1994 vp- UaVM 17-Kehitysyhteistyökertomus 1993 (K 9) Ulkoasiainvaliokunnan mietintö n:o 17 hallituksen kehitysyhteistyökertomuksesta vuodelta 1993 Eduskunta on 7 päivänä lokakuuta 1994 lähettänyt ulkoasiainvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen kehitysyhteistyökertomuksen vuodelta 1993 (K 9). Valiokunnassa ovat olleet kuultavina apulaisosastopäälliköt Anna-Liisa Korhonen, Kirsti Eskelinen ja Jorma Paukku sekä kehitysyhteistyösihteeri Satu Raisamo ulkoasiainministeriöstä. Käsiteltyään asian ulkoasiainvaliokunta esittää kunnioittaen seuraavaa. Yleistä kertomusvuodesta Kertomuksessa todetaan, että vuosi 1993 oli Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa sopeutumisen, muutosten ja uudelleenarviointien aikaa. Kehitysyhteistyöhön käytettiin 2 031,5 miljoonaa markkaa eli kolmannes vähemmän kuin edellisvuonna. Tämä oli 0,45 prosenttia bruttokansantuotteesta. Käytetyt määrärahat ylittivät kuitenkin sekä hallituksen asettaman vähimmäistason (0,4 prosentin bkt-osuus) että EDmaiden keskimääräisen tason (0,43). Elokuussa 1993 hallitus antoi eduskunnalle linjanvetonsa Suomen 1990-luvun strategiaksi. Strategia uudistaa ja täsmentää kehitysyhteistyön tavoitteet muuntuneiden olosuhteiden ja saatujen kokemusten mukaisiksi. Mietinnössään n:o 5/1994 vp ulkoasiainvaliokunta esitti kriittisen arvionsa strategiasta. Kertomusvuoden aikana Suomi ilmoitti kehitysyhteistyökumppaneilleen edellyttävänsä näiltä ihmisoikeuksien ja kansanvallan kunnioittamista ja toteuttamista. Ääritapauksissa kahdenvälinen kehitysyhteistyö saatetaan keskeyttää. Kesäkuussa 1993 sisäinen tarkastus ja arviointi irrotettiin muusta kehitysyhteistyön toteutuksesta. Siitä muodostettiin riippumaton, suoraan alivaltiosihteerin alaisuudessa työskentelevä elin. Keväällä 1993 selvitettiin virkamiestyöryhmässä ulkomaanavun kokonaisuutta suhteessa kehitysyhteistyöhön. Keski- ja Itä-Euroopan apua ei määritellä perinteiseksi kehitysyhteistyöksi, vaikka se onkin osa ulkomaanapua. Kertomusvuonna käytiin neuvotteluja Suomen ED-jäsenyydestä. Kertomuksessa katsotaanjäsenyyden merkitsevän Suomelle sekä osallistumista uuteen kansainväliseen poliittiseen yhteistyöhön että uutta kehitysyhteistyön rahoituskanavaa ja toimintapiiriä. Samalla Suomen taloudelliset ja poliittiset suhteet kehitysmaihin laajenevat ja yhteydet moninkertaistuvat. Jäsenenä Suomi myös vaikuttaa ED:n harjoittaman kehitysyhteistyön suuntaamiseen ja muotoihin. Ulkoasiainvaliokunnan kehitysyhteistyötä koskeneet suositukset vaalikaudella 1991-1995 Eduskunnan asema kehitysyhteistyössä Mietinnössään n:o 1211984 vp ulkoasiainvaliokunta katsoi, että hallituksen määräajoin eduskunnalle antama kehitysyhteistyöpoliittinen kertomus antaisi eduskunnalle mahdollisuuden ottaa säännöllisesti kantaa kehitysyhteistyön perusteisiin, määrään, laatuun ja suuntaamiseen. Eduskunta yhtyi ulkoasiainvaliokunnan käsitykseen. Laki kehitysyhteistyötä koskevan kertomuksen antamisesta eduskunnalle annettiin 13 päivänä joulukuuta 1985 (964/85). Lain nojalla hallitus on antanut eduskunnalle vuosittain kehitysyhteistyökertomuksen. Valiokunta pitää arvossa sitä, että kertomusta on pyritty jatkuvasti kehittämään, muun ohella valiokunnan mietinnöissään esittämät kannanotot huomioon ottaen. Merkittävää oli, että vuodelta 1992 annetun kertomuksen liitteenä esitettiin Suomen 1990-luvun kehitysyhteistyön strategiset tavoitteet ja keinot. Mietinnössään n:o 5/1994 vp ulkoasiainvaliokunta piti tärkeänä, että eduskunnalle varmistetaan keskeinen rooli kehitysyhteistyön strategian ja käytännön muotoilussa ja että kehitysyhteistyön parlamentaarinen valvonta siten toteutetaan. Valiokunta katsoo, että sen ja ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston välinen 250103
2 1994 vp- UaVM 17-Kehitysyhteistyökertomus 1993 (K 9) vuorovaikutus on arvokasta suomalaisen kehitysyhteistyöpolitiikan kehittämisen kannalta. Lisäksi on olemassa Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta (KESU), jonka jäseninä on kansanedustajia ja asiantuntijoita. Valiokunta toteaa, että seuraavaa neuvottelukuntaa asetettaessa toukokuussa 1995 tarjoutuu mahdollisuus uudelleen pohtia sen asemaa viranomaisten ja poliittisten päättäjien vuorovaikutusta edistävänä elimenä. Vuoden 1992 ja sitä aiempiin talousarvioihin sisältyi kehitysyhteistyömäärärahojen verrattain yksityiskohtainen käyttösuunnitelma. Ulkoasiainministeriön vuoden 1993 ja sen jälkeiset talousarviot perustuvat valtionhallinnossa noudatettavaan tulosbudjetointiin. Tätä asiakokonaisuutta selvittäneen asiantuntijaryhmän näkemyksen mukaan kehitysyhteistyömenojen tuloksellisuustarkastelu liittyisi kehitysyhteistyön tavoitteita kuvaaviin muuttujiin. Näitä on sittemmin kehitysyhteistyöbudjettia valmisteltaessa pyritty kuvaamaan budjetin selvitysosassa. Tämän johdosta määrärahojen käyttösuunnitelmaan ei enää ole sisällytetty yhtä yksityiskohtaista käyttösuunnitelman jakaumaa kuin ennen tulosbudjetointiin siirtymistä. Valiokunnan mielestä tämä merkitsee, että eduskunnan päätäntävalta tällä alueella on ylimalkaistettu koskemaan vain suuria kokonaismäärärahoja. Eduskunnalla on tällä hetkellä aikaisempaa vähemmän tilaisuutta riittävän ajoissa tapahtuviin kannanottoihin sekä monenvälisen että kahdenvälisen kehitysyhteistyön painopisteitten asettamisessa. Valiokunta on jo aikaisemmin ilmaissut käsityksensä, että eduskunnalle olisi palautettava kehitysyhteistyön maakohtaisten määrärahajakaumien käsittely siinä vaiheessa, kun niitä ei ole vielä lyöty lukkoon hallituksessa tai asianomaisen maan kanssa käydyissä neuvotteluissa. Em. mietinnössään ulkoasiainvaliokunta katsoi, että Suomen hallituksessa pitäisi olla ympäristö- ja kehitysministeri, joka vastaisi näistä molemmista alueista. Tätä uudistusta voidaan harkita tulevaisuudessa hallitusten vaihtuessa. Uudistusta toteutettaessa on valiokunnan mielestä otettava riittävässä määrin huomioon, että kehitysyhteistyö on myös osa Suomen ulkopolitiikkaa. Kehitysyhteistyön yleiset näkökohdat Valiokunta katsoi mietinnössään n:o 5/1994 vp, että vaikka kehitysyhteistyömäärärahoja on jouduttu supistamaan syvän taloudellisen laman ja julkisen talouden tasapainottamistarpeen johdosta, kehitysyhteistyöpolitiikkamme peruslinjaa on pyrittävä johdonmukaisesti noudattamaan. Tätä tarkoitusta palvelee kehitysyhteistyöstrategian käyttöönotto. Strategia on koko kehitysyhteistyön toimeenpanoa koskeva toimintalinjaus, joka ei sellaisenaan ole riippuvainen kehitysyhteistyö budjetista. Kehitysyhteistyön piiriin kuuluvista tehtävistä on suuri osa sellaisia, jotka säilyvät riippumatta siitä, millä rahallisella panoksella Suomi osallistuu tiettyyn kansainväliseen yhteistyöhön. Esimerkkinä tästä ovat monenkeskiset ohjelmat, jotka toteutetaan kansainvälisten järjestöjen kautta ja joita koskevaan päätöksentekoon Suomi osallistuu joka tapauksessa järjestöjen jäsenenä. Määrärahojen leikkaukset ovat väistämättä vaikuttaneet sekä kahdenvälisiin että monenkeskisiin kehitysyhteistyötoimintoihin. Valiokunta toteaa, että toiminnan uudistaminen näissä oloissa ei ole ollut kitkaton ta. Suomen vaikutusmahdollisuudet pohjoismaisen ryhmän jäsenenä ja laajemminkin kansainvälisissä yhteyksissä ovat kaventuneet. Ulkoasiainvaliokunta katsoi em. mietinnössään, että politiikan kokonaisvaltaisten tulosten varmistamiseksi on perustellumpaa pyrkiä harjoittamaan kehitysmaapolitiikkaa kuin kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Valiokunnan mielestä seuraavan eduskunnan tarkasteltavaksi tulevan strategian tulisi olla kehitysmaapoliittinen strategia. Hallituksen hyväksymässä kehitysyhteistyöstrategiassa 1990-luvulle todetaankin, että Suomi harjoittaa kehitysyhteistyötä tietoisena siitä, että se on vain yksi ainesosa Suomen ja kehitysmaiden suhteiden kokonaisuudessa. Strategian yleisenä lähtökohtana on kehitysyhteistyöpolitiikan kiinteä yhteys muuhun ulkopolitiikkaan. Ulkoasiainvaliokunta korosti samassa mietinnössä kestävän kehityksen merkitystä ja erityisesti sitä, että kestävä kehitys ei ole samaa kuin taloudellinen kasvu. Myös taloudellisen kasvun on oltava ekologisesti kestävää. Valiokunta katsoo, että kestävän kehityksen periaate on otettava huomioon jo projektien kohdistamisessa ja suunnittelussa. Kehitysyhteistyön strategiassa 1990-luvulle todetaan mm., että kestävä kehitys edellyttää köyhyyden poistamiseen tähtäävää toimintaa pyrkimyksenä löytää oikea tasapaino taloudellisen kasvun, ympäristötekijöiden ja tulonjaon
Kehitysyhteistyökertomus 1993 3 kesken. Siksi Suomi painottaa ympäristönäkökohtia kaikissa kehitysyhteistyöhankkeissa. Lisäksi kehitysyhteistyöhankkeissa korostetaan sukupuolten välisen tasa-arvon periaatetta. Kehitysyhteistyössä tuetaan myös väestöpoliittisia ohjelmia, koulutusta, erityisesti maaseudun peruspalveluja sekä maa- ja metsätalouden kestävään kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Suomi kehittää edelleen osaamista metsityshankkeiden toteuttamisessa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, pyrkimyksenään edistää maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisua. Ulkoasiainvaliokunta esitti em. mietinnössään huolestumisensa siitä, että suhtautumisessa YK:n hyväksymiin määrällisiin tavoitteisiin Suomen julkilausuttu ja toteutettu kehitysyhteistyöpolitiikka eivät ole sopusoinnussa keskenään. Hallitus on päättänyt, että sen tavoitteena on nostaa kehitysyhteistyömäärärahat YK:n suosituksen mukaisesti 0,7 prosentin bkt-tasolle, kun talouden tila sen sallii. Kuluvanakin vuonna kehitysyhteistyömäärärahat pysyvät kuitenkin edelleen 0,4 prosentin bkt-tasolla hallituksen säästöpaketin mukaisesti. Jos Suomi haluaa säilyttää kansallisen kehitysyhteistyön aseman suhteessa EU:n kautta maksettavaan kehitysyhteistyöhön suunnilleen ED-maiden keskiarvotasolla, se merkitsee valiokunnan saaman selvityksen mukaan, että vuosituhannen vaihteessa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on oltava käytettävissä 2,5-3 mrd markkaa. Suomen hallituksen on valiokunnan mielestä tehtävä tästä asiasta selkeä poliittinen päätös. Alhaisemmat luvut merkitsisivät kansallisesti tuetun kehitysyhteistyön asteittaista vähenemistä. Ulkoasiainvaliokunnan mielestä kansainvälisen avun määrälliset tavoitteet on määriteltävä aikaisempaa laajemmin. Tämä voisi valiokunnan mielestä merkitä sitä, että tavoitteeksi otettaisiin yhden prosentin bruttokansantuoteosuuden käyttäminen ympäristö-, Itä- ja Keski-Euroopan sekä perinteiseen kehitysapuun. Viime vuosina ehdoiltaan kehitysapuun rinnastettavaa rahoitusta onkin suunnattu perinteisten kehitysmaiden ulkopuolelle. Suomi teki vuonna 1992 aloitteen OECD:n kehitysapukomitealle uudentyyppisten apuvirtojen sisällyttämiseksi kansainvälisiin tilastoihin. OECD:n tilastoraportoinnissa seurataan viralliseksi kehitysyhteistyöksi laskettavaa apua. Lisäksi on aloitettu KIE-avun tilastoseuranta. Toisaalta Itä- ja Keski-Euroopan maiden avustustarpeet liittyvät paljolti niiden ponnisteluihin markkinatalousjärjestelmään siirtymiseksi. Esimerkiksi Baltian maat eivät ole halunneet tulla määritellyiksi kehitysmaiksi. Mietinnössään n:o 17/1992 vp ulkoasiainvaliokunta piti perusteltuna, että kysymys kehitysavun ehdollisuudesta otetaan selkeästi tarkasteltavaksi. Kehitysyhteistyön tavoitteena on tukea kohdemaiden kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Se on mahdollista vain, jos kohdemaa itse määrätietoisesti pyrkii samaan tavoitteeseen. Luonnollinen seuraus siitä on, että kohdemaille on asetettava sellaisia ehtoja, jotka ovat välttämättömiä kehityksen mahdollistavan taloudellisen ja poliittisen ympäristön aikaansaamiseksi. Keskeinen edellytys on, että kohdemaassa harjoitetaan sellaista talous- ja toimialakohtaista politiikkaa, joka on suotuisaa kehitykselle ja kehitysyhteistyölle. Ihmisoikeuksien ja kansanvallan periaatteiden kunnioittaminen edistää poliittista vastuunalaisuutta, kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia, oikeusvaltion periaatteita. Ne edistävät kehityksen edellyttämää vakaata yhteiskunnallista kehitystä. Ensisijainen tavoite on tukea niitä edistävää toimintaa. Mikäli kehitys kohdemaassa kulkee kuitenkin toiseen suuntaan, puututaan siihen kohdemaan kanssa käytävässä vuoropuhelussa, ja äärimmäisessä tapauksessa tulee kysymykseen kehitysyhteistyön vähentäminen tai keskeyttäminen. Kehitysmaiden kanssa näistä asioista on käyty avointa keskustelua yhteisten pelisääntöjen kehittämisen hengessä. Edellä oleva koskee hallitusten välistä kehitysyhteistyötä. Humanitaariselle avulle ei sen luonteen vuoksi voi asettaa samanlaisia ehtoja. Myös kansalaisjärjestöjen välinen yhteistyö tarjoaa kanavan edistää kohdemaiden väestön asemaa tilanteessa, missä julkisen vallan toimet eivät anna siihen mahdollisuutta. Hallinnon kehittäminen Mietinnössään n:o 17/1992 vp ulkoasiainvaliokunta oli sitä mieltä, että kehitysyhteistyöhön suunnattujen varojen supistuessa on tärkeää tehostaa, laadullisesti kehittää ja keventää alan hallintoa. Kehitysyhteistyöosaston henkilökunnan määrä on supistunut vuoden 1991 174 hengestä nykyiseen 130 henkeen. Ulkomaanedustustopaikkojen määrä on niin ikään pienentynyt.
4 1994 vp- UaVM 17-Kehitysyhteistyökertomus 1993 (K 9) Ulkoasiainministeriössä on meneillään erillisurien yhdistäminen yleisuraan. Kehitysyhteistyöuran yleisuraan integroinnin johdosta koko kehitysyhteistyön hallinto on uuden tilanteen edessä. Tämä merkitsee sitä, että kehitysyhteistyöosastolle ei enää rekrytoida uusia kehitysyhteistyöuran virkamiehiä. Uudet virkamiehet ovat ministeriön palvelukseen tulleita yleisuran virkamiehiä. Henkilöstön vähentyessä työtehtävät ovat kuitenkin lisääntyneet mm. ED-jäsenyyden myötä. Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla tapahtuneet muutokset heijastuvat kehitysyhteistyöosaston henkilöstöön. Kehitysyhteistyöosasto on henkilöstötilanteesta huolimatta pyrkinyt tehostamaan ja laadullisesti kehittämään työtään. Tästä esimerkkinä on arviointi- ja tarkastustoiminnan kehittäminen. Valiokunta piti em. mietinnössään perusteltuna, että kehitysyhteistyöosaston asiantuntemusta käytetään hyväksi Keski-ja Itä-Euroopan avustusohjelman hankevalmistelussa ja seurannassa. Osastojen välinen yhteistyö on osoittautunut erittäin hyödylliseksi, koska sekä varsinaisen kehitysyhteistyön että lähialueyhteistyön toimintaympäristö, ongelmat ja keinot niiden ratkaisemiseksi ovat osoittautuneet melko samanlaisiksi. Tarvittavan asiantuntemuksen keskittäminen ministeriössä yhteen toimipisteeseen lisää tehokkuutta. Kansalaisjärjestöt Ulkoasiainvaliokunta on ottanut kansalaisjärjestöille, joihin kuuluvat myös lähetysjärjestöt, annettavan tuen esille sekä vuonna 1992 että vuonna 1994 kiinnittäen erityistä huomiota kansalaisjärjestöille annettavan tuen määrään. Kansalaisjärjestöille myönnetyn valtion kehitysyhteistyötuen suhteellinen osuus on viime vuosina pysynyt suurin piirtein samalla tasolla. Vuonna 1994 se oli noin 8, 7 prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoista ja vuonna 1995 valtion tukea on tarkoitus myöntää n. 8,8 prosenttia kokonaismäärärahoista. Vaikka tukihakemukset ovat markkamääräisesti ylittäneet 3--4-kertaisesti käytettävissä olevat määrärahat, vaikuttaa siltä, että kehitysyhteistyöstä kiinnostuneiden ja riittävät valmiudet siihen omaavien järjestöjen määrä ei tule aivan lähivuosina suuresti kasvamaan. Luultavasti on saavutettu se taso, joka tällä hetkellä vastaa suomalaista järjestöpohjaa, joka on huomattavasti kapeampi kuin esim. muissa pohjoismaissa. Valtaosa eli yli 80 prosenttia kansalaisjärjestöjen saamasta valtion tuesta on käytetty sosiaalisektorin hankkeiden rahoittamiseen. Tällä sektorilla välittömät tarpeet ovat suuria, mutta samalla pysyvien vaikutusten aikaansaaminen ja hankkeiden jatkuvuuden takaaminen on sosiaalitoimen osalta osoittautunut erityisen vaikeaksi. Järjestöjä on pyritty rohkaisemaan yhteistyöhön kehitysmaiden järjestöjen kanssa erityisesti pienimuotoista tuotannollista toimintaa ja itsetyöllistämistä edistävissä hankkeissa. Samoin on entistä voimakkaammin tähdennetty ympäristönäkökohtien huomioon ottamista kaikessa toiminnassa. Suomen EU-jäsenyys avaa suomalaisille kansalaisjärjestöille uusia osallistumismahdollisuuksia. EU:n kehitysyhteistyöbudjetissa on yli 50 budjettikohtaa, jotka ovat avoinna kansalaisjärjestöjen osallistumiselle. Tällaista toimintaa varten oli vuonna 1993 käytettävissä yhteensä 700 milj. ecua eli yli 20 prosenttia EU:n koko kehitysyhteistyö budjetista. Hallitus on lisäksi päättänyt, että hankkeen laadusta riippuen valtiontukea on mahdollista antaa myös EU-kansalaisjärjestöhankkeille siltä osin kuin EU:n vaatima omarahoitusosuus (50 prosenttia) ylittää meillä vaaditun omarahoitusosuuden (15 prosenttia). Tällä hetkellä onkin kyse siitä, mikä valmius suomalaisilla järjestöillä on käyttää näitä uusia mahdollisuuksia hyväkseen. Tarkastelukulmaa on joka tapauksessa laajennettava siten, että otetaan huomioon kansalaisjärjestöille kehitysyhteistyöbudjetin ulkopuolella tarjoutuvat mahdollisuudet. EU:n vaikutuksista Suomen kehitysyhteistyöhön Mietinnössään n:o 5/1994 vp valiokunta katsoi, että Suomen nykyinen kehitysyhteistyöpanos ei saa heikentyä mahdollisen ED-jäsenyyden aiheuttamista lisäsuorituksista. Valiokunta totesi lisäksi, että kehitysyhteistyön kokonaisrahoitusta joudutaan mahdollisen ED-jäsenyyden oloissa tuntuvasti lisäämään. EU :n kehitysyhteistyön on tarkoitus omilla vahvuusalueillaan täydentää jäsenmaiden kansallisia kehitysyhteistyöohjelmia eikä korvata niitä. Suomen aktiivinen ja vaikuttava osallistuminen EU:n kehitysyhteistyöhön sekä koko kehitysmaasuhteita koskevien kannanottojen ja toimintapolitiikan kehittämiseen on uskottavaa vain, jos se perustuu pysyvään ja pitkäjänteiseen kansalliseen kehitysyhteistyöhön. Vuoden 1995 koko kehitysyhteistyöbudjetista
Kehitysyhteistyökertomus 1993 5 (n. 2 mrd. mk) EU:n kautta menevä osuus on n. 9-10 prosenttia. Kun lasketaan vain ulkoasiainministeriön varsinaisen kehitysyhteistyön käyttöön tuleva osuus (n. 1,4 mrd. mk), EU:n osuus nousee jo 13-14 prosenttiin. ~uomen _ja EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan yleiset tavoitteet ovat samansuuntaisia vaikka EU_:n keh_itysma~suhteet.rerustuvatkin pohjoismaisesta Ideologiasta poikkeavaan politiikkaan ja perinteisiin. EU:n kehitysyhteistyön vahvuus lienee kehitysmaasuhteiden käsittely yhtenä ko ~onaisuuten~, mihin Suomessakin tulee pyrkiä Johdonmukaisen kehitysmaapolitiikan luomiseksi. ~uomella puolestaan on kokemuksensa ja osaamisensa perusteella hyvät mahdollisuudet vaikuttaa EU:n kehitysyhteistyön sisältöön menettelytapoihin ja laatuun. ' Väestöpolitiikka Valiokunnan mietinnössä n:o 17/1992 vp korostetaan, että Suomen kehitysyhteistyön on selkeästi suuntauduttava toteuttamiskelpoisten väestöohjelmien tukemiseen kehitysmaissa. Valiok~nta koro~ta<~; ympäri~tökonferenssin ja maailman sosiaalisen kehityksen huippukokouksen sekä naisten asemaa koskevan konferens~in merkitystä kestävän kehityksen edellytyksien luomiselle väestöpolitiikan alueella. Kairossa syyskuussa 1994 pidetty Kansainvälinen väestö- ja kehityskonferenssi oli huomattava käännekohta kansainvälisessä väestöpoliittisessa keskustelussa. Huolimatta vastakohta-asetelmista erityisesti Vatikaanin kanssa konferenssin päättymistä toimi~taohjelman hyväksymiseen konsensuksella voidaan pitää suurena saavutuksena. _Toimintaohjelma sisältää aiempia vahvemmm sen näkemyksen, että väestöongelmia ei voida ratkaista, ellei myös samalla puututa köyhyyteen ja sen syihin, ja että ponnistelut toisaalta sosiaalisten ja taloudellisten ja toisaalta väestöongelmien ratkaisemiseksi ovat toisiaan tukevia. Tarve parantaa naisen asemaa ja koulutustasoa ja naisten ja miesten roolien uudelleenarvioiminen ovat läpikäyviä toimintaohjelmassa. Suomen kehitysyhteistyörahoitus väestöohjelmille on painottunut monenväliseen apuun. Vuoden 1993 avustukset väestöohjelmille olivat kehitysyhteistyömäärärahojen yleisen alenemisen vuoksi huomattavasti alhaisemmat kuin edellisinä vuosina. Kahdenvälisellä puolella on kuitenkin voitu jatkaa hankkeiden toteuttamista. Kehitys- ja korkotukiluotot Valiokunna_n mietinnön n:o 1711992 vp mukaan s~o~a.laisen korkotukijärjestelmän uudelleenarvwmtl on perusteltua. Valiokunta katsoo että_ kehitysyhteistyön voimavarat on käytettävä kehit~syhteistyön vastaanottajamaiden väestön tarpeista lähtevän kehityksen tueksi. Valiokunta pitää suo~iteltava?a, että korkotukimenojen osuus. kehitysyhteistyöbudjetista rajoitettaisiin korkemtaan 4-6 prosenttiin. Lisäksi valiokunta katsoo, että korkotukijärjestelmää kehitettäessä o.? vakavasti harkittava sitä, että lopullinen päätosvalta korkotuen myöntämisestä siirrettäisiin kehitysyhteistyöosastolle. Vii~e ~uosina uusia pehmeäehtoisia kehitysluottoja ei ole myönnetty. Osittain niitä korvaam_~a~ otettiin ~äyttöön korkotukijärjestelmä. Tahan mennessa on tehty 95 korkotukiluottopäätöstä. Korkotukijärjestelmän evaluointi suoritettiin vuonna 1992. Evaluoinnin tuloksia on pyritty toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi hallintoa on pyritty yksinkertaistamaan, mutta toisaalta ei ole katsottu mielekkääksi valtion nykyisessä taloudellisessa tilassa mennä luottojen sitomattomuuteen....!oin~n olennaise~ti korkotukiluottojen käyttoon vaikuttanut seikka on OECO-ehtoisen ns. ~elsinki-paketin käyttöönotto vuonna 1992. Sen JOh~?sta korkot~kil~ottoja ei enää ole myönnetty liiketaloudellisesti kannattaviin hankkeisiin Nykyisin valtaosa rahoituksesta suuntautu~ vesi-, sanitaatio-, terveys- ja ympäristösektorien hankkeisiin. Tämä on olennaisesti laskenut uusien korkotukiluottopäätösten maaraa. Vuonna 1994 luottopäätöksiä tehtiin noin 110 mi1j. markan edestä, kun päätöksiä huippuvuotena 1991 tehtiin yli miljardin markan edestä. Korkotukihankkeiden valmistelussa ulkoministeriö toimii läheisessä yhteistyössä muiden o~apuolien kanssa. Lopullinen päätös korkotukiluotan hyväksymisestä tehdään ulkoministeriössä. Päätöksen perustelut saadaan kunkin han~_ke~n k~h?al~a kehitysyhteistyöosaston te~tta!:llan.. a~vwmm~ sekä Suomen kehitysyhteistyopolnttlsten pamotusten pohjalta. WI DER-instituutti Valiokunta totesi mietinnössään n:o 16/1993 vp, ettei se ole saanut edellyttämäänsä selvitystä W!Df:~-in~tituutin ulkomaille sijoittamien var_ojen liikkeistä. Mietinnössään n:o 5/1994 vp valiokunta edellyttää, että eduskunnalle annetaan
6 1994 vp- UaVM 17-Kehitysyhteistyökertomus 1993 (K 9) täydellinen selonteko WIDER-instituutin rahoitukseen ja toimintaan liittyvien epäselvyyksienja muiden seikkojen arvioinnista sen valmistuttua. Ulkoasiainministeriö on sittemmin 28.6.1994 toimittanut ulkoasiainvaliokunnalle mainitun selvitykseen. Valiokunta toteaa, että WIDER-instituutin tähänastiseen toimintaan kohdistunut selvitystyö on nyt saatu tyydyttävään päätökseen. Vastaavanlaisten epäselvyyksien välttämiseksi Suomen hallitus ja YK-yliopisto ovat käynnistäneet keskustelut isäntämaasopimuksen täydentämiseksi ja Suomen tiedonsaantiedellytysten lisäämiseksi instituutin asioista, erityisesti Suomen peruspääomarahastoon maksaman lahjoituksen osalta. Instituutin väliaikainenjohto on osaltaan edistänyt tilanteen normalisoitumista niin instituutissa kuin isäntämaasuhteissakin ja vahvistanut instituutin edellytyksiä jatkaa toimintaansa peruskirjansa mukaisesti kehitystutkimuslaitoksena. WIDERin ja suomalaisten tutkimuslaitosten yhteyksiä ovat vahvistaneet myös vuonna 1993 toimintansa aloittanut tieteellinen neuvoa-antava elin, jossa ovat edustettuina kaikki taloustutkimusta harjoittavat Suomen korkeakoulut, sekä vuonna 1994 tapahtunut laitoksen johtajan varamiehenä toimivan suomalaisen tiedejohtajan nimitys. Kaikki edellytykset molemminpuoliselle hedelmälliselle yhteistyölle ja vuorovaikutukselle ovat nyt olemassa. Ulkoasiainvaliokunta edellyttää, että hallitus esittää suunnitelman siitä, millä tavoin kehitysyhteistyötä voidaan vuoteen 2000 mennessä laadullisesti ja määrällisesti kehittää. Valiokunta ehdottaa kunnioittaen, että Eduskunta saattaisi tämän mietinnön hallituksen tietoon. Helsingissä 2 päivänä helmikuuta 1995 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Paasio, varapuheenjohtaja Donner, jäsenet Haavisto, Jaakonsaari, Kemppainen, Korkeaoja, Kuuskoski, Louvo, Mattila (osittain), Ollila, Tuomioja, Vistbacka (osittain), Wahlström ja Zyskowicz sekä varajäsen Sasi.