TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

AINEJÄRJESTÖ UDK ry TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019

Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011

Viestintä ja vaikuttaminen

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

Puheenjohtajana toimii Pauliina Baltzar ja sihteerinä Julle Kuusisto. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Viestintäsuunnitelma

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus

Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

Ainejärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Ainejärjestön jäsenet. 2. Koulutuspoliittinen edunvalvonta

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous 4/2019

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Puheenjohtajana toimii Pauliina Baltzar ja sihteerinä Julle Kuusisto. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

Sporticus ry. Toimintasuunnitelma Sporticus Hallitus 2015

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Maiju ja Anna osallistuvat sitseille ja edustavat Halloja.

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Viestintävastaavien koulutus

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: Paikka: Kirkkokatu 18, Joensuu

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Edunvalvonnan suunnittelu

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu Turun yliopisto Aika: kello Paikka: Sh 211, Publicum

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Heikki Lamula. Opiskelijakunta JAMKO

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Olutkulttuuriseura TOIMINTAKERTOMUS 2016

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

TOIMINTAKERTOMUS

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Transkriptio:

Ainejärjestö UDK ry TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 Toimikausi 27.11.2013 31.12.2014 HALLITUS: Puheenjohtaja Laura Heikkinen Varapuheenjohtaja Joni Alava Sihteeri Jasmiina Sillanpää Kopo-vastaava Joni Alava Sopo-vastaava Niko Ranta Tuutorvastaavat Fanni Häkkinen ja Anni Isotalo (29.6.2014 saakka) Virkistysvastaavat Hanna Isola ja Marianne Toivonen Kulttuurivastaava Paula Laukkanen Ympäristövastaava Marianne Toivonen KV-vastaava Mace Ojala Tiedotusvastaava Janne Karin-Oka (25.6.2014 saakka) Jyrki Suomi (8.9. - 31.12.2014) Webmaster Jyrki Suomi Asiasanan päätoimittaja Mace Ojala Asiasanan postitusvastaava Fanni Häkkinen Talousvastaava Klaus Törnkvist Liikuntavastaava Janne Karin-Oka (25.6.2014 saakka) Joni Alava (8.9. - 31.12.2014) Tasa-arvovastaava Jasmiina Sillanpää Haalarivastaava Mace Ojala TOIMINNANTARKASTAJAT Jarkko Mäkipää ja Riikka Rintala YLIOPISTON HALLINTOELIMIEN OPISKELIJAEDUSTAJAT: Tieteenalayksikön johtokunta: varsinainen jäsen Niko Ranta Koulutuksen ohjausryhmä: Hanna Isola INFIM:n tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöryhmä: Niko Ranta, Klaus Törnkvist, Laura Heikkinen OPISKELIJAEDUSTUS MUISSA RYHMISSÄ: Tamyn Kulttuurijaosto: Paula Laukkanen 1

TOIMINTA KAUDELLA 2014 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajanviettoon liittyvää toimintaa ja pyrkii vaikuttamaan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen sekä toimimaan opiskelijoiden etujärjestönä. Toiminnassa noudatettavat periaatteet ovat avoimuus, tasa-arvo sekä ympäristönäkökulmien huomiointi. Näihin toimintasuunnitelmaan kirjattuihin lähtökohtiin on toimintakaudella kiinnitetty huomiota muun muassa huolehtimalla tiedottamisen avoimuudesta ja ajantasaisuudesta, järjestämällä monipuolisesti tapahtumia jäsenistölle sekä kiinnittämällä huomiota mm. kierrätykseen yhdistyksen tapahtumissa. Yhdistyksen toimintaa on organisoitu hallituksen jäsenten sekä muiden vapaaehtoisten voimin. Hallitus on kokoontunut toimintasuunnitelman mukaisesti toimintakaudella noin kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkautta. Tapahtumia on pyritty järjestämään vähintään kerran viikossa kesäkautta lukuun ottamatta. Yhdistyksen nimenmuutos ja sääntömuutos astuivat voimaan syksyllä 2014. Sääntömuutoksesta johtuen toiminta- ja tilikausi jatkuivat vuoden loppuun saakka. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN UDK:n toimintaa on kehitetty kaudella 2014 kehittämällä viestintää, monipuolistamalla tapahtumatoimintaa sekä perustamalla tapahtumatiimi. Hallitus teki keväällä 2014 jäsenkyselyn tiedottamisesta. Yhdistyksen tiedottaminen koettiin pääsääntöisesti toimivaksi ja avoimeksi. Suurin osa halusi tiedon tulevista tapahtumista joko viikoittaisen tapahtumakirjeen tai Facebookin välityksellä. Tapahtumatiedotus on sähköpostin osalta tapahtunut vuonna 2014 etupäässä tapahtumakirjeen välityksellä. Tapahtumatoimintaa monipuolistettiin syksyn 2013 jäsenkyselyn perusteella. Tapahtumia toteuttamaan perustettiin tapahtumatiimi, joka on toiminut koko vuoden aktiivisesti. Jäsenistöä on rohkaistu osallistumaan tapahtumien ja toiminnan toteuttamiseen sekä kertomaan mielipiteensä toiminnan kehittämisestä. Ainejärjestötilaan on tuotu palautelaatikko ja Tänään TOSU-kaljalle -tapahtumassa pohdittiin yhdessä jäsenten ja hallituslaisten kanssa tulevan kauden toimintaa. Jäsenistöä onkin saatu aktivoitua erilaisten tapahtumien toteuttamiseen tiimitoiminnan avulla ja ainejärjestön tapahtumissa on ollut hyvin osallistujia. OPINTOTOIMINTA JA EDUNVALVONTA Kauden 2014 suurin koulutuspoliittinen ponnistus on ollut opetussuunnitelmatyöhön osallistuminen. INFIM:llä on ollut OPSU-työssä seitsemän alaryhmää, jossa jokaisessa on ollut vähintään yksi opiskelijaedustaja, kuten myös alaryhmien vetäjät kokoavassa isossa OPSUryhmässä. Opetussuunnitelmatyön etenemisestä on tiedotettu aktiivisesti jäsenistölle mm. 2

sähköpostilistan ja Facebook-ryhmän välityksellä. Lisäksi järjestimme OPSU-tapahtuman yhdessä INFIM:n kanssa. Opiskelijoiden antamia kommentteja ja mielipiteitä on hyödynnetty opetussuunnitelmatyössä. UDK on pyrkinyt saamaan edustajat kaikkiin työryhmiin ja kokoonpanoihin, joissa käsitellään jäsenistöön vaikuttavia asioita. Koulutuspoliittinen vastaava ja tieteenalayksikön johtokuntaan valittu UDK:n edustaja ovat pitäneet yhdistyksen hallitusta ja jäseniä ajan tasalla käsittelyssä olevista asioista. UDK:lla on ollut edustaja myös sekä yksikön, että INFIM:n tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöryhmissä. UDK:n sosiaalipoliittinen vastaava on tiedottanut opiskelijoita toimialueelleen kuuluvista opiskelijoiden toimeentuloon, asumiseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tuutortoiminta Ainejärjestön hallituksesta valittiin kaksi tuutorvastaavaa vastaamaan ainejärjestön tuutoroinnista ja tuutoreiden rekrytoinnista. Tuutoreita oli vastaavat mukaan lukien 11 henkilöä. Kevään aikana tuutorointia suunniteltiin sekä yhteisissä tapaamisissa, että tuutoreille perustetussa yksityisessä Facebook-ryhmässä. Tuutorit osallistuivat myös tuutorikoulutuksiin. Kevään ja kesän aikana suunniteltiin tapahtumia erityisesti ensimmäisen periodin ja ensimmäisten viikkojen ajalle. Tapahtumien suunnittelussa nimettiin tuutoreille omia vastuutapahtumia tasapuolisesti. Keväällä tuutorit myös osallistuivat aktiivisesti Avoimet ovet-tapahtumaan. Uusia opiskelijoita oli yhteensä 67. Heidät jaettiin viiteen eri pienryhmään, joilla oli kaksi vastuutuutoria. Uutena toimintana maisteriopiskelijat jaettiin omaan pienryhmäänsä, josta vastasivat kaksi tuutoria, jotka opiskelivat maisteri-tasolla. Maisterien oma pienryhmä koettiin hyödylliseksi opiskelijoiden taholta vertaistuen takia. Hyväksymiskirjeen mukana uusille opiskelijoille lähetettiin tervehdyskirje, tuutorien esittely ja yhteystiedot, tietoa ainejärjestöstä ja ensimmäisten viikkojen aikataulut. Ennen opintojen alkua tuutorit lähettivät omille pienryhmilleen vapaamuotoisen sähköpostitervehdyksen. Fukseille perustettiin myös Facebookiin oma ryhmänsä, ja ensimmäisellä viikolla kerättiin myös halukkaiden sähköpostiosoitteet fuksien sähköpostilistalle liittämistä varten. Syksyllä ilmestyi myös Asiasanasta oma fuksinumeronsa. Pienryhmät kokoontuivat ensimmäisten viikkojen aikana kaksi kertaa, ja kolmannella tapaamisella pienryhmät kokoontuivat jälleen yhteen. Pienryhmien ohella uusille opiskelijoille oli tarjolla paljon muutakin ohjelmaa ensimmäisten viikkojen aikana, kuten esimerkiksi lukujärjestystalkoot, kampussuunnistus, kaupunkikierros, Luupin sivuainesauna sekä vohvelibileet ja muut illanistujaiset. Tapahtumiin oltiin pääosin tyytyväisiä ja ne koettiin tarpeellisiksi. Suurin tapahtumahitti oli tutustumisbileet, joihin osallistui noin 60 henkilöä. Syksyn edetessä uusia opiskelijoita kannustettiin yhä enemmän osallistumaan ainejärjestön järjestämään toimintaan. Koko syksyn ajan jatkettiin tuutor-toimintaa ja fuksien tapaamisia esimerkiksi fuksikahvien ja illanistujaisten muodossa. Syksyn lopulla toteutettiin myös tuutoroinnin palautekysely sähköisesti. Suomenkieliseen tuutorointiin osallistui myös tänä vuonna 11 suomenkielistä henkilöä, jotka opiskelevat englanninkielisellä (kansainvälisellä) maisteritason Internet & Game-studies -linjalla. 3

Heidät jaettiin maisterien omaan pienryhmään. Viime vuonna toteutettua etätuutorointia harkittiin, mutta ei tänä vuonna koettu tarpeelliseksi toteuttaa sopivan vastuuhenkilön puuttuessa ja viime vuoden kokemuksia pohdittaessa. Kv-tuutortoiminta Kevät 2014 toi UDK:n kansainvälisen tuutoroinnin pariin kaksi vaihto-opiskelijaa Nanjingista ja yhden Stuttgartista. Syksyllä vaihto-opiskelijoita saapui INFIMiin vähemmän kuin mihin oli varustauduttu, joten UDK otti siipiensä suojiin puolisen tusinaa Luupin tuutoroitavista. Syksyn tuutoroitavista yksi perui tulonsa ja muutama ilmoitti etteivät tarvitse tuutorointia. Kv-tuutorointia hoidettiin neljän hengen voimin. Tuutoreiden keskinäistä yhteyttä pidettiin lähinnä Facebook-ryhmän kautta sillä tuutoritkaan eivät välttämättä törmänneet toisiinsa kampuksella. Kv-tuutorointi keskittyi orientaatiopäiviin ja niiden ympäristöön, jolloin tulijat toivotettiin tervetulleiksi, saateltiin uusiin koteihinsa, hoidettiin opiskelijaksi ilmoittautumiset, käytiin TOASilla ja näytettiin paikkoja kampuksella ja kaupungilla. Kansainvälisillä kontakteilla oli tänä vuonna näkyvä rooli ainejärjestölehti Asiasanassa, ja heitä pyydettiin kirjoittamaan opinnoistaan Tampereen yliopistolla ja kokemuksistaan Tampereen yliopistolla pariin eri numeroon. UDK:n tapahtumissa ei kv-tuutoroitavia näkynyt, osa heistä sen sijaan kävi ESN:n järjestämillä matkoilla ja kaikki vaikuttivat ainakin Facebookin perusteella löytäneensä uusia tuttavuuksia sekä kantasuomalaisten että toisten kansainvälisten opiskelijoiden joukosta. Muu opintotoiminta UDK osallistui yliopiston Avoimet ovet tapahtumaan. UDK:n esittelypisteellä esiteltiin tutkintoohjelmaa ja ainejärjestöä lukiolaisille udklaisten toimesta, jotka jakoivat tietoa ja esitteitä. Esittelypisteellä oli muun muassa Asiasanoja, pääsykoekirja, haalarimerkkejä sekä erilaisia syötäviä houkuttimia lukiolaisille. Esittelypisteen ja valmistelujen suhteen tehtiin yhteistyötä SIS:n ja Luupin kanssa. Opintopiiri on UDK:n järjestämä uusille opiskelijoille suunnattu kurssimuotoinen vertaisoppimistapahtuma, jonka tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijat yliopistoon, opiskelukäytäntöihin ja muihin opiskelijoihin. Vuonna 2014 opintopiiri kokoontui kuusi kertaa ja käsitteli muun muassa vaihto-opiskelua & opiskelijan hyvinvointia. Yhtenä tapaamisena toimi UDK:n hallituksen kokous, jossa kokouskäytänteitä ja päätöksentekoa ainejärjestössä pyrittiin tekemään opiskelijoille tutummaksi. Opintopiiriin osallistui 10 opiskelijaa. Ammattijärjestö Kumulan kanssa järjestettiin yhteistyössä työnhakuilta helmikuun puolivälissä. Plevnan Mallaskabinetissa järjestetyssä tilaisuudessa kirjastoalan ammattilaiset kertoivat työelämän osaamistarpeista sekä työnhaussa huomioitavista asioista. Kumulan edustaja antoi vinkkejä työhakemuksen ja CV:n laatimiseen. UDK järjesti syksyllä pitkästä aikaa ekskursion. Ekskursio suuntautui Ouluun Informaatiotutkimuksen päiville. Osallistujat tapasivat myös oululaisen sisarainejärjestömme Indexin jäseniä mm. yhteisen illanvieton merkeissä. 4

BOBCATSSS-konferenssi UDK osallistui toisena järjestäjänä BOBCATSSS 2015 konferenssiin, joka on kirjasto- ja informaatioalojen opiskelijoiden kansainvälinen konferenssi. Brnossa Tšekissä tammikuussa 2015 järjestettävän konferenssin pääjärjestäjänä toimii Masaryk-yliopisto Brnosta. Konferenssin järjestelyihin osallistui Tampereelta noin kymmenen hengen tiimi. Tiimin vastuulla oli suunnitella konferenssin teemoja ja Call for papers -kutsu, tehdä sponsorihankintaa, arvioida abstrakteja, ottaa yhteyttä mahdollisiin keynote-puhujiin ynnä muita tehtäviä. Tapaamisia oli pääsääntöisesti pari kuukaudessa, ja Brnon porukkaan pidettiin yhteyttä Skypen ja Facebookin avulla. Google Drivessa työstettiin yhteisesti konferenssissa tarvittavia dokumentteja. UDK:sta osallistuu konferenssiin reilun kymmenen hengen porukka, joka koostuu sekä järjestelyissä mukana olleista opiskelijoista että muista jäsenistä. Tammikuussa 2014 BOBCATSSS-konferenssiin Barcelonassa osallistui kaksi UDK:n jäsentä SUHDETOIMINTA Tiivistä yhteistyötä INFIM:n ja SIS:n kanssa jatkettiin kuluneella toimikaudella. Opiskelijat osallistuivat kerran kuukaudessa järjestettäville INFIM-kahveille, joilla on käyty läpi ajankohtaisia asioita puolin ja toisin. Perinteinen henkilökunta vs. ainejärjestö -jalkapallo-ottelu pelattiin sekä keväällä että syksyllä. Henkilökunnan ja ainejärjestön yhteistyö oli tiivistä etenkin tuutoroinnin yhteydessä sekä opetussuunnitelmatyötä tehdessä. Kuluneella kaudella UDK perusti INFIMin paras hyvä tyyppi henkilökuntapalkinnon, joka on tarkoitus jakaa vuosittain INFIM:n opiskelijoiden kanssa työskentelevälle ja jollain palkinnon kriteereissä mainitulla tavalla ansioituneelle infimiläiselle. Ensimmäisen kerran tunnustus myönnettiin opintokoordinaattori Kati Koivulle. Ammattijärjestö Kumulan kanssa jatkettiin yhteistyön tekemistä. Kumulan kanssa järjestettiin työnhaku-ilta ja Kumula tarjosi 20 udklaiselle liput Helsingin kirjamessuille. Kumula myös sponsoroi UDK:n sitsejä ja ekskursiota Ouluun. Yhteistyötä Luupin kanssa pidettiin yllä yhteisten liikuntavuorojen sekä yhteisten tapahtumien (mm. SIS-olympialaiset, Musa-sitsit, peli-illat) myötä. UDK:n ja Luupin yhteinen joukkue Sissit osallistui yösählyyn ja futsal-turnaukseen. UDK:n edustajia kävi kertomassa informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelusta Luupin sivuainesaunalla syyskuussa. Myös Reettoreiden kanssa viriteltiin yhteistyötä vierailemalla heidän peli-illassaan ja kutsumalla Reettorit UDK:n peli-iltaan. Oululaisen sisar-ainejärjestömme Indexin kanssa elvytettiin yhteistyötä Oulun ekskursion yhteydessä. Opiskelijat mm. viettivät yhteiset illanistujaiset Informaatiopäivien yhteydessä. 5

VIESTINTÄ UDK:n ensisijainen tiedotuskanava on kaudella 2014 ollut ainejärjestön sähköpostilista (UDK-lista), jolle kenen tahansa on mahdollista liittyä. UDK-listan kautta on tiedotettu UDK:n toiminnasta, informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiainetta koskevista uutisista sekä yliopistolta tai yhteistyötahoilta tulevasta viestinnästä. Avoimen UDK-listan lisäksi on olemassa sähköpostilistat hallitukselle, tapahtumatiimille, ainejärjestölehti Asiasanan parissa työskenteleville henkilöille, tuutoreille sekä fukseille. Sähköpostilistoja hallinnoi kauden aikana webmaster. Hallituskauden aikana tapahtumatiedottamisessa ryhdyttiin käyttämään viikoittaista tapahtumakirjettä, johon koottiin seuraavan viikon tapahtumat. Tämä korvasi aiemman käytännön, jossa jokaisesta tapahtumasta tiedotettiin sähköpostilistalle erikseen. Käyttöön otettiin myös Google Calendar -alustalla toimiva tapahtumakalenteri, joka on esillä yhdistyksen verkkosivuilla, ja jonka tarkoitus olisi korvata aiemmin Facebookiin tehty tapahtumalistaus. Tapahtumakalenterin roolina on tukea viikkokirjeen koostamista ja toimia jäsenille helppona tapana saada kokonaiskuva tulevista tapahtumista. Viestintästrategiaa ei päivitetty heijastamaan näitä muutoksia. Ainejärjestön verkkosivuilla on tiedotettu automaattisesti informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiaineen verkkosivuillaan julkaisemat ajankohtaiset uutiset. Ainejärjestön sivuilta löytyvät myös ainejärjestön tekemisiin ja tapahtumiin liittyvät ajankohtaiset ilmoitukset tapahtumakalenterin muodossa. Verkkosivuilta löytyy myös tietoa yhdistyksestä, hallituksesta, tutor-toiminnasta sekä mm. kokousten pöytäkirjat. Toimintasuunnitelmassa mainittua tiimiä ainejärjestön verkkosivujen ylläpitoon ei kauden 2014 aikana perustettu. Verkkosivujen sisältöä ei suunnitelmista huolimatta käyty läpi eikä uudistettu, eikä englanninkielistä sisältöä sivuille tuotettu. Epävirallisempia viestintäkanavia ovat UDK:n Facebook-ryhmä sekä IRC-kanava, jotka toimivat jäsenistön keskinäisinä, vapaamuotoisina keskustelufoorumeina. Facebookin UDK-ryhmää on hyödynnetty myös ajankohtaisista tapahtumista tiedottamiseen. Kaikista tapahtumista on tiedotettu kuitenkin myös ensisijaisen viestintäkanavan, UDK-listan kautta. Tenttiarkistoon on kauden aikana lisätty muutamia tenttejä. Tenttiarkistoa on ylläpitänyt webmaster. Ainejärjestölehti Asiasanaa ilmestyi toimintakauden aikana neljä numeroa. Lehden kokoaminen toimi edelleen päätoimittajavetoisesti. Numero 3/2014 oli perinteinen fuksinumero, joka jaettiin syksyn fukseille. Hallituslaiset osallistuivat lehden tekemiseen kirjoittamalla vuorollaan hallituspalstalle. Myös muut opiskelijat osallistuivat lehden sisältöjen tuottamiseen. TAPAHTUMAT UDK on järjestänyt jäsenilleen monipuolista virkistystoimintaa lähes viikoittain lukuun ottamatta kesäkuukausia. Virkistystoimintaa on järjestetty kulttuurin, urheilun, ympäristöasioiden ja viihdetapahtumien saroilla kyseisten vastaavien sekä tiimien järjestämänä ja organisoimana. Kaikki UDK:n tapahtumat ovat avoimia kaikille yhdistyksen jäsenille. Tapahtumien tiedottamista kehitettiin toimikauden aikana. Tapahtumista ryhdyttiin tiedottamaan viikoittaisen 6

tapahtumakirjeen avulla. Lisäksi tapahtumista tiedotettiin Facebook-ryhmässä ja satunnaisesti yksittäisillä sähköpostiviesteillä. Tapahtumista on tiedotettu suomeksi ja englanniksi (pois lukien kokoukset ja esim. suomenkieliset teatteriesitykset). Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että fuksit pääsevät mukaan ainejärjestön toimintaan myös alkusyksyn fuksitapahtumien jälkeen mm. kannustamalla ja kysymällä fukseja mukaan tapahtumiin sekä tiedottamalla tapahtumista erikseen myös fuksien viestintäkanavilla (Facebook-ryhmä, fuksilista). Alkoholittomat tapahtumat (mm. ainejärjestökahvit, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat) kuuluvat olennaisena osana yhdistyksen toimintaan. Viihdetapahtumien yhteydessä on painotettu voimakkaasti, että niissä ei painosteta ketään juomaan alkoholia. Vaikka esimerkiksi tapahtuma "Tänään kaljalle!" viittaa alkoholin nauttimiseen, kutsuissa on painotettu myös, että alkoholin nauttiminen ei ole ehto osallistumiselle. Samaa viestiä välitettiin myös muiden tapahtumien kutsuissa. Yleisesti osallistumiskynnys tapahtumiin pyrittiin pitämään mahdollisimman matalana. Kulttuuritapahtumat Toinen edellisen kauden kulttuurivastaavista jatkoi tänä vuonna pestissä itsekseen, joten linja ei muuttunut olennaisesti viime vuodesta. Muista tapahtumista poiketen kulttuuririentojen järjestäminen oli siis yhden ihmisen vastuulla, mutta vuosi sujui hyvin ilman isompaa tiimiäkin. Kirjapiiri kokoontui loma-aikoja lukuun ottamatta edelleen kuukausittain, ja muutenkin tapahtumavalikoima pysyi melko lailla entisen kaltaisena. Mukana kirjapiirissä oli sekä vakiokasvoja että satunnaisia kävijöitä. Leffakerhokin kokoontui muutaman kerran kauden aikana, ja keväällä saatiin aikaiseksi myös leffakerhon kävijäennätys. Säännöllisesti toistuvien tapahtumien lisäksi vierailimme muun muassa Andy Warhol -näyttelyssä, Lauri Viita -museossa, Tampereen taidemuseossa, Vapriikissa sekä Tampere Filharmonian konsertissa. Syksyllä kävimme myös Tampereen teatterissa katsomassa Mustapukuista naista. Liikuntatapahtumat Liikuntatapahtumat on pyritty pitämään monipuolisina tälläkin toimintakaudella. Liikuntatiimin toiminta on jatkunut aktiivisena ja se pystyy itsenäisesti organisoimaan liikuntatapahtumia. Suunnittelukokouksia pidettiin kaksi kertaa vuoden aikana. Tiimin Facebook-ryhmä on toiminut hyvin organisoinnissa sekä tapahtumista ja liikuntamahdollisuuksista informoimisessa. Monipuolisesta liikuntatarjonnasta esimerkkinä ovat tällä kaudella uutena tulleet ratsastus, Megazone, frisbeegolf, biljardi, kiipeily sekä Pispalan portaitten ylösjuoksu. Penkkiurheilijat huomioitiin käymällä katsomassa olympiajääkiekkoa paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja pääsarjan koripalloa paikan päällä. Sulkapalloa on pelattu Atalpassa kerran viikossa. Lisäksi perinteinen keilaus oli ohjelmistossa keväällä ja syksyllä. Kevään keilaus oli nimeltään Tänään kaataan, sillä se yhdistettiin Tänään kaljalle -tapahtumaan. Yhteistyö ainejärjestö Luupin kanssa on tällä toimikaudella entisestään lujittunut. Toteutimme kolme yhteistä liikuntatapahtumaa: SIS-olympialaiset syksyllä, jossa mukaan oli kutsuttu myös SIShenkilökunta, sekä SIS-henkilökunnan ja ainejärjestöjen välisen jalkapallo-ottelun keväällä ja syksyllä. Lisäksi Luupilla ja UDK:lla on yhteinen joukkue, Sissit, joka osallistui jälleen syksyllä yliopiston Futsal-sarjaan ja myös yösählyyn, jossa tuli kolmas sija. Keväällä päättyneessä edellisessä Futsal-sarjassa Sissit saavutti mestaruuden. Cooperin testit keväällä ja syksyllä toteutettiin tälläkin toimintakaudella. UDK osallistui myös useamman ainejärjestön yhteisille liikuntavuoroille Atalpassa tiistaisin ja lauantaisin. 7

Viihdetapahtumat Hallitukseen nimettiin kaksi tapahtumavastaavaa. Tämä oli onnistunut ratkaisu, sillä pestissä riitti tointa kummallekin. Mitään kiveen hakattua jakoa ei päätetty tai toteutettu, työnjaosta sovittiin tarpeen mukaan. Tapahtumien järjestämistä varten perustettiin tapahtumatiimi. Tapahtumatiimi kokoontui pääsääntöisesti kerran kuussa suunnittelemaan tulevia tapahtumia. Tapahtumatiimille perustettiin myös Facebook-ryhmä, joka toimi myös osana tapahtumien suunnittelua. Tapahtumatiimin ansiosta tapahtumien järjestäjiä oli useita ja tapahtumia onnistuttiin järjestämään yleensä vähintään kerran viikossa. Tapahtumaraportointia kehitettiin pyytämällä merkittävistä tapahtumista raportti jälkikäteen ja arkistoimalla se tulevia tapahtumia varten. Tapahtumat tuli myös kirjata jälkikäteen Tamypediaan tarvittavine lisätietoineen. Näiden ja tapahtumatiedottamisen uusien käytäntöjen vakiinnuttamiseen jää vielä työsarkaa. Vastaavien ja etukäteen sovittujen ryhmien (esimerkiksi pikkujoulut järjestivät perinteen mukaisesti fuksit) oli tapahtumien järjestämisessä mukana ilahduttavan moni muu udklainen. Tapahtumia toteutettiin sekä ex tempore, että perustamalla tapahtumaa varten oma suunnittelutiimi. Yhteistyötä tehtiin esimerkiksi Luupin kanssa Musa-Sitsien ja peli-iltojen muodossa ja Kumulan kanssa työnhakuillan merkeissä. Suurin osa tapahtumista oli perinteisiä tai ne noudattivat jokseenkin perinteistä kaavaa. Esimerkiksi Tänään kaljalle -tapahtumia oli useampia. Merkittävä uusi tapahtuma oli UDK:n itsenäisesti järjestämät sitsit meemi-teemalla. Kaksi perinteistä tapahtumaa koko tällä kaudella muutoksia. Vapun juhlinta sai suuremmat mittasuhteet Koskipuistomiitin, Domus-illan ja seuraavan aamun silliaamiaisen kautta. Kintulammen mökkireissu järjestettiin syksyllä 2014 pitkästä aikaa kaksipäiväisenä tapahtumana ja se koettiin onnistuneeksi ratkaisuksi. EKO-tiimi Ympäristövastaavan toimenkuvaksi määrittyivät kaikki ympäristöön-, eläimiin- ja ekologiaan liittyvät kysymykset. Toimi UDK:n sisällä keskittyi Ekotiimin lisäksi Gaian listan maltilliseen välittämiseen. Ekotiimille luotiin fb-ryhmä, jota mainostettiin perustamisen ja uusien fuksien saapumisen jälkeen. Tiimin puitteissa pidettiin kokous, jonka anti kirjattiin ylös myös fb-sivuille. Tapahtumia pidettiin kaksi, kirppiskierros ja tutustuminen Tammelan toriin. Ekotiimin aktiivisuuteen vaikutti ympäristövastaavan toukokuusta lähtien yllättävästi lisääntynyt työmäärä. Tasa-arvovastaava Tasa-arvovastaava järjesti kevään aikana tasa-arvokahvit, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan ainejärjestön yhteisiin kahvihetkiin. Tasiskahveilla riitti väkeä ja vaikka joka viikolle oli jokin ajankohtainen tasa-arvokysymys keskustelun avaajaksi pohdittu, se usein unohtui muun höpinän viedessä mennessään. Tasiskahvien järjestämistä kannattaa harkita jatkossakin 8