SISÄLLYS Ikäihmisen palveluopas ~ Vierivä kivi ei sammaloidu ~
2 Hyvä lukija! Tähän Ikäihmisen palveluoppaaseen olemme koonneet tietoa palveluista ja toiminnasta, jotka on suunnattu Perusturvakuntayhtymä Akselin alueella asuville ikäihmisille ja heidän omaisilleen. Toki palveluopasta voi käyttää aina vauvasta vaariin. Tämä Palveluopas on toinen versio. Ensimmäinen versio oli hyvänä pohjana, mutta teimme tähän versioon päivityksiä ja muutoksia saamamme palautteen pohjalta. Yksi arvokas palaute oli, että kaikilla ikäihmisillä ei ole tietokonetta. Tästäkin syystä päätimme tehdä uuden Palveluoppaan. Toki niille henkilöille, joilla tietokone on ja he ovat tutustuneet sen saloihin, niin yhteyshenkilöitä löytyy myös www.soteakseli.fi sivuilta. Palveluopas sisältää runsaasti puhelinnumeroita. Mikäli sinulla on kuitenkin tunne, että et tiedä kenelle soitat tai mistä saisit apua, niin tässä on kaksi sosiaaliohjaajan numeroa puh. 044 4357 547 tai 044 4357 536. He pystyvät neuvomaan sinua. Pyydämme kuitenkin tutustumaan koko palveluoppaaseen ja lähettämään tai kertomaan meille vinkkejä, että kuinka voimme jälleen paremmin kertoa palveluistamme. Me Akselissa toivotamme teille kaikille oikein hyvää vointia! Palveluoppaan tekijät Nousiaisissa 31.1.2017
3 SISÄLLYSLUETTELO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN PALVELUJA 5 TERVEYSKESKUKSET JA AJANVARAUS 5 Toimipaikat 5 Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle 5 Ohjeita puhelinvastaajan käyttöön 6 Päivystysvastaanotto 7 Hoitajien vastaanotot 7 Suun terveydenhuolto 9 Fysioterapia 10 Vuodeosasto 10 Kotisairaala 10 Laboratorio 11 TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN MAKSUKATTO 12 POTILASASIAMIES 13 KOTONA ASUMISTA TUKEVAT PALVELUT 14 Ennaltaehkäisevät palvelut 14 Kotihoito ja tukipalvelut 16 Turvapuhelimet 17 Siivouspalvelu 17 Omaishoito 17 SAS-toiminta 18
4 ASUMISPALVELUT / YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO 18 Palveluasuminen 18 Laitoshoito 20 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN HALLINTO 20 KULJETUSPALVELUT 21 Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 21 Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu 21 SOTAVETERAANIT JA INVALIDIT 21 SOSIAALITYÖ 22 VAMMAISHUOLTO 22 SOSIAALIASIAMIES 23 KELAN ETUUDET 23 Eläkkeet 23 Perhe-eläke 24 Eläkettä saavan hoitotuki 24 Eläkkeensaajan asumistuki 24 Rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä 25 Matkakorvaus 25 Lääkekorvaus 26 Toimeentulotuki 26 HOITOTAHTO 26 EDUNVALVONTA 27 Edunvalvontavaltuutus 27 Edunvalvojan haku ja määrääminen 28
5 VÄHENNYKSET VEROTUKSESSA 28 Invalidivähennys 28 Kotitalousvähennys 28 PYSÄKÖIMISLUPA 29 POSTIN JAKELU 29 KUNTIEN VUOKRA-ASUNNOT 29 APTEEKIT 30 TAKSIT 31
6 HÄTÄKESKUS, AMBULANSSI PUH. 112 Soita hätänumeroon aina kiireellisissä hätätilanteissa, kun kyseessä on esimerkiksi äkillinen sairauskohtaus, tajuttomuus tai hengenvaara. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN PALVELUT TERVEYSKESKUKSET JA AJANVARAUS TOIMIPAIKAT Maskun terveyskeskus, Ruutontie 2-4, 21250 Masku Mynämäen terveyskeskus, Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki Nousiaisten terveystalo, Torikuja 8, 21270 Nousiainen Lemun terveystalo, Osuuspankin talo, Askaistentie 122, 21230 Lemu AJANVARAUS LÄÄKÄRIEN VASTAANOTOLLE Yhteydenotot puhelimella pyydetään ajoittamaan klo 10-15 väliselle ajalle. Puhelimet ovat ruuhkaisimpia klo 8-10 välisenä aikana. Klo 16 jälkeen hoidetaan vain kiireellistä hoitoa tarvitsevat. Masku puh. (02) 4477 500 Mynämäki puh. (02) 4477 600
7 OHJEITA AJANVARAUKSEN PUHELINVASTAAJAN KÄYTTÖÖN Perusturvakuntayhtymä Akseli on ottanut käyttöön TeleQ- puhelinpalvelujärjestelmän. Soittaessasi ajanvaraukseemme kuuntele tarkasti nauhalta kuulemasi ohjeet ja toimi niiden mukaisesti. Palvelunumero ei ole enää koskaan varattuna eli yksi puhelu riittää. Asiakas saa itse valita, jääkö hän odottamaan vuoroaan linjoille vai valitseeko hän itselleen takaisinsoiton, jolloin asiakaspalvelusta soitetaan hänelle sovittuna aikana. Soittaessasi ajanvarausnumeroon kuulet ensin tervetuloviestin. Valitse annetuista vaihtoehdoista se, mitä asiasi koskee: akuutti päivystysluonteinen paina 1, lääkärin ajanvaraus paina 2, tutkimustulokset paina 3, ajan peruutus paina 4, reseptien uusinta paina 5 Sinulle kerrotaan, kuinka monta puhelua on edelläsi jonossa. Hetken kuluttua sinulle tarjotaan mahdollisuutta valita takaisinsoitto ( Jos haluat, meidän mieluummin soittavan noin klo tt.mm, paina tähti ) Voit joko jäädä odottamaan vuoroasi linjoille tai tähteä painamalla siirtyä takaisinsoittoajan varaukseen. Tähteä painettuasi palvelu pyytää sinua tekemään valinnan 1, jos haluat, että sinulle soitetaan takaisin siihen numeroon, josta soitat. Muussa tapauksessa valitse 2, jolloin voit näppäillä sen puhelinnumeron suuntanumeroineen (myös lankaliittymästä soitettaessa), johon haluat terveyskeskuksen sinulle soittavan takaisin (esim. 0401234567, 021234567). Puhelinnumerosi jätettyäsi voit sulkea puhelimesi ja asiakaspalvelusta otetaan sinuun yhteyttä sovittuna ajankohtana.
8 PÄIVYSTYSVASTAANOTTO Masku puh. (02) 4477 500 ma-pe 8-16 Mynämäki puh. (02) 4477 600 ma-pe klo 8-16 Päivystys arkisin klo 16 alkaen, sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 8-22 sekä aina yöaikana klo 22-8 TYKS T-sairaala, Savitehtaankatu 1, Turku Keskitetty puhelinneuvonta puh. (02) 313 8800 omaistiedustelut puh. (02) 313 8930 HOITAJIEN VASTAANOTOT Kaikkien asiantuntijahoitajien vastaanotto ajanvarauksella puhelinajalla. Diabeteshoitajat Masku puhelinaika ma-ke klo 12-13 ja pe klo 8-9, ajanvarausasiat sekä diabetestarvikkeet, puh. (02) 4477 766. Vastaanotto ajanvarauksella. Mynämäki puhelinaika ma-ke klo 12-13 ja pe klo 8-9, puh (02) 4477 592. Diabetestarvikkeiden jakelu sopimuksen mukaan.
9 Haavahoidot Vastaanotto ma ja to Mynämäki terveyskeskus ja ti, ke, pe Maskun terveyskeskus. Puh. 044 4357 883 Terveydenhoitajan aikuisvastaanotto esim. rokotukset, ompeleiden poistot, muisti- ja tartuntatautiasiat, korvahuuhtelut sekä kuulontutkimukset. Hoitotarvikkeiden jakelu sopimuksen mukaan. Masku puhelinaika ma-pe klo 12-13, puh. 044 4357 666 puhelinaika ma-pe klo 12-13, puh. 044 4357 871 Mynämäki puhelinaika ma- to klo 12-13, puh. (02) 4477 632 ja 02-4477 621 Nousiainen vast.otto ajanvarauksella pe klo 8.30-14.15. Puhelinaika ma-pe klo 12-13, puh. 044 4357 666 Lemu vastaanotto ke klo 8.30-9.30 ilman ajanvarausta. Puhelinaika ma-pe klo 12-13 puh. 044 4357 554 Astma-asiat Mynämäki puhelinaika ma ja to klo 12-13 puh. (02) 4477 621 Psykiatrinen sairaanhoitaja Aikuisten mielenterveyspalvelut Masku puhelinaika ma - pe, klo 12-13, puh. 044 4357 785
10 Mynämäki puhelinaika ma - pe, klo 12-13, puh. 044 4357 590 Päihdehoitaja puhelinaika ma - pe, klo 12-13, puh. 044 4357 826 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma-pe 8.00-16.00, puh. (02) 4477 700 Särkypotilaat mielellään klo 8.00-10.00, muu ajanvaraus klo 10.00 jälkeen. Veteraaneille hammashoito on terveyskeskuksessa maksutonta. Mikäli hoito vaatii hammasproteettista työtä laskutetaan hammastekniset kulut.
11 Päivystys Arkisin särkypotilaat, turvotukset ja hammastapaturmat hoidetaan päivystävällä vastaanotolla klo 8.00-16.00 välisenä aikana. Päivystysvuoro vaihtuu päivittäin eri hoitoloihin. Viikonloppuisin ja arkipyhinä annetaan kiireellinen hammashoito Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksessä Turussa (Savitehtaankatu 1). Ajanvaraus sinne klo 9.00 11.00, puh. (02) 313 1564. FYSIOTERAPIA Maskun terveyskeskus Puhelinaika ma-pe 8.00-9.00 puh. (02) 4477 692 Apuvälinelainaamoaika ma-pe klo 12.00-13.00 puh. (02) 4477 692 Mynämäen terveyskeskus Vastaava fysioterapeutti puhelinaika ma-to klo 8.00-9.00 puh. (02) 4477 646 Apuvälinelainaamoaika ma-pe klo 12.00-13.00 puh. (02) 4477 646 VUODEOSASTO Masku Osastonhoitaja puh. 044 4357 577 Osaston kanslia puh. (02) 4477 713 (potilaspuhelut kanslian kautta) Vierailuaika klo 12-19 KOTISAIRAALA Kotisairaala antaa lyhytkestoista hoitoa asiakkaan kotona, vanhainkodissa, palvelutalossa tai kotisairaalan tiloissa. Hoitoon tullaan aina lääkärin lähetteellä. Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki puh.044 4357 623 klo 7.30-21.00
12 LABORATORIO Masku Ajanvarauksella ma-pe klo 7.40-12.00 ILMAN AJANVARAUSTA 11.00-12.00 Mynämäki Ajanvarauksella ma-pe 7.00-10.00 ILMAN AJANVARAUSTA torstaisin 10.00-11.00 Näytteenoton hoitaa TyksLab Ajanvaraus ma - pe klo 7.00-15.00 puh. (02) 313 6321 tai netistä osoitteesta: https://tykslab.ajanvaraus.vsshp.fi Laboratoriovastausten tiedustelut maanantai - perjantai klo 12.00-15.00 Masku puh. (02) 4477 500 Mynämäki puh. (02) 4477 600
13 TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN MAKSUKATTO Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto on 691 euroa. Se tarkoittaa, että kun henkilö on kalenterivuoden aikana maksanut asiakasmaksuja vähintään 691 euroa, hän saa loppuvuoden ilmaiseksi tai alennuksella. Kun maksukatto tulee täyteen, tulee asiakkaan hakea vapaakorttia maksettujen tositteiden perusteella. Vapaakortin antaa terveyskeskus tai muu julkisen terveydenhuollon yksikkö. Maksukattoon lasketaan kuuluvaksi julkisen sektorin seuraavat palvelut; käynti- ja vuosimaksut terveyskeskuslääkärin luona, sairaalan poliklinikkakäynnit, päivystysmaksut, päiväkirurgia, yksilökohtainen fysioterapia, lyhytaikainen laitoshoito. Maksukattoon ei lasketa maksuja hammashoidosta, sairaankuljetuksesta, lääkärintodistuksesta, yksityislääkärin lähetteellä tehtävien laboratorio- ja röntgentutkimusten maksuja eikä tulosidonnaisia maksuja. TERVEYSKESKUSKÄYNTIEN JA TODISTUSTEN LASKUTUSASIAT Mynämäki: toimistosihteerit puh. 044 4357 622 ja 044 4357 620 Masku: toimistosihteerit puh. 044 4357 723 ja 044 4357 608 VAPAAKORTTI- JA MAKSUKATTOASIAT Mynämäki: toimistosihteeri puh. 044 4357 608 Masku: toimistosihteeri puh. 044 4357 608
14 POTILASASIAMIES potilaan oikeuksien edistäjä Potilasasiamies ohjaa ja neuvoo asiakasta hoitoon ja kohteluun liittyvissä ongelmissa sekä potilasvahinkoasioissa. Hän neuvoo ja avustaa potilasta esimerkiksi mahdollisen muistutuksen tekemisessä. Neuvonta perustuu lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista. Potilasasiamies ei ota kantaa lääketieteellisiin ratkaisuihin. Palvelu on maksutonta. Perusturvakuntayhtymä Akselin potilas asiamiehinä toimivat TYKSin potilasasiamiehet. Potilasasiamiehen tavoittaa: puhelimitse (02) 313 0000, ma-pe klo 10 12, ti ja to klo 13 15, sähköpostitse potilasasiamies@tyks.fi, kirjeitse osoitteessa Potilasasiamies PL 4321201 Raisio
15 KOTONA ASUMISTA TUKEVAT PALVELUT Avopalveluiden päällikkö p. 044 4357 529, Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki. Hänen vastuualueeseen kuuluvat ehkäisevä vanhustyö ja kotihoito. ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT Akseli tarjoaa ikääntyville kuntalaisille ennaltaehkäiseviä palveluja, joiden tarkoituksena on terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen sekä kotona asumisen tukeminen ja omatoimisuuden ylläpitäminen. Tällä hetkellä palveluina ovat hyvinvointikyselyt 80-vuotiaille, terveystarkastukset 73-vuotiaille, toimiva-testaukset 70- ja 75-vuotiaille sekä palveluohjaus ja puhelinneuvonta. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa järjestetään avoimia teemailtapäiviä muutaman kerran vuodessa. sairaanhoitaja puh. 044 4357 679 - terveystarkastukset 73 v - omaishoitajien terveystarkastukset muistihoitaja puh. 044 4357 516 puhelinaika ma-pe 12.00-13.00 - muistitutkimukset ja neuvonta sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547 varmimmin ma-pe klo 12-13 - palveluohjaus - iäkkään henkilön palveluntarveilmoitukset avopalveluiden osalta - kuljetuspalvelut - veteraanien palvelut
16 sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 536 varmimmin ma-pe klo 12-13 - yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuki - hyvinvointia edistävät kartoitukset - palveluohjaus geronomi puh. 044 4357 877 - kotiutushoitaja - kotihoidon asiakkaiden palveluohjaus fysioterapeutti puh. 044 4357 585 - ryhmien ohjaus (Mynämäki) fysioterapeutti puh. 044 4357 539 - ryhmien ohjaus (Masku, Nousiainen) kuntohoitaja puh. 044 4357 742 - toimiva-testit koko Akselin alue - ryhmien ohjaus (Masku, Nousiainen) päivätoiminnan ohjaaja puh.044 4357 876 - ikäihmisille suunnatut Akselipäivät, teemailtapäivät - omaishoidettavien ryhmät (Mynämäki, Nousiainen) - kerhotoiminta
17 KOTIHOITO JA TUKIPALVELUT Kotihoito sisältää kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja erilaiset tukipalvelut. Kotiin annettavia ja kotona asumista tukevia palveluja ovat ateria-, kylvetys-, kuljetus-, vaatehuolto- ja turvapuhelinpalvelut sekä omaishoidon tukeminen. 1) Kotihoitoalue 1 (Masku-Nousiainen) Yhteydenotot ensisijaisesti ma-pe klo 7.00-13.00 puh: 044 4357 708 2) Kotihoitoalue 2 (Mynämäki) Yhteydenotot ensisijaisesti ma-pe klo 7.00-13.00 puh: 044 4357 653 Kotihoidon laskutus, tulotiedot, maksupäätökset ja laskutuskyselyt puh. 044 4357 620
18 TURVAPUHELIMET Perusturvakuntayhtymä Akselin alueella turvapuhelinpalvelua järjestää Mainio Vire Oy. Turvapuhelimien tilaus/irtisanominen p.044 4357 653 SIIVOUSPALVELU Kuntayhtymä ei tuota siivouspalvelua, vaan asiakkaat ohjataan ottamaan yhteyttä yksityisiin palveluntuottajiin. Siivousalan yrittäjien yhteystietoja löytyy mm. puhelinluettelosta OMAISHOITO Omaishoidon tuen keskeisimmät myöntämiskriteerit ovat hoidon sitovuus ja avuntarve. Tukea myönnetään, kun kotona tapahtuva hoito korvaa laitoshoidon tai huomattavan kotihoidon palvelujen määrän ja hoito on ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin sitovaa. Omaishoito on aina henkilökohtaiseen hoitoon annettavaa apua. Tuen maksamiseen ei riitä tarve kodin ulkopuoliseen asiointiin tai taloustöihin. Yli 65-vuotiaiden omaishoidontukiasiat: sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 536 Moisiontie 18, 21270 Nousiainen Alle 65-vuotiaiden omaishoidontukiasiat: sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 849 Keskuskaari 3, 21250 Masku Omaishoidon tuen hakemukseen tarvitaan liitteeksi lääkärinlausunto. Hakemuksia saa mm. työntekijöiltä ja Akselin nettisivuilta.
19 SAS-TOIMINTA SAS (selvitä-arvioi-sijoita) -toiminta on oleellinen osa hoidonporrastusta. Perusturvakuntayhtymä Akselissa toimii moniammatillinen SAS-työryhmä, joka valitsee asumispalveluiden ja laitoshoidon piiriin otettavat henkilöt, kun kotihoidon palvelut ja muu asumisen tuki eivät enää riitä turvaamaan kotona asumista. Palveluasumiseen ja laitoshoitoon hakeutuminen sekä tilapäishoitojärjestelyt (intervalli) Kyselyt, hakemukset ja hoitopaikkatiedot SAS-koordinaattori puh. 044 4357 517 Moisiontie 18, 21270 Nousiainen ASUMISPALVELUT / YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO Ympärivuorokautisen hoidon päällikkö puh. (02) 4477 752, Moisiontie 18, 21270 Nousiainen. Vastuualueeseen kuuluvat palveluasuminen ja vanhainkotihoito. PALVELUASUMINEN Luukan palvelukeskus, Nivolantie 4, 21250 Masku Vastaava sairaanhoitaja puh. 044 4357 556 Onnela, hoitajat puh. 044 4357 545 Muistola, hoitajat puh. 044 4357 546 Toivola, hoitajat puh. 044 4357 807 Ruutontupa, hoitajat puh.044 4357 673
20 Häävuoren palvelukeskus, Häävuorentie 2, 23100 Mynämäki Vastaava ohjaaja puh. 044 4357 567 AC-talo, hoitajat puh. 044 4357 588 D-talo, hoitajat puh. 044 4357 573 E-talo, hoitajat puh. 044 4357 566 Koivulehdon palvelukoti, Nukketädintie 1, 23120 Mietoinen Vastaava ohjaaja puh. 044 4357 567 Hoitajat puh. 044 4357 586 Palvelukeskus Henriikka, Oikotie 4, 21270 Nousiainen Vastaava sairaanhoitaja puh. 044 4357 513 Hoitajat puh. 044 4357 564 Ylinen, Moisiokoti, Moisiontie 18, 21270 Nousiainen Vastaava sairaanhoitaja puh. 044 4357 513 Hoitajat puh. 02 4381 316 Kuivelakoti, Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki Hoitajat puh. 044 4357 525 Palveluasumisen laskutus Toimistosihteeri puh. 044 4357 620
21 LAITOSHOITO Moisiokoti, Moisiontie 18, 21270 Nousiainen Vastaava sairaanhoitaja puh. 044 4357 513 Tupala, hoitajat puh. (02) 4381 325 Alinen, hoitajat puh. (02) 4381 317 Lepola, hoitajat puh. 044 4357 792 Lizeliuskoti, Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki Vastaava sairaanhoitaja puh.044 4357 798 Hoitajat puh. 044 4357 535 Laitoshoidon laskutus Toimistosihteeri puh. 044 4357 723 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN HALLINTO Moisiontie 18, 21270 Nousiainen Kuntayhtymän johtaja puh. (02) 4477 555 Ikäihmisten ja Sos. työn- ja perhepalvelulinjan johtaja puh. (02) 4477 544 Terveyspalvelujen palvelulinjajohtaja puh. (02) 4477 701
22 KULJETUSPALVELUT Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Kuljetuspalvelua voi hakea vähävarainen 68 vuotta täyttänyt henkilö, joka kotona selviytymisen tukemiseksi välttämättä tarvitsee apua asioimismatkoihin. Sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547 Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Kuljetuspalvelua voidaan myöntää vaikeavammaiselle henkilölle, jonka vamma/sairaus on pitkäaikainen ja sen ennuste on pysyvä tai etenevä, vähintään vuoden kestävä. Sosiaalityöntekijä puh. (02) 4477 832 puhelinaika ma-pe klo 11-12 SOTAVETERAANIT Valtiokonttorin avo- ja laitoskuntoutukseen voi hakea rintamasotilas-, rintamapalvelu- tai rintamatunnuksen omaava henkilö. Veteraanien puolisoilla on myös mahdollisuus hakea laitoskuntoutukseen yhdessä aviopuolison kanssa. Valinta tapahtuu kuntoutustarpeen ja kiireellisyyden perusteella. Sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547 Valtiokonttorin rahoittaman kuntoutuksen lisäksi Perusturvakuntayhtymä Akselin kautta on mahdollista määrärahojen puitteissa hakea: veteraanien 2x jalkahoitoa ja veteraanien leskien ja puolisoiden 10 x fysioterapiaa tai vaihtoehtoisesti jalkahoitoja. Vastaava fysioterapeutti puh. (02) 4477 646 Valtiokonttorin ja Perusturvakuntayhtymä Akselin määrärahojen puitteissa myönnetään veteraaneille kotiin kodinhoidollisia palveluja keväisin ja syksyisin. Veteraaneille hammashoito on terveyskeskuksessa maksutonta. Mikäli hoito vaatii hammasproteettista työtä hammastekniset kulut laskutetaan. Sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547
23 SOTAINVALIDIT 10% sotainvalideille korvataan kotiin seuraavat palvelut: kotihoito, ateriapalvelu, ateriasetelit, siivouspalvelu, pyykkipalvelu, pihatyöt, turvapuhelin, omaishoidon tuki. Lisäksi 20% korvataan avosairaanhoito, palveluasuminen (EI vuokra, sähkö, vesi), lääkinnällinen avokuntoutus, apuvälineet, pitkäaikainen laitoshoito. Palvelujen saannissa käytetään tarveharkintaa. Palvelut ovat sotainvalideille maksuttomia. Sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547 SOSIAALITYÖ puhelinajat ma-pe klo 12-13 Masku ja Nousiainen (Keskuskaari 3, 21250 Masku) sosiaalityöntekijä puh. (02) 4477 843 (Masku, Mietoinen) sosiaalityöntekijä puh. (02) 4477 867 (Nousiainen) toimistosihteeri puh. 044 4357 847 Mynämäki (Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki) sosiaalityöntekijä puh. (02) 4477 853 sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 852 VAMMAISHUOLTO puhelinajat ma-pe klo 12-13 sosiaalityöntekijä puh. (02) 4477 832 sosiaaliohjaaja puh. (02) 4477 868 (vanhus- ja vammaistyö)
24 SOSIAALIASIAMIES Sosiaaliasiamieheen voi ottaa yhteyttä sosiaalihuollon palveluja koskevissa kysymyksissä. Häneltä voi pyytää apua, jos asiakas on tyytymätön saamansa palveluun tai kohteluun. Häneltä voi pyytää neuvoa esim. muistutuksen tai päätökseen kohdistuvan valituksen tekemiseen. Asiamies neuvoo ja tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja asemasta. Sosiaaliasiamiespalvelut Akselin alueella järjestää Merikratos sosiaalipalvelut Oy, puh. 010 830 5104 ti-to klo 10.00-13.00, sähköposti sosiaaliasiamies@merikratos.fi. Postiosoite: Ruissalontie 11 B, 20200 Turku. Tapaamiset on sovittava etukäteen. KELAN ETUUDET Perusturvakuntayhtymä Akselin sosiaaliohjaajat auttavat tarvittaessa Kelan hakemusten täyttämisessä. Sosiaaliohjaaja puh. 044 4357 547 tai 044 4357 536 ELÄKKEET Pääosa eläkkeistä on työeläkkeitä, joita hoitavat eri työeläkelaitokset. Jos et saa työeläkettä tai se on pieni, Kela maksaa kansaneläkettä. Kela maksaa myös takuueläkettä, jos muut eläkkeesi jäävät hyvin pieniksi tai et saa mitään muuta eläkettä. Kelan eläkkeistä saa lisätietoa numerosta 020 692 202 Yleistä eläketietoa saa myös Eläketurvakeskuksen neuvonnasta puh. 010 751 4201
25 PERHE-ELÄKE Kela maksaa perhe-eläkettä ja lesken eläkettä vain alle 65-vuotiaille. Perheeläkettä voi saada kuolleen omaisen työeläkkeen perusteella työeläkelaitokselta. Tietoja saa kyseisestä eläkelaitoksesta tai Eläketurvakeskuksesta. ELÄKETTÄ SAAVAN HOITOTUKI Jos toimintakykysi on heikentynyt sairauden tai vamman takia, voit saada Kelasta hoitotukea. Hoitotuella korvataan myös sairaudesta tai vammasta aiheutuvia kustannuksia. Edellytyksenä on, että toimintakyky on heikentynyt vuoden ajan ja tarvitsee apua tai hoitoa päivittäisissä toimissa tai sairaudesta aiheutuu erityisiä kustannuksia. Hoitotukea maksetaan eri määrä avuntarpeen ja erityiskustannusten mukaan. Kela maksaa hoitotukeen veteraanilisää niille veteraaneille, joilla on ylimääräinen rintamalisä ja eläkettä saavan korotettu tai ylin hoitotuki. Lisätietoa hoitotuesta saa numerosta 020 692 211 ELÄKEENSAAJAN ASUMISTUKI Pienituloiset henkilöt voivat hakea asumistukea Kelasta. Asumistukea voi saada sekä vuokra- että omistusasuntoon. Lisätietoa asumistuesta saa numerosta 020 692 202 RINTAMALISÄ JA YLIMÄÄRÄINEN RINTAMALISÄ Kela maksaa rintamalisää miehelle tai naiselle, jolla on jokin seuraavista tunnuksista: rintamasotilastunnus, rintamapalvelutunnus, rintamatunnus tai veteraanitunnus. Tunnuksia ei voi enää hakea. Rintamalisää saavat myös
26 henkilöt, joilla on todistus osallistumisesta miinanraivaustehtäviin vuosina 1945-1952. Ylimääräistä rintamalisää maksetaan niille, jotka saavat sekä rintamalisää että kansaneläkettä. MATKAKORVAUS Kun teet matkan terveydenhuollon yksikköön tai kuntoutukseen ja sinulla on sairautesi vuoksi oikeus Kelan korvaukseen taksimatkasta, voit tilata matkan keskitetystä oman alueesi tilausnumerosta. Varsinais-Suomi puh. 02 106 00 60. Tästä numerosta tilatusta matkasta maksat kuljettajalle vain omavastuun yhdensuuntaisesta matkasta (25 /v.2016). Numero vastaa ympäri vuorokauden. Jos tilaat matkan muualta kuin keskitetystä tilausnumerosta, sinun tulee maksaa ensin koko matkan hinta, ennen kuin voit hakea korvausta Kelasta. Omavastuuosuus tällöin 50 (v.2016) yhdensuuntaiselta matkalta ja tämä ei kerrytä vuotuista omavastuuta! Jos sairaanhoitoon tai kuntoutukseen liittyvien matkakustannustesi omavastuut kalenterivuoden aikana ylittävät 300 euroa (v.2016), Kela maksaa ylittävän osan tarpeellisista matkakustannuksista kokonaan. Matkakattoon eli vuotuiseen omavastuuosuuteen lasketaan mukaan sekä matkojen omavastuuosuudet että niitä pienemmät kertakustannukset. Matkakustannukset voivat olla omiasi tai saattajan tai perheenjäsenen kustannuksia. Muista hakea myös kiinteää omavastuuosuutta pienemmät matkakustannukset kuuden kuukauden kuluessa matkan tekemisestä. LÄÄKEKORVAUS Kelasta voi hakea korvausta lääkkeistä, perusvoiteista ja kliinisistä ravintovalmisteista, jotka lääkäri on määrännyt sairauden hoitoon. Esittämällä Kela-kortin alennus lasketaan Apteekissa suoraan ostotilanteessa. Oikeutta erityiskorvattavuuksiin on haettava erikseen Kelan toimistosta. Lääkekorvauksissa on 50 vuotuinen alkuomavastuu.
27 Jos korvattujen lääkekustannusten omavastuuosuudet ylittävät 610,37 (v. 2016) saa lääkekuluista lisäkorvausta. Maksukaton täyttymisen jälkeen asiakas maksaa vain 2,50 omavastuun lääkettä kohti. TOIMEENTULOTUKI Perustoimeentulotuki on henkilön tai perheen viimesijainen taloudellinen tuki, joka kattaa elämän perusmenoja. Tuki kattaa esimerkiksi ravinto- ja vaatemenoja ja terveydenhoitomenoja sekä asumisesta syntyviä kohtuullisia kustannuksia. HOITOTAHTO Hoitotahto on henkilön tahdon ilmaisu hänen tulevasta hoidostaan siltä varalta, ettei hän itse pysty osallistumaan hoitoratkaisuihin. Hoitotahdossa voi ilmaista erityistoiveita hoidon suhteen tai siinä voi kieltäytyä tietyistä hoitotoimenpiteistä. Toiveet voivat koskea muitakin hoitoon liittyviä asioita kuin vain lääketieteellisiä tai sairaanhoidollisia kysymyksiä. Hoitotahdossa voidaan myös valtuuttaa toinen henkilö tekemään tarvittavat hoitopäätökset hoitotahdon laatijan puolesta. Hoitotahto tehdään yleensä kirjallisesti, jolloin siinä on tekijän omakätinen allekirjoitus ja päiväys. Hoitotahto on voimassa vain silloin, kun potilas ei itse pysty tekemään omaa hoitoaan koskevia päätöksiä. Hoitotahdon tekijä voi milloin tahansa peruuttaa oman hoitotahtonsa tai muuttaa sen sisältöä. EDUNVALVONTA EDUNVALVONTAVALTUUTUS Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi heikentyneen terveydentilansa vuoksi.
28 Valtuutuksen laatiminen Valtuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan. Valtakirjalla henkilö (valtuuttaja) nimeää valtuutetun hoitamaan asioitaan. Valtuutetun tulee suostua tehtävään. Valtuuttaja määrittelee itse ne asiat, jotka valtuutus kattaa. Hän voi oikeuttaa valtuutetun huolehtimaan esimerkiksi omaisuutensa hoidosta ja muista taloudellisista asioistaan sekä itseään koskevista asioista kuten terveyden- ja sairaanhoidostaan. Valtakirjan laatimisessa on hyvä pyytää apua oikeusaputoimistosta tai asianajajalta, myös pankkien lakimiehet laativat valtuutuksia. Valtuutuksen vahvistaminen Valtuutus tulee voimaan vasta kun maistraatti on vahvistanut sen. Vahvistamista voi pyytää, kun valtuuttaja on syystä tai toisesta tullut kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Useimmiten vahvistaminen edellyttää lääkärintodistusta valtuuttajasta. Valtuutetun tulee tehtäväänsä ryhtyessään antaa maistraatille luettelo niistä valtuuttajan varoista ja veloista, joita valtuutus oikeuttaa hänet hoitamaan. Maistraatti valvoo Maistraatti valvoo valtuutetun toimintaa. Tässä tarkoituksessa maistraatti voi tarvittaessa pyytää valtuutetulta selvitystä valtuuttajan asioitten hoitamisesta. EDUNVALVOJAN HAKU JA MÄÄRÄÄMINEN Edunvalvoja voidaan nimetä henkilölle, joka ei pysty itse hoitamaan omia taloudellisia asioitaan. Maistraatti selvittää hakemuksen tai ilmoituksen perusteella, tarvitseeko tietty henkilö edunvalvontaa. Mikäli hakija ei kykene ymmärtämään, mitä edunvalvojan määrääminen hänen kannaltaan merkitsee, maistraatti ei voi edunvalvojaa määrätä.
29 Käräjäoikeuden asiana on tällöin määrätä edunvalvoja, samoin kuin niissä tapauksissa, joissa hakemus edunvalvojan määräämiseksi on tullut muulta kuin henkilöltä itseltään. VÄHENNYKSET VEROTUKSESSA INVALIDIVÄHENNYS Invalidivähennyksen saa henkilö, jolla on sairaudesta tai vammasta aiheutunut pysyvä, vähintään 30 %:n haitta-aste. Invalidivähennystä haetaan lääkärinlausunnolla, josta tulee ilmetä sairauden tai vamman aiheuttama haitta. Invalidiprosentti on lausunnossa mainittava selkeästi. KOTITALOUSVÄHENNYS Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa kotonaan tai vapaa-ajan asunnossaan tehdystä työstä ulkopuoliselle työntekijälle palkkaa tai työkorvausta. Tällaisia töitä voivat olla kotitalous- sekä hoiva- ja hoitotyöt sekä asunnon kunnossapito tai perusparannustyöt. Vähennysoikeus koskee myös verovelvollisen tai puolison vanhemmille tai isovanhemmille ostettuja palveluja. Puolisoista vähennyksen voi saada kumpikin erikseen. PYSÄKÖIMISLUPA Liikuntaesteiselle on mahdollista hakea invalidien pysäköimislupaa, jolla auto saadaan pysäköidä mahdollisimman lähelle asiointikohdetta tai vammaisille tarkoitetuille pysäköintipaikoille. Lupaa haetaan Trafilta Ajovarman palvelupisteeltä, osoitteesta Uhrilähteenkatu 4, 20250 Turku, puh. 075 323 9999. Hakemukseen tarvitaan lääkärinlausunto
30 sekä muita selvityksiä. Luvan voi saada myös silloin, kun omainen on auton kuljettaja. POSTIN JAKELU Yli 75-vuotiaille ja liikuntarajoitteisille kannetaan päiväposti pyynnöstä lähelle kotiovea. Postin hakeminen ei saa olla kohtuuton vaiva postin saajalle. Kotiovelle kannon edellytyksenä on, että jokainen saman talouden postinsaajista on oikeutettu palveluun. Palvelu koskee postin perusjakelua eli päivällä tehtävää postinjakelua. Palvelu on maksuton. Helpoin tapa pyytää palvelua on soittaa postin asiakaspalveluun puh. 0200 71 000 ja pyytää poikkeavaa jakelua. KUNTIEN VUOKRA-ASUNNOT Maskun kunta, tiedustelut puh. 044 7388 224 Maskun vanhustentalot, tiedustelut isännöitsijä puh. 0400 523 719 Nousiaisten kunta, tiedustelut puh. 044 4355 501 Mynämäki; Mynämäen isännöintipalvelu tiedustelut puh. 044 5002 581
31 APTEEKIT Mynämäen apteekki Keskuskatu 13 B 3, 23100 Mynämäki puh. (02) 4338 100 Avoinna ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-14 Nousiaisten apteekki Mietoistenkuja 1, 21270 Nousiainen puh. (02) 4315 245 Avoinna ma-pe 9-19, la 9-15 kesä-elokuu ma-pe 9-18, la 9-15 Maskun apteekki Keskuskaari 1, 21250 Masku puh. (02) 4320 151 Avoinna ma-pe 9-17
32 TAKSIT MASKUN TAKSIASEMA puh. (02) 4320 369 MYNÄMÄEN TAKSIASEMA puh. (02) 4307 300 NOUSIAISTEN TAKSIASEMA puh. (02) 4315 100