miten se palvelee? Kuva: KDK-asiakasliittymän käyttäjätesti 23.5.2012 Kuvaaja: Carita Sirkeä 2012 Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK Miten se palvelee? OKM:n kirjastopäivät 12.12.2012 Heli Kautonen, Kansalliskirjasto

Lisätiedot

labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen

labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen 31.5.2010 labs.kirjastot.fi-projekti Projekti alkoi keväällä 2009 ja jatkuu vuoden 2011 keväälle. Opetusministeriön rahoittama Yhteistyössä kirjastot.fi

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Tietojärjestelmähankinnat ja JIT 2015 -ehdot Miten hyödynnät JIT 2015 -ehtoja datan avaamisessa? 27.1.2016 Martin von Willebrand, puheenjohtaja Avoin arkkitehtuuri Luo jäsenien menestystarinoita avoimilla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

KYSELYPALVELU HARAVA. Tietoisku. Dimenteq Oy. Julkinen Dimenteq Oy 2012

KYSELYPALVELU HARAVA. Tietoisku. Dimenteq Oy. Julkinen Dimenteq Oy 2012 KYSELYPALVELU HARAVA Tietoisku Dimenteq Oy SADE - HARAVA Ympäristöministeriön tilaama palvelu, osana SADe-ohjelmaa (Sähköisen asioinnin ja demokratian edistämisen vauhdittamisohjelma) Asumisen ja Rakentamisen

Lisätiedot

Oskari.org. kehittäminen

Oskari.org. kehittäminen Oskari.org ohjelmakirjaston kehittäminen Jani Kylmäaho SOVELLUSKERROS Asioinnin tukipalvelut Tunnistus Valtuutukset Asiointitili Maksaminen Paikkatieto-ohjelmistot (GIS, Geographical Information Systems)

Lisätiedot

http://creativecommons.fi/

http://creativecommons.fi/ Creative commons http://creativecommons.fi/ Taustaa Richard M. Stallman: Free software From Copy Rights to Copy Left Tavoitteena ohjelmistojen vapaus (Avoin koodi) General Public License, GPL Tekijänoikeus

Lisätiedot

HSY Avoin data. Henna-Kaisa Räsänen Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa 3.12.2015

HSY Avoin data. Henna-Kaisa Räsänen Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa 3.12.2015 HSY Avoin data Henna-Kaisa Räsänen Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa 3.12.2015 Avoin data Maksutonta koneluettavaa tietoa, jota kuka tahansa saa käyttää, muokata ja uudelleen jakaa

Lisätiedot

Espoon kaupungin kehittyminen - paikkatietotyökalu johtamisen tukena. Alueraportointi

Espoon kaupungin kehittyminen - paikkatietotyökalu johtamisen tukena. Alueraportointi Espoon kaupungin kehittyminen - paikkatietotyökalu johtamisen tukena Alueraportointi / Paikkatietomarkkinat Tiina Järvinen ja Ari Purhonen Espoon kaupungin kehitystyö 2011-2013 Suomessa alansa ensimmäinen

Lisätiedot

Kuntien näkymät avoimeen dataan

Kuntien näkymät avoimeen dataan Kuntien näkymät avoimeen dataan Kuntien avoin data miten liikkeelle? seminaari 11.11.2014, Kuntatalo Twitter: #kuntienavoindata Facebook: https://www.facebook.com/groups/kuntienavointieto/ Elisa Kettunen,

Lisätiedot

Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen. Kunta-KaPA

Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen. Kunta-KaPA Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen Kunta-KaPA JUHTA 14.10.2015 Kunta-KaPA Kuntaliittoon on perustettu projektitoimisto, jonka tehtävänä on tukea ja edesauttaa Kansallisen Palveluarkkitehtuurin

Lisätiedot

Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa

Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa JHS-seminaari, Säätytalo Marko Monni Tietohallintojohtaja Lahden kaupunki Agenda Nykytila Tulevaisuus Miksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoja?

Lisätiedot

JHS-järjestelmä. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä Tommi Karttaavi 25.4.2007 JHS-järjestelmä JHS-suosituksia (julkisen hallinnon suositus) on laadittu vuodesta 1992 lähtien, jolloin JHS-järjestelmä korvasi VHS-järjestelmän Voimassa olevia

Lisätiedot

Tieto ja järjestelmät integroituvat asiakaslähtöisiksi palveluiksi. JHS-seminaari Jukka Ahtikari

Tieto ja järjestelmät integroituvat asiakaslähtöisiksi palveluiksi. JHS-seminaari Jukka Ahtikari Tieto ja järjestelmät integroituvat asiakaslähtöisiksi palveluiksi JHS-seminaari 5.4.2005 Jukka Ahtikari Yhteentoimivuus muodostuu eri osa-alueista Yhteentoimivat palvelut Organisatorinen käyttäjät, prosessit,

Lisätiedot

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio 17.1.2013 Sopimusviidakko Yhteinen sopimusmalli Käyttöehdot SOPIMUSMALLI Verkkopalvelusopimus

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet Kuntien tietohallinnon resurssit vähenevät samaan aikaan kun

Lisätiedot

Alueraportointijärjestelmä - näkymiä kaupungin kasvuun

Alueraportointijärjestelmä - näkymiä kaupungin kasvuun Alueraportointijärjestelmä - näkymiä kaupungin kasvuun 29.3.2012 Helsinki HSY:n paikkatietoseminaari DI Tiina Järvinen Espoo kaupunkina Espoo on yli 250 000 ihmisen kotikaupunki. Kaupungin maapinta-ala

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab Eteneminen 2015 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab lyhyesti Kokoaa yhteen julkisen hallinnon eri projektien kehittämistoimintaa Edistää palveluiden kehittämistä ja referenssitoteutusten

Lisätiedot

turku.fi:stä kunta.fi:ksi Kuntamarkkinat

turku.fi:stä kunta.fi:ksi Kuntamarkkinat turku.fi:stä kunta.fi:ksi Kuntamarkkinat 13.09.2017 Agendaa 1. Turku.fi:n tausta 2. Palvelutiedot ja verkkopalvelu 3. Kunta.fi:stä vielä puuttuvat ominaisuudet Turku.fi-toteutuksen tausta Turku.fi avointa

Lisätiedot

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Kehittyvät julkishallinnon palvelut ja niiden käytettävyys Jari Ylikoski, Tietoyhteiskunta 12.9.2019 Toimintaympäristön muutoksesta (ylätasolla) Julkishallinnon toimintaympäristö

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 Erikoistutkija, MSc. Tapio Matinmikko, Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Esittäjästä

Lisätiedot

Valtion uudet yhteentoimivuuspalvelut: dataportaali, palvelutietovaranto ja yhteentoimivuus.fi v.2

Valtion uudet yhteentoimivuuspalvelut: dataportaali, palvelutietovaranto ja yhteentoimivuus.fi v.2 Valtion uudet yhteentoimivuuspalvelut: dataportaali, palvelutietovaranto ja yhteentoimivuus.fi v.2 Marko Latvanen Valtiokonttori / Kansalaispalvelut Suomi.fi Yhteentoimivuuspalvelujen tuotevisio Yhteentoimivuuspalvelut

Lisätiedot

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos Tekninen alusta Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin 14.12.2017 Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos 1 TA - Tavoitteet tiivistetysti Muiden osahankkeiden käyttötapausten tukeminen

Lisätiedot

PILETTI. Tekninen vaatimusmäärittely. v. 0.2

PILETTI. Tekninen vaatimusmäärittely. v. 0.2 PILETTI Tekninen vaatimusmäärittely v. 0.2 2 Sisällysluettelo 1. Yleiskuvaus... 3 2. Taustajärjestelmä... 4 3. Palvelupisteiden sovellus... 4 4. Korttisovellus ja turvaratkaisu... 4 5. Rajapinnat... 5

Lisätiedot

Kuntien yhteentoimivuusseminaari. Tietomallien laatiminen Taina Nurmela projektipäällikkö, Helsingin kaupunki

Kuntien yhteentoimivuusseminaari. Tietomallien laatiminen Taina Nurmela projektipäällikkö, Helsingin kaupunki Kuntien yhteentoimivuusseminaari Tietomallien laatiminen Taina Nurmela projektipäällikkö, Helsingin kaupunki Case Tiedonohjaus tietomallituki Tiedonohjaus tarjoaa tiedot rajapinnan kautta käyttöliittymään

Lisätiedot

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Juridiset aineistot ja avoin tieto 10.3.2016 Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Oikeus tietoon 250 vuotta pohjoismaisesta julkisuusperiaatteesta avoimeen dataan Asiakirjajulkisuus vuodesta 1766, painetut

Lisätiedot

Oskari/Karttaliittymäinfo. 27.2.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus

Oskari/Karttaliittymäinfo. 27.2.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus Oskari/arttaliittymäinfo 27.2.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos / ehittämiskeskus Paikkatietoinfrastruktuuri INSPIRE-arkkitehtuuri - Rajapintapalvelut Palveluväylä Sovellukset ja paikkatietoportaalit

Lisätiedot

Avoimet ohjelmistot julkisessa hallinnossa. Oskari verkostopäivä Tommi Karttaavi

Avoimet ohjelmistot julkisessa hallinnossa. Oskari verkostopäivä Tommi Karttaavi Avoimet ohjelmistot julkisessa hallinnossa Oskari verkostopäivä 21.5.2014 Tommi Karttaavi Avoimen lähdekoodin käyttö (Kuntien tietotekniikkakartoitus 2006 ja 2010) Kuntien tietotekniikkakartoitus 2006

Lisätiedot

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät Suomi.fi -palvelunäkymät Julkishallinto 07.09..2015 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Miten? 5. Miksi? Hyötynäkökulma 6. Mitä tämä edellyttää?

Lisätiedot

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT OSAAMISMERKIT Digitaalinen osaamismerkki (open badge) on saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen väline. Digitaalinen merkki ei itsessään luo lisäarvoa,

Lisätiedot

Vaikuttavia tekoja yhteentoimivuus. Kommenttipuheenvuoro YTI-hanke päätösseminaari Taina Nurmela ja Teija Soini Helsingin kaupunki

Vaikuttavia tekoja yhteentoimivuus. Kommenttipuheenvuoro YTI-hanke päätösseminaari Taina Nurmela ja Teija Soini Helsingin kaupunki Vaikuttavia tekoja yhteentoimivuus Kommenttipuheenvuoro YTI-hanke päätösseminaari Taina Nurmela ja Teija Soini Helsingin kaupunki Keitä olemme Tehtäväkenttämme Helsingin kaupungilla on kokonaisarkkitehtuuria

Lisätiedot

Avoimuus ja yhteentoimivuus

Avoimuus ja yhteentoimivuus Avoimuus ja yhteentoimivuus Yhteentoimivuutta avoimesti 16.2.2012 Lappeenranta Tommi Karttaavi Yhteentoimivuus Mitä se on? Mitä yhteentoimivuus tarkoittaa? TTL:n ATK-sanakirja» Järjestelmien kyky viestiä

Lisätiedot

AVARAS. (Avoimista tietovarannoista liiketoimintaa Satakuntaan) , 156 k, TTY Porin laitos

AVARAS. (Avoimista tietovarannoista liiketoimintaa Satakuntaan) , 156 k, TTY Porin laitos AVARAS (Avoimista tietovarannoista liiketoimintaa Satakuntaan) 1.8.2013.- 31.12.2014, 156 k, TTY Porin laitos Avointen tietovarantojen hyödyntämistä tukevan tiedon tuottaminen Satakuntalaisen elinkeinoelämän

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot

JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot 22.1.2015 Pilottiprojektien sitoutuminen (1/3) VM allekirjoittaa JulkICTLab-pilottiprojektien sopimukset FORGE ympäristön käytöstä DIGILE:n kanssa, ja sopimusehdot ovat

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö Paikkatietoalusta Maanmittauspäivät 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Mitä on Yhteiskunnan Digitalisaatio? Se on organisaatiorajoja ja toimintatapoja rikkovaa, asiakaslähtöistä uusien palvelujen ja

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

Kaupunginkanslian avoin ohjelmistokehitys, rajapintatyö, syksy kevät Projektitarpeen ja tavoitteiden kuvaus

Kaupunginkanslian avoin ohjelmistokehitys, rajapintatyö, syksy kevät Projektitarpeen ja tavoitteiden kuvaus n avoin ohjelmistokehitys, rajapintatyö, syksy 2018 - kevät 2019 2/7 1 LYHYT KUVAUS 2 PUITESOPIMUKSESTA POIKKEAVAT JA ERIKSEEN SOVITTAVAT KOHDAT NYKYTILA 4 4 TILAUKSEN AIKAJANA 5 KOKOONPANO, OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen - JulkICTLab pilottiehdotus

Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen - JulkICTLab pilottiehdotus Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen - JulkICTLab pilottiehdotus Pilottiehdotuksen osapuolet: CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Verohallinto Yhteyshenkilö: Suvi Remes suvi.remes@csc.fi

Lisätiedot

Miten paikkatiedon infrastruktuuri hyödyttää käyttäjiä ja yhteiskuntaa?

Miten paikkatiedon infrastruktuuri hyödyttää käyttäjiä ja yhteiskuntaa? Miten paikkatiedon infrastruktuuri hyödyttää käyttäjiä ja yhteiskuntaa? Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto tuuli.toivonen@helsinki.fi INSPIRE-verkoston rajapintaseminaari 7.3.2013 (muokattu versio) Tapahtui

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO

Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO 29.9.2015 Palvelulupauksemme Tarjoamme julkishallinnolle mahdollisuuden Suomen ja EU-kansalaisen sähköiseen tunnistamiseen tietoturvallisesti eri

Lisätiedot

Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu. Avoindata.fi. Koulutus Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori

Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu. Avoindata.fi. Koulutus Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu Avoindata.fi Koulutus 7.5.2015 Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori Taustaa Valtiovarainministeriön Avoimen tiedon ohjelma

Lisätiedot