Keski-Suomen Liitto Julkaisu B 132 MÄNNIKKÖMETSÄT JA RANTOJEN RAIDAT -Keskisuomalaiset ulkoilijoina Ari Karimäki Jyväskylä 2004
Julkaisija: Keski-Suomen liitto Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä puh. 014-652 200, vaihde Valokuvat: Kari Häkkinen Yhteydet: Kotisivu: http://www.keskisuomi.fi Yhteydet liittoon: info@keskisuomi.fi Yhteydet henkilökuntaan: etunimi.sukunimi@keskisuomi.fi Julkaisu: ISN 951-594-209-8 ISBN 951-594-210-1 (sähköinen versio) ISSN 0788-7043 Julkaisun avainsanat: Keski-Suomi Ulkoilu Liikunta Ulkoasu ja taitto: Maria Siekkinen Painopaikka: Kopijyvä Oy Painos: 250 Kpl B 132 2
MÄNNIKKÖMETSÄT JA RANTOJEN RAIDAT -Keskisuomalaiset ulkoilijoina Ari Karimäki ESIPUHE TIIVISTELMÄ 5 JOHDANTO 6 SELVITYKSEN RAKENNE 7 ULKOILU, LUONNON VIRKISTYSKÄYTTÖ JA LIIKUNTA 8 LUONTOMATKAILU 9 HYVINVOINTIA ULKOILUSTA? 10 Hyvinvoinnin ulottuvuuksia 10 Ulkoilun edellytykset 11 SUOMALAISTEN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN 12 Perustietoa liikunnan harrastamisesta 13 Lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen 14 Harrastuskumppani ja potentiaaliset harrastusmuodot 15 SUOMALAISET ULKOILIJOINA 16 Ulkoilun hyvinvointivaikutukset 19 Luontomatkailevat suomalaiset 20 KESKISUOMALAISET ULKOILIJOINA 21 Tarkastelua ulkoiluun osallistumisen osuuden mukaan 21 Tarkastelua ulkoilun useuden suhteen 24 Keskisuomalaiset metsissä ja veden äärellä 26 LUONTOMATKAT KESKI-SUOMEEN 26 UUDET HAASTEET 28 LÄHDEKIRJALLISUUS 30 3
ESIPUHE Keski-Suomessa on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ulkoilua ja liikuntaa. Fyysisellä aktiivisuudella on kasvava merkitys ihmisten hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja virkistäytymisen kannalta. Ulkoilun ja liikunnan harrastaminen edellyttää tarkoitukseen varattuja alueita, reittejä ja rakennettuja liikuntapaikkoja. Edellytyksiä pyritään pitkällä tähtäyksellä turvaamaan kuntien toteuttamalla kaavoituksella, liikuntapaikkojen rakentamisella ja ylläpidolla. Keski-Suomen liiton vastuulla oleva maakuntakaavoitus pyrkii osaltaan turvaamaan virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarvitsemia alueita ja reittejä. Maakuntakaavan laadintaan liittyvillä erillisselvityksillä perustellaan aluevarausten tarvetta ja suunnataan maakuntakaavaa väestön tarpeiden mukaisiin keskeisiin toimintoihin. Liikuntateiden tohtori Ari Karimäki on tutkimustietoon perustuen kuvannut keskisuomalaista ulkoiluprofiilia, joka ei ole samanlainen kuin maassa keskimäärin. Väestö- ja elinkeinorakenteeseen sekä luontoon ja kulttuuriin liittyvät tekijät vaikuttavat keskisuomalaiseen ulkoilukäyttäytymiseen. Näiden tekijöiden erittelyn perusteella saadaan arvokasta tietoa maakuntakaavan virkistysaluevarausten ja reittien suunnitteluun. Keski-Suomen sisällä on myös eroja väestön ulkoilukäyttäytymisessä ja nämä erot on hyvä tuntea, kun kaavaa laaditaan. Keski-Suomen väestön ikärakenteessa on tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Suuret ikäluokat ovat jäämässä pois työelämästä. Eläkkeelle siirtyvät ovat entistä hyväkuntoisempia ja harrastavat aktiivisesti sekä ulkoilua että muuta liikuntaa. Kaupungistuva toimintaympäristö ja nuorten kiinnostus uusiin liikuntamuotoihin tuo uusia tarpeita, jotka edellyttävät usein aiemmasta poikkeavia ratkaisuja ulkoilu- ja liikuntapaikkojen rakentamisessa. Tulevaisuudessa tarvitaan sekä monipuolisia ulkoilun ja liikunnan rakennettuja keskuksia että luontoon sijoittuvia kiireettömän ulkoilun ja rauhoittumisen alueita sekä reittejä. Taajamissa ja niiden lähialueilla tarvitaan helppokulkuisia, perheille ja iäkkäille ulkoilijoille suunniteltuja reittejä ja liikuntapaikkoja. Keski-Suomen maakuntakaavalla voidaan vaikuttaa keskisuomalaisten ja maakunnassa vierailevien matkailijoiden hyvinvointiin ja toimintamahdollisuuksiin. Ari Karimäen kokoama tutkimuskooste antaa hyvän ja monipuolisen kuvan keskisuomalaisten ulkoiluharrastusten suuntautumisesta. Keski-Suomen liitto kiittää Ari Karimäkeä hyvin tehdystä, maakuntakaavassa hyödynnettävästä tutkimuksesta. Jyväskylässä 28.5.2004 Mikko Kankainen, tutkimusjohtaja 4
TIIVISTELMÄ Työn tarkoituksena on tuottaa tietoa Keski-Suomen maakuntakaavan virkistysalueryhmän työskentelyn tueksi. Ryhmässä on edustettuna ulkoilun, liikunnan ja matkailun asiantuntijoita eri tahoilta. Monien erilaisten näkökulmien esiin nouseminen on luonnollisesti rikkaus suunnittelun kannalta. Toisaalta näkökulmat saattavat vaikuttaa keskenään kovin eriytyneiltä, joten kokoavan näkemyksen työstäminen on paikallaan. Tällä työllä pyritään edesauttamaan fokusoituneen keskustelun syntymistä kaavan valmistelun tueksi sekä tuomaan esiin ulkoiluun liittyviä tuoreita merkityksiä ja näkökulmia. Viitekehyksenä toimii ulkoilun merkityksen nousu ihmisten hyvinvoinnin yhtenä lähteenä. Ulkoilevan elämäntavan kulmakivenä ovat sen myönteiset koetut vaikutukset. Työssä hyödynnettiin kolmea tutkimusaineistoa. Keskeisin aineisto koostuu Metsäntutkimuslaitoksen vuosina 1998 2000 toteuttamasta Luonnon virkistyskäyttötutkimuksesta. Tutkimuksessa kerättiin laaja aineisto suomalaisten ulkoilutottumuksista. Ulkoilulla on läheinen kytkentä liikunnan harrastamiseen. Liikuntajärjestöjen, Helsingin kaupungin ja opetusministeriön teettämä viimeisin Suuri kansallinen liikuntatutkimus vuosilta 2001 2002 valittiin mukaan avaamaan näkökulmaa ulkona liikkumiseen. Ulkoilua ja liikuntaa harjoitetaan myös rakennetussa elinympäristössä, joten aineistoa täydennettiin vielä Jyväskylän yliopistossa toteutetulla Liikuntapaikkapalvelut ja kansalaisten tasa-arvo -tutkimuksella vuodelta 2000. Keskisuomalaista ulkoiluprofiilia muokkaavat maakunnan monet metsät ja järvet. Väestö ulkoilee runsaasti järvillä ja metsissä soudellen, kalastaen, uiden ja marjastaen. Päivittäisessä lähiympäristössä ulkoilu on myös suosittua. Kevyen liikenteen väyliä ja ulkoilureittejä hyödynnetään ahkerasti kävellen ja talvella kuntien ylläpitämillä laduilla hiihdetään runsaasti. Suosituimmat harrastusmuodot ovat perinteisiä ulkoilumuotoja. Esimerkiksi golfia ja purjehdusta ei harrasteta yhtä useasti kuin maassa keskimäärin. Maakunnan alueellisen kehittämisen kannalta merkittävä havainto on se, että maakunnan ydinseudun ja muun maakunnan välillä on merkittävä ero ulkoilun harrastamisessa. Jyväskylässä ja Jyväskylän maalaiskunnassa harrastetaan ulkoilua enemmän kuin muualla maakunnassa. Tämä polarisoituminen olisi syytä ottaa huomioon varattaessa virkistysreittejä ja -alueita kaavaan. Myös luontomatkailun tasapuolinen kehittäminen koko maakunnan alueella on virkistyksen ja ulkoilun kannalta merkittävää. Kaiken kaikkiaan keskisuomalaisten ulkoiluun osallistumisen osuus ei yllä maan keskitasoon. Tätä selittävät iäkkäimpien ja vähiten kouluttautuneiden vähäiset osuudet. Iäkkäimmät (65-74v) keskisuomalaiset eivät harrasta ulkoilua siinä laajuudessa kuin vastaavanikäiset yleensä Suomessa. Myös vähiten kouluttautuneiden ryhmässä liikutaan vähäisesti. Mitä tämä sitten kertoo? Voitaisiinko näitä ihmisryhmiä houkutella jollakin tavoin luontoon ja ulkoilemaan? Voitaisiinko esimerkiksi kaavoittamalla vaikuttaa tähän? Eräs avain tähän on varmasti riittävän helppokulkuisten ja vaivattomasti saavutettavissa olevien reittien ja väylien rakentaminen. Iäkkäät keskisuomalaiset esimerkiksi osaavat varmasti vielä hiihtää, mutta miten taitoa vaalitaan, mikäli reitit ovat liian vaativia? 5
Vaikka keskisuomalaisten ulkoiluun osallistuminen ei yllä maan keskitasoon, ovat maakunnan asukkaat erityisen ahkeria ulkoilijoita. Näyttää siis siltä, että ne jotka ulkoilevat, ulkoilevat erittäin useasti. Varsinkin edellä mainittu iäkkäimpien ikäryhmä kunnostautuu aktiivisuudellaan. Myös korkeasti koulutetut ja yli 4000 asukkaan kunnissa asuvat ulkoilevat erityisen useasti. Matkailuelinkeinon tarpeiden huomioon ottaminen on yksi maakunnallista maankäyttöä ohjaava seikka. Keski-Suomeen suuntautuvassa luontomatkailussa mökkimatkailu on selkeä ykkönen. Seuraavaksi eniten tehdään retkeilymatkoja ja kalastusmatkoja. Hiihtomatkoja ja erityisesti marjastusmatkoja tehdään maakuntaan suhteessa koko maahan runsaasti. Keski-Suomeen suuntautuneista luontomatkoista lähes puolet tehdään Väli-Suomesta. JOHDANTO Mahdollisuudet ulkoilun harrastamiseen ja luonnossa liikkumiseen ovat Keski- Suomessa verrattain hyvät. Maakunta on pääasiassa väljään rakennettua seutua, jossa puhdasta luonnonympäristöä metsineen ja järvineen löytyy vielä runsaasti. Vuodenaikojen vaihtelukin on vahvuutemme ulkoilun suhteen, sillä Keski-Suomi tunnetaan alueena, jossa lumipeite on vahvempi ja säilyy merkittävästi pidempään kuin esimerkiksi eteläisessä Suomessa. Myös rakennetulla liikuntaympäristöllä on suuri merkitys ulkoilun harrastamiselle. Varsinkin kevyen liikenteen väylät ja ulkoilureitit ovat kävelijöiden, pyöräilijöiden ja juoksulenkkeilijöiden suosiossa. Kunnat ovatkin luoneet asukkailleen vuosien mittaan yhä useampia lähiulkoilumahdollisuuksia. Valaistut reitit ovat yleensä ympärivuotisessa käytössä ja sijaitsevat asujaimiston kannalta keskeisellä paikalla. Käyttäjän kannalta on kyse siitä, että ulkoilureitille on helppo lähteä, koska se sijaitsee omassa arkisessa elinpiirissä. Monissa kunnissa reitit ja polut sijaitsevat vaihtelevassa maastossa, jossa korkeuserot ovat huomattavat. Reitit ovat varsin haastavia ja palvelevat ennen kaikkea sellaisia kuntoilijoita ja urheilijoita, jotka haluavat ylläpitää ja kohentaa omaa kuntoaan. Vaativia reittejä on voitu käyttää erilaisten kilpailujen järjestämiseen. Yleisten kilpailujen lisäksi myös koulujen kisat on voitu järjestää näissä maastoissa. Keski- Suomessa on vahvat perinteet koululaisten maastojuoksu- ja hiihtokisoilla, joita vielä joitakin vuosikymmeniä sitten järjestettiin vuosittain. Tarkasteltaessa liikuntaa ja ulkoilua alkaneen vuosituhannen hengessä, voidaan näkökulma aiheeseen löytää ajalle ominaisten piirteiden kautta. Eräs tällainen näkökulma syntyy tarkastelemalla ihmisten elämää kokonaisvaltaisesti, esimerkiksi elämäntavan ja hyvinvoinnin kannalta. Kun puhutaan hyvinvointiliikunnasta tai ulkoilusta, viitataankin ihmisten kokonaisvaltaiseen elämään asennoitumiseen, jossa liikunnalla ja ulkoilulla voi olla varsin keskeinen rooli. Hyvinvoinnin ja liikunnan välistä kytkentää voidaan avata kouluissa tapahtuneen muutoksen kautta. Kun koulujen maastojuoksu- ja hiihtokilpailuissa sekä Cooperin testeissä mitattiin aiemmin koululaisten suorituskykyä, pyritään nyt kouluissa tarjoamaan virikkeitä lasten hyvinvointia tukevalle liikunnalle. Koulujen liikunnanopet- 6
tajat pyrkivät varustamaan koululaisen repun eväillä, jotka tukevat nuoren omia valintoja aktiivisen elämäntavan kehittämiseksi. Kun näkökulmaa näin laajennetaan liikunnan ja ulkoilun hyvinvointia tukeviin elementteihin, on havaittavissa ulkoilun, retkeilyn ja yleensäkin luonnossa liikkumisen uusi tuleminen ja aktiiviseen elämäntapaan liittyvien merkitysten esiin nouseminen erilaisten ihmisryhmien elämänsisältöinä. Tällaisia kokonaisvaltaisen käsittelyn myötä esiin nousevia ihmisryhmiä ovat muun muassa lapsiperheet, iäkkäät, turistit ja erityisryhmät. Esimerkiksi lapsiperheiden kohdalla ulkoilusta saattaa muotoutua ainoa koko perheen yhteinen harrastus arkisen kiireen ja jokaisen oman harrastuksen vastapainona. Myös iäkkäiden ulkoilun ja liikunnan tarpeiden yksityiskohtainen tarkastelu on perusteltua, koska sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ollen kuitenkin edeltäviä sukupolvia paremmassa fyysisessä kunnossa. Turistien osalta on ilmeistä, että he tulevat Keski-Suomeen pitkälti puhtaiden järvien ja metsien houkuttelemina välittömien luontokokemusten toivossa. Turistien vähäinen paikallistuntemus ja reitteihin perehtymättömyys haastaa reittien suunnittelijat hahmottelemaan uudentyyppisiä reittejä, joissa vaikeusasteet ja kulkuluokitukset ovat tärkeitä osatekijöitä. Myös laajempien reittikokonaisuuksien rakentaminen opasteineen ja oheispalveluineen palvelee turistien tarpeita. Uudet luonnossa liikkujat voivat olla myös eritysryhmien edustajia tai vaikkapa satunnaisia kokeilijoita, jotka etsivät omaa tapaansa ulkoilla ja liikkua luonnossa. Näiden ihmisryhmien perehtyminen ulkoiluun ja virkistykseen mahdollistuu mikäli käytettävissä olevat reitit ja alueet ovat riittävän helposti saavutettavissa ja helposti kuljettavissa. Keski-Suomessa, kuten koko maassakin, on yhteiskunnalla merkittävä rooli ulkoiluedellytysten luomisessa. Tämä ilmenee myös valtion toimenpiteinä, joiden seurauksena Keski-Suomessa on neljä retkeilyyn houkuttelevaa kansallispuistoa. Kynnystä lähteä luontoon liikkumaan alentaa myös jokamiehenoikeus, joka mahdollistaa ulkoilun muillakin kuin tähän tarkoitukseen varatuilla alueilla. SELVITYKSEN RAKENNE Ulkoilua ja liikuntaa voidaan harjoittaa monella eri tavalla erilaisissa ympäristöissä ja monista erilaisista henkilökohtaisista lähtökohdista käsin. Esimerkiksi luonnonympäristön käyttö ulkoilu- ja virkistystarkoituksessa tekee jostakin alueesta virkistyskohteen. Kyse on siis pitkälti ympäristön ominaisuuksien ja ihmisten tarpeiden, motiivien ja mahdollisuuksien yhteen kietoutumisesta. Virkistäytyminen on yksi keskeinen ulkoilun sekä luonnossa liikkumisen motiivi. Tämän määrittämisen kautta edetään tässä työssä ulkoilun, luonnon sekä liikunnan välisten kytkentöjen tarkasteluun. Myös luontomatkailun määritelmää valaistaan hieman, sillä turistit liikkuvat luonnossa virkistysmielessä yhä useammin. Työssä käytettävä viitekehys nojautuu hyvinvoinnin käsitteeseen ja perustuu omakohtaisesti koetun hyvinvoinnin kasvavaan rooliin ulkoiluun ja liikuntaan kannusta- 7
vana tekijänä. Käytännössä tämä merkitsee ihmisten pyrkimystä oman kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa ylläpitämiseen tai edistämiseen. Riittävä liikunta sopivassa ympäristössä on oletettavasti yksi merkittävä hyvinvoinnin lähde. Käsitteellisen tarkastelun jälkeen edetään empiriaan, jonka avulla määritetään ensin suomalaisten liikunta- ja ulkoilutottumuksia yleisellä tasolla. Aikuisväestön liikuntatottumuksia täydennetään lasten ja nuorten harrastusluvuilla sekä potentiaalisilla harrastusmuodoilla, joiden avulla voidaan pohtia mahdollisia tulevia trendejä. Tuoreita tutkimushavaintoja hyödyntäen edetään suomalaisten ulkoilun harrastamisen yksityiskohtiin ja ulkoilun koettuihin hyvinvointivaikutuksiin. Työn keskeisessä osassa keskitytään profiloimaan keskisuomalaisten ulkoilun harrastamista. Tämä tapahtuu analysoimalla ulkoiluun osallistumisen laajuutta sekä ulkoilun harrastamisen tiheyttä. Profiilissa ilmenevät suosituimmat keskisuomalaisten harrastamat ulkoilumuodot, jotka kytkeytyvät myös tiettyihin ulkoiluympäristöihin. Myös luontomatkailun uusimpia empiirisiä tuloksia esitellään. Lopuksi määritellään ulkoilu- ja virkistysalueiden sekä reittien suunnittelijoiden, rakentajien, ylläpitäjien ja käyttäjien tulevia haasteita. ULKOILU, LUONNON VIRKISTYSKÄYTTÖ JA LIIKUNTA Ulkoilu ja luonnon virkistyskäyttö ovat käsitteinä hyvin samansisältöiset. Molemmat viittaavat ulko-olosuhteissa tapahtuvaan aktiiviseen toimintaan. Nämä käsitteet esiintyvät arkikielessä tarkoittaen lähinnä ulkona ja luonnossa liikkumista. Myös liikunnan käsite liittyy luontevasti tarkasteltavaan kokonaisuuteen. Liikunnan eräs osa-alue, luontoliikunta, viittaakin luonnossa tapahtuvaan fyysisesti aktiiviseen toimintaan. Näitä toimintoja ohjaavat inhimilliset tavoitteet ja motiivit, joita seuraavassa lähestytään virkistäytymisen käsitteen kautta. Virkistäytyminen on peräisin englannin kielen sanasta recreation, mikä on alun perin viitannut uudelleen syntymään, uudistumiseen tai jonkun uuden luomiseen. Tällä on viitattu lähinnä niihin toimintoihin, joita harjoitetaan vastapainona työnteolle ja joiden avulla on pyritty ylläpitämään ihmisten työkykyä. Virkistäytyminen on yleensä vapaa-ajan käyttöä, joka tapahtuu työajan ulkopuolella. Vapaa-aika ja virkistäytyminen ovat läheisessä suhteessa, sillä edellinen viittaa ajankäyttöön ja jälkimmäinen aktiiviseen toimintaan. Virkistäytymiseen liittyy usein osallistuminen johonkin toimintaan ja se voidaan jakaa harrastamisympäristön mukaan ulkoiluun (outdoor recreation) sekä sisätiloissa tapahtuvaan virkistäytymiseen (indoor recreation). Ulkoilu on kytköksissä ympäristöön, esimerkiksi luontoon, puistoihin tai ulkoilualueisiin. Näitä voi olla yhtälailla kaupunki- sekä maalaisympäristössä. Ulkoilu onkin vapaa-ajan käyttöä virkistäytymistarkoituksessa. Kehittyneissä länsimaissa erilaiset virkistäytymisaktiviteetit ovat lisääntyneet voimakkaasti vapaa-ajan sekä sosioekonomisten ja teknologisten edellytysten kehittymisen myötä maailmansotien jälkeisenä aikana. Myös ulkoilun harrastaminen ja tarve luonnon virkistyskäyttöön on kasvanut, vaikka vapaa-ajan toiminnoista merkittävä osa tapahtuukin kotona sisätiloissa television ja tietokoneiden ääressä. 8
Virkistäytyminen viittaa vapaaehtoiseen toimintaan, jossa tavoitellaan mielihyvää ja tyytyväisyyttä. Tavoitteet ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä ja yleensä virkistäytyminen pitää sisällään käsityksen pakottomasta ajankäytöstä. Näin se rajautuu velvoittavan työn tekemisen tai jonkin muun pitkälle vietyä sitoutumista vaativan toiminnan ulkopuolelle. Usein aktiviteetin virkistävää vaikutusta ei määritäkään itse aktiviteetti, vaan kyse on pikemminkin tietynlaisesta asennoitumisesta toimintoon. Näin virkistäytyminenkin on pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus. Ulkoilu eroaa liikunnan harrastamisesta juuri tarkoituksensa perusteella. Esimerkiksi golfia voidaan harjoittaa vakavasti sitoutuen harrastusmielessä tai ilman tavoitteellista harjoittelua kokeilu- ja virkistäytymismielessä. Tällä tavalla eroteltuna liikunnan harrastaminen pitää sisällään käsityksen jonkin lajin tai toiminnan enemmän tai vähemmän säännöllisestä harjoittamisesta, kun taas ulkoilu ja luonnon virkistyskäyttö sisältävät myös toiminnan kokeilemisen ja satunnaisuuden ajatuksen. Tämä ei luonnollisestikaan estä harrastamasta ulkoilua tai luonnossa liikkumista ahkerasti ja säännöllisesti. Ulkoilua voidaan harrastaa monenlaisissa liikuntaympäristöissä. Aito luonnonympäristö ei sisällä mitään tehtyjä ja muokattuja rakenteellisia ratkaisuja. Äärimmillään kyse on koskemattomasta erämaasta, jossa ei ole lainkaan ihmisen käden jälkiä. Muokatussa liikuntaympäristössä harjoitetaan ulkoilua luontoon rakennetuilla liikuntapaikoilla, esimerkiksi ulkoilureiteillä, laduilla ja laskettelurinteissä. Voimakkaimmin ihminen on vaikuttanut rakennettuun liikuntaympäristöön, jolla ei ole välitöntä yhteyttä luontoon lainkaan. Rakennettua ympäristöä edustavat muun muassa liikuntasalit ja uimahallit. Liikunnan harrastaminen luonnonympäristössä on luontoliikuntaa. Pauli Vuolle määrittelee tämän vapaa-ajalla luonnonympäristössä tapahtuvaksi fyysisesti aktiiviseksi harrastustoiminnaksi, jonka tavoitteena on liikunnan tai jonkin muun tarpeen tyydyttäminen. Määrittely rajautuu vapaa-ajan aktiviteetteihin ja -toimintoihin, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jonkin muun kuin toimeentulon hankkiminen. Näin ollen sellaiset hyötyliikunnan muodot, kuten marjastus, sienestys, kalastaminen sekä metsästäminen kotitarpeeseen ovat myös luontoliikuntaa. LUONTOMATKAILU Maankäytön suunnittelussa huomioitava merkittävä luonnon virkistyskäyttäjäryhmä ovat turistit. Heille lomamatkat toimivat työn vastapainona ja uusiutumisen lähteinä. Turismi on yksi nopeimmin kasvavista globaaleista elinkeinoista ja teollisuuden haaroista. Suuri osa matkoista tehdään virkistäytymistarkoituksella. Turismi ja ulkoilu muistuttavat toisiaan myös siinä, että toiminnan ympäristö on keskeisessä roolissa. Toisaalta turismiin liitetään yleensä kaupalliset intressit, kun taas ulkoilussa nämä ovat useimmiten taustalla. Kosketuspinnat matkailun ja luonnon sekä toisaalta matkailun sekä liikunnan välillä ovat ilmeiset ja runsaat. On arvioitu, että jopa neljännes matkailijoista on liikkeellä liikunnan tai urheilun tai näiden seuraamisen takia. Toisaalta Suomessa on tutkittu luontomatkailua enemmän kuin liikuntamatkailua, joten käsitekin on selkeämmin jäsentynyt. Tässä työssä luontomatkailu määritellään empiirisvetoisesti luontoon 9
suuntautuvaksi yöpymisen sisältäväksi matkaksi, jonka tarkoituksena on osallistuminen johonkin ulkoiluharrastukseen. Luontomatkailu voi sisältää ajatuksen omatoimisesta retkeilystä suhteellisen koskemattomassa luonnossa, jossa liikkuminen tapahtuu jokamiehenoikeudella. Toisaalta luontomatkailua on yhtälailla oheispalveluilla varustetuilla alueilla ja reiteillä ulkoileminen matkailutarkoituksessa. Jälkimmäisessä mielessä tapahtuva matkailu on varsin lähellä aktiviteettimatkailua, joka viittaa siihen, että tietty tuotteistettu aktiviteetti on loman keskeinen sisältö ja se määrittelee usein myös lomakohteen valinnan. HYVINVOINTIA ULKOILUSTA? Hyvinvoinnin ulottuvuuksia Hyvinvointia on tarkasteltu useasti yhteiskunnan ja sen tarjoamien resurssien kannalta. Aihetta on käsitelty muun muassa toimeentulon, koulutuksen ja terveydentilan väestöllisen jakautumisen näkökulmasta. Tämänkaltaisen tutkimuksen ongelmaksi on osoittautunut se, että tutkijat ja asiantuntijat ovat kansalaisten elinolosuhteita tarkastellessaan määrittäneet samalla hyvinvoinnin sisällön, eivätkä tässä tehtävässä ole kyenneet ottamaan huomioon ihmisten moniulotteisia yksilöllisiä elämäntapoja ja hyvinvoinnin laadullisia elementtejä. On ilmeistä, että ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat olosuhteiden lisäksi myös yksilölliset valinnat. Sosiologi Anthony Giddens tarkastelee aihetta elämänpolitiikan käsitteen avulla. Hänen mukaansa kyse on yksinkertaistetusti siitä, että länsimaisen ihmisen omaa elämäänsä koskevat jokapäiväiset päätökset ja valinnat vaikuttavat keskeisesti hänen hyvinvointiinsa. Valinnat ilmentävät ihmisen omaa elämänpolitiikkaa ja näiden valintojen onnistuminen vaikuttaa keskeisesti siihen, miten onnistuneeksi elämä koetaan. Ympäröivän maailman käydessä yhä vaikeammin ennustettavaksi voi ihminen onnistuneen elämänpolitiikkansa ansiosta säilyttää oman liikkumavaransa kasvaneista ulkoisista epävarmuustekijöistä ja uhista (esim. taloudellinen taantuma ja ympäristökatastrofit) huolimatta. Kuitenkin alati kasvava tietoisuus erilaisista riskeistä ja toisaalta kehityksen mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista kasvaa jatkuvasti, joten yksilö joutuu työstämään omaa elämänpolitiikkaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Ihmisten tietoisuuden ja tiedostamisen kasvussa sekä ihmisten aktiivisessa ympäristösuhteen uudelleenluomisessa piilee mahdollisuus jäsentää erilaisia elämäntapoja ja niihin liittyviä valintoja. Elämänpolitiikka ilmentää yksilöllistä elämäntapaa ja tarjoaa myös yhden apuvälineen määrittää perinteistä hyvinvointivaltiota hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan. Olennaista ei enää olekaan se miten hyvinvoinnin resursseja mitataan, vaan se miten käsite sulkee sisäänsä ajalle ja paikalle ominaisia elementtejä. Esimerkiksi väestön hyvinvoinnin kannalta erääksi keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten 10
yhteisöllisen päätöksenteon avulla voidaan tukea kansalaisia näiden tehdessä omatoimisia ja yksilöllisiä elämänpoliittisia ratkaisujaan. Pyrittäessä nivomaan yhteen yksilökohtaiset pyrkimykset ja yhteisölliset siteet, lähestymme hyvinvoinnin juuria. Yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välinen jännite on ollut vuosisatoja merkittävä osa eurooppalaista ihmiskuvaa. Kuitenkin tämä jännite ja sen poliittinen ulottuvuus on edelleen olemassa kun keskustellaan hyvinvoinnista ja siitä missä määrin sitä pitäisi yhteisöllisesti ohjata ja tuottaa. Kokemuksesta voidaankin sanoa, että yhteisöön kuuluminen on yleensä osa onnistunutta elämänkokonaisuutta ja tämä yhteenkuuluvuus mahdollistaa osaltaan yksittäiset elämänpoliittiset valinnat. Näin ihmisen arkiset tarpeet, toiveet ja ongelmat kuuluvat luontevasti yhteisöllisen päätöksenteon piiriin. Vaikka yksilön valintojen merkitys länsimaisen ihmisen hyvinvoinnin perustana korostuu, vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen (myös ulkoilun ja liikunnan saralla) edelleen niiden edellytysten ja mahdollisuuksien kehikko, joka yhteisöllisesti luodaan. Esimerkiksi maankäytöllä ja kaavoituksella etsitään jatkuvasti sopivia alueita liikunta-, ulkoilu- ja virkistyskäyttöön sekä muokataan erilaisia ympäristöjä näihin tarkoituksiin. Tällä tavoin luodaan ennen kaikkea edellytyksiä ihmisten omaehtoiselle hyvinvoinnin lisäämiselle, eivätkä resurssit sinänsä ole itsetarkoitus. Ulkoilun edellytykset Ulkoilu näyttää kiinnostavan yhä useampia yhtenä oman elämäntavan rakennuspuuna. Onkin paikallaan pohtia hieman niitä yleisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat kiinnostuksen lisääntymiseen. Väestön ikääntyminen, terveydentilan kohentuminen, työviikon lyhentyminen sekä lomien lisääntyminen, teknologian kehittyminen, koulutustason nousu, kiinnostuminen oman terveydentilan vaalimisesta, ympäristö- ja kulttuuritietoisuuden eteneminen sekä turismin kasvu ovat osaltaan mahdollistaneet ulkoilun suosion nousun. Yhteys kohonneesta elintasosta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta ulkoiluun ja luonnon virkistyskäyttöön on ilmeinen. Muun muassa golf, pyöräretket, retkeily, vaeltaminen, patikointi, valokuvaus, kiipeily, vesihiihto, surffaus, laskettelu ja lumilautailu ovat muodikkaita harrastuksia, jotka vaativat runsaasti aikaa ja rahaa. Osallistuminen ulkoiluun näyttääkin länsimaissa yleensä riippuvan tulo- ja koulutustasosta. Harrastettavat lajit vaihtelevat myös iän mukaisesti. Iän karttuessa ulkoiluaktiivisuus jonkin verran laskee, mutta toisaalta muuttaa muotoaan. Iäkkäät harrastavat vähemmän voimaa ja taitoa vaativia ulkoilulajeja. Yleisesti ottaen huonoimmin toimeentulevat, etniset vähemmistöt, ikääntyvät ja erityisryhmät osallistuvat ulkoiluun vähemmän kuin väestön valtaosa. Nämä ovat osin niitä uusia kohderyhmiä, joille ulkoilun edellytyksiä tulisi luoda. Kehittyvä teknologia ja etenevä tuotekehitys madaltavat ulkoilukynnystä. Luontoon tutustuminen muuttuu helpommaksi, koska esimerkiksi sää ei uusien asusteiden johdosta ole enää niin rajoittava tekijä. Toisaalta kyse on myös trendikkyydestä, sillä perinteisten lajien suosio nousee osin siksi, että välineet uusiutuvat ja löydetään uusia tapoja harrastaa lajeja. Esimerkiksi maastohiihdon uudet suoritustekniikat, välineet ja asusteet ovat omiaan lisäämään harrastajien joukkoa. 11
Ulkona liikkumisen kynnystä madalletaan myös siten, että luonto tuodaan lähelle ihmistä. Kaupunkien ja taajamakeskittymien sisään tai ympärille voidaan suunnitella ulkoilualueita ja yhteysreittejä, jotka kytkeytyvät laajempiin reittikokonaisuuksiin. Lähiulkoilun mahdollistavassa suunnittelu- ja valmistelutyössä yhteiskunnalla on tärkeä rooli maankäytön, kaavoituksen ja liikuntasuunnittelun saralla. Varsinkin kunnat ovat keskeisessä roolissa näitä suunnitelmia toteutettaessa. Tulokset tästä työstä ovat osin näkyvissä, sillä maassamme on 30 000 rekisteröityä liikuntapaikkaa, joista kunnallisia on arvioitu olevan noin 75 prosenttia. Toisaalta on hyvä muistaa, että Suomessa on runsaasti liikuntapaikkoja, joita ei ole rakennettu pelkästään liikunnan harrastajia varten. Keskeisin tällainen on kevyen liikenteen väylä, jota pyöräilijät, jalankulkijat, sauvakävelijät, rullaluistelijat ja rullasuksihiihtäjät voivat Keski-Suomessakin hyödyntää kukin omiin tarkoituksiinsa. Myös julkiset ympärivuotiset ulkoilureitit ovat kuntalaisten ja seudun asukkaiden käytössä maksuttomasti. Rakennettujen liikuntapaikkojen ohella maakunnassamme on luonnollisia liikuntaja ulkoiluympäristöjä, joita ei tarvitse muokata liikkuvan ihmisen tarpeita varten. Kuitenkin metsien ja järvien hoitaminen ja kehittäminen ulkoilu-, liikunta- ja virkistyskäyttöön vaatii luonnonsuojelullisen näkökulman ja luonnon virkistyskäytön tavoitteiden sekä jokamiehen oikeuksien yhteensovittamista. Kansallispuistoja maakunnan alueella on neljä. Isojärven ja Leivonmäen kansallispuistot sijaitsevat eteläisessä Keski-Suomessa ja Pyhä-Häkin sekä Salamajärven puistot pohjoisessa Keski-Suomessa. Puistot ovat ulkoilukäytössä osin erillisiä kokonaisuuksiaan, joiden kytkeminen muihin julkisiin reitteihin ja virkistysalueisiin on yksi kehittämisen kohde. SUOMALAISTEN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN Yhä useampi tekee toimistotyötä, joka ei kuormita elimistöä samalla tavalla kuin perinteinen fyysinen työ. Toisaalta tuki- ja liikuntaelimistöltä vaaditaan aiempaa enemmän yksipuolista työasentoa ylläpitävää sitkeyttä. Dynaamisen lihastyön vaihtuminen staattiseen on pitkälti työskentelyä helpottavien laitteiden ja koneiden ansiota. Myös päivittäinen ulkoilmassa työskentely on toimistoihin siirtymisen johdosta vähentynyt merkittävästi. Nämä muutokset ovat osaltaan aiheuttaneet nykyihmiselle uudenlaisia ongelmia, jotka ilmenevät omasta fyysisestä olemuksesta sekä arkisesta liikkumisesta vieraantumisena. Liikunta ja ulkoilu tarjoavat tässä mielessä nykyihmiselle uusia mahdollisuuksia kokea oma ruumiillisuutensa. Ihmisen fyysisyys heijastuu myös liikunta- ja ulkoilupolitiikkaan, jonka painopiste on kaiken kansan liikuttamisessa. Suuria väkijoukkoja on pyritty liikuttamaan kansanterveydellisiin syihin vedoten. Toisaalta liikunta ja ulkoilu kytkeytyvät tässä työssä jo aiemmin esitetyn mukaisesti erilaisiin elämäntapoihin ja yksilöllisiin elämän politiikkoihin. Arkikielessä puhutaankin usein liikunnallisesta elämäntavasta ja liikunta- tai ulkoiluihmisistä sen ilmentäjinä. Seuraavaksi tarkastellaan suomalaisten liikunta- ja ulkoilukäyttäytymistä koskevia empiirisiä havaintoja. Erilaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin nojautuen hahmotetaan suomalaisten liikunta- ja ulkoilutottumuksia. Yleisten linjausten jälkeen edetään 12
hahmottamaan maakunnan väestön ulkoiluprofiilia. Lopuksi pohditaan niitä haasteita, mitä ulkoilijat ja mahdolliset uudet ulkoilijat tuovat mukanaan virkistysalueiden sekä ulkoilureittien suunnitteluun ja rakentamiseen. Perustietoa liikunnan harrastamisesta Jyväskylän yliopiston Liikunnan sosiaalitieteiden laitoksilla toteutettiin vuosina 1998 2000 laaja (N=2955) Liikuntapaikkapalvelut ja kansalaisten tasa-arvo -tutkimus. Tutkimukseen liittyi kysely, jossa selvitettiin liikuntapaikkojen käyttöä. Myös liikunnan harrastuneisuutta tiedusteltiin kyselyssä. Aineiston avulla voidaan luoda käsitys suomalaisten liikunnan harrastamisesta erityisesti tätä tarkoitusta varten rakennetuilla liikuntapaikoilla. Toinen laajasti liikunnan harrastamista kartoittava tutkimus on vuosina 2001 ja 2002 toteutettu Suuri kansallinen liikuntatutkimus. Aineisto kerättiin puhelinkyselyllä ja sen toteutti Suomen Gallup yhteistyökumppaneinaan muun muassa Opetusministeriö, Suomen liikunta ja urheilu sekä Helsingin kaupungin liikuntavirasto. Haastatteluja tehtiin yhteensä 5505 kappaletta ja se edustaa maan 19 65 -vuotiasta väestöä lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kyselyn tulokset mahdollistavat vertailun aiempiin, vuosina 1997 1998 sekä vuonna 1994 tehtyihin vastaaviin kyselyihin. Seuraavassa on esitetty keskeisiä kohtia näistä tutkimuksista. Tulokset tukevat pääpiirteittäin toisiaan ja toimivat myös kehikkona ja näkökulmien avaajana myöhemmin esiteltäviin havaintoihin koskien ulkoilun harrastamista. Kaikkiaan suomalaisista aikuisista (19-65v.) 94 prosenttia ilmoitti harrastavansa ainakin jossain määrin liikuntaa (naiset 96 %, miehet 92 %). Liikunta vaikuttaa siis koko kansan harrastukselta, eivätkä tulokset tässä mielessä ole muuttuneet edellisistä tutkimuksista juurikaan. Toisaalta oman terveytensä kannalta riittävästi liikkuu vain hieman yli puolet aikuisväestöstä (54 %, naisia 58 % ja miehiä 49 %). Tässä tutkimuksessa riittävänä liikuntana pidettiin liikuntaa ja kuntoilua, joka tapahtuu vähintään kolme kertaa viikossa ja on luonteeltaan vähintään ripeää ja reipasta. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että suomalaiset harrastavat liikuntaa kovin mieluusti ulko-olosuhteissa. Aikuisväestön eniten suosima liikuntapaikka oli kevyen liikenteen väylä, jota 26 prosenttia liikkujista (31 % naisista ja 21 % miehistä) piti tärkeimpänä liikuntapaikkanaan. Tasa-arvotutkimuksenkin mukaan kevyen liikenteen väylät olivat selvästi käytetyimpiä liikuntapaikkoja. Kävelytietä käyttää sen mukaan säännöllisesti vähintään kerran viikossa 60 prosenttia suomalaisista, pyörätietäkin yli kolmannes (36 %). Kävelytiet ovat tutkimuksen mukaan tasaisesti kaikkien ikäryhmien suosiossa. Toiseksi suosituimpina liikuntapaikkoina pidettiin ulkoilureittejä, jotka 21 prosenttia (22 % naisista ja 19 % miehistä) suomalaisista nimesi käytetyimmäksi liikuntapaikakseen. Myös tasa-arvotutkimuksen mukaan ulkoilureitit, ulkoilualueet, hiihtoladut ja pururadat olivat erittäin suosittuja liikuntapaikkoja. Näiden suosio vaihtelee kuitenkin elinkaaren eri vaiheissa. Vanhimmat ikäryhmät käyttävät maastoliikuntapaikkoja ahkerasti, kun taas nuorissa on paljon näiden satunnaisia käyttäjiä. Käyttö 13
näyttää muuttuvan säännöllisemmäksi iän myötä ja maastoliikuntapaikat ovatkin erityisen tärkeitä iäkkäille liikunnan harrastajille. Suosituimmat lajit aikuisväestön keskuudessa ovat jo vuosia olleet kävelylenkkeily (n. 2 miljoonaa harrastajaa), pyöräily (n. 920 000 harrastajaa) ja hiihto (n. 730.000 harrastajaa) sekä uinti (n. 520.000 harrastajaa). Sauvakävely erotettiin ensimmäistä kertaa tuoreimmassa kyselyssä omaksi lajikseen ja se nousikin seitsemänneksi suurimmaksi lajiksi noin 300.000 harrastajallaan. Kävely- sekä juoksulenkkeilyn suosiot laskivat edellisestä kyselystä suunnilleen sauvakävelijöiden määrän verran. Myös tasa-arvotutkimuksen mukaan kävelylenkkeily on ylivoimaisesti suosituin suomalaisten liikuntamuoto. Pyöräily oli tässäkin tutkimuksessa toiseksi suosituin laji. Kysyttäessä sekä tärkeintä että kolmea tärkeintä liikuntamuotoa, saatiin hieman liikuntatutkimuksesta poikkeavia tuloksia. Uinti oli tässä tutkimuksessa tärkeintä kysyttäessä neljänneksi tärkein, edelle ehti juoksulenkkeily. Kysyttäessä kolmea tärkeintä oli uinti kolmanneksi suosituin kuten liikuntatutkimuksessakin. Hiihto oli liikuntatutkimuksessa neljänneksi suosituin laji. Tasaarvotutkimuksessa hiihdolle annettiin melko vähän kärkisijoja, mutta toisaalta se sijoittui neljänneksi kolmen joukkoon kysyttäessä, mikä osaltaan kertoo lajista, joka ei ole kaikkein suosituin mutta useasti suosikkien joukossa. Pyöräilyn suosio nousi 1990-luvun loppupuolella 660.000 harrastajasta miljoonaan, mutta nyt sen suosio näyttää kääntyneen lievään laskuun. Hiihto on suosituimmista lajeista ainoa, joka on kasvattanut suosiotaan tasaisesti vuodesta 1994 alkaen. Muista lajeista ratsastuksen (49 000) sekä melonnan (18 500) harrastajamäärät ovat kasvaneet suhteellisesti erityisen voimakkaasti 1990 -luvun puolivälistä lähtien. Ratsastuksen ja melonnan ohella golf, hiihto, jääkiekko, salibandy ja tanssi ovat lisänneet harrastajamääriään johdonmukaisesti vuodesta 1994 alkaen. Lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen Lasten ja nuorten (3-18v.) ryhmässä liikunnanharrastaminen näyttää yleistyneen viime vuosina. Lasten huoltajien (3-12 v.) ja nuorten oman (12-18v.) ilmoituksen mukaan 92 prosenttia (970 000) harrastaa liikuntaa jossain muodossa. Vuosina 1997 1998 vastaava luku oli 84 prosenttia (870 000) ja vuonna 1995 osuus oli 76 prosenttia. Liikuntatutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että useasti liikuntaa ja useita eri lajeja harrastavien lasten määrä on erityisesti nousussa. Ulkona harrastaminen on myös lasten ja nuorten mieleen, sillä heidän suosituimmat lajinsa olivat liikuntatutkimuksen mukaan jalkapallo (n. 260.000), pyöräily (n. 260.000) sekä uinti (n. 200.000) ja hiihto (195.000). Lapsista ja nuorista 19 prosenttia nimesi suosikeikseen urheilu- ja pallokentät (pojista 25 % ja tytöistä 13 %). Myös tasa-arvotutkimuksen mukaan ulkokenttien ylivoimaisesti aktiivisin käyttäjäkunta koostuu nuorisosta. Liikuntatutkimuksessa palloilusali tai -halli oli toiseksi käytetyin lasten ja nuorten liikuntapaikka. Myös tasa-arvotutkimuksessa tarkasteltiin lasten (alle 15 v.) liikuntaa. Lapset vastasivat lomakkeisiin yhdessä vanhempiensa kanssa. Tulokset poikkeavat jonkin ver- 14
ran liikuntatutkimuksen luvuista. Suosituimmat lajit olivat salibandy, leikki- ja satuliikunta sekä uinti ja jalkapallo. Tämän mukaisesti yksittäisistä liikuntapaikoista suosituin oli koulun liikuntasali ja toiseksi suosituin oli uimahalli. Ulkoliikuntapaikat, kuten pallokentät ja tekojäät olivat seuraavaksi suosituimpina listalla. Ulkoilumuodoiksi luettavien pyöräilyn ja hiihdon asema lasten ja nuorten keskuudessa on siis hieman epäselvä erilaisten tutkimustulosten vuoksi. Tasa-arvotutkimuksessa nämä lajit eivät menestyneet, kun taas liikuntatutkimuksessa nämä lajit sijoittuivat kärkisijoille. Yksi selittävä tekijä voisi olla se, että liikuntatutkimuksessa vanhemmat vastasivat puhelimessa lastensa puolesta, kun taas tasa-arvotutkimuksessa lapset vastasivat lomakkeella yhdessä vanhempiensa kanssa. Tässä saattaa olla yksi selittävä tekijä sille, että lasten liikunnan-harrastaminen muistuttaa liikuntatutkimuksen mukaan kovasti aikuisten harrastamista (pyöräily, uinti ja hiihto). Toisaalta pyöräily voi olla sen tyyppinen liikuntamuoto, että sitä ei edes mielletä kaikissa tapauksissa liikunnaksi, vaikka lapsi käyttäisikin polkupyörää päivittäin kulkiessaan paikasta toiseen. Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että liikunnan harrastaminen on suomalaisten keskuudessa varsin suosittua vuodesta toiseen. Luvuista välittyy myös ulkoliikunnan (kävely, pyöräily ja hiihto) suuri suosio. Koko kansaa ajatellen kävelylenkkeily varsinkin kevyen liikenteen väylillä ja usein myös ulkoilureiteillä on keskeinen liikuntamuoto. Harrastuskumppani ja potentiaaliset harrastusmuodot Eniten suomalaiset aikuiset liikkuvat omatoimisesti yksin (75 %) ja toiseksi eniten omatoimisesti ryhmässä (45 %). Kavereiden merkitys on lasten liikunnassa selvästi tärkeämpää, sillä lapsista 40 prosenttia liikkuu omatoimisesti yksin ja peräti 58 prosenttia kavereiden kanssa. Tasa-arvotutkimuksen mukaan yksin liikkuminen on selkeästi yleisintä. Perheen kanssa liikuttiin toiseksi eniten ja ystävien kanssa kolmanneksi eniten. Nämä jälkimmäiset vaihtoehdot vastaavat liikuntatutkimuksen vaihtoehtoa, jossa liikuntaa harrastetaan omatoimisesti ryhmässä. Myös tasa-arvotutkimuksen mukaan nuorimmat aikuiset (15-29v.) liikkuvat keskimääräistä enemmän ystävien kanssa. Liikuntatutkimuksessa selvitettiin minkä verran eri lajeilla on potentiaalisia harrastajia. Eniten haluttiin harrastaa (mutta ei jostain syytä kuitenkaan vielä harrastettu) uintia (n. 315.000) ja toiseksi eniten hiihtoa (n. 180 000). Kolmantena listalla oli kuntosaliharjoittelu ja neljäntenä voimistelu. Halukkuus uinnin harrastamiseen saattaa viitata pikemminkin sisällä tapahtuvaan liikuntaan ja uimahallien rakentamistarpeeseen, mutta halukkaiden hiihdon harrastajien määrä tukee käsitystä kansan keskuudessa suositusta ulkoliikuntamuodosta. Tasa-arvotutkimuksessa pyydettiin myös nimeämään liikuntamuotoja, joita haluttaisiin tulevaisuudessa harrastaa enemmänkin. Vastanneista 68 prosenttia nimesi ainakin yhden liikuntamuodon, mikä osaltaan viittaa tarpeeseen lisätä omakohtaista liikunnanharrastamista. Ulkoilun merkitys nousi esiin tässä erittäin vahvasti. Mitenkään erikseen erittelemättä lajia, peräti 26 prosenttia vastaajista ilmoitti ulkoilun 15
ykköseksi (taulukko 1.). Muut ulkoiluun luettavat eri muodot, kuten marjastus (9 %), hiihto (6 %), kävelylenkkeily (5 %) ja pyöräily (3 %) olivat myös kärkipäässä. Taulukko 1. Tärkein liikuntamuoto, jota haluttaisiin tulevaisuudessa harrastaa enemmän (Suomi 2000, 126,130) tärkein % 15-19v. % 20-29v. % 30-39v. % 40-49v. % 50-59v. % 60-69v. % Ulkoilu 26 8 12 20 29 32 47 52 Uinti 9 9 9 11 8 8 8 4 Marjastus 9 1 1 4 8 15 20 28 Hiihto 6 4 2 8 7 7 5 2 Kävely 5 3 4 5 5 7 6 7 Kuntosali 4 4 7 4 5 3 0 0 Jääkiekko 3 11 5 4 1 3 0 1 Pyöräily 3 2 2 6 3 4 1 0 Sulkapallo 3 3 6 5 3 1 0 0 Aerobic 2 7 6 2 2 0 1 0 70v.- % Tasa-arvotutkimuksen mukaan ikä vaikutti merkittävästi siihen, mitä liikuntaa ihmiset halusivat tulevaisuudessa harrastaa nykyistä enemmän. Yllä olevan taulukon perusteella ulkoilun tarve lisääntyy voimakkaasti iän karttuessa. Näin myös marjastamisen tarve, joka puuttuu lähes kokonaan nuorimpien ikäryhmien vastauksista. Halu lisätä uinnin, hiihdon ja pyöräilyn harrastamista on korkeimmillaan lähestyttäessä keski-ikää. Kävelylenkkeilyn tarve kasvaa tasaisesti ikääntymisen myötä. On tosin ilmeistä, että kävelylenkkeilyn valtava suosio harrastetuimpana liikuntamuotona vähentää sen mainintoja tässä kohden. Sukupuolittain tarkasteltuna suurin ero liikunnan harrastamisen lisäämisen tarpeessa on uinnin kohdalla. Naiset haluaisivat harrastaa uintia merkittävästi enemmän kuin miehet. Naiset osoittavat tässä mielessä myös jonkin verran enemmän kiinnostusta marjastusta kohtaan, kun taas miehet hiihtoa kohtaan. Kaiken kaikkiaan tasa-arvotutkimus antaa kuvan siitä, että nimenomaan ulkoilua haluttaisiin harrastaa entistä enemmän. Yleensäkin ulkoiluksi luettavien muotojen (esim. marjastus) asema tällä tavalla tiedusteltuna on vahva verrattuna puhtaisiin sisälajeihin, kuten kuntosaliharrastukseen, sulkapalloon ja aerobiciin. SUOMALAISET ULKOILIJOINA Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (LVVI) -tutkimus antaa tietoa ulkoilusta ja luonnon virkistyskäytöstä. Väestökyselyssä tietoa kerättiin sekä puhelimitse että postitse. Puhelinkyselyn toteutti Tilastokeskuksen haastattelu- ja tulospalveluyksikkö vuosina 1998 2000. Puhelinhaastatteluihin vastasi 12 649 henkilöä. Täydentävään postikyselyyn vastasi 5535 henkilöä. Tutkimusaineisto vastaa varsin hyvin 15 74-vuotiasta suomalaista väestöä. 16
Tässä tutkimuksessa erilaisiin ulkoiluharrastuksiin osallistujiksi on laskettu kaikki ne, jotka ovat ulkoilumuotoa vähintään kerran kokeilleet. Näin erilaisten ulkoilu- ja liikuntamuotojen (esim. kävely ja pyöräily) kohdalla LVVI- tutkimuksessa saadut osallistujien määrät ovat merkittävästi korkeammat kuin edellä esitellyissä tutkimuksissa. Kansallinen liikuntatutkimus sekä tasa-arvotutkimus kertovat sen kuinka moni harrastaa lajia liikuntamielessä ja LVVI- tutkimus myös sen, kuinka moni on lajia kokeillut viimeisen vuoden aikana. Nämä kokeilijat voivat olla jatkossa mahdollisia harrastajia ja ainakin luontomatkailun kannalta potentiaalisia ulkoilijoita. Suomalaisista 97 prosenttia ilmoittaa harrastavansa ulkoilua ainakin jonkin verran vuoden aikana. Monille ulkoilu on merkittävä osa ajankäyttöä ja omaa elämäntapaa, sillä kolme neljästä ulkoilee vähintään kerran viikossa. Ulkoilua harrastetaan riippumatta vuodenajasta tai viikonpäivästä. Kesällä ja vapaapäivinä ulkoillaan enemmän kuin talvella ja työpäivinä. Nuorilla ja koulutetuilla näyttää olevan lukuisia harrastuksia, kun taas eläkeläiset ja kouluttamattomat keskittyvät muutamiin harrastuksiin. Nuorimmat (15 24v.) ulkoilevat lähes yhtä aktiivisesti kuin vanhemmatkin väestöryhmät. Poikkeuksen tekevät vanhin ikäryhmä (65 74v.), joista ulkoilee pienempi osa (88 %) kuin muista ikäryhmistä. Toisaalta vanhimmista ne, jotka ulkoilevat, ovat erittäin aktiivisia. Suomalaisten tavallisimmat ulkoiluharrastukset on esitetty seuraavassa taulukossa (taulukko 2.). Osallistumisosuus kertoo, kuinka monta prosenttia suomalaisista osallistuu kyseiseen ulkoiluharrastukseen vähintään kerran vuodessa. Kerrat ovat vuosittaisten harrastuskertojen määrä. 17
Taulukko 2. Suomalaisten tavallisimmat ulkoiluharrastukset (Sievänen 2002, 6.) Osallistumisosuus (%) Ulkoilu metsissä ja puistoissa Kävely 68 114 Marjastus 56 8 Mökkeily 56 31 Pyöräily 55 48 Luonnontarkkailu, maisemien 48 55 katselu Sienestys 38 7 Auringonotto rannalla 31 7 Eväsretkeily 30 7 Puiden ja oksien keräily 30 12 Lasten kanssa ulkoilu 30 55 Koiran ulkoiluttaminen 25 248 Patikointi 23 31 Yrttien ja kukkien keräily 17 7 Juoksulenkkeily 16 61 Lintuharrastus 14 120 Telttailu 12 6 Vapaa-ajan metsätyö 10 9 Metsästys 8 22 Erävaellus 8 9 Ulkoilu vesillä Uinti 67 26 Veneily 47 24 Kalastus 46 31 Ulkoilu lumella ja jäällä Maastohiihto 38 19 Laskettelu 15 8 Moottorikelkkailu 10 13 Kertoja vuodessa/ osallistuja Kävely on suomalaisten tavallisin ulkoiluharrastus. Erityisesti iäkkäät kävelevät. Kolmasosa kaikista ulkoilukerroista kodin lähiluontoon tehdään kävellen. Kävelylenkkeilyä harrastetaan suhteellisesti enemmän talvi- ja syyskuukausina kuin keväällä ja kesällä. Marjastus on suomalaisten suuressa suosiossa, samoin kuin mökkeilykin. Mökkeilyn yhteys marjastukseen, sienestykseen ja kalastukseen on tutkimuksen mukaan ilmeinen. Mökkeilijät harrastavat näitä ulkoilun muotoja useammin kuin sellaiset, jotka eivät vietä aikaansa mökillä. Mökkielämän viettoon osallistuvat näyttävät harvenevan iän myötä mutta toisaalta käynnit mökillä tihenevät. Mökkeilyä harrastavat etenkin kaupunkilaiset ja koulutetut. Luonnonvesissä uintia harrastaa kaksi kolmesta suomalaisesta, mikä on lähes yhtä suuri osuus suomalaisista kuin kävelynkin kohdalla. Toisin kuin kävelyssä, varsinkin 18
nuoret pitävät uimisesta. Veneily ja kalastus kuuluvat joka toisen suomalaisen harrastuksiin. Tavallisesti liikutaan etenkin soutuveneellä tai pienmoottoriveneellä. Vapaa-ajan kalastus on yleinen harrastus varsinkin miesten keskuudessa. Onginta on suosituin ja virvelöinti toiseksi suosituin muoto, talvella harrastetaan ahkerasti pilkkiongintaa. Maastohiihto on talvilajeista kaikkein suosituin. Naiset ja miehet ovat yhtä innokkaita hiihtäjiä ja varsinkin keski-ikäiset harrastavat maastohiihtoa mielellään. Ulkoilun hyvinvointivaikutukset Luonnon virkistyskäyttötutkimuksen yksi teema-alue oli ulkoilun hyvinvointivaikutusten selvittäminen. Kyseessä ovat subjektiivisesti koetut vaikutukset, eivät niinkään objektiivisesti mitattavat hyödyt. Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset ovat merkittäviä tekijöitä, sillä suomalaiset ulkoilevat runsaasti ja yksilötasolla moni näyttää saavan ulkoilusta liikunnan lisäksi vahvoja elämyksiä ja positiivisia virikkeitä sekä virkistystä. Kyse on mielekkäästä vapaa-ajan tekemisestä, jota voidaankin pitää hyvinvoinnin eräänä laadullisena elementtinä. Tutkimuksen mukaan joka toinen ulkoilija koki virkistyneensä ja rentoutuneensa hyvin paljon ulkoillessansa. (Kuvio 1.) Nämä koetut vaikutukset liittyivät kaikkiin ulkoilun muotoihin. Joka kolmas vastaaja korosti voimakkaita luontokokemuksia ja terveysvaikutuksia. Varsinkin hiihdon ja kävelylenkkeilyn koettiin vaikuttavan myönteisesti terveyteen ja kunnon ylläpitämiseen. Ulkoilu koettiin edelleen myös irtautumisena arjesta sekä irrottautumisena kaupunkiympäristön melusta ja epäterveellisestä ilmasta. Erityisesti metsästyksen ja kalastuksen hyvinvointivaikutuksia luonnehdittiin näin. Piristi, virkisti, toi hyvää mieltä Rauhoitti, rentoutti, oli työn vastapaino Sai olla lähellä luontoa Sai nauttia maisemista Auttoi ylläpitämään terveyttä tai kohentamaan kuntoa Pääsi irti arjen huolista ja paineista Pääsi pois melusta ja saasteista Sai ponnistella ja rasittaa itseään Sai olla yhdessä muiden kanssa Sai olla yksin ja rauhassa Antoi itseluottamusta Toi jännitystä ja haasteita 5 Vaikutti voimakkaasti näin 4 3 2 1 Ei vaikuttanut ollenkaan näin Aiheutti kipua tai epämiellyttävää oloa Aiheutti vamman tai sairastumisen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuvio 1. Viimeisimmän ulkoilukerran hyvinvointikokemusten voimakkuus (n=1251) (Paronen 2001, 16) 19
Naiset kokivat ulkoilusta aiheutuneet hyvinvointivaikutukset voimakkaammin kuin miehet. Naisten vastauksissa korostuivat terveyden ja kunnon ylläpitäminen sekä rentoutuminen ja luonnosta nauttiminen. Miehet korostivat pikemminkin jännitystä, haasteita ja yksinoloa. Työikäiset kokivat ulkoilun rentouttavan ja virkistävän vaikutuksen voimakkaammin kuin nuoret ja ikääntyneet. Toisaalta myönteisenä koetut terveysvaikutukset vahvistuivat iän myötä. Kaiken kaikkiaan ulkoilun ja luonnossa virkistäytymisen vaikutukset näkyivät tutkimuksessa neljällä tavalla: 1) luonnossa tapahtuvien toimintojen tuottamassa ilossa ja mielihyvässä, 2) luonnosta saatavissa esteettisissä elämyksissä, 3) ulkoiluun kytkeytyneissä sosiaalisissa kokemuksissa tai henkilökohtaisena riippumattomuuden tunteena ja 4) terveyden ja kunnon ylläpitämisessä. Näyttää siltä, että ulkoilun koetut myönteiset vaikutukset ja siihen liittyvä kevyt fyysinen rasitus sekä esteettiset elämykset ovat omiaan tukemaan käsitystä ulkoilusta ihmisen hyvinvointia tukevana toimintana. Kuviossa 1 ilmeni, että ulkoilijat eivät juurikaan kokeneet negatiivisia kivun tai vamman aiheuttamia tunteita ulkoilun jälkeen. Lieneekin niin, että ulkoiltaessa luonnossa, jossa riittää katselemista ja ihastelemista, omat vammat ja sairaudet unohtuvat. Luontomatkailevat suomalaiset Noin 40 prosenttia suomalaisista tekee vuosittain yhden tai useamman matkan, jonka päätarkoituksena on luonnossa virkistäytyminen. Nämä luontomatkat kestävät keskimäärin 4-5 päivää ja suuntautuvat erityisesti omalle vapaa-ajan asunnolle (40 %) tai usein myös valtion virkistysalueille. Matkoista noin kolmannes suuntautuu Pohjois-Suomeen. Seuraavaksi tavallisin matkakohde on Etelä-Suomi (27 % matkoista). Noin viidesosa matkoista kohdistuu Itä-Suomeen ja noin kymmenesosa sekä Väli-Suomeen että Uudellemaalle. Aktiivisimpia luontomatkailijoita ovat 25 44-vuotiaat, kaksin asuvat tai kouluikäisten lasten perheet, korkeasti koulutetut sekä suurissa kaupungeissa asuvat, jotka ovat kotoisin joko Uudeltamaalta tai Pohjois-Suomesta. Noin kymmenesosa luontomatkoista tehdään hiihdon, retkeilyn tai kalastuksen vuoksi. Laskettelu- tai veneilymatkoja on noin 5 prosenttia kaikista luontomatkoista. Miehet matkailevat naisia useammin kalastuksen ja metsästyksen merkeissä. Nuoret osallistuvat muita ikäluokkia enemmän eräretkeilymatkailuun. Uudellemaalle luontomatkoja tekevistä 87 prosenttia on Uudeltamaalta. Etelä- ja Väli-Suomessa matkailevista yli puolet on lähtöisin kyseiseltä alueelta. Suuri osa matkoista tehdään pienellä budjetilla, mutta pieni osa kalliita matkoja nostaa luontomatkojen kustannusten keskiarvoja. Suomalaiset näyttävät arvostavan valtion kansallispuistoja ja retkeilyalueiden tarjoamia palveluja. Kiinnostavin kohde, jonne lähitulevaisuudessa haluttaisiin matkustaa, on nimenomaan valtion retkeilyalue, kansallispuisto tai muu valtion alue, jossa on mahdollisuus kalastaa, metsästää tai retkeillä. Ihanteellinen luontokohde sijaitsee vesistön ja metsän läheisyydessä. Ympäristön luonnontilaisuus, mutta myös puolikulttuuriympäristöt, kuten hakamaat, niityt, ke- 20
dot sekä puistomaisesti tai ulkoilua varten hoidetut metsät, näyttävät soveltuvan luontomatkailuun. Huomionarvoista on se, että vaikeakulkuinen erämaa ei ole yhtä tärkeä vetovoimatekijä. Suomalainen haluaa liikkua luonnon hiljaisuudessa kauniita maisemia katsellen itsenäisesti ja kaikessa rauhassa (kuvio 2.). Luontoloma on arjen vastapaino, eikä silloin kaivata perheen tai ystävien lisäksi muita ihmisiä. Toisaalta kaivataan kuitenkin opastusta patikointiin ja luontoretkeilyyn. Valmiita ja merkittyjä ulkoilureittejä käytetäänkin mielellään. Useimmat eivät tarvitse välinevuokrausta, mutta soutuveneille, kanooteille, laskettelu- ja lumilautailuvälineille on kysyntää. Opastus ja neuvonta erätaidoissa Luontoharrastamiseen liittyvä ohjattu toiminta Varuste- ja välinevuokraus Eräruokailuun liittyvä palvelu Mahdollisuus kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa Opastus ja neuvonta alueen käytössä Ulkoilukäyttöön tarkoitetut rakenteet Ulkoilureitit Mahdollisuus liikkua luonnossa itsenäisesti Rauhallinen ja hiljainen ympäristö 0 0,5 1 1,5 2 2,5 Kuvio 2. Luontokohteen palvelujen ja ominaisuuksien merkitys (0=ei merkitystä, mitä suurempi luku, sitä enemmän merkitystä) (Sievänen 2002, 8) Valtaosalle (60 %) matkailijoista luontomatka tarjosi erittäin vahvoja elämyksiä, maisemanautintoja ja luonnon läheisyyden kokemuksia. Patikoijat ja kesämökkeilijät korostivat erityisesti luonnon läheisyyttä, hiihtäjät ja kalastajat maisemista nauttimista. Luontomatkalla oli myös voimakas uusintava ja virkistävä vaikutus arjesta irtautumisineen. Nämä kokemukset olivat yleisiä kaikilla luontomatkailijoilla. Kuten aiemmin esitettiin ulkoilun kohdalla, naiset kokivat myös luontomatkan hyvinvointivaikutukset voimakkaampina kuin miehet. KESKISUOMALAISET ULKOILIJOINA Tarkastelua ulkoiluun osallistumisen osuuden mukaan Luonnon virkistyskäyttötutkimuksen aineistosta voidaan erotella ulkoilukäyttäytymisen erityispiirteitä maakunnittain. Pieniä eroja maakunnittain löytyy, vaikka kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että suomalaiset yleensäkin ovat ulkoilukansaa. Vaihtelut ulkoiluharrastuksessa johtunevat pitkälti olosuhteista, sillä luonnonmaantieteelliset olot ja niihin kytkeytyneet kulttuuriset tavat vaihtelevat maan eri osissa. 21